Tätä et tiennyt Area 51:sta

On aika hieman raottaa Area 51:n salamyhkäisyyden verhoa.

Elokuun 15. päivänä 2013 CIA viimein myönsi Area 51:n olemassaolon. Toistuvien George Washington Universityn tekemien  tietopyyntöjen jälkeen CIA valaisi hieman asiaa Area 51:n liittyen.

Joulukuun 8. pävänä 2013 presidentti Obama viittasi Area 51:n sivulauseessa, mikä teki hänestä ensimmäisen presidentin kuka on julkisesti tunnustanut sen olemassaolon. Tämä ei tarkoita että UFOista ja armeijan salaisuuksista puhuttaisiin julkisesti, mutta se avaa kylläkin ovia oikeuskäsittelyille ja mahdollisille uusille tietopyynnöille aihetta koskien.

Nimi ”Area 51” juontaa juurensa 1950-luvun Nevadan ydinaseiden testialueen karttaan. Nykyään virallinen nimi Area 51:lle on Air Force Flight Test Center, Detachment 3, tai AFFTC Det. 3. Vuosia jopa USA:n oma hallitus kielsi sen olemassaolon kunnes neuvostoliittolaiset valokuvat vahvistivat sen mitä monet olivat tienneet jo pitkään. Tukikohta oli olemassa. Tukikohta oli alunperin suunniteltu U-2 vakoilukoneiden testaukseen, ja lopulta sielä syntyisi häiveteknologia. Salainen tukikohta on kasvanut monta kertaa alkuperäisen kokoiseksi. USA:n ilmavoimat ottivat Area 51:n ja sen ilmatilan komentoonsa vuonna 1970.

  • Area 51:n viitattiin myös nimillä Groom Lake (kuivuneen järven nimi jonka ympärille tukikohta on rakennettu), Paradise Ranch (puolivakava tapa vikitellä työntekijöitä hyväksymään työpaikka kaukaisessa, maalaismaisessa tukikohdassa), Watertown (testialueen virallinen nimi, joka on annettu vuonna 1956), ja Dreamland (Edgar Allan Poen runon mukaan).
  • Area 51:n lempinimi DREAMLAND väitetään johdetun Edgar Allan Poen samannimisestä runosta. Siinä moititaan että “the traveler, traveling through it, may not-dare not openly view it; Never its mysteries are exposed, to the weak human eye unclosed.”
  • Alue tiedetään ensimmäisenä olleen käytössä vuonna 1941 kun West Coast Air Corps Training Centerin lentokenttä rakennettiin Las Vegasiin. Tunnetaan myös nimellä Indian Springs Airfield Auxiliary No. 1. Se koostui kahdesta 1,5 kilometrin pituisesta päällystämättömästä kiitoradasta.
  • Presidentti Dwight Eisenhowerin aikana Groom Laken laitos siirrettiin CIA:n käyttöön Project Aquatonen alla, Lockheed U-2 tiedustelukoneen kehittämiseksi huhtikuussa 1955.
  • Mystiselle linnakkeelle ja sitä ympäröiville maille on pääsy tiukasti kielletty. Mitä salaisuuksia onkaan tuolla tarkasti vartioidussa laitoksessa? Huhuja ja kuvia on liikkunut aluksista jotka suorittavat uskomattomia manööverejä vartioiduilla taivailla. Salakuljetettuihin asioihin kuuluu myös eläviä ja kuolleita avaruusolentoja sekä futuristisen näköisiä avaruusaluksia, mutta hallitus kiistää näiden olemassaolon.
  • Helen Frost, jonka aviomies Robert kuoli vuonna 1988 tukikohdan alueella savuun, haastoi hallituksen oikeuteen vuonna 1996, mutta juttu hylättiin koska hallitus ei voinut myöntää eikä kieltää syytteitä. Mainintaa oli myös siitä että tukikohtaa ei koske mitkään ympäristölait.
  • 1970- ja 1980-luvuilla työntekijät Area 51:lla altistuivat kerosiinimyrkyille kuten JP7. Ilmeisesti vanhoja tietokoneen osia poltettiin ojissa. Työntekijät komennettiin menemään ojaan ja sekoittamaan materiaalia ja heidän sallittiin pitää suojia ainoastaan vuotäröön saakka.

  • Kun Area 51 valittiin A-12 OXCARTin testipaikaksi, täytyi rakentaa uusi 2,5 kilometrin pituinen kiitorata. Rakennusurakoitsijat tekivät töitä ainoastaan öisin jotta he eivät herättäisi huomiota.
  • 3500 kilometriä tunnissa lentävällä OXCARTilla otti 186 mailia tehdä U-käännöss. Lentokonetta varten tarvittiin uudet 150 neliökilometriä maata tukikohdan ympärille, joka piti ottaa pois yleisestä käytöstä ja rajata sen ilmatila, jotta luotaisiin neliön mallinen sivultaan 440-mailin laatikko.
  • Ainoa huvitus Area 51:lla oli yksi ainoa tenniskenttä sekä pieni keilarata. Televisiota ei ollut, radiosignaalit pääsivät ympäröivien vuorten läpi vain iltaisin.
  • Area 51:n muonituskeskus tarjosi joskus ostereita ja hummereita. Kerran viikossa oli pihvi-ilta.
  • Salaliittoteoriassa Area 51:n lavastetusta kuulaskeutumisesta on hiven totuutta. Erilaista avaruuslaitteistoa kuten mönkijöitä ja elossapitojärjestelmiä testasivat astronautit vieressä olevalla ydinkoealueella.
  • Area 51 ei ole säästynyt talouskriisiltä. On arvioitu että alueella työskenteli vuonna 2013 noin 1600-2000 ihmistä sekä kymmenisen urakoitsijayritystä. Tämä on 200-400 työntekijää vähemmän vuodesta 2012.
  • Eräs gallup kertoi että yli 70% amerikkalaisista uskoo UFOjen olevan todellisia.
  • UFO-havainnoissa tapahtuneen kasvun jälkeen vuonna 1952 CIA tuli tulokseen että ”on olemassa jonkinmoinen mahdollisuus sille että ne voivat olla avaruusaluksia” ja että havaintoja olisi tarpeellista tutkia.
  • 90% raportoiduista UFO-havainnoista voitaisiin helposti kumota, mutta jäljelle jäävä 10%  ovat ”uskomattomia raportteja uskottavilta havaitsijoilta”.
  • Puolet kaikista UFO-raporteista 1950-luvun lopulta ja 1960-luvulta olivat miehitettyjä tiedustelulentoja (läähinnä U-2) USA:n yllä, lähes kaikki peräisin Area 51:sta.

  • A-12 OXCART vaatii erityispolttoainetta lentääkseen niin nopeasti ja korkealla, Polttoaine on tehty kestämään korkeita lämpötiloja ja se ei syttyisi palamaan vaikka joku tiputtaisi tulitikun sitä täynnä olevaan tynnyriin.
  • OXCART kiisi 3500 kilometriä tunnissa, mutta koska lentokone oli salainen, sitä ei voitu ottaa mukaan virallisiin kilpailuihin.
  • A-12 OXCART koostuu yli 90-prosenttisesti titaanista. Se oli maailman ensimmäinen titaanilentokone.
  • A-12 vakoilukonetta käytettiin, kun USS Pueblo kaapattiin Pohjois-Koreaan, määrittämään aluksen sijainti ja kuvaamaan aluetta.
  • OXCARTin koneet toimivat pölynimureina, imien kaiken lian ja romun kiitoradalta. Henkilökunta siis imuroi kiitoradan ennen jokaista testilentoa.
  • Ilmavoimat ovat tunnustaneet Nellis Range Complexin olemassaolon Groom Dry Laken lähellä jo vuosia. Siellä on erilaista toimintaa, osa salaista, läpi koko rakennuskompleksin.
  • Harjoitusaluetta käytetään USA:n sotateollisuudelle ja turvallisuudelle kriittisten teknologioiden ja järjestelmien testaamiseen.
  • Jotkut toiminnot ja operaatiot Nellisin harjoitusalueella, sekä menneet että nykyiset, pysyvät SALATTUINA ja niistä ei saa puhua.

A12 vakoilukone kykenee matkaamaan 3500 kilometriä tunnissa

  • Titaanista valmistetun A-12 vakoilukoneen prototyyppia testataan ylläolevassa kuvassa Area 51:lla 1950-luvun lopulla
  • Rajojen venyttäminen lisää riskejä — ja johti katastrofaaliseen vuoden 1963 törmäykseen.
  • Tietojen tullessa julkisiksi ollaan saatu yksityiskohtia kylmän sodan aikaisista toiminnoista Nevadan tukikohdassa — tähän kuuluu myös kuvia A-12:n törmäyksestä ja sen salaamisesta.

  • Maahan tulleen A-12 vakoilukoneen jäännökset — kaksi moottoria ja tuhoutunut runko — roskaavat maata Utahin Wendoverissa vuoden 1963 kuvassa joka jonka salaus purettiin jokin aika sitten.
  • Pilotti Ken Collinsin laukaistua laskuvarjoistuimensa, hän hämmästyi kun kolme siviiliä oli häntä vastassa pickupilla, jotka tarjosivat hänelle kyydin koneensa törmäyspaikalle. Sen sijaan Collins antoi heille kyydin vastakkaiseen suuntaan sanomalla että koneessa oli ydinase — ennalta järjestetty peitetarina jolla Area 51 -koneen hylky pidettiin salassa.
  • A-12. lähes näkymätön tutkassa, kykeni lentämään 2,200 mailia (3,540 kilometriä) tunnissa — tarpeeksi nopeasti ylittääkseen koko USA:n mantereen päästä toiseen 70 minuutissa. 90,000 jalan (27,400 metrin) korkeudesta lentokoneen kamerat kykenivät ottamaan kuvia yhden jalan (0.3 m) suuruisista esineistä maanpinnalla.

Aluetta ei löydä geologisista tai ilmakartoista, ja kuin paikka Hämärän Rajamailla -sarjassa lennot lentävät Las Vegasin McCarranin lentokentältä joka päivä. Jotkut sanovat avaruusolentojen alusten olevan siellä, joita on käänteismallinnettu jotta luotaisiin uusia aseita ja lentokoneita, tai että se on geneettisten testauksen tai muiden saatanallisten tekojen paikka. Toiset sanovat sen olevan vain äärimmäsen salainen lennostoalue. Mitä se sitten onkin, Area 51 pysyy mysteeriin kietoutuneena.

Kiinnostava aikajana tapahtumille Area 51:ssa  sen perustamisesta tähän päivään on tarjolla linkistä.  Nämä valokuvat on otettu lähimmältä mitä pääset Area 51:ä ilman että tulet pidätetyksi:

Katso video:

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Kuusi uutta avaruussignaalia: ottavatko avaruusolennot yhteyttä?

Kuusi uutta radiosignaalia syventää mysteeriä avaruudesta: Ottavatko älykkäät olennot yhteyttä meihin?

Tiedemiehet ovat löytäneet kuusi uutta radiosignaalipursketta kaukaa galaksimme ulkopuolelta jossa samanlaisia signaaleita havaittiin jo aiemmin tänä vuonna sekä vuonna 2012.

Yhteensä 17 tällaista radiosignaalia on vastaanotettu tästä avaruuden osasta, ja ottaen huomioon niiden luonteen, spekulaatio on jo alkanut siitä ovatko älykkäät olennot ottamassa meihin yhteyttä maapallon ulkopuolelta.

 

Signaalien luonne

Signaalit — Green Bank -teleskoopin havaitsema USA:ssa sekä Arecibon observatorion havaitsema Puerto Ricossa, Astrophysical Journalin artikkelin mukaan — kuvataan nopeiksi radiopurskeiksi (Fast Radio Bursts, FRBs). Vasta vuonna 2007 havaitut signaalit ovat nopeita signaaleja jotka kestävät vain muutaman millisekunnin, ja ne voidaan havaita vain erikoislaitteistolla.

Se mikä näissä FRB:ssä on niin erikoista on että vaikka ne ovat olemassa vain niin lyhyen aikaa, ne tuntuvat saavan aikaan niin paljon energiaa että se voisi olla verrannollinen auringon energiaan yhden päivän aikana!

Tämä aspekti signaaleissa — kuten myös se seikka että jo 17 sellaista on havaittu niin kaukana samalla alueella galaksimme ulkopuolella — on johtanut spekulaatioihin siitä että niiden takana saattaisi olla riittävän kehittynyt maapallon ulkopuolinen sivilisaatio.

Kardashevin asteikko

Sivilisaatioiden tekninen kehittneisyys mitataan usein Kardashevin asteikolla, joka on saanut nimensä venäläisen tiedemiehen mukaan joka sitä ehdotti vuonna 1964. Se ehdottaa että on olemassa kolmenlaisia sivilisaatioita ympäri universumia:

  1. Tyyppi I joka käyttää vain sitä energiaa joka sille on tarjolla lähimmästä tähdestä
  2. Tyyppi II joka on on saanut käyttöönsä lähimmän tähden kaiken energian lähimmille planeetoille
  3. Tyyppi III joka on saanut käyttöönsä kaikkien galaksin tähtien energian

Ottaen huomioon näiden FRB:n luonteen — erityisesti niiden energian — on spekulaatio käynnissä että mikäli niiden lähde on keinotekoinen,  ne on täytynyt lähteä ainakin Tyypin II ulkoavaruuden sivilisaatiosta, tapana saada yhteys toisiin olentoihin, samalla tavoin älykkäisiin sivilisaatioihin. Nämä FRB:t eivät voi olla minkään tavanomaisen ihmisen tunteman keinon aikaansaamia, vaan ne voivat olla jonkin sivilisaation, joka on saanut  käyttöönsä kokonaisen tähden energian, keinotekoisesta lähteestä.

Arvoituksen luonteen toistaminen

Mikä on tukenut uskomusta siitä että avaruusolennot ottavat meihin yhteyttä on näiden FRB:n toistuva luonne. Ne vastaanotetaan paljon galaksimme reunaa kauemmasta lähteestä. On uskottu että ne ovat niin kaukana että ne ovat syntyneet kahden neutronitähden yhteentörmäyksestä, joka on johtanut mustaan aukkoon.

Se kuitenkin tarkoittaisi sitä että FRB:t olisivat ennustamattomia, ja että ne voitaisiin havaita vain yksi tai kaksi kerrallaan. Juuri havaitut ovat havaittu kuusi kerrallaan, joka asettaa kyseenalaiseksi niiden alkuperän.

Vaikka tämänhetkinen vaihtoehtoinen selitys onkin se, että nämä FRB:t tulevat yksittäisestä neutronitähdestä, niiden pyörimisnopeus on niin suuri että se saa aikaan FRB:n emittoimisen.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFO-bongari kuvasi uskomattoman filmin ja analysoi havaintonsa

On ollut ilo ja kunnia jakaa, arvostella ja analysoida kuvamateriaalia ja myös oppia siinä samalla aika paljon. Tämä video on esimerkki sekä pyörivästä orbista että tummasta pyörivästä varjosta jolla on uniikki muoto suhteessa sen päävalonlähteeseen.

Tumman varjon havaittu liikenopeus pinnan yllä on uskomaton. Varjot tuntuvat myös tukevan vaaleaa ympyrää niiden liikkuessa sen ympäri ja blokatessa valon.

Molemmat pätkät on nauhoitettu vuonna 2011 ja nyt löytyy samankaltaisuuksia sekä parempi ymmärrys biomekaanisista ominaisuuksista sekä siitä miten valo näyttelee tärkeää osaa viestinnässä.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Poliitikko astui YK:n eteen avaruusolentoasiassa

Wikileaks on paljastanut vuodettuja diplomaattidokumentteja joista käy ilmi YK:n uskomaton historia — kun Grenadan pääministeri ”esitti todisteita UFOista”.

Grenadan pääministeri Sir Eric Gairy esittelee Wikileaks-vuodon YK:lle.

UFO-uskovaisten mielestä aiheesta käynnissä on suuri kansainvälinen salailu jolla koitetaan peitellä avaruusolentojen vierailuja –luonnollisesti he rakastavat tätä vuoden 1978 kuulemistilaisuutta.

Grenadan pääministeri Sir Eric Gairy sanoi että hän oli tullut YK:n eteen ”syvän henkilökohtaisen vakaumuksen” johdosta siitä, että UFOt ovat ”maailmanlaajuisesti tärkeitä ja merkittäviä”.

Hän sanoi että YK:n tarvitsee ”ottaa haltuun sen vastuualueet ja vakavasti tarkastella UFO-ilmiötä jolle maapallo on silmiinpistävästi altistunut”.

Vuodettu dokumentti kertoo: ”Kuten odotettua, Grenadan pääministeri Sir Eric Gairy puhutteli erityistä poliittista komiteaa Agendan kohdasta 126, ja esitteli ratkaisun (faksattu), joka perustaisi asiantuntijaryhmän asettamaan YK:lle ohjeet UFOjen tutkimusta varten.”

Hänen jälkeensä puhuivat tri Friday (opetusministeri ja neljä muuta puhujaa, kaikki jotka olivat sen puolesta että perustettaisiin ”YK:n selvitysyhtiö” tietojenvaihdolle ja tutkimuksen koordinoimiselle UFOihin liittyen.

Puhujia täydensi lyhytelokuva joka koostui still-kuvista sekä videoista jotka oli parsittu kasaan esittämään aitoja UFO-havaintoja.

Jopa 77% amerikkalaisista uskoo että avaruusolennot ovat vierailleet maapallolla, kertoo vuoden 2014 Harriksen gallup.

Salaliittoteoreetikot uskovat että Amerikan hallitus on ollut yhteydessä avaruusolentoihin — mutta salannut faktat vuosikymmeniä.

Hillary Clintonin kampanjapäällikkö John Podesta vaati UFO-tietojen julkistamista viime vuonna sanoen ”Amerikan kansa kestää totuuden”.

Kampanjansa aikana Clinton sanoi: ”Hän on antanut henkilökohtaisen vakuutuksen siitä että me aiomme julkaista tiedot. Tavalla tai toisella. Ehkä meidän tulisi lähettää retkikunta Area 51:n.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

NASA pani livelähetyksen avaruusasemalta poikki jälleen kerran

Kotikutoinen avaruusolentobongari uskoo nähneensä UFOn kansainvälisen avaruusaseman livelähetyksessä.

John Craddick Britannian Wolverhamptonista väittää ettei ole koskaan nähnyt mitään tällaista.

Hän sanoi Mirrorille: ”Olen katsellut sitä [livelähetystä] vuosia mutta en ole koskaan nähnyt UFOja siinä aiemmin.”

”Olin näyttämässä ystävälleni sitä kuinka se toimi noin puoli kahdentoista aikaan illalla kun lähetys pantiin poikki ja kun 35 sekuntia myöhemmin se tuli takaisin, tämä esine ilmestyi.”

”Ensin se oli todella pieni, sitten se kasvoi, ja kesti noin 25 sekuntia”, hän sanoi.

Craddick väittää että sen täytyy olla avaruusolentojen koska ”mikään ihmisten tekemä ei pysty lentämään noin korkealla”.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Betzin kuula pysyy mysteerinä vuosikymmeniä löytämisensä jälkeen

Betzin kuula tai Betzin orbi on joidenkin mielestä peräisin ulkoavaruudesta.

Oletko kuullut Betzin kuulasta? Se on yksi monista esineistä jotka maapallolta on löydetty jotka uhmaavat kaikkia selityksiä ja maalaisjärkeä.

Aikojen alusta asti ihmiset maapallolla ovat löytäneet mystisiä esineitä, jotka monien mielestä ovat ratkaisevaa todistusaineistoa siitä että ulkoavaruuden sivilisaatiot, aikamatkailijat ja kadonneet sivilisaatiot ovat olemassa.

Monia kertoja historia on osoittanut, että esi-isämme olivat paljon kehittyneempiä kuin mistä annamme heille tunnustusta. Kuitenkin monissa tapauksissa meidät on jätetty ymmälleen näiden kummallisten tarinoiden mysteerien jäljiltä, joista monia nykytiede ei kykene selittämään.

Monien omituisten löydösten joukossa maapallolla on niinkutsuttu Betzin kuula. Vuonna 1974 löydetty omituinen metallinen esine sai USA:ssa huomion.

Esinettä ei koskaan asiantuntijoiden taholta kyetty selittämään, vaikka monia teorioita esitettiinkin. Monien teorioiden joukossa oli myös muutama jotka ehdottivat esineen olevan peräisin ulkoavaruudesta, johtuen sen erikoislaatuisuudesta.

Kuulan löysi vuonna 1974 Terry Mathew Betz — josta nimi juontaa juurensa — lääketieteen opiskelija, joka löysi esineen suuren tulipalon tuhottua suuren alueen lähimetsää hänen kotinsa lähellä Jacksonvillessa.

 

 

Esine on noin 20cm läpimitaltaan, ja se oli täydellisessä kunnossa löydettäessä. Sen pinnalla oli mystinen kolmio.

Betzin perhe päätteli, että se oli mahdollisesti jonkin satelliitin tai sotilaskoneen jäännökset, kuitenkin ei ollut minkäänlaista kraateria tai osumapaikkaa tai minkäänlaista jälkeä vahingosta ympäristölle. Vain massiivinen tulipalo.

Sitten alkoi sattua omituisia asioita. Joidenkin perheen raporttien mukaan metallinen esine tuntui reagoivan tiettyihin musikaalisiin nuotteihin. Omituista?

Vielä mitä.

Betzin perhe raportoi perheen koiran omituisesta käyttäytymisestä. May uskoo että tämä käyttäytyminen johtuu esineestä lähtevästä korkeataajuisesta aallosta, joka on ihmiskorvan kuuloalueen ulkopuolella.

Aivan kuin tässä ei vielä olisi kaikki, perhe raportoi että jos orbi asetettiin lattialle ja sitä työnsi, se muutti suuntaansa itsestään, ja palasi lähtöpisteeseensä.

Jacksonville Journal lähetti valokuvaajan, Lou Egner. Rouva Betz sanoi hänelle että asettaa kuulan lattialle:

”Se kieri pois ja pysähtyi. Mitä sitten? Hän pyysi odottamaan hetken. Se kääntyi itsekseen ja pyöri takaisin jalkojemme juureen. Se pysähtyi. Sitten se kääntyi jälleen ja pyöri vasemmalle noin pari metriä, teki suuren kaaren ja tuli takaisin jalkojeni juureen.”

Lisäksi omituinen ääni kuului kuulan sivusta. Kaikki nämä lausunnot olivat Tampa Bay Timesin reportterin vahvistamia.

Media ei kuitenkaan ollut ainoa joka oli kuulasta kiinnostunut.

USA:n laivasto sekä NASA ovat ilmeisesti myös ilmaisseet kiinnostuksensa kuulan löytöä kohtaan, ja vaikka perhe kieltäytyi antamasta kuulaa NASAlle tai laivastolle aluksi, he päätyivät toimittamaan orbin laivastolle johtuen monista selittämättömistä ilmiöistä siihen liittyen.

Chris Berninger, USA:n laivaston edustaja sanoi saatuaan kuulan: “Ensimmäinen röntgensädeyrityksemme ei johtanut mihinkään. Aiomme käyttää tehokkaampaa konetta siihen ja ajaa myös spektrografinen testi jotta määritettäisiin mistä metallista se on tehty… Siinä todellakin on jotain outoa..”

Mitä enemmän testejä suoritettiin, sitä hämmentyneemmiksi se jätti ihmiset.

Jatkotestit paljastivat että ”avaruuspallon” kuori on noin puoli tuumaa paksu ja että kuula kestää noin 82 megapascalin painetta, ja he tulivat siihen tulokseen että se on ruostumatonta terästä, tarkemmin ferromagneettinen lejeerinki #431.

Ruostumaton 431 on konetyöstettävä teräs johon on lisätty nikkeliä antamaan kovuutta ja eliminoiden epätervetullut deltaferriitti.

Kiinnostavaa kyllä, tällä lejeeringillä on parempi korroosioresistanssi ja kovuus. Sen korroosionkestävyys tekee siitä ideaalisen varustamo- ja ilmasovelluksiin. Tätä metalliseosta käytetään lentokoneiden kiinnityksiin ja sitä kannattaa harkita myös rakenteellisiin osiin meriolosuhteissa.

Tri. James Albert Harder — hydrauliikan alan emeriittusprofessori Kalifornian yliopiston Berkeleyn yksiköstä osoitti kiinnostuksensa mystistä kuulaa kohtaan.

“Hän [Tri. Harder] vakuutti, perustuen röntgentutkimuksiinsa, että kaksi sisäkuulaa on tehty alkuaineista jotka ovat paljon painavampia kuin mikään tieteen tuntema. Kaikkein raskaimmalla atomireaktorissa tuotetulla alkuaineella on järjestysluku 105, ja kaikkein raskaammalla luonnollisella alkuaineella on 92, joka on uraani. Harder väittää määrittäneensä Betzin kuulan järjestysluvut ja ne olivat yli 140. Jos kuulaan poraisi, hänen mukaansa, ’massat saattaisivat muuttua kriittisiksi’ ja räjähtää kuin atomipommi.”

Useiden testien lisäksi niinkutsuttu ”pallo avaruudesta” sai myös Omega Minus One -instituution tohtorin Carl Willistonin huomion hänen tutkiessaan sitä.

Kuuden tunnin testaamisen jälkeen tri Williston havaitsi että kuulalla on kolme magneettista napaa, ja mahdollisesti myös neljäs.

Tri Carl Williston sanoi että magneettikentän aspekti oli aikamoinen pähkinä purtavaksi, kentän vuon tiheys vaikutti vaihtelevan voimakkuudeltaan tuntemattoman kuvion mukaan.

Yksinkertaisesti sanottuna magneettikentän voimakkuus vaihteli ylösalas. Vuonna 1974 tämä ilmiö ei ollut osa tuntemaamme fysiikkaa. Sama pätee useisiin napoihin.

Röntgensäteet paljastivat lisää mysteereitä. Aivan kuin Betzin kuula olisi venäläinen maatuskanukke avaruudesta. Mysteeri toisensa sisässä.

Röntgensädetys paljasti kolmee samanlaista ympyrämuotoa pallon sisässä. Mielenkiintoisesti näillä kolmella muodolla oli ympäröivä ”halo”, aivan kuin niitä ympäröisi toisen tiheyksinen aine. Metalli oli samanlaista kuin ruostumaton teräs, mutta siinä oli tuntematonta ainetta, mikä teki siitä hieman erilaisen.

Asiantuntijat jäivät ymmälleen koostumuksesta ja ominaisuuksista, ja he tulivat tulokseen että epätavallinen pallo oli magneettikuula joka oli herkkä magneettikentille, useille ääniemissioille ja mekaaniselle stimulaatiolle. Se oli sekä passiivinen että aktiivinen. Jos se oli maan ulkopuolinen luotain, se oli mahdollisesti rikkinäinen.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Osittain verhoutunut UFO Indianassa

Indianassa valokuvattiin UFO sen lentäessä tuulimyllyjen ohitse. Vaikka esine oli osittain verhoutunut, sen reuna on selkeästi näkyvillä.

Silminnäkijäraportti: Olimme matkalla Chicagoon konserttiin. Me emme itse asiassa nähneet esinettä.

Tyttöystäväni otti valokuvia tuulimyllystä ja tuolloin ei hän huomannut mitään esinettä, kunnes pari kuukautta sen jälkeen kun hän kävi läpi valokuvia hän huomasi yhdessä niistä valon.

Tuolloin ei ollut lentokoneita, helikoptereita, säähavaintopalloja tai mitään muitakaan esineitä ilmassa kuvan ottamisen aikaan, 30. maaliskuuta 2016.

MUFONin tapaus nr. 81728.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Löydös Turkista muuttaa Akhenatenin historian ikuisesti

Tässä historiallisia paljastuksia täynnä olevassa maatajärisyttävässä haastattelussa Daniel Liszt ja tohtori Carmen Boulter keskustelevat Turkista löytyneestä salaisesta arkeologisesta alueesta, jossa muinainen egyptiläinen kammio on hämmästyttävän paljon Tutankhamonin haudan näköinen, ja se sisältää suuret määrät egyptiläisiä aarteita ja faarao Akhenatenin näköispatsaita, sekä eksoottista antiikkia Amarna-kaudelta.

Valokuvatodisteet tarjotaan yksinoikeudella jotta tuetaan väitteitä ehkä kaikkein tärkeimmästä arkeologisesta löydöstä, joka muuttaa ymmärryksemme historiasta ikuisesti!

Akhenaten-löytö menee 10 tuhannen vuoden taakse eKr.

Tämä uskomaton löytö olisi hämmästyttävä ja historiallinen jo pelkästään sen takia, että se sijaitsee Turkissa ja viittaa siihen, että kuningatar Nefertiti pakeni pienen seurakunnan kanssa hänen aviomiehensä kohtaloa korruptoituneden Amonin pappien käsistä.

Mutta tämä historiallinen löydös pitää sisällään vielä enemmän paljastuksia. Alustava testaus hautapaikan artefakteille kertoo siitä, että niiden ikä on noin 10000 eKr., mikä tuo täysin uuteen valoon Amarnan kuningasperheen iän.

Tähän kuuluu kuninkaallisia kuten Akhenaten, Amenhotep, Nefertiti, Hatshepsut ja Tutankhamon. Se herättää tärkeitä kysymyksiä muinaishistoriastamme, ja viittaisi siihen että Amarnan sukujuuret ovat Atlantiksen kuningaslinjoissa, ja se linkittyy kehittyneeseen henkiseen ymmärrykseen ja huikaiseviin psyykkisiin kykyihin.

Kuningatar Nefertiti ja faarao Akhenaten 

Tarina faarao Akhenatenista ja hänen vaimostaan Nefertitistä on valtavirran egyptologien esittämä tavalla, jossa Amonin papisto oli urhea päästessään eroon monoteistisesta ”hullusta kuninkaasta”, sanoo Boulter.

Hänen mukaansa todellinen tarina on paljon kiinnostavampi ja se littyy Akhenatenin esoteeriseen tietoon muinaisen Egyptin perustamisesta. Miksi papisto yritti pyyhkiä Akhenatenin ja Nefertitin historiasta?

Kykenikö Nefertiti pakenemaan, piilottamaan muinaisen tiedon Egyptin atlantislaisesta historiasta ja eksoottisesta menneisyydestä salaiseen hautakammioon Turkissa? Juuri julkaistujen valokuvien mukaan vastaus kysymykseen on raikuva KYLLÄ!

Tohtori Boulter selittää että hänen uudet löydöksensä, intuitiivisen vaistonsa sekä asiantuntijuudensa tutkijana inspiroimana, paljastavat että korruptoitunut Amonin papisto yritti eliminoida kuningaslinjan Egyptistä ja tappaa faarao Akhenatenin ja hänen poikansa Tutankamonin, mutta että kuningatar Nefertiti pakeni Turkkiin heidän säälimätöntä petostaan.

Hän myös käy läpi mahdollisuutta että Akhenaten ja Nefertit olivat atlantislaisia yliluonnollisia olentoja jotka antoivat ihmiskunnalle uuden mystisen rauhan ja henkisen kehityksen filosofian.

Maankuori jalkojemme alla on hajoamassa

Me kaikki elämme kiven päällä maapallolla ja se tuntuu olevan hajoamassa. Vai mistä massiiviset karstivajoamat, sortumakaivot ja kuopat maassa johtuvat?

Aivan kuin maan alla joku tai jokin tekisi kaivauksia.

Ympäri maailmaa ilmestyy rakoja maankuoreen jotka ovat kaupunkien kokoisia. Tämä osittaa, että mannerlaatat ovat liikkeessä, ja ne liikkuvat nyt nopeammin kuin koskaan 2 miljardin vuoden aikana. Näin sanoo viimeisin tutkimus mannerlaattojen liikkeistä.

Jokin vetää planeettaamme erilleen ja näemme tämän vaikutuksen suurissa railoissa kuten Etelä-Afrikan Kurumanissa ja Danielskuilissa tammikuun 12. päivänä 2017.