Abduktoitiinko Emiliano Sala?

Abduktiopäivämäärä: Jan 21, 2019
Missä abduktoitiin: Alderneyn ja Guernseyn saarten välissä

Kun lentokone katoaa, usein tarkastelen jos löytyy UFO-tapauksia katoamisalueelta. Emiliano Sala, kuuluisa jalkapallopelaaja, oli pienkoneen kyydissä, johon mahtuu noin 6 ihmistä, ja se sattui katoamaan samassa paikkaa jossa tehtiin maailman suurin UFO-havainto. Havainnon UFO oli yli mailin mittainen ja sen näki kahden eri lentokoneen pilotit ja monet matkustajat huhtikuun 23. päivänä 2007. Samanlainen UFO näyttäytyi uudelleen, mutta tällä kertaa pieni lentokone oli niin lähellä mailin mittaista keltaista ja metallista UFOa, että se koettiin uhaksi ja UFO otti koneen sisäänsä.

Kyllä, Emiliano Sala voi hyvinkin olal elossa mailin mittaisessa UFOssa jossain päin avaruutta, tai jopa toisella planeetalla jo nyt. On epätodennäköistä, että avaruusolennot sallisivat Emilianon palata Maahan sillä hän on ollut heidän keskuudessaan ja nähnyt heidän teknologiansa. Hänen paluunsa aiheuttaisi maailmanlaajuisen paniikin.

Ranskan ja Guernseyn välissä on suuri alue, jonka yli pilotit eivät saa lentää koska alueella on armeijan salaisia tukikohtia. Tämä saattaa olla rajattua aluetta avaruusolentojen takia.

Eräs toinenkin seikka, vuonna 2007 mailin mittaisen aluksen nähnyt pilotti halusi mennä tarkastamaan sen… omien sanojensa mukaan hän kertoo: ”Kun lähestyin sitä, alkoi käydä minulle selväksi että se oli fyysinen kappale. En osannut päättää menisinkö lähemmäksi katsomaan, mutta en sitten lopuksi mennyt johtuen sen suuresta koosta. Minun piti ajatella matkustajien turvallisuutta. 

Joten jos pilottin vuonna 2007 halusi mennä tarkastamaan UFOn ja päästä lähemmäksi… silloin ehkäpä Emilianon pilotti myös halusi mennä katsomaan UFOa ja kuvata sitä…. mutta päästyään liian lähelle heidät abduktoitiin. Vaikka lentokone löytyisikin, ruumiita ei tulla löytämään, sillä olennot mahdollisesti ottivat ne mukaansa, mukanaan alukselleen. Ei sitä koskaan tiedä… he saattavat opettaa avaruusolennoille jalkapalloa ja luoda universumien välisen cupin.

Scott C. Waring

Lisätietoja Guernseyn UFO-tapauksesta vuodelta 2007 täältä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi välähtelevää UFOa avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: tammikuun 19, 2019
Havaintopaikka: Kansainvälinen avaruusasema

 

ISS:llä nähtiin kaksi UFOa livelähetyksessä. UFOt välkehtivät, joten ne nähtävästi haluavat tulla avaruusaseman astronauttien havaitsemiksi. Avaruusasemalla vierailevat UFOt ovat päivittäinen ilmiö.

Jos katsot livelähetystä internetistä muutaman tunnin…. näet asioiden lentävän läheltä jotka uhmaavat järjellistä selitystä. NASA aina kieltäytyy puhumasta näistä kappaleista, ja sen sijaan ottaa aseman jossa jättää huomiotta kaikki niihin liittyvät kysymykset. Todellinen kysymys on… miten monta kertaa ovat avaruusolentojen alukset saapuneet avaruusasemalle ja olennot menneet sisään?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Luento 6.4.2019: Avaruusolentojen viesti

Sivilisaatiomme on pääsemässä yhä lähemmäksi avaruusmatkailun aikaa, suunnittelee kolonisoivansa Marsin ja matkaavansa jopa pidemmälle. Samaan aikaan kehitys geeniteknologiassa sallii luoda elämää laboratorioissa. Ja kehitys muilla aloilla kuten tekoälyssä muuttaa maailmaamme myös merkittävästi. Mitkä ovat tällaisen kehityksen implikaatiot mitä tulee uskontoihin, talouteen, tieteeseen ja yhteiskuntaan? Muutummeko me itse ”luojiksi”?

Kaikki tämä tapahtuu vain 100 vuotta ensimmäisestä lentokoneesta. Mitä voimme odottaa seuraavien 20, 50 tai 100 vuoden aikana?

Toistaako historia itseään? Mitä jos ”jumalat” ja enkelit ennen muinoin olivatkin, itse asiassa, avaruusolentoja jotka ”tulivat taivaista”? Ihmiskunnan historia on täynnänsä kertomuksia tapamisista näiden olentojen kanssa.

Merkkejä on joka puolella ympärillämme, jos me vain katsomme avoimin mielin muinaisia kirjoituksia, seuraamme tieteen viimeisimpiä kehityskaaria ja kuuntelemme tuhansia UFO-raportteja ympäri maailman.

Joulukuun 13. päivänä 1973 Rael kohtasi ihmisolennon toisesta aurinkokunnasta. tämä olento selitti, että hänen sivilisaationsa on vieraillut maapallolla tuhansia vuosia, ja nyt, kiitos tieteellisen kehityksemme, on tullut aika jolloin voimme myös itse ymmärtää, sen sijaan että sokeasti uskoisimme.

Tervetuloa kuulemaan tätä vallankumouksellista viestiä, täynnä viisautta, joka koskettaa monia elämän, yhteiskunnan, tieteen sekä mahdollisen tulevaisuutemme osa-alueita.

Päivämäärä: 6 huhtikuuta 2019
Aika: 14:30-16:00
Missä: Turku/Åbo. Hotel Scandic Julia,
Eerikinkatu 4 / Eriksgatan 4

Vapaa pääsy.

Luento pidetään englanniksi.

SAA JAKAA!

Lisätietoa:
http://www.rael.org
http://www.elohimembassy.org
http://www.youtube.com/raeltv

 

Facebook:

https://www.facebook.com/events/2292861914316791/

 

Delfiinien kansantaru

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli unia, delfiinitietoisuutta ja Atlantista. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Sen jälkeen, kun olimme Mauilla tekemisissä delfiinien kanssa, ja elimme niiden mukana fyysisessä kanssakäymisessä, minulla on ollut paljon veteen liittyviä unia.

A: Kyllä.

Q: Ja minulla oli eräs jonka haluaisin kertoa kaikille, joka oli hieman hämmentävä.

A: Selvä!

Q: En tajunnut että voisin tuntea pelkoa kohdatessani delfiinejä oikeassa elämässä fyysisesti. Ja minulla oli uni joka oli erittäin todentuntuinen. Olin uimassa delfiinien kanssa, niitä oli noin kuusi, ja leikkiessäni heidän kanssaan tämä viimeinen delfiini tuli paikalle ja se oli varsin suuri, ja energia oli /niin/ intensiivistä että aloin kokea suuria määriä pelkoa.

A: Kyllä.

Q: Ja pelkäsin sitä että se aikoisi satuttaa minua jollain tavalla.

A: Ei.

Q: Ja heräsin ja tunsin häpeää tästä.

A: Voi, kaikki on hyvin!

Q: Kiitos. Joten mietin myös tuota.

A: Tuo viimeinen yksinkertaisesti näytti sinulle rajan, johon asti olet valmis menemään, minkä uskot olevasi sellainen määrä voimaa jonka kestät tunnustaa /itsessäsi/. Seuraavalla kerralla /se/ tulee olemaan heti ensimmäisenä. Ja mahdollisesti päädyt uimaan valaan kanssa!

Paljon kiitoksia. Seuraava!

Q2: Kun me meditoimme rauhan puolesta eräänä iltana, me aloitimme tilaisuuden laulamalla Om.

A: Kyllä.

Q: Ja jonkin aikaa sen jälkeen kun tuo oli ohi, huomautin siitä että tuo ääni kuului edelleen.

A: Kyllä.

Q: Ja monet meistä muistivat sen kun olit maininnut siitä, että oli olemassa valaiden ja delfiinien kuoro…

A: Kyllä.

Q: … ja me päädyimme ihmettelemään että olisiko tuo voinut olla se minkä me kuulimme?

A: Jossain määrin. Mutta myös te, elämällä enemmän hetkessä, alatte aistia että /mikään ääni ei hiljene koskaan/. Tuo Om on olemassa /nykyhetkessä/. Ja annoit itsellesi pienen vihjeen että se jatkuu ikuisesti.

Q: Hienoa. Kiitos. Lisäksi, kerran aiemmin sinä kerroit meille valaiden ja delfiinien kansantarun, ja mietin että olisiko olemassa jokin toinen jonka voisit kertoa meille?

A: Kyllä.

YLEISÖ: Hienoa, hyvä.

A: Nyt?

Q: Kyllä!

A: Näin, kerrottakoon siis, että aikana jota kutsutte Atlantikseksi, oli, niinkuin sanoisitte, delfiinien edustajisto joka oli interaktiossa maalla elävien ihmisten kanssa tuohon aikaan, niiden kanssa joita nimittäisitte tuon ajan tiedemiehiksi — mutta ei tarkalleen tiedemiehiä sellaisina kuin te ne tänään tunnette. Tuolloin oli ymmärrys siitä, että he kykenivät löytämään eri aineita merenpohjan pinnasta joihin ihmiset eivät päässeet käsiksi, mutta joka oli varsin helposti delfiinien saavutettavissa.

Joten he solmivat sopimuksia ihmisten kanssa etsiä tiettyjä ideoita, tiettyjä aineita heille, jotta he voisivat käyttää niitä ihmisten teknologiassa, sillä delfiineillä ei tällaista tarvetta ollut. Tällä tavoin, pikkuhiljaa, he toivat yhä enemmän ja enemmän metallisia ainesosia merenpohjasta, joista kyettiin valmistamaan laitteita. Enemmän ja enemmän kidemuotoisia aineita, joita ei enää ole olemassa, joista kyettiin tekemään monenlaisia laitteita joita atlantislaiset osasivat käyttää, tällä tavoin.

Sitten tuli aika, jolloin delfiinit sukelsivat ja löysivät uusia erittäin /kauniita/ näkinkenkiä, erittäin kauniita kiviä, erittäin kauniita kiteitä, eri väreissä. Ja he ajattelivat että ihmiset haluaisivat oppia näistä ideoista; ja niin he toivat nämä näkinkengät, nämä kivet, nämä kiteet pinnalle.

He huomasivat, että kun he olivat löytäneet nämä artefaktit ja tuoneet ne pinnalle, että Atlantiksella oli nyt kahden tyyppisiä ihmisiä: niitä jotka kykenivät arvostamaan uusien ovien, uusien yhteyksien, uusien symbolien ideaa jotka delfiinit olivat löytäneet, sekä niitä jotka jostain syystä eivät kyenneet arvostamaan näitä ideoita.

Delfiinit olivat kummissaan tästä ideasta, ja alkoivat, ensimmäistä kertaa, tajuta että nyt oli olemassa, enemmän ja enemmän, kahden tyyppisiä ihmisveljiä, kahden tyyppisiä ihmissiskoja. Oli niitä, jotka kykenivät kulkemaan samaa virtaa pitkin ja identifioitumaan delfiinin kanssa, ja niitä jotka olivat muuttuneet jäykiksi ja eivät nähneet muutoksia; eivät nähneet kauneutta erilaisuudessa, vaan että he odottivat aina samoja asioita uudestaan ja uudestaan, ja eivät sietäneet minkäänlaista poikkeavuutta.

Tämä alkoi levitä myös delfiineihin ja he alkoivat tajuta, että käsillä oli aika jolloin osa heidän ihmisveljistään, osa heidän ihmissiskoistaan oli vaipumassa toisenlaiseen uneen, ja että he eivät heräisi noin kymmeneen tuhanteen vuoteen.

Ja niin he eivät tuoneet enää näitä näkinkenkiä; mutta he aina muistivat missä ne olivat. Niin että kun ihmisveljet, kun ihmissiskot heräisivät uudelleen, he voisivat jälleen tuoda merenpohjasta näitä kiteitä, näitä näkinkenkiä, näitä kiviä uudestiheränneelle ihmiskunnalle, kertoakseen heille että jälleen kerran heillä oli sama yhteinen uni.

Joten olkaa skarppina ja hereillä kun tajuatte näinä tulevina vuosina, että delfiiniveljenne ja -siskonne tuovat pintaan asioita joiden ette tienneet olevan olemassa, mutta joiden olemassaolosta olette joskus tienneet kauan, kauan, kauan, kauan sitten. Ja kun näette nämä asiat jälleen, suuret tunteet, suuret kyyneleet ja suuri ilo on niiden osana jotka vastaanottavat nämä lahjat delfiineiltä. Sillä se tarkoittaa, että olette jälleen hereillä; hereillä /samassa/ unessa kuin delfiinit. Ja he iloitsevat ja te tulette keskenänne leikkimään paljon.

Ja tällä tavoin, tajuatte että monet näistä lahjoista tullaan toimittamaan teille unitodellisuuksissa, ja voitte nähdä joitain näistä lahjoista erittäin läpinäkyvinä, kuplamaisina kristallipalloina, jotka tällä tavoin sisältävät värähtelyllisen tietoisuuden, että kun otatte ne haltuun, /tiedätte/ sydämessänne ja mielessänne /mitä/ delfiinit teille sanovat.

Sallikaa näiden unien alkaa tulla, ja te asetatte mallit niille lahjoille jotka tulevat merenpohjasta, tiedostamattomasta mielestänne, ja unelle jota olette uneksineet, nousta pintaan, nousta aurinkoon, nousta maalle, tietoiseen mieleenne ja uneen jonka te nyt uneksitte, niin kuin olette sen nähneet niin kauan sitten.

Delfiinit ovat kertoneet tätä tarua sukupolvien ja sukupolvien ajan. Ja ne ovat iloisia että olette nyt heräämässä samaan uneen, jälleen kerran.

Me kiitämme teitä!

YLEISÖ: Kiitos! (suosionosoituksia)

Reptiliaanien maanalaiset tukikohdat – ”Ne elävät allamme”

Oletko valmis viikon härskeimpään uutiseen? Tässä se tulee. Älä ota liian vakavasti…

On olemassa salainen reptiliaanien imperiumi, joka koostuu avaruusolentojen kulttuureista ja kadonneista sivilisaatioista. Heidän läsnäolostaan puhuu monet myytit jumalista ihmisten keskuudessa.

Reptiliaanit ovat saattaneet etsiä turvapaikkaa maan alla sen jälkeen kun Maapallo kävi läpi joitain ilmaston muutoksia 12 tuhatta vuotta sitten.

Shanidar-luola on laaja arkeologinen kompleksi Bradost-vuorella Erbilin hallintoalueella Irakin Kurdistanissa.

Shanidarista on löydetty kymmenen neandertaalin jäännökset, jotka ovat 35 tuhannesta vuodesta 65 tuhanteen vuotta vanhoja.

Luolassa on myös kaksi myöhäisempää ”proto-neoliittista” hautausmaata, joista yksi on noin 10600 vuotta vanha ja siellä on 35 ”humanoidia”, joista yhdellä on pitkulainen kallo, ja sitä pidetään reptiliaanien pitkäkalloisten sumerilaisten rodun edustajana. Kukaan ei tiedä miten pitkälle kompleksi jatkuu maan alla.

Historiassa on monia kertomuksia liskoihmisistä ja kaksijalkaisista käärmeistä, Sumeriasta Hopi-intiaaneihin.

Tutkimme myös monia kertomuksia Dulcen maanalaisesta laitoksesta ja miten ne kaikki liittyvät tähän.

Toivottavasti tulet tietoiseksi monista faktoista, joita et tiennyt aiemmin ennen tämän 37-minuuttisen reptiliaanidokumentin katsomista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tuntematon violetti hehku Utahin taivaalla

Violetteja valoja näkyy taivaalla yhä useammin eikä kukaan tiedä mistä ne ovat peräisin.

Tällä kertaa mystistä hehkua on kuvattu Utahin taivaalla tammikuun 15. päivänä 2019.

Jotkut ovat ehdottaneet, että tämä valo olisi peräisin LEDejä käyttävästä kasvien kasvattamosta, jossa käytettäisiin tuon väristä valoa, mutta on todennäköisempää että ilmakehässämme on jotain jota ei voida selittää.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

Visualisaatio auringonpurkauksen koko syklistä

Me tiedämme, että auringonpurkaukset voivat häiritä radiokommunikaatiota, globaaleja paikannusjärjestelmiä ja vaikuttaa lentoliikenteeseen sekä astronauttien ja kommunikaatiosatelliittien turvallisuuteen.

Tiedemiesryhmittymä on, ensimmäistä kertaa, käyttänyt yksittäistä tietokonemallia simuloimaan koko auringonpurkauksen sykliä, lähtien alkuvaiheen energian kerääntymisestä tuhansia kilometreja auringon pinnan alla siihen kun takkuiset magneettiviivat syntyvät, ja lopulliseen energian kirkkaaseen purkautumiseen…

Huikea visualisaatio mallista näyttää magneettiviivojen lonkerot auringonpilkkujen ympärillä, jotka syntyvät auringon pinnalla ja räjähtävät kirkkaaseen, moniväriseen väläykseen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystinen valonsäde Oklahomassa

Tammikuun 15. päivänä 2019 silminnäkijä ajoi moottoritiellä lähellä Oklahoman Edmondia, kun hän näki suuren pallon joka ilmaantui puunlatvojen ylle lähell voimalinjoja, ja se lähetti säteellä jotain alas.

Valo oli niin kirkas, että hän ei kyennyt näkemään esinettä, mutta sinertävän valkoinen valo emittoi jotain alas maahan, niinkuin jotain nostettaisiin maasta tai laskettaisiin sinne.

Huolimatta siitä että hän liikkui nopeasti, hän kykeni ottamaan kolme kuvaa puhelimellaan, jotka hän on lähettänyt jatkotutkimuksia varten.

Koska tapaus on erittäin mystinen, voimme vain arvailla mikä kappale oli kyseessä, jonka kuski on valokuvannut.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Maapallon kokoinen UFO leijailee Saturnuksella

NASAn vastaanottamat kuvat Saturnukseen suunnanneelta Voyager-luotaimelta 1980-luvulla olivat ilmeisesti niin tajuntaa räjäyttäviä, että he piilottivat nuo kuvat — ainakin eläköityneen USA:n armeijan sotilasmestarin Bob Deanin mukaan, asia jonka hän paljasti tässä luennossa. Hän myös näytti useita valokuvia Apollo-tehtävistä, joita ei oltu koskaan tehty julkisiksi kaikille. Voit nähdä joitain valokuvia täällä. Useat valtiot, kuten Venäjä, ovat peräänkuuluttaneet kansainvälistä tutkimusta siitä minne valokuvat, videomateriaali ja kuukivet ovat kadonneet.

Yllä oleva kuva ei tule Deanilta, se tulee eräältä hänen hyvältä ystävältään, Norman Bergrunilta, tiedemieheltä ja insinööriltä joka oli osa NASAn Voyager-ohjelmaa. Hän työskenteli NASAlla vuosikymmeniä Ames Research Centressa. Hän työskenteli myös Lockheed Martinilla, missä hän hallinnoi Polaris-ohjuskokeita. Valitettavasti hän on kuollut. Voit lukea hänen muistokirjoituksensa täällä.

Hänestä tuli tunnustaessaan legenda.

Valonlähde

Mikä tuo valokuva on? Se on ”valonlähde”, joka tulee Bergrunin kirjasta Ringmakers of Saturn. Hän joutui kaikenlaisiin ongelmiin yrittäessään saada kirjaa julkaistuksi, ja hän joutui muuttamaan pois maasta saadakseen niin tehtyä, kuten Dean kertoo luennollaan.

Bergrunin mukaan Saturnuksen ja sen kuiden ympärillä ”rehottaa” useita suuria aluksia. Hänen kirjansa syventyy asiaan yksityiskohtaisesti, ja vaikka kirja on harvinainen ja maksaa tuhansia dollareita (klikkaa ylläolevaa linkkiä ja katso itse), se on verkossa jaossa täällä.

Harmissaan paljastamattomuudesta

Deanin mukaan Bergrun harmistui myöhemmin elämässään siitä, että hän ei tehnyt päätöstä kertoa kansalle siitä mitä he olivat valokuvanneet Saturnuksella. Aiempi artikkeli  Long-Time Nasa Scientist Blows The Whistle On Tall Black Extraterrestrial Beings kuvaa Bergrunin paljastavan avaruusolentojen ”aluksen” olemassaolon, joka luo Saturnuksen renkaat.

Harvinaisessa haastattelussa Kerry Cassidyn / Project Camelotin kanssa (alla), hän ilmaisi suuren huolensa UFO-salailusta ja innokkaasti sanoi, että ”ihmiset tulee tehdä tietoisiksi että nuo ovat todellisia”. Video on otettu esiin useissa artikkeleissa, mutta se pitää aina mainita kun hänen nimensä tulee ilmi!

Mitä jää käteen

Kirjassaan Norman tuo selvästi esiin pointin, että nämä kappaleet ovat mahdollisesti olleet paljon pidempään olemassa kuin me olemme. Hän myös kertoo, että jos niillä olisi meidän planeettaamme kohtaan pahoja aikeita, jotain olisi varmaankin jo tähän mennessä tapahtunut, ja että on olemassa syy sille miksi nämä kappaleet (jotka hän sanoo olevan älykkäässä ohjauksessa, mutta ei meidän) eivät ole lähestyneet planeettaamme. Tulemalla lähemmäksi planeettaamme, kuin mitä ne jo ovat, ne saattavat vaikuttaa säähämme. Tämän Norman mainitsee myös kirjassaan.

Tätä aihetta pelätään ja vähätellään kovasti, ja nykyään se ei ole enää tabu kun valtavirran paljastukset ovat alkaneet. Me olemme muuttumassa entistä tietoisemmiksi, ja huolimatta siitä, että massamedialla ja globaalilla eliitillä on paljon hävittävää tämän tyyppisen informaation paljastamisessa (rakettiteknologia jne.), totuus on vuotamassa julki. Se on aihepiiri täynnä informaatiota ja disinformaatiota, joten tulee olla varovainen ja skeptinen. Loppujen lopuksi me tiedämme, että me emme ole yksin, ja sillä on suuri vaikutus kaikkeen ihmiskunnassa — ei vähiten siten että se pakottaa ihmiskunnan katsomaan sisäänpäin.

Suurempi tietoisuus tästä läsnäolosta sattuu samaan aikaan massiivisen ”henkisen” heräämisen kanssa joka planeetalla on käynnissä, ja tämä ei ole sattumaa. Kasvava tietoisuus siitä mitä tuolla jossain on auttaa ihmiskuntaa paremmin ymmärtämään itseään.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=1&v=OHmgZymhJL8

 

Artikkelin julkaissut Collectve Evolution

Nopeasti kiitävä UFO Area51:ssa

Brian Hanley on julkaissut UFO-materiaalia tammikuun 9. päivänä 2019. Hän kirjoittaa: Yleensä käsittelen politiikkaa, mutta kun Sam Chortek ja Jimmy Chappie tulivat luokseni tämän kuvamateriaalin kanssa yksinoikeudella, minun oli pakko kertoa tästä.

Aluksi epäilytti paljon oliko tallenne aito vai feikattu, johon Brian Hanley vastasi julkaisemalla raakavideon, joka on kuvattu dronella Utahissa, Beaverin yllä, vain pari tuntia autolla Area51:sta.

Alkuperäisellä kuvamateriaalilla näkyvä kappale liikkuu uskomattomalla nopeudella. Toisella videolla näkyy kappale hidastettuna, niin että se on mahdollista tunnistaa.

En sulje pois sitä että tämä kappale on avaruusolentojen, mutta koska tämä UFO on pikakiitäjä ja filmattu Area51:n lähellä, on paljon mahdollista että tämä kappale, joka näyttää paljon muilta pikakiitäjiltä jotka ilmakehässä kiitävät, olisi osa jotain salaista projektia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot