Ovikamerassa näkyy UFO pihalla

Havaintopäivämäärä: 19.3.2023
Havaintopaikka: Pennsylvania, USA
Lähde: MUFON

Tämä kuvattiin ovisilmäkameralla. Hehkuva levy näkyy leijailevan henkilön pihalla. UFO on arviolta 30cm maanpinnan yläpuolella, ja siitä tulee valonsäde joka osuu maahan.  Maassa on usvaa UFOn alla. Sanon usein, että UFOja näkyy kaikkein useimmin auringonlaskun ja -nousun aikaan johtuen Auringon valaistuskulmasta, mikä mahdollistaa nähdä verhoutuneen UFOn.

Tämä UFO on pieni, joten sen matkustajat olisivat 15-20 senttimetrin mittaisia. Samankokoisia kuin ne pienet patsaat, joita olen löytänyt Marsista NASAn valokuvissa. 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta ja siitä, että niitä saattaa löytyä omalta pihalta.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Pieni hehkuva levy, josta lähti valonsäde alaspäin. Tämä kuvattiin ovisilmäkameralla keskellä yötä. Purppura viiva kulkee sen ympäri ja näyttää siltä, kuin sen takana olisi punainen puska, mutta siellä ei oikeasti ole mitään puskaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valoja kolmiomuodossa Floridassa

Havaintopäivämäärä: 23.3.2023
Havaintopaikka: Sunrise, Florida, USA
Lähde: MUFON

Uskon että tässä näkyy suuri yksittäinen kolmioalus, jonka työntövoimalaitteisto on myös näkyvillä. Tämä on verhoutunut alus, voisiko se olla armeijan salaisen TR-3B:n jälkeläinen? Uskon niin. Tämä on lähellä kaupunkia, tosi lähellä Palm Beachin aluetta, josta löysin salaisen armeijan yliääniohjusten koealueen 26°55’42.64″N 80°20’23.97″W Google Earthin kartasta.

Uskon tämän UFOn olevan ilmavoimien käsissä olevaa avaruusolentojen teknologiaa. Antamani koordinaatit ovat koealue sille mitä tuleman pitää. Alueen ympäristössä on myös raketin palasia. Jos klikkaat aikakonetta (päivämäärä vasemmassa alareunassa), voit nähdä yliääniohjuksen eri paikoissa, parkkipaikalla, kiitoradan reunalla, kiitoradalla ja muutakin. Tämä on Yhdysvaltain armeijan juttu.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Sunrise, Florida. 17.3.23. Kolme UFOa muodostaa kolmion, joka tallentui ovisilmäkameraan. Lähellä videon loppua kaksi valoa katoaa.

Alla on jenkkiarmeijan TR-3B, joka on kuvattu Ranskassa vuonna 2009. Video lähetettiin minulle 14 vuotta sitten. Kyseessä amerikkalaisten Project Aurora.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Jotain isoa on tapahtumassa

∞12D Luojat, Kanavoinut Daniel Scranton

“Me olemme täällä teitä varten. Me olemme Luojat. Me olemme 12. ulottuvuuden aineettomien olentojen kollektiivi, ja olemme täällä auttamassa.

On tullut teidän aikanne loistaa. Te kaikki tiedätte, että Maapallolla on tapahtumassa jotain suurta, ja että elätte erittäin otollista aikaa tietoisuutenne evoluutiossa. Tiedätte, että yhä useampi ihminen herää joka päivä, ja tiedätte myös että energiat ovat juuri nyt voimakkaita johtuen talvipäivänseisauksesta, joululomista ja tulevasta uudesta vuodesta. Teillä heränneillä on mahdollisuus olla enemmän itsenne näinä aikoina ja inspiroida muita. Mutta tärkeimpänä, teille on tulossa enemmän opastusta.

Olette avoimempia tänä aikana kuin koskaan ennen. Olette herkempiä tänä aikana kuin koskaan ennen. Teillä on useampia tapoja ilmaista itseänne kuin koskaan ennen. Maailma on pienempi kuin koskaan ennen. Nauttikaa tästä ajasta ja loistakaa valoanne, koska sitä olette syntyneet tekemään. Olette muuttumassa korkeammiksi itseiksenne, ja se tapahtuu huolimatta siitä osallistutteko siihen tietoisesti. Me suosittelemme, että osallistutte siihen tietoisesti ja tarkoituksella, koska siten voitte nauttia matkasta enemmän.

Jotkut teistä saattavat ihmetellä mitä teidän pitäisi tehdä, ja me sanoisimme teille, että teidän ei tarvitse miettiä sitä. Se mitä olette taipuvaisia tekemään on se, mikä merkitsee eniten. Keskity ‘i’-sanoihin: inspiraatio, intuitio, impulssi, idea. Nämä ovat niitä mitä seurata, mihin luottaa, mitä etsiä itsessään. Ja sen ei tarvitse olla mikään iso idea. Sen ei tarvitse olla impulssi, joka vie mukanaan; se voi olla jotain pientä, joka palkitsee kun sen tekee. JA sitten on taas taipumus tehdä niin seuraavalla kerralla.

Te kaikki saatte inspiraatiota kaiken aikaa, mutta tätä sanaa ette halua käyttää: sivuuttaa. Ette halua sivuuttaa saamaanne asiaa, koska teitä aina pyydetään olemaan oma itsenne, olemaan itsellenne rehellisiä, ja sillä tavoin kontribuoitte eniten ihmiskollektiiviin, jonka osa olette. Tilaisuuksia saapuu luoksenne edelleen, koska nyt on sen aika ja te olette niitä joista puhutaan. Ja kun loistatte omaa valoanne, kyllä, jotkut eivät sitä tajua, jotkut saattavat jopa pilkata teitä. Mutta ne jotka tajuavat, heistä tulee osa heimoanne ja he tekevät elämästänne niin paljon oman näköisempää. Ja se on iso osa sitä mitä teette siellä nyt. Olette siellä nauttimassa matkasta, sillä jokainen määränpää on väistämätön. Olette menossa kotiin; me olemme menossa kotiin. Jokainen menee kotiin, ja mikään ei estä sitä tapahtumasta.

Me olemme Luojat, ja me rakastamme teitä erittäin paljon.”

Paracasin pitkät kallot kirjoittavat historian uudelleen

Tutkijat ovat saaneet selville, että mystiset kallot ovat ainakin 2000 vuotta vanhoja, ja niissä on eurooppalaista ja Lähi-Idän perimää.

“Jos nämä tulokset pitävät paikkansa, Amerikan kansojen historia on paljon monimutkaisempi, kuin aiemmin meille on kerrottu, sanoo Brien Foerster.

Monet ovat pitäneet kuuluisia Paracasin kalloja puuttuvana linkkinä ihmiskunnan alkuperässä.

Aina niiden löytämisestä lähtien, syvältä Paracasin niemimaan autiomaasta Perun lounaisosista, jonka teki perulainen arkeologi Julio Tello vuonna 1928, Paracasin kallot ovat aiheuttaneet hämmennystä tieeyhteisössä.

Kaivausten aikaan Tello löysi monimutkaisen ja hienostuneen hautausmaan, josta löytyi koko historian muuttavia luurankoja.


Elongated skulls on display at Museo Regional de Ica
Pitkulaiset kallot esillä Museo Regional de Icassa. Kuva: Wikimedia 

Vuonna 2014 Paracasin kallot tekivät historiaa, kun niiden alustavat geenitestit saivat selville, että niissä on mitokondrio-DNA:ta “mutaatioilla, joita ei tähän asti tunneta löytyvän yhdeltäkään ihmiseltä, kädelliseltä tai eläimeltä.”

Kallojen ympärillä pyörivä mysteeri ei laantunut vuonna 2014. Sen jälkeen saatiin valmiiksi uusi DNA-testi. Kuten monet odottivat, uudesta testistä kävi ilmi ristiriitaisia tuloksia.

Tutkijat saivat selville, että kallojen historia on ainakin 2000 vuotta vanha, ja niiden alkuperä on Euroopassa ja Lähi-Idässä.

Tämä fakta muuttaa jälleen kerran kaiken sen mitä me tiedämme Amerikan historiasta ja siitä miten Amerikan manner kansoittui.


Are the PAracas skulls the result of artifical head binding? Or is it possible that they belonged to an ancient species lost to history? Image Credit: Marcia Moore / Ciamar Studio
Ovatko PAracasin kallot keinotekoisen päähineen käytön seurausta? Vai kuuluiko se lajille, joka on kadonnut muinaishistoriassamme? Kuva: Marcia Moore / Ciamar Studio

Mitä ovat Paracasin kallot?

Vaikka monien mielestä Paracasin kallot ovat keinotekoisen kallonmuokkauksen tulosta, laboratiotulokset kertovat eri tarinaa.

Vaikka kallonpidennystapauksia tunnetaan historiasta, jotka on saatu aikaan erikoisilla päähineillä tai kallon tasoituksella, Paracasin kallot ovat poikkeus.

Keinotekoinen kallon pidentäminen saavutettiin sitomalla päähän kaksi puukappaletta kankaalla.

Vaikka tätä on tehty tuhansia vuosia sitten ja eri kulttuurien piireissä ympäri maailman, Paracasin kallot ovat paljon monimutkaisempia.

Vaikka kallonpidennyt muuttaa kallon muotoa, se ei muuta EIKÄ VOI muuttaa mitään muita ihmiskallon piirteitä.

LA Marzulli puhui Ancient Originsille Paracasin kalloista. Hän kuvaa miten ne eroavat tavallisesta ihmiskallosta:

“On mahdollisuus, että kalloja on pidetty puukappaleella, mutta syy sille miksi en usko niin tehdyn on, että kallon niska-aukon asento on kohti kallon takaosaa. Normaali niska-aukko olisi lähempänä leukaluuta….”

Haastattelussa Marzulli puhuu arkeologista, joka oli kirjoittanut tutkielman niska-aukon sijaintitutkimuksesta yli 1000 kallossa.

“Hän sanoo, että Paracasin kalloissa niska-aukon asento on täysin erilainen kuin normaalilla ihmisellä. Se on myös pienempi, mikä tukee teoriaa, että tämä ei ole keinotekoista kallonpidennystä, vaan geneettistä.”

Paracasin kalloista puuttuu sagittaalinen sauma

„Normaalissa ihmiskallossa pitäisi olla sauma, joka kulkee otsalevyltä… selvästi yli päälaen, joka erottaa takaraivolevyt toisistaan — kaksi erillistä levyä — ja yhdistyy niskalevyyn”, Marzulli sanoo. “Paracasin kalloja on monia, joista sagittaali puuttuu kokonaan“.

Vaikka sagittaalisen sauman puuttuminen voidaankin yhdistää kraniosynostoosi-nimiseen sairauteen, Marzulli sanoo, että sellaisesta sairaudesta ei ole viitteitä Paracasin kalloissa.

Kiinnostavat tulokset Paracasin kalloja koskien ovat saaneet monet ympäri maailman spekuloimaan, että sen lisäksi, että Paracasin kallot olivat luonnollisesti pitkulaisia, ne ovat kuuluneet myös muinaiselle lajille, joka on ollut olemassa Maapallolla tuhansia vuosia sitten.

Laboratorioraporteista kerrotaan LA Marzullin kirjassa Nephilim Hybrids.

 

Artikkelin julkaissut Ancient Code

Salainen Antarktis-kartta paljastaa sisäänkäynnin Onttoon Maahan

Venäläinen journalisti Nikolai Subbotin analysoi KGB:n dokumentteja ”Orion”-nimellä julkaistusta tiedostosta, joka käsittelee natsien aktiviteetteja Etelänapamantereella ennen toista maailmansotaa ja sen aikana.

Käytävän sijainti josta pääsee Agarthan sisämaailmaan
Käytävän sijainti josta pääsee Agarthan sisämaailmaan

Alla on käännetty lainaus joka on koostettu eri aihetta käsittelevistä raporteista.

Tämä kartta näyttää päämantereen tällä pallonpuoliskolla, jonka nimi on Asgard. Asgardin mantereella, sen keskustassa, sijaitsee Ases-niminen kaupunki. Alhaalla vasemmalla voimme selkeästi nähdä Neu Schwabenland ja sen pääkaupunki Neu Berlin.

Asgard ja Etelänapamanner
kuva: imperialgermans.com
Tämä kartta näyttää meille tämän pallonpuoliskon päämantereen jonka nimi on Liberia. Sen keskustassa, oikealla, ovat Fera-saaret. Alla on Shambalan kaupunki (jumalten kaupunki).

Asgard ja Etelänapamanner

kuva: Imperialgermans.com

Tiibetiläiset munkit sanovat että Shambalan kaupunki todella on olemassa, mutta ei planeettamme pinnalla vaan planeetan sisällä. Shambalan kartta kertoo että kyseessä on kaupunki maapallon sisällä, sen kuoressa.
Tämä osa Reichsdeutschenin karttaa kuvaa allaolevan polun johon kuuluu yksityiskohtainen kirje ohjeineen siitä miten sukeltaa ja päästä Aghartan sisämaailmaan sukellusveneellä.

Kuva on otettu allaolevasta videosta. Katso allaoleva linkki jossa näkyy täydellinen kartta ja alkuperäinen ohjekirje.

Ilmeisesti he ovat löytäneet sisäänkäynnin Maan sisälle. Lisäksi salainen natsien tutkimusretkikunta, jota kapteeni Ritscher johti, oli pakotettu laskeutumaan lähelle Queen Maud Landia ja perustamaan salaisia tukikohtia sinne.

Tämä selittää myös sen miksi Saksan UFO-tieteilijät, valitut ihmiset ja Haunebu 1-4 -prototyyppialukset ja Andromedan laite, joka on mahdollisesti rakennettu avaruusolentojen avustuksella, puuttuivat heidän paettuaan Antarktiksen tukikohdista.

Syväluotaavan analyysin jälkeen tutkijat ovat julkaisseet koordinaatit, joista löytyy sisäänkäynti maanalaiseen Agharthan maailmaan.

Sijainti: 68°00’00.0″S 1°00’00.0″E

 

Kuten näet, käytävä Sisämaahan sijaitsee Lazarevin merellä, joka on sama paikka, jossa Venäjän Itämeren laivaston meritutkimusalus Admiral Vladimirsky teki viime vuonna hydrografisia tutkimuksia Etelämantereen vesialueilla.

Tutkijoiden mukaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hallitukset ovat tienneet yli 40 vuoden ajan Aghartan salaisesta sisäänkäynnistä Maan sisäosaan ja sen asukkaista sekä salaisista maanalaisista natsien tukikohdista, mutta ne eivät ole tienneet, miten käsitellä asiaa, ja siksi ne ovat salanneet totuuden.

Nyt näyttää siltä, että nämä maanalaiset natsitukikohdat ovat edelleen olemassa ja toiminnassa. Lisäksi he uskovat, että Hitlerin viimeinen pataljoona työskentelee yhdessä maan sisäisten olentojen kanssa ja he astuvat toimintaan, kun maailma on syvällä talouskriisissä.

Kaikkien näiden tietojen perusteella, jos ne ovat totta, tulee askel askeleelta selväksi, miksi niin monet tunnetut ihmiset sekä Yhdysvaltain ja Venäjän laivasto käyvät arktisella alueella.

Linkit kaikkiin alkuperäisiin kuviin ja kirjeisiin sekä lisätietoja lähteistä Hollow Earth Blog ja Imperialgermans.

Englanniksi:
Linkit alkuperäisiin kuviin ja kirjeisiin: https://translate.google.com/translate?hl=en&sl=de&tl=en&u=http%3A%2F%2Fwww.imperialgermans.com%2FDE%2Fdocuments.html

Saksaksi:
Linkit alkuperäisiin kuviin ja kirjeisiin: www.imperialgermans.com/DE/documents.html

Blogi ontosta maasta:
http://hollowplanet.blogspot.co.id/2011/07/wwii-german-maps-of-antarctic-entrance.html

 

UFO matkalla Amsterdamista

Havaintopäivämäärä: syyskuun 14, 2018

Havaintopaikka: matkalla Argentiinan ja Amsterdamin välillä

Tämä UFO on pilven muotoinen, mutta sillä on tumma reunus, jota pilvillä ei ole. Avaruusolennot ylpeilevät sillä, että ne ovat ihmisiä edistyneempiä, eivätkä ihmiset edistä asiaa sanomalla, että kaikki on pelkkää mielikuvituksen tuotetta… tai että se on pelkkä pilvi. Tämä lautanen on kaunis UFO.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Asuin ja tein töitä Argentiinassa 6 vuoden ajan. Syyskuun 12. päivä 2018 vaimoni ja minä lähdimme lennolle Argentiinasta Hollantiin. Pääteasemamme oli Fujian Xiamen Gaoqi International Airport. Lyhyen Amsterdamin vierailun aikana vaihdoimme lennolle Dutch Airlines  KL883, koneena oli Boeing 787-9. En tiedä miten monta tuntia lensimme, muutaman uinahduksen ja heräämisen jälkeen katselin kännykkää kello 09:31. Minun piti lentää Kiinaan.

Kännykkä oli lentomoodissa. En päässyt nettiin, minulla ei ollut wifiä, minulla oli tylsää. Katselin ikkunasta, yhtäkkiä näin omituisen tumman pilven. Kyllä, se oli tumma pilvi, ei musta. Otin puhelimen ja kuvasin sitä. Pilvet olivat normaalisti valkoisia, miten tämä oli tumma? Kaikki katselivat tätä pilveä. Ennustin jo, että tämä matka ei tulisi olemaan normaali. Pyysin vaimoani vieressä katsomaan ulos. Hän sanoi kylmästi, että tämä on normaalia. Pilvet ovat tuollaisia. En voi sanoa muuta kuin että naiset ovat naisia. Jatkoin ikkunasta katselua ja yritin löytää jotain. Katselin sitä 10 minuutin ajan enkä löytänyt mitään, joten palasin puhelimeni pariin. Melkein tunnin ajan päästä yhtäkkiä tunsin jotain omituista ja katsoin ulos. Siellä oli lautasen näköinen UFO kaukaisuudessa.

Aluksi se näytti sikarimaiselta, ja otin puhelimeni esiin ja hermoilin. Innostuneena minua pelotti että tämä ”ensikontakti” jäisi välistä. Otin puhelimen ja aloin kuvata. Hopeanharmaiden levyjen välissä näyttää olevan kaksi päällekkäistä kerrosta, en tiedä mitä ne tekevät. En tiedä näkikö tätä kukaan, en tiedä näkikö edes kapteenit. Minua innostutti sanoa vaimolleni, katso tätä UFOa, hän edelleen sanoi että eikö se ole pilvi vaikka miten innokas olisit, se on sinun hallusinaatiosi. Olin sanaton ja latasin tämän videon syyskuun 14. päivä 2018.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

APRO-tiedostot ja Iowan laskeutuminen

kirjoittanut Kevin Randle

Ne, jotka ovat vasta-alkajia, eivät ehkä tiedä paljonkaan APRO:sta (Aerial Phenomena Research Organization), jonka perusti Coral Lorenzen 1950-luvun alussa. Tuohon aikaan oli kaksi merkittävää UFO-organisaatiota, joista APRO oli toinen ja National Investigations Committee on Aerial Phenomena (NICAP) toinen. Pienempiä, paikallisia järjestöjä oli kymmeniä, ellei satoja. Olin jäsenenä Denverin UFO-yhdistyksessä 1960-luvun lopulla, mutta se oli Denverin alueella toimiva ryhmä, jolla ei ollut varsinaista tutkintaosastoa.

Jim & Coral Lorenzen

 

Mainitsen APRO:n sen koon, tuhansien jäsenten ja Coralin vuoksi, ja myöhemmin Jim ja Coral Lorenzen julkaisivat useita hyviä kirjoja UFOista. Toisin kuin NICAP, joka näytti keskittyvän kongressin tutkimuksiin ja ilmavoimien painostamiseen avoimuuden puolesta, vaikka he toki keräsivätkin tuhansia UFO-raportteja, APRO keskittyi siihen, mitä saatettiin jo varhain pitää UFO-tutkimuksen reuna-alueina. Se keräsi raportteja laskeutumisista ja miehitetyistä havainnoista ja oli ensimmäinen amerikkalainen järjestö, joka tutki avaruusolentojen sieppaustapauksia. Vaikka heillä olikin tietoa Vilas-Boasin sieppauksesta vuonna 1957, he raportoivat siitä virallisesti vasta 1960-luvulla, kun Barney ja Betty Hillin tapausta tutkittiin. Mielenkiintoista on, että Betty Hill otti NICAP:n Don Keyhoeen yhteyttä havainnostaan ja sieppauksestaan. Lopulta hänen kiinnostuksensa siirtyi APRO:n puoleen.

Tässä on kyse siitä, että NICAP:n, J. Allen Hynekin UFO-tutkimuskeskuksen (CUFOS) tiedostot ja jopa monet, ellei jopa suurin osa Project Blue Books -hankkeen tiedostoista on kerätty erilaisten siviilitutkimus- ja tutkintaorganisaatioiden toimesta. Poikkeuksena olivat APRO:n tiedostot. Jim ja Coral Lorenzenin kuoltua 1980-luvun puolivälissä tiedostot päätyivät Lorenzenin lasten käsiin. Eri järjestöt ja yksityishenkilöt olivat vuosien mittaan yrittäneet saada asiakirjoja haltuunsa tuloksetta.

Esitän tämän lyhyen historian, jotta kaikki tämä voidaan asettaa asiayhteyteen. Kuten monet tietävät, David Marler, joka on perustanut National UFO Historical Records Centerin, jonka nimi ei sovellu helposti lausuttavaan lyhenteeseen, on ilmoittanut hankkivansa APRO:n arkistot. Tämä tarkoittaa, että hänen keskuksensa on nyt suurimman UFO-arkistokokoelman säilytyspaikka. Siihen sisältyy useiden ulkomaisten tutkijoiden ja järjestöjen tallenteita ja tutkimustoimintaa.

Marler ja hänen tiiminsä ovat digitalisoineet nämä tiedot organisaation päämajassa, mikä tarkoittaa, että yksittäisten tapausten etsinnät ja kaikki asiaankuuluvat tiedot tulevat haettaviksi, tai kuten Marler kirjoitti lehdistötiedotteessaan, tiedostot digitoidaan sähköistä varastointia, analysointia, siirtoa ja helppokäyttöisyyttä varten.

Mielenkiintoista on, että menneisyydessä on ollut UFO-tutkijoita, jotka ovat varjelleet tietojaan ja tiedostojaan sitkeydellä, joka vetää vertoja erilaisille valtion virastoille. Tämä este näyttää nyt jossain määrin murtuneen.

Kuten sanoin, tärkeintä tässä on APRO:n tiedostojen siirtäminen Marlerin ryhmään. Ne sijaitsevat tällä hetkellä Albuquerquessa, New Mexicossa, ja ne löytyvät osoitteesta www.nufohrc.org.

APRO oli ensimmäinen UFO-järjestö, joka otti vakavasti raportit laskeutumisesta ja avaruusolennoista. Se lähetti ensimmäiset tutkijat Pascagoulaan haastattelemaan Charles Hicksonia ja Calvin Parkeria. Ja olivat muutamassa tunnissa Socorrossa, New Mexicossa, haastattelemassa Lonnie Zamoraa siellä vuonna 1964 tapahtuneesta UFO-laskeutumisesta ja siellä havaitusta avaruusoliosta.

Yksi näistä APRO-tapauksista oli laskeutuminen Iowan maaseudulla 6. kesäkuuta 1972. Todistaja, joka APRO:ssa tunnettiin vain nimellä Mr. T., mutta hänen nimensä oli Edward Tieg. Hän kertoi, että valon välähdys kiinnitti hänen huomionsa. Hän luuli sitä lentokoneeksi, mutta esine tuli lähemmäksi. Hän näki, että se oli munanmuotoinen, ja kun se alkoi laskeutua, sen pohjasta kasvoi jalkoja. Hän sanoi, että se oli halkaisijaltaan noin kymmenen tai kaksitoista jalkaa ja korkeudeltaan viisitoista tai kaksikymmentä jalkaa. Hän sanoi, että se heitti varjon istuessaan maassa.

Edward Tiegin luoma kuvitus havainnosta.
Kevin Randlen tiedostoista

 

Se oli noin sadan metrin päässä. Luukku avautui, ja hänen mukaansa sieltä nousi ulos ihmisiä. Olennot olivat noin kaksimetrisiä ja heillä oli yllään yksiosainen lentopuku. He sekoilivat maississa, palasivat alukseensa ja se lähti lentoon.

Tutkijat laskeutumispaikalla.
Kuva: Kevin Randle.

 

Hän sanoi, että kun se nousi ilmaan, sen pohjasta leimahti sininen liekki, kuului karjunta ja jalat vetäytyivät sisään. Alueen maissivarastot näyttivät siltä kuin ne olisivat joutuneet pyörremyrskyyn, mutta ne eivät palaneet. Huomautan tässä yhteydessä, että Lonnie Zamora puhui sinisestä liekistä ja jyrinästä, kun alus nousi ilmaan. En ole varma, tiesikö Iowan maanviljelijä New Mexicon poliisista, joka kuvaili joitakin samoja piirteitä.

Vaikka hän ei halunnut puhua havainnosta, hän antoi kuvauksen siitä, mitä hän oli nähnyt. Kuten UFO-raporteissa niin usein tapahtuu, tälläkään havainnolla ei ollut muita silminnäkijöitä, vaikka alueella oli ollut muita samaan aikaan.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Mystinen aalto Jupiterin ilmakehässä

Kolmen aikaan yöllä Irlannin aikaa huhtikuun 8. päivänä 2017 Pohjois-Dublinissa kuvannut tubettaja Crrow777 havaitsi aallon, joka kulkee Jupiterin yli. Hän on havainnut tällaisia aaltoja myös Kuun yllä.

Crrow777 sanoo: ”Näemme suihkuvesissä saman kuin veneen aallokossa. Kaksi yhteen sidottua aallokkoa, joilla ei ole itsenäistä aaltojaksoa tai siirtymää.

Molemmat aallot pysyvät lukittuneina ja identtisinä, eikä niissä ole teräviä reunoja, joita näemme niin sanotuissa kuun aalloissa, jotka eivät ole lukittuneita ja joilla kaikilla on erilaiset jaksot ja nopeudet – jopa saman kaappauksen sisällä.”

Mielenkiintoinen ja salaperäinen ilmiö avaruudessa, eikä kukaan tähän mennessä tiedä, mitä nämä aallot ovat.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Hehkuva kohde Adelaidessa

Havaintopäivämäärä: 22.3.2023
Havaintopaikka: Adelaide, Etelä-Australia

Tämä UFO näkyi vain muutaman sekunnin, mutta valokuvaaja kykeni nopeasti nappaamaan siitä kuvan kaikille. Tässä me näemme kohteen vasemmassa yläreunassa ja lentokoneen oikeassa alareunassa. UFO oli niin kirkas, että se näytti melkein pilveltä, mutta mikään pilvi ei kykene liikkumaan niin nopeasti laidalta toiselle neljässä sekunnissa. Nopeus, väri ja se että se on niin lähellä kaikki puhuvat sen puolesta, että tämä on avaruusolentojen partioalus, keräämässä dataa lähettääkseen sen kotiplaneetalleen. Tämä UFO on erittäin kirkas, se ei ole drone vaan alus, jota ohjaa pilotti.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

22.3.2023 kello 11.17 kuvasin lentokoneita, jotka lensivät Adelaiden yllä Etelä-Australiassa. Erittäin kirkas kohde tuli näkyviin. Kohde näytti olevan kameran etsimessä, tulevan luoteesta ja laskevan nopeasti etsimen alaosaan, kulkien itään. Se näkyi arviolta neljän sekunnin ajan.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kuutio peesailee hävittäjää

Havaintopäivämäärä: 21.1.2023
Havaintopaikka: Teksas, USA
Lähde: MUFON

Tämä on jotain isoa. Tällä mustalla aluksella on monia eri sivuja, kuin timantilla, mutta se on musta. Silminnäkijä sanoi sillä näyttäneen olevan aura, mutta se ei kuvautunut kameralle, kuitenkin kuvakaappauksella voi vahvistaa tämän yksityiskohdan. UFOn yllä näkyy hehkuva aura. Tämä tarkoittaa jonkinlaista energiakenttää voimanlähdelaitteesta. Se seurasi vanhan mallista armeijan hävittäjää, ehkä tarkkaillen sitä, skannaillen ja keräten tietoja, joita lähettää takaisin sen kotimaailmaan. Monille avaruusolentojen lajeille happi tarkoittaisi kuin propaanikaasun hengittämistä, joten he lähettävät luotaimia tänne keräämään meistä tietoa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

F-111 taistelughävittäjä lensi lännestä itään talomme yltä. Se oli omituista, en ole koskaan nähnyt hävittäjiä tällä alueella. Myöskin luulin, että ne olisi jo romutettu. Sekunteja tämän jäljeen musta omituinen orbi lensi alueen yli, se meni pohjoisee ja sitten länteen pois näkyvistä.  Vaimoni pyysi minua kuvaamaan puhelimella. Zoomatessa näyttää siltä kuin se hehkuisi, se on melkein kuin kahdeksankulmion muotoinen pallo. Se näytti lentävän nopeasti, sitten melkein pysähtyvän ja kääntyvän länteen, kunnes se meni pois näkyvistä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily