UFO tallentui kameralle Pohjois-Walesissa

Useat silminnäkijät ovat ilmeisesti nähneet saman UFOn Pohjois-Walesin Wrexhamissa elokuun 4. päivä 2014. Monet silminnäkijöistä ilmoittivat havainnoistaan sosiaalisessa mediassa. Eräs mies julkaisi videon Youtubessa, toiset taas postasivat Facebookkiin ja Twitteriin.

 

David Price julkaisi videon Youtubessa. Videon kuvauksessa hän sanoo kuvanneensa sen iPodilla ja siirtäneensä sen verkkoon tabletin kautta. Price kertoi Wrexham.com:lle: “katsoin kohti Bradleyta Gwersylltissa First Avenuella illalla noin kello 22:10. Valot olivat aika kaukana toisistaan, ääntä ei kuulunut. Ne lensivät hitaasti kohti kaupunkia… Ne välähtelivät tahdissa mutta eivät samaan aikaan, ei muita värejä, pelkästään punainen.”

Wrexham.com sanoi heidän kuulleen muilta silminnäkijöiltä tapauksesta. Eräs sanoi: ”aika selvästi pystyin sen näkemään, ei ollut häiriöitä ja se oli keskellä kaupunkia hiljaisena iltana.”

Toinen silminnäkijä kertoo: ”taivaalla vilkkui punaisia valoja, ne olivat etäällä toisistaan mutta ne liikkuivat todella hitaasti.” Stephen-niminen mies postasi Wrexham.comin Facebook-sivulle: “näkikö kukaan kahta punaista valoa lentämässä matalalla Wrexhamin yllä eilisiltana? Ei ollut lentokone, helikopteri ja ei todellakaan mikään lentävä lamppu.”

Witness' Facebook

Myöhemmin samana iltana silminnäkijä Deesidestä ilmeisestikin näki saman esineen. Hän tweettasi paikalliselle uutissivustolle Deeside.com:lle sanoen “@DeesideDotCom juuri näin jotain omituista lentävän deesiden yllä ilmeisesti erittäin iso lentokone tai 2 muodostelmassa vaihtoehtona punaiset vilkkuvat valot ???”

@DeesideDotCom just seen something strange fly over deeside either very very big plain or 2 in formation alternative red flashing lights ???

— Mikey Rowe (@Mikey_Rowe) August 4, 2014

Yhä useampi UFO-havainto ilmoitetaan sosiaalisessa mediassa. Jokin aika sitten UFO-havainnot Torontossa aiheuttivat innostusta verkossa kun silminäkijät tweettasivat havainnoistaan.

Ehkäpä tällainen informaatiovaihto kykenee tarjoamaan lopulta enemmän tietoa mystisistä havaituista esineistä. Pohjois-Walesin tapauksessa kukaan ei ole vielä tarjonnut mahdollista selitystä.

 

Artikkelin julkaissut openminds.tv

Ukrainan kaksi UFO-valokuvaa

Silminnäkijä Ukrainan Izmailista raportoi, että UFO näyttäytyi kahdessa valokuvassa jotka otettiin kuuden sekunnin päässä toisistaan. Yhtään ääntä tai valoa ei havaittu elokuun 1. päivänä 2014 Mutual UFO Networkin (MUFON) raporttitietokantaan lähetetyssä tapauksessa.

 

Silminnäkijä astui parvekkeelle noin 6:31 aamulla heinäkuun 1. päivänä 2014, jolloin hän sai idean ottaa valokuvia taivaasta.

Silminnäkijä oli jättänyt liitteeksi viisi valokuvaa:  kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5. Esineen ympärillä on havaittavissa ilmanliikettä, kuin plasmaa.

Izmail on historiallinen kaupunki Tonavan varrella lounaisessa Ukrainassa. MUFON International tutkii tapausta.

Artikkelin julkaissut openminds.tv.

Selätä parasiittinen pelkoagenda

Jokainen kokee pelkoa. Se on jäytävä tunne jota ihmisen liskoaivot vahvistavat. Ongelmaksi se muodostuu kun pelontunne on tahallaan aiheutettu ja siksi epäaito, jonka takia manipuloijat käyttävät sitä niin usein ja niin paljon. Pelko sekaantuu tietoisuuden, selkeän ajattelun, todellisen tietämisen ja lopulta tietoisen käyttäytymisen kanssa. Se tekee olosta varsin manipuloitavan.

Se ei ole ainoastaan myrkyllistä ja lamauttavaa, pelko on myös tarttuvaa ja riippuvuutta aiheuttavaa.

Pelon aiheuttamalla matalalla värähtelyllä on monia esoteerisia merkityksiä ja lähteitä. Vaikka ihmiset eivät olisikaan tietoisia universumin henkisestä luonteesta, se on silti todellista perustavanlaatuisella tavalla. Se mistä saamme näitä pelkoimpulsseja on aivan oma aihepiirinsä, mutta jokainen meistä kokee näitä vaikutteita. Pelon ymmärtäminen tarjoaa erään perustavanlaatuisimmista oivalluksista. Sen lisäksi että sitä käytetään sosiaalisen manipuloinnin työkaluna, pelko on luontainen voimanlähde parasiittisille hallitsijoille ja olennoille, niin ihmisille kuin epäinhimillisillekin. Arkonisen agendan, jonka gnostikot ovat paljastaneet, ymmärtäminen on olennaista laajemman kuvan saamiseksi tilanteesta.

Ne elävät energiastamme. Tämä oivallus on voimakas motivaattori sille ettei anna energiaansa niille. Niiden masinointien pelkääminen on orjamentaliteettiin tipahtamista, ja kirjaimellisesti palvonnan muoto.

On aika nousta pystyyn ilman pelkoa ja antaa tämän loisen kuolla nälkään.

Pelkosyndrooma — Todellisten ja epätosien uhkien erottaminen toisistaan

Yhteiskunta on rakennettu pelon varaan, pääosin pelko siitä että ei ole tarpeeksi, oli kyseessä sitten raha, ruoka, suoja, turvallisuus tai jopa rakkaus. Niukkuus ovat voimakas työkalu ja sitä käytetään globaalina aseena ihmiskuntaa vastaan. Ruoka- ja vesipula ovat järjestettyjä ilmiöitä ympäri maailman, samaan aikaan kun taloudelliset ja rahavirrat kuivuvat kasaan. Nämä ovat varsin todellisia hyökkäyksiä ihmiskuntaa vastaan, niinkuin ovat myös ruoan geenimanipulointi, ilmastonmuokkaus, säteilysaaste ja ihmisten myrkyttäminen lääkkeillä.

Planeettamme ei välttämättä vaikuta niin kivalta paikalta elää tällä hetkellä, mutta me olemme täällä, ja meillä kaikilla on tarkoitus. Selvästikään ei ole aika pelätä, vaan toimia näiden ohjelmien paljastamiseksi ja niiden vaikutusten minimoimiseksi jakamalla tietoa, käytännön toimilla ja ehkäisevillä toimenpiteillä.

Meidän täytyy erottaa oikeat uhat kuvitelluista. Tähän kuuluu myös psyko-henkiset hyökkäykset ja vaikutteet. Ne ovat niin todellisia kuin annamme niiden manifestoitua. Me teemme tämän kahdella tavalla. Me saatamme suoraan alistua näiden vaikutteiden levittämien valheiden edessä, joka tuo vain lisää henkistä ja fyysistä valtaa näille niinkutsutuille hallitsijoille. Tämä, tai me saatamme olla vain kiinnostuneita näistä pimeistä energioista ja siten antaa niille lisää voimaa huomiollamme ja aikeillamme. Maailman huuma kauhuun ja vampyyrielokuviin sekä avoimen väkivallan ”toiminta”elokuviin ja murhaaviin videopeleihin toimikoon tästä esimerkkinä. Saatananpalvonta, rituaalimurhat ja eliitin pedofiiliringit ovat erittäin suoria todisteita siitä kuinka nämä olennot toimivat. Ne ovat luonteeltaan vampyyrimaisia, ja kaiken sosiaalisen manipulaation tarkoituksena on luoda niille lisää energiaa kulutettavaksi.

Laita sen lähde kiinni — sinä. Leikkaa elämästäsi pois TV ja muut lähetyskanavat, mikä auttaa sinua identifioimaan muut tämän ohjelmoinnin tasot, mm. sähkömagneettiset mielenhallintateknologiat. Sen lähde on perimmältään henkinen, joka vahvistaa näitä värähtelyjä ja suuntaa heräämättömät mielet näiden ohjelmien avulla kohti materiaalisen tason ansoja.

Työtaakka voi tuntua suurelta, mutta lopulta täydellisen tietoiseksi tulo nostaa kenet tahansa tämän maailman hallintamatriisin ulkopuolelle, jossa kaikesta tulee varsin yksinkertaista.

Mitä jos? Älä huoli, ole tietoinen

Pelkoa voi esiintyä monissa eri muodoissa. Huoli on yksi hienovaraisimmista. Kovinkaan monet eivät pidä huolehtimista pelkona, heidän mielestään se on vain laimeaa varovaisuutta. Pelko on liian vahva sana heidän mielestään, mikä on itseasiassa kieltäymyksen muoto ja erittäin vaarallista. Huoli johtaa alitajuisiin ajatuksiin ja toimiin. Jos kyseessä olisi aito varovaisuus, olisi se toinen asia ja se tulisi käsitellä, mutta nämä väärin minimoidut huolet ovat vaarallisia ja niistä pitää päästää irti tai niille tulee tehdä jotain.

Huolta aiheuttaa joskus se ettemme tee mitään jollekin asialle jolle tulisi mielestämme tehdä jotain (tai teemme jollekin asialle jotain mikä kuuluisi jättää rauhaan). Kuitenkin suurin osa huolista on täysin turhia ja täydellistä haaskausta. Mark Twainin sanoin: ”Minulla on ollut monia huolia elämässäni, joista suurin osa ei koskaan toteutunut.” Nämä huolet voivat jäädä roikkumaan päähän ja sydämeen kuin takiaiset, odottaen vaan tilaisuutta kerätä ja vahvistaa negatiivista värähtelyä. Niitä ei ole aina helppo käsitellä jos ne vaativat henkilökohtaisella tasolla jonkin tietyn asian kohtaamista johon emme ole vielä valmiita. Me jokainen opimme välttelemään, selviytymään ja pääsemään yli pelosta, ja se on meidän kaikkien saavutettavissa.

Eliitti käyttää parasiittista kontrollisysteemiä täysin uppoutuneena huoliin ja pelkoihin. He ujuttavat sitä muiden päälle, mikä tulee olemaan heidän lopullinen tuhonsa ja heidän toimiensa seuraamusten kohtaaminen häilyy heidän yllään kuin tumma kummitus. Miksi muuten he tarvitsisivat henkivartijoita, panssaroituja ajoneuvoja ja linnoitettuja asuntoja? Kaikki nuo hamstratuilla rikkauksilla, sekä vallalla, ovat jatkuvasti vaarassa menettää ne.

Miksi? Koska he menettävät kaiken, ja maksavat samalla monta erääntynyttä karmista laskua.

Kuolemanpelon illuusio

Toinen aspekti on se kuinka harjoittelemme mitä tekisimme eri tilanteissa. Onko se huolehtimista? Se taitaa olla luonnollista ihmismielelle mutta se voi olla paljolti vaarallista. Kuinka voimme käsitellä vakavia sairauksia tai perheenjäsenen tai läheisen tai oman itsemme kuolemaa ja siirtymistä toiseen maailmaan?

Se on ongelma vain jos jäämme vellomaan niihin tai lähestymme niitä pelon suunnalta. Se ei ole pelkoa jos olemme päässeet niistä tietoisesti yli. Kun olemme tajunneet sen mikä todellinen luonteemme on, kuolemanpelko menettää otteensa. Luontaisen vapautemme, ikuisen luonteemme ja äärettömien mahdollisuuksien oivaltaminen ihmeellisesti voimauttaa tätä ihmiskunnan läpikäymää mahtavaa heräämistä. Kun me tajuamme todellisen luonteemme, kuolemanpelko menettää otteensa.

Kuolemanpalvonnasta on tullut yhteiskunnan meemi. Näet sitä uutisissa, taiteessa ja viihdeteollisuudessa. Tämä on juurrutettu ihmismieleen ihmiskunnan alkuajoista saakka. Katso vaikka maailmanuskontoja, kaikki ovat kiinni kuolemassa. Tämä puolestaan luo hierarkisen riippuvuuden ja siirtää fokuksen nykyhetkessä läsnäolosta valmistautumiseen jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään. Kykymme elää täysillä hetkessä ja reagoida tietoisesti ympärillämme olevaan maailmaan rampautuu. Keskittyminen kuolemaan on äärimmäisen vahva pelkoon perustuva lamaannuttamisen työkalu.

Emme voi antaa energiaamme pois, eivätkä ne edes pakota meitä. Se on kaikki bluffia, aivan sama mikä meitä ärsyttää.

Eräskin kommentoi ytimekkäästi, ”Me emme voi kuolla. Me olemme ikuisia ja vain läpikulkumatkalla. Kuolemanpelko on suurin kaikista hallintamekanismeista, se on pelko joka estää meitä elämästä täysillä ja iloisena. Se pidättelee meitä. Kun tajuamme tämän, ei ole enää mitään mitä hallita, me voimme elää täysin inhimillisinä ja totaalisen jumalallisina, juuri niinkuin meidät on tarkoitettu.”

Täydellistä.

Selättäminen on käytännöllistä

Täyteen tietoisuuteen herääminen on tärkeää näiden matalien värähtelyjen vaikutusten yli pääsemisessä. Silloin niiden luonteesta tulee yhä selkeämpiä ja niitä voidaan käsitellä älykkäästi ja valistuneelta kannalta. Kun nämä negatiiviset värähtelyt tulevat esiin, voit erottaa ne todellisesta uhasta joka vaatii välitöntä toimenpidettä. Kun huomaamme vaikutteen tunkeutuvan mieleemme, tartumme henkiseen toimeen ehkäistäksemme sellaisen hyökkäyksen mikäli tarpeellista. Mutta älä anna niille energiaa pelkojesi, kiinnostuksen tai ylimääräisen huomion avulla.

Tällaisia ulkopuolisia hyökkäyksiä tapahtuu kyllä. Ja me näemme niitä yhä enemmän pimeän agendan viimeisinä päivinä kun ihmiskuntaa harhautetaan kaikin mahdollisin tavoin jotta siitä tulisi alistunut ja tukahdutettu.

Joillekin ne voivat tulla paniikkikohtauksina, tai pelkotiloina tai klaustrofobiana. Jotkut voivat olla suoraansanoen aavemaisia jos olet herkkä tai sinulla on empaatin tai selvänäkijän kykyjä, niinkuin monella meistä on. Kuitenkaan niissä ei ole mitään pelättävää. Ne eivät voi koskea sinuun, ainoastaan aiheuttaa pelkoa jos annat niin tapahtua. Joillekin voi sanoa suoraan minne niiden tulee mennä, tai voit käyttää joitain muita henkisiä keinoja tai jopa ulkopuolista apua. Mutta loppujenlopuksi se on oma henkilökohtainen katsantokantamme ja pysyminen pelottomana joka hoitaa kaiken.

Kaikki nuo perustuvat pelkoon, jonka seurauksena on orjuus mikäli tottelemme niitä.

Pelko ja viha — Molemmat negatiivisia ja hajottavia

Viha on pelkoa. Viha on se äärimmäinen vastaiskureaktio vaikutukseen, jonka joku havaitsee suoraksi uhaksi jollain tavalla. Ääri-ilmiöt ovat aina läsnä, Gazan ja Ukrainan kansanmurhista korporaatiomedian levittämään jatkuvaan vihapropagandaan. Henkilökohtaisella tasolla se on liskoaivojen suojamekanismin reaktio ja eräs tuhoisimmista ja syövyttävimmistä tunteista. Ja ne tarvitsevat tätä energiaa selviytyäkseen.

Sekä pelko että viha ovat hajottavia — ne tuhoavat elämän luonnollisen soljuvuuden ja rakenteen jotta sisällä oleva energia pääsisi ulos, jättäen jälkeensä loppuunpalaneen ja kuolleen kuoren. Tämä energia on ruokaa maallisille ja henkisille loisille ja syy siihen miksi niiden pahat voimat ovat ihmiskunnan ja elävän planeettamme päällä. Voit tuntea sen väkivaltaisten tapahtumien aikana, vahvat pelon ja vihan ilmaisut. Joskus niitä voi tuntea myös jopa urheilutapahtumissa. Parasiittiset voimat imevät itseensä erittyvän ja vapautuvan energian.

Fossiiliset polttoaineet, atomienergia ja tuliaseet ovat kaikki hajottavia. Niin ovat myös sähkömagneettiset aseet ja planeetallamme käynnissä oleva ilmastonmuokkaus. Kaikki tämä jotta voitaisiin vapauttaa energiaa ja luoda homogeeninen, voimaton ja helposti kontrolloitava ympäristö muutamalle parasiitille, sekä täällä että muissa ulottuvuuksissa. Pelko ja viha ovat kaksi päätyökalua tämän saman hajottavan vaikutuksen aikaansaamiseksi sieluillemme ja yhteiskunnalle. Ne ovat kaksi pääsyytä luoda kaikkein kaameinta ja heikointa sorttia oleva negatiivinen laumamentaliteetti.

Pidä rauha — Älä pelkoa

Meistä jokainen oppii välttelemään, selviytymään ja pääsemään yli pelosta, ja se on meidän kaikkien saavutettavissa.

Rauha on arvokas ja luontainen oikeutemme. Aivan kaikissa olosuhteissa. Henkinen kotimme on rauhan ja rakkauden paikka, samaan aikaan kun media on tulvillaan pelkoa kaikissa muodoissaan ja koko kulttuurimme on kyllästetty sillä, väkivallalla ja kuolemalla.

Meidän täytyy nähdä mediamyrskyn ja heidän lähettämän roskan läpi. Meidän tulee pyrkiä välttämään sen aiheuttamaa saastumista. Se on henkistä kärpäspaperia ja yksi asia johtaa helposti toiseen jos ajaudumme värähtelymme kanssa väärille raiteille, imien sisään turhaa ja myrkyllistä tietoa tai näennäisesti harmitonta viihdettä. Se on ladattu vapaamatkustavilla energioilla, joiden suhteen meidän tulee olla äärimmäisen valppaana.

Vapaana pysyminen ja rauhan säilyttäminen tulee tietoisena olosta. Turvallinen luottamus kaikkien olennaisten asioiden oikeanlaisuuteen. Se on minne meidän sydämien tulee olla keskitetty.

Erityisesti näinä vaikeina aikoina.

Oman itsemme, rakkaidemme ja koko ihmiskunnan tähden.

Paljon rakkautta ja rauhaa sinulle.

 

Artikkelin julkaissut Waking Times.

Tämä moottori tuntuu rikkovan fysiikan lakeja

Jokaisella voimalla on samansuuruinen vastakkaissuuntainen voima. Tämä on ehkäpä tunnetuin fysiikan laki, ja Guido Fetta on mielestään löytänyt tavan kiertää tuon lain.

Klassisen fysiikan mukaan jotta jokin kappale, esimerkiksi avaruusalus, voisi liikkua, täytyy kappaleen liikemäärän säilymisen takia kohdistaa voima johonkin toiseen. Raketti kiihdyttää ylöspäin puskemalla kovalla vauhdilla palanutta polttoainetta alaspäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aluksien on kannettava mukanaan puolet painostaan polttoaineena pelkästään pysyäkseen kiertoradalla. Tämä tekee niistä raskaita, kalliita ja lyhytikäisiä.

Fetta suunnitteli ”Cannae-moottorin”, jonka hän väittää kykenevän luomaan liikemäärämomenttia ilman vastavoimaa. Hän sai NASAn tiimin testaamaan sitä, ja tulokset esiteltiin konferenssissa.

cannae-drive-schematic

NASAn tiimi mittasi moottoriin kohdistuvia voimia, ja havaitsi Fettan laitteen luovan 30-50 mikronewtonin työntövoiman. Se ei ole paljoa, yksi kokonainen newtoni on vähemmän kuin puhelimen paino, mutta klassisen fysiikan mukaan Fettan laitteen ei olisi pitänyt tuottaa minkäänlaista voimaa.
Fetta on taustaltaan kemian insinööri ja keksijä. Hän selittää että moottori on ”superjohtava resonoiva kaviteetti”. Kaviteetti on suunniteltu kaappaamaan elektroneja pohjalla olevien pienten kaivojen avulla niin, että sähkömagneettiset aallot kimpoilevat kaviteetin sisällä, ja enemmän elektroneja puskee kaviteetin yläosaa vasten kuin alaspäin pohjaa vasten. Fettan mukaan tämä epätasapaino luo työntövoiman ylöspäin.

Julkaistussa paperissa NASA tuntuu vastahakoiselta käymään syvemmin läpi laitteen salaperäistä fysiikkaa. Voiman varsinaisesta muodostumisesta ei kirjoitettu mitään. Salaperäinen moottori toimi silloinkin kun sitä oltiin modifioitu niin ettei sen pitänyt aiheuttaa minkäänlaista työntövoimaa, joka viittaisi siihen ettei systeemin toimintaperusteita tunneta kunnolla. Paperin lyhennelmässä viitattiin kuitenkin ”kvanttityhjiön virtuaaliplasmaan”.

David Hambling selittää mitä tämä voisi tarkoittaa:

Tämä […] antaa ymmärtää moottorin toimivan puskemalla hiukkas- ja antihiukkaspilveä vastaan, joita jatkuvasti muodostuu ja tuhoutuu tyhjässä tilassa.

Samanlaista brittiläisen insinöörin Roger Shawyerin suunnittelemaa ”mikroaaltomoottoria” testasi kiinalainen tiimi viime vuonna. Tulokset sivuutettiin suurimmaksi osaksi. NASAn tulokset kuitenkin tuntuvat valavan jonkinlaista uskottavuutta idealle, jonka mukaan oletettavasti mahdottomat ”epätasaiset voimat” voisivat oikeasti saada aikaan liikemäärämomenttia.

NASAn tiimi painottaa, että moottoria tarvitsee testata läpikotaisemmin, mutta jos se oikeasti toimii, se voi olla suuri läpimurto avaruustutkimuksessa. Sillä tämänkaltaisia moottoreita voitaisiin pyörittää pelkällä aurinkoenergialla, ja satelliitit ja avaruusasemat voisivat pysyä radallaan ilman että niiden tarvitsee roudata mukanaan niin paljon polttoainetta.

Hambling:

Toimiva mikroaaltomoottori leikkaisi radikaalisti satelliittien ja avaruusasemien kustannuksia, pidentäisi niiden elinaikaa, mahdollistaisi liikkumisen kauemmas avaruuteen ja veisi astronautit Marsiin viikoissa eikä kuukausissa.

Emme edelleenkään tiedä toimiiko Fettan moottori niinkuin se väittää toimivan — ja tarvitsemme enemmän todistusaineistoa ennenkuin voidaan sen osoittaa toimivan ollenkaan. Mutta jos se toimii, varo vain avaruus. Me tulemme.

 

Artikkelin julkaissut Nova Next.

Kuinka tallentaa UFO-kuvaa infrapunakameralla

Lazlo, australialainen UFO-tutkija, käyttää yleensä infrapunalinssejä tai -kameraa päivisin etsiessään UFOja. Hän on tehnyt sitä jo monta vuotta, ja hän on ansainnut monen kollegan kunnioituksen. Infrapunan tiedetään paljastavan verhottuja UFOja.

Videon kuvaus:

Näytän teille kuinka tallentaa UFOja kameraan liitetyllä infrapunasuodattimella sekä ilman suodatinta. Ennenkuin alat katsella taivaalle: käytä automaattifokusta, zoomaa mieluummin kaukaiseen esineeseen kuin lähelle manuaalifokuksella. Tee näin ainoastaan kun taivas on pilvetön. Joskus UFOt eivät ole näkyvissä paljaalle silmälle, jolloin aseta IR 850 -filtteri kameraan ja laita yökuvausmoodi päälle. Minä käytän Sonyn DCR-TRV 530 digitaalikameraa ja Canonin DM-GL 2 digitaalikameraa. Zoomi on Fluoriten 100x digitaalizoom.

 

Artikkelin julkaissut UFO SIghtings Daily.

Turisti filmasi UFOn Area51:n alueella

Turisti filmasi UFOn bussin ikkunasta matkustaessaan Nevadassa heinäkuussa 2014.

 

Sandra Q filmasi tämän kiinnostavan videon bussin ikkunasta. Hän näki jonkin lentävän ohitsensa todella nopeasti. Hän oletti kappaleen olevan vain lintuja tai roskaa. Kappale lensi niin nopesti ohitse ettei hän kyennyt reagoimaan mitenkään.

Hän zoomasi vuoren huipulle, mutta UFO lensi ohi. Kun Sandra katsoi videon uudestaan, hän tajusi filmanneensa oikean UFOn.

Lentävä esine sopii kuvaukseen UFOsta, mutta todennäköisemmin se on jonkinlainen Area 51:n alueella testattava kokeellinen lentokone, mahdollisesti takaisinmallinnettu avaruusolentojen teknologiasta.

Artikkelin julkaissut Anything UFO.

Kiina julkaissut kuvia avaruusolioiden tukikohdasta kuussa

Tohtori Michael Salla on vihjannut, että on olemassa Maan Ulkopuolinen Sotateollinen Kompleksi (MIEC), ja että avaruusolioiden agenda, joka toimii myös kuussa, on assimiloimassa maapalloa. Allaoleva kuva on yksi monista. Kuvan ottaneet kiinalaiset ovat näemmä vahvistaneet avaruusolentojen olemassaolon. Kiinalaiset ovat todennäköisesti olleet yhteydessä näihin olentoihin jo aiemmin.

Tämä selitäisi myös sen miksi niin monia radioteleskooppeja ollaan rakennettu ja yhä rakennetaan, ja siltikään signaaleja maan ulkopuolisesta elämästä ei ole raportoitu julkisuuteen.

 
Raportissa lukee:

Minulle lähetettiin valokuvia taholta, joka väittää Kiinan julkaisseen korkearesoluutioisia Chang’e-2 -kuuluotaimen ottamia valokuvia, joista selkeästi näkyy rakennuksia ja rakennelmia kuun pinnalla. Hän myös väittää NASAn tahallaan pommittaneen kuun tärkeitä alueita yrittäessään tuhota muinaisia artefakteja ja laitoksia. Vielä julkaisemattomista kuvista voi selkeästi nähdä ydinräjähdysten aikaansaamat kraaterit NASAn yrittäessä tuhota totuuden. Kiina on nopeasti siirtymässä kohti täydellistä UFO-paljastusta. Jos nämä kuvat todetaan aidoiksi, NASA tulisi asettaa vastuuseen väärennöksistä ja petoksesta. Kiina tulee julkaisemaan kaiken Chang’e-2:n datan ja kuvat tulevina viikkoina ja kuukausina. Toivokaamme tämän olevan uuden aikakauden alku.

 Lähde: The Canadian

Oletko koskaan miettinyt miksemme ole palanneet kuuhun uudestaan? Totuus on että NASA piilottelee meiltä erittäin pimeää salaisuutta.

Onko kuussa avaruusolioiden tukikohta? Yhä useampi astuu esiin tarinoiden kanssa, jotka saattavat osoittaa tämän olevan totta. Huhujen mukaan tukikohta on kuun pimeällä puolella, joka ei koskaan näy maahan.

Mietitkö koskaan miksi laskeutumiset kuuhun loppuivat ja miksemme ole yrittäneet rakentaa tukikohtaa kuuhun? Se vaikuttaa helpommalta idealta kuin kelluva avaruusasema jolla ei ole minkäänlaista pääsyä tarvikkeisiin tai raaka-aineisiin. NASAn astronautin Neil Armstrongin mukaan avaruusolennoilla on tukikohta kuussa, ja ne ovat sanoneet meille varsin suorin sanankääntein että meidän tulee poistua ja pysyä poissa kuusta!
Kuulostaako kaukaa haetulta? Milton Cooper, laivaston turvallisuusupseeri sanoo, että sen lisäksi että kuun tukikohta on olemassa, tiedustelupalveluyhteisö viittaa tukikohtaan nimellä ”Luna”, että kuussa on meneillään massiivinen kaivosoperaatio, ja että siellä säilytetään avaruusolentojen suurimpia emoaluksia pienempien ”lentävien lautasten” tehdessä retkiä maapallolle.
LUNA: Kuun pimeällä puolella oleva avaruusolentojen tukikohta. Apollon astronautit näkivät ja kuvasivat sen. Tukikohta, suurilla koneilla toteutettava kaivosoperaatio, ja erittäin suuri avaruusolentojen alus on kuvailtu havaintoraporteissa. — Milton Cooper

Artikkelin julkaissut UFO Mania.
 

Mitä vaaditaan täydelliseltä UFO-paljastukselta?

Paljastus on varmasti jossain vaiheessa tulossa, mutta eräs kriittinen osio täytyy käsitellä ennen kuin paljastuksesta voidaan keskustella. Päällimmäisenä on kysymys tiedon vuotajien koskemattomuudesta. Olipa koskemattomuusvaatimus mielestämme kuinka vastenmielinen tahansa, täydellinen koskemattomuus on ainoa tapa jolla tämä tieto voidaan saattaa julkisuuteen. Viimeisen 50 vuoden aikana on tehty uskomattoman paljon ja käsittämättömän suuria rikoksia, joissa triljoonia dollareita on siirretty hyväksymättömiin mustiin projekteihin. Varkaudet, väärennökset, identiteettihuijaukset ja jopa murhat ovat salaisuuksienvartijoiden syntejä, jotka tulee antaa anteeksi.

Lisäksi suurin osa ihmisistä uskoo, että jos/kun paljastus tapahtuu, meille kerrotaan kaikki salaisuudet jotka on pantattu ihmiskunnalta viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana. Tällainen on erittäin epätodennäköistä, paras jota voimme toivoa on osittainen tai rajattu paljastus joka vahvistaa maan ulkopuolisten olentojen olemassaolon universumissa.

Ihmiskunta kehittyy nopeasti nykyisen tiedon ja teknologian aikakaudella. Jos tarkastellaan vaikka kännyköitä, näemme kuinka pitkälle ollaan tultu niinkin lyhyessä ajassa kuin vuosikymmenessä. Voit tehdä mitä tahansa kännykällä ja teknologia tulee kehittymään yhä pidemmälle tulevaisuudessa. Tarkasteltaessa informaatiota, me olemme kytköksissä toisiimme enemmän kuin koskaan. Niin monella meistä on saatavilla tietoa mistä tahansa asiasta silmänräpäyksessä.

Me kehitymme elämän kaikilla osa-alueilla nopeasti kun teknologia ja tieto on saatavilla. Voit helposti havaita yhä useamman ihmisen pääsevän käsiksi tietoon joka on vuosia ollut ”salattu” tai pidetty poissa suurelta yleisöltä. Mutta tulee ymmärtää, että tietoa on kokoajan ollut olemassa vaikkei sitä olekaan ollut jaossa silloin kun internetiä ei ollut olemassa. Me yksilöinä ja yhteisönä tulemme yhä enemmän tietoiseksi, ja tämä heijastuu maailman kehityksen nopeudessa. Evoluutiota tapahtuu joka päivä, joka tuntu, joka minuutti ja joka sekunti.

Mitä se tarkoittaa, kun tietoa tulee julkiseksi uskomattomalla tahdilla? Voit nähdä mitä maailmassa tapahtuu, yhä enemmän ja enemmän ihmiset heräävät ja tulevat tietoisiksi. Totuus on yksilön ja lukijan korvien välissä meidän havainnoidessamme maailmaa eri tavoin ja teknologian/informaation kehittyessä me kehitymme eri tahdilla riippuen havainnoistamme maailmasta.

Totuuden kynnyksellä

Olemme saapumassa TOTUUDEN aikakaudelle. Tänään elämme kännyköiden, kameroiden, videokameroiden ja muiden värkkien maailmassa, jossa kuka tahansa voi välittää viestejä sosiaalisissa medioissa napin painalluksella. Me olemme tavallaan pääsemässä pois ”pimeästä keskiajasta” henkilökohtaisen vastuun aikaan.

Viime vuosina on ollut lukemattomia marsseja Monsantoa ja muita suuria korporaatioita vastaan, ja monet valtiot ovat syrjäyttäneet hallituksensa. Vaikuttaa siltä, että kun valtion asukkaat todella tajuavat mitä on käynnissä hallinnossa, kansa ei enää siedä tukahduttamista missään muodossa. Monet faktat ja totuudet tulevat julki kaikilla elämän osa-alueilla, hallinnosta ja uskonnosta elämään ulkoavaruudessa, siihen keitä me todella olemme ja mitä historiassa on oikeasti tapahtunut.

Täydellinen UFO-paljastus tulee koska teknologiaa ja informaatiota ei voida enää pantata. Tilanne täytyy ottaa haltuun ja tutkia itse mitä maailmassa tapahtuu.

Mitä täydellinen UFO-paljastus pitää sisällään?

Täydellinen paljastus tulee olemaan aika jolloin kaikki on avointa, ja kansalle ei voida enää valehdella. Täydellinen paljastus on erittäin tervetullut aikakausi, se on aika jolloin voimme todella ymmärtää keitä me olemme yksilöinä ja populaationa. Täydellinen paljastus tuo julkiseksi monia totuuksia joista ihmiset ovat jo tietoisia, vaikka massat siltikin tulevat saamaan suuren annoksen ”todellisuutta”. Todellisuus tulee muuttumaan ikuisesti ja se tulee olemaan äärimmäisen innostavaa aikaa olla elossa ja todistaa kaikkia ympärillämme tapahtuvia muutoksia.

Salaliittoteoriat, korruptio, petokset ja kontrollintarve tulevat pian olemaan menneen talven lumia. Kun totuus lyödään pöytään, sitä ei voida tulkita väärin eikä sitä voida vääristellä itseään toteuttavaksi profetiaksi. Täydellinen paljastus tulee tapahtumaan muutaman vuoden sisällä, sillä informaatiota tulee julki niin nopeasti että sitä ei voida peitellä ja kansaa ei voida johtaa harhaan.

Täytyy nähdä kaikkien petosten ja illuusioiden läpi joita tänä päivänä meille syötetään ja jotka pitävät ihmiset pelon illuusiossa. Kun ihminen suostuu katsomaan maailmaa Rakkauden linssin läpi, on silloin mahdollista ymmärtää mistä tässä oikein puhutaan. Monia totuuksia tullaan julkistamaan jotka tulevat keikuttamaan monien ihmisten veneitä. Monet eivät tiedä mihin uskoa enää, kaikkien niiden menneisyyden valheiden ja harhaanjohtavan tiedon takia. Kuitenkin evoluution nykyvauhdilla me olemme jonkin massiivisen tapahtuman äärellä, joka vie meidät kohti Täydellistä Paljastusta!

Totuutta ei voida enää tukahduttaa meidän kokemamme evoluution aikakaudella. Se on ollut osa jumalallista suunnitelmaa koko ajan, joten istu alas ja nauti kyydistä!

Artikkelin julkaissut Collective Evolution.