fbpx

Kirkas UFO kiitää Shasta-vuoren yllä

Valokuvaaja: Kun vierailin äitini luona Shasta-vuorella huhtikuun 17. päivänä 2019, olin myöhään ulkona ottamassa kuvaa vuoresta.

Ottaessani kuvia, soitin minua autossamme odottavalle pojalleni. Auto oli parkkeerattu lähelle ja kysyin häneltä onko tämä vain minun mielikuvitustani vai liikkuiko tähti Shastan yllä?

 

Hän ei ollut varma, mutta kun pääsin äitini luokse ja latasin kuvat, huomasin että yhdessä kuvassa ”tähti”, jonka luulin aiemmin liikkuneen, leijaili vuoren yllä ja juuri alaoikealla kuvassa oli harmaa sikarin muotoinen esine ja jotain sen reunalla pyrkimässä ylöspäin kohti ”tähteä”.

Tuo kuva on otettu 22.30 20-sekunnin valotusajalla. Seuraavassa kuvassa, minuutin myöhemmin otettu kello 22.31, ”tähti” oli lähtenyt vuorelta ja jättänyt valojäljen; sekä vuoren päällä ollut esine oli myös kadonnut.

Poikani ja minä olimme kiinnostuneita näkemään voisimmeko saada kuvia siitä seuraavana iltana huhtikuun 18. päivänä 2019 ja noihin samoihin aikoihin. Me kykenimme saamaan lisää kuvia jotka ovat hämmästyttäneet meitä. MUFONin tapaus 99821.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Opas Yhden Lakiin, osa 3

Tämä on jatko-osa oppaalle Yhden Lakiin. Tässä osassa on oppaan neljäs ja viides osio.

Oppaan ensimmäinen osa on täällä: http://eksopolitiikka.github.io/todellista-eksopolitiikkaa/opas-yhden-lakiin/

Toinen osa: http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/opan-yhden-lakiin-osa-2/


Neljäs osio – Kasvu

24. HENKINEN KASVU

I. PALJON ENEMMÄN EDISTYSTÄ VOIDAAN SAADA AIKAAN TÄÄLLÄ KUIN INKARNAATIOIDEN VÄLISSÄ

KYSYMYS: Pitääkö paikkansa, että olennot voivat kiihdyttää kasvuaan paljon enemmän ollessaan kolmannessa tiheydessä kuin tämän tiheyden inkarnaatioiden välillä?

RA: Tämä pitää paikkansa. (Syy on, että on mahdollista työskennellä Yhden Lain kahden päävääristymän viitekehyksessä.) Kolmannessa tiheydessä jokainen olento on vapaa hyväksymään, hylkäämään tai jättämään huomiotta muut sen suhteen. Kuitenkin on monia, jotka harjoittavat rakkauden tapoja.

Jos, tämän lisäksi, olento valitsee hyväksyä vastuun jokaisesta kokemuksen hetkestä, silloin tämä voimaannuttaa sen edistystä. (B1, S10, 113)

 

II. ASIAN YDIN

KYSYMYS: Onko toisia palvelevan polun henkiselle kasvulle jokin muu tärkeää kuin itsetuntemus, persoonallisuuden kasvattaminen ja tahdonvoiman vahvistaminen?

RA: Tämä on tekniikkaa. Tämä ei ole ydin. Muistakaamme, että me olemme kaikki yhtä. Tämä on suuri oppi ja opetus. Tässä ykseydessä on rakkaus. Tässä ykseydessä on valo. Tämä on perustavanlaatuinen kaikkien materiaalisten tasojen opetus: ykseys, rakkaus, valo ja ilo. Toissijaiset opit ovat meditaatio ja palvelus. (B3, S52, 16)

 

III. MITÄ HARJOITUKSIA SUORITTAA?

(B1, S10, 114)

RA:

HAROITUS 1: TAJUA ETTÄ HETKESSÄ ON RAKKAUS.

SE ON TÄMÄN TIHEYDEN LÄKSY.
TIETOISESTI NÄE TUO RAKKAUS TAJUNNASSA
JA VÄÄRISTYMIEN YMMÄRTÄMISESSÄ.

 

HARJOITUS 2: UNIVERSUMI ON YKSI OLENTO. KUN KATSOT TOISTA,

NÄE LUOJA.

 

HARJOITUS 3: KATSO PEILIIN.

NÄE LUOJA.

 

HARJOITUS 4: KATSO LUOMAKUNTAA JOKA LEPÄÄ JOKAISEN OLENNON MIELI/KEHO/HENKI-KOMPLEKSISSA.

NÄE LUOJA.

 

Nämä harjoitukset perustuvat meditaatioon, mietiskelyyn ja rukoiluun. Tämän asenteen kanssa nämä harjoitukset voidaan käydä läpi. Ilman sitä data ei uppoa mielen puun juuriin. Uppoaminen mahdollistaa ja ylevöittää kehoa ja koskettaa henkeä. (B1, S10, 114)

 

IV. YHDEN MYSTEERI

RA: Katso Yhden Äärettömän Luojan huikeaa mysteeriä. Hämmästele ykseyden kunniaa, majesteetillisuutta, mysteeriä ja rauhaa. Älköön yhdenkään linnun tai pedon, valon tai pimeyden, muodon tai varjon tarkastelun pitäkö ketään etsijää poissa ykseyden keskeisestä pohdinnasta. (B4, S97, 194)

RA: (Kuitenkaan) yksikään kolmannen tiheyden lähde ei ratkaise kaikkia paradokseja tai tuo kaikkea ykseyteen. (B4, S97, 194)

 

V. PARAS PALVELUS

KYSYMYS: Mitkä ovat “parhaita tapoja” palvella toisia?

RA: Paras tapa palvella toisia on jatkuva pyrkimys jakaa rakkautta Luojaan sellaisena kuin se on sisäiselle minälle tunnettu. Tähän liittyy tietämys itsestä ja kyky

AVATA ITSENSÄ MUILLE ILMAN EMPIMISTÄ JA SÄTEILLÄ SITÄ MIKÄ KUULUU OLEMUKSEEN, TAI SYDÄMEEN. (B1, S17, 166-167)

KYSYMYS: Mikä on suurin palvelus jota populaatio voi tuottaa yksilöllisesti?

RA: On vain yksi palvelus. Laki on Yksi. Itsensä tarjoaminen Luojalle on suurin palvelus, alkulähde. (B1, 43)

 

VI. UUTA VALO JA RAKKAUS JOKAISESTA KOKEMUKSESTA

RA: Olennon asianmukainen rooli tässä tiheydessä on kokea kaikki haluttavat asiat ja sen jälkeen analysoida ja ymmärtää ja
HYVÄKSYÄ KAIKKI KOKEMUKSET, UUTTAEN NIISTÄ NIIDEN SISÄLTÄMÄ VALO/RAKKAUS. MITÄ EI TARVITA, SE VAIPUU UNHOLAAN. (B1, 169-170)

VII. TULE TIETOISEKSI TOISESTA SAMANA OLENTONA KUI SINÄ

RA: Ehdotuksemme on, että pyrkisitte tulemaan tietoiseksi muista sinuna itsenäsi.

Tule tietoiseksi älykkäästä energiasta, jota ilmaistaan luonnossa ja itserakkauden jakamisessa sellaisen ollessa asianmukaista. (B1, 171)

 

VIII. MIKSI ON OLEMASSA MIES JA NAINEN?

KYSYMYS: Kaksineuvoinen lisääntyminen alkaa toisessa tiheydessä. Mikä on tämän idean taustalla?

RA: Toinen tiheys on se jossa aletaan tehdä pohjatyötä kolmannen tiheyden työlle. Lisääntymisen mekanismi antautuu kolmannessa tiheydessä laajalle potentiaalille palvelusta itselle ja muille. Monen tyyppisiä energiasiirtymiä voi esiintyä.

Niillä jotka tuntevat magneettisesti vetoa, toinen toiseensa, on paljon mahdollisuuksia monen tyyppiselle palvelukselle joka ei olisi tarjolla riippumattomalle olennolle. (B2, 28)

KYSYMYS: Joten, perussyy kaksineuvoiselle lisääntymiselle on kasvattaa mahdollisuuksia kokea Yksi Luoja? Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Tuo ei ole ainoastaan oikein vaan avain siihen mikä tapahtuu kaikissa tiheyksissä. (B2, 28)

 

IX. OPPIMATTA JÄÄNEET LÄKSYT TOISTETAAN

RA: Jos yksi tilaisuus menee ohi, toinen ilmaantuu kunnes elämänkokemuksen oppilas tajuaa sen, että hänelle ollaan opettamassa läksyä ja hän ottaa asiakseen oppia sen. (B2, 46)

 

X. JATKUVA LAPSUUS

RA: Suurempi enemmistö olennoistanne löytää itsensä tilasta jota voidaan pitää jatkuvana lapsuutena.(B1, 188)

 

XI. PUOLUSTUKSET

KYSYMYS: Jopa neljännen tiheyden positiivisella olennolla on puolustustoimen käsite, mutta neljännestä tiheydestä ylöspäin puolustustoimintaa ei käytetä. Sekä hyökkäys- että puolustustoimia tehdään usein nykyisessä tiheydessämme.

Jos olento on polarisoitunut tarpeeksi vahvasti hänen ajatuksessaan positiiviseen suuntaan, puolustustoimet eivät tule olemaan tarpeellisia hänelle, koska tilaisuus soveltaa puolustustoimia ei koskaan tarjoudu hänelle. Pitääkö tämä paikkansa? (B2, 47)

RA: Tät ei voi tietää. Olento, joka kykenee ohjelmoimaan kokemuksiaan, saattaa valita lukumäärän ja intensiteetin oppitunneille jotka hänen tulee oppia. On mahdollista, että äärimmäisen positiivisesti suuntautunut olento saattaa ohjelmoida itselleen tilanteita, joissa koetellaan itsen kykyä pidättäytyä puiolustustoimista, jopa itsen tai toisen itsen fyysisen kuoleman pisteeseen saakka.

Tämä on intensiivinen läksy, ja ei ole tiedossa mitä olennot itselleen ohjelmoivat. Me voimme, halutessamme, lukea tätä ohjelmointia. Kuitenkin, tämä on vapaan tahdon rikkomus ja me valitsemme olla lukematta. (B2, 47)

 

XII. VALON, ‘YLÖSPÄIN’ KIERTÄVÄN VALON ROOLI

RA: Termi “ylöspäin pyörivä valo” ei tarkoita liikettä ylöspäin yleisessä merkityksessä; se viittaa siihen mikä pyrkii kohti rakkauden ja valon lähdettä. (B3, 61)

KYSYMYS: Oletan, että kaikista avaruuden pisteistä säteilee valo illuusiossamme 360-asteen kiinteässä kulmassa, ja että tämä kauhan muoto yhdessä pyramidin kanssa toimii fokusoivana mekanismina. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Tämä pitää tarkalleen paikkansa. (B3, 61)

TOTEAMUS: Adepti näkee tai visualisoi valon liikkuvan alaspäin kruunuchakrasta jalkoihin. Ra on todennut, että Luoja saapuu jaloista ja liikkuu ylöspäin, että tämä pyörivä valo tulee jaloista ja liikkuu ylöspäin. (B3, 170)

RA: Ylöspäin pyörivän valon kulku kehittyy tahdon voimalla, ja lopulta se saavuttaa Yhden Luojan sisäisen tulen kanssa pariutumisen korkean sijan. Kuitenkin, tämä on edelleen valmistelua mieli/keho/henkeä koskevaa työtä varten jota adepti voi tehdä. (B3, 172)

 

XIII. HALU, TAHTO JA POLARITEETTI OVAT AVAINASEMASSA

KYSYMYS: Halu ja tahto ovat tärkeitä tekijöitä tässä prosessissa. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Me lisäisimme vielä yhden ominaisuuden. Maagisella persoonallisuudella halu, tahto ja polariteetti ovat avainasemassa. (B3, 172)

 

XIV. EVANKELISTOJEN METODIEN ONGELMA

KYSYMYS: Monilla niinkutsutuilla evankelistoilla on suuri halu ja erittäin luja tahto, ja mahdollisesti suuri polariteetti. Mutta tuntuu siltä kuin monissa tapauksissa tietoisuuden puute saisi aikaan vähemmän tehokkaan työskentelytavan. Pitääkö tämä paikkansa? (B3, 172)

RA: Olet osittain oikeassa. Mutta vapaa tahto tulee nähdä tärkeimpänä kun tutkitaan toisia palvelevan työskentelytavan polariteettia.

Olennot joista puhuit yrittävät saada aikaan positiivisia muutoksia tietoisuudessa rikkomalla vapaata tahtoa. Tämä saa aikaan tukoksen työskentelyn maagisessa luonteessa, paitsi niissä tapauksissa joissa olento vapaasti haluaa hyväksyä evankelistan työskentelytavan. (B3, 172)

 

V. ADEPTI

RA: ADEPTI ON SE JOKA ON VAPAUTTANUT ITSENSÄ YHÄ ENEMMÄN JA ENEMMÄN TOISTEN ITSEJEN AJATUSTEN, MIELIPITEIDEN JA SITEIDEN RAJOITTEISTA.

Tapahtuipa tämä toisia palvellen tai itseä palvellen, se on tärkeä osa adeptin heräämistä. Tämä vapaus näkyy niille, jotka eivät ole vapaita, teidän termein pahana tai pimeänä. Magia tunnistetaan; sen luonnetta usein ei. (B4, 50)

RA: Toisia palvellessa on usein assosiaatio kaikkien muiden itsejen sydämen kanssa, ja dissosiaatio illusorisista kuorista, jotka estävät adeptia (tai ketään muutakaan) korrektisti näkemästä itseä ja muita itsejä yhtenä. (B4, 51)

KYSYMYS: Kehittääkö positiivisesti tai negatiivisesti polarisoitunut adepti potentiaalia ammentaa suoraan hengestä voimaa, pitääkö tämä paikkansa?

RA: Olisi asianmukaisempaa sanoa, että adepti kutsuu universumia suoraan henkensä kautta, sillä henki on sukkula. (B4, 51)

 

XVI. UNET HENKISEN KASVUN TYÖKALUINA

A. ALITAJUINEN MIELI EI KÄYTÄ SANOJA

RA: Alitajunnan luonne on konseptimainen sanallisen sijaan. (B4, 97)

 

B. VIHJEITÄ ESTEIDEN POISTAMISEKSI

KYSYMYS: Olet sanonut, että unien näkeminen, jos se on saatavilla tietoiselle mielelle, auttaa suuresti polarisoitumisessa. Voitko kertoa miten se tämän tekee?

RA: Uneksiminen on kommunikaatiota alitajuisen ja tietoisen mielen välisen verhon läpi. Sille, jonka kaksi energiakeskusta kolmesta alimmaisesta ovat tukossa, unien näkeminen auttaa polarisaatiota suuresti, sillä tuolloin toistetaan viimeaikaisia katalyytteja, sekä syvempiä tukoksia, ja näin annetaan hereillä olevalle mielelle vihjeitä näiden tukosten luonteesta. (B4, 97)

KYSYMYS: Muistaessaan unia henkilö voi löytää vihjeitä nykyisten energiakeskusten tukoksiin ja voi, täten, pienentää tai eliminoida nämä tukokset. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Pitää paikkansa. (B4, 99)

 

C. ADEPTIN HYÖDYLLISIN TYÖKALU JOS OPPAIDEN APUA PYYDETÄÄN

RA: Unista tulee tehokkain polarisaatiotyökalu kun kolme asiaa tapahtuu:

(1) kun tietoisesti valitaan adeptin (tai henkisen etsijän) polku ja

(2) jokainen energiakeskus on tasapainossa ainakin minimimäärän, ja

(3) kun aletaan avaamaan indigo-säteen (psyykkistä) keskusta.

Jos on adeptin tiedossa, että tietoisuutta voidaan työstää kun niinkutsuttu tietoinen mieli lepää, silloin adepti voi kutsua niitä jotka sitä opastavat, ja, tärkeimpänä, maagista persoonallisuutta joka on Korkein Itse sen lipuessa tietoisuuden unitilaan. (B4, 98)

 

D. SUORA PARANTUMINEN UNITILASSA

RA: Unien näkemisen toiminta on muurahaisten toimintaa jossa hienovaraisesti työstetty ja erinomainen silta rakennetaan tietoisesta tiedostamattomaan. Tässä tilassa parannetaan eri vääristymiä. Jatkuva puute tällaisesta mahdollisuudesta voi aiheuttaa suuria ongelmia. (B4, 99)

KYSYMYS: Tämä syvän unen osio tunnetaan nimellä REM. Pitääkö tämä paikkansa? (B4, 100)

RA: Kyllä.

 

XVII. VERHON LÄPÄISEMINEN: VIHREÄN SÄTEEN ENERGIA

RA: Kaikkein elävimmät ja jopa yliampuvat mahdollisuudet verhon läpäisemiseksi ovat seurausta polarisoitujen olentojen interaktiosta. (B4, 77)

KYSYMYS: Millä prosessilla kaksi polarisoitunutta olentoa pyrkisi läpäisemään verhon?

RA: Verhon läpäisyllä on juurensa vihreän säteen toiminnan kehittämisessä, siinä kaikkimyötätuntoisessa rakkaudessa joka ei vaadi vastineeksi mitään. Jos tätä polkua seuraa, korkeammat energiakeskukset alkavat aktivoitua ja kristallisoitua kunnes adepti syntyy.

Adeptilla on potentiaali jossain määrin koko verhon purkamiseksi, niin että kaikki on mahdollista nähdä yhtenä. Toinen itse on pääasiallinen katalyytti tällä nimenomaisella polulla verhon läpäisemiseksi. (B4, 78)

RA: Tietoisuus kaikesta Luojana on se mikä avaa vihreän säteen keskuksen. (B4, 82)

 

XVIII. YHDEN OIVALTAMINEN

RA: Etsijä etsii Yhtä.

YHTÄ TULISI ETSIÄ TASAPAINOINEN JA ITSENSÄ HYVÄKSYVÄ MINÄ JOKA ON TIETOINEN SEKÄ SEN ILMISELVISTÄ VÄÄRISTYMISTÄ ETTÄ SEN TÄYDELLISESTÄ TÄYDELLISYYDESTÄ.

Tässä tasapainoisessa tietoisuudessa leväten olento AVAA ITSENSÄ Universumille, joka se on. Kaikkien asioiden valoenergiaa voidaan tuolloin vetää puoleensa tällä intensiivisellä etsinnällä, ja milloin sisäinen etsintä osuu houkuteltuun kosmiseen pranaan, tapahtuu Yhden oivaltaminen.

Jokaisen energiakeskuksen puhdistamisen tarkoitus on sallia tuo kohtaaminen indigo-säteen värähtelyssä, ja näin saada yhteys älykkääseen äärettömyyteen ja hävittää kaikki illuusiot. Palvelu toisia kohtaan tapahtuu automaattisesti tämän tietoisuuden tilan vapauttamasta energiasta. (B3, 51)

RA: Kontakti älykkään äärettömyyden kanssa tuottaa mitä todennäköisimmin sanoinkuvaamatonta iloa sellaisen kontaktin kokevalle olennolle. (B4, 53)

 

25. MITEN OLLA TODELLA AVUKSI

I. NÄLKÄISTEN RUOKKIMINEN

KYSYMYS: Monet yrittävät auttaa niitä jotka ovat avun tarpeessa, antaen heille ruokaa jos on nälkä, niinkuin nyt Afrikassa, ja viemällä heille lääkkeitä tarpeisiin. Tämä luo värähtelyn joka on harmoniassa vihreän säteen (rakkaus) eli neljännen tiheyden kanssa, mutta se ei ole tasapainossa viidennen tiheyden ymmärryksen kanssa siitä, että nämä olennot kokevat katalyyttejä, ja

tasapainoisempi nälkäisten tarpeisiin puuttuminen olisi tarjota heille opetusta jolla päästä samaan neljännen tiheyden tietoisuuden tilaan, kuin tyydyttää heidän fyysisiä tarpeitaan tänä aikana. Pitääkö tämä paikkansa? (B2, 96)

RA: Ei pidä paikkaansa.

NÄLKÄISELLE OLENNOLLE OIKEA REAKTIO ON RUOKKIA KEHO.

Voitte ekstrapoloida tästä. Toisaalta, olet oikeassa oletuksessasi että vihreän säteen vaste ei ole niin hienostunut kuin mitä se olisi viisauden kera.

Viisaus mahdollistaa olennon arvostaa sen kontribuutiota planeetan tietoisuuteen pelkällä olemisella, ilman että tarkastellaan toimintaa tai käyttäytymistä lopputuloksia fyysisellä tasolla odottaen. (B2, 96)

 

II. AIKUISTEN JA LASTEN VÄLISET SUHTEET

KYSYMYS: Minkä tyyppiset aikuisten ja lasten väliset suhteet auttaisivat energiakeskusten aktivoinnissa punaisesta violettiin? (B2, 99)

RA: Asianmukainen aikuisten opetuskeino on aikuisen oleminen avoimin sydämin ja totaalinen lapsen olemuksen hyväksyntä.

Poislukien lapsen hyväksyntä, kaksi asiaa ovat erityisen tärkeitä suhteessa.

(1) Ensinnäkin, mitä tahansa keinoja vanhempi käyttääkin palvomaan ja kiittämään Yhtä Ääretöntä Luojaa tulisi kokemuksena, jos mahdollista, jakaa lapsiolennon kanssa päivittäin.

(2) Toiseksi, kurinpito saattaa hyvin hillitä vanhemman myötätuntoa lasta kohtaan johtuen ymmärryksestä, että lapsiolento voisi hyvin oppia itseä palvelevan tai toisia palvelevan taipumuksen vanhemmalta. Tämä on syy sille miksi on asianmukaista olla jonkin verran kuria. (B2, 99)

III. VAIKEINA AIKOINA TUKEMINEN

KYSYMYS: Voitko antaa ehdotuksia koskien tämän instrumentin tulevaa sairaalakokemusta?

RA: Voimme tehdä yhden ehdotuksen ja jättää loput Luojalle.

On hyvä jokaiselle tajuta itsensä Luojana.

Näin jokainen voi tukea toistaan ja samalla itseään nöyrällä rakkaudella itseään kohtaan Luojana. (B3, 188)

 

6. TÄRKEÄ MUUTTUJA: POLARITEETTI

I. ANALOGINEN SÄHKÖN KANSSA

KYSYMYS: Tuntuu siltä kuin olisi äärimmäinen potentiaali tässä polarisaatiossa, samanlainen kuin on sähkössä. Paristossa on positiivinen ja negatiivinen napa. Mitä enemmän kasvatetaan varausta jommassa kummassa, sitä enemmän on jännitettä, tai potentiaalieroa, ja sitä suurempi on kyky tehdä fyysistä työtä. Onko tämä oikea analogia? (B1, 182)

RA: Tämä on tarkalleen oikein.

KYSYMYS: Jos meillä ei ole napaisuutta sähkössä, meillä ei ole toimintaa. Jos meillä ei ole napaisuutta tietoisuudessa, meillä ei myöskään ole toimintaa tai kokemusta. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Tämä pitää paikkansa. Se mikä puuttuu ilman polaarisuutta on varaus. Yksilöllistetty olento tarjoaa varauksen käyttäen vapaan tahdon valinnan aikaansaamia energiavirtauksia sisäänpäin. (B1, 185)

KYSYMYS: Analogian tähden, kun polarisaatio ilmakehässä luo ukkosmyrskyt, salamat ja muun aktiviteetin, tämä eläväisempi kokemus voitaisiin tulkita tietoisuuden polarisaationa joka luo eläväisemmän kokemuksen. Pitääkö tämä paikkansa? (B4, 165)

RA: Ottaen huomioon esitetyt olosuhteet, jotka aikaansaavat myrskyn, me olemme samaa mieltä analogian kanssa.

 

II. KÄÄNNEKOHTA

RA: On olemassa käännekohta, tukipiste joka siirtyy olennon halutessa palvelukseen. Jos tämä tahto ja halu on toisten palveluun, sen mukainen polariteetti aktivoituu.

Tämän ryhmän olosuhteissa on kolme sellaista tahtoa toimimassa yhtenä tämän instrumentin kanssa palvelususkollisuuden keskeisellä paikalla. Tämä on niinkuin sen tulee olla toimintatavan tasapainon ja kontaktin jatkuvuuden takia.

Värähtelykompleksimme on yksisuuntainen näiden työskentelyjen aikana ja tahtomme palvella on myös melkoista puhtauden astetta. Tämä on houkutellut vastakkaisen polariteetin huomion, minkä te nyt koette. (B3, 165)

 

III. VALON VOIMAN KUTSUMINEN

VAPAAN TAHDON KOKOONPANOLLA, MUITA YKSISUUNTAISESTI PALVELEVALLA, ON MYÖS POTENTIAALI MUUTTAA SUURTA VALON VOIMAN MÄÄRÄÄ.

TÄMÄ POSITIIVINEN VALON VOIMA, KUITENKIN, TOIMII VAPAAN TAHDON ALAISUUDESSA JA SITÄ TÄYTYY KUTSUA.

Me emme voisi puhua tästä emmekä ohjeista teitä, sillä tämän kontaktin luonne on sellainen, että vapaan tahdon puhtaus täytyy, yli kaiken muun, säilyä. (B3, 165)

RA: Ne, jotka ovat toisia palvelevalla polulla, voivat myös kutsua valon voimaa suorassa suhteessa heidän palvelushalukkuutensa voimaan ja puhtauteen. (B3, 170)

 

IV. TAKAISIN VAIHTAMINEN NEGATIIVISESTA POSITIIVISEEN ORIENTAATIOON

RA: Olento, joka inkarnoituu negatiiviseen avaruus/aikaan tulee pitämään mahdottomana ylläpitää minkäänlaista merkittävää positiivista polaarisuutta negatiivisuutena, kun se on puhdasta, se on eräänlainen gravitaatiokaivo joka imee sisäänsä kaiken.

Näin olento, muistaessaan oppimansa ja itselleen mieluisan polarisaation, täytyy käyttää annettua katalyyttia ja tehdä yhteenveto itsensä palvelemisen opeista, jotta se saisi tarpeeksi potentiaalia polaarisuudellaan jolla saada aikaan napaisuuden kääntämisen. (B3, 154)

 

V. SADONKORJUUKELPOISUUDEN JA POLARISAATION ASTEEN VÄLINEN YHTEYS

KYSYMYS: Onko mahdollista lisätä polarisaatiota ilman että lisää sadonkorjuukelpoisuutta?

RA: Kolmannessa tiheydessä lisäys toisten tai itsen palvelussa melkein väistämättä kasvattaa olennon kykyä nauttia valon korkeammasta intensiteetistä. Näin on melkein mahdotonta polarisoitua ilman sadonkorjuukelpoisuuden kasvattamista kolmannessa tiheydessä.

Viidennen tiheyden sadonkorjuussa polarisaatiolla on kovin vähän tekemistä sadonkorjuukelpoisuuden kanssa. (B3, 156)

 

27. MEDITAATIO

I. KUNDALINI

RA: Alempi energianapa (juurichakra) imee universaalia energiaa itseensä kosmoksesta. Sitten se liikkuu ylemmäs kohdatakseen ja vastatakseen positiiviseen pyörre-energiaan, joka liikkuu alaspäin sisältä.

Olennon säde-aktiivisuuden mitta on keskittymä jossa eteläisen navan ulkoenergia kohtaa sisäisen positiivisen energian pyörteen. Olennon muuttuessa polarisoidummaksi tämä keskittymä liikkuu ylemmäs. Te kutsutte tätä kundaliniksi. Tämä on kosmisen ja sisäisen värähtelyn ymmärryksen kohtauspaikka. (B2, 125)

RA: Metafora kiemuraisesta käärmeestä pyrkimässä ylöspäin on varsin asianmukainen. Me täten yritämme, niin kuin mitkä tahansa tämän oktaavin todellisen värin olennot, liikkua siirtää sisäisen ja ulkoisen luonteen kohtaamispaikkaa ylemmäs energiakeskuksia pitkin. Eräs lähestymistapa on tämä:

Antaa paikka omassa itsessä niille kokemuksille joita olento houkuttelee etelänavasta (juurichakra).

JOKAINEN KOKEMUS TULEE HAVAITA, KOKEA, TASAPAINOTTAA, HYVÄKSYÄ JA ANTAA SILLE PAIKKA ITSESSÄ.

Olennon itsensä hyväksymisen ja katalyyttitietoisuuden kasvaessa näiden kokemusten miellyttävä sijainti nousee uuteen todellisen värin olentoon.

Kokemus, olkoon se mikä tahansa, saa sijan punaisessa säteessä ja sitä tulkitaan näin selviytymisen kannalta’jne. Etsijä käy jokaisen kokemuksen läpi vaiheittain näiden teemojen mukaan:

1. selviytyminen (ensimmäinen tiheys), sitten

2. henkilökohtainen identiteetti (toinen tiheys), sitten

3. yhteiskuntasuhteet (kolmas tiheys), sitten

4. universaali rakkaus (neljäs tiheys), sitten

5. miten kokemus voidaan liittää universaaleihin energioihin (viides ja

6. kuudes tiheys) ja viimeisenä

7. jokaisen kokemuksen sakramentaalinen luonne (seitsemäs tiheys). Meanwhile the Creator lies within.

Pohjoisen navan kruunu on jo pään päällä ja olento on potentiaalisesti jumala. Energia syntyy nöyrällä ja luottavaisella tämän energian hyväksynnällä meditoimalla ja mietiskelemällä omaa itseä ja Luojaa. Missä nämä energiat kohtaavat, siinä käärme on saavuttanut korkeutensa. (B2, 125-126)

 

II.KAKSI MUUTA MEDITAATION TYYPPIÄ

KYSYMYS: Onko meditaatiossa parasta jättää mieli niin tyhjäksi kuin mahdollista ja antaa sen harhailla ympäriinsä, vai onko parempi keskittyä johonkin esineeseen keskittymiskyvyn pitämiseksi? (B2, 126)

RA: Kumpikin tyyppi on hyödyllinen tietystä syystä. (B2, 127)

 

A. MIELEN HILJENTÄMINEN

RA: Passiivinen meditaatio jossa mieli selkiytetään, tyhjentämällä se mentaalisesta sekamelskasta, on hyödyllinen niille jotka toivovat saavuttavansa sisäisen hiljaisuuden perustana jolta kuunnella Luojaa. (B2, 127)

 

B. VISUALISAATIO = ADEPTIN TYÖKALU

RA: Toisen tyypin meditaatiolla, jota voidaan nimittää visualisaatioksi, on eri tavoite. Se on adeptin työkalu.

Ne, jotka oppivat pitämään visuaalisia kuvia mielessään, kehittävät sisäisen keskittymisvoiman, joka kykenee ylittämään tylsistymisen ja epämukavuuden. Kun kyky on kiteytynyt, on mahdollista vaikuttaa planeetan tietoisuuteen.

Vain ne, jotka haluavat tajunnallaan nostattaa planeetan tietoisuutta, pitävät visualisaatiota erityisen tyydyttävänä. (B2, 127)

RA: Avain on ensinnäkin hiljaisuus, ja toiseksi ajatuksen yksittäisyys. Näin visualisaatio, joka voidaan nähdä vakaasti sisäisellä silmällä useita minuuttejanne signaloi adeptin ajatuksen yksittäisyyden kasvua. Tämä tehdään planetaarisen sadonkorjuukelpoisuuden muuttamiseksi. (B2, 130)

 

III. KAIKKEIN VOIMAKKAIN YHTEYS

RA: Kun positiivinen adepti koskettaa älykästä äärettömyyttä sisältä käsin, tämä on kaikkein voimakkain yhteys. Adeptit muuttuvat eläviksi valon ja rakkauden kanaviksi, ja kykenevät kanavoimaan tätä loistetta suoraan planeetan energiakeskusten (tai keskittymien) verkkoon. Rituaali aina päättyy ylistykseen ja kiitokseen ja tämän energian vapauttamiseen koko planeetalle. (B2, 131)

 

IV. TULISIKO SELKÄRANGAN OLLA PYSTYSSÄ?

KYSYMYS: Onko selkärangan pystyasento käytännöllinen tai avuksi meditaatiossa?

RA: Se on jonkin verran avuksi. (B3, 119)

 

28. VALAISTUMINEN

KYSYMYS: Onko olemassa joitain tapoja auttaa olentoa saavuttamaan neljännen tiheyden tason näinä viimeisinä päivinä?

RA: On mahdotonta auttaa toista olentoa suoraan. On mahdollista vain tuottaa katalyyttia saataville missä tahansa muodossa, joista kaikkein tärkein on omasta itsestä säteilevä Luojan ykseyden tajuaminen, ja vähemmän tärkeitä ovat tiedot kuten ne joita jaamme kanssanne. Me emme voi tarjota oikoteitä valaistumiseen. Valaistuminen on hetki, jolloin avautuu pääsy älykkääseen äärettömyyteen. Sen voi saada aikaan vain itse, omaa itseään varten. Toinen itse ei voi opettaa valaistumaan, ainoastaan opettaa/oppia tietoa, inspiraatiota tai yhteistä rakkautta, mysteeriä siitä tuntemattomasta joka saa toisen itsen pyytämään apua ja aloittamaan etsintäprosessin. (B1, 161-162)

 

JEESUS

29. JEESUS, VALAISTUNUT PARANTAJA

I. JEESUS TULI NELJÄNNEN TIHEYDEN KORKEIMMASTA OSASTA

RA: Olento nimeltä Jeesus oli neljännen tiheyden korkeimman alioktaavin tasoa. Hän janosi astua planetaariseen palvelukseen jakaakseen rakkauden värähtelyä niin puhtaalla tavalla kuin mahdollista.

Tämä olento olisi voinut mennä viidenteen tiheyteen, mutta valitsi sen sijaan palata kolmanteen tiheyteen tätä tiettyä tehtävää varten. (B1, 162)

 

II. ORIONIN RYHMITTYMÄ VASTUSTI HÄNTÄ

KYSYMYS: Kun Jeesus inkarnoitui, oliko silloin Orionin ryhmittymällä pyrkimys pilkata häntä?

RA: Tämä pitää paikkansa. He pohjasivat negatiivisen informaatioon, jonka kansalle oli antanut jo se mitä kansanne kutsuu nimellä ”Yahweh”. Tämä sai Juudaksen uskomaan siihen, että Jeesus, jos hänet ahdistettaisiin nurkkaan, saataisiin näkemään se viisaus joka juontuu älykkään äärettömyyden voiman käyttämisestä muiden hallitsemiseen. Tämä johti Jeesuksen kuolemaan.

 

III. MIKSI JEESUS OLI NIIN HYVÄ PARANTAJA?

KYSYMYS: Jos Jeesus oli neljättä tiheyttä ja planeetalla on tällä hetkellä Vaeltajia, jotka ovat tulleet viidennestä ja kuudennesta tiheydestä, mikä teki Jeesuksesta niin hyvän parantajan ja voisivatko nämä viidennen ja kuudennen tiheyden olennot tehdä saman? (B1, 164)

 

RA: Ne jotka parantavat voivat olla mitä tahansa tiheyttä, jolla on tietoisuus hengestä (eli neljännestä seitsemänteen). Portti älykkääseen äärettömyyteen voidaan avata kun ymmärrys älykkään energian sisäänvirtauksista avautuu parantajalle.

Todellinen parannus on yksinkertaisesti oman itsen loistoa, mikä saa aikaan ympäristön jossa katalyytti voi syntyä aikaansaamaan itsensä tunnistamisen, oman itsensä johdosta. (B1, 164)

 

Jeesus aluksi löysi kykynsä penetroitua älykkääseen äärettömyyteen kun hän vihastui leikkikaverilleen joka oli kuolettavasti haavoittunut Jeesuksen kosketuksesta. Jeesus päätti ottaa selkoa miten käyttää energiaansa hyvään, ei negatiiviseen.

Jeesus oli äärimmäisen positiivisesti polarisoitunut ja hänet muistetaan useammin kuin useimmat Vaeltajat.

Tämä kokemus yllytti häntä ja hän jätti kotinsa kun hän oli 13.5 vuotta vanha, ja hän käheli moniin muihin paikkoihin etsien lisää tietoa. Tämä jatkui 25 ikävuoteen asti, jolloin hän palasi kotiin.

Kun hän kykeni integroimaan ja syntetisoimaan kaikki kokemuksensa, hän alkoi puhua toisille itseille. Hänet armahdettiin karmisesti toisen itsen tuhoamisesta, kun hän antoi anteeksi niille jotka hänet tappoivat. Anteeksiannossa on toiminnan pyörän, mitä te kutsutte karmaksi, pysäyttämisen ydin. (B1, 164-165)

 

IV. NYT JEESUS ON VIIDENNESSÄ TIHEYDESSÄ

KYSYMYS: Missä tiheydessä Jeesus on nyt?

RA: Tämä olento opiskelee nyt viisauden värähtelyn oppitunteja, viidennessä tiheydessä, myös nimeltään valon värähtely. (B1, 165)

 

V. VALINTA OLLA MARTTYYRI

RA: Kun Jeesus päätti palata Jerusalemina tunnettuun paikkaan pyhäpäiviksi, hän lopetti viisauden ja rakkauden sekoittamisen ja otti avosylin vastaan marttyyriuden, joka on rakkauden työtä ilman viisautta. (B3, 185)

RA: Tämä olento (Jeesus) on tietoinen eräistä tasapainon ylityksistä rakkaudessa, jopa marttyyriuteen asti, mutta ei ole vielä, ainakaan merkittävästi, tasapainottanut näitä vääristymiä. Me emme vihjaile, että tämä rajattoman myötätunnon suunta on viallinen, vaan vahvistamme sen täydellisyyden.

Se on esimerkki rakkaudesta joka on palvellut majakkana monille. Niille jotka etsivät syvemmin, marttyyriuden seuraamukset tulee käsitellä, sillä marttyyriudessa lepää mahdollisuuden loppu, marttyyrin tiheyden tasolla, tarjota valoa ja rakkautta. Jokaisen olennon tulee etsiä sen syvintä polkua. (B3, 186)

RA: Marttyyriuden suunnitelma inkarnoitui Jeesuksen mukana. Tässä suunnitelmassa ei ole viisautta, vaan pikemminkin ymmärrystä ja myötätuntoa joka on venytetty äärimmilleen täydelliseksi. (B4, 82)

Viides Osio – Parantuminen

30. VOITKO TREENATA MEITÄ PARANEMISEN TIETOISUUDESSA?

I. YLEISTÄ

A. ANTEEKSIANTO VÄHENTÄÄ KARMAA

KYSYMYS: Sanoit että anteeksianto poistaa karmaa. Tähän kuuluu anteeksianto muita kohtaan ja sen lisäksi myös anteeksianto itseä kohtaan. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Pitää paikkansa. Toiselle anteeksi anto on itselle anteeksi antamista. (B1, 73)

KYSYMYS: Määrittelisitkö karman?

RA: Meidän ymmärryksemme karmasta on se mitä voidaan nimittää liikemääräksi. Ne teot jotka on pantu liikkeelle jatkuvat. Tekojen liikemäärän pysäyttämistä voidaan kutsua anteeksiannoksi. (B2, 51)

 

B. SYVÄ YHDEN LAIN HYVÄKSYMINEN SAA AIKAAN PARANEMISEN

RA: PARANNUS TAPAHTUU KUN MIELI/KEHO/HENKI-KOMPLEKSI TAJUAA SYVÄLLÄ SISIMMÄSSÄÄN ITSENSÄ, YHDEN LAIN; ELI, ETTÄ EI OLE EPÄHARMONIAA, EI EPÄTÄYDELLISYYTTÄ; ETTÄ KAIKKI ON VALMISTA JA KOKONAISTA JA TÄYDELLISTÄ.

Sitten älykäs äärettömyys uudistaa kehon, mielen tai hengen illuusion tämän olennon sisällä Yhden Lain mukaiseen muotoon. Parantaja toimii energisoijana tai katalyyttina tälle täysin yksilölliselle prosessille. (B1, 86)

 

II. ESIVAATIMUKSET MENTAALISELLE TYÖLLE

RA: Tämä on kaikkein vaativin osa. (B1, 84)

RA: ESIVAATIMUS MENTAALISELLE TYÖLLE ON KYKY PITÄÄ ITSENSÄ HILJAISENA TASAPAINOTILASSA.

Mieli tulee avata kuin ovi. Avain tähän on hiljaisuus. (B1, 87)

 

III. MIELEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

A. RA: Ulottuvuutenne polaarisuus täytyy sisäistää. Siellä missä näet kärsivällisyyttä, etsi vastaava kärsimättömyys ja päinvastoin.

Jokaisella ajatuksella on vastinparinsa. Identifioi molemmat, ne mitkä hyväksyt ja ne mitä et hyväksy, omassa itsessäsi ja sitten tasapainota jokaikinen positiivinen ja negatiivinen varaus sen vastimellaan.

Mieli sisältää kaiken. Täten sinun tulee löytää täydellisyys itsestäsi. (B1, 87)

 

B. TOISEKSI: HYVÄKSY TÄYDELLISYYS TIETOISUUDESSASI

RA: Hyväksy täydellisuus tietoisuudessasi. Polaariselle olennolle fyysisessä tietoisuudessa ei anneta valinnanvaraa attribuuteille, näin rakentaen blokkeja ja sekaannusta aiheuttavat roolit jo valmiiksi vääristyneessä mielen kompleksissa. Jokainen hyväksyntä tasoittaa osan monista vääristymistä, joita teidän tuomitsemiseksi nimittämänne kyky synnyttää. (B1, 87-88)

 

C. KOLMANNEKSI: NÄE TÄYDELLISUUS KAIKISSA MUISSA OLENNOISSA

RA: Tämä on kuin ensimmäinen järjestyssääntö mutta painotus on katseessasi ulospäin kohti kanssaolentoja joita tapaat (eli miten näet veljesi). Jokaisessa olennossa on täydellisyys. Täten kyky ymmärtää jokaista tasapainoa on tarpeen. Kun näet kärsivällisyyden, vastaat mentaalisella ymmärryksellä, kärsivällisyys/kärsimättömyys, ja päinvastoin. (B1, 88)

 

D. NELJÄS MIELEN JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

RA: Tämä on toisen itsen polariteetin hyväksyminen. (B1, 88)

 

E. VIIDES MIELEN JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

RA: Tähän kuuluu tarkastella mielen, toisen mielen, massamielen ja äärettömän mielen geografisia ja geometrisia suhteita. (B1, 88)

 

IV. KEHON JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

A. TASAPAINOTA RAKKAUS JA VIISAUS

RA: Virtauksissa tänä aikana planeetallenne nämä ymmärrykset ja järjestyssäännöt liittyvät rakkauden ja viisauden tasapainottamiseen käytettäessä kehoa sen luonnollisissa toiminnoissa. (B1, 84)

KYSYMYS: Parannusharjoituksista liittyen kehoon, mitä tarkoitat kehon järjestyssäännöillä rakkauden ja viisauden tasapainotuksessa?

RA: On olemassa luonnollisia kehon toimintoja, jotka liittyvät toisiin itseihin, eli koskettaminen, rakastaminen, seksuaalielämä, seuran kaipaaminen yksinäisyyden kamppailemiseksi. Löydä, näistä toiminnoista, rakkaus itseäsi kohtaan ja myös rakkautesi toista kohtaan.

Havainnoi itsen rakkaus ja rakkaus toista itseä kohtaan verrattuna viisauteen näiden luonnollisten toimintojen käytössä. On monia fantasioita ja harha-ajatuksia joita voidaan tutkia tässä tasapainotusprosessissa. (B3, 74-75)

 

B. YMMÄRRÄ MOLEMPIA POLARITEETTEJA

RA: On tärkeää tuntea keho hyvin. Miten emootiot vaikuttavat eri kehon osiin. Ymmärrä ja hyväksy kehon polaarisuus. Keho on mielen luomus. Sillä on vääristymänsä. Biologinen vinouma täytyy ensin täysin ymmärtää, ja sitten sallia vastakkainen vinouma löytää täydellinen ilmaisunsa ymmärryksessä. Yksinkertaisin esimerkki on, että jokainen biologinen uros on naaras, ja päinvastoin. (B1, 88)

 

C. MUUNNA LUONNOLLISET TOIMINNOT PYHYYDEKSI

RA: Kuvittele keho. Kuvittele tiheämmät, eli itsestäänselvemmät, kehon aspektit. Jatka siitä hienovaraisimpaan tietämykseen energiapoluista, jotka pyörivät ja saavat aikaan kehon energisoinnin.

Ymmärrä, että kaikilla kehon luonnollisilla toiminnoilla on kaikki aspektit karkeasta hienovaraiseen, ja että ne voidaan muuntaa niinkutsutusti sakramentaalisiksi. (B1, 85)

 

V. KOLMAS ALUE ON HENKINEN

A. LUO YHTEYS ÄLYKKÄÄSEEN ÄÄRETTÖMYYTEEN

RA: Tällä alueella kaksi ensimmäistä järjestyssääntöä liittyvät kontaktin saamiseen älykkääseen äärettömyyteen. (B1, 85)

 

B. INTEGROI YLÖSPÄIN PYRKIVÄ ALASPÄIN LIIKKUVAAN JUMALALLISEEN ENERGIAAN

RA: Mieti magneettia. Sillä on kaksi napaa. Toinen pyrkii ylös, toinen alas.

HENGEN TEHTÄVÄ ON INTEGROIDA YLÖSPÄIN PYRKIVÄ MIELI/KEHO-ENERGIA ALASPÄIN VIRTAAVAAN ÄÄRETTÖMÄÄN ÄLYKKYYTEEN. (B1, 85)

Henkikompleksi pitää sisällään voima- ja tietoisuuskenttiä jotka ovat vähiten vääristyneitä mieli/keho/sielu-kompleksissa. Tämä on pitkäkestoisin ja hienovaraisin osuus oppimisestanne.

TÄMÄ ON TUULEN JA TULEN TYÖTÄ.

HENKISEN KEHON ENERGIAKENTTÄ ON POLKU TAI KANAVA.

Kun keho ja mieli ovat vastaanottavaisia ja avoinna, silloin henki voi muuttua toimivaksi sukkulaksi tai kommunikaattoriksi ylöspäin olennon yksittäisestä energiasta/tahdosta, ja alaspäin luovan tulen ja tuulen virtauksista. (B1, 89)

 

C. MUISTA KUKA OLET

RA: JOKAINEN OLENTO ON LUOJA.

Olento, sen muuttuessa enemmän ja enemmän tietoiseksi itsestään, saapuu asteittain käännekohtaan jossa se päättää pyrkiä joko palvelemaan toisia tai palvelemaan itseä. Etsijä muuttuu adeptiksi kun se on tasapainottanut minimaalisella sopivuudella asianmukaiset energiakeskukset,

punaisen, oranssin, keltaisen ja sinisen, ja lisäksi vihreän positiiviselle puolelle, näin liikkuen kohti indigo-työtä adepti alkaa tehdä vähemmän alustavaa eli ulkoista työtä, joka liittyy tekemiseen, ja alkaa synnyttää sisäistä työtä, joka liittyy olemiseen.

ADEPTIN MUUTTUESSA ENEMMÄN JA ENEMMÄN TIETOISUUDELTAAN KRISTALLISOITUNEEKSI OLENNOKSI, SE ASTEITTAIN MANIFESTOI ENEMMÄN JA ENEMMÄN SITÄ MIKÄ ON AINA OLLUT OLEMASSA ENNEN AIKOJEN ALKUA; ELI, YKSI ÄÄRETÖN LUOJA. (B3, 192-193)

 

VI TIIVISTELMÄ TAI KATSAUS NÄIHIN JÄRJESTYSSÄÄNTÖIHIN

KYSYMYS: Persoonallisuuden järjestyssäännöt ovat tärkein työ kenelle tahansa kuka on tullut tietoiseksi evoluution prosessista. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Varsin. Persoonallisuuden opin ydin on kolmiosainen.

(1) Yksi, tunne itsesi.

(2) Kaksi, hyväksy itsesi.

(3) Kolme, muutu Luojaksi.

Kolmas askel, kun suoritettu, tekee kaikkein nöyrimmän kaikkeuden palvelijan, läpinäkyvän persoonan ja täysin kykenevän tuntemaan ja hyväksymään muut itset.

Luojaksi tuleminen on tulemista kaikeksi mikä on.

SEN JÄLKEEN EI OLE SEN TYYPPISTÄ PERSOONALLISUUTTA JOKA ADEPTILLA OLI KUN SE ALOITTI OPPIMISENSA.

Indigo-säteen tietoisuuden kristallisoituessa voidaan tehdä enemmän töitä; enemmän voidaan ilmaista älykkäästä äärettömyydestä. (B3, 181-182)

 

31. PARANTUMINEN

I. PARANTUMISEN KAKSI PERUSVAATIMUSTA

A. ANTEEKSIANTO TOISILLE JA ITSELLE ANTEEKSI ANTAMINEN

RA. Voitte havaita vihaisten ajatusten muuttuvan hallitsemattomasti niiksi fyysisen kehokompleksin soluiksi, joita kutsutte syöväksi. (B2, 81)

KYSYMYS: Tarkoitatko, että syöpä parantuu varsin helposti mentaalisesti, ja kun olento antaa toiselle itselle anteeksi jolle hän on vihainen, syöpä häviää?

RA: Tämä pitää osittain paikkansa. Toinen paranemisen puoli liittyy anteeksi antamiseen omalle itselle.

 

B.SUURESTI KOROSTUNUT KUNNIOITUKSEN TUNTO ITSEÄ KOHTAAN

RA: Toinen paranemisen osa liittyy siihen, että osoitetaan korostuneesti kunnioitusta omalle itselle. Tämä voidaan sopivasti ilmaista huolehtimalla omasta ruokavaliosta. Tämä on varsin usein osa paranemis- ja anteeksiantoprosessia. (B2, 82-83)

RA: Informaatio ruokavalioon liittyen ei tule ymmärtää kirjaimellisesti, vaan linkkinä tai psykologisena töytäisynä keholle ja mielelle ja hengelle. Täten itsensä hoitaminen ja kunnioittaminen ovat ne todella tärkeät asiat. (B2, 83)

 

II. TOISARVOISET TEKNIIKAT

A. FYYSINEN TEKNIIKKA: PAASTOAMINEN PUHDISTAA MIELEN MYRKYLLISISTÄ AJATUKSISTA

RA: Ne olennot, joiden tarvitsee puhdistaa itsensä myrkyllisistä ajatusmuodoista tai emootioista, voivat hyvin noudattaa huolellista paasto-ohjelmaa kunnes tuhoisa ajatusmuoto on vapautettu. Tämän sivutuotteena fyysisestä kehosta poistuu ylimääräistä materiaalia. Arvo pitäisi nähdä kehon sijaan siinä kun kehoa näytetään linkkinä mieleen ja henkeen. (B2, 83) [Huom: Suolihuuhteluterapeutti voi kertoa sinulle, että myrkyllinen, maatuva ruokamateriaali säilyy paksusuolessa vuosia.]

RA: Järjestyssääntö tai kieltäytyminen ei-halutusta, syöpäisestä osasta itsen asianmukaisena osana viedään alas mielen puuta pitkin alitajunnan juuritasoille, jossa yhteys luodaan. Sitten keho, mieli ja henki, kaikki yhdessä, ilmaisevat kieltäytymisen ylimääräisestä tai epähalutusta henkisestä tai mentaalisesta materiaalista osana olentoa. Sitten kaikki poistuu. (B2, 91)

KYSYMYS: Ohjelmoiko olento tietoisesti tämän vapauttamisen ja paaston käytön kommunikaatiometodina itsen kanssa?

RA: Tuo ei ole ainoastaan oikein vaan voidaan viedä askeleen pidemmälle.

Jos itse on riittävän tietoinen tämän katalyytin toiminnasta ja ohjelmoinnin tekniikoista, se voi, käyttäen pelkästään uskoa ja tahdonvoiman keskittämistä, saada aikaan uudelleenohjelmoinnin ilman paastoa, ruokavaliota tai samankaltaista kehon kurinpitoa. (B2, 91)

[Huom: Tämän asteen adeptius on varsin harvinaista eikä sitä tulisi nähdä tekosyynä jättää väliin terveellistä ruokavaliota ja mennä syömään mäkkäriin. On paras yhdistää nämä tekniikat terveelliseen ruokavalioon.]

 

B. MENTAALITEKNIIKKA: HUOMION KESKITTÄMINEN

(1) ON VAIN YKSI OHJELMOINTITEKNIIKKA

KYSYMYS: Sanoit että jos minä ymmärtää riittävästi katalyytin toimintaa ja ohjelmointitekniikoita, se voi aikaansaada uudelleenohjelmoinnin tahdonvoimaa keskittämällä ja yksistään uskon avulla, ilman paastoa, ruokavaliota tai muita samanlaista kehokompleksin kurinpitoa. Mitkä ovat ohjelmointitekniikoita joita Korkeampi Itse käyttää? (B2, 98)

RA: ON VAIN YKSI TEKNIIKKA TÄHÄN TAHDONVOIMAN JA USKON KASVATTAMISEEN TAI VAALIMISEEN, JA SE ON HUOMION KESKITTÄMINEN.

Te pidätte lapseksi kutsumien keskittymiskykyä lyhyenä. Useimpien teistä henkinen keskittymiskyky on lapsen tasoa.

Näin kyse on siitä että haluaa muuttua kykeneväksi keskittymään ja pitämään sen halutussa ohjelmoinnissa.

Tämä, kun sitä jatkaa, vahvistaa tahdonvoimaa. Koko toiminta voi tapahtua vain, kun on usko siihen että tästä kurinpidosta voi seurata jotain tuloksia. (B2, 98)

 

(2) PARANNA KESKITTYMISKYKYÄSI VISUALISAATIOLLA

KYSYMYS: Mitkä harjoitukset parantavat keskittymiskykyä?

RA: Sellaiset harjoitukset ovat yleisiä monissa mystisissä traditioissa teidän keskuudessanne. Sellaisen muodon ja värin visualisointi, joka inspiroi henkilökohtaisesti meditoijaa henkilökohtaisesti, on tämän tyylisen visualisoinnin niinkutsutun uskonnollisen luonteen ytimessä.

Yksinkertaisten muotojen ja värien visualisointi, jolla ei ole sisäistä inspiroivaa laatua olennolle, muodostaa perustan sille mitä te nimitätte maagisiksi traditioiksenne. Kuitenkin, ehdotus on että valittaisiin jompi kumpi polku tämän kyvyn harjoittamiseksi. (B2, 98a>)

 

III. PERINTEISET METODIT

A. PITÄISIKÖ SYÖDÄ LÄÄKKEITÄ?

RA: MEKANISTISEN NÄKÖKULMAN MUKAAN KEHO ON LUONUT SAIRAUKSIEN NOPEAN KASVUN JOHTUEN VAHVOISTA KEMIKAALEISTA, JOITA KÄYTETÄÄN KONTROLLOIMAAN JA PIILOTTAMAAN KEHON VÄÄRISTYMIÄ. (B3, 101)

 

B. PITÄISIKÖ KÄYDÄ LÄÄKÄRILLÄ?

KYSYMYS: Oletetaan, että eräällä olennolla on sairaus, ja hänellä on täten valinta etsiytyä allopaattisen avun piiriin (eli käydä lääkärillä) tai kokea sairauden katalyytti ja ei korjata sairautta (eli ei mennä lääkärille). Voitko kommentoida? (B3, 101)

RA: Jos olento on polarisoitunut palvelemaan toisia, se kysyy

mikä polku tarjoaa eniten mahdollisuuksia toisten palvelemiselle.

Negatiivisesti polarisoituneille olennoille tilanne on päinvastainen.

Polarisoimattomalle olennolle tarkastelut ovat satunnaisia ja todennäköisimmin lohdutuksen vääristymän suuntaa kohti. (B3, 101)

 

IV. PARANEMISEN METAFYYSINEN YMMÄRTÄMYS

A. ENERGIAN POLKU PARANNUKSESSA

KYSYMYS: Kun parantaja on asianmukaisesti tasapainottunut ja energiakeskuksien tukkeet poistettu, hänen on mahdollista toimia jollain tavalla valon kerääjänä ja keskittäjänä, keräten valoa vasemmalla kädellä ja emittoiden sitä oikealla. (B3, 113)

RA: Olet oikeassa, mutta ehdottaisimme muutamaa oikaisua. Ojennetun käden tuoma energia kiertää eri energiakeskusten läpi selkärangan perustaan, kääntyen punaisessa energiakeskuksessa (juurichakra) kohti keltaisen energiakeskuksen spiraalia, ja sitten kulkien vihreän energiakeskuksen läpi — tämä sitten jatkuu kolmannen spiraalin läpi sinisessä energiakeskuksessa ja joka lähetetään sieltä portin läpi takaisin älykkääseen äärettömyyteen.

Parantava prana liikkuu vihreästä energiakeskuksesta polarisoituun parantavaan oikeaan käteen ja sieltä siihen jota parannetaan. (B3, 113-114)

 

B. YKSI JA AINOA TODELLINEN KUVAUS PARANNUKSELLE

RA: Kristallisoitunut parantaja on kanava älykkäälle energialle, mikä tarjoaa olennolle mahdollisuuden itsensä parantamiseen. Missään tapauksessa ei ole mitään muuta parantamisen kuvausta.

Tämä pätee myös tavanomaisempiin kulttuurinne parantajiin, ja jos nämä parantajant voisivat täysin tajuta olevansa vastuussa vain parantamismahdollisuuden tarjoamisesta, eikä itse parannuksesta, monet näistä olennoista kokisivat suuren taakan väärinymmärrettyä vastuullisuutta putoavan harteiltaan. (B3, 116)

 

C. AVAIN PARANNUKSEEN ON EETTERIKEHO

RA: Parantuminen tapahtuu mieli/keho/henki-kompleksin aika/avaruusosiossa (metafyysisessä osiossa), sitten se omaksutaan muodon luovassa tai eetterikehossa, ja lopulta se annetaan fyysiseen avaruus/aika-illuusioon fyysisen kehon avulla.

EETTERIKEHON KOKOONPANON NIINKUTSUTUN TERVEYDEN OMAKSUMINEN AIKA/AVARUUDESSA ON AVAIN FYYSISEEN TERVEYTEEN, EI MIKÄÄN AVARUUS/AJASSA TAPAHTUVA TAPAHTUMA.(B3, 118)

 

V. JOS HALUAT SAIRAUDEN, MILLÄÄN TASOLLA, SE PYSYY

RA: Jos olento, millään tasolla, haluaa jäädä kokoonpanoon jossa se kaipaa parannusta (esimerkiksi sairaudesta), se myös tekee niin. (B3, 115)

RA: Olento ei välttämättä tietoisesti etsi parannusta ja kuitenkin alitajuisesti voi olla tietoinen tarpeesta kokea uusi joukko vääristymiä jotka seuraavat parantumisesta. Samalla tavoin olento voi tietoisesti haluta suuresti parantua, mutta olemuksessaan, jollain tasolla, hän löytää syyn mikä saa sairauden näyttämään asianmukaiselta. (B3, 115)

JIM MCCARTY: “Ennen inkarnaatiota valitut rajoitteet sekoittavat monia parantajia, joilla on mielipide että mikään sairaus ei ole tarpeen. Kuitenkin tuntuu siltä, että jotkut valitsevat oppitunnit, joissa hyödynnetään koko informaatiota eikä vain tiettyä osaa siitä. Näin vääristymien, joita tarvitaan esittämään mahdollisuudet tämän kaltaisille oppitunneille, tarkoitus ei ole edes saavuttaa parantumista. ” (B5, 93)

 

VI. RA RIKKOO VAPAATA TAHTOA KUN ANTAA VOIMAKKAITA PARANNUSVINKKEJÄ CARLALLE

A. HENKINEN PARANNUS TARVITSI UUDELLEENTÄYTÄNTÖÖNPANOA

KYSYMYS: Carla haluaisi minun kysyvän onko hänen munuaisissaan mitään vikaa?

RA: Tämä kysymys on monimutkaisempi kuin sen pituus antaa ymmärtää. Tämän instrumentin (eli Carlan) munuaiset ovat kovin vaurioituneet. Aika/avaruusvastine joka hallitsee kehokompleksia on virheetön. Oli vakava kysymys, johtuen psyykkisestä hyökkäyksestä, kestäisikö henkinen parannus.

HENKINEN PARANNUS ON KESTÄNYT MUTTA SE TARVITSEE UUDELLEENTÄYTÄNTÖÖNPANOA VAHVISTAMALLA HENKISYYTTÄ YLI NÄKYVIEN PARANNUSPYRKIMYSTEN. (B4, 25)

 

B. LÄÄKKEIDEN SYÖMINEN HEIKENSI PARANNUSTA

RA: Kun tämä instrumentti alkoi syödä ainesosia (lääkkeitä) joiden tarkoitus oli parantaa munuaiset fyysisessä mielessä, tämä instrumentti (Carla) lopetti paranemisen. Tästä johtuen paraneminen heikkeni.

Tämä on eräs perustavanlaatuinen vääristymä, ja tekisi hyvää instrumentille omaksua nämä käsitteet. Me pyydämme anteeksiantoanne tämän informaation tarjoamisesta mikä voi rikkoa vapaata tahtoa, mutta instrumentin omistautuminen on sellaista, että se sinnittelisi huolimatta sen kunnosta. Näin me tarjoamme tämän informaation, että se voisi sinnitellä täydemmällä vääristymällä kohti lohdutusta. (B4, 25)

 

C. HENKINEN PARANTAJA OLI KATALYYTTI

KYSYMYS: Mikä oli kokemus joka sai aikaan munuaisen aika/avaruusparantumisen?

RA: Tämä kokemus oli itsen itsensä parantaminen henkisen parantajan, jota te kutsutte nimellä Pachita, tarjoamalla katalyytilla. (B4, 25)

 

32. TASAPAINO VOI POISTAA TARPEEN KATALYYTEILLE

I. KATALYYTTIEN KOHTAAMINEN

RA: Katalyytti, jota mieli tai henki ei käytä kokonaan, annetaan keholle. (B3, 75)

 

A. KIPU KATALYYTTINA

RA: Kivun kokeminen on varsin yleistä olentojenne keskuudessa. Kipu voi olla fyysistä, mutta useimmiten se on mentaalisen tai emotionaalisen kompleksin kipua. Joissain harvinaisissa tapauksissa kipu on henkisen kompleksin kipua. Tämä luo potentiaalin oppimiselle. Opittavat läksyt lähes aina liittyvät kärsivällisyyteen, suvaitsevaisuuteen sekä kykyyn koskettaa kevyesti.

Usein emotionaalisen kivun katalyytti, oli se sitten rakkaan läheisen kuolema tai jokin muu menetys, johtaa päinvastaiseen, katkeruuteen ja malttamattomuuteen. Näissä tapauksissa tarjotaan lisäkatalyyttia jotta ilmentymättömälle itselle annettaisiin mahdollisuuksia

HAVAITA ITSENSÄ KAIKKI-RIITTÄVÄNÄ LUOJANA JOKA SISÄLTÄÄ KAIKEN SEN MIKÄ ON JA JOKA ON TÄYNNÄ ILOA. (B2, 52)

 

B. SAIRAUS KATALYYTTINA

KYSYMYS: Ovatko tartuntataudit missään roolissa tässä prosessissa liittyen ilmentymättömään itseen?

RA: Tartuntataudit ovat niitä toisen tiheyden olentoja jotka tarjoavat mahdollisuuden tämän tyyppiselle katalyytille. Jos tätä katalyyttia ei tarvita, silloin toisen tiheyden olennoilla, niinkuin te niitä kutsuisitte, ei ole vaikutusta. (B2, 52)

 

C. TRAUMA KATALYYTTINA

RA: Teidän olentojen keskuudessa suurella osuudella kaikesta edistymisestä on katalyyttina trauma. (B2, 55)

 

D. KATALYYTIN TARKOITUS

RA: Kaikki katalyytit ovat suunniteltu tarjoamaan haaste tai oppitunti. Teidän tiheydessänne sellaisia kokemuksia voidaan joko rakastaa ja hyväksyä tai sitten niitä voidaan kontrolloida. Nämä ovat ne kaksi polkua.

Kun kumpaakaan polkua ei valita, katalyytti epäonnistuu suunnitelmassaan ja olento jatkaa kunnes jokin katalyytti osuu siihen niin, että se saa olennon muodostamaan taipumuksen joko hyväksyä ja rakastaa tai erotella ja kontrolloida. (B2, 110)

RA: Inkarnaation olemassaolon tarkoitus on mielen, kehon ja hengen evoluutio. Tämän aikaansaamiseksi ei ole ankaran tarpeellista olla katalyyttia. Kuitenkin, ilman katalyyttia ei esiinny halua kehittyä tai uskoa prosessiin, ja näin evoluutiota ei tapahdu. (B3, 29)

 

E. ONKO KATALYYTTI TARPEEN VAIN JOS JOKIN ENERGIAKESKUS ON AINAKIN OSITTAIN TUKOSSA?

RA. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka jokaisen energiakeskuksen aktivointi tai tukoksien poistaminen on ensisijaisen tärkeää, niin on myös tasapainon jalostaminen energioiden välillä niin, että olemisen värähtelyn sävyt jokaisesta energiakeskuksesta resonoivat selkeästi ja harmoniassa muiden energiakeskusten kanssa.

Jokainen energia voidaan aktivoida ilman kauneutta, jonka mahdollistaa sen arvostaminen mitä kutsutte syväpersoonaksi tai sielun identiteetiksi. (B3, 54)

KYSYMYS: Energiakeskusten aktvoinnin analogiana, kuka tahansa voi painaa mitä tahansa kieltä kielisoittimessa ja päästää irti, ja näin tuottaa säveliä. Mutta se ei välttämättä tuota musiikkia. Muusikon käsi voi tehdä musiikkia. Pitääkö tämä paikkansa?

RA: Tämä pitää paikkansa.

TASAPAINOISESSA YKSILÖSSÄ ENERGIA LEPÄÄ ODOTTAEN LUOJAN KÄTTÄ SOITTAMAAN HARMONIOITA. (B3, 27)

II. KATALYYTIN KULKU — MENTAALISESTA FYYSISEKSI

RA: Olennolle tarjotaan katalyyttia. Jos mielikompleksi ei käytä sitä, se siirtyy kehoon ja ilmenee jonkin muotoisena fyysisenä vääristymänä tai sairautena.

MITÄ TEHOKKAAMMIN KATALYYTTIA KÄYTETÄÄN, SITÄ VÄHEMMÄN FYYSISTÄ SAIRAUTTA TAI VÄÄRISTYMIÄ.

Joillain kolmannen tiheyden planetaarisilla palloilla katalyyttia on käytetty tehokkaammin. Teidän pallonne tapauksessa on paljon tehotonta katalyytin käyttöä, ja täten paljon fyysisiä vääristymiä. (B3, 124)

RA: Aluksi ihmisten elinaika oli pidempi. Lopulta katalyyttejä ei käsitelty enää kunnolla. Täten elinajan tuli olla lyhyempi. (B4, 15)

 

III. JOS VASTAAT VÄHÄÄKÄÄN KATALYYTTIIN, KÄYTÄT SITÄ EDELLEEN

RA: Kokemuksen katalyytti toimii tämän tiheyden opetuksia varten. Kuitenkin, jos olennossa havaitaan vaste, vaikka se olisi vain tarkkailua, olento käyttää silti katalyyttia oppimiseen.

Lopputulos on se, että katalyyttia ei enää tarvita. Näin koko tiheyttä ei enää tarvita. Tämä ei ole yhdentekevyyttä tai objektiivisuutta, vaan hienovaraisesti säädettyä myötätuntoa ja rakkautta joka näkee kaikki asiat rakkautena. Tämä näkeminen ei tuo esiin minkäänlaista vastetta johtuen katalyyttisista reaktioista. Näin olento nyt kykenee muuttumaan kokemusten sattumien kanssaluojaksi. Tämä on todellisempaa tasapainoa. (B2, 94)

 

V. TÄYSIN TASAPAINOINEN OLENTO

A. ONKO TASAPAINOISELLA OLENNOLLA EMOTIONAALINEN VASTE KUN HÄNEN KIMPPUUNSA HYÖKÄTÄÄN?

KYSYMYS: Tuntisiko täysin tasapainoinen olento mitään emotionaalista vastetta kun toinen itse käy hänen kimppuunsa?

RA: Kyllä tuntisi. Hän vastaisi rakkaudella. TASAPAINO EI OLE YHDENTEKEVYYTTÄ, PIKEMMINKIN HAVAITSIJA EI SOKAISTU MISTÄÄN ERILLISYYDEN TUNTEESTA VAAN ON RAKKAUDEN KYLLÄSTÄMÄ. (B2, 95)

 

B. ONKO MIKÄÄN TILANNE EMOTIONAALISESTI LATAUTUNUT TASAPAINOISELLE YKSILÖLLE?

RA: Tasapainoiselle yksilölle mikään tilanne ei aiheuta emotionaalista latausta vaan se on yksinkertaisesti tilanne siinä missä muutkin, jossa olento saattaa tai sitten ei havaita tilaisuuden olla avuksi.

Mitä lähemmäksi olennon asenne muuttuu tätä, sitä lähempänä olento on tasapainoa. Ei ole suosituksemme, että reaktiot katalyytteihin tukahdutetaan tai vaimennetaan, ellei sellaiset reaktiot olisi esteenä Yhden Lain mukaiselle toisen itsen kehitykselle. On paljon, paljon parempi sallia kokemuksen ilmaista itsensä, jotta olento voi siten täydellisemmin käyttää hyväksi tätä katalyyttia. (B2, 97)

[Huom: Wilcockin lempilainaus perustuu tähän kohtaan: “Täydellisen tasapainoiselle olennolle ei ole sellaista kuin emotionaalisesti ladattu tilanne. On vain kaksi valintaa; valinta palvella, tai valinta vetäytyä tilanteesta. Kumpikin valinta on hyväksyttävä.”]

 

V. POLARISOIMATTOMILLE OLENNOILLE SATTUU SATUNNAISESTI KATALYYTTEJA

RA: Polarisoimattomassa olennossa fyysisen vääristymän luonteinen katalyytti syntyy satunnaisesti. Toiveikas lopputulos, niin kuin sanotte, on polariteetin valinta. Usein tätä valintaa ei tehdä, ja katalyyttien syntyminen jatkuu. (B3, 124)

KYSYMYS: Kunnes olento muuttuu tietoiseksi evolutionaarisesta prosessistaan, Logos tai älykäs energia luo potentiaalit olennolle saada tarvittava kokemus polarisoitumiseen. Pitääkö tämä paikkansa? (B4, 155)

RA: Tämä pitää paikkansa.

 

VI. FYYSISET KATALYYTIT OVAT VÄHEMMÄN MERKITTÄVIÄ NEGATIIVISESSA POLARISAATIOSSA

RA: Mentaalisia ja kehollisia vääristymiä löytyy olennoilta, joilla on tarve kokemuksille jotka auttaisivat heitä polarisoitumaan. On paljon todennäköisempää positiivisesti suuntautuneelle yksilölle kokea fyysisiä vääristymiä johtuen siitä, että heiltä puuttuu kalvava kiinnostus omaan itseen ja he keskittyvät palvelemaan muita.

Negatiivisesti suuntautuneella yksilöllä fyysisestä kehosta on todennäköisemmin huolehditaan huolellisesti ja mieltä kuritetaan fyysisiä vääristymiä vastaan. (B3, 124)

 

33. FYYSISEN KEHON LOPPU (KUOLEMA)

RA: AINOA TARVE KUOLEMAN HETKELLÄ ON ANTAA VAINAJAN YMPÄRILLÄ OLEVIEN VAPAUTTAA OLENTO SEN KEHOSTAAN JA SURIJOIDEN YLISTÄÄ PROSESSIA.

NÄILLÄ KEINOIN VOI FYYSISEN KUOLEMAN KOKENUTTA AUTTAA, EI HUOLITELLUIN JA TOISTETUIN RITUAALEIN. (B3, 9)

RA: Luonnollinen kuolema on mitä harmonisin; murhakuolema on hämmentävä ja olento tarvitsee aika/tilaa jossa hakea suuntaa.

ITSEMURHAKUOLEMA SAA AIKAAN TARPEEN SUURELLE MÄÄRÄLLE PARANNUSTYÖTÄ JA OMISTAUTUMISEN KOLMANNELLE TIHEYDELLE UUSIMAAN MAHDOLLISUUDEN OPPIA LÄKSYT JOTKA KORKEAMPI ITSE ON ASETTANUT. (B3, 143)

 

34. MIELISAIRAUS

I. ME KOEMME NYT VIHREÄN SÄTEEN VÄRÄHTELYÄ

KYSYMYS: Vaikuttaako se, että perusvärähtely jonka me nyt koemme on vihreä todelliselta väriltään, tai neljättä tiheyttä, siihen että on paljon mentaalisia vaikutuksia metalliesineisiin, kuten metallien vääntelyä mielen avulla?

RA: Tämä ei ole ainoastaan oikein vaan se voidaan viedä pidemmälle. Suurella määrällä olentoja, joilla on niinkutsuttu

mielisairaus, se johtuu tämän vihreän säteen todellisen värin vaikutuksesta mentaalisiin kokoonpanoihin — ne jotka eivät ole valmiita mentaalisesti kohtaamaan itseään ensimmäistä kertaa. (B2, 83)

 

II. ONKO TÄMÄ VAIKEAA NIILLE JOTKA PALVELEVAT ITSEÄÄN?

KYSYMYS: Onko niillä, jotka ovat itseään palvelevalla polulla, äärimmäisen vaikeaa mentaalisesti tämän vihreän säteen värähtelyn kanssa?

RA: Tämä ei pidä paikkaansa. Ne, joiden huomio on kiinnittynyt johonkin muuhun ja jotka eivät ole onnistuneet valmistautumaan tähän siirtymään, ovat niitä, jotka ovat jonkin verran alttiita tälle vaikutukselle. (B2, 83-84)

 

35. YHTEISKUNNAN MUUTTAMINEN

RA: Ne, jotka ovat kaikkein aktiivisimpia yrittäessään luoda uudelleen tai muuttaa yhteiskuntaa, ovat niitä jotka työskentelevät sellaisen tunteen pohjalta, jossa he kokevat olevansa henkilökohtaisesti oikeassa tai että heillä on vastauksia jotka asettavat vallan oikeampaan kokoonpanoon. Nämä interaktiot kaikkein useimmin keskittyvät toisen ja kolmannen energiakeskuksen ympärille. (B2, 53)

On joitain muutamia, jotka halajavat auttaa yhteiskuntaa, jotka ovat vihreän säteen luonteisia tai sitä ylemmällä. Nämä olennot, kuitenkin, ovat harvassa johtuen neljännen säteen ymmärryksestä että

vapaasti annettu universaali rakkaus on haluttavampaa kuin periaatteet tai poliittisten rakenteiden tai ihmisten uudelleenjärjestely. (B2, 53)

RA: Nykyisissä avaruus/ajan olosuhteissa hyvää tarkoittava ja tahaton orjuus on niin yleistä, että se köyhdyttää kykyämme luetella kaikkia tapauksia. (B4, 76)

[Huom: Olosuhteet, joissa suurin osa eläimistä kasvatetaan valtavirran ruoantuotannossa, ovat varmasti yksi tekijä joka saattaa jäädä monelta tätä lukevalta huomaamatta. ]

Kuu Saturnuksen okkultaatiossa kuvattiin Etelä-Afrikassa

Huikealla videolla näkyy hetki, jolloin Kuu näyttää nielaisevan Saturnuksen pariksi tunniksi maaliskuun 29. päivänä 2019.

Kyseessä on avaruuden ilmiö nimeltä okkultaatio. Okkultaatio eli tähdenpeitto on tapahtuma, jossa esimerkiksi Kuu tai planeetta kulkee tähden ja havaitsijan välistä ja peittää tähden näkyvistä.

Tavallisimpia ovat Kuun aiheuttamat tähdenpeitot, joita kaukoputkella näkyy useita vuorokauden kuluessa. Kuu peittää kierroksensa aikana myös useita paljain silmin näkyviä tähtiä. Planeettojen ja pikkuplaneettojen aiheuttamat tähdenpeitot ovat huomattavasti harvinaisempia.

Tämä taivaankappaleiden tapahtuma kesti tunnin ja 44 minuuttia, ja sen kuvasi valokuvaaja Cory Schmitz Johannesburgissa.

Schmitz: Raakakuvaa planeettateleskoopistani Etelä-Afrikassa, jossa Saturnus on konjunktiossa ja Kuun okkultaatiossa maaliskuun 29. päivänä 2019.

Teleskoopi: GSO 12″ Ritchey Chretien (RC)

Alusta: Celestron CGEM-DX

Kamera: ASI290MM + värifiltteri

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Omituisia magneettisia kiviä löytynyt Ontarion rannoilta

Ontario-järven rannoilla viihtynyt mies löysi omituisia kiviä, jotka eivät vaikuta tavalliselta magnetiitilta tai verikiveltä. Kivi ei punoita, se ei ole myöskään musta vaan harmaa.

Näillä kivillä on magneettiset navat, ja ne vaikuttavat kaiverretuilta. Ne ovat lähes yhtä painavia kuin puhdas rauta.

Mistä nämä kivet ovat peräisin?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Uusi teoria: mennyt ja tuleva ovat kaikki olemassa yhtä aikaa

Uuden ristiriitaisen teorian mukaan kaikki meidän ympärillämme on tarkoituksellisesti suunniteltu, ja jokaisen kohtalo on jo päätetty. Uusi teoria sanoo, että aika ei KULU ja että kaikki on aina ja ikuisesti läsnä.

Itse asiassa, aika ei ole lineaarista siten kuin me sitä olemme pitäneet, ja kaikki meidän ympärillämme on aina läsnä.

Tutkijat sanovat, että aika tulisi nähdä aika-avaruuden yhtenä ulottuvuutena, niin kuin suhteellisuusteoria sitä pitää — joten se ei kulu meillä jollain tavalla, koska aika-avaruus ei kulu. Sen sijaan aika on osa universumin suurempaa yhtenäistä rakennetta, ei jotain joka liikkuu sen sisällä tai ympärillä. Erään tiedemiehen mukaan kaikki mikä on tapahtunut, ja kaikki joka tulee tapahtumaan on tapahtumassa samaan aikaan juuri tällä hetkellä aikana, jolla on paikka avaruudessa.

Tohtori Bradford Skow’n, MIT:n filosofian professorin, ehdottama uusi teoria sanoo, että jos me katsoisimme universumia, me kykenisimme näkemään ajan ja tapahtumat, jotka levittäytyvät kaikkiin suuntiin.

Joten mitä tämä kaikki tarkoittaa? No, se tarkoitaa, että aika siten kuin me sen tunnemme on väärin, toisin sanoen, se ei ole lineaarinen niin kuin me olemme ajatelleet. Itse asiassa kaikki meidän ympärillämme on aina läsnä.

Uusi teoria käydään läpi Skow’n kirjassa Objective Becoming jossa hän kirjoittaa: ”Kun kysyt ihmisiltä ’Kerro minulle ajan kulumisesta’, he usein kertovat tämän metaforan.

”He sanovat ajan virtaavan kuin joki, tai että me liikumme ajan läpi kuin alus joka seilaa merellä.”

Tutkijan mielestä hän ”ei haluaisi meidän uskovan siihen ellei sen puolesta olisi hyviä argumentteja.”

Kirjassa Objective Becoming Skow pyrkii vakuuttamaan lukijat siitä, että asiat eivät voisi olla oikein muullakaan tavalla. Näin tehdäkseen hän käyttää ison osan kirjasta tarkastelemaan kilpailevia aikakäsityksiä — sellaisia jotka olettavat ajan kuluvan tai liikkuvan meissä jollain tavalla. ”Olin kiinnostunut sellaisista tavoista nähdä universumi joissa ajan kulumisen metafora otetaan todella, todella vakavasti” Skow sanoo. ”He sanovat, että aika virtaa kuin joki, tai että me liikumme ajan läpi kuin merellä seilaava alus.”

Skow uskoo niinkutsuttuun ”palikkauniversumi-teoriaan” joka sanoo, että mennyt, nykyisyys ja tuleva ovat kaikki olemassa yhtä aikaa.

Toisin sanoen, tämä tarkoittaa sitä, että kun asia on tapahtunut, se jatkaa olemassaoloaan jossain päin aika-avaruutta.

Uusi ristiriitainen teoria saa tukea Albert Einsteinin suhteellisuusteoriasta, joka sanoo että avaruus ja aika ovat itse asiassa neliulotteinen monimutkainen rakenne, jossa kaikki asiat jotka ovat tapahtuneet ovat omissa koordinaateissaan aika-avaruudessa.

Skow jatkaa:

”Palikkauniversumiteoria sanoo, että sinä olet levittäytynyt ajassa, samalla tavoin kuin sinä olet avaruudessa. Me emme sijaitse missään yksittäisessä ajassa.

Skow myöntää, että vaikka muut asiat muuttuisivat ja me näkisimme ajan niin että se kuluu, Skow uskoo, että me olemme ”hajallaan olevissa olosuhteissa” ja että ajan eri osat saattavat olla täplitetty ympäri ääretöntä universumia.

Viite:

Does time pass? Philosopher Brad Skow’s new book says it does — but not in the way youmay think.

 

Artikkelin julkaissut Physics Astronomy Blog

Arkeologeilla sormi suussa muinaisten avaruusolentojen rakennelmien kanssa

Arkeologit löytävät muinaisia raunioita ympäri maailman, mutta näiden paikkojen rakentamiseen käytetty teknologia on paljon kehittyneempää kuin tiedemiehet ovat olettaneet. Itse asiassa, nämä muinaiset rakentajat käyttivät tekniikoita, joita rakentajilla nykypäivänä olisi vaikeaa toisintaa.

Useissa Ancient Aliensin jaksoissa, modernit ekspertit ovat käyneet läpi joitain muinaisten avaruusolentojen paikkoja, jotka edelleen jättävät meidät hämmentyneiksi. He ovat kommentoineet monimutkaisia arkkitehtonisia suunnitelmia ja verranneet teknologiaa, joka oli tuohon aikaan saatavilla, nykypäivän kehitykseen — ja mitä ilmeisimmin — kaikki ei nyt sovi yhteen.

Katselijoille on käynyt selväksi lähes heti, että näiden temppelien rakentaminen olisi vaikeaa jopa nykypäivän teknologisilla saavutuksilla. Ancient Aliensin asiantuntijat, kuitenkin, uskovat esi-isillämme olleen paljon syvempi ymmärrys sekä rakentamistekniikoista että ilmailuteknologiasta kuin mitä meillä on nykyään — kiitos avaruusolentojen.

Teoreetikot epäilevät tuon tiedon lähteen olevan peräisin avaruusolennoilta, jotka ovat vierailleet Maapallolla toisesta galaksista. Ei voi muuta kuin ihmetellä onko esi-isiemme teknologinen tieto peräisin Maan ulkopuoliselta taholta. Ja koska me emme voi uusintaa sitä mitä muinaiset rakensivat ikuisuuksia sitten, miten ihmeessä he kykenivät rakentamaan nämä kaupungit käyttäen ainoastaan karkeita työkaluja, jotka heille oli tarjolla tuohon aikaan?

Paikat kuten Monte Alban — muinainen kaupunki Oaxacassa, Meksikossa — oli yhteen aikaan Zapotec-kulttuurin keskipiste 100-luvulta e.Kr. 8. vuosisadalle j.Kr. Se mikä tekee tästä kaupungista niin mielenkiintoisen on siitä jääneet rauniot ja niiden arkkitehtuuri.

Monte Albanin rakentamiseen käytetyt kivipaadet leikattiin ja sulatettiin tiettyjen matemaattisten yhtälöiden mukaan. Nuo paadet kasattiin niin tiiviiksi yhteen, että välikköjä paasien välillä tuskin oli. Sellainen tarkkuus on vaikeaa jopa nykypäivän standardein, joten miten oli mahdollista, että esi-isämme saivat tuon kaiken aikaan alkeellisemmilla työkaluilla?

Toinen esimerkki selittämättömästä muinaisesta arkeologiasta voidaan löytää Jupiterin temppelistä Baalbekissa, Libanonissa. Se on kaksi tuhatta vuotta vanha temppeli, joka on omistettu jumalten kuninkaalle itselleen: Olympuksen Jupiterille.

Temppeliä pidetään uniikkina sen suurien pilarien takia, pääosin koska rakenne seisoo kolmen tuhannen tonnin kivipaasien päällä. Saadaksemme paremman kuvan — Stonehengen pilarit painavat tuosta noin neljäskymmenesosan. Joten, miten ne nostettiin tuonne ja miten ne liikuteltiin paikalle?

Pinkistä graniitista leikatut pilarit oletettavasti on tuotu Aswanin louhimosta Egyptistä, yli 1400 kilometrin päästä. Tämä pakostakin saa kysymään miten kolmen tuhannen tonnin graniittipilarit siirrettiin puolitoista tuhatta kilometriä?

Yhden tuhannen tonnin paaden vetämiseen menisi kaksi rekkaa ja työntämiseen viisi rekkaa nykypäivän teknologialla ja tämä kaikki vain yhdelle paadelle — kuvittele miten kuljettaa kolme graniittipilaria — käyttäen muinaista teknologiaa.

Muinaiset tiedemiehet keksivät lentämisen tuhansia vuosia sitten

Sen lisäksi, että he kehittivät huippuunsa muinaiset rakennustekniikat, muinaiset esi-isämme ovat nähtävästi myös osanneet lentää.

Vuonna 1898 löydettiin kaiverrettu puinen lintukeppi Saqqaran haudasta Egyptissä. Se, mikä tästä löydöksestä tekee mielenkiintoisen, on että löytö ei näytä linnulta. Se näyttää enemmänkin pienoismallilentokoneelta, koska sillä ei ole höyheniä tai pyrstöä vaan se näyttää lentokoneen peräsimeltä.

Pienoismallissa oli hieroglyfejä, joissa luki ”Amonin lahja” ja se löydettiin kolmen papyruskäärön kanssa, joissa luki ”Haluan lentää”. Saqqaran lintu on 2200 vuotta vanha. Kuitenkin Egyptillä ei ollut teknologiaa tuolloin, eihän? Oliko? Mistä lintu tuli? Ja mikä on ollut linnun esikuva?

Lennetään Egyptistä Atlantin yli 11 tuhannen kilometrin päähän Kolumbiaan, Tolimaan. Kymmenet viisisenttiset kultahahmot nimeltään Quimbayan (Toliman) lentokoneet löydettiin haudasta. Se mikä on ihmeellistä näissä hahmoissa on, että ne näyttivät moderneilta suihkuhävittäjiltä, ja sen lisäksi aerodynaamisesti oikeilta.

Kaksi saksalaista ilmailuinsinööriä, Peter Belting ja Conrad Lubbers, rakensivat suuremmat versiot malleista vuonna 1994. He eivät muuttaneet mitään figuriinien fyysisistä ominaisuuksista kun he rakensivat niiden suuremmat versiot. He halusivat vain näyttää, että figuriinit olivat aerodynaamisesti oikeita. Mikä osoitettiin kun he kykenivät saamaan mallikoneet lentoon.

Mistä Tolimat saivat tietonsa lentävistä koneista ja miten he kykenivät ne rakentamaan? Kehittivätkö nämä kulttuurit tietonsa toisistaan riippumatta ja sitten jotenkin me kadotimme pätkän kehityshistoriaamme? Vai saivatko muinaiset apua Maan ulkopuolisilta?

Lisätodisteita voidaan löytää  Kebra Nagastista, Salomon dynastian etiopialaisesta käännöksestä. Siinä teksti mainitsee kuningas Salomon lentäneen taikamatolla, joka oli 18 metriä leveä ja 18 metriä pitkä. Hän ilmeisesti antoi jopa Sheban kuningattarelle oman lentävän mattonsa.

Kebra Nagastin mukaan hän toistuvasti lensi eri paikkoihin taikamatollaan. Tämä taikamatolla lentämisen konsepti tuhannen ja yhden yön tarinoissa kerrotaan vielä nykypäivänäkin — joka voi olla tarkka kuvaus Salomonin lentokoneesta.

Teoriat sikseen, me emme siltikään ole lähempänä sitä että olisimme oppineet mistä taikamatto tuli ja ohjastiko Salomo sitä itse. Kummin päin vain, tämä muinainen tarina herättää joukon kysymyksiä.

 

Artikkelin julkaissut huluwatcher.com

Rajojen asettaminen nyt on tärkeämpää kuin koskaan ennen

Viestin kanavoinut Genoveva Coyle. Aseta rajasi ennen kuin olet kenenkään kanssa missään läheisemmässä kanssakäymisessä, sekä joka kerta kun menet julkisiin paikkoihin ja tiloihin, joissa on paljon ihmisiä.

Tervehdys rakkaat! MINÄ OLEN Raj, MINÄ OLEN Sanat Kumara, Planetaarisen Logoksen vartija, opettaja ja Universaalien Lakien toteuttaja, rakas veljenne ja osa perhettänne.

On minulle suuri nautinto tulla tänne tänään ja puhua teille ja keskustella kanssanne, tämän Uuden ihanan Sinun kanssa. Rakastan teitä ja tätä Uutta Sinua, mutta me ymmärrämme että tämä ei tule suurenkaan käyttöohjekirjan kanssa siitä miten navigoida täällä muutoksen aikojen keskellä.

Haluaisin auttaa teitä saamaan sujuvimman ja miellyttävimmän matkan eteenpäin, huolimatta kaottisten energioiden rämeiköstä, joka teidän ympärillänne pyörii. Ja kuitenkin, vaikka te joudutte uppoutumaan tähän maailmaan joka muuttuu niin nopeasti, ja siellä pelko tuntuu huutavan jokaisen korvaan, pyydätte ja rukoilette vastauksia sille miten jatkuvasti pitää yllä korkean värähtelyn tilaa.

Ja kysytte minulta ”Miten matkata maailmassa, elää elämäämme,  kuitenkaan olla olematta tästä maailmasta?”

Ymmärrän dilemmanne, sillä teillä ei ole aiempaa kokemusta syntyä ylösnousseeksi mestariksi ja sen jälkeen uppoutua takaisin kolmiulotteisuuteen, pienellä mutta kuitenkin niin tärkeällä muutoksella tietoisuudessanne siitä keitä olette.

Aiemmissa elämissä, vanha tapa jolla olitte saavuttaneet ylösnousemuksen oli eristää itsenne maailmasta, ja jättää pois kaikki niin että te ette häiriintyisi tai tulisi vanhojen pinnallisten elämäntyylien viekoittelemiksi.

Ja se on elämäntyyli jonka monet teistä muistavat helpolla, sillä se oli selkeä oikopolku, mustaa ja valkoista, mutta kuitenkin, erittäin uuvuttava polku ylösnousemukseen ja paluuseen Yhden sydämeen. Nuo muistot palvelevat teitä hyvin, rakkaat sydämet, pitääkseen teidät kurssilla ja valon reitillä. Mutta tällä kertaa olette päättäneet tehdä sen kaoottisten energioiden läpi kulkien, ja joillekin teistä, tämä tapahtuu kun prosessoitte edelleen joitain jäljellä olevia keskeisiä sisäisiä ongelmianne. Se ei ole vaikeampaa kuin aiemminkaan, yksilöllinen ylösnousemuksen matka, eikä se ole nyt helpompaakaan, se on vain erilaista.

Tällä kertaa, aivan kuin teitte aiemmissa elämissänne, teidän ei tarvitse jatkuvasti ylläpitää sitä tietoisuutta minne energiakenttänne matkaa, ja miten vahvasti keskitytte johonkin muuhun kuin täysin rakastavana pysymiseen sydämissänne.

Tämä ei tarkoita sitä, että ette näkisi, olisi kanssakäymisessä tai lyhyesti kommunikoisi muitten olentojen kanssa päivittäisillä matkoillanne, työssänne, vapaa-ajallanne tai pelkästään olemuksellanne.

Mutta oletteko kykeneväisiä todella aistimaan ja näkemään sen mitkä muitten aikeet ovat? Asetatteko omat selkeät ja vahvat rajanne kaikilla olemuksenne tasoilla, kun samaan aikaan pidätte sydämenne avoimina ja kirkkaina?

Niin usein me näemme teidän antavan omasta rakkaudestanne ja avautuvan täysin läheisille sielun perheenjäsenille, sekä muille etäisemmille olennoille jotka matkallanne olette kohdanneet, näin muuttuen haavoittuvaiseksi heidän vähemmän rakastaville energioille, ja monta kertaa ilman selkeää ymmärrystä seuraamuksista.

Täten, suojautuminen ja rajojen asettaminen nyt on tärkeämpää kuin koskaan! Tehkää niin ennen kuin olette kenenkään kanssa tekemisissä läheisesti, erityisesti jos olette empaatti tai parantaja, ja joka kerta kun päätätte mennä julkisille paikoille, jossa on paljon ihmisiä. Pitäkää sydämenne avoinna ja säteilkää valoanne, sillä rakkautenne on vahva! Kun koko olemuksenne on piripintaa myöden täynnä rakastavia energioita, mikään vähäisempi kuin se ei lähesty teitä, eikä varsinkaan kiinnity teihin tai vaikuta teihin. Mutta kun keskitytte vähäsempään kuin rakkaus, joka saattaa tapahtua tänä siirtymän aikana, silloin madallatte värähtelyänne, vaikka edes vain muutamassa osassa itseänne, ja näin teette itsenne haavoittuvaiseksi ja houkuttelette negatiivisia energioita. Kun se tapahtuu, toimikaa nopeasti, ja kun suuntaudutte Rakkauden Lain, Hylkimisen Lain, Uskollisuuden Lain ja Jatkuvuuden Lain mukaan, sanokaa selkeä ja luja ”Ei!” Nähkää ja tuntekaa nämä energiat, jotka irtoavat ja siirtyvät pois tästä uudesta voimakkaasta sinusta.

Rakkaat sydämet, tämä pätee läheisiinne ja ihanan sieluperheen jäseniin kun pudotatte suojianne alas, jopa silloin kun tunnette että on jonkinlainen häiriö tai sairaus. Vanhojen tapojen mukaan olette sallineet heidän energioiden tulla lähellenne, ja olette jopa ottaneet ne omiksenne prosessointiin ja muutokseen, sillä rakastatte näitä ihania sieluja ja tunnette, että teidän tulee ratkaista kaikki heidän ongelmansa. Olette laskeneet itsenne heidän energeettiselle tasolleen — ja näin madalsitte omaa värähtelyänne — yrittäessänne auttaa ja lohduttaa heitä. Ei enää! Tämä ei ole rakkaudesta omaan ihanaan itseenne, eikä kaikkiin muihin!

Tämä Uusi Sinä vaatii kunnioitusta, hellää ja jatkuvaa itsensä rakastamista, ja rehellisyyden korkean tason jatkuvaa ylläpitoa.

Kutsukaa minua, rakkaat, aina kun teillä on tarve, sillä suurella ilolla tulen teitä auttamaan. Onneksi olkoon. Olen aina kanssanne ja lähempänä kuin koskaan!

Hyvästi nyt.

 

Artikkelin julkaissut Council of Love

Se todellinen hybridiohjelma

Hypnoterapeutti Barbara Lamb on havainnut, että useat hänen asiakkaistaan ovat tukahduttaneet muistojaan ohjelmista, joissa geneettistä perimää on ehostettu avaruusolentojen DNA:lla.

Läpi hänen uransa hän on auttanut tuhansia ihmisiä käymään entisissä elämissään. Joillekin hänen asiakkaistaan on käynyt jotain uskomattoman epätavallista, ja tämä on löytynyt terapiassa liittyen hänen menneeseen elämäänsä.

Monet ovat kohdanneet olentoja muista maailmoista, ja useilla on ollut huikeita samankaltaisia kokemuksia, jotka ovat paljastaneet että heidät on altistettu avaruusolentojen hybridisaatio-ohjelmille.

Barbara Lamb on tutkinnon suorittanut hypno- ja regressioterapeutti, joka on erikoistunut avaruusolentoja kohdanneiden ihmisten regressioterapiaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Suuri kolmio-UFO Teksasissa

Puolisoni sanoi minulle että kääntyy ja katsoo alusta taivaalla. Seisoin siinä shokissa kunnes tajusin ottaa puhelimeni esiin. Kun ensin näin sen, se liikkui hitaasti ja se tuntui olevan varsin lähellä, sillä se oli massiivinen.

Se pysyi paikallaan, sitten se tuntui pyörivän hitaasti sen noustessa korkeammalle ja valojen sammuessa yksitellen. En koskaan nähnyt koko muotoa ja se näytti kuin se olisi kirjaimellisesti kadonnut.

Se oli kuin alus, mahdollisesti TR-3B, joka sulautuu taivaaseen, poislukien valot. Mitään ääntä se ei pitänyt. Havainto kesti noin pari minuuttia.

Jälkeenpäin kuulin ensiksi äänen, sitten näin kaksi helikopteria menemässä kohti havaintoa. Sitten menin kotiin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Saalistajien saalistus: Matka korruptoituneen eliitin mieleen

Tämä artikkeli käsittelee lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen ympärille rakentunutta liiketoimintaa, lähinnä Amerikassa. Ihmiskauppa ilmiönä on kansainvälistä toimintaa, erityisesti kun puhutaan lapsista ja heihin kohdistuvista väärinkäytöksistä. Artikkelin on kirjoittanut Corey Lynn.

Liikkeellä on monenlaisia saalistajia, mutta ne toimivat samanlaisella tavalla, ja kun tunnistat “eliitin” korruptoituneen strategian, symbolismin ja mitä he loppujen lopuksi etsivät, peli voidaan muuttaa… ja sinusta tulee saalistaja. Seuraavassa käydään läpi kaksi käsitettä, PESÄT ja VERKOT. Nämä ovat kaksi toisistaan erittäin paljon eroavaa käsitettä, mutta peli on samankaltainen molemmissa luonteeltaan, joten tutkimusstrategia muuttuu ainoastaan skaalassa. Kaikki tämä voidaan tehdä open source -tutkimuksena ilman pääsyä maksullisiin tietokantoihin tai sisäpiirin tietolähteisiin, sillä vaikka niihin olisikin pääsy, tutkimus olisi vain nopeampaa ja saatat saada jotain lisätietoa, erityisesti hyvän taustatutkimustietokannan avulla.

Saalistajien PESÄT

Pesät (Nests) ovat paikallisia julkisivuja, jotka esittävät olevansa lapsia auttavia tahoja. Se on ryhmittymä ihmisiä, jotka työskentelevät rakentaakseen paikallista yhteisöä, jolla on kaikki lapsia salakuljettavan peiteoperaation tunnusmerkit. Nämä ovat hyvin suunniteltu järjestelmä, ja on todennäköisempää, että ne käyttävät lapsia muuhunkin kuin pedofiliaan, kuten erilaisten kokeiden suorittamiseen, mielenhallintaan, mahdollisesti DNA-muokkaukseen ja muihin todella kaameisiin asioihin.

Ne ovat aina sisäpiiriläisiä, kuten paikallisia juridiikan ammattilaisia, sosiaalityöntekijöitä, poliisiviranomaisia ja lastensuojelupalvelujen henkilöstöä. Niillä yleensä on yhteyksiä myös kirkkoihin, ja usein ne ovat kytköksissä turvataloihin ja kodittomien suojapaikkoihin. Lähes aina on olemassa yhteys hammaslääkäriin. Voidaan vain spekuloida että miksi näin, mutta mahdollisuudet voivat esimerkiksi olla pääsy nukutusaineisiin, hammaslääketieteellisiin potilaistietoihin kun luodaan uutta identiteettiä, DNA-tietokantaan tai kun halutaan asettaa kohteelle seurantalaite. Lääketieteellistä tietokantaa on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin, joista elinten salakuljetus on vain yksi.

child trafficking and abduction, child abuse, CPS, foster care, kidnapping

Pesä muodostuu useista ihmisistä. Yleensä on joku tai useampi joka pitää lapsia huostassa. Joskus mukana on paikallisia hyväntekeväisyyslaitoksia jotka avustavat lapsien kanssa, mutta ei aina koska sellainen voi kerätä liian suurta huomiota. Sen sijaan voi olla kodittomien suojapaikkoja ja/tai turvakoteja, mikä antaa saalistajille helposti saalista. Psykologi tai jonkinlainen terapeutti on aina tarpeen tällaisessa tapauksessa. Ja älä luulekaan, lähes aina mukana on myös perheenjäseniä, olipa kyseessä sitten aviomies tai vaimo, vanhemmat tai lapset, tai sisarukset.

Tohtori, asianajaja, paikalliset poliitikot ja opettajat ovat myös omissa rooleissaan näissä pesissä. Heillä tulee olla joku joka osaa käyttää tietokoneita seuraamaan, tarkkailemaan ja paikkaamaan väärien narratiivien kaikki puolet, samalla kun heillä on pääsy monenlaisiin tietokantoihin. Jos pesä on suurikokoinen, voit olla varma että jonkinlaiset korkean tason henkilöt ovat mukana, joilla on tiedustelupalveluyhteyksiä.

Jotta pesä voisi toimia julkisesti, he tarvitsevan ihmisiä useimmilta aloilta jotta heillä on suoja kaikilta suunnilta. Outoa kyllä, usein nämä kirkot, hammaslääkärit, turvakodit ja muut sijaitsevat ostoskeskuksissa. Toinen omituisuus on se, että monta kertaa on olemassa myös säilytystila yhteydessä ostoskeskukseen joko suoraan tai erittäin lähellä. Voidaan vain spekuloida sitä mihin näitä tiloja käytetään.

Kun törmäät johonkin jota epäilet saalistajaksi, käy läpi heidän perhetaustansa ja ystävänsä, työpaikka, missä he asuvat ja mitä lähellä on. Tutki kaikki sosiaalisen median sivustot ja tee taustaselvityksiä jotta saisit lisätietoja. Mene aina takaisinpäin ajassa ja koita löytää se kn nämä ihmiset tapasivat toisensa ensi kerrna, koska yleensä tuolloin löytyy suurempia yhteyksiä jotka olet saattanut missata. Ja jos näkyy varoitusvalot alkavat välkkyä, luo silloin kartta, zoomaa sisään lähellä oleviin kohteisiin ja ala tutkia niitä. Tarkastele paikallisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, poliitikkoja, kirkkoja, ihmisiä ja niin edelleen. Kartan luominen auttaa visualisoinnissa ja sallii nähdä kaikki toisesta perspektiivistä. On ihmeellistä mitä kaikkea toisesta kulmasta voikaan nähdä. On myös tärkeää luoda aikalinja asioiden selvitessä, koska varmasti sinulla tulee vastaan päivämääriä jotka pistää silmään, ja kun päivämäärä koitetaan löytää muualta ja verrata muihin tapahtumiin, silloin löytää yhteyksiä.

On tärkeää huomata, että monilla näistä paikoista, kuten turvakodit ja hyväntekeväisyysjärjestöt, on johtokunnan jäseniä, ja tulet huomaamaan että johtokunnan jäsenistö ja johtajat toimivat usein ristiin toistensa järjestöissä. Siitä tunnistaa että ollaan oikealla tiellä. Kun tämä yhteys on selvitetty, tarkasta yhdistyksen tilinpäätökset (jos sellaisia on saatavilla) ja etsi toimitusjohtaja, johtaja, tai johtokunnan jäsenet jotka eivät ole listattuina kotisivuilla, ja tottakai tutki rahan liikkeitä sisään ja ulos.

Tiivistäen

Suuremmilla pesillä toiminta on varsin järjestelmällistä. Heillä on tyypillisesti joku IT-osaaja, lääkäri, hammaslääkäri, psykologi, yhteyksiä oikeuslaitokseen, poliiseihin, sosiaalityöntekijöihin, sijaisperheisiin, turvakoteihin, kirkkoihin ja perheenjäseniin jotka kaikki yhdessä muodostavat näitä pesiä. Kaikki tutkimus voi perustua avoimiin lähteisiin, ja ulottuvillasi on paljon resursseja. Voit myös tilata maksullisen tietokannan, koska se lyhentää etsintöjä huomattavasti.

Ole aina varovainen ja pidä huoli että tietokoneesin on turvallinen kun saalistat saalistajia, sillä usein heillä on seurantaa omilla sivuillaan. Etsi feikkitilien kautta omiesi sijaan, ja käytä hyvää VPN:ää. Itse asiassa VPN tulisi olla käytössä kaikissa laitteissa aina, erityisesti kun käytetään pankkipalveluja tai shoppaillaan verkossa. Jos sinulla on joku poliisi johon voit absoluuttisesti luottaa, voit mahdollisesti antaa havaintosi eteenpäin heille tutkittavaksi. Ole varovainen kun julkisesti doxxaat ihmisiä, sillä ihmisten henkilötiedot kuuluvat heille. Yksityisiä kansalaisia suojelee lait ja he voivat tehdä tutkintapyyntöjä ja haasteita. Jos massamediassa on jokin tarina liittyen henkilöön josta sinulla on tietoa, silloin homma on selvä, mutta ole silti aina varovainen postatessasi osoitteita ja puhelinnumeroita.

Saalistajien VERKOT

Verkot (Webs) ovat täysin toisenlainen käsite. Ne ovat julkisivuja monelle eri rikolliselle toiminnalle, kuten rahanpesu, ihmiskauppa, huumekauppa, maakauppa ja pay-to-play -tyyppinen toiminta. Usein yksittäinen verkko koostuu useista näistä toiminnoista. Nämä ovat suuren mittakaavan verkostoja, jotka toimivat globaalisti. Verkkoa ei voi tutkia ilman että ymmärtää miten eliitin korruptoituneet mielet ovat mukana. Pitää tuntea heidän strategiansa ja taktiikkansa, ja ainakin olla jonkinlaista tietoa heidän päämääristään. Tämä on kokonaan toisen tason peliä missä he toimivat verkoissa, suunnittelevat toimintaansa vuosien mittakaavassa ja heillä on kaikilla yhteinen tavoite.

child trafficking and drug trafficking and money laundering

Verkkoja on sisäkkäin, ja ne ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Jokainen verkko on operaatio jolla on useita toimijoita, ja nuo toimijat väistämättä ovat myös mukana toisissa verkoissa jotka kaikki leikkaavat jossain kohtaa matkalla. Korruptoitunut eliitti on sitten ne örkit jotka näitä verkkoja kutovat. Heillä on erittäin strateginen prosessi sille miten he kutovat niitä ja saalistavat saalistaan.

Verkon kutominen
  1. He aloittavat verkon suunnittelu eri vaiheissa ja suunnittelevat strategiaansa niin että siihen liittyy usein julkisivun peitefirmoja. Tämä ulottuu aina aivan kaikkein korkeimmille tasoille ja ne vaativat laajan suojan, joten erilaiset lait ja asetukset on usein säädetty niiden eduksi. He alkavat kerätä puolelleen tukijoukkoja heidän “tavoitettaan” varten.
  2. He luovat “aloitteen” joka toimii heidän julkisivunaan. Tästä voi seurata jotain hyvääkin, koska heidän on pakko pitää yllä kulissia. Kuitenkin, usein “aloite” on pelkkä illuusio.
  3. He promoavat nimeä, rakentavat verkkosivun, lainaavat pelottavia tilastoja parissa ensimmäisessä lauseessa, jotka ovat usein vääriä, ja heillä on mediakontaktinsa puskemassa narratiivia, ja näin verkko alkaa kutoutua.
  4. He ilmoittavat varainkeruusta, ja tapahtumista joilla kerätä rahaa tarkoitustaan varten, ja kaikki hyppäävät mukaan. Jotkut tietävät miten tämä toimii, jotkut eivät, mutta kaikki haluavat olla ”eliitin” kavereita.
  5. He vetävät mukanaan monia valtion tahoja, jotka ovat mukana omasta tahdostaan.
  6. Nyt heillä on tilillään miljoonia valtiolta, hyväntekeväisyydestä ja miljardööreiltä, jotka kaikki haluavat slaissin itselleen. Heillä on jo valmiina organisaatiot joilla pyörittää rahavirtoja, kuten Maailmanpankki tai USAID, esimerkiksi. Monet ovat mukana.
  7. Nyt he kehuskelevat ja taputtelevat toisiaan selkään niin hyvästä työstä ja varainkeruusta, sekä näkyvyyden hankkimisesta uudelle “aloitteelle”.
  8. Rahat lähtevät liikkeelle ja kas, ne palaavat takaisin eri hyväntekeväisyysjärjestöille jotka mainostivat työtä.
  9. Valtiot saavat osansa pay-to-playsta, hyväntekeväisyysjärjestöt saavat rahaa kammottavaan toimintaansa, rahoituslaitokset saavat osansa ja veronmaksajilla ei ole hajuakaan minne heidän rahansa menivät, heidän katsellessaan auringonlaskuun ja miettiessään ”miten kiva aloite” se oli jota he ovat tukeneet.
  10. Verkko on kudottu ja saalistajat aloittavat saalistuksensa. Korruptoituneen eliitin tilille kilahtaa rahaa, he käyttävät osan ylläpitämään kulissia ja käyttävät loput muitten valtioiden maametallien varastamiseen, huumeiden salakuljetukseen, lapsien ihmiskauppaan, elinten salakuljetukseen, orjatyövoimaan, tieteellisiin kokeiluihin ihmisillä, maan alaisten maailmojensa ja paratiisisaartensa rakentamiseen ja Luoja tietää mihin muuhun.  Epäuskovan ei tarvitse katsoa muuta kuin kenenkään entisen tai nykyisen poliitikon palkkoja, paljonko he ovat tienanneet pitkien uriensa aikana ja päätellä itse. Miten he ovat yhtäkkiä miljonäärejä?
  11. Jokainen verkko on rahan kierrättämistä: hyväntekeväisyysjärjestö = rahoituksen asianajaja; valtiot & järjestöt = rahoittajia; rahoituslaitokset = rahanpesijöitä. Kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt pelaavat yhteen tarjotakseen rahaa, vastaanottaakseen rahaa ja kierrättääkseen rahaa keskenään.
  12. Seuraava verkko: Aloita numero yhdestä ja kierrä kaikki kohdat läpi uudelleen.

Saalistajien saalistaminen

Nämä verkot ovat suuria, joten aina on mukana valtioita, hyväntekeväisyysjärjestöjä, miljardöörejä ja organisaatioita jotka pyörittävät osaa toiminnasta. Massamedia ja julkimot ovat aina mukana puskemassa omia “aloitteitaan” maailman pelastajina. Toiset organisaatiot, henkilöt ja työntekijät jotka usein ovat mukana koko kuviossa voivat olla yliopistoja, pankkeja, rahtiyrityksiä, kemianteollisuutta, rakennusyrityksiä, ilmailualaa ja kuluttajatuotteita tarjoavia yrityksiä.

Kun lopulta sinulla on kunnon käsitys siitä ketkä ovat pelureita tietyssä verkossa, ja sinulla tulee vastaan mahdollinen vehkeily jossa uskot heidän olevan mukana, ala saalistaa saalistajia. He tekevät paljon virheitä, he eivät peittele jälkiään niin hyvin kuin uskovat, ja he käyttävät rahojaan hövelisti. Koska suurin osa niistä jotka ovat mukana verkossa ovat hyväntekeväisyysjärjestöjä, heidän tilinpäätöksensä löytää helposti ja näin saa myös selville ketkä ovat johtokunnassa, kenelle he lähettävät stipendejä ja millainen rahaliikenne heillä on muuten. On olemassa paljon resursseja verkossa joista tutkia tiettyä infoa. Katso jokainen henkilö ja organisaatio läpi kuka on missäkin vehkeilyssä mukana, ja muista…. lähes kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt ovat jonkun toisen yrityksen sivuliikkeitä, kaikilla on emojärjestönsä. Kaiva syvälle.

Selvitä sijainti missä jokin “aloite” on tarkoitus pitää. Kartoita se. Käy läpi kaikki sijainnin välittömässä läheisyydessä ja katso mikä muu hyppää silmille. Mitä he oikein aikovat ja mihin he pyrkivät? Löysitkö kouluja joita he väittävät tukevansa, joita ei edes ole olemassa? Ei yllätys, se on usein teemana. Väittävätkö he myyvänsä tuotetta tai tuottavansa tuotetta jossain? Onko osoite olemassa tai voiko siellä olla tehdas? Onko rakennus olemassa? Jos kyllä, onko se tarpeeksi suuri että siellä voisi olla sitä mitä he väittävät? Ajattele kriittisesti ja käy läpi yksityiskohtaisesti kaikki porsaanreiät verkossa. Luettelevatko he tilastoja verkkosivuillaan? Kyllä, yleensä aina. Voitko löytää muuta dataa joka on ristiriidassa näiden numeroiden kanssa? Voitko löytää artikkeleja jotka antavat toisenlaisen kuvan? Vaatiiko toiminta oikeasti niin paljon rahaa kuin he väittävät tarvitsevansa? Mistä rahat tulivat ja minne ne menivät? Seuraa rahaa. Päättele itse. Kuka on mukana rahoittamassa, koska se on ensimmäinen vihje.

Seuraa aikalinjaa. Aina on alkupiste. Se on helpompi löytää kuin luulisi. Milloin he julkaisivat pressitiedotteen? Tämä on se missä massamedia on kätsy, ja sitä voi käyttää itseään vastaan. Etsi alkamisajankohta ja sitten etsi ne jotka olivat mukana alkukokouksissa. Ole varma että kyseessä on aloituskeskustelut. Nyt etsi lakialoitteita jotka ovat menneet läpi pari vuotta “aloitteen” synnystä. Etsi lehdistötiedotteita kaikista hyväntekeväisyysjärjestöistä ja jopa rahoitustahoista, sillä ne ovat kuuluisia siitä että ne pitävät itseään pelastajana.

Google ei ole ystäväsi, siksi käytä sitä itseään vastaan paljastamaan korruptoitunut eliitti. Käytä hakutermejä viisaasti, yhdistä nimiä yrityksiin, nimiä toisiin nimiin, ja käytä hakutyökaluja rajaamaan hakutuloksia, kuten aikatyökalua jossa aikaikkunan voi säätää itse. Heillä on myös paljon kehittyneitä työkaluja haun tarkentamiseksi, sekä muutama perushaku joka voi olla käytännöllinen.

Kaikki tämä vaatii kriittistä ajattelua ja analyysia. Älä koskaan tee oletuksia, äläkä hypi johtopäätöksiin. Yleensä ilmiöihin on monta eri tasoa, joten kuori tarkkaan. Joskus asiat ovat tasan siten kuin ne näyttävät olevan, kun taas toiset eivät todellakaan mene niinkuin päältä päin luulisi.

Klikkaa tästä lukeaksesi artikkelin toinen osa

Artikkelin julkaissut Coreys Digs

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com