Kaapattu avaruusolento pyytää telepaattisesti apua KGB:n agentilta

Seuraavan videon on kuvannut entinen KGB:n agentti. Agenttia pyydettiin nauhoittamaan tutkimus, ja tämä tuli talteen.

Hän meni salaiseen maanalaiseen tunneliin. Kun hän pääsi sisään, hän havaitsi monia lukittuja ovia. Hänen mukaansa paikalla kuului monenlaisia tunnistamattomien olentojen ihmeellisiä ääniä.

Lopulta pääsee huoneeseen, jossa avaruusolentoa pidetään.

Ympärillä olevat ihmiset antoivat heille suojapuvut ja vakuuttivat, että vaaraa ei ole.

Kun hän pääsi avaruusolennon luokse, hän kykeni kuulemaan sen äänen hänen päässään. Olento pyysi häntä ottamaan yhteyttä esimieheensä ja ottamaan hänet mukaansa — avaruusolennon siis — pois vankilasta jossa häntä pidettiin.

Kuten voimme nähdä videolta, kaapattu avaruusolento oli peloissaan, ja mahdollisesti myös tukikohdan henkilöstö oli tätä loukannut. Muistellaan vain avaruusolennon haastattelua Project Blue Bookista. Voit vain kuvitella miltä hänestä tuntuu, kun on vankina toisella planeetalla.

Nämä olennot voisivat olla me tulevaisuudessa, ja meidän tulisi kohdella niitä säädyllisesti, ottaen huomioon että me olemme takaisnmallintaneet niiden teknologiaa.

Katsi seuraava video ja kerro omat kommenttisi siitä!

VIDEO:

 

Artikkelin julkaissut XPortal

Lensikö Epstein eliitin salaiseen tukikohtaan Etelänavalle?

Täällä kauniissa Brittiläisessä Columbiassa on vaikeaa kuvitella sen saastan laajuutta, joka ympäröi nykyistä poliittista tilannetta, erityisesti USA:ssa Epsteinin skandaali seuraa Venäjägaten jäljissä, johon se liittyy. Tokikaan Kanada ei ole vapaa omista ongelmistaan pääministeri Justin Trudeaun ollessa syynissä hänen roolistaan SNC-Lavalin -tutkimuksissa.

Ongelmat ympäri maailman Kashmirissa, Venezuelassa, Ukrainassa ja Hong Kongissa ovat edelleen voimissaan. Potentiaalinen hopeareunus tälle sotkulle on koko rahoitusarkkitehtuurin uudelleenkäynnistäminen, jolla rakennettaisiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeinen Bretton Woods -järjestely, mikä paremmin vastaisi nykyisiä realiteetteja.

Nyt tulee jälleen uusi uskomaton kappale Epsteinin saagassa, joka päivittää keskustelun halvasta vakoilun maaimasta ihmiskauppaan, salaisiin asekauppoihin, transhumanistisen tutkimuksen rahoittamiseen Harvardissa ja muihin lukemattomiin kytköksiin tähän nykypäivän kieroon James Bondiin.

Epsteinin lentokone on ilmeisesti lentänyt……….Antarktikselle!

Kyllä, Antarktis kaikista paikoista, jolla on yhteys natsien tukikohtiin, Operaatio Highjumpiin ja siellä vierailleisiin mystisiin uskonnollisiin johtajiin, valtion viranomaisiin sekä erääseen kuukävelijään, Buzz Aldriniin.

Onko Etelänapamantereella salainen eliittitukikohta? Onko sillä yhteys salaisiin avaruusohjelmiin? Ja miksi Epsteiniin liittyy lentokone, joka kulki Etelänapamantereelle hänen ollessaan vankilassa osottamassa oikeudenkäyntiä… vai sanoisinko teloitusta?

Epstein oli jonkin sorttinen poikkeuksellinen hahmo. Mutta hänen uniikki elämäntyylinsä ja uskomattomat yhteydet kaikenlaisiin vallassaolijoihin todennäköisesti tekevät hänestä elämää suuremman antisankarin kuten Che Guevera tai Charles Manson.

Tämän viimeisimmän paljastuksen myötä, joka kytkee hänet kaikkein etäisimpiin paikkoihin maailmassa, aukeaa toinen kappale tarinassa joka voi viedä meidät paikkoihin ja olentojen luokse, jotka ovat vain villeimmissä kuvitelmissamme.

Rich Scheck
Chilliwack, BC
elokuu 15, 2019

 

Artikkelin julkaissut Exo News

Ufologian sisällissota

Kun systeemiin tuodaan ulkopuolinen taho, se usein saa aikaan hylkimisreaktion itse systeemissä, erityisesti silloin kun on suuri mahdollisuus dramaattiselle muutokselle. Riippuen olosuhteista, ulkoinen taho tulee joko systeemin hylkäämäksi tai systeemin absorboimaksi, mikä näin muuttaa systeemiä itsessään tai vaihtoehtoisesti se voidaan hylätä täysin ja sitten karkoittaa.

Ylläolevalla tarkastelulla me havainnoimme ufologian alaa systeeminä, ja ‘To The Stars Academya’ (TTSA) ulkopuolelta tulevana tahona. Ufologiaa voidaan pitää erilaisten alaryhmien ja kulttuurien kokoelmana, jotka kaikki ovat kiinnostuneita Tunnistamattomista Lentävistä Esineistä (Unidentified Flying Object, UFO) ja silmiinpistävästi ”avaruusolennoista”. To The Stars Academy on startup-mediayhtiö joka on laajentanut avaruuteen ja UFO-tutkimukseen. Heidän mukaantulo ufologiaan (vaikka he eivät olekaan ufologiassa mukana suoraan) on herättänyt närää perinteisessä ufologian yhteisössä. He uhkaavat muutoksella, mahdollisesti ‘ufologian kuolemalla’ sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme.

TTSA:n tunkeutumisen seurauksena on syttynyt todella ruma, häpeällinen sisällissota ufologien keskuudessa. Pilkunviilaus, henkilökohtaiset hyökkäykset, doxxaus, laivaston paljastusten huomiotta jättäminen sekä vahvistusharha, joka näyttäytyy objektiivisuutena, kaikki nämä vaanivat mitä tahansa uskottavaa lähestymisyritystä. Tuntematon siintää horisontissa. Mikä tahansa data, joka liittyy TTSA:n, sen kimppuun syöksytään, mikä tahansa tietopyyntö puolustusministeriöltä, sitä pidetään ratkaisevana ja lopullisena todistusaineistona (he valehtelevat joistain asioista mutta eivät toisista?), ja virallisia dokumentteja luultavasti manipuloidaan vääristyneen propagandan edistämiseksi. Tämä kaikki on spekulaatiota ja nykyinen havaintosi maailman tilasta määrittelee alkupisteesi. Tämä ei tarkoita ”vaikeiden kysymysten” kysymistä. Tämä tarkoittaa sinun kysymystesi kysymistä. (Tämä on oma mielipiteeni ja olen tarpeeksi iso myöntämään, että olen TTSA:n puolella.)

Sota pohjautuu ”UFO-paljastuksen” ideologiaan, joka on epämääräinen käsite johon liittyy paljon jokaisen omia henkilökohtaisia konnotaatioita, ja jokaisen alakulttuuriyhteisön merkityksiä. Ja tässä me näemme todellisen syyn sille miksi tappelu alkaa eri ryhmien välillä. Esimerkiksi, TTSA:n aloite on ilmeisesti CIA:n tukema (tähän mennessä mitään todisteita tästä ei ole esitetty), mutta heistä ei pidetä koska he ovat piilotelleet totuutta UFOista viimeisen 70 vuoden ajan. Joten teoreetikot tulevat mukaan spekulaatioon, joka on asia joka itsessään ei ole hyväksyttyjen valtavirran standardien mukaista. Miten standardit muuttavat ”UFO-läpinäkyvyyttä”, onko sellaisilla paljastuksilla mitään painoarvoa ”ufologian metodologiassa”?

Miten eri alakulttuurit näkevät UFO-paljastuksen?

Yhtäällä me näemme ”konservatiivit”, jotka olennaisesti haluavat pitää yllä status quoa. Mikään ufologiassa ei tarvitse muuttua, mutta samaan hengenvetoon valtavirran mediaa ja yhteiskuntaa vaaditaan muuttumaan ja mukautumaan ufologiaan sen nykymuodossaan.

Toisaalla ovat ”edistysmieliset”, jotka näkevät tarpeen muutokselle sekä ufologiassa että valtavirrassa, jotka ilmeisesti ”absorboituisivat toisiinsa” tavalla joka mahdollistaa avoimen, yleisesti hyväksytyn UFO-läpinäkyvyyden.

Ja tässä meillä on taistelu, miten liikkua eteenpäin ufologiasta valtavirtaan? Luultavasti kaksi varsin epäyhteensopivaa järjestelmää tällä hetkellä, molempia koitetaan pakottaa yhteen. Ulkoa tullut taho tunkeutuu isäntään. Kiinnostavaa nähdä mitä tapahtuu. Se mitä voimme sanoa varmaksi on, että TTSA on muuttumassa vaikutusvaltaiseksi, mikä mahdollistaa valtavirran asenteiden muutoksen UFO-asiassa (Vaikka ei kylläkään ufologiassa).

Tällä hetkellä me todistamme dramaattisia muutoksia tavoissa joilla valtavirran media raportoi Tunnistamattomista Ilmailmiöistä (Unidentified Aerial Phenomenon, UAP), tai kuten nämä paremmin tunnetaan, Tunnistamattomista Lentävistä Esineistä (Unidentified Flying Objects, UFOt). To The Stars Academy on lähtenyt muuttamaan kansallisen turvallisuuden päätöksien rakenteita puolustusministeriössä, kuten Politicon reportteri Bryan Bender raportoi. Heillä on läheisiä suhteita DIA:n, CIA:n ja NASAan, joilla kaikilla on korkeat turvallisuusluokitukset Pentagonissa ja jotka kaikki ovat ”hiljaa lyöneet hynttyyt yhteen” tietynaiheisten erikoisohjelmien kanssa (niinkuin Lue on hätäisesti maininnut).

Kuten olemme aiemmin tänä vuonna raportoineet, he ovat ottaneet yhteyttä kongressiin, erityisesti senaatin asevarustelukomiteaan, joka on saanut tiedoksiannon UAP:sta. Tämä itsessään on suuri saavutus, ottaen huomioon että UFOt eivät ole virallisesti olemassa, ja että sellainen ”hullu aihe”, jota voitaisiin verrata litteän maan teoriaan, olisi koskaan keskustelunaiheena minkään valtion korkeimmilla tasoilla. Ja kuitenkin se on ollut. On olemassa aito UFO-todellisuus.

Kaiken tämän tulokset alkavat nyt suodattua valtavirtaan. Artikkelit  Politicossa ja Washington Postissa paljastivat, että laivasto on luonnostellut ohjeet piloteille, joiden mukaan raportoida kehittyneistä ilma-aluksista. Ne (valtavirran uutislafkat) myös huolimattomasti tunnustivat, että UFOt eli UAP:t ovat olemassa, niin kuin pilotit esittivät niiden työntövoimakoneiston kyvyistä kolmessa Pentagonin virallisesti julkaisemalla videolla. FLIR, Gimbal ja Go Fast. Nämä ovat ensimmäinen suuri ja vakavastiotettava raportointi UFOista sitten joulukuun 16. päivän 2017.

Kuten Richard Dolan ehdotti tuoreella Youtube-videolla, termi UAP ja viimeaikaiset laivaston paljastukset ovat UFO-termin  ”uudelleenbrändäyksen” muoto. Olennaisesti he ovat sivuuttamassa viimeiset 70 vuotta UFO-historiaa. Täytyy olla samaa mieltä siitä, että se on tasan tarkkaan se mitä he ovat tekemässä. Ongelma on vastustus niistä keskusteluista, jotka haluavat valtavirran muuttuvan, mutta jotka eivät halua avata ufologiaa muutokselle.

Tämän takia me näemmr tämän TTSA:n aloitteen esitettävän tietynlaisena ”avaruusolentojen false flagina”, tai sekavana CIA:n psykologisena operaationa, joka on kohdistettu ufologeihin, tai tapana laajentaa armeijan rahoitusta avaruusolentoja vastaan. ”Kyllä, he sanoivat uhka, joten olen jo päättänyt mielipiteeni asiasta” on se ajattelumalli eräillä vanhemmilla ufologeilla, vaikka ”avaruusolentojen abduktiot” ja ihmisillä tehdyt kokeet ovatkin todellinen uhka. Tai sitten se olen vain minä joka on harmissaan.

Mitä he eivät näe on toinen puoli siitä miksi tämä lähestymistapa voi olla valittu. Äärimmäisten ja pelottavien konseptien paljastamisen yrittämisen psykologinen vaikutus on perustavanlaatuinen kenen tahansa standardeilla. Muodollinen puolustusministeriön aloite ja toimintapolitiikka voi toimia hyvin jos edistytään veitsen terällä. UFOjen käsite kantaa 70 vuoden taakkaa, kulttimaiset salaliitot ovat dominoineet sukomusjärjestelmiä ilman äärimmäisten väitteiden todenperäisyyden tarkistusta. Yksi voi työskennellä salaisessa projektissa leikkelemässä avaruusolentojen ruumiita, toinen on mennyt Marsiin taistelemaan avaruusolentoja vastaan ja kolmas on työntänyt avaruusolennon portaaliin pelastaakseen sen.

Pääasiallisesti kyseessä on avaruusajan fantasiaroolipeli, jota pelaavat ovat kusettajia tai yksinkertaisesti mielisairaita. Sellainen ei mene läpi ”jokapäiväiseen todellisuuteen” nykytilassa. Se on salaliittomaista, mahdotonta varmentaa ja täynnä epätieteellisiä, puolueellisia analyyseja, jotka kaikki peittävät äärimmäisten ilmiöiden todellisen luonteen kansalta. Eriskummalliset ufologiassa tehdyt väitteet suojelevat sitä tutkivan journalismin uskottavien standardien soveltamiselta, sillä nykyisessä tilassaan ala suojelee itseään todelliselta muutokselta.

Esimerkiksi abduktiot, karjansilpomiset, viljakuviot, feikatut havainnot ja kokemukset, varmistamattomat salaliitot, CE-5, disinformaatio valtion ufologiaan sekaantumisesta, salainen informaatio ja data UFOista ja lentävistä lautasista. Kaikissa näissä voi olla aitoa totuutta, mutta tässä kohtaa se ei merkitse mitään, koska kaikki ei-ufoporukat psykologisesti hylkäävät nämä äärimmäisen suuressa määrin, ja juuri nuo aidot osat. Sinun isälle, äidille, veljelle, sisarelle suurin osa tästä on äärimmäisen sekavaa, se ei ole olemassa, se ei voi olla todellista. Kasva nyt jo aikuiseksi, minulle on sanottu. Ilmeisesti tämä on vaikeaa hyväksyä.

Ehkä tämä on sama kuin sanoisi jollekkin että Jumala on olemassa (tai että ei olisi), sellaisen käsitteen psykologinen hylkääminen on väistämätöntä. Siinä syy miksi salailua on niin helppo toteuttaa. Lisää vain muutaman omituisen salaliiton kuten ”Avaruusolentojen  False Flag -hyökkäys”, ”Project Blue Beam” tai ”energiasäteet ihmisiä vastaan” jne. ja valtavirta juoksee karkuun vuorille. En syytä heitä. Ehdottaisin, että käytettäisiin kevyempää lähestymistapaa.

TTSA:n ja AATIP:n taustalla olevan promootion oli tarkoitus mahdollistaa muutos puolustusministeriön direktiivissä, ei ottaa sitä siltä pois. Myönnettäköön, kaikkien hangaariovien takana olevien salaisuuksien paljastaminen olisi teoriassa tarjonnut vieraille valloille edun. Miten sellaisen tekee vahvasti tunkkaisessa puolustusministeriön struktuurissa, jolla on luokiteltu ”tarve tietää”. Tämä taas on riippuvainen sellaisista ohjelmien johtajista, jotka ovat halukkaita avaamaan hangaarien ovet, kaikki kun eivät ole paljastamassa heti tietojaan muille.

Amerikan valtio on muodoton olento mitä tiedustelupalveluihin tulee, joista jokaisella voi olla useita tunnistamattomia salaisia ohjelmia. Vasemmalla kädellä ei ole ideaa siitä mitä oikea tekee. Joten miten sitten paljastaa kaikki johdon tasolta kun ei voi saada tietoa kaikesta relevantista UAP-informaatiosta?

On yksinkertaisesti liikaa painolastia siinä tavassa miten eri virastot käsittelevät UFOja, samoin kun on liikaa painolastia itse ufologiassa. On ymmärrettävää miksi TTSA:n aloite on on ollut hienotunteinen, UFO-aiheen avaaminen vaatii uuden alun. Henkilökohtaisesti toivon, että kun UFO/UAP hyväksytään vakavana aiheena, silloin reformoidun ufologian aidot elementit voidaan analysoida.

Valitettavasti nuo päivät eivät ole vielä täällä. TTSA:n pyrkimyksiä haastetaan ja tutkitaan tarkoin, sekä salaliittoteoreetikot että aidot tutkijat jahtaavat omaa versiotaan totuudesta.

Jury on silti avoinna vielä tässä kohtaa. Ajetaanko TTSA pois ufo-yhteisöstä vai absorboidaanko se ufologiaan, tämä jää nähtäväksi. Heidän kohtalonsa mitataan ainoastaan onnistumisella. Mikään vähempi kuin dramaattinen muutos ei käy. Puolustusministeriön sisäinen strukturoitu järjestelmä vaatii reformia todellisen UFO-läpinäkyvyyden aikaansaamiseksi.

Mitä tahansa tapahtuukin, vaikuttaa siltä että tarttis tehrä jottai.

 

Artikkelin julkaissut The Unidentified

Vatikaanin kääntäjän raju väite: Maan ulkopuolinen Jumala on kloonannut ihmisen

Mauro Biglino on teologian tutkija, joka on analysoinut pyhiä tekstejä yli 30 vuoden ajan, tietäen että vain suoralla muinaisten kirjoitusten analysoinnilla voidaan saada parempi kuva uskonnosta.

Hänen latinan ja kreikan kielen tutkimuksensa on mahdollistanut hänen toimia kääntäjänä San Paolo -kustantamolle. 

Vatikaani lopulta julkaisi hänen 17 kirjaansa vanhasta testamentista.

San Paolon kautta julkaistut 17 kirjaa kertovat 12 profeetasta ja viidestä maagikosta.

Allaolevista videoista ensimmäisessä Biglino puhuu vuonna 2018 käännetyistä teksteistä, jossa vihjataan siihen, että Maan ulkopuolinen Jumala on kloonannut ihmiset omalla avaruusolentojen geneettisellä koodillaan.

Kolmannessa videossa Mauro Biglino jälleen vuonna 2019 jatkaa raamatullisten tekstien tulkkausta, mm. vanhan ja uuden testamentin, joista hän sanoo että vanha testamentti kuvaa sen tavan jolla avaruusolennot loivat ihmiskunnan, käyttäen apinoiden ja Elohimin geneettistä koodia.

Hän painottaa, että kuka tahansa voi lukea alkuperäistekstistä sen mitä siellä sanotaan. Vanha testamentti ei mainitse Jumalan olemassaoloa samalla tavalla kuin uudessa testamentissa kuvataan.

Video 1:

https://youtu.be/Ish0uSLkLHU

Video 2:

https://youtu.be/figUp4uWAQY

Video 3:

https://youtu.be/839KggCJNVc

 

Artikkelin julkaissut Alien Star

Sauva-UFO Brasiliassa

Havaintopäivämäärä: 25.5.2011, raportoitu vasta nyt
Havaintopaikka: Araguari, Brasilia
Lähde: MUFON #102315

Silminnäkijä sanoo, että hän otti valokuvia lentokoneen jättämistä vanoista taivaalla, ja vahingossa kuvasi tämän kappaleen lentämässä ohi. Kappale on UFO, joka näyttää sauvalta. Sauvat ovat pitkiä kappaleita, joilla usein on evät tai siivet edessä ja takana. Tässä sauva on jättiläismäinen, monta kertaa suurempi kuin vana itse, sekä lentokone joka vanan on jättänyt jälkeensä. Hieno kuva. On paljon mahdollista, että nämä ovat keinoälykoneita, jotka ovat verhoutuneet ja liikkuvat niin nopeasti, että kamerat eivät saa niitä kiinni.
Scott C. Waring

Lautasen muotoinen UFO Kaliforniassa

Valokuvaaja otti selkeän kuvan tunnistamattomasta lentävästä esineestä Amarillossa, Kaliforniassa heinäkuun 21. päivänä 2019. Tällä kappaleella ei ole siipiä eikä mitään muitakaan ilma-aluksen tunnusmerkkejä. Kappaleen yläosa hehkuu.

Valokuvaaja sanoo: Otin kuvan kauniista pilvistä puhelimellani. Katsoin kuvaa noin 40 minuuttia myöhemmin ja näin jotain kuvan ylälaidassa, jota en havainnut ottaessani kuvaa.

Zoomasin ja yllätyin nähdessäni lautasen muotoisen esineen, joka heijastaa auringonvaloa yläpuolelta. Sen alapuoli on tumma. Katsoin muita kuvia varmistaakseni ettei linssissä ole mitään. Se oli puhdas. Niin selkeä kuva, että voisi varmasti havaita lentokoneen siivet mikäli sellaisia olisi.

MUFONin tapaus 102230.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Neliskulmainen UFO Hawaiilla

Kesäkuussa 2019 omituinen neliskulmainen ja litteä UFO ilmaantui taivaalle Mauilla, Hawaiilla.

Kappaleella ei ole siipiä, peräsintä, näkyvää moottoria tai muita osia, jotka ovat ilma-aluksen tunnusmerkkejä.

Valokuvaaja: Ajaessani Haleakalaa ylös Mauilla otin tämän kuvan, enkä huomannut siinä mitään ennen kuin viikkoja myöhemmin kun kävin läpi lomakuviani.

Kappaletta ei näkynyt paikan päällä. Kappale oli vain yhdessä kuvassa, eikä sitä näkynyt ennen eikä jälkeen. Korkeus ei ole tiedossa, mutta kuten voi nähdä, se oli pilvien yläpuolella. MUFONin tapaus 101379.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kaksi massiivista kappaletta auringon lähellä

Heinäkuun 11. päivänä 2019 kaksi massiivista lentävää esinettä havaittiin kamerassa, kun ne olivat auringon läheisyydessä.

Linda Miller sai kappaleet nauhalle ja hän sanoo: ”Kuvasin vain tänä iltana, ja minulla on silti kuvamateriaalia jota käydä läpi, mutta kun näin tämän, minun oli pakko laittaa se jakoon. Mitä hittoa?”

Ensimmäinen kappale, joka näyttää kolmio-UFOlta, tulee kuvaan kun se ohittaa auringon; mutta ei ole selvää mikä toinen kappale on voinut olla, mutta se tuntuu poistuvan auringosta suurella nopeudella.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Hoagland: He tulevat yllättymään siitä mitä Kuussa on

Coast To Coast – Lähetyksen alkuperäinen päivämäärä – 12.03.2015:

Richard Hoagland tuli tulokseen, mietiskellessään tulevaisuutta, että kun yksityiset avaruusfirmat lopulta saapuvat kuuhun, ja löytävät merkkejä aiemmasta älykkäästä elämästä, he tulevat ”ällistymään siitä mitä he todella näkevät.”

Hän otaksuu, että avaruuteen tulee olemaan raivoisa kiire yrityksillä ja valtioilla niiden yrittäessä ”löytää ja rahastaa kaikella sillä hämmästyttävällä tieteellä ja teknologialla joka siellä vain odottaa meitä, ja joka on nyt saatavilla myös tavalliselle tallaajalle.”

Hoagland väittää, että kuuluisa kuukävelykusetus-teoria oli NASAn psykologinen operaatio, jonka he loivat saadakseen salaliittoteoreetikkojen huomion pois kysymästä kysymyksiä siitä mitä Kuuhun on oikeasti piilotettu.

”Tämä sensuurin seinä, joka ympäröi todellisia aurinkokuntia”, Hoagland mietiskelee, ”on romahtamassa silmiemme edessä”, kun yksityiset avaruusfirmat ovat pääsemässä kosmiseen maailmaan, jota aiemmin kontrolloivat salamyhkäiset valtion virastot.

Kuuntele koko show: https://www.coasttocoastam.com/coastinsider

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot