Astronautin UFO-havainnot mystisesti poistettiin valtion UFO-tutkimuksesta

Kirjoittanut John Greenewald, Jr. — The Black Vault

Condonin komitea

Parinkymmenen vuoden ajan, vuosina 1947 – 1969, Yhdysvaltain ilmavoimat pyöritti kolmen voittajan UFO-tutkimusohjelmaa nimeltään Projektit Sign, Grudge ja Blue Book. Kansa tuntee parhaiten jälkimmäisen näistä kolmesta, epäilemättä samannimisen History Channelin ohjelman tutuksi tehneenä. Kuitenkin vähemmän UFO-asiaa tunteville on selvää miksi nuo tutkimusprojektit lakkautettiin. Se johtui melkein 1500-sivuisesta raportista, jonka oli kirjoittanut Condonin komiteaksi nimetty ryhmä, joka kokoontui vuosina 1966-1968 Coloradon yliopistossa. Sen tehtävänä oli arvioida oliko UFOjen jatkotutkimuksissa mitään pointtia. Spoilerina kerrottakoon, että UFOt eivät olleet tutkimukseen käytetyn ajan väärti. Kuitenkin jotain omituista tapahtui raportille vuosien mittaan. Palanen siitä katosi.

Edward Condon, Condonin komitean johtaja Coloradon yliopistossa.

Raportti on aina ollut kaikille julkinen, ja nyt sitä levittää Yhdysvaltain valtio, pääosin sen puolustustekninen tutkimuskeskus (Defense Technical Information Center, DTIC), jos siis osaat sieltä sitä etsiä. Black Vault sai kokonaiseksi raportiksi luulemansa dokumentin vuonna 2018 FOIA-tietopyynnön myötä, kun pyynnön mukana lähetettiin 3-osainen tutkimus. Kuitenkin 70 sivua raportista puuttui mystisesti ”täydellisestä” versiosta.

Puuttuva osio, luultavasti, oli kaikkein kiinnostavin osa. Sisällysluettelon mukaan puuttuva osa käsitteli astronauttien UFO-havaintoja.

Amerikkalaisten astronauttien UFO-havaintoja käsittelevän kappaleen sisällysluettelo

Puuttuvat sivut

Yritys päästä käsiksi puuttuviin sivuihin DTIC:n kautta epäonnistui, sillä ilmeisesti alkuperäinen dokumentti oli viraston skannaus, eikä sillä ollut hallussaan sivuja.

https://www.theblackvault.com/documentarchive/wp-content/uploads/2020/06/6-26-2020-6-16-01-AM.jpg

Satunnaiset haut tuovat esiin 6 kappaletta ”kokonaista” raporttia. Oikeat kokonaiset raportit löytyvät NCAS:n tekstistä vuodelta 1999, mutta myös DTIC:n raporttia levitetään niinkuin se olisi kokonainen.

Tulisi huomata, että verkosta löytyy Condonin raportteja, pääasiassa tekstimuodossa, ja useimmissa niistä on puuttuvat sivut. Joten puuttuvat sivut löytyvät kyllä. Kuitenkin valtion virallisesta kopiosta sivujen poistaminen pysyy edelleen mysteerinä.

Condonin raportin kopioiden löytäminen Yhdysvaltain viranomaisten ulkopuolelta verkosta ei vaadi paljoa, tarvitsee vain katsoa jotain omituista paikkaa. Hakukone löytää nuo kuusi kappaletta. Kaikki nuo versiot tuntuvat olevan peräisin “National Capital Area Skepticsin” luomasta kopiosta yli 20 vuotta sitten, sen jälkeen kun he olivat työskennelleet suoraan Coloradon yliopiston kanssa tuottaakseen sen verkkoon.

Huolimatta verkosta saatavilla olevista versioista, alkuperäiset DTIC:n levittämät kopiot ovat vajaita tätä artikkelia kirjoitettaessa.

Kadonneiden sivujen etsintä

Black Vault aloitti ALKUPERÄISTEN sivujen etsinnän joulukuussa 2019. Kaikkein loogisin paikka etsiä oli Coloradon yliopisto, jossa tutkimus tehtiin. Kuitenkin sähköpostit ja ääniviestit jätettiin vastaamatta. Pikakelaus kesäkuuhun 2020 ja täydellinen kopio puuttuvista sivuista löytyi National Technical Information Servicen (NTIS) arkistoista, joka on toisen maailmansodan jälkeen perustettu kauppa- ja teollisuusministeriön alainen virasto. Oman missionsa mukaan he ”tarjoavat tukea ja rakenteita, jotka auttavat kumppaneita turvallisesti tallettamaan, analysoimaan, lajittelemaan ja aggregoimaan dataa uusin tavoin.” Heillä on suuri tietokanta teknisiä raportteja, jotka vuosikymmenten ajan ovat olleet maksumuurin takana, mutta jotka nyt näyttävät olevan saatavilla kaikille.

Siellä kaiken keskellä on täydellinen Condonin komitean raportti; täysi skannaus alkuperäisestä raportista puuttuvine 70 sivuineen. Ja puuttuvat sivut todellakin osoittautuvat kiinnostaviksi. Kappaleessa 6 kolme astronauttien UFO-havaintoa kuvataan selittämättöminä.

Osio kappaleesta 6 näyttää kolme UFO-havaintoa, joilta Condonin komitean mielestä puuttui riittävä selitys.

Lista puuttuvista sivuista:

Condonin raportin puuttuvat sivut  [70 sivua, 3MB]

Astronautin selittämättömät havainnot

Condonin komitean raportti sanoi, että kolme astronauttien James McDivitt ja Frank Borman havaintoa Gemini-missioilla 4 ja 7 olivat mysteeri, eikä niillä ollut riittävää selitystä.

Astronautti James McDivitt

Raportti kuvasi ”sylinterimäisen kappaleen, jossa oli pullistuma”, jonka McDivitt näki Gemini 4:stä. Siinä jopa sanottiin, että tuntemattomasta esineestä oli filmikuvaa, jonka NASA oli ottanut neljän päivän ajan. Kun NASA julkaisi ”kolme tai neljä” kuvaa, McDivitt sanoi, että ne eivät olleet hänen näkemänsä kappale. Sitten ilmeisesti McDivitt päätyi siihen, että kuvat olivat vain vääristyneet  suurennuksen johdosta, ja että kappale oli ”mahdollisesti miehittämätön satelliitti”.

Kuitenkaan Condonin komitea ei kyennyt osoittamaan mikä satelliitti oli. NORAD oli lähettänyt listan mahdollisuuksia, ja he päätyivät Pegasus B:hen, joka oli 1200 mailin päässä. Condonin komitea totesi, että kuvauksen perusteella tämä ei täsmää, ja että havainto pysyy mysteerinä.

Astronautti Frank Borman

Raportissa puhuttiin myös havainnosta Gemini 7:llä. Tässä tehtävässä oli havainto, jota kutsuttiin termillä ”bogey” (viholliskone). Kun Capcom yritti määrittää oliko kyseessä kantoraketti, Borman vahvisti, että hänellä oli lisäksi kantoraketti näkyvissä.

Mikä tuo ”bogey” sitten olikin, se jäi tunnistamattomaksi.

Osio UFOista ja astronauteista totesi seuraavaa:

“Kolme selittämätöntä havaintoa, jotka on kerätty suuresta määrästä raportteja, ovat haaste analyytikolle. Erityisen hämmentävä on listan ensimmäinen, päiväsaikainen havainto kappaleesta, jossa näkyy yksityiskohtia kuten käsivarsia (antenneja?) törröttämässä rungosta, joka oli huomattavan kallistunut. Jos NORADin listaus kappaleista lähellä GT-4 -avaruusalusta havainnon tekoaikaan on täydellinen, niinkuin se oletettavasti on, me joudumme etsimään rationaalista selitystä, tai vaihtoehtoisesti, pitämään sen tuntemattomien listallamme.

Metadata

Metadata, tai piilotieto tietyissä tiedostoissa, käytiin läpi Condonin raportin tiedoissa. Black Vault vertaili NTIS:n versiota (täydellinen) DTIC:n versioon (epätäydellinen).

Paljastui, että NTIS:n versio oli skannattu kuusi vuotta ennen kuin se, joka DTIC:llä oli tallessa. Käytetty softa oli eri, joten todennäköisesti kyseessä oli kaksi eri fyysistä/manuaalista skannausta.

Huolimatta siitä miten kadonneet sivut katosivat, se ”miksi” sivut katosivat pysyy edelleen mysteerinä. Yksi, kaksi, jopa muutama sivu kadoksissa lähes 1500-sivuisesta dokumentista voi tapahtua, erityisesti silloin kun se on puolen vuosisataa vanha dokumentti, ja mahdollisesti kyseessä voi olla pelkkä inhimillinen erehdys.

Kuitenkin 70 sivun palasen poistaminen dokumentista on todennäköisesti tarkoituksellista. Jälleen kerran kysymys kuuluu miksi.

Emme välttämättä koskaan saa tietää todellista vastausta. Verkkokopioiden ollessa olemassa muutamassa paikassa sivut eivät ole kokonaan kadonneet. Kuitenkin UFO-dokumenteilla on taipumus kadotua USA:n valtion ja armeijan lafkojen hallusta.

Voi olla, että DTIC päätettiin pääasialliseksi levityskanavaksi dokumentille, ja luultiin että kukaan ei huomaisi 70 sivun katoamista. Siksi vuosien ajan dokumenttia levitettiin täytenä.

Tai sitten kyseessä on pelkkä yhteensattuma.

###

Arkisto

TÄYDELLINEN NTIS-versio Scientific Study of Unidentified Flying Objects Conducted by the University of Colorado under Contract NoF44620-67-C-0035 with the United States Air Force, by Dr. Edward U. Condon [1,496 sivua, 67MB]


Epätäydellinen versio — arkistoitu vertailun vuoksi

EPÄTÄYDELLINEN DTIC-versio Scientific Study of Unidentified Flying Objects Conducted by the University of Colorado under Contract NoF44620-67-C-0035 with the United States Air Force, by Dr. Edward U. Condon [1,425 sivua, 98.7MB]

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

’Vanhan koulun’ UFO lensi yli puolalaisen kylän

Erään puolalaisen kylän asukki huomasi tunnistamattoman esineen lentävän niin matalalla metsän yllä, että se kosketti latvoja. Hänen onnistui ottaa valokuva ennen esineen katoamista näkyvistä.

Nämä kuvat ovat tulleet esiin ufologi Philip Mantlen kautta. Hän on varma, että kuvat ovat aitoja ja että näkyvissä oleva esine on todellinen.

Kuvissa näkyy omituinen esine, joka lentää matalalla metsäalueella. Lisäksi kappale näkyy eri kohdissa jokaisessa kuvassa, mikä vahvisti sen, että kuvat on otettu liikkeessä.

Mantle lisäsi, että kuvan on ottanut puolalainen, joka ei pitänyt tarpeellisena kertoa omaa nimeään. Hän pyöräili Jastrowon kylän viereisen metsän ohi, joka sijaitsee lähellä Varsovaa.

Yhtäkkiä mies kuuli omituisen äänen ja näki ”pyörivän esineen” lentävän taivaalla. Rapinaa alkoi kuulua, kun UFO kosketti puiden latvoja.

UFO ei muistuttanut dronea tai jotain toista lentävää mekanismia, joka ihmisille olisi tunnettu. Miehen mielestä oli tarpeen siirtää kuvat ufologille. Hän lähetti ne Robert Barnatovichille, ja hän pian lähetti ne Philip Mantlelle.

Kuvat on tarkastettu toistuvasti ja tarkkaan photoshoppauksen varalta, mutta mitään ei ole löytynyt. Kuvien analysoinnissa on otettu huomioon eri tekijöitä, jotka voisivat jotenkin paljastaa kuvat feikeiksi, mutta kaikki näyttää autenttiselta.

Artikkelin julkaissut Anomalien

Valtion UFO-tutkija kertoo vakuuttavimmat UFO-tapauksensa

Britanniassa on tehty tuhansia UFO-havaintoja vuosien mittaan.

Useiden tavallisten tallaajien näkemistä hassuista lentävistä esineistä mystisiin viranomaisten, pilottien ja poliisien raportoimiin aluksiin.

Nick Pope oli virallinen Britannian puolustusministeriön UFO-tutkija ja nyt hän kertoo parhaimmat todisteensa, jotka hän on nähnyt avaruusolentojen olemassaolosta ja siitä miksi on vain ajan kysymys kunnes me löydämme ne…

“Meillä oli useita havaintoja kuuden tunnin aikavälillä maaliskuussa 1993, kun kymmenet silminnäkijät tekivät havaintoja eri puolilla maata.

“Monet silminnäkijöistä olivat poliiseja ja armeijan kantahenkilökuntaa, jotka näkivät suuria, kolmion muotoisia aluksia, joista lähti matala humiseva ääni.

Nick Pope, former MoD UFO investigator
Nick Pope, entinen puolustusministeriön UFO-tutkija

“Kahden armeijan tukikohdan yli keskimailla — RAF (Britannian ilmavoimien ilmatukikohta) Cosford ja RAF Shawbury — tehtiin suora ylilento. Mitään selitystä ei koskaan saatu selville, huolimatta laajoista tutkimuksista.

“Rendlesham Forestin tapaus joulukuulta 1980 on kaikkein vakuuttavin tapaus puolustusministeriön oikean elämän Salaisissa Kansioissa, ja tapaus on edelleen selittämätön.

“Se mikä tekee tästä kaikesta niin uskottavaa on fyysinen näyttö — UFOja seurattiin tutkassa ja ne laskeutuivat lyhyeksi ajaksi, jättivät suuria määriä radioaktiivisuutta sinne missä ne koskettivat maanpintaa.

Nick Pope is author of Encounter in Rendlesham Forest
Nick Pope on kirjoittanut teoksen Encounter in Rendlesham Forest

“Useimmat silminnäkijöistä olivat USA:n ilmavoimien kantahenkilökuntaa, jotka olivat palveluksessa RAF Bentwatersissa ja RAF Woodbridgessa. Jopa tukikohdan varakomentaja näki sen!

“En tiedä ketään joka olisi tutkinut tätä aihetta valtiolla, jolla olisi pitävää näyttöä, joten kyseessä ei välttämättä ole salailu siinä mielessä kuin UFO-yhteisö uskoo.

UK-havainnot avaruusolentojen aluksista

UFO-PÄÄKAUPUNKI

Missä: Bonnybridge, Skotlanti, vuodesta 1992 eteenpäin

Vuonna 1992 paikallinen asukki Isabella Sloggett ja hänen tyttärensä väittivät, että UFO laskeutui heidän eteensä — he juoksivat pakoon peljästyneinä. Paikallinen liikemies näki myös tähden muotoisen kappaleen leijailemassa tiellä. Siitä eteenpäin keskimäärin 300 havaintoa on raportoitu joka vuosi, mm. sikarin muotoisen aluksen laskeutuminen golf-kentälle vuonna 2004.

IHMEKIILA

Missä: Manchester, tammikuu 1995

Tuodessaan alas Boeing 747 -konetta 60 matkustajan kanssa Manchesterin kentälle kapteeni Roger Willis raportoi, että koneen otti haltuun nopeasti kiitävä kiilan muotoinen alus, jonka valot paistoivat kirkkaasti.

TUNNELMIA KONEESTA

Missä: Liverpool, syyskuu 2015

Ryanairin lento viivästytti laskeutumistaan nähdessään UFOn Mersey-joen yllä, ja alusta ei koskaan identifioitu. Paikallinen poliisi oli tallentanut useita havaintoja, mm. “suuren laivueen” selittämättömiä valoja, jotka useat silminnäkijät olivat havainneet vuonna 2008.

NOPEASTI KIITÄVÄ KAPPALE

Missä: Shropshire, maaliskuu 1993

Armeijan kantahenkilökunta RAF Cosfordissa ja RAF Shawburyssa raportoivat jättiläismäisestä kolmionmuotoisesta UFOsta heidän tukikohtiensa yllä. Se oli kuvattu suureksi, lentävän paljon nopeampaa kuin lentokone, jolla oli valkoiset ja punaiset valot ja joka kiisi pois jättäen taakseen valovanan ennen katoamistaan.

HEHKUVAT BUMERANGIT

Missä: Wilsthorpe, East Yorkshire, touko-syyskuu 2009

Sinä kesänä UFO-havaintoja tehtiin useita meren yllä, joista jotkut liitettiin autojen moottorien vikaantumisiin. Rannalla asuva pariskunta raportoi 30-40 hehkuvaa bumerangin muotoista alusta rannikolla. Pian tämän jälkeen kaksi suurta RAF:n helikopteria mystisesti laskeutui ja tyhjensi alueen.

MYSTEERIVALOT

Missä: Skegness, lokakuu 1996

Poliisit ja siviilit kuvasivat omituisia valoja leijailemassa The Washin yllä. Huolimatta siitä, että niitä oltiin nähty tutkassa seitsemän tunnin ajan, dokumentit myöhemmin paljastivat, että RAFille oltiin sanottu etteivät he saa tehdä mitään näille raporteille “korkeimmalta tasolta”.

‘DORITO’

Missä: West Midlands, 2008-nykyhetki

Omituinen kolmionmuotoinen alus, jolle annettiin nimeksi Dudley Dorito, on nähty tasaisin väliajoin vuodesta 2008 meren yllä. Se on kuvattu “neljä tai viisi kertaa suuremmaksi kuin lentokone” ja se on liikkunut “hämmentävällä nopeudella”. Vuonna 2016 opettaja Darren Edwardsin onnistui ottaa kuva puhelimellaan siitä hänen kävelyttäessä koiraansa.

KESKIAIKAINEN KOHTAAMINEN

Missä: St Albans, Herts, 1254

Munkki kirjoittaa hehkuvasta valosta, joka leijailee taivaalla, sanoen: “Yhtäkkiä taivaalle ilmaantui eräänlainen laiva, jonka muoto oli elegantti, hyvin varusteltu ja loistavan värinen.”

JUMBO PÖRISEE

Missä: Berkshire, heinäkuu 2013

Airbus 320:n pilotti lensi 10 kilometrin korkeudella 20 mailia Heathrow’lta ja raportoi nähneensä “kirkkaan hopeisen rugby-pallon muotoisen” aluksen, joka kiisi kohti hänen ohjaamonsa ikkunaa — ja sitten se katosi. Omituista kyllä, ei lennonjohto eikä tutka havainnut alusta.

‘THE THING!’

Missä: Warminster, Wilts, 1964-5

Asukkaat alkoivat raportoida kovista meluäänistä, talojen tärinästä, orbeista taivaalla ja kokonaisista pulujen parvista jotka kuolivat kerralla. 12 kuukauden aikana tehtiin 1000 raporttia omituisista ilmiöistä. Mystiset viljakuviot ja omituiset valot taivaalla ovat jääneet raporttien aiheiksi siitä lähtien.

UFO LASKEUTUU

Missä: Rendlesham Forest, Suffolk, joulukuu 1980

Amerikkalaiset palvelusmiehet RAF-tukikohdassa tutkivat omituisia valoja lähistöllä olevassa metsässä. He kohtasivat 3 metriä pitkän aluksen, joka yhtäkkiä katosi. Varakomentaja everstiluutnantti Charles Halt kuvaa nähneensä leijailevan kappaleen ja “valopylvään, joka tulee alas maahan.”

OMITUISIA OLENTOJA

Missä: Broad Haven, Pembrokeshire, helmikuu 1977

Oppilaat Broad Havenin ala-asteella väittävät nähneensä yli 10-metrisen sikarin muotoisen UFOn laskeutuvan. Kaksi kuukautta aiemmin paikallisen hotellin omistaja tarkkaili “ylösalaisin käännettyä lautasta” kentällä sekä kahta “kasvotonta humanoidia”. Maanviljelijät havaitsivat myös parimetrisen olennon hopeapuvussa.

HELIKOPTERITAPAUS

Missä: Cardiff, eteläinen Wales, kesäkuu 2008

Poliisihelikopteri, joka odotti laskeutumista St. Athanin puolustusministeriön tukikohdassa, melkein törmäsi “lautasen muotoiseen” alukseen. Helikopteri jahtasi sitä, mutta ei kyennyt saamaan kiinni.

JULKKISTEN MENOMESTA

Missä: Swansea and Port Talbot, eteläinen Wales, tammikuu 1983

Kymmenet silminnäkijät näkivät jättiläismäisen, mustan kolmioaluksen alueella. Paikallinen julkkis, leffatähti Michael Sheen näki myös UFOn siellä lapsena.

“Mutta en usko, että kenelläkään on koko kuvaa tarinasta, oli se sitten Britanniassa, USA:ssa, Venäjällä tai Kiinassa.

“Useimmat UFOt ovat väärin tunnistettuja asioita kuten lentokoneiden valoja, satelliitteja tai lentolamppuja, mutta pieni osa pysyy edelleen selittämättömänä.

“Kuten aina muistutan ihmisiä, skeptikkojen tulee olla oikeassa joka kerta… mutta uskovaisten tulee olla oikeassa vain kerran!

“Olen varma, että elämää on ‘tuolla jossain’ ja pidän mielen avoinna vierailujen varalta. Toivon että luonamme on vierailtu — maailma olisi paljon mielenkiintoisempi paikka silloin kuin ilman avaruusolentoja.

“Mielestäni on vain ajan kysymys ennen kuin me löydämme elämää avaruudesta — tai ennen kuin se löytää meidät, jos se ei ole jo niin tehnyt!”

Katso kun Obama puhuu UFOista

Artikkelin julkaissut Daily Star

Kaksi osittain verhoutunutta UFOa Kanadassa

Kesäkuun 5. päivänä 2020 kaksi osittain verhoutunutta tunnistamatonta lentävää esinettä kuvattiin Kanadassa. Molemmat esineet vilkkuvat päälle ja pois ennen katomistaan näkyvistä.

Valokuvaaja oli Walmartin parkkipaikalla Kanadassa, kun hän kuvasi kaksi kappaletta. Hän sanoi, että useampi ihminen havaitsi omituisen ilmestyksen taivaalla. Hän sanoi, että vilkkuvat valot eivät mitenkään voi olla lentokoneita, helikoptereita tai droneja.

Kamera keskittyy enimmäkseen ensimmäiseen UFOon, mutta toinen UFO näkyy arviolta kohdassa 1.11 videolla, ruudun vasemmassa yläreunassa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Sensuroiko hämäräperäinen virasto UFO-tietoja?

Huolimatta UFOista, jotka näkyvät NASAn livelähetyksissä, sekä siitä että astronautit sanovat nähneensä niitä, NASA esittää ettei niitä ole olemassa avaruudessa, ja väittää että Apollo-havainnot olivat pelkkää sekaannusta.

Poislukien raportin Kuun pinnalla esiintyvistä valoista (Project Moon Blink), virasto ei ole koskaan julkistanut mitään epätavallisia kappaleita avaruudessa. Vaikka ilmavoimat on myöntänyt ”pikakiitäjien” olemassaolon avaruudessa ja NORAD käyttää aikaa analysoiden niitä.

Löysimme hämäräperäisen liittovaltion viraston, Bureau of Oceans and International Environmental and Scientific Affairs (OES), joka toimii linkkinä NASAn ja ulkoministeriön välillä.

Viitteitä OES:lle saatavilla olevasta UFO-dokumentaatiosta löytyy kyllä — he työskentelevät Kuuhun palaamiseksi 2020-luvun puoleenväliin mennessä, ”avaruuskappalerekisterin” luomiseksi, aiemmin amerikkalaissuurlähetystöt lähettivät heille UFO-havaintonsa ja keskustelunsa Erich von Dänikenin kanssa. Lafka oli mainittu myös Wikileaksissa puhuttaessa mystisistä ”järjestelyistä, joilla toivotetaan ulkoavaruuden elämä USA:han”.

Olemme kasanneet ensimmäisen todellisen analyysin OES:stä ja sen kytköksistä UFO-ilmiöön — journalistien tulee keskittyä FOIA-pyyntöihin, joilla määrittää onko saatavilla mitään avaruudessa tehtyjä havaintoja.

0:00 Intro
1:58 Mikä ”OES” on ja miksi se on hämäräperäinen?
2:52 UFO-kohtaamisia Boliviassa, Marokossa ja Kuwaitissa
4:30 OES, arkisto UFO-infolle ulkoministeriössä?
5:52 Salaillaanko tietoja?
7:11 Loppusanat

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Avaruusolentojen alus tarkkailee revontulia

Havainto: NASAn revontulihavainto

NASAn lähdevalokuva: https://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/station/crew-13/hires/iss013e69634.jpg

Tässä on hieno valokuva NASAn avaruuslentosivustolta. Valokuva oletettavasti näyttää revontulet kaikessa kauneudessaan, mutta siellä näkyy myös suuri UFO. UFO selvästi on vihreällä alueella ja otti näytteitä ja lukemia revontulista. Avaruusolennot ovat kiinnostuneet kaikesta Maapallolla, ei ainoastaan ihmisistä, ei ainoastaan elämästä, vaan kaikista alueista. Ei yllättäisi jos useat avaruusolentojen rodut olisivat muokanneet maata kauan aikaa sitten kokeena nähdäkseen miten elämä voi kehittyä ajan mittaan.

Miksi?

Koska nuo avaruusolennot ovat miljardeja vuosia vanhoja rotuja, ja ovat kauan sitten päästäneet irti omasta historiastaan. Jopa me ihmiset olemme kadottaneet historiamme siitä mitä tapahtui vain muutama sata vuotta sitten. Joten kyllä, voimme olettaa että sama on tapahtunut avaruusolennoille, mutta niillä se on kadonnut useaan kertaan.

Scott C. Waring

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Donitsi-UFO Vancouverissa

Havaintopäivämäärä: kesäkuun 7. 2020

Lähde: MUFON #109317

Tämä on peräisin MUFONin raportista. Silminnäkijä näki tummanharmaan, metallisen, donitsin muotoisen UFOn. Videolla me näemme tämän kappaleen lentelevän ympäriinsä ja tekevän luuppeja hänen kotinsa yllä. Ei ole mitään siipiä, ei valoja, ei ääntä joka paljastaisi tämän droneksi, mutta video sen liikkeistä on varsin huikea. Tuuli puhaltaa ja sataa hieman, mutta tämä esine pysyy ilmassa luuppeja tekemässä.

Olen kuullut tummista UFO-renkaista ja raportoinutkin muutamasta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun näen sellaisen liikkuvan tällä tavalla. Uskon, että kehittyvä myrsky on houkuttanut UFOa. UFOja nähdään usein ukkosen ja salamoinnin lähellä, ja jopa tornadojen vierellä. Ehkäpä korkea staattinen sähkö ilmassa on houkutellut sitä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Pyörivä donitsi taivaalla leijaili lännestä itään sijainnistani katsottuna. Metallinen, hopeinen donitsi leijaili taivaalla tasaisella nopeudella.

Artikkelin julkaissut ET Data Base

NASA photoshoppailee UFOja pois kuvista!

Lähde 1: https://www.ufosightingsdaily.com/2015/01/nasa-deletes-ufo-out-of-photo-and-then.html

Lähde 2: https://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/frame/?AS07-07-1738 

Lähde 3: https://nara.getarchive.net/media/as07-07-1738-apollo-7-apollo-7-mission-gardiners-pinnacles-9838fd

Noniin, löysin tämän UFOn jo vuonna 2013 ja NASA käytti verkkosivuani editoimaan sen pois vuoteen 2015 mennessä. Nyt olen saanut selville, että USA:n kansallisarkistossa… on tallessa Apollo 7:n alkuperäinen valokuva, jossa UFO on!

Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että NASA on käyttänyt löydöksiäni ja käyttänyt valokuvan editointiohjelmaa editoimaan pois UFOn ja sitten lisännyt paljon kontrastia alkuperäiseen valokuvaan hävittämään yksityiskohdat. Tämän lisäksi heillä ei enää ole 5mb:n kokoista valokuvaa ladattavana, vaan sen sijaan pieni esikatselukuva, noin 200kb:n kokoinen. Pienempi koko ja laatu ovat kokonaan tuhonneet sen käytettävyyden.

NASA pitää pysäyttää. Tämänkaltainen salailu on korruptoitunutta ja petollista sekä amerikkalaisille että maailmalle. Maailma on vihainen Kiinan hallituksen alkaessa poistaa verkkosivuja ja infora koronaviruksesta, mutta kun NASA jää kiinni samasta teosta eri aihepiirin ympärillä… eikö kukaan soita hälytyskelloja?

Scott C. Waring, Taiwan

 
 

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

’Jokin’ pysähtyy ilmaan Ontariossa

Kesäkuun 2. päivänä 2020 valokuvaaja kuvasi videota ohimenevän myrskyn salamoinnista Mississaugan yllä Ontariossa, Kanadassa, kun yhtäkkiä tuntematon kirkas kappale lensi myrskyyn. Sitten kappale pysähtyy keskelle ilmaan ja katoaa suurella nopeudella.

On mahdollista, että omituisia asioita tapahtuu myrskyjen aikaan. On mahdollista, että tämä on niinkutsuttu pallosalama. Pallosalama on selittämätön ilmakehän sähköilmiö, jota kuvataan hehkuvaksi, pyöreäksi palloksi, joka yleensä esiintyy ukkosmyrskyjen aikaan, mutta tämä ei sellainen todennäköisesti ole, koska kappale ei ole pyöreä.

Ehkä kyseessä on tähdenlento? Mutta oletko koskaan nähnyt tähdenlentoa, joka pysähtyy keskelle ilmaa ja kääntää suuntaansa? Vaikka kappaleen todellinen luonne pysyy mysteerinä, se vaikuttaa olevan jonkinlaisessa älykkäässä ohjauksessa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Venäjältä

Havaintopäivämäärä: kesäkuu 2020

Havaintopaikka: Venäjä

Noniin, tämä on harvinainen tapaus, jonka olen nähnyt raportoidun kaksi erillistä kertaa. Tämä on pilviorbi, joka on avaruusolentojen pallosondi. Tämä on emoalus, joka on tuottanut yli 50 hieman pienempää palloa. Se siementää niitä läheisiin pilviin ja minipallot kiitävät eri suuntiin.

Mieti sitä massiivisena avaruusolentojen vakoiluverkostona, joka voi kattaa tuhansia maileja. Samalla orbit skannailevat, tallentavat ja kuuntelevat kommunikaatioverkostojamme, telepaattisesti kuunnellen ajatuksiamme, ja tutkien uusia kehityksiä teknologiassa… erityisesti lentokoneita. Kuten sanoin, olen nähnyt tämänlaatuista videota vain kaksi kertaa aiemmin. Tämä on megaharvinainen tapaus.

Scott C. Waring

https://www.youtube.com/watch?v=wXnpsgrH4z4

Artikkelin julkaissut ET Data Base