Jeesus-hahmo löytyi puuta leikatessa Brasiliassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 2020
Havaintopaikka: Brasilia

Jeesus paransi sairaat kosketuksella, rauhoitti hyökkääjät armollaan seisomalla heidän edessään, teki monia ihmetekoja ja nousi kuolleista. Hän oli avaruusolento, joka tuli Maahan antamaan ihmiskunnalle moraalin ja etiikan jota noudattaa. Tässä puussa, jota henkilö Brasiliassa leikkasi, leikkaaja huomasi epätavallisen kuvion, joka näytti aivan Jeesukselta kaavussaan. Pitkä tukka, pitkä hulmuava kaapu ja kädet ulotettuina näyttävät häneltä. Kaiken huipuksi puun vuosirenkaat osuvat hänen päänsä kohdalle kuin valokehä. Tämä näyttää siltä kuin avaruusolennot yrittäisivät lähettää viestin puunleikkaajille… viestin siitä että he tuhoavat sademetsää. Ja että puiden tuhoaminen on sama kuin tuhoaisi Jeesuksen. Voimakas viesti, mutta ovatko ihmiset valmiita sellaiseen?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuva orbi Utahissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 13. 2020

Havaintopaikka: Draper, Utah, USA

Lähde: MUFON #110995

Tämä ilmoitettiin MUFONille vasta nyt. Raportoija näki hehkuvan valkoisen orbin tulevan erittäin matalalle ja lähelle hänen kotinsa katonrajaa. Näyttää myöhäiseltä illalla ja raportoijan tyttöystävä on edelleen kämpässä. Videon lopulla kuvaaja ärtyy ja sanoo, ”Hei Teresa! Tule tänne! Nouse ylös! Sinun on nähtävä tämä!” Mutta siihen mennessä hehkuva orbi on jo liikkunut pois ja kadonnut etäälle. Teresa kait missasi havainnon, mutta hyvä että kuvaaja sai kuvamateriaalin talteen kaikkien nähtäväksi.

Näihin kuviin lisäsin vähän varjoja ja fokusta.

Se ei ole drone, dronen valot eivät ole voimakkaita, eikä se ole lentokone tai helikopterikaan, sillä se on äänetön eikä se ole kaukana taloista. Arvioin sen lentävän 50 metrin korkeudella silminnäkijän yläpuolella. Se huomasi hänet ja kiersi hänen ymäpri. Absoluuttisen aitoa, absoluuttisen selittämätöntä.

Scott C. Waring 

 

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

Kaksi UFOa Nevadassa

Havaintopäivämäärä: 10. syyskuuta 2019

Havaintopaikka: Washoe Valley, Nevada, USA

Lähde: MUFON #110943

Tässä on huikea video parista hehkuvia UFOja vuorten yllä Washoe Valleyssa, Nevadassa. Nevada on kuuluisa sen Area 51:sta, Area S4:sta, Nellisin ilmatukikohdasta, pitkien valkoisten avaruusolentotukikohdasta ja tottakai…. avaruusolentojen valtaväylistä. Vaikka tämä video on vuodelta 2019, se raportoitiin MUFONille myöhemmin ja sen laatu ja tarkkuus ovat huippuluokkaa. Tämä on todellista näyttöä… näyttöä hehkuvista UFOista, joita näkyy Nevadan lisäksi myös Coloradon vuorilla ja ympäri maailman. Me emme näe niiden tulevan tai lähtevän, mutta sellaista se on… me katselemme ympärillemme ja oletamme kappaleiden taivaalla pysyvän siellä yli kymmenen sekuntia… ja kun palaamme ne ovat kadonneet. Minulle on myös käynyt niin. 100-prosenttista näyttöä siitä että UFOilla on aktiiviset tukikohdat Nevadan autiomaassa.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Söin lounasta aamupalapaikassamme ja huomasin jotain kiiltävää kauempana pohjoisessa, taivaalla. Aluksi ajaatelin niiden olevan helikoptereita tai lentokoneita tai liitureita (ihmiset lentävät niitä tällä alueella), mutta valot eivät liikkuneet. Huomasin, että näytti siltä kuin ne olisivat olleet kaksi pyöreää metallista kappaletta. Ne olivat paikallaan ilmassa, minun sijaintini Aspen Creekissä ja Slide Mountainin välissä, Renosta lounaaseen. Otin puhelimeni ja aloin nauhoittaa videota. Menin ikkunaan nähdäkseni paremmin ja kappaleet pysyivät paikallaan. Lähestyessäni en nähnyt mitään lisäyksityiskohtia. En huomannut sykkimistä katsellessani, mutta se tallentui videolle. Kappaleet pysyivät tasan samassa sijainnissa jonkin aikaa ja lopetin kuvaamisen. Noin minuutin päästä katsoin uudelleen ja ne olivat kadonneet, joten en tiedä miten ne olivat liikkuneet.

 

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

UFO Cambridgessa

Havaintopäivämäärä: elokuun 14. 2020 Havaintopaikka: Cambridge, UK

Jos tätä väittää heti feikiksi tekee hätäisen johtopäätöksen. Todellakin uskon tämän videon olevan autenttinen. Kattojen yli liikkuva UFO näkyy vain muutaman sekunnin ja se sekoittuu pilviseen taivaaseen. Tämä UFO on saattanut käyttää hyväksi COVID-karanteeneja ja säätä. Salamointi usein houkuttelee UFOja, mahdollisesti niiden iskusta saatavan energian takia

Tämä alus pyörii sen liikkuessa, juuri ennen sen poistumista oikealle. Lisäksi sen ympärillä on sumeutta… tällainen sumeus havaitaan usein oikeiden UFOjen ympärillä. Cambridge, kaupunki joka on kuuluisa kaikkein välkyimpien ihmisten asuinpaikkana, kuten Stephan Hawking, Charles Darwin, Sir Isaac Newton… se panee miettimään oliko UFO osa suurempaa suunnitelmaa löytää raskaana oleva nainen ja vaihtaa tämän lapsi seuraavaan älykköön?

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo: Yritin kuvata rankkaa salamointia, jota esiintyi äärimmäisen kuumien päivien jälkeen Britanniassa. Sainkin kuvatuksi tämän sen sijaan! Öh… ideoita? Luulin en olevan aluksi lintuparvi.

 

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

369 Valokolmioteknologia — Merkabavisualisaatiomediaatio

Sakari Antero Arcturus lähettää videota Rhodokselta valokolmioteknologiasta ja Merkaba-meditaatiosta. Ehkäpä joku innostuu tekemään tästä suomenkielisen version?


369 Merkaba-valokolmion luonteeseen liittyvää kanavoitua tietoa siitä miten visualisoida ja luoda tämä erittäin puhdistava kuvio. Merkabaa voi käyttää puhdistamaan kaikkia raskaita energioita, se on voimakas tekniikka kun sen tekee oikein. Olen työskennellyt tämän kuvion kanssa vuodesta 2013 lähtien, saanut ohjeita siitä miten luoda ja visualisoida kaksi päällekkäistä valokolmiota, jotka muodostavat 369-merkabakuvion.

Tällä videolla kuvaan sen mitä 369-merkabakuvio minun tietojeni mukaan edustaa, ja kanavoin ohjatussa meditaatiossa olentoja Arcuturksela, erittäin kehittyneeltä avaruusolentojen rodulta, siitä miten visualisoida ja luoda puhdistava kuvio. Tekniikka ei ole helppo, mutta kun se tehdään oikein, se voi tuottaa erittäin voimakkaan kentän, joka puhdistaa kaikki raskaat energiat ympäriltä.

Olen tehnyt parhaani välittääkseni tämän informaation, tekniikasta joka ei millään tavalla ole triviaali, mutta toivottavasti tämä informaatio ja meditaatio tuovat joillekin ymmärrystä siitä miten se toimii.

0:00 – Merkaba-informatiota

7:18 – Maadoitus ja kruunuchakran avaaminen

10:58 – Ohjattu valokolmiomeditaatio

32:33 – Raskaista energioista irtipäästäminen

36:50 – Ajatuksia loppuun

Lautasalus Kuussa NASAn kuvassa

Havaintopäivämäärä: elokuun 13. 2020

Havaintopaikka: Maan Kuu

Koordinaatit kartalla: https://quickmap.lroc.asu.edu/?extent=-66.3338893,62.1240996,-65.9674756,62.1670842&proj=10&layers=NrBsFYBoAZIRnpEoAsjYIHYFcA2vIBvAXwF1SizSg

Kuun nimi on muinaiskreikaksi Selene, jumalatar joka ratsasti kuukärryillä Maan ympäri.

Etsiskelin LROC-kuukarttaa ja törmäsin tähän uniikkiin ja harvinaiseen löytöön. Struktuuri lepää kraaterissa, se näyttää enemmänkin alukselta. Alus voisi liikkua paikasta toiseen helposti, kun taas rakennus olisi kiinteämpi ja vähemmän käyttökelpoinen muualla.

Ei sillä, etteikö Kuussa olisi rakennuksia, siellä on kokonaisia kaupunkeja… mutta niistä useimmat NASA on siivonnut kuvistaan pois. Joten etsin pienempiä rakennelmia ja aluksia, jotka ovat jääneet NASAlta välistä. Tämän löysin. Noin 100 metriä pitkänä se on verrattavissa risteilyalukseen. Toivottavasti tykkäät.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Four pillars

Jan Harzan pidätettiin, Ranskan MUFON lopettaa toimintansa

VIRALLINEN TIEDOTE

Heinäkuun 15. päivänä 2020 VALENSOLEssa

Hei,

Heinäkuun 14. päivän iltana 2020 saimme kuulla, hämmästyneinä, Jan Harzanin, USA:n MUFONin johtajan, pidätyksestä, äärimmäisen vakavin perustein.

Kuten MUFON US huomauttaa, nämä seikat koskettavat ainoastaan häntä itseään henkilönä, eikä UFO-tutkijoiden organisaatiota, joita ei voida pitää vastuullisena tässä asiassa.

Kuitenkin, kaikkien seikkojen vakavuuden johdosta, jotka me tuomitsemme, me välittömästi lopetamme kaiken MUFON FRANCEn toiminnan.

Yhdistyksemme säännöt 1901 ovat täysin riippumattomia MUFON US:sta sekä juridisesti että rahallisesti, ja me valitsemme pysyä riippumattomina. Näin me kykenemme jatkamaan tutkimusta ja toimimaan omissa nimissämme.

Lisätietoja saatte viralliselta tiedotevideolta, joka on tässä liitteenä.

Kiitos ymmärryksestänne.

Pascal FECHNER & Camille FOUQUART

Artikkelin julkaissut MUFON France

 

UFO-järjestön johtaja pidätetty epäiltynä seksin ostamisesta alaikäisenä esiintyneeltä etsivältä

Harzanin pidätys tehtiin julkiseksi tiistaina 14.7.2020 Huntington Beachin poliisiaseman (HBPD) Facebook-sivuilla. Postauksessa poliisi ilmoitti pidättäneensä Harzanin ja toisen miehen, joiden molempien epäillään ”ottaneen kohteekseen alaikäisiä tyttöjä internetissä.”

Harzan pidätettiin osana tehostettuja toimia, joita Huntington Beachin poliisin tiedottaja kuvaili Newsweekille.

”Epäilty halusi maksaa alaikäiselle tavatakseen hänet ja harrastaakseen seksiä hänen kanssaan, ja kun epäilty suostui tapaamaan oletetun alaikäisen, etsivät pidättivät hänet”, HBPD sanoi Facebookissa.

Vastauksena Newsweekin esittämiin kysymyksiin Harzanin roolista MUFONissa, organisaation hallitus julkaisi tiedotteen, jossa sanottiin Harzanin “välittömästi” olevan “poissa mistään roolista organisaatiossa”.

“Tuoreiden tapahtumien valossa Jan Harzan on pysyvästi poistettu Mutual UFO Networkin (MUFON) johtajan virasta”, lausunnossa luki. “MUFON on sitoutunut sen ydintehtävään: tutkimaan UFOja ihmiskunnan hyödyksi. Tämä tehtävä on suurempi kuin ketään henkilö tai MUFONin jäsen ja se ylittää kaikki muut huolenaiheet. Me menemme eteenpäin ja keskitymme tehtäväämme.”

Newsweek tavoitteli myös Harzania, entisen MUFON-sähköpostiosoitteensa kautta, mutta ei saanut vastausta tämän jutun julkaisuun mennessä eikä voinut varmistaa onko Harzanilla edelleen pääsy posteihinsa.

Vuonna 1969 perustettu Midwest UFO Network -niminen organisaatio joutui skismaan nyt lakkautetun Aerial Phenomena Research Organizationin kanssa, ja on nyt nimetty MUFONiksi. Sillä on nykyään noin 4000 jäsentä ja 500 tutkijaa, jotka tallentavat ja luetteloivat havaintoja epätavallisista ilmiöistä ympäri maailman, mm. paikallisyhdistys jokaisessa USA:n osavaltiossa.

Vaikka järjestöä on kritisoitu sen pseudotieteellisistä käytännöistä ja salaliittoteoretisoinnista, järjestö jatkaa edelleen Maan ulkopuolisen elämän etsinnän ja UAP-tutkimuksen (eli UFOjen) yhtenä tunnetuimmista tahoista. MUFONia ovat lainanneet sekä faktapohjaiset tahot kuten History Channelin UFO Hunters sekä Ancient Aliens, ja se mainittiin toistuvasti myös Salaisissa Kansioissa.

Fiktionaalinen Maahan syöksyneen lentävän lautasen tutkimuspaikka, joka oli pystytetty 'Salaisten Kansioiden' promoamista varten Los Angelesiin, Kaliforniaan vuonna 2016. Kuva: Michael Tullberg/Getty Images
Fiktionaalinen Maahan syöksyneen lentävän lautasen tutkimuspaikka, joka oli pystytetty ’Salaisten Kansioiden’ promoamista varten Los Angelesiin, Kaliforniaan vuonna 2016. Kuva: Michael Tullberg/Getty Images

Harzan, joka aiemmin työskenteli johtoasemassa IBM:llä, otti vastaan UFO-järjestön johtajan tehtävät vuonna 2013. Hänen biossaan — joka on poistettu MUFONin kotisivuilta — Harzan kuvaa nähneensä UFOn lapsena, joka tuli 10 metrin päähän ennen “pois kiitämistä horisonttiin”, “ilman minkäänlaista voimanlähdettä tai mitään muuta kuin pelkkä humiseva ääni”. Työssään Harzan valvoi verkkoon tapausluettelon luomista, jolla parannettaisiin UFO-raportointia ja datan keruuta.

Vuonna 2018 Newsweek raportoi MUFONin viranomaisten ja korkean profiilin järjestölle lahjoittaneiden rasistisista, antisemitistisista ja muista äärimmäisistä mielipiteistä. Raportoinnin yhteydessä Harzan kertoi Newsweekille toiveistaan, että UFO-tutkimus voitaisiin ottaa “planeetan elämän parantamisen” käyttöön sekä hänen uskomuksestaan, että tulevat paljastukset avaruusolennoista ja salaisista teknologioista johtaisivat Star Trekin kaltaiseen avaruusmatkailuun tulevina vuosikymmeninä.

“Joku päivä me tulemme olemaan tähdissä keskenämme”, Harzan sanoi Newsweekille tuolloin. “Meistä tulee avaruusolentoja.”

MUFONin johdossa Harzanin korvaa David MacDonald, Ohion lentäjäkoulun omistaja ja MUFONin hallituksen jäsen.

 

Artikkelin julkaissut Newsweek

 

Sateenkaaren väreissä välkkyvä UFO Michiganissa

Havaintopäivämäärä: elokuun 13. 2020 Havaintopaikka: Michigan, USA

Tämä sateenkaaren värinen UFO nähtiin Michiganin yllä. Silminnäkijä oli mukava tarjotessaan alkuperäisen videon. Kun hän zoomaa kappaleeseen, näkyy kuusikulmion muotoinen levy, jonka keskeltä tulee hehkua. Värit saattavat tahallaan olla tuollaiset huomion heräämiseksi. Jotkut värit ovat vähemmän pelottavia kuin toiset, ja paljon violettia väriä näkyy. Sitä pidetään rahoittavana ja meditatiivisena värinä. Selvästikin avaruusolennot haluavat tulla nähdyiksi ja haluavat ensikosketuksensa katseleviin ihmisiin olevan hyvä. On mahdollista, että tämä UFO tuli avaruusolentojen tukikohdasta Lake Michiganin alta, jossa on joitain erittäin syviä alueita, ja jonka ympärillä on nähty paljon UFOja.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo: Astuin kuistille puolenyön jälkeen 13.8.2020 ja katsoin ylös tähtiin ja huomasin omituisen vilkkuvan lautasen/ellipsimuodon taivaalla lännessä (hieman luoteeseen kameran suunnasta). Se pysyi sillä alueella. Se ei ollut lentokone, hävittäjä tai helikopteri. Nopeasti muuttuvia kirkkaita värejä emittoitui siitä. Se ei pitänyt mitään ääntä, jonka olisin voinut kuulla. Parin minuutin jälkeen kykenin zoomaamaan siihen tarpeeksi paljon jotta se näkyi paremmin. En halunnut leikata videota ollenkaan, vaikka välillä en kykenytkään pitämään kameraa liikkumatta. Tässä on koko video leikkaamattomana, jotta voit nähdä sen olevan taivaalla koko ajan kun sitä tarkkailin. Kiitos katselusta! 🙂

 

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

Raportti: UFOt häiritsivät sotalaivojen toimintaa kesällä 2019

Mystiset lentävät esineet ovat toistuvasti häirinneet kolmea amerikkalaista taistelulaivaa Kalifornian rannikolla vuonna 2019 — eräässä kohtaa kulkeneet samaa vauhtia kuin hävittäjä 90 minuutin ajan, kertoo käy ilmi juuri julkisiksi tehdyistä aluksen lokeista.

Tunnistamattomat alukset, joita lokeissa kuvataan termillä “miehittämättömät ilma-alukset,” (Unmanned Aerial Vehicles, UAV) pörräsivät kolmen hävittäjälaivan ympärillä usean päivän ajan, käy ilmi uutissivusto The Driven saamista lokeista, jotka on saatu haltuun FOIA-tietopyyntönä.

Jopa kuusi miehittämättömistä lentolaitteista pyöri USS Kiddin, USS Rafael Peraltan ja USS John Finnin ympärillä usean päivän ajan heinäkuussa 2019, ajoittain tehden “julkeita” manööverejä, raportti kuvaa.

“Kidd raportoi yllä lentävän UAV:n”, lukee yhdessä aluksen lokeista heinäkuun 14. päivältä 2019.

“Valkoinen valo havaittu leijailemassa yhden aluksen kannen kiitoradan yläpuolella”, lukee toisessa merkinnässä.

“Kaksi UAV:ta havaittu tyyrpuurin puolella”, lukee Rafael Peraltan lokissa, jota seuraa merkintä kuusi minuuttia myöhemmin: “Neljä UAV:ta havaittu tyyrpuurin puoleiselta komentosillalta.”

Laivaston alukset, joissa on sensoreita, tutkia, lämpökuvauslaitteita ja elektro-optisia järjestelmiä, eivät kyenneet selvittämään dronejen sijaintia niiden kadotessa.

Heinäkuun 15. päivänä 2019 alukset ottivat yhteyttä risteilyalus Carnival Imaginationiin, joka oli liikkeellä lähellä, määrittääkseen olivatko lentolaitteet sieltä peräisin.

Risteilyaluksen miehistö sanoi, että dronet eivät olleet heidän — mutta että he kykenivät näkemään viisi tai kuusi niistä lentämässä laivaston hävittäjälaivueen yllä, Forbes sanoo raportissa.

Havainnot tehtiin sotalaivojen ollessa sotaharjoituksissa arviolta 100 mailin päässä Los Angelesista — kaupallisten dronejen toimintasäteen ulkopuolella.

Tapaus poiki laivaston, rannikkovartioston, FBI:n ja muiden virastojen suorittamat tutkimukset, Forbes sanoo, mutta selitystä ei tilanteeseen saatu.

Yksityiskohdat mystisestä tapauksesta raportoi ensimmäisenä Dave Beaty, joka postasi siitä Twitteriin viime vuoden kesäkuussa, Forbes sanoo.

Paljastus on viimeisin taivaalla havaittujen selittämättömien alusten joukossa.

Aiemmin tässä kuussa julkaistussa raportissa entinen tiedusteluviranomainen sanoi, että tuleva valtion raportti tulee paljastamaan “vaikeasti selitettäviä” todisteita UFOista — mm. Sen että niiden tiedetään rikkovan äänivallin ilman minkäänlaista ääntä.

Viime kuussa FBI vahvisti saaneensa raportin American Airlinesin pilotilta, joka raportoi nähneensä “pitkän, sylinterimäisen esineen” New Mexicon yllä 11 kilometrin korkeudessa.

Marraskuussa 2019 tuli esiin raportteja samanlaisesta tapauksesta vuodelta 2004 joissa USS Princeton oli Kalifornian rannikolla — jonka yksityiskohdat laivasto on ilmeisesti halunnut hävittää.

 

Artikkelin julkaissut New York Post

Meidän aivan erityisesti teitä varten kanavoimamme energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme ilahtuneita niistä energioista, joita te olette kanavoineet kaikki yhdessä korkeammilta tasoilta. Kun me kutsumme energiaa teidän puolestanne, ja sen jälkeen annamme sen virrata tietoisuuteenne Maatasolle, me elävöidymme. Me tunnemme laajenevamme. Me tunnemme olomme lähemmäksi todellista itseämme Alkulähteen Energiaolentoina. Me kutsumme teitä tuntemaan energiat, joita me olemme projisoineet teidän suuntaanne. Me olemme todistaneet niin monia teistä, jotka olette heränneiden kollektiivin keskellä, avautuvan meille ja muille korkeamman ulottuvuuden kollektiiveille ja ylösnousseille mestareille.

Olemme nähneet teidän antavan itsenne arkkienkeleiden ja niin monien muiden valossa ja rakkaudessa olevien olentojen käyttöön tässä universumissa, auttaaksenne niitä kuten te, jotka elätte polarisoidussa ympäristössä. Me haluamme teidän tietävän, että me hyödymme teidän auttamisestanne, koska me haluamme teidän ymmärtävän että te hyödytte muiden ihmisten auttamisesta. Te hyödytte energioiden levittämisestä ympärillenne, ja kun levitätte niitä ympärillenne, te osoitatte kollektiiveille kuten te itse, että te olette valmiitua vastaanottamaan enemmän.

Me kutsumme teitä täyttämään itsenne teidän lähettäessänne näitä kauniita korkeamman ulottuuvuden energioita, joita me olemme kanavoineet erityisesti teille. Me kutsumme teitä kaikkia tuntemaan Alkulähteen energian aktivaation soluissanne, chakroissanne ja koko kehoissanne. Tämä energia, joka on olemassa teidän muistuttamiseksi siitä keitä te todella olette, uusiutuu välittömästi kun jaatte sitä muille. Se ei mene koskaan vanhaksi. Sille ei ole mitään rajaa miten paljon sitä voitte kanavoida itsenne läpi ja kanssaihmisillenne, ja se mitä ihmisille tulee nyt muistuttaa enemmän kuin koskaan on totuus siitä, että he ovat ehdotonta rakkautta, että he ovat Alkulähteen Energiaolentoja, että he ovat kaikki se mitä on.

Kun te elätte äärimmäisen polarisaation aikaa, jossa ihmiset valitsevat puolia ja osoittelevat sormilla, te tarvitsette tuota muistutusta enemmän kuin koskaan. Teitä pitää muistuttaa siitä, että ei ole olemassa erillisyyttä. Ei ole ‘niitä’. On vain ‘Me’. Ja me olemme kaikki yhdessä Alkulähde, tutkien sitä keitä me olemme, muuttuen enemmän ja enemmän siksi mitä me olemme tuossa prosessissa ja nähden sen kuinka paljon me voimme rakastaa vihan, suvaitsemattomuuden, ennakkoluuloisuuden, naisvihan, homofobian, xenofobian ja kaiken muun keskellä, joka nousee pintaan juuri nyt teidän tutkittavaksenne.

Teidän ei tarvitse rakastaa noita asioita. Teidän ei tarvitse rakastaa noita ihmisiä samalla kun he sylkevät sitä mitä suuhun tulee. Te vain haluatte päättää olevanne rakkautta, säteillä rakkautta ja se on se mitä nämä meidän kanavoimamme energiat tarkoittavat. Ne auttavat teitä olemaan rakkautta kaiken hajaannuksen keskellä, jota teidän planeetallanne on näinä aikoina. Me pyydämme teitä tuntemaan nämä lähetykset ja tulemaan muistutetuiksi jokaisen päivän jokaisena hetkenä siitä, että te olette Alkulähteen Energiaolentoja.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”