Kit Greeniä edeltävät UAP-vahinkotutkimukset

Kirjoittanut Keith Basterfield

Blogin lukijat ovat huomanneet, että olen käyttänyt aikaa kirjoittaen mahdollisista lääketieteellisistä vaikutuksista, joita lähikohtaamisilmiöllä voi olla. Tämä aihe on pitkään kiinnostanut minua.

Tri. Kit Greenin työhön liittyvän keskustelun myötä UAP:n aiheuttamista lääketieteellisistä loukkaantumisista, haluaisin tarkastella Kit Greeniä edeltäviä lääketieteellisiä tutkimuksia, joissa on tutkittu samanlaisa aiheita, erityisesti amerikkalaisia tutkijoita Richard Charles Niemtzow ja John F. Schuessler.

Tässä postauksessa käyn läpi Niemtzow’n työtä vuosien 1975-1996 välillä, ja sitten tarkastelen samanhenkistä John F. Schuesslerin työtä samalla aikavälillä.

Richard Niemtzow

Niemtzow syntyi USA:ssa vuonna 1942 mutta kävi lääkiksen Ranskassa vuosina 1965-1976 Universite de Montpellierin Faculte de Medecinessa, Montpellierissa, Ranskassa. Tämä yhteys Ranskaan tulee uudelleen esiin myöhemmin. Hän palasi USA:n ja hänestä tuli ilmavoimien kirurgi.

Noin vuonna 1975, kun hän oli edelleen Ranskassa, hän liittyi Aerial Phenomenon Research Organisationiin (APRO) ja kirjoitti artikkelin ”Halvaantuminen ja UFOjen lähikohtaamiset.” APRO Bulletiniin [Vol. 23, No. 5, March 1975, pp 1 & 6.]

Niemtzow kirjoitti enemmän artikkeleja APRO Bulletiniin, MUFON Journaliin ja English Flying Saucer Review’n; jotkut yksinään ja jotkut John Schuesslerin kanssa.

Vuoteen 1981 mennessä, kuten Jacques Valleen päiväkirjoissa kirjoitetaan, Niemtzow oli ystävystynyt tri. Kit Greenin sekä Claude Poherin kanssa Ranskan UFO-tutkimusryhmästä, joka nimettiin GEPANiksi. Myöhemmin Niemtzow oli kirjeenvaihdossa Alain Esterlen kanssa, joka oli GEPANin seuraava johtaja.

Myöhemmin vuonna 1981 tuolloinen radiologi Niemtzow perusti Project UFOMD:n, jonka sanottiin olevan lääketieteen harjoittajien verkosto UFOihin liittyvien vammojen tutkimiseen. Hän pyysi tohtoreita jotka olivat MUFONin jäseniä liittymään Project UFOMD:n.

Toukokuussa 1982 Niemtzow, MUFON Journalin [No. 179, Jan. 1983, pp 14-16] mukaan, palkattiin USA:n armeijan lääketieteellisen osaston konsultiksi, joka käsitteli Cash-Landrum tapausta.

Vuonna 1985 Niemtzow, J Allen Hynek ja Jacques Vallee vierailivat GEPANin toimistolla Ranskassa ja tapasivat heidän tiedekuntaansa. Tuossa tapaamisessa Niemtzow esitti tutkimuksen otsikolla ”Fysiologiset ja säteilyvaikutukset erittäin valoisista tunnistamattomista lentävistä esineistä.”

MUFON Journalissa vuonna 1987 [No. 225, January 1987, p18] raportoitiin, että Project UFOMD oli tuottanut vain kaksi tapausta välillä lokakuun 1. 1981 – lokakuun 1. 1983.

Vallee päiväkirjoissaan kuvaa merkinnässä 6. joulukuuta 1987 miten Niemtzow sai puhelinsoiton ranskalaiselta everstiluutnantilta, ilmeisesti UAP:n liittyen. Puhelun aiheena oli mikroaaltojen vaikutukset ihmisten kudoksiin.

Ranskalaiset jatkoivat Niemtzow’n hännystelyä UAP-aihetta koskien, mm. ranskalaisten mikroaaltoasiantuntijoiden tiimi vieraili hänen luonaan USA:ssa 1989. Vallee illallisti Jean-Jacques Velascon kanssa, joka oli GEPANin tuleva johtaja kesäkuussa 1989. Velasco vahvisti Valleelle, että jotkut ranskalaiset tiimit, jotka olivat kiinnostuneet mikroaaltoaseista, halusivat puhua Niemtzow’lle.

Heinäkuussa 1989 Niemtzow vieraili Ranskassa ja keskusteli UAP:sta ja mikroaaltojen fysiologisista vaikutuksista. Myöhemmin ranskalainen lääkäri, joka on asiantuntija ihmiskudosten säteilyvaikutuksissa, vieraili Niemtzow’n luona USA:ssa. CNES, eli Ranskan avaruusvirasto, jossa GEPAN myös sijaitsee, oli lähellä tarjota Niemtzow’lle töitä heiltä.

Myöhemmin Valleen päiväkirjoissa, eli neljännessä opuksessa, kerrotaan miten Niemtzow tutki paria abduktiotapausta, joissa yhdessä mukana oli naispuoleinen ilmavoimien majuri. Vallee lisää, että ”Richard on ollut yhteydessä amiraali Mohriin, Reaganin henkilöstöpäällikköön, joka oli kiinnostunut tällaisista tapauksista.” (merkintä 27. helmikuuta 1994.)

Vallee ei viittaa Niemtzow’n enää 28. tammikuuta 1996 jälkeen. Hänen kiinnostus aiheeseen oli lopahtanut.

Haluan selvittää miksi Niemtzow’n kiinnostus loppui niin kiinnostavaan aiheeseen. Vuonna 2016 sain selville hänen osoitteensa ja lähetin sähköpostia. Kysyin kolmea kysymystä.

1. Kerättyänne dataa vammoista, mihin johtopäätökseen tulitte?

2. Miksi lopetitte tutkimuksenne?

3. Mitkä ovat lopulliset päätelmänne UAP:sta?

Niemtzow vastasi:

”Lopetin tutkimuksen umpikujaan. Alalla ei olla edistytty juurikaan ja iso osa on pelkkää spekulaatiota.”

Loput Niemtzow’n haastattelusta löydät tästä vuoden 2016 postauksesta.

John Schuessler

Kuten mainittua, Schuessler ja Niemtzow kirjoittivat yhdessä useita artikkeleita UFO-kohtaamisten terveyshaitoista, jotka ovat ilmaantuneet UFO-kirjallisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla.

Vuodesta 1981 eteenpäin Schuessler tutki ja dokumentoi usean vuoden ajan 29. joulukuuta 1980 sattunutta tapausta, jossa Betty Cash, Vicki Landrum ja Colby Landrum olivat mukana epätavallisessa kohtaamisessa.

Lähde: Keith Basterfield

Tapaukseen liittyi lämmön tunne ja kirkas valo. Tapauksen jälkeen he raportoivat seuraavia oireita: pahoinvointi, oksentelu, ripuli, silmien kirvely ja auringonpistoksen tunne. Cash raportoi rakkuloita ihollaan. Hiustenlähtöä raportoitiin myös.

Kaksi parasta informaatiolähdettä säteilytapaukselle löytyvät Schuesslerin vuoden 1998 kirjasta ”The Cash-Landrum UFO Incident.” [Geo Graphics Printing Co.] sekä Curt Collinsin blogista ”Blue Blurry Lines.”

Vuonna 1991 MUFON muodosti lääketieteellisen komitean, ja Schuessler oli ryhmänjohtaja MUFONille. Komitean rooli oli tuoda yhteen lääketieteen tutkijoita muodostamaan toimintaprotokolla, keräämään ja arvioimaan tapausdataa, käsittelemään lääketieteellistä evidenssiä ja edistämään tiedonvaihtoa.

Vuoteen 1995 mennessä Schuesslerin katalogi ”Luettelo UFOihin liittyvistä fysiologisista vaikutuksista ihmisille” sisälsi lähes 400 tapausta. Kuten kaikki sellaiset katalogit, se oli vain kasa materiaalia eri lähteistä, eikä faktoja voitu tarkistaa oikeiksi tai jäljittää informaation alkuperäistä lähdettä. Esimerkiksi minä tarkastin Australian tapaukset katalogissa. Jotkut olivat anekdootteja, toiset taas eivät olleet lähikohtaamisia. Lisäksi jotkut lääketieteelliset vaikutukset oltiin merkitty ”abduktioksi”, joka itsessään ei ole lääketieteellinen vaikutus.

Lopputiivistelmä

UFOihin liittyvien lääketieteellisten vammojen tutkimus ulottuu ainakin vuoteen 1975, noin 45 vuotta, ja tätä työtä on jatkanut tri. Kit Greenin tutkimukset.

Tunnustus

Kiitos brittiläiselle tutkijalle Isaac Koi siitä, että hän tarjosi linkin AFUn verkkosivuille, josta Schuesslerin katalogin voi ladata.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Etelä-Atlantin magneetti-ilmiö saattaa jakautua!

Maapallon magneettikentät, joista planeetta on riippuvainen aurinkotuulilta suojautuakseen, näyttävät heikkenevän. Astrofyysikko Juan Soler puhuu Rick Sanchezin kanssa huolestuttavista uutisista seuraavalla videolla.

Euroopan Swarm-satelliitit ovat paljastaneet uutta dataa omituisesta ilmiöstä Maapallon magneettikentässä. Etelä-Atlantin anomalia saattaa jakautua kahtia. ”Uusi, itäinen Etelä-Atlantin anomalian minimi on ilmaantunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana”, sanoo Jürgen Matzka saksalaisesta geotieteiden tutkimuskeskuksesta. ”Viime vuosina se on kehittynyt voimakkaasti.”

Etelä-Atlantin anomalia on heikko kohta Maapallon magneettikentässä, joka on keskittynyt Etelä-Amerikan Atlantin puoleiselle alueelle. Se on löydetty vuonna 1958, ja se on kasvanut ja liikkunut vuosikymmenten aikana. Viimeisin data Swarmista näyttää heikon kohdan muodostumassa Afrikan eteläkärjen lähelle.

”Swarm-satelliitti kiertoradalla tutkii kehitystä”, sanoo Matzka.

Spaceweatherin mukaan Swarm on laukaistu marraskuussa 2013. Se on kolmen identtisen satelliitin muodostelma, jotka kiertävät Maapalloa. Niissä on magnetometrit, tähtien tarkkailulaitteet ja muita insturmentteja. Niiden avulla satelliitit voivat tehdä tarkkoja 3D-mittauksia Maapallon magneettikentästä. Mahdollinen anomalian jakautuminen on vain yksi monista löydöksistä.

Tutkijat ovat pitkään tienneet magneettikentän heikkenemisestä. Viimeisen 200 vuoden aikana magneettikenttä on globaalisti menettänyt noin 9% sen voimakkuudestaan, ja Etelä-Atlantin anomalia johtaa kehitystä.

Etelä-Atlantin anomalian heikentyessä sisempi Van Allenin vyö on vuotanut siihen, mikä on päästänyt korkeaenergisiä hiukkasia (erityisesti protoneita) 200 kilometrin päähän maanpinnasta. Tämä ei uhkaa ihmisiä maanpinnalla, mutta avaruusaluksille se aiheuttaa ongelmia.

Kun satelliitit lentävät anomalian läpi, ne altistuvat suhteellisen suurelle säteilymäärälle. Satelliittien tietokoneet saattavat buuttailla ja digitaalikamerat sekoilla varautuneiden hiukkasten vaikutuksesta. ISS:llä on erityissuojauksia tämän ongelman ratkaisemiseksi, ja Hubble-teleskooppi ei edes voi tehdä havaintoja tai mittauksia sen ollessa anomalian kohdilla.

Jos Etelä-Atlantin anomalia lopulta jakautuu kahtia, satelliittitehtävien suunnittelijat joutuvat ottamaan huomioon uuden korkean säteilyn alueen. Jakautuminen vaikuttaa enemmänkin. Se voi kuitenkin tarjota vihjeitä itse anomalian alkuperästä. Tulikuuman sulan raudan liikkeiden aiheuttamat virtaukset luovat Maan magneettikentän noin 3000 kilometriä jalkojemme alapuolella. Muutokset ”täällä ylhäällä” voivat kertoa tutkijoille siitä mitä tapahtuu ”siellä alhaalla”.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Antarktiksen sulava lumi paljastaa monumentin

Paljastaako sulava lumi muinaisen linnakkeen Etelänapamantereella? Satelliittikuvissa näkyy luonnottomia merkkejä lumessa, jotka näyttävät kehittyneen sivilisaation aikaansaamilta.

Nämä merkit selvästi näyttävät jonkinlaiselta muinaiselta kuusikulmion muotoiselta rakenteelta, joka on mahdolisesti suuremman jääpeitteen alle hautautuneen rakennuksen katto, tai sitten kyseessä on maanalainen muinainen kaupunki. Kupoli on noin 45 metriä halkaisijaltaan, ja sen seinät ovat 8 metriä korkeat.

Kupolin ympärillä on monia keinotekoisia esineitä, rakenteita ja patsaita, mahdollisesti ihmisten tekemä sisäänkäynti maanalaiseen kaupunkiin ja armeijan tukikohdalta tai satamalta näyttävä alue kupolin edustalla. Tämä viittaisi siihen, että sotavoimat ja tiede tietävät jo tästä sijainnista, ja siellä voi olla käynnissä maanalaisen kaupungin tutkimusta.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi rakenne/kupoli paremmalla laadulla. Lainaus kirjasta ’The Lost City of Antarctica, Civilizations of the Ancient World’ kertoo:

Satelliittikuvat näyttävät todisteita laajasta paleoseenisivilisaatiosta Etelänapamantereen jään alla, jossa on myös “älykkäästi tehtyjä rakenteita.“

Jäästä saadusta isotooppikoostumuksesta voidaan määrittää paleoseeni- ja neoseeni-aikakausien aikaan tapahtuneita asioita, ja siitä käy ilmi että Etelänapamantereella on ollut olemassa kehittynyt muinainen sivilisaatio noin 55.5 miljoonaa vuotta sitten, ja se on voinut pysyä asuttuna yli 300 tuhannen vuoden ajan.

Voisiko mahdollisesti maanalaiseen kaupunkiin johtavan kupolin kuva todiste siitä, että muinainen sivilisaatio tai Maan ulkopuolinen rotu on ollut Antarktiksella miljoonia vuosia sitten?

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vuoden 1995 Illuminati-korttipelistä on tullut todellisuutta

Yli kahden vuosikymmenen ajan kuuluisa Illuminati-korttipeli, jonka Steve Jackson on luonut vuonna 1994 ja julkaissut vuonna 1995, on osoittautunut yllättävän tarkaksi mitä tulee tulevaisuuden tapahtumien ennustamiseen.

Korttipelissä pahamaineiset salaseurat kilpailevat keskenään maailman hallitsemisesta karmivin keinoin, laillisin ja laittomin, ja jopa mystisin keinoin, ja sattumaa tai ei, mutta se näyttää monia kuvia onnettomuuksista ja tapahtumista, joilla on globaali vaikutus ihmiskuntaan, jotka ovat sattuneet vuoden 1995 jälkeen.

Sitä yllättyy saadessaan tietää miten viimeaikaiset tapahtumat yhteiskunnassamme ovat vieneet meitä kohti uutta globaalia diktatuuria.

Aloittakaamme seuraavilla korteilla: Epidemia/Karanteeni & Tartuntatautien hoito

Kortti 1 – Epidemia:

Tämä on hyökkäys, jolla voi tuhota minkä tahansa paikan. Se ei vaadi toimintavuoroa. Tämä ei ole välitön hyökkäys, muut ryhmät voivat tulla väliin normaalisti. Jos hyökkäys onnistuu, kohde muuttuu Hajonneeksi. Tämä hyökkäys ei voi oikeasti tuhota kohdetta.

Kortti 2 – Tartuntatautien hoito:

Toimintanaan CDC voi toimittaa Apua yhdelle Hajonneelle kohteelle jokaisella vuorolla. Jos CDC tekee suoran hyökkäyksen tuhotakseen paikan, se voi käyttää biologista sodankäyntiä ja saa +15 hyökkäykseensä. Jos hyökkäys epäonnistuu, hyökätyn paikan omistaja tuhoaa CDC:n automaattisesti.

Kortti 3 – Markkinoiden manipulointi

Osakemarkkinoita manipuloidaan. Uuden Maailmanjärjestyksen suunnittelijoilla on varmasti globaali talousromahdus suunniteltuna.

He alkoivat suunnitella talouden rakentamista ja sitten sen alasajoa kansan ajamiseksi paniikkiin niin, että he hyväksyisivät Uuden Maailmanjärjestyksen uudet säännöt.

Ennen kuluttajien ja kansallisvaltioiden velkojen akkumuloitumista romahduspisteeseen,

Kortti 4 & 5 – Kriisinhallintavoimat & Kansannousu

Kortti 4 – Kriisinhallintavoimat: Tämä kortti voidaan pelata milloin vain, ja se lasketaan sen ryhmän toiminnoksi, johon se vaikuttaa. Lisääntynyt valta tulee voimaan välittömästi. Yhden Valtion ryhmittymän voima nousee arvoon 6. Kytke tämä kortti valitsemaasi Valtio-ryhmittymään.

Huomaa miten rivisotilas tässä kuvassa käsittelee kovakouraisesti tummaihoista vähemmistön edustajaa.

Kortti 5 – Kansannousu: Mellakat jatkuvat maailmalla kolmatta viikkoa, eikä merkkiä näy niiden laantumisesta… Jokaisen pelaajan tulee valita yksi ryhmä hänen Valtarakenteestaan ja heittää se pois. Niitä ei lasketa ”tuhoutuneeksi” kenenkään pistelaskussa.

Me näemme, että nämä kortit välittömästi lisäävät valtion hallintaa ja valtaa. Kuten kuvat kertovat, valtion virastot huijaavat saattaakseen voimaan nämä Kriisinhallintavoimat.

Viimeisenä Kortti 6 – Kuolonaamio

Kuka sitten sitä pitääkin, näkee hieman erilaisen maailman sen silmärei’istä… ja kun maski otetaan pois, erilaisesta maailmasta tulee todellinen maailma.

Linkki kaikkiin kortteihin: Illuminati Card Game

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kit Greenin lausunto Skinwalker-ranchista

Kirjoittanut Keith Basterfield

Aiemmassa postauksessa toin yhteen useita tietoja koskien AAWSAP/AATIP:ia, BAASS:in pyytämiä MRI-aivokuvia, tri. Kit Greenin työtä ja Skinwalker ranchilla työskennelleitä BAASS:n entisiä työntekijöitä.

Tässä postauksessa haluan syventyä hieman lisää siihen mitä entiset BAASS:n työntekijät Chris J Marx ja Chris Bartel hypotetisoivat siitä mitä ranchilla on tehty. Teen tämän edistääkseni keskustelua ja debattia aiheesta perustuen lausuntoihin, jotka Marx ja Bartel ovat julkisesti tehneet, en toisen tai kolmannen osapuolen kuulopuheisiin.

New York Times (NYT)

Aina siitä lähtien kun NYT kirjoitti jutun joulukuussa 2017 $22 miljoonan ”salaisesta” USA:n puolustusministeriön tutkimuksesta nimeltä AATIP (Advanced Aerospace Threat Identification Program), on ollut väitteitä siitä että rahaa on kulutettu myös Skinwalkerin ranchilla tehtyihin tutkimuksiin.

Esimerkiksi dokumentaristi Jeremy Corbell, joka tuotti ranchia käsitelleen dokumentin, esiintyi Linda Moulton Howen ja John Burroughsin juontamassa internet show’ssa ”Phenomenon Radio”. Episodissa, joka lähetettiin 27. syyskuuta 2018 Corbell sanoo:

”New York Times kirjoitti täysin puutaheinää joulukuussa 2017. Se ei välttämättä ole heidän vikansa, mutta haluan sanoa että pääsyy siihen, että $22 miljoonaa allokoitiin AATIP:lle, oli ilmoitettu väärin. Rahat allokoitiin koska, ja pääasiallisesti siksi että, DIA tutki Skinwalker ranchilla AAWSAP:n alaisuudessa.”

Mistä me tiedämme oliko DIA edes kiinnostunut Skinwalker ranchista?

1. NYT:n artikkeli 16. joulukuuta 2017 kuului:

”Vuonna 2007 Reid sanoi haastattelussa, että Bigelow sanoi hänelle että DIA:n virkamies oli lähestynyt häntä ja halunnut vierailla Bigelowin ranchilla Utahissa, jossa hän teki tutkimusta.”

2. New York Magazine 19. maaliskuuta 2018 lainasi senaattori Harry Reidia joka sanoi että Robert Bigelow oli lähestynyt häntä sanoen, että hän oli saanut kirjeen liittovaltion kansallisen turvallisuuden viraston työntekijältä, joka halusi vierailla Bigelowin Utahin ranchilla.”

3. Chris J Marx haastattelussa (Episodi 46) Black Vault Internet radio show’ssa sanoi, että ranchilla ollessaan hän oli tietoinen tutkimuksista, joita USA:n valtio sponsoroi, ja että yksi kopio päivittäisestä ranchin raportista lähetettiin Pentagoniin. Vasta vuoden 2019 loppupuolella Marx tuli tietoiseksi DIA:n AAWSAP-ohjelmasta (Advanced Aerospace Weapon System Applications Program), ja siitä että DIA oli ranchin sponsori.

4. Vuoden 2019 loppupuolella keskustelussa erään toisen BAASS:n työntekijän kanssa — joka oli fyysikko — Marx sanoi, että fyysikko tiesi siitä, että vanhempi DIA:n työntekijä, eräs James Lacatski, ”…nähtiin itse ranchilla.” Tämän uskottiin olevan joskus 2007/2008.

5. Vuoden 2008 DIA AAWSAP paperisota, jonka tämän tekstin kirjoittaja on löytänyt internetistä, näyttää sen miten DIA AAWSAP:n johtaja oli eräs James T Lacatski.

Lyhyesti voidaan todeta, että ainakin ylemmät henkilöt DIA:ssa olivat kiinnostuneet ranchista.

Tutkiko BAASS paranormaaleja ilmiöitä ranchilla?

Marxin mukaan vastaus on sekä ”kyllä” että ”ei”. Kyllä, eräs BAASS:n ranchilla työskennelleen työntekijän esittämistä aikomuksista oli tutkia ja dokumentoida epätavallisia kokemuksia. Mutta BAASS:n turvamiehille tarjoama laitteisto ranchilla oli harvassa, eikä se ollut kehittynyttä teknologiaa.

Jos rahaa virtasi $22 miljoonan budjetilla ranchille ilmiöiden tutkimukseen, voisi olettaa että se näkyisi tavalla tai toisella myös käytettyjen laitteiden tasossa.

Lähde: Erica Lukesin Facebook-sivu, 19. tammikuuta 2020

Sekä Marx että Bartel sanovat että vastakkainen piti paikkansa, ainakin aikavälillä 2010-2012, jolloin he olivat ranchilla. AAWSAP:n sopimus pyöri vuosina 2008-2012. Heidän tutkimuslaitteistonsa koostui perus lämpökameroista, standardista yönäkölaitteistosta ja halvoista still-kameroista. Lisäksi Marx sanoi, että alueella ei ollut toimivia turvakameroita vuosina 2010-2012.

Lyhyesti, BAASS kyllä tutki paranormaaleja ilmiöitä ranchilla, mutta ei siinä mittakaavassa kuin näin suuri rahasumma voisi antaa olettaa.

Mitkä olivat vartijoiden tehtävät ranchilla?

BAASS:n antama työnkuvaus, sekä Marxin että Bartelin mukaan, oli että heidät oltiin palkattu pitämään asiattomat olesekelijat poissa alueelta; ja tutkia ja dokumentoida ilmiöitä, joita siellä tapahtui. Jotkut BAASS:n leivissä olevat tieteentekijät antoivat heille ajoittaisia tehtäviä, mitkä liittyivät paranormaalin tutkimukseen.

Mitä Marx ja Bartel oikeasti ajattelivat ranchilla olevan käynnissä?

Koska kehittynyttä teknologiaa puuttui millä tutkia paranormaaleja ilmiöitä, ja koska BAASS:n tiedemiehet vierailivat ja pysyivät ranchilla, ja perustuen syyhyn BAASS:n vuoden 2011 MRI-aivokuviin, eli

”Se on siksi että nähdään onko aivoissamme jotain sellaista mikä mahdollistaa meidän kokea jotain.” (Bartel); kaksi entistä BAASSin työntekijää miettivät oliko heidän oloonsa siellä jotain muutakin syytä?

Marx sanoi, ”Mietin olimmeko me ne hamsterit, vai ne jätkät valkoisissa takeissa.” Myöhemmin samassa haastattelussa hän sanoi, ”Me halusimme tietää vaikuttiko tämä lääketieteellisesti meihin…” sekä ”Haluaisin tietää puhkeaako minulle MS-tauti tai syöpä viiden vuoden päästä tästä.”

Marx on ilmaissut näkemyksensä, että ehkäpä AAWSAP-soppariin kuului tutkia syntyikö mitään vaikutuksia turvamiehille kuten hän itse? Eräänlaista ei-kuolettavaa asetestausta?

Sekä Marx että Bartel puhuivat julkisesti niistä useista tuntemuksista ”kuin meitä oltaisiin tarkkailtu” kun kukaan muu ei ollut läsnä; jonkun tai jonkin toimesta. Bartel mainitsi kuulleensa askelia ruumiittomasta lähteestä. Molemmat miehet kertoivat kokemuksistaan kun he olivat nähneet asioita, jotka tuntuivat katoavan heidän naamansa edessä. Äärimmäisen kirkkaita valoja, jolloin pystyi näkemään oman kätensä luut, jopa silmät suljettuina. Nämä valot menivät pois eivätkä jättäneet mitään jälkiä niiden alkuperästä. Marx sanoo kokemusten kuten tämä saaneen hänet miettimään ”verhoutumisen” ja ”naamioitumisen” koetta jota joku tai jokin siellä testasi.

Tri. Kit Green ja hänen tutkimuksensa

Vaikka seuraava ei suoraan liity vartijoiden tutkimuksiin Skinwalker ranchilla, se näyttää olevan relevantti mielestäni.

Haastattelussa kirjailijoiden Annie Jacobsen (2018) ja M. J. Banias (2019) kanssa tri. Christopher (Kit) Green on kuvannut joitain yksityiskohtia hänen tutkimuksistaan koskien lähikohtaamisten lääketieteellisiä vaikutuksia. Kiinnostava lainaus Jacobsenin teoksen sivulta 398:

Hänen alkuperäinen hypoteesinsa oli, että enemmistö hänen potilaistaan oli ”altistunut pimeiden ohjelmien teknologialle”, eli siis kehittyneelle, korkeaenergiselle teknologialle, jota kehitetään SAP:ssa (Special Access Programs). ”Ei-tappavien aseiden ohjelma. Hologrammit. Verhoutumislaitteet. Dronet. 25% potilaistani kuolevat viidestä seitsemään vuotta sen jälkeen kun he ovat saaneet diagnoosin, eikä minulla ole ideaa siitä miten mikään niistä ohjelmista, joista olin tietoinen 10 vuotta sitten, voi saada tämän aikaan”, Green sanoo.

Esitin useita kysymyksiä sähköpostilla tri. Greenille, joka myötämielisesti vastasi minulle. Hän oli antanut luvan minulle kirjoittaa vastauksensa tähän artikkeliin. Kysymykseni olivat:

K1 Ottaen huomioon artikkelissa esitetyt tiedot, onko kommenttia Marxin/Bartelin hypoteesille siitä, että taustalla oleva syy BAASS:n tutkimuksille ranchilla oli mm. ilmiön vartijoille aiheuttamien lääketieteellisten vaikutusten tutkimus? Jos kyllä, mikä on kommentti?

K2 Onko kommenttia Marxin/Bartelin hypoteesille siitä, että heidät altistettiin jonkinlaisille ei-tappavien aseiden testeille? Jos kyllä, mikä on kommentti?

K3 Onko muuta kommenttia mihinkään mitä artikkelissa on mainittu?

K4 Ottaen huomioon vuoden 2018 haastattelun kommentti koskien alkuperäistä hypoteesia potilaiden loukkaantumisten syystä, mikä on tämän hetken hypoteesi sille mikä on saanut aikaan potilaiden loukkaantumisen?

Tri. Green vastaa:

”Artikkeli ja Marxin ja Bartelin kommentit ovat todella hyvä tiivistelmä. Minulla ei ole lisättävää koska minulla ei ole mitään vastaansanomista siihen mitä he ovat esittäneet.

Kuolettavuuden aste ei sisällä ranchin henkilöitä… vaan se on toinen ja pääosin armeijan henkilöstölle. Aiempi ryhmä, josta ollaan puhuttu mainituissa kirjoissa, niihin minulla ei ole lisättävää.

Pyrin kirjoittamaan kliinisen tapaustutkimuksen useista muista kiinnostavista tapauksista, jotka koskettavat ”ei-tappavia” aseita. Olen hämmentynyt. Olen varma, että mitkään loukkaantumiset, joita on näissä tapauksissa tullut… tai muissakaan tapauksissa vaativat paranormaalia tai ”Maan ulkopuolista” teknologiaa joka haitan on aiheuttanut.

Tämä johtopäätös on saavutettu hitaasti, viimeisen 10 vuoden aikana, mutta se perustuu dataan. Monet kollegani joita kunnioitan eivät ole samaa mieltä. Kukaan lääkäri ei ole eri mieltä. Tämä on surullinen tappio minulle. Patologin tulee kyetä erottamaan ’rikollinen’ motiivi sekä tuntematon kuolinsyy ja sairauden aiheuttama kuolinsyy tai loukkaantuminen. Minulla ei ole hajuakaan motiiveista tai pahantekijöistä. Mutta en vaadi magiaa tai avaruusolentoja luokittelemaan loukkaantumisia tai patologioita.”

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Pedra do Inga: Muinaisen tähtikartan monumentti

Ingán kunnassa, Brasilian Paraíban osavaltiossa, on kivi nimeltään Inga tai Pedra do Inga.

Sen pinnalle ovat muinaiset kaivaneet sarjan yksityiskohtaisia symboleja, tähtiä ja spiraaleja.

Kivi itsessään on massiivinen; kivimuodostelma kattaa noin 250 neliömetrin alueen.

The Pedra do Inga in Brazil, is covered in strange symbols that experts believe are depictions of stars, galaxies and even constellations.
 Pedra do Inga Brasiliassa on peitetty omituisilla symboleilla, joiden asiantuntijat uskovat olevan kuvia tähdistä, galakseista ja jopa tähtikuvioista.

Pystysuora 3.8 metriä korkea ja 46 metriä pitkä seinä kuvaa tuntemattomia merkityksiä.

IgorSuassuna / Pixabay

Tähtien ja spiraalien lisäksi muinaiset ‘astronomit’ kaiversivat muita merkkejä, joiden tarkka merkitys on pysynyt mysteerinä asiantuntijoille.

Huolimatta tästä, tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että tähtien, tähtikuvioiden ja galaksien kuvat ovat selvästi näkyvillä kiven pinnalla.

Vaikka kaiverrusten tarkka ikä on vaikea sanoa, tutkijoiden mielestä kivimuodostelman ikä on noin 6000 vuotta.

Tähän mennessä asiantuntijat ovat identifioineet yli 400 kaiverrusta kiven pinnalta. Jotkut niistä ovat luonteeltaan zoomorfisia, kun toiset taas esittävät abstrakteja kuvioita ja tähtiä.

Erään hypoteesin mukaan Ingán petroglyyfit ovat poikkeuksellisen tärkeitä arkeoastronomisessa mielessä.

The true meaning of the symbols remains an enigma.
Symbolien todellinen merkitys on enigma.

Vuonna 1976 espanjalainen insinööri Pavía Alemany alkoi matemaattisesti tutkia arkeologista monumenttia.

Instituto of Arqueologia Brasileira julkaisi hänen tuloksensa vuonna 1986. Alemany identifioi kiven pinnalta joukon “kulhoja” sekä toisen petroglyyfin, joka on kaiverrettu Ingan seinän pystysuoraan pintaan joka muodosti “aurinkokalenterin”, jonka avulla gnomon projisoi varjonsa aamun ensimmäisten auringon säteiden aikaan.

Alemany myöhemmin jatkoi tutkimuksiaan keskittyen tallentamaan ja dokumentoimaan sarjaa symboleita, jotka havainnoija voi huomata tähdiksi, jotka näyttävät olevan keskenään ryhmässä tähtikuvioina.

Mutta nämä “kulhot” ja “tähtikuviot” kiven pinnassa ovat antaneet Pedra do Ingalle sen arkeoastronomisen merkityksensä.

Paikka jossa Ingan kivi nykyään sijaitsee on jatkuvassa vaarassa vahingoittua korjaamattomaksi vandalisoinnin takia.

Artikkelin julkaissut Curiosmos

Vihreä tulipallo Australiassa

Havaintopäivämäärä: kesäkuun 14. 2020

Havaintopaikka: Läntinen Australia

Australian media on nimennyt tämän mahdollisesti meteoriksi… mutta huomaa, he sanoivat että mahdollisesti. Todennäköisemmin tämä on verhoutunut UFO, joka on luonut värittynyttä usvaa ympärilleen näyttääkseen meteorilta. Avaruusolennoilla on sääntöjä, joita pitää noudattaa jos he aikovat vierailla avaruusolentojen tukikohdissa Maapallolla. Yksi niistä on ettei salli itsensä tulla näkyville kansan silmien eteen ilman, että luodaan illuusio siitä että kyseessä on jokin muu kuin avaruusolentojen alus.

Tämä vihreä väri ei ole yksin tässä. Kun suurennan sitä, nään sateenkaaren värit, vihreä, purppura ja keltainen. Mikään meteori ei kykene tekemään sitä tällaisella täydellisyydellä. Tarkoitan, katsokaa nyt sitä. Siinä ei ole pieniä osia tai palasia irtoamassa pyrstöstä. Se palaa, mutta ei hajoa. Pyrstö on tehty palasista, jotka irtoavat, mutta jos mikään ei irtoa, mistä pyrstö silloin tulee? Se tulee aluksesta, joka koittaa näyttää meteorilta.

Scott C. Waring

 

https://www.youtube.com/watch?v=3pXGzcZ8Nx8

Artikkelin julkaissut ET Data Base

AAWSAP/AATIP, MRI-aivokuvaukset ja Skinwalker Ranch

Artikkelin kirjoittanut Keith Basterfield

Chris J. Marx

Heinäkuussa ja elokuussa 2019 utahilaisen tutkijan Erica Lukesin juontama nettiradioshow ”UFO Classified” käsitteli kolmessa episodissaan Chris J. Marxia. Marx kertoi yksityiskohtie hänen työstään Bigelow Aerospacen Advanced Space Studiesissa (BAASS) sekä hänen ajastaan Robert T. Bigelow’n Koillis-Utahin (Skinwalker) ranchilla vuosina 2010-2016.

Haastatteluissa Marx mainitsi, että hänellä oli käynyt läpi tavalliset terveystarkastukset liittyen BAASS-rekrytointiin. Hän myös kertoi, että hän meni kerran Renoon, Nevadaan erästä toista koetta varten. Lisäksi heinäkuun viidennen 2019 episodissa Marx puhui BAASS-rekrytointihaastattelusta, ja sanoi että noin puolivälissä haastattelua haastattelija:

 ”…kysyi minulta olinko koskaan kokenut mitään selittämätöntä, tai jotain paranormaalia tai jotain mikä ei vain ollut järkeenkäypää? Ja sanoin, joo, olen itseasiassa kokenut…”

Chris Bartel
Episodissa 20. syyskuuta 2019 Erica Lukes haastatteli sekä Marxia että toista henkilöä nimeltään Chris Bartel. Bartel puhui hänen rekrytoinnistaan ja työstään BAASS:lla syyskuusta 2010 eteenpäin, ja lisäksi hän mainitsi menneensä Renoon, Nevadaan magneettikuvaukseen (MRI), josta hän ei koskaan saanut tuloksia. Kuten Marx, Bartel oli mennyt töihin Robert T Bigelow’n Koillis-Utahin ranchille. Yhdessä kohtaa episodia Lukes mainitsee, että Marxilta oli BAASS:n haastattelija kysynyt oliko hän kokenut paranormaaleja kokemuksia, ja sitten hän kysyi Bartelilta oliko BAASS:n haastattelija kysynyt samanlaista. Bartel vastaa:
Colm Kelleher, olin haastatellut häntä, ja hän kysyi minulta olinko kokenut mitään ja, ironista kyllä, olin…”
Olin yhteydessä Chris Barteliin ja tässä on hänen tiivistelmänsä siitä mitä hän kertoi minulle MRI-kuvauksista Nevadan Renossa.
Vanhempi BAASS:n työntekijä nimeltään Loran Huffman oli henkilö, joka tuli Bartelin luo virallisen pyynnön kanssa, että tämä menisi MRI-kuvaukseen. Huffman esitti pyynnön suullisesti, vaikka Bartel ymmärsi, että alkuperäinen pyyntö tuli BAASS:n varajohtajalta (Deputy Administrator) Colm Kelleherilta. Nopea vilaus Huffmanin julkiseen LinkedIn-profiiliin kertoo, että hän oli Tutkimus- ja turvallisuusjohtaja (Director of Investigations and Security, FSO) Bigelow Aerospacella tammikuusta 2009 toukokuuhun 2012. Bartel sanoo:
”Muistan kysyneeni Lauren Hoffmanilta (sic) miksi meille tehtiin MRI-kuvaukset ja hän sanoi ’Se on siksi että nähdään onko aivoissamme jotain sellaista mikä mahdollistaa meidän kokea jotain.'”
Mitään muita lääketieteellisiä kokeita ei tehty kun he olivat Renossa, vain MRI. Bartel muistaa, että henkilö haki molemmat lentokentältä, ajoi heidät Reno Diagnostic Centeriin, teki MRI-kuvaukset ja sitten ajoi heidät takaisin lentokentälle. Bartel sanoo, että hän on aika varma että hän tietää kuka tuo henkilö oli, vaikka hän ei ole täysin varma.
Lokakuussa 2019 Bartel kuuli Advanced Aerospace Weapon System Applications Programista (AAWSAP) ja hän otti yhteyttä Renon keskukseen saadakseen kuvauksensa tiedot.
MRI-kuvauksen tiedot
Chris Bartel on jakanut MRI-kuvauksen tietonsa minulle. Kaksi aspektia ovat hämmentäviä. Ensinnäkin otsikon ”Kliininen indikaatio” (Clinical indication) alla, jossa siis MRI-kuvauksen syy esitetään, esiintyy yksittäinen sana ”työsuhdetta edeltävä” (preemployment) huolimatta siitä faktasta, että kuvaus tehtiin elokuun 5. päivänä 2011, melkein vuoden verran heidän työsuhteen aloittamisestaan. Toiseksi, viitaten lääketieteen tohtori Ronald Smithiin Renossa. Bartel kertoi ettei hän muista koskaan tavanneen tohtori Smithiä. Voisi odottaa potilaan tapaavan ensin tohtorin ja sen jälkeen saavansa lähetteen MRI:n.

Marx

Viestittelin myös Chris J. Marxin kanssa. Kuten Bartel, Marx sai myös kopiot omasta MRI-kuvauksestaan, joka tehtiin elokuun 5. päivänä 2011 Renon keskuksessa. Kuvien kopiot ovat saatavilla UFO Classified -verkkosivulla. Episodissa 16. tammikuuta 2020 Marx paljasti, että kuten Bartel hänelle lähetti myös samainen LT Smith hänen kopionsa. Marx ei muistanut koskaan tavanneensa tri. Smithia.
Syy Marxin MRI-aivokuviin on myös ”työsuhdetta edeltävä”, ja kuitenkin Marx oli ollut BAASS:n työntekijä jo melkein vuoden kun kuvaus tehtiin. Lisäksi sivulla 2 Marxin MRI-tuloksissa lukee: ”Lukenut ja elektronisesti allekirjoittanut LT Eric J Kraemer” sekä ”Tarkastanut LT Eric J Kraemer”.
Renon diagnostiikkakeskuksen verkkosivut kertovat, että tri. Kraemer on saanut kandinsa Cornellissa; saanut tohtorin tutkintonsa Iowan lääkiksessä; tehnyt MRI-erikoistumisensa Northwestern Universityssa ennen kuin hän tuli töihin Renon keskukseen heinäkuussa 2006. Näin tämä vahvistaisi sen, että tri. Kraemer oli kuin olikin töissä siellä vuonna 2011. On järkevää olettaa, että hän oli se henkilö, joka analysoi MRI-tulokset.
Marx sanoo, että hän on nyt tietoinen ainakin neljästä entisestä BAASS:n työntekijästä jotka ovat käyneet samanlaisissa kuvauksissa kuin hän. Hän itse, Bartel, eräs henkilö lempinimellä ”Chip” (jonka todellisen identiteetin sain tietää julkisista tiedoista), sekä neljäs henkilö joka haluaa pysyä anonyymina.
Kysyin Marxilta tiesikö hän neljännen tapaamansa henkilön identiteettiä? Hän vastasi että hän uskoi tietävänsä, mutta hän ei ole 100% varma.
”Chip”
Syyskuun 2. päivän 2012  Paracast radio show’n episodissa eräs henkilö nimellä ”Chip”, joka sanoi työskennelleensä vartijana Skinwalker Ranchilla, mainitsi että hän oli tietoinen useista henkilöistä ranchilta, jotka on lähetetty Renoon MRI-kuvauksiin.
Tri. Smith
Kuka, sitten, oli Tri. Smith, jonka nimi, osoite ja puhelinnumero ovat Bartelin ja Marxin MRI-kuvauksen tuloksissa kopionsaajana? Internet-haku löysi LT Ronald L Smithin joka harjoittaa ammattiaan samassa osoitteessa ja jolla on sama puhelinnumero.
Lisätutkimukset löysivät vuodelta 2008 raportin otsikolla ”Nouseva kognitiivinen neurotiede ja siihen liittyvät teknologiat”, jonka on julkaissut National Research Council vuonna 2008, Washington DC:ssa.
This image has an empty alt attribute; its file name is Emerging.JPG
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK207943/
Tuossa raportissa tri. Ronald L Smith oli jäsen komiteassa nimeltä ”Armeijan ja tiedustelumenetelmien komitea koskien emergenttejä neurofysiologisia ja kognitiivisia/neurotieteen tutkimusaiheita seuraavalle kahdelle vuosikymmenelle.” Tri. Smithin biografia tarjotaan myös raportissa, jossa lukee:

”Ronald L Smith on sisätautien yksityislääketieteen harjoittaja ja kliinisen tutkimuksen professori University of Nevada School of Medicinessa. Hän on ollut neurologina NASAn Ames Research Centerissa ja väitöstutkijana UCLA:n Brain Research Institutessa. Hän tällä hetkellä on riippumattomassa tiedepaneelissa koskien kemiallisia ja biologisia aseita ja hän on arvioinut päätöksiä, proseduureja ja sotilassuojelukoulutusta suojauduttaessa kemiallisilta, biologisilta ja ydinaseiden uhkilta asepalveluksessa. Hän on palvellut NRC:n komiteassa koskien tulevaisuuden armeijan sovellutuksia. Tri. Smith on saanut tohtorintutkintonsa anatomiasta (neurotiede) University of California in San Franciscosta ja lääketieteen tohtorin tutkinnon Autonomous University of Ciudad Juarezista, Meksikossa.”

Tuon kyseisen komitean puhemies (Armeija ja tiedustelu jne. jne.) oli tri. Christopher C Green.

Christopher (Kit) Green

Sekä Bartel että Marx erikseen ohjeistivat minua, että he ovat varsin varmoja siitä että heidän tapaamansa henkilö Renon lentokentällä, joka heille teki MRI-kuvaukset keskuksessa, oli Tri. Christopher C Green. Vaikka jälleen kerran pitää tähdentää että he eivät olleet 100%:n varmoja. Onko tätä identifikaatiota tukemaan faktoja? Käännyin UFO-kirjallisuuden puoleen etsimään johtolankoja.
Annie Jacobsen
Vuoden 2018 kirjassaan ”Phenomena” (Back Bay Books, New York) journalisti Annie Jacobsen kertoo yksityiskohtia haastattelusta, jonka hän oli pitänyt tri. Christopher C Greenille. Hän lainaa Greenia sanoneen:

”Minua kiinnostaa ihmisten fyysinen vahingoittuminen anomaalisissa tapahtumissa. Usein näihin tapahtumiin nähdään [liittyvän] tunnistamattomia ilmailmiöitä, eli UAP:ta, droneja, korkeaenergisiä radiotaajuuksia jotka ihmiset kohtaavat kasvoista kasvoihin ja joita he eivät voi selittää… Vuonna 2005 hän alkoi työskennellä tutkimusprojektissa tämän mysteerin ratkaisemiseksi. Hän loi ”tarkan tietokannan henkilöistä jotka kärsivät mystisistä palovammoista, iholeesioista, syövistä, taudeista — ja joilla oli myös ollut kasvokkain kohtaaminen UAP:n kanssa…” (page 396.)

This image has an empty alt attribute; its file name is Phenomena.JPG
Kuva: Amazon Books

Hänen potilaistaan Green kertoi:

”…he kaikki ovat korkean tahon henkilöitä, monia ihmelapsia, joilla useimmilla on korkea turvallisuusluokitus… He ovat erikoisjoukkojen & tiedusteluyhteisön jäseniä, ilmailualan yritysten työntekijöitä, armeijan upseereita, sotilastukikohtien vartijoita, poliiseja…”
M. J. Banias

Toinen kirjailija, M J Banias, vuoden 2019 kirjassaan ”The UFO People: A Curious Culture” (August Night Books, USA) kertoo haastatelleensa Tri. Christopher ”Kit” Greenia vuonna 2018. Hän kirjoittaa Greenista:

”…Green konsultoi lähes 60:a muuta lääketieteen tohtoria, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita… Vuodesta 2003 Green on työskennellyt henkilöiden kanssa, jotka ovat saaneet vammoja tunnistamattomista esineistä ilmassa. Vuodesta 2007 tarjoamalla hoitoa ilmaiseksi Green on hoitanut lähes 180 tällaista henkilöä… Green valitsee potilaansa tarkoin. Jokainen potilas joutuu käymään läpi laajamittaiset karsinnat. Green selittää, että jokainen potilas on joutunut näkemään omin silmin ja olemaan fyysisesti anomalian vieressä 50 metrin säteellä… Toinen kriteeri vaatii, että kaikilla tällaisia vammoja kärsineillä potilailla tulee olla ollut joku toinen silminnäkijä, joka oli läsnä tapauksen aikaan. Kolmanneksi, kaikki kärsityt vammat tulee olla fyysisiä luonteeltaan. Neljänneksi, hänen potilaidensa täytyy puhua aiempien lääkäreidensä kanssa ja antaa hänelle pääsy koko tämän lääketieteelliseen historiaan ja terveystietoihin. Viidenneksi, heidän tulee suostua useisiin kokeisiin, mm. DNA-testi, verikoe, rauhaskoe ja aivokuvaus…”
This image has an empty alt attribute; its file name is The%2BUFO%2Bpeople.JPG
Greenin valikoiduista potilaista Banias kirjoittaa:

”…erikoisjoukkoja, tiedustelu-upseereita, yksityisiä valtion alihankintatyöntekijöitä, ilmailuyritysten korkealla olevia työntekijöitä ja armeijan upseereita…”

Tämän postauksen mielessä kiinnostavaa on Baniaksen lainaus sivulta 86 Greenilta:

”Hän paljasti, että noin kymmenisen hänen potilastaan oli loukkaantunut kuuluisalla ranchilla Utahissa, tai sen läheisyydessä, lempinimeltään Skinwalker Ranch.”

AAWSAP

Advanced Aerospace Weapon System Applications Program  (AAWSAP) oli USA:n valtion puolustustiedusteluviranomaisen (DIA) BAASS:lle syyskuussa 2008 antama alihankintasopimus. Erityisesti sen tarkoituksena oli ”…ymmärtää fysiikkaa ja insinöörityötä… miten ne soveltuvat tuntemattomaan kaukaiseen uhkaan…” Teknisiä tutkimuksia tehtiin 12 tietyn alan piirissä, mm. ”10. Vaikutukset ihmisiin.”

Tohtori Steven Aftergoodin FOIA-tietopyyntyö tarjosi listan otsikoista ja kirjoittajista 38:n tällaiseen tekniseen tutkimukseen. Tuolla listalla oli eräs tri. Greenin paperi, jonka otsikko kuuluu ”Kenttien vaikutukset biologisiin kudoksiin.” Tämä tutkimus ei ole saatavilla julkisesti.

Luis Elizondo

Coast to Coastin haastattelussa 15. heinäkuuta 2018 journalisti George Knapp haastatteli Luis Elizondoa, entistä AATIP:n (Advanced Aerospace Threat Identification Program) johtajaa, joka jatkoi AAWSAPin työtä. Knapp mainitsee BAASS:n, ja sitten hän kysyy Elizondolta:

”Olitko yhteistyössä heidän kanssaan? Saitteko pääsyn heidän tietoihinsa ja päinvastoin?” Elizondo vastaa, ”Kyllä.” Knapp sitten kysyi ”Olisitko nähnyt Skinwalker ranchin materiaalin esimerkiksi?” Elizondo sanoi ”Kyllä.”

BAASS

Lasvegasilaisen KLAS-TV: uutisraportissa 5. toukokuuta 2018, nettiversiossa oli linkki otsikolla ”Lausunti BAASS:n ylemmältä johdolta”. Siinä luki:

”Lausunto BAASS:n ylemmältä johdolta

kirjoittaja: Caroline Bleakley
Päivitetty toukokuu 04, 2018 05:28PM PDT

LAS VEGAS – BAASS pääsee uudelle ammattimaisuuden astelle palkkamalla, kouluttamalla ja työllistämällä 50 täysaikaista työntekijää, joihin kuuluu eläköityneitä armeijan tiedustelu-upseereita, poliiseja, tohtoritason tieteentekijöitä, insinöörejä, teknikoita, analyytikoita, kielenkääntäjiä ja projektinjohtoa jolla luoda suurin monialainen täysikainen tiimi UFO-tutkimuksen historiassa.

BAASS:n tutkimukset tarjoavat uusia todisteita siitä, että UFO-ilmiö on muutakin kuin laitteita, jotka ovat olleet tekemisissä armeijan alusten kanssa. Ilmiöön liittyy myös laajalti toiminta mihin kuuluu omituisia olentoja, poltergeist-toimintaa, näkymättömiä olentoja, valo-orbeja, ihmisten ja eläinten loukkaantumisia ja paljon muuta. Pelkkä keskittyminen koneisiin ja laitteisiin voi olla likinäköistä ja epätuottavaa ratkaistaessa UFOjen laajempaa mysteeriä.

Eräs BAASS:n suurista läpimurroista on uudenlaisen lähestymistavan käyttöönotto UFO-ilmiön interaktioiden analyysissa, joka soveltaa ihmiskehoa. Tämä uusi lähestymistapa pyrkii kiertämään UFO-ilmiön piirissä esiintyvän petoksen ja sumutuksen, jossa useat samassa paikassa esiintyneet silminnäkijät ovat raportoineet nähneensä erittäin erilaisia ilmiöitä. Todisteet lissäntyvät siitä, että UFO-ilmiö kykenee manipuloimaan ja vääristämään ihmishavaintoja ja näin UFO-aktiviteetin silminnäkijät ovat muuttuneet yhä enemmän epäluotettaviksi.

BAASS:n lähestymistapana on tarkastella ihmiskehoa ja etsiä sieltä todisteita UFO-vaikutuksista patologian, immunologian, solubiologian, genomiikan ja neuroanatomian teknologioilla tutkittaessa sitä miten UFOt vaikuttavat ihmisiin. Tämä lähestymistapa on huomattava siirtymä pois perinteisistä normeista, jotka nojaavat silminnäkijähavaintoihin UFO-tutkimuksen keskeisenä todistelähteenä. Lähestymistapa pyrkii sivuuttamaan UFO-huijauksen ja ihmishavaintojen manipuloinnin käyttämällä molekyylitestejä, joilla tulkita tämän ilmiön biologisia vaikutuksia.

Tämän uuden lähestymistavan tulokset ovat UFOjen fyysisten uhkien tutkimuksen vallankumous.”

Mitä voimme päätellä tästä?

Perustuen Bartelin, Marxin ja ”Chipin” todistuksiin, joku BAASS:ssa oli kiinnostunut hankkimaan tietynlaisia työntekijöitä, jotka kävivät aivokuvauksissa. BAASS:n ylemmän johdon lausunto korostaa tätä, että odotus oli, että tutkimalla ihmiskehon vaikutuksia, voitaisiin ilmiöstä saada informaatiota.

Tämä oli myös tri. Greenin työn fokus. Puhuivatko Bartel ja Marx Renossa vuonna 2011 itse asiassa tri. Greenille? Mietin että miksei kysyä tätä häneltä suoraan? Lähetin siis tri. Greenille sähköpostia; lyhyesti kuvasin osaa yllä olevasta informaatiosta ja kysyin häneltä oliko hän Renossa, Nevadassa 5. päivä elokuuta 2011, ja oliko hän tekemässä MRI-aivokuvausta näille kahdelle BAASS:n työntekijälle? Kysyin myös lisäksi kykenikö hän sanomaan oliko hänen omien yksityisten tutkimustensa ja DIA:n AAWSAP-tutkimussopimuksen välillä BAASS:n kanssa mitään yhteyttä?

Tri. Green vastasi, että ”En koskaan ole käynyt tuossa keskuksessa, en koskaan. En ole koskaan vienyt ketään henkilöä sinne.”

Olen myös kysynyt entisiltä BAASS:n työntekijöiltä, kertoen heille selvitystyöstäni, ja pyytänyt heitä ottamaan yhteyttä minuun jos he niin haluavat.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Rakastavat parisuhteet toisilla planeetoilla

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli parisuhteita kansan maailmassa. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


 

Q: Kysymykseni on, olen kiinnostunut teidän maailmastanne: minkälainen on rakastava parisuhde teidän maailmassanne? Miten valitsette kumppanin elämäänne?

A: Synkronistisesti, automaattisesti. Me yksinkertaisesti vedämme toisiamme puoleemme. Me sallimme sen tapahtua automaattisesti. Se on paljon samalla tavoin, jossain määrin, kuin te sallitte ihmissuhteidenne tapahtua. Mutta me olemme myös telempaattisesti yhteydessä, ja me sallimme itsemme tunnistaa, että me todellakin vedämme puoleemme automaattisesti nuo kanssakäymiset, me sallimme niiden olla mitä ne ovat.

Me emme aseta odotuksia niille siitä mitä niiden tulisi olla. Me tiedämme, että ne ovat meitä palvelemassa; me tiedämme, että me olemme palvelemassa niitä. Joten me iloitsemme spontaanista kanssaluomisesta. Ja me emme, millään tavalla tai muotoa aseta mitään tiettyä leimaa sille miten meidän mielestämme sen tulisi mennä, tai miten meidän mielestämme sen tulisi tapahtua. Onko se niin, vai onko se näin? Tuleeko koskaan olemaan ketään muuta?

Ehkäpä jos sen asettaa yksinkertaiseen perspektiiviin: koko sivilisaatiomme on naimisissa itsensä kanssa; jokainen yksilö on naimisissa jokaisen toisen yksilön kanssa. Ja mikä tahansa muu suhde mikä tapahtuu, sillä tavoin kuin se tapahtuu, mikä tahansa muun yksilön kanssa, on osa tuota avioliittoa — se on suhde avioliitossa.

On aikoja jolloin se näyttäytyy fyysisesti yksiavioisena suhteena; on aikoja jolloin se ei näyttäydy. Aivan kuten teidänkin yhteiskunnassanne. Mutta teidän yhteiskunnassanne on paljon kieltäymystä siitä.

Idea, täten, on että me emme odota, tai oikeastaan edes tiedä — ottaakseni tuon esimerkin, koska se liittyy teidän yhteiskuntaanne — olemmeko me olleet yksiavioisessa suhteessa ennen kuin elinkaaren lopussa.

Ja me sanomme: ”No, ketään muuta ei tullut; kai se sitten oli yksi-yhteen, eikö?” Koska me tiedämme, ilman epäilyksen häivääkään — absoluuttisesti luottaen — että jos joku muu suhde ilmaantuu, silloin se on osa koko suhdetta. Ne ehostavat koko skenaariota, millä tahansa tavalla ne luonnollisesti kehittyvätkään; eikä voi olla keskeytystä. Se ei ole mahdollista yhteiskunnassamme.

Q: No, jos te päättäisitte tuoda sinne teidän maailmaanne toisen olennon, mikä on…

A: Ymmärtäkää, että me olemme aina yhteydessä tuohon tietoisuuden tasoon myös. Ja me yksinkertaisesti solmimme sopimuksemme tietoisesti, niin kuin teilläkin on mahdollisuus. Se ei täydy olla mitään salaista. Voitte olla kosketuksissa niihin asioihin jotka teille syntyvät. Sillä ymmärtäkää, ette ole enää lapsia. Tajuatko?

Q: Tajuan.

A: Voitte olla yhteydessä niihin. Ja tunnustatte, että on palveluksia joita te saatatte haluta tehdä; joita tämä yksilö — tämä ei-fyysinen henkilö — säteilee halua saavuttaa tiettyjä asioita fyysisenä ilmentymänä.

Tuon halun kommunikointi, ja tuon säteileminen, siitä että yksilö yhteiskunnassanne yksinkertaisesti automaattisesti vetää puoleensa vain yksilöitä, joilla on halu palvella häntä tällä tavoin. Joten se on automaattista. Sitä ei ihmetellä. Yksilöt voivat palvella täälä tavoin vetäytymällä heidän puoleensa. Ja vain ne yksilöt ilmaantuvat jotka voivat palvella heitä tuolla tavoin.

Q: Eikö se ole noin nyt, meille?

A: Se on täysin jo nyt noin, paitsi että te luotte negatiivista synkronisiteettia positiivisen synkronisiteetin lisäksi. Me luomme ainoastaan positiivisia ilmentymiä. Ymmärrätkö?

Q: Todellakin. Kiitos.

A: Paljon kiitoksia sinulle.

Kun UFO-demonihypoteesi pysäytti tieteen

Entinen Nevadan senaattori Harry Reid antoi George Knappille yksinoikeudellisen haastattelun koskien salaista USA:n hallituksen UFO-tutkimusta vuosina 2007-2012.

“Eräs tutkimuksen tavoite oli selvittää alusten alkuperä. Tiedustelu-upseerit sulkivat pois venäläiset ja kiinalaiset, mutta Reid sanoo, että vihollisemme ovat todennäköisesti meitä edellä yrittäessään kopioida paljon kehittyneempää teknologiaa.”

Toinen UFO-tapauksien aikaansaama huolenaihe liittyi “selviin kansallisen turvallisuuden seuraamuksiin, kuten kylmääviin raportteihin joissa UFOt leijailivat amerikkalaisten ydinasetukikohtien yllä.”

Ex-senaattorin mukaan:

“Tämä kaikki on dokumentoitu. Lukemattomat ihmiset ovat astuneet esiin, katsoneet arvuutellen ja ihmetellen mikä se on. Ne eivät poistuneet. Kommunikaatiot ohjusjärjestelmien kanssa pantiin poikki. Se ei tapahtunut ainoastaan yhden kerran. Se tapahtui useamman kerran.”

Huolimatta vaikutuksista kansalliselle turvallisuudelle, jotkut viranomaiset ovat nolostuneet havaitessaan, että valtio oli salaa rahoittanut UFO-tutkimusta. Oli myös muita huolia:

“Reid sanoo tutkimusten saaneen aikaan suuria määriä raportteja, mutta se lopetettiin johtuen tiedusteluyhteisön pelkotiloista, peloista että tarina vuotaisi ulkopuolelle sekä uskonnollisiin uskomuksiin perustuvista peloista, että UFOt olisivatkin saatanasta. Reportteri George Knapp: “Kuulitko sinä sellaista että ne olisivat pahoja? Harry Reid: “Kyllä. Mielestäni on monia ihmisiä jotka eivät pidä niistä useista syistä ja heidän uskonnollisten näkökantojensa takia. Se ei sopinut siihen mihin he halusivat kuluttaa rahaa.”

Myöhemmässä haastattelussa George Knapp avasi lisää näiden tiedusteluyhteisön jäsenten taikauskoisia uskomuksia ja heidän identiteettiään:

“…fundamentalistikristityt; joiden mielestä mikä tahansa UFOihin liittyvä ja paranormaali on saatanallista, että tutkimalla niitä me kutsumme paholaista tähän maailmaan, ja he halusivat sen lopetettavan näistä syistä. Tiedän miltä tämä kuulostaa, en vähättele kenenkään uskonnollisia katsomuksia, mutta ei huhhuh, tuonkaltainen päätöksenteko, että päätetään lakkauttaa ohjelma joka saa aikaan hyvää sen takia että paholainen saattaisi olla mukana, minusta ei Pentagon kuulosta yhtään paremmalta tämän jälkeen, mutta se on totta.”

Luonnollisesti päätin tsekata Gary Batesin mielipiteen tähän uutiseen. Olihan hän kirjoittanut kirjan Alien Instrusion, joka on yksi kaikkein suosituimmista UFOjen demoonihypoteesin esityksistä kristillisissä piireissä.

Kesken kaiken sitä mikä osoittautui olevan pelkkä iso mainos tulevalle kirjan elokuvaversiolle, Bates esittää erittäin harhaanjohtavan väitteen:

“Valtio ei virallisesti tunnusta yliluonnollisten tapahtumien kategoriaa, mikä tulee vaikuttamaan heidän kykyynsä tulkita tätä informaatiota. Kuten olemme kirjoittaneet aiemmin teoksessa Prepare ye the way: aliens are coming!, meitä ei yllättäisi yhtään jos jokin virallinen ilmoitus tulisi joltain maailman valtiolta, että Maapallo on kokenut UFO-aktiviteettia jonka ‘täytyy olla’ kehittynyttä ja Maan ulkopuolelta. Mitä muutakaan se voisi heille olla?

Ja kuitenkin jos Knappin lähteet ovat oikeassa, valtion rahoituksen tälle UFO-tutkimusprojektille otti pois sellaiset viranomaiset, joiden mielestä nämä voisivat olla ennemmin demoonisia kuin Maan ulkopuolelta! En usko, että Bates olisi tietämätön Knappin tarinasta. Ehkäpä se ei sovi hänen haluamaansa narratiiviin.

Oli miten oli, Knapp päätti haastattelun aivan oikein sanomalla, että rahoituksen evääminen tutkimukselta oli nihkeää sen takia, että he uskoivat paholaisen olevan UFO-ilmiön taustalla:

“Kun joku sössöttää ja käyttää kummitusjuttuja ja uskonnollisia kantoja siivoamaan maton alle tieteellisen tutkimuksen tai legitiimin virkamiespyynnön, se on ongelmallista. Tiedätkö, ehkäpä kyseessä onkin perkele. Ehkäpä ne ovatkin demoneja. En tiedä mikä tässä nyt on. Ulottuvuuksienvälinen matkailu, ulottuuvusolennot, aikamatkaajat, kaikki nämä jo mainitut, tai kryptoalienit, tai Maan sisällä asuvat. En tiedä. Mutta meidän tulee selvittää tämä. Jos ei kansallisen tai henkilökohtaisen turvallisuuden takia, niin pelkästään siitä puhtaasta selville saamisen ilosta. On erittäin perseestä kansallisen turvallisuuden politiikalle sanoa ettemme halua tietää jotain asiaa. Siinä ei ole mitään järkeä.”

Artikkelin julkaissut exotheology.org