Argentiinassa meteori (tai sitten UFO) turvakamerassa

Havaintopäivämäärä: elokuun 4, 2020
Havaintopaikka: La Pampa, Argentiina
Lähde: http://inexplicata.blogspot.com

Tämä hehkuva UFO kiisi turvakameran ohi La Pampassa, Argentiinassa. Kappale liikkui vaakatasossa maahan nähden, eikä se vaikuttanut tulevan alaspäin. Kun avaruusolentojen alukset saapuvat ilmakehään, ne ovat seminäkyviä, joten ne koittavat naamioitua meteoreiksi. Mutta meteorit putoavat alaspäin, Maapallon gravitaatiokenttä vaikuttaa niihin. UFOihin se ei tunnu vaikuttavan.

Scott C. Waring, Taiwan

Inexplicata kirjoittaa:

Tämä tapahtui kello 23:15. Omituinen valoisa kappale taivaalla tallentui turvakameraan Aratan lähiössä. Kuvista päätellen tämä olisi jonkin sortin tunnistamaton lentävä esine, joka saapuu ilmakehäämme, joka on liekeissä. Poliisiviranomainen näki kuvan, joka oli tuolloin töissä, ja lisätodisteita saatiin kamerasta joka sijaitsi Alsina- ja Italia-katujen kulmassa Aratan alueella.

Yllä ja alla on kuvat, joihin on lisätty varjoa ja sitten käännetty värit ympäri… mistä paljastuu sekä alus että kaksi massiivista työntövoimajärjestelmää, joista emittoituu vihreitä aaltoja.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Rakennuksia Kuun etelänavalla

Havaintopäivämäärä: elokuun 7, 2020
Havaintopaikka: Kuun eteläinen napa-alue
Kuvalähde: https://www.nrl.navy.mil/clementine/media-gallery/detail/5/71

Tämä on valokuva Kuun etelänavasta, joka on otettu vuonna 1994. Kuva on mustavalkoinen ja näyttää paljon rakenteita sen pinnassa. Halusin selvittää tasan tarkkaan kuinka monta rakennusta siellä oli, joten kävin kuvan läpi ja väritin ne keltaisella. Löysin noin 20 rakennelmaa, mutta siellä voi olla enemmänkin. Identifioin vain ne, joista olin varma. Siellä oli jopa risti, aivan selvästi, moderni epäilemättä…. risti. Napa-alueen pinta-alasta tällaisia oli 5%.

Yksi pintamuodostelma näyttää kissan päältä, samantyylinen kuin mitä löysin Marsin vuorilta. (klikkaa tästä nähdäksesi vanhempi postaus).

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-tiedot julkaistaan kuukauden päästä, joko kuumottaa?

Amerikkalaisten UFO-tietoja ollaan tekemässä julkisiksi. Vaikka jotkut tiedot on jo julkaistu — pääosin laivaston havaintoja — me tulemme saamaan koko tarinan. Tai niin he sanovat.

Entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe antoi lisää yksityiskohtia. Jotkut Yhdysvaltain tiedot ovat jo julkaistu, mutta amerikkalaiset ilmeisesti ovat oikeutettu tietämään totuuden. Vaikka tämä saattaa johtaa vastaukseen kuten ’muita maita saattaa myös olla olemassa’, ja Jack Nicholsonin sanoin elokuvassa A Few Good Men ’et siedä koko totuutta’, tuntuu siltä kuin me tulisimme saamaan jotain ainakin siitä.

Ratcliffe  sanoi että nämä havainnot eivät ole peräisin yhdestä ainoasta lähteestä. Monet amerikkalaishavainnot ovat useista tiedustelulähteistä tai satelliiteista. Vaikka valo saattaa temppuilla omituisesti, hänen mukaansa jotkut näistä UFOista on todella vaikeaa selittää, ja toivottavasti ne eivät ole vihollisten aluksia, mikä ei olisi kivaa.

US files on UFOs
kuva: Keith Tarrier | Bigstockphoto

Nämä havainnot ovat yleisesti sylinterimäisiä kappaleita, jotka leivailevat ja sitten kiitävät pois suurella nopeudella, vastoin huomattavia vastatuulia ja ilman minkäänlaista ääntä äänivallin murtumisesta.

Senaattori, joka on tiedotuslistalla asiasta, sanoi nyt julkaistujen tietojen olevan vain pintaraapaisu siitä mitä amerikkalaisten tiedoissa on. Tämä on omituista, sillä Edward Snowden sanoi ettei hän löytänyt yhtään mitään. Se on toki toinen tarina.

Onko meillä käsillämme portfolio samanlaisia videoita kuin nämä amerikkalaisten ovat, vai tulemmeko saamaan uskottavaa näyttöä, jota  tiedusteluihmiset tuovat eteemme julkisesti? Että avaruusolennot ovat jo täällä, mutta odottavat vain oikeaa hetkeä.

Jos se on totta, silloin me olemme historiassamme oikeassa hetkessä nyt, valmiina Suureen Paljastukseen.

Amerikkalaisten tiedot eivät ole ainoita joista puhutaan.

SETI-projekti on vastaanottanut nopeita radiopurskeita (Fast Radio Bursts) arviolta noin miljardin valovuoden päästä. Vaikka tämä ei olekaan epätavallista (ja saattaa olla mainittu myös amerikkalaisten tiedoissa), kaikkein tuorein näistä on ollut omituinen, koska se on ollut toistuva purskeiden sarja. Ja ei ainoastaan kaksi kertaa vaan jopa 72 kertaa, mikä on myös varsin vakuuttavaa näyttöä siitä, että nämä ovat jonkinlaisia signaaleja (analyytikot uskovat niiden olleen varoitusmerkkejä COVIDista, sillä ne vastaanotettiin syyskuussa 2019).

Kysymys on siis ’onko ne tarkoitettu meille?’

Ja jos ne ovat, mitä ne tarkoittavat ja miten me dekoodaamme ne.

Kuumottava dilemma on, että mikäli nämä radiopurskeet ovat viestejä, ovatko ne hyviä vai pahoja. Jotkut tieteilijät uskovat, että meille voitaisiin lähettää sellainen viesti, joka avattaessa yhtäkkiä romauttaa kaikki ihmisten tietokonejärjestelmät, jotka infektoituvat tietokoneviruksesta, joka pysäyttää koko ihmiskunnan siihen paikkaan. Kaikki vierailijat eivät ole hyväntahtoisia. Katso mitä tahansa kansakuntaa historiassamme, joka on kohdannut rikkaan alkuperäiskansojen asuttaman maan. Olemmeko me kohdelleet niitä hyvin? Ei, me tartutimme tauteja heihin, myrkytimme heidät, orjuutimme heidät. Yleisesti ottaen.

Me emme ole niin kilttejä ja rehellisiä. Joten miksi toinen laji olisi sitä sen enempää? Koska ajatusta siitä, että me joutuisimme orjiksi tai tuhoutuisimme, joukolla, on mahdollisesti liian vaikeaa käsitellä.

Jotkut tieteilijät ovat vakavasti käyneet debattia siitä mitä me tekisimme mikäli me saisimme sähköpostia avaruudesta. Jotkut sanoivat, että haudataan se betoniin, jotkut sanovat että meidän tulisi avata se (se voi pelastaa maailmamme) ja toiset sanovat, että meidän tulisi viedä se Kuuhun lukittavaksi. Jotkut disruptiivisten julkaisujen julkaisijat sanovat, että jos avaruusolennot voivat lähettää meille viestin, silloin ne voivat myös klikata nappia jossa lukee ’avautuu automaattisesti vastaanotettaessa’, joten sellaiset keskustelut ovat todennäköisesti turhia.

Mikä se onkin sitten mitä Yhdysvallat meille aikoo kertoa, se on varmasti mahdollista että me olemme hiljalleen kulkemassa kohti uudenlaista aikakautta, mahdollisesti globaalin pandemian alkuunsaattamana.

Katso seuraava video kohdasta 2:45 eteenpäin:

 

Artikkelin julkaissut disruptive.asia

 

Lisää debunkattavaa: Corbell sanoo videoita olevan vielä 9 lisää

”Pyramidin muotoisten” UFOjen pyyhällys amerikkalaisen taistelualuksen yli saattaa olla pelkkä alku, sillä videovuotojen taustalla oleva elokuvantekijä sanoo, että videoita on vielä “yhdeksän” lisää.

Jeremy Corbell järkytti maailmaa kun hän julkaisi FLIR (Forward Looking Infra-red) videon tunnistamattomasta lentävästä esineestä USS Russellin yllä San Diegossa heinäkuussa 2019.

Kolme valokuvaa “pallomaisesta” aluksesta, jonka USS Omahan miehistö näki  “laskeutuvan mereen” heinäkuun 15. päivä 2019, julkaisiin myös hänen verkkosivuillaan extraordinarybeliefs.com.

Hän on sen jälkeen jakanut neljännen kuvan Omahan aluksesta Instagramissa, jonka hän sanoo olevan kuvakaappaus videolta.

Kuvat ovat peräisin Jeremyn mukaan salaisesta UFO-briiffauksesta, jonka Office of Naval Intelligence on pitänyt toukokuun 1. päivänä 2020. Elokuvantekijän julkaisema materiaali oli briiffauksen salaamattomia tietoja.

One of the pyramid-shaped UFOs captured by the US Navy

Yksi pyramidin muotoisista UFOista, jotka laivasto on kuvannut (kuva: Jeremy Corbell)

Pentagon on vahvistanut videot ja kuvat aidoiksi, mutta yksinoikeudellisessa haastattelussa Daily Starin kanssa elokuvantekijä sanoo, että tämä saattaa olla vasta alku.

“Videoita on [yhteensä] 10 ja valokuvia on 10-12”, hän selittää, mikä tarkoittaaa että yhdeksän muuta videota julkaistaan vielä. “Monet niistä ovat FLIR (infrapuna) videoita, aivan kuten tic-tac.

“Niissä on selvästi näkyviä kappaleita, sanon kappaleita mutta tarkoitan UFOja. Siksi tämä rapotti kasattiin, koska kaikki mitä meille näytetään on vielä tunnistamatonta.

Jeremy released a fourth image of the USS Omaha UFO on April 21

Jeremy julkaisi neljännen kuvan  USS Omahan UFOsta huhtikuun 21. päivä (kuva: Jeremy Corbell)

“Todisteita on enemmän. Tässä jotain kuvia sotatantereelta, aktiiviselta sotatantereelta FLIR-kameran läpi.

“Tämä on annettu minulle ja olen kyennyt vahvistamaan tämän sisällön monien lähteiden kautta.”

Jeremy, joka on tuottanut dokumentteja Netflixiin, selittää UFO-briiffauksen tarkoituksen olleen kouluttaa korkea-arvoisia upseereita.

“Tämä kuvamateriaali on koulutusmateriaalia, jota puolustusministeriö, tiedustelupalvelut ja asevoimat käyttävät kouluttamaan henkilöitä ja virastoja UFOjen presenssistä Maapallolla”, hän sanoi Daily Starille.

Three screengrabs from the US Navy's video of pyramid UFOs

Kolme kuvakaappausta pyramidi-UFOvideosta (kuva: Jeremy Corbell)

“En sano, että tietäisin mitä näissä videoissa näkyy, se on puolustusministeriön hommaa. Tiedän että UFOt ovat todellisia ja ne ovat teknologiaa, joka on niin kehittynyttä mistään mitä ihmisillä on, että se tuo meidät tähän mysteerin ja ihmetyksen paikkaan.”

Los Angelesissa asuva 44-vuotias on julkaissut materiaalin vain pari kuukautta ennen kun Pentagonin pitäisi antaa kauan odotettu UFO-raporttinsa julki.

Yhdysvaltain hallinto ajoi läpi mammuttilakipaketin, joka edellytti raportin kirjoittamista tunnistamattomista ilmailmiöistä kesäkuun alkuun mennessä.

Jeremy Corbell speaking to Daily Star about his explosive release

Jeremy Corbell puhui Daily Starille uudesta materiaalistaan (kuva: Daily Star)

Jeremy toivoo tämän tarinan auttavan kansaa “vaatimaan läpinäkyvyyttä UFOista” hallituksilta ympäri maailmaa.

“Nyt on se aika, globaalisti, kaikkien vaatia läpinäkyvyyttä UFOista, koska meillä on mahdollisuus vaikuttaa lisäinformaation saamiseen”, hän jatkaa.

“Tämä on huikeaa aikaa, innostavaa aikaa, ja me olemme onnekkaita ollessamme osa sitä.”

 

Artikkelin julkaissut Daily Star

 

UFO NBC:n TV-uutislähetyksessä

Havaintopäivämäärä: elokuun 3, 2020
Havaintopaikka: Navajojen heimo, Arizona, USA

Intiaanit näkevät usein UFOja ja kutsuvat niitä hengiksi. Tämä video selvästi näyttää levyn, joka kiitää pilvistä ja takaisin seuraavaan pilvimuodostelmaan. En ole varma miksi NBC Nightly News missasi sen, mutta he olivat ehkä keskittyneet niin kovasti tyttöön, että heiltä meni kaikki muu ohi. Kiisikö UFO tahallaan taustalla tullakseen kuvatuksi? Arizona on suuri keskittymä UFOille. Area 51:n ollessa läheisellä Nevadan autiomaalla ja Nelliksen ilmatukikohdan ollessa myös Nevadassa, me tavallaan tiedämme minne UFO oli matkalla: Nevadaan.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Elokuun 3. päivänä 2020 NBC Nightly Newsin lähetys sai huomioni kuvaamalla sitä miten Navajo-intiaanit kamppailevat vesikriisiä vastaan koronaviruspandemian keskellä, mutta katseltuani lähetystä näin jotain muuta: levymuotoisen UFOn lentämässä juuri tuolla hetkellä, kun intiaanishamaani kutsui jumalia.

Jakson tiivistys: ”NBC Newsin Cynthia McFadden tarkastelee lähemmin Navajo-kansan vesikriisiä Arizonassa, jossa ainakin 30 prosenttia kotitalouksista reservaatissa elää ilman juoksevaa vettä.” Huomaa miten UFO ”pölähtää” pilvestä sen lentäessä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

NY Post: Jeremy Corbellin UFO-video debunkattu

Tunnettu UFO-tutkija väittää debunkanneensa USA:n laivaston kuvamateriaalin pyramidin muotoisista kappaleista lentämässä Kalifornian rannikolla — sanoen että “se kaikilla tavoin sopii lentokoneeseen.”

Mick West, kirjan “Escaping the Rabbit Hole” kirjoittaja, sanoo että kolmelle välkkyvälle UFOlle on järkevä selitys, jotka lensivät USS Russellin yllä heinäkuussa 2019.

“Meillä on tässä yksinkertaisin selitys ja todella yksinkertaisin, että kyseessä on pelkkä lentokone. Se liikkuu kuin lentokone, se käyttäytyy kuin lentokone”, West sanoi The Postille.

Hän sanoi, että vilkkuvat valot, joiden nähtiin tulevan kappaleen suunnalta, ovat samanlaisia kuin FAA-kompliantit valot kaikissa normaaleissa lentokoneissa.

“Jos katsot videota, näet että se tavallaan vilkkuu ja se ei vilku tasaiseen tahtiin”, West sanoo.

“Se on tavallaan epätasaista, mutta se muistuttaa minua lentokoneiden vilkkuvaloista, ja rupesin tutkimaan asiaa ja sain selville, että itse asiassa jotkut koneet vilkuttavat valojaan sellaisessa tahdissa, jossa on pitkä sekvenssi lyhyen sekvenssin kanssa päällekkäin.”


Elokuvantekijä Jeremy Corbell toi julki kuvamateriaalia, jossa näkyy pyramidinmuotoinen UFO lentämässä Kalifornian rannikolla, jota hän kutsuu parhaaksi “jota maailma on koskaan nähnyt.”

 

Oletetut UFOt liikkuivat myös samalla nopeudella kuin lentokoneet alueella, West sanoi.

“Jos oletat, että se on lentokone 10 kilometrissä, voit laskea sen kulmanopeuden informaatiosta joka on saatavilla tähtien asemista”, West sanoi.

New York Postin toimittaja Steven Greenstreet (oikealla) puhui UFO-asiantuntijan ja kirjailijan Mick West kanssa (vasemmalla), joka sanoi että kolmioille on uskottava selitys.

 

“Voit nähdä että se on hieman alle 1 aste sekunnissa, mikä olisi noin 400-500 solmua, mikä on sama nopeus millä lentokoneet tuolla alueella lentävät. Tuohon aikaan se on nopeus millä ne alueen yli lentävät kohti Los Angelesia. Joten se kaikin tavoin sopii lentokoneeksi.”

Mitä tulee kappaleen pyramidimuotoon, West sanoi että tämäkin voidaan selittää.

“Välittömästi minulle tuli ajatus siitä, että videolla on muita juttuja jotka ovat myös kolmionmuotoisia, loppua kohden mentäessä”, hän sanoi.

“Siinä on kaksi valoa, jotka ovat myös kolmionmuotoisia. Joten ajattelin, tiedäthän, että tällaista näkee silloin kun video on poissa fokuksesta, näkee taustavalojen muuttuvan joiksikin kameran apertuurin muodoiksi, esim. iiris, ja joissain kameroissa on kolmionmuotoinen iiris. Ja jos niin käy, että on kamera jonka kohdistus on epätarkka, ja siinä on kolmion muotoinen iiris, silloin näkee tällaisia muotoja.”

Pentagon oli aiemmin varmistanut, että 18-sekunnin videon oli ottanut laivaston kantahenkilökunnan edustaja.


UFO näkyy kaukaa
(kuva: Jeremy Corbell)

 

Vihertävä video on Pentagonin UAP-toimikunnan (UAPTF) nappaama, ja se on alunperin vuodettu elokuvantekijä Jeremy Corbellille, joka tuotti dokumentin “Bob Lazar: Area 51 & Flying Saucers.”

“Tämä on järisyttävää informaatiota”, Corbell kertoi Fox Newsille. “Tämä on mahdollisesti parasta armeijan kuvaamaa UFO-kuvaa, jota itse olen koskaan nähnyt, mutta jota mielestäni koko maailma on koskaan nähnyt.”

 

Artikkelin julkaissut The New York Post

Avaruusolentojen viesti ranskalaisessa kolikossa vuodelta 1701

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 20, 2020
Havainto: ranskalainen jeton, 1701
Haluan kiittää lahjoittajia, käytän kaiken 100-prosenttisesti ostamaan näitä esineitä joista teen videoita.

Tämä on kuin Da Vincin piilossa olevat symbolit, joiden merkitykset ja koodit ovat maalauksissa, veistoksissa ja arkkitehtuurissa. Se on siellä… mutta oletko valmis sille? Suurin osa ei ole.

Katselin vanhoja ranskalaisia kolikoita verkossa ja törmäsin tähän. Pelimerkkiin, jossa on avaruusolentojen viesti. Viesti lähetettiin tulevaisuuteen pienessä ranskalaisessa kolikossa, joka jäisi huomiotta vuosisatojen ajaksi, kunnes viesti tajuttaisiin.

Huomaa miten kolikossa on satelliittilautanen josta lähtee säde… kohti kirkasta tähteä. Tähti näyttää auringolta, mutta ei voi sanoa varmaksi. Helposti havaittavissa on englanninkieliset sanat kolikon ylälaidassa: ET. Tällä on varmasti merkityksensä ranskaksikin, mutta se oli strategisesti sijoitettu ylös muiden tiedoksi, että avaruusolento oli Maapallolla vuonna 1701… valmiina vaikuttamaan ranskalaiseen kulttuuriin.

Avaruusolentojen lajit ovat vaikuttaneet ihmiskunnan kehitykseen koko olemassaolomme ajan. Katso ulos, katso ympärillesi, uskotko että olemme saaneet kaiken tämän aikaan yksiksemme?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO nosti Nick Popen auton ilmaan tunneiksi

Entinen Britannian puolustusministeriön työntekijä Nick Pope väittää, että hänet on abduktoitu automatkalla, josta hänellä ei ole muistikuvia.

Ufologisti Philip Mantle esittää, että Nickin omassa kirjassaan The Uninvited kuvaama jäätävä kohtaaminen avaruusolentojen kanssa olikin sattunut Nickille itselleen.

Nickin mukaan Peter-niminen mies ajoi tullitietä Floridassa, USA:ssa, hänen Jenny-tyttöystävänsä kanssa, kun heidän autonsa hitaasti vedettiin pois tieltä metsäaukealle noin 30 metrin korkeudessa.

Kun metsässä ympärillä alkoi näkyä valoa, Peter sanoi irroittaneensa turvavyön ja astuneensa ulos autosta pystysuoraan ilmaan, kunnes hän sitten löysi itsensä ahtaasta metallisesta käytävästä.

Abduction sketch
Peter väittää unohtaneensa mitä ajomatkalla tapahtui

Peter muistaa lopulta löytäneensä itsensä kävelemästä ilmassa autolleen, jossa Jenny oli edelleen istumassa liikkumatta.

Kun hän oli autossa, se alkoi pyöriä kunnes se tuli alas maahan tienposkeen Boca Ratonin ulkopuolella, eikä niinkään sillä tullitiellä missä he ajoivat.

Omituista kyllä, Peter uskoi koko homman kestäneen alle puoli tuntia, mutta hän sai kuulla että se oli oikeasti kestänyt tunnin pidempään hänen kuvitelmaansa.

Nick Pope
Nick Pope sanoo, että hän tarkoituksella kertoi tarinan ufologeille

Tutkijoiden kollektiivi uskoo, että Peter olikin itse asiassa Nick Pope, hänen kiinnostuksensa Maan ulkopuoliseen elämään oli syventynyt hänen puolustusministeriön pestinsä jälkeen.

Philip Mantle sanoi: ”Pope väitti, että hänen aloittaessaan Air Staffissa (2A) kesällä 1991, hänellä ei ollut tietoa tai kiinnostusta UFO-asioihin ja että ainoastaan puolustusministeriölle tehdyn UFO-tutkimuksen johdosta hän muuttui uskovaiseksi.

”No, toimitin ministeriön dokumentin vuonna 1988 hänelle, jota hän oli jo käsitellyt UFO-tutkimuksissaan, kun hän työskenteli Portsmouthissa.

”Tammikuussa 1991, ennen hänen siirtoaan niinkutsuttuun ’UFO-TOIMISTOON’ hänellä oli jo ollut oma lähikohtaamisensa Floridassa.

MoD document
Puolustusministeriön dokumentti, jonka Philip Mantle sanoo tukevansa hänen teoriaa

”Hän nyt kiistää sellaisen kohtaamisen tapahtuneen ja me olemme myös näyttäneet dokumentteja hänen palveluksestaan Air Staffissa (2A), että hän oli D-arvon virkailija eikä koskaan tutkinut yhtään mitään.”

On enemmän kuin sattumaa, että tullitien tapaus kytkeytyy Nickin omaan kokemukseen, sanoo ufologi, joka väittää että Nick on kertonut hänelle tapahtuman itse.

Eräs heistä, Chris Fowler sanoi: ”Nick paljasti jotain jota hän piti varsin omituisena, ainakin Nickin sanomana omituisena.

”Hän sanoi meille, että muutama vuosi sitten, ennen kun hän sai Air Staffin paikan, hän oli lomalla tyttöystävänsä kanssa Floridassa ja että hän oli kokenut tiellä jotain mistä hän ei muista mitään.

”Hän sanoi, että he olivat tullitiellä ja yhtäkkiä hän tajusi, että he eivät olleet ajaneet ajaneet tullikopin ohi, vaikka he selvästi olivat ohittaneet sen.”

Daniel Harris lisää: ”Chris ja minä molemmat olimme monttu auki. Me emme uskoneet mitä hän kertoi meille.”

Hänen tutkimuksissaan PHilip oli löytänyt Nick Popen allekirjoittaman dokumentin vuodelta 1988, jossa paljastetaan hänen UFO-kiinnostuksensa ennen hommiaan ministeriöllä.

Philip oli myös kaivanut esiin puolustusministeriön selvityksen, että ei ollut olemassa mitään Britannian hallituksen UFO-projektia.

Mantle sanoi: ”Kaikki yhteensattumaa? Ei mielestäni. Kun kaikki tämä laitetaan yhteen, ainoa johtopäätös on, että Nick Pope ja ’Peter’ ovat yksi ja sama henkilö. Siitä minulla ei ole epäilystäkään.”

Nick vastasi Daily Starin kommenttipyyntöön: ”Jäynäsin muutamaa varsin päihtynyttä ufologia tällä tarinalla 25 vuotta sitten ja ehkäpä nyt sitä niittää mitä on kylvänyt jos tarina edelleen on kierrossa.

”Se sattui avaruusolentojen ruumiinavausvideon Britannian ensi-illassa, jonka tulisi kertoa jo ihmisille näiden ihmisten hyväuskoisuudesta jos he edelleen levittelevät huhuja.”

 

Artikkelin julkaissut Daily Star

Vedonlyöntifirma madalsi avoimen UFO-kontaktin kertoimia

Pentagonin tulevaa UFO-raporttia odoteltaessa irlantilainen vedonlyöntifirma on leikannut kertoimiaan avoimelle avaruusolentojen olemassaolon paljastukselle. Kaikenlaisista hämäristä vedoista. mm. Loch Nessin hirviöstä, tunnettu firma Paddy Power on pitkään tarjonnut vetoa siitä paljastetaanko avaruusolentojen olemassaolo minä vuonna. Vuodelle 2021 heillä oli alunperin kerroin huikeat 200:1. Kuitenkin nyt Yhdysvaltain hallituksen raportin julkaisun lähestyessä he sanovat, että todennäköisyydet ovat muuttuneet dramaattisesti ja kerrointa laskettiin huomattavan paljon todennäköisemmäksi 20:1.

Niille, jotka ovat erityisen paljon sen puolesta että avaruusolentojen olemassaolo paljastetaan kohtapuoliin, verkkosivu tarjoaa 50:1 kerrointa sille, että tapaus sattuu huhtikuun loppuun mennessä, mikä on alaspäin alkuperäisestä 500:1 kertoimesta. Jos haluaa lyödä vetoa siitä, että avaruusolentojen olemassaolo tunnustetaan vuosikymmenen loppuun mennessä, kerroin on 7:1 sellaiselle skenaariolle. Ja niille, jotka ovat pessimistisiä hypoteettisten avaruusolentojen olemassaolosta, verkkosivulla löytyy 500:1 kerroin sille, että ihmiskunta joutuu sotaan alieneita vastaan vuoteen 2030 mennessä. Voiko sellaisesta vedosta saada rahat joskus on eri asia, sillä avaruusolentoja vastaan taistelu voi olla kiirellisempi asia kuin rahojen siirtäminen tilille siinä vaiheessa.

 

Artikkelin julkaissut Coast 2 Coast AM

UFO-laivue Chilessä

Havaintopäivämäärä: toukokuun 15, 2020
Havaintopaikka: Melipilla, Chile

Pilviorbien laivue havaittiin Melipillan taivaalla Chilessä. Kappaleet ovat orbeja, joita suurempi levyalus tai joskus hieman suurempi orbi on tuottanut. Näyttää siltä kuin ne oltiin tuotettu vastikään, koska ne odottavat alueella ohjeita ennen lähtemistään skannaamaan Chilen alueita. Laitan videon emoaluksesta tuottamassa pienempiä orbeja myös alle. Sellaiset videot ovat harvinaisia, mutta niitä on kuvattu maailmalla pariin otteeseen.

100-prosenttisen aitoa ja absoluuttisen lumoavaa katsella niitä.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Torstaiaamuna toukokuun 14. päivä havaitsin noin 15 pallonkaltaista kappaletta taivaalla Melipillassa, Chilessä. Tapaus kesti arviolta 5 minuuttia, kappaleet liikkuivat toisistaan riippumatta, pysyivät paikallaan tai vaihtoivat suuntaa, mikä viittaa mahdollisuuteen että ne eivät ole Maapallolta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily