Nämä ihmiset väittävät USA:n valtiolla olevan UFO-artifakteja

Niin paljon on puhuttu Metamateriaaleista. Metamateriaalit voivat olla UFOn palasia, UFO-romua, teknologista laitteistoa ja teoriassa myös implantteja sekä kokonaisia aluksia. To the Stars Academy of Arts and Sciencen (TTSA) Jacques Vallee ja muut väittävät, että heillä on hallussaan näytteitä, tai ainakin ovat testaamassa sellaisia nähdäkseen ovatko nämä aitoja ja anomaalisia. Tri. Garry Nolan, joka ennen työskenteli TTSAssa ja on Valleen kollega, otti käyttöön termin metamateriaali tätä tarkoitusta varten. Metamateriaaleille on myös muita määritelmiä, jotka eivät liity mitenkään UFO-ilmiöön. Tri. Nolan sanoo, että tarkempi termi olisi ultramateriaali. Kuitenkin metamateriaalit terminä tuntuvat jääneen käyttöön.

Monet väittävät valtion ja/tai alihankkijoiden, riippumattomien tutkijoiden ja kehittäjien (Independent Research and Development activities, IRAD), erikoisohjelmien (Special Access Programs, SAP), vahvistamattomien erikoisohjelmien ( Unacknowledged Special Access Programs, USAP) ja muiden ryhmittymien omistavan näitä artefakteja. Niin monia väitteitä on esitetty, ja koska armeijaa kiinnostaa TTSA:n tutkimus, metamateriaalien tutkimuksen legitimointi ja mahdollisesti jopa todistusaineisto, voisi aika olla koittanut näille. Koska  TTSA on nyt ryhtynyt yhteistyöhön (Cooperative Research and Development Agreement, CRADA) USA:n armeijan kanssa, heillä saattaa olla pääsy tähän listaan. Kuitenkin keskityn toisiin nyt.

Kaikki eivät tunnu olevan samaa mieltä siitä minkälaisiin lopputuloksiin tai läpimurtoihin ollaan päästy valtion ja/tai alihankkijoiden tutkimuksissa, joilla materiaaleja on, mutta seuraavien henkilöiden väitteiden mukaan näytteitä on heillä hallussa. Katsotaanpa:

New York Times

New York Times käynnisti metamateriaalien ja UFO-romun aikakauden Helene Cooperin, Ralph Blumenthalin ja Leslie Keanin artikkelilla Glowing Auras and ‘Black Money’: The Pentagon’s Mysterious U.F.O. Program, kun he raportoivat Bigelow Aerospacen saaneen toimeksiannon AAWSAP-ohjelmassa (Advanced Aerospace Weapons System Application Program) Bigelow Aerospacen Advanced Space Studies -ohjelman (BAASS) kautta, joka säilytti metalliseoksia DIA:n alihankintana:

Bigelowin ohjauksessa yhtiö muokkasi rakennuksia Las Vegasissa metalliseosten ja muiden materiaalien varastointia varten, jotka on Elizondon ja muiden ohjelman alihankkijoiden mukaan löydetty tunnistamattomista ilmailmiöistä.

Jacques Vallee

Jacques Vallee ei väitä tietävänsä varmasti valtiolla olevan materiaaleja, mutta hän sanoo kuulleensa tarinoita:

Toisen alueen ihmiset ovat kiinnostuneita tottakai Roswellista ja törmäyksistä. Kahdeksan niistä on dokumentoitu New Mexicosta 40-luvulla. Ja että dataa ja raportteja niistä on, mutta minulla ei ole pääsyä niihin. Ja kuulen kaikenlaisia tarinoita, aivan kuten tekin kuulette, siitä että hallitus olisi takavarikoinut nämä laitteet ja laittanut ne — antanut ne — jonkin yrityksen kellariin, jonkun ilmailualan yrityksen, ja se on ok. Olen varsin skeptinen useista syistä sitä kohtaan että hallitus tietäisi paljon enemmän kuin mitä me tiedämme heillä olevan. Ja itse asiassa tämä on sellainen ala… tarkoitan että salattu tutkimus on legitiimiä. OK? En ole sitä vastaan että valtio ja armeija tekevät salattua tutkimusta. Kuitenkin, salattu tutkimus on rajoittunutta mm. budjetin ja informaation kommunikoinnin suhteen, ja se on tutkimuksen este. Niin että tutkimusta on paljon vaikeampaa tehdä tuossa ympäristössä, ja useimmiten se epäonnistuu. Ja minun tutkimukseni, jota haluan tehdä, on avointa tutkimusta.

Loading video

Tri. Diana Pasulka ja ‘Tyler’ “American Cosmic”-kirjasta

“Tyler” on hahmo Diana Pasulkan faktakirjassa American Cosmic. Hänen taustansa on mystinen. Pasulka kirjoittaa:

“Oli huhuja siitä, että hän oli työskennellyt useille valtion virastoille.”

Pasulka sanoo hänestä:

“Sain tietää, että 18-vuotiaasta lähtien hän on työskennellyt USA:n avaruusohjelmassa, ensin harjoittelijana ja sen jälkeen insinöörinä avaruussukkulaohjelmassa.”

Syy sille miksi otan esiin “Tylerin” taustat on näyttääkseni, että hän mahtuisi hyvin kriteereihini joko valtion työntekijänä tai valtion alihankkijan työntekijänä, avaruusohjelman tapauksessa. Tri. Pasulka väittää “Tylerin” tienneen ”väitetyn” autenttisen UFO-törmäyspaikan ja UFO-romun sijainnin.

“James ja Tyler uskoivat, että heillä on evidenssiä, ei ainoastaan uskomus, tukeakseen sitä että artefaktit olivat peräisin avaruusolennoilta ja että törmäyspaikka oli aito.”

Kun hän puhuu “Tylerista”, itsestään ja toisesta tieteentekijästä, Pasulka sanoo:

“Me olimme epätavallinen tiimi: kaksi tieteentekijää jotka uskoivat, että heillä on fyysistä todistusaineistoa planeetan ulkopuolisesta älystä, ja uskontotieteen professori.”

Toinen maininta “Tylerista” kun hän katselee artefakteja laboratoriossa:

“Tyler, kuitenkin, oli yksin laboratoriossaan, artefaktien, sikarin ja brandylasin kanssa.”

Tri. Hal Puthoff

Tri. Hal Puthoff on TTSA:n jäsen. Puthoffin esityksen aikaan Society for Scientific Exploration -konferenssissa hän viittasi metamateriaalinäytteisiin:

“Joten sallikaa minun antaa teille esimerkki siitä miten nämä jutut auttavat ihmisiä, jotka selvittelevät näitä todella vaikeita ongelmia. Valitsen tässä yhden: metamateriaalit ilmailualan käytössä. Haluaisin puhua teille hienoista materiaaleista, mutta ne ovat salaisia. Kuitenkin, on paljon materiaaleja jotka on jo keksitty tai jotka ovat jopa julkisesti käytössä.”

Luis Elizondo

Elizondo, TTSA:n jäsen, sanoi että “jotkut erittäin, erittäin korkean tason edustajat hallinnossa” ovat briiffanneet sekä koskien UFOja että metamateriaaleja. Elizondo sanoi televisiossa Tucker Carlsonin ohjelmassa:

Carlson: Joten kysyn sinulta viimeisen kysymyksen… Uskotko, perustuen vuosikymmeniin USA:n valtion palveluksessa tässä asiassa, että USA:n valtiolla on hallussaan materiaaleja näistä aluksista?

Elizondo: Uskon, kyllä.

Carlson: Onko mielestäsi USA:n valtiolla hallussaan romua UFOsta juuri nyt?

Elizondo: Valitettavasti, Tucker, minun tulee todella olla varovainen salassapitosopimuksen kanssa. En voi sanoa paljoakaan yksityiskohtia tuosta, mutta yksinkertaisesti sanottuna, kyllä.

Loading video

Tucker Carlson kysyi presidentti Trumpilta Elizondon väitteistä. Trump kiisti tietävänsä asiasta, mutta yksinkertainen seikka josta Carlson presidentiltä kysyi televisiossa oli läpimurto jo itsessään.

Carlson: Me puhuimme valtion edustajan kanssa hetki sitten joka sanoi USA:n valtiolla olevan hallussaan UFO-romua ilmatukikohdassa. Oletteko tietoinen tästä?

Trump: En ole kuullut tuota, ei. En ole kuullut tuota. Ei ole ollut, hallituksessa, ei ole ollut iso juttu, mutta olen nähnyt sen ohjelmassasi, mutta olen nähnyt sen. En oleta sen olevan oikein, mutta… tiedäthän, minulla on avoin mieli, Tucker.

Carlson: Teillä on, hra presidentti. Kiitos siitä.

Trump: Nykyään voi uskoa mitä tahansa, eikö?

Loading video

 

Tri. Eric Davis

Luis Elizondon paljastuksen jälkeen tutkija James Iandoli kysyi tri. Eric Davisilta Elizondon kommenteista. Davis sanoi:

”Luis Elizondon erittäin lyhyt vastaus Tucker Carlsonin kysymykseen siitä onko USA:n valtiolla hallussaan törmänneistä UFOista teknologiaa on 1000% oikein. Kansallisen turvallisuuden salassapitosopimukseni estävät minua lisäämästä tähän minkäänlaista kommenttia.”

Eric Davis

Davis tuntuu myös uskovan ainakin joitain aspekteja eversti Philip Corson tarinasta. Tarina voi olla värikynällä korjailtu, mutta yhtä kaikki osa siitä voi olla totta. Corsosta puhuttaessa tri. Davis sanoo:

“(Corson) työ siviilinä oli käsitellä törmäyksistä saatuja materiaaleja ja antaa niitä eri turvallisuusalan alihankkijoille analyysia ja takaisinmallinnusta varten. Joten se osoittautui oikeaksi. Ja siksi se on tuossa. Ja on tapahtunut useita törmäysnoutoja.”

Loading video

Artefakteja voi olla USAP:ssa, SAP:ssa & IRAD:ssa

IRAD:t, SAP:t ja USAP:t voivat olla paikkoja joista UFO-artefakteja löytää varastoituna. Samaan aikaan tilanne on uskomattoman sekavaa, mahdollisesti tarkoituksella. Vaikka ne ovat valtion toimeksiantoja, se miten paljon valtio niitä valvoo ja miten paljon valtiolla niihin on pääsy vaihtelee, ja joskus se ei ole paljon mitään. Se, että olet työntekijä valtion toimeksiantamassa SAP:ssa, ei tarkoita että sinua pidettäisiin valtion työntekijänä ja näin sinun ei tarvitse vastata valtiolle.

Tom DeLonge

George Knappin haastattelussa, joka on jaossa MysteryWire.comissa, Tom DeLonge puhui sekä siitä, että valtiolla on hallussaan alastulleita jäänteitä ja valtion ohjelmista, että siitä missä artefakteja mahdollisesti säilytetään, mm. yksityisessä teollisuudessa:

DeLonge: Mutta tiedän että sellaista oli, ja minulle kerrottiin, että oli törmäyksiä. Ja me pidimme sitä… mahdollisesti me herpaannuimme, pelkäsimme. Me piilotimme sen, loimme vastatiedustelun ”kissa-hiiri-leikin” pitääksemme ihmiset poissa kysymästä vaikeita kysymyksiä joihin meillä ei ollut vastauksia, ja me loimme tämän törmäysohjelman paljon suuremmaksi kuin Manhattan Project, paljon suuremmaksi kuin Apollo, jotta voisimme selvittää miten hommat toimivat ja miten rakentaa oma puolustusjärjestelmämme sitä vastaan, jos tällaisia on muitakin. Ja mielestäni se on kiinnostavaa.

Knapp: Onko se… voitko sanoa onko se valtiolla? Onko se mitä me käsittelemme valtion voimaansaattamista vai onko se ulkopuolella vai onko se pikkaisen molempia? Tarkoitan, valtiolla on paljon ihmisiä jotka tietävät, mutta paljon ihmisiä, tai ainakin osa keskeisistä pelureista, ovat valtion viitekehyksen ulkopuolella?

Delonge: Uskon, että se on valtiolla, mutta uskon että iso osa tästä on olemassa välkyllä tavalla. En ole täysin varma onko näin salaisuuden ylläpitämiseksi, mahdollisesti, mutta mielestäni näin on siksi että varmistettaisiin maailman parhaiden kykyjen asian parissa työskentely. Kun meillä ensi kerran alkoi olla… kun me ensi kerran löysimme alukset, minä tiesin tuovamme mukaan yksityisteollisuuden, armeijan, tiedustelupalvelut… varsin erilaisen porukan erittäin, erittäin kohonneita ajattelijoita ja sanoin ”Miten me hoidamme tämän?” Tiedän, että paljon yksityistä teollisuutta pääsi mukaan syvälle peliin koska se on se missä heidän osaaminen oli. Ja nuo yritykset, jotka työskentelevät noiden asioiden parissa, menevät puolustusministeriön alle ja joutuvat toimimaan kuten valtio, mutta se on edelleen yksityinen korporaatio, jota tietyt lait suojelevat. Joten tiedän keskusteluistani neuvonantajien parissa, jotka, kun kysyin heiltä… kysyin heiltä erään tietyn kysymyksen. Sanoin, ”Onko meillä… onko se laillista työskennellä kehittyneen teknologian parissa samalla tavoin kuin te teette? Vai määrittääkö kansallinen turvallisuus sen mitä voi tehdä?” En ollut epäkunnioittava. En sanonut ”Teettekö jotain laitonta?” Oli erittäin selvää mitä he yrittivät saavuttaa, kun saamani vastaus oli juuri se laki, juuri se pykälä ja juuri se momentti valtion verkkosivulta. Minulle esitettiin aivan erityinen tekstin kohta, jonka mukaan nämä turvallisuuslaitokset toimivat.

Loading video

Knapp: Tuossa lauseessa oleva viittaus on, että meillä on teknologiaa jostain muualta, voit kutsua sitä vaikka vieraaksi, se ei ole meidän, se on tuntematonta. Meillä on teknologiaa ja yritämme selvittää miten se toimii ja miten suojautua siltä?

DeLonge: Joo. Se on tasan tarkkaan se mitä tapahtuu. Sitä on vaikea uskoa, sitä on super vaikea myöntää, mutta se on juuri se mitä tapahtuu, joo.

Loading video

Muita kommentteja näitä ryhmiä koskien

Chris Mellon

Erityisen kuvaava lainaus IRADeja koskien tuli eräältä joka on myös TTSA:n jäsen, Chris Mellonilta. Hänen kommenttinsa (jotka on annettu vuonna 2016 ja voivat nyt olla jo vanhentuneita) voidaan myös tulkita yleisesti skeptisiksi UFO-artefaktien olemassaoloa kohtaan. Koska TTSA tällä hetkellä väittää pitävän hallussaan metamateriaaleja, ja ksoka niin moni muu on astunut julkisuuteen väittäen, että valtiolla on niitä, olisi kiinnostavaa tietää onko Mellonin mielestä edelleen vaikeaa kutiella, että avaruusolentojen teknologia pysyisi piilossa. Kuitenkin, voitaisiin väittää että metamateriaalit eivät enää ole piilossa, koska kansa on saanut jo tietää niistä, mikä tekee Mellonin mielipiteestä, tavallaan, nyt oikean. Mellon esitti mielipiteensä ennen TTSA:n julkista perustamista. Huolimatta kaikesta muusta tässä lainauksessa ja minun sekavasta tulkinnastani siitä, pidän hänen sanojaan IRADeista äärimmäisen tärkeänä.

Tässä on lainaus Mellonin ja Leslie Keanin haastattelusta:

Kean: Jotkut sisäpiirin lähteet ovat ehdottaneet, että noudetut laitteet UFOsta voisivat olla yksityisen ilmailualan yrityksen hallussa, joka on riippumaton puolustusministeriöstä. Tällä tavoin se ei olisi valtion valvonnassa ja sen identiteetti olisi vain harvojen tiedossa. Voisiko tämä olla mahdollista?

Mellon: Mielestäni on vaikeaa kuvitella jonkin niinkin räjähdysherkän kuin avaruusolentojen teknologian pysyvän salassa vuosikymmeniä. Joten vaikka minulla ei ole syytä uskoa, että mitään avaruusolentojen teknologiaa on saatu haltuun, sanon tämän: Jos se olisi minä, ja yrittäisin haudata sen syvälle, veisin sen pois valtion valvonnasta täysin ja sijoittaisin sen osastoon, joka on täysin uusi entiteetti jo olemassaolevan puolustusteknologian yrityksen sisälle ja pyörittäisin sitä kuin “IRADia” eli “Independent Research and Development Activitya.”

Bernard Haisch

Bernard Haisch otti kantaa UFO-ohjelmiin sekä törmäyksen nouto-ohjelmaan itseensä. Spekuloin, että Haisch on oikeassa ja AATIP todellakin löysi törmäysohjelman, ja tämä on se syy miksi Elizondo tunsi olonsa itsevarmaksi tehdä lausunto Tucker Carlsonin ohjelmassa siitä, että valtiolla on UFO-romua. Haisch sanoi hänen blogissaan:

“Seuraava on olettamus.

Lähteet kertovat minulle, että tämä kaikki on pelkkä jäävuoren huippu. Neljän toisiinsa liittyvän mutta erillisen, tunnistamattoman SCI-ohjelman ryhmä, jotka liittyvät vuoden 1947 Trumanin muistioon, on edelleen olemassa ja niitä pyöritettiin 1990-luvulle asti suurissa ilmailualan yrityksissä kuten Lockheed, TRW, Raytheon, Aerospace Corp. jne. Nämä olivat kalliita ohjelmia, sillä salailun hinta voi olla paljon suurempi kuin itse tutkimuksen. AATIP-ohjelmalla ei ole mitään kytköstä näihin neljään paljon paremmin rahoitettuun ohjelmaan. Todellakin, pimeän budjetin ohjelmat yleensä ovat luokkaa $10 miljardia ja siitä ylöspäin. Aiheet ilmeisesti sivuavat teknologian takaisinmallinnusta ja Maan ulkopuolista biologiaa. AATIP löysi UFO-törmäysohjelman virallisia kanavia pitkin, mutta siltä evättiin pääsy siihen koska AATIP itsessään ei ole SAP. Senaattori Harry Reid keräsi nimiä puolustusministeriölle jotta sille annettaisiin SAP-status, mutta puolustusministeriö eväsi tämän pyynnön.”

Tri. Kit Green via Richard Dolan:

Richard Dolanin artikkeli ja haastattelu tri. Kit Greenin kanssa on erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin on tärkeää mainita, että on epäselvää josko tri. Green uskoo näiden oikeasti olevan UFO SAP-ohjelmia:

Kysyin häneltä kaiken tämän lopuksi, kaikista niistä läheltä piti -tilanteista, uskoiko hän että SAP:t liittyivät UFOihin, avaruusolentoihin ja tällaisiin. Hänen vastauksensa, kuten aina, oli äärimmäisen tarkka. Perustuen hänen tiettyyn kokemukseensa ja asiantuntemukseensa, hän ei nähnyt mitään syytä mennä aiheeseen.

Sitten, toisessa kohtaa artikkelia Doan ja Green puhuvat ristiriitaisesta Wilsonin dokumentista ja tri. Green kertoo joitain hänen mielipiteitään SAP:sta:

Jälkikeskustelussa Kit Green lisäsi omaan lausuntoonsa. Vaikka hän ei halunnut lausuntoaan kirjattavan ylös koskien Wilsonin dokumentin aitoutta, hän sanoi kyllä, että dokumentissa käyty ”yleinen keskustelu” oli ”äärimmäisen tuttua” hänelle. Erityisestti, se miten SAP:n liittyen ”tulee aika jolloin ne eivät enää ole USA:n valtion hallinnassa”.

Lisäksi Wilsonin reaktion kuvaus dokumentissa — Wilsonin suuttumus ja tyrmistys siitä, että hänet suljettiin ohjelman ulkopuolelle, johon hän uskoi olevansa auktoriteettia — kuulosti Greenin mielestä täysin oikealta. ”Itse asiassa”, hän lisää, ”kaikki SAP:t joissa olen ollut mukana ovat olleet siinä kategoriassa, poislukien yksi. Kun menen niihin laitoksiin, siellä ei ole valtion työntekijöitä.”

Kun siirrytään haastattelun loppuun, Dolan tiivistää tri. Greenin ajattelun SAP:hin liittyen:

Ne ovat kehittyneintä tutkimusteknologiaa, jota kehitetään missään yksityisessä korporaatiossa, mutta sen lisäksi perusskenaario on, että USA:n valtio ei ole muuta kuin turvallisuusorganisaatio, joka työskentelee näiden yksityisten tahojen hyväksi. Minun mielikuvani on, että USA:n valtiolla on vähän sanomista näissä ohjelmissa. Se tarjoaa rahaa, turvaa ja arvokasta infraa, siinä kaikki. Kun teknologia on valmis käyttöön, silloin voi tarina olla toinen, kun armeija ottaa käyttöön kenttäkelpoisen järjestelmän.

Entinen senaattori Harry Reid

Aiemmassa haastattelussa entinen senaattori Harry Reid sanoi, että hän halusi AATIP:n muuttuvan SAP:ksi jotta se pääsisi käsiksi salattuihin materiaaleihin. Viime viikolla haastattelussa George Knappin kanssa, sen sijaan että viittaisi muihin UFO-ohjelmiin ryhminä joilla saattaisi olla materiaaleja, Reid viittasi ”julkisiin korporaatioihin” niinä joilla on materiaaleja. Tämä on linjassa sen kanssa mitä monet ovat sanoneet, että yksityiset alihankkijat, julkiset korporaatiot ja/tai yksityiset tutkimus- ja kehitysohjelmat (IRADit) ovat niitä joilla on romua sekä myös niitä missä jotkut viralliset valtion UFO-ohjelmat voisivat olla.

George Knappin haastattelusta Harry Reidin kanssa:

Vuonna 2009 Reid yritti saada Pentagonin muuttamaan AATIP SAP:ksi, salaisemmaksi operaatioksi, osittain siksi että hän halusi liittää tämän muihin tutkimusohjelmiin joilla voi olla tai sitten ei kovaa todistusaineistoa UFOista, mm. materiaaleja tai teknologiaa, jota on noudettu törmäyspaikoilta.

“Syy sille miksi tein näin on, että aina liikkuu huhuja, jotkut sanovat että julkiset korporaatiot pitävät materiaaleja hallussaan ja että niitä meidän pitäisi syynätä”, Reid sanoo. ”Halusin varmistaa oliko väite voimassa, mutta en saanut sitä läpi, he eivät tukeneet sitä, eivät hyväksyneet.

Katso George Knappin haastattelu Harry Reidin kanssa täältä.

Harry Reidin historiallinen kirje:

Reid letter 1

Reid letter 2

Reid letter 3


Monia muita väitteitä on esitetty liittyen näihin ohjelmiin ja tahoihin, joilla mahdollisesti on UFO-romua, artefakteja, metamateriaaleja ja mahdollisesti jopa kokonainen alus. Se on aihe joka pitää ottaa vakavammin. Armeija tuntuu olevan kiinnostunut aiheesta, ja reportteri jopa kysyi istuvalta presidentiltä siitä. Kun eri ryhmät testaavat teknologiaa, tämä on aihe joka ei ole katoamassa vähään aikaan.

 

Artikkelin julkaissut Silva Record

SARS ja kemikaalivanat — miten rakentaa immuniteetti

Tämä artikkeli on kirjoitettu aiemman SARS-epidemian aikaan 2000-luvun alussa.

Johtuen kansojen syvien rivien pienentyneestä keskittymiskyvystä ja kyynisestä luonteesta, muodin ja musiikin trendit menevät äkkiä pois muodista. Sama tuntuu koskevan median huomiota tiettyjä tauteja kohtaan. Jokaisella kaudella on oma tähtensä, oli kyseessä sitten Hong Kongin influenssa, hullun lehmän tauti, suu- ja sorkkatauti, kirjekuoripernarutto, lihansyöjäbakteerit tai Länsi-Niilin virus.

Jokaista hypetetään uutena tautina joka tuhoaa terveyden ellei pese käsiä ja katso uutisia, ja jokainen unohtuu yhtä nopeasti kun seuraava tauti pääsee otsikoihin.

Ei ole siis yllätys nähdä SARS viimeisimpänä virusten supertähtenä.

Ei ole epäilystäkään — tuhannet ihmiset ovat sairastuneet pahaan flunssankaltaiseen saurauteen ja sadat ovat kuolleet. Mutta median reaktio on ylihypetetty suhteessa SARSin tartuntanopeuteen ja kuolleiden prosenttiosuuteen. Ainoat joiden tulisi olla huolissaan taudista ovat vanhukset, joiden immuunijärjestelmä ei enää toimi kunnolla, sillä he ovat reippaasti suurin osa ihmisiä jotka SARSiin ovat kuolleet.

Tottakai, media yrittää pelotella kaikkia valokuvilla terveistä aasialaisista hengityssuojaimet naamassa. Lisäksi on epäilyttävää nähdä kuolleitten prosenttiosuuden kasvavan; tohtorit yleensä määräävät lääkkeitä suhteessa taudin havaittuun vakavuuteen.

Kaikki lisääntyvä hysteria SARSista on mahdollisesti aiheuttanut tilastollisen piikin määrättyjen antiviruslääkkeiden vahvuudessa ja määrässä, joiden sivuvaikutukset ovat saattanet tappaa enemmän ihmisiä kuin itse tauti. AZT:n ja AIDSin tapauksessa kuvio toistuu usein perinteisessä lääketeollisuudessa; “lääke” tuppaa olemaan pahempi kuin itse tauti, koska se estää oireita mutta monesti katalysoi oireiden syytä.

On mahdollista, että SARS on geneettisesti manipuloitu, mutta miksi?

Jos se on totta, sen suhteellisen vähäinen kuolettavuus ja ylenpalttisen suuri mediahuomio viittaa siihen, että se on tahallaan suunniteltu pelottelemaan maksimimäärä ihmisiä minimimäärällä kuolonuhreja. Media, joka mahdollisesti toimii ahneudessaan kuluttajien energiasta ja huomiosta, on jokatapauksessa auttamassa tahalliselta näyttävää tiettyjen ‘voimien’ yritystä terrorisoida lisää kansaa alistumaan.

Epätoivoiset ihmiset hyväksyvät epätoivoisia keinoja, jopa silloinkin kun heidän pelkonsa on suurimmaksi osaksi tyhjästä nyhjäisty.

Vaikka SARSin tiedetään eläneen kuukausia hiljaiseloa ennen epidemian puhkeamista, viimeisimmän epidemian käynnistävä tapahtuma oli erittäin epäilyttävä: se levisi nopeasti kerroksesta toiseen hotellissa Kiinassa, jossa asui rikkaita ulkomaalaisia, jotka pian lentäisivät kotimaihinsa. Jotkut ovat pohtineet miten se olisi voinut levitä niin nopeasti rakennuksen lävitse, ja hypotetisoivat että tauti olisi voinut siirtyä jätevesiputkista puhtaan veden varantoihin hotellissa.

Tämä jos mikä on ad hoc -selitys.

Ottaen huomioon SARSin luonteen ja sen selvät poliittiset seuraamukset, on enemmän todennäköistä että tauti oli tahallaan ihmisagenttien levittämä kerroksesta toiseen, infektoiden valikoidut kohdehenkilöt, tai mahdollisesti kaasun avulla pisaratartutettu ilmastointikanavia pitkin. Ei voi muuta kuin muistella elokuvan 12 Apinaa viimeisiä minuutteja. Valtion on helppo tehtailla geneettisesti viruksia, kun sillä on resurssit tehdä niin, ja on vieläkin helpompaa levittää sellaista geenimanipuloitua virusta.

Yleinen metodi on levittää yhtä tautia toisten tartuntoina.

Joten mitä tästä on seurannut?

Yleisesti kansa on herkistetty hyväksymään yhä suuremmat rajoitteet heidän vapauksilleen, ja yhä suurempi voimaantuminen auktoriteeteille, joilla ei oikeasti ole parhaat etumme mielessään. SARS-potilaat sairaaloissa ovat nyt karanteenissa, niin että sukulaisilla on vaikeaa vierailla heidän luonaan — mikä tarkoittaa, että heidät pumpataan täyteen lääkkeitä jotka voivat tappaa heidät eivätkä heidän sukulaisensa voi tehdä mitään asialle.

Bush on allekirjoittanut käskyn, joka sallii pakkokaranteenin mahdollisesti infektoituneille ihmisryhmille.

Vaikka SARS voi kadota piakkoin, käsky tulee jäämään voimaan, ja vaatii ainoastaan uudelleen jonkin tehtaillun taudin välkyn mediahypen pakottaa mikä tahansa kaupunki kansakunnassa karanteeniin. Toronto on esimerkki kaupungista, joka joutui kohteeksi taloudellisen tuhon kokeelle yksinkertaisella viranomaisten lausunnolla (WHO), jota tuettiin median propagandan avulla. Lisäksi vaikuttaa siltä kuin tämä olisi testiajo oikealle epidemialle, jotta saadaan infrastruktuuri paikalleen perustaudin oireita paisuttelemalla.

Mitä tautiin itseensä tulee, ilmeisesti muut tekijät voivat olla taudin leviämisestä vastuussa kuin henkilöstä toiseen levittyminen. Se onko patogeenilla mitään vaikutusta potentiaaliseen uhriin riippuu paljolti hänen immuunijärjestelmästään.

Immuunijärjestelmä ei ole pelkästään biologinen, se on myös sähkömagneettinen ja metafyysinen. Toisin sanoen, sähkömagneettiset ja metafyysiset tekijät suuresti vaikuttavat siihen kuinka vakava vaste syntyy mistään patogeenista. Virukset ovat passiivisia olentoja, niillä ei ole energiaa tai liikkuvuutta itsessään millä pakottaa itsensä infektoitumaan mihinkään tai keneenkään. Ainoastaan isännän omien solujen avulla se voi tunkeutua, replikoitua ja tuhota. Ne ovat enemmänkin pieniä koputuksia kuin portinmurtajan oven särkemisiä mita tulee oven avaamiseen sairaudelle.

Jopa biologisella tasolla tarvitaan isännältä jonkinlainen lupa taudille astua sisään ja kukoistaa. Metafyysisesti kehon sielu sallii taudin tulla täyteen kukoistukseensa jos se potentiaalisesti tarjoaa joillekin oppitunnin.

Esimerkiksi, kun eksyy elämänpolulta ja ottaa omakseen stressaavan ja kyynisen kuvan elämään, voi syntyä tauteja jotka ovat sekä mentaalisesti että emotionaalisesti oireita epätasapainosta, ja ne auttavat opettamaan hyväksymään terveemmän olotilan. Kyllä, on olemassa biologisia prosesseja jotka näitä heijastelevat, kuten kortisolin lisääntyminen (stressihormoni), mutta nämä toimivat samaan aikaan, tai ovat seurausta allaolevista metafyysisistä prosesseista.

Ylläolevan kappaleen asia on itsestään selvää, mutta myös muissa lähteissä on mainittu metafysiikan ja terveyden välinen linkki. Yhden Laki puhuu siitä miten tauti tarjoaa valitun oppitunnin infektoituneelle henkilölle. Se on syy sille miksi nauru ja positiivisempia asenne voivat johtaa nopeampaan paranemiseen ja miksi, kuten mainittua, stressi pahentaa tautia.

Immuunijärjestelmän fyysinen komponentti on suuressa roolissa myös. Yllämainitussa ovianalogiassa sanottiin, että virukset ovat kuin pieniä koputuksia. No, jopa pieni koputus voi mennä läpi paperiovesta — ja pahasti heikentynyt immuunijärjestelmä ei suojaa taudilta, huolimatta metafyysisistä ja sähkömagneetisista tekijöistä.

SARSiin sairastuneet selvästikin ovat immuunijärjestelmiltään heikempiä, mutta kommentin pointti oli painottaa, että heidän haavoittuvaisuutensa SARSille ei ole pelkästään fyysistä, vaan siinä on mukana myös metafyysisiä tekijöitä. Toisin sanoen, terve olotila mentaalisesti, henkisesti ja emotionaalisesti on suureksi suojaksi taudilta, erityisesti useimpia viruksia vastaan.

Kuvataksemme taudin fyysistä ja metafyysistä luonnetta, tässä on tiivistelmä niistä, jotka ovat haavoittuvaisempia.

Lapset ovat haavoittuvaisia kahdesta syystä:

  • ensinnäkin, poislukien perintönä saatu immuniteetti, heillä ei ole vasta-aineiden varastoa aiemmista altistuksista viruksille, ja täten he ovat fyysisesti haavoittuvaisia monille viruksille;
  • toiseksi, heidän keho-sielu -yhteytensä kehittyy ajan kanssa ja niin sielu (korkeampi itse) ei voi kontrolloida sitä mitä heille tapahtuu yhtä kehittyneesti kuin vanhempina.

Toinen haavoittuvainen ryhmä on ihmiset ilman yksilöllistä sielua, sillä heidän infektionsa ovat suurimmaksi osaksi satunnaisia koska ei ole syytä joko kieltää tai sallia mitään tiettyä sairautta, eikä ole korkeampaa metafyysista agenttia jolla kontrolloida sellaisia kuvioita.

Näistä olennoista voit lukea lisää teoksessa Matrix Agents: Profiles and Analysis.

Avaruusolennot Cassiopeialta ovat ehdottaneet kasvattaa ihmisten tietämystä asioista, millä sallia sulkea aukot joilla virukset tulevat sisään. Tämä on järkeenkäypää, sillä lisääntynyt tietoisuus tuo mukanaan vähemmän tarvetta oppia maallisia oppitunteja. Olen tutkinut läheisesti todellisuuden luonnetta viimeisen vuosikymmenen ajan, jatkuvasti kasvattaen tietoisuuttani, ja ei ole mitenkään yhteensattumaa että en ole sairastunut flunssaan seitsemään vuoteen.

Muutamat kerrat olen saanut taudin pitkän altistumisen jälkeen stressille ja negatiiviselle ajattelulle. Terveet emootiot ja tietoinen mieli tuntuvat kykenevän ehkäisemään sairauksia. Yhdistä tämä hyvään fyysiseen kuntoon ja kunnolliseen ruokavalioon tarpeellisilla lisäravinteilla, ja olet erittäin terve.

Jotkut voivat kysyä mitä järkeä terveydessä? Eikö se ole ruumiiseen keskittymistä?

No, kuten kaiken kanssa kyse on tasapainosta. Jos on liian sairas, silloin keskittyy liikaa sairauteen ja sen tuomiin tuskiin eikä voi tehdä muuta. Jos on liian keskittynyt terveyteen, silloin ei oikein tee muuta kuin huolehtii terveydestään.

Oppitunteja voidaan oppia helposti tai vaikeasti. Helppo tapa on oppia muiden mokista. Taudit ovat vaikea tapa oppia — joten ne jotka väittävät että sairastumattomuus ei mahdollista oppituntien oppimista ovat samaan aikaan oikeassa ja väärässä. He ovat väärässä siinä mielessä että oppitunteja voidaan oppia myös helposti; esimerkiksi on mahdollista oppia näkemään asiat tasapainoisemmalla, positiivisemmalla tavalla sen sijaan että olisi vihoissaan ja kyyninen, mikä estää joitain sairauksia jotka muuten istkisivät negatiivisuuden myötä.

Mutta he ovat myös oikeassa silloin, kun tauti pakotetaan pois ilman vastaavaa korjausta metafyysisella tasolla. Esimerkiksi, elinikäisestä emotionaalisesta tukoksesta seuraava syöpä, joka on vihaa tai katkeruutta, voidaan leikata pois kirurgisesti, mutta tämä ei tee mitään sille syövän aikaansaaneelle syylle, ja syöpä usein palaa toteuttamaan tarkoituksensa.

Terveyden tarkoitus on optimoida biologinen kone niin, että elämäntehtävä voidaan saavuttaa jouhevimmalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

On tapauksia, joissa on epäreilu epätasapaino fyysisessä immuniteetissa, ja on täysin ookoo korjata tuo epätasapaino fyysisellä tasapainottajalla kuten kolloidihopea, Zapper, Rife-säde tai luonnollisilla lisäravinteilla kunte melatoniini tai spirulina tai alfalfa, tai mikä tahansa lisäravinne sopiikin henkilökohtaisesti. On satunnaisia esimerkkejä siitä miten ihmiset ovat käyttäneet niitä ja anekdotaalisesti raportoineet positiivisia tuloksia.

Jos sinua kiinnostaa, tee tutkimuksesi ja koita varoa väärää informaatiota.

Jokatapauksessa epäreilut fyysiset epätasapainot voivat seurata ympäristön aiheuttamista pakotetuista (vapaata tahtoa rikkovista) vaikutteista: kemikaalit kuten fluori ja aspartaami, ionisoiva säteily, ja sähkömagneettinen säteily kuten ELFt ja mikroaallot muutama mainitakseni. Vaikka vahva sielu voi ylittää nämä vaikutteet, ne silti rasittavat fyysisesti.

Tämä tuo meidät immuniteetin sähköiseen komponenttiin. Seuraavat kappaleet ovat teknisiä, mutta kirjoitan tätä kaikille kiinnostuneille.

Kvanttimekaanisten prosessien ja sähkömagnetiikan avulla sielu on yhteydessä neuroneihin ja DNA:han fyysisessä kehossa.

Näin on siis mahdollista teknologisesti luoda sähkömagneettinen signaali, joka häiritsee tätä prosessia. Niitä voidaan käyttää myös parannukseen (kuten Rife-säteitä), mutta tätä maailmaa pyörittävä teknokratia haluaa käyttää mieluummin manipuloivaa ja kuolettavaa teknologiaa. Kvanttimekaniikan ja sähködynaamisten vaikutusten yhdistelmä johtaa holografiseen resonanssiperiaatteeseen, jota on käytetty radionisissa ja psionisissa teknologioissa.

Siinä yhden kappaleen värähtelymerkki voidaan siirtää ja sekoittaa toiseen. Esimerkiksi radionialla on mahdollista sekoittaa kasvimyrkyn värähtely hyönteisten täyteiseen nurmikkoon radionisessa laitteessa, ja pian nurmikolla ei ole enää hyönteisiä ilman, että yhtään myrkkyä on ruiskutettu siihen.

Ihmissielu projisoi oman kvantti-EM-kenttänsä (aura) eetterikehon lävitse, joka pitää kehon solut järjestyksessä ja toiminnassa. Meediot voivat aistia tämän kentän ja se voidaan kuvata Kirlian-kuvauksella.

Kirlian-kuvaus kuvaa itseasiassa sähköstaattisen purkauksen kappaleesta, joka elektrodin eteen on laitettu, mutta aura muuttaa avaruuden vakioita (permittivisyyttä) joka muuttaa sähkövakiota ja näin madaltaa vakuumin/ilman resistanssia avaruudessa kulkevia säteitä pitkin, jota sähköpurkaukset näin kulkevat. Eetterikehon aura on vahvempi kuin ympäristön sähkömagneettiset signaalit, mutta nämä signaalit kuitenkin aiheuttavat stressiä fyysiseen kehoon.

On mahdollista lähettää signaaleja, jotka sisältävät jonkin tietyn sairauden värähtelytaajuuden, niin että lisätään sen mahdollisuutta levitä kohdepopulaatiossa. Helpompi menetelmä on lähettää subliminaalisia viestejä ääni- tai mikroaaltoina, jotka on suunniteltu heikentämään kansan immuunijärjestelmää. Koska mentaali- tai emotionaaliset tilat ovat suuressa roolissa immuniteetissa, nämä subliminaaliset viestit joutuisivat ainoastaan lähettämään negatiivisia ajatuksia ja emootioita avatakseen henkilön tietoisuuteen aukon viruksille, jotka sitten tulisivat sieltä läpi.

Lisäksi pelkällä hysterialla on mahdollista aikaansaada psykosomaattisia sairauksia, ilmiö josta minulla ei ole epäilystäkään etteikö se olisi ollut mukana Aasian SARS-tapauksissa. Massojen psyykkinen energia kasattuna yhteen konseptiin luo eteerisen ajatusmuodon, pseudoälyn joka toimii sairaudelle altistumisen todennäköisyysaihiona populaation sille resonanteissa sektoreissa — mikä on taas yksi negatiivinen mediahypen seuraus lisää.

Tämän kommentaarin yksi pointeista on sanoa, että elektromagneettisia signaaleita esiintyy, jotka ovat erityisesti tiettyjen sairauksien edistämiseen suunniteltu.

Kirjassa Bringers of the Dawn sanotaan:

Moderni teknologia on yksi suurimmista taajuuskontrolloinnin aseista. Teille on myyty viihde- ja hyötylaitteita, ja ne liittyvät kaikki taajuuskontrollointiin. Me suosittelemme vahvasti, että heitätte televisionne menemään. Ne ovat pääosin työkalu joilla manipuloida tietoisuuttanne päivittäin. Tämä kokeilu on niin hienosäädetty, että te vastaatte television subliminaalisiin viesteihin tauteja muodostamalla. Joten kokonainen sukupolvi on tappamassa itseään katsomalla televisiota ja tukemalla lääketiedettä samalla kun he tekevät niin. […] Joskus sieltä lähetetään vapauttavaa informaatiota, mahdollisesti jopa New Age -ohjelma. Kuitenkin voitte havaita sellaisen televisiolähetyksen siitä miten kevyeksi ja rajoittamattomaksi itsenne tunnette, samalla teitä ammutaan subliminaalisella taajuudella joka riistää teiltä omat ajatuksenne. Tämä subliminaalinen viesti pitää teidät paikallaan ja eräänlaisessa “selviydy, tule-ajoissa, ole-hiljaa, mene-töihin” -yhteiskunnassa. Televisio edistää epäaktiivisuutta ja lihavaa, rauhoitettua elämää. Katsokaa ympärillenne. Herätkää, ihmiset! Suurin osa subliminaaleista televisiossa tehdään teknologialla, joka on kehitetty yhdessä planeetan ulkopuolisten olentojen kanssa. Subliminaalien käyttö ihmistietoisuuden ärsyttämiseen on muuttunut maailmanlaajuiseksi ohjelmaksi. Jos mietit koteja joissa on kaksi, kolme tai neljä televisiota, sinun täytyy myöntää että se on ollut erittäin menestyksekäs markkinointiohjelma. Jotkut ihmiset, jotka ovat tietoisia subliminaaleista televisio-ohjelmissa luulevat olevansa niille immuuneja. Kuitenkin, television vaikutukset ovat niin läpikotaisia, että aivan sama mitä sanot tekeväsi, et voi kumota sitä mitä teknologia tällä hetkellä saa aikaan värähtelytaajuudellesi.

Televisio voisi olla yksi kaikkein tehokkaimmista laitteista joilla lähettää tautisignaaleja koska lähes kaikilla Amerikassa on ainakin yksi. Verrattuna vaikka Rife-sädelaitteeseen, jota käytetään parantamiseen, joka koostuu lasiputkista täynnä jalokaasua, joka on varattu sähköllä pulssivalon tuottamiseksi.

Televisiot emittoivat sähköisiä ja magneettisia kenttiä, röntgensäteitä ja pulssivaloaaltoja, joita kaikkia moduloidaan sillä ohjelmalla jota TV ottaa vastaan. Jos Rife-putki voi parantaa, silloin televisio voi mahdollisesti heikentää tai sairastuttaa (Rife-periaatteen väitetään toimivan resonoimalla ja hajottamalla patogeeneja, mutta se on portinmurtajalähestymistapa tauteihin. Hienosäädetty valosignaali voi lähettää informaatiota, mahdollisesti taudin värähtelykuvion, jos niin halutaan).

Todisteet vahvasti viittaavat siihen, että televisiolla on negatiivinen vaikutus ihmisen mieleen. Tämä menee pidemmälle kuin yksinkertainen ajanhaaskaus ja kulttuurillinen tai poliittinen indoktrinaatio. Näin ole varuillasi sen suhteen mitä katsot, erityisesti siihen mitä tulee uutisiin. Miten monta SARS-tapausta on katalysoitu niiden signaalien avulla, jotka on lähetetty uutisten avulla, joita kaikki katsovat pysyäkseen ajan tasalla SARS-tilanteesta? Ehkä tämä on pieni tekijä, mutta uskon sen olevan teknisesti mahdollista.

Sähkömagneettisten aaltojen vaikutus immunijärjestelmään liittyy suoraan kemikaalivanoihin. Vuonna 2000 kirjoitin tekstin Chemtrails: Suppressing Human Evolution, jossa hypotetisoitiin sitä miten kemikaalivanat sisältävät virusvektoreita, joiden tarkoitus on infektoida ja geneettisesti vaikuttaa kohdepopulaatioon estääkseen heidän DNA:nsa aktivoitumasta korkeammin kehittyneeksi muodoksi. Tämä voi kuulostaa tieteiskirjallisuudelta sinusta, mutta lue artikkeli ja päätä itse. Seison silti hypoteesini takana, sillä mikään ei ole sitä vielä kumonnut.

Artikkelin julkaisun aikaan ei ollut mitään näytteitä siitä, että barium- tai alumiinisuolojen kemikaalivanat puskisivat koneista ulos, sillä kukaan ei ollut testannut niit, ja pian tuon jälkeen ensimmäisistä näytteistä löydettiin barium-titanaattia.

Barium-titanaatilla on uskomaton sähkönvarauskyky. Tuohon aikaan minusta tuntui, että tätä ainetta käytettiin varaamaan kemikaalivanojen kuituja niin, että ne eivät kasautuisi yhteen vaan hylkisivät toisiaan ja levittäytyisivät. Nykyään tiedetään, että erilaisia barium- ja alumiinisuoloja ja partikkeleita löytyy kemikaalivanoista, joista jotkut heijastavat tutka- ja mikroaaltosäteitä paremmin ja toiset taas parempia varaamaan sähköä. Tämä viittaisi siihen, että niille on enemmän syitä kuin pelkästään kemikaalivanojen peitteen homogenisointi.

On noussut esiin erilaisia selityksiä joilla selittää kemikaalivanat hyväntahtoisena valtion ilmiönä. Olen kumonnut kolme pääteoriaa jo vuonna 2000 siitä, että kemikaalivanat olisivat osa massarokotusohjelmaa, vakavaa populaation harventamisen projektia tai säämuokkausta, mutta pari uutta on noussut pinnalle sen jälkeen. Yksi esimerkki on raportti, joka postattiin anonyymisti carnicom.comiin. Se ehdotti kahta uutta teoriaa, että kemikaalivanat sisältäisivät metallipartikkeleja, jotka heijastavat auringonvaloa pois Maapallolta ilmaston lämpenemistä vastaan taistelemiseksi, ja että ne myös luovat ilmakehään johtavia kanavia, joita käytetään armeijan maaston 3D-kartoitusprojektissa.

Ilmastonlämpenemisteoria on selvästikin valheellinen, koska biologista materiaalia kuten erilaisia patogeeneja ja kuivuneita ihmisten verisoluja on löydetty vanajäämistä, ja lisäksi koska kemikaalivanoja nähdää tavallisesti myös illalla. Missä se auringonvalo on illalla? William Thomas on ottanut tämän teorian ja popularisoinut sen, ja minun tulee kyseenalaistaa hänen lähteensä ja aikeensa.

Toinen teoria on oikea teknologinen sovellutus armeijassa nimeltään Radio Frequency Mission Planner (RFMP) ja Variable Terrain Radio Parabolic Equation (VTRPE). Näistä voit lukea lisää sivulla carnicom.com.

Näitä käytetään kartoittamaan vihollismaaperää ja helpommin monitoroimaan heidän kommunikaatiotaan. Vaikka tämä voi olla totta, tutkan ja mikroaaltojen heijastavat hiukkaset kuten barium- ja titaanisuolot voivat olla käytössä paljon pahantahtoisemmissa tarkoituksissa. Lisäksi tämä teoria ei selitä sitä miksi kemikaalivanoista löytyy biologisia komponentteja, tai niiden immuunijärjestelmän sammuttavaa luonnetta, tai sitä miksi tuhansissa kaupungeissa Amerikassa viikottain on ruiskutettu kemikaalivanoja vuodesta 1998 lähtien — jos tämä on armeijan projekti, miten paljon testausta tarvitaan ja miksi ainoastaan erittäin kansoitetuilla alueilla?

Selvästikin tämä teoria on väärää informaatiota.

On absoluuttinen fakta, että tautien esiintyvyys piikkaa usean päivän minkään kemikaalivanan ruiskuttamisen jälkeen missä tahansa yhteisössä. Patogeenistä materiaalia on löydetty useista kemikaalivananäytteistä useista sijainneista. Ihmiset tuppaavat sairastumaan samanlaisiin oireisiin samaan aikaan eri kaupungeissa, joissa yhteinen selittävä tekijä on, että samana päivänä on ruiskutettu kemikaalivanoja.

Tässä on lista ainesosista, joita vahvasti uskon olevan kemikaalivanoissa:

  • immuunijärjestelmää sammuttavia kemikaaleja kuten etyleenidibromidia (EDB)
  • tutka- ja mikroaaltoja heijastavia metalliaineita, kuten barium tai alumiini
  • dielektrisiä onttoja polymeerikuituja
  • bakteeri- ja virusvektoreita
  • jäänteitä geenimanipuloinnista ja replikaatioproseduureista, joita on käytetty rakentamaan patogeenivektoreita

Pitäen yllämainitun informaation mielessä, tässä on asiantunteva arvaus miksi kemikaalivanoissa on metallihiukkasia:

Kemikaalivanaprojektin tarkoitus on kuin onkin estää ihmisten evoluutio fyysisellä, mentaalisella ja henkisellä tasolla. Sen pääasiallinen tavoite on suorittaa aerosoli-‘geeniterapiaa’ kohdepopulaatioihin ruiskuttamalla niiden päälle virusvektoreita, jotka kykenevät sammuttamaan DNA-aktivaatioprosessin infektoiduissa.

Mutta johtuen viruksien itsensä heikkoudesta, tarvitaan useita ehosteita:

  1. virusvektorien säilyttäminen ontossa polymeerikuidussa, joka suojaa niitä Auringon UV-säteilyn tuhoisilta vaikutuksilta ja auttaa välittäjäaineita levittäytymään varattujen kuitujen sähköstaattisen hylkimisvoiman avulla
  2. mukanaolevat kemialliset immuunijärjestelmään vaikuttavat aineet heikentävät ja valmistelevat kehoa viruksen vastaanottamiseen
  3. mikroaaltoja heijastavien aineiden käyttö auttaa vahvistamaan populaatioon sädetettyjä mielenhallintasignaaleja ja tautisignaaleja, jotta metafyysinen immuniteettimekanismi heikkenisi
  4. toisen tason tavoitteisiin kuuluu mielenhallintaohjelma ja heidän kollektiiviseen käyttäytymiseensä vaikuttaminen jollain agendalla.

HAARPin käyttö yhdessä sähkömagneettisten ‘kanavien’ avulla, jotka koostuvat metallisista kemikaalivanahiukkasista, keskittää mielenhallintamikroaallot populaatioon.

Kemikaalivanakerrostuman ja ionosfäärin väliin muodostunut resonanssionkalo voi tukea ELF-taajuudella indusoituja värähtelyjä. Televisiot ja kännyköiden mikroaaltotornit, kaksi muuta kontrollimekanismia, eivät kykene saamaan aikaan ELF-aaltoja yhtä helposti kuin kemikaalivanat yhdessä HAARPin kanssa.

Joten tiivistyksenä, koska virukset usein eivät pääse läpi metafyysisestä suojamekanismista, vaaditaan sähkömagneettinen menetelmä joka vaikuttaisi tuohon suojamekanismiin, ja siksi käytetään mikroaaltoja. Tämä ei ole ainoa syy sähkömagneettisten signaalien manipuloinnille — sellaiset signaalit turruttavat myös mieltä, välittävät ajatuksia mieleen, vahvistavat emootioita ja saavat aikaan lammasmaista tottelevaisuutta.

Vaikka nämä kontrollimetodit ovat yksityiskohtaisia, ne silti epäonnistuvat saamaan aikaan niiden aiotun tavoitteen yksittäisten terveiden henkilöiden tapauksissa, joilla on korkea tietoisuuden taso, hyvä henkinen hyvinvointi ja suhteellisen hyväkuntoinen immuunijärjestelmä. SARS on hyvä esimerkki siitä miten taudit toimivat poliittisessa, biologisessa, psykologisessa, kaupallisessa ja metafyysisessa kontekstissa.

Sekä SARS että kemikaalivanat ovat yksinkertaisesti osa vihamielistä agendaa, jota ajavat maailman poliittinen ja sotilaallinen eliitti pitääkseen Maapallon populaation aisoissa ja kontrollissa. Onneksi heidän metodinsa ovat epätäydellisiä ja jokainen päivä yksittäisiä ihmisiä herää ja voimaannuttaa itsensä.

Tämän artikkelin aikomus oli auttaa kontribuoimaan tuohon heräämiseen ja voimaantumiseen.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Ufologia: Hörhötieteestä vakavaksi tieteeksi


Vuosikymmenien ajan akateemiset tutkijat ovat sivuuttaneet UFOjen tutkimuksen pseudotieteenä. Mutta todisteiden muuttuessa kovemmiksi ja kovemmiksi ohittaa, jotkut organisaatiot ovat viimeinkin alkaneet ottaa askelia tehdäkseen alasta legitiimin.


Niin kauan kuin ihmiset ovat väittäneet nähneensä UFOja — ja se on pitkä, pitkä aika — vakiintunut tiedeyhteisö on enemmän tai vähemmän pitänyt niitä höpöhöpönä. Vaikka se ei olekaan muuttunut paljoakaan, jopa edes kun me olemme keskellä modernia ufologian renesanssia, jotkut kapinalliset tieteentekijät ovat kamppailleet tuodakseen akateemisen uskottavuuden UFO-tutkimukseen.

Richard Hoffman, 25-vuotias IT-asiantuntija USA:n armeijan varusvarastolla Redstone Arsenalissa, Huntsvillessa, Alabamassa on pääarkkitehti. Hän ylläpitää armeijan digitaalista arkkitehtuuria ja suojelee sitä hyökkäyksiltä.

Hän on myös UFO-tutkija.

”Tiedeyhteisöllä on silti tehtävää vuosikymmenien stigman kanssa, joka liittyy siihen mitä he pitävät pseudo- ja hörhötieteenä”, Hoffman kertoo Popular Mechanicsille. “Monet tieteentekijät ovat kiinnostuneet ilmiöstä, mutta usein lannistuvat muitten sanomisista, joten he piilottavat tämän”.

Hoffman on yksi kolmesta johtokunnan jäsenestä, joka pyörittää voittoa tavoittelematonta tiedejärjestöä nimeltään Scientific Coalition for UAP Studies (SCU). Tuntematon tai tunnistamaton ilmailmiö (UAP) on nykyinen tunnistamattoman lentävän esineen (UFO) uudelleenbrändäys, termi jolla monien mielestä on liikaa kulttuurillista painolastia.

“UFO-organisaatioita on jäljellä nykypäivänä vain muutamia”, Hoffman sanoo. “Niistä muutamista jotka ovat jäljellä, jokaisella niistä on omat uniikit kontribuutionsa ilmiöihin, mutta useimmissa tapauksissa kyse on datankeruuroolista vs. pitkän aikavälin tapaustutkimuksesta.”

Ero SCU:n — ja se on iso — on, että se kerää dataa jota voidaan analysoida ja tutkia tiedeasiantuntijoiden voimin, ja tästä sitten saadaan vertaisarvioituja tutkimuksia journaaleihin ja verkkosivuille, sanoo Hoffman. SCI ei kerää päivittäisiä UFO-havaintoja, vaan se kaivaa monimutkaisempia tapauksia, joissa voi olla usean anturin dataa, kuten tutkahavaintoja ja videoita.

Poster of "Flying Saucers Attack! Earth vs. the Flying Saucers"

Legitiimiyden tavoite

SCU oli tärkeässä osassa tutkittaessa Nimitzin UFO-tapausta, kun se julkaisi lähes 300-sivuisen raportin tapauksesta. Kaksi vuotta sitten New York Times julkaisi jutun laivaston piloteista, jotka torjuivat omituisen kappaleen San Diegon rannikolla marraskuussa 2004 ja kuvasivat videon kappaleesta F-18:n asekameralla.

Popular Mechanics julkaisi jutun useasta muusta kantahenkilökunnan työntekijästä, jotka ovat myös nähneet Nimitzin kohtaamisen omissa tutkissaan ja aluksen videojärjestelmässä.

SCU:n paperi tutki tarjolla olevaa dataa ja todistuksia koskien tapausta ja he tulivat tulokseen, että ”tulokset viittaavat siihen, että ottaen huomioon saatavilla oleva informaatio, AAV:n kyvykkyydet ylittävät kaiken tunnetun teknologian.”

SCU ei tullut tulokseen, että jokin ei-ihmisäly olisi tästä vastuussa. Täysin tietoisena merkittävistä aukoista datassa organisaatio ehdotti, että ”kaikkien laivaston tietojen julkistaminen, jotka liittyvät tähän tapaukseen mahdollistaisivat täyden, tieteellisen ja avoimen tutkimuksen ja se on vahvasti suotavaa.”

UFO-tutkijayhteisö on tottunut niukkaan ja vähäiseen dataan UFO-tapauksista. Suurin osa tapauksista ovat puhtaasti anekdootteja. Kun fyysistä todistusaineistoa on saatavilla, syvälle juurtunut ufologinen salaliitto- ja myyttikoneisto alkaa vaarantaa tuota dataa.

“Tähän päivään asti ei ole ollut laajaa ja hyvin rahoitettua tieteellistä tutkimusta näistä ilmiöistä ajantasaisilla työkaluilla ja asialleen omistautuineilla tutkijatiimeillä” sanoo Robert Powell, SCU:n hallituksen jäsen, Popular Mechanicsille. SCU pyrkii muuttamaan tämän. Jäsenyys organisaatiossa vaatii CV:n jättämistä ja komitea käy tarkkaan läpi kaikki hakijat.

Ketkä sitten ovat SCU:n 69 aktiivista jäsentä? Suurimmaksi osaksi tiedemiehiä, entisiä armeijan virkamiehiä ja entisiä poliiseja joilla on teknistä osaamista ja taustaa tutkimuksessa, Powell sanoo. Ja suositukset ovat vakuuttavia: ”kaksi nykyistä ja yksi entinen NASAn tohtori, Lockheedin, NORADin ja USA:n avaruussotilasjohdon taustoista tulevia ihmisiä”, hän sanoo.

UFO-tutkimusyhteisön ja tiedeyhteisön välisen aukon umpeen kuromiseksi SCU:lla on tiimi joka perustaa vertaisarvioidun tiedejulkaisun. “Alkuvaiheen suunnitelmat julkaisulle ovat, että se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, ja ensimmäinen julkaisu tapahtuu vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla”, Powell sanoo. “Kuka tahansa, joka haluaa jättää tutkimuksen julkaisuun, tulisi ohjata ottamaan yhteyttä SCU:n.”

Towns People Watching Night Sky For UFOs

Stigmaa vastaan

SCU ja samanlaiset organisaatiot edelleen kamppailevat kovasti huolimatta kaikesta lupaavasta edistyksestä. Vuosikymmenten kestänyt tabu koskien UFOja ja niiden tutkimusta on täysin perinteisen tiede- ja akateemisen yhteisön käsissä. Ne ovat, perimmiltään, likainen aihe joka voi lopettaa uran kuin seinään.

Vuonna 1953 Robertsonin paneeli muodostettiin käymään läpi UFO-raportteja valtion käskystä johtuen omituisesta sarjasta ilmahavaintoja, jotka tehtiin Washington DC:n yllä aiempana vuonna.

Paneeli tuli tulokseen sen salaisessa raportissa että UFOt eivät olleet uhka kansalliselle turvallisuudelle, ja esittivät että kansallisen turvallisuuden neuvosto aktiivisesti alkaisi debunkkaamaan UFO-raportteja tarkoituksenaan ideologisesti rokottaa kansa varmistaakseen, että UFOista tulee aihe joka on aina naurunalaisena. Paneeli jopa suositti, että UFO-tutkijat ja tutkimusryhmät joutuisivat tiedustelupalvelujen valvonnan alaisiksi vallankumouksellisesta toiminnasta.

17 vuotta myöhemmin kuuluisa Condonin raportti, joka oli USA:n ilmavoimien ja Coloradon yliopiston tuote, oli vastuussa ilmavoimien UFO-tutkimusohjelman Project Blue Bookin lakkauttamisesta. Raportti sai epäilyttävää julkisuutta kun muistio julkaistiin jossa selitettiin, että raportti itsessään joutui “huijaamaan” kansan ajattelemaan tutkimuksen olevan objektiivinen, mutta se varmistaisi sen että lopullinen kanta on että UFO-tapaukset ovat huijausta, harhaa ja ihmisten virheitä.

Virallisesti UFOt muuttuivat naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä new age UFO-profeetat ja kultit, tarinat Venuksen avaruusolennoista, Etelänapamantereen tukikohdista ja UFO- sekä salaliittokulttuurien sekoittuminen keskenään ja ne joilla on empiiristä dataa tai rationaalis-looginen tulokulma tähän aiheeseen lyötiin samaan joukkoon ja samaan alakulttuuriin kuin he, jotka väittivät kanavoivansa avaruusolentoja tai olevansa aikamatkaavia avaruusolentojen suurlähettiläitä, jotka käyttävät ihmisten hyväsuskoisuutta tienatakseen elantonsa.

Ei ole ihmekään, että akateemikot, asiantuntijat ja tiedemiehet julkisesti jänistävät pois aiheen piiristä. Taustatyössä tätä artikkelia varten eräs fyysikko New Yorkin yliopistosta ilmaisi vaivaantuneisuutensa ja pyysi että hänen nimensä jätetään mainitsematta, sillä hän yritti edelleen päästä tutkijan uralle.

“Minulla ei tule sellaista fiilistä tiedeyhteisöstä, että se olisi yhtään enempää kiinnostuneempi tai avoimempi kuin mitä se oli ennen”, sanoo Alexander Wendt, poliittisen tieteen professori Ohion osavaltion yliopistosta Popular Mechanicsille. “Mutta se mikä on muuttunut, mielestäni, on politiikka. Mielestäni tuuli on kääntymässä tässä, aivan kuten monessa muussakin asiassa. Ja se on mahdollisesti erityisesti nuoret jotka vievät muutosta eteenpäin ja ovat avoimempia.”

Newspaper headline reports on notice sign at Rendlesham UFO trail, Rendlesham forest, Suffolk, England, UK

Tieteen tulevaisuuden takominen

Wendt, joka on tehnyt akateemista työtä UFO-aiheen piirissä ja luennoinut TEDx Columbuksessa UFOjen tieteestä, istuu UFODatan hallituksessa, joka on projekti jolla luodaan korkean teknologian havaintojärjestelmiä monitoroimaan taivaita ja tarkkailemaan anomalioita. Hän tietää, että UFO-tutkimuksen ympärillä on tabu, ja minkä tahansa rahoituksen saaminen UFO-tutkimukseen on edelleen vaikeaa. Wendtin mukaan ei valtio eikä tiedeorganisaatiot aio rahoittaa UFO-tutkimusta. Ratkaisu tuntuu olevan joukkorahoitus tai löytää yksityisiä lahjoittajia jotka investoivat näihin projekteihin.

UFOData ei ole ainoa ryhmä, joka on mukana havaintotutkimuksissa. Kolmen vuosikymmenen ajan Project Hessdalen, pieni valoilmiöitä tarkkaileva observatorio Norjassa, on saanut yhteisrahoitusta Østfold University Collegelta ja henkilökohtaisilta lahjoittajilta. Toinen organisaatio, UFO Data Acquisition Project (UFODAP), rakentaa myös pieniä tietokoneyksiköitä joilla monitoroida ilmailmiöitä. Monien sensorien avulla UFO Data Acquisition Unit voi seurata UAP:ta ja tarjota metadataa jota voidaan analysoida.

Hoffman tunnustaa, että nykypäivän ufologia silti saa akateemikot ja tieteilijät hermostuneiksi. Laivaston tuoreen ilmoituksen myötä siitä että UAP:t eivät riko amerikkalaista ilmatilaa ja että Pentagon pyörittää AATIP:ia, ihmiset ovat alkaneet kysyä enemmän kysymyksiä ja jotkut tieteentekijät ovat alkaneet osallistua.

“Tämä rohkaisee meitä ja uskomme, että sen kehitys jatkuu, kuitenkin UFO-yhteisö itsessään koostuu faktioista, jotka jatkavat tieteentekijöiden pilkkaamista”, Hoffman sanoo. “SCU yrittää tukea tieteentekijöitä ja vakavia tutkijoita keskittymällä siihen mitä tiede voi tehdä edistääkseen heidän intressejään. He näkevät meidät turvallisessa paikassa missä salaliittoteorioita ei ole ja tieteelliset menetelmät voittavat.”

Joten vaikka UFOjen olemassaolo ei enää ole debatin keskiössä, niiden lähde on edelleen. UFO-yhteisö on aina koostunut kulttuurillisesti ja yhteiskunnallisesti kapinallisista, jotka väijyvät valtavirran kulttuurin laitamilla. He ovat enemmän naurun kuin kunnioituksen kohteita. Vaikka jotkut edelleen virnistelevät ajatukselle tunnistamattomista lentävistä esineistä taivaillamme, informaatio hitaasti alkaa tulla julki ja se näyttää muillekin, että nämä kappaleet eivät ole naurun asia.

Olipa UFO-tapausten alkuperä hallituksen teknologiassa, Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden teknologiassa tai sitten jotain vallan muuta mitä fyysinen tai filosofinen ymmärryksemme ei käsitä, meille jää osaksemme ihmetys, niinkuin lukemattomat ajattelijat ja tiedemiehet ovat aiemmin pohtineet: “Mitä jos?”

 

Artikkelin julkaissut Popular Mechanics

Omituiset anomaliat lentävät avaruudessa

Kaksi tunnistamatonta anomaliaa tallentui kameralle niiden lentäessä avaruuden halki. Molemmat anomaliat olisivat olleet ihmissilmälle näkymättömiä.

Wilbur Allen, joka kuvasi kappaleet joulukuun 18. ja 21. päivä 2019, uskoo anomalioiden olevan ”verhoutuneita” avaruusaluksia, joihin viitataan nimellä Tic Tac. Näistä anomalioista kertovat tiedostot tukevat oletusta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Viesti valonkantajille

Tervehdys, rakkaat! Me olemme erittäin mielissämme saadessamme tämän hetken puhua kanssanne tänään.

Tänään me vastaamme Valonkantajan lähettämään kysymykseen, joka kysyy:

Jokin aika sitten avauduin ystävälleni Ylösnousemuksesta ja minun mukanaolostani Valotyöntekijänä, ja siitä syvästä energiatyöstä mitä teen Äiti Maan kanssa.

Nyt ystäväni luulee, että olen skitsofreenikko; täyshullu. Heidän reaktionsa sai minut tolaltani, koska ajattelin heidän olevan avoimempia tällaisille asioille.

Onko olemassa hyvää tapaa kertoa Ylösnousemuksesta ja siitä mitä Valotyöntekijät tekevät? Vai onko parasta vain olla hiljaa asiasta?

Tämä on erinomainen kysymys! Ja sellainen mikä on monilla vastassa tänä aikana.

Me sanoisimme, että vaikka impulssisi kertoa ystävällesi oli suuri ja positiivinen, voi olla avuksi muistaa, että kaikki ”eivät puhu samaa kieltä” koskien Ylösnousemusprosessia.

Monet tuijottavat vain tyhjyyteen, jos joku mainitseekin sanan ”Ylösnousemus”, sillä se ei vielä ole päässyt läpi heidän arkipäivän puheeseensa.

Olet tietoinen siitä, että kaikkien polku on pyhä, ja kuitenkin mikä tahansa polku voi vaihdella suuresti kun puhutaan toisen ihmisen tietoisesta ymmärryksestä.

Joten se mikä on luonnollista ja positiivista sinulle, ja erittäin tietoinen prosessi, voi olla omituisen kuuloista ja vaikeasti seurattavaa jollekin toiselle.

Se ”kognitiivisen dissonanssin” reaktio on yksinkertaisesti egomielen kamppailua hyväksyä mahdollisuus, jota se ei ole pitänyt yhtenä mahdollisista “todellisuuksista.”

Kuva: Jennifer Scalia

Jotkut ovat jo niin harjaantuneita meditaatiossa, että he usein liikkuvat tietoisesti eri ulottuvuuksien halki, puhuvat olennoille, jotka ovat täysin Henkisiä, kuten heidän oppailleen ja korkeammalle itselleen, ja tuntevat energeettisiä läsnäoloja paljon innokkaammin ja tietoisemmin kuin muut.

Tämä ei tarkoita, että heidän ystävänsä ja perheensä eivät myös etsisi Valoa, se tarkoittaa vain että heidän tietoinen mielensä on leimannut matkan eri tavalla ja valtavirtaisemmin termein.

Tai heidän mielensä on lokeroinut heidän polkunsa “henkisiksi jutuiksi”, eikä siitä ole tarkoitus puhua arkipäivässä.

Kun haluatte kertoa omasta polustanne ystävillenne tai perheenjäsenillenne, tai edes täysin tuntemattomille ihmisille, ymmärtäkää että silloin tapahtuu monia asioita samaan aikaan.

Ensinnäkin, tämä henkilö ja miljoonat muut kokevat paljon samaa kuin mitä te koette, he vain tekevät sen alitajuisesti.

Universaali matkailu jota harjoitatte, ja korkeammat olennot joille puhutte parantaessanne ja puhdistaessanne Maapalloa muun valotyön lisäksi tehdään unitilassa sekä myös hereillä ollessa.

Kuitenkaan monille, jotka eivät ole saaneet helppouden ja mukavuuden tunnetta tuon sorttiselle tietoiselle seremonialle ja energiatyölle, tämä on vaikeaa integroida tällä hetkellä.

Monet tekevät samanlaista työtä kuin te itse, mutta he tekevät sitä tiedostamattaan. 

Heidän eetterimatkailunsa ja muu energiatyö tapahtuu heidän unitilassa.

Valveillaoloaikanaan he yksinkertaisesti elävät siten kuin heidät on koulutettu elämään, ilman tietoista yhteyttä heidän eetterimatkoihinsa tai Valoon jota he integroivat Maapallon elämään.

Te tietoisesti olette päässeet käsiksi menneiden elämien muistoihin, joissa te piditte samoja seremonioita ja teitte parannusta mitä nytkin.

Monet kokevat pintaan nousevia muistoja joissa he olivat parantajia, shamaaneja, astrologeja, eläin- ja kasvikunnan viestijöitä, ja paljon muuta.

Kuitenkin he pyrkivät ilmaisemaan muistojaan ajoittain, sillä niin monet näistä lahjoista olivat, muissa Maan elämissä, sorron, rankaisemisen ja traumaattisen teloittamisen kohteena.

Sen lisäksi, että nämä muistot ovat vaikeita tuoda pinnalle, johtuen niihin liittyvästä tuskasta, alitajunta usein suojelee sen ”henkilöä” pitämällä tiedon henkisistä lahjoista ja kyvyistä heiltä piilossa.

Kuva: Lynne Newman

Vaikka kansi on avautumassa näiltä kyvyiltä ja niiden tiedostamiselta (ja henkilön koko sielun historialta), silti on monia kerroksia joita pitää prosessoida ennen kuin keskivertoihminen on enemmän tietoinen siitä Kuka Hän Todella On, ja mitä hän on käynyt läpi.

Ja niin me sanoisimme, ennen kuin puhutte jonkun kanssa näistä asioista jotka ovat teille todella tärkeitä, että saatatte haluta harjoitella nesin testataksenne ja nähdäksenne pitäisikö asiasta mainita ensin vain kevyesti, josko ollenkaan.

Kysykää kysymys sisäisesti, “Haluavatko he olla avoimia tälle, edes tiedostamattaan?” ja katsokaa jos heidän kehonsa nojautuu eteenpäin edes vähänkään, esimerkiksi, kuin Kyllä-vastauksena, vai vetäytyykö se taaksepäin Ei-vastauksena.

Saatatte myös tuntea Kyllä tai Ei syvällä sisimmässänne, riippuen siitä kiristyykö kehonne, erityisesti vatsan alueella, vai rentoutuuko se.

Mainitaksenne jotain kevyesti, saatatte sanoa, esimerkiksi, “Minulla on henkisiä harjoitteita jotka ovat Maan läheisiä. Ne ovat eräänlaista rukoilua Maan puolesta.”

Lisää yksityiskohtia voi tarjota mikäli henkilö pyytää saada tietää lisää.

Koko asia voi tuntua liian raksaalta käsitellä, tai sitten he eivät sano mitään, tai vastaavat kohteliaalla “Jaa! Sepä hyvä . . . ” tai jotain vastaavaa.

Vielä kerran — kuuntele intuitiotasi, ja mieti hetki kysyäksesi korkeammalta itseltäsi onko tämä joku joka on rento ja avoin kuulemaan lisää henkisestä matkastasi.

Voi olla suuresti avuksi liittyä henkisesti tietoisiin ryhmiin, jotka ovat iloisia ja turvallisia ympärillä, sillä se syventää ihmistietoisuutta intuitiiviseen tai ”heimoyhteyteen” toisten kanssa.

Ja kuitenkin yleisesti, me sanoisimme että levittäkää hieman tietoa ensin. Katsokaa miten se vastaanotetaan, ja sitten jatkakaa jos henkilö on sille avoin.

Voi olla, että henkilö näyttelee kiinnostunutta, mutta myöhemmin mainitsee jollekin toiselle ”Ystäväni on täysi sekopää!”. Tämä ei ole mitenkään epätavallista.

Ymmärtäkää, että ette voi saada toista, joka toimii erittäin nuorella ja kokemattomalla tasolla, liikkumaan eteenpäin yhtään nopeampaa kuin miten he haluavat liikkua.

Sinä itse voit haluta liikkua eteenpäin nopeammin, ja kuitenkin korkeampi itsesi pitää sinut aisoissa tietyistä Tietämisen muodoista kunnes olet käsitellyt tiettyjä hengen ja psyykkeen aloja, jotka vaativat enemmän kasvua tai parannusta.

Saatatte ihmetellä ”Mitä jos kysyn Henkioppailtani pitäisikö näistä kertoa ja en saa vastausta?”

Monet Valonkantajat sanovat etteivät he kuule tai aisti intuitiivista sisäistä ääntään, ja kuitenkin me tiedämme että tämä pitää paikkansa vain harvassa tapauksessa.

Kuva: Jennifer Scalia

Vaikeus on tunnistaa korkeamman itsenne ääni — intuitionne ääni — ja kunnioittaa sitä, silloinkin kun teillä ei vielä ole ulkoisia todisteita nähdä sitä mikä olisi viisaampi polku kulkea.

Joten aloittakaa pienestä, ja tehdää niin joka päivä. Kysykää sisäisesti jotain yksinkertaista, kuten ”Söisinkö salaattia lounaaksi?” tai jotain vastaavaa — jotain missä ei ole todellista riskiä mukana.

Kuunnelkaa sisäistä ääntänne tai mielitekojanne. Huomatkaa fyysiset vasteet jollekin idealle.

Antakaa korkeamman itsenne tietää, että vaaditte puhua hänelle energeettisesti, ja että nuo ideat suodattuvat teidän sisäiseen ajatteluunne.

Tuo viisaus tulee kuin kaunis tunne Valosta sen ympärillä.

Kun teillä on rohkeutta seurata tuota korkeampaa polkua, ja kunnioittaa teille annettuja viestejä — kyllä, muuttuu yhä helpommaksi kuulla ja toimia siitä viisaudesta.

Namaste, rakkaat!

Me olemme innoissamme teidän halukkuudestanne juhlia matkojanne toisten kanssa, ja me kumarramme armollenne ja sisäiselle kyvyllenne matkata niin monissa maailmoissa kerralla, samalla kun luotten omaanne!

Me olemme kanssanne, aina.

 

Artikkelin julkaissut Ascension Times

Kenraalin raju väite: Teknologiaa jolla pääsee minne vain alle tunnissa

Jokin aika sitten eläköitynyt USA:n ilmavoimien kenraali Steven L. Kwast luennoi marraskuussa 2019. Luento antoi ymmärtää, että seuraava sotatanner on ulkoavaruus.

Kwastin luento sisälsi kommentteja, jotka viittasivat mahdollisuuteen, että USA:n armeijalla ja sen teollisuuskumppaneilla on jo mahdollisesti seuraavan sukupolven teknologiaa, joka kykenee muuttamaan ilmailualan ikuisesti, kertoo The Drive avaruusteknologian raportissaan.

Noin 12 minuutin kohdalla videossa Kwast esittää jokseenkin hullun väitteen, että USA:lla on tällä hetkellä hallussaan vallankumouksellista teknologiaa, joka voi tehdä nykyisistä lentolaitteista historiaa:

”Teknologia on insinöörien hallussa nykyään. Mutta suurin osa amerikkalaisista ja kongressin edustajista ei ole kerennyt syvemmin tarkastella sitä mitä nyt on käynnissä. Mutta minulla on ollut 33 vuoden verran aikaa opiskella ja ystävystyä näiden tieteentekijöiden kanssa.”

”Tämä teknologia voidaan rakentaa nykypäivän teknologialla ja sillä voidaan siirtää kuka tahansa ihminen mistä päin Maata tahansa mihin tahansa muualle alle tunnissa.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Meditaatio maailman pelastamiseksi 4.-5.4.

MEDITAATIO MAAILMAN PELASTAMISEKSI HUHTIKUUN 4./5. – Suomessa meditaatio 5.4. kello 5:45 aamulla

Lauantaina huhtikuun 4.

16:45 Honolulu

19:45 Los Angeles

20:45 Denver

21:45 Chicago

22:45 New York

23:45  Rio de Janeiro

Sunnuntaina huhtikuun 5.

02:45 Reykjavik

3:45 Lontoo

4:45 Berliini

5:45 Helsinki

5:45 Moskova

9:45 Bangkok

10:45 Taipei

10:45 Peking

11:45 Tokio

12:45 Sydney

02:45 Auckland


 

Ohjeet meditaatioon:

(Ehdotettu kesto meditaatiolle 20 minuuttia)

1. Käytä omaa tekniikkaasi tuomaan itsesi rentoutuneeseen tietoisuuden tilaan.

2. Esitä aikeesi käyttää meditaatiota työkaluna siirtää planeetta kaikkein optimaalisimmalle aikajanalle sekä täysin poistaa koronavirus maailmasta.

3. Visualisoi kirkas valkoisen Valon pylväst, joka paistaa Kosmisesta Keskusauringosta, joka sitten välittyy kaikkien galaksien Keskusaurinkoihin tässä universumissa. Sitten visualisoi tämä valo saapuvan Galaktisen Keskusauringon läpi omaan Galaksiimme, sitten omaan Aurinkokuntaamme ja läpäisevän kaikki Valon olennot Aurinkokunnassamme ja läpäisevän kaikki olennot Maapallolla ja läpäisevän sinun kehosi kulkien aina Maapallon keskipisteeseen asti.

4. Visualisoi tämän Valon muuttavan kaikki jäljellä oleva koronavirus Maapallolla, parantaen kaikki planeetan infektoituneet alueet, parantaen kaikki potilaat, poistaen kaiken pelon mikä liittyy tähän epidemiaan ja palauttaen tasapainon.

5. Visualisoi tapahtumien kulku Maapallolla siirtyvän kaikkein positiivisimmalle mahdolliselle aikajanalle, siivoten pois kaikki epidemiat, pois kaikki sodat, pois kaiken globaalin ylivallan. Visualisoi valkoista, pinkkiä, sinistä ja kultaista Valoa parantamaan kaikki eriarvoisuus, poistamaan kaikki köyhyys ja tuomaan yltäkylläisyyttä koko ihmiskunnalle. Visualisoi uusi kosminen Vesimiehen Ajan sykli alkavan, joka tuo puhtaan Valon, Rakkauden ja Onnen kaikille Maapallon olennoille.

LISÄÄ MEDITAATIOINFORMAATIOTA

 

Artikkelin julkaissut april4-5-save-the-world.weebly.com

George Noory on iloinen että UFOja käsitellään mediassa

George Noory, Coast to Coast AM:n viikkojuontaja, puhuu ohjelman suosiosta tutkivan journalismin George Knappin kanssa. Ohjelma lähetetään sadoilla paikallisradioilla USA:ssa ja Kanadassa. Haastattelu on tehty kaksi osaa, josta tämä on ensimmäinen.


George Knapp: George, showsi, voisitko kuvata niitä parametreja miten suosittu se on, miten iso se on. Tarkoitan, se oli ennen radio-ohjelma. Ja nyt se on paljon enemmän kuin se pelkästään.

George Noory: Se on muuttunut ilmiöksi, George. Me olemme 620 radioasemalla Pohjois-Amerikassa, mukaanlukien Kanadassa, ja sillä on varmaankin suurin kuuluvuus koko maassa. Se on jättiläismäinen. Me podcastaamme. Me olemme Youtubessa nyt. Me olemme internetissä. Me striimaamme Coast Insidersissa. Se on muuttunut suureksi ohjelmaksi. Ja sisältö on muuttunut hieman Art Bellin ajoista kun hän teki ohjelmaa. Siinä missä hän puhui pääosin paranormaalista, twiikkasin sitä vähän kohti salaliittoja ja meitä ihmisiä koskettavia ongelmia. Vaihtoehtoista lääketiedettä. Otammeko rokotteita? Emmekö ota? Ja ohjelmat vain jatkavat kasvuaan.

Knapp: Tiedätkö, saan sähköposteja niinkuin sinäkin… olen vain hämmentynyt sähköpostien määrästä kuulijoilta… he ovat joukko jolla on mielipiteitä. Ja he antavat minulle ehdotuksia. Kun he eivät pidä ohjelmasta, he kertovat siitä minulle. Tajusin vuosia sitten: kaikkia ei voi miellyttää yhtä aikaa. Aina tulee olemaan niitä jotka tykkäävät ja jotka eivät tykkää. Se on kuin Brahma-härällä ratsastaisi. Saat sen kuulostamaan helpolta, mutta se ei ole helppoa.

Noory: Johnny Carson kerran sanoi, “En tee politiikkaa. Ja syy sille on, että en halua tiputtaa pois puolta kuulijoista.” Olem samaa mieltä. Se mitä yritän tehdä, on olla fasilitaattori ja saada totuus tulemaan esiin ilman, että valitsen puolia, ilman että tuomitsen, ilman että lyön luurin korvaan kuulijalle. Yritän tehdä sen tavalla, jolla haluaisin että minua käsiteltäisiin. Ja se tuntuu toimivan minulle.

Knapp: Joo, annat ihmisten kertoa heidän tarinansa, eikö?

Noory: Nimenomaan.

Knapp: Joo. Mitkä ovat suhteesi massamediaan? Miten he kohtelevat sinua? Käsittelet UFOja, abduktioita, kummitusjuttuja. Kohdellaanko sinua kunnioituksella?

Noory: Taustani on massamediassa. Tiedätkö, olin uutispäällikkö St. Louisissa. Olin vastaava tuottaja Detroitissa. Olin uutispäällikkö Minneapolisissa. Ja käsittelin paljon näitä massamedian kavereita vuosia koska olin yksi heistä. Joten, he ymmärtävät minua. Nyt he tajuavat, että käsittelen aiheita joihin suurin osa heistä ei koske. Mutta he arvostavat sitä että voin tehdä sen uutismiehenä ilman että lähtisin keulimaan, tiedäthän, ja tekisin jotain hämäriä juttuja. Joten hommassa on molemminpuolista kunnioitusta.

George Noory
George Noory, Coast to Coast AM:n juontaja puhuu George Knappin kanssa.

Knapp: Kerron ihmisille, että show saattaa kuulostaa helpolta, koska saat sen kuulostamaan helpolta ja mukavalta, mutta se ei ole helppoa. Tarkoitan, neljä tuntia illassa, joka ilta, jotta se olisi kiinnostavaa? Tuo on haastavaa.

Noory: Kiitos Jumalalle että minulla on takanani hyvä henkilökunta joka hankkii vieraat, tekee työt ja saa minut jatkamaan. Olen neljä tuntia illassa lähetyksessä. Alustus on mahdollisesi kahdeksan tuntia sitä ennen. Olen toimistolla yhdestä päivällä kahteen aamulla, viisi päivää viikossa, puskemassa ja puskemassa, ja tiimini on siellä myös, tekemässä samaa hommaa.

Knapp: Oletko huomannut muutosta… ainakaan UFO-piireissä, siinä aiheessa, joka piikkasi New York Timesin raportin takia joulukuussa 2017. Kaikki yhtäkkiä, suuret mediatalot kirjoittavat aiheesta tavalla jolla he eivät olleet tehneet pitkään aikaan. Tunnetko sen? Kuuluuko se showssasi?

Noory: Vuosia sitten valtavirran media nauroi UFO-tarinoille. Poliitikot ilkkuivat UFO-jutuille. Nyt tuntuu siltä kuin kaikki oltaisiin tuomassa pinnalle. Se on hyväksyttävämpää. Ihmiset eivät enää naura niinkuin ennen. He alkavat vakavoitua, tyyliin ”Voi hitsi, ehkä ne ovat totta. Ehkä se tapahtuu.” Ja se tapahtuu nyt enemmän ja enemmän ja enemmän. Sinä näet sitä koska olet UFO-asiantuntija mitä…. tiedäthän, aina kun menen tapahtumiin ja joku kysyy minulta UFO-kysymyksen. Sanon, ”Esitän tämän George Knappille. Missä hän on kun tarvitsen häntä?” Mutta se on tapahtumassa, yhä useampi mediatalo ympäri maailman on alkanut kiinnostua UFOista, kummituksista ja sensellaisista.

Knapp: Saatko tyydytystä siitä? Houkutus on sanoa, että sanoinhan minä sinulle.

Noory: Olisinko minä sellainen joka sanoo niin?

Knapp: Mutta tarkoitan, että… olemme iloisia että he käsittelevät näitä asioita nyt. Viimeinkin he tarkastelevat niitä.

Noory: Todellakin. Ja olemme myös iloisia, että he kuuntelevat Coast to Coastia, esimerkiksi, siinä työssä mitä sinä ja minä teemme, esimerkkinä siitä mitä heidän tulisi seurata saadakseen vastauksia näihin kysymyksiin. Olen niin ylpeä siitä.

 

Seuraavaksi: haastattelun osa numero 2.

 

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 5

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia. Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla.

Tekstit maalaavat kuvan tulevaisuuden ihmiskunnasta. Kanavointien päivämäärät eivät vastaa kaikilta osin nykyisen aikalinjamme menneitä tapahtumia, mutta on paljon viitteitä siitä, että monet tekstin kertomista asioista liittyen yhteiskuntaamme voivat vielä käydä toteen, mikäli jokainen tekee osansa. Tekstit ovat mielenkiintoinen katsaus tulevaisuuden utopiaan, maailmaan jossa henkiset arvot ovat etusijalla. Tällaiseen maailmaan pääsy riippuu täysin meistä itsestämme, miten hyvin osaamme maailman ympärillämme sellaiseksi rakentaa.

Sarjan aiemmat osat:

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-2/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-3/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-4/


Ekoyhteisö rakennetaan alusta lähtien, koska jo rakennusmateriaaleissa ja -ratkaisuissa otetaan huomioon mahdollisimman paljon ekologisia näkökohtia, kuten kompostivessat, uusiutuvat energialähteet, rakennusten sijoittelu yms. asiat. Tässä yhteisössä yhdistyvät sekä itsenäisyys ja yksityisyys, yhteisöllisyys että vapaaehtoisuus. Jokaisella on oma asunto yksiöstä kolmioon, parvekkeen tai pihan kanssa, kolmessa asuinrivitalossa, joista osa vuokra-asuntoja ja osa omistusasuntoja. Käytössä on myös keskustornin yhteisiä tiloja: kurssi- ja konsultti/hoitotilat, ruokala, kirjasto, uima-allas ja sauna, auditorio, kokoushuoneita, askartelukäsityöpaja, temppelin tarjoamat mahdollisuudet eri kirkko- ja uskontokuntien hengellisiin tilaisuuksiin ja filosofisiin pohdiskeluihin, monitoimihallin teatteri- ja virtuaalipeli- sekä messutilat, kasvihuoneen hyödylliset trooppiset syötävät hedelmäkasvit, joita kasvattamalla säästetään ulkomaan tuonti, ja trooppiset eläinlajit, mm. linnut, matelijat ja perhoset, jotka lisäävät viihtyvyyttä, sekä pallokenttä erilaisiin harrasteisiin ja pallopeleihin ja uimalampi uimiseen. Käytössä on yksi vierasrivitalo, johon voi majoittua väliaikaisesti hoitojen, kurssien ajaksi tai muuten vaan tutustuen ekologseen asumiseen ja elämäntapaan.

Harrastuneisuus

Asukkaiden ei ole pakko osallistua mihinkän yhteisiin työtehtäviin, vaan se on vapaaehtoista, mutta esim. harrastuspohjalta voi osallistua mm. liiman, liuottimien, saippuan ja muiden pesuaineiden sekä hygieniatuotteiden tekemiseen luonnonmateriaaleja käyttäen, uusiopaperin muokkaamiseen uusiksi tykötarpeiksi, käsityötä voi harrastaa kangaspuiden ja ompelukoneiden yms. avulla ja voi osallistua myös yhteisen piha-alueiden, nurmikon yms. kunnossapitämiseen, leikkaamiseen ja talvella lumenluomiseen, vaikka tähän palkataan talonmies, joka hoitaa myös asuntoasiat.

Omatoimisuus

Omassa kompostissa kaikki kasvi- ja muut biologiset jätteet muuttuvat pikkuhiljaa mullaksi, jota voidaan käyttää yhteisten istutusten ja kasvihuoneen tarpeisiin. Vesi saadaan pohjavedestä, joka myös puhdistetaan itse käyttöön ja kristallisoidaan ja käytön jälkeen puhdistetaan biologisesti, käyttämällä mm. aurinkovoimaa, että muuta biologista menetelmää ja lopuksi maaperän läpi suodattamalla. Jätteet käsitellään mikrobien avulla, sekä zioliittimineraaleilla (Tieteen kuvalehti no:10/1994), joilla voidaan kastella maata, puhdistaa öljyä, vettä maata ja ilmaa, tuottaa energiaa, lääketeollisuuteen lääkkeitä yms. sovellutuksia. Me pyrimme mahdollisuuksiemme mukaisesti toteuttamaan ekologista elämäntapaa kierrättämällä tuotteita, lajittelemalla jätteet, säästämällä vettä että sähköä, myös ekoyhteisön rakenteissa, asunnoissa on alusta lähtien otettu huomioon ekologiset ratkaisut, joten siellä on kompostivessat, vettä säästävät hanat ja suihkut yms.

Sähkö ja energia tuotetaan itse vaihtoehtoisilla energialähteillä, joissa yhdistyvät muinaiset menetelmät nykyajan tekniikan sovellutuksin.

Yhteisön eettisen arvot

Tämä yhteisö on myös poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, mutta edustaa ideolgisesti ekologisuutta, sekä henkistä että universaalista elämäntapaa. On tärkeää yhteisön asukkaiden myös olla ainakin ekologinen, että ajattelevat ympäristön kannalta kaikkea hyvää ja myös ympäristön ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Jokainen yhteisön jäsen ja myös vierailija voi tuoda mukanaan monia uusia ideoita yhteisön elämän ja ekologisuuden kehittämiseksi yhteisöä ja koko ihmiskuntaa varten.

Siellä eletään luontoa, ympäristöä, eläimiä ja muita ihmisiä kunnioittaen.

Toteutetaan henkisiä ja universaalisia hyveitä käytännön elämässä, mm. erilaisuuden hyväksyminen ja rauhan vaaliminen kaikessa, toisten hybäksyminen sellaisina kuin ovat niin, että saa olla oma itsensä. Ketään ei tuomita, eikä puhuta selän takana, vaan arvostetaan sekä kunnioitetaan muiden luovuutta, osaamista, tietoa ja taitoa sekä ideoita ja uusia ajatuksia itsensä kehittämiseksi että ympäristön huomioonottamiseksi. Tärkeää on myös, että kukaan ei vahingoita luontoa, ympäristöä, rakennuksia, kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Kasveja, luontoa ja ympäristöä pyritään rasittamaan mahdollisimman vähän. Kokonaisvaltainen asioiden ymmärtäminen ja vastuullisuus, rehellisyys, vilpittömyys, oikeudenmukaisuus ovat myös tärkeitä asioita, joita pyritään toteuttamaan jokapäiväisessä elämässä. Voi käyttää vapaasti omaa luovuuttaan ja kekseliäisyyttään kehittääkseen suvaitsevaista ja ympäristöä huomioonottavaa elämäntapaa.

Täällä toteutetaan myös suvaitsevaisuutta erilaisia uskonnollisia, filosofisia oppeja ja arvoja kohtaan. Ekoyhteisössä myös edistetään teknologisia ratkaisuja, jotka ovat harmoniassa ympäristön ts. luonnon kanssa. Myös luovuutta, parantamista, kurssitoimintaa yms. edistetään yhteisöllisessä hengessä ja etsitään muinaista ikiaikaista viisautta eri kulttuurisista ja uskonnollisista lähteistä.

Muinainen tekninen viisaus sovellettuna näihin päiviin

Ekoyhteisössä sovelletaan muinaisten kulttuurien viisauksia vastaamaan nykypäivän tarpeisiin, mm. teknisissä ratkaisuissa, sillä jo tuhansia vuosia sitten Sumeriassa vuonna 3500 eKr., Persiassa, Kaldeassa ja Egyptissä samoihin aikoihin, Israelissa vuonna 500 eKr., Antiikin Kreikassa yms. paikoissa tunnettiin sähkö, magnetismi, patteri sekä tehtiin tarkkoja matemaattisia laskelmia, mm. tunnettiin piin arvo kymmenen desimaalin tarkkuudella 3.142857143 tämän ja spiraaleihin, kultaiseen leikkaukseen, kolmioihin, ympyröihin, monitahokkaisiin liittyvät laskelmat olivat niihin aikoihin vain harvojen tiedossa salakouluissa, mutta nyt useimpien meidän koulujemme matematiikassa tuntemia yhtälöitä, eikä niitä enää pidetä Jumalan salaisuuksina, joita piti varjella ettei tieto joutuisi vääriin käsiin. Sillä esim. Egyptissä ja Israelissa käytettiin uskonnollisissa menoissa Shamiria eli ”valomatoa”, jolla voitiin leikata kiveä kuin veitsellä voita. Kyseessä oli laser. Liitonarkki oli itsessään voimanlähde ja sähkölaite. Myös voimakkaasti suurentavilla kiikareilla muinaisen Meksikon sivilisaation Maya-intiaanit, muinaisen Egyptin papit ja Babylonian astronomit tutkivat tähtitaivasta. Monilla muinaisajan sivilisaatioilla oli käytössään myös sähköä, joka tuotettiin Liitonarkin kaltaisilla laitteilla, ja tunnettiin kvartsikiteiden pietsosähköisiä ominaisuuksia ja joidenkin kiteiden fosforisointia yhdistettynä pietsosähköisiin ominaisuuksiin, joita käytettiin valaisemaan ympäristöä.

Me tulemme nyt ottamaan uudestaan käyttöön noita mahdollisuuksia ja siten tavallaan jo muinoin keksittyjä ekologisesti puhtaampia energiamuotoja kokeillaan tässä muinais-futuristisessa ekoyhteisössä.

Useimmiten ollaan unohdettu myös Maan sisällä toimivien ns. maasäteilylinjojen huomioonottaminen ja hyödyntäminen, eikä tätä tunnusteta tavallisen tieteen parissa, vaikkakin on viime aikoina alettu ottamaan myös näitä asioita huomioon.

Mm. kvartsikiteiden, magnetiittien, uraanin, kullan, hopean yms. jalokivien muodostamat malmijuovat, joilla on tietty voimakas sähköinen tai magneettinen vaikutus ympäristöön on jo tunnettu asia, mutta niiden hyödyntäminen on unohtunut aikojen kuluessa. Samoin on asia mm. mineraalimuotojen runsaiden esiintymien kohdilla, joka on aina aiheuttanut kummastusta entisaikojen ihmisille, jotka pitivät alueita pyhinä ja joilla esiintyy sähköisiä ja magneettikentän häiriöitä, kihelmöintiä, pistelyä, ympäristöstä poikkeavaa lämpöä tai kylmyyttä alueella.

Nämä ovat asioita, jotka otetaan huomioon ja hyödynnetään tulevaisuuden ekoyhteisöissä. Tämä siksi, että tämä perustuu vaihtoehtoisiin ja uusiutuviin energialähteisiin, jotka ovat harmoniassa ympäristön kanssa.

Nyt jo tänä päivänä kvartsikiteiden ominaisuuksia hyödynnetään seuraavilla tavoilla: tiedon vastaanottamiseen, säilyttämiseen, vahvistamiseen ja välittämiseen käytetään kvartsikiteisiin kuuluvaa piitä ja muita vastaavia, mm. luottokorteissa, älykorteissa, tietokoneissa ja monissa muissakin teknisissä laitteissa sekä kodinkoneiden ohjelmoinnissa. Pii on puolijohde, koska se toimii sekä eristeenä että johtimena. Lisäksi kiteillä on mm. seuraavia sähköisiä ominaisuuksia, joita ei ole vielä täysin osattu hyödyntää tänä päivänä niin kuin muinaisina aikoina: pyro- ja pietsosähköiset ilmiöt, fluoresointi ja fosforointi-ilmiöt, jotain sähköisiä ominaisuuksia hyödynnettiin jo kvartsikellossa. Siksi myös ekoyhteisöissä ollaan kiinnostuneita tulevaisuuden teknologioiden suuntauksista ja niiden sovellutuksista kuten nanoteknologia, orgaaniset kiteet, tulevaisuuden fotonitietokoneet (Tiede2000-lehti no: 8/2002), jotka on rakennettu fotonikiteistä, joilla tietokoneen informaatiokulku nopeutuu valonnopeuteen eli 300 000 km/s, uusista ratkaisuista koteihin (Tieteen kuvalehti no: 16/2001), bioteknologia. Tutkimme myös mitä mahdollisuuksia vautuu hyödyntämällä kasvisolujen tuottamaa solukalvopotentiaalia, joka vaihtelee -40 ja 250 mV välillä. Tämä ajatus perustuu siihen, että jokainen yhteyttämiseen (fotosynteesiin) kykenevä klorofylli (viherhiukkanen) on kuin mikroskooppinen sähkömagneettista energiaa tuottava generaattori (Tiede2000 no: 5/1998 s. 13). Lisäksi jokainen niin kasvi-, eläin- sekä ihmissolu on kuin pieni magneetti. Jokaisen solun kohdalla tapahtuu elektronin luovuttaminen (ionisaatio) ja tämä vapauttaa ylimääräistä energiaa eli sähköä voidaan tuottaa biomateriaalista!

Näitä kaikkia uusia ideoita voidaan toteuttaa niin aurinkovoimaa keräävien paneelien avulla kuin mineraaleihin liittyviä mahdollisuuksia yhdistämällä, millä saataisiin aikaan uusiutuvaa energiaa ja rakennusmateriaaleja.