Litteän maan kannattajia käytetään JÄRJESTELMÄLLISESTI häiritsemään ja heikentämään totuusliikkeitä kaikkialla maailmassa

Johdanto

Surullisena kuuntelen, kuinka yhä useammat ystäväni ja kanssaveljeni ja -sisareni Kristuksessa ovat langenneet psykologiseen operaatioon, eli PSYOPiin, joka on suunniteltu marginalisoimaan heidät “tieteen kieltäjiksi’”, “salaliittoteoreetikoiksi” ja yleisesti sekopäiksi. Tämän psykologisen operaation nimi on Litteä Maa (Flat Earth).

Jos olet kristitty ja väität Maan olevan litteä, mitä kaikki ei-vielä-pelastuksessa-olevat ihmiset ajattelevat sinun antamasta todistuksestasi koskien Jeesus Kristusta? Mitä he ajattelevat todistuksestasi kristittynä? Sanot, ettet voi uskoa mihinkään maailmassa, mitä valtio, tiede ja NASA sanovat sinulle, ja olen aivan samaa mieltä! On paljon valhetta mitä levitellään nykypäivänä tieteen nimissä. Tämän postauksen aikoihin tieteentekijät ja lääketieteen ammattilaiset kutsuvat COVID-19 -rokotteita “turvallisiksi”, mikä on yksi vaarallisimmista valheista mielestäni nykypäivänä. Miksi uskon COVID-19 -rokotteiden olevan vaarallisia? Koska sen sijaan että luottaisin valtion ja korporaatioiden omistamiin lääkeyhtiöihin, jotka tekevät miljardeja dollareita rokotteita myymällä, mielestäni kuuntelemalla sitä mitä todella monet toiset tieteentekijät ja lääketieteen ammattilaiset sanovat minulle, jotka ovat vaarantaneet ja uhranneet uransa ja maineensa sanomalla, että COVID-19 -rokottteet tulevat tappamaan minut, se on paljon turvallisempaa, loogisempaa ja uskottavampaa kuin kuunnella voittoa tavoittelevien korporaatioiden ja valtioiden virastoja, joilla on jo maine epärehellisinä tahoina.Ja miksi ne ovat epärehellisiä? Koska ne rakastavat rahaa ja valtaa!

Flat Earthers Systematically Being Used To Disrupt And Undermine Truth Movements Everywhere

Jos uskot, että maa on litteä, todennäköisesti olet samaa mieltä kanssani siitä, että COVID-19 -rokotteet ovat haitallisia. Jos niin, toivon että harkitsisit sitä, että on olemassa valtion itsensä rahoittamia valehtelukampanjoita, jotka me tunnemme nimellä “kognitiivinen soluttautuminen”, jotka pyrkivät heikentämään viestiäsi siitä, että COVID-19 -rokotteet ovat vaarallisia, sekä todistustasi Jeesuksen Kristuksen pelastuksesta. Olen vakuuttunut, että litteä maa on yksi näistä valtion rahoittamista kusetuksista. Älä anna valtion agenttien johtaa sinua harhaan!

Kaikki tiede ei ole valetta! Jos väität sen olevan valetta, miten silloin lukisit edes tätä artikkelia? Luet sitä joko tietokoneelta, puhelimelta, tabletilta tai joltain laitteelta, jonka teknologia on luonut. Kaikki teknologia perustuu tieteeseen!

Todisteet siitä, että litteää maata ajava Eric Dubay on CIA-nukke!

Allaoleva artikkeli perustuu The Millennium Reportin artikkeliin, jonka on kirjoittanut Revisionist Historians for World Peace.

Käynnissä on salakavala salaliitto, joka kattaa koko internetin, joka pyrkii tuhoamaan totuusliikkeet ympäri maailman. Yksi sen tuhotyön tekijöistä on Flat Earth Society (FES), jonka ainoa tarkoitus on ottaa kohteekseen mikä tahansa totuuteen suuntautunut verkkosivu, blogi tai organisaatio, joka sallii avoimet kommenttikentät.

Näin se toimii:

FESin agentit usein postaavat varsin hyväntahtoisia, ja faktapohjaisia kommentteja NASAsta, jonka jokainen tietää olevan huijarivirasto, johon harvoin voi luottaa totuuden puhujana kun aiheena on galaktiset tehtävät avaruudessa. Sen kanssa monet ovat samaa mieltä — NASAlla on totuus asiasta, ja se antaa siitä sen toimintaa rahoittaville veronmaksajille vain absoluuttisen minimimäärän totuutta.

Flat Eartherit sitten käyttävät hyödyksi tätä NASAa vastaan kohdistuvaa universaalia vihaa, ja koittavat saada tukea tukea järjettömälle Litteän Maan teorialleen (Flat Earth Theory, FET). Kun aika on kypsä, flättärit sitten alkavat ottaa käyttöön absurdeja käsitteitä ja aivan ilmiselviä valheita koskien Maan suhteesta Aurinkoon.

He oikeuttavat sekopäisiä ideoitaan rutiininomaisesti sanomalla, että NASA on jatkuvasti ketkuileva valtion virasto, mitä he ovatkin — ja sitten käyttävät tätä hyvin tunnettua sumutusta oikeuttamaan koko modernin astrofysiikan paradigman kääntämisen päälaelleen. Todellakin heitettiin lapsi pesuveden mukana. Ei ole mitään astronomisen tieteellistä totuutta, jota kohtaan flättärit eivät olisi hyökänneet. Aivan kaikki — painovoima, pallomaiset planeetat, planeettojen kierto Auringon ympäri — kaikkia näitä he kutsuvat “NASAn valheiksi”.

Kun he tekevät niin julkisilla internet-foorumeilla ja chateissa, verkkosivuilla tai blogien kommenteissa, he herättävät PALJON närää. Heillä on samoilla foorumeilla, blogeissa ja muualla kätyreitä, jotka ilmeisen spontaanisti tukevat heidän kommenttejaan FET:sta. Mitä pidempi kommenttiketju, sitä enemmän mahdollisuuksia vetää pahaa-aavistamattomat sivulliset mukaan kusetuksen verkkoon.

Näin he tekevät esittämällä joskus täysin uusia ja varsin valideja hypoteeseja, jotka ottavat mukaan uusia käsitteitä, jotka liittyvät sähköiseen universumiin, tai ehdottavat että aurinkokunta liikkuu avaruudessa myös tavalla, joka uhmaa perinteistä tieteellistä viisautta. On monenlaisia tapauksia, joissa nykyinen tieteellinen paradigma romahtaa kasaan, ja flättärit käyttävät näitä ilmiselviä puutteita repimään alas koko modernin ajattelun järjestelmän.

Aggressiivisesti hyökkäämällä perinteistä viisautta vastaan, jonka suurin osa planeetalla hyväksyy, he sitten tahraavat totuusliikkeiden maineen, joiden verkkosivut he ovat tahallaan saastuttaneet ilmiselvällä litteän maan fantasioiden höpöhöpöllä.

Massiivinen CIA:n pimeä operaatio

Monet ovat nyt epäileväisiä näitä periksiantamattomia flättärialoitteita kohtaan, he kun ovat niin organisoituja. Eikä ihmekään, flättäreillä on takanaan niiden valtion virastojen tuki, jotka eivät halua totuutta julki (mistään asiasta). CIA, FBI, DIA, ja NSA ovat jo pitkään käyttäneet tätä merkkimenetelmänään, jonka tarkoitus on tuhota totuuden sanansaattajat niin hyvin kuin he pystyvät. Maineen tahraaminen on aina ollut mieluisampaa kuin suora murha, joita he myös tekevät jos tarpeen on. Firman (eli CIA:n) päämandaatti on suorittaa heidän mustia operaatioitaan totuuden vaientamiseksi.

Tärkeää huomata:
Suurin osa flättäreistä ei edes tajua, että heitä käytetään 24/7 edistämään pahamaineista agendaansa, jolla tuhotaan totuusliikkeet ympäri maailman. Jos heillä tämä tietoisuus olisi, suurin osa jättäisi homman sikseen. Niinkuin kaikki CIA:n pimeät operaatiot, niitä tehdään aina tiedonsaantitarpeen perusteella ja erittäin sirpaleisen siiloutuneeseen tapaan. Aivan kuten vain joillain 33 asteen vapaamuurareilla on mitään todellista tietoa maailmalla juonittavista juonista, niin myös CIA:n kontrollerit manipuloivat flättäreitä kaukaa.

Ainoa mitä CIA:n tarvitsee tehdä, on kontrolloida yhtä henkilöä joka on täysin ohjelmoitu heidän agendansa toteuttamiseksi. Muut, joilla on samanlainen heikkous samalle ohjelmoinnille, sitten valitaan johtamaan lampaita aina tarvittaessa. Pointti tässä on, että monet flättärit etsivät aidosti totuutta. Tämä harharetki flättärien sekopäämaailmaan on pelkkä hairahdus, joka heidän tulee ottaa jotta he voisivat myöhemmin tulla tietoisiksi siitä, että heitä on toden totta vedetty höplästä. Kaikki kulkevat samanlaista polkua elämässä, kun he ovat irroittautumassa kaikesta kusetuksesta, jota heille on syötetty aina läsnäolevan globaalin kontrollimatriisin äänitorvien kautta.

Johtopäätös

Miten helppoa se onkaan joukolle flättäreitä hiljentää aidosti totuuteen pyrkiviä verkkosivuja tai foorumeita, jotka ainoastaan pyrkivät paljastamaan totuuden. Näille porukoille on käsikirjoitettu monenlaisia käsikirjoituksia jokaiseen vastalauseeseen ja jokaiseen vastaukseen. Heidät on täysin aivopesty ymmärtämään litteän maan teoria totuutena, ja he ovat mielenhallinnan alaisia, jotka näkevät itsensä modernin ajan Galileoina.

Heidän samanmielisen organisaationsa valossa he ovat oppineet miten työskennellä yhdessä nopeasti viktimisoidakseen pahaa-aavistamattomat. Heidän pääasialliset aseensa ovat pieniä (ja suuria) valheita, joita NASA on kertonut, sekä jotkut aukot nykyisessä astrofysiikan paradigmassa. On totta, että jokainen toinen toistaan seuraava paradigma on osittain tehnyt aiemmasta tarpeettoman maailman kehittyessä newtonilaisesta einsteinilaiseen ja siitä kvanttiuniversumiin ja siitä sähköiseen universumiin.

 

Se EI kuitenkaan tarkoita, että tuli ei olisi kuumaa tai että se ei polttaisi. Nämä flättärit haluavat meidän uskovan jopa senkin — että tuli ei olisi kuumaa ja että se ei polta — jos he vain kykenisivät, sekä paljon muuta hullua. Yhtä kaikki, on kriittistä ymmärtää sellaista sekoilua, että näiden sekoilijoiden sekoilu on tarkoituksellista. CIA:n virallisilla sekoilijoilla kuten flättäreillä on salainen agenda, jota he toteuttavat saadakseen aikaan tietyt tavoitteet. Niinpä haaste monille on olut välttää kiinnijäämistä heidän täysin sekopäiseen agendaansa. Muutoin, jos meidät yllätetään verekseltään, vaarana on, että aseet voidaan tulla hakemaan kotoa false flag -ampumatapauksen jälkimainingeissa.

Revisionist Historians for World Peace
kesäkuun 10. 2016

 

Artikkelin julkaissut jamesjpn.net

Dark Journalist haastattelee Joseph Farrellia JFK:n salamurhasta

Dark Journalist Daniel Liszt ja tri. Joseph Farrell syventyvät salaiseen masinointiin, joka on kehittyneen UFO-teknologian taustalla ja joka pitää sen salassa.

He tarkastelevat CIA:n 75-vuotista obfuskointia ja poliittisia valheita, jotka ovat pitäneet UFOjen piilottamisleikkiä käynnissä kulisseissa aina tähän päivään asti.

Olemmeko me saavuttaneet murtumispisteen päästessämme vuoteen 2023 Argentinaan kadonneen natsien kelloaluksen, UFO-paljastuksen vuoksi toteutetun presidentti Kennedyn salamurhan sekä Operaatio Paperclipin tiedemiesten kanssa?

Käsiteltyjä aiheita:

Apollon Kuutehtävä — natsien kelloalus

NASAn sensuroimat artefaktit

mustan budjetin UFOt

Kennedyn yrittämä UFO-paljastus

Werner von Braun – Hans Kammler – Walter Dornberger

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Brittiartisti Imbuen haastattelu hänen UFO-havainnostaan

Haastattelun päivämäärä: maaliskuun 3, 2022
Haastattelupaikka: @Imbue instagram

Imbue viralliset sivut: https://imbuesource.com

Muutama vuosi sitten luin Forbesin artikkelia Imbue-nimisestä artistista. Hän luo hienoa taidetta käyttäen modernia teknologiaa kuten 3D-tulostimia, PC-emolevyjä ja jopa hintalappuja. Hän aina lisäilee humoristisia ja silmiä avaavia kantoja taiteeseensa. Artikkelissa sanottiin, että hänellä on Instagram-joten seurasin tiliä. Hän postasi lyhyen videon kahdesta hänen luomastaan patsaasta, ja tästä keskustelumme lähti käyntiin.

Sanoin, ”Vau! Muinaiset avaruusolennot, tykkään! Hei Imbue, oletko koskaan nähnyt aikaisemmin UFOa? Jos olet, voisitko kertoa siitä?

Imbue vastasi kaksi päivää myöhemmin, ”kun olin nuorempi, muistan nähneeni parven paikallaan olleita valoja taivaalla. Ne liikkuivat hitaasti aluksi, sitten kiihdyttivät, se oli outoa!!”

Sanoin, ”Vau, hienoa! Hei missä kaupungissa se oli? Näkikö joku muukin sen?”

Imbue vastasi, ”Se oli Surreyssa, Britanniassa, jossa kasvoin. Kukaan ei ollut kanssani, mutta myöhemmin sain tietää, että oli olemassa virallisia raportteja useista havainnoista Surreyssa, jotka puolustusministeriö oli julkistanut noihin aikoihin!”

Sanoin, ”Hei kaksi vikaa kysymystä. Muuttiko kokemus tuosta havainnosta asennetta elämääsi ollenkaan? Miten tämä havainto vaikutti taiteeseesi vuosien mittaan? Kiitos vastauksista. Erittäin kilttiä sinulta.”

Imbue vastasi, ”kokemus todellakin pani ajattelemaan ja laittoi asiat perspektiiviin, Maapallo on pieni piste äärettömässä universumissa! Olen tehnyt joitain taideteoksia avaruuteen liittyen, se on todella innostava aihe.”

Vastasin, ”Kiitos paljon kun vastasit. UFO Sightings Dailyn lukijat ilahtuvat.”

Hän oli kiltti vastatessaan kysymyksiini Maan ulkopuolisesta elämästä. Imbue myönsi sekä nähneensä UFOn nuorempana että nähneensä maailman eri tavalla sen jälkeen ja tehneensä taidetta avaruuteen liittyen, kuten hänen muinaisten avaruusolentojen patsaat. Toiveenani on, että Imbuen sanat inspiroivat muitakin jotka ovat nähneet UFOja, mutta pitäneet näkemänsä omana tietonaan naurunalaiseksi tulemisen pelossa. Totuus vapauttaa, ja inspiroi samaan aikaan.

Alla Instagram-postaus, jossa koko keskustelu.

Scott C. Waring,  Taiwan

https://www.instagram.com/reel/CakMdA6KZVx

 

 

View this post on Instagram

 

A post shared by imbue (@imbue)

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Askel kohti Star Trekiä? NATO perustaa avaruuskeskuksen Saksaan

NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg vahvisti lokakuun 22. päivä 2020, että Saksan Ramsteiniin tultaisiin perustamaan avaruuskeskus. Tukikohta on USA:n ilmavoimien hallussa, ja avaruuskeskusta tultaisiin koordinoimaan läheisessä yhteistyössä juuri perustettujen Amerikan avaruusvoimien ja avaruuskomennon kanssa.

NATOn avaruuskeskus on saanut luvan vain pari viikkoa sen jälkeen kun kahdeksan valtiota allekirjoitti Artemis-sopimukset yhdessä siviiliavaruusohjelmien kanssa. Tämä tulee varmasti kasvamaan kun NATO ja kansainvälinen avaruusasema liittyvät mukaan sopimuksiin. Artemis-sopimukset luovat viitekehyksen monikansalliselle avaruusliitolle, joka toimii avaruuden henkilöstön, resurssien ja operaatioiden suojelemiseksi “haitalliselta häirinnältä”,  “turva-alueiden” avulla.

Avaruuskeskus perustettiin vuosi sen jälkeen kun Yhdysvaltain avaruuskomento piti Space Futures Workshopinsta, jossa asiantuntijat keskustelivat sotatoimien evoluutiosta avaruudessa seuraavan 40 vuoden aikana. The Space Futures Workshop kehitteli kahdeksan skenaariota kehitykselle.

Kaikkein myönteisin näistä oli Star Trek -tulevaisuudenkuva, jossa Yhdysvaltain johtama avaruuskoalitio dominoi avaruutta ja ottaa käyttöön vapaan maailman lait ja prosessit. Kaikkein negatiivisimmassa skenaariossa Kiinan kaltainen maa dominoi avaruutta, ja ottaa käyttöön sen etuja ajavat lait ja prosessit.

Kuva: Space Futures Workshop

NATOn avaruuskeskuksen perustaminen viikkoja Artemis-sopimuksien allekirjoittamisen ja vuoden 2019 avaruuskomennon perustamisen jälkeen on alku pitkälle prosessille, jolla saadaan aikaan Star Trek -tulevaisuus. Tämä on kaikkein optimistisin avaruustulevaisuudenkuva, jossa Maapallo ja aurinkokuntamme ovat monikansallisen avaruuslaivaston suojeluksessa, joka ajaa henkilökohtaista vapautta, demokratiaa ja valtion läpinäkyvyyttä.

Videoblogissa mainitut linkit:
https://www.voanews.com/europe/nato-chief-alliance-build-space-center-ramstein-airbase-germany
https://www.nasa.gov/specials/artemis-accords/index.html
https://www.politico.com/f/?id=0000016d-0513-d6ab-a97f-4f93520b0001

Artemis-sopimuksista: https://exopolitics.org/artemis-accords-are-a-first-step-to-a-space-nato-future-star-fleet/

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Jupiterin kuu Io on alkanut lähettää NASAn Juno-luotaimelle viestejä

Jupiter 715 miljoonan kilometrin päässä Maapallosta. Eräs sen kuu aiheuttaa unettomia öitä tieteentekijöille Maapallolla! Tämä kuu on lähettänyt omituisia viestejä NASAn Juno-luotaimelle!

Yrittävätkö avaruusolennot kommunikoida meille? Mitä niiden viestissä sanotaan?

Jupiter erottuu muista planeetoista aurinkokunnassamme. Se on suurin, niin suuri, että sen läpimitta on tuplasti kaikkien muiden planeettojen läpimitat yhteenlaskettuna! Jupiterin säde on 69 911 kilometriä, Jupiter on 11 kertaa Maata suurempi!

Tällä videolla pureudumme NASAn tuoreeseen ilmoitukseen Jupiterin kuiden viesteistä Junolle.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Liuta UFOja avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: tammikuun 3, 2022
Havaintopaikka: Italian yllä, lähellä avaruusasemaa
Lähde: ISS:n livekamera

Youtubekäyttäjä Marco Pedotti kuvasi nämä kolme UFOa avaruusaseman lähellä. Hänen kanavallaan hän seurailee ISS:ää, ja hän postaa ainoastaan videoita ISS:n näkymistä, mutta tällä kertaa hän kuvasi jotain fantastista: UFOjen laivueen.  Kävin läpi hänen kuvamateriaalinsa uudestaan ja uudestaan ja en näe siinä mitään feikkiä. 100-prosenttisen aito.

Kun otin kuvakaappauksia joistain UFOista, huomasin että ne olivat kaikki sumeita ja läpinäkyviä. Mutta yksi UFO lensi maanpinnan yllä ja se näytti kolmiolta, mutta kun keskitin siihen, se itse asiassa olikin nelisivuinen pyramidi. Yllä olevassa kuvakaappauksessa se näyttää kuin portti olisi avauttu UFOn oikeaan reunaan. Se voi paljastaa aluksen ohjaamon. Ehkäpä pilotti halusi paremman näkymän omin silmin, sillä näyttää siltä kuin aluksella normaalisti ei olisi ikkunoita. Miten monta? En laskenut, lähempänä 12. Se yksi kiisi ruudun ohi muutaman kerran ja meinasin missata sen.

Tämä on hienoa. Jokainen kolmesta UFOsta jättää suuren varjon alla olevan Maapallon pinnalle. Katso, laita paussille aina välillä, henkeäsalpaavaa. Nämä eivät ole satelliitteja, ne kääntyvät ja kiitävät pois huikean nopeasti. Olen nähnyt satelliitteja vapautettavan avaruusasemalta, tämä ei ole sellaista. Nämä ovat 100-varmasti avaruusolentojen teknologiaa, joita elävät olennot ohjaavat.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Opi graafiteoriaa tämän seurapelin avulla

Nyt kun pandemiarajoitukset ovat helpottaneet, ihmiset ovat alkaneet tavata toisiaan jälleen kasvotusten. Mutta koska tapaamisesta on hetki, jos ystäväsi tarvitsevat jotain millä rikkoa jää, tässä on matemaattinen peli jota voi kokeilla.

Haasta kaikki kättelemään toisia ryhmässä, mutta vain parittoman määrän ihmisiä kanssa. (Kättely voi myös olla jokin muu kahdenvälinen tervehdys, esim. läpy.) Olettakaamme että ryhmässänne on sinä ja kuusi muuta ystävää.

Sanokaamme, että Anna ja Byron kättelevät toisiaan. Nyt kummallakin on yksi kättely.

kuva: Merrill Sherman/Quanta Magazine

Caitlin haluaa liittyä mukaan, joten hän kättelee Byronia kerran, joka on pariton luku. Mutta nyt Byronilla on kaksi kättelyä, joten hänen lukemansa on parillinen.

Demarr, Ernest ja Flora kättelevät myös kerran ja he muuttavat jokaisen parillisen määrän kätelleen parittomaksi ja parittoman parilliseksi.

Lopulta kuusi ystävää keksivät miten tämä ratkeaa, ja päätyvät hyväksyttävään ratkaisuun.

Mutta sinun pitää silti kätellä jotain toista, ja ylimääräinen kättely merkkaa. Kun kättelet jotain, jollain ystävälläsi on nyt parillinen lukumäärä kättelyitä. Ja näin peliä pitää jatkaa.

Ylläoleva kuva esittää pelin graafina — pisteiden joukkona (solmut) ja niiden välisinä viivoina (kaaret). Sinun dilemmasi toimii esimerkkinä yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta ideasta graafiteoriassa, matematiikan alalla joka tutkii näiden representaatioiden ominaisuuksia. Vaikka monet graafiteorian tärkeät perusperiaatteet on keksitty jo satoja vuosia sitten, nykypäivän tieteilijät silti käyttävät niitä ymmärtääkseen paremmin sitä miten erilaiset järjestelmät kytkeytyvät toisiinsa, poliittisissa verkostoissa ja eläinten ekosysteemeissä ja internetin verkkosivuilla. Myös tätä peliä jota nyt pelaamme tutkitaan.

Oman pelimme graafissa ihmiset ovat solmuja ja kättelyt ovat kaaria. Numerot kuvaavat sitä miten monta kättelyä henkilöllä on, joka graafissa on tietyn solmun ”asteluku”: se on kunkin pisteeseen kytkeytyneiden kaarien lukumäärä.

Solmuja ja niiden astelukuja

Matemaatikkojen tutkimat graafit voivat muuttua suuriksi ja monimutkaisiksi, joten auttaa kun on joitain yksinkertaisia piirteitä, joita etsiä. Eräs tällainen piirre on graafin kaikkien astelukujen summa. Heti suoraan ”astelukusumma” kertoo meille, että seitsemällä pelaajalla pelimme on mahdotonta voittaa! Tarkastellaan hieman syytä.

Yksi tapa laskea graafin astelukusumma on listata kaikki yksittäiset asteluvut ja summata ne yhteen. Mutta toinen tapa nojaa välkkyyn kirjanpitoon kaarista. Koska jokainen kaari yhdistää kaksi solmua, sen kontribuutio kokonaissummaan on kaksi: yksi kummallekin solmulle joissa se on kiinni. Joten graafin astelukujen summaaminen on sama kuin laskisi jokaisen kaaren kaksi kertaa. Koska astelukusumma on kaksi kertaa kaarien määrä, mille tahansa graafille pätee, että summa on aina parillinen luku.

Näin pelimme on tuomittu epäonnistumaan. Mieti graafia, jonka me haluaisimme rakentaa voittaaksemme pelin: pitää olla seitsemän ihmistä ja seitsemän paritonta astelukua. Etsitään nyt astelukusumma: lisää ensimmäiset kaksi astelukua keskenään ja saamme parillisen luvun. Ja sen jälkeen seuraavaa summatessa saamme parittoman luvun. Ja sitten parillisen jne. Jos summaa parittoman määrän parittomia lukuja, summan on pakko olla pariton. Mutta koska minkä tahansa graafin astelukusumman pitää olla parillinen, me emme mitenkään voi rakentaa graafia, jolla olisi paritonta määrää parittomia kaaria. Peliämme ei voi voittaa.

Toisaalta, on mahdollista voittaa peli, jos on parillinen määrä pelaajia. Me näimme sen heti ensimmäisessä kättelyssä sinun vuorollasi.

Me itseasiassa näimme sen jo tuota ennen: heti kun ensimmäinen pari kätteli.

Jos peliä pelaa vain kaksi, silloin on mahdollista, että kumpikin heistä kättelee parittoman määrän muita käsiä. Voit ajatella tätä paria “parittomana aligraafina”, pienempänä graafina, joka on suuremman graafin sisällä, jonka kaikki kaaret ovat asteluvultaan parittomia.

Aligraafia rakentaessa valitset joukon solmuja ja tarkastelet ainoastaan näiden solmujen välisiä kaaria. Tämä tarkoittaa, että jätät huomiotta kaaret, jotka kytkeytyvät kaikkiin aligraafin ulkopuolisiin solmuihin.

Aligraafin muodostaminen jättämällä huomiotta kaaret.

Aligraafin muodostaminen leikkaa graafin kahtia, mitä graafiteoreetikot myös tekevät analysoidessaan graafeja: se voi auttaa heitä identifioimaan solmujen ryppäitä, jotka ovat kytkeytyneet toisiinsa erikoisin tavoin. Ja kun tietää, että aligraafi on joko parillinen tai pariton, se voi antaa lisätietoa graafin rakenteesta. Esimerkiksi, parillinen graafi, joka on “yhtenäinen” — mikä tarkoittaa, että aina löydät polun minkä tahansa kahden solmun välillä — on pakko sisältää “Eulerin piiri”, polku joka kulkee jokaisen kaaren kautta vain kerran.

Omasta seurapelistämme me tiedämme, että tietylle solmujoukolle ei ole aina mahdollista muodostaa paritonta graafia. Mutta aina on mahdollista muodostaa pariton aligraafi. Eräs tylsä tapa tämän saavuttamiseksi on juuri se mitä teimme yllä: valitse kaksi solmua, jotka ovat yhdistetty toisiinsa ja jätä huomiotta kaikki muut kaaret. Siitä syntyy pariton aligraafi, erittäin pieni sellainen. Onko se aina mahdollista löytää pariton aligraafi?

On jo tiedossa, että jokainen graafi sisältää suuren parillisen aligraafin. 1960-luvulla unkarilainen matemaatikko Tibor Gallai osoitti, että jokainen graafi voidaan osittaa kahdeksi parilliseksi aligraafiksi. Se jakaisi n solmun joukon kahdeksi alijoukoksi, ja yksi alijoukoista sisältäisi ainakin puolet kaarista. Tämä takaa sen, että jokaisella graafilla on parillinen aligraafi, joka on ainakin puolet alkuperäisen koosta.

Mutta miten suuri pariton aligraafi voi olla, se on ollut tutkimusten kohteena graafiteoriassa jo 60 vuoden ajan. Epäonnistuneen seurapelimme graafissa oli pariton aligraafi, jolla oli kuusi seitsemästä solmusta.

Tämä on varsin suuri verrattuna alkuperäiseen. Mutta tässä on toinen epäonnistunut yritys pelata pienemmällä maksimaalisen parittomalla aligraafilla, sellaisella joka käyttää vain neljää alkuperäisistä solmuista.

Graafi jolla on maksimaalisen kokoinen pariton aligraafi, joka käyttää vain neljää seitsemästä solmusta.

Etsittäessä suurinta mahdollista paritonta aligraafia, varhaiset onnistumiset ilmaisivat käytettyjen solmujen lukumäärän suhteessa alkuperäisen graafin kokoon. Esimerkiksi, 1990-luvulla matemaatikko Yair Caro näytti, että millä tahansa n solmun graafilla on oltava aligraafi, joka sisältää vähintään 1/(n) kaikista solmuista. Tämä tarkoittaa, että 25 solmun graafilla on oltava pariton aligraafi, joka sisältää ainakin 1/5 kaikista solmuista, ja 100 solmun graafilla on oltava pariton aligraafi, joka sisältää vähintään 1/10 kaikista solmuista. Samanlaisia tuloksia saatiin muitakin, mutta matemaatikot etsivät Gallain löydöstä: yksittäistä suhdelukua, joka toimii parittomille aligraafeille sillä tavalla kuin 1/2 toimii parillisille aligraafeille.

Tällainen tulos saatiin viimein vuonna 2021, kun Asaf Ferber ja Michael Krivelevich osoittivat, että jokaisella graafilla on pariton aligraafi, joka käyttää ainakin 1/10000 solmua alkuperäisen graafin solmuista. Tämä voi olla aika alhainen raja, erityisesti kun jotkut ovat spekuloineet, että todellinen raja on jossain 2/7 tietämillä, mutta yksittäisen suhdeluvun löytäminen, joka toimii, mahdollistaa matemaatikkojen osoittaa, että sellainen suhdeluku on olemassa, joka parantaa jo olemassaolevaa suhdelukua. Yksi luku, niinkuin kättely, voi merkitä paljon.

Harjoituksia

1. Etsi suurin pariton aligraafi allaolevasta graafista.

2. Näytä miten osittaa allaoleva silmukka parittomaksi ja parilliseksi aligraafiksi.

3. Täydellinen n solmun graafi on graafi, jossa jokainen n solmusta on yhdistetty kaarella kaikkiin muihin solmuihin. Voiko täydellinen graafi olla pariton graafi?

4. 1960-luvulla Tibor Gallai osoitti, että aina on mahdollista osittaa graafi kahdeksi parittomaksi aligraafiksi. Perustuen siihen mitä tässä artikkelissa olet lukenut, osaatko osoittaa, että aina ei ole mahdollista osittaa graafia kahdeksi parittomaksi aligraafiksi? Mikä on syynä?

 

Artikkelin julkaissut Quanta Magazine (katso myös vastaukset harjoituksiin täältä)

Hehkuva orbi Hampurissa

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 2, 2022
Havaintopaikka: Hampuri, Saksa

Silminnäkijä Saksassa kuvasi kirkkaan orbin Hampurissa. Kohde on suuri ja näyttää saman muotoiselta kuin on näkynyt Denverissä ja Jerusalemissa. Vaikka tämä UFO ei näyttänyt liikkuvan, usein ne kiitävät nopeasti johonkin paikkaan ja vain ovat paikallaan, tietäen että useimmat ihmiset luulevat sen olevan pelkkä tähti. Avaruusolennot tietävät kaikenlaisia temppuja. He ovat piilotelleet meiltä tuhansia vuosia. Lisäksi se näyttää välkkyvän, aivan kuin se sanoisi kuvaajalle moikka.

Orbi muistuttaa minua foo-hävittäjistä, jotka seurailivat lentokoneita toisessa maailmansodassa. Tämä UFO voi olla merkki siitä, että Saksa ajautuu mukaan Ukrainan sotaan tulevaisuudessa. Katsoin juuri uutisia, Saksan liittokansleri ilmaisi tukensa Ukrainalle yhteisessä uutiskonferenssissa 1. maaliskuuta. Tämä saa minut pohtimaan sitä, että avaruusolennot auttavat ihmiskuntaa selviämään.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kolmio Georgiassa

Havaintopäivämäärä: helmikuun 24, 2022
Havaintopaikka: Calhoun, Georgia, USA

Vau! Tsekatkaa tämä fantastinen kuvamateriaali joistain kavereista, jotka olivat töissä ja näkivät mustan kolmioaluksen liikkuvan hiljalleen alueen yli. Kaveri huutaa muille että tulkaa ulos katsomaan UFOa taivaalla. Kun he tulevat ulos, he eivät voi uskoa silmiään. Musta kolmio liikkuu hiljalleen taivaalla, hitaasti, hiljaa. Tämä on korkealla ja kaukana ja se on kaksi kertaa keskivertoauton kokoinen.

Tämä näyttää samanlaiselta kuin laivaston UFO-videot, jotka julkistettiin vuonna 2020. Tämä on ainoastaan 180 mailin päässä amerikkalaispresidentti Jimmy Carterin UFO-havaintopaikasta Learyssa, Georgiassa. Siellä hän näki UFOn ollessaan Georgian kuvernööri vuonna 1969. UFO matkasi ajassa, vieraili Amerikan presidentin luona ennen hänen presidenttiyttään. Mietin mitä jos tämä olisi se sama UFO…. ja se on vierailemassa jonkun toisen tärkeän henkilön luona?

Ehkäpä tulevaisuuden presidentti näkyy tällä videolla.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kaverini Nate näki UFO. Aloin kuvata sitä puhelimellani. Kaupungin nimi on Calhoun, osavaltio on Georgia. Yritän löytää jonkun joka analysoisi videota. Alkuperäinen on puhelimellani, ja se on vieläkin omituisempi kun sitä zoomaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Iso satsi JFK:n murhasta kertovia papereita julkaistu

Presidentti Biden panttaa edelleen presidentti John F. Kennedyn 59 vuotta sitten tapahtuneen murhan tutkintamateriaalia, mutta Amerikan kansallisarkisto on julkaissut yli 13 tuhatta asiakirjaa torstaina 15.12.

Arkistot tiedottavat, että yli 97 prosenttia salamurhaan liittyvistä asiakirjoista on jo julkaistu, kertoo ABC. Julkistus tapahtui yli viisi vuotta sen jälkeen kun laki velvoitti julkaisemaan asiakirjat kansalle, kertoo The Washington Post.

Kennedy murhattiin marraskuun 22. päivänä 1963 Dallasissa. Warrenin komissio määräsi 10 kuukautta myöhemmin, että Lee Harvey Oswald oli toiminut yksin ja murhannut 46-vuotiaan Kennedyn.

Yökerhon pitäjä Jack Ruby tappoi Oswaldin kaksi päivää Kennedyn murhan jälkeen. Vuodesta 1963 lähtien Warrenin komission päätöstä vastaan puhuvia todisteita on tullut esiin useita.

Presidentin muistiossa torstaina, jossa JFK-dokumenttien julkaisuun annettiin lupa, Biden sanoi, että dokumentteja säilytetään kesäkuun 30. päivään asti.

“Tilapäisesti jatkettu viivästyttäminen julkaista kansalle sellaista informaatiota on tarpeen suojella kaikenlaista haittaa vastaan, jota voisi aiheutua maanpuolustukselle, tiedusteluoperaatioille, lainvalvonnalle tai ulkomaansuhteille, jotka ovat niin vakavia, että se painaa vaakakupissa enemmän kuin kansan oikeus saada selko”, Biden kirjoitti muistiossaan.

Politicon mukaan torstaina julkaistut dokumentit vihjasivat, että CIA:n toimisto Meksikossa “tunaroi todistusaineistoa, joka olisi voinut pelastaa Kennedyn hengen, mikäli se oltaisiin toimitettu ajoissa Washingtoniin.”

CIA selitti torstaina, että se halusi pitää joitain omia dokumenttejaan salassa hieman pidempään. Yhteensä 13 173 dokumenttia julkistettiin.

“CIA:n tiedoista jää salaiseksi tiedustelulähteet ja tiedonkeruumenetelmät — joista osa on 1990-luvulta, jotka alunperin annettiin asiaa käsittelevälle lautakunnalle taustoittamaan kontekstia CIA:n toimintaan — ja näiden tietojen julkaisu saisi aikaan selvää haittaa tiedusteluoperaatioille… CIA uskoo, että kaikki sen tieto liittyen presidentti Kennedyn salamurhaan vuonna 1963 on jo julkistettu. Samoin, me emme ole tietoisia yhdestäkään dokumentista, joka liittyisi suoraan Oswaldiin, joka puuttuisi dokumenttikokoelmasta”, ABC kirjoittaa CIA:n lausunnosta.

Oliko valtiolla rooli John F. Kennedyn salamurhassa?

Politico raportoi, että suurin osa dokumenteista CIA:n jättisatsissa liittyy Oswaldin elämään. Oswalf on ollut CIA:n kiinnostuksen kohteena jopa ennen salamurhaa.

Politico esittää, että dokumenttipaljastus voi tarjota lisäyksityiskohtia Oswaldin syyskuun 1963 kriittisestä matkasta Mexico Cityyn. Aiemmat dokumenttipaljastukset ovat vihjanneet, että Oswald otti yhteyttä kuubalaisiin ja neuvostoliittolaisiin vakoojiin siellä, mm. erääseen KGB:n jäseneen, jonka erikoisalaa olivat salamurhat.

Larry Sabato, kirjan “The Kennedy Half Century: The Presidency, Assassination, and Lasting Legacy of John F. Kennedy” kirjoittaja, sanoi ettei odota mitään maailmaa muuttavaa tietoa, kirjoittaa CNN.

“Se ei muuta historiaa. Ei muuta. Takaan sen”, hän sanoi.

Sabato sanoi, että Dallasin tragedia johtui epäpätevyydestä, ei mistään suuresta salaliitosta.

“Oswald ei ollut osana salaliittoa Kennedyn tappaakseen. Totuus on, että tämä salamurha oli estettävissä ja oltaisiin voitu estää ja olisi pitänyt estää jos CIA ja FBI tekisivät hommansa. Siinä se. Se on vakavaa, mutta salaliittoon osallistuneiden nimiä sieltä ei löydä”, hän sanoi CNN:n mukaan.

Eräs dokumentti tiivistää Oswaldin lokakuun 1963 matkan Mexico Cityyn, jolloin CIA “sieppasi puhelun” jonka Oswald soitti Neuvostoliiton suurlähetystöön kaupungissa “omalla nimellään”. Dokumentti sanoi, että Oswald puhui “venäjää murtaen”.

Oswald kysyi sähkeestä, joka oletettavasti oltiin lähetetty Washingtoniin ja lukiko siinä mitään uutta. Hänelle sanottiin, että sähke oli lähetetty ja siihen puhelu loppui.

“Mexico Cityn toimistomme tuottaa tällaista informaatiota Yhdysvaltain kansalaisista, jotka ottavat yhteyttä Neuvostoliiton maiden suurlähetystöihin Mexico Cityssa. Usein meidän saamamme informaatio on erittäin raskauttavaa”, dokumentissa lukee.

Dokumentti myös huomautti Mexico Cityn agenttien toimista saada haltuun valokuva Oswaldista, jotta sitä voitaisiin verrata valokuvaan, joka oli otettu miehestä Neuvostoliiton suurlähetystön ulkopuolella, mutta tämä oli epäonnistunut. Dokumentti sanoi, että lokakuun 24. päivä 1963 lähetetty pyyntö ei ollut tuottanut valokuvaa siihen päivään mennessä, jolloin Kennedy kuoli.

Asianajaja Mark Zaid, joka erikoistuu kansallisen turvallisuuden asioihin ja on ajanut tietojen julkistamista, sanoi, että ”hän ei odota savuavaa asetta” löytyvän tiedoista, jotka tällä viikolla on julkaistu, Politico kirjoittaa.

Zaid sanoi myös, että “iso osa tästä informaatiosta olisi pitänyt julkistaa ja kauan aikaa sitten”.

Katsele juuri julkaistuja tietoja täältä: https://www.archives.gov/research/jfk/release2022

 

Artikkelin julkaissut westernjournal.com