kirjoittanut Thomas Deuley, MUFON
Ambient Monitoring Program, lyhennettynä AMP, oli tieteellinen projekti, jolla oli MUFONin täysi tuki UFO Research Coalitionin kolmantena jäsenenä. Kaksi muuta koalition jäsentä olivat Center for UFO Studies sekä Fund for UFO Research.
AMP alunperin tarkoitti Abduction Monitoring Projectia (siepattujen tarkkailuprojekti), mutta alkuvaiheessa kun piti olla tekemisissä laitetoimittajien kanssa, nimi päätettiin muuttaa, ja huomasin että se paransi tilannetta ja projekti sai vakavampaa huomiota sanan Abduction muututtua sanaksi Ambient. Oikeastaan termi Ambient Monitoring (suom. taustatarkkailu) on todennäköisemmin tarkempi ilmaisu, joten se otettiin käyttöön projektin kuvaukseksi sen nimessä.
Projektin yleisidea oli asettaa dataa kerääviä sensoreita toistuvan sieppauskokemuksen kokeneiden koteihin. Me teimme tämän suurella menestyksellä ja opimme muutamia arvokkaita läksyjä samalla. Koe mahdollisti meidän kerätä suuria määriä fyysistä dataa, joka saattaa liittyä abduktioilmiöön tai sitten ei.
Viiden vuoden ajan UFO Research Coalition aktiivisesti pyöritti projektia, ja periaatteessa kaksi vuotta omistettiin täysin instrumenttien kehittämiselle ja kolme vuotta datankeruulle.
Ennen muinoin on väitetty, että siepattujen fyysinen tarkkailu on epäonnistunut tavalla tai toisella. Usein epäonnistumiset on liitetty johonkin ulkopuoliseen voimaan, joka on aiheuttanut joko laitteiden toiminnan lakkaamisen kokonaan tai sitten ne ovat toimineet niin huonosti, että uutta informaatiota ei olla saatu. Tämän kokeen parissa puuhaillessamme me yritimme selvittää joitain näitä väitettyjä tilanteita, mutta emme koskaan saaneet kerättyä enempää kuin anekdotaalista informaatiota sellaisista häiriötilanteista, eikä yhtään dokumentaatiota. Ainoa raportti jonka saimme, oli tutkija David Jacobsilta, jossa yritettiin käyttää videokameraa siepatun tarkkailuun, mutta koehenkilö raportoi juuri ennen sieppauksen tapahtumista, että hän koki voimakasta tarvetta sammuttaa kameran, joten mitään fyysistä tapahtumaa ei ulkopuolisesti saatu talteen.
Alusta alkaen koesuunnittelussamme me pyrimme rakentamaan yksikön, joka ratkaisisi joitain näistä ongelmista. Ensinnäkin laittemme, kun sitä käytettiin, oli päällä kaiken aikaa, jopa silloin kun koehenkilö haluaa sen sammuttaa, se ei sammuta kaikkia toimintojaan ja datankeruu jatkuu. Erityisesti se jatkaa ajan kulun kirjaamista, sekunti sekunnilta, niin että me näemme milloin se on sammutettu tai siitä on mennyt virta. Me myös havaitsimme mikäli joku, tai jokin, yritti päästä laitteen sisälle. Sellaisessa tapauksessa me kävimme tilanteen läpi erityisellä huolellisuudella, erityistoimin ja erityisvarauksin. Tämä ei ollut koskaan tarpeen.
Kaikissa tapauksissa havaitsematta jäi minkäänlainen signaali, joka olisi kertonut siitä että kukaan tai mikään olisi pyrkinyt edes koskettamaan yksikköä. Joskus, kun koehenkilö tai joku samassa talossa asuva kosketti siihen tarpeesta, me saimme selityksen tilanteelle koehenkilön päiväkirjasta, tai lähetimme viestin asentajatutkijalle, että mene käymään koehenkilön luona ja selvitä mikä ongelma oli: ja koskaan ei esiintynyt mitään epätavallista. Yhdessä tapauksessa koehenkilön kissa oli kävellyt laitteen päältä, joka oli aiheuttanut epätavallisia signaaleja, ja toisessa tapauksessa koehenkilö oli kaatanut jääteetä, ja tarkkailuyksikkö piti siirtää paikoiltaan siivoamisen takia, jonka jälkeen tarkkailuyksikkö palautettiin alkuperäiseen asemaansa.
Historia
AMP-projekti sai alkunsa monta vuotta ennen kuin se oikeasti toteutettiin 28. esityksenä, joka oltiin tuotu CFM-koalition arvioitavaksi. Perusidea oli ollut olemassa kauan aikaa, mutta nyt se oli kirjattu paperille.
CFM koostui Center for UFO Studiesista, Fund for UFO Researchista ja Mutual UFO Networkista, sama ryhmä josta myöhemmin tuli URC. Koalitio perustettiin Bigelow-säätiön avustuksella. Kuitenkin CFM-koalitio ei esittänyt tätä tutkimusprojektia Bigelowille, sillä CFM pani välit poikki hänen kanssaan samana päivänä kun olimme valmiit esittelemään projektin idean.
Menetettyämme tuon mahdolisuuden, projektin ideaa pyöriteltiin vuoden ajan, kun koalitio keräsi rivejään ja etsi sponsoreita ja lahjoittajia tähän ja moniin muihin projekteihin. Projektin alkuperäinen idea, vaikka se oli jonkin verran yksinkertaisempi kuin mistä nyt kerron, kävi läpi monenlaista välivaihetta paljon suuremmaksi ja muodollisemmaksi tieteelliseksi projektiksi kuin mistä se oli lähtenyt.
Ehdotus annettiin Fund for UFO Researchille, sekä vanhemman että uudemman koalition jäsenelle, sillä aikeella että he sitten tarjoaisivat projektia lahjoittajaehdokkaille, jotka saattaisivat projektista kiinnostua.
Ajan mittaan rahaston työ poiki positiivisia reaktioita, jotka lopulta johtivat siihen, että rahaa saatiin tarpeeksi kasaan ja voitaisiin käydä työhön. Sillä aikaa CFM-koalitiosta oli tullut UFO Research Coalition eli URC, ja nyt se oli täysin itsenäinen eikä liittynyt Bigelowiin mitenkään.
Huomautan tässä, että Bigelow-säätiötä ei koskaan pidetty eikä pidetä minkäänlaisena viholisena, missään koalition ryhmässä. Irroittautumisemme Bigelowista ei koskaan ollut eikä sitä nytkään pidetä minään muuna kuin liiketoiminnallisena tekona. Sitten hän perusti NIDS-organisaation, ja kaikki koalition kolme jäsenryhmää olivat hyvissä väleissä NIDSiin ja yleisesti tukevat NIDSin työtä, aivan kuten he tukevat meidän työtämme.
Hyvän sponsoriehdokkaan löytyessä URC jatkoi ehdotuksen muokkaamista, jonka suosittelua rahoittajaehdokas oli jatkanut, ja sitten hakemus lähettiin uusiksi. Useiden muutos- ja neuvottelukierrosten jälkeen ehdotus Ambient Monitoring Projectiksi hyväksyttiin.
Alkuperäisestä sponsorille esitetystä ideasta ensimmäisiin työvaiheisiin pääseminen oli kestänyt lähes kolme vuotta. Projektin löytäminen, jota sponsori haluaa tukea, ei ole niin helppoa kuin miltä se päällepäin näyttää.
Projektin käynnistys
Projekti käynnistyi sillä, että minä lopetin insinöörin työt toukokuussa 1998. Tuossa kohtaa otin täyden vastuun sekä AMPin saattamisesta käyntiin että sen loppuunsaattamisesta.
Johtuen pitkistä sisäänajoviiveistä, joita aiheutuu kustomoidun elektroniikan suunnittelusta ja rakentamisesta, ensimmäinen asia mitä tarvittiin oli löytää joku työhön kykenevä. Alkuidean esittelyajoista siihen asti, että projekti lähti käyntiin, me olimme kehittäneet hyvän idean sensoriyksikön muodosta ja erilaisten sensorien tarvittavasta lukumäärästä, ja tuohon perusten pian projektin käynnistyttyä kirjoitimme sopimuksen pienen tutkimuslaboratorion kanssa elektroniikan kehittämisestä tarpeisiimme ensimmäisen prototyypin rakentamiseksi. Yllätykseksemme se kesti ainoastaan 6 viikkoa, ja meille näytettiin kehitetyn elektroniikkalaitteen koko ja muoto sekä sille suositellut kuoret. Me hyväksyimme molemmat ja sanoimme alihankkijalle, että mennään eteenpäin ensimmäisen kokeiluyksikön kanssa, joka näkyy allaolevassa kuvassa 1. Sama labra lopulta rakensi neljä prototyyppiä meille, ja sitten myöhemmin toimitti elektroniikan kaikkiin yksiköihin, jotka minä olin suunnitellut ja jotka sitten kasasin. Labra pysyi konsulttina koko kokeen ajan, jos me olisimme tarvinneet heidän apuaan myöhemmissä vaiheissa.
Kuva 1: URC AMP -projektin ensimmäinen prototyyppi.
Elektroniikka koostuu kustomoidusta piirilevystä taustasensoreille, voimanlähteestä ja erillisestä latausyksiköstä, joka pitää akut latingissa. Elektroniikkapiirissä on sensori valaistuksen yleistasolle, joka mittaa ainoastaan huoneen yleistä valaistusta; ja äänisensori, joka mittaa ainoastaan hetkellistä äänenvoimakkuutta eikä tallenna mitään ääntä.
Kuva 2: Prototyyppi 1 avattuna. Patterit, virranlähde ja datankeräin löytyvät kaikki piirilevyn alta.
Sitten on iso kasa sähkömagneettisia sensoreita ja alkeellinen säähavaintoyksikkö, joka törröttää laitteen takaa, ja se mittaa lämpötilaa, ilmankosteutta ja ilmanpainetta.
Kun sensoriyksikkö lopulta asetettiin koehenkilön kotiin, se keräsi dataa joka sekunti 24 tuntia vuorokaudessa, ja kirjasi tämän kaiken sisäisesti niin, että se ladattiin päivittäin meille tallennettavaksi. Kykenin myös tarkkailemaan dataa reaaliajassa.
Elektroniikkapiirilevy syöttää lukemat datankeräimeen. Datankeräin on laite, joka on erityisesti suunniteltu sähköisten signaalien datankeruuseen. Jotkut datankeräimet piirtävät yksinkertaisia graafeja, reaaliajassa, datasta joita sensorit syöttävät. Jotkut datankeräimet ottavat sensori-informaation ja tallettavat sen muistiin myöhempää käyttöä varten. Meidän datankeräimemme oli tätä jälkimmäistä tyyppiä, ja me pystyimme olemaan siihen yhteydessä puhelinlinjoja ja modeemia pitkin niin, että saatoimme ladata datat tietyin väliajoin. Me kykenimme myös ottamaan siihen yhteyden ja tarkkailemaan datan kerääntymistä reaaliajassa ja säätämään parametreja ja lukuväliä.
Laitteessa oli myös muistiyksikkö, jonka avulla me kykenimme keräämään enemmän informaatiota kuin datankeräimeen mahtui. Virtalähde oli kiinni kodin pistokkeessa, mutta sen lisäksi sensoriyksikössä oli mukana pieni akkujärjestelmä. Se kykeni toimimaan akkuvirralla yli 24 tuntia, mikäli sähköt menisivät poikki.
Parin kuukauden ja useiden labran kanssa pidettyjen tapaamisten jälkeen ensimmäinen prototyyppiyksikkö saatiin toimitettua. Ensimmäinen yksikkö oli rakennettu naisten matkalaukkuun, johon oli tehty pieni reikä valaistuksen mittaamiseen, plus pieni taakse laitettu laatikko johon virtapiuha ja datakaapeli oli kytketty.
Ensimmäisen yksikön kuvat näkyvät ylhäällä. Huomaa kantohihna, joka on otettu kuvasta pois. Tämä yksikkö painoi yli 10 kiloa. Suurin osa tuosta painosta oli akun painoa, joka toimitti varavirtaa.
Tätä ensimmäistä yksikköä testattiin useiden kuukausien ajan, jolloin sen parissa työstettiin kalibrointimenetelmiä, herkkyyksiä, iskunkestävyyttä ja EMI/EMC-asioita, eli muiden sähkökenttien aiheuttamia häiriöitä ja herkkyyttä niille (Electromagnetic Interference and Electromagnetic Compatibility). Paljon opittiin tästä koekäytöstä, mutta ainoastaan muutama muutos piti tehdä, kun seuraava prototyyppi rakennettiin.
Tämä ensimmäinen prototyyppiyksikkö oli käytössä oikeilla koehenkilöillä. Ensimmäinen kokeilu tehtiin datankeruun ”briiffausprosessin” selvittämiseksi, joka oli datankeruumenetelmämme, ja pyrimme myös kokeilemaan eri tutkimuksessa käytettyjä dokumentteja. Dokumentaatiopaketti oli noin 30 sivun mittainen.
Ensimmäinen koe kesti noin 3 kuukauden ajan, eikä elektroniikka pettänyt koskaan ja kesti myös yhden sähkökatkoksen ajan. Ensimmäinen koe johti kuitenkin useisiin muutoksiin kokeiden dokumentaatiossa. Tällä ensimmäisellä yksiköllä oli joitain pikkuvikoja. Ensinnäkään lämpö ei erittynyt siitä läheskään riittävästi ja sen lämmönmittauslukema oli aina suurempi kuin mitä se oikeasti oli huoneessa. Lämpiäminen johtui tuuletuksen puutteesta. Toinen ongelma oli kuori, joka oli liian raskas ja liian kallis ja emme voineet repiä sen sisuksia. Pelkkä kuori maksoi $300.00. Kevyempää ja vähemmän kallista samantyyppistä kuorta ei vain löytynyt kaiken sisuskalujen painon kuljettamiseen. Vaikka tämä ensimmäinen laatikko olikin koekäytössä, ideoita pyöriteltiin sille miten saada sisäpuolelle parempi ilmankierto.
Toinen design käytti samanlaista elektroniikkaa, mutta se rakennettiin keskikokoiseen stereomankkaan.
Kuva 3: Prototyyppi 2.
Tätä designia käytettiin tarvittavan avoimuuden saamiseksi, jotta ilmavirtaus olisi riittävä elektroniikan jäähdyttämiseen. Siinä mielessä se toimi erittäin hyvin.
Tämä stereomankkamalli oli käytössä kahdessa muussa prototyyppikokeessa oikeilla koehenkilöillä. Tässä designissa oli myös ongelmansa. Suurin niistä, ja erittäin tärkeä, oli postituksen yhteydessä tapahtuneet laitehajoamiset, heti ensimmäisessä postituksessa. Akun paino yhdistettynä mankan sisätilan tyhjennykseen teki yksiköstä liian heikon, jotta sitä oltaisiin voitu käsitellä postilähetyksenä.
Kuoren design ei vain vaikuttanut olevan jotain mikä olisi mahtunut pieneen huoneeseen, ja vaikka mankka mahtui useimpiin huoneisiin, se ei mahtunut kaikkiin. Joten tarvittiin kompromissi näiden kaikkien eri syiden takia.
Seuraavien 4 kuukauden aikana, jolloin toista prototyyppiä koekäytettiin, kun tiesimme että siinä oli myös ongelmia, minä kehitin lopullisen designin, johon päädyttiin ja jonka URC-johtokunta otti käyttöön. Tämä lopullinen design oli ensin täysin paperilla suunniteltu ennen kuin ensimmäistä yksikköä rakennettiinkaan. Idea oli rakentaa sensorit puulaatikkoon, joka kesti huomattavia voimia, mutta jossa kuitenkin oli riittävä ilmanvaihto lämpenemisen estämiseksi. Kustomoitujen laatikoiden tuottaminen on kallista. Shoppailin joka paikassa, ja vastaani tuli useita vaihtoehtoja. Eräs löytämäni puulaatikko vaikutti parhaalla tavalla soveltuvalta, ja sen hinta oli vain hieman yli $80.00, kun taas muista kandidaateista piti maksaa vähemmän rahaa. Sattumalta matkalla Sam’s Clubiin vastaan tuli täydellinen laatikko, ja se maksoi vain $40.00. Se ostettiin välittömästi ja tuotiin kotiin. Se osoittautui tarkalleen samaksi kuin $80.00 dollarin laatikko, jonka olin löytänyt toisesta kaupasta, mutta nyt puoleen hintaan. Se tyydytti kaikki tarpeet, joten se otettiin käyttöön koeyksiköiden rakentamiseksi. Tämä lopullinen design oli insinöörityötä alusta loppuun ulkomuodon, lämpötilavaatimusten ja postituskestävyyden tarpeiden tyydyttämiseksi.
Kuva 4: Lopullinen sensoriyksikön design.
Tämä malli, joita rakensin kuusi kappaletta, suoritti 13 täyttä datankeruukierrosta neljässä kuukaudessa. Datankeruu lakkasi kesäkuussa 2003.
Tämä lopullinen design lähettiin standardeissa lentorahdin rahtikonteissa, jotka olivat paljon kestävämpiä kuin paraskaan pahvilaatikko. 16:n postituksen aikana yksikään lopullisista koekappaleista ei vaurioitunut.
Asennus ja datankeruu varsinaisessa tutkimustapauksessa
Uusi tutkimustapaus käynnistettiin etsimällä tunnettu tutkija, joka oli löytänyt jostain halukkaan koehenkilön. Me etsimme siis tutkijoita, emme koehenkilöitä. Me olimme järjestäneet tutkijan kanssa niin, että koehenkilön kotiin vedettiin ylimääräinen puhelinpiuha, jos sellaista tarvittiin. Tutkija järjesti myös koehenkilön psykologiset testit. Tämä tehtiin sekä koehenkilön suojelemiseksi että meidän suojelemiseksemme. Viimeisenä, me lähetimme päiväkirjan jossa oli valmiit päivämääräkohdat koehenkilön täytettäväksi jokaiselle päivälle kun sensoriyksikkö olisi koehenkilön kotona. Tutkija tekisi myös sarjan kokeita selvittääkseen sensorien normaalit lukemat ja yleisen taustamelun tason. Viimeisenä tutkija teki piirroksen huoneesta, jonne yksikkö sijoitettiin, ja piirroksesta piti näkyä yksikön tarkka sijainti huoneessa. Usein otettiin myös valokuvia sijoitetusta yksiköstä huoneessa.
Koska yksikkö oli äärimmäisen herkkä, tutkija merkkasi huoneeseen missä yksikkö oli sen sijainnin reunat niin, että jos yksikkö koskaan siirtyisi paikaltaan, se voitaisiin laittaa takaisin alkuperäiseen sijaintiinsa.
Elektronista dataa kerättiin joka päivä jokaisesta yksiköstä. Tämä saatiin aikaan automaattisesti minun toimistossani olevalla keskustietokoneella San Antoniossa, Teksasissa. Tietokone oli ohjelmoitu niin, että tiettyyn kellonaikaan joka päivä tehtäisiin soitto modeemilla jokaiseen kentällä olevaan yksikköön. Jokainen datankeruu kesti arviolta tunnin. Kaukopuhelulasku oli aika suuri.
Päivittäinen data jokaisesta yksiköstä koostui arviolta noin 1500 sivusta, jonka koko oli 8 1/2 X 11. Jokainen sivu näytti seuraavanlaiselta:
55,21,2354,40.37,292.7,337.1,.114,15.5,1.012,20.08,1.748,72.8,75.2,36.16,30.55 55,21,2354,40.37,292.7,337.4,.114,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.03,30.55 55,21,2354,39.7,293.4,338.1,.047,15.5,1.048,20.08,1.748,72.8,75,35.79,30.55 55,21,2354,40.37,293.4,338.1,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,40.03,294.7,337.8,.08,15.5,1.003,20.08,1.748,72.8,75.1,36.13,30.55 55,21,2354,40.37,295.4,337.8,.147,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.7,337.1,.08,15.5,1.023,20.08,1.748,72.9,75.1,36,30.55 55,21,2354,39.7,294.4,340.8,.08,15.5,1.036,20.08,1.748,72.8,75.1,35.79,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,340.1,.047,15.5,1.027,20.08,1.748,72.8,75.1,35.86,30.55 55,21,2354,39.7,295.4,339.4,.013,15.5,1.03,20.08,1.748,72.8,75,36.06,30.56
Kuva 5: Datanäyte. 1500 sivua päivässä, noin 6 megaa.
Päivittäin dataa kertyi vähän yli 6 megatavua. Jos olisimme tulostaneet ne, paperia olisi mennyt kolme hyllyköllistä joka päivä. Yli puolitoista laatikollista paperia meni kahdessa päivässä. Paperia olisi mennyt arviolta 260 laatikkoa vuodessa. Sanomattakin on selvää etten tulostanut niitä, eikä sellaiselle ollut tarvetta. Sähköinen tietokanta on paljon järkevämpi.
Datankeruun jälkeen konvertoin datan graafiseksi tiedostoksi ja käydessäni läpi graafeja jokaisessa tapauksessa etsin jokaisesta graafista ongelmakohtia ja anomalioita, jotka voisivat kertoa epätavallisesta aktiviteetista. Käytyäni läpi sekä datan että graafit tiedot tallennettiin CD:lle. Yhteen CD:seen mahtui noin 55 päivän edestä dataa.
Tyypillinen datan graafinen esitys näyttää tältä.
Kuva 6: 24 tuntia dataa yhdessä esityksessä.
Graafinen ohjelma kykeni näyttämään dataa yleensä noin 24 tunnin ajalta, mutta jos oli tarpeen, dataa pystyi katselemaan yhden minuutin tai vain parin sekunnin jaksolta, jos halusimme selvittää oliko jokin yksittäinen tapahtuma sattunut.
Kuva 7: 15 minuuttia dataa ylemmästä graafista.
Koko tutkimuksen aikana koehenkilöt pitivät päiväkirjaa kotonaan heidän sieppauskokemuksistaan, mikäli sellaisia esiintyi. Tässä on näyte erään sivun yläreunasta. Alareuna oli viivoitettu kirjoittamista varten.
Joka päivä he kirjasivat KYLLÄ, EI, EHKÄ sivun ylälaitaan. ”Ei” tarkoittaa että mitään ei tarvinnut käydä läpi. ”Ehkä” tai ”kyllä” vaati aina jotain lisäkommenttia. Jos tarvittiin lisää kirjoitustilaa, päiväkirjan lopussa oli lisäsivuja tarinan jatkamiselle.
Jokaisen tapauksen lopussa tutkija tuli hakemaan yksikön pois, briiffasi koehenkilöä asiasta ja otti päiväkirjan mukaansa. Tutkija lähetti minulle sensoriyksikön ja lähetti päiväkirjan tri. Mark Rodeghierille CUFOSiin. Minä vuorostani poltin CD:t ja lähetin Markille kaikki mittausdatat.
Kun datankeruu oli ohi tapauksissa, päiväkirjoja verrattiin kahden muun kolmannen osapuolen tutkijan voimin ja sitten kirjoitetaan loppuraportti. Dataa analysoidaan juuri nyt.
Lopputulokset tullaan julkaisemaan raportissa, ja raportti tulee olemaan kaikkien luettavissa ja jos siinä on jotain merkittävää, todennäköisesti tulevassa MUFON Symposiumissa tullaan asiasta esittämään myös tutkimuspaperi.
Siinä on tämä projekti, mutta ennen kuin kysytte mitään kysymyksiä, haluaisin vastata joihinkin ilmiselviin kysymyksiin.
K1). Voisivatko avaruusolennot, jos ne mitenkään liittyivät tähän, havaita laatikon?
Me huolellisesti suunnittelimme laatikon sellaiseksi, että se oli täysin passiivinen. Se ei pitänyt mitään melua, sähköistä tai muutakaan, eikä se lähettänyt ulospäin mitään signaalia paitsi datankeruuvaiheessa tai silloin kun reaaliaikaista tarkkailua toteutettiin- Se olisi kuitenkin havaittavissa yleisimmillä ”piilomikki”-havaitsijalaitteilla. Tämä olisi erityisen totta silloin, kun laatikko lähetti meille dataa. Mutta se tapahtui vain kerran päivässä tunnin ajan ja mahdollisesti silloin, kun kotona ei ollut kukaan paikalla. Kaikki piuhat, joista digitaalisignaali kulkee, on helppo havaita. Lisäksi sähköineen kello juoksee laitteessa kaikkina aikoina, ja sillä on pieni signaali, jonka voi myös havaita.
K2). Jos laatikko on havaittavissa, voiko sitä puijata?
Kyllä, mutta me emme tiedä miten sen voisi ”jäädyttää” ilman että me havaitsisimme sitä. Se varmaankin lakkaisi toimimasta kokonaan jos sitä pidettäisiiin ”jäissä”. Lisäksi datankeruu kohdistuu tiettyyn ennaltamäärättyyn lukuun bittejä, ja jos se laitettaisiin kokonaan ”pois päältä” joksikin aikaa, kello alkaisi näyttää väärää lukemaa, ja ajasta puuttuisi pätkiä ja datapisteitä ei olisi tarpeeksi. Jos näin kävisi, se kertoisi meille erittäin paljon ja se olisi jännittävää. Sitten tämä kertoisi meille paljon enemmän mitä me nyt jo tiedämme ja me voisimme etsiä uudenlaista tulokulmaa tilanteeseen. Jos he kytkisivät laitteen pois päältä ja jättäisivät kellon päälle, silloin meillä olisi kellosignaali mutta data olisi kaikki kadonnut — mikä jälleen olisi tilanne joka kertoo paljon ja se olisi meille tärkeää.
K3). Voiko yksikön laittaa pois päältä jos koehenkilön mielestä on tarve yksityisyydelle?
Kyllä. Laitteen takana on kytkin, joka mahdollistaa yksityisyyden, mutta koehenkilöille sanottiin että jos he kytkevät sen liian usein pois päältä pitkiksi ajoiksi, silloin koko koe jouduttaisiin hänen osaltaan hylkäämään ja me joutuisimme keskeyttämään sen.
Sananen tieteellisestä tutkimuksestamme.
Hyvässä tieteellisessä kokeessa koe tehdään kaksoissokkokokeena. Eli, yksi koehenkilö tekee kokeen oikealla koeyksiköllä, ja toinen valheellisella kontrolliyksiköllä. Tässä tapauksessa, kun kyseessä on abduktio, se vaatisi meiltä valeyksikköä joka pitäisi viedä läheisen naapurin kotiin, jonka perhe ja työkuviot ovat samanlaiset profiililtaan. Me totesimme, että tämä tekisi meille kokeen tekemisen mahdottomaksi.
Sen sijaan me päädyimme informaation rajaamiseen tehtävänjaolla. Minä datankerääjänä en koskaan saisi tietää koehenkilöiden nimiä tai osoitteita. Minä saisin tietää vain tutkijan nimen, joka on kustakin tapauksesta vastuussa. Kaikki kirjeenvaihtoni käytäisiin kolmannen osapuolen kautta. Samoin koehenkilö ei koskaan saisi tietää kuka minä olen. Minä en myöskään saisi pääsyä koehenkilöiden päiväkirjoihin, etten voisi tehdä merkintöjä kirjoihin ja sovittaa niitä johonkin mitä koehenkilö on raportoinut. Viimeisenä, kun kaikki data oli kerätty, kolmannen osapuolen tutkijan, joka ei liittynyt mitenkään dataan tai päiväkirjaan, piti vertailla dataa päiväkirjan teksteihin ja kirjoittaa tästä loppuraportti.
Loppulöpinät
Eräs tarkoitukseni oli saada luotua kiinnostusta ottaa mukaan muita tutkijoita. MUFON oli antanut kolme tutkijaa ja me olisimme halunneet lisää tutkijoita. Harry Wilnus Michiganista, Craig Lang Ylä-Michiganista ja Beverly Trout Iowasta hoitivat tapaukset meille. Lisäksi Dan Wright ja Dave Jacobs ovat hoidelleet tapauksia. Me neuvottelimme Budd Hopkinsin kanssa tapauksen tekemisestä, mutta hänen mielestään hänellä ei ollut mitään tapausta, joka olisi sopinut tarpeisiimme.
Artikkelin julkaissut History Deceived
