Miksi ihmiskunta kiinnostaa niin monia avaruusolentoja?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

 Jokainen kokemus, joka meillä on kanssamme siellä Maapallolla, rikastuttaa meitä, ja me pidämme näitä lähetyksiä kokemuksina, jotka meillä on kaikkien teidän kanssanne, sillä me tiedämme milloin vastaanotatte lähetyksen ja me tunnemme sen vaikutuksen, joka jokaisella lähetyksellä on teihin. Me saamme myös kaikki ideamme siitä mitä lähettää teille suoraan teiltä. Me otamme yhteyksiä kaikkiin teihin kaiken aikaa, ja me rikastumme ja elävöidymme jokaisesta kokemuksesta, joita meillä on teidän kanssanne.

Me pyydämme teitä näkemään itsenne tuolla tavoin. Nähkää itsenne niinä joilla on niin paljon tarjottavaa aineettomille ystävillenne ja avaruusolentokavereillenne. Me emme olisi kiinnostuneita teistä jos meidän mielestämme teissä ei olisi mitään kiinnostavaa. Me tiedämme, että te usein näette itsenne alhaisina ihmisolentoina, joilla on saavutettavanaan se tietoisuuden taso, jota halajatte. Kuitenkin te olette yhtä kehittyneitä henkisesti kuin me ja muut olennot universumissa ovat.

Te valitsette kokea kokemuksia, koska te tiedätte, että kokemukset siellä Maapallolla antavat suurimmat mahdollisuudet kasvuun ja evoluutioon. Olette arvokkaita tälle universumille. Annatte suuren panoksen Alkulähteen energialle kaikilla haasteilla, joita olette halukkaita kokemaan päivittäisessä kokemuksessanne. On aika pitää itseänne suuremmassa arvossa. On aika nähdä itsenne samanarvoisina kaikkien muiden olentojen kanssa universumissa, ja on aika saada yhteys toisiin olentoihin universumissamme tuon tiedon avulla.

Ette tavoittele meitä niinkuin olisitte eri veneessä. Me olemme tässä kaikki yhdessä, ja me näemme teidät rakkauden ja myötätunnon silmin. Ja jos näette itsenne tuolla tavoin, silloin tiedätte olevanne näiden korkeammasta ulottuvuudesta tulevien viestien, latausten ja informaation vastaanottamisen arvoisia. Me olemme tässä ulottuvuudessa omasta halustamme. Teidän sielunne projisoi monia aspektejaan meidän ulottuvuuteemme ja myös korkeampiin ulottuvuuksiin, ja te olette oma sielunne.

Ei ole siis mitään syytä vähätellä itseään tai ajatella itsensä olevan jotenkin vähäpätöisempi kuin mikään muukaan olento universumissa. Ja teidän nostaessanne omanarvontuntonne meidän tasollemme te koette viestintää kanssamme, ja se on kaksisuuntaista. Sen ei tarvitse olla pelkästään sitä, että huudatte apua ylhäältä vain epätoivon hetkinä. Nähkää meidät yhteistyökumppaneinanne ja kanssaluojinanne, koska me olemme sitä, ja me hyödymme kaikesta siitä mitä te koette Maapallolla. Kaikki ongelmat, kaikki haasteet, joita kohtaatte auttaavat koko galaksia, koko universumia, ja ne antavat Alkulähteelle mahdollisuuksia tuntea Itsensä tavoilla, joita Alkulähteellä muutoin ei olisi.

Te olette tämän universaalin ylösnousemuksen avaimia, ja kun näette itsenne sillä tavoin, avaatte itsenne kontaktille fyysisiin avaruusolentoihin ja meidänlaisiin ei-fyysisiin kollektiiveihin. Ja sitä me toivomme ihmiskunnalta tänä aikana. Me pyydämme teitä näkemään itsenne niinkuin me näemme teidät ja arvostamaan itseänne niin paljon, että voitte alkaa elää ilon, vapauden, rakkauden ja luovuuden elämää, jota ansaitsette elää.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Johdatus topologiaan

Kirjoittanut David S. Richeson

Joustavien muotojen ominaisuuksien väliset suhteet ovat viehättäneet matemaatikoita vuosisatojen ajan.

Jos haluat aloittaa tappelun, kysy yksinkertaisesti ystäviltäsi ”onko Pluto planeetta?” tai ”onko hotdog voileipä?” tai ”kuinka monta reikää on pillissä?”. Ensimmäiseen kahteen kysymykseen vastataan yleensä kyllä tai ei, kolmanteen vastataan kaksi, yksi tai jopa nolla.

Nämä kysymykset riippuvat määritelmistä. Mikä tarkalleen onkaan planeetan määritelmä? Voileivän? Reiän? Me jätämme nämä kaksi ensimmäistä määritelmää kavereillesi. Kolmatta voidaan tarkastella matematiikan linssin läpi. Miten matemaatikot — erityisesti topologit, jotka tutkivat spatiaalisia suhteita — ajattelevat näistä rei’istä?

Illustration showing a human figure sitting on a large straw, gazing at different topological figures.

Arkipäivän kielessä ”reikä” tarkoittaa montaa eri asiaa. Yksi on ontelo, niinkuin maahan kaivettu kuoppa. Toinen on avauma jossain kappaleessa, kuin tunneli vuoren läpi tai selkäpuolelta kierteellä yhteen nidotun päiväkirjan sivuihin puhkomat reiät. Eräs toinen on täysin suljettu tila, kuten emmentaalijuustoon syntyvä ilmakupla. Mutta sen ymmärtämiseksi miksi — ja miksi matemaatikoita edes kiinnostaa reiät — me joudumme matkaamaan topologian historiaan, mikä alkaa siitä miten tämä ala eroaa sen sisaresta, geometriasta.

Geometriassa muodot kuten ympyrät ja monikulmiot ovat kiinteitä kappaleita; niitä analysoidaan pituuksien, kulmien ja pinta-alojen avulla. Mutta topologiassa muodot ovat joustavia, niinkuin kumista tehtyjä. Topologi on vapaa venyttämään ja taivuttelemaan muotoa. Jopa leikkaaminen ja liimaaminen on sallittua, niin kauan kunnes leikkaus liimataan tarkasti. Pallo ja kuutio ovat toisistaan eroteltavia kappaleita, mutta topologille niitä ei voi erottaa toisistaan. Jos haluat matemaattisen oikeutuksen sille, että T-paita ja housut eroavat toisistaan, sinun kannattaa kääntyä topologin puoleen, ei geometrikon. Selitys on: niissä on eri määrä reikiä.

Leonhard Euler käynnisti eri muotojen topologian tutkimukset 1700-luvulla. Sitä voisi luulla, että matemaatikot tiesivät jo melkein kaiken monitahokkaista. Mutta vuonna 1750, Euler keksi minun mielestä erään kaikkien aikojen suurimmista teorioista: jos monitahokkaalla on F monikulmaista tahkoa, E särmää ja V kärkeä, silloin V E + F = 2. Esimerkiksi, jalkapallossa on 20 valkoista kuusikulmiota ja 12 mustaa viisikulmiota, jotka muodostavat pallomaisen 32 tahkon kappaleen, sekä 90 särmää ja 60 kärkeä. Ja niin 60 – 90 + 32 = 2. Tämä perustason havainto liittyy syvällisellä tavalla moniin matematiikan aloihin, ja kuitenkin se on tarpeeksi yksinkertainen, jotta se voitaisiin opettaa lastentarhan lapsille. Mutta se on kiinnostanut Eukleideksen ja Arkimedeen ja Keplerin kaltaisia geometrikoita vuosisatojen ajan, koska sen tulokset eivät riipu geometriasta. Se riippuu ainoastaan muodosta itsestään: se on topologiaa.

Euler implisiittisesti oletti hänen monitahokkaansa olevan konvekseja (kupera), mikä tarkoittaa, että kappaleen sisällä minkä tahansa kahden pisteen välinen suora tulee pysyä monitahokkaan sisällä. Piakkoin tutkijat löysivätkin poikkeuksia Eulerin kaavaan. Esimerkiksi sveitsiläinen matemaatikko Simon Lhuilier tajusi, että jos poraamme reiän monitahokkaaseen tehdäksemme siitä donitsimaisemman, sen topologia muuttuu ja silloin VE + F = 0.

Konveksi ja epäkonveksi monitahokas, jossa sovelletaan Eulerin ja Lhuilier’n kaavoja. kuva: Samuel Velasco/Quanta Magazine
Konveksi ja epäkonveksi monitahokas, jossa sovelletaan Eulerin ja Lhuilier’n kaavoja. kuva: Samuel Velasco/Quanta Magazine

Kiinnostavaa kyllä, vaikka Euler ja Lhuilier kuvittelivat monitahokkaansa kiinteiksi, Eulerin kaava lasketaan käyttäen ainoastaan kahta nollaulotteista kärkeä, yksiulotteista särmää ja kaksiulotteista tahkoa. Joten Eulerin kaava (VE + F) itse asiassa on johdettu kaksiulotteisesta tahokkaasta. Nykypäivänä kuvittelemme nämä muodot ontoiksi kuoriksi.

Lisäksi se mikä ainoastaan merkitsee on kappaleen topologia. Jos teemme monitahokkaan savesta, merkkaamme sen särmät terällä, ja möyhennämme sen palloksi, tahkot ja särmät kaareutuvat, mutta lukumäärä ei muutu. Joten mikä tahansa muoto, joka on topologisesti pallo, sen Eulerin luku on 2; donitsin kaltaiselle torukselle se on 0, tasaiselle levylle se on 1; ja niin edelleen. Jokaisella pinnalla on oma Eulerin lukunsa. Tämä topologinen ymmärrys Eulerin kaavasta — jossa pallot ovat kumimaisia eivätkä kiinteitä — esitettiin ensi kerran Johann Listingin tekstissä vuonna 1861. Vaikka tämä onkin nykyään suurelta osin unohdettu, Listing on myös tunnettu Möbiuksen nauhaan liittyvästä kirjoituksistaan neljä vuotta ennen August Möbiusta. Listing tunnetaan myös koko termin topologia keksijänä.

Eulerin luku V – E + F pallolle on 2, donitsille 0, kiekolle 1, ja tuplatorukselle  –2.
Eulerin luku V – E + F pallolle on 2, donitsille 0, kiekolle 1, ja tuplatorukselle  –2.

Samoihin aikoihin Bernhard Riemann tutki pintoja, jotka tulivat esiin hänen kompleksilukujen tutkimuksissaan. Hän huomasi, että yksi tapa laskea reikiä oli tarkastella miten monta kertaa kappale voitaisiin leikata ilman, että se leikataan kahteen eri palaseen. Rajatulle pinnalle, kuten vaikka pillille joka on avoin kahdesta päästä, jokainen leikkaus tulee alkaa ja päättyä reunaan. Joten Riemannin mukaan, koska pilli voidaan leikata vain kerran — päästä päähän — sillä on tarkalleen yksi reikä. Jos pinnalla ei ole rajaa, niinkuin toruksella, ensimmäinen leikkaus tulee alkaa ja päättyä samaan pisteeseen. Ontto torus voidaan leikata kahdella tavalla — yhden kerran putkesta, ja toisen kerran siitä syntyvästä sylinteristä — joten tämän määritelmän mukaan sillä on kaksi reikää.

Pilli voidaan leikata kerran ilman, että se menee palasiksi, ja ontto torus voidaan leikata kahdesti.
Pilli voidaan leikata kerran ilman, että se menee palasiksi, ja ontto torus voidaan leikata kahdesti.

Henri Poincaré oli seuraava, ja hän suuresti laajensi topologian tutkimusalaa julkaisemalla uraauurtavan 123-sivuisen artikkelinsa “Analysis Situs” vuonna 1895. Siinä ja sen viidessä jatko-osassa hän istutti useita topologisia siemeniä, jotka kasvoivat, kukkivat ja kantoivat hedelmää vuosikymmeniä sen jälkeen. Huomattava käsite tässä on homologian käsite, jonka Poincaré yleisti Riemannin korkeampien ulottuvuuksien ideoihin. Homologian avulla Poincaré tavoitteli kuvaavansa kaikkea Riemannin yksiulotteisesta ympyräreiästä pillissä kaksiulotteiseen onteloon kuten emmentaalissa, ja siitä vieläkin korkeampiin ulottuvuuksiin. Näiden reikien määrä — yksi jokaiselle ulottuvuudelle — tunnetaan sittemmin Betti-lukujen nimellä Enrico Bettin kunniaksi, Riemannin ystävän joka oli tehnyt samanlaista tutkimusta.

Moderni homologian määritelmä on varsin syvällinen, mutta se karkeasti tarkoittaa jokaisen muodon liittämistä tiettyyn matemaattiseen objektiin. Tästä objektista voimme kerätä yksinkertaisempaa informaatiota muodosta, niinkuin vaikka sen Bettin luvun tai Eulerin luvun.

Jotta saisimme käsityksen siitä mitä homologia ja Bettin luvut ovat, keskittykääme ensimmäiseen ulottuvuuteen. Aloitamme tarkastelemalla silmukoita pinnalla. Säännöt ovat yksinkertaiset: Silmukat voivat liukua pinnalla, ja jopa ylittää toisensa, mutta ne eivät saa poistua pinnalta. Joillain pinnoilla, kuten ympyrämuotoinen levy tai pallopinta, mikä tahansa silmukka voi kutistua yksittäiseksi pisteeksi. Sellaisilla pinnoilla on triviaali homologia. Mutta toisilla pinnoilla, kuten pilli tai torus, on silmukoita, jotka kiertyvät reikiensä ympäri. Näiden homologia on epätriviaali.

Torus näyttää meille miten visualisoida Bettin lukuja. Me voimme tuottaa äärettömän monia epätriviaaleja silmukoita yhdestä, ja ne voivat kiertyä monta kertaa ympäri ennen kuin ne tulevat takaisin lähtöpisteeseensä. Mutta sen sijaan että kehittelisimme kaoottisen sotkun, nämä silmukat tuottavat  elegantin matemaattisen rakenteen. Kutsutaan silmukkaa, joka menee keskusreiän läpi ja kerran putken ympäri nimellä “a.” Tämä on nyt meidän perustamme lisäsilmukoille. Koska silmukka voi mennä putken ympäri kerran, kaksi tai kuinka monta kertaa tahansa, ja kiertosuunnalla on väliä, me voime kutsua näitä silmukoita nimillä kuten a, 2a, –a, ja niin edelleenJokainen silmukka ei ole a:n monikerta, kuitenkin sellainen silmukka, joka kiertää keskusreiän ympäri putken kehää pitkin, nimitämme nimellä “b.” Tässä kohtaa ei ole enää muita uniikkeja tapoja kulkea pitkin pintaa: mikä tahansa silmukka toruksen pinnalla voidaan muuntaa silmukoiksi a ja b kertomalla niitä joillain kokonaisluvuilla. Se, että on olemassa joitain yksiulotteisia silmukoita, joista kaikki muut voidaan konstruoida, tarkoittaa että toruksen Bettin luku yhdessä dimensiossa on 2, joka on Riemannin leikkausten lukumäärä.

Toruksella on äärettömän monta eri silmukkaa sen pinnalla. Silmukat a, b ja c ovat kaikki erilaisia, mutta c voidaan esittää silmukoiden a ja b unionina.
Toruksella on äärettömän monta eri silmukkaa sen pinnalla. Silmukat a, b ja c ovat kaikki erilaisia, mutta c voidaan esittää silmukoiden a ja b unionina.

Jos silmukka c on ekvivalentti silmukoiden a ja b yhdistelmän kanssa, kirjoitamme c = a + b. Tämä lauseke ei ole pelkästään merkintätapa. Tämä lasku on mahdollista tehdä — silmukoiden summaaminen ja erotus. Matematiikan kielellä joukko, joka mahdollistaa summaamisen ja erotuksen, on nimeltään ryhmä. Joten esimerkiksi toruksen yksiulotteinen homologiaryhmä koostuu ilmaisuista kuten 7a + 5b, 2a – 3b ja niin edelleen.

Ryhmän homologiarakenteen löysi 1920-luvulla Emmy Noether, ryhmien ja muiden algebrallisten rakenteiden tutkimuksen pioneeri. Noetherin havainnon myötä matemaatikot osaavat nyt ottaa käyttöön algebran voiman, rakenteen ja lauseet topologian tutkimukseen. Esimerkiksi me voimme sanoa matemaattisella varmuudella, että pilli, T-paita ja housut topologisesti eroavat toisistaan, koska niiden homologiaryhmät ovat erit. Niillä on eri määrä reikiä.

Miten topologit laskevat reikiä? Bettin lukujen avulla. Nollas Betti-luku  b0 on erikoistapaus. Se yksinkertaisesti laskee objektien lukumäärän. Yksittäiselle yhtenäiselle muodolle b0 = 1. Niinkuin me juuri näimme, ensimmäinen Bettin luku b1 on ympyrämäisten reikien lukumäärä muodossa — kuten sylinterimäisen pillin reikä ja toruksen kaksi ympyrämäistä suuntaa. Ja Poincaré näytti meille miten homologian saa lasketuksi, ja näin siihen liittyvät Bettin luvut, myös korkeammissa ulottuvuuksissa: toinen Betti-luku b2 on onteloiden lukumäärä — kuten pallon, toruksen tai emmentaalijuuston sisässä olevat reiät. Yleisesti bn kertoo n-ulotteisten reikien lukumäärän.

Poincarén homologia sulkee ympyrän ja tuo meidät takaisin Euleriin. Aivan kuten Eulerin luku voidaan laskea kappaleelle särmien, kärkien ja tahkojen avulla, niin on mahdollista laskea se myös Bettin lukujen avulla: b0 b1 + b2. Torus esimerkiksi on yhtenäinen, joten b0 = 1; sillä on b1 = 2, kuten olemme nähneet; ja koska sillä on yksi sisäinen ontelo, b2 = 1. Niinkuin Lhuilier huomasi, toruksen Eulerin luku on 1 – 2 + 1 = 0.

Vaikka matemaatikoilla onkin ollut perustason ymmärrys homologiasta jo melkein vuosisadan ajan, algebrallinen topologia jatkaa aktiivista tutkimusta aiheesta nivoen yhteen algebran ja topologian. Tutkijat ovat myös haarautuneet muihin suuntiin, kehitellen teoriaa ja algoritmeja, joita tarvitaan eri digitaalisesti esitettyjen muotojen homologian laskemiseen, rakentaen työkaluja joilla identifioida suurten datajoukkojen allaoleva muoto (jotka usein ovat korkeampiulotteisemmissa avaruuksissa), ja niin edelleen.

Toiset tutkijat ovat soveltaneet näitä teoreettisia työkaluja reaalimaailmaan. Kuvittele esimerkiksi sirpaleinen kokoelma pieniä, halpoja antureita, jotka havaitsevat jotain — liikkeen, tulipalon, kaasupäästön — jonkin kiinteän toimintasäteen sisällä. Anturit eivät tiedä sijaintiaan, mutta ne tietävät mitkä toiset anturit ovat lähellä. Vuonna 2007 Vin de Silva ja Robert Ghrist osoittivat miten käyttää homologiaa havaitsemaan reikiä anturien peittoalueessa, perustuen tähän karkeaan informaatioon. Tuoreemmassa tutkimuspaperissa Michelle Feng ja Mason Porter käyttivät uutta pysyvän homologian tekniikkaa havaitsemaan poliittisia saarekkeita — maantieteellisiä reikiä vaaliehdokkaan tukijoukoissa, jotka antavat tukensa vastaehdokkaalle — Kaliforniassa vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan.

Niinkuin usean puhtaan matematiikan osa-alueen kanssa, joka on saanut alkunsa pelkkänä teoreettisena pohdiskeluna, topologia on osoittanut käyttökelpoisuutensa reaalimaailmassa, eikä ole pelkästään tyytynyt vastaamaan siihen miten monta reikää pillissä on.

 

Artikkelin julkaissut Quanta Magazine

 

luentomoniste suomeksi:

https://dokumen.tips/documents/metriset-avaruudet-ja-topologia-jyvskyln-parkkonemettop2018topo2018pdf.html

Andrew D. Basiago & Arthur Neumann teleporttasivat Marsiin

Kaksi ilmiantajaa, jotka molemmat olivat aiemmin mukana Yhdysvaltain puolustusvirastojen toteuttamissa salaisissa tutkimus- ja kehityshankkeissa, ovat riippumattomasti vahvistaneet salaisen teleportaationsa Yhdysvaltain tukikohtiin Marsissa ja tapaamisiin älykkään marsilaisen maan ulkopuolisen elämän kanssa.

Heidän kertomuksensa ovat saatavilla Internetissä, ja ne ovat nähtävissä jäljempänä tässä artikkelissa.

Kaupunki Marsissa
Kaupunki Marsissa

Yksi ilmiantajista, Arthur Neumann, joka viime aikoihin asti kutsui itseään Henry Deaconiksi kostotoimien pelossa, oli aiemmin yhteydessä Yhdysvaltain hallituksen virastoon,

Heinäkuun 25. päivänä 2009 Barcelonassa pidetyssä Euroopan eksopoliittisessa kongressissa Neumann totesi julkisesti,

“Marsissa on elämää. Marsissa on tukikohtia. Olen ollut siellä.”

Seuraavana päivänä Neumann osallistui Futuretalkiin, Project Camelot -dokumenttihaastatteluun, jossa hän kertoi yksityiskohtia teleportaatiostaan Marsissa sijaitsevaan tukikohtaan ja osallistumisestaan tunnin mittaiseen projektikokoukseen, johon osallistui myös sellaisen älykkään sivilisaation edustajia, joka asuu kaupungeissa Marsin pinnan alla.

Toinen ilmiantaja, asianajaja Andrew D. Basiago, on entinen lapsi, joka osallistui Yhdysvaltain puolustusministeriön DARPAn (Defense Advanced Research Projects Agency) käynnistämään salaiseen aikamatkustusprojektiin.

Kuuden tunnin haastattelussa, joka julkaistiin 31. elokuuta 2009, Basiago,

”kertoo kokemuksistaan DARPA:n Pegasus-projektissa vuosina 1969-1972 ja kuvailee luotaimia menneisiin ja tuleviin tapahtumiin, joita hän teki teleportaation ja krononäkemisen avulla Yhdysvaltain hallituksen aika-avaruuden tutkimisen alkuaikoina”.

”Hän [Basiago] vahvistaa, että Yhdysvallat on teleportannut ihmisiä Marsiin jo vuosikymmeniä, ja kertoo kunnioitusta herättävistä ja kauhistuttavista matkoista, jotka hän teki Marsiin vuonna 1981 sen jälkeen, kun hänet oli valittu sinne, koska hän oli teleportannut lapsena Pegasus-projektiin osallistuneena.”

Basiago on myös vahvistanut julkisesti, että vuonna 1970 hän tapasi edesmenneen isänsä Raymond F. Basiagon, Ralph M. Parsons Companyn insinöörin, joka työskenteli salassa pidettävien ilmailu- ja avaruusprojektien parissa, seurassa kolme marsilaisastronauttia Curtiss-Wright Aeronautical Companyn laitoksessa Wood Ridgessä, New Jerseyssä, kun marsilaiset olivat siellä yhteystehtävässä Maahan ja tapasivat Yhdysvaltain puolustusteknistä henkilöstöä.

Tietovuotaja Arthur Neumann ja tukikohdat Marsissa

Arthur Neumannin todistus Marsissa sijaitsevien tukikohtien olemassaolosta ja siitä, että hän on itse käynyt Marsissa, tapahtui Euroopan eksopoliittisessa huippukokouksessa pidetyn komentajakersantti Robert Deanin esityksen lopussa, ja se on nähtävissä esityksen 54 minuutin kohdalla (alla oleva video).

Esitelmänsä aikana Robert Dean näytti satelliittikuvia ilmeisestä kaupungista Marsin pinnan alla sekä ilmeisestä tukikohdasta Marsin pinnalla.

Robert Dean & Arthur Neumann

syyskuun 25, 2009

European Exopolitics Summit

Heinäkuun 26. päivän 2009 Futuretalk-haastattelun (alla oleva video), jonka aikana Neumann kertoi yksityiskohdista, jotka koskivat hänen teleportaatiotaan Marsiin Marsin humanoidien osallistuessa tunnin mittaiseen projektikokoukseen Marsissa, toteuttivat Bill Ryan ja Kerry Cassidy Project Camelotista, ja siihen osallistuivat Robert Dean ja Alfred Lambremont Webre.

Futuretalk

Robert Dean, Arthur Neumann, Alfred Webre

heinäkuun 26, 2009

European Exopolitics Summit

 

Tietovuotaja Andrew D. Basiago

…ja salattu tarina elämän löytämisestä Marsissa

Dean & Project Camelot: Secret base on Mars
Dean & Project Camelot: Salainen tukikohta Marsissa

Basiago oli hiljattain esillä Jessica Schabin YouTubessa julkaisemassa kuuden tunnin haastattelussa ”A Conversation with Andrew D. Basiago”.

39-osaisessa haastattelussa hän kertoo kokemuksistaan DARPA:n Pegasus-projektissa yhtenä Amerikan ensimmäisistä aika-avaruuden tutkijoista vuosina 1969-72 ja kertoo 40 vuoden aikana tapahtuneista seitsemästä episodista, joissa CIA, jolla oli ”kvanttipääsy”-valmiudet vuodesta 1967-68 lähtien, kertoi hänelle hänen kohtalostaan julkisuuden henkilönä, joka eräänä päivänä yhdistettäisiin pääasiassa elämän löytämiseen Marsista.

Neiti Schab kirjoittaa, että tässä,

”kuuden tunnin haastattelussa amerikkalainen asianajaja Andrew D. Basiago, 47, kertoo Marsin elämän löytämisen salatusta historiasta vuonna 2008 ja paljastaa, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu oli jo vuonna 1968 tietoinen hänen myöhemmän Mars-työnsä yksityiskohdista”.

”Andy kertoo ilmiömäisen tarinan seitsemästä 40 vuoden aikana pidetystä tiedotustilaisuudesta, joissa hänelle näytettiin todisteita hänen kohtalostaan, johon kuului elämän löytäminen Marsista, ja selittää, miten aikamatkustuksen ja tämän mullistavan tulevaisuudentapahtuman syntyminen liittyivät toisiinsa.

”Andyn mukaan jo vuonna 1968 CIA teleporttasi henkilöitä menneisyyteen ja tulevaisuuteen noutaakseen sieltä esineitä ja tuodakseen ne takaisin, samalla kun se levitti hologrammeja menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumista laitteilla, joita kutsuttiin kronovisoreiksi, kerätäkseen myös tiedustelutietoa.

”Uskomatonta kyllä, tämän kvanttiyhteyden seurauksena Andylle annettiin kopio hänen uraauurtavasta artikkelistaan The Discovery of Life on Mars vuonna 1971 ja häntä pyydettiin lukemaan ja muistamaan se, jotta kun hän vuonna 2008 kirjoitti sen, se sisältäisi mahdollisimman paljon tietoa Marsista!”

Julkinen esittely elämän löytymisestä Marsista

Schab kirjoittaa,

”Tapasin Andyn ensimmäisen kerran heinäkuussa 2009 ECETI:n Science, Spirit and World Transformation -konferenssissa lähellä Mount Adamsia, Washingtonissa, jossa olimme molemmat pääpuhujia.”

Basiago ja Alfred Lambremont Webre pitivät yhdessä ECETI-konferenssissa esitelmän, jossa käsiteltiin elämän löytymistä Marsista ja sen vaikutuksia.

Schab jatkaa,

”Luentonsa aikana Andy jakoi lukuisia valokuvia, jotka todistavat hänen löytäneen elämää Marsista, mukaan lukien monia kuvia ihmismäisistä olennoista, eri eläinlajeista, veistetyistä patsaista ja rakennetuista rakenteista Marsissa, jotka asettavat hänet Mars-tutkimuksen eturintamaan.

”Koko viikonlopun ajan Andy luennoi pöytänsä ääressä pienille konferenssikävijöiden ryhmille, jotka tulivat ja istuivat haltioituneina, kun hän kertoi tarinoita kokemuksistaan lapsena Pegasus-projektissa, salaisessa Yhdysvaltain tutkimusohjelmassa, jossa aikamatkustaminen oli keskiössä.

”Tiedän, että minun laillani kaikki, jotka osallistuivat näihin improvisoituihin seminaareihin, olivat varmoja siitä, että Andy on, kuten Project Camelotin Bill Ryan äskettäin totesi, oikea juttu – totuudenpuhuja, jolla on merkittävää uutta tietoa jaettavana todellisesta .”

Miten arvioida Arthur Neumannin ja Andrew D. Basiagon Mars-todistusta

Maa ja Mars
Maa ja Mars

Arthur Neumann ja Andrew D. Basiago ovat kumpikin älykkäitä ja uskottavia ammattilaisia, jotka ovat osallistuneet aiemmin huippusalaisiin hankkeisiin, joita ovat sponsoroineet Yhdysvaltain hallituksen virastot, kuten DARPA.

Heidän erilliset ja toisistaan riippumattomat paljastuksensa siitä, että kumpikin on teleportannut salaa Marsissa sijaitseviin tukikohtiin, tarjoavat vahvan vahvistavan todisteen siitä, että Maata ja Marsia yhdistävä pysyvä teleportaatiomekanismi on olemassa ja että Marsissa on Yhdysvaltain hallituksen toimivia tukikohtia.

Basiagon mukaan Yhdysvaltain hallituksella on ollut täysin toimiva teleportaatiokyky vuodesta 1967-68 lähtien, ja vuosina 1969-70 se oli jo kouluttamassa lahjakkaita ja lahjakkaita amerikkalaisia koululaisia, kuten häntä itseään, jotta heistä tulisi Amerikan ensimmäinen sukupolvi ”krononautteja” eli aika-avaruuden tutkijoita.

Hänen mukaansa tämä koulutus huipentui vuonna 1981, jolloin hän 19-vuotiaana teleporttasi Marsiin ensin yksin, kun CIA:n upseeri Courtney M. Hunt oli valmistanut hänet matkaan, ja sitten toisen kerran Huntin seurassa.

Basiago sanoi, että molemmat matkat tehtiin CIA:n El Segundossa, Kaliforniassa sijaitsevassa CIA:n laitoksessa sijaitsevan ”hyppyhuoneen” kautta. Marsiin tehtyjen matkojen ilmeisenä tarkoituksena oli tutustuttaa hänet Marsiin, koska CIA tiesi hänen kohtalostaan elämän löytäjänä Marsissa ja piti tärkeänä, että hän kävisi Marsissa ja kokisi sen omakohtaisesti.

Basiagon osallistumisen Yhdysvaltain aika-avaruustutkimukseen lapsena sekä Courtney M. Huntin henkilöllisyyden CIA:n upseerina ovat vahvistaneet,

  • Tohtori Jean Maria Arrigo, eetikko, joka työskentelee läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen sotilas- ja tiedustelupalvelujen kanssa.
  • Yhdysvaltain armeijan kapteeni Ernest Garcia, joka on toiminut Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa muun muassa vartijana israelilaisen arkeologin Yigal Yadinin Kuolleenmeren kääröihin liittyvillä tutkimusretkillä ja armeijan turvallisuusattaseana DARPAn Pegasus-projektissa.

Arthur Neumann on kertonut teleportanneensa Marsiin osallistuakseen siellä projektikokoukseen, jossa oli läsnä marsilaisia avaruusolentoja.

Basiago on julkisesti ilmoittanut, että hän ja hänen isänsä tapasivat lyhyesti kolme marsilaisastronauttia yhdysvaltalaisen puolustusalan urakoitsijan tiloissa, kun marsilaiset olivat siellä Marsista tulleella yhteysvierailulla.

Nämä riippumattomat ilmiantajan lausunnot puolestaan tarjoavat kynnyksen vahvistavia todisteita siitä, että Marsin pinnan alla elää älykäs sivilisaatio ja että tämä sivilisaatio osallistuu jatkuviin salaisiin yhteysohjelmiin Yhdysvaltojen hallituksen virastojen, kuten CIA:n, kanssa.

Seitsemän kertaa hänen elämänsä aikana CIA ilmoitti Basiagolle jostakin hänen tulevaa Mars-työtään koskevasta seikasta.

Viisi näistä tapauksista oli informatiivisia tiedotustilaisuuksia, joissa hänelle paljastettiin näkökohtia hänen tulevasta uraauurtavasta tutkimuksestaan The Discovery of Life on Mars (2008), jossa todettiin elämänmuotojen olemassaolo Marsin ekologisesti herkällä pinnalla.

Kaksi muuta episodia – tapaaminen marsilaisten astronauttien kanssa Curtiss-Wrightin tiloissa vuonna 1970 ja hänen kaksi matkaansa Marsiin vuonna 1981 – olivat käytännön harjoituksia, joiden tarkoituksena näyttää olleen Basiagon tuleva rooli Yhdysvaltain hallituksen ja marsilaisen sivilisaation välisen strategisen suhteen julkistamisessa.

Seitsemän tiedotustilaisuutta olivat ilmeisesti seurausta CIA:n joskus vuosien 1967-68 tienoilla tekemästä havainnosta, jonka mukaan Basiagon tulevilla Mars-kirjoituksilla oli kansainvälistä turvallisuuspoliittista merkitystä.

Basiagon mukaan, kun CIA pyysi häntä teleporttaamaan Marsiin vuonna 1981, hänelle kerrottiin, että hänen oli mentävä Marsiin, mutta hänelle ei kerrottu, miksi hänen oli mentävä.

Basiago kertoi Examinerille:

”Kun kysyin Courtney M. Huntilta, miksi minun piti teleportata Marsiin, hän sanoi,

”Koska ihmiskunnan selviytyminen riippuu siitä.

Tässä vaiheessa voimme vain arvailla, mitä CIA-kontaktini tiesi. Kunpa tietäisin.

”Olin selvästi pätevä teleporttaamaan Marsiin, koska olin teleportannut edestakaisin New Jerseyn ja New Mexicon välillä yhtenä Pegasus-projektiin liitetyistä lapsista. Mutta laajempi syy siihen, miksi minun piti teleportata Marsiin, on edelleen mysteeri.

”Ehkä siihen liittyi Maan ja Marsin välisten suhteiden normalisointi, joka liittyi tuolloin perustettavaan maan ulkopuoliseen puolustusasentoon. Ehkä kyse oli jostain niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin siitä, että he tiesivät, että minun löytöni elämästä Marsissa inspiroisi seuraavaa amerikkalaissukupolvea ryhtymään astronauteiksi ja avaruustutkijoiksi.

”Tiedän vain, että se oli matka Marsiin, jonka CIA oli päättänyt, että minun oli ehdottomasti tehtävä ja josta en voinut kieltäytyä. Nykyään olen iloinen siitä, että menin Marsiin, koska se antoi minulle ymmärryksen siitä, millainen Mars on, ja tämä ymmärrys pohjaa luonnonhistoriallisiin teoksiin, joita kirjoitan parhaillaan elämästä Marsissa.”

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Skientologien väitetty ’avaruusolentojen katedraali’ löytynyt New Mexicosta

kirjoittanut Marc Lallanilla / Norio Hayakawa

(LIVE SCIENCEn juttu 31.12.2012)

Skientologiasta kertovan kirjan kirjoittajan mukaan salainen bunkkeri, joka on piilotettu syvälle New Mexicon aavikoille, on skientologiakirkon ”avaruusolentojen katedraali”.

Brittilehti THE SUNin mukaan paikan merkkinä on suuri symboli, joka on kaiverrettu autiomaahan: kaksi timanttia, joita ympäröi pari päällekkäistä ympyrää. Kävelymatkan päässä symbolista on yksityinen kiistanalaisen kirkon johtajia varten rakennettu kiitorata.

Koko kompleksi sijaitsee lähellä Mesa Huerfanitaa, New Mexicossa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä Santa Fe:stä, N.M.:stä, ja kolme tuntia pohjoiseen Roswellista, N.M.:stä, jossa on tehty lukuisia väitettyjä UFO-havaintoja, kertoo THE SUN.

THE SUNin raportissa, jonka on kirjoittanut BBC:n toimittaja (ja kirjailija) ja skientologian vastustaja John Sweeney, väitetään, että kirkko suunnitteli maanalaisen paikan kestämään ydinholokaustin. Daily Mailin mukaan kompleksin holveihin on kätketty titaaniarkkuja, joissa on kultalevyjä, joihin on kaiverrettu skientologian perustajan L. Ron Hubbardin alkuperäiset tekstit.

Parhaiten tunnettu julkkisjäsenistään, kuten Tom Cruisesta, John Travoltasta ja Kirstie Alleysta, skientologia ”on uskonto, joka tarjoaa täsmällisen polun, joka johtaa täydelliseen ja varmaan ymmärrykseen todellisesta henkisestä luonteesta ja suhteesta itseen, perheeseen, ryhmiin, ihmiskuntaan, kaikkiin elämänmuotoihin, aineelliseen maailmankaikkeuteen, henkiseen maailmankaikkeuteen ja korkeimpaan olentoon”, järjestön verkkosivujen mukaan.

Aavikon maanpinnalla nähtyjen symbolien kerrotaan auttavan skientologeja, jotka palaavat Maahan paettuaan planeetalta tulevaa ”Harmageddonia” pakoon, kirjoittaa Daily Mail.

Daily Mailin mukaan skientologiakirkko ei vastannut kommenttipyyntöihin. Sweeneyn kirja The Church of Fear: Inside the Weird World of Scientology (Silvertail Books) julkaistiin vuonna 2013.

P.S.

Tästä New Mexicossa sijaitsevasta laitoksesta/bunkkerista/kompleksista ei ole paljastunut vielä tänäkään päivänä paljon mitään.

Onko se yhä toiminnassa?

Tämän ”avaruusaluskatedraalin” sisältä ei ole kuvia…. vaikka siitä onkin ilmakuvia.

 

Artikkelin julkaissut noriohayakawa.wordpress.com

Skalaaripotentiaali-interferometri

Tämä artikkeli tiivistää aiemmin esitetyn T. Beardenin pidemmän artikkelin Neuvostoliiton skalaariaseista.


1930-luvulla Tesla julkisti muitakin outoja ja kauheita aseita: kuolonsäteen, aseen, joka tuhoaa satoja tai jopa tuhansia lentokoneita satojen kilometrien etäisyydeltä, ja hänen lopullisen aseensa, jolla hän lopettaisi kaiken sodan – Teslan suojakilven, jota mikään ei voisi läpäistä. Siihen mennessä kukaan ei kuitenkaan enää kiinnittänyt todellista huomiota unohdettuun suureen neroon. Tesla kuoli vuonna 1943 paljastamatta koskaan näiden suurten aseiden ja keksintöjen salaisuutta.

Figure 6. Multimode Tesla Weapon - Scalar Potential Interferometer

kuva 6. Tesla-monitoimiase — Skalaaripotentiaali-interferometri

Valitettavasti Neuvostoliitto on jo kauan sitten, vuonna 1981, havainnut Teslan skalaariaaltovaikutukset ja käyttänyt niitä aseina. Tässä meillä on aikaa käsitellä yksityiskohtaisesti vain tehokkainta näistä pelottavista Tesla-aseista – joihin Brežnev epäilemättä viittasi vuonna 1975, kun Neuvostoliiton osapuoli SALT-neuvotteluissa yhtäkkiä ehdotti uusien aseiden kehittämisen rajoittamista ”pelottavammiksi kuin mitä ihmismieli on kuvitellut”. Yksi näistä aseista on Saryshaganin ohjusasemalla äskettäin valmistunut Tesla-haupitsi, jota pidetään tällä hetkellä joko suurenergialaserina tai hiukkassädeaseena, (Katso taiteilijan näkemys Aviation Week & Space Technology, 28. heinäkuuta 1980, s. 48).

Aviation Week & Space Technology July 28, 1980

Aviation Week & Space Technology, 28.7.1980

Figure 7. Tesla Weapons at Saryshagan

kuva 7. Tesla-aseita Sary Shaganissa

Sary Shaganin haupitsi on itse asiassa valtava Teslan skalaarinen interferometri, jolla on neljä toimintatilaa. Yksi jatkuva toimintatila on Tesla-kilpi, joka asettaa ohuen, läpäisemättömän puolipallonmuotoisen energiakuoren suuren puolustettavan alueen päälle. Kolmiulotteinen kuori luodaan interferoimalla kaksi Fourier-ulottuvuuden mukaista kolmiulotteista skalaarista puolipallonmuotoista kuviota avaruudessa siten, että ne parittuvat ja muodostavat kupolimaisen kuoren, joka koostuu voimakkaasta, tavallisesta sähkömagneettisesta energiasta. Kuoren sisällä olevat ilmamolekyylit ja -atomit ovat täysin ionisoituneita ja siten voimakkaasti kiihdytettyjä, ja ne säteilevät voimakasta, hehkuvaa valoa. Mikä tahansa fyysinen asia, joka osuu kuoreen, saa valtavan sähköenergian purkauksen ja höyrystyy välittömästi – se haihtuu kuin ötökkä, joka osuu johonkin nykyään niin muodissa olevaan sähköiseen ötökkätappajaan.

Jos useat näistä puolipallonmuotoisista kuorista on pinottu keskitetysti, edes korkealla pinon yläpuolella tapahtuvasta ydinräjähdyksestä peräisin oleva gammasäteily ja sähkömagneettinen pulssi eivät pääse läpäisemään kaikkia kuoria toistuvan absorption ja uudelleen säteilyn sekä kerrostuneissa plasmoissa tapahtuvan sironnan vuoksi.

Jatkuvassa suojamoodissa Tesla-interferometriä syötetään Morayn vapaan energian generaattoreista koostuvalla pankilla, joten suojassa on käytettävissä valtavasti energiaa. Sary Shagan -tyyppisen Tesla-haupitsin kaavio on esitetty kuvassa 7. Hal Crawfordin hieno piirros Tesla-haupitsin interferometripäästä on esitetty kuvassa 6. Halin poikkeuksellinen kuvaus haupitsin tuottamasta Tesla-kilvestä on esitetty kuvassa 8.

 

Figure 8. The Tesla Shield

kuva 8. Tesla-kilpi

Figure 9. Tesla Terminal Area Defense System

kuva 9. Teslan puolustusjärjestelmä

Pulssitilassa laukaistaan yksi voimakas kolmiulotteinen skalaarinen phi-kentän pulssimuoto, jossa käytetään kahta katkaistua Fourier-muunnosta, joista kumpikin sisältää useita taajuuksia, oikean kolmiulotteisen muodon aikaansaamiseksi (kuva 10). Tämän vuoksi tarvitaan kaksi skalaariantennia, jotka on erotettu toisistaan lähtötasolla. Tietylle kohteelle lasketun viiveen jälkeen interferometrin antenneista laukaistaan toinen ja nopeampi samanmuotoinen pulssi. Toinen pulssi ohittaa ensimmäisen pulssin, tarttuu siihen kohdealueen yläpuolella ja muodostaa sen kanssa pariliitoksen muodostaen välittömästi tavallisen vektorimuotoisen  sähkömagneettisen energian voimakkaan EMP:n. Tämä pulssi ei ole enää niin voimakas kuin ensimmäinen pulssi. Haupitsin ja purskeen välillä ei siis ole vektorisiirtohäviötä. Lisäksi kytkeytymisaika on erittäin lyhyt, ja energia ilmenee jyrkästi ”sähkömagneettisena pulssina (EMP)”, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon ydinaseen 2-pulssista EMP:tä.

Tämäntyyppinen ase aiheutti itse asiassa salaperäiset välähdykset Afrikan lounaisrannikolla, jotka Vela-satelliitit havaitsivat vuosina 1979 ja 1980. Esimerkiksi toinen välähdys oli vain infrapuna-alueella, eikä siinä ollut näkyvää spektriä. Ydinsalamat eivät tee tällaista, kuten eivät myöskään supersalamat, meteoriitin iskut, meteorit jne. Lisäksi yksi Arecibon ionosfääriobservatorion tutkijoista havaitsi gravitaatioaaltohäiriön — leikatun Fourier-kuvion ja Tesla-potentiaaliaallon aikapuristusvaikutuksen tunnusmerkki — joka kulki kohti räjähdyksen läheisyyttä.

Figure 10. "Nuclear" Flashes off the Coast of Africa

kuva 10. ”Ydinvoiman” välähdyksiä Afrikan rannikolla

Figure 11. Continuous Tesla Fireball - Lithuania - 10 Sep 1976 - British European Airways Flight #831 between Moscow and London CIA Report Released under FOIA

kuva 11. Jatkuva Tesla-tulipallo, Liettua, 10.9.1976 —  British European Airwaysin lento #831 Moskovasta Lontooseen ja Lontoon CIA:n raportti julkaistu FOIA:n alaisuudessa

Pulssitilaa voidaan syöttää joko Moray-generaattoreista tai – jos Moray-generaattorit ovat kärsineet poikkeavasta ”kaikki eivät toimi” -häiriöstä – tavallisista räjähdysgeneraattoreista. Tesla-haupitsi voi siis aina toimia pulssitilassa, mutta sen teho on rajallinen, jos Moray-generaattorit eivät toimi.

Jatkuvassa tilassa kaksi jatkuvaa skalaariaaltoa emittoituu — toinen nopeammin kuin toinen — ja ne pariliittyvät vektorienergiaksi alueella, jossa ne lähestyvät vaiheista tilaa. Tässä tilassa energia kaukana olevalla ”pallolla” tai geometrisella alueella näkyisi jatkuvasti ja pysyisi yllä — ja tämä on Teslan salaisuus energian langattomaan siirtämiseen etäisyydelle ilman häviöitä. Se on myös ”jatkuvan tulipallon” salaisuus, jolla voidaan tuhota satoja lentokoneita tai ohjuksia kaukaa. Kuvassa 11 on esimerkki neuvostoliittolaisesta testistä, jossa tätä toimintatapaa testattiin.

Teslan tulipallon tilavuutta voidaan laajentaa huomattavasti, jotta saadaan aikaan maapallo, joka ei höyrystä fyysisiä ajoneuvoja, mutta tuottaa niihin EMP:n niiden elektroniikan lamauttamiseksi. Kuvassa 12 esitetään tämän tilan testi. (Ks. myös Gwynne Roberts, ”Witness to a Super Weapon?”, London Sunday Times, 17. elokuuta 1980, jossa kerrotaan useista muista tämän moodin testeistä Saryshaganissa, jotka brittiläinen TV-kuvaaja ja entinen sotatoimittaja Nick Downie näki Afganistanista käsin).

Jos Moray-generaattorit vikaantuvat poikkeavasti, teholtaan ja kantomatkaltaan rajoitettua jatkuvaa tilaa voitaisiin mahdollisesti ylläpitää syöttämällä interferometrille virtaa tavanomaisemmista virtalähteistä, kuten kehittyneistä magnetohydrodynaamisista generaattoreista.

 

Figure 13. Tesla ABM Defenses

kuva 13.  ABM-puolustus

Figure 14. Moray/Tesla Technology: Star Wars Now

kuva 14. Moray/Tesla-teknologia

Tesla-aseiden tyypilliset strategiset ABM-käyttömuodot on esitetty kuvassa 13. Lisäksi pienemmät Tesla-haupitsijärjestelmät, jotka on tarkoitettu taktisten joukkojen ja laitosten ballististen ohjusten torjuntaan, voisivat tietenkin koostua tavanomaisemmista kenttäohjusjärjestelmistä, joissa käytetään pari- tai kolmoistutkia, jotka ovat ulkoisesti tavanomaisia, skalaari-interferometritilassa.

Kun voimanlähteinä käytetään Moray-generaattoreita ja moninkertaisesti sijoitettuja, skalaariantenneilla ja -lähettimillä varustettuja MIRV-raketteja, MIRVeistä voi nyt tulla pitkän kantaman ”räjäyttäjiä” kohdealueille tuhansien kilometrien etäisyydeltä (kuva 14). Teslan teknologia vapauttaa kirjaimellisesti ”Tähtien sodan”. Ja ilmahyökkäyksissä häirintää suorittavista ja ECM-lentokoneista tulee nyt ”Teslan räjäyttäjiä”. Tesla-teknologian myötä emittereistä tulee ensisijaisia taistelukomponentteja, joilla on huikea voima.

Tesla-aaltojen mahdolliset rauhanomaiset vaikutukset ovat myös valtavat. Hyödyntämällä ”aikapuristus”-ilmiötä voidaan saada aikaan painovoiman torjuntaa, materialisoitumista ja dematerialisoitumista, transmutaatiota ja mielettömiä lääketieteellisiä hyötyjä. Voidaan myös saada subluminaalista ja superluminaalista viestintää, nähdä maan ja meren läpi jne. Uusi näkemys phi-kentästä tarjoaa myös yhtenäisen kenttäteorian, korkeampia todellisuusluokkia ja uuden supersuhteellisuuden, mutta näiden mahdollisuuksien yksityiskohtainen kuvaaminen saa odottaa toista kirjaa.

Koska ihmisellä on kaksi aivopuoliskoa, hänen korviensa välissä on myös Teslan skalaarinen interferometri. Ja koska aivot ja hermosto käsittelevät lumivyörypurkauksia, ne voivat tuottaa (ja havaita) skalaarisia Tesla-aaltoja ainakin rajoitetusti. Näin ollen ihminen voi joskus tuottaa anomaalisia spatiotemporaalisia vaikutuksia etäisyydeltä ja ajan kautta. Tämä tarjoaa tarkan mekanismin psykokinesialle, leijumiselle, psyykkiselle parantamiselle, telepatialle, ennakkotietämykselle, jälkitietämykselle, kaukokatselulle jne. Se tarjoaa myös syyn siihen, miksi yksilö voi havaita ”tikun” radioniikka- tai Hieronymuslaitteella (joka käsittelee skalaariaaltoja), kun tavalliset ilmaisimet eivät havaitse mitään. Valitettavasti tässä ei ole tilaa kehittää yksityiskohtaisesti tämän ihmisen Tesla-interferometrian seurauksia, sillä sen on odotettava vielä toista kirjaa, joka on tällä hetkellä alkuvaiheessa ja jota minä ja Hal Crawford kirjoitamme.

taulukko 5. Todellisuuden tasot

  • FOTONIT OVAT
    • PARIKYTKENTÄISIÄ SKALAAREJA
    • NOPEUS RAJOITETTU VALON NOPEUTEEN
    • KULJETTAVAT MAGNEETTIVUOTA
  • FOTONIEN INTERAKTIO
    • ON KAIKKIALLA LÄSNÄ
    • TUOTTAA VALON NOPEUDEN
    • TUOTTAA ENSIMMÄISEN TASON TODELLISUUDEN
  • SKALAARIAALLOT
    • NIIDEN NOPEUTTA EI RAJOITA MIKÄÄN
    • TUOTTAVAT KORKEAMMAN TASON TODELLISUUKSIA

 

Figure 15. Implications of Tesla Potential

kuva 15. Tesla-potentiaalin implikaatiot

Heinäkuussa 1981 Yhdysvaltain psykotroniikkayhdistyksen vuosikokouksessa Daytonissa, Ohiossa, esittelin ensimmäisen karkean artikkelin Teslan salaisuudesta ja skalaari-interferometriasta. Esityksestä tehtiin videonauha, joka on pian saatavilla. Minun on myös tarkoitus pitää erityinen esitelmä Alternate Energy Conference -konferenssissa Torontossa Kanadassa lokakuun lopussa 1981. Tästä aiheesta on myös valmisteilla ammattimainen kaksituntinen videoitu esitys. Materiaalia on jo levitetty laajalti kansainvälisen maanalaisen fysiikan ja teknologian verkoston kautta. Tällä kertaa, jos Jumala suo, Teslan salaisuutta ei tukahduteta vielä 80 vuoteen!

Ja ehkä ei ole vielä liian myöhäistä. Materiaali on maksanut minulle (nyt) noin 16 vuoden tuskallisen työn ja lähes 100 000 dollaria omia varoja. Yksikään ortodoksinen yliopisto, tieteellinen ryhmä, säätiö tai valtion virasto ei tukisi tällaista ponnistelua, ei taloudellisesti eikä muutoinkaan. Itse asiassa useimmat tavalliset lehdet eivät edes hyväksy aineistoa tällaisista asioista. Siitä huolimatta alue on äärimmäisen tärkeä, ja uskon todella, että Teslan kadonnut salaisuus vaikuttaa pian jokaisen ihmisen elämään maapallolla.

Ehkä Teslan salaisuuden vapaa ja avoin julkistaminen saa tieteelliset ja valtiolliset byrokratiat heräämään horroksestaan, ja voimme kehittää puolustuskeinoja ennen kuin maailmanloppu tapahtuu. Ehkäpä toivoa sittenkin on – sillä jopa Brežnev näytti heinäkuussa 1975 SALT-neuvotteluihin tekemässään oudossa ehdotuksessa paljastavan käsityksen siitä, että sodan ja aseistuksen käännekohta on ehkä saavutettu ja että ihmisen mielikuvitus ei kykene käsittelemään kykyä muokata todellisuutta itseään täydellisesti. Aseiden testaamisen jälkeen neuvostoliittolaisten on oltava tietoisia siitä, että aikavirran huonosti aikaansaatu värähtely vaikuttaa kaikkien maan päällä olevien elämänmuotojen mieliin ja ajatuksiin – ja itse elämänvirtoihin ja jopa lajin kollektiiviseen alitajuntaan. Heidän on tiedettävä, että nämä aseet ovat kaksiteräisiä miekkoja ja että niiden käytöstä aiheutuva vastareaktio voi olla käyttäjälle paljon kauheampi kuin alkuperäinen vaikutus uhrille.

Jos pystymme välttämään maailmanlopun, Nikola Teslan fantastista salaisuutta voidaan käyttää parantamaan ja kohottamaan ihmistä, ei tappamaan häntä. Teslan löytö voi lopulta poistaa kaikki mahdolliset ihmisen ulkoiset rajoitukset. Jos me ihmiset itse pystymme kohottamaan tietoisuuttamme käyttämään Teslan sähkömagneettisia ominaisuuksia oikein, niin Nikola Tesla – joka antoi meille sähköisen 1900-luvun alun perin – voi vielä antaa meille fantastisen uuden tulevaisuuden, joka on loistavampi ja kunniakkaampi kuin kaikki suuret tiedemiehet ja tietäjät ovat kuvitelleet.

Muita linkkejä

Lähdeviitteet

1. Whittaker, E. T., Proc. Lond. Math. Soc. 1, 367 (1903).

2. Debye, P., Ann. Phvs. (Leipz.) 30, 57 (1909).

3. Bromwich, T. J. I’A. Phil. Trans. A, 220, 175 (1920);  Phil. Mag., 38, 143 (1919).

4. Laporte, O. & Uhlenbeck, G. E., Phys. Rev. 37, 1380 (1931).

5. Nisbet, A., Proc. R. Soc. London A 231, 250 (1955).

6. Essex, E. A., Am. Jour. Phys. 45, 1099 (1977).

7. Braunlich, P., Ed., Thermally Stimulated Relaxation in Solids, Springer-Verlag, New York, 1979.

8. Ratzlaff, John. T., Dr. Nikola Tesla: Selected Patent Wrappers, Volumes I, II, III, & IV, Tesla Book Company, 1580 Magnolia Avenue, Millbrae, CA 94030, 1980.

9. Ratzlaff, John T. & Anderson, Leland I., Dr. Nikola Tesla Bibliography, Ragusan Press, 936 Industrial Ave., Palo Alto, CA 94303, 1979.

10. ”Tesla- 85th Birthday,” N. Y. Sun, July 11, 1941. (Tesla sanoo voivansa rakentaa kolmessa kuukaudessa kahden miljoonan dollarin hintaan laitoksen, joka sulattaisi lähestyvän lentokoneen moottorit tuhansien kilometrien etäisyydeltä.)

11. ”Tesla Promises to Light Dark Spot on Moon. It’s Part of a Scheme of His for Interplanetary Radio; Distance Means Nothing. Has 4 New Inventions. Tells of Them on 81st Birthday; 2 Nations Honor Him,” N. Y. Herald Tribune, July 11, 1937.

12. O’Neill, John J., ”In the Realm of Science: Tesla, who predicted radio, now looks forward to sending waves to the Moon,” N. Y. Herald Tribune, Aug. 22, 1937. (Keksijä toivoo voivansa käyttää energiaa siirtävää laitetta, joka saa pisteen loistamaan Kuun pinnalla. Teoria perustuu vuoden 1897 kokeisiin. Hänen mekanisminsa on käyttää valtavia luonnonvoimia, mahdollisesti kosmisia säteitä.)

13. ”Tesla, 80, Reveals New Power Device,” N. Y. Times, July 11, 1936, p. 13, col. 2. (Sanoo, että hänen langaton sähkönsiirtojärjestelmänsä toimittaa maapallolle energiaa teollisuutta varten.)

14. Sparling, Earl. ”Nikola Tesla, at 79, Uses Earth to Transmit Signals; Expects to have $100,000,000 Within Two Years,” N. Y. World-Telegram, July 11, 1935. (Keksijä kertoo laboratoriossaan tapahtuneesta ”järistyksestä”, joka toi poliisit ja ambulanssit paikalle mekaanisen oskillaattorin kokeilujen aikana.)

15.Tesla’s Controlled Earth Quakes Power Through the Earth, A Startling Discovery,” N. Y. American, July 11, 1935, Section 2. (Ilmoittaa, että induktiovirta, jossa on vaihteleva vuo, kulkee onnistuneesti virtapiirin läpi ilman kommutaattoria. Kosmisten säteiden tutkimukset osoittavat, että monet suhteellisuusteorian periaatteet ovat virheellisiä. Mekaaniset vaikutukset on mahdollista siirtää mille tahansa etäisyydelle.)

16.Tesla, 79, Promises to Transmit Force — Transmission of Energy Over World,” N. Y. Times, July 11, 1935, p. 23, col. 8. (Teslalla on suunnitelmia lähettää energiaa koko maailmaan. Kosmisten säteiden mittaus, jonka sanotaan olevan 50 kertaa valonnopeutta nopeampaa, mikä romuttaa suhteellisuusteorian.)

17. Tesla, Nikola, ”Expanding Sun Will Explode Some Day, Tesla Predicts,” N. Y. Herald-Tribune, Aug. 18, 1935. (Nykyinen kosmisia säteitä koskeva kirjallisuus on virheellistä. Jotkut kosmiset säteet saavuttavat 50 kertaa valon nopeuden. Auringon massa ja energia kasvavat ja lopulta räjähtävät. Teslan näkemyksen mukaan alkuaineen tiivistyminen jatkuu jatkuvasti. Löytää kosmisten säteiden salaisuuden auringon positiivisesta sähkövarauksesta. Käsittelee radioaktiivisia emansioita.)

18.3 Tesla Inventions — Famous Scientist Will Tell Them. Tomorrow,” N. Y. Sun, July 9, 1935. (Yksi löydöistä on uusi tapa siirtää energiaa, täysin uusi periaate, joka ei muistuta langatonta yhteyttä. Myös menetelmä kosmisten säteiden valjastamiseksi.)

19. Welshimer, Helen, ”Dr. Tesla Visions the End of Aircraft in War,” Every Week Magazine, Oct. 21, 1934, p. 3. (Väittää luoneensa uuden aineen, joka tappaa jälkiä jättämättä ja lävistää silti paksuimmankin panssarin. Voi tuhota armeijoita tai lentokoneita.)

20. Tesla, Nikola. ”Tesla on Power Development and Future Marvels,” N. Y. World Telegram, July 24, 1934. (Lähteenä on J. J. O’Neillin kirjoittama teos ”Prodigal Genius”, s. 241. Vastaus 29. kesäkuuta, 12. heinäkuuta ja 13. heinäkuuta 1934 julkaistuihin artikkeleihin. Kehuu Westinghousea ja Insulia, patistaa luomaan voimajärjestelmän, jota hän oli juuri ja juuri ehdottanut vuonna 1893. Kuolonsäteilyvaikutuksen osalta Tesla käyttää ainetta, jonka voimakkuus ei vähene etäisyyden neliön myötä.)

21. Dunlap, Orrin E., Jr., ”Tesla Sees Evidence That Radio and Light Are Sound, ” N. Y. Times, Apr. 8, 1934, X, p. 9, Col. 1. (Tesla viittaa menneisyyden virheisiin ja selittää radioaallot sellaisena kuin hän asian 77-vuotiaana näkee. Hän odottaa televisiota.) (Huomautus: Ääni on pitkittäisaalto — kuten Teslan aalto. Hertzin aallot ovat poikittaisaaltoja, eivät pitkittäisaaltoja.)

22. Bird, Carol, ”Tremendous New Power Soon to be Unleashed,” Philadelphia Public Ledger, Sep. 10, 1933, Magazine Section, p. 6. (Teslan vallankumouksellinen energiahanke, joka myös viimeistelee prosessia ajatuksen valokuvausta varten.) (Huomautus: Tässä meillä on mahdollinen vihje siitä, että samaa periaatetta voidaan käyttää sekä Teslan energialaitteessa että Teslan lähestymistavassa ajatuskuvaukseen.)

23.Tesla ’Harnesses’ Cosmic Energy,” Phila. Public Ledger, Nov. 2, 1933. (On löydetty periaate, jonka avulla voidaan johtaa kosminen energia, joka pyörittää maailmankaikkeutta. Voimaa on ”kaikkialla ja rajattomasti”. Poistaa hiilen, öljyn, kaasun tai minkään muun tavallisen polttoaineen tarpeen) (Huomautus: Viittasiko Tesla siihen, mitä nykyään kutsumme ”tyhjiön nollapiste-energiaksi”? Hänen periaatteensa hyödyntää sitä.)

24. Blakeslee, Howard W., ”Discovery of Force to Surround Nations & Smash Attacker Claims of Aged Inventor – Nikola Tesla Makes Announcement on 75th Birthday — Will Turn Plans Over to Geneva,” Minneapolis Tribune, July 11, 1934. (Huomautus: Tässä keksijä viittaa ”Tesla-kilpeen”.)

25.Tesla, at 78, Bares New ’Death Beam”’, N. Y. Times; July 11, 1934, p. 18, col. 1. (Keksintö, joka on tarpeeksi voimakas tuhoamaan 10 000 lentokonetta 250 mailin etäisyydeltä. Vain puolustusase.)

26. Alsop, Joseph W., Jr., ”Beam to Kill Army at 200 Miles Tesla’s Claim on 78th Birthday,” N. Y. Herald Tribune. July 11, 1934, pp. 1, 15. (Kuolonsädettä muistuttava voimasäde, johon kuuluu neljä sähkölaitetta. Voidaan käyttää myös rauhan aikana voiman siirtämiseen etäisyyksillä, joita rajoittaa vain maan kaarevuus.). (Huomautus: Tässä viitteessä todetaan, että Teslan kuolemansäde ja Teslan langattomat lähetyslaitteet käyttävät ilmeisesti samaa vaikutusta tai perusperiaatetta. Toimivaan järjestelmään näyttää sisältyvän neljä laitetta.)

27.A Giant Eye to See ’Round the World’ ”, Albany Telegram, Feb. 25, 1933. (Perustuu ihmissilmän mekanismiin. Teslan keksinnön kaksi ensimmäistä osaa on saatu valmiiksi. Sen avulla ihminen voi nähdä minkä tahansa osan Maapallosta.). (Huomautus: Binokulaarisen näkemisen ja interferometrian samankaltaisuus.)

28. Tesla, Nikola. ”Pioneer Radio Engineer Gives Views on Power,” N. Y. Herald Tribune, Sept. 11, 1932. (Teslan mukaan langattomat aallot eivät ole sähkömagneettisia, vaan luonteeltaan ääniaaltoja. Väittää, että avaruus ei ole kaareva.) (Huomaa jälleen, että ääniaallot ovat pitkittäisaaltoja, kuten Teslan aallotkin. Sähkömagneettiset aallot ovat poikittaisia.)

29.No High-Speed Limit, Says Tesla, ” Literary Digest, Nov. 7, 1931, p. 28. (Einsteinin teoriassa mahdottomana pidetyt valoa suuremmat nopeudet on saavutettu. Jo vuonna 1900 Tesla osoitti, että hänen lähettimensä virta kulki maan yli nopeudella 292 830 mailia sekunnissa). (Huomautus: Kuten hyvin tiedetään, nopeus edustaa esineen kiertymistä pois normaalista 3-ulotteisesta avaruudesta kohti 4. ulottuvuuden suuntaa. Valon nopeus c edustaa täyttä ortogonaalista kiertoa. Tavallinen sähkömagneettinen aalto, joka on poikittainen värähtelevä, rajoittuu a priori yhteen ortogonaaliseen käännökseen, sillä muuta se ei omista. Se liikkuu siis nopeudella c. Pitkittäisen skalaariaallon ei sen sijaan tarvitse olla lainkaan näin rajoitettu.)

30. O’ Neill , J. J. ”Sun Emits Super Ray, Nikola Tesla Asserts, ” Brooklyn Eagle, Feb. 8, 1932, p. 4, col. 1. (Huomautus: Loogisesti ajateltuna auringon pitäisi lähettää myös skalaariaaltoja sekä poikittaisia vektoriaaltoja.)

31. O’Neill, J. J., ”Tesla Cosmic Ray Motor May Transmit Power ’Round Earth”’, Brooklyn Eagle, July 10, 1932, A, 1:4, pp. 1, 17. (Tesla aloitti 25 vuotta sitten ponnistelut kosmisten säteiden valjastamiseksi, ja nyt hän ilmoittaa onnistuneensa käyttämään moottorilaitetta näiden säteiden avulla. Toivoo voivansa rakentaa moottorin suuressa mittakaavassa. ) (Huomautus: viittaa mahdollisesti siihen, että kaikki nämä Teslan laitteet ovat viimeisten 25 vuoden aikana käsitelleet samaa perusperiaatetta.)

32.Tesla, 76, Reports His Talents at Peak,” N. Y. Times, July 10, 1932, p. 19, col. 1. (Uusi keksintö valtavan ja käyttämättömän energialähteen hyödyntämiseksi. Yksi keksintö, joka mahdollistaa kaikenlaisten, lähes rajattoman voimakkaiden säteiden tuottamisen.). (Huomautus: Skaalainterferometrian avulla voidaan koota minkä tahansa taajuuden – ja siten minkä tahansa ”tyypin” – sähkömagneettisia aaltoja kytkemällä sopivat skalaarit yhteen. Hertzin aalto on vain kaksi kytkettyä Teslan skalaariaaltoa.)

33. Tesla, Nikola, ”Man’s Greatest Achievement,” N. Y. American, July 6, 1930, p. 10. (Editorial Section). (”Aineellisen substanssin luominen ja tuhoaminen, sen kokoaminen haluamiinsa muotoihin… asettaisi hänet Luojansa viereen ja täyttäisi hänen perimmäisen kohtalonsa.”)) (Huomautus: Tässä Tesla näyttää viittaavan aineen hallittuun materialisoitumiseen ja dematerialisoitumiseen.)

34. Tesla, Nikola. ”World System of Wireless Transmission of Energy,” Telegraph & Telephone Age — N. Y., Oct. 16, 1927, pp. 457-460. (Voimansiirto ilman johtoja ei ole teoria, vaan ”Teslan osoittama tosiasia”. Lähettimestä lähtevien virtojen etenemisnopeus on keskimäärin 57 % suurempi kuin Hertz-aaltojen). (Huom. kyseessä on valoa nopeampi, ei-Hertzin aaltotyyppi. Tesla-aalto ei ole normaali Hertzin aalto.)

35. Secor, H. Winfield, ”The Rogers Underground Wireless, Electrical Experimenter, Mar., 1919, pp. 787-789, 832-835, 839. (Rogersin järjestelmässä ei tarvita antennijohtoja.)

36. Gernsback, Hugo, ”Underground Wireless,” Electrical Experimenter, Mar. 1919, p. 762. (James H. Rogersin kehittelyä. Vastaanottaa viestejä Euroopasta ukkosmyrskyn aikana. Tesla myöntää, että viestit eivät ole Hertzin aaltoja.)

37. Tesla, Nikola, ”The True Wireless,” Electrical Experimenter, May 1919, pp. 28-30, 61-63, 87. (Teslan mukaan Hertzin aaltoteoria on harhaa. Signaalien on oltava peräisin maavirroista. Huomaa jälleen, että Tesla ei pidä Hertzin aalloista, mutta hänellä itsellään on jotain perustavampaa.)

38. Tesla, Nikola. ”The Effects of Statics on Electrical Transmission,” Electrical Experimenter, Jan., 1919, pp. 627, 658. (Kertoo Hertz-aaltojen vioista. Teslan kehittämä järjestelmä vapauttaa energiaa äärettömällä nopeudella). (Huomautus: sähköstaattisen potentiaalin tiedetään jo pystyvän liikkumaan äärettömällä nopeudella. Katso Jackson, Classical Electrodynamics, 2. painos, 1975, s. 223. Tämä on vahva todiste siitä, että Tesla käytti skalaaripotentiaaliaaltoja tai Ø-kenttiä.)

39. Bot tone, A., ”Nikola Tesla’s New Wireless,” Electrical Engineer, London, Dec. 24, 1909, p. 893. (Long Islandilla tehdyt kokeet ovat johtaneet siirtoperiaatteisiin, jotka ovat suoraan vastakohta Hertzin aaltojen siirtymiselle.). (Huom.: Toisin sanoen, käytetäänkö kytkemättömiä skalaariaaltoja – Tesla-aaltoja parikytkettyjen skalaariaaltojen – Hertzin aaltojen – sijasta?)

40. Tesla, Nikola. ”Electrical Control of the Weather Will Soon Be an Accomplished Fact,” St. Louis Republic, Nov. 15, 1908, V, p. 3. (Tesla on samaa mieltä sään sähköisen hallinnan käsitteestä.)

41. Swezy, Kenneth M. , ”Nikola Tesla, ” Science, May 16, 1958 , pp. 1147-1158. (Electricity today is generated, transmitted, and converted to mechanical power by means of his inventions.)

42. Ramsay, Jack, ”Cableless Power, ” Electronics ( Digest) , July 22, 1960, pp. 6, 8. (Neuvostoliiton yritys kehittää langatonta sähkönsiirtoa, mutta epäonnistui ruotsalaisten tarkkailijoiden mukaan, ja ideasta oli puhuttu Yhdysvalloissa Teslasta lähtien.) (Huomautus: osoittaa, että neuvostoliittolaiset ainakin yrittivät työskennellä Teslan tekniikoiden kanssa.)

43. Anderson, Leland I., ”Correspondence: Sub-Surface Communications Systems,” Proceedings of the I.R.E., Mar., 1961, p. 645. (Viittaus maanalaisiin tai ”maavirtakäyttöisiin” viestintäjärjestelmiin. Nikola Teslan ja James H. Rogersin uraauurtava työ.)

44. Rebert, Edwina, ”Fireballs For Defense?”, Christian Science Monitor, Feb. 7, 1962, p. 9c. (Pääkirjoitus mahdollisuudesta käyttää pallosalamaa puolustusaseena – saattaa olla peräisin Teslan varhaisista kokeiluista Colorado Springsissä.)

45. Matsch, Lee and Rice, Warren, ”Potential Flow Between Two Parallel Circular Disks with Partial Transmission,” Journal of Applied Mechanics, Trans. ASME, Mar., 1967, Vol. 34, Series E., No.1, pp. 239-240.

46. Lagus, George W., ”The Use of Ground in High-Frequency Circuits,” Radio-TV Experimenter and Science and Electronics, June-July, 1969, PP. 71, 72. (Tesla gave several demonstrations of feasibility of electrifying large areas of land by ground propagation of high frequency currents.)

47. Jamison, S. L. , ”Life Energy, ” Probe. The Unknown, June , 1973, pp. 3,4. (Kirje päätoimittajalle – raportti, jonka mukaan vitamiineja ja kivennäisaineita voitaisiin painaa kehoon Tesla-käämin avulla.)

48. Jueneman, F. B. J. , ”The First Law of Thermodynamics, ” Industrial Research, Feb., 1974, pp. 17-18. (Nikola Tesla havaitsi Colorado Springsissä vuonna 1899, että maa oli suuri elektroninielu ja että sähkömyrskyt synnyttivät seisovia aaltopotentiaaleja.)

49. Puharich, Andrija, ”The Work of Nikola Tesla Ca. 1900 and its Relationship to Physics, Bioenergy and Healing,” esitelmä kansainvälisessä tieteidenvälisessä konferenssissa, joka käsitteli tietoisuutta ja parantumista, 13. lokakuuta 1976 Toronton yliopistossa..) ,

50. Golka, Robert K. and Bass, Robert W., ”Tesla’s Ball Lightning Theory, a BKG-Wave, The Ransworth Effect, and the ’Hydrotron’ Electrostatic-Inertial Self-Confined Plasmoid Concept.” (Esitelmä vuotuisessa Controlled Fusion Theory -konferenssissa, San Diego, Kalifornia, 4.-6. toukokuuta 1977.)

51. Popovic, Prof. Vojin, ”Research of Nikola Tesla in the Light of His Diary From Colorado Springs,” 10 pp. (Päiväkirja sisältää yksityiskohtaisia tietoja tutkimuksista, joiden tarkoituksena on määrittää maan solmupisteet aaltojen johtajana. Kommentteja ”tulipalloista”.)

52. Curtis, George D., PhD, ”An Electromagnetic Radiation Pattern Over the Ocean,” Undersea Technology, Vol. 5, no.8, August 1964. Curtis raportoi aiemmin tuntemattoman heikon sähkömagneettisen säteilykuvion esiintymisestä valtameren yllä. Kun kaikki tunnetut vaikutukset otetaan huomioon, poikkeava kuvio säilyy edelleen.

53. Santilli, R. M., ”Partons and Gravitation: Some Puzzling Questions,” Annals of Physics, Vol. 83, No.1, March 1974, pp. 108-157. Tässä artikkelissa Santilli osoitti, että yksi fysiikan kulmakivioletuksista — että sähkökenttä ja gravitaatio ovat erillisiä asioita — on väärä. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: joko ne ovat täysin sama asia tai ne ovat osittain sama asia. (Kommentti: Huomaa, että ~4 Teslan potentiaali tarjoaa yhdistävän yhteyden.)

54. Science News, Vol. 113, No.1, January 7, 1978, p. 3. T. Kuribayashin valokuva Matsushiron maanjäristysparven (1965-1967) maanjäristysvaloista. Tämä on ainoa tunnettu kuva maanjäristysvaloista.

55. Wiedemann, C. Louis, ”Results of the N.J. ’Spook Light’ Study,” Vestigia Newsletter, Vestigia, RD 2, Brookwood Rd., Stanhope, NJ 07874, May 1977, pp. 1-3. Tässä artikkelissa kuvataan meneillään olevaa Vestigia-kokeilua, jossa yöllistä valoa tai ”mysteerivaloa” valokuvattiin tieteellisesti yhdessä visuaalisten havaintojen ja mittalaitetietojen tallentamisen kanssa. Vestigia Newsletterin useissa myöhemmissä numeroissa on muita päivitettyjä artikkeleita ilmiöstä.

56. Moray, T. Henry, The Sea of Energy, fifth edition, History and Biography by John E. Moray, Foreword by Tom Bearden; Cosray Research Institute, 2505 South 4th East, Salt Lake City, Utah 84115, 1978. Vapaan energian laitteen lisäksi Moray rakensi myös erityisen radion, jolla hän kuunteli selvästi amiraali Byrdiä etelänavalla. Morayn radiossa ei esiintynyt staattista häiriötä, mikä osoittaa, ettei hän käyttänyt tavallista sähkömagneettista tekniikkaa. Lisäksi hän rakensi laitteen, jonka hän pystyi virittämään kuuntelemaan useita kilometrejä kaukana olevia henkilöitä niin, että heidän äänensä kuulosti siltä kuin he olisivat olleet aivan lähellä. Molemmat laitteet esiteltiin vierailevalle venäläiselle everstille ja tohtorille.

57. I. Procaccia, J. Ross, Science, 198, 716 (18 Nov 1977). Kuvailee Prigoginen Nobel-palkittua työtä termodynaamisesta tasapainosta kaukana olevien epälineaaristen järjestelmien termodynamiikasta. Prigoginen työ osoittaa, että tällainen järjestelmä voi todellakin osoittaa negentropiaa. Hillitsemättömästä epäjärjestyksestä voi syntyä ja syntyykin järjestys, mikä on vastoin vanhaa termodynamiikkaa.

58. ”Persinger’s ’Earthquake Lights’ …Ho-Hum,” Frontiers of Science, Vol. III, No.3, March-April 1981, p. 15-16. Esittää vakuuttavia ja ”kohtalokkaita” vastaväitteitä Persingerin ”maanjäristysvalo”-järjestelmälle ufojen selittämiseksi. Mainitsee tohtori Brian Bradyn kokeet, joissa hän sai aikaan nopeita, lyhyitä sähköisiä valoja tai kipinöitä kvartsia sisältävien graniittilieriöiden murskaamisesta. (Kommentti: Bradyn kokeet ovat varmasti toistettavissa, joten on totta, että ”maanpuristusvaloja” voidaan tuottaa kaukaa, vaikka pietsosähköinen vaikutus ei yksinään millään tavalla selitä ilmiöiden syntymistä pietsosähköisen kiteen ulkopuolella. Se, että lähellä vikavyöhykettä esiintyvät ufot eivät välttämättä ole toistettavissa, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ufojen syntyyn täytyy liittyä ainakin jokin muu merkittävä tekijä kuin maanpainevalojen syntyyn. Ufoihin voi joskus liittyä vikavyöhykkeeltä tulevaa skalaarista interferometriaa, mutta myös muiden aiheuttavien tekijöiden on oltava mukana. Maapainovalaisimissa ei sen sijaan tarvitse olla muita aiheuttavia tekijöitä kuin se, mikä on maan sisällä).

59. Jackson, John David, Classical Electrodynamics, Second Edition, John Wiley & Sons, New York, 1975, p. 223.

60. Roberts, Gwynne, ”Witness to a Super Weapon ?”, The Sunday Times, London, 17 August, 1980. Artikkeli käsittelee outoa puoliympyrän muotoista ilmiötä, jonka Nick Downie, entinen SAS:n jäsen, joka on saavuttanut huomattavan maineen sotakameramiehenä, näki Neuvostoliiton sisällä Afganistanista syyskuussa 1979. Downie näki ilmiön kahdesti ja tapasi myöhemmin afgaanin, joka oli nähnyt sen useita kuukausia aiemmin. Mahdollisesti samankaltaisesta ilmiöstä kerrotaan artikkelissa Brackenbridge, M., ”Unidentified Phenomenon”, Marine Observer, 48: 21-22, 1978. Huomattakoon, että Vela-satelliitti havaitsi ensimmäisen ”ydinsalaman” 22. syyskuuta 1979 – lähellä Downien havaintoja.

61. Bearden, Tom and Crawford, Hal, ”Possible Soviet Test of a Tesla Weapon,” Specula, Journal of the A.A.M.S., Vol. 3, No.2, April-June 1980, p. 29.Ks. myös Beardenin ja Crawfordin Specula 3, 2, 30-32. Nämä raportit ovat CIA:n raportteja, jotka on julkaistu tiedonvapauslain nojalla.

62. Bearden, Thomas E., The Excalibur Briefing, Strawberry Hill Press, San Francisco, 1980.

63. Muldrew, D. B., ”Generation of Long-Delay Echoes,” Journal of Geophysical Research, 84: 5199-5215, 1979. Sähkömagneettisten signaalien poikkeavan pitkien viiveiden selittämiseksi ilmakehässä Muldrew uskoo, että erillisten lähettimien signaalien välillä on melko monimutkainen vuorovaikutus, joka (ainakin teoriassa) voi luoda pitkäikäisen sähköstaattisen aallon, joka kulkee ionosfäärissä – eräänlaisen luonnollisen muistilaitteen. Koodatut signaalit voitaisiin sitten lukea paljon myöhemmin, kun sopivat luonnonolosuhteet ovat kehittyneet. Jopa 40 sekunnin viiveet voisivat olla mahdollisia tämän ”ionosfäärimuistin” avulla.

64. Zhugzhda, Yu. D., Institute of Terrestrial Magnetism, Ionosphere and Radio Wave Propagation, ”Magnetogravitational Waves in a Conducting Isothermic Atmosphere,” Moscow ASTRONOMICHESKIY ZHUGZHDA, Vol. 56, No.1, 1979, pp. 74-83. Artikkelissa osoitetaan muun muassa mahdollisuus muuttaa pitkittäisaallot poikittaisaalloiksi voimakkaan magneettikentän alueella.

65. Ranada, Antonio and Vazquez, Luis, ”Kinks and the Heisenberg Uncertainty Principle,” Physical Review D, Vol. 19, No.2, 15 January 1979, pp. 493-495. Osoittaa, että solmun, solitonin tai yksinäisen aallon keskipisteen nopeus ja sijainti voidaan tuntea mielivaltaisella tarkkuudella Heisenbergin epävarmuusperiaatteen vastaisesti. (Kommentti: Fourier-muunnettu skalaarinen Tesla-aaltokuvio on joko solitoni tai siihen läheisesti liittyvä).

66. Don Moser, Photographs by Blair Pittman, ”Big Thicket of Texas, National Geographic, Vol. 146, No.4, October 1974, pp. 504-529. Kirjoittaja kuvasi ”aavevalon” tai yöllisen spookliten – eli maanpeitteen valon. Kuva on esitetty artikkelissa.

67. Gehring, Gillian, ”Actinide magnetism: an extraordinary tale,” Nature, Vol. 279, 3 May 1979, pp. 16-18. Uraania sisältävillä aktinidien intermetalleilla on poikkeavia magneettisia ominaisuuksia – mukaan lukien spin-orbitaatiokytkentä suurena vaikutuksena. Nykyinen teoria ei pysty selittämään näitä vaikutuksia.

68. Gintsburg, M. A., Institute of Terrestrial Magnetism, the Ionosphere, and Radio-Wave Propagation, Academy of Sciences of the USSR, Astron. Zh. 51: 218-221, Jan-Feb 1974, English translation in Sov. Astron., Vol. 18, No.1, July-August 1974, pp. 128-130. Artikkelissa huomautetaan muun muassa, että tähän mennessä ei ole tehty Fourier-analyysiä massaelektrodynamiikassa. Yksi massasähködynamiikalle ominainen ominaisuus on pitkittäisten sähkömagneettisten aaltojen eli pitkittäisten fotonien olemassaolo tyhjiössä. Niitä ei ole vielä löydetty, mutta teoreettisesti ne ovat täysin mahdollisia.

69. Burman, R., ”A Photon rest mass and the propagation of longitudinal electric waves in interstellar and intergalactic space,” J. Phvs. A: Math. Nucl. Gen., Vol. 6, March 1973, pp. 434-444. Tämä plasman pitkittäisiä sähköaaltoja käsittelevä artikkeli voi olla hyvin tärkeä. Weber saattaa havaita pitkittäissähköaaltoja. Proca-aallot voivat kulkea nopeammin tai hitaammin kuin c.

70. Klass, Philip J., ”Anti-Satellite Laser Use Suspected,” Aviation Week & Space Technology, December 8, 1975, pp. 12-13. Joitakin yksityiskohtia neuvostoliittolaisten suorittamasta Yhdysvaltain satelliittien ”lasersokeutuksesta”. Eräässä tapauksessa satelliitti sokeutettiin 4 tunniksi. (Kommentti: vaikea selittää nykyisellä lasertekniikalla, mutta helppo selittää Teslan skalaari-interferometrialla.)

71.Soviets Build Directed-Energy Weapon,” Aviation Week & Space Technology, July 28, 1980, pp. 57-50. Esitetään taustayhteenveto Neuvostoliiton hiukkassädeaseista ja erityisesti Sary Shaganissa rakenteilla olevasta laitteesta.

72.Scientists Fail to Solve Vela Mystery,” Science, Vol. 207, 1 February 1980, pp. 504-506. kts. myös Science, 30 November, 1979.

73. ”Satellite Evidence Shows ’Possibility’ of Nuclear Test, DOD Says,” Aerospace Daily, October 29, 1979, p. 286.

74. ”A Flash of Light,” Newsweek, November 5, 1979, pp. 64-65.

75. ”Was It a Nuclear Device?”, Newsweek, July 21, 1980, p. 19.

76. ”A Nuclear Blast — or ’Zoo Animals’?”, Newsweek, April 7, 1980, p. 21.

77. ”Diverging Views,” Washington Roundup, Aviation Week & Space Technology, July 21, 1980, p. 15.

78. Klass, Philip J. , ”Clandestine Nuclear Test Doubted,” Aviation Week & Space Technology, August 11, 1980, pp. 67, 69, 71-72.

79.Debate Continues on the Bomb That Wasn’t,” Science, Vol. 209, 1 August 1980, pp. 572-573.

80.Navy Lab Concludes the Vela Saw a Bomb,” Science, Vol. 209, 29 August, 1980, pp. 996-997.

81. Bloch, Ingram and Crater, Horace; ”Lorentz-invariant potentials and the nonrelativistic limit,” Am. J. Phys. 49(1), Jan. 1981, pp. 67-75. Tässä mielenkiintoisessa artikkelissa tuodaan muun muassa esiin joitakin selvästi epätavallisia ja tuntemattomia vaikutuksia, joita skalaaripotentiaalin koolla on siihen, mitä pidetään ei-relativistisena käyttäytymisenä. Jos skalaaripotentiaalienergia on huomattavan suuri suhteessa hiukkasen lepoenergiaan, tavallinen newtonilainen mekaniikka ja Schrödingerin yhtälö voivat olla riittämättömiä, vaikka v/c olisi pieni. Tämä viittaus itsessään riittää osoittamaan, että Ø-kenttä yksinään voi muuttaa ajan virtausnopeutta.

82. Semon, Mark D. and Schmieg, Glenn M., ”Note on the analogy between inertial and electromagnetic forces,” Am. J. Phys. 49(7), July 1981, pp. 689-690. Vertaillaan fysikaalisia voimia pyörivässä kehyksessä ja sähkömagneettisia voimia newtonilaisessa kehyksessä. Poikittainen mekaaninen voima pyörivässä kehyksessä liittyy indusoituneeseen sähkömagneettiseen voimaan newtonilaisessa kehyksessä.

83. Harlacher, Von Wolfgang M., ”Bomben aus dem Hyperraun,” Esotera, 4 April 1979, pp. 359-365.

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades / Inventions & Experiments of Nikola Tesla

Kolme UFO-törmäysnoutoa selityksineen

kirjoittanut Kevin Randle

Blogger’s Note: Ajoittain tunnen tarvetta tuhota itseni ufologisesti. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että viittaus joihinkin uusimpiin UFOja käsitteleviin aineistoihin ärsyttää minua, koska uskon, että minulla on ratkaisu mainittuihin tapauksiin. Viime päivinä minulta on kysytty kysymyksiä tietyistä UFO-maahansyöksy-/noutotapauksista, joista minulla on sisäpiirin tietoa. Tai ehkä on paremmin ilmaistu, että tutkimuksiini kuuluu paikalla oleminen, todistajien haastattelut ja sellaisten asiakirjojen tarkastelu, jotka viittaavat ratkaisuun, jonka muut ovat sivuuttaneet.

Ensimmäisenä esityslistalla on raportti Aurorasta, Teksasista, huhtikuussa 1897 tapahtuneesta onnettomuudesta. Saatoin olla yksi ensimmäisistä nykyisistä tutkijoista, jotka todella kävivät siellä ja puhuivat joidenkin asukkaiden kanssa, jotka olivat vielä elossa vuonna 1971, kun tein matkan. Olen käsitellyt tätä tapausta useaan otteeseen tässä blogissa, ja voit lukea nämä analyysit täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2005/03/aurora-texas-story-that-wont-die.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2018/04/aurora-texas-again.html

Aurorasta käytävässä keskustelussa jätetään usein huomiotta kolme seikkaa. Ensinnäkin Wise County Historical Societyn mukaan (Aurora sijaitsee Wide Countyssa) seuraavalla vuosikymmenellä kirjoitettiin kaksi piirikunnan historiikkia. Kumpikaan ei sisältänyt selostusta UFO-onnettomuudesta. Koska historiikit kirjoitettiin niin lähellä tapahtuma-aikaa, olisi ollut saatavilla monia silminnäkijöitä, mutta yhtäkään ei löytynyt… no, se ei ole aivan oikein. Niitä ei löytynyt, koska tapaus on huijaus.

Aurora, Teksas. kuva: Kevin Randle

 

Toiseksi, vuonna 1971 tekemissäni haastatteluissa puhuin Brawley Oatesin kanssa, jonka kädet olivat pahasti epämuodostuneet. Hän kertoi minulle tuolloin, että onnettomuutta ei ollut tapahtunut. Nyt meille kerrotaan, että muut, jotka eivät koskaan puhuneet Oatesin kanssa, mutta jotka haastattelivat hänen leskeään, ovat raportoineet alueelta radioaktiivisuudesta.

Kolmanneksi meille kerrotaan kaikista muista aikakauden ilmalaivaraporteista. Olen käynyt läpi kirjaimellisesti satoja niistä. Ilmalaiva laskeutui eri paikkoihin ja miehistöjä haastateltiin. Jotkut sanoivat, että he olivat matkalla pommittamaan espanjalaisia, koska Espanjan ja Amerikan sota ei ollut kaukana. Oli tarinoita salaisista ilmalaivatesteistä, jotka pian paljastettaisiin maailmalle, mutta joita ei koskaan tehty.

Ilmalaivasta on kymmeniä kuvituksia ja yksi valokuva. Ilmalaiva oli laskeutunut Waterloohon, Iowaan, kun miehistön johtaja putosi laidan yli ja hukkui Cedar-jokeen. Myöhemmin kaikki myönnettiin huijaukseksi.

Waterloon ilmalaiva, 1897.

 

Puhutaan seuraavaksi Del Rion, Teksasin, UFO-onnettomuudesta. En mene tässä syvälle, koska olen antanut paljon enemmän tietoa tutkimuksistani ja muista tapaukseen liittyvistä näkökohdista. Kyseessä on yhden todistajan kertomus, jonka antoi mies, joka valehteli asepalveluksestaan, joka muutti toistuvasti tietoja onnettomuudesta ja joka allekirjoitti valaehtoisen todistuksen CUFOS:lle. Olen vakuuttunut siitä, että hänen nimensä oli Robert Willingham, mutta lähes kaikki muu hänen sanomansa oli valheellista.

Mainitsin muuttuvan päivämäärän. Löysin ensimmäisen viittauksen onnettomuuteen Skylookista, MUFONin alkuperäisestä julkaisusta. Siinä sanottiin:

Eversti R. B. Willingham, CAP-laivueen komentaja, on ollut innokkaasti kiinnostunut UFOista jo vuosia, vuodesta 1948 lähtien, jolloin hän johti F-94-suihkukoneiden laivuetta lähellä Meksikon rajaa Teksasissa ja sai radiosta tiedon, että kolme ”muodostelmassa lentävää” UFOa oli lähellä. Hän havaitsi ne lentokoneensa tutkalla ja sai kuulla, että yksi UFOista oli syöksynyt maahan muutaman kilometrin päässä hänestä Meksikossa. Hän meni onnettomuuspaikalle, mutta Meksikon viranomaiset estivät häntä tekemästä tutkimusta tai tulemasta 60 jalkaa (20 metriä) lähemmäksi. Tuosta näköalapaikasta katsottuna hylky näytti koostuvan ”lukuisista metallipaloista, jotka olivat kiillotettuja ulkopuolelta ja hyvin karheita sisäpuolelta”.

Huomaa, että yhdessä viimeisimmistä tätä koskevista raporteista päivämäärä on 6. joulukuuta 1950. Kun haastattelin Willinghamia, hän sanoi, ettei hän muista tarkkaa päivämäärää, mutta se oli joko 1954 tai 1955. Willingham kertoi Noe Torresille ja Ruben Uriatelle, että hän oli palvellut Koreassa syksyllä 1950. Tämän tarinan perusteella hänen olisi ollut mahdotonta lentää hävittäjiä Yhdysvalloissa silloin, kun hän oli Koreassa.

Willingham CAP-univormussaan. Hän ei koskaan palvellut ilmavoimien upseerina eikä ollut hävittäjälentäjä.

 

Huomautan, ettei ole olemassa mitään virallisia asiakirjoja, jotka osoittaisivat, että Willingham olisi koskaan ollut Yhdysvaltain asevoimien upseeri. Hän palveli siviili-ilmailupartiossa, mikä ei ole sama asia. Niille, jotka ovat kiinnostuneita tästä surullisesta tarinasta, löytyy kaikki tiedot täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2014/04/eisenhower-briefing-document-mj-12-and.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2014/04/eisenhower-briefing-document-mj-12-and.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/07/del-rio-ufo-crash-and-mj-12.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2012/02/willingham-1978-interview.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2011/08/roswell-festival-part-two.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2018/06/mj-12-and-cognitive-dissonance.html

On muitakin artikkeleita, mutta niissä toistetaan usein samoja tietoja. Jos haluat tutkia niitä kaikkia, kirjoita hakukoneeseen ”Willingham” ja selaa artikkeleita. Huomautan, että jotkut kommentit muuttuvat mielenkiintoisiksi.

Viimeisenä Kingmanin UFO-onnettomuus on nostanut taas ruman päänsä. Tämä oli yksi ensimmäisistä onnettomuuksista/noudoista, jotka saivat jonkin verran vetoapua. Alkuperäinen tarina juontaa juurensa Arthur Stanseliin, jota teini-ikäiset Jeff Young ja Paul Chetham haastattelivat. Haastattelun aikana Stansel kertoi 21. toukokuuta 1953 tapahtuneesta UFO-onnettomuudesta Kingmanin lähellä Arizonassa.

Kingman, Arizona. kuva: Kevin Randle

 

Hän kertoi, että hänet vietiin bussilla Nevadassa sijaitsevasta tukikohdastaan onnettomuuspaikalle, jossa hän käytti insinööritaustaansa hyödyksi. Hän kertoi, että bussin ikkunat oli pimennetty ja että bussissa olleet eivät saaneet kertoa mitään tietoja itsestään, mukaan lukien nimensä. Mutta kun he saapuivat onnettomuuspaikalle, heidän nimensä huudettiin, kun he poistuivat bussista. Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä.

Sen sijaan, että kävisin tämän kaiken läpi, viittaan vain erääseen sarjaan viestejä, jotka ovat täällä tarkistettavana.

http://kevinrandle.blogspot.com/2015/10/the-decline-and-fall-of-ufology.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/05/kingman-ufo-crash.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2011/05/kingman-ufo-crash-really.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2021/03/kingman-rises-from-dead.html

Tässä on kaksi huomautusta. Ensinnäkin Stansel sanoi toistuvasti, että kun hän joi, hänellä oli tapana keksiä tarinoita. Hän kertoi Youngille ja Chethamille, että hän oli juonut haastattelua edeltävänä lauantai-iltapäivänä.

Hänen allekirjoittamastaan valaehtoisesta lausunnosta oli puhuttu paljon. Ongelmana on se, että se oli tehty Fritz Wernerin nimellä, mikä tietysti mitätöi valaehtoisen todistuksen, koska se ei ollut hänen oikea nimensä ja se oli valhe.

Ongelma on se, että näissä kolmessa tapauksessa on selvää näyttöä huijauksesta. Näistä seikoista ei useinkaan raportoida täysimääräisesti. Filosofiani on aina ollut kertoa vain olennaiset tosiasiat ja antaa lukijan päättää, mihin hän uskoo. En yritä rakentaa tapausta avaruusolentojen vierailun puolesta, raportoin vain tarkasti siitä, mitä olin saanut tietää. Usein olen tutkinut tapauksia itse yrittäessäni selvittää totuuden.

Nämä ovat vain kolme UFOjen maahansyöksy/noutotarinaa, joita nykyään levitetään maailmalla. Jos onnettomuuksia olisi tapahtunut niin paljon kuin jotkut ovat väittäneet, meillä olisi nyt eri keskustelu. Toivon tässä yhteydessä, että tarjoan erilaisen näkökulman joihinkin meneillään oleviin kertomuksiin UFO-maahansyöksyistä. Liian monissa tapauksissa uskomisen halu on uskottavan tutkimuksen tiellä.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Energiat muuttuvat lähipäivinä

Tervehdys! Sydämestä sydämeen puhumme tässä hetkessä, minä olen Kejraj.

(Noin viisi tuntia tämän kirjoittamisen jälkeen tapahtui siirtymä värähtelytaajuudessa, 18.1.2024 ja 19.1.2024 välisen yön tunteina. Luulin, että kyse oli pelkästään minusta ja omista tuntemuksistani (melkein levitoin, värähtelyt olivat todella korkeita). Mielestäni tämä on vaikuttanut niihin, jotka ovat jo valmiita ja avoimia vastaanottamaan korkeampaa valoa, mikä johtaa uusiin aktivaatioihin ja kiihdyttää prosessia, joka vuorostaan vie kollektiivin heräämistä eteenpäin.)

Tulette huomaamaan siirtymän energioissa seuraavan parin viikon aikana. Mahdollisesti elämää muuttavia tapahtumia globaalilla skaalalla, ja aivan varmasti ainakin henkilökohtaisella tasolla.

Matrixin romuttaminen siirtyy uuteen vaiheeseen. Kerro siitä mitä tiedät rakkaillesi ja lähipiirillesi ja niin monelle ihmiselle kuin mahdollista. On tärkeää, että mahdollisimman moni ymmärtää, että ei ole mitään pelättävää.

Maailmaa vapautetaan tällä hetkellä tuhansien vuosien orjuutuksesta, valheista ja manipulaatiosta. Pelkoon ja pahuuteen perustuvan systeemin romahtaminen on normaalia maailmassa, joka on siirtymässä kohti ja ankkuroimassa rakkauden taajuuksia.

Keskittykää sydämeenne ja meditoikaa, nostattakaa värähtelytaajuutta niin, että epämiellyttävät asiat eivät vaikuta teihin näiden tulevien energian virtausten aikana.

Ihmiskunta on viimeisissä vaiheissaan valmistautumassa siirtymään seuraavaan elämään, käymättä läpi ’kuolemaprosessia’. Tämä on ylösnousemus.

Ole kiltti, ole rakastava, luota Jumalalliseen. Tunne siirtymä sisälläsi ja ulkopuolellasi. Ymmärrä, että tämä kaksinaisuuden leikki on tullut päätökseensä. Olette nousemassa illuusioiden yläpuolelle ja palaamassa kotiin, rakkauteen, ykseyteen.

 

Artikkelin julkaissut eraoflight.com

UFO tallentui perhevalokuvaan

Havaintopäivämäärä: 2.4.2023
Havaintopaikka: ranta Missourissa, USA

Uutislähde: MUFON

Silminnäkijä otti valokuvan tunnistamattomasta lentävästä esineestä, joka tallentui kuvaan hänen ollessaan rannalla perheen kanssa. Levyalus näkyy etäällä. On todennäköistä, että alus nousi merestä, sitä ei huomattu, ja sitten se vain ampaisee taivaalle.

On myös mahdollista, että ihmissilmä ei olisi edes pystynyt sitä näkemään, koska se oli verhoutuneena, mutta kameran digitaalinen silmä näkee infrapuna-alueelle, joka ihmisille on näkymätön.

Tämä on lisätodiste siitä, että UFOja nousee usein merestä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Otin valokuvaa perheestäni rannalla ja kun katsoin kuvaa, huomasin tämän taivaalla. En nähnyt kohdetta taivaalla ennen kuin näin kuvan puhelimestani.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Lainsäätäjät saivat lisätietoja UFOista salaisessa SCIF-briiffauksessa

Yksi asia on selvä perjantaisen salaisen UFO-tiedotustilaisuuden jälkeen, joka pidettiin yhdessä Yhdysvaltain kongressitalon tietoturvallisista SCIF-tiloista: Molempien puolueiden lainsäätäjät — jotka ovat yhä turhautuneempia viivyttelyyn — ovat liittyneet yhteen vaatimaan lisää vastauksia sekä salaisissa tiedotustilaisuuksissa että julkisissa kuulemistilaisuuksissa.

Emme nähneet mitään lopullista tietoa avaruusolentojen olemassaolosta, mutta olimme ehdottomasti huolissamme siitä, jaetaanko eri virastojen välillä asioita, joita pitäisi jakaa”, edustaja Mike Waltz (R-FL) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille poistuessaan SCIF-tiedotustilaisuudesta.

Yhdysvaltain kongressitalon kupoli SCIF-tiloihin johtavan portaikon yläpäästä katsottuna. kuva: Matt Laslo
Yhdysvaltain kongressitalon kupoli SCIF-tiloihin johtavan portaikon yläpäästä katsottuna. kuva: Matt Laslo

Waltz istuu sekä tiedustelu- että asevoimien komiteoissa, jotka valvovat kongressin perustamaa All-domain Anomaly Resolution Officea, eli AARO -virastoa, jonka tehtävänä on seurata UAP:itä (eli UFOja).

UFO-ilmiantaja David Grusch varoitti ylitarkastajaa ja kongressin jäseniä siitä, että kongressilta on salattu erityispääsyohjelmia eli SAP-ohjelmia. Waltz pelkää, että nämä ohjelmat saattavat olla piilossa myös AAROn virkamiehiltä.

“Haluan ymmärtää, onko kongressin valtuuttamalla työryhmällä todella pääsy asiaan. Tarkoitan, että se on mielestäni prosessin näkökulmasta meidän on tarkistettava”, Waltz sanoi. ”Se oli yksi hänen valituksensa keskeisistä näkökohdista, eikö totta? Se, että on olemassa siiloja.”

Molempien puolueiden jäsenet poistuivat perjantain SCIF-tiedotustilaisuudesta ja vaativat lisää vastauksia — sekä julkisissa että salassa pidettävissä tilaisuuksissa.

”Mielestäni julkisia kuulemisia pitäisi järjestää lisää. Mielestäni meidän pitäisi järjestää lisää salaisia tiedotustilaisuuksia”, edustaja Robert Garcia (D-CA) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille, kun hän oli menossa äänestämään Yhdysvaltain edustajainhuoneen istuntosalissa perjantaina. ”Mutta mielestäni tärkeintä on ottaa tämä vakavasti, eikä tehdä siitä vitsiä eikä hylätä sitä marginaalisena.”

Vaikka jotkut Capitol Hillin vaikutusvaltaiset johtajat nauravat meneillään olevalle UAP-tutkimukselle, lainsäätäjät ovat ottaneet ohjat käsiinsä.

“Totuus on, ettemme tiedä, mitä UAP:t ovat. Se on kansallinen turvallisuusongelma, ja meidän pitäisi käsitellä sitä sellaisena”, Garcia lisäsi.

Vaikka monet lainsäätäjät kertoivat edistymisestä perjantaina SCIF:ssä pidetyssä tarkastusviraston tiedotustilaisuudessa, osallistujat sanovat, että heillä on edelleen avoimia kysymyksiä, ja he vannovat, etteivät he anna periksi lähiaikoina.

“Kohtalaisen mielenkiintoista” edustaja Andy Biggs (R-AZ) kertoi Ask a Polille salaisen briiffauksen jälkeen. “Kuten kaikissa hyvissä tapaamisissa, minulle jäi vielä enemmän kysymyksiä kuin aiemmin.”

Samaa mieltä ovat kongressin UAP Caucus -ryhmän jäsenet, erityisesti sen johtajat, kuten toinen puheenjohtaja, edustaja Anna Paulina Luna, jotka ovat turhautuneita viivyttelyyn, mutta jotka kertovat luottavansa Gruschiin yhä enemmän jokaisen salaisen tiedotustilaisuuden jälkeen.

“Jatkamme eteenpäin, jäljitämme ja teemme, mitä meidän on tehtävä”, Luna (R-FL) sanoi Ask a Polille viime viikolla. ”Mutta jos olen siinä vaiheessa, että tiedän, että todistajamme on hyvä, aion työskennellä hänen kanssaan suoraan, koska minusta tuntuu, että se on paras tapa, ei vain saada tietoa amerikkalaisille, vaan myös varmistaa, ettemme jahtaa haamuja.”

 

Artikkelin julkaissut askapol.com

UFO-havainto New Mexicosta

Havaintopäivämäärä: 27.4.2023
Havaintopaikka: Albuquerque, New Mexico, USA

Tämä kohde lensi aivan liian hiljaa ollakseen meteori. Se on arviolta 10 kertaa niin hidas kuin meteori. Kohde kuvattiin lentämässä Arizonan, Coloradon, New Mexicon ja Teksasin yllä ja sille löytyy 37 silminnäkijää eri puolilta USA:a. Tämä oli UFO.

Isommat UFOt joutuvat naamioimaan itsensä niin, että maanpinnalta katselijat sivuuttavat ne mitättöminä. UFO luo pitkän hännän. Se ei pala, se on vain kaasumainen ja hehkuu valkoisena, mutta se liikkuu hitaasti kuin matkustajakone. Katso allaoleva video ja arvioi itse. Avaruusolennot ovat älykkäitä ja ylpeitä siitä.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily