fbpx

UFO lentää ulos tulivuoresta suorassa lähetyksessä

Elokuun 28. päivänä 2014 näkyi Bardabungan tulivuorella seuraava valoilmiö.

Tämä video selkeästi näyttää tulivuoren suulta tulevan ulos UFOn. Esine välkkyy ja on ovaalinmuotoinen. Se vaiheilee näkyvistä ja ilmestyy uudelleen, mutta ottaa kuitenkin kiinteämmän muodon kuin ympäröivät pilvet. Onneksi jollakulla oli tarkka silmä katsellessaan suoraa webkameralähetystä Islannista.

 

 

Silminnäkijä kommentoi:

En ole varma mikä tämä on, mutta se ilmestyi kun purkaus alkoi. Mikä se voisi olla?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Avaruusalusta kuljetetaan julkisella valtatiellä

Tätä lentävän lautasen muotoista alusta kuljetettiin Cornwallissa, Englannissa. Aluksen muoto ja koko sopii täydellisesti törmänneeseen UFOon tai jopa puolustusvoimien kokeiluun. Tämä on uskomatonta kuvamateriaalia ja toivon että kuvaaja olisi jatkanut niiden seuraamista niin että olisimme saaneet tietää minne se oli menossa. Ehkäpä lähellä olevaan tukikohtaan.

 

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

EnkeliUFO palaa takaisin aurinkoon, SOHOn valokuvat paljastavat

Käyttäjä Myunhauzen74 on tehnyt tämän videon. Olen seurannut häntä jo vuosia, ja hän julkaisee vain aitoja SOHO/NASA-valokuvissa näkyviä UFOja. Tarkistin tämän ja kyllä, enkelialus on täällä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun enkeliUFO on tavattu. Aina muutaman kuukauden välein (klikkaa tästä) sitä on näkynyt jo parin vuoden ajan. Auringossamme on jotain mikä saa sen aina palaamaan.

Silminnäkijän lausunto:

Sinun täytyy ymmärtää että esineet ja anomaliat auringon lähellä eivät johdu kohinaisesta laitteistosta ja ne eivät ole massapurkaumia auringosta. Tämä on aito jättiläismäinen tunnistamaton lentävä esine.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

 

11 tapaa elää onnellisemmin (eivätkä ne liity rahaan)

Onnellisuus on jotain mitä tavoittelemme, kuitenkin monet meistä pitävät sitä vaikeana käsittää ja vielä vaikeampana ylläpitää. Erityisesti näinä vaikeina taloudellisina aikoina onnellisuus voi tuntua piilottelevan seuraavan palkkakuitin, uuden työn tai palkankorotuksen takana. Kuitenkin, kuten tohtori Robert Putnam Harvardin yliopistosta hetki sitten huomautti, “pelkällä rahalla voi ostaa onnea, mutta ei paljoakaan.” [1] Vaikuttaa siltä, että onnellisuudella itsessään ei ole mitään tekemistä rahan kanssa, vaan enemmänkin ympärillämme olevien ihmisten kanssa, sillä miten käytämme aikamme, ja kuinka havaitsemme itsemme ja ymmärrämme elämänkokemuksiamme.

Perustuen viimeisimpiin psykologisiin tutkimuksiin ja omiin kokemuksiini psykologina joka yrittää ymmärtää onnellisuutta, sekä ihmisenä joka etsii onnellisuutta, tässä on 11 tapaa elää onnellisempaa elämää… joilla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa!

1) Ole kiitollinen

Missä tahansa he ovatkin ja mitä tahansa he tekevätkin, onnelliset ihmiset tunnustavat aina että heillä on jotain mistä olla kiitollinen. Positiivisen pyskologian tutkimus on osoittanut, että kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia, vähemmän masentuneita ja stressaantuneita! [2] Onnelliset ihmiset löytävät helposti kiitollisuudenaiheita ympärillään olevasta maailmasta, katsoivatpa he sitten vaikka jalkakäytävän rosoista reunaa asfalttiviidakossa tai laskevaa aurinkoa merenrannassa. On mahdollista löytää kiitollisuudenaiheita pienimmistäkin asioista, kuten herkullinen ruoka, hyvä kirja, haastava joogatunti, tai tuntemattoman vastaantulijan hymy.

Kaikilla meillä on mahdollisuus valita miten suuntaamme huomiomme. Valitsemalla kiitollisuuden elämän kauniista ja uniikeista asioista sen sijaan että stressaisit ongelmista tekee elämästäsi onnellisemman ja rennomman.

2) Löydä flow

Positiivisessa psykologiassa ”flow” määritellään ”täydellisenä antautumisena toiminnalle sen itsensä takia”. [3] Kun me olemme flow’ssa, esimerkiksi juoksulenkillä, kirjoittaessa laulua tai lukiessa hyvää kirjaa, tietoisuus itsestämme kaikkoaa, aika tuntuu pysähtyvän ja me olemme keskittyneitä, rauhallisia sekä tarkkaavaisia sen asian suhteen mitä teemme. Ihmiset jotka useasti kokevat flow’n ovat yleensä onnellisia, tuotteliaita, luovia ja keskittyneitä.

Voit päästä flow’hun keskittymällä asioihin jotka sinun mielestä ovat erittäin nautittavia ja palkitsevia. Toisin sanoin, tee sitä mitä RAKASTAT! Enemmän informaatiota flow’n löytämisestä voi saata tohtori Mikhal Csíkszentmihályin kirjasta Finding Flow. [4]

3) Hymyile enemmän

Jos olet allapäin tai sinulla on rankka päivä, on mahdollista piristyä pelkästään ajattelemalla ihmistä, paikkaa tai tilannetta joka saa sinut hymyilemään! Totisesti, psykologian tutkimus on osoittanut että hymyily tekee sinusta onnellisemman, vaikka pelkästään harjoittaisit suusi lihaksia ja et tarkoituksella hymyilisikään! [5]

Vaikka tiedemiehet eivät vielä olekaan täysin varmoja miksi pelkkä hymyily tekee sinusta onnellisemman, on ehdotettu että hymyily supistaa kasvolihaksia, joka johtaa suurempaan verenvirtaukseen aivojen etulohkoihin, joka taas vapauttaa dopamiinia, erästä aivojen hyvänolon kemikaalia. [6] Joten ota esiin komediat ja anna kikattaa (tai anna jonkun kutittaa sinua)!

4) Hyväksy virheesi

Me kaikki olemme täydellisen epätäydellisiä tässä ihmismuodossa, ja on vain luonnollista että teemme virheitä (joskus todella usein!). Kieltämällä virheesi tai egon pauloihin joutuminen tekee sinusta vain surkean ja estää sinua oppimasta arvokkaita läksyjä jotka auttavat sinua kasvamaan ja kehittymään.

Virheesi hyväksymällä voit antaa itsellesi anteeksi, ja ihmiset saattavat lisäksi pitää sinusta enemmän! Tohtori Eliot Aronsonin artikkelin “Pratfall effect” mukaan,virheiden tekeminen tekee kyvykkäistä ihmisistä kiinnostavampia ja ihmismäisempiä muille ihmisille. [7] Onnelliset ihmiset tietävät tämän intuitiivisesti, hyväksyvät virheensä oppimiskokemuksina ja eivät tuomitse itseään liian rankasti.

5) Optimistisen asenteen ylläpitäminen

Onnelliset ihmiset tuntuvat vastaavan negatiivisiin tapahtumiine optimistisemmin kuin onnettomat ihmiset. Positiivinen psykologi Martin Seligman määrittelee optimismin ”ongelmiin reagoimisena itseluottamuksella ja korkealla henkilökohtaisella taidolla”. Erityisesti hän tunnustaa, että negatiiviset tilanteet ovat ohimeneviä ja rajoitettuja suuruudeltaan. [2] Tutkimus on liittänyt optimismin useisiin positiivisiin tuloksiin kuten pidempään elinikään, sairauksista paranemiseen, yleiseen fyysiseen kuntoon, parempiin selviytymistaitoihin ja ongelmanratkaisukykyyn vaikeissa tilanteissa.

Yleisesti ottaen optimismi on keskeinen osa onnellisena ja terveenä pysymistä, joten kun arveluttaa, katso asian valoisaa puolta.

6) Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä

Vaikka tämä elämä voikin tuntua henkilökohtaiselta matkalta, me tarvitsemme toisia ihmisiä ympärillemme tunteaksemme itsemme onnelliseksi. Itse asiassa, tutkimus on osoittanut että sosiaaliset suhteet ovat vahvin ennuste onnellisuudesta, paljon vahvempi kuin tulotaso tai varallisuus. [1] Robert Putnaminuraauurtavan tutkimuksen mukaan,hyvän ystävän löytäminen lisää onnellisuutta yhtä paljon kuin palkan kolminkertaistaminen, sosiaaliseen ympäristöön kuuluminen yhtä kuin tuplapalkan verran, jne.

Pääpointti on, että sosiaalinen tuki on erittäin suuri hyvinvoinnin ja onnellisuuden indikaattori. Positiivisten ihmissuhteiden ympäröimät ihmiset elävät pidempään! Joten ole sosiaalinen, ympäröi itsesi ihmisillä jotka saavat sinut voimaan hyvin ja vapaudu niistä jotka saavat sinut voimaan huonosti.

7) Opettele milloin sanoa ”Ei”

Kuten psykologian tohtori Thema Davis kauniisti sen ilmaisee, “sanoa kyllä onnellisuudelle merkitsee sanoa ei niille asioille ja ihmisille jotka stressaavat sinua”. [9] Onnelliset ihmiset tietävät että heidän täytyy sanoa EI ihmisille, ideoille ja käyttäytymismalleille jotka eivät palvele heidän kaikkein korkeinta tarkoitusta. Sanoa kyllä kaikille ja kaikelle voi saada sinut hämmentyneeksi, lisätä stressiä ja jättää vähemmän aikaa ja resursseja itsellesi! Tämä on erittäin totta silloin kun suostut tekemään asioita jotka eivät resonoi itsesi kanssa, tai sallit itsesi ajautua painostaviin tilanteisiin joiden kanssa tulee epämukava olo.

Hämmennyksestä johtuva stressi voi vakavasti heikentää onnellisuutta ja hyvinvointia. Ennenkuin suostut mihinkään tai kenelle tahansa, kysy itseltäsi palveleeko tämä kaikkein korkeinta tarkoitustani? Jos vastaus on ei, opettele silloin sanomaan EI.

8) Tee irtiotto ja vietä enemmän aikaa luonnossa

Vaikka se voikin tuntua luonnolliselta useiden ehdollistettujen elämien jälkeen, ihmiset eivät ole suunniteltu viettämään aikaa sisällä tunteja sähkölaitteiden edessä. Ei, meidät on luotu viettämään aikaa ulkona, poissa teknologian surinasta, kännyköiden säteilystä ja ruutujen loisteesta. Onnelliset ihmiset ymmärtävät että on heidän luonnollinen syntymäoikeutensa antaa itselleen aikaa ajatella ja löytää rauha. Harvard Health Letterin heinäkuun 2010 numeron mukaan, ulkona luonnossa vietettty aika liittyy onnellisuuteen koska valo nostaa ihmisten mielialaa, niinkuin tekee myös D-vitamiini, ulkona vietetyn ajan sivutuote. [10]

Jos todella haluat maksimoida ulkona vietetyn ajan, vietä aikaa vihreässä luonnossa — vaikka vain viisi minuuttia ”vihreää harjoitusta” voi johtaa parannukseen itsetunnossa ja mielialassa, Essexin yliopiston tutkijoiden mukaan. [10] Vielä parempi,kun yhdistät ulkonaoloajan meditaatioon, joogaan tai johonkin terapeuttiseen liikuntamuotoon. Useat tutkimukset vahvistavat näiden parantavan mielialaa ja hyvinvointia.

9) Harjoita anteeksiantoa

Tämä voi olla haastavaa monille meistä jotka ovat tehneet väärin ja/tai jotka ovat kokeneet toisista ihmisistä johtuneita traumoja. Mutta kuten Jimmy Ohm aina sanoo, “anteeksianto ei tarkoita että se mikä tapahtui on ok, se vain tarkoittaa ettet enää kanna tuskaa”. [11] Kun me pidämme kiinni vihasta, mielipahasta ja pelosta toisia ihmisiä kohtaan, ne itseasiassa vievät tilaa sisältämme, ja estävät meidän tuntemasta itseämme todella onnellisiksi ja tyytyväisiksi.

Tohtori Fred Luskin Standfordin yliopiston Forgiveness Projectista on havainnut anteeksiannon olevan todella suuri ennusmerkki onnellisuudesta ja hyvinvoinnista, ja hän selittää kuinka ”anteeksianto on rauhan kokemus tässä hetkessä” [12] Lisää tutkimuksesta voi lukea hänen verkkosivuiltaan, Forgive For Good. [13]

10) Kokeile uusia asioita

Onnelliset ihmiset eivät pelkää kokeilla rajojaan ja uusia asioita. Psykologian tohtorin Rich Walkerin tutkimus on osoittanut että ihmiset jotka kokevat erilaisia asioita ovat tuntevat suuremmalla todennäköisyydellä positiivisia tunteita kuin ihmiset joilla on vähemmän kokemuksia. [14] Tämä voi tuntua aluksi kuumottavalta, mutta mikä on pahin mitä voi tapahtua? Lähtemällä mukavuusalueelta saatat yllättää itsesi ja ylittää omat odotuksesi siitä mihin kykenet. Ja jos se ei mene niinkuin suunnittelit, ainakin silti yritit, eikö niin?

Kuten tohtori Alex Lickerman  kirjoittaa kirjassaan Happiness in this World, jonkin uuden asian yrittäminen vaatii rohkeutta, se avaa mahdollisuuden sinulle nauttia jostain uudesta, se ehkäisee sinua tylsistymästä ja ehkä kaikkein tärkeimpänä, se pakottaa sinut kasvamaan. [15] Se mitä olet aina halunnut kokeilla mutta et uskonut että sinulla on pokkaa? Mitä odotat?

11) Katso joka aamu peiliin ja sano ”Minä rakastan sinua”

Monille meistä itsensä rakastaminen on suurin haaste ja este onnellisuudelle. Vuosikausia perhe, koululaitos ja erityisesti media ovat sanoneet ettemme ole tarpeeksi hyviä, ettemme ole tarpeeksi kauniita, ettemme ole tarpeeksi menestyneitä, ettemme kykene mihinkään ja niin edelleen. Se on jättänyt monet kokemaan arvottomuuden tunnetta. Totuus on että sillä ei ole mitään väliä kuka olet ja mitä elämässäsi on tapahtunut, SINÄ OLET RAKKAUDEN ARVOINEN! Sano se ääneen itsellesi kunnes uskot sen.

Psykologit ovat pitkään tienneet itsetunnon olevan suoraan yhteydessä onnellisuuteen. Mutta kuinka rakentaa itsetuntoa? Uskon että voimme rakentaa itsetuntoa harjoittamalla rakkautta ja itsehyväksyntää itseämme kohtaan. Eräs helpommista tavoista jolla voit tehdä tämän on katsoa peiliin joka aamu ja sanoa ”Minä rakastan sinua.” Joillekin tämä voi tulla helpolla, toisille taas se voi olla uskomattoman haastavaa. Tiedän että ensikerralla kokeilin ja kokeilin tätä ja purskahdin itkuun koska tunsin itseni niin arvottomaksi. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua jokapäiväinen harjoitteluni ja itsensä rakastamisen ja hyväksynnän mantrojen avulla opin rakastamaan itseäni. Ja vaikka polku ehdottomaan itserakauteen on elämänpituinen matka eikä sen päätepiste, tänään tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. ☺Toivon että nämä onnellisuusvinkit auttavat sinua polullasi niin paljon kuin ne ovat minua auttaneet. Namaste


Viitteet:

1. Miller, J. (July 23rd, 2013). Putnam: Strongest Predictors of Happiness are Social Relationships. The Chatauquan Daily. Retrieved July 9th, 2014 from: http://chqdaily.com/2013/07/23/putnam-strongest-predictors-of-happiness-are-social-relationships/

2. The Pursuit of Happiness. Mindfulness and Positive Thinking: Optimism and Gratitude. Retrieved July 10th, 2014 from:http://www.pursuit-of-happiness.org/science-of-happiness/positive-thinking/

3. Cherry, K. (Date Unknown). What is flow? Understanding the Psychology of Flow. About.Com Psychology. Retrived July 10th, 2014 from: http://psychology.about.com/od/PositivePsychology/a/flow.htm

4. Csikszentmihalyi, M. (1997) Finding Flow: The Psychology of Engagement with Everyday Life. Basic Books, New York.

5. Korb, A. (July 31st, 2012). Smile: A Powerful Tool. Psychology Today. Retrieved July 11th, 2014 from: http://www.psychologytoday.com/blog/prefrontal-nudity/201207/smile-powerful-tool

6. Wenk, G. (December 27th, 2011). Addicted to Smiling: Can the Simple Act of Smiling Bring Pleasure? Psychology Today. Retrieved July 10th, 2014 from: http://www.psychologytoday.com/blog/your-brain-food/201112/addicted-smiling

7. Manage Train Learn. Likeability: The Pratfall Effect. Retrieved July 11th, 2014 from: http://www.managetrainlearn.com/page/the-pratfall-effect

8. Public Relations Bureau (June, 2009). Social Support, Networks and Happiness. Retrieved July 11th, 2014 from:http://www.prb.org/Publications/Reports/2009/socialnetworks.aspx

9. Dr. Thema Bryant-Davis. http://www.DrThema.Com.

10. Harvard University Health Letter. (July 2010). A Prescription for Better Health: Go Alfresco. Retrieved July 10th, 2014 from:  http://www.health.harvard.edu/newsletters/Harvard_Health_Letter/2010/July/a-prescription-for-better-health-go-alfresco?utm_source=mental&utm_medium=pressrelease&utm_campaign=health0710

11. Jimmy Ohm MccLain. https://www.facebook.com/jameslmcclain

12. Taran, R. (March 7th, 2012). Forgiveness: Making Space for More Happiness. Huffington Post Healthy Living. Retrieved July 12th, 2014, from: http://www.huffingtonpost.com/randy-taran/learning-to-forgive_b_1322686.html.

13. Forgive for Good. Http://www.LearningToForgive.com

14. Time Magazine. Health and Happiness: Try New Things. Retrieved July 12th, 2014 from: http://content.time.com/time/specials/2007/article/0,28804,1631176_1630611_1630586,00.html

15. Lickerman, A. (April 1st, 2010). Happiness in this world: Trying new things. Psychology Today, retrieved July 12th, 2014 from: http://www.psychologytoday.com/blog/happiness-in-world/201004/trying-new-things

 

Artikkelin julkaissut The Mind Unleashed.

 

Outo UFO-valoilmiö Abu Simbelissä

Heinäkuun 25. päivänä 2014 minä ja ryhmäni olimme lentämässä kohti Abu Simbelin lentokenttää ja aloitimme laskeutumisen. Huomasin etäältä pyramidimuodon lentokoneen vasemmanpuoleisesta ikkunasta. Kun olin ottamassa valokuvaa, näin tyhjästä ilmestyvän valkoisen valonsäteen kiihdyttävän samaan suuntaan mihin olimme liikkumassa.

 

Valonsäde oli näkyvillä noin 4-5 sekuntia ja katosi näkyvistä tämän jälkeen. Katsoin sen jälkeen ottamiani kuvia ja zoomasin. Huomasin että esine näytti orbilta joita olen nähnyt UFO-kuvissa.

Minua ovat aina kiinnostaneet UFO-havainnot ja maan ulkopuoliset sivilisaatiot ja intuitioni välittömästi kertoi minulle että tämä todellakin oli maan ulkopuolinen avaruusalus. Säädin kameraan videomoodia jotta olisin saanut videokuvaa, mutta esine oli jo kadonnut näkyvistä.

Esine liikkui suoraa polkua samaan suuntaan lentokoneemme kanssa. Se mikä minua hämmästytti oli se uskomaton nopeus jolla esine näytti liikkuvan. Se jätti jonkinlaisen pilven jälkeensä.

Kaikki tapahtui niin nopeasti etten oikeastaan kerennyt havainnoida esinettä tarpeeksi jotta olisin saanut selvää mikä se oli. Se innosti minua niin että sykkeeni nousi.

Näytin vieressä istuvalle ystävälleni valokuvaa ja toiselle ystävälleni lomalta palattuani. Molemmat sanoivat että esine näytti oudolta. Mufon-tapausnumero 59270.

(Lähde : ufosightingshotspot.blogspot.nl)

Chileläinen liikemies valokuvasi UFOn MM-kisojen aikana

Carlos Ruizin valokuva Ouro Preton kaupungissa paljastaa itsevalaisevan levyn taivaalla.

Tuhannet olivat matkustaneet Brasiliaan katsomaan Chilen jalkapallopeliä MM-kisoissa. Eräs heistä oli Carlos Ruiz, liikemies ja Aconguan yliopiston varadekaani.

”Kun Chile hävisi Belo Horizontessa, menin minulle suositeltuun kaupunkiin. Se oli vanha kaupunki, maailmanperintöpaikka portugalilaisella tunnelmalla. Kiertelin katuja, kävin museoissa, otin valokuvia.  Tämä tapahtui minulle ennen paluutani heinäkuun 1. päivä.”

Hänen yli kuukauden Brasilianvierailunsa aikana liikemies käytti Nikonin P510 -kameraa.

”Illalla kello 18.15 olin ottamassa viimeisiä valokuviani ennen bussiasemalle paluuta, ja silloin näin jonkin ilmestyvän. Pitelin kameraa ja otin kaksi valokuvaa. Sen jälkeen se hävisi. Näin jonkin ilmestyvän tyhjästä ja se sai huomioni.”

 

Ruiz sai esineestä kaksi valokuvaa noin 2 sekunnin päästä toisistaan. Raporttinsa mukaan toisia silminnäkijöitä ei ollut paikalla tai nähnyt UFOa alueella.

”Sen katoamisen jälkeen menin katsomaan jos näkisin sen muualla, mutta se oli poissa. Jatkoin valokuvien ottamista. Minulla on ollut onni kun olen päässyt matkustamaan paljon, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun jotain tällaista tapahtuu. Chilessä näin joskus jotain omituista Candelariassa, mutta en päässyt valokuvaamaan sitä.”

Valokuvat ja liikemiehen todustus analysoidaan elokuun 14. päivä. Sillä aikaa ufologit pitävät luentosarjan elokuun 15. ja 16. päivinä La Serenan vuosipäivillä.

Carlos Ruiz antoi luvan julkaista Brasiliassa otetut kuvat jotta La Serenan Puerta Mallissa käyvät ihmiset voivat nähdä kuvat Expo OVNIssa. Esillä on historiallisia UFO-tapauksia, mukaanlukien Paihuanon 7.10.1998 tapahtunut UFO-törmäys.

[Translation (c) 2014 S. Corrales, IHU with thanks to Guillermo Giménez, Planeta UFO]

(Lähde : inexplicata.blogspot.fr)

Sikarinmuotoinen esine myrskypilvien takana

Kaikki valokuvat on otettu myrskypilvestä noin kello 6:20 aamulla 19. päivä elokuuta 2014. Tämä esine ilmestyi kolmeen noin 150:stä valokuvasta.

Kuva on otettu lännen suuntaan Heydenreich Roadilla, joka on puolen mailia lännen suuntaan. Itse kuva on M-59:stä etelään. Esine on matalimmassa kohdassa kolmessa kuvassa. Se on suurempi, mutta haaleampi, kuin muissa kuvissa. Samasta alueesta otettiin toinen kuva noin 10 sekuntia myöhemmin, ja se ei näytä ollenkaan esinettä. Esine ei päästänyt minkäänlaista ääntä kuvaa ottaessa. Kamera oli Nikon D3100 18-55mm linssillä.

Esine näyttää olevan verhoutuneena, mutta itsessään se paljastaa itsensä joissain kuvissa. Noin kolmen minuutin jälkeen esine liikkui lounaaseen. MUFONin tapausnumero 59222.

Useita UFO-havaintoja Las Vegasissa

Jotain uskomatonta on tapahtunut Las Vegas UFO Hunter -sivuston ylläpitäjälle. Viimeisen viiden viikon aikana hän on kyennyt kuvaamaan ainakin kymmenen erilaista UFO-videota ja tähän lukuun ei edes sisälly ne useat orbit jotka hän on kyennyt kuvaamaan tuona aikana.

Hänellä on uskomaton näkymä koko Las Vegas -laaksoon ja hän viettää siellä aikamoisen ajan joka yö odottaen niitä. Tämä itseasiassa alkoi huhtikuun 16. päivä 2014 kun hän kuvasi UFOn tanssimassa  pohjoisessa Las Vegasissa lähes viiden minuutin ajan.

Asiasta ilmoitettiin MUFONille ja se on todettu aidosti tuntemattomaksi.

Kolme kuukautta kului kunnes pato murtui. Lisää tapauksesta sivulla Las Vegas UFO Hunter.

Tämä vide näyttää elokuun 17. päivä kuvatut orbit.

 

Lähde: UFO Sightings Hotspot

FBI kuulusteli NBC:n kameramiestä UFOn filmaamisesta

Se että FBI kuulusteli tätä kameramiestä 7 tuntia tekee tapauksesta erikoisen. Viranomaiset ovat syyttäneet häntä videon väärentämisestä, vaikka video todettiin aidoksi.

Tässä on videopätkä uutislähetyksestä elokuun 22. päivältä 2014. NBC:n (KSN) kameramies Brandon Mallory kuvasi videon vuonna 2002. Hän sanoo ettei huomannut esinettä kuvatessa, mutta että editointivaiheessa hän sattui pysäyttämään kuvan niiden seitsemän freimin kohdalle joilla esine näkyi. Hänen televisioasemansa soitto poliisit jotka sen jälkeen ilmoittivat FBI:lle. Hän väittää olleensa valheenpaljastuskoneen ”letkuissa” tunteja. Esine filmillä menee pilven taakse joka on arviolta parin kilometrin korkeudessa taivaalla.

 

 

Artikkelin julkaissut educatinghumanity.com

 

Poliisi havaitsi UFOn Pennsylvaniassa

Vastattuaan soittoon epätavallisista valoista taivaalla, Pennsylvanian osavaltion Lower Paxtonissa silminnäkijät havaitsivat UFOn.

ABC 27:n mukaan Harrisburgissa raportoitiin UFO Lower Paxtonissa maanantaiyönä 25.8. Stephanie Wilkerson sanoi nauttineensa lasin viiniä kun hän näki omituisen valon.

Hän kertoi ABC27:lle, ”luulin sen olleen lentokone kunnes tajusin ettei se liiku minnekään. Katselin sitä noin 20 minuuttia ja aloin havaita muuttuvia värejä”.

Hän pyysi aviomiestään tulemaan ulos ja kutsui naapurinsa myös. Hän sanoi naapurinsa olean ihmeessään ja hakeneen kiikarit lähempää tarkastelua varten. Ensisilmäyksellä naapuri luuli sen olleen planeetta, mutta hän sanoo sen vaihtaneen väriä, muuttuneen keltaiseksi, minkä perusteella hän sulki pois tämän vaihtoehdon.

Picture of the UFO caught on video in Lower Paxton Township, Pennsylvania. (Credit: Stephanie Wilkerson/ABC 27)

Wilkerson sanoo että hän sen jälkeen päätti soittaa poliiseille. Viranomainen saapui paikalle, ja oli ilmeisesti myös yhtä ymmällään siitä mitä hän näki, varsinkin nähdessään esineen liikkuvan kun hän katsoi sitä kiikareilla.

ABC27 haastatteli Gary Seefeldtiä Lower Paxtonin poliisista, joka sanoi, ”hän meni sinne, ja ilmeisesti näki myös saman. Joten hän soitti esimiehelleen vahvistaakseen mitä hän näki.”

Poliisi soitti läheiseen Fort Indiantown Gap Armyn vartiopaikalle ja Harrisburgin lentokentälle. Molemmat sanoivat etteivät ole havainneet lentoliikennettä alueella sillä hetkellä.

Poliisit kirjoittivat tapauksesta raportin, mutta olivat ymmällään. Seefeldt sanoo, ”virkamiehemme näkivät jotain tavallsuudesta poikkeavaa yötaivaalla.”

ABC27:n reportteri Mark Hall kysyi joiltain naapureilta olivatko he myös nähneet valoja. Hän sanoo erään naapurin aviomiehen nähneen ”jutun”, mutta luuli sen olevan helikopteri. Toinen naapuri sanoi nähneensä saman ”jutun” perjantai-iltana.

Hall sanoi että suurimmalta osin asukkaat eivät tienneet minkä ”jutun” olivat nähneet.

Wilkerson sanoi olleensa peloissaan. Hän sanoo, ”kun näin sen, uskon nyt… UFOihin”.

 

Artikkelin julkaissut openminds.tv

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com