Salaliittoteoriat, kabaalit ja Valtakunnan avaimet

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme teidän laajennos, aivan kuten te olette meidän laajennos. Ja vaikka tuo lausunto voi saada ihmisolennon tuntemaan olonsa lämpimäksi ja mukavaksi, se myös pakottaa teidät tulemaan siihen johtopäätökseen, että jokainen ihmisolento on myös laajennos, ja te olette heidän laajennoksiaan. Ja se voi olla ongelmallista niille, jotka haluavat tehdä eroa. Niille, jotka haluavat piirtää viivan hiekkaan, on erittäin vaikeaa hyväksyä, että kaikki heidän ulkopuolellaan on myös heidän sisällään, on myös osa heitä ja sitä projisoidaan heidän ulkopuolelleen siinä tarkoituksessa, että he alkaisivat rakastaa sitä oman itsensä langennutta osaa.

Se mikä on langennut voidaan aina nostaa ylös. Se mikä on kadonnut voidaan aina löytää, ja se mikä tuntuu mahdottomalta on aina mahdollista. Teidän tulee muuttaa sitä tapaa jolla katselette maailmaa muuttaaksenne kaikkea muuta, ja voitte aloitaa tämän prosessin muuttamalla sitä tapaa miten näette itsenne ja kaikki muut elämässänne. Se mitä pelkäätte, se mitä vihaatte ja se minkä tuomitsette pysyy elämässänne kuin liima, ja se mitä rakastatte laajenee. Se mitä rakastatte antaa teille paljon enemmän mahdollisuuksia tuntea itsenne. Se antaa teille mahdollisuuden lentää, löytää uusia oman itsenne aspekteja, ja elää ilossa.

Siksi teitä pyydetään tänä aikana keskittymään siihen mitä te rakastatte, sen sijaan että yrittäisitte piestä sitä mitä vihaatte tai pelkäätte. Ja kun te todella ymmärrätte, että kaikki tuomitseminen on oman itsensä tuomitsemista, silloin ette halua tehdä sitä enää. Te olette kaikki tekemässä parannusta yhdessä, ja te olette siellä antamassa toisillenne anteeksi. Teille käy selväksi, että mielipahan taakasta irti päästäminen tulee vapauttamaan teidät niin monin tavoin. Kun ette kukoista tai lennä elämässänne, te olette aina itse siihen syypäitä. Ette voi syyttää mustaa kabaalia tässä vaiheessa tietoisuuden evoluutiotanne. Te yksinkertaisesti joudutte ottamaan vastuun siitä mitä te luotte päästäksenne sen yli.

Teillä kaikilla on kyky olla niin paljon enemmän, mutta ensin teidän on tunnustettava se kuka te olette aiemmin valinnut olla ja se kuka te valitsette olla nyt. Ainoastaan silloin te kykenette näkemään mille omassa itsessä pitää antaa anteeksi. Sisältä ulospäin työskentely on tapa saada aikaan suurimpia muutoksia elämässä, ja se on tapa muuttaa koko maailma. Voitte jatkaa vaikealla tavalla; voitte kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen tai yrittää saada jonkun asian puolesta äänestettyä, tai voitte luoda verkkosivun jonne kirjoitatte kaikki asiat jotka maailmassa on vialla ja keitä todelliset pahantekijät ovat. Tai voitte tehdä kaiken paljon helpommin oman itsenne sisällä, kääntää katseen sisällenne.

On niin paljon tunnettavaa, niin paljon muistettavaa ja niin paljon miksi voitte muuttua, ja me haluamme teidän kulkevan kaikkein suorinta reittiä, koska kaikki tulee lopulta kuitenkin aina johtamaan teidät takaisin omaan itseenne, koska te olette kaikki ja kaikkeus on te. Ja me haluamme myös aina voimaannuttaa teitä, minkä takia me emme keskitä huomiotamme niihin jotka tekevät pahaa teidän maailmassanne, emmekä me tarjoa teille salaliittoteorioita, jotka ovat erittäin viihdyttäviä mielelle mutta vievät teiltä energiaa ja madaltavat värähtelyänne.

Me olemme täällä vain tarjoamassa teille Valtakunnan avaimia, ja sitten me annamme teidän päättää mitä reittiä kulkea. Me olemme yhtä kiinnostuneita kuin te ottamaan nopeimman reitin muuttua omaksi korkeimmaksi itseksi tässä elämässä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Amerikkalaislaivojen vierellä pörränneet UFOt voivat olla alieneja

Sotalaivojen yllä pörräävät ja pilottien raportoimat näköhavainnot näistä UFOista voivat olla peräisin Maan ulkopuolelta, sanoo Amerikan vakoilujohtaja huikeassa myönnössään.

Avril Haines, Yhdysvaltain tiedustelujohtaj (Director of National Intelligence, DNI), joka valvoo kuuttatoista tiedustelupalvelua, mm. FBI:ta ja CIA:ta, puhui Our Future in Space -tapahtumassa Washington National Cathedralissa.

Director of National Intelligence Avril Haines said the encounters could be extraterrestrial
Tiedustelujohtaja Avril Haines sanoi, että kohtaamiset ovat voineet olla avaruusolentojen kanssa.

Screenshot from the 'Gimbal' UFO video which includes US Navy pilots exclaiming 'look at that thing'

Kuvakaappaus ’Gimbal’ -UFOvideosta, jonka aikana amerikkalaispilotit huudahtavat ’katso tuota juttua’

Hainesilta kyseltiin UFOista jotka ovat muuttuneet vakavaksi kansallisen turvalllisuuden keskustelunaiheeksi vuosien salaliittoleiman jälkeen.

Huikeassa UAP-toimikunnan raportissa, jonka Pentagon julkaisi kesällä, myönnettiin, että Yhdysvaltain armeijalla on ollut selittämättömiä kohtaamisia mystisten kappaleiden kanssa — kuten kuuluisat pastilli-UFOt.

Ja vaikka 144 kohtaamista analysoinut raportti ei suoraan sanonutkaan niiden olevan peräisin ulkoavaruudesta — se ei myöskään sulkenut tällaista mahdollisuutta pois.

Haines raotti mysteerin ovea lisää hänen puhuessaan tapahtumassa yhdessä NASA-johtaja Bill Nelsonin, professori Avi Loebin ja maailman rikkaimman miehen Jeff Bezosin kanssa.

Hän myönsi, että omituisissa kohtaamisissa on elementtejä, joita tiedustelupalvelut eivät ymmärrä — alleviivaten tarvetta tutkia ilmiötä lisää.

”Keskeinen ongelma on, että kongressi ja muut ovat huolissaan lentojen turvallisuudesta ja vastatiedustelun ongelmista”, Haines sanoi foorumilla.

”Aina on myös kysymys siitä onko ilmiössä jotain muuta mitä me emme ymmärrä, joka on saattanut tulla Maan ulkopuolelta?”, hän sanoi.

Haines vaikutti epäröivän kun hän mainitsi ”Maan ulkopuolisen”.

Mutta hänestä on nyt tullut tiedusteluyhteisön kaikkein korkein viranomainen, joka on viitannut avaruusolentoihin.

DNI tunnusti, että on tarve paremmin raportoida ilmiöstä niin, että UFOja/UAP:ta voidaan tutkia paremmin.

Amerikkalaisviranomaisten uskotaan olevan perustamassa pysyvää elintä näitä ilmiöitä tutkimaan.

Ilmiön kuvaukset ovat kehittyneet suttuisista valokuvista erittäin yksityiskohtaisiin tapauksiin, joissa amerikkalaissotalaivat ja lentokoneet ovat tallentaneet ilmiöitä huippulaitteistolla.

Suoraan sanoen me emme kykene ymmärtämään kaikkea tästä — Avril Haines

Haines sanoi: ”Me olimme aika varmoja, että me emme tulisi luokittelemaan jokaista näistä (UAP-raporteista) eri havaintokategorioihin, koska suoraan sanoen me emme kykene ymmärtämään kaikkea tästä.

”Suuri osa siitä perustuu siihen seikkaan, ettei meillä ole johdonmukaista tapaa raportoida tätä informaatiota — meidän tulee integroida mukaan paljon saamaamme dataa.”

Hän jatkoi: ”Meidän tulee petrata meille hyödyllisen  informaation keräämistä eri sensoreiden avulla, joita meillä on käytössä.

”Ja meidän tulee syventää analyysiamme näillä aloilla, ja se on jotain mikä ei yllätä kun puhutaan meidän tiedustelutyöstämme.”

Hän myös ennustti, että ihmiskunnan ja avaruuden välinen suhde tulee kehittymään jättiharppauksin tulevalla vuosikymmenellä.

Hän vitsaili, että hän ”saisi potkut” jos hän kertoisi foorumilla mikä on ”coolein juttu” mitä tiedustelupalvelut tekevät avaruudessa.

Screenshot from the eerie and unexplained 'Tic Tac' video filmed by the US Navy and released by the Pentagon
Kuvakaappaus laivaston kuvaamasta ja Pentagonin julkaisemasta pastilli-UFOvideosta

Parituntisen tilaisuuden aikana muualla Haines varoitti, että Venäjän ja Kiinan kanssa voisi olla ”siirtomaakonflikteja”  avaruudessa.

Hän sanoi, että Yhdysvallat on ”sitoutunut suojelemaan avaruustutkimusta ja avaruuteen pääsyä useiden maiden puolesta”.

Hän lisää: “Me tunnustamme miten tärkeää se on kollektiiviselle ihmisvauraudelle.”

Blue Originin ja Amazonin johtaja Bezos kertoi visiostaan ihmiskunnan tulevaisuudelle avaruudessa.

Hän sivuutti kritisismin hänen omista kiertoradalla käymisistä,  joita on naurettu ”huviajeluina” hänen lähettäessään Star Trek -tähti William Shatnerin avaruuteen.

Bezos kuvasi vision, jossa ihmisestä tulee todella avaruusmatkaileva laji — varoittaen että jos me emme pyri tähtiin, Maapallo tullaan täysin ”avolouhimaan” sen resursseista.

Hän spekuloi, että jättiläismäiset aurinkofarmit avaruudessa voisivat ratkaista ihmiskunnan energiaongelmat ja mahdollistaa avaruuden asuttamisen.

Viimeinen raja-alue

Avaruusolennoista puhuttaessa Bezos ilmaisi epäilyksensä, että avaruusolennot olisivat käyneet Maapallolla.

Lainsäätäjät Amerikassa antoivat UFO-raportin toimeksi sen jälkeen kun Pentagonista oli vuotanut videoita, joilla näkyy armeijan kohtaamisia pastillin muotoisten kappaleiden kanssa.

Raportti myöntää kohtaamisten mahdollisesti olleen tuntemattomia aluksia Kiinasta, Venäjältä tai jopa ”ei-valtiollisilta” terroristiryhmiltä.

Mutta se ei myöskään sulkenut pois avaruusolentoja, tai mahdollisesti edes olentoja muista ulottuvuuksista.

Debattia on käyty vuosikymmenten ajan, jonka aihepiiriä on pitkään pidetty sekopäiden huuruiluna ja vahingollisena julkisuudelle, mutta siitä puhutaan nyt avoimesti ja erittäin korkea-arvoisten ihmisten kesken.

Pentagonin sisäpiiriläinen Lue Elizondo vihjaili, että pilotit ovat saattaneet kärsiä vääristyneestä ajasta ja säteilyvammoista näiden kohtaamisten aikana.

Ilmavoimien kapteeni väittää, että UFOjen puuttumisesta ydinaselaitoksiin on olemassa kiistämätöntä näyttöä.

UFOs buzzing US warships may be aliens as encounters show ‘something we don’t understand’, says America’s top spy chief

 

Artikkelin julkaissut thesun.co.uk

Ihmisten misinformaatio ja arcturuslaisten lupaus

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tuomme enemmän ja enemmän valoa ja rakkautta kaikkien teidän lävitsenne sinne Maapallolle joka päivän joka hetki. Tartumme jokaiseen meidän eteemme ilmestyvään mahdollisuuteen, koska me tiedämme miten tärkeää se on teille kaikille vastaanottaa sitä mikä teille tulee korkeamman ulottuvuuden tasolta. Me kilpailemme nyt monien kanssa, monien viihdyttäjien, monien informaatiolähteiden, ja infoviihdykkeen kanssa. Me olemme tietoisia, että siellä on niin paljon kaikkea mihin voitte virittäytyä saadaksenne tietoa ja henkistä opastusta, ja myös toisenlaisia versioita todellisuudesta.

Jokainen joka sanoo teille, että kulisseissa on käynnissä jotain, että näyttämön takana kuhisee, antaa teille oman version todellisuudesta. He eivät anna teille yhtä ainoaa totuutta todellisuudesta, koska sellaista ei ole olemassakaan. On niin monia erilaisia todellisuuksia, ja jotkut niistä ovat kollektiivisessa menneisyydessänne, kun taas toiset ovat kollektiivisessa tulevaisuudessanne. Jotkut eivät edes ole täsrä universumista. Teidän kaikkien tulee päättää mihin todellisuuteen haluatte harmonisoitua, eikä niinkään mihin todellisuuteen suurin osa uskoo. Te ette ole siellä menossa samaan suuntaan kuin massat; te olette siellä luomassa uusia todellisuuksia ja harmonisoitumassa niihin.

Jokaikinen opettaja, johon olette törmänneet, tulisi todella ilmaista varoituksena, että he antavat ainoastaan yhden version yhdestä todellisuudesta, koska se on totuus. Teidän ei kaikkien tarvitse uskoa samaan asiaan, koska teidän ei kaikkien tarvitse kokea samaa asiaa. Itse asiassa, se olisi varsin tylsää sieluillenne ja Alkulähteelle. Vaihtelu on tärkeää, ja jokaisella on vapaa tahto; kaikki saavat päättää mitä todellisuutta kohti he haluavat liikkua. Ja te saatte jopa päättää minkä todellisuuden kokea juuri nyt, koska teillä on keskittymisen voima. Voitte valita virittäytyä niin moneen eri asiaan joka ikinen hetki, ja ne kaikki ovat yhtä päteviä. Ne kaikki ovat siellä edessänne.

Joten saatatte haluta kysyä itseltänne, ‘Miksi tämä yksi aspekti todellisuudestani juuri nyt saa huomioni?’ ‘Miksi minä keskityn juuri tähän?’ ‘Johtuuko se siitä että teen niin tavanmukaisesti, vai onko sille jokin toinen syy mikä minun pitää saada selville?’ Valitkaa, valitkaa, valitkaa. Ja sitten valitkaa uusiksi. Valitkaa tietoisesti, ja antakaa tunteidenne kertoa teille haluatteko oikeasti keskittyä johonkin, haluatteko oikeasti liikkua siihen suuntaan, koska ihmiset tulevat valehtelemaan teille. Sitä sattuu aina, mutta tunteenne eivät valhetele teille, ei koskaan.

Seuratkaa tunteitanne; se on erittäin hyvä neuvo jonka olemme juuri teille antaneet. Ja me, toki, etsimme aina uusia tapoja auttaa teitä saamaan teidät muuttamaan näkökantaanne, sen lisäksi mitä me teemme Danielin kanssa hänen kanavoidessaan meitä. Me lähetämme valoa ja rakkautta Arcturuksen tähtijärjestelmästä hänen välittämänsä energian avulla, ja se ei lakkaa hänen lopetettuaan. Me jatkamme kaikkien teidän tavoittelemista, jotka olette avoimia meille, ja me autamme teitä aivan kuin oppaannekin suostuttelemaan teitä koti niitä todellisuuksia joiden kokemista rakastatte. Tämä on lupauksemme teille.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Harjoitukset ovat nyt ohi

Kirjoittanut Charles Eisenstein

Eräs ystävä kirjoitti minulle dilemmastaan. Hän omistaa yrityksen, jossa on töissä satoja ihmisiä ja hän on vankka sen-minkä-nimeä-ei-saa-mainita kriitikko. Hän sanoi, että hän on yrittänyt mennä muiden mukana kunnes mielenterveys palautuu, mutta rokotepakon siintäessä horisontissa suurille työnantajille, pian hänenkin pitää miettiä tätä. Mitä hän aikoo tehdä?

Kerron teille sisäisen monologin, jonka hänen viestinsä minussa herätti.

* * *

Mielenterveys palautuu? Mielenterveyttä ei meille palauta kukaan muu. Me olemme niitä joiden se tulee palauttaa. Me emme voi odottaa muiden toimivan urhoollisesti meidän puolestamme. Me olemme tässä aloiteasemassa valitsemassa keitä me haluamme olla. Valinta siitä luovuttaako vai toimiiko on julistus: Kuka minä haluan olla? Missä maailmassa haluan olla? Olenko minä tarpeeksi vakavissani visioni kanssa, että olen valmis riskeeraamaan turvallisuuteni sen vuoksi? Se ei ole haaste, jonka tarkoitus on yllyttää minua toimimaan. Se on yksinkertaisesti vain totta. Valintojeni kautta tunnen itseni. Minusta tulee omat valintani. Harjoitukset ovat päättyneet.

* * *

Monet ihmiset luottavat auktoriteetteihin ja halukkaasti toimivat heidän sääntöjensä mukaan. Heillä ei ole vastassaan mitään dilemmaa, ei mitään aloitehetkeä, ei mitään itseään määrittävää, maailmoja luovaa valinnan paikkaa, ei ainakaan vielä.

Mutta auktoriteettien narratiivien muuttuessa yhä absurdimmaksi ja heidän sääntöjensä muuttuessa sortavammiksi, yhä useammalla meistä tulee eteemme valinta:

Elää omaa totuuttaan näkyvästi, tai Elää valheessa, salaisten mielenosoitusten kautta lohduttautumalla. Tehdä se minkä tietää olevan oikein, tai Murtua paineen alaisena, lohduttautuen sanoilla joihin ei usko itsekään. “Minulla ei ollut valinnanvaraa.”

Kyllä, monet meistä ovat sellaisen valinnan edessä. Harjoitukset ovat nyt ohi.

* * *

Ehkäpä, luulen, ehkäpä nyt ei ole aika olla rohkea. Ehkäpä nyt ei ole aika avata sanaista arkkuaan. Odotan kunnes on turvallisempaa.

Mutta koskaan se ei tule olemaan turvallista olla rohkea. Ei koskaan.

Jos ei nyt, niin milloin? Jos en minä, niin kuka?

Odotanko että muut tekevät jotain mitä minä en uskalla? Me olemme valmiita. Me olemme valmistautuneet ja meitä on valmisteltu pitkän aikaa. Harjoitukset ovat nyt ohi.

* * *

Viesti ei ole “Tee nyt jotain”. Älä hyväksy painetta, pakottamista, lahjuksia tai uhkauksia. Älä anna minun tai kenenkään muunkaan sanoa sinulle mitä tehdä tai milloin tehdä niin. Me taistelemme kaiken ajan loppuun asti sanellen muille heidän valintojaan, ajatellen että minkä kyllä tiedän paremmin kuin muut mitä heidän tulisi tehdä.

Luotan teihin, että tiedätte mikä on oikea valinta. Luottamus on kutsu olla luotettava. Luotto siihen että olet rohkea, että sinusta tulee rohkea, aivan kuin minusta tulee rohkea kun ihmiset näkevät minun olevan rohkea. Rohkeus ei ole henkilökohtainen saavutus; se on yhteisön toimintatapa. Se tarttuu. Se on yhteistä heräämistä.

Rohkeus tarkoittaa toimintaa silloin kun tietää että nyt on aika toimia. Se ei tarkoita sopivaa tai mukavaa aikaa. Se on yksinkertaisesti toiminnan hetki. Se on hetki jolloin sanotaan “Nyt riittää!”. Se on hetki jolloin “On aika tehdä asialle jotain.” Se on totuuden hetki, jolloin ei mietitä seuraamuksia.

Tuona hetkenä sitä tekee jotain, ei siksi että olisi urhea, vaan koska niin on tarpeen tehdä. Tunnustat, että hetki on koittanut. Miksi nyt? Koska aika on tullut. Muuta syytä ei tarvita.

Urheus tarkoittaa sen tekemistä mitä itse pitää tehdä, silloin kun sen aika on. Se, että kieltää tuon tietämisen, lukitsee sydämen laatikkoon. Elämästä tulee pakkopullaa. Epätoivo laskeutuu sumun tavoin, tehden kaikesta harmaata. Toivo kaikkoaa, jättää jälkeensä kuivan, tyhjän kuoren nimeltä toiveajattelu. Ja vastaasi tulee pelko siitä, että joutuisit elämään loppuelämäsi tietäen “En tiennyt mitä minun piti täällä tehdä silloin kun hetki koitti ja sillä oli merkitystä.”

Harjoitukset ovat nyt ohi.

* * *

Jos minä en ole rohkea, mitä syytä minulla on silloin toivoa että joku muu olisi? Urheus ja pelkuruus ovat molemmat tarttuvia. Valintani luo perustan ihmisluonnon periaatteelle. Se julistaa sekä sitä mitä minä olen, että mitä ihmisolento on. Ja mitä koko maailma tulee olemaan. Jokainen valinta on tällä tavoin rukous. Valintamme on jumalallista luomista.

Siksi synkronisiteetti niin usein liittyy urheuteen. Synkronisiteetti on sitä kun todennäköisyyden lait menevät rikki ja todellisuus muuttuu rohkeiden valintojen mukaiseksi.

Näkemällä tuon luovan voiman tietää, että epätoivo perustui vääriin oletuksiin. Egon varovainen logiikka on käänteinen. Ego sanoo, “Anna minulle lupaus että se toimii ja että olen turvassa, sitten teen sen.” Ego sanoo, “Lupaa minulle, että tarpeeksi moni ihminen vastustaa tätä, silloin minäkin vastustan. Näytä minulle että se ei ole turhaa. Takaa minulle, että muitakin tulee mukaan.” Jumala sanoo, “Näytä minulle, että haluat kauniimpaa maailmaa niin paljon, että oikeasti olet valmis riskeeraamaan jotain ilman takeita tulevasta. Silloin näet kaikenlaisen laskelmoinnin ylittäviä tuloksia.”

Onko valinnan aikasi koittanut? Tunnet sen kun se koittaa. Kukaan ei voi paeta tuota tunnetta hetken koittaessa. Jos olet lukenut tänne asti, tiedät että sen aika on pian. Tiedät tasan tarkkaan mistä puhun.

Harjoitukset ovat nyt ohi.

  Artikkelin julkaissut charleseisenstein.substack.com

11-11 portaali on auki

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin iloisia ilmoittaessamme, että marraskuun 11. päivän portaali on auki ja me jo lähetämme teille tällä hetkellä tarvitsemianne energioita. Portaalin läpi tulevat energiat auttavat ihmisiä palaamaan takaisin todelliselle polulle. Ne auttavat vakauttamaan polkua niille, jotka ovat jo todellisella polullaan. Ne liittyvät oman todellisen polun valaisemiseen niille, jotka eivät vielä polkuaan ole löytäneet.

Nämä energiat avustavat myös teitä tunnistamaan oman arvonne, sen tavan jolla te autatte koko ihmiskuntaa, ja ne auttavat myös teitä muistamaan, että polku valaistumiseen on yksinkertainen; se on elegantti; se ei ole monimutakinen. Se ei ole teiltä piilotettu, eikä teidän tarvitse yksin pelastaa maailmaa itsetuholta.

Niin monet teistä kaipaavat vakuuttelua siitä että olette hereillä. Teidän tulee tietää, että olette riittävä, että teette tarpeeksi, ja pelkästään pysymällä valaistumisen polullanne kontriboitte mahtavasti tietoisuuden evoluutioon maailmassanne. Muistakaa, että tietoisuuden evoluutio on tärkeämpää kuin mitä nyt tehdään tai voitaisiin tehdä, fyysisillä teoilla.

Suurin osa maailmassanne tehdystä työstä tapahtuu teidän istuessanne pimeässä huoneessa silmät kiinni ja keskittyessänne siihen mitä tunnette, kun tarkkailette hengitystänne, päästätte irti ajatuksista jotka eivät enää palvele teitä ja jotka eivät koskaan palvelleet. Tuntekaa näiden 11/11 -energioiden voima, niiden käpertyessä teidän ympärillenne ja tuudittaessa teitä, niiden vakuutellessa teille että kaikki on hyvin, että teillä menee erittäin, erittäin hyvin, ja niin menee myös kanssaihmisillänne, huolimatta siitä miltä tilanne saattaa ajoittain näyttää.

Päästäkää ne sisään ja antakaa niiden pyyhkäistä ylitsenne. Antakaa niiden täyttää energiakenttänne, teidän avautuessa niille, ja rentoutukaa tietäen että ne ovat täällä rauhoittamassa teitä. Ne ovat täällä muistuttamassa teitä siitä keitä te todella olette, ei sättimässä teitä siitä ettette ole päässeet pidemmälle matkallanne, joka on jotain mitä jokainen ihminen tekee joskus itselleen. Joten ette todellakaan tarvitse apua.

Tämä on vastaanottamisen aikaa. Tämä on aikaa päästä sisään Jumalalliseen Feminiiniin ja avautua sille mitä luoksenne saapuu vapaasti ja vaivatta auttamaan teitä matkallanne ja piristämään päiväänne niin monilla innostavilla kokemuksilla, ihanilla ihmisillä ja kauniilla manifestaatioilla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kolme UFO-havaintoa Skotlannista

Kolme erillistä UFO-havaintoa sattui 18 mailin sisään yhden kuukauden aikana. Mystiset havainnot on raportoitu MUFONille.

Tullibodyssa kolmionmuotoinen esine havaittiin maaliskuun 26. päivänä. Silminnäkijä kävelytti koiraansa kun tämä huomasi oranssin värisen valon tulevan lounaisesta suunnasta suoraan kohti.

Päällimmäinen ajatus oli kiinalainen lentolamppu, mutta hän muutti suuntaansa kun huomasi sen liikkuvan liian nopeasti. Joten hän ajatteli sen olevan meteoriitti, mutta se oli kirkkaan oranssi, ja koostui kolmesta pienestä kolmiosta jotka olivat kiinni toisissaan.

Hän katseli sitä kunnes se katosi pilvien sekaan. Hän jatkoi matkaa ja toinen samanlainen UFO ilmaantui samanlaisesta suunnasta.

Mystinen kappale liikkui kohti äänettömänä, jälkiä jättämättä, eikä mitään valoja vilkkunut. Toinen näytti aiemmalta, kiihdytti hieman ja jätti samanvärisen jäljen. Jälki pysyi samassa paikassa ja siitä jäi pieni oranssi piste taivaalle ennen sen katoamista pilviin.

Tarkkasilmäinen silminnäkijä uskoo tämän selitettävän loogisesti.

Silminnäkijän puhelin oli rikki, siksi hänellä ei ole todisteita tapahtumasta, muu kuin oma kuvauksensa. Hän on miettinyt sitä mitä hän näki tuolloin. Tapaus sattui 20.30 ja raportoitiin MUFONille maaliskuun 29. päivä.

Toinen UFO-havainto sattui kolme päivää myöhemmin, 18 mailin päässä Cumbernauldista.

Jotkut sanovat nähneensä tämän havainnon Lanarkshiressa tiistaina, maaliskuun 23. päivä hieman kello 21:00 jälkeen, ja se raportoitiin MUFONille samana päivänä.

Silminnäkijän onnistui kuvata tämä video. Siinä näkyy valkoinen, vilkkuva valo, joka silminnäkijän mukaan pysyi taivaalla yli kaksi tuntia, mutta video kestää vain kolme minuuttia.

Kolmas havainto sattui keskiviikkona huhtikuun 21. päivä. Silminnäkijä väitti nähneensä UFOn liikkuvan pohjoisesta itään ja sitten vaihtaneen suuntaansa takaisin pohjoiseen ennen katoamistaan. Kaksi pientä esinettä vilkkui sen edellä.

Tapaus raportoitiin MUFONille samana päivänä. Videosta näkyy valkoinen vilkkuva valo taivaalla, ja se näyttää tulevan eräänlaisesta aluksesta, joka ei kuitenkaan näy videolla kunnolla.

Artikkelin julkaissut Alien UFO Sightings

Törkeä #PfizerGate-skandaali paljastuu

Järkyttävää informaatiota dataväärennöksistä ja huonosta potilasturvallisuudesta Pfizerin valmistaman rokotteen koejakson aikana on tulossa ulos, joka pommin lailla järisyttää tutkimusmaailmaa.

Tutkija, joka on töissä yritykselle, joka on vastuussa kolmesta Pfizerin COVID-19 rokotteen kliinisestä kokeesta, tekee järkyttäviä paljastuksia näissä laitoksissa tehdyistä toimenpiteistä.

WARNING SCANDAL: Pfizer is blowing fresh after revelations about bad practice at three of the drug giant's vaccine test sites. Photo: Artur Widak / NurPhoto / Shutterstock

Paljastukset tehtiin kattavassa artikkelissa, joka julkaistiin tunnetussa lääketieteen julkaisussa British Medical Journal (BMJ) .

Tietovuotaja on nimeltään Brook Jackson. Hän oli aluejohtaja Ventavia Research Groupilla, joka oli vastuussa kolmesta testipaikasta, jossa tehtiin kolmannen vaiheen kokeita Pfizer/BionTechin rokotteella. Kokeita tehtiin yhteensä 153:ssa paikassa.

Näistä kolmesta rokotekoepaikasta saatu data sisälsi tuhat koehenkilöä yhteensä 44 tuhannesta koehenkilöstä, jotka olivat mukana Pfizerin rokotteen kolmannen vaiheen kokeessa.

BMJ:n artikkelissa Jackson väittää, muunmuassa, että yritys, joka työskenteli alihankkijana Pfizerille, väärensi dataa, käytti epäpätevää työvoimaa toteuttamaan rokotuksia ja käytti liian paljon aikaa negatiivisia rokotevaikutuksia raportoitaessa.

Standarditutkimusmenetelmä on niinkutsuttu satunnaistettu kaksoissokkokoe, Store norske leksikon kertoo.

Se, että tutkimus on kaksoissokkokoe, tarkoittaa että ei tutkimuksen kohehenkilöt eivätkä tutkimuksen järjestäjät itse tiedä sitä kenelle annetaan placeboa tai kuka saa oikeaa rokotetta, tässä tapauksessa siis Pfizerin rokotetta. Brook Jackson puhuu siitä miten kolmessa rokotepaikassa oli myös olemassa riski, että koehenkilöt ”sokaistiin”.

Sai potkut

Vaikka Jackson oli toistuvasti varoitellut Ventaviaa ongelmista, yritys ei hänen mukaansa tehnyt mitään korjaustoimenpiteitä.

Tämä sai aikaan sen, että Jackson kirjoitti huolistaan Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirastolle (FDA).

Firman johto ei katsonut tätä hyvällä, ja kostotoimenpiteinä Jackson sai piakkoin potkut.

Tuohon aikaan nainen, jolla oli 15v kokemusta kliinisen tutkimuksen järjestämisest oli ollut töissä vasta kaksi viikkoa.

Väitteidensä tukemiseksi tietovuotaja on antanut BMJ:lle pääsyn firman sisäisiin dokumentteihin, valokuviin, ääninauhoitteisiin ja sähköposteihin. BMJ on ollut myös yhteydessä muihin Ventavian työntekijöihin.

Työntekijä, joka valitsee pysyä nimettömänä, sanoo että Ventavialla ei ollut tarpeeksi ihmisiä keräämässä nenäpuikkonäytteitä koehenkilöiltä, jotka raportoivat oireista jotka oltaisiin voitu tulkita COVID-19:ksi.

Näin tutkimusdata on voinut pilaantua.

Kammottavat olosuhteet

FDA:lle lähettämässään kirjeessä Brook Jackson kertoi useista vakavista olosuhteista, mm.:

Koehenkilöitä sijoitettiin käytävälle injektion jälkeen eikä kliininen henkilökunta valvonut heitä ollenkaan.

  • Rokotteesta haittoja saaneiden koehenkilöiden tilaa ei seurattu ajoissa
  • Protokollarikkeistä ei raportoitu mitään
  • Rokotteita ei säilötty oikeassa lämpötilassa
  • Laboratorionäytteitä ei merkitty kunnolla
  • Firma ”käy hönkäilemään” Ventavian työntekijöiden niskaan, jotka raportoivat tällaisista ongelmista

BMJ:n mukaan Jackson sai vahvistuksen FDA:lta, että hänen pyyntönsä oli vastaanotettu.

Hän sanoi saaneensa myös puhelun FDA:n tarkastajalta muutama päivä myöhemmin, mutta hän ei ole tämän jälkeen kuullut mitään virastosta.

Annettuaan Pfizerin rokotteelle hyväksynnän elokuussa 2021 FDA julkaisi tiivistelmän heidän tekemistään rokotekokeiden tarkastuksista.

BMJ:n mukaan FDA oli tarkastanut yhdeksän Pfizerin 153:sta rokotekoepaikasta — joista yksikään ei ollut Ventavian paikka.

Dagbladetin saamassa sähköpostissa maanantai-iltana FDA kirjoittaa, että he eivät voi kommentoida tapausta, mutta painottavat että heillä on luottamus siihen että data toimi oikein perustana Pfizerin piikin hyväksynnälle.

Paul D. Thacker, BMJ:n artikkelin taustalla ollut journalisti, oli puhunut kahdelle entiselle Ventavian työntekijälle, jotka ”vahvistavat Jacksonin huolien laajemmat aspektit”.

Eräs työntekijöistä kertoo, että Pfizer Jacksonin palkkaamisen jälkeen sai viestiä Ventavian ongelmista, ja tällöin tehtiin auditointi.

Pfizer on sen jälkeen palkannut Ventavian alihankkijana tutkimuspalveluihin neljään muuhun kliiniseen rokotustutkimukseen, joissa rokotetta testataan lapsilla ja nuorilla aikuisilla sekä myöskin raskaana olevilla naisilla. Yksi näistä tutkimuksista liittyi koronavirusrokotteen booster-piikkiin.

Näin Pfizer vastaa

– Pfizerillä on käytössään robusti laadunhallintajärjestelmä kaikissa neljässä kliinisessä kokeessamme. Tämä on kriittistä tutkimuksen laadun ja rehellisyyden kannalta, sekä myös potilasturvallisuuden kannalta. Me otamme sellaiset huolet erittäin vakavissamme, ja me teemme mittavat tutkimukset paljastaaksemme kaikki ongelmat ja heikkoudet, sanoo Joachim Henriksen, Norjan Pfizerin viestintävastaava.

Kuitenkaan Pfizer ei ole tyytyväinen siihen käsittelyyn, jonka he saivat johtavalta lääketieteen julkaisulta.

– Me olemme pettyneitä, että BMJ valitsi julkaista tämän artikkelin ilman että he ottivat meihin yhteyttä kuullakseen meidän arviomme näistä väitteistä. Se on normaalin pressikäytännön vastaista ja voi vakavasti vahingoittaa luottamusta tärkeään rokotteeseen, jolla on kattava dokumentaatio ja jota on annettu sadoille miljoonille henkilöille, Henriksen sanoo.

Dagbladet on kysynyt miksi Pfizer, huolimatta siitä että heitä varoitettiin Ventavian rokotekoepaikkojen ongelmista, oli sen jälkeen palkannut tämän alihankkijan neljään uuteen kliiniseen kokeeseen.

Pfizer ei vastaa tähän kysymykseen, vaan kirjoittaa seuraavasti:

”Me teimme mittavat tutkimukset ongelmista, joita Pfizerin laadunvalvonnassa oli tullut esiin tämän kliinisen kokeen kohdalla. Toimenpiteitä tehtiin ongelmien korjaamiseksi tarpeen mukaan. Pfizerin tutkimukset eivät identifioineet mitään ongelmia tai huolia, jotka olisivat invalidoineet datan tai vaarantaneet tutkimuksen rehellisyyden. Yritys proaktiivisesti on antanut tietoja FDA:lle tapauksesta ja informoinut tutkimuksen arviointilautakuntaa.”

Pfizerin pelko siitä, että BMJ:n artikkeli voi heikentää luottamusta, on ilmeisesti todellinen. Rokotevastustajat ovat saaneet uutiset haltuunsa, ja Twitterissä on ollut paljon aktiviteettia häshtähillä #pfizergate.

Mutta tutkijat ja lääkärit ovat myös vihaisia niistä suurista säännöttämyyksistä, joita on ilmeisesti tapahtunut kolmessa Pfizerin rokotteen testauspaikassa.

Lääketieteen sivusto Total Health Britanniassa oli kerännyt useita reaktioita, joita asiantuntijayhteisö oli kokenut BMJ:n paljastusten jälkimainingeissa.

NOT INSPECTED: The FDA was notified of the problems at three of Pfizer's vaccine test sites, but did not come for inspection. Photo: Reuters
FDA sai tiedon Pfizerin rokotetestipaikkojen ongelmista, mutta ei tehnyt tarkastusta. Kuva: Reuters

– Se on punaisin kaikista punalipuista. FDA tiesi siitä, ja on syyllinen siihen ettei edes mainitse sitä kirjeessään arviointilautakunnalle, joka suostumusta suosittelee, sanoo tri. Michael Tomlinson.

– Se on käytänne, joka on vastoin tiedettä, ihmisyyttä ja luottamusta, kommentoi lääkäri Payal Keswarpu LinkedInissa.

Pettymys

Steinar Madsen, lääkintöjohtaja Norjan lääkevirastossa, on myös lukenut BMJ:n artikkelin.

– Tämä on pettymys. Säännöttömyyksiä ei saisi esiintyä kokeissa. Ohjeet ovat tiukat, ja on tärkeää että niitä noudatetaan, Madsen sanoo Dagbladetille.

Tokikaan hän ei tiedä mitä kulisseissa on keskusteltu, Pfizerilla tai FDA:lla sen koommin, BMJ:n paljastusten jälkeen.

– Mutta käydyt keskustelut ovat todennäköisesti olleet vakavia.

CRITICAL: Medical director Steinar Madsen at the Norwegian Medicines Agency. Photo: Nina Hansen
Lääkintöjohtaja Steinar Madsen Norjan lääkevirastossa. Kuva: Nina Hansen

Madsen huomauttaa, että tarkastuksilla on yritty estää säännöttömyyksiä tutkimusprosessissa.

On kaksi elintä jotka voivat tehdä tarkastuksia — yritys itse ja valtio, tässä tapauksessa Pfizer ja FDA.

– Onneksi ei vaikuta siltä, että säännöttömyydet kolmessa koepaikassa olisivat vaikuttaneet kolmannen vaiheen kokeiden tuloksiin, Madsen sanoo

 

  Artikkelin julkaissut Dagbladet.no

Meteoriitti tuo mukanaan lopun ajat

Tom Horn on tuonut meillä jälleen yhden ennustuksen tulevasta, suoraan Ilmestyskirjasta.

Merkkejä taivaissa… asteroidit kiitävät kohti planeettaa… maanjäristyksiä… tulivuorenpurkauksia… myrkytettyjä jokia…. Jumalan hävitys kuin Egyptissä Mooseksen ja Faaraon aikaan.

Raamattu kertoo meille ajasta tulevaisuudessa, jolloin taivaan vallat tulevat järistyttämään maailmaamme ja kohtaamme Jumalan. Jos et ole tietoinen Raamatun profetiasta, sitä kutsutaan vihan ja ahdistuksen ajaksi, ja se kestää 7 päivän ajan.

Hyvät uutiset? Raamattu kertoo meille miten paeta tätä kaameaa aikaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Salaista tunnelisotaa käydään

Mielenkiintoisia tarinoita on liikkeellä tunneleissa käytävästä sodasta.

Val Nek on korkea-arvoinen komentaja Maailmojen Galaktisessa Liitossa. Hänen mukaansa kulisseissa käytävän maanalaisissa tiloissa tapahtuvan tunnelisodan loppuhetket ovat käsillä. Tunneleita on eri puolilla Amerikkaa sekä muuallakin päin planeettaa.

(toim. huom. Liittyikö Rovaniemen tuore 1,5 Richterin asteikon maanjäristys käytävään tunnelisotaan? Ihmiset kuvasivat järistystä ”pamauksena”.)

Hänen viimeisimmässä päivityksessään, joka on annettu Megan Rose -nimisen kontaktihenkilön kautta, annetaan monia yksityiskohtia sotilaallisista kampanjoista, joita Maan Allianssin erikoisjoukot ovat toteuttaneet yhdessä heidän Galaktisen Liiton kumppaneiden kanssa saadakseen ajettua pois Deep Staten avaruusolentoliiton viimeiset rippeet, jotka ovat jääneet kiinni maanalaisiin laitoksiin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot