Jeesus oli abduktiohenkilö

Edesmennyt Pastori Chris Ward (1948-2015) oli yksi Ensimmäisen Avaruusolentoja koskevan Kristillisen Symposiumin esiintyjistä heinäkuussa 2009. Symposium sai aikaan uutta kiinnostusta UFOjen demonihypoteesia kohtaan, joka oli seurausta karismaattisten lahkojen saatanallisen paniikin lietsonnasta. Ennen tuota vuonna 1999 hän oli perustanut AlienResistance.orgin yhdessä Joe Jordanin ja Guy Malonen kanssa.

Hänen vuoden 2005 kirjassaan Case Files of an Internet Exorcist edesmennyt Chris Ward sanoo seuraavaa koskien sitä voiko kristityllä olla niinkutsuttua avaruusolentojen abduktiokokemusta:

“Tri. Mark Eastman ja Chuck Missler misinformoivat kristittyjä siitä, että heitä ei voitaisi abduktoida kirjassaan Alien Encounters. ‘Tunnustakaa, että jos olette tehneet tämän sitoumuksen, olette Jumalan omia, eivätkä “ne” voi koskea teihin” (Missler & Eastman, 1997).”

“Olin onnekas saadessani osallistua tutkimukseen tätä uskomatonta kirjaa varten tri. Mark Eastmanin hyväksi. Mielestäni Alien Encounters on toisiksi paras saatavilla oleva lähde koskien avaruusolentoja lukuun ottamatta yhtä erästä epäonnisen ylimielistä lausuntoa.”

Ei pelkästään idea siitä, että kristityt eivät voi tulla abduktoiduiksi, ole se mitä hän piti “ylimielisenä”.

“Paras lähde avaruusolentoja ja abduktioita tutkittaessa on The Omega Conspiracy, jonka on kirjoittanut I.D.E, Thomas (Thomas, 1986). Thomas oli vanhempi pastori Maywoodin ensimmäisessä baptistikirkossa Kaliforniassa.

Hänellä oli myös yksi ylimielinen virhe kirjassaan. Hän sanoo, että avaruusolennot ovat demoneja. Ne eivät ole demoneja vaan langenneita enkeleitä. Demonit etsivät kehoa mihin mennä. Langenneet enkelit eivät tarvitse kehoa, ne kykenevät muuttamaan muotoaan ihmiseksi tai eläimeksi.”

Useimmat teologit tekevät eron demonien ja langenneiden enkeleiden välillä; kuitenkin vaikka Raamattu sanoo, että enkelit usein sekoitetaan ihmisiin ja että Lucifer voi muuttaa itsensä valon enkeliksi, se ei missään mainitse että enkeleillä on kyky muuttaa itsensä eläimeksi. Se on kansanperinteestä johdettu idea, ei Raamatusta.

Chuck Missler, Mark Eastman ja I.D.E. Thomas kaikki kannattivat demoonista eskatologiahypoteesia UFOista, ideaa siitä että langenneet enkelit esiintyivät avaruusolentoina ja heidän aluksinaan, ja että “avaruusolennot” olisivat profetoitu Väkevä Eksytys jakeessa 2 Tess. 2:11 jolla selitetään Kirkon Viimeiset Päivät.

Vaikka demooninen eskatologiahypoteesi sanookin, että UFO-ilmiö ja avaruusolentojen abduktiot erityisesti ovat demonista sumutusta, tämän salaliittoteorian kannattajat joutuvat selittämään myös miksi kristityt väittävät kokeneensa abduktioita. Tarkoitan, eikö Jeesuksen tai Pyhän Hengen voima, joka elää uskovassa, riitä pitämään poissa langenneiden enkeleiden tekemät abduktiot?

Joe Jordan ja Chris Ward

CE4-tutkimus väittää, että vain tapakristityt voivat joutua abduktoiduiksi, eivät “oikeat” kristityt. Kuitenkin sähköpostissa elokuun 5. päivänä 2018 pyysin CE4:n johtajaa Joe Jordania selkiyttämään eron oikeiden ja tapakristittyjen välillä hänen tutkimuksessaan ja mitä kriteereitä hän käyttää kummankin määrittämisessä. Hän vastasi:

“Me emme todellakaan sinä (sic) mitään tiukkaa kirjattua kriteeriä, me periaatteessa katsoimme, että jotkut olivat kehittäneet todellisen henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen Kristukseen ja toiset taas eivät. Toivottavasti tämä auttaa.”

Valitettavasti tämä edelleen mahdollistaa CE4:n olla syytettynä yksinkertaisesti kaikkien kokijoiden lyttäämisestä samaan tapakristittyjen kategoriaan.

Pastori Chris Ward sivuuttaa tarpeen määrittää ovatko hartaat kristityt kokeneet avaruusolentojen abduktioita väittämällä sen voivan tapahtua kenelle hyvänsä. Ja tällä tosiaan tarkoitan kenelle hyvänsä:

“Idea siitä, että “kristittyjä” ei voitaisi abduktoida on hullu, kun otetaan huomioon se että Jeesus itse oli kokenut abduktion. Oltuaan 40 päivää koeteltavana erämaassa perkele abduktoi Hänet (Matteus 4 ja Markus 1). Luukkaan 4. luvussa Raamattu sanoo, että “ja perkele vei hänet korkealle vuorelle.” Sana viedä on kreikaksi anago, ja se tarkoittaa purjehtia pois. Korkeaa tarkoittava sana kreikaksi on hupselos, mikä tarkoittaa korkeampaa tai ylhäisempää ja sana vuori kreikaksi on oros, ja se tarkoittaa vuoren tai tasangon yläpuolista. Joten Luukas sanoo, että Jeesus purjehti pois perkeleen kanssa tasangon tai vuoren yläpuolelle. Miten perkele sen teki? Magialla ja levitoimalla? Käyttikö hän astraalitasoa tai psyykkisiä kykyjä? Ratsastiko hän kerubilla, pilvellä, UFOlla vai millä? Luukas ei sano, hän yksinkertaisesti sanoo Hänen purjetineen pois perkeleen kanssa.”
“Eastmanin ja Misslerin mukaan tämä olisi mahdotonta. Jeesus oli “kristitty”, eikä häntä voida abduktoida. Oma mielipiteeni on, että Chuck Missler, loistava mies, vetosi “poliittiseen korrektiuteen” kristillisen kirkon sisällä. Häntä huoletti enemmän hylkääminen kuin totuus. Jeesuksen abduktio tapahtuu jälleen. Luukas sanoo perkeleen tuoneen Hänet, Jeesuksen Jerusalemiin ja asettaneen hänet pyhäkön harjalle. Sana tuoda on käännetty kreikan sanasta ago, mikä tarkoittaa ajaa tai saada aikaan, ja se viittaisi siihen että Jeesus ajettiin sinne vastoin hänen tahtoaan. Miten perkele sen teki? Koko se aika kun Jeesus protestoi ja lainaa pyhiä tekstejä. Kyllä, Jeesus tuli perkeleen abduktoimaksi, vastoin hänen tahtoaan, useammin kuin kerran. Hän lopetti tilanteen lainaamalla pyhiä tekstejä.”

Tässä Chris Ward sekoittaa totuutta virheeseen. Yhtäältä Raamattu sanoo, että enkelit lentävät (Ilmestyskirja 14:6). Lisäksi ne käyttävät myös aluksia (2. kuningasten kirja 6:17). Vaikka tämä raamatunkohta koskien Jeesuksen koettelua ei mainitsekaan sellaisia aluksia, ei ole täysin tuulesta temmattua etteikö sellaisia oltaisi käytetty.

Toisaalta todennäköisesti tunnet helpotusta saadessasi kuulla, että Chris Wardin “vaahtoaminen” tästä kohdasta on turhaa. Kreikan sana “viedä” tässä on anago. Kun puhutaan juurisanoista ana ja ago, noilla sanoilla ei ole erityistä merkitystä sanalle anago, joka on käännetty “purjehtia” Apostolien teoissa 18:21. Mikään tässä ei viittaa siihen, että Jeesus vietiin vasten tahtoaan, mikä on suurin teologinen ongelma, jonka Wardin argumentti saa aikaan. Jeesus oli Jumala ihmisenä. Hän tuli erämaahan koeteltavaksi… tarkoituksella. Hän meni omasta Tahdostaan, aivan kuten Hän antoi Itsensä tulla johdatetuksi lampaana teuraalle Pääsiäisenä.

Siitä huolimatta Ward yrittää puhua usean abduktion puolesta:

“Huomatkaa myös, että Jeesus lopetti tämän vain hetkeksi. Raamattu sanoo, ‘Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi’ (Luukas 4:13). Haluan ottaa tämän tarinan esiin ihmisille, jotka kysyvät sitä miksen minä voi estää jokaista abduktiotilannetta. Jeesus ei kyennyt, Hänen opetuslapsensa eivät kyenneet ja joskus on voimia pelissä jotka eivät ole henkisiä, esimerkiksi mielenhallinta-asiantuntijat. Mutta tärkeä asia on, että Hän lopetti sen ja tämä seikka merkitsee toivoa eikä epätoivoa.”

Hän kirjaimellisesti sanoo, että Jeesus vietiin vasten Hänen tahtoaan ja hän oli ilmeisen voimaton sitä estämään. Hän kirjaimellisesti sanoo, että perkeleellä oli valta yli Jumala-ihmisen. Hän myös tuntuu vihjailevan, että “mielenhallinta-asiantuntijoiden” tekniikat voivat tuoda Jeesus Kristukselle, Luojalle, Vapahtajalle ja Herralle vaikeuksia.

Onneksi hänen ideansa eivät ole lähelläkään puhdasoppista totuutta. Vaikka kaikkiin rukouksiin ei tule vastausta heti, tämä ei johdu siitä että Jumala olisi kyvytön.

Chris Ward jatkaa avaruusolentojen abduktioiden kytkemistä 1. Mooseksen kirjan 6 luvun avulla:

“Tämä sama tarina on tapahtunut aiemminkin Raamatussa. 1. Mooseksen kirja 6:4 kertoo, että “Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä ovat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” Yhtyminen on käännetty kreikan sanasta laqach, mikä tarkoittaa ottaa — abduktoitu vasten tahtoaan. Toinen tulkinta on, että he “noutivat” ihmisten tyttäret ilman vastustusta.

Vau. Tuo ei ole edes totta. Kreikan sana (Septuagint) on εἰσπορεύομαι. Se tarkoittaa astua sisään. Laqach on hepreaa (eikä sitä näin löydy Septuagint-käännöksestä).

Ja vaikka niin olisikin, abduktiolle löytyy paljon maallisempikin merkitys. Kaikki abduktiot eivät ole avaruusolentojen. UFOjen demoonisen eskatologiahypoteesin kannattajat olettavat, että Nephilim ovat palaamassa Viimeisinä Päivinä ja he pitävät suurta mölyä avaruusolentojen hybridisaatiosta, joka on tämän raamatunkohdan innoittama idea. Ei ole viitteitä siitä, että Nephilim olisivat palaamassa tai mitään olisi sattunut abduktion kokeneille… ei varsinkaan mitään seksuaalista tai geneettistä.

Tämän Nephilim paluun uskomuksen perusta on väärintulkinta fraasista “sillä niinkuin oli Nooan päivinä” (Matteus 24 ja Luukas 17) merkkinä Lopun Ajoista. Demoonisen eskatologiahypoteesin kannattajat väittävät, että koska Nephilim oli läsnä Nooan päivinä, tämä tarkoittaa, että heidän paluustaan on profetioitu. Valitettavasti tämä idea jättää huomiotta fraasin annetun tarkoituksen, siten kuin heti sen perässä kerrotaan, että ihmiset eläisivät elämäänsä.

Huolimatta siitä, että

“Totuus on, että suurimman osan ajasta voin täysin estää avaruusolentojen abduktiot käyttäen perinteisiä Raamatun menetelmiä. Minulla on pari asiakasta, joiden vierailuja en ole täysin kyennyt estämään, mutta en ole luovuttanut ja me silti teemme työtä noiden tapausten parissa. Vaikka aktiviteetti on vähentynyt dramaattisesti, se ei ole loppunut kokonaan. Minulla on tälle parikin selitystä kirjan kappaleessa The Abductaholic. Paras esimerkki, jonka voin antaa teille pieleen menneestä avusta on Opetuslapset. Markus 9:16, Jeesus sanoo, “’Mitä te väittelette heidän kanssaan?’ Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: ‘Opettaja, monä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki. Ja missä vain se käy hänen kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet.’” Jeesus tiivisti tämän kaiken; “Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.” Se, että minä en ole 100% tehokas kaikkina aikoina on raamatullista. Jopa Opetuslapset epäonnistuivat silloin tällöin, mutta se oli Opetuslasten vika eikä asiakkaan vika.
Kysymys kuuluu, jos minä onnistun edes 1% kerroista, miksei se ole kansainvälinen uutisaihe? Miksi kukaan haluaisi käsitellä sitä? En ole ainoa joka sanoo estävänsä abduktiot. Nyt on olemassa useita ei-kristillisiä seurakuntia jotka väittävät samaa. Derrel Sims, Alien Hunter, esti omat abduktionsa 17-vuotiaana. Hän jatkaa taistelua hyvän puolesta nykyään. Hän estää abduktioita hypnoterapialla. Vaikka en suosita hypnoosin käyttöä koska tiedän sen olevan mielenhallinta-asiantuntijoiden väärinkäyttämä keino, Derrel on ystäväni ja luotan häneen regressioterapeuttina. Me olemme puhuneet hypnoosin käytöstä abduktioiden estämisessä ja hän on täysin samaa mieltä kanssani. Ainoastaan virallisen koulutuksen saaneet käyttävät hypnoterapiaa. Tämä olettaa tottakai, että sertifioinnissa ei ole salaista agendaa taustalla tai että kyseessä ei ole mielenhallinta-asiantuntija.
Minulla on verkkosivu nimeltä How to Stop an Abduction. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä tämän tiimoilta. Luulisi että tämä on hyvää aikaa julkisesti nöyryyttää kristinuskoa tai ainakin väitteitäni. Vaikka onkin totta, että syyt ovat luonnollisia, aivovamma, mielisairaus tai mielenhallinta-asiantuntijat, nämä esimerkit eivät ole sääntö. Ne edustavat alle 1%:a kaikista saamistani abduktioraporteista. Voit vierailla Derrelin sivuilla osoitteessa http://www.alienhunter.org/.
Miksi kukaan haluaisi mainostaa ideaa siitä, että abduktiot ovat toivottomia? Mikä motivoi ihmistä levittämään kauhua, pelkoa ja paniikkia kun ei ole toivoa? Mikseivät he soita meille ja ota selvää itse? Miksi, koska jos minä olen oikeassa, silloin heidän pahimmat pelkonsa ovat totta? Avaruusolennot ovat langenneita enkeleitä joita minä raportoin ja he ovat täällä petkuttamassa ja harhauttamassa ihmiskuntaa antikristuksen valtaan ja edistämässä aikojen loppua ja Uutta Maailmanjärjestystä. He eivät oel pikku otuksia toisilta planeetoilta. He ovat langenneita enkeleitä aivan kuten Jumalan pojat 1. Mooseksen kirjassa 6:4. Jeesus sanoi, Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matteus 24:27- 28). Millaiset olivat Nooan päivät? Niitä piinasivat langenneiden enkeleiden hybridit ja jättiläiset.”

 

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Puolustusministeriö ei julkista ’huippusalaisia’ UFO-tietoja

USA:n laivasto varoitti, että eräiden ”HUIPPUSALAISTEN” UFO-tietojen julkistaminen tietopyynnön pohjalta (Freedom of Information Act, FOIA) saattaisi ”vakavasti vaarantaa” USA:n kansallisen turvallisuuden.

Vicen mukaan tietopyynnön vastauksena laivaston tiedustelupalvelun (Office of Naval Intelligence, ONI) edustaja vahvisti, että virastolla on hallussaan useita huippusalaisia dokumentteja ja ainakin yksi salaiseksi luokiteltu video, jotka liittyvät vuoden 2004 UFO-kohtaamiseen.

ONIn edustaja sanoi, että nämä dokumentit olivat joko luokiteltu ”SALAISIKSI” tai ”HUIPPUSALAISIKSI” ja niiden jakaminen kansalle ”saisi aikaan poikkeuksellisen vakavaa vahinkoa USA:n kansalliselle turvallisuudelle”.

RT American Natasha Sweatte raportoi. Entinen NASAn astronautti Leroy Chiao puhuu Scottie Nell Hughesin kanssa UFOista ja siitä mitä videolla saattaisi näkyä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kana muni numeromunan — Saatko selvää viestistä?

Quixadán alue Brasiliassa on tunnettu sen monista UFO-havainnoista ja abduktiotapauksista. Nyt jotain on taas tapahtunut.

Joulukuussa 2019 kana muni munan, jossa oli numeroita ja symboleja sen kuoressa. Maanviljelijä Raimundo Aluceno puhuu munan kuoressa olevista numeroista kuin ne olisivat kanan ”rekisterinumero”.

Uutinen muuttui viraaliksi ja monen alueen asukkaat ihmettelivät mitä tämä voisi merkitä. Ihmiset yrittävät selvittää mitä numerot ja symbolit voisivat tarkoittaa, ja osoittavat Maan ulkopuoliseen elämään ja yhteyteen olentojen kanssa, jotka alueella vierailevat usein. Toiset sanovat munan kertovan maailmanlopun päivämäärän.

Osaatko sinä sanoa mitä munankuoren numerot ja symbolit merkitsevät?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Abduktion kokenut paljastaa kaiken: UFOt, tukikohdat Maassa ja muuta!

Abduktion kokenut Steve Boucher kertoo kaksi uskomatonta tarinaa lähikohtaamisista avaruusolentojen kanssa, jotka hänellä oli lapsena ja teini-ikäisenä.

1. UFO pysäytti Steven ja hänen isänsä tiellä eräänä iltana ja eräs olennoista otti hänen isänsä heidän alukseensa, kun toinen avaruusolento istui Steven kanssa autossa noin 20 minuuttia pitäen hänelle seuraa kunnes hänen isänsä palasi.

Steve oli noin 4 vuotta tuolloin. Hänen isänsä vahvisti hänelle tarinan myöhemmin, kun Steve kysyi häneltä siitä ja tämä sanoi ”luulin että se oli uni”.

2. Steve ja hänen bändinsä abduktoitiin heidän ajaessaan kotiin keikalta. Neljä heistä vietiin alukseen, heille sanottiin että riisua vaatteensa ja heille tehtiin kokeita.

Ennen poistumista avaruusolennot kertoivat Stevelle, että hän unohtaisi koko tapauksen, mutta hän muisti tämän myöhemmin kaikkine yksityiskohtineen hypnoosissa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mikrobiologin viesti: COVID-19:n salaisuus paljastettu

Hei! Kiitos kun luet artikkelin ja olet kiinnostunut koronaviruksen hoidosta. Luethan myös tämän rokotteiden ongelmia käsittelevän tekstin:

http://eksopolitiikka.github.io/tiede/eurolaakarit-varoittavat-covid-rokotteen-ongelmista/


Viimeisen 3-5 päivän aikana on tullut esiin suuri määrä anekdoottitodisteita New Yorkista, Italiasta, Espanjasta jne. COVID-19:sta ja potilaiden ominaisuuksista, jotka sairastuvat vakavasti. Todisteita ei ainoastaan kasaannu huomattava määrä, vaan ne myös johtavat yleisen tason konsensukseen, jota tukee aiemmat vähän tunnetut tutkimukset siitä, että me olemme olleet väärässä koko ajan. No, muutama asia on hämmentävän tarkasti oikein, erityisesti atsitromysiinin hydroksiklorokiini, mutta mennään siihen kohta.

Mitään ‘keuhkokuumetta’ tai äkillistä hengitysoireyhtymää (ARDS) ei ole. Ainakaan sellaista ARDSia, johon olisi olemassa hoitoa, jota me tunnemme. Hengityskoneet eivät ole ainoa väärä ratkaisu, vaan korkean paineen intubointi voi itse asiassa saada aikaan enemmän vahinkoa kuin ilman sitä, puhumattakaan komplikaatioista, jotka aiheutuvat henkitorven naarmuuntumisesta ja intubaation aikaisista haavoista, joita se aiheuttaa… Kuitenkin voi olla käyttöä sellaiselle välittömässä lähitulevaisuudessa mikäli potilaita ei ole mahdollisuus saada takaisin uudella juuri saamallamme tiedolla, mutta uuden hoitoprotokollan kehittäminen on tarpeen, jotta me voisimme lakata hoitamasta väärän taudin potilaita.

Sairaalan hoito-ohje koronatapauksissa (lähde: FB)
Sairaalan hoito-ohje koronatapauksissa (lähde: FB)

Viimeiset 48 tuntia ovat olleet valtava paljastus: COVID-19 aiheuttaa pitkittynyttä ja asteittaista hypoksiaa (kehon happivajausta) kiinnittymällä hemoglobiinin hemiryhmiin veren punasoluissa. Ihmiset yksinkertaisesti desaturoituvat (menettävät O2:a veressään), ja se on se mikä lopulta tulee johtamaan heidät tappavaan elinten toiminnan lakkaamiseen, eikä mihinkään ARDSiin tai keuhkokuumeeseen. Kaikki keuhkoille aiheutuvat vauriot, jotka näkyvät tietokonetomografiakuvissa, johtuvat oksidatiivisen raudan vapautumisesta hemeistä. Tämä sekoittaa luonnollisia puolustusmekanismeja keuhkojen happistressiä vastaan ja aiheuttaa sen mukavan, aina kaksisuuntaisen keuhkojen lasittuneisuuden. Potilaat, jotka palaavat sairaalaan uudestaan päiviä tai viikkoja parantumisensa jälkeen, kärsivät pitkittyneestä post-hypoksisesta aivosairaudesta, mikä vahvistaa kuvaa siitä, että COVID-19 -potilaat sairastavat hypoksiaa huolimatta siitä, että heillä ei ole minkäänlaisia merkkejä hengityselinten ‘väsymisestä’.

Tässä on koko prosessin yksityiskohtainen kuvaus. Mukana on myös joitain ELI5-tason muistiinpanoja. Paljon on jätetty pois yksinkertaistamisen vuoksi, ja jotta pidettäisiin teksti maallikolle sopivana.

Sinun verisolusi kuljettavat happea keuhkoista kaikkiin elimiisi ja muualle kehoosi. Punaverisolusi voivat tehdä tämän hemoglobiinin ansiosta, joka on neljästä “hemistä” koostuva proteiini. Hemeillä on erityistyypin rautaioneita, jotka ovat varsin myrkyllisiä niiden vapaassa muodossa, jotka ovat kiinni sen keskuksessa porfyriinin toimiessa sen ‘astiana’. Tällä tavoin hemoglobiini voi ‘häkittää’ rautaionin ja kuljettaa turvallisesti sitä ympäri kehoa, ja sitä voidaan käyttää sitomaan happea kun se pääsee keuhkoihin.

Kun veren punasolut pääsevät keuhkorakkulaan jossa kaikki kaasunvaihdanta tapahtuu, tuo pieni rautaioni voi vaihtaa tilaansa FE2+ ja FE3+ välillä elektronia vaihtamalla ja sitoa happea. Sitten se kiitää pois toimittamaan O2:a muualle.

Tässä on se missä kohtaa COVID-19 astuu mukaan kuvioihin. Sen glykoproteiinit kiinnittyvät hemiin, ja näin tekemällä tuo erikoinen ja myrkyllinen oksidatiivinen rautaioni vapautuu. Se vapautuu häkistään ja nyt se voi vapaasti kiitää ympäriinsä itsekseen. Tämä on pahasta kahdesta syystä:

1) Ilman rautaionia hemoglobiini ei voi enää sitoa happea. Kun kaikki hemoglobiini on rikki, veren punasolut muuttuvat periaatteessa lastia kuljettavaksi rekaksi jolla ei ole perävaunua eikä kykyä varastoida sen lastia. Se on hyödytön ja pyörii ympäriinsä COVID-19 -viruksen kiinnittyessä sen porfyriiniin. Kaikki nämä hyödyttömät rekat pyörivät ympyrää eivätkä ne välitä happea, mikä johtaa desaturaatioon, eli potilaan SPO2-happisaturaatiotasojen laskuun. EI PIDÄ PAIKKAANSA olettaa, että kyseessä olisi perinteinen ARDS, koska niin tekemällä hoidetaan VÄÄRÄÄ SAIRAUTTA. Voit pitää tätä samana kuin häkämyrkytys, jossa hiilimonoksidi sitoutuu hemoglobiiniin, mikä ei enää mahdollista hapen kuljettamista. Näissä tapauksissa hengityskone ei hoida juurisyytä; potilaan keuhkot eivät ole ‘väsymässä’, ne pumppaavat ihan hyvin. Veren punasolut eivät vain kuljeta O2:a, piste. Tässä tapauksessa, toisin kuin CO-myrkytyksessä jossa CO voi lopulta irrota, vaikutuksen alainen hemoglobiini menettää lopullisesti kyvyn kuljettaa O2:a koska se on menettänyt rautansa. Keho kompensoi tätä hapen kuljetuksen puutetta vapauttamalla munuaisista hormoneja kuten erytropoietiini, mikä kertoo luuytimen tuottajille että lisätkää tuotantoa uusia veren punasoluja varten, jotta saataisiin lisää toimivaa hemoglobiinia. Tämä on yksi syistä sille miksi hemoglobiinia löytyy suuria määriä verestä, ja madaltunut happisaturaatio on yksi kolmesta indikaattorista sille osuuko paska tuulettimeen potilaan tapauksessa vaiko ei.

2) Se pikkuinen rautaioni, sekä sen miljoonat kaverit joita vapautuu muista hemeistä, leijailevat nyt veressä vapaina. Kuten mainittua aiemmin, tämän tyyppinen rautaioni on erittäin reaktiivinen ja aiheuttaa oksidatiivista vahinkoa. Osoittautuu, että tämä tapahtuu pienissä määrin luonnostaan kehoissamme, ja meillä on siivous- ja puolustusmekanismit joilla pitää se tasapainossa. Keuhkoilla, erityisesti, on kolme pääasiallista puolustusmekanismia pitää yllä “rautahomeostaasia”, joista kaksi ovat keuhkorakkuloissa. Ensimmäinen kahdesta on pienet makrofaagit, jotka pyörivät ympäriinsä ja keräävät kaikki vapaat radikaalit kuten tämän oksidatiivisen raudan. Toinen mekanismi on epiteelikudoksen seinämiin kertyminen, mikä on ohut nestekerros täynnä antioksidanttimolekyylejä… molekyylejä kuten askorbiinihappo (eli C-vitamiini) muiden muassa. Tämä yleensä riittää luonnostaan esiintyvien rautaionien keräämiseen, mutta COVID-19 pyörii kehossa vapaana ja nyt se on periaatteessa asteittain päästämässä vapaaksi kaikki vangit vankilastaan…. se on liian paljon rautaa, mikä alkaa rasittaa keuhkojen vastatoimenpiteitä, ja näin alkaa keuhkojen oksidatiivinen stressi. Tämä johtaa vaurioihin ja tulehdukseen, mikä johtaa kaikkiin niihin kauheisiin juttuihin joita näkee COVID-19 -potilaiden keuhkotomografiakuvissa. Oletko koskaan pannut merkille, että se on aina kaksisuuntainen (molemmat keuhkot samaan aikaan)? Keuhkokuume harvoin tekee noin, mutta COVID-19 tekee…. JOKA. IKINEN. KERTA.


Kun kehosi on lähtemässä lapasesta, ja kaikki happirekat pyörivät ympäriinsä ilman lastia, ja suuret määrät tätä toksista rautaa liikkuu ympäriinsä verenkierrossasi, muut puolustusmekanismit käynnistyvät. Kun keuhkosi ovat oksidatiivisen stressin kourissa, jonka kanssa sillä on vaikeaa, ja sisäelimiltäsi loppuu happi koska hemoglobiini ei sitä enää toimita, ja maksasi yrittää tehdä parhaansa poistaakseen rautaa kehosta ja säilöäkseen sitä ‘rautasäilöön’, se myös alkaa mennä sekaisin. Siltä puuttuu happi ja se taistelee hävittyä taistelua kun kaikki hemoglobiini päästää rautansa vapaaksi, ja alkaa huutaa ”apua, nyt tulee vahinkoa!” vapauttamalla entsyymiä nimeltä alaniiniaminotransferaasi. PAM, siinä on toinen kolmesta indikaattorista sille käykö potilaalle kylmät vaiko ei.

Lopulta, jos potilaan immuunijärjestelmä ei taistele virusta vastaan ajoissa ennen kuin hänen verensä happisaturaatio tippuu liian alas, joko hengityskoneella tai ilman, elimet alkavat lakata toimimasta. Ei polttoainetta, ei työtä. Ainoa tapa edes yrittää pitää niitä käynnissä on maksimoida happi, jopa ylipainehappihoito jos sellainen on mahdollista 100% hapella useassa ilmakehässä, jotta vain saataisiin annetuksi sitä mikä on jäljellä hemoglobiinista niin että O2:ta liikkuisi edes vähän elimille pitääkseen ne elossa. Niitä kammioita meillä ei ole tarpeeksi, joten jonkin verran tuoreita veren punasoluja, joissa on normaalisti hemoglobiinia, verensiirron muodossa on tarpeen.

Pointti on, että potilaiden, joilta puuttuu rauta heidän hemoglobiinistaan (mikä tekee siitä epänormaalisti toimivan), hoitaminen hengityskoneella intuboimalla on turhaa, ellei sitten toivo että potilaan immuunijärjestelmä toimii maagisesti ajoissa. Koko sairauden juurisyyhyn pitää tarttua.

Optimiskenaario? Hoitaa oireita ajoissa ennen kuin ne edistyvät liian pitkälle. Hydroksiklorokiini (siitä lisää ihan kohta) atsitromysiinissä on osoittautunut fantastiseksi, huolimatta kriitikoiden jatkuvasta ‘anekdoottien’ maininnasta kun kuvataan suurta määrää todisteita. Mutta unohdetaan puhdas veriplasma jossa on vasta-aineita, se saattaa toimia alkuvaiheessa jos potilas ei ole edistynyt liian pitkälle. He tarvitsevat kaiken veren: vasta-aineet ja veren punasolut. Ei ole avuksi lähettää ammuksia sotilaalle, joka on jo tajuton ja vuotaa verta kentällä, pitää lähettää ammukset joiden mukana on hemoglobiinia stimuloivaa magiaa, niin että me voimme herättää sotilaan ja ampua vihollisia.

Hydroksiklorokiinin tarina

Kaikki tuo hassun pihalla oleva ja täysin haitallinen kritiikki, jota media on suoltanut klorokiinin niskoille (puhtaasti poliittisista syistä) kelvollisena hoitona, kaatuu nyt Fake Newsin niskaan. Media aktiivisesti on mukana poliittisessa presidenttipelissä.

Miten klorokiini toimii? Samalla tavoin kuin se toimii malariaan. Nimittäin, malaria on pieni parasiitti, joka tunkeutuu veren punasoluihin ja alkaa syödä hemoglobiinia ruoaksi. Syy sille miksi klorokiini toimii malariaan on sama syy kuin miksi se toimii COVID-19:n — vaikka sitä ei täysin ymmärretä, oletetaan että se sitoutuu DNA:han ja häiritsee sen kykyä hyökätä hemoglobiinin kimppuun. Sama mekanismi, joka estää malariaa saamasta käsiinsä hemoglobiinia ja syömästä sitä, näyttää toimivan myös COVID-19:n (joka on olennaisesti pieniä DNA-palasia taskussa) ja estää sitä kiinnittymästä hemoglobiiniin. Sen lisäksi hydroksiklorokiini (joka on tavallisen klorokiinin johdannainen) madaltaa veren pH:ta, mikä voi häiritä viruksen replikaatiota. Vaikka kaikki yksityiskohdat eivät ole täysin tiedossa, koko oletus tälle mahdollisesti ‘vallankumoukselliselle’ hoidolle on estää hemoglobiinin toiminnan häirintä, oli kyseessä sitten malaria tai COVID-19.

Media ja nojatuolilääkärit eivät voi enää istua pienissä norsunluutorneissaan ja huudella “DURRRR niin tyhmää, malaria on bakteeri, COVID-19 on virus, bakteerilääkkeet eivät toimi viruksiin!” He eivät koskaan lukeneet muistiota, jossa sanottiin että lääkkeen ei tarvitse suoraan toimia patogeeniin ollakseen toimiva. Joskus riittää, että se vain pysäyttää sen mitä se tekee hemoglobiinille, huolimatta mekanismista.

Jokatapauksessa avautuminen saa nyt riittää. Mikä on kaiken lopputulos? Ensinnäkin, hengityskonehoito tarvitsee miettiä uusiksi. Jos laitat potilaan hengityskoneeseen, koska he vaipuvat koomaan ja tarvitsevat mekaanista hengitysapua pysyäkseen hengissä, okei selvä. Anna heille aikaa että heidän immuunijärjestelmänsä selviävät. Mutta jos he ovat tietoisia, valppaana, mukana hommassa — pidä heidät lisähapella. Laita se vaikka maksimiin jos on tarpeen. Jos sinun on PAKKO jossain kohtaa ventiloida, tee se pienellä paineella mutta maksimoi hapensaanti. Älä tuhoa heidän keuhkojaan maksimipaineella, teet enemmän harmia potilaalle koska hoidat väärää sairautta.

Ideaalisesti joitain hoitomuotoja tarvitaan:

  1. Estämään viruksen kasvu ja replikaatio. Tässä CHQ+ZPAK+SINKKI tai muu retrovirushoito auttaa. Mitä vähemmän virusta, sitä vähemmän hemoglobiinia joka menettää rautaa, ja sitä vähemmän vahinkoa ja sen vähemmän vakava tilanne.
  2. Hoidot, joita keneen tahansa voi soveltaa, joiden hemoglobiini on epänormaali tai ei veren punasolut eivät toimi. Verensiirrot. Mitä tahansa, en tiedä koko hoitovalikoiman laajuutta koska en ole lääkäri. Mutta jotain tuonsuuntaista, ja hoitaa todellista sairautta. Jos mietit antaa plasmaa missä on vasta-aineita, ehkä jos he ovat tosi huonossa kunnossa kannattaisi miettiä uudelleen ja antaa VERTA missä on vasta-aineita, tai ainakin verta ensin ja plasmaa sitten missä on vasta-aineita.
  3. Nyt kun tiedämme miten virus toimii ja miten se vaikuttaa kehoomme, kokonainen vaihtoehtojen määrä pitäisi avautua eteemme.

 

Artikkelin julkaissut medium.com


Koska tämä artikkeli on selvästi luetuin koko sivustolla, suositus on että käyttää omaa harkintakykyään ja tutkii myös muita selityksiä. Yksi selitys taudille on kehon myrkytystila, joka aiheutuu geenimuunneltujen elintarvikkeiden glyfosaatista. Kannattaa tsekata: http://eksopolitiikka.github.io/tiede/glyfosaatti-biopolttoaineet-covid-19/

Katso myös:

https://swprs.org/a-swiss-doctor-on-covid-19/

&

Tappavatko virukset ja bakteerit?

&

12 Experts Questioning the Coronavirus Panic

 

5G, 60 GHz, happiabsorptio, sinä ja koronavirus

Kaikkien tulee ottaa täysi vastuu omasta terveydestään ja suojalla lähimmäisiään

Kirjoitin tämän videon avaustekstin puhtaaksi sinulle, jotta voisit tietää mitä 60gigahertsiä tekee ihmiskeholle.

Dana Ashley kertoo [seuraava ei ole sanasta sanaan]

60 gigahertsin vaikutukset eivät ole laajalti julkistettu, mutta tässä on se mitä voin kertoa teille, ja se on osaltaan, ironista kyllä, suurten telealan yritysten mainosmateriaaleista itsestään peräisin. Siinä lukee “60 gigahertsillä on erittäin suora vaikutus happeen itsessään.”

Kyllä, on olemassa artikkeleita, joita nämä yritykset ovat julkaisseet, joissa puhutaan 60 gigahertsin eduista. He avoimesti myöntävät, että 60 GHz on hapen absorptiotaajuus.

Voit katsoa tästä graafista miten säteily vaikuttaa happeen.

60 GHz:n taajuutta alempiin taajuuksiin ei vaikuteta. Kun taajuuskaista osuu 60 GHz:n kohdalle, se piikkaa ja happi absorboi säteilyä suuret määrät.

Tässä 60 gigahertsin taajuudella toimivien laitteiden valmistajien artikkelissa he sanovat, että se tulee auttamaan interferenssitasoissa.

https://www.60ghz-wireless.com/60ghz-technology/60ghz-technology-v-band-carrier-class-radios-for-p2p-p2mp-wireless-networks/

Eikö ole kiva? He eivät halua, että videopelin kuva tökkii, ja suurin osa meistä tietää 5G:tä mainostavista massamedian julkaisuista, että asiat kuten vesi ja puut tulevat olemaan tämän taajuuskaistan tiellä. Joten miten ihmeessä tämä voi olla järkevää, että me käytämme tätä kaistaa, ellei kyseessä ole jokin muu syy kuin nopeammat nopeudet?

02:13 minuuttia Jokatapauksessa, tietäen sen että tämä taajuus vaikuttaa happeen, eikö olekin järkevää että kun lähdetään leikkimään hapen ihmiskehoon absorboitumisen kanssa… annan sinulle yhden arvauksen mikä elin ihmiskehosta alkaa kärsiä ensimmäisenä.

Se tapa jolla 60 gigahertsiä vaikuttaa happeen on tämä.

Kirjasta Magnetobiology’, Underlying Physical Problems. Effects of electromagnetic fields on living organisms:

Happiatomi on O. Happimolekyyli on O2, kaksi atomia yhdessä.

Nämä kaksi atomia muodostavat happimolekyylin ja niillä on yhteisiä elektroneja. 60 GHz saa aikaan happimolekyylin ympärillä olevien elektronien pyörimisen (spin), samalla tavalla kuin korkeatehoiset mikroaallot, jotka vaikuttavat vesimolekyyleihin ruoassa. Ne kuumenevat, osittain siksi että molekyylit pyörivät tai oskilloivat jokaisen aallon johdosta. Pyörimisliikkeen energia näissä superpienissä vesimolekyyleissä saa aikaan muun ruoan lämpenemisen.

Samalla tavallaa kuin 2.4 GHz saa H2O:n oskilloimaan, 5G/60 GHz jopa pienillä tehoilla saa aikaan happimolekyylien pyörimistä; happielektronien spin-taajuuksien muutokset vaikuttavat ihmisen biologiaan.

Kun hengität ilmaa keuhkoihisi, se tuo happea vereesi, aivoihisi, kudoksiisi jne. ja keuhkoihisi tuleva happi tarttuu erittäin tärkeään veren proteiiniin nimeltä hemoglobiini.

Happimolekyylien pyörivien elektronien vaikutus on, että se estää hemoglobiinin toimintaa. Hemoglobiini ei kykene tarttumaan happeen ja viemään sitä muualle kehoosi.

Eikö se, että teleyhtiöt myöntävät, että 60 gigahertsiä on se taajuus jolla happi absorboituu, olekin huikea tieto, ja eikö sen faktan että happi edes jollain tavalla reagoi 60 gigahertsin taajuudella, joka on kaikkein runsaimmin ympärillämme ja varmasti kaikkein tärkein biologisen elämän alkuaine, tulisi olla uutisotsikoissa joilla pysäyttää kaikki 5G:hen liittyvä toiminta ennen kuin me olemme läpikotaisesti testanneet tämän teknologian aikaansaamat vaikutukset?

Jos uskot, että he ovat jo testanneet 60 gigahertsin taajuuksien turvallisuuden ja vaikutukset terveydelle, kuuntele erittäin tarkasti mitä suuren telealan yrityksen edustaja sanoo kun häneltä kysytään tämä sama kysymys.

04:49 min, Blumenthal

Flunssa ja mikroaaltosairaus ovat oireiltaan erittäin samankaltaiset

Lähdeartikkelin kirjoittanut B.N. Frank
“The Flu” and “Microwave Sickness” Share Many of the Same Symptoms
https://www.activistpost.com/2018/01/flu-microwave-sickness-share-many-

Artikkelin julkaissut Our Greater Destiny

Katso myös tämä suomenkielinen haastattelu:

https://www.youtube.com/watch?v=bqnDbO5NPjY

’Jumalan kämmen’ ilmaantuu Brasilian ylle

Omituisen muotoinen pilvi, joka näyttää kämmeneltä, tuli monien silminnäkijöiden todistamaksi torstaina 9. tammikuuta 2020 Brasiliassa, Asunciónin ja Juazeirinhon kaupunkien yllä, Paraíba Caririn alueella.

Asukkaat kuvasivat harvinaisen taivasilmiön juuri ennen kuin ”käsi” hajosi.

Monet asukkaat postasivat kuvan sosiaaliseen mediaan. Eräs asukas sanoi ”Katsokaa miten kaunis, Jumalan käsi on aina meidän yllämme”, raportoi  midiasalouis.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

60 GHz:n langattomien laitteiden happiabsorptiosta

Tämä on langatonta WiFi-teknologiaa käsittelevän teknologiasivuston artikkeli vuodelta 2001. Artikkeli kertoo aika selväsanaisesti miten 5G-teknologia tulee aiheuttamaan HAPENPUUTETTA ihmisillä. Vähän niinkuin koronaviruskin…

Kysyntä kaistalle kasvaa tasaiseen tahtiin. International Data Corporation ennustaa, että USA:ssa internet-kauppa tulee kasvamaan vuoden 1999 $74 miljardista vuoden 2003 $708 miljardiin, ja tietokoneiden käyttäjien määrä tulee tuplaantumaan 81 miljoonasta 177 miljoonaan pelkästään USA:ssa. Johtuen suuresta eksponentiaalisesta kasvusta, tulee asentaa luotettavia kuituoptisia verkkoja nopeasti.

Kuva ei liity artikkeliin
Kuva ei liity artikkeliin, mutta kertoo paljon nykymenosta

USA:ssa alle 5% kaikista kaupallisista toimistorakennuksista pääsee käsiksi kuituoptiikkaan. Fyysisen kuitukaapelin asentaminen maksaa paljon, jopa $250000 per maili, joten monenlaisia välimallin teknologioita on otettu käyttöön tämän ”viimeisen mailin” haasteen kuromiseksi umpeen, kuten ISDN, DSL, satelliitti- ja mikroaaltokommunikaatiolinkit. Kuitenkin nämä teknologiat, kuten ISDN ja DSL, ovat vain väliaikaisia ratkaisuja, sillä ne vaativat fyysisen välittäjäaineen joka ei ole suunniteltu internetin käyttöä varten, ja saatavilla olevat mikroaaltotaajuudet 900 MHz:sta 40 GHz:n sekä satelliittitaajuudet 6 GHz:sta 30 GHz:n ovat rajoitettuja.

Lyhyen matkan, korkean intensiteetin langattomien kommunikaatiolaitteiden käyttöönotto metropolialueilla ja bisnespuistoissa USA:ssa ovat tarpeen. Kaikkein useimmin toimistorakennukset, vaikka ne eivät olekaan fyysisesti kytkettyjä kuiturunkoverkkoon, ovat keskimäärin puolen mailin päässä paikallisesta kuiturunkoverkosta. Langattomat kommunikaatiolaitteet, jotka toimivat korkeammilla taajuuksilla kuten 60 GHz, mahdollistavat firmojen kytkeytyä runkoverkkoon helposti, ilman fyysisen kuidun vetämisen kustannuksia ja viivästymisiä.

Klikkaa kuvaa lukeaksesi raportti
Klikkaa kuvaa lukeaksesi raportti

Johtuen kasvaneesta kaistavaatimuksesta ja mikroaaltojen allokaation harvinaisuudesta, langaton kommunikaatioteollisuus on alkanut keskittyä korkeampiin, aiemmin allokoimattomiin osiin millimetriaaltojen spektristä 40 gigahertsistä 300:n gigahertsiin taajuuksilla. Johtuen ilmakehän radioaaltojen energian absorption suuresta määrästä, millimetritaajuusalue ei ole käytännöllinen langattomien kommunikaatiosegmenttien pitkillä matkoilla. Kuitenkin lyhyillä matkoilla, ”viimeisen mailin” segmenteillä laajennettu RF-datakaista millimetritaajuusalueella mahdollistaa ideaalin, interferenssistä vapaan kuituoptisilla nopeuksilla toimivan yhteyden.

Kuva 1 illustroi ilmakehän millimteriaaltojen absorptiota.

60 gigahertsin millimetritaajuusalueella absorptio on erittäin suurta, jossa 98 prosenttia välitetystä energiasta absorboituu ilmakehän happeen. Vaikka happiabsorptio 60 gigahertsin taajuudella rajoittaa etäisyyttä huomattavasti, se myös eliminoi interferenssin saman taajuuden vastaanottimien välillä.

Kuva 1: Kuivan ilman absorptio per kilometri

Happiabsorption hyöty suhteessa taajuuden uusiokäyttöön on kuvattu kuvassa 2. Kuva 2 illustroi etäisyyden suhdetta 60 gigahertsin taajuudella tapahtuvan uusiokäytön etäisyyteen, vihreä alue, sekä tavallista aluetta, sininen alue. Happiabsorptio mahdollistaa saman taajuuden uusiokäytön erittäin lokalisoidussa ilmatilassa. Toiminta 60 gigahertsin aaltospektrillä mahdollistaa usean interferenssistä vapaiden saman taajuuden radioterminaalien asentamisen tiheästi vierekkäin.

Kuva 2: Taajuuden uusiokäyttö, lähde: FCC Bulletin 70A

60 GHz:n kommunikaatiojärjestelmän tulee jotenkin ratkaista happiabsorption ongelma, 16dB/KM. Jotta systeemi voisi toimia luotettavasti edes lyhyillä matkoilla, erittäin keskitetty, kapean kaistan sädeantenni täytyy ottaa käyttöön, jotta kasvatettaisiin vastaanottajalle saatavilla olevan signaalin tasoa. Tämä happiabsorption ja kapean säteen lähetyksen yhdistelmä tehostaa 60 gigahertsin radiolinkin tehoa, ja minimoi luvattoman lähetyksen sieppaamisen mahdollisuuden.

Perinteiset langattomat kommunikaatiojärjestelmät, jotka toimivat alemmilla taajuuskaistoilla 900 megahertsistä 40 gigahertsiin, usein interferoivat toistensa kanssa kun ne on sijoitettu liian lähekkäin toisiaan. Tämä interferenssi, joka johtuu radiotaajuisen energian dispersiosta ja kontrolloimattomasta etenemisestä ilmakehässä minimoituu FCC:n taajuuskoordinoinnilla, lisensoinnilla ja interferenssiä vähentävien tekniikoiden kuten leveän spektrimodulaation käytöllä. FCC:n lisensointi edeltää tiheää laitteiden käyttöönottoa paikallisten lisenssien lukumäärän rajoittamisella ja leveän spektrin tekniikat ovat osoittautuneet ainoastaan marginaalisesti tehokkaiksi, sillä kohinan kokonaismäärä on kasvanut. 60 gigahertsin taajuusalueella happiabsorption vaikutukset ja kapean säteen antennien käyttö minimoivat interferenssin todennäköisyyden radioiden välillä. Teoreettisesti 100000 60 gigahertsin taajuudella operoivaa järjestelmää on mahdollista sijoittaa kymmenen neliökilometrin alueelle ilman interferenssiongelmia.

Sääolosuhteilla on negatiivisia vaikutuksia kaikkiin radiolähetyksiin, erityisesti millimetritaajuusalueella, jossa vakavat myrskysateet voivat aiheuttaa niinkin suuren kuin 20 desibelin menetyksen signaalin vahvuuteen jokaista lähetyskilometria kohden. Kun radiolähetysten etäisyys kasvaa, häivemarginaali, joka tarvitaan komepnsoimaan sääolosuhteita, kasvaa samassa suhteessa. Koska 60 gigahertsin taajuudella toimivat radiot lähettävät ainoastaan lyhyitä matkoja, sääolosuhteiden komepnsaatio ei ole yhtä suuri kuin systeemeille, jotka lähettävät yli kilometrin pituisia matkoja.

60 gigahertsin taajuudella äärimmäisen suuri ilmakehän absorptio johtuu pääosin ilmakehän molekyylikoostumuksesta. Kuva 3 illustroi ilmakehän vaimennusominaisuuksia aallonpituuksille 3 senttimetristä 0.3 millimetriin. Millimetriaalloille absorptiomolekyylit ovat pääasiallisesti H2O, O2, CO2 ja O3. Koska O2:ta on pääosin varsin johdonmukaisesti tarjolla maanpinnan tasolla, sen vaikutukset 60 gigahertsin radiolähetyksen etenemiseen ovat helposti mallinnettavissa marginaalin budjetointitarkoituksia varten. Lisäksi suuret vaimenemiset happiabsorptiosta johtuen tekevät jopa pahimman luokan sääolosuhteiden vaimennusvaikutuksista merkityksettömiä, erityisesti lyhyillä matkoilla joissa 60 gigahertsin systeemit toimivat. Jopa äärimmäiset sademäärät, 25mm/hr (5dB/KM), tulevat kontribuoimaan ainoastaan pienen prosenttiosuuden aggregaattivaimennukseen 60 gigahertsin happiabsorption taajuusalueella.

Kuva 3: Ilmakehän vaimennusominaisuudet aallonpituuksille 3 senttimetristä 0.3 millimetriin.

Tällä hetkellä Federal Communications Commission (FCC) on allokoinut millimetriradioaaltospektrin 57.05:sta 64:n gigahertsiin lisensoimattomaan käyttöön Part 15:n alaisuuteen. Kaikkien langattomien laitteiden, jotka toimivat 60 gigahertsin taajuudella, tulee hankkia Part 15 -tyypin sertifiointi. Kun ne on sertifioitu, tuote voidaan ottaa käyttöön lisenssivapaasti ympäri USA:ta. Tämä lisensoimaton taajuuskaista mahdollistaa loppukäyttäjän välttyä ylimääräisiltä kuluilta, jotka aiheutuvat FCC:n pitämistä taajuuskaistojen huutokaupoista tai rajoitettujen lisenssimäärien aiheuttamasta kilpailutilanteesta.

Johtuen 60 gigahertsin taajuuskaistan ainutlaatuisista ominaisuuksista sekä saatavilla olevan raakakaistan määrästä, 60 gigahertsin taajuudella toimiva langaton kommunikaatio tarjoaa luotettavan ”viimeisen mailin” vaihtoehdon fyysisen kuitukaapelin vetämiselle. 60 gigahertsin kommunikaatiojärjestelmiä voidaan käyttää erilaisiin sovellustarkoituksiin, mm. metropolialueiden verkkoihin, kampuksien verkkoihin, runkoverkkoihin, verkkojen haaralinkkeihin, tilapäisiin hätäverkkoihin ja paikalliseen käyttöön.

Artikkelin julkaissut RF Globalnet

Valopallo ylittää junaradan Venäjällä

Tammikuun 3. päivänä 2020 Vladimiir Kartsovnik postasi omituisen videon Facebookkiin, jossa näkyy sininen hehkuva orbi, joka ilmaantuu metsän laitaan.

Seuraavaksi orbi leijailee junaradan yli ja päätyy toiselle laidalle ennen räjähtämistään.

Olipa kyseessä sitten pallosalama tai henkiolento tai avaruusolentojen alus, ilmiölle ei tähän mennessä ole ilmaantunut vielä minkäänlaista selitystä.

Allaolevat kuvat näyttävät peilatun ja negatiivisen väripaletin kuvat orbista.

Vaikka Vladimir ei maininnut paikkaa, nauhoite tuntuu olevan tehty Venäjällä.

https://www.facebook.com/vladimiir.kartsovnik/videos/3199403310074816/

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pleiadeksen perspektiivi koronavirukseen

Tällä videolla Pleiadeksen neuvosto kertoo perspektiivinsä koronavirukseen ja tuleviin muutoksiin joilla päästä elävän Maan yhteyteen ja harmoniaan.

Tiivistelmä kanavoinnista:

”Tämä virus on varmasti jotain joka teidän tulee ottaa suurella varauksella, kuitenkin varautuminen on eri asia kuin irrationaalinen pelko. Monet teistä ovat karanteenissa tai viettävät paljon aikaa eristyksessä, ja voitte valita käyttää tämän ajan erittäin tuottavasti. Tämä on lopun alkua, ja myös alkua suurelle valon aikakaudelle, joka on tulossa. Voitte tehdä muistiinpanoja tästä ajasta miten voimakasta energianne on. Voitte vahvistaa suurta pelkoa, tai voitte auttaa toisia löytämään rauhan ja mielenterveyden omasta itsestään. Teidän ensin tulee tehdä niin itsellenne! Tämä on ensimmäinen monista asioista, jotka tulevat järisyttämään planeettaanne. Tulee olemaan muitakin muutoksia ympäri maailman, joista jotkut vaikuttavat koko planeettaan ja toiset ovat paikallisia ilmiöitä. Kyse ei ole siitä josko ne tapahtuvat, vaan milloin ne tapahtuvat.

Kun planeettanne siirtyy ulottuvuuksien taajuuksissa, pelko joka pitää Maata kiinni matalammassa tiheydessä tulee pinnalle. Virus ja tulevat koettelemukset palvelevat tätä tarkoitusta. Voitte käyttää näitä kokemuksia auttamaan syvälle juurtuneen pelon vapauttamisessa. Syvin pelko on kuoleman ja yhteyden poikki menemisen pelko. Ratkaisu tähän löytyy myös nimestä ”korona”, joka tarkoittaa kruunua monella teidän kielistänne. Kun pidätte kruunuchakranne avoinna, pidätte kiinni yhteydestänne Alkulähteeseen, jolle teidän fyysisen inkarnaation rajoitteenne eivät ole olemassa. Kun voit luottaa, että elämän loppu ei ole SINUN loppusi ja että Korkeampi osa sinusta järjestelee elämäntapahtumiasi, voit pysyä rauhallisena ja tasapainossa joka huokuu ulospäin.

Näinä aikoina kuuntele omaa sydäntäsi. Jos sinusta tuntuu aidosti turvalliselta mennä ulos, tee niin. Jos sinusta tuntuu siltä, että sinun tulee vetäytyä syrjään, tee niin. Levosta saa paljon hyvää. Suurin immuunijärjestelmäongelmienne syy on stressi ja levon puute. Levossa ja rauhassa löydät niin paljon syvemmän yhteyden. Nyt on todella aika kysyä itseltäsi: mitkä ovat minun todelliset prioriteetit? Käyttäkää tätä aikaa keskittymään niihin ja keskittymään omaan hyvinvointiin ja lepäämiseen, vahvistamaan immuunijärjestelmäänne ja yhteyttänne niihin joita rakastatte. Tämä virus johtaa moniin suuriin muutoksiin planeetallanne, jotka kaikki littyvät vanhojen systeemien lakkauttamiseen, jotka väärinkäyttävät luontoanne ja luovat eriarvoisuutta ihmisten keskuuteen, ja palaatte kaikki muistoon ihmiskunnan ykseydestä luonnon ja Jumalallisuuden kanssa.”

Rakkaudessa ja Rauhassa, Dante Starshine