Kaikki ei ole sitä miltä näyttää Wichitassa, Kansasissa. Silminnäkijä havaitsi omituisen kappaleen taivaalla.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings
Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2022
Mikä on todellinen totuus?
Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.
Jokaisella olennolla, joka pystyy pohtimaan ja ajattelemaan, on oma näkemyksensä todellisesta totuudesta. Sitä voi vain kunnioittaa. Me kuitenkin luomme omilla ajatuksillamme, tunteillamme ja mielellämme tietoisuuden kautta oman maailmamme maailmankaikkeuteen. Se maailmankaikkeus, jonka havaitsemme kaikilla fyysisillä ja henkisillä aisteillamme, on vain heijastunutta Valoa. Me luomme koko ajan lisää sisältöä ympäröivään maailmankaikkeuteen. Maailmankaikkeus sisältöineen on Valon eri ilmenemismuotojen heijastusta eri vivahteineen. Me kaikki olemme Valon eri osia, ja ytimemme heijastavat Valoa, josta muodostuu oman senhetkisen tietoisuutemme kautta ympärillemme haluamamme muoto ja keho. Sitä vo muuttaa jälkeenpäin kaikilla värähtelykentillämme, mutta sitä hitaammin, mitä tiiviimmästä energiasta kehomme muodostuvat.
Mitä vanhempi ytimemme on, sitä vähemmän se heijastaa Valoa tullessaan itse Valon lähteeksi ja sulautuen näin Valoon. Ytimemme kerää jatkuvaasti sisäänsä eri heijastuksien mahdollisuuksia, kunnes täyttyy niistä, ja hengellisesti rikkaana päätyy näin itse Valoksi. Tästä tulee se uskomus, kun sanotte, että olemme lähtöisin Isästä, ja aikanaan palaamme Hänen luokseen.
Ytimemme on kipinä suoraan Valosta ja heijastaa sitä kristallikiteen tavoin kaikilla mahdollisuuksien rajoissa olemassa olevilla säteiden värähtelytaajuuksilla luoden ympärilleen harmonisen, ympäristön vaikutuksille alttiin, positiivisesti ionisoituneen sähkömagneettisen säteilykentän, jonka sisällä ydintä kohden mentäessä kenttä tiivistyy kunkin olosuhteen vallitessa oleviksi kehoiksi. Mitä tiiviimpi energiakeho on, sitä hitaammin se reagoi ympäristöön nähden.
Maailmankaikkeus on siis pohjimmiltaan ikuisesti muuttuva, ja jokainen sen osanen on omaa elämäänsä elävää, ympäristöön reagoivaa, eri asteista energia-aalloista koostuvaa Valon säteilyä.
Valo on ainut todellinen todellisuus Kaikkeudessa. Ja kaikki muu on Valosta tulevaa heijastumaa — siis harhaa. Ilman Valoa ei ole olemassa mitään. Pimeys on vain kyvyttömyyttä heijastaa Valoa. Kaikki muu mitä on olemssa jokaisessa pienessä mielen maailmankaikkeudessa on vain Valon heijastuksen jatke lisättynä luovaan visualisointiin!
Me kaikki elämme siis Valosta, ollen sen osia paljon suuremmassa kokonaisuudessa, kuin mitä voimme luoda koskaan maailmaamme. Luomiskykymme ei yllä Valon tasolle, mutta voimme kuitenkin yrittää ymmärtää luomisen tuomia mahdollisuuksia oppimalla Universaaliset, Kosmiset Lait.
NASAn ja ESAn lähitulevaisuuden suurin projekti: Artemis I
Artemis I on ensimmäinen integroitu testi NASAn syväavaruuden tutkimusjärjestelmille: Orion-avaruusalukselle, Space Launch System (SLS) -raketille ja maajärjestelmille viraston Kennedy Space Centerissä Floridassa. Artemis I on ensimmäinen yhä monimutkaisempien operaatioiden sarjassa, ja se on miehittämättömän lennon koe, joka luo perustan ihmisen syväavaruuden tutkimukselle ja osoittaa sitoutumisemme ja kykymme palauttaa ihmiset Kuuhun ja vielä pidemmälle.
Laukaisupaikka: NASA:n Kennedy Space Center, Floridassa sijaitsevalla laukaisualustalla 39B.
Laukaisupäivä: 29. elokuuta 2022.
Laukaisuikkuna: 8:33 EDT – 10:33 EDT.
Tehtävän kesto: Laukaisu on mahdollista tehdä vain yhden päivän kuluessa: 42 päivää, 3 tuntia, 20 minuuttia
Kohde: kaukainen taantumuksellinen kiertorata Kuun ympäri.
Kokonaiskilometrit: noin 2,1 miljoonaa kilometriä (1,3 miljoonaa mailia).
Tavoiteltu laskeutumispaikka: Tyynimeri, San Diegon rannikon edustalla
Paluunopeus: enintään 40 000 km/h (25 000 mph).
Laskeutuminen: 10. lokakuuta 2022
Tällä lennolla Orion laukaisee maailman tehokkaimman raketin ja lentää pidemmälle kuin yksikään ihmisille rakennettu avaruusalus on koskaan lentänyt. Tehtävän aikana se lentää 450 000 kilometrin (280 000 mailin) päässä Maasta ja 64 000 kilometrin (40 000 mailin) päässä Kuun kaukaiselta puolelta. Orion pysyy avaruudessa pidempään kuin yksikään ihmisen avaruusalus on ollut ilman telakoitumista avaruusasemaan ja palaa kotiin nopeammin ja kuumempana kuin koskaan aiemmin.
Tällä ensimmäisellä Artemis-lennolla demonstroidaan sekä Orionin että SLS-raketin suorituskykyä ja testataan valmiuksiamme kiertää Kuu ja palata Maahan. Lento tasoittaa tietä tuleville Kuun lähistöllä suoritettaville tehtäville, joihin kuuluu ensimmäisen naisen ja ensimmäisen värillisen ihmisen laskeutuminen Kuun pinnalle.
Artemis I -lennolla NASA luo pohjan ihmisen syväavaruuteen suuntautuvalle tutkimusmatkalle, jossa astronautit rakentavat ja alkavat testata Kuun lähistöllä järjestelmiä, joita tarvitaan Kuun pinnalla suoritettavia tehtäviä ja tutkimuksia varten muihin, Maasta kauempana sijaitseviin kohteisiin, kuten Marsiin. Artemiksen avulla NASA tekee yhteistyötä teollisuuden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa ensimmäistä kertaa pitkäaikaisen tutkimusmatkailun projektissa.
Laukaisu
SLS ja Orion laukaistaan laukaisualustalta 39B NASAn modernisoidussa avaruuskeskuksessa Kennedyssä. Parin viisisegmenttisen kantoraketin ja neljän RS-25-moottorin raketti saavuttaa suurimman ilmakehävoiman 90 sekunnissa. Kiinteät rakettitehostimet polttavat polttoaineensa loppuun ja irtautuvat noin kahden minuutin kuluttua, ja ydinvaiheen ja RS-25-moottoreiden polttoaine loppuu noin kahdeksan minuutin kuluttua. Kun kantoraketit, huoltomoduulin paneelit ja laukaisun keskeytysjärjestelmä on irrotettu, runkovaiheen moottorit sammuvat ja runkovaihe irtoaa avaruusaluksesta, jolloin Orion jää kiinni väliaikaiseen kryogeeniseen propulsiovaiheeseen (ICPS), joka vie sen kohti Kuuta.
Kun avaruusalus kiertää Maata ja ottaa aurinkokennonsa käyttöön, ICPS antaa Orionille sen tarvitseman ison sysäyksen, jonka avulla se voi lähteä Maan kiertoradalta ja matkustaa kohti Kuuta. Tämä Kuun kautta tapahtuvaksi injektioksi kutsuttu manööveri tähtää tarkasti Kuun pisteeseen, joka ohjaa Orionin riittävän lähelle, jotta Kuun painovoima voi tarttua siihen.
Avaruudessa
Orion irtoaa ICPS:stä noin kaksi tuntia laukaisun jälkeen. Sen jälkeen ICPS lähettää kymmenen pientä satelliittia, niin sanottuja CubeSatteja, matkan varrelle tutkimaan Kuuta tai suuntaamaan pidemmälle kohti syväavaruuden kohteita. Kun Orion jatkaa matkaansa Maan kiertoradalta Kuuhun, sitä kuljettaa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n (European Space Agency) toimittama huoltomoduuli, joka korjaa kurssia tarpeen mukaan matkan varrella. Huoltomoduuli toimittaa avaruusaluksen päävoimansiirtojärjestelmän ja virran.
Menomatka Kuuhun kestää useita päiviä, ja tänä aikana insinöörit arvioivat avaruusaluksen järjestelmiä. Orion lentää lähimmillään noin 97 kilometriä Kuun pinnan yläpuolella ja käyttää sitten Kuun vetovoimaa Orionin kuljettamiseen kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle, joka kulkee noin 64 000 kilometriä Kuun ohi. Tämä etäisyys on 48 000 kilometriä (30 000 mailia) kauempana kuin Apollo 13:n aikana tehty aiempi ennätys ja kauimpana avaruudessa, missä yksikään ihmisille rakennettu avaruusalus on lentänyt.
Paluumatkallaan Maahan Orion saa Kuusta toisen painovoima-avustuksen, kun se tekee toisen lähilennon ja käynnistää moottorit juuri oikeaan aikaan hyödyntääkseen Kuun painovoiman ja kiihdyttääkseen takaisin kohti Maata ja siirtyäkseen takaisin planeettamme ilmakehään.
Laskeutuminen
Lennon päätteeksi testataan Orionin kykyä palata turvallisesti Maahan. Orion saapuu Maan ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntinopeudella. Maan ilmakehä hidastaa avaruusaluksen nopeuden noin 480 kilometrin tuntinopeuteen, jolloin lämpötila on noin 5 000 celsiusastetta ja lämpösuojan suorituskyky testataan.
Kun avaruusalus on läpäissyt tämän äärimmäisen kuumennusvaiheen, sen laskuvarjoja suojaava etummainen suojus irrotetaan. Orionin kaksi varavarjoa avautuvat ensimmäisenä 7 600 metrin korkeudessa, ja ne hidastavat Orionin nopeuden noin 160 kilometrin tuntinopeuteen minuutissa ennen kuin se vapautuu. Niitä seuraavat kolme ohjaajan laskuvarjoa, jotka vetävät ulos kolme päälaskuvarjoa, jotka hidastavat Orionin laskeutumisen alle 20 mph:iin (32 km/h). Avaruusalus laskeutuu tarkasti näköetäisyydelle pelastusaluksesta San Diegon rannikolle.
Talteenottooperaatiot
Laskeutumis- ja palautusryhmä, jota johtaa NASAn Exploration Ground Systems -ohjelma Kennedy-asemalla, vastaa kapselin turvallisesta palauttamisesta laskeutumisen jälkeen. Virastojen välinen laskeutumis- ja palautusryhmä koostuu Yhdysvaltain puolustusministeriön henkilöstöstä ja välineistä, mukaan lukien merivoimien amfibioasiantuntijat ja ilmavoimien sääasiantuntijat, sekä insinööreistä ja teknikoista Kennedyltä, Johnsonin avaruuskeskuksesta Houstonista ja Lockheed Martin Space Operationsista.
Ennen pudotusta ryhmä lähtee merelle laivaston aluksella. NASA:n palautusjohtajan johdolla laivaston sukeltajat ja muut ryhmän jäsenet useissa ilmatäytteisissä veneissä saavat luvan lähestyä Orionia. Sen jälkeen sukeltajat kiinnittävät avaruusalukseen vaijerin ja vetävät sen vinssillä aluksen kaivokannella olevaan, erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuun kehikkoon. Alus kuljettaa avaruusaluksen ja muut laitteet Yhdysvaltain laivastotukikohdassa San Diegossa sijaitsevalle laiturille, josta ne kuljetetaan Kennedyyn.
Avovesihenkilöstö työskentelee myös Orionin keulahuoneen kannen ja kolmen päälaskuvarjon talteenottamiseksi. Jos ryhmät onnistuvat saamaan irrotetun kannen ja laskuvarjot talteen, insinöörit tarkastavat laitteiston ja keräävät lisää suorituskykytietoja.
Tehtävän käännekohtia
Artemis I Kartta
- Perigee Raise Maneuver – ICPS-poltto, jolla Orionin korkeutta nostetaan radan siinä kohdassa, jossa alus on lähimpänä Maata, eli perigeenissä, jotta varmistetaan, ettei alus pääse takaisin Maan ilmakehään.
- Trans-lunar Injection Burn – ICPS-poltto, jolla Orionin nopeus nostetaan 17 500 km/h:sta 22 600 km/h:iin, jotta se pääsee pois Maan vetovoiman vaikutuksesta ja pääsee tarkalle radalle Kuuhun.
- Outbound Powered Fly-by Burn – huoltomoduulin poltto, jolla Orion lähetetään riittävän lähelle Kuun pintaa, jotta Kuun vetovoimaa voidaan käyttää hyväksi ja ohjata alus kohti Kuun kaukaista retrogradista kiertorataa.
- Kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle siirtyminen – huoltomoduulin poltto Kuun kiertoradalle siirtymiseksi ja avaruusaluksen vakauttamiseksi kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle.
- Distant Retrograde Orbit Exit Burn – huoltomoduulin poltto Kuun kiertoradalta poistumiseksi ja Orionin ohjaamiseksi toiselle läheiselle Kuun ohilennolle.
- Return Powered Fly-by Burn – huoltomoduulin poltto, jolla Orion lähetetään riittävän lähelle Kuun pintaa, jotta Kuun painovoima voi auttaa Orionia lentämään takaisin Maan ilmakehän väliin ja valmistautua palaamiseen.
- Maahantulo ja laskeutuminen – huoltomoduuli irrottautuu Orionista juuri ennen paluuta, ja reaktionohjausjärjestelmän moottorit suuntaavat miehistön lämpösuojan matkan suuntaan valmistautuakseen huippulämmitykseen, jota seuraa laskuvarjoavusteinen laskeutuminen mereen.
- Ohittaa Apollo 13:n matkaennätyksen – 248 654 mailia (400 170 kilometriä).
- Suurin etäisyys Maasta – noin 450 000 kilometriä (280 000 mailia).
Tehtävän päätavoitteet
Artemis I -lentokokeen päätavoitteet ovat Orionin lämpösuojan demonstrointi kuuhun paluun jälkeisissä paluuolosuhteissa, toimintojen ja tilojen demonstrointi kaikissa lennon vaiheissa sekä avaruusaluksen noutaminen laskeutumisen jälkeen. Näiden tavoitteiden saavuttamisen aikana tiimi pyrkii osoittamaan onnistuneesti SLS-raketin kyvyt, suorittamaan tehtävän suunnitellusti ja varmistamaan turvallisen paluun ennen ensimmäistä lentoa miehistön kanssa Artemis II:lla. Tehtävän aikana saavutetaan mahdollisuuksien mukaan myös muita toissijaisia tavoitteita, jotka voivat tukea tulevaa kehitystyötä tai tehtävän suunnittelua. Näiden tavoitteiden avulla NASA voi arvioida Orionin, SLS:n ja niitä tukevien maajärjestelmien suorituskykyä niiden järjestelmien sertifiointia varten, jotka tukevat tulevia miehitettyjä tehtäviä.
Artemiksen paluun osoittaminen
Osoitetaan, että Orionin lämpösuoja kestää suuren nopeuden ja suuren kuumuuden olosuhteet palatessaan Maan ilmakehän läpi Kuun nopeudesta.
Kun Orion palaa Kuusta, se kulkee lähes 40 000 km/h (25 000 mph) ja sen lämpötila on jopa 2 800 celsiusastetta (5 000 Fahrenheit-astetta), kun se astuu Maan ilmakehään, mikä on paljon nopeampaa ja kuumempaa kuin paluu matalalta Maan kiertoradalta.
Lämpösuojaa on testattu laajasti Maassa, ja se esiteltiin Exploration Flight Test-1 -lennolla vuonna 2014, mutta mikään aerodynaaminen tai aeroterminen testauslaitos ei pysty jäljittelemään olosuhteita, jotka lämpösuoja kokee palatessaan Kuun palautusnopeudella. Lämpösuojan suorituskyky on validoitava ennen kuin miehistö lentää Orionilla.
Toimintojen ja tilojen demonstrointi kaikissa lennon vaiheissa
Laukaisun lähtölaskennasta Orionin nostamiseen Tyynen valtameren pinnalta tehtävän lopussa Artemis I tarjoaa mahdollisuuden testata monia NASAn laukaisulaitteistojen ja maanpäällisen infrastruktuurin osa-alueita, SLS:n toimintoja, mukaan luettuina irrottautumistapahtumat nousun aikana, Orionin toimintaa avaruudessa ja palautusmenettelyjä. Lennon aikana insinöörit tarkistavat järjestelmiä, kuten avaruusaluksen viestintä-, työntö- ja navigointijärjestelmiä. Orionin käyttäminen avaruudessa antaa insinööreille lisää varmuutta siitä, että avaruusalus kestää syvän avaruuden äärimmäistä lämpöympäristöä ja läpäisee Van Allenin säteilyvyöhykkeen, että Orionin päämoottori ja aurinkosäteilyn siivet toimivat suunnitellulla tavalla ja että lentotoimintaryhmät pystyvät onnistuneesti hallitsemaan ja toteuttamaan tehtävän sekä osoittamaan lennon aikana tarvittavien NASAn laitosten tukijärjestelmien suorituskyvyn.
Orionin noutaminen laskeutumisen jälkeen
Vaikka insinöörit saavat tietoja koko lennon ajan, miehistömoduulin noutaminen vesillelaskun jälkeen antaa insinööreille tietoa tulevia tehtäviä varten. Palattuaan Kennedyyn tehtävän jälkeen teknikot suorittavat Orionin yksityiskohtaiset tarkastukset, hakevat lennon aikana aluksella tallennetut tiedot, käyttävät uudelleen osia, kuten avioniikkajärjestelmiä, ja hakevat tietoja hyötykuormista. NASA voi myös demonstroida palautustekniikoita ja -menettelyjä, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä tulevien miehistöjen turvallisen paluun kannalta.
Kuun ohilento, lentotestien lisätavoitteiden saavuttaminen
Useilla muilla tavoitteilla osoitetaan raketin, avaruusaluksen, integroitujen järjestelmien ja palautussuunnitelmien muita ominaisuuksia ja näkökohtia. Näihin lentotestien tavoitteisiin kuuluvat muun muassa Orionin optisen navigointijärjestelmän sertifiointi, Orionin vaiheistussovittimen sisällä olevien 10 CubeSatin käyttöönotto, Orionissa olevien teknologia- ja biologisten hyötykuormien käyttö ja kuvien kerääminen koko lennon ajan.
Lähtölaskennan vaiheet
Ennen kuin Artemis I -lento lähtee kiertämään Kuuta, Kennedyn laukaisuryhmä ja tukiryhmät eri puolilla maata aloittavat lähtölaskennan noin kaksi päivää ennen laukaisua.
Laukaisun lähtölaskenta sisältää ”L miinus” ja ”T miinus” -ajat. ”L miinus” kertoo, kuinka kaukana laukaisu on tunteina ja minuutteina, eikä se sisällä sisäänrakennettuja pidätyksiä. ”T miinus -aika on lähtölaskentaan sisällytetty tapahtumasarja, johon on lisätty laskenta ja pidätykset.
Lähtölaskentaan on sisällytetty taukoja eli pitoja, joiden avulla laukaisuryhmä voi määrittää tarkan laukaisuikkunan ja antaa aikaa tietyille tehtäville ja menettelyille vaikuttamatta kokonaisaikatauluun. Artemis I:n lähtölaskennassa suunnitellut pysäytykset vaihtelevat pituudeltaan, ja ne ajoittuvat seuraaviin ajankohtiin: L-8 tuntia 40 minuuttia ja L-40 minuuttia.
Nämä keskeiset tapahtumat tapahtuvat lähtölaskennan aikana.
L-45 tuntia ja sen jälkeen
Laukaisuryhmä saapuu asemiinsa (L-45 tuntia 40 minuuttia).
Lähtölaskentakello käynnistyy (L-45 tuntia, 10 minuuttia).
Äänenvaimennusjärjestelmän vesisäiliön täyttäminen aloitetaan (L-45 tuntia).
Orion-avaruusaluksen virran kytkeminen päälle (L-41 tuntia).
Ydinvaiheen virran kytkeminen päälle (L-36 tuntia).
Neljän RS-25-moottorin viimeiset valmistelut (L-35 tuntia, 20 minuuttia).
L-31 tuntia ja jäljellä
Crew Access Arm vedetään sisään (L-30 tuntia, 30 minuuttia).
Ydinvaiheen akkujen lataus alkaa (L-26 tuntia).
Ydinvaiheen/ICPS:n kryolatauksen valmistelut alkavat (L-23 tuntia, 10 minuuttia).
L-13 tuntia ja lasku jatkuu
Väliaikaisen kryogeenisen propulsiovaiheen (ICPS) virta kytketään päälle (L-12 tuntia, 40 minuuttia).
Kaikki muu kuin välttämätön henkilöstö poistuu laukaisukompleksista 39B (L-12 tuntia).
L-8 tuntia, 40 minuuttia
Sisäänrakennettu lähtölaskenta alkaa (L-8 tuntia, 40 minuuttia).
Laukaisuryhmä pitää sää- ja tankkaustiedotuksen (L-8 tuntia, 20 minuuttia).
Laukaisuryhmä päättää, onko raketin tankkaaminen aloitettava (L-7 tuntia, 50 minuuttia).
L-7 tuntia ja lasku jatkuu
Ydinvaiheen nestemäisen hapen (LOX) jäähdytys (L-7 tuntia, 5 minuuttia).
Ydinvaiheen LOX-hidas täyttö (L-6 tuntia, 25 minuuttia).
Runkovaiheen LOX-pikatäyttö (L-6 tuntia, 10 minuuttia).
Ydinvaiheen nestemäisen vedyn (LH2) jäähdytys (L-6 tuntia, 50 minuuttia).
Ydinvaiheen LH2:n hidas täyttö (L-6 tuntia).
Ydinvaiheen LH2-pikatäyttö (L-5 tuntia, 40 minuuttia).
L-4 tuntia, 30 minuuttia ja jäljellä
Ydinvaiheen LH2-lisäys käynnistyy (L-4 tuntia, 30 minuuttia).
ICPS LH2:n jäähdytys (L-4 tuntia, 25 minuuttia).
LH2:n ydinvaiheen täydennys käynnistyy (L-4 tuntia, 25 minuuttia).
Orionin viestintäjärjestelmä aktivoitu (L-4 tuntia, 20 minuuttia).
ICPS LH2:n nopea täyttö (L-4 tuntia).
L-3 tuntia, 30 minuuttia
Ydinvaiheen LOX-täydennys käynnistyy (L-3 tuntia, 25 minuuttia).
Ydinvaiheen LOX-täydennyksen käynnistys (L-3 tuntia, 20 minuuttia).
ICPS LOX:n jäähdytys alkaa (L-3 tuntia, 20 minuuttia).
ICPS LH2:n validointi ja vuototesti (L-3 tuntia, 15 minuuttia).
ICPS:n LOX-pikatäyttö alkaa (L-3 tuntia, 5 minuuttia).
ICPS:n LH2-säiliön täyttö alkaa (3 tuntia).
ICPS/SLS-telemetriatiedot tarkistetaan lennonjohtokeskuksen ja SLS:n teknisen tuen keskuksen kanssa (L-3 tuntia).
ICPS:n LH2-lisäyksen käynnistys (L-2 tuntia, 40 minuuttia).
ICPS:n LOX-lisäys käynnistyy (L-2 tuntia, 20 minuuttia).
ICPS:n LOX-lisäyksen käynnistys (L-2 tuntia, 10 minuuttia).
L-40 minuuttia ja odotus
NASA:n testijohtajan viimeinen tiedotustilaisuus pidetään.
Sisäänrakennettu lähtölaskennan odotus alkaa (kesto 30 minuuttia).
Laukaisujohtaja kysyy tiimiltä, ovatko he valmiita laukaisuun.
T-10 minuuttia ja lasku alkaa
Boosterin lennon lopetusjärjestelmä siirtyy sisäiseen virtaan (T-10 minuuttia).
Orionin nousupyrot viritetään (T-6 minuuttia).
Orion kytketään sisäiseen tehoon (T-6 minuuttia).
Ydinvaiheen LH2-terminaali täytetään (T-5 minuuttia, 57 sekuntia).
Ydinvaiheen apuvoimalaite käynnistyy (T-4 minuuttia).
Ydinvaiheen LOX-lisäys päättyy (T-4 minuuttia).
ICPS:n LOX-lisäys päättyy (T-3 minuuttia, 30 sekuntia).
Boosterit siirtyvät sisäiseen tehoon (T-2 minuuttia).
ICPS siirtyy sisäiseen akkuvirtaan (T-1 minuutti, 56 sekuntia).
Ydinvaihe siirtyy sisäiseen virtaan (T-1 minuutti, 30 sekuntia).
ICPS siirtyy terminaalin lähtölaskentatilaan (T-1 minuutti, 20 sekuntia).
ICPS:n LH2-terminaali täydentyy (T-50 sekuntia).
Maalaukaisusekvensseri lähettää komennon ”go for automated launch sequencer” (T-33 sekuntia).
Ydinvaiheen lentotietokone automaattiselle laukaisusekvensserille (T-30 sekuntia).
Vetypolton sytyttimet käynnistetään (T-12 sekuntia).
Maalaukaisun sekvensseri lähettää komennon ydinvaiheen moottorin käynnistämiseksi (T-10 sekuntia).
RS-25:n moottorien käynnistys (T-6,36 sekuntia).
T-0
Boosterin sytytys, napanuoran irrotus ja laukaisu.
Järjestelmät
Space Launch System -raketti, Orion-avaruusalus ja maajärjestelmät Kennedy Space Centerissä Floridassa ovat ratkaisevan tärkeitä NASAn Kuun tutkimussuunnitelmien kannalta. NASA suunnitteli SLS:n maailman tehokkaimmaksi raketiksi, jolla voidaan turvallisesti lähettää ihmisiä syväavaruuteen, ja Orion on suunniteltu erityisesti ylläpitämään ihmisiä satojen tuhansien kilometrien päässä kotoa. Exploration Ground Systems (EGS) Kennedy-asemalla on infrastruktuuri, joka tukee SLS:n ja Orionin käsittelyyn ja laukaisuun tarvittavia järjestelmiä ja laitteistoja. Yhdessä SLS, Orion ja EGS on suunniteltu vastaamaan kansakunnan syvän avaruuden tutkimusohjelman kehittyviin tarpeisiin tulevina vuosikymmeninä.
Kolmea avaruusalussovittimen irrotussuojusta valmistellaan asennettavaksi Orion-avaruusalukseen.
Orion
Orion-avaruusalus on suunniteltu erityisesti kuljettamaan astronautteja syvään avaruuteen, ja se on tällä hetkellä ainoa avaruusalus, joka pystyy kulkemaan miehitettynä syväavaruuteen ja kykenee nopeaan paluuseen Kuun läheisyydestä. Orion koostuu kolmesta pääelementistä ja niitä tukevista osajärjestelmistä. Pääelementit ovat 1) miehistömoduuli, jossa astronautit asuvat ja työskentelevät; 2) ESA:n toimittama huoltomoduuli, joka tarjoaa tehon, työntövoiman ja lämmönsäätöjärjestelmän; ja 3) laukaisun keskeytysjärjestelmä, joka voi vetää avaruusaluksen ja miehistön turvaan hätätilanteessa laukaisun tai kiertoradalle nousun aikana.
Syväavaruuden tehtävissä sekä etäisyys että kesto määräävät tarvittavat valmiudet ja kehittyneet teknologiat. Artemis I testaa Orionin navigointi- ja viestintäjärjestelmiä GPS:n kantaman ulkopuolella ja Maan kiertoradalla olevien tietoliikennesatelliittien yläpuolella, testaa säteilyantureita ja -suojia Maan magneettikentän ulkopuolella ja testaa maailman suurinta lämpösuojaa Kuusta palattaessa suurella nopeudella (lähes 25 000 mailin tuntinopeudella) ja lämpötiloissa, jotka ovat puolet kuumemmat kuin Auringon pinta.
Avaruuslaukaisujärjestelmä (SLS)
NASAn Space Launch System (SLS) on maailman tehokkain raketti, joka luo perustan ihmisen tutkimusretkille Maan kiertoradan ulkopuolelle, ja se on tällä hetkellä ainoa raketti, joka voi turvallisesti lähettää Orionin suoraan Kuuhun.
SLS on suunniteltu erityisesti syvän avaruuden tehtäviä varten, joissa on mukana ihmisiä, ja se lähettää Orion-avaruusaluksen Kuuhun, joka on lähes 1 000 kertaa kauempana kuin Kansainvälinen avaruusasema matalalla Maan kiertoradalla. Raketti tuottaa voiman, jonka avulla Orion saavuttaa 22 600 kilometrin tuntinopeuden, jotta se voi paeta Maan vetovoimaa ja lähettää avaruusaluksen Kuuhun.
Tutkimusjärjestelmät
Exploration Ground Systems (EGS) -ohjelman tehtävänä on kehittää ja käyttää järjestelmiä ja tiloja, joita tarvitaan rakettien ja avaruusalusten käsittelyyn, kokoamiseen, kuljettamiseen ja laukaisuun NASAn Kennedy Space Centerissä Floridassa. Artemis-lentoja varten EGS-ohjelma keskittyy laitteisiin, hallintoon ja toimintoihin, joita tarvitaan Orion-avaruusaluksen ja SLS-raketin turvalliseen yhdistämiseen, raketin siirtämiseen laukaisualustalle, sen onnistuneeseen laukaisuun avaruuteen ja avaruusaluksen talteenottoon sen laskeuduttua.
Laukaisukompleksi 39:n pääelementit koostuvat 1) 52-kerroksisesta Vehicle Assembly Building (VAB) -rakennuksesta, jossa suoritetaan raketin ja avaruusaluksen loppukokoonpano ja testaus; 2) liikkuvasta laukaisulaitteesta, joka toimii maarakenteena raketin ja avaruusaluksen pinoamiseksi VAB:n sisällä ja josta raketti laukaistaan laukaisualustalle; 3) tela-alus, joka kuljettaa raketin ja avaruusaluksen liikkuvan kantoraketin päällä VAB:n ja laukaisualustan välistä tela-rataa pitkin; 4) laukaisun ohjauskeskus, joka sisältää laukaisun ohjaamiseen tarvittavat laukaisuhuoneet; ja 5) laukaisualusta 39B, jossa on sähköt, vesijärjestelmä, liekkihauta ja turvallinen laukaisualue SLS:n laukaisuja varten.
Viestintä ja navigointi avaruudessa
Artemis I esittelee NASAn kattavat viestintäverkkopalvelut Kuun kiertoradalle suuntautuvia matkoja varten. Operaatio perustuu NASAn maailmanlaajuiseen verkkoinfrastruktuuriin saumattoman viestinnän varmistamiseksi, ja se tarjoaa eri palvelutasoja Orionin lähtiessä Maasta, kiertäessä Kuun kiertoradalla ja palatessa turvallisesti kotiin.
Artemis I:ssä käytetään NASAn Near Space Network- ja Deep Space Network -verkkoja viestintä- ja navigointipalvelujen tukena. Viestintäpalvelujen avulla lennonjohtajat voivat lähettää komentoja avaruusalukselle ja vastaanottaa tietoja Orionilta, Space Launch System -järjestelmältä ja raketin yläasteelta. Navigointi- eli seurantapalveluiden avulla lennonjohtajat voivat laskea, missä avaruusalukset ovat avaruuden läpi kulkevalla radallaan.
NASA:n Near Space Network -verkko
NASA:n Near Space Network tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluja kaupallisen ja valtion omistaman, alihankkijoiden ylläpitämän verkkoinfrastruktuurin kautta. Verkko tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluita laukaisun aikana ja navigointipalveluita Kuuhun suuntautuvan matkan eri vaiheissa. Lisäksi Orionin palatessa Maahan Near Space Network tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluja.
Near Space Networkin laukaisuviestintäsegmentti tarjoaa yhteydet sekä Orioniin että SLS:ään Artemis I:n laukaisua edeltävän ja laukaisun aikana. NASAn seuranta- ja tiedonsiirtosatelliittien (TDRS) muodostama tähdistö tarjoaa lähes jatkuvat viestintäpalvelut Artemis I:n laukaisun ja matalan Maan kiertoradan vaiheiden aikana. TDRS jatkaa palvelua siihen asti, kunnes Orion ja ICPS poistuvat sen peittoalueelta, jolloin NASAn Deep Space Network -verkko ottaa sen vastuulleen, ja tarjoaa palvelua uudelleen Orionin palatessa Maahan viimeisestä paluureitin korjauspoltosta aina laskeutumiseen asti.
NASAn Deep Space Network
Deep Space Network -verkko huolehtii viestinnästä matalan Maan kiertoradan ulkopuolella. Lisäksi verkko helpottaa yhteydenpitoa CubeSat-asemien aikana, jotka lentävät Artemis I:n toissijaisina hyötykuormina ja joilla on omat tiede- ja teknologiatehtävänsä. Near Space Network ja Deep Space Network tekevät yhteistyötä Orionin navigoinnin tukemiseksi, jotta insinöörit voivat käyttää tekniikkaa, jota kutsutaan kolmitie-Doppler-seurannaksi. Kun kaksi maa-asemaa on samanaikaisesti yhteydessä Orioniin – yksi kummastakin verkosta – NASA voi määrittää Orionin sijainnin suhteessa maa-asemiin.
Artikkelin julkaissut nasa.gov
Ilmavoimien sotilas kohtasi avaruusolentoja
Rendleshamin UFO-tapaus oli Britannian suurin UFO-tapaus, joka sattui joulun aikaan vuonna 1980. Ilmavoimien sotilaiden todistuksia on nauhoitettu, jossa he kertovat näkemistään UFOista.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings
Sikari-UFO New Mexicossa
Tämä on jättiläismäinen sikarin muotoinen UFO, joka kuvattiin päiväsaikaan lentämässä Albuquerquen yllä New Mexicossa.
Silminnäkijän raportti:
Katselin sitä koko 15 minuutin ajomatkan ja sitten kuvasin kun pääsin perille, sillä autossa kuvatut videot eivät onnistuneet. Se pysyi samassa kohtaa. Sitten istuin ja katselin sitä vielä 5min ennen kuin menin sisään.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings
Voiko satelliitti lukea ajatuksiasi?
Elon Musk on lähettämässä tuhansia satelliitteja Maapalloa kiertämään. Onko näiden satelliittien todellinen tarkoitus lukea ajatuksiamme?
Useimmat ihmiset, kun he kuulevat termin synteettinen telepatia, erityisesti satelliitin kautta toteutettuna, tekevät heti hätäisen johtopäätöksen että sellainen ei ole mahdollista. Jos se olisi, silloin he olisivat kuulleet siitä, eikö?
Kun katsotaan salaisen teknologian historiaa, paikat ja tapahtumat kertovat monista aikajaksoista, jolloin asioita on salailtu. Stealth-koneet ovat vain yksi esimerkki, F-117 Nighthawk ei ollut julkista tietoa ennen kuin vuonna 1988, vaikka se oli ollut käytössä kuuden vuoden ajan. ”Kansallisen turvallisuuden” nimissä sinetöidyt dokumentit on salattu jopa 70 vuodeksi. Joten, se olisi tosi yllättävää jos tietyt teknologiat eivät olisi turvaluokiteltuja tätä lukiessasi.
Vaikka voit piilotella teknologiaa tiettyyn pisteeseen asti, se mikä tulee olemaan vaikeaa salata ajan kuluessa on tietyn teknologian taustalla oleva fysiikka. Esimerkkinä vaikka ydinteknologia. Vaikka voisit teoriassa salata sen, että kansakunta kehittää ydinpommia, fysiikka kertoo silti että ydinfuusio/fissio on mahdollista. Niinpä, jos punnitset eri tekijöitä joita vaaditaan ydinpommin tekemiseen, voit tehdä valistuneita arvauksia kuinka suurella todennäköisyydellä kansakunnalla on sellaista teknologiaa.
Tämä mielessä pitäen päätin tarkastella vastaanotinta ja siihen liittyvää fysiikkaa. Voidaan esittää väite, että satelliitti voi lukea ajatuksiasi, mutta tukeeko fysiikka sellaista?
Lähettääkö aivot niinkuin radio?
Tämän ymmärtämiseksi meidän tulee ensin tarkastella sitä miten antennit toimivat, sekä niiden suhdetta neuroneihin ja minkälaisia samankaltaisuuksia näiden välillä on, jos on. QED-näkövinkkelistä tarkasteltuna, jos katsot kuvaa 1 (toim. huom. verkkosivun arkistokaappauksessa ei ollut mukana kuvia) me voimme saada paremman käsityksen siitä miten liikkuva varaus luo sähkömagneettisen aallon. Sähkökentän liikkuessa kohti kuvan alalaitaa, virtuaaliset fotonit säteilevät magneettista energiaa tyhjään avaruuteen. Maxwellin yhtälöiden mukaan magneettikentän muuttaminen indusoi muuttuvan sähkökentän, mikä johtaa seisovaan sähkömagneettiseen aaltoon. Tässä on hyvä java-appletti, joka näyttää liikkuvan varauksen tuottaman sähkömagneettisen säteilyn.
Mikä tämän yhteys neuroneihin on? Aivot prosessoivat informaatiota sähkökemiallisten interaktioiden muodossa. Jokainen havainto lähettää sähkösignaaleja aivoihin, jotka reititetään tietyille alueille ja niitä käsitellään. Neuronilla on pitkä rihma nimeltään aksoni, tätä aksonia pitkin sähkövaraus kulkee. Lepopotentiaali on -70mV, ja aktiopotentiaali liikkuu aksonia pitkin, millisekunnissa, nostaen jännitteen +30mV:n ja sitten se hiipuu muutamassa millisekunnissa. Tämä tekee aktiopotentiaalista vaihtovirtaa, jolla on melkein kolmiomainen aaltomuoto. Tämä tuottaa erittäin heikkoa moduloitua sähkömagneettista säteilyä eli se toimii radiolähettimenä.
Tarkkasilmäiselle lukijalle tämä tarkoittaa, että neuroni on eräänlainen lähetin.
Kuuletteko minua nyt?
Aina kun ajattelet, tunnet, puhut jotain tai sydämesi lyö, pikkuinen radiolähetys syntyy aivoista ja kulkee kohti ympärillä olevaa avaruutta. Todelliset kysymykset ovat: voiko modernilla teknologialla havaita näitä signaaleja ja onko olemassa menetelmää, jolla assosioida ne tiettyihin funktioihin? Eli, vaikka signaalit tällä tehoalueella saattavatkin olla havaittavissa, onko näissä signaaleissa olemassa jotain uniikkia, jota voidaan käyttää erottelemaan ne erilaisiin rooleihin?
Käsitellään ensimmäistä ongelmaa, havaitsemista. Etsin esimerkin satelliitin herkkyydestä radiotaajuuksille, minkä tulisi toimia perustapauksena. Seuraava data on NASAn Jet Propulsion Labista:
Syväavaruuden tarkkailuantennien herkkyys on todella huikea. Antennien tulee siepata Voyager-informaatiota signaalista, joka on niin heikko että antenniin osuvan signaalin teho on 10 potenssiin -16 wattia (1 per 10 kvadriljoonaa). Modernit sähköiset digitaalikellot toimivat 20 miljardia kertaa suuremmilla tehotasoilla.
Joten, emittoiko aivot radioaaltoja tehotasoilla, jotka ovat suurempia kuin 0.0000000000000001 Wattia usean sadan kilomterin päähän?
Tähän kysymykseen vastaamiseksi meidän tulee kääntyä tämän tieteellisen tutkimuksen puoleen. Tästä tutkimuksesta me voimme havaita, että muutos neliösenttimetriä kohden on arviolta 22-29 mikroamppeeria. Me voimme laskea karkeasti näillä luvuilla saadaksemme vastauksen kysymykseemme. Yhtälöt ovat karkeita ja jättävät pois paljon tekijöitä, mutta lopulliset luvut eivät ole kauhean kaukana totuudesta ja todennäköisesti aliarvioivat nykyisen salaisen teknologian kykyjä.
Käyttäen kaavaa teho P = jännite U x virta I, me saamme seuraavan huipputehon:
0.003 V x 0.0000029 A = 0.0000000087 Watts/cm2
Lähteen kohdalla heikko radioemissio yhtä aivomassan kuutiosenttimetriä kohden on hyvinkin satelliitille havaittavissa olevien lukemien sisällä. Meidän tulee nyt projisoida tuo avaruuteen ja määrittää signaalin vahvuus kiertoradalla. Tämän tehdäksemme meidän pitää soveltaa käänteisen neliön lakia emissioon. Näin saamme (vahvistusta ei oteta huomioon):
(0.000087 Watts/m2) / (4PI x (500000m^2)) =
0.000087 / 3141592653589.7932384626433832795 =
2.7692960097989788423785774826817e-17 Watts/m2
Tämä on ookoo, se on jonkin verran suurempi kuin perustasomme, mutta ei mitään mitä ei voitaisi selittää. Ensinnäkin, meidän tulee identifioida taajuuskaista. Kuten mainittua, Maxwellin yhtälöistä johtuen aktiopotentiaalien kulku synnyttää muuttuvan sähkökentän. Tämä taas johtaa muuttuvaan magneettikenttään ja näin tyhjiössä kulkeviin radioaaltoihin.
Tyypilliset taajuudet aktiopotentiaaleille ovat kaistalla 0-500Hz, mikä johtaa tällä kaistalla oleviin tyhjiössä kulkeviin aaltoihin, jotka tunnetaan SLF- ja ELF-aaltoina. Tämä sopii kokeelliseen näyttöön, josta käy ilmi että ihmiset lähettävät signaaleja ELF-kaistalla. Tämä tieteellinen paperi sekä muut näyttävät, että SLF/ELF-vastaanotinlaitteet ja -antennit ovat sen muotoisia, että ne voidaan asettaa satelliitin päälle. Sellaisten satelliittien antenniryhmä käyttäisi apertuurisynteesin periaatetta luomaan erittäin suuren antenniryhmän (Very Large Array) avaruuteen.
Jos oletetaan, että Ohion osavaltion radioteleskooppi olisi riittävän herkkä, vuonna 1977, 2 ×10^-22 W m-2 per kanava ja VLA:n kerrotaan olevan 100 kertaa niin herkkä, mikä tahansa meidän tuottama signaali kuuluisi avaruuden antenniryhmälle selkeästi. Tämä järjestely tarjoaisi erittäin tarkan resoluution aivotoiminnalle.
Lisäksi tämä teknologia on jo 1970-luvulla osannut erotella aivoaaltoja. Oletetaan, että keskimääräisen satelliitin elinikä vuosina on 5v, ja että ensimmäiset satelliitit on saatu taivaille 1970-luvulla, silloin satelliittiteknologia voisi olla nykypäivänä sen 8:lla sukupolvella.
Silloin me voimme havaita signaalit, mutta ne pitää myös prosessoida.
Infoähky
On merkittävä ero signaalin havaitsemisen ja informaation prosessointikyvyn välillä. Prosessointiin pitää selvittää uniikit kaavat signaalissa, mikä mahdollistaa meidän erotella henkilöt toisistaan ja erotella tunnistettavissa oleva neuraaliaktiviteetti.
Aallon kolme pääominaisuutta ovat sen amplitudi, taajuus ja vaihe. Jotta yksittäinen henkilö voitaisiin havaita, esimerkiksi ihmismassan keskeltä, meidän tulee löytää hänestä emittoituvista aalloista jotain uniikkia. Tämä mahdollistaa meidän eliminoida kohina ja näin saada informaatiota yksittäisestä henkilöstä. Tämän aikaansaaminen on mahdollista usealla eri tavalla. Satelliittiantenniryhmässä vastaanotettujen signaalien ajoituksen tarkastelu yli koko ryhmän (tietyllä taajuuskaistalla) kertoo meille sekä sijainnin (kolmessa ulottuvuudessa) että neuronirakenteen koodauksen. Tästä voimme päätellä klusterin funktion vertailemalla tietokannan yleistettävissä oleviin signaaleihin.
Neuronien rypäs lähettää koko taajuuskaistalla, hiukan eri vaiheissa ja pienellä amplitudivaihtelulla. Ominaisuudet määrittyvät neuronien liipaisunopeudesta, neuronien liipaisun ajoituksesta ja neuronin käyttämästä energiamäärästä tietyllä aikajaksolla. Koska neuronit ovat biologisia ja ryppään uniikki rakenne, aallon ominaisuuksien tilastollinen todennäköisyys olla identtinen kahden ihmisen välillä olisi varsin pieni. Näin teknisestä näkökulmasta katsottuna hahmontunnistusanalyysi on tämän kaiken keskiössä.
Nyt meillä on signaalit, me tiedämme mitä ne tarkoittavat, ainoa mikä on jäljellä on skaalata prosessi niin, että voidaan tarkkailla kymmeniä tuhansia kohteita samanaikaisesti. Ainoa todellinen rajoite tässä on prosessointiteho ja satelliittien määrä.
Lopuksi
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseemme: satelliitin on teknisesti mahdollista havaita ajatuksemme, emootiomme ja havaintomme ja välittää tuo informaatio tietokoneelle tulkittavaksi. Veikkaan että tämä on monelle shokki.
Ainoa todellinen rajoite on vastaanottimen herkkyys SLF/ELF-taajuuskaistalla. Koko foliohattujoukko tulee olemaan tyytyväinen, mutta heistä tuntuu typerältä, koska foliohatut eivät estä SLF/ELF-taajuuskaistaa. Jopa syvimmällä maan uumenissa metroasemilla ajatukset olisi luettavissa kiertoradan etäisyydeltä.
Huomaatko tämän kaiken hyödyt tiedustelutiedon keräämisessä?
Jos se on teknisesti mahdollista, kysymys kuuluukin nyt: mitkä hallitukset käyttävät sitä ja miksi kansalle ei ole kerrottu?
Silmäkulmia nostellaan ympäri maailmaa tätä kysymystä pohdittaessa.
Artikkelin julkaissut newsvine.com
Unsolved Mysteries with Robert Stack: Roswell/Area 51 ja siepatut
Legendaarinen Robert Stackin juontama Unsolved Mysteriesin episodi (kausi 7, Episodi 21) vuodelta 1995. Käsiteltyjä aiheita Roswell, Area 51 ja sieppaukset.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings
Coreysta, Andrew’sta ja muista tietovuotajista
Salainen avaruusohjelma? Kyllä.
Vuodesta 2009 lähtien olen kirjoittanut ja puhunut mahdollisesta omasta yhteiskunnastamme irtautuneesta (breakaway) sivilisaatiosta. Tuohon aikaan ajatukseni keskittyivät tietoon siitä, että turvaluokitellussa maailmassa varmasti oli teknologisia kehityskulkuja, joita on pidetty salassa, joskus pitkänkin aikaa.
Kuuluisa stealth-hävittäjä oli täysin toimintakelpoinen ja pidetty salassa kuusi vuotta ennen kuin se julkistettiin virallisesti, kun stealth-teknologia itse oli ollut työn alla yli vuosikymmenen ajan ennen sitä, josta ei meille kerrottu. Muistan keskustelun entisen tieteentekijän kanssa, joka oli ollut NSA:lla 1960-luvun puolivälissä, joka sanoi minulle, että NSA:n tietokoneiden kellotaajuus ylitti 600 megahertsiä, nopeus jota kuluttajamarkkinat eivät saavuttaneet vielä 35 vuoteen. Nykypäivänä on huhuja, että NSA tai jokin muu tiedustelulafka on kehittänyt kvanttilaskennan — jota muulla maailmalla ei ole käytössä.
Syytteet ja huhut jatkavat myllyään radikaalista teknologiasta, jota tulee ‘mustasta maailmasta.’ Olen pitkään antanut pisteitä Brad Sorensenin ARV-tarinalle, jota Mark McCandlish kertoi. Jos se pitää paikkansa, se tarkoittaa että salaisia takaisinmallinnettuja lentäviä lautasaluksia on valmistettu salassa ja ne ovat olleet käytössä ainakin 1980-luvulta lähtien. Tämänsuuntaisia lausuntoja on tullut esiin 1980- ja 1990-luvuilla nimekkäältä ilmailujournalistilta James Goodallilta. Eräs Goodallin lähteistä Groom Lakella (Area 51) sanoi hänelle, “meillä on Nevadan aavikolla asioita, joita George Lucas kadehtisi”, sekä “meillä on juttuja, jotka ovat parempia kui Star Trek, Star Wars, mitään mitä näet elokuvissa.” Ja niin edelleen.
Ei sillä, että meidän tulisi ottaa tällaiset väitteet evankeliumina. Mutta on olemassa historia, kaava. Lisäksi monet sellaisia väitteitä esittäneet ovat henkilöitä, joiden taustat on varmistettu, vaikka heidän väitteitään ei olekaan. Mitä tulee UFOihin ja kaikenlaiseen siihen liittyvään, on fakta että meillä on käsillämme turvaluokiteltuja ja salaisia asioita. Ei ole mitään millä tuosta faktasta pääsee yli, jotain minkä päivätyökseen debunkkaavat sopivasti unohtavat joka kerta. Valitettavasti tutkimusta UFO-salailun maailmassa tekevät ovat estyneitä sekä aiheen vaikeuden takia, joka on merkittävä, että myös sen mukanaan tulevan salailun ja tarkoituksellisen vääristelyn takia.
Silti vuosien ajan olen todennut, että sen lisäksi että todennäköisesti on olemassa “breakaway-sivilisaatio”, joka käyttää turvaluokiteltua teknologiaa, joka todennäköisimmin on kehitetty osittain avaruusolentojen teknologiasta, mutta että tähän kuuluu myös salainen avaruusohjelma. Nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Eli, jos siis toteat nyt samoin niinkuin minä, että…
1) UFOt ovat todellisia
2) Me olemme saaneet jotain tästä teknologiasta haltuumme Roswellista ja muualta
3) Me olemme salaa tutkineet näitä läpimurtoja monien vuosien ajan
… silloin, on järkevää olettaa että:
1) Turvaluokiteltu maailma on tehnyt monia läpimurtoja vuosien mittaan, joista jotkut on kaupallistettu, ja toiset ovat todennäköisesti liian tärkeitä edes kaupallistamiseen ja niitä käytetään salaa. Sellaisiin kuuluu radikaalit voimanlähdeteknologiat, esimerkiksi. Epäilemättä olisi muitakin läpimurtoja, mutta kuka tietää mitä.
2) Sellaiset läpimurrot mahdollistaisivat näille henkilöille tehdä asioita, jotka ovat todella muun maailman kykyjen tuolla puolen, joihin kuuluu, niin hullulta kuin se kuulostaakin, monille mahdollisuus mennä “toiselle planeetalle”.
3) Niille, jotka tästä ovat tietoisia, olisi vähän tai ei yhtään insentiiviä antaa meidän muiden saada tietää mitä on käynnissä. Se on liian suuri asia, se on liian räjähdysherkkä salaisuus. Se tullaan ainoastaan heidän valintansa pohjalta paljastamaan kun se ei enää ole tärkeä, mikä isojen salaisuuksien tapauksessa pätee. Aina liian usein me saamme kuulla tärkeistä asioista silloin, kun ne eivät enää ole tärkeitä.
Voisin sanoa tästä enemmänkin, mutta olen sanonut sen useaan kertaan täällä, täällä, ja täällä, sekä monasti muualla. Näyttö tälle hypoteesille on erittäin vahvaa.
Uudet tietovuotajat: Andy, Corey ja muut
Monien vuosien ajan on ollut useita muitakin, joita usein kuvataan “tietovuotajiksi”, jotka ovat väittäneet olleensa mukana salaisissa avaruusohjelmissa. Voitaisiin sanoa, että olettaen että on olemassa sellainen asia kuin salainen avaruusohjelma, on täysin uskottavaa että joku ohjelmassa mukanaollut joskus tulisi siitä puhumaan.
Nimekkäimpiin henkilöihin näistä kuuluvat Andrew Basiago, Randy Kramer ja Corey Goode. Nämä henkilöt ovat väittäneet olleensa Marsissa pitkiä aikoja. Se on jo itsessään iso juttu, toki, mutta he ovat sanoneet myös matkailleet ajassa. Tapasin Andyn vuonna 2012 Santa Clarassa pidetyssä konferenssissa Kaliforniassa. Pidin häntä erittäin persoonallisena ja älykkäänä. Tottakai, se ei tarkoita että uskoisin tätä tarinaa. En usko, että hän meni “hyppyhuoneen” avulla Marsiin. En usko, että hän teki näitä asioita nuoren Barack Obaman kanssa 1980-luvulla. Ja en usko, että hän lapsena aikamatkusti Lincolnin Gettysburg-puhetta kuuntelemaan, huolimatta siitä että hän väitti että hän itse on siitä puheesta otetussa valokuvassa.
Tajuan, että on olemassa omituisia asioita, joita virallisena pidetyn todellisuuden rajat eivät sulje sisälleen. Mutta en ole pakotettu uskomaan jokaista vastaani tulevaa tarinaa, erityisesti niitä jotka ovat ilmiselvästi egoistisia, ja erityisesti niitä joiden tueksi ei ole todisteita.
Joten vuosien mittaan olen suurimmaksi osaksi sivuuttanut Andyn väitteet ja tarinat. Vaikka olen henkilökohtaisesti pitänyt niitä onnettomina, minulla ei ole koskaan ollut halua tai tarvetta tehdä niille paljoakaan.
Kehitin saman asenteen Corey Goodea kohtaan, joka myöhemmin on muuttunut vieläkin nimekkäämmäksi kuin Andy. Kuten jokaista ufologiasta kiinnostunutta, katsoin kun hänen väitteensä levisivät alalla vuodesta 2014 eteenpäin. Corey väitti menneensä Marsiin “20 and back”-ohjelmassa, joka alkoi hänen teini-iässään ja sitten ohjelman loputtua hänet lähetettiin takaisin Maapallolle. Mutta ei silloin kun hän oli kolmekymppinen, eikä Maapallolle 20 vuotta myöhemmin. Sen sijaan, hänet “ikäregressoitiin” ja “aikaregressoitiin” takaisin hänen teini-ikäiseen kehoonsa, takaisin samaan vuoteen jolloin hän lähti. Äiti ei koskaan tiennyt hänen lähteneen kotoa.
Selvästikin pidän tätä tarinaa ongelmallisena ja olin ihmeissäni siitä miten moni ihminen otti hänen sanansa todesta. Hänen tarinansa on täydellisesti suunniteltu vastaamaan ihmisten vastaväitteisiin siitä: ei mitään papereita, ei tarvinnut kadota 20 vuodeksi minnekään, ei yhtään perheenjäsentä joka puhuisi hänen puolestaan ja niin edelleen.
Minun suurin ongelmani Corey Gooden (ja Andyn ja Randyn kanssa) ei ole se, että “en usko” heitä. Kyllä, pidän heidän tarinoitaan epätodennäköisinä. Mutta se varsinainen ongelma on, että kenelläkään näistä ihmisistä ei ole minkäänlaista näyttöä, jotta riippumaton tutkija voisi sanoa asiasta mitään suuntaan tai toiseen.
Tieteenfilosofiassa on käsite nimeltään falsifiointi. Jos jokin on falsifioitavissa, se ei tarkoita sitä että se on valetta. Se tarkoittaa, että sitä on mahdollista testata, tutkia, määrittää onko se totta vai tarua. Se voi kertoa, että minun matkalaukkuni painaa 35 paunaa. Se on falsifioitavissa, koska voit ottaa laukkuni ja laittaa sen vaa’alle. Voisin sanoa sinulle että viisi vuotta sitten punnitsin laukkuni eräälle lennolleni ja se painoi 35 paunaa. Tuo ei olisi todennäköisesti falsifioitavissa — ellet sitten tarkista jostain lentokentän arkistoista.
Minun laukkuni tapauksessa saattaisit epäillä väitettäni, ja vaikka et kykenisikään osoittamaan väitettä oikeaksi tai vääräksi. Se on täysin arkipäiväinen asia.
Mutta kun puhutaan merkittävistä väitteistä — tosi isoista väitteistä jotka ovat sekä radikaaleja ihan itsessään mutta jotka voivat muuttaa koko alan (ja tuoda mainetta ja kunniaa niiden esittäjille), silloin me selvästikin tarvitsemme korkeammat standardit kuin “vaikuttaa mukavalta kaverilta jolla on kiva tarina joten uskon häntä.”
Minun tulee painottaa, että ketään näistä tietovuotajista ei ole esittänyt väitettä, jonka riippumaton tutkija voisi vahvistaa. Kaikki perustuu luottamukseen. Sellaisten tarinoiden uskominen vie meidät vaaralliselle tielle, joka on jo valmiiksi epäluotettavalla alalla skeptikkojen jatkuvassa tähtäimessä.
MUFON Symposium
Henkilökohtaiset mielipiteet sikseen, minulla ei ole halua käydä sotaa kenenkään kanssa tällä alalla. Minulla ei ole aikaa tai energiaa perustella näitä asioita enempää. Tämä huolimatta siitä että lähes joka viikko saan viestejä ihmiiltä jotka haluavat minun hyökkäävän näiden ihmisten kimppuun. Minä osaltani haluan tehdä omat tutkimukseni ja keskittyä UFO-ilmiön itsensä mielenkiintoisiin nyansseihin.
Mutta en kyennyt pysymään poissa härdellistä tietystä syystä. Kuusi kuukautta sitten MUFONin johtaja Jan Harzan pyysi minua puhumaan MUFONin kansainvälisessä symposiumissa. Siitä oli kuusi vuotta kun olin puhunut siellä viimeksi.
Päätin hyväksyä Janin tarjouksen puhua vuoden 2017 symposiumissa. Sitten hän kysyi minulta puhuisinko erityisesti salaisesta avaruusohjelmasta. Itse asiassa en halunnut, ja sanoin hänelle niin. Olin käsitellyt sitä aiemmin ja minua kiinnosti muut asiat. Mutta hän todella halusi, ja ajattelin että joo, voin tehdä uutta tutkimusta ja esittää löydökseni.
Useita kuukausia aiemmin olin saanut kuulla, että MUFON oli ottanut tämän konferenssin pääteemaksi, ja että Corey Goode, Andrew Basiago, William Tompkins ja tri. Michael Salla sekä pitäisivät esityksensä tästä samasta aiheesta että siellä olisi paneelikeskustelu heidän kesken. (Minun tulisi lisätä, että MUFON oli kutsunut myös muita tutkijoita, mm. Mark McCandlishin ja Michael Schrattin, jotka molemmat ovat erittäin uskottavia, sekä Gary McKinnonin Skypen kautta.)
Ennen kuin jatkan, sanon muutaman sanan Michael Sallasta ja Bill Tompkinsista. Olen tuntenut Michaelin yli vuosikymmenen, ja meillä on ollut monia pitkiä keskusteluja. Voin sanoa tässä tunteneeni hänet henkilökohtaisesti: uskon että hän on tehnyt aitoa ja hyvää tutkimusta monista asioista, mutta hänellä on taipumus olla liian luottavainen. Minun perspektiivistäni se on aina ollut niin. On ihmisiä, jotka rakastavat hänen työtään ja sitten on vihaajia. En ole kumpaakaan, mutta aina katson informaatiota ja sen käyttöarvoa. Joskus saan hyvää informaatiota ja oivalluksia hänen työstään ja niin pidän häntä kuuntelemisen arvoisena, silloinkin vaikka en hyväksyisi hänen nopeisiin johtopäätöksiin loikkaamista.
Bill Tompkins on mielenkiintoinen tapaus. Hän on 9-kymppinen, ja kirjoitti tuoreeltaan kirjan Selected by Extraterrestrials, joka kuvaa hänen elämää ja väitteitään laivaston salaiseen ohjelmaan osallistumisesta, jossa rakennettaisiin salainen avaruuslaivasto. Toisin kuin muut väitetyt tietovuotajat, Tompkinsilla on ura, joka on varmistettavissa: hän työskenteli Douglas Aircraftilla monia vuosia ja hänen CV:nsä on äimistyttävä. Tämä oikeasti merkitsee jotain. Minun tulisi lisätä, että tri. Salla ja tri. Bob Wood ovat molemmat tehneet paljon töitä tutkiakseen ja vahvistaakseen Tompkinsin taustat ja he löytäneet ainakin jonkin verran todisteita Tompkinsin väitteille.
Kuitenkin minulla on epäilykseni Tompkinsia kohtaan. Monet eivät tätä tiedäkään, mutta minulla oli mahdollisuus toimia hänen kustantajanaan. Kun sain kuulla hänestä Bob Woodilta, mutta ennen kuin luin hänen kirjansa käsikirjoituksen, olin suostunut periaatteessa julkaisemaan sen. Mutta käsikirjoituksen luettuani päätin kieltäytyä. Pidin kirjan sävyä sellaisena, että se toisi alalle epäuskottavuutta, enkä halunnut olla sen kanssa missään tekemisissä. Löysin kirjasta useita ilmiselviä virheitä, sekä esimerkkejä egoismista, jotka eivät istuneet omaan tyyliini. Toivoin Tompkinsille hyvää ja siinä kaikki. En ollut luonut lopullista mielipidettä Tompkinsista enkä varmaan koskaan tule niin tekemään. Jos todisteita löytyy ja niitä voidaan esittää hänen väitteidensä tueksi, sitten katson niitä.
Jokatapauksessa, kun sain kuulla että hän on samassa paneelissa Coreyn, Andyn, Billin ja Michaelin kanssa, soitin Janille ja kohteliaasti kysyin häneltä mitä hän ajatteli. Mainitsin huolistani MUFONin päätöstä koskien tuoda henkilöitä esiintymään, joilla on väitteitä joita ei voida osoittaa todeksi. MUFONilla loppujenlopuksi piti olla todisteisiin perustuvat standardit.
Jan selitti asiansa niin hyvin kuin osasi, olennaisesti hän sanoi haluavansa tuoda esiin moninaisen ja kiinnostavan mielipiteiden kavalkaadin ja antaa osallistujien itsensä päättää asiasta. No, MUFONin annetaan tehdä mitä se haluaa, ja tottakai kansan annetaan sanoa mitä se haluaa vastauksena. Mutta minä jäin tästä mielenkiintoiseen välikäteen, ja tajusin että oli alka ilmaista ajatuksiani asiassa selkeämmin.
Tein sen muutamassa radiohaastattelussa, etenkin Bill Ryanin kanssa heinäkuun alussa 2017. Tuo haastattelu on Youtubessa ja siitä saa hyvän yleiskuvan ajatuksistani koskien näitä tietovuotajia ja heidän väitteitään. Vastauksista päätellen minulle on selvää, että haastattelu on osunut arkaan paikkaan monilla.
Siitä lähtien Andrew Basiago on väittänyt minua valehtelijaksi ja disinformaation levittäjäksi, mutta minun tietääkseni kukaan muu asianosainen ei ole.
Itse asiassa puhuin hiljattain Corey Gooden kanssa ja sanoin hänelle käytännössä samat asiat kuin tässä kirjoitan. Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista, ja vaikka olen skeptinen hänen tarinaansa kohtaan, se on vähemmän tärkeää kuin se seikka, että hänen väitteensä eivät anna minun riippumattomasti vahvistaa niitä. Coreyn puolesta sanon, että hän ei ottanut asiaa henkilökohtaisesti ja me puhuimme sivistyneesti ja hyvässä hengessä.
Haluan tehdä tämän pointin niin selväksi kuin pystyn. Minun mielipiteeni (ja teidän) eivät merkkaa paljoakaan. Se mikä merkkaa on todisteet jotka voidaan tuoda esiin näistä tarinoista. Pidän mahdollisena, että näissä kertomuksissa on totuuden siemen. Uskon, että radikaalia teknologiaa on pidetty poissa saataviltamme. Uskon ARV-tarinaan ja moneen muuhunnkin. Mutta jos tarina ei anna minulle mahdollisuutta kiistää tai vahvistaa sen perusväitteitä, silloin se on minulle tutkijana käyttökelvoton.
Tämä on erityisen totta jos en voi vahvistaa todeksi edes henkilön väitettyjä taustoja. Olen sanonut tämän monta kertaa. Ei voi pitää tietovuotajana jos ei voi vahvistaa sitä, että vuotaja on kuka hän sanoo olevansa. William Binney on sisäpiiriläinen. Me tiedämme kuka hän on. On muitakin oikeita sisäpiiriläisiä. Jos ei voi vahvistaa edes perusväitteitä urasta, silloin ei ole sisäpiiriläinen.
Disinformaatiota vai jotakin muuta?
Noin vuosi sitten Jimmy Churchin haastattelussa sanoin, että jos minä olisin salaisen avaruusohjelman johtaja, haluaisin että ympärillä pyörisi ihmisiä joilla on aivan uskomattomia tarinoita. Haluaisin varmistaa, että he saisivat tarpeeksi julkisuutta, jotta koko asia tuntuu täysin älyttömältä. Tämä pitäisi massat tarpeeksi kaukana, ja se sekoittaisi monia aitoja tutkijoita ja lähettäisi heidät eri suuntiin seuraamaan vääriä johtolankoja.
Meidän pitää tätä aitona mahdollisuutena. Erityisesti kun mietimme Amerikan historiaa Cointelpron vinkkelistä, false flageja ja värivallankumouksia joita se on vehkeillyt ympäri maailmaa, Snowdenin vuotoja, ja jopa entistä Obaman hallinnon virkamiestä Cass Sunsteinia joka puhui soluttautumisesta väitettyihin hallituksen vastaisiin organisaatioihin. Jos joku haluaisi varjella salaista avaruusohjelmaa hänen kylväessään sontaa UFO-kentälle, he saattaisivat aivan hyvin istuttaa tällaisia tietovuotajia.
Näiden henkilöiden sanomisille on useita mahdollisuuksia. Omalta osaltani en halua ottaa kantaa niihin. Minulla ei ole vastauksia.
1) Voisiko olla, että he ottivat osaa ohjelmaan ja järkyttyivät siitä niin kovasti kun heidät potkittiin pellolle? Tiedän useita entisiä armeijan henkilöitä, joiden mielenterveys järkkyi kun heidän piti varjella salaisuuksia, joille he altistuivat. Pidän tätä rikoksena, jse sellainen tulisi johtaa toimiin, mutta järjestelmämme on epätoivoisen ja parantamattoman korruptoitunut, ja on ollut sitä vuosikaudet. Ainakin yksi uskottava henkilö on astunut esiin minulle ja kertonut saman asian, kuin mitä tapahtui entiselle korkea-arvoiselle KGB-upseerille.
Jos tätä on tapahtunut yhdelle tai useammalle tietovuotajalle, olisiko mahdollista, että heidän väitteissään olisi totuuden siemen? Loppujen lopuksi disinformaation merkki on esittää tärkeä totuus useilla ilmiselvillä valheilla kuorrutettuna. Sillä tavoin totuutta pilkataan ja salaisuus pysyy salassa pidempään. Kun pyörittää tärkeää salaista avaruusohjelmaa, kaikki liittyy ainoastaan lisäajan hankkimiseen, ja joka hetki merkkaa.
2) Voisiko olla, että yksi tai useampi heistä ovat yksinkertaisesti henkisesti epävakaita? Tämä ei ole minun arvioitavissani, mutta olen tavannut monia sellaisia, heitä on olemassa. Tästä tapauksesta en osaa sanoa.
Haluaisin lisätä tässä jotain. Jos joku näistä henkilöistä on järkyttyneessä mielentilassa, oli se sitten trauman tai universumin satunnaisen tapahtuman johdosta, heillä on minun sympatiani. Jos joku heistä on kokenut vakavaa traumaa, se voi olla että ainoa tapa jolla he voivat kasata itsensä henkisesti on luoda uskomusjärjestelmä jossa he itse haluavat elää, sellainen joka auttaa heitä tuomaan järkeä omaan elämään ja joka suojaa heitä paljon karmeammalta todellisuudelta. Sellainen uskomus olisi tärkeä heille, niin että he haluaisivat säilyttää sen hinnalla millä hyvänsä.
Tämä on kaikki spekulaatiota.
3) Onko kyseessä vain pelkästään hyvän tarinan veistely? Kerron teille tarinan omasta menneisyydestäni.
Monta vuotta sitten minulla oli läheinen ystävä nimeltään Bill, joka oli hauskin, älykkäin ja kiltein ihminen jonka tunsin. Hän kuoli vuonna 1990 ja kaipaan häntä kovasti. Bill kuului DuPont-sukuun, niin hän sanoi. Hän puhui myös paljon siitä, että hän oli käynyt Juilliardin musiikkikoulun, hän on toiminut Philadelphian orkesterin kapellimestarina ja jopa pitänyt pianokonsertin lapsena kuningatar Elisabetille. Silloin nuorempi minä uskoi häntä. Billin kuoltua eräs kollegoistani tutki hänen taustojaan. Tämä oli kaikki aikana ennen internetiä, mutta siitä huolimatta hän sai selville että Bill ei kuulunut DuPont-sukuun. Sen sijaan hänen äitinsä oli ollut DuPontin sihteeri. Bill ei koskaan käynyt Juilliardia, ei koskaan ollut kapellimestarina Philadelphian orkesterille, eikä todellakaan ollut tavannut kuningatarta!
Ystäväni oli patologinen valehtelija hänen omista saavutuksistaan. Kaikessa muussa hän oli, tietääkseni, täysin rehellinen. Kiinnostava juttu tässä on, että hänen valehtelunsa ei estänyt häntä olemasta hyvä ja luotettava ystävä minulle tai muille. Bill vain halusi kaunistella itseään.
Opin Billiltä, että voit olla hyvä ihminen ja silti valehdella. Kääntäen, voit olla täysi paska ja puhua totta. Kun me tutkimme minkäänlaisia väitteitä, meidän tulee muistaa että persoona täytyy ottaa huomioon.
Vielä yksi juttu valehtelusta. Kun joku valehtelee sinulle, useimmiten uskot häntä. Siksi he valehtelevat. Koska usein se toimii ja jotkut ovat hyviä siinä. Monet ihmiset ovat aidosti rehellisiä, mutta heillä on vaikeuksia kuvitella miksi joku toinen voisi valehdella. He luottavat, mutta liiaksi.
Joten valehtelevatko nämä tietovuotajat? En tiedä. Jos joku kykenee dokumentoimaan oikeaksi osoitettavan valeen, silloin meillä on tarve tietää. Mutta juuri nyt en esitä asiasta sellaisia väitteitä.
4) Onko kyseessä tapaus, jossa ihmiset oikeasti tekivät väittämänsä asiat, ja eivät vääristelleet tarinaansa? Jos kyll, silloin haluaisin ajatella heidän tajunneen että heillä on monia esteitä ylitettävänään kun puhutaan uskottavuudesta. Saan heistä sellaisen kuvan, että jotkut heistä tajuavat tämän, kun taas toiset eivät.
Jatkossa
Pysyn halukkaana keskustelemaan aiheesta sivistyneesti Coreyn, Andrew’n, Bill Tompkinsin, Michael Sallan, tai kenen tahansa muun samanlaisia väitteitä esittäneen kanssa. Tavallaan ymmärrän heidän kantansa, koska tiedän minkälaista se on puhua elämäntapaskeptikoille UFO-aiheesta.
Kuitenkin, kaikessa yhteydenpidossani tällaisten henkilöiden kanssa, heidän tulee tajuta että todistustaakka on heidän harteillaan. Sitä minä teen UFOjen kanssa. Tarina, jota ei voida osoittaa todeksi, ei vain merkkaa paljoakaan, eikä auta jos joku satunnainen henkilö tukee tarinaa. Sanat eivät yksin riitä. Mitään ei voida uskoa suorilta.
Olen ollut alalla tarpeeksi kauan tunteakseni itseni vastuulliseksi sen puolestapuhujana. On lukemattomia ihmisiä, jotka eivät haluaisi mitään muuta kuin nähdä UFO-tutkimusalan romuttuvan. Se olisi suuri tragedia.
Yksi aikamme ongelma on, että ihmiset nauttivat draamasta ja raivosta. Sosiaalinen media vahvistaa vaikutusta, mahdollistaa tunteiden leviämisen yhteisössä kuin tulipalo. Haluaisin rohkaista jokaista tukijaa ja kriitikkoa ottamaan askeleen taaksepäin, vetämään syvään henkeä ennen jatkamista suu vaahdossa omalla sotajalalla. Muistakaa että henkilökohtaisista insentiiveistä on aina paras pysyä kaukana ja pysyä kiinni faktoissa, mihin ne sitten johtavatkin.
Kukaan ei ole kiinnostunut ufologiasta sen takia, että tutkijat keskenään tappelevat. He ovat kiinnostuneet ufologiasta koska se on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista aikamme aiheista. Siinä on käynnissä jotain erittäin tärkeää, ja ainoa tapa menestyä totuuden selvittäjänä on pitää kiinni totuudesta: tutkia ilmiötä itsessään ja niin suurella huolella kuin mahdollista.
Artikkelin julkaissut Richard Dolan Press
