Kaksi UFOa avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: huhtikuun 5, 2022
Havaintopaikka: Avaruusasema
Lähde: Webkamera

Silminnäkijä näki kaksi UFOa avaruusaseman lähellä, ja ruudulta ohjelmalla videon sieppaamisen sijaan hän käytti puhelintaan. Se toimii kun ei ole aikaa ja pitää toimia nopeasti, mutta laatu kärsii ja viivat videolla tulevat näkyviin. Siltikin, hieno esimerkki siitä miltä UFOt avaruudessa näyttävät.

Kaksi UFOa ovat pallon muotoisia ja Aurinko valaisee ne. Avaruusasema saa myöskin valoa osakseen. Valoista ja varjoista päätellen nämä eivät ole heijastuksia, vaan varsinaisia kappaleita, jotka leijailevat avaruudessa. Hieno video ja absoluuttista näyttöä siitä, että avaruusolennot tarkkailevat avaruusasemaa.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Vapaa energia ja ikiliikkujat

Jos käyttää tarpeeksi aikaa YouTubessa, löytää lopulta itsensä sen pimeistä nurkista. en puhu tässä kommenttiosiosta, vaan tarkoitan videoita, jotka on omistettu vapaalle energialle, ylikseyslaitteille, ikiliikkujille tai mille tahansa mikä rikkoo termodynamiikan lakeja yrittämällä saada laitteesta enemmän energiaa ulos kuin siihen laitetaan sisään. Ihmisrotu on tavoitellut mahdotonta ikuisen liikkeen ja vapaan energian unelmaa koko olemassaolonsa ajan. Nyt on kätevää löytää kaikki tiedot yhdestä paikasta.

Videoita läpikäymällä on helppoa laittaa vapaan energian videot kahteen suurempaan ryhmään: harrastelijat ja huijarit. Huijarin löytäminen on helppoa — he haluavat rahaa. Jossain kohtaa videolla tai kuvauksessa on linkki verkkosivuille, jossa on lisätietoa. Lopulta se johtaa paikkaan, jossa huijari yrittää vongata rahaa.

searl_effect_generator-shot0001

Nimet kuten John Searl, Muammer Yildiz ja M. T. Keshe kuuluvat tähän. Searl erityisesti ansaitsee maininnan, koska hän on ollut mukana hommassa vuosikymmenten ajan. Oletettavasti hänen “Searl-vaikutusgeneraattorinsa” (Searl Effect Generator, SEG) on rakennettu useampaan otteeseen, mutta prototyypit tuottavat niin paljon energiaa, että ne luovat oman antigravitaatiokenttänsä, ja laitteet lentävät avaruuteen. Ilmiselvästi tämä kaveri kaipaa rahojasi, jotta hän voi jatkaa työtään. Huijarit ansaitsevat julkisen pilkan. Nämä ovat ihmisiä, joiden ”keksinnöt” eivät ole mitään muuta kuin käärmeöljyä.

Kolikon toisella puolella ovat harrastelijat. Nämä ovat varastossa vääntäjiä, jotka laittavat tietokoneet syrjään, ottavat työkalut esiin ja alkavat rakentaa jotain. Kuulostaa siltä mitä keskiverto Hackadayn lukijakin tekee, eikö? On myönnettävä, että kirjoitin tätä artikkelia harrastelijoista samalla halveksunnalla kuin mitä minulla on huijareita kohtaan. Useimmissa tapauksissa nämä ovat ihmisiä, jotka aidosti uskovat, että he voivat rikkoa termodynamiikan lakeja. Väistämättä nämä ihmiset epäonnistuvat vapaan energian generaattorin rakentamisessa, mutta he näyttävät kuitenkin oppivan jotain prosessin aikana. Paljon voidaan sanoa itse laitteista. Jotkut niistä ovat uskomattoman hienoja. Vaikka ne eivät edes toimisikaan, ne ovat hienoja magnetismin tai kemian taidonnäytteitä. Tässä kohtaa minulta löytyi sydän. Jos joku haluaa käyttää aikansa rakentaakseen mahdottoman hakkerilaitteen, silloin heille pitäisi antaa lisää pointseja. En välttämättä usko, että heillä on mahdollisuuksia onnistua, mutta ainakin he oppivat rakentamaan.

magmotor

Hyvä esimerkki tästä on tämä vuoden 2008 video käyttäjältä [theDaftman]. [TheDaftman] rakentaa Newman-moottoria. Vuonna 1979 huijari Joseph Newman “suunnitteli” moottorin, joka käyttää käämejä, magneetteja ja yksinkertaista kommutaattoria tuottamaan tasavirtaa. Kyllä, se on tasavirtamoottori. Perusversio näkyy tällä videolla. [TheDaftmanin] versio käyttää neljää “kattilaa” (moottoria), jotka on kiinnitetty yhteiseen mäntään. Hän käyttää kytkimiä kytkemään neljä moottoriaan päälle ja pois päältä. Järjestelmä on samanlainen kuin nelitahtimoottori. Oikean elämän moninapamoottorit sisältävät kaikki käämit yhdessä roottorissa (tai staattorissa riippuen moottorin tyypistä). On kuitenkin kiinnostavaa nähdä sen hajoittaminen osiin tällä tavalla. Newman itse edelleen koittaa puskea teknologiaansa omalla Youtube-kanavallaan.

Monet Youtuben laitteista perustuvat magneetteihin. Harrastelijat väärin perustein uskovat, että magneetit tuottavat näkymättömiä voimia, jotka ovat olennaisia vapaan energian käyttämiseksi. Tämä on johtanut varsin monimutkaisiin rakennelmiin, joissa käytetään käämejä ja kestomagneetteja. [The Openminded Skeptic] on luonut oman laitteensa, mm. tämän 3D-printatun magneettimoottorin.  Vaikka moottori ei toiminutkaan, se on vaikuttavasti rakennettu, ja  [The Openminded Skeptic] itse on sanonut, että hän paljon rakentaessaan. [jzsd14me] on myös rakentanut hienoja esimerkkejä magneettimoottoreista, jotka on rakennettu sekä muovista että puusta. Moottorit pyörivät, mutta ne eivät tuota enemmän kuin kuluttavat.

Toinen ryhmä harrastelijoita keskittyy veden hajottamiseen vedyksi ja hapeksi. Happivesi on tottakai aito asia. Idea on, että Brownin kaasu, joka on toinen nimi vesihöyrylle, jota veden elektrolyysi tuottaa (HHO-kaasu), voisi olla käytössä autojen voimanlähteenä. Muokkaamaton hiilihydraulibensamoottori toimii varsin iloisesti vedyllä. Ongelma on, että vaaditaan enemmän energiaa veden elektrolyysin tuottamiseen kuin mitä vedystä saadaan energiana. HHO-generaattorilla toimiva saattaisi löytyä tienposkesta sen akun hajoamisen takia.

hho-1

Tämä ei kuitenkaan pysäytä HHO-harrastelijoita. Erilaisille generaattoreille löytyy netistä monenlaisia piirustuksia. Käyttäjällä  [Alexthe2nd] on video, jossa näytetään hänen 60-levyinen generaattori. [delvis11] paransi tätä  354 levyyn. Vaikka HHO ei ole hyvä ratkaisu autoteollisuudelle, sillä on käyttökohteita hakkerimaailmassa. Brownin kaasua voidaan käyttää tekemään hitsipillistä teräsleikkuri. Tubettaja [CarsAndWater] aloitti homman HHO-generaattoreilla. Hänen Red Hot Nickel Ball (RHNB) -sarjansa toimii HHO-voimalla.

Huom: vetykaasu on erittäin räjähtävää, mutta se palaa niin paljon kuin sille on tarjolla happea. Brownin kaasu yhdistää ennalta nämä kaksi oikeassa suhteessa: yksi kipinä ja koko homma voi räjähtää. Tämä on jotain minkä [omahaturbo] sai selville, kun hän epäonnistui kipinän eston asentamisessa.

Joten ensi kerralla, kun koitat löytää Youtubesta jotain omituista, ei tarvitse katsoa kauas. Saatat löytää hienoja (mutta tarpeettomia) keksintöjä kaikkien huijareiden ja trollien keskeltä.

 

Artikkelin julkaissut hackaday.com

 

Muinainen temppeli Marsissa

Gigipan-lähde: http://gigapan.com/gigapans/228994

NASA-lähde: https://mars.nasa.gov/mars2020/multimedia/raw-images/ZR0_0395_0702017641_081ECM_N0171064ZCAM08418_110085J#.Ykm6QueXloE.twitter

Löysin jotain aika hienoa jos tykkäät muinaisrakennuksista. Tämä näyttää temppeliltä ja siinä on tarpeeksi iso ovi josta mahtua vaikka aikuinen ihminen kävelemään. Ovi on leveämpi yläpäästä ja kapeampi alapäästä, mikä on aika uniikkia kyllä, mutta sen tekemiseen on tarvittu aikamoista arkkitehtonista osaamista. Maapallolla meillä on samanlaisia rakennuksia Englannissa ja Maltalla, jotka menevät ainakin 5000-7000 vuoden taakse, emmekä me tiedä mitään siitä ketkä niiden tekijät ovat, koska silloin ei ollut mitään kirjoitustaitoa. Rakenteet ovat ainoita mitkä ovat jääneet jäljelle.

Tilanne on samanlainen Marsissa. Ei ole kirjoitusta, ei ole kaiverruksia joita olisi nähtävillä. Se mitä on, on suuret leikatut kivipaadet, jotka muodostavat fantastiset rakenteet mäelle. Olin yllättynyt että NASA ei ollut sensuroinut tätä. Menin NASAn sivuille ja löysin alkuperäisen, jonka Mars-mönkijä Perseverance on ottanut. 100-prosenttista näyttöä siitä, että muinaiset älykkäät olennot ovat eläneet Marsissa ja rakentaneet tällaisia megaliittirakennuksia Marsin pinnalle.

Scott C. Waring,  Taiwan

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Heti kun Putin vihjaisi ydinsodasta, taivaalla näkyi väriä muuttava UFO

Putin ’on hämmentynyt väriä muuttavasta UFOsta’, jonka NELJÄ venäläistä lentokonetta havaitsi Putinin pitäessään puhetta, jossa hän uhkasi länsimaita ydinsodalla

Useiden venäläiskoneiden pilotit raportoivat nähneensä UFOn pörräämässä Volgogradissa Vladimir Putinin vieraillessa kaupungissa torstaina.

Huikeat kertomukset sanovat, että tunnistamaton esine ’muutti väriä ja korkeutta’ taivaalla.

Telegramin  Aviatorschina-kanavalla julkaistu raportti sanoi, että UFOsta raportoi ilmailuviranomaisille neljän erillisen matkustajakoneen miehistö.

Putin oli lentänyt Volgogradiin tiukoin turvajärjestelyin ottamaan osaa toisen maailmansodan Stalingradin taistelun 80-vuotispäivään.

Tapaus sattui, kun diktaattori vihjaisi, että Ukrainan konflikti voi muuttua ydinsodaksi, jos länsimaat lähettävät Kieviin tankkeja.

Hän sanoi: ”Me emme lähetä tankkejamme länsimaiden rajoille, mutta meillä on keinomme vastata, ja me emme lopeta panssaroitujen ajoneuvojen käyttöä, kaikkien tulee ymmärtää se.”

”Moderni sota Venäjää vastaan on jotain täysin muuta.”

S7-lentoyhtiön lento S72046 Sochista Moskovaan raportoi ”tunnistamattoman lentävän esineen” olleen Volgogradin yllä Venäjällä helmikuun 2. päivä 2023.

Aviatorschina-kanava raportoi: ”S7 Airlinesin kone Airbus A321 lennolla S72046 Sochista Moskovaan, 12 minuuttia ennen Volgogradiin saapumista 10 kilometrin korkeudessa raportoi nähneensä tunnistamattoman lentävän esineen koneen vasemmalla puolella.”

”Kohde muutti väriään ja korkeuttaan sekä liikesuuntaansa.”

Kanava tarkkailee kaikkia ilmatilatapahhtumia ja lisää: ”Myöhemmin Aeroflotin (SU1125), S7 Airlinesin (S73750) ja Rossiyan (SU6358) miehistöt vahvistivat informaation niiden lentäessa Volgogradin lähellä.”

Rossiyan kone arvioi etäisyydeksi UFOon arviolta 125 mailia.

Havainnot raportoitiin ilmavalvonnalle ja siviili- ja armeijan viranomaisille.

”Osaavia viranomaisia on informoitu, mitään lentosuunnitelmia ei muutettu tuohon aikaan siellä lennettäessä.”

”Lupaa lentää ilmatilassa ei oltu annettu.”

S7-miehistö raportoi ajaksi 19:08 Moskovan aikaa (18:08 Suomen aikaa) torstaina.

Havaintojen tarkkaa ajankohtaa ei ilmoitettu.

Kello 19:08 havainto oli arviolta kolme tuntia sen jälkeen, kun Putin oli saapunut.

Lasershow Volgogradissa

Tiedossa oli, että laser-show pidettiin ainakin 80-vuotispäivän kunniaksi kello 18:00. 19:00, 20:00 ja 20:45.

Pilotit olisivat kuitenkin odottaneet saavansa tiedon tästä.

Venäjän viranomaiset eivät ole kommentoineet UFO-raportteja.

Lennot, jotka raportoivat nähneensä omituisen havainnon, olivat: S72046 — S7  eli Siberia Airlines — Sochista Moskovaan, SU1125 — Aeroflot — myös Sochista Moskovaan, S73750 Istanbulista Moskovaan ja SU6358 — Rossiya — Mineralnje Vodista Pietariin.

Lentoreitit veivät koneet Volgogradin itäpuolelle.

Kaikki lentoreitit näyttävät suuria kiertoteitä välttääkseen lentämästä lähelta Ukrainan sota-aluetta ennen niiden Volgogradin ohi lentämistään.

 

Artikkelin julkaissut Daily Mail

FBI:n dokumentti todistaa: UFO syöksyi maahan Roswellissa

Dokumentin päivämäärä: maaliskuun 22, 1950
Dokumenttilähde: https://vault.fbi.gov/hottel_guy/Guy%20Hottel%20Part%201%20of%201/view

Tässä lyhyt mutta asian ytimessä oleva FBI:n dokumentti, joka on kiistämätöntä näyttöä siitä, että Roswellin UFO-maahansyöksy on todellinen. Se on myös todiste siitä, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan avaruusolentojen alus, avaruusolentojen ruumiita ja avaruusolentojen teknologiaa…. ja jopa ase, jolla kyetään ampumaan avaruusolentojen aluksia alas.

Kuulostaa mahdottomalta, mutta se on totta. Tämä FBI-dokumentti kertoo monta tärkeää faktaa, joista useimmat eivät ole tietoisua, ja muutaman faktan josta minäkään jopa en ollut. Listataan ne tähän:

1. New Mexicon Roswellista löytyi kolme UFOa.

2. Jokaisessa UFOssa oli kolme avaruusolentopilottia.

3. Jokainen ruumis näytti ihmismäiseltä.

4. Jokainen ruumis oli arviolta metrin pituinen.

5 Jokainen ruumis oli kiedottu metalliseen kankaaseen, jonka tekstuuri oli äärimmäisen hienoa.

6. Jokainen ruumis oli puettu tavalla, joka muistuttaa entisten koepilottien ja laskuvarjohyppääjien suojapukuja.

7. Jokainen UFO oli pyöreä (levymäinen).

8. Jokaisessa UFOssa oli kupera keskus.

9. Jokainen levy oli arviolta 50 jalkaa läpimitaltaan (15.4 m).

10. Yhdysvaltain hallituksella on ase, joka kykenee ampumaan alas avaruusolentojen aluksen leveältä alueelta käyttäen voimakasta tutkateknologiaa, joka häiritsee alusten kontrollimekanismia.

Uskon, että ilmavoimat kokeili tutkateknologialla, joka oli mikroaaltoteknologiaa. Se on vaarallista, mutta se häiritsisi tietyn tyyppistä elektroniikkaa.

Lisäksi se seikka, että Yhdysvalloilla on avaruusolentojen ruumiita, vahvistaa muut raportit, joista olen kuullut, joissa sanotaan valtion käyttävän avaruusolentojen DNA:ta luomaan Maassa syntyneitä harmaita avaruusolentoja. Nämä harmaat palvelisivat Yhdysvaltain hallitusta maanalaisessa ilmavoimien tukikohdassa Los Alamosin laboratorion alla. Nämä avaruusolentosotilaat kykenevät suurempaan mentaaliseen ongelmanratkaisukykyyn. Tämä myös vahvistaa brittihakkeri Gary McKinnonin väitteet hänen löydöksistään, todisteista Yhdysvaltain valtion tietokoneilla siitä, että amerikkalaissotilaat työskentelevät planeetan ulkopuolella, matkustaen avaruusaluksilla. Sellainen alienteknologia on ollut ilmavoimien käytössä jo yli 70 vuotta.

Nyt olen 100-prosenttisen vakuuttunut siitä, että he ovat oppineet takaisinmallintamaan niitä ja luomaan omia valonnopeudella matkaavia aluksia, joissa on pulssiaseita joita löytyy myös näistä levyaluksista.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kortti helmikuulle 2023: Selviytymispelkoja

Kuukauden kortti — helmikuu 2023

Kortti #30 | Zeta Reticuli (ensimmäinen aikakausi) | Selviytymispelkoja

Ihmisen kaikkein perimmäisin motivaatio on selviytyä. Kolmannen tiheyden perspektiivissä tämä on kaiken fokus. Kaikkein perimmäisillä tasolla kaikki konfliktit, joita olette kokeneet, perustuvat pelkoon siitä, että ette enää selviytyisi. Mutta nyt olette siinä siirtymän vaiheessa kolmannesta tiheydestä neljänteen, jossa kaikki muuttuu.  Vaikka inhimillinen tarve selviytyä on edelleen läsnä vaistomaisesti, on sitäkin suurempi pelko, joka on nyt nousemassa pintaan.

Me näemme ihmisegon kolmannessa tiheydessä eräänlaisena ankkurina. Sen tarkoitus on painaa teitä alaspäin ja luoda eristyksen illuusio, jonka koko tarkoitus on pitää teidät keskittyneenä erillisyyteen, polarisoituneeseen todellisuuteen. Tämä ei ole negatiivinen asia; ankkuri on pelkkä mekanismi, jolla pitää teidät maadoitettuina täällä, jopa silloinkin kun ihmis-itsen mielestä täällä ei pitäisi olla ollenkaan. Ego haluaa pitää todellisuuden tiukasti omassa kontrollissaan ja ennustettavana, mikä onnistuu helpommin kolmannen tiheyden illuusiossa.

Nyt, kun energia muuttuu teidän siirtyessänne neljänteen tiheyteen, ankkuri muuttuu kevyemmäksi. Tämä on luonnollinen osa evoluutiota. Se tarkoittaa, että ego alkaa tunnustaa, että sen olemasaolo on pelkkä työkalu, ja että se ei edusta todellista itseänne. Ego alkaa tuntea menettävänsä kontrollin ja se alkaa hajota. Sen hajoaminen on väistämätöntä. Mitä sen tilalle tulee? Todellinen tajunta, jota jotkut ovat nimittäneet Korkeammaksi Itseksi (joka ei ole “itse” ollenkaan) alkaa nousta esiin metaforisten pilvien takaa ja tehdä läsnäolonsa tunnetuksi. Tämä tietoisuus muuttuu uudeksi neljännen tiheyden todellisuuden kompassiksenne.

Tästä illusionaarisen egon korkeampaan tietoisuuteen siirtymisen “valtamuutoksesta” seuraa kokemus järkyttävästä pelosta. Tämä pelko voi olla monia asioita: kontrollin menettämisen pelkoa, henkilökohtaisen vallan menettämisen pelkoa, identiteetin menettämisen pelkoa jne. Näin ego itsessään pelkää oman selviämisensä puolesta. Teidän katsellessanne maailmanne kaaosta ja erityisesti odottamatonta myrkyllisyyttä, jota tulee esiin joistain julkisuuden henkilöistänne (jotka ovat peilikuva siitä mitä kaikkien ihmisten sisällä on), tietäkää, että se edustaa tämän hajoamisen ja kontrollin menettämisen pelkoa. Jokainen sivilisaatio tekee tämän siirtymän, ja se tunnetaan kaikkein hengenvaarallisimpana aikana sivilisaation evoluutiossa.

Niinkuin me usein huomautamme, ei ole paljoakaan mitä voisitte tehdä “tuolla jossain” maailmassanne tätä muuttaaksenne, mutta on paljon mitä voitte tehdä “täällä jossain” sisällänne muuttaaksenne itsenne — mikä lopulta vaikuttaa todellisuuteenne, jonka koette. Kun energia alkaa intensifioitua, tämä on juuri aika tehdä vakavaa sisäistä työtä auttaaksenne helpottamaan tätä tarpeellista ja väistämätöntä egorakenteiden hajottamista. Vaikka tämä sisäinen työ näyttää synnyttävän aluksi enemmän pelkoa, lopuksi se on tärkeä sijoitus kasvuunne ja transformaatioonne. Kun tunnette noita pelon aaltoja, antakaa aaltojen pyyhkiä ylitsenne. Älkää yrittäkö pysäyttää niitä, muuttaa niitä tai vastustella niitä. Antakaa niiden yksinkertaisesti pyyhkiä ylitsenne. Tuntekaa pelko. Henkittäkää sen läpi ja olkaa täysin läsnä sen kanssa jos vain voitte. Jos se antaa teille näkemystä ja henkistä kasvua, syleilkää tuota näkemystä avosylin ja toteuttakaa ehdotetut muutokset.

Samaan aikaan voimme ehdottaa, että katsoisitte sisäänne ja kysyisitte itseltänne tärkeitä kysymyksiä kuten “Miten päästän irti kontrollista?” “Missä olen kiinni identiteetissäni ja miten muu maailma näkee minut?” “Mitä pelkään eniten egorakenteen hajoamisessa?” “Missä pidän kiinni uhriuden tai marttyyriuden tarinasta?” Saatatte myös haluta lisätä listalle muita kysymyksiä, jotka teille ovat relevantteja omien henkilökohtaisten haasteidenne kanssa. Tämän tyyppinen syväluotaava kysely tuo pelot pinnalle tarkasteltavaksi ja syleiltäväksi. Syleily on tärkäeä, koska nämä pimeät, varjopuolet etsivät myös rakkautta.

Tämän tyyppistä sisäistä työtä tekemällä alatte aktivoida sisäistä alkemiaa, mikä johtaa perustavanlaatuiseen transformaatioon. Galaktinen perheenne, kuten Zetat (ja muut), joutuivat käynnistämään tämän alkemian transformoidakseen myös oman lajinsa. Koska tämä on siirtymäriitti kolmannesta tiheydestä neljänteen, teidän galaktinen perheenne on täällä kanssanne, hiljaa pidellen kädestänne niin, ettette tuntisi että olisitte koskaan yksin.

Germane — kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

Lyssan YouTube-kanava https://www.youtube.com/channel/UCeuLbnOjJBUfqqm2KEqkpLA

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Hehkuva valo Israelin taivaalla

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 31, 2022
Havaintopaikka: Hadera, Israel

Silminnäkijä Israelissa näki jotain epätavallista taivaalla. Hehkuva valojälki näkyi taivaalla. Videolla ei kuulu mitään ääntä, joten kyseessä ei voi olla lentokone, hävittäjä tai raketti.

UFOja on näkynyt pilvissä ennenkin, ja siksi pidän tätä UFOna. Kohde ei käyttäydy kuin mikään tunnettu lentokone ja sen jälki on jotain millaista en ole koskaan nähnyt ennen. Uskon, että UFO jätti jäljen, joka on ollut poistumassa tai mennyt sisään maanalaiseen tukikohtaan alueella.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO kiitää pois Meksikon tulivuoresta

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 29, 2022 klo 4:50
Havaintopaikka: Popocateptl-tulivuori, Meksiko
Lähde: Tulivuoren livekamera

Kello 4:50 aamulla leveä UFO lähti livohkaan tulivuoren juurella olevasta tukikohdasta Meksikon livekamerassa! Kappale liikkui hitaasti ja se oli jättiläismäinen, niinkuin yksisiipinen alus. Tämä kappale oli arviolta 500 metriä pitkä, noin tulivuoren suuaukon kokoinen. Sellaista ilma-alusta ei ole maailmassa. Koko yksinään kertoo, että tämä on satavarmasti avaruusolentojen alus, joka on lähdössä pois Maapallolta.

Olen tarkkaillut tätä tulivuorta yli kymmenen vuoden ajan, ja olin ensimmäinen henkilö joka raportoi UFOista livelähetyksessä. Nyt eri ihmiset esittävät siitä kymmeniä raportteja viikoittain. Se on erittäin paljon avuksi ja kiva nähdä, että UFO-tutkjat maailmanlaajuisesti alkavat ottaa webkamerat vakavammin työkaluna.

Scott C. Waring , Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily