Avaruusolentojen tukikohta Kuussa Aristarkhoksen kraaterissa

Halusin tarkastaa jotain minkä löysin vuonna 2013 että olisiko se vieläkin olemassa vai olisiko NASA poistanut sen sivuiltaan. Se on siellä edelleen ja sitä on hieno katsella. Se on Kuussa Aristarkhoksen kraatterissa. NASA sanoo tämän kraatterin olevan 40 kilometria leveä, ja näin rakenne olisi arviolta 250 metriä! Suuri ja yksityiskohtainen.

Katso tekemäni video, jossa näkyy sekä rakennus että myös NASAn verkkosivut. Näytän myös prosessin miten käsittelen kuvaa. NASA ei halua sinun tietävän tästä. Absoluuttista näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta Kuussa!

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

On aika katsoa sisäänpäin

Rakkaat ystävät Maapallolla, MINÄ OLEN ROWENA!

Minulle ja kaikille meille on suuri ilo olla täällä ja tuoda hieman Rakkautta ja iloa jokaiselle teille. Valo tulee esiin intensiivisesti, vankasti ja muutokseen jouduttavasti. Ette voi nähdä tai havaita sitä, ja jopa nekin joilla on näkemisen lahja eivät näe tätä Valoa, koska se on erittäin korkeasta ulottuuvuudesta, ja ette ole vielä valmiit sitä näkemään. Mihin Valoon viittaan? Valoon Alcyonin Keskusauringosta.

Aurinko-olennot työskentelevät intensiivisesti tämän planeetan parissa, muokaten rakenteita ja soluja ja aikaansaaden evoluutiota. Monet kysyvät, vaikka ette huomaisikaan, ”Onko minun keho muuttumassa? En näe mitään; en tunne mitään.” Ette näe koska tämä transformaatio tapahtuu paljon korkeammalla taajuudella kuin missä nyt elätte. Älkää odottak ottavanne valokuvaa kehostanne ja näkevänne joitain kristalleja. Se ei toimi niin. Teidän tulee olla varmoja ja tietoisia siitä, että kaikki muutttuu.

Kaikki organismit tällä planeetalla käyvät läpi muutosta, poikkeuksetta. Muutos ja evoluutio tapahtuu meille kaikille. Tämä muutos ja evoluutio tuo mukanaan positiivisutta ja negatiivisuutta. Negatiivisuus on tarkalleen sitä mitä pitää tarkastella, käsitellä ja poistaa.

Mitään ei voi jättää käsittelemättä, koska kaikki taakse jäänyt kasvaa pelottavan paljon, ja tulee hetki jolloin se nielee polkunne, ja ette enää voi sivuuttaa sitä. Sillä se muuttuu suuremmaksi esteeksi edessänne, ja se ei päästä teitä menemään eteenpäin ennenkuin olette sen murskanneet. Miten teette sen? Rakkaudella, anteeksiannolla, viisaudella ja oppimalla.

On tärkeää, veljet ja siskot, että polullenne tulee uutta ryhtiä. Ajatuksien, tekojen, puheen, dieetin muutoksia… Monet muutokset ovat tarpeen, mutta älkää kuvitelko, että teidän tulee tehdä kaikkea kerralla. Teidän tulee olla tietoisia, että teidän tulee muuttua ja haluta muutosta; se ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Te yleensä jätätte homman sikseen koska se on monimutkaista; me tiedämme sen, mutta se on tarpeen. Joten olkaa voimakastahtoisia, ottakaa tavoite ja keskittykää jokaiseen muutokseen, jonka päätätte tehdä.

Käytös on olennaista, koska se johtaa tekoihin, sanoihin ja tunteisiin. Siinä on suurin ongelmanne. Uudet tavat ajatella, uudet tavat käyttäytyä ja uudet tavat puhua tulee ottaa käyttöön. Rakastavampi puhe, hitaampi kävely, tekojenne teko Rakkaudella ja aina viemällä ne loppuun asti. Älkää koskaan jättäkö mitään huomiselle minkä voitte tehdä tänään, aloittakaa tehtävä ja viekää se päätökseen. Jos tiedätte, ettette voi viedä päätökseen jotain tänään, jos mahdollista älkää aloittako sitä tänään; sen sijaan tehkää pieniä tehtäviä, joiden tiedätte pystyvänne aloittamaan ja lopettamaan tänään.

Tämä on tärkeää, koska pienet tehtävät, kun ne lasketaan yhteen, muuttuvat suuriksi tai merkittäväksi esteiksi tai ongelmiksi. Jos saatte vietyä loppuun jonkin pienemmistä tehtävistä, silloin kaoottinen ja hämmentävä kori alkaa tyhjentyä, ja jäljelle jää vain ne tehtävät, joita ette voi viedä loppuun yhdessä päivässä, mutta joista olette tietoisia ja jotka ovat hanskassanne. Teille ei ole hyötyä aloittaa kaikkein monimutkaisimmista; aloittakaa aina yksinkertaisimmista tehtävistä, niistä jotka saatte vietyä loppuun. Ja pian tajuatte, että voitte saada niin paljon aikaan yhdessä päivässä, koska olette aloittaneet ja lopettaneet; mitään ei jäänyt huomiselle.

On aika muistaa kaikki, jonka olette joskus jättänyt taaksenne, etsikää sielustanne — asiat, joita rakastatte mutta ette koskaan tehneet tai teitte kerran ja lopetitte. On aika tuoda elämäänne takaisin ilo ja onni. Ottakaa aikaa itsellenne jokaiseen tehtävään, joka teidän tulee tehdä — minuutti, kymmenen, puoli tuntia, tunti — mitä vain. Valitkaa jotain, mikä miellyttää teitä, löytäkää hetkenne, ja hitaasti saatte muut ympärillänne arvostamaan teitä. Silloin he myös tietävät, etteivät he voi häiritä teitä teidän ollessanne hetkessänne, ja te kunnioitatte myös heidän hetkiä.

Tuona hetkenä, jolloin kaikki kohtaavat sisäisen itsensä, ehkäpä meditaation avulla tai tekemällä jotain mikä tuo heille iloa, se riittää. Ainoastaan itsenne, sielunne, ainoastaan Jumalallinen Läsnäolonne… tässä yksinäisyyden hetkessä, siitä löydätte vastauksenne, poispääsynne ja ratkaisunne, koska keskitytte itseenne ettekä ympäristöönne. Se voi olla vaikeaa pitempiä aikoja, joten aloittakaa lyhyistä hetkistä, kuten vaikka viisi minuuttia. Ettekö myös lukitse itseänne suihkuun tai jonnekin joka on puhtaasti teidän omaanne? Sulkeutukaa viideksi minuutiksi ja tarkastelkaa sisäänne, sieluunne. Puhukaa sielullenne. Puhukaa Jumalalliselle Läsnäololle.

Voi olla, että aluksi ette saa mitään vastauksia, mutta vaatimisenne ja pysyvyytenne saa tämän aikaan. Ajan kanssa kykenette pidentämään myöhemmin ajanjaksoa, jolloin kaikki tietävät että silloin teitä ei saa häiritä, koska meditoitte ja tarkastelette sisimpäänne. Mitä teettekin, sen ei pitäisi ympärilläolijoita kiinnostaa; tavoitteenne on viettää aikaa itsenne kanssa. Olisi paras jos teillä olisi aikaa, rauhaa ja tämä teko.

Miustakaa, nyt on aika katsoa sisäänpäin, ei ulos. Prosessi täytyy puhdistaa, analysoida ja käsitellä. Kaikki joutuvat tekemään tämän omana aikanaan, sillä kaikki ovat muuttumassa tietoisiksi, ja jokainen tietää, että heidän pitää tutkia sieluaan omana aikanaan ja omalla tavallaan. Älkää odottako muita, ”Teen sitten kun muutkin tekevät niin”. Ei, te teette sen nyt, koska nyt on sen aika, tai muuten ette olisi tässä lukemassa näitä sanoja.

Katsokaa sisäänne, pankaa merkille muutokset joita teidän tulee tehdä ylösnoustaksenne, ymmärtäen että tuomalla nämä omantunnon eteen, voitte muuttua koska mielenne ei ole tilanteen herra, juuri nyt sydän määrää. Koska se on valistunutta ja seesteistä, mielenne tottelee. Tehkää näin, ottakaa aikaa itsellenne niin, että voitte tehokkaasti löytää oman polkunne, muutokset ja oikeat askeleet kohti Valoa.

 

Artikkelin julkaissut Anjos & Luz Terapies

Pohjois-Carolinalainen poika kohtasi avaruusolennon

Havaintopäivämäärä: Tuntematon
Havaintopaikka: Pohjois-Carolina, USA

Ryan Bledsoe sanoi, että hän ja hänen perheensä on nähnyt avaruusolentoja, joita hän kutsuu varjo-olennoiksi, hänen ja sukunsa asuntojen ja tilusten ympärillä. Erään varjo-olentotwiitin jakoi Blink-182 -pääjehu Tom Delonge. Sellaisia olentoja on olemassa, koska avaruusolennot haluavat jättää maanalaiset tukikohdat taakseen ja kulkea keskuudessamme yhtä hyväskyttyinä kuin he hyväksyvät meidät. Mutta heillä on sääntöjä joita heidän tulee noudattaa, eräänlaisia lakeja, ja he eivät voi näyttäytyä suoraan ilman seuraamuksia, jos he jäävät kiinni omalle lajilleen.

https://twitter.com/RyanDBledsoe/status/1509173610027569154?ref_src=twsrc%5Etfw

Mutta…

On myös avaruusolentojen lajeja, jotka jotenkin näyttävät aivan meiltä ja työskentelevät meidän rinnalla. Minä (Scott Waring) tapasin kerran avaruusolennon museossa täällä Taiwanissa. Olin kahvilassa perheeni kanssa, istuimme pyödässä, ja tunsin auran jollaista en ollut tuntenut koskaan aiemmin. Aura, joka tuntui mukavalta, lämpimältä, ystävälliseltä. Olin harjoitellut telepaattista viestintää muutaman viikon ajan, ja käytin sitä kun kävelin museossa, sillä kaikki olivat hiljaa tiloissa katselemassa taidetta, se oli täydellinen hetki käyttää sitä. Tunsin jotain, joten pyysin henkilöä tulemaan luokseni… paljastamaan itsensä. Sanoin mielessäni, ”Lupaan olla kysymättä kysymyksiä avaruusolennoista jos paljastatte itsenne, haluaisin vain varmistuksen siitä että olette olemassa, tehkää niin tulemalla luokseni ja kysykää minulta jotain täysin omituista, ja siitä tiedän että te olette avaruusolentoja.”

Kului vajaa minuutti ja taiwanilainen mies kolmissakymmenissä käveli ohitseni ja kysyi, ”Hei, minulla on omituinen kysymys, en pääse bussilla kotiin koska minulla ei ole rahaa, jos voit auttaa mitenkään antamalla minulle noin 20NT (arviolta 75 senttiä) ja sanoin että ookoo. Kysyin mistä hän oli, hänen englantinsa oli täydellistä. Hän sanoi elävänsä ja työskentelevänsä Kalifornian Piilaaksossa. Hämmästyin, olin luvannut olla kysymättä avaruusolennoista. Epäröin suu auki. Sanoin ”Hienoa! Teknologia muuttaa maailmaa. Kiva tavata.” Hän kiitti minua ja lähti pois.

Telepatia toimii, kuka tahansa voi harjoittaa sitä. Mutta kasvokkain kohtaaminen on harvinaisinta maailmassa. Ja kuitenkin se tapahtui minulle vuonna 2010, koko perheeni läsnäollessa. Aasialaiset ihmiset eivät koskaan tekisi noin!  He eivät lähesty tuntemattomia ja pyydä palveluksia. Se ei ollut sattumaa, se oli ensikontakti. Ei kuvia, ei videoita, ja lupasin olla tekemättä numeroa siitä. Pidin lupaukseni, mutta pitää kertoa siitä muille tässä.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Armeijan sisäpiiriläinen paljastaa tehtävät aurinkokunnassamme

Yhdysvaltain armeijassa palvellut JP on astunut esiin ja antanut ensimmäisen haastattelunsa koskien salaisia armeijan tehtäviä Kuussa, Ganymedella ja muissa sijainneissa aurinkokunnassamme osana kansainvälistä avaruuskoalitiota.

Exopolitics Todayn haastattelussa JP puhuu taustoistaan, siitä miksi hän päätti mennä armeijaan, salaisista tehtävistä Maan Kuuhun ja Jupiterin Ganymede-kuuhun, jossa hän tapasi eri avaruusolentoja.

Hän sanoo, että aurinkokuntaamme tuoreeltaan saapuneet avaruusolennot ovat, kohdatessaan sotilaita, saaneet aikaan elämää muuttavia kokemuksia.

JP pitää nimensä ja fyysisen ulkomuotonsa salassa uransa takia, mutta rohkaisee muita entisiä tai nykyisiä Yhdysvaltain armeijan kantahenkilöitä astumaan esiin ja kertomaan kokemuksistaan avaruusolentojen kanssa.

Exopolitics Today esittää pelkästään ääniraidan tästä haastattelusta JP:n identiteettiä suojellakseen.

Haastattelun lopussa näytetään JP:n lyhyt kolmen ja puolen minuutin mittainen video, jossa puhutaan Ganymeden tehtävien vaikutuksista häneen ja muihin sotilaisiin.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Meduusa-UFO päästää kolme orbia Bronxin taivaalle

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 26, 2022
Havaintopaikka: Bronx, New York, USA

Tässäpä huikea havainto. Silminnäkijä New Yorkissa kuvasi meduusan muotoisen lentävän esineen, ja siitä irtosi kolme pientä ruskeaa orbia, jotka lensivät pois. Olen kuullut meduusa-UFOista, mutta ne ovat yksi kaikkein harvinaisimmista havainnoista. Näen vain pari videota vuodessa, ja tässä on parhaimmat yksityiskohdat vuosiin. Fantastinen havainto. Kiistämätöntä näyttöä UFOista New Yorkin yllä!

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kuvasin tämän ikkunastani. Jotain putoaa alas, jotain mikä näyttää ilmapalloilta, mutta en ole varma mikä se on. Jos katsoo tarkkaan, videon alussa näkyy oikeassa yläreunassa jotain joka näyttää lentävältä lautaselta, mutta tajusin tämän vasta videon katsottuani.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Auringonlaskua dronella kuvannut bongasi UFOn

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 27, 2022
Havaintopaikka: Sungai, Petani, Kedah, Malaysia

Malesialainen silminnäkijä käytti dronea kuvaamaan auringonlaskua, kun tunnistamaton alus kiisi kameran ohi. Aluksen nopeus oli paljon suurempi kuin linnun, leijan tai edes suihkukoneen. Tämä kappale todellakin kulki!

One tunnettu fakta UFO-tutkijoiden keskuudessa, että drone-UFOt ovat taivailla vain yhdestä syystä: tutkimassa kaikkea mikä lentää. Koska siihen vaaditaan aika hyvää teknologiaa. Tämä UFO kiitää tutkimaan dronea, tietämättä siitä että se jää kameraan. Avaruusolennot haluavat oppia uusimmasta teknologiastamme, koska se auttaa heitä ennustamaan miten pitkään meillä kestää päästä avaruuteen.

Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että avaruusolentojen dronet ovat kiintyneet droneihimme. Hommataan nyt kamerat taivaille ja tarkkaillaan lisää!

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-laivasto Kaliforniassa Los Angelesin taistelun malliin

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 30, 2022
Havaintopaikka: Kalifornia, USA
Lähde: Google Earth -kartta, katso videolta

 

Löytämäni UFOt ovat puoliksi läpinäkyviä, mikä tarkoittaa siis verhottua, mutta jostain syystä satelliitti otti kuvan niistä ja nyt ne ovat näkyvillä. UFOt ovat Los Angelesin laitamilla ja ne liikkuvat linjamuodostelmassa, samaan tapaan kuin mitä Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjät.

Los Angeles on myös kuuluisa samanlaisesta havainnosta vuodelta 1942, johon viitataan usein Los Angelesin taisteluna. Silloin ovaalinmuotoisten metallisten alusten laivue lensi Los Angelesin ylle mereltä. Amerikka oli valmiina odottamassa ja ampui niitä, luullen että ne olivat japanilaisia toisen maailmansodan hävittäjiä. Niihin suunnattiin valonheitin ja tuli ilmatorjuntatykkien tuli avattiin… useimmat niistä osuivat aluksiin, mutta se ei vaikuttanut UFOjen nopeuteen tai suuntaan, ja ne jatkoivat eteenpäin ilman mitään merkkejä vahingoista.

UFOt jotka nyt näytän teille ovat samantyyppisiä UFOja, 50 metrin mittaisia kartan mukaan. Ne ovat sumeita ja läpinäkyviä. Ne lentävät matalalla, skannailevat koteja ja oppivat ihmisistä lisää. Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että UFOt ovat olemassa ja liittyvät Los Angelesin taisteluun.

Scott C. Waring,  Taiwan

Huom! Scott Waringin vanha Youtube-kanava meni lukkoon kopiosuojajuttujen takia. Uusi kanava löytyy Youtubesta, mutta nämä videot eivät näy tätä kirjoitettaessa. Havainnosta on onneksi kuvakaappauksia, mutta videota ei ole saatavilla. — päätoimittaja

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

George Knapp: Massamedia jatkaa UFO-salailua

UFO-tutkijat Bryce Zabel ja Ross Coulthart kävivät vierailemassa George Knappin showssa. He kertoivat uskomuksestaan kuinka Yhdysvaltain hallitus, massamediat ja Hollywood salaavat tietoa UFOista. Tuoreessa lehdistötilaisuudessa Pentagonin edustajat puhuivat toimistaan ottaa kantaa UFO-asiaan, mutta Zabel ja Coulthart pitävät tätä aikeena kontrolloida narratiivia ja vähätellä kansan kiinnostusta UFO-asiaan.

He myös huomauttavat jatkuvista viivästyksistä suurten UFO-raporttien julkaisuissa. New York Times ja muut valtavirran mediatahot ovat toteuttaneet raportin “etukäteisdebunkkausta”, mitä Zabel pitää todisteena valtavirran journalistien paranormaalien ilmiöiden vastaisuudesta.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Kuutio-UFO Auringossa

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 28, 2022
Havaintopaikka: Maapallon Aurinko
Lähde: NASA/SOHO

Löysin kuution NASAn SOHO-kuvista. Kuutio ei näytä miltään aikaisemmin näkemältäni, siinä on paljon yksityiskohtia. Kuutiosta on nähtävissä monenlaisia viivoja, reunoja ja ristikkäisiä palasia joita en ole nähnyt muissa.

Jos tämä olisi pikselöintiä, kuvassa näkyisi muitakin pikseleitä, kuitenkin se on vain tässä kohtaa kuvaa. Tämä on kappale lähellä Aurinkoamme. Huomaa myös kappaleen alareuna, joka on vähemmän fokusoitunut, enemmän sumea. Yläosa on fokusoituneempi. Pikselaatio ei tee tuota, sen pitäisi olla kaikkialla samanlaista. Siksi pidän tätä UFOna, jonka koko on suurempi kuin oma Kuumme.

Scott C. Waring,  Taiwan

p.s. löysin muutaman muun kuution johon verrata, sanokaa minulle ettei tämä ole UFO! Ette pysty, se on 100-prosenttisen aito.

Alla olevat ovat esimerkkejä UFOista, pikselöityminen ei näytä tältä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tämä on se mikä todella merkitsee

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kykenemme vastaanottamaan kaikki pyyntönne, vaikka ne kaikki esitettäisiin yhtä aikaa. Tämä on yksi kollektiivitietoisuutena olemisen eduista, ja se on myös yksi etu kun ei ole fyysisessä ruumiissa. Teillä on kaksi korvaa joilla kuunnella, mutta meillä ei ole korvia, ja kuitenkin me aistimme kaiken. Me otamme pyyntönne energiana jota me kykenemme muotoilemaan omalla tavallamme. Sitä Daniel tässä tekee energeettisten lähetystemme kanssa, ja sitä me teemme teidän energeettisten lähetystenne kanssa. Tällä tavoin viestintää tapahtuu monilla eri tasoilla, muillakin kuin puhe tai kirjoitus, ja te vastaanotatte energioita ylhäältä kaiken aikaa, mutta monet teistä haluavat kuulla pienen äänen päässänne jotta tiedätte tasan tarkkaan mitä vastaanotatte sinä hetkenä.

Toiset tajuavat, että viestintään liittyy toisilla ulottuvuustasoilla tapahtuvaa hienovaraisuutta, koska viestintä saa alkunsa energiana, ja ne jotka ovat virittäytyneet voivat aistia näitä energioita. Sitä me ehdottaisimme että tekin tekisitte kun haluatte kommunikoida meille, jonkin toisen ei-fyysisen, korkeamman ulottuvuuden olennon tai kollektiivin kanssa, sekä toisenne kanssa. Tietäkää, että se mitä projisoitte ulospäin energeettisesti on mikä merkitsee. Kuka sitten sen vastaanottaakin, hän tulkitsee viestin. Varmistakaa, että puhdistatte kehostanne ja järjestelmistänne kaiken sen, mikä teidän on puhdistettava, kunnes tunnette, että sitä ei enää ole, ja sitten voitte kommunikoida toisten kanssa selkeämmin. Voitte linjata sananne ja aikeenne oman energianne kanssa. Te projisoitte energiaanne kaiken aikaa, ja se on se tapa jolla luotte todellisuutenne.

Teidän kannattaisi kiinnittää huomio siihen mitä energioita vastaanotatte ja mitä energioita tarjoatte, koska sellaisten sanojen taakse piiloutuminen, jota ette oikeasti todella tarkoita, ei enää ole mahdollista. Teistä on kaikista tulossa telepaattisia. Te tunnustatte että olette energiaolentoja, ja että energia on se mikä todella merkkaa, ja samaan aikaan tietoisuutenne siirtyy. Kun tuo siirtymä on valmis, kaikki tulevat tietämään että he kommunikoivat telepaattisesti ja energeettisesti, ja sanat tulevat olemaan teille vähemmän ja vähemmän tarpeen. Olette energiaolentoja, jotka värähtelevät tarkoituksellisesti, ja tiedätte sen. Tiedätte mitä värähtelyä tarjoatte.

Joka kerta kun prosessoitte tunteitanne, pääsette lähemmäksi ja lähemmäksi kykyä erottaa tarkalleen mitä värähtelyä itse tarjoatte kunakin hetkenä. Varmistakaa, että olette energeettisesti puhtaita, jos haluatte kommunikoida puhtaasti, ja että universumille tarjoamanne on puhtaasti sitä mitä te todella haluatte ja tarvitsette. Universumi ja kaikki me siinä vastaamme energiaanne, värähtelyynne, emmekä niinkään sanoihinne tai edes ajatuksiinne. Jos te aiotte lausua mantoja, varmistakaa että mantra on linjassa tarjoamanne energian kanssa. Jos aiotte ajatella, varmistakaa että tuo ajatus on myös linjassa. Olette pääsemässä sinne pikkuhiljaa askel askeleelta, ja voitte harjoitella tätä kaikkea meidän kanssamme, niinkuin sanoimme, me olemme avoimia vastaanottamaan teiltä kaiken aikaa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”