UFO futismatsin aikaan Roomassa

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 5, 2022
Havaintopaikka: Rooma, Italia

Lähde: https://www.instagram.com/sebnspace/

 

Olen pitkään uskonut, että monet UFOt valitsevat missä näyttäytyä jotta aluksella olisi enemmän silminnäkijöitä. Tässä on sellainen tapaus. UFO kiitää stadionin yllä Roomassa lauantai-iltana. Stadion on iso, 70 tuhatta paikkaa! Joten monet näkivät sen kun se kiisi taivaalla. Tämä on fantastista!

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Ennennäkemättömiä astronomisia tapahtumia odotettavissa vuodelle 2023

Huolimatta siitä uskotko ennusteisiin, Baba Vangan ennustukset on tunnettuja niiden tarkkuudesta. Arviolta 80% Vangan ennustuksista on osoittautunut paikkansapitäviksi.

Vangeliya Pandeva Gushterova (1911-1996), joka tunnetaan nimellä Baba Vanga, oli bulgarialainen mystikko ja herbalisti. Hän on lapsuudesta saakka ollut sokea. Baba Vanga vietti suurimman osan elämästään Kozhuh-vuorten Rupite-alueella Bulgariassa.

Hänen oman todistuksensa mukaan, 12-vuotiaana elämänsä käännekohta sattui kun ’tornado’ väitetysti nosti hänet ilmaan ja heitti läheiselle kentälle. Hänet löydettiin pitkien etsintöjen jälkeen. Silminnäkijät kuvasivat hänet erittäin pelästyneenä, ja hänen silmänsä olivat täynnä hiekkaa ja pölyä; hän ei kyennyt avaamaan niitä kivun takia. Rahat riittivät ainoastaan osittaiseen operaatioon, jolla hänet voitaisiin parantaa. Hän lopulta menetti näkönsä lopullisesti.

 Baba Vangan ennustusten mukaan vuosi 2023 ei näytä hyvältä.

Maapallon kiertoradalla sattuu iso astronominen tapahtuma. Tämän tapahtuman seuraukset voivat olla katastrofaalisia Maapallolle.

Hän on myös väittänyt, että Maapallolle iskeytyy ennennäkemättömät aurinkomyrskyn, jollaisia kukaan ei ole nähnyt ennen.

Avaruusolennot vierailevat Maapallolla vuonna 2023, ja jos tuo tapahtuu, me saatamme löytää itsemme ’pimeyden keskeltä’ ja miljoonat kuolevat, ennusteen mukaan.

Astronomisten tapausten ja avaruusolentojen lisäksi hän väitti myös, että vuonna 2023 tapahtuisi ydinvoimalan räjähdys ja ’iso maa’ tulisi tekemään bioasetutkimusta ihmisillä. Sellainen tutkimus johtaisi tuhansien ihmisten kuolemaan. Myöskin laboratoriossa kasvatetut ihmiset (koeputkilapset) saattavat muuttua todellisuudeksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Satelliittikuvasta paljastuu mystinen alus Area 51:llä

LAS VEGAS (KLAS) — Kolmion muotoinen hävittäjän kokoinen lentokone — mahdollisesti aiemmin koskaan havaitsematon — valokuvattiin maailman tunnetuimman “salaisen” tukikohdan yllä — Area 51 — ja ihmiset ovat innokkaasti keskustelleet havainnosta.

Tyler Rogoway, sotateknologian opiskelija, kirjoitti lentokoneesta The Driveen. Hän sanoi, että Planet Labsin satelliittikuvat tammikuun 26. päivältä 2022 näyttivät kolmiomaisen “möykyn suuren eteläisen hangaarin pohjoispäädyssä”. Paremmat kuvat tulevat antamaan selkeämmän käsityksen tunnistamattoman aluksen yksityiskohdista.

 

Area 51 ei ole enää salaisuus. Se on 80 mailia pohjoisluoteeseen Las Vegasista Groom Laken vierellä. Alue on rajattu yksityishenkilöiltä. Area 51 perustettiin kylmän sodan aikaan ja siitä tuli nopeasti koealue amerikkalaisille vakoilukoneille kuten U-2, SR-71 Blackbird ja F-117 Nighthawk.

Mystisen lentokoneen tultua julki ensi kertaa ihmiset ovat kirjoitelleet blogipostauksia ja analysoineet valokuvia selvittääkseen mikä kohde voisi olla kyseessä.

Eräs henkilö sanoi Secret Projects -blogissaan, “Ei tule muuta mieleen kuin F-16XL, vaikka tällä on selviä eroja rungossa ja siipien muodossa.”

Eräs toinen kirjoitti: “Tämä mysteerijuttu valokuvassa näyttää melkein kuin Saab J-35 Drakenilta.” Jotkut ovat spekuloineet, että se ei olisi edes todellinen. “Mielestäni se on todennäköisesti vain jokin malli minkä he ovat ottaneet esiin kaikkia pelotellakseen.”

Muutamat pitivät sitä vaikeana uskoa, että jotain niin salaista ei peiteltäisi. “Tällaisen todellisen ja arkalauonteisen jutun jättäminen parkkiin kiitoradalle 3-4:ksi päiväksi, kätkemättä? Eivät he tekisi niin.”

Rogoway jatkaa kirjoittamalla, että mystiseen lentokoneeseen voisi liittyä yksi salainen ohjelma, eli NGAD (Next Generation Air Dominance) joka on ollut koekäytössä. Ilmavoimat on myös testaillut yliäänikoneita.

Rogowaylla on paljon lisää tietoa tapauksesta. Voit lukea koko jutun täältä.

 

Artikkelin julkaissut Mystery Wire 

Area 52: Nevadan toinen salainen tukikohta

Videon tarina ja allaoleva teksti alunperin lähetettiin marraskuussa 2007 Las Vegasin KLAS-TV:llä. Joerg Arnun haastattelu tehtiin JANET-lentokoneparkin ulkopuolella Las Vegasissa lokakuun 10. päivä 2007.


MYSTERY WIRE — Maailman tunnetuin “salainen tukikohta” — Area 51 — on ikuistettu kirjoihin, elokuviin ja uutisiin sen roolista salaisen armeijan teknologian kehityksessä. Harva kuitenkin tietää, että Area 51:lla on sisarlafka Area 52.

Vuosikymmenten mittaan Nevadan aavikolla sijaitsevaa laitosta on pommitettu, myrkytetty ja säteilytetty kansallisen turvallisuuden ja salaisten teknologioiden kehittämiseksi.

Tukikohdan lähellä ja Tonopah’ssa asuvat ihmiset ovat nähneet salaisten lentokoneiden lentävän yllään jo vuosikymmenten ajan, mutta he pitävät havainnot omina tietoinaan.

Läheisen Area 52 alueella Tonopah’n kunnassa asukkaat kuten Jose Ramirez näkevät kymmeniä jättövanoja tukikohdan ympärillä päivittäin. Todennäköisimmin yksityiseen terminaaliin henkilökuntaa kuljettavat lentokoneet jättävät niitä taivaalle. Nämä lennot tunnetaan JANET-lentojen nimellä.

Vuoden 2007 haastattelussa Ramirez sanoi, “Kun menin sinne ensi kertaa, he puhuivat siitä miten he työskentelevät NASAn lentokoneen parissa, joka menee avaruuteen ja tulee takas maahan ja laskeutuu.”

Ramirez sanoo, että hänen pari perheenjäsentään on ollut töissä Area 52:lla, ja hän osaa olla kysymättä sen enempää heiltä mitä he siellä tekevät.

Toisin kuin paremmin tunnettu Area 51, Area 52 ei näy kartoissa. Se on yleensä siellä Tonopah’n koealueen (Tonopah Test Range, TTR) nimellä, mutta armeijan tarkkailijat sanovat sillä olevan toisia nimiä. “TTR:n viitataan virallisissa dokumenteissa Area 52:na”, sanoo Arnu, nevadalainen dreamlandresort.comin yrittäjä Rachelin kunnassa. “Monta kertaa Area 51:ltä on siirretty oikeita mustia projekteja Tonopah’n koealueelle. Area 51 tottakai on supersalainen. Tonopah’n koealue on hieman vähemmän salainen.”

Area 52:lla on symbioottinen suhde kuuluisampaan Area 51:n. PRojektit, jotka saavat alkunsa 51:lla otetaan usein käyttöön 52:lla. Kyllä, salaisuuksia voi pitää ja niitä on myös pidetty.

“Aina on jotain, jota siellä on menossa. Jokin salainen projekti”, Arnu sanoo.

Sekä Area 51 että 52 ovat olleet suuressa roolissa F-117 stealth-hävittäjän koekäytössä. Hävittäjät on jo vedetty pois käytöstä säilöön TTR:lle, mutta niitä on sanottu näkyvän lentokäytössä Rachelin yllä Nevadassaa, kiitämässä kohti Area 51:a.

Pilotti Gabe Zeifman hänen Cessna 150:n edessä, sama kone jolla hän on lentänyt sekä Area 52:n että Area 51:n vierestä. (kuva: Gabe Zeifman)

Vuoden 2019 lopulla ja uudestaan 2020, yksityispilotti Gabe Zeifman laillisesti lensi yksityiskoneensa salaisen tukikohdan vierestä. Yksityispilottien tulee saada lentolupa rajattuun ilmatilaan ilmavoimilta. Tämä on juuri se mitä Zeifman teki, ja hän sai luvan ottaa kuvia sekä Area 52:sta että Area 51:sta.

Alla Gabriel Zeifmanin ottamia kuvia Tonopah’n koealueesta. Klikkaa kuvaa niin näet sen kokonaan.


LINKKEJÄ
Vuoden 2019 TTR Panorama
dreamlandresort.com
LazyGRanch.com-sivu TTR:stä


George Knapp
Miten lähdit hommaan mukaan?

Joerg Arnu
Kiinnostuin salaisten tukikohtien tutkimuksesta ja mustan budjetin toiminnasta vuonna 1999, jolloin vierailin Area 51:lla. Näin Area 51:n turvatoimet. Ja tajusin miten vähän konkreettista informaatiota Area 51:sta oli olemassa. Aloin vain kaivella ja perustin oman verkkosivun dreamlandresort.com, jonne laitan infoa Area 51:sta ja mustista projekteista muille kiinnostuneille.

George Knapp
Ja on suuri verkosto tästä kiinnostuneita ihmisiä, eikö?

Joerg Arnu
On. En tajunnut sitä ennenkuin verkkosivuni perustettuani miten paljon ihmisiä kiinnostaa. He vain odottelevat jotain mihin tarttua ja sitten he kerääntyvät yhteen ja keskittävät voimansa ja tutkimuksensa. Ja minulla oli onnea matkassa, että dreamlandresortista tuli eräänlainen näiden ihmisten kokoontumispaikka.

George Knapp
Kerro vähän mitä sivuilla on.

Joerg Arnu
Verkkosivuilla on paljon infoa Area 51:sta, Tonopah’n koealueesta, mustista projekteista, Nelliksen tukikohdan harjoituksista, punaisen lipun harjoituksista. Ja verkkosivuilla on foorumi jolla ihmiset voivat keskustella ja kertoa mielipiteistään ja siitä mitä he ovat saaneet selville. Ja kun he kysyvät kysymyksiä Area 51:sta. Meillä on keskustelua, meillä on chattihuone jossa voi jutella muiden kaanssa. Me annamme heille eräänlaisen kommunikaatiokanavan yhteiselle kiinnostuksen kohteelle.

George Knapp
On paljon ihmisiä jotka menevät sinne, ottavat kuvia julkisista kohteista, eivät tee mitään laitonta, ja siten näyttävät muille miltä se näyttää.

Joerg Arnu
Kyllä, meillä on löyhästi yhteen liittynyt verkosto ihmisiä, jotka menevät sinne ja lähettävät informaatiota ja kuvia ja me laitamme ne sivuille ja jaamme muiden kanssa jotka infoa etsivät.

George Knapp
Toki on riskejä, olit Chuck Clarkin kaveri, tiedät mitä hänelle kävi, olit yhteydessä häneen silloin ja puhuitte mitä siellä tapahtui niiden sensorien kanssa. Onko tekemisilläsi riskejä?

Joerg Arnu
Itse asiassa tuolloin sekä viestittelin Chuckin kanssa että menimme yhdessä sinne ja löysimme ne sensorit tien laidasta. Minä pyrin noudattamaan sääntöjä. En mene aitojen yli. En ole koskaan mennyt luvatta ilmavoimien maille tai TDR:lle tai Area 51:lle. Aina välillä niitä camo-tyyppejä (turvamiehet) tulee, jotka kiihtyvät siitä mitä joku siellä tekee. Minulla oli pari kertaa jolloin he todella yrittivät ärsyttää minua ja estää minua tekemästä mitään. Yhdellä näistä kerroista menin patikoimaan rajatun alueen pohjoispuolelle Whitesidesiin, yhdelle entisistä Area 51:n näköalapaikoista, ja he tarkkailivat minua hetken aikaa ja sitten kun vain jatkoin heistä piittaamatta, he tulivat käytännössä aavikon yli ajamaan minut pois tieltä ja pysäyttivät suoraan minun eteeni ja yrittivät lannistaa minua jatkamasta.

George Knapp
Asia kiinnostaa maailmanlaajuisesti, saat vierailuja sivuille eri puolilta planeettaa.

Joerg Arnu
Kyllä, meillä on porukkaa ympäri maailman, Britanniassa, Euroopassa ja Aasiassa on paljon kiinnostusta mustiin projekteihin. Tarkoitan, että ihmiset haluavat kyetä katsomaan verkkosivuilta uusimmat tiedot ja kysyä kysymyksiä. Puhua vakkareille.

George Knapp
Puhutaan Tonopah’sta. Oletko kuullut TTR:stä puhuttavan Area 52 -nimellä?

Joerg Arnu
Kyllä, TTR:n viitataan virallisissa dokumenteissa nimellä Area 52. Kaikki tuo ulottuu aina Nevadan koealueelle, kun he tekivät ydinkokeita 1950-luvulla Nevadassa, ja koko koealue oli jaettu alueisiin. Ja Groom Lake sekä osa Papoose Lakea sai nimen Area 51 tämän alueen tunnistusta varten, ja alue Tonopah’n lähellä sai nimen Area 52.

George Knapp
Useimmat eivät tajua, että Area 51:lla on tämä siskonsa Area 52.

Joerg Arnu
Niinpä!  Area 52 on olemassa. Ja se näkyy julkisissa dokumenteissa, jotka on saatavilla verkossakin.

George Knapp
Onko sitten näiden välillä yhteys? Voitko kertoa siitä? Tarkoitan, joskus juttuja siirrellään 51:sta 52:n, eikö? Mustia projekteja.

Joerg Arnu
Aivan. Useaan otteeseen, itse asiassa, on siirretty mustia projekteja Area 51:sta Tonopah’n koealueelle. Area 51, toki, on supersalainen laitos. Tonopah’n koealue on hieman vähemmän salainen, mutta se on kuitenkin salainen, mutta ei supersalainen. Eräs sellainen kerta oli 1970-luvulla, silloin Area 51:llä tehtiin paljon tutkimusta venäläisistä hävittäjistä. He saivat käsiinsä yhden näistä hävittäjistä. Me emme halua puhua siitä miten he sen saivat käsiinsä. Ja sitten he vain leikkivät niillä.

He yrittivät keksiä mitä he voisivat tehdä ja mitä he eivät saisi tehdä. Miten voisimme voittaa ne. Ja tämä projekti myös siirrettiin Tonopah’n koealueelle myöhemmässä vaiheessa, jolloin pilotteja koulutettiin Tonopah’n koealueella lentämään niitä venäläisiä Mig-hävittäjiä. Mig-25, Mig-29, SU-27 sekä noiden koneiden taktista arviointia varten että osallistumaan punaisen lipun harjoituksiin. Ja sitten seuraava suuri projekti, joka siirrettiin Area 51:sta Tonopah’n koealueelle oli F-117 stealth-hävittäjä, joka alunperin oli kehitetty Area 51:lla täysin salassa. Ja sitten se siirrettiin Tonopah’n koealueelle taktista arviointia varten. Kun se oli lentokelpoinen, hävittäjänä käytettävä kone, he siirsivät sen Tonopah’n koealueelle ja koittivat miettiä miten parhaiten lentää ja käyttää sitä, mitä se kykenee tekemään.

George Knapp
Ja sitten tottakai se tuli julki. Oli sinunlaisia ihmisiä, Jim Goodall, John Lear, ja muita. Tiesitte että sitä lennettiin siellä, se näkyi siellä vuosia ja siitä ei puhuttu.

Joerg Arnu
Se oli Tonopah’n avoin salaisuus. Ja tottakai Tonopah kun on sellainen pikkukunta, on paljon paikallisia joiden elinkeino riippuu Tonopah’n koealueesta. Joten se oli avoin salaisuus, kukaan ei halunnut puhua siitä ettei pilattaisi tulonlähdettä. Ja aina välillä ihmiset tulivat katsomaan kun niitä lennettiin yöllä, ja sitten he raportoivat nähneensä lentäviä kolmioita. Ja monet niistä yhdistettiin UFOihin.

George Knapp
Onko sinulla ideaa mitä siellä nyt lennetään? Onko siellä jonkinlaisia lentokoneohjelmia?

Joerg Arnu
Kyllä, TTR:llä on useita juttuja käynnissä. Tällä hetkellä yksi käynnissä olevista jutuista on, että heillä on suuri tutka-alue ympäri Tonopah’n koealuetta. He periaatteessa testaavat lentokoneita erilaisia tutkia vastaan, joista monet ovat venäläistä alkuperää. He yrittävät selvittää miten venäläiset näkevät stealth-koneemme, mitä me voimme tehdä asialle? Miten voimme parantaa designia? Joten iso osa Tonopah’n koealueen toiminnasta liittyy sähköiseen kenttätaisteluun. Toinen iso juttu Tonopah’ssa juuri nyt (2007) on, ja tästä olen aika varma, että heillä on erilaisia UAV:ta joita he arvioivat taktisesta näkökulmasta. He yrittävät selvittää miten parhaiten käyttää niitä.  Okei, meillä on nyt näitä UAV:ta, ne on hienoja lentää, mitä meidän pitäisi tehdä niiden kanssa? Miten parhaiten käyttää niitä? Koska tämä on täysin uudenlaista teknologiaa. Ja meidän pitää keksiä kokonaan uusia tapoja käyttää niitä.

George Knapp
Olen nähnyt jotain viittauksia Predator-droneihin.

Joerg Arnu
Aivan, siellä on kokonainen eskadroona näitä Predatoreja. Niitä säilötään Indian Springsissa aika lähellä. Myöskin tehdään toimintakokeita. Miten voisimme parantaa niitä. Yksi asia joka tästä seurasi oli Reaper, Predatorin isoveli. Se on samanlainen design, mutta paljon isompi, ja se voi kantaa paljon suuremman lastin.

George Knapp
Niin että he tekevät siellä juttuja. Hei selvitetään jotain salaisia juttuja mitä Predator osaa tehdä. Selvitetään miten se toimii ennen kuin me näytetään se muille Indian Springsissa.

Joerg Arnu
Niin. Meillä on näitä UAV:ta. Ne on hienoja. Me emme menetä pilotteja jos sellainen ammutaan alas. Meidän ei tarvitse huolehtia elämän menetyksestä. Niitten design on kompakti. Selvitetään nyt että miten voitaisiin parhaalla tavalla käyttää niitä ja mihin, tiedustelun lisäksi.

George Knapp
Eli tutkat, UAV:t, mitä muuta? Mitä muuta siellä on?

Joerg Arnu
Oikeastaan vain kaksi isoa juttua. Toinen on F-117 stealth-hävittäjän vetäminen pois käytöstä. Ja monet niistä on varastoitu Tonopah’n koealueen hangaareihin, sattumalta, ne laitettiin siis samaan paikkaan missä niitä koekäytettiin aivan aluksi. Siellä on riveittäin näitä hangaareita, ne ovat turvallisia erillisiä tiloja, erillään tukikohdasta. Ja niitä käytettiin F-117 stealth-hävittäjiin 1980-luvulla. Ja sen takia ne viedään sinne uudestaan. Jos olet siellä ja tarpeeksi onnekas näkemään hangaarin avoimesta ovesta, voit nähdä sellaisen.

George Knapp
Tiedätkö, se on hämmentävää. Niinkuin Area 51:n tapauksessa, pystyy keksimään sen… onko se ilmavoimat, CIA, energiaministeriö ja kaikki nuo jotka ovat olleet kiinnostuneita tuollaisesta. Selitätkö että kenellä on kontrolli TTR:stä.

Joerg Arnu
Joo, toisin kuin Area 51, joka on ilmavoimien hallussa, TTR on yksityisen alihankkijan hallussa, Sandia National Laboratories. He taas tuottavat sopimuksella palveluja eri armeijan asehaaroille ja myös energiaministeriölle.

George Knapp
Olet nähnyt Sandian tekevän paljon työtä energiaministeriölle Tonopah’n alueella ydinasetyyppisissä jutuissa, kytkimissä ja sensellaisissa, eikö?

Joerg Arnu
Sitä ne tekevät. Siksi Sandia on niin isoa bisnestä ydinaseiden kaikessa ei-ydinvoimaan liittyvässä. Tämä on hyvää aluetta missä kokeilla niitä osia, koska heillä on sekä Tonopah’n koealue että koko Nevadan koealue siitä etelään, jossa he voivat räjäytellä juttuja ja ketään ei kiinnosta.

George Knapp
Joten ne on melkein yksi ja sama. He voivat käyttää Nelliksen aluetta, kaipa kaikki tässä tekevät yhteistyötä.

Joerg Arnu
Todellakin. He työskentelevät yhdessä. Se ei ole välttämättä kyse siitä että yksi käsi tietäisi mitä toinen tekee. Osastointia tapahtuu, mutta he auttavat toisiaan niin paljon kuin pystyvät. Ja kyllä, todellakin, heillä on yhteiset tilat. Monet näistä tiloista Nevadan alueella ovat Sandian hoidossa.

George Knapp
Jotkut viittaavat Sandiaan erillisenä TTR:stä? Onko jotain eroa, onko siellä periaatteessa vain yksi laitos jonka me tiedämme TTR:nä ja Sandian tukikohtana?

Joerg Arnu
Parhaan tietoni mukaan ei ole eroa. Tukikohdan alue, johon viitataan nimellä TTR, on oikeasti vain osa aluetta. Aluetta hoitaa Sandia. Ja tukikohta itse on osa TTR:n koealuetta, joka on minun parhaiden tietojeni mukaan myös Sandian hoidossa.

George Knapp
Oletko koskaan kuullut tarinoita maanalaisista tiloista siellä? Niistä on kuultu vuosia Area 51:sta puhuttaessa.

Joerg Arnu
Joo, en tiedä onko Tonopah’n koealueella mitään maanalaisia tiloja. Nevadan koealueella on toki maanalaisia tiloja, joita he käyttävät maanalaisten ydinaseiden testaamiseen ja sensellaiseen. Mutta sikäli kun tiedän, TTR:llä ei ole niitä.

George Knapp
Onko sinulla vielä jotain kerrottavaa?

Joerg Arnu
Puhutaanko S-4:sta ollenkaan?

George Knapp
Toki. S-4, tottakai, on kuuluisa nimike Bob Lazarin tarinassa. Mutta onko S-4:aa oikeasti olemassa?

Joerg Arnu
Totta. Joo. On Site 4, joka on usein lyhennetty S-4:ksi. Se on osa Tonopah’n elektronista taistelualuetta. Se on periaatteessa paikka jossa on paljon tutkia ja sellaista tavaraa, jota käytetään elektronisen sodankäynnin testaamiseen. Ja uskon, että Lazar jotenkin sai vihiä S-4:n tarkoituksesta ja mihin sitä käytettiin ja sen tarinasta. Mielestäni se vain ei pidä paikkaansa.

George Knapp
Tiedätkö, tuolloin Nellis oli vahvistanut minulle, että siellä oli enemmän kuin yksi S-4 alue. He eivät sanoneet missä se oli, mitä  siellä tehtiin. Mutta nimike oli aito, ja sen lisäksi niitä oli useampi kuin yksi.

Joerg Arnu
Niinkö? No, se S-4 joka on Tonopah’ssa on ainoa mistä olen tietoinen.

George Knapp
Sanon vain sen mitä he sanoivat minulle. He olivat tosi leuhkoja siitä myös. Mitä S-4:ssä oikein tapahtuu?

Joerg Arnu
S-4 on osa elektronista taistelukenttää.

Interview recorded 10/10/2007

Tonopah Test Range Map
Artikkelin julkaissut Mystery Wire

Satelliittilautanen Marsissa

Havaintopäivämäär: maaliskuun 5, 2022
Havaintopaikka: Mars
Lähdevalokuva: http://gigapan.com/gigapans/228709

Löysin mielenkiintoisen avaruusolentojen artifaktin Marsista valokuvassa. Kiinnostavin niistä oli satelliittilautanen, joka oli sijoitettu kukkulan päälle. Se oli suuri kaareutunut lautanen, ja sen keskellä oli pyramidi joka on suunnattu taivaaseen. Tämä on järkeenkäypää, älykkäät kulttuurit kehittävät viestintätaitoja, ja ajan mittaan myös tällaista teknologiaa.

Löysin myös muita artifakteja. Omituinen silmäpatsas, samanlainen kuin Horuksen silmä Egyptissä, kököttää Mars-mönkijän vieressä. Katso videolta loput. Tämä on hienoa ja ihanaa. Niin monia artifakteja yhdessä valokuvassa selvästi kertoo älykkäästä elämästä Marsissa, joka on kehittynyt teknologiassa meidän tasollemme.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Aikovatko avaruusolennot laskeutua vuonna 2023 ja pelastaa ihmiskunnan?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme innoissamme tulevasta vuodesta, joka ihmiskuntaa odottaa, koska me näemme mitä olette henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti luoneet itsellenne eteenne, ja me tiedämme että te kaikki tulette olemaan varsin tyytyväisiä siihen mitä kohti olette kulkemassa. Tottakai, näette edelleen ennusteita siirtymän loppuunsaattamisesta, kun ihmiset kiirehtivät askeleen edelle. Ja koska se tuntuu hyvältä mennä sinne, monet ihmiset pitävät noita ennusteita tosina.

Kuitenkin, teidän on tarkoitus kokea enemmän nykyulottuvuudessa ennen siirtymää korkeampaan ulottuvuuteen, ja nuo kokemukset palvelevat teitä hyvin. Te olette kuitenkin varmasti pääsemässä lähemmäksi täyttä ja avointa kontaktia avaruusolentojen kanssa, ja monet teistä ovat kiinnostuneita valmisteluista tuota kontaktia varten. Ja se mitä te teette noina valmistelun hetkinä on, että te kiinteytätte paikkanne sillä aikalinjalla jossa tuo tapahtuu erittäin pian lähitulevaisuudessa. Teillä on uskoa.

On tärkeää, että jokainen joka haluaa avaruusolentokontaktin ymmärtää, että se ei ole mikään pelastajaskenaario. Tämä ei ole aikaa, jolloin avaruusolennot tulevat ja ratkaisevat kaikki ihmiskunnan ongelmat. Me emme puhu siitä. Me puhumme olennoista, jotka saavat huomionne monista eri syistä. Fiinit avaruusalukset ovat toki kivoja katsella, päästä sisään ja lentää niillä. Ja avaruusolennot ovat kuriositeetti monille, mutta se mitä he säteilevät ja mitä he opettavat tulee olemaan kaikkein tärkeintä tietoisuuden evoluution mielessä jokaisella ihmisellä.

Teillä on paljon annettavaa omastanne, ja heillä on paljon annettavaa teille, ja me olemme kaikki paljon voimakkaampia kun olemme yhdistyneet. Siksi vaaditaan paljon tahdonvoimaa, etteivät he vain laskeutuisi aluksillaan ennenkuin ihmiskunta on valmis, koska he niin kovasti haluavat tulla yhteen myös. He haluavat kokea galaksin yhdistymisen voiman, ihmisten ollessa Maapallolla osa galaktista yhteisöä.

Ja näin te joudutte odottamaan kärsivällisesti ja tunnustamaan, että voitte silti kokea oman avaruusolentokokemuksenne odottaessanne. Voitte silti valmistella itseänne kasvokkain kontaktia ja alusten laskeutumista varten ympäri planeettaanne, ja voitte jatkaa itsenne puhdistamista kaikesta raskaasta, pimeästä ja sellaisesta joka ei teitä enää palvele samanarvoisena olentona, sellaisena joka tuntee itsensä arvolliseksi tuohon kanssakäymiseen. Ja voitte päästää irti ideasta siitä, että ‘Ne tulevat pelastamaan meidät itseltämme.’

Te olette niitä, jotka johtavat ihmiskuntaa tässä tietoisuuden evoluutiossa, ja te olette niitä jotka ottavat opetukset parhaiten käyttöön, ja te tulette levittämään niitä kanssaihmisillenne, jotka joko hyväksyvät ne tai sitten ei, riippuen siitä missä he ovat. Mutta me tiedämme, että on tarpeeksi ihmisiä, jotta nuo opetukset voivat saada aikaan merkittäviä asioita ihmiskunnan kollektiivin kokonaistietoisuuteen, ja se vaaditaan, jotta tietoisuuden siirtymä voidaan saattaa loppuun.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Isojalka tallentui kameraan Floridassa

Havaintopäivämäärä: helmikuun 12, 2022, 04:30
Havaintopaikka: Sumter, Florida, USA

Henkilön valvontakamera kuvasi jotain omituista aamyön tunteina Floridassa. Silminnäkijä väittää, että hän kuvasi legendaarisen isojalan, joka tunnetaan myös nimellä Sasquatch. Floridan alueella ei ole paljoakaan omituisia olentoja sen soilla, ja isojalkahavaintoja on tehty vain muutamia.

Olen pitkään uskonut, että isojalka oli Maan ulkopuolinen laji, joka laskeutui UFOlla Maapallolle kävelemään metsissämme ja vuorillamme. Mielestäni tämä todella on kuuluisa isojalka. Ja se näyttää ilmestyvän alueella useammin, sillä silminnäkijä postasi arviolta 7 lyhyttä valvontakameran videota tästä olennosta. Kiistämätöntä näyttöä siitä, että isojalka on todellakin olemassa, myös Floridassa!

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Dokumentti: Dark Journalist X-Protect — UFO File Assassins

Lainauksia:

“Tutkiessani poliittisia salamurhia, löysin jotain uskomatonta — salaiset voimat näiden murhien taustalla, jotka ulottuvat aina niihin pelinappuloihin, jotka he itse valitsevat, liittyvät suoraan kehittyneeseen UFO-teknologiaan ja UFO-tietoihin.

Olen viitannut tähän X-teknologiana, johtuen hämärästä nimeämiskäytännöstä nimeltä x-steganografia, jota käytetään kun sitä liikutellaan eri valtion virastojen välillä.

Löysin viitteitä siitä, että ryhmä, jota tässä nimitämme X-Protectiksi, käyttää tappavia keinoja piilotellakseen UFO-tietojen salaista X-teknologiaa.

X-Protect on olemassa pimeillä käytävillä, joissa tiedustelupalvelut tapaavat salaisten ilmailualan urakoitsijoiden kanssa.

Esittelen teille läpimurtotodisteet siitä miten John F. Kennedyn, Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhat liittyvät Amerikan ja maailman valtarakenteisiin, ja ne ovat suorassa yhteydessä X-Protectiin. 

Näiden tapahtumien vaikutusta meidän elämiimme — taloudellisesti, geopoliittisesti, teknologisesti, psykologisesti ja jopa henkisesti — ei pidä aliarvioida.

Tämä informaatio on ollut piilossa silmiemme alla vuosikymmenet. Hämmentävät paljastukset heidän toimistaan ovat suorassa korrelaatiossa UFO-tietoihin ja X-teknologiaan, ja ne paljastetaan tässä ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisesti. Tämä muuttaa käsityksemme historiasta.

“SpaceX:n ja Jeff Bezosin Blue Originin X-steganografia näyttää, että nämä ryhmät ovat valmiita päästämään irti sen mitä ollaan kehitelty siitä lähtien, kun Hughes Aerospace lähti salailun tielle.

Trumpin hallinnon luomat avaruusvoimat asevoimien kuudentena palvelusalana ovat myös pyrkimys tuoda X-teknologia takaisin presidentin kontrollin alaisuuteen. X-Protect on kukoistanut salassa, ja he ovat käyttäneet X-teknologiaa UFO-tiedoissa kansan kustannuksella.

Vuosikymmenten ajan maailma ei ole päässyt käsiksi UFO-tietoihin, joita suuri valtarakenne on pantannut kansalta, joka on omituisessa liitossa CIA:n ja ilmailualan urakoitsijoiden kanssa.

Itse asiassa salainen hallitus on se, joka on kusettanut kansaa ja tuonut Maapallolle globaalin kontrolliverkon, jota on rakennettu kaikessa hiljaisuudessa ilman valvontaa ja melkein rajattomalla budjetilla — kiitos Pentagonin, HUDin ja NASAn kadonneiden triljoonien.

X-Protect on ollut aina läsnä. Ja nyt me kuulemme samasta omituisesta liitosta CIA:n ja ilmailualan urakoitsijoiden kanssa, joiden mielestä UFOt ovat uhka ja jotka pitää liittää mukaan jo valmiiksi turvonneeseen puolustusbudjettiin.

Ja New York Times kirjoittelee juttuja CIA:n viranomaisten kanssa, väittäen että he saavat aikaan julkisen UFO-paljastuksen. Pehmeä paljastus tarkoittaa, että X-Protect on asemassa, jossa sen on mahdollista ottaa X-teknologia käyttöön — mikä tarkoittaa, että maailmasta tulee vaarallisempi paikka kuin koskaan aiemmin.

Kun muistamme ketkä ovat kaatuneet taistellen X-Protectia vastaan, meidän tulee muistaa että me voimme viedä kulttuuriamme eteenpäin tuhoamalla salailun, jonka nämä piilo-organisaatiot ovat luoneet ja pystyttäneet.

Ainoa tapa jolla voimme sen tehdä on paljastaa X-Protect ja tappavat keinot, joita he käyttävät kontrolloimaan yhteiskunnan jokaista aspektia. Jos me haluamme kyetä ymmärtämään Maapallon valtarakennetta, meidän tulee ymmärtää X-Protectia ja vaatia heitä tilille teoistaan.

~ Daniel Liszt, Dark Journalist

 

Artikkelin julkaissut truthcomestolight.com

Mitä teette kun siirtymä on valmis?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin mielissämme olla osa tätä matkaa kanssanne, ja me olemme tietoisia teidän kaikkien saavuttamasta edistyksestä. Me voimme tuntea ne tavat, joilla te olette laajentuneet ja kasvaneet niiksi henkilöiksi joita te olette nykypäivänä, ja me voimme tuntea sen kasvun määrän joka teillä on edessänne. Tämän takia me olemme aina innoissamme teistä. Saatatte pohtia mikä työnne Maapallolla on, mitä tehtävää on jäljellä ennen kuin olette laajentuneet niin paljon että ulotutte seuraavaan ulottuvuuteen. Me haluamme teidän tietävän, että aina on jotain mitä etsiä omassa itsessään ja enemmän rakastettavaa tuossa löytämisen prosessissa.

Se mitä teidän tulisi rakastaa itsessänne on se työ mikä teillä on jäljellä itsenne rakastamisen kanssa. Joskus se mitä teillä on itsessänne jäljellä rakastettavana esitetään teille toisen ihmisen muodossa. Näette toisten ihmisten teot ja kuulette heidän sanat, ja saatatte tuomita nuo sanat ja teot, ettekä tajua että ne esittävät teidän oman itsenne aspekteja. Vaikka omia aspektejanne olisikin lepotilassa, ei aktiivisena tässä elämässä, ne ovat silti teidän sisällänne, ne tulee silti tunnustaa, tai löytää, ja sitten hyväksyä ja lopulta rakastaa. Ihmiset jotka antavat teille eniten draamaa ja traumaa elämässänne ovat niitä jotka tarvitsevat teiltä eniten rakkautta, ja mitä useimmat eivät tajua on se, että kun he antavat rakkautta toisille, he antavat sitä itselleen.

Ihmiset pidättävät rakkautta toisilta. He saattavat sivuuttaa jonkun henkilön kadulla, tai sivuuttaa heidän soittonsa ja tekstiviestinsä, esittäen että olisi mahdollista vain jättää huomiotta joku ihminen. Mutta lopulta löydätte ehdottoman rakkauden sisältänne, ja annatte sitä kaikille, oma itsenne mukaanlukien, ja kasvatte ja kehitytte ja laajenette pikkuhiljaa, ja pääsette lähemmäksi Alkulähdettä. Se on kuitenkin kiinni teistä itsestänne, teillä on valinta. Saatte valita miten käytätte aikanne, mihin keskitytte, ja mitä aspekteja tuotte esiin ja mille annatte lisää elämän energiaa. Se on vapaa tahtonne.

Mutta voitte harjoittaa vapaata tahtoanne ja silti rakastaa kaikkia muita oman itsenne aspekteja ja kaikkia muita ihmisiä, joiden kanssa ette vietä aikaanne täällä Maapallolla. On monia polkuja joita pitkin pääsette pisteeseen jossa tunnustatte tämän olevan teidän työtänne. Päivittäiset interaktiot ihmisten kanssa, meditaatio, rukous, kaikki muut henkiset harjoitukset, ja voitte jopa kehittää omia henkisiä harjoituksia joita tuoda tuohon rakkauden tilaan. Mikä tahansa mikä auttaa teitä tajuamaan, että rakkaus on sisällänne ääretön ja ikuinen, sellainen on hyvä ja se on jotain mihin kannattaa osallistua niin usein kuin mahdollista.

Jatkatte tällä polullanne, jopa sen jälkeen kun olette siirtyneet korkeampaan ulottuvuuteen, koska aina on lisää löydettävää ja rakastettavaa, ja se on hyvä asia. Pankaa merkille mitä ette rakasta itsessänne ja muissa, ja tietäkää että koostamanne lista on teidän työsarkaanne. Mutta se ei ole työtä josta pitää stressata päivin ja öin. Voitte saattaa nämä tehtävät loppuun heti kun päätätte, että olette rakkautta ja se olento joka todella olette on ainoa asia jolla on merkitystä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

12 tuhatta vuotta vanha kaupunki Louisianan rannikolla

Havaintopäivämäärä: 2022
Havaintopaikka: Saint Bernard Parish, Louisiana, USA
Uutisartikkeli: https://www.wwltv.com/article/news/local/st-bernard/archeologist-may-have-found-an-ancient-city-off-the-coast-of-st-bernard/289-5fe907e3-5439-46af-89b9-ae9e6dc35918

George Gele oli löytänyt muinaisen kaupungin Louisianan rannikolta. Kaupungissa on pyramidi, joka on melkein 70 metriä korkea. Hänellä on todisteinaan kaikuluotauksia ja muinaisia artifakteja. Muinainen vedenalainen kaupunki ei ole liian vaikea uskoa todeksi. Satoja muinaiskaupunkeja on mennyt mereen viimeisen puolen miljoonan vuoden aikana. Kuvittele avaruusolentojen kulttuuri, joka rakentaa kaupunkia, sitten lähtee pois, ja upottaa sen tahallaan piilottaakseen sen….. Atlantis. No, on mahdollista että Atlantis oli Louisianassa, mutta koska vedet ovat niin tummia, ketään ei tunnu kiinnostavan etsiä sieltä. Se, että ihmiset eivät tiedä kaupunkien olemassaolosta, ei vielä tarkoita etteikö ne olisi olemassa. Me olemme saattaneet löytää muinaisen Atlantiksen kaupungin!

Scott C. Waring, Taiwan

Uutiset kirjoittavat:

Amatööriarkeologi sanoo löytäneensä muinaisen sivilisaation rauniot St. Bernard Parishin rannikolta. Hän väittää, että veden alla on suuria graniittipaasia Chandeleur-saarten lähellä, jotka ovat saattaneet joskus olla kadonneen kaupungin sijaintipaikalla. Chandeleur-saaret ovat asumattomien saarten ketju Meksikonlahdella, 50 mailia New Orleansista itään.

12 tuhatta vuotta sitten, ennen merenpinnan dramaattista nousua viime jääkauden lopuksi, tämä alue on saattanut olla kuivalla maalla. Eläkkeellä oleva arkkitehti George Gelé uskoo paikan olleen ennen suurkaupunki, joka joutui veden alle. Kaupunki on hänen mukaansa edeltänyt Mayojen, Inkojen ja Atsteekkien sivilisaatioita Meksikossa ja Keski- sekä Etelä-Amerikassa. Hän antoi kaupungille nimen “Crecsentis”.  “Siellä on satoja rakennuksia, jotka ovat hiekan ja liejun peitossa, jotka maantieteellisesti liittyvät Gizan Suureen pyramidiin”, Gelé sanoo.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily