UFO avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: 19.5.2021
Havaintopaikka: Avaruusasema

 

Katselin kansainvälisen avaruusaseman HD-livelähetystä, kun päivä yhtäkkiä muuttui yöksi ja hehkuvia kolmioita tuli näkyviin. Kappaleilla oli neljä hehkuvaa valoa, ja valot muuttuivat vihreästä purppuraan ja keltaiseen. Vaikka se näyttääkin neljältä eri kappaleelta, kun ehostin kuvaa lisäämällä valoa, oli ilmiselvää että valojen keskellä oli alue, joka yhdisti valot.

Yhdysvaltain hallitus on julkaissut videon yökamerakuvasta, jossa näkyy useita kolmionmuotoisia aluksia laivaston alusten ympärillä. Tämän päivän havainto ainoastaan antaa lisää näyttöä ilmiöstä. Tämä ISS-tallenne on 100-prosenttista näyttöä siitä, että avaruusolennot kävivät avaruusaseman lähellä.

Kuitenkin tämä on tiukka paikka ihmiskunnalle. Tuomiopäivän kello on lähellä keskiyötä. Kiina haluaa omiaan, COVID on tappanut yli kolme miljoonaa ihmistä ja mutanttiversiot saattavat tapaa vielä lisää jos emme voi estää sitä leviämästä. Tämä järkeilyn rajamailla eläminen on se mistä avaruusolennot ovat kiinnostuneita. Tutkimalla ihmiskuntaa, sitä miten käsittelemme pahimpia skenaarioita, he voivat määrittää olemmeko me valmiita ja saammeko luvan lähteä tutkimaan ulkoavaruutta. Kyllä, se ei ole meidän päätettävissämme. Mutta maailma on astumassa omansa ulkopuolelle, taistellen, me teemme parhaamme.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Avaruusaluksen varjo näkyy Kuun pinnalla sen ohittaessa

Taivastarkkailija otti iltakuvia kamerallaan joulukuun 20. päivänä 2020 kello 16.52, kun suuri punainen UFO ilmestyy kuvaan vasemmalta. UFO ohittaa Kuun ja sitten katoaa avaruuteen.

Ohittaessaan Kuun UFO heittää varjon Kuun pinnalle, mikä kertoo siitä että kappale ei lennä kameran lähellä vaan Kuun pinnan lähellä.

Ensimmäinen klippi on lähikuvaa, toinen on alkuperäinen versio.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kansallisarkisto julkaisi uusia dokumentteja Kennedyn salamurhasta

The Black Vaultin huomautus: Sivua päivitetään edelleen. The Black Vault on luonut etsittävät PDF-tiedostot, ladattavan ZIP-pakatun könttätiedoston sekä PDF-muotoisen hakemiston, jossa on linkit jokaiseen yksittäiseen tiedostoon.

Bulkkilataus -– 19,891 sivua 1,485 dokumentista

Lataa joulukuun 15. päivän 2021 (PDF-tiedosto) julkaisu:

[jfk2021.zip 1.4GB (klikkaa hiiren oikeaa nappia — tallenna / save as)

tai lue tiedostoja yksittäin]

Dokumenttihakemisto kokonaisuudessaan

Tässä on dokumenttihakemisto kokonaisuudessaan. Lähtien NARAn tuottamasta Excel-tiedostosta, The Black Vault on muotoillut listan PDF:ksi, jossa näkyy kaikki linkit klikattavina, jotka johtavat suoraan ladattavaan dokumenttiin.

Lukukokemusta voi parantaa zoomaamalla PDF-lukijalla. Vaikka avatun tiedoston teksti voi olla pientä, teksti on täysin luettavaa kun zoomaa.

[ jfk2021-index.pdf 1.31MB]


Kansallisarkistot on julkaissut tiedot. Se on arkistoitu tutkimustarkoituksia varten, ja arkistoa päivitetään. Uusi julkaisu pitää ladata tällä hetkellä suoraan NARAlta, dokumentti kerrallaan.  The Black Vault haluaa parantaa dokumenttien saatavuutta parempaan muotoon ja hakutoimintojen parantamiseksi.

Alkuperäinen lehdistötiedote

WASHINGTON, 15. joulukuuta 2021 — Presidentti Bidenin lokakuun 22. päivän 2021 direktiivin mukaisesti, kansallisarkistot on tänään julkaissut 1,491 dokumenttia presidentti John F. Kennedyn salamurhatietojen arkistoista. Julkaistut dokumentit on ladattavissa täältä.

The John F. Kennedy Assassination Records Collection, jonka kansallisarkistot on perustanut marraskuussa 1992, koostuu arviolta viidestä miljoonasta sivusta. Kokoelman suurin osa on ollut julkinen ilman rajoitteita 1990-luvun lopulta lähtien. JFK Actin mukaan virastot vetosivat presidenttiin, että jatkaa tiettyjen tietojen panttaamista lokakuun 22. päivän 2021 jälkeenkin. Presidentti antoi virastoille väliaikaisen luvan joulukuun 15. päivään 2022 asti. Luvalla he saavat käydä läpi kaikki julkaisemattomat dokumentit  JFK Actin viidennen pykälän nojalla. Presidentti ohjeisti virastoja “varmistamaan, että Yhdysvaltain hallitus maksimoi läpinäkyvyyden, paljastaa kaiken informaation arkistoissaan koskien salamurhaa, paitsi silloin kun kaikkein jyrkimmät syyt sitä vaativat.”

Joulukuun 15. päivästä 2021 eteenpäin kaikki viidennen pykälän mukaiset dokumentit on julkaistava kokonaan tai osittain. Mitään dokumentteja ei saa jättää julkaisematta. Seuraavan vuoden aikana kansallisarkistot ja virastot, jotka halusivat edelleen pitää yli 14 tuhatta dokumenttia salassa, pitävät intensiivisen auditoinnin jäljelle jääneistä dokumenteista varmistaakseen, että Yhdysvaltain hallitus maksimoi läpinäkyvyyden. Kaikki tällä hetkellä kansalta piilotetut informaatiot tullaan julkaisemaan joulukuun 15. päivä 2022.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Pyöriviä valoja Virginiassa

Havaintopäivämäärä: 18. marraskuuta 2021
Havaintopaikka: Chesterfield, Virginia, USA
Lähde: MUFON

Nämä kirkkaat valot nähtiin Virginiassa. Ne näyttävät valonheittimiltä mutta sellaisina niitä ei tule pitää. Merimiehet ovat nähneet tällaisia valoja merellä, jossa ei ole ollut mitään muuta kuin vettä. Nämä valot lensivät tarkoituksella, ne kuvattiin 23 aikaan illalla, jolloin useimmat olisivat jo nukkumassa. Luotan siihen, että nämä olivat oikea avaruusolentojen alus.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Samanlaisia valoja raportoitiin 30 mailin päässä. Tämä on turvakameran kuvaa. Aluksi video näyttää valojen tulevan oikealta puolelta talojen yltä. Valot näyttävät kasvavan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Talvipäivän seisauksen viesti

Arcturuslaisia kanavoinut Yolanda Marie

Ja niin Korkeampi Aspektisi iloisesti otti tämän haasteen vastaan (usko tai älä). Useimmat teistä tietävät tämän. Tämän lausunnon myötä muistakaa se. Muistakaa nyt, kun valmistaudutte jälleen erään portaalin läpi kulkemiseen, jälleen suureen puskemiseen, vaikka teidän ei tarvitse repiä niin kovasti kuin luulette, teidän tulee ainoastaan uskoa siihen todellisuuteen jonka pelkkä läsnäolonne ja tähän nykyiseen kehityskulkuun keskittämä huomionne saa aikaan… ja uskoa ympärillänne olevien ihmissielujen sekä koko planeetan luomiin kauniisiin mahdollisuuksiin.

Tämä pusku josta puhumme on kaunis hetki joulukuun 21. päivänä 2021 (siten kuin aika ja avaruus on olemassa ja teidän havaintonne mukaan muuttuu). Se nerokas tapa, jolla olette suostuneet käyttämään näitä pyhän geometrian koodeja, jotka luovat energian pyörteitä ja ilmaisuja, mahdollistaa koko ihmiskunnan eksponentiaalisen kasvun. Ja niinpä jälleen kerran tässä on mahdollisuus siirtyä eteenpäin ja luoda energian magneettinen vetovoima ympärillenne, joka kutsuu kaikkia läheisyydessänne olevia sydämiä.

Toki tätä prosessia voi kuvata monin eri tavoin. Voi myös yksinkertaisesti tietää, että kaikkien eläessä todeksi omia siirtymiään ja mahdollistaessa tämänkaltaiset siirtymät heidän ympärillään (toisin sanoen, odottakaa tätä ja tunnustakaa se), heidän ympärillään oleva ympäristö, mukaanlukien kanssaihmiset, täsmäävät myös tähän uuteen siirtymään.

Tämä on toinen tapa ymmärtää sitä mitä tapahtuu sellaisen siirtymän aikaan. Sellaisessa aikaikkunassa, johon te kollektiivisesti olette suostuneet 21.12., tapahtuvien asioiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Tämä on se mitä me sanomme. Ja niin teillä on potetiaalia luoda tunne täysin erilaisesta kokemuksesta, mahdollisesti siirtyä täysin toiseen todellisuuteen (jota voidaan ajatella “hyppäämisenä aikalinjasta toiseen”).

Tässä teillä on mahdollisuus nauttia kaikesta. Useimmat eivät voi ymmärtää tai prosessoida teille annettua informaatiota. Tämä johtuu siitä, että useimmat ovat valinneet kokea asiat ja antaa oman panoksensa eri tavoin. Te olette niitä Rohkeita, jotka ovat valinneet tuntea, nähdä ja ymmärtää nämä energiat ja niiden mukanaan tuoman potentiaalin. Kuten aina, me sanomme: luottakaa itseenne!

Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me rakastamme teitä!

Lähetyksen loppu.

UFO kiitää Saturnuksen ohi

Havaintopäivämäärä: elokuun 21. 2021
Havaintopaikka: Saturnus

Tämä silminnäkijä tarkkaili Saturnusta teleskoopillaan kun hän kuvasi omituisen suuren kappaleen kiitämässä planeetan pohjoisnavan yli. Kappale oli jättiläismäinen, kuun kokoinen, ja kuitenkaan se ei kiertänyt planeettaa, vaan sen sijaan kiisi napa-alueen yli ja sitten hiljalleen nousi ohittaessaan navan. Kappale oli ohut, arviolta viidenneksen yhtä paksu kuin oli pitkä. Ei ole tiedossa mikä tämä oli, mutta sen muoto, koko ja nopeus viittaavat avaruusolentojen alukseen.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Tämä on oikeasti TODELLINEN retusoimaton video jostain tunnistamattomasta, joka jäi kameraan, todennäköisesti jotain luonnollista jonka voi selittää tieteellä. Tämä on pelkkä video jolla herättää hieman mielenkiintoa autenttiseen astronomiseen tarkkailuun.

Laitteiston speksit:

  • 1200mm fokus 254mm
  • Apertuuri 10mm
  • Linssi 3x Barlow Lens

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Rauni-Leena Luukasen haastattelu NRJ:ssä

(video vuodelta 2012) Aamupoikien avaruusohjelmassa vieraana multilingvisti, entinen Lapin lääninlääkäri ja bestseller-kirjailija. Nykyään Norjassa asuva lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde on kuitenkin ennen kaikkea kansainvälisesti tunnettu ufologi.

Tänään avaruuden tutkijoinakin kunnostautuneiden Aamupoikien ahkeroinnin ansiosta kaikella kansalla on etuoikeus saada tietoa siitä mitä maan ja taivaan välillä todella tapahtuu. Salassa on pidetty sellaisia asiota kuin että amerikkalaiset ja venäläiset ovat lennelleet edestakaisin niin Marsiin, Kuuhun kuin Saturnukseenkin. Tämähän nyt ei todellisuudessa ole mitenkään yllättävää. Sen sijaan tieto vaihto-oppilasohjelmasta Arcturuksen ja planeetta Maan välillä on tieto, jota on onnistuttu varjelemaan jokseenkin tarkkaan. Nyt kuitenkin tieto on meidän ja tietohan tunnetusti on valtaa.

UFO tekee 90 asteen käännöksen Auringon lähellä

Havaintopäivämäärä:  marraskuun 10, 2021
Havaintopaikka: Maapallon Aurinko
Lähde: Helioviewer.org

Tämä ei varmaan merkkaa suurimmalle osalle yhtään mitään, mutta minulle se on 100-prosenttista näyttöä siitä, että Aurinkomme lähettyvillä on UFOja. Mikään luonnossa tehty ei kykene suorittamaan 90 asteen käännöksiä avaruudessa, ja kuitenkin me näemme sellaisen tässä. Selvästikin tälle on olemassa vain yksi selitys: se on älykkäässä ohjauksessa oleva avaruusalus. Siksi tallensin sen ja postaan tähän. Se on kiistämätöntä näyttöä älykkäistä avaruudessa matkaavista avaruusolennoista aurinkokunnassamme. Ja se on tärkeää tietää.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Maailmanlaajuinen meditaatio 21.12.2021 Ensikontaktin puolesta

On jälleen tullut aika tehdä asioille jotain! On tullut aika ottaa kohtalo omiin käsiimme! Me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että planeetan vapautusprosessi kestää liian kauan. Tässä on mahdollisuutemme kollektiivisesti nopeuttaa prosessia. Käyttäen talvipäivänseisauksen 21.12.2021 mahdollisuutta luoda portaali, jonka läpi me yhdistämme tietoisuutemme, me käynnistämme prosessin joka johtaa meidät takaisin planeetan vapauteen.

Jakakaa tietoa tästä ja kutsukaa kaikkia henkisiä ryhmiä mukaan. Luokaa Facebook-tapahtumia. Voitte luoda myös videoita Youtubeen tapahtumasta.

https://www.suomengalaktinenliitto.net/post/maailmanlaajuinen-yhteismeditaatio-maapallon-vapauttamisen-puolesta

Tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet massameditaatioiden ja -aktivaatioiden positiiviset vaikutukset ihmiskuntaan, joten jokainen tähän aktivaatioon osallistuja auttaa tuomaan planeetan vapautumisen lähemmäksi.

http://thespiritscience.net/2015/06/18/studies-show-group-meditation-lowers-crime-suicide-deaths-in-surrounding-areas/

http://www.worldpeacegroup.org/washington_crime_study.html

Tämä aktivaatio auttaa Valon voimia maadoittamaan Valon energian planeetan pinnalle ja vakauttamaan positiivisen aikalinjan. Aktivaatioon osallistujien lukumäärä on yksittäinen ja tärkein määräävä tekijä planeetan pinnalla elävien ihmisten heräämisprosessin vauhdittamisessa.

Me voimme saavuttaa kriittisen massan 144 tuhatta ihmistä tälle aktivaatiolle! Me voimme saada jopa miljoonan! Tämä luo massiivisen parannusketjureaktion Maapallon energiakenttään.

Galaksissa on monia hyväntahtoisia sivilisaatioita. He elävät korkeammalla henkisen kehityksen tasolla ja heillä on vahva suora yhteys Alkulähteeseen. He haluaisivat ihmiskunnan liittyvän Galaktiseen perheeseen, mutta he tarvitsevat selvän, vahvan ja koherentin signaalin pinnalla elävältä populaatiolta, että tällaista kontaktia halutaan:

http://www.goodworksonearth.org/do_you_wish_that_we_show_up.html

Jos 144:n tuhannen kriittinen massa on mukana meditaatiossamme, me lähetämme niin vahvan signaalin että galaktisten lakien mukaan tämä käynnistää prosessin jolla planeettamme hyväksytään Galaktiseen perheeseen. Prosessi itsessään kestää jonkin aikaa, mutta ensimmäinen tärkeä askel tulee ottaa, jolla on kauaskantoisia eksopoliittisia seuraamuksia.

Me pidämme Jumalallisen Väliintulon Aktivaation parhaalla mahdollisella hetkellä, jolla on suurin positiivinen vaikutus ihmiskuntaan joulukuun 21. päivän 2021 talvipäivän seisauksen aikaan:

Tarkka hetki on 08:00 PST Los Angelesissa. Tämä on 9:00 am MST Denverissä, 10:00 am CST Chicagossa, 11:00 am EST New Yorkissa, 16:00 GMT Lontoossa, 17:00 CET Pariisissa, 18:00 EET Helsingissä, ja siitä keskiviikon puolelle joulukuun 22. päivä itäisemmille aikavyöhykkeille: 00:00 am CST (keskiyö) keskiviikkona 22. joulukuuta Taipeissa ja Pekingissä, 01:00 am JST Tokiossa ja 03:00 am AEDT Sydneyssa.

Voit katsoa meditaation ajat ja paikat täältä:

https://www.timeanddate.com/worldclock/fixedtime.html?msg=DIVINE+INTERVENTION+ACTIVATION&iso=20211221T17&p1=195

Me pidämme tämän aktivaation kahden vaiheen prosessina, ensimmäinen askel on Planeetan Vapauttamisen allekirjoittaminen, toinen askel on itse meditaatio. Tämä kaksivaiheinen prosessi on planeetan tilanteelle maksimaalisen hyvä.

Ohjeet ennen meditaatiota:

Ennen artikkelin postaamista allekirjoituksia oli 79 tuhatta ennen vetoomuksen pois vetämistä yhtäkkisesti ja odottamatta.

 

Jotkut voimat eivät pitäneet tästä, ja tästä käy ilmi että vetoomuksellamme ON JO vaikutusta.

Siksi olemme luoneet toisen vaihtoehtoisen vetoomuksen samalla sisällöllä. Nyt meillä on kaksi vetoomussivustoa ja ainakin toisen pitäisi toimia. Jos molemmat menevät pois linjoilta, luomme kolmannen ja voit allekirjoittaa sen siellä. Kaikki allekirjoitukset, myös jo keräämämme 83 tuhatta, tulevat viemään meidät kohti 144 tuhannen tavoitetta.

Linkit molempiin vetoomuksiin:

https://www.thepetitionsite.com/576/357/913/planetary-liberation-now/

https://www.change.org/p/the-awakened-population-planetary-liberation-now

Lue ohjeet allekirjoittaessasi:

Vetoomuksen allekirjoittamiseksi tarvitsee kirjautua vain KERRAN. Jos yksi sivusto menee matalaksi ja et ole allekirjoittanut toista, mene toiselle ja allekirjoita se. Molemmat sivustot ovat yhtä tärkeitä, mutta allekirjoitus tarvitsee tehdä vain kerran. Jos olet allekirjoittanut jo ensimmäisen, toista ei tarvitse allekirjoittaa. Jos olet allekirjoittanut jälkimmäisen, älä allekirjoita ensimmäistä.

Me tarvitsemme 144 tuhatta allekirjoitusta 21.12. päivään mennessä saadaksemme aikaan suoran eksopoliittisen vaikutuksen. Jos 144 tuhannen kriittinen massa on saavutettu, tämä tulee olemaan pinnalla elävän ihmiskunnan ensimmäinen kollektiivinen tahdonilmaisu koko ihmiskunnan historiassa siitä, että kontakti ja interventio halutaan tapahtuvan. Se tulee olemaan ihmiskunnan ensimmäinen eksopoliittinen dokumentti ja sen tärkeys ja pitkäaikaiset implikaatiot voidaan rinnastaa sellaisiin dokumentteihin kuten Ihmisoikeuksien julistuksen tai Perustuslain allekirjoittaminen.

Tämän adressin allekirjoittamalla me käytämme vapaata tahtoamme luomaan energeettisen sillan planeetan pinta-asukkaiden ja Valon voimien välillä. Tämä energeettinen silta tulee nopeuttamaan prosessia. Allekirjoittamisen fyysinen teko on tärkeää, koska me haluamme ilmentää muutosta planeetan pinnalla, ja täten yksinkertainen vakuutus ei riitä. Te ette tee tätä ainoastaan itsellenne, te teette tämän koko ihmiskunnalle.

Ohjeet joulukuun 21. päivän meditaatioon:

1. Käytä omaa tekniikkaasi saattamaan itsesi rentoon mielentilaan.

2. Ilmaise aikeesi käyttää tätä meditaatiota työkaluna käynnistää Ensikontaktin prosessi hyväntahtoisiin Galaktisiin olentoihin ja käynnistämään Jumalallisen Väliintulon prosessi.

3. Kutsu Violettia Liekkiä sen päälähteestä asettamaan ympärillesi suojaava ympyrä meditaation ajaksi ja suojaksesi sen jälkeen. Pyydä sitä transmutoimaan kaikki mikä ei palvele Valoa.

4. Visualisoi kirkkaan Valon pilari emanoituvan Kosmisesta Keskusauringosta, joka sitten levittäytyy kaikkien galaksien Keskusaurinkoihin tässä universumissa. Sitten visualisoi valovirtaus oman galaksimme Keskusauringosta, sitten sieltä meidän Aurinkokuntaamme ja kulkien kaikkien valo-olentojen läpi omassa Aurinkokunnassamme, ja sitten Kuun ja Maan välissä olevaan avaruuteen ja sieltä Maapallon kaikkien olentojen läpi ja myös oman itsesi läpi kohti Maapallon keskusta.

5. Ilmaise aikeesi ja halusi kokea Ensikontakti ja Jumalallinen Väliintulo julistamalla (kovaan ääneen jos mahdollista) molemmat julistukset kolme kertaa: Minä julistan ja komennan fyysisen Ensikontaktin tapahtuvaksi hyväntahtoisten Galaktisten olentojen kanssa nyt! Minä julistan Jumalallisen Väliintulon nyt! Minä julistan ja komennan fyysisen Ensikontaktin hyväntahtoisten Galaktisten olentojen kanssa nyt! Minä julistan Jumalallisen Väliintulon nyt!

6. Visualisoi hyväntahtoisten Galaktisten olentojen vastaavan näihin julistuksiin ja fyysisesti ottavan sinuun ja kaikkiin muihin julistuksen tehneisiin yhteyttä. Visualisoi Alkulähteen energian tekevän suoran väliintulon Maapallon tilanteeseen, mikä saa aikaan intensiivisen parannuksen ihmiskunnassa. Visualisoi Valo transmutoimassa kaikki jäljelle jäänyt pimeys Maapallolla, parantaen kaikki eriarvoisuudet, pyyhkien pois kaiken köyhyyden ja tuovan yltäkylläisyyden koko ihmiskunnalle. Visualisoi alkavan uusi Vesimiehen ajan suursykli, joka tuo puhtaan Valon ja Onnen kaikille Maapallon olennoille.

Suositeltu aika meditaatiolle on 20 minuuttia.

Suomen Galaktinen liitto striimaa meditaation alkutunnelmia kello 16 eteenpäin Wespan youtube-kanavalla:

https://www.youtube.com/channel/UCj22FaAL9_q0zihjIjt94vA

Meditaatio on Suomessa kello 18. Lisätietoa: https://www.suomengalaktinenliitto.net/post/maailmanlaajuinen-yhteismeditaatio-maapallon-vapauttamisen-puolesta

 

Artikkelin julkaissut 2012portal.blogspot.com

Avaruusolentojen alus Pioneerin laukaisupaikalla

Havaintopäivämäärä: lokakuu 1958
NASA-missio: Pioneer 1:n laukaisupaikka
Lähdevalokuva: https://www.nasa.gov/directorates/heo/scan/images/history/October1958_2.html

Löysin tämän UFOn NASAn Pioneer 1:n rakettikuvasta käydessäni läpi NASAn historiallisia arkistoja. UFO on kahdessa palasessa ja se on lähellä rakettia. UFO on täydellisessä sijainnissa tarkkailemassa raketin laukaisua ja tallentamassa dataa, jota lähettää takaisin avaruusolentojen planeetalle. Tieto, eikä niinkään teknologia, on kaikkein arvokkainta tulevaisuudessa. Pioneer oli suunniteltu mittaamaan säteilyä Maapallon ja Kuun välillä niin, että voitaisiin määrittää miten astronauteille kävisi avaruudessa. Tämän tehtävän tulokset mahdollistivat ihmisten päästä kävelemään Kuun pinnalle. Historiaa tehtiin, ja avaruusolennot halusivat olla mukana todistamassa sitä itse.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily