fbpx

Jim Morrison ja reptiliaanit

Sanana viikonvaihteeksi julkaisemme Kari Heimosen esseen

Strange Days Have Found Us (Hear me talk of sin and you know this is it)

Suurimalle osalle rock-musiikin harrastajista ja varsinkin kuuntelijoista kappaleiden sanoitusten sisältö on toisarvoista. Tärkeintä on, että kaljankittauksen ja soidinmenojen taustamusiikki svengaa. Suurin osa lauluntekijöistä pukeekin sanoiksi ainoastaan pelkät pinnalliset tunteensa, seksuaalisen puutostilansa ja janonsa, joskus ehkä myös sen mitä ovat kokeneet – konkreettisesti nähneet ja kuulleet, kuten Ray Davies tekee taitavasti muun muassa kappaleissa ”A Well Respected Man” ja ”Dedicated Follower of Fashion”.

Toiset riimin rustaajat, kuten Bono, saarnaavat (mm. ”Pride – in the name of love”) mielellään, mutta on ilmiselvää, että on myös sellaisia sanoittajia, kuten Johnit Lennon (mm. ”All You Need is Love”), Fogerty (mm. ”Bad Moon Risin”) ja Kay (mm. ”Born to be Wild”), jotka kertovat ainakin ajoittain lauluissaan ja usein ehkä vain alitajuisesti siitä, mistä he unelmoivat tai jopa joskus maalaavat unenomaisista näkyjään, kuten Neil Young, joka kertoo ”Sleeps With Angels” levynteon yhteydessä laulun ”My Heart” sanojen vain ”laskeutuneen” taivaasta.

Down in the valley
the shepherd sees
His flock is close at hand
And in the night sky
a star is falling down
From someone’s hand

When dreams come
crashing down like trees
I don’t know what love can do
When life is
hanging in the breeze
I don’t know what love can do

My heart, my heart
I’ve got to keep my heart
It’s not too late,
it’s not too late
I’ve got to keep my heart

My love, I will give
to you, it’s true
Although I’m not sure
what love can do

Somewhere someone
has a dream come true
Somehow someone
has a dream come true

Mutta sitten on tämä huumehörhö, rappioalkoholisti ja äidin nussija Jim Morrison. Mistä hän oikein laulaa? Morrisonin on yleisesti väitetty saaneen idean Doors yhtyeen nimeen William Blaken runon ”The Marriage of Heaven and Hell” (1793) ” rivistä …If the doors of perception were cleansed everything would appear to man as it is, infinite… Koska kapea-alaisen sivistyksen ja näköalattoman asenteen omaamattomat jälkiviisaat ovat yksinkertaisesti päätyneet ensimmäiseksi mieleen tulevaan ratkaisuun, niin he ovat yhdistäneet Morrisonin huumeiden käytön Aldous Huxleyn aistiharhoja aiheuttavien hallusinogeenien, kuten meskaliinin,  käyttökokemuksista  kertovaan kirjaan ”The Doors of Perception” (1954). Eihän jo nuorena muun muassa Baudelairen, Blaken, Rimbaudin, Nietzschen, Poen, Celinen, Castanedan, Kerouacin ja Ginsbergin tuotantoon tutustunut luokkansa häirikkö ole voinut saada vaikutteita mistään muualta!

Mutta kun Jim sanoo ”There Are Things Known, and Things Unknown, and In Between Are the Doors”, hän ei sanallakaan viittaa puhdistamiseen tai ilmestymiseen kuten Blake runossaan. Ei, ovet ovat Jimille vain ovia tunnetun ja tuntemattoman, kahden eri puolen, kahden eri todellisuuden välissä. Totta kait voit väittää, että Jim puhdisti pölyttyneitä aivopoimujaan alkoholilla ja huumeilla, mutta silloin et tiedä, että Jim kirjoitti aivan selvästi runossaan ”Road Days” (Jim Morrison, Wilderness, Penguin books 1988):

Being drunk is a good disguise. I drink so I can talk to assholes.

Tällaisen nenänsä edestä löytyvän aineiston ja Morrisonista aivoihinsa pinttyneiden harhaisen mielikuvien perusteella johtopäätöksensä tekevä unohtaa autuaasti sen, että Jim on saattanut tarkoituksellisesti sumuttaa kuulijoitaan – ja kusipäitä, sillä ”door”-sanaa on käytetty historian saatossa myös aivan eri yhteydessä ja muussa, liskokuninkaan maineelle ja katu-uskottavuudelle vähemmän mairittelevassa merkityksessä:

Niin Jeesus vielä sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten oviMinä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. (John.10:7,9)

No nyt yksi välkky voi huomauttaa, että Jeesus ei sanonut ovet (doors) vaan ovi (door) ja toinen neropatti saattaa murahtaa: ”Mitä horiset? Puhut pehmoisia, Morrison ei ainakaan ollut mikään hihhuli.” No, en kait ole Morrisonia vähä-älyiseksi väittänyt, mutta miten sitten selität tämän:

Persian night, babe
See the light, babe
Save us!
Jesus!
Save us!

Nämä rivit, joissa Jim huutaa Jeesusta pelastamaan meidät, löytyvät Doorsin kappaleesta ”When the Music is Over”. Eikä Jim ollut vielä tuolloin tekstiä väsätessään niin alkoholisoitunut, että olisi nähnyt pieniä vihreitä miehiä ympärillään, vai oliko? Entä keitä Jim oikein tarkoitti sitten niillä, jotka kuiskivat hänen korvaansa ja joista hän kertoo samassa ”When the Music is Over kappaleessa:

Come back, baby
Back into my arm
We’re gettin’ tired of hangin’ around
Waitin’ around with our heads to the ground

I hear a very gentle sound
Very near yet very far
Very soft, yeah, very clear
Come today, come today

What have they done to the earth?
What have they done to our fair sister?
Ravaged and plundered and ripped her and bit her
Stuck her with knives in the side of the dawn
And tied her with fences and dragged her down

I hear a very gentle sound
With your ear down to the ground
We want the world and we want it…
We want the world and we want it…
Now
Now?
Now!

Typerää. Jim Morrison ei huuda että hän, tai hänen ystävänsä, tai seuraava sukupolvi haluaisi maailman, nyt! Ei, Jim yksinkertaisesti kertoo, mitä hän kuulee, kun hän painaa korvansa maata vasten. Onko vaikea ymmärtää? Ja tämä on tärkeää! Kuusikymmenluvulla tämä vieno ”rakkaus” viesti, josta Jim kertoo, oli täysin tuntematon. Sanomaa ei oltu jaettu painetussa tai äänitetyssä muodossa ainakaan suurelle yleisölle. Toisin kuin nykyään, jolloin ”kuiskeesta” vaivatta löytää useita, pääasiassa 1990-luvulla julkaistuja versioita. Näin ollen Jimin on itse täytynyt kuulla tuo kuiske, jota hän kuvaa. Ei Ginsbergiltä, Huxleyta tai keltään Blakelta, ei keneltäkään muulta – kuten jo aiemmin mainittiin – vaan niin kuin hän itse on kuullut – suoraan kuiskaajilta.

Sanomia yhdistävän punaisen langan mukaan ihmiset ovat käyttäneet vapaata tahtoaan väärin ja vahingoittaneet vakavasti Äiti Maata (”Not to touch the earth”). Ihmiskunnan on muutettava käyttäytymistään nyt heti – välittömästi – tai muuten se tuhoutuu. Käyttäytymisen muutoksen, mikä tarkoittaa vapaasta tahdosta luopumista ja kollektiiviseen tahtoon siirtymistä, on oltava vapaaehtoista, siihen ei pakoteta, muuten kuin maalaamalla piruja seinille, maailmalopun katastrofaalisilla uhkakuvilla pelottelemalla. Ja muukalaisilla on joka tapauksessa aikomus tulevaisuudessa elää maapallolla, kuitenkin ilman meitä, jollemme suostu muuttumaan. Esimerkiksi John E. Mackin kirjassa ”Ufosieppaukset, Ihmiset ja avaruusoliot kohtaavat” ( Otava, 1997) voit löytää seuraavat, ensin John E. Mackin, sitten Scottin ja lopulta Saaran huomiot:

Tiibetin johtomiehet, lamat tulkitsivat muukalaiset hengiksi, jotka ovat kauhuissaan nähdessään luonnon eli oman elinympäristönsä tuhotuvan… (sivu 105)

Muukalaisten aikomuksena oli elää täällä (maapallolla) – kuitenkin ilman meitä, jolleivät ihmiset muutu, missä tapauksessa voisimme ehkä elä yhdessäkin. (sivu 159)

Lajien yhteensulautuminen toteutuu valtavan syvän rakkauden merkeissä. (sivu 313)

Oliko Jimbo todellinen bimbo – ufouskovainen? Mutta ennen kuin leimaat Morrisonin kilipääksi, niin kerro, miksi kaikki uskonnot, myös kristinusko, buddishmi, hinduisimi ja islam tyrkyttävät aivan samaa ”luovu vapaasta tahdostasi”-oppia kuin nämä muukalaiset, vain hieman poikkeavien sanakääntein? Esimerkiksi:

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa. (Isä Meidän rukous)

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. Psalmit 51:19 Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.” (Psalmit 40:9)

*

Opi olemaan kuuliainen, sinä tomu. Opi nöyrtymään. sinä maa ja muta… Opi murtamaan oma tahtosi ja antautumaan kaikkeen alamaisuuteen… Älä salli ylpeyden asua itsessäsi, vaan esiinny niin alistuneena ja mitättömän pienenä, että kaikki voivat kävellä päälläsi ja polkea sinua niin kuin katujen lokaa (Tuomas Kempiläinen, Kristuksen seuraamisesta, Kirjaneliö, 1988, sivut 127-128) Uhraudut kaikesta sydämestäsi Jumalan tahdolle etsimättä omaasi pienessä tai suuressa, ajallisessa tai iankaikkisessa. (Tuomas Kempiläinen, Kristuksen seuraamisesta, Kirjaneliö, 1988, sivu 152)

Suostu sydämesi särkymiseen, niin löydät hurskauden. Poikani, jätä itsesi, niin löydät minut. Pidättäydy itse valitsemasta ja ole vailla omaasi, niin voitat aina. Vielä suuremman armon saat heti, kun luovut itsestäsi etkä peruuta. Kuinka voit olla minun ja minä sinun, ellet sinä ole sekä sisäisesti että ulkoisesti vailla kaikkea omaa tahtoa? Mitä nopeammin näin teet, sitä parempi on olosi, ja mitä täydellisemmin ja vilpittömämmin, sitä enemmän olet minulle mieleen ja sitä runsaampi on voittosi. Olen sanonut sinulle sangen usein ja sanon nyt jälleen: jätä itsesi, luovu itsestäsi, niin olet nauttiva suurta sisäistä rauhaa. Anna kaikki kaikesta, älä etsi mitään, älä vaadi mitään takaisin, pysy puhtaasti ja lujasti minussa, niin saat omistaa minut. Sitä tavoittele, sitä rukoile, sitä halua, että voisit kaikesta omasta riisuttuna seurata alastomana alastonta Jeesusta, kuolla itsellesi ja elää minulle iankaikkisesti. Silloin katoavat kaikki turha kuvitellut, haitalliset häiriöt ja joutavat huolet. Silloin myös väistyy liika pelko ja väärä rakkaus saa surmansa. (Tuomas Kempiläinen, Kristuksen seuraamisesta, Kirjaneliö, 1988, sivut 173-174, Raamatun jälkeen todennäköisesti luetuin kristillinen kirja)

*

Meidän sisäisin ja kaikkein syvimmälle kiinnittynyt paholaisemme on erillinen itsen käsitys, minän ahneus… Nämä kaksi peruserehdystä eli itsestä kiinni pitäminen ja itserakkaus ovat pahimpia erehdyksiä, joita voimme tehdä… Siksi todellisen harjoittajan tulee olla kuin sotilas, joka taistelee jatkuvasti sisäisiä vihamiehiä vastaan. Näiden päällikkö on tämä uskomus ’itsen’ olemassaolosta, josta kaikki muut uskomukset välittömästi juontuvat…vain vapaudessa mieli voi tulla kurinalaiseksi. (Dalai Lama: Viisauden opetukset, Biokustannus,1991, sivu 77) Buddhalaiset eivät käytä sanaa vapaatahto, vaan sanoja ’minä’, ’itse’ ’ego’ ja ’mieli’!

Takertuminen häviää, kun sekä sisäiset että ulkoiset eli minä ja minun ovat tuhottuja. Takertumisen hävittyä loppuu syntyminen. Karman ja samentajien tuhoutumisesta vapautuminen. Karma ja samentajat syntyvät kuvitelmista, jotka puolestaan syntyvät ajatusrakennelmista. Ajatusrakennelmat sammuvat tyhjyydessä. (Dalai Lama: Viisauden opetukset, Biokustannus,1991, sivu 116)

*

…se joka antautuu Jumalalle ja tekee hyvää, hänellä on paikkansa Herransa tykönä’ (2:106/112), ’Näin hän tekee täydelliseksi armonsa teitä kohtaan, että antautuisitte hänen valtaansa’ (16:83/81) ja ’Tehkää parannus Herranne edessä ja antautukaa täydellisesti hänelle ennen kuin rangaistus tulee päällenne’. (39:55/54) ’On sellaisiakin ihmisiä, jotka myyvät sielunsa saadakseen Jumalan suosion, sillä Jumala on laupias palvelijoilleen’ (2:203/207) (Koraani)

Ja yhteneväisyydet Herran ja muukalaisten välillä eivät suinkaan lopu tähän. Kun Mooses jakaa ohjeita israelilaisille Siinain erämaassa, hän sanoo heille:

Älkää saastuttako itseänne millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä karkotan teidän tieltänne. Ja maa tuli saastaiseksi, ja minä kostin sille sen pahat teot, niin että maa oksensi ulos asujamensa. (3Moos.18:25-26)

Ja Ed kertoo samaisessa John E. Macin kirjassa:

..ikään kuin meidät oksennettaisiin pois täältä… osasta ihmiskuntaa hankkiudutaan eroon. (sivu 97)

Toistaako historia itseään? Näissä uskonnollisten liikkeiden opetuksissa ja muutamassa ‘’When the Music is Over’’ kappaleen riimissä riittää pohdittavaa yllin kyllin niille, jotka ovat sylivauvasta lähtien tyytyneet vallanpitäjien (politiikka, uskonto, media ja raha) toimesta tuttipullon, kouluopetuksen, vaalilupausten ja tiedotusvälineiden avulla tuputettuun tekototuuteen. Itsensä turruttaneiden lienee paras jatkaa mäyräkoirien taluttamista ja vetää pää turvoksiin. Muut – mitä sanotte seuraavista Strange Days kappaleen riveistä:

Hear me talk of sin
And you know this is it

Mitä helvettiä – synti! Tämä se vielä puuttui. Ei ikimaailmassa – ei kait liskokuningas ole lukenut Raamattua ja sieltä nimen omaan Johanneksen evankeliumia? Morrison lässyttää meille evoluutiouskovaisille synnistä ja tähdentää aivan erityisesti, että sinä tiedät, että tämä on se! Kuka sinä? Mikä se?

Ennen kuin jatkamme, on muistettava, että Jeesus ei ollut suinkaan mikään kristitty. Ja toiseksi, hän ei perustanut ainuttakaan kirkkoa, eikä kerännyt rahaa seurakuntalaisilta. Rukoilemaankin hän neuvoi yksinäisyydessä, ei niin, että joku näkee, saati väkijoukkojen edessä! Juutalaisten uskonnollisille johtajille, fariseuksille, Jeesus tykitti:

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (John 8:44)

Jeesus siis piti juutalaista papistoa Saatanan palvojina! Ja tämä sama Jumala, jota Jeesus kutsui paholaiseksi, on kaikkien kristittyjen Jumala. Lisää mietittävää Mr. Mojo Rising antaa laulaessaan ”Soft Parade” pitkäsoitolla kappaleessa ”Tell all the people”:

Tell all the people that you see 

Follow me
Follow me down
Tell all the people that you see
Set them free
Follow me down

You tell them they don’t have to run
We’re gonna pick up everyone
Come out and take me by my hand
Gonna bury all our troubles in the sand, oh yeah

Tell all the people that you see
We’ll be free

Kuka vapauttaa? Kenen pitää kertoa? Kuka poimii mukaansa? Ei kai Jim elä ympärivuorokautisessa alkoholi- ja huumetokkurassa, vaan viittaa seuraaviin kolmeen jakeeseen:

” Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.(John.12:32)  ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi. (John.8:32)  Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (John.8:36)

Kukaan muu maailmassa ikinä, eivät edes lahopäisimmät beatnik-hörhöt kuvitelleet vapauttavansa kaikki maailman ihmiset? Entä seuraavat mielenkiintoiset riimit ”Five to one” ja ”Land ho” kappaleista, joilla Jim voi viitata yhtä aikaa sekä a) Raamattuun; hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä (John.3:30) että b) Hopi- ja Navajo intiaanien sekä atsteekkien mytologiaan, joiden mukaan neljäs maailma on pian loppumassa ja viides alkamassa.

Five to one, baby
One in five
No one here gets out alive, now

The old get old
And the young get stronger
May take a week
And it may take longer
They got the guns
But we got the numbers
Gonna win, yeah

*

If I get my hands on a number five
Gonna skin that little girl alive.
If I get my hands on a number two
Come back home and marry you
Marry you, marry you. all right!

Viitatessaan intiaanien suusta suuhun sukupolvelta toiselle tuhansia vuosia kulkeneeseen perimätietoon Jim Morrison astuu kuulijan käsittämättä shamaanien maailmaan. Shamaaneille oviaukot tuolle puolen, toinen todellisuus (doorways to an other side, an other reality) ei ole mikään huumehöyryjen aikaansaannos, vaan täyttä todellisuutta, henkimaailma, josta shamaanin varjosielu hakee aina tarvittaessa ylimaallista tietoa.

Made the scene
Week to week
Day to day
Hour to hour
The gate is straight
Deep and wide
Break on through to the other side
Break on through to the other side

Kaikki Doors-yhtyeen historiaa vähänkin tuntevat, tietävät varmaan kappaleen ”Shaman’s Blues”, mutta he eivät ole käsittäneet, että Jim laulaa kyseisessä kappaleessa Maailman Vapahtajasta:

Did you stop to consider? 

How it will feel
Cold, grindin’ grizzly bear jaws
Hot on your heels

Do you often stop and whisper?
In Saturday’s shore
The whole world’s a savior
Who could ever, ever, ever
Ever, ever, ever
Ask for more?

Do you remember?
Will you stop?
Will you stop?
The pain

Jospa kirja ”Doors of perception” ei ollut mitään muuta kuin erinomainen kulissi, savuverho Jimille piilottaa todellinen sanomansa, jonka hän halusi lähettää tulevaisuuteen. Sillä kuka olisi 1960-luvulla kuunnellut ja/tai ostanut sellaisen kapinallisen rock’ roll yhtyeen levyjä, joka lauloi Jeesuksesta. Ja ennen kaikkea koska tarina oli ennen kuulumaton ja nykyäänkään ei juuri kukaan ymmärrä mistä oikein on kysymys. Ja sitten seuraava Jimin lapsuudenkokemuksistaan kertoma tarina (”Peace Frog”, ”Dawn’s Highway”):

Me and my -ah- mother and father – and a
Grandmother and a grandfather – were driving through
The desert, at dawn, and a truck load of Indian
Workers had either hit another car, or just – I don’t
Know what happened – but there were Indians scattered
All over the highway, bleeding to death.

So the car pulls up and stops. That was the first time
I tasted fear. I must a’ been about four – like a child is
Like a flower, his head is just floating in the
Breeze, man.
The reaction I get now thinking about it, looking
Back – is that the souls of the ghosts of those dead
Indians…maybe one or two of ’em…were just
Running around freaking out, and just leaped into my
Soul. And they’re still in there.

Muistellessaan intiaanihenkien hippaa autiomaassa, Jim siis väittää, että on olemassa henkiä. Ja Jimbo toistaa käsityksensä kuolemattomuudesta muun muassa ”An American Prayer” runossa ja ”Waiting for the Sun” sekä ”Riders on the Storm” kappaleissa seuraavasti:

We live, we die & death not ends it

*

This is the strangest life I’ve ever known.

*

Girl ya gotta love your man
Girl ya gotta love your man
Take him by the hand
Make him understand
The world on you depends
Our life will never end
Gotta love your man, yeah

Entä neljännen maailman pikainen loppuminen? Mitä Jim sanookaan esimerkiksi ”The End of the Night”, ”The End”, ”Strange Days”, ”When the Music is Over”, ”Five to One” ja ”Ship of Fools” kappaleissa?

Realms of bliss, realms of light 

Some are born to sweet delight
Some are born to the endless night
End of the night, end of the night

*

This is the end
Beautiful friend
This is the end
My only friend, the end
Of our elaborate plans, the end
Of everything that stands, the end

*

Strange days have found us
Strange days have tracked us down
They’re going to destroy
Our casual joys

*

So when the music’s over
When the music’s over
Turn out the lights
Well the music is your special friend
Dance on fire as it intends
Music is your only friend
Until the end 


*

Your ballroom days are over, baby
Night is drawing near
Shadows of the evening crawl across the years
Ya walk across the floor with a flower in your hand
Trying to tell me no one understands
Trade in your hours for a handful dimes
Gonna’ make it, baby, in our prime

*

The human race was dying out
No one left to scream and shout.
People walking on the moon
Smog will get you pretty soon.


Everyone was hanging out
Hanging up and hanging down
Hanging in and holding fast
Hope our little world will last.

Ja mikä sitten oli se ylimaallinen tieto, jota Jim kylvi runoihinsa, rivin sinne, rivin tänne, “It may have been in pieces, but I gave you the best of me”, kuten hän itse vähän ennen kuolemaansa sanoi? Osoittaako Morrison olemassaolomme arvoituksen ratkaisevaan kysymyksen ytimeen ”Love Hides” runolla?

Love hides in the strangest places.

Love hides in familiar faces.
Love comes when you least expect it.
Love hides in narrow corners.
Love comes to those who seek it.
Love hides inside the rainbow.
Love hides in molecular structures.
Love is the answer. 

Ja jotta pala takertuisi kunnolla kurkkuusi niin runossaan ”L’America” Jim Morrison näyttää suoraan viittaavan arvoituksen ratkaisijoihin ja vesimieheen, joka tulee opettamaan sinulle kuka oikein olet:

I took a trip down to L’America
To trade some beads for a pint of gold

C’mon people, don’t ya look so down
You know the rain man’s comin’ ta town
Change the weather, change your luck
And then he’ll teach ya how to find yourself
L’America

Friendly strangers came to town
All the people put them down
But, the women loved their ways
Come again some other day
Like the gentle rain
Like the gentle rain that falls

Jospa koko Doorsin tuotanto on ymmärrettävä toisin? Vaikuttaa erehdyttävästi sille, että Jim kirjoitti, lauloi ja tulkitsi kappaleita ja jopa yhtä ja samaa kappaletta kahden eri persoonan näkökulmasta (Jim väitti, että hänen sisällään on ollut lapsuudesta lähtien intiaani-henki). Eikä meillä taida olla aavistustakaan siitä, millainen Jeesus todella oli ja millaista kaaosta ja epäjärjestystä hän levitti ympärilleen Juudeassa 2000 vuotta sitten. Ei kai kuolemantuomiota jaella lammasten paimenelle, josta jaetaan lapsille kiiltokuvia pyhäkouluissa, vai? Jeesuksen on täytynyt olla todellinen uhka lailliselle, Jahvea pelkääville pilkunnussijoille, Juudean yläluokalle, aivan kuten Jim oli uhka uskonnollis-vanhoillisille Amerikan valtapitäville, ahneille sotahaukoille. Oletko jäljillä?

Ja huomaa vaikka huviksesi, että myös Neil Young laulaa laulussaan ”My Heart” paimenesta, laumasta ja rakkaudesta, jotka kaikki viittaavat Johanneksen evankeliumista löytyviin nasaretilaisen sanoihin:

Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. (John.10:2)  Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. (John.10:11)  Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (John 15:13)

Älä kuitenkaan vielä riemuitse. Sidotaan palasia vielä hiukan yhteen, Jim laulaa/puhuu ”Lions in the street”, ”Awake Ghost song”, ”The Celebration of the lizard” ja ”Someday soon” kappaleissa:

He went down South and crossed the border
Left the chaos and disorder
Back there over his shoulder
One morning he awoke in a green hotel
With a strange creature groaning beside him

*

Is everybody in?
Is everybody in?
Is everybody in?
The ceremony is about to begin.
WAKE UP!
You can’t remember where it was
Had this dream stopped?

Awake.
Shake dreams from your hair
My pretty child, my sweet one.
Choose the day and choose the sign of your day
The day’s divinity
First thing you see

A vast radiant beach and cooled jeweled moon
Couples naked race down by its quiet side
And we laugh like soft, mad children
Smug in the wooly cotton brains of infancy
The music and voices are all around us.

Choose they croon the Ancient Ones
The time has come again
Choose now, they croon
Beneath the moon
Beside an ancient lake

Enter again the sweet forest
Enter the hot dream
Come with us
Everything is broken up and dances.

*

Wake up!
You can’t remember where it was.
Had this dream stopped?
The snake was pale gold
Glazed & shrunken.
We were afraid to touch it.
The sheets were hot dead prisons.

And she was beside me.
Old, she’s numb.
Her dark, red hair,
The white soft skin.

*

Someday soon
Familiar faces will fill your living room
Run, slash out their lizard tongues
You’re not getting young

And I hate to remind you but you’re going to die

Morrison maalaa väkevin vedoin silmiisi kalpean kuu-helmen valossa sädehtivän rannan, outoja olentoja, lasisen luistavan liukkaan ihon, kultaisen kelmeän kullanvärisen käärmeen kasihaaraisine kielineen, otuksia, joihin emme uskaltaneet koskea. Ja infernaalisilla kuvilla höystettyjä sanomia maan ihmisten korvaan, kertovat viestin saaneet, kuiskivat muun muassa matelijaa muistuttavat (reptilians) avaruusolennot. John E. Mackin jo aiemmin lainatussa kirjassa ”Ufosieppaukset” ensin Jerry, Sara, Paul ja sitten Carlos kertovat kohtaamisistaan 1990-luvulla:

Ne valehtelivat aina… Olennoilla oli pelottavat kasvot ja paholaismaiset silmät… Niiden silmät, että minä vihaan niitä… En osaa sanoa. Se tuntuu kuin jokin luikertelisi sisääni ja tietäisi minusta ihan kaiken… minä jotenkin kadotan oman itseni, ja se olento tulee sisääni, eikä se tunnu mukavalta (sivut 188, 203, 197, 201 )

Pää oli sen kehon kookkain osa; se hehkui ja oli melko pitkänomainen, niin että näytti matelijan tai melkein käärmeen päältä. (sivu 311)

Nenä oli littana, niin kuin apinalla, ja suun ympärillä näytti olevan jonkinlaisia suomuja… Tämä oli hyvin älykäs matelijalaji – energiamuoto, joka pärjäsi hienosti. (sivu 328, 335)

Niiden silmämunat tai linssit ovat läpinäkyvät, ja pimeässä ne näyttävät ihan mustilta. Näiden suojalasien takaa voi erottaa kissamaiset, pystysuorat, viiltomaiset pupillit ja melko laajat, pyöreät iirikset, joissa liikahtelee ruskean ja punaisen eri sävyjä. (sivut 508-509)

Molemmat Jerry ja Carlos olivat Mackin mukaan kokeneen matelijoiden läsnäolon ja Carlos jopa sen lisäksi oli nähnyt käärmeen silmät, joten kummankin täytyi olla vähintään Doors-yhtyeen musiikin hypnotisoima, vai mitä? Ja kaikki Doors fanit kuvittelevat, että Jim laulaa ”The Endissä” Oidipuksesta:

He took a face from the ancient gallery
And he walked  on down the hall
He went into the room where his sister lived, and…then he
Paid a visit to his brother, and then he
He walked on down the hall, and
And he came to a door…and he looked inside
Father, yes son, I want to kill you
Mother…I want to…fuck you

Näyttääkin sille, että he erehtyvät raskaasti, kuten Ed ja Peter kertovat Mackin kirjassa:

Ne voivat leijua ympäriinsä ja muuttaa luonnonlakeja, millä hän näytti tarkoittavan sitä, että henget pystyivät muuttamaan muotoaan. (sivu 98)

Se on minusta pelottavaa, että ne ottivat ihmishahmon tullessaan katsomaan minua. Ne astelivat suoraan ovelleni… pelottaa ajatellakin, että kuka hyvänsä kadunmies voisi olla joku helvetin muukalainen. (sivu 463)

Jos olennot voivat ottaa minkä muodon haluavat tai tarvitsevat, he voivat ottaa minkä naamion tahansa ja mistä galleriasta tahansa, kuten Jim kuvaa vain muutamaa riviä aiemmin:

Ride the snake, ride the snake
To the lake, the ancient lake, baby
The snake is long, seven miles
Ride the snake…he’s old, and his skin is cold….

The killer awoke before dawn, he put his boots on
He took a face from the ancient gallery

Ja vielä yksi asia; Jim Morrison äänitti seuraavan runon 7.12.1970 (Village tapes):

For those people who died

for Nirvana

for the heavenly creed

for you, for me.

These lines are written

to convey the MESSAGE…

Believe.

Things more horrible

than war

Things out of the tales

Great beasts

Suffering extinction.

Naruttaako Jim meitä vai onko L.A. Woman albumin keltainen sisäkansi, johon on painettu ristiinnaulittu, ei ristille vaan lennätinpylvääseen, kuvitettu viesti?

Älä kuitenkaan innostu liikaa ja tukehdu. Morrisonia ei enää saa hakemallakaan hoitoon ja Heimonenhan on muutenkin hullu. Omia aivosoluja on ihan turha rasittaa tällaisen humpuukin vuoksi. Joku on vain ajankulukseen suunnitellut taitavan maailmanlaajuisen pyramidihuijauksen hyväuskoisten kusettamiseksi. Tai sitten tämä on Opus Dein tai Temppeliherrain ovela juoni juottaa liskokuninkaalle Graalin malja pohjanmaan kautta!

As long as everybody sleeps, the end comes sure by itself

— Yaqui-noita Carlos Castaneda, Matka Ixtlantiin

 

Artikkelin julkaissut Rock and Roll is Dead

 

Hallituksen geologin pelottava kohtaaminen avaruusolennon kanssa

”Achuleta Mesan lounaisosaan me rakensimme maanalaisen laitoksen, kolme kuutiomailia maanalle louhittua kalliota. Ja siitä lounaaseen me olimme rakentamisen alkuvaiheissa, me porasimme neljä suurta tunnelinkaltaista reikää, jotkut niistä olivat kaksi ja puoli mailia pinnan alla… Porat louhivat kaksi mailia päivässä, se oli varsin nopeaa. Laitteisto hajoili kokoajan. Ja me halusimme lähettää jonkun sinne alas, ihmisen joka tarkkailee… selvittämään mitä siellä oikein tapahtui.”

Ylläoleva lainaus on Phil Schneiderilta, joka käytti kaksi vuotta matkaamiseen ympäri maan ja tehden paljastuksia joistain erittäin arkaluonteisista tiedoista. Eräänä päivänä, hänen ystävänsä nimeltään Al Pratt, sekä asunnon omistaja jossa Phil asui, löysivät hänet kuolleena hänen asunnostaan. Vaikka hänen kuolemansa oli alunperin pantu sydänkohtauksen piikkiin, monet uskovat hänet tulleen murhatuksi hänen vuotaessaan tietojaan.

Philin tarina on saanut paljon huomiota UFO-tutkijoiden keskuudessa, ja se johtuu siitä että hänen tarinansa ei koskaan muuttunut, ja se on muitten ihmisten varmentama myös. Se myös on linjassa monen muun informaation kanssa joka tästä aiheesta on vuodettu.

Phil itse on väittänyt olevansa hallituksen sopimustyöntekijä joka erikoistuu insinöörityöhön ja geologiaan. Häntä pyydettiin monta kertaa rakentamaan maanalaisia laitoksia.

Kun pidetään mielessä että maanalaiset armeijan laitokset eivät ole salaliittoteoria;  meren pohjalla ja pohjan alla maankuoressa olevat tukikohdat ovat todennäköisesti myös todellisuutta. Suunnitelmat aloittaa tämän tyypin rakentaminen alkoi jo kauan sitten. Esimerkiksi vuonna 1968, Stanford Research Institute käsitteli kymmenien merenalaisten tukikohtien rakentamista tutkimuksessaan nimeltään the construction of dozens of undersea bases in a study titled “Feasibility of Manned In-Botton Bases.”

Ohjelmat kuten tämä ovat suoraan “Mustan budjetin” rahoituksella, vähän tunnettu termi joka alkoi levitä Edward Snowdenin vuotaessa arkaluonteista tietoa NSA:sta ja muista globaaleista valvontaohjelmista. Nämä ohjelmat eivät ole olemassa julkisesti, mutta ne ovat olemassa. Paremmin tunnettu nimellä “Deep Black programs”  sekä “Special Access Programs.” Vuonna 1997 USA:n senaatin raportti kuvasi niitä ”niin arkaluonteisiksi että ne ovat saaneet poikkeusluvan normaalista raportointivaatimuksista kongressilta.”

 Schneider jatkaa:

Omaksi täydelliseksi hämmästykseksemme, ensinnäkin hallitus tiesi kaiken siitä, he eivät kertoneet kenellekään. Kun näin vihreän baretin ja mutan baretin sotilaita geologileirissämme, tiesin että jotain oli tekeillä. Ensinnäkin tiesin kaiken avaruusolentojen agendasta — selitän tämän kohta. Suuret harmaat avaruusolennot ovat leiriytyneet täällä, ainakin, noin 4 tai 5 sataa vuotta. Se on ollut yksi heidän sisäisistä tukikohdistaan, ja me porasimme reiän suoraan sen ylle… No, silloin pääsi helvetti valloilleen. Todellakin.

Pidä mielesssä että eivät kaikki avaruusolennoiksi oletetus ole saaneet yhtä pelottavaa kuvastua, jatkuvasti ilmestyy raportteja ja informaatiota liittyen ideaan että on olemassa monia hyväntahtoisia rotuja, ja mahdollisesti muutama pahantahtoinen. Kuka todella tietää, mutta on tärkeää että paljastusprosessissa siirrytään eteenpäin pitääksemme avoimen mielen, ja ei esittää asioita joita emme tiedä absoluuttisella varmuudella. Kaksi allaolevaa artikkelia puhuu monista eri roduista.

Onko tämä se miltä ne näyttäisivät? Kuvia oletetuista avaruusolentojen roduista

Kaikkein yleisimmin kontaktihenkilöiden raportoimat avaruusolentorodut

Phil jatkaa sen kuvaamista miten hän sai vamman ja häntä sattui tämän tapauksen takia. Luennolla hän näyttää arpensa ja puuttuvat varpaat sekä sormet.

Hänen tarinansa on  saanut huomiota myös useilta tutkijoilta, jotka sanovat että siinä voi olla perää, mutta me emme voi varmistaa hänen taustojaan varmuudella. Kuitenkin kuvat, dokumentit ja kollegoiden sekä perheen tuki tarinan ulos saamisessa viittaisivat siihen että hän puhuu totta.

Alla on kuva eräältä Philin luoennolta, jossa hän väittää herrasmiehen punaisessa ympyrässä olevan avaruusolento. Miehet taustalla ovat maailman kaikkein välkyimpiä tiedemiehiä, mies avaruusolennon oikealla puolella on Philin isä, korkea-arvoinen laivaston upseeri, Oscar Schneider, jolla on varmistettu tausta.

Philin tarina on pitkä, ja siinä on paljon infoa ja tutkimusta jota pitää tehdä. Jos todella halutaan selvittää onko näissä väitteissä mitään perää, ja hyvin voi olla, on tärkeää todella tehdä tutkimus aiheesta. Viisas mies joskus sanoi, ”tuomitseminen ilman tutkimista on tietämättömyyden huippu.” Ennen Edward Snowdenin vuotoja, kaikki uskoivat että massavalvonta on salaliittoteoria.

Mitä tulee itse aiheeseen, UFOjen saadessa huomiota valtavirrassa ja avaruusolentopuheiden lisääntyessä, on aina hyvä idea pitää avoin mieli. Meidän tulee ymmärtää, että voimme elätellä ideaa ilman että hyväksymme sen täysin, ja me elämme aikana jolloin uutta informaatiota tulee jatkuvasti lisää, mikä haastaa ja on ristiriidassa vanhojen uskomusten kanssa.

Kiitos kun luit.

Jos haluat katsoa koko luennon, se kestää yli tunnin ja voit tehdä sen tässä.

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution

18 tuhatta UFO-havaintoa visualisoitu kartalla

Joka vuosi raportoidaan noin 70 tuhatta UFO-havaintoa ympäri maailman. Ja uskoitpa sitten niiden todenperäisyyttä tai et, me kaikki olemme tavanneet jonkun joka on varma siitä että on nähnyt jotain outoa. Jotta saisimme paremman ymmärryksen siitä mitä nämä UFO-havainnot tarkoittavat suuressa mittakaavassa, Stepchild GPU -artisti on visualisoinut dataa yli 18 tuhannesta raportoidusta UFO-havainnosta.

93dd7e33651760.56b289a75355c

Kartoilla näkyy dataa havaintojen mukaan (vihreät pisteet) ja havainnon keston mukaan (valkoiset pisteet). Kuten näet, USA on valoisa kuin joulukuusi verrattuna muuhun maailmaan.

Voisivatko nämä havainnot olla USA:n hallituksen kokeiluluontoisia lentokoneita tai säähavaintopalloja? Onko Amerikassa oikeasti enemmän UFOja, vai etsivätkö amerikkalaiset vain aktiivisemmin niitä?

Visualisaation ihailemiseksi ei tarvitse uskoa avaruusolentoihin. Jokainen noista valoista esittää jotain joka etsii jotain. Jokaisen noiden vihreän valon lähteessä on mieli joka etsii yhteyttä pimeässä. Nämä eivät ole vain datapisteitä kartalla; ne ovat majakoita. Tulkaa. Ollaan yhdessä. Meillä on tacoja.

Stepchild GPUn töitä lisää täällä.

 

Artikkelin julkaissut Visual News

Vuodettu asiakirja: Ultrasalainen UFO-tilannearvio

 

Artikkelin julkaissut Midnight in the Desert

He kuolivat, näkivät Taivaan, ja tulivat takaisin!

Tri. Chauncey Crandall kertoo tarinoita ihmeistä jotka ovat tapahtuneet hänen leikkauspöydällään. Tämä johtava kardiologi rukoilee ja kuolleet tulevat takaisin, kertoen mitä he näkivät taivaassa.

Jumala jopa kertoo hänelle mitä tehdä leikkauksen aikana.

Tri. Chauncey Crandall on tunnettu kardiologi joka tapaa monia potilaitaan äärimmäisen kriisin keskellä.

Kun he ovat leikkaussalissa, hän rukoilee heidän kanssaan. Joskus hän voi tuntea mitä he tuntevat ja nähdä mitä he näkevät.

Joskus potilailla on kuolemanrajakokemus ja he ”tulevat takaisin” hämmästyttävien kuvausten kanssa kuolemanjälkeisestä elämästä.

 

Olento toisesta maailmasta turvakamerassa

Päivällistä syödessään perhe New Mexicon Clovisissa näki jotain mitä he eivät voi selittää. Ilmiö tallentui heidän kodin turvakameraan elokuun 22. päivänä 2017.

Aviomies sattui katsomaan oikealle ja näki jotain joka näyttää karmivalta hahmolta. Se tuli toisesta maailmasta ja liitää turvakameran ohi.

Voit nähdä olennon liikkeen ja se ei todellakaan ollut perheen mukaan ihminen. Perhe oli hiljattain muuttanut uuteen kotiin joka pysyi tyhjillään ennenkuin se purettiin ja uudet asunnot rakennettiin tilalle.

Perhe on vakuuttunut että heidän turvakameransa on kuvannut kummituksen joka tykkää ilmaantua paikkaan jossa tämä on kuollut, raportoi KRQE-News13.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Kuvasiko NASAn satelliitti mystisen planeetta Rahun?

Mitä oikein tapahtuu SOHO LASCO C3 -satelliitilla? Elokuun 23. päivänä kuvatuissa kuvissa näkyy yksi piste joka on täysin pimeänä auringon takana. Se näyttää jättiläisplaneetalta pimeydessä joka katoaa välittömästi.

Voisiko tämä olla musta aurinko ”Rahu”? Muinaisen myytin mukaan Rahu on kolmas taivaankappale joka luo pimennyksen aurinkoon ja kuuhun.

Muinaiset sivilisaatiot tiesivät mikä tämä ilmiö oli havainnoimalla tähtiä, mutta modernina aikana jotkut ihmiset sanovat että se on hallitusten parhaiten varjeltu salaisuus.

Veedisen astronomian, kaikkein muinaisimman ja tarkimman astronomiajärjestelmän, mukaan Rahu on yksi navagrahasista (yhdeksästä planeetasta) ja auringonpimennykset eivät ole kuun auringon estämisen auheuttama, niinkuin astronomit uskovat, vaan auringonpimennyksen aikaan pimeä planeetta Rahu saapuu auringon ja maapallon eteen.

Olipa veedisen astronomian kuvaama musta planeetta Rahu, musta ympyrä joka syö auringon ja aiheuttaa auringonpimennyksiä, sitten myytti tai ei, mystinen ympyräesine auringon toisella puolella kuvattiin kaksi päivää täydellisen auringonpimennyksen jälkeen Amerikassa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Bill Tompkins, Richard Dolan ja ufologian tulevaisuus

Bill Tompkinsin äkillinen kuolema täydellisen auringonpimennyksen päivänä elokuussa tarjoaa sopivan hetken arvioida ufologian tämänhetkistä tilaa.

Käynnissä olevat ristiriitaisuudet Corey Gooden ja Andrew Basiagon väitteiden, joiden mukaan he ovat osa salaista avaruusohjelmaa sekä Operaatio Pegasusta, vilpittömyyttä kohtaan ovat suuri huoli monille UFO-paljastusliikkeessä.

Richard Dolan, Bill Ryan ja muut ovat vaatineet konkreettisempaa todistusaineistoa sellaissita väitteistä ennenkuin niiden legitimiteetti ja relevanssi ufologialle voidaan määrittää.

Michael Salla on yrittänyt ottaa kantaa Dolanin ryhmän huoliin ja hän on ollut vahva ääni niiden eteenpäin viemisessä hänen monien artikkelien kautta, jotka käsittelevät Gooden selonteon eri aspekteja.

Hänen itsevarmuutensa niiden legitimiteetistä on tullut Bill Tompkinsin elämäntyön mukana vahvemmaksi, miehen joka käytti 2 vuotta elämästään jakaen epätavallisia pitkän elämän aikana hankittuja kokemuksiaan, joihin kuuluu suuri rooli laivastossa.

Kunnioitettu historioitsija sekä termin ”Breakaway-sivilisaatio” kehittäjä, Dolanin matala sietokyky Goode/Salla/Tompkins-kannan kanssa on vaikuttanut UFO-paljastusyhteisöön ratkaisemattomasti.

Hänen tyytymättömyytensä Tompkinsin kirjaan, jonka julkaisemisesta hän kieltäytyi koska hän ajatteli sen olevan huonosti kirjoitettu, ei osoita vääräksi selkeää todistusaineistoa siitä, että entinen laivaston laivansuunnittelija oli itseasiassa osa salaista avaruusohjelmaa.

Billin laajat haastattelut Jeff Rensen show’ssa ovat kaikki saatavilla jokaisen aiheesta kiinnostuneen arvioitavaksi.  Niitä monta kertaa kuunneltuani vakuutuin siitä että hän puhui rehellisesti roolistaan. Nöyryyden, huumorin, älyn ja hyvän tietopohjan yhdistelmä antaa huomattavasti uskottavuutta hänen väitteilleen.

Nyt bill on jättänyt tämän elämän taakseen Suuren Auringonpimennyksen päivänä. Olipa kyseessä sitten jokin kosminen yhteensattuma ja/tai hänen tapansa varmistaa että hän oli aito jää nähtäväksi.

Johtajaroolissa olevien, kuten Sallan ja Dolanin, sekä myös Stephen Greerin, Paola Harrisin, Steve Bassettin, Grant Cameronin ja muiden, sopisi tuoda jonkin verran ratkaisua tähän ongelmaan hyvässä tulevaisuuden hengessä jossa ehostetaan ufologian ja UFO-paljastusliikkeen tulevaisuutta.

Se mitä tulee tapahtumaan ja miten se saavutetaan jää nähtäväksi. Mutta se heidän tulee ratkaista, tai muuten painetaan villasella tärkeä keskustelu modernin elämän osa-alueesta. Olisi myös Tompkinsin, Jim Marrsin (ja Rauni-Leena Luukasen! toim.huom.) sekä lukemattomien muiden totuudenpuhujien muistolle hyvä, sillä he ovat työskennelleet pitkään ja hartaasti ufologian alalla.

 

Artikkelin julkaissut exonews.org

Skotlannissa yli 1000 UFO-tapausta vuodessa

UFO-asiantuntija on paljastanut, että Skotlannissa on yli 1000 raportoitua havaintoa joka vuosi.

Malcolm Robinson ehdotti Skotlannin olevan keskittymä omituisille asioille taivailla, ja sanoi että hallitus pyrkii salaamaan kaiken.

Skotti, Tullibodysta, Clackmannanshiresta, on Strange Phenomena Investigationsin perustaja ja puhuu avaruusvierailijoista tapahtumissa.

Robinson on myöntänyt, että 98% havainnoista voidaan selittää. Mutta hän sanoo, että jäljelle jäävät aidot raportit saavat aikaan kiinnostusta.

 

Robinson, joka nyt asuu Hastingsissa, sanoi: ”Se on kummallista. Jotain on todellakin tekeillä Skotlannin taivailla.”

“Havaintojen määrät ovat olleet kasvussa ja kiinnostus aihetta kohtaan on noussut. Noin tuhannesta joka vuosi saamastamme raportista, 10:stä 20:een voidaan kuvata tarkasti.”

”95:lle voidaan antaa luonnollinen selitys, noin kolme prosenttia ovat testialuksia ja joskus harvinaisia ilmakehän ilmiöitä.”

“Maassa on useita keskittymiä — Bonnybridge on eräs parhaista maailmassa.

Robinson uskoo hallitusten panttaavan tietoa.

He sanoo: “On monia skeptikkoja ja minä aloitin sellaisena. Mutta tein tutkimusta, katsoin häkellyttävää määrää evidenssiä ja silmäni avautuivat.”

“Havaintojen määrä on kasvussa ja olen varma että Britannian hallitus tietää mitä täällä tapahtuu.”

“Heillä on informaatiota jota he eivät halua jakaa. Miljoonan dollarin kysymys on, ’Mistä nämä kaikki esineet tulevat?'”

Hänen kirjansa Ufo Case Files Of Scotland (Volume 1): Amazing Real Life Alien Encounters on menossa uusintapainokseen vuonna 2017.

 

Artikkelin julkaissut Daily Record

Britannian kansallisarkiston tuoreita UFO-aarteita

Heinäkuussa tehtiin julkiseksi useita ”UFO-tiedostoja” Britannian kansallisarkistossa Kew’ssa, Lontoossa. Tämä mainittiin useissa eri artikkeleissa (esim täällä: www.dailymail.co.uk…) sekä myös Ancient Aliensin 12. kauden kolmannessa jaksossa, joka käsitteli Rudloen kartanoa.

Näihin tietoihin käsiksi pääsemiseksi sinun tulee rekisteröityä kansallisarkistoon etukäteen (www.nationalarchives.gov.uk…), antaa heille henkilöllisyystodistus, valokuva ja pyyntö etukäteen tiedoista joita haluat katsella. Kun olet rekisteröitynyt, sinut viedään lukittavaan huoneeseen joka on erillään lukusaleista jotta he voivat tarkkailla sinua yksisuuntaisen peilin lävitse, kun luet ”UFO-tietoja”.

Kysymyksiä nousee heti esiin kun näiden paperien ääressä istuu. Miksi ne ovat olleet salaisina niin pitkään — jos hallitus ei usko niissä olevan mitään erikoista?

Tuli selväksi että heidän on täytynyt käyttää suuria määriä veronmaksajien rahoja tällaisen laitoksen rahoittamiseen. Hallitus ilmoittaa, että tämä yksikkö on nyt suljettu, mutta uutisartikkelit joitain viikkoja sitten raportoivat, että nämä raportit ovat nyt ilmailuviranomaisten hallussa. Auktoriteetin, joka on evännyt kansalta julkisen pääsyn kaikkein viimeisimpiin raportteihin.  www.dailymail.co.uk…

Huomattavaa viimeisimmässä julkaisussa on, että nämä olivat havaintoja ihmisiltä joita he pitivät uskottavina (joko poliisi tai viranomainen, erästäkin on kuvattu ”ei-juovaksi ja ei-huoraavaksi” joten tuossa raportissa täytyy olla jotain jonka takia se on salattu.

Siellä oli myös pyyntöjä Italian hallitukselta kokousta varten, ja havainto josa lisäinfoa on kerätty tutkalla Kyprokselta. Liitteinä ovat kopiot joistain raporteista. Huomaa myös Nick Popen työtä seuraava osio, jossa käsitellään hänen kirjaansa ja hänen työtään sinä aikana kun hän työskenteli laitoksella. Eräs asia joka kävi ilmi tästä, oli haluni lukea hänen kirjansa uudestaan — silloin kun hän lähti laitokselta, vallassaolijat olivat erityisen kiinnostuneita siitä mitä hän sanoo.

UFO-tapaus 19.10.82 tallentui tutkaan Kyproksella. Tämän dokumentin pohjalta tehtiin filmi, mutta se ei ollut tässä tiedostossa.

”Entisen armeijan tiedustelu-upseerin” käsin kirjoittama kirje.

Käsin kirjoitettu kirje entiseltä tiedustelu-upseerilta on varsin mielenkiintoinen, erityisesti kun siinä sanotaan:

”Olen aika varma kun UFO-havainnoista pidetään kirjaa tässä maassa, sattumus on parempi sana johtuen sen vakavasta uhasta asioille joka kiinnostaa hallituksen turvallisuuspalveluita .”

”fyysinen humanoidiolentojen hyökkäys, verta on otettu, seksuaalisia lähestymisiä on tehty, siemennestettä ja munasoluja on viety, ihmisiä jätetty kuolemaan.”

Onko ideoita kuka saattaisi olla kyseessä?

Siellä oli myös kirjeitä Michael Portillo hänen edustajan ominaisuudessaan 1980-luvulla, sekä joitain kirjeitä jollekin parlamentin ylähuoneessa — jotka saattavat olla kiinnostavia henkilöitä kun näiltä penätään totuutta.

Huomaa myös, kuinka yhdessä ”UFO-tiedostossa” oli valokopioita Eenokin kirjan sivuista, ja sivulla 35 alleviivaus jossa lukee:

”ja siellä oli yhteensä kaksi sataa jotka laskeutuivat Jaredin päivinä Hermon-vuoren kokoukseen” — ja käsinkirjoitettu muistiinpano jossa lukee ”200 vierailijaa avaruudesta Hermon-vuorella”.

Toivon näiden olevan kiinnostavia ja mahdollisesti tiedot niissä ovat palapelin paloja joita muut jäsenet ovat etsiskelleet.

Yritän laittaa jokaiseen kuvaan kuvatekstin paremmalla ajalla. Ladattavaa löytyy myös lisää.

 

Artikkelin julkaissut foorumin jäsen Above Top Secret -foorumilla

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com