Venäläinen indigo-lapsi muistaa edellisen elämänsä Marsissa

Boris Kiprijanovits on indigo-lapsi, mahdollisesti Venäjän tunnetuin laatuaan. Boriska, tai ”pikku-Boris”, oli Pravdan haastattelussa Gennadi Belimovin, Volgogradin alueen yliopistoprofessorin, todistaessa kuinka Boriska kertoi menneestä elämästään Marsissa ja Lemuriassa.

Lyhyen ajan päästä huhu kiiri Venäjällä kuinka tämä pienikokoinen profeetta haasteli asioista, ja Moskovan eräs sanomalehti teki hänestä jutun.

Joten Project Camelot päätti matkata Venäjälle löytääkseen hänet. Tuntui omituiselta että länkkärit saapuivat etsimään häntä. 8.10.2007 heillä oli kunnia haastatella häntä ja hänen äitiään Nadjaa Moskovan lähellä, jonne Nadja oli tuonut hänet kouluun, joka oli tarkoitettu lahjakkaille lapsille.

Hän alkoi puhua nelikuukautisena, kahdeksan kuukauden ikäisenä hän puhui lauseita, kaksivuotiaana hän kykeni lukemaan ja kolmevuotiaana hän kykeni nimeämään kaikki planeetat aurinkokunnassamme, kuinka monta galaksia oli olemassa, ja paljon muuta.

Hän muistaa entiset elämänsä Marssissa. Haastattelun aikana hän teki muutaman uskomattoman huomion:

Marsin ihmiset matkasivat monessa galaksissa ja tähtijärjestelmässä.

Alukset olivat lentokonetyyppiä. Ne olivat kolmionmuotoisia. Ne olivat pisaran muotoisia.

Ne käyttivät plasmateknologiaa, ioniteknologiaa. Jos ne olisivat käyttäneet bensaa, se olisi loppunut liian nopeasti, moottorit olivat liian tehokkaat.

Kaikki alukset eivät toimineet samalla periaatteella. Plasmamoottorialukset rajoittuivat ainoastaan aurinkokunnassa matkailuun korkeilla nopeuksilla. Pisaran muotoiset alukset kantoivat muita aluksia mukanaan.

Jokaisella rodulla oli oma teknologiansa ja innovaationsa. Joillain oli plasma- ja ionimoottorit, toisilla oli energiamoottorit.

Planeetta Marsista hän sanoo, että ihmiset edelleen elävät Marsissa, mutta he elävät pinnan alla ja planeetan sisällä.

Teleportaatiosta hän sanoo: ”portaali on samanlainen kuin teleportti. Se hidastaa aikaa ja avaa ikäänkuin portaalin jossa aika kiihtyy… en osaa sanoa tarkasti. En muista. Se avautuu yhdeltä sivulta ja muutamassa sekunnissa tai minuutissa, mikäli siirto on kaukaa, se avaa toisen avaruuden alueen.”

Kerran hän vietti pitkiä aikoja katsellen piirroksia Lemuriasta, jotka hän näki Ernest Muldashevin kirjassa nimetään ”Where do we come from?”,  ja hän innostui tavattomasti siitä. Sitten he puhuivat lemurialaisista monta tuntia, ja siitä kuinka ne elivät 70 tuhatta vuotta sitten ja olivat yhdeksän metriä pitkiä.

Kun hänen äidiltään kysyttiin kuinka hänen lapsensa tietää kaikesta tästä, Boriska vastasi ”minä muistan ja kukaan muu ei ole minulle kertonut, minä näin sen”.

Boriska oli 12 vuotta tammikuun 11. päivänä 2008. Lähes teini-ikäinen. Hän oli hurmaava, ujo, valpas, tarkkanäköinen ja selkeästi äärimmäisen älykäs. Hänen kaikkein muistettavin kommenttinsa oli kun Kerry kysyi häneltä mitä hän ajatteli maapallon ihmisistä. ”En halua puhua pahaa muista ihmisistä.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

Grand Canyonin monumentit ovat muinaisia pyramideja

Siihen on syynsä miksi Grand Canyonin monumentit ovat nimeltään Egyptin Faaraot, mutta ei siksi koska egyptiläiset olisivat olleet läsnä kyseisellä mantereella.

Koko ulkomuoto viittaisi siihen, että koko maasto oli aivan eri näköinen ennen suurta Vedenpaisumusta, mutta ei luonnon muovaama. Kyseessä on rivistö muinaisia pyramideja.

Katso kuinka Orionin seitsemän tähteä, mukaanlukien vyön kolme tähteä, ovat linjassa Gizan pyramidien kanssa. Näin on myös kanjoni. Grand Canyonin monumentit ovat linjassa Metsästäjä-tähtikuvion (Orion ja Pleiades) kanssa. (Klikkaa tästä jos haluat lukea lisää.)

Vaikka egyptiläiset tai avaruusolennot eivät olisikaan rakentaneet niitä, tai vierailleet alueella, viittaa maamerkkien muoto siihen että Atlantis ja muut vastaavat tarut eivät olleetkaan kauhean epätavallisia, vaikka ne ovat piilossa silmiltämme.

Kaikkein todennäköisimmät kandidaatit, jotka tekevät oikeutta näille monumentaalisille rakennelmille, ovat muinaiset jättiläiset jotka luotiin jumalten kuviksi, mutta jotka tuhottiin Suuressa Vedenpaisumuksessa — toisin sanoen, nämä jumalat materiaalisessa muodossa jotka söivät Hyvän ja Pahan Tiedon Puusta ja jotka maksoivat kovan hinnan.

Todisteita moniulotteisesta todellisuudesta: Mandela-efekti

Olemmeko astuneet vaihtoehtoiseen todellisuuteen siitä mitä me muistamme? Onko maailmamme astumassa sisään ja ulos toiseen todellisuuteen?

”Mandela-efekti” on termi joka on otettu käyttöön kuvaamaan sitä kun suuri ihmismäärä muistaa asioiden olevan tietyllä tavalla, ja toiset muistavat asian olevan toisin.

Tämän ilmiön laajuus on niin suuri että kun katsoo hieman tarkemmin, saattaa kysyä itseltään elämmekö oikeasti Matrixissa.

Teoria sanoo, että molemmat ihmisryhmät ovat oikeassa, mutta vain yksi ryhmä tuli yhdestä aikalinjasta tai todellisuudesta, ja toinen tuli toisesta todellisuudesta. Perustuen nykyiseen kvanttimekaniikan tietämykseemme, tämä voisi pitää paikkansa.

Sitä kutsutaan ”Mandela-efektiksi” kiitos Fiona Broomen, joka huomasi kun Nelson MAndela tuntui kuolevat yhä uudelleen ja uudelleen. Hänen muistonsa Mandelan kuolemasta kaikui yhä muiden ihmisten muistoissa myös.

Tämä termi kuvaa myös vaihtoehtoisen historioiden kuten maapallon geografisten erojen, elokuvien julkaisuaikojen ja viimeaikojen tapahtumien kulkua.

Nikola Tesla sanoi haastattelussa, että ”mieli näkee kolmen maapallon ulottuvuuden tuolle puolen. Minä kykenin tekemään niin koko elämäni.”

Seuraava video kuvaa miestä ja naista jotka tuntevat toisensa nimellä Bonnie ja John. He kusovat että he elävät lopun aikoja, joka todellisuudessa ei ole mitään muuta kuin Mandela-efekti. Muutos värähtelytaajuudessa kun ulottuvuuksien rajat tuntuvat häipyvän pois.

Se mitä ihmiset sanovat, on että tulee näkymään ero niiden ihmisten välillä, jotka ovat kyenneet adaptoitumaan värähtelytaajuuksien muutoksiin ja niiden jotka eivät ole. He jotka ovat sopeutuneet olosuhteisiin, tulevat astumaan ”Uuteen Maailmaan” ja ne jotka eivät havaitse muutosta värähtelyissä, eivät kykene muutokseen ja heidän maailmansa tulee loppumaan.

Kuu onkin ontto?

Kuu ei ole luonnollinen taivaankappale. Se on keinotekoinen. Jotkut älykkäät olennot ovat panneet sen kiertämään maata.

Mahdollisesti vahvinta todistusaineistoa ”ontosta esineestä” on se seikka, että kun meteorit iskevät kuuhun, se kilahtaa kuin kello.

Apollon miehistö marraskuun 20. päivänä 1969 laukaisivat kuumodulin, palattuaan itse kiertoradalle. Modulin impakti kuun kanssa sai aikaan seismisen laitteiston havainnon jatkuvasta kaiunnasta, yli tunnin ajan.

Lukemattomat todistusainestot astronomeilta ja NASAn tiedemiehiltä paljastavat, että 2-3 mailia syvällä on ilmeisesti tiheä kerros metallia, joka on saanut tiedemiehet uskomaan että kuu on ontto ja sillä on noin 20 mailia paksu kuori.

Tällä videolla käydään läpi historiallista evidenssiä kuun luonteesta.

Kuu ei todellakaan ole sitä miltä se näyttää.

Battlefield Earth julkaistaan uudelleen

Jos olet lukenut vuoden 1977 scifi-kirjan Battlefield Earth, muistat varmaan että siinä puhuttiin NASAn Voyager-avaruussukkulasta joka laukaistiin tutkimaan aurinkokunnan ulkoreunaa ja toivottavasti saamaan kontakti avaruusolentoihin.

Kirja julkaistaan uudelleen kesäkuun 16. 2016.

Oikeassa elämässä NASAn Voyager kuljetti avaruuteen kultalevylle koostetun audiovisuaalisen kertomuksen maapallosta, jossa oli kuvia, tieteellistä informaatiota, puhuttuja tervehdyksiä 55 kielellä, ja kokoelma musiikkia ja muuta tietoa. Tarkoitus oli, että jos älykäs elämä sen koskaan löytäisi, he ymmärtäisivät planeettaamme ja sivilisaatiotamme.

Voyager on 38 vuoden toiminnan jälkeen edelleen toiminnassa, ja se vastaanottaa rutiinikomentoja ja palauttaa dataaa. Vuonna 2012 siitä tuli ensimmäinen avaruusalus joka on päässyt tähtienväliseen avaruuteen. Salaliittoteoreetikot uskovat Voyagerin oikeasti kohdanneen ulkoavaruuden elämänmuotoja (kuten kirjassa kuvataan).

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen UFO-muodostelma ohittaa satelliittikameran

Toukokuun 29. päivänä 2016 NASAn satelliitti Stereo Ahead COR 2 tallensi yhden omituisimmista aurinkokuvista tähän asti.

Tämä omituinen kuva osoittaa, että UFOt lentävät muodostelmissa. Vai onko kyse kameran toimintahäiriöstä?

Ne lentävät ryhmämuodostelmassa joka viittaisi sotilasalukseen.

Noin kolme viikkoa aiemmin toukokuun 9. päivänä sama satelliitti kuvasi yhdeksän omituista esinettä muodostelmassa auringon edessä.

Vasen kuva – toukokuun 9, 2016 | Oikea kuva – toukokuun 29, 2016

 

Mutta mikä erottuisi paremmin kuin massiivinen pyöreä esine auringon vieressä. Vaikka esine on osittain näkyvissä toukokuun 9. päivän kuvassa, viimeisessä kuvassa esine näkyy kokonaisuudessaan.