Stephen Bassett puhuu UFO-paljastuksen vuoden 2021 tilanteesta

Tutkija ja aktivisti Stephen Bassett antaa päivityksen hänen toimistaan lopettaa valtion pakottama salailu avaruusolentoihin liittyvistä ilmiöistä.

”Paljastusjuna on erittäin lähellä lähteä asemalta”, hän julistaa. Vuoden 2017 tapahtumat (Pentagonin UFO-paljastukset) ovat päässeet framille ja asiat liikkuvat eteenpäin. Hän työskentelee kongressin kuulemistilaisuuden aikaansaamiseksi, jossa useat armeijan silminnäkijät todistaisivat.

”Niin paljon näyttöä on annettu valaehtoisina todistuksina”, hän sanoo. Valtio ei enää kykene piilottelemaan totuutta. ”Kuulemiset avaruusolentokysymyksessä antaisivat koko maailmalle…. jotain innostavaa ja jutun mihin uppoutua”, Bassett sanoo The Disclosure Wire -podcastin jaksossa.

Stephen Bassett on Paradigm Research Groupin (PRG) johtaja, joka on perustettu vuonna 1996 lopettamaan valtion pakottama totuuden salaaminen avaruusolentoihin liittyvissä asioissa. Hän on puhunut yleisöille ympäri maailman ”UFO-paljastuksen” vaikutuksista — että valtionjohtajat muodollisesti myöntäisivät, että avaruusolennot ovat meidän kanssamme ja tekemisissä ihmisrodun kanssa. Hän on antanut yli 1200 radio- ja TV-haastattelua ja laajasti käsitellyt aihetta mediassa, mm. CNN, Fox News, MSNBC, Washington Post, ja New York Times.

Vuonna 2013 PRG järjesti ”Citizen Hearing on Disclosure” -konferenssin National Press Clubilla Washingtonissa. Marraskuussa 2014 PRG käynnisti kaksivuotisen poliittisen aloitteen Washingtonista, joka toi avaruusolentokysymyksen mukaan presidentinvaaleihin. PRG on tuoreeltaan aloittanut uuden podcastin Washington DC:sta nimeltään DisclosureWire, jota tehdään National Press Buildingista kahden korttelin päästä Valkoista taloa.

https://www.facebook.com/DisclosureWire

 

Katso myös MUFONin virallinen podcast paria päivää aiemmin:

Kultakalakeksin muotoinen UFO Arizonassa

Havaintopäivämäärä: kesäkuun 21. 2020
Havaintopaikka: Tombstone, Arizona, USA
Lähde: MUFON #110062

 

Tässä on hieno valokuva mystisesti hehkuvasta kappaleesta naapuruston yllä Arizonassa. Kappaleen sanottiin näyttäneen kultakalalta yli tunnin ajan, mutta sitten se katosi myöhemmin päivällä. Tombstonen asukasmäärä on arviolta 1800 ihmistä, joten UFOja näkyy siellä paljon harvemmin. Kaikki UFOja näkevät eivät raportoi näkemäänsä. Lähempänä 1 20:sta ihmisestä oikeasti näkee sen verran vaivaa että jakaa näkemänsä sosiaalisessa mediassa tai UFO-raportointisivuilla. Silti, hienoa että tämän kuvannut henkilö jakoi näkemänsä. Näyttää heijastavalta ja matalalla lentävältä.

Scott C. Waring – Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Hehkuva valkoinen kultakala-keksin muotoinen kappale oli paikallaan ilmassa melkein tunnin, ja vähän yli tunnin päästä se oli kadonnut. Me emme nähneet sen lähtevän. Se on punakattoisen talon yläpuolella. Meillä on 9 sekunnin video, mutta se ei lataudu kunnolla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

FBI myöntää: Sylinteri-UFO kiisi nopeasti New Mexicon yli

  • American Airlinesin pilotit kohtasivat omituisen UFOn New Mexicon yllä.
  • “Pitkulainen, sylinterimäinen kappale” näytti kuin “risteilyohjuksen näköinen esine” olisi kulkenut ilmassa, yksi piloteista sanoo vuodetussa radiolähetyksessä.
  • American Airlines ja Federal Aviation Administration ovat molemmat vahvistaneet kohtaamisen tapahtuneen, ja FBI on myös tietoinen raportista, mutta UFOn luonne pysyy mysteerinä.

American Airlinesin lento kohtasi tunnistamattoman lentävän esineen New Mexicon yllä helmikuun 21. päivä. American Airlines on vahvistanut omituisen tapauksen, jossa “pitkulainen, sylinterimäinen kappale joka näytti kuin risteilyohjukselta” kiisi Airbus A320:n yli,  sanotaan The War Zonen haltuunsa saamassa pilotin radioviestissä.

American Airlinesin lento 2292 oli matkalla Cincinnatista Phoenixiin sunnuntai-iltapäivällä, kun se tuli kontaktiin mystisen kappaleen kanssa arviolta 11 kilometrin korkeudessa New Mexicon koillisosassa. Radiolähetyksen vastaanottanut Steve Douglass sieppasi lähetyksen lennolta 2292 Albuquerque Centerin taajuudella 127.850 MHz tai 134.750 MHz.

Radioviestissä, jonka voit kuulla alempana, American Airlinesin pilotti raportoi:

“Onko teillä mitään kohteita siellä? Meillä juuri meni jotain ylitsemme. En haluaisi sanoa tätä, mutta se näytti pitkulaiselta, risteilyohjuksen tyyppiseltä jutulta — joka liikkui todella nopeasti ylitsemme.”

Albuquerque Center ei vastannut pilotin kutsuun koska paikallinen lentoliikenne tuli väliin, Douglass kirjoitti Deep Black Horizon-blogiinsa. American Airlinesin lento 2292 turvallisesti laskeutui Phoenixiin pian kohtaamisen jälkeen.

American Airlines myöhemmin vahvisti The War Zonelle lähetyksen aitouden:

Oman lentoryhmämme kanssa tehdyn briiffauksen jälkeen saimme lisätietoja, ja voimme varmistaa että tämä on peräisin American Airlinesin lennon 2292 lähetyksestä  helmikuun 21. päivänä. Kaikissa lisäkysymyksissä me pyydämme teitä olemaan yhteydessä FBI:n.

Kun TMZ tavoitteli FBI:a, heidän viestintähenkilönsä Frank Fisher sanoi, että virasto on “tietoinen raportoidusta tapauksesta.” Hän jatkoi: “Vaikka politiikkamme ei ole myöntää tai kieltää mitään tutkimuksen alaista, FBI työskentelee jatkuvasti liittovaltion, valtion, paikallistason ja (alkuperäiskansojen) heimotason kumppaneiden kanssa jakaen tiedustelutietoa ja suojellen kansaa.”

Federal Aviation Administration (FAA) julkaisi myös lyhyen tiedotteen ja vahvisti tapauksen:

Pilotti raportoi nähneensä esineen  New Mexicon yllä puolenpäivän jälkeen paikallista aikaa sunnuntaina helmikuun 21. päivänä 2021. FAA:n lennonjohto ei nähnyt esinettä alueella heidän omilla tutkillaan.

Kuten The War Zone huomauttaa, New Mexico on White Sandsin ohjustestialueen sijaintipaikka, joka ulottuu autiomaahan. Siellä USA:n armeija on pitkään testannut kaikkea ydinaseista V-2 -raketteihin. Paikka on itse asiassa Amerikan avaruusohjelman syntypaikka, ja nykyään siellä on avaruuskapselien laskeutumiskenttä ja myös uusinta aseteknologiaa. Kaikkea laasereista sähkömagneettisiin raidetykkeihin.

Mutta White Sands on arviolta 400 mailin päässä sunnuntain kohtaamispaikasta Claytonista länteen New Mexicossa, ja on epätodennäköistä, että aseet kuten risteilyohjukset olisivat vain voineet “lähteä käsistä reservaattialueen ulkopuolelle” testin aikana,  The War Zonen Tyler Rogoway huomauttaa.

Scott Stearns, White Sandsin PR-vastaava, kertoi Fox Newsille että ohjuskoealue ei ollut tekemässä mitään kokeita sunnuntaina.  “Meillä ei ole ideaa siitä mikä se olisi voinut olla tai onko mitään samanlaista havaittu alueella aiemmin.”

The War Zone on toppuutellut spekulaatioita siitä, että  American Airlinesin pilotit olisivat nähneet Learjet 60:n lentävän lennon 2292 yli. “Yksi suuri ongelma tämän teorian kanssa on, että se tapahtui arviolta yhdeksän minuuttia ennen kun radiosoitto tehtiin”, Rogoway kirjoittaa. “Lisäksi Learjet matkasi arviolta 1,5km Airbusin yläpuolella ja ohitti sen etupuolelta arviolta kahdeksan mailin etäisyydellä. Tämä ei ole mitään epätavallista mihin pilottien olisi pitänyt reagoida noin hämmentyneellä tavalla.”

The War Zone kirjoittaa:

Learjet  lensi Salt Lakesta Boca Ratoniin ilman minkäänlaista poikkeamaa verkon seurantajärjestelmän signaalista. Siitä huolimatta  FAA olisi tiennyt Learjetista ja siitä missä se oli tuohon aikaan suhteessa American Airlinesin Airbusiin kun se teki radiosoiton, erityisesti kolmen päivän tutkimuksien jälkeen. Joten ilman massiivista saatavilla olevan informaation läpikäyntiä voimme jättää Learjet-teorian huomiotta perustuen FAA:n viralliseen lausuntoon.

Rogoway on tekemässä “FOIA [Freedom of Information Act] -tietopyyntöä tapauksesta FAA:lle” The War Zonen puolesta, hän kirjoittaa. Sillä aikaa spekulaatiot sen kuin yltyvät

Reddit-keskustelussa tapauksen tiimoilta r/UFOs-palstalla, käyttäjä Can_Not_Double_Dutch, joka oletettavasti on lentäjä, kertoo informaatiota joka herättää lisäkysymyksiä “tosi hämärästä” tapauksesta:

Täällä lentäjä: lentokorkeuksilla 28,000′-40,000′ jalkaa (FL280-FL400) lentokoneet ovat RVSM (Reduced Vertical Separation Minimum) ilmatilassa, mikä tarkoittaa lentoliikenteen olevan sinusta + tai – 1,000′ jalan päässä. Tämä ilmatila on erittäin kontrolloitu. Ja jos toinen kone lähettää omat transponderikoodinsa, silloin voit havaita toisen koneen omassa TCAS:ssa (Traffic Collision system). ATC-kontrollereille ja piloteille tämän UFOn näkemättä jättäminen missään muissa laitteissa olisi erittäin omituista. Ja pilotit eivät koskaan halua olla niitä jotka sanovat radiossa sanan UFO.

Jopa silloinkin jos heille on annettu lupa lentää sotilasalueiden yli, ATC-kontrollerit sanoisivat sotilasilmatilan olevan kylmä. Jos ohjuksia testataan, silloin annettaisiin NOTAM (Notice to Airmen) ja ilmatila suljettaisiin.

Joten sanoisin, että siellä oli jotain ja se ohitti lentokoneet.

Vaikka me emme saisi tietää tästä omituisesta kappaleesta enempää, vuosi 2021 lupaa paljon UFO-paljastuksen edistämiselle.

Viime elokuussa puolustusministeriö (Department of Defense, DoD) virallisesti antoi luvan perustaa Unidentified Aerial Phenomena (UAP) Task Forcen (UAPTF). Toimikunta tulee tutkimaan UAP-havaintoja, jotka tunnetaan myös UFOina.

Toimikunta on ensimmäinen virallinen valtion ohjelma, joka liittyy UFO-tutkimukseen 2000-luvun yksikön jälkeen, joka analysoi miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV:t) ja muita UAP:ta, ja joka menetti rahoituksen vuonna 2012, vaikka useat lähteet ovat vahvistaneet Popular Mechanicsille  että yksikkö on pysynyt toiminnassa sen sulkemisen jälkeenkin.

DoD muodosti UAPTF:n “parantamaan sen ymmärrystä ja saamaan lisävalaistusta UAP:den alkuperästä ja luonteesta”, Pentagonin edustaja Sue Gough kertoi Popular Mechanicsille tuolloin. “Toimikunnan tehtävä on havainnoida, analysoida, luetteloida, yhdistellä tietoa UAP:ta, jotka saattaisivat mahdollisesti olla uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.”

Viime kesäkuun Intelligence Authorization Actissa (IAA), Senate Select Committee on Intelligence (SSCI) allokoi budjettia vuodelle 2021 UAPTF:a varten ja tuki sen pyrkimyksiä paljastaa kaikki UAP-kytkökset joita niillä saattaisi “olla vihamielisiin ulkovaltojen hallituksiin ja kaikki mahdolliset uhat, joita ne saattaisivat esittää Yhdysvaltain armeijan laitoksille ja sotavaroille.”

IAA:ssa Select Committee on Intelligence sanoi sen olevan “huolissaan siitä, että liittovaltiolla ei ole minkäänlaista yhtenäistä, kattavaa prosessia kerätä ja analysoida [UAP:sta kerättyä] tiedostelutietoa, huolimatta potentiaalisista uhista”, ja niinpä se on antanut toimikunnalle tehtäväksi raportoida UAP-löydöksistään, “mukaanlukien havaitut lentävät esineet, joita ei ole tunnistettu”, 180 päivän sisällä.

Kun entinen presidentti Donald Trump allekirjoitti koronaviruslakipaketin ja valtion budjetin laiksi joulukuussa 2020, se sisälsi IAA:n vuodelle 2021, mikä tarkoittaa että UAPTF joutuu raportoimaan löydöksistään kongressille kesäkuun 25. päivään mennessä.

Mitä toimikunta paljastaakaan?

 

Artikkelin julkaissut Popular Mechanics

Marsissa on miljoonia ihmisiä, kaikki osana saksalaista breakaway-valtiota

Michael Salla on todennut, että suuret sotaoperaatiot ovat olleet mahdollisuus tehdä paljon rahaa salaisiin projekteihin, sellaisiin kuten Montaukin ilmavoimien tukikohdassa oli 1971-1983.

Sisäpiiriläisen todistukseen perustuen hän uskoo, että he ovat kehittäneet tähtiportti- tai portaaliteknologian Montaukissa, mikä on mahdollistanut ihmisten matkustaa pitkiä matkoja paikkoihin kuten Marsiin.

Vuosien mittaan saksalaiset jatkoivat salaisia teknologiaprojektejaan Etelänapamantereella, ja Sallan mukaan ”juuri nyt vakaasti uskon, että Marsissa on useita miljoonia ihmisiä, jotka ovat osa tätä saksalaista breakaway-siirtokuntaa.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

4 tunnin spesiaali: Breakaway-sivilisaatiot ja UFO-salailu

4 TUNNIN SPESIAALI: Tutkija, historioitsija ja kirjailija Richard Dolan käy läpi syväluotaavasti breakaway-sivilisaation olemassaoloa, salaisia armeijan henkilökunnan abduktointeja, ohjelmia ja dokumentteja joista käy ilmi varsin kovan tason UFO-ilmiön salailu. Olemmeko me hiljalleen saapumassa UFO-paljastustodellisuuteen, ja jos kyllä, olemmeko me siihen valmiita?

https://www.youtube.com/watch?v=Ob13REYnwUg

Avaruusolentojen Aurinkoa kiertänyt alus tallentui kameraan

Auringossa on paljon UFO-aktiviteettia. Video Auringosta ennen sen laskeutumista perjantaina heinäkuun 17. päivänä 2020 näyttää useita avaruusolentojen aluksia lentämässä Auringon ympäri.

Vaikka kuvat UFOista lähellä Aurinkoa ovatkin varsin hämmentäviä, ihmiset siltikin ehdottavat että nämä eivät ole muuta kuin pikselaatiota, valon heijastumista tai kameran bugeja.

Kuitenkin jos katsot näitä suuria kappaleita, erityisesti kahta alusta, jotka ylläolevassa kuvassa näkyvät, selvästi näet, että ne ovat UFOja ja mahdollisesti jonkin älyn ohjaamia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Uuden Seelannin kansallisarkistot digitoivat ensimmäisen UFO-tiedostonsa

Kirjoittanut Keith Basterfield

Uuden Seelannin puolustusvoimat julkaisivat useita UFO-tietoja joulukuussa 2010. Digitoidut kopiot olivat saatavilla verkossa uutissivuston kautta. Ne eivät kuitenkaan olleet digitaalisesti saatavilla Uuden Seelannin kansallisarkiston verkkosivuilla. Eilen ajattelin käydä kurkkaamassa sivuilla ja katsoa mitä UAP-tietoja siellä on listattuna.

Käytin hakusanaa ”UFO” ensimmäiseen hakuun, ja arkistoista löytyi 11 tiedostoa. Nämä olivat:

1. ”Tukipalvelut –  Tunnistamattomat lentävät esineet, Yleinen.” 1972. Uuden Seelannin poliisivoimien päämajan tuottama dokumentti.  ID-numero R13024670.

2. ”Tukipalvelut – Tunnistamattomat lentävät esineet, Yleinen.” 1972. Uuden Seelannin poliisivoimien tuottama dokumentti. ID-numero R13029195.

3. ”Raportit – Raportteja ja palautteita – Raportteja UFOista [Unidentified Flying Objects]” 1956-1979. Uuden Seelannin puolustusvoimien päämaja. ID-numero R21072322.

4. ”Raportit – Raportteja ja palautteita – Raportteja UFOista [Unidentified Flying Objects]” 1979 – 1980.  Uuden Seelannin puolustusvoimien päämaja.  ID-numero R21072323.

5.”Raportit – Raportteja ja palautteita – Raportteja UFOista [Unidentified Flying Objects]” 1981 – 1984. Uuden Seelannin puolustusvoimien päämaja. ID-numero R20384526.

6.  ”Raportit – Raportteja ja palautteita – Raportteja UFOista [Unidentified Flying Objects]” 1979 – 1984. Uuden Seelannin puolustusvoimien päämaja. ID-numero R20384527.

7. ”Yleishallinto  – Organisointi ja johto – Raportteja ja palautteita – UFOt [Unidentified Flying Objects] ja Etnologia.” 1984-1989. ID-numero 22365246.

8. ”Poliittiset asiat – Ulkoavaruus – Tunnistamattomat lentävät esineet [UFOt]” 1977 – 1982. ID-numero R17729163.

9. ”Raportit, Lentävät lautaset [UFO] [Tunnistamattomat lentävät esineet]” Marraskuu 1954 – Joulukuu 1955. ID-numero R21077579.

10. ”Julkinen sääpalvelu –  Lentävät lautaset ja tunnistamattomat lentävät esineet [UFOt].” 1956 – 1988. ID-numero R6332418.

11. ”UFO-asiat [Unidentified Flying Objects] – [Kaikoura.]” Geofysiikan observatorio, Christchurch. ID-numero R1634567.

Digitoitu tiedosto

Ainoastaan yksi yllä listatuista tiedostoista on digitoitu Uuden Seelannin kansallisarkistoon (hyväksytty 15. joulukuuta 2020), kahdeksas kohta ”Poliittiset asiat – Ulkoavaruus – Tunnistamattomat lentävät esineet [UFOt]” 1977 – 1982. ID-numero R17729163.

Ensisilmäyksellä on vaikeaa arvata mistä tässä puhutaan. Poliittiset asiat – Ulkoavaruus?

Tiedosto käsittelee yhtä ainoaa aihetta. Tämä on Grenadan valtion yritys saada YK hyväksymään Grenadan vuoden 1978 luonnostelma YK:lle, ”Viraston tai laitoksen perustaminen YK:hon ryhtyä toteuttamaan, koordinoida ja levittää tutkimustietoja Tunnistamattomista Lentävistä Esineistä ja niihin liittyvistä ilmiöistä.”

Lue esitys täältä: https://digitallibrary.un.org/record/655422

YK:n Uuden Seelannin suurlähettilään ja Uuden Seelannin ulkoministeriön YK-osaston edustajan välillä käytyä vaihtoa on monta dokumenttia. Grenada lopulta taivutettiin vetämään pois sen esitys ja sen sijaan hyväksymään:

”Että Yleiskokous pyytää Pääsihteeriä välittämään esitysluonnostelman tekstin yhdessä yllämainittujen lausuntojen kanssa YK:n jäsenvaltioille ja kiinnostuneille erikoisvirastoille, niin että ne voisivat kommunikoida näkemyksensä Pääsihteerille.”

Vaikka jutun lopputulema on UAP-kirjallisuudessa hyvin tiedossa, tämä tiedosto tuo julki Uuden Seelannin kannan ja sisäiset ajatukset asiasta, ja senpä vuoksi sen lukeminen on aiheellista.

Kiinnostava sivumaininta, vuonna 2017 melbournelaisen tutkijan  Paul Deanin kirjoittamassa bloggauksessa, joka oli huomannut että tämä tiedosto oli Uuden Seelannin kansallisarkistoissa, ilman että hän oli nähnyt itse sisältöä, kirjoitetaan seuraavaa:

”Voidaan vain spekuloida mitä MFAT-tiedosto pitää sisällään. Yksi mahdollisuus on, ottaaen huomioon aikavälin vuodet  1977-1982, että dokumentit liittyvät UFO-tietoisuutta lisäävään aloitteeseen YK:ssa, jota Sir Eric Gairy, silloinen Grenadan pääministeri, johti 1970-luvun lopulla. Tämä ponnistelu johti sarjaan täysistuntoja ja päätöksien hyväksymisiä vuoden 1977 loppupuolella, mikä kulminoitui Poliittisen erikoiskomitean kuulemistilaisuuteen marraskuun 27. päivänä 1978.”

Kaikoura

Sarja tapauksia sattui joulukuussa  1978 Kaikouran alueen lähellä Uudessa Seelannissa. Lentäjät tekivät visuaalisen havainnon; tämän havainnon filmasi myös australialainen TV-ryhmä, ja sen yhteydessä tehtiin anomaalisia tutkahavaintoja. Useat valtion virastot Uudessa Seelannissa tekivät tutkimuksia tapauksista.

Digitoiduissa tiedoissa on SAVINGRAM-dokumentti, Wellingtonilta kaikille – vs UFOt – Kaikora, päivätty kesäkuulle 1979. Tähän kuului seuraava teksti:

”Maan ulkopuolisten elämänmuotojen intervention mahdollisuuden todeksi osoittamista pidetään äärimmäisen epätodennäköisenä.”

Odotan innolla lisää näitä Uuuden Seelannin kansallisarkistojen UAP-tietoja saataville digitoidussa muodossa.

Loppuhuomio: Susan Hansenin, Uuden Seelannin “UFO Focus New Zealand Research Network”:n johtajan, väsymättömän työn ansiosta Uuden Seelannin puolustusvoimat ovat julkaisseet nämä tiedot. Klikkaa tästä päästäksesi heidän verkkosivuilleen.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

CIA aloittaa UFO-paljastukset suunnitelman mukaisesti

 allekirjoitti $2.3 biljoonan COVID-19 -pelastuspaketin, johon kuului tunnettu $600 elvytysraha jokaiselle amerikkalaiselle veronmaksajalle.

Osana tuota 5,593-sivuista lakipakettia liitettiin ”komitean mietintö” vuosittaiseen  Intelligence Authorization Actiin, joka käärittiin massiiviseksi lakipaketiksi.

Tuohon ”komiteamietintöön” kuului harvemmin julkisesti läpikäyty osuus, jossa annetaan CIA:lle, Pentagonille, FBI:lle ja muille vakoiluvirastoille 180 päivää aikaa kaivaa esiin dokumentit, jotka liittyvät tunnistamattomiin lentäviin esineisiin (UFO).

Mietintö ”kehittyneistä ilmauhista” kuuluu seuraavasti:

Komitea tukee Unidentified Aerial Phenomenon Task Forcen pyrkimyksiä Office of Naval Intelligencessa standardoida tunnistamattomien ilmailmiöiden raportointi ja tiedonkeruu, sekä raportointi ja tiedonkeruu kaikista yhteyksistä, joita heillä on vihollisvaltoihin, sekä raportointi ja tiedonkeruu siitä uhasta, mikä niillä on Yhdysvaltain armeijan varoille ja tukikohdille.

Komitea kuitenkin edelleen on huolissaan siitä, että liittovaltiolla ei ole yhtenäistä, kattavaa prosessia kerätä ja analysoida tiedustelutietoa tunnistamattomista ilmailmiöistä, huolimatta potentiaalisesta uhasta. Komitea ymmärtää, että relevantti tiedustelutieto voi olla arkaluonteista; siitä huolimatta komitean mielestä informaation jakaminen ja koordinointi ympäri tiedusteluyhteisöä on ollut epäjohdonmukaista, ja ongelma ei ole saanut huomiota ylemmältä johdolta.

Täten komitea ohjeistaa DNI:tä, puolustusministerin sekä muiden sellaisten tahojen johdolla, joita johtaja ja ministeri pitävät relevantteina, jättämään raportin 180 päivän aikana Lain voimaansaattamisesta kongressin tiedustelu- ja asevoimakomiteoille tunnistamattomista ilmailmiöistä (jotka myös tunnetaan ”anomaalisina ilma-aluksina”), mukaanlukien havaituista ilmaesineistä, joita ei ole tunnistettu.”

UFOt Blink 182:n Tom DeLongen videolla ovat todellisia, ja USA:n laivasto on vahvistanut ne. (Kuva: TTSA)

 

”Komitea lisäksi ohjeistaa raporttiin otettavan mukaan:

  1. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmailmiöitä käsittävästä datasta ja tiedusteluraporteista, jotka on kerätty tai joita Office of Naval Intelligence säilyttää, mukaanlukien data ja tiedusteluraportit, joita Unidentified Aerial Phenomena Task Force säilyttää.
  2. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmiöitä käsittelevästä datasta, jota on kerätty:
    • geospatiaalisella tiedustelulla;
    • signaalitiedustelulla;
    • ihmistiedustelulla, ja
    • mitta- ja signaalitiedustelulla.
  3. Yksityiskohtainen analyysi FBI:ltä saadusta datasta, joka oli johdettu tunnistamattomien ilmailmiöiden tunkeiludatasta suljettujen ilmatilojen yllä USA:ssa.
  4. Yksityiskohtainen kuvaus integraatioprosessista, jolla varmistetaan oikea-aikainen datankeruu ja keskitetty analyysi kaikista tunnistamattomista ilmailmiöistä, joita liittovaltion hallitus on raportoinut, huolimatta minkä palvelun tai viraston alaisuudessa tieto on saatu.
  5. Virallisen vastuuhenkilön identifiointi prosessille, joka on kuvattu kappaleessa 4.
  6. Potentiaalisen ilmatilan tai muun uhan identifiointi, joka tunnistamattomista ilmailmiöistä aiheutuu kansalliselle turvallisuudelle, ja arvio siitä ovatko nämä tunnistamattomien ilmailmiöiden aktiviteetti liitettävissä yhteen tai useampaan ulkomaiseen vihollisvaltaan.
  7. Minkä tahansa tapaturman tai kuvion identifiointi, joka viittaa siihen, että potentiaalinen vihollinen voi olla saavuttanut läpimurron ilmailukyvykkyydessä, mikä voisi saattaa Yhdysvaltain strategiset tai tavanomaiset voimat vaaraan; ja
  8. Suosituksia koskien kasvanutta datankeruuta, ehostettua tutkimus- ja kehitystyötä, sekä lisärahoitusta ja muita resursseja.”

Sen jälkeen kun 180:n päivän rajoite oli asetettu joulukuun 27. päivä,  CIA on julkaissut yli 2,700 sivua dokumentteja, joissa puhutaan UFO-havainnoista lähtien 1940-luvulta varhaiselle 1990-luvulle.

Voit katsella CIA:n kokoelmaa täällä, mutta varoituksen sana, kaikki tiedostot ovat PDF-formaatissa, josta on vaikea hakea tietoa.

The Black Vault, valtion julkiseksi tekemien dokumenttien julkaisuun erikoistunut sivusto, toi dokumentit saataville raakamuodossa, sekä etsittävässä PDF-muodossa. Kuvaus joistain PDF-tiedostoista löytyy täältä, skrollaamalla alaspäin.

”The Debriefin” haastattelussa Chris Mellon, entinen vara-avustaja puolustustiedusteluministerille, sanoi:

Juuri voimaansaatettu Intelligence Authorization Act sisältää senaatin tiedustelukomitean raportin kielellä pyynnön esittää julkinen raportti UAP-ilmiöistä. Tämä on saatu aikaan lakipaketin Joint Explanatory Statement -liitteessä. Tämän johdosta on nyt reilua sanoa, että pyyntö julkisesta UAP-ilmiöitä käsittelevästä raportista nauttii molempien kongressin huoneiden puolueiden tukea. Olettaen, että toimeenpaneva elin myös kunnioittaa tätä tärkeää pyyntöä, kansakunta tulee viimeinkin saamaan objektiivisen perustan arvioida tämän ongelman kansallisen turvallisuuden uhkaa. Tämä on poikkeuksellinen ja liian pitkään erääntynyt tilaisuus. Olen toiveikas, että uusi hallinto valvoo valtaoikeuksia, koska kansan ja useiden armeijan kantahenkilöiden huoli on sivuutettu omahyväisellä kansallisen turvallisuuden byrokratialla liian kauan.”

Tiedostodumppi seurasi noin vuosi sen jälkeen kun USA:n laivasto on myöntänyt UFOt julkistetuilla videoilla, jotka ”To the Stars Academy of Arts and Sciences” (TTSA) on tuonut julki. TTSA:n on perustanut Tom DeLonge, ”Blink 182”-bändin perustaja, vuonna 2015 ”edistämään tutkimusta UFOista ja ulkoavaruuden elämästä.”

Kolme videota, ”FLIR1,” “Gimbal” ja “GoFast”, ovat TTSA:n julkituomia New York Timesin avustamana vuosina 2017 ja 2018.

Videoilla näkyy USA:n laivaston F/A-18 Super Hornetin miehistön havainto tunnistamattomasta lentävästä aluksesta. Vaikka laivasto onkin tunnustanut videoilla olevan UFOn, ulkoavaruuden elämästä ei ole käyty keskustelua eikä sen olemassaoloa ole myönnetty. UFO voi olla mikä tahansa tunnistamaton lentävä esine.

Olemme liittäneet mukaan YouTube -videot alle.

FLIR1:

Gimbal:

GoFast:

 

Näillä videoilla laivaston henkilökunnalla on vaikeuksia lukita tähtäin alukseen.

Kun he lopulta saavat sen tähtäimeen, ohjaamon ääninauha paljastaa miehistön innostuksen ja kiinnostuksen.

Mitä tulee videolla näkyviin UFOihin, TTSA sanoo alusten ”näyttävän ovaalin muotoisilta, eikä niillä ole näkyvillä siipiä tai peräsimiä”, kirjoittaa NBC San Diego. Siivet risteilyohjuksessa näkyisivät kaukaa, TTSA sanoo.

Joseph Gradisher, virallinen laivaston operaatioiden edustaja infosodankäynnissä kertoi The Black Vaultille:

Laivasto määrittelee näillä videoilla näkyvät esineet tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi.”

Tuohon aikaan laivasto sanoi, että videoita ei olisi pitänyt julkistaa, mikä vahvistaa ”Pentagonin virallisen kannan, joka toukokuussa 2019 kommunikoitiin The Black Vaultille, joka on ristiriidassa TTSA:n laajalle levinneiden väitteiden kanssa siitä, että Yhdysvaltain hallitus olisi “julkistanut” kuvamateriaalia kansalle”, kirjoittaa The Black Vault.

Ei ole keinoa saada selville olivatko CIA:n julkaisemat UFO-dokumentit kaikki mitä virastolla on arkistoissaan vai onko niitä enemmän.

Alla on linkkejä aiheeseen.

 

Artikkelin julkaissut kutv.com

Tunnistamaton esine tulee näkyviin mystisten Venuksen välähdysten aikaan

Taivastarkkailija havaitsi mystisiä välähdyksiä Venuksella ja on vaikeaa pitää niitä räjädyksinä. Purkauksia oli monia, ja ne näkyvät tällä videolla. Välähdysten aikaan tunnistamaton esine tuli näkyyviin sekunnin murto-osan ajaksi.

Sitten taivastarkkailija kuvasi myös välähtäviä ja liikkuvia valoja Kuun Aristachus-kraaterissa sekä sen ulkopuolella, sekä myös Kuun pinnalla Copernicus-kraaterista itään. Näissä näkyy Kuun todellinen pinta lähikuvassa, sekä useita Kuun anomalioita.

Kuvamateriaali alkaa tunnistamattoman esineen ohittaessa Kuun suurella nopeudella, mystiset välähdykset ja tunnistamaton esine hidastetussa liikkeessä alkaa videolla kohdassa 11.30.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

NASA havaitsee FM-radiosignaalin tulevan Jupiterin kuusta

Vain alle viikkoa myöhemmin Juno-tehtävää virallisesti jatkettiin uudestaan 5 vuodella. Jälleen kerran se on päässyt otsikoihin aikamoisesta löydöstä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole Jupiterista. Viimeisimmät uutiset liittyvät kaasujättiläisen suurimpaan kuuhun — Ganymedeen. Raportin mukaan Juno on siepannut FM-radiosignaalin, joka tulee kuusta.

Avaruuden radiosignaaleista raportteja nähneenä emmekö me voisi kerrankin kuulla varmistusta siitä että se on peräisin avaruudesta ja että se oikeasti tarkoittaa jotain? Valitettavasti emme, sillä tämä Ganymedeen signaali on NASAn mukaan luonnollisesta lähteestä peräisin.

Jos kaipaat tieteellistä nimitystä, signaali oli “dekametrinen radioemissio”, mutta me tunnemme sen paljon tutummalla nimellä: Wi-Fi. Taajuudet vastaavat usein Maapallolla käytettyjä.

FM-radiosignaali

The radio signal from Ganymede lasted only 5 seconds but this is mainly due to the high speed at which Juno was passing. Credit: Louis et al. [2020]
Ganymedeen radiosignaali kesti vain 5 sekuntia, mutta pääosin se johtuu siitä kun satelliitti ohitti kuun varsin suurella nopeudella. Kuva: Louis et al. [2020]

FM-radiosignaali havaittiin kun Juno kiersi lähellä Jupiterin napa-alueita ja niiden magneettikenttiä, jotka kytkevät sen Ganymedeen. Mitä tulee varsinaiseen lähteeseen, tieteentekijät uskovat, että sen aiheutti normaalia hitaammin oskilloivat elektronit. Tämä prosessi on nimeltään syklotronimaserin epävakaus.

Pitkään on tiedetty, että radioaaltoja on olemassa Jupiterissa, mutta koskaan aiemmin ei sellaista ole saatu kiinni sen kuista. Vaikka se ei ole peräisin avaruusolennoilta, yksinkertainen seikka että sellainen radiosignaali on peräisin Ganymedeelta ei tee siitä vähemmän merkityksellistä.

Ganymede osoittaa, että se on yksi kaikkein mystisimmistä kappaleista aurinkokunnassamme. Viime vuosikymmenellä tieteentekijät ovat tehneet useita merkittäviä löytöjä aurinkokuntamme suurimmista kuista, mikä tekee niistä ykköskohteita tieteellisille tutkimusmatkoille.

Artist's concept of Jupiter and its largest moon Ganymede. The moon's auroral belts have also been illustrated in blue. Credit: NASA
Artistin käsitys Jupiterista ja sen suurimmasta kuusta Ganymedeesta. Kuun revontulivyöt on esitetty sinisellä. Kuva: NASA

Esimerkiksi Hubble-avaruusteleskooppi bongasi merkkejä maanalaisesta merestä, joka on yli 150 kilometriä paksun jääkerroksen alla. Tieteellisten estimaattien mukaan tämä meri voi olla myös 10 kertaa syvempi kuin omat meremme Maapallolla.

Sitten vuonna 2018 Galileo-luotain löysi uskomattoman tehokkaan ja epätavallisen sähkömagneettisen aaltoesiintymän Ganymeden ympärillää. Chorus-aaltoina tunnettu ilmiö on löytynyt myös Maapallolta, mutta Ganymedeltä löytyneet yllättivät tieteilijät voimakkuudellaan.

Tämän FM-radiolöydöksen kaltaiset löydökset osoittavat sen miten tärkeä tehtävä Juno on ja miksi sen tulisi pysyä toiminnassa niin pitkään kuin mahdollista. Nyt tehtävää on jatkettu vuoteen 2025 tai vähän aikaisempaan mikäli laitteet lakkaavat toimimasta. Monia samanlaisia tehtäviä on ollut vuosikaudet toiminnassa yli niiden estimoidun päättymisajan ja on mahdollista, että Juno jatkaa toimintaa vuoden 2025 jälkeenkin.

Jokatapauksessa mitä tehtävän loppumiseen tulee, se tulee olemaan suuri menetys tieteelle ja tulee kestämään monta vuotta ennenkuin samanlainen saavuttaa Jupiterin kiertoradan.

Lähteet:

Griffin, A. (2018, August 07). ‘Extraordinary’ waves spotted coming out of Jupiter’s moon Ganymede.
• Kooser, A. (2021, January 08). Mars InSight and Jupiter Juno missions get NASA extensions for more years of science.
• NASA Extends Exploration for Two Planetary Science Missions. (2021, January 08)
Louis, C., Louarn, P., Allegrini, F., Kurth, W., & Szalay, J. (2020, October 12). Ganymede‐Induced Decametric Radio Emission: In Situ Observations and Measurements by Juno.
Ramsey, S. (2015, March 20). Hubble Sees Potential Underground Ocean on Jupiter’s Largest Moon.
TANGERMANN, V. (2021, January 12). NASA reportedly detects signal coming from one of Jupiter’s moons.

Artikkelin julkaissut Curiosmos