Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

USA:n hallitus on solminut sopimuksia avaruusolentojen kanssa

Monet ufologit väittävät, että avaruusolennot ovat työskennelleet hallituksille vuosia. Tämä teoria, joka on vakavasti myös koitettu tutkimalla todistaa oikeaksi, on ollut monien naurun kohteena. Se saattaa kuitenkin olla totta sillä useat tiedemiehet ja hallitusten viranomaiset ovat tulleet esiin ja väittäneet, että avaruusolentojen olemassaoloon liittyy muutakin kuin mitä aiemmin on uskottu.

Philip Schneider oli mies jonka uskotaan paljastaneen erittäin salaista tietoa. Hän oli geologi ja rakenneinsinööri USA:n hallituksessa ja mukana rakentamassa tukikohtia maan alle. Hän oli yksi kolmesta ihmisestä joka selvisi vuoden 1979 tulitaistelusta suurten harmaiden ja USA:n tiedusteluviranomaisten välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa. Dulcessa Schneiderin mukaan ”harmaat” avaruusolennot työskentelivät vieri vieressä amerikkalaisten teknikkojen kanssa. Vuonna 1979 syntyi väärinymmärryksiä. Tästä johtuneesta ampumavälikohtauksesta 66 salaisen palvelun, FBI:n ja mustien barettien agenttia kuoli, samoin kuin tuntematon määrä ”harmaita”.

Philip Schneiderin isä, Oscar Schneider oli lääkintäupseeri USA:n laivastossa. Kahtena viimeisenä elinvuotenaan Phil Schneider kävi pitämässä yli 30 luentoa kuulijoille ympäri maailmaa erittäin salaisista hallituksen toimista, joihin liittyi avaruusolentojen teknologia, avaruusolentojen aseet, kokeet ja avaruusolentojen solmimat sopimukset hallitusten kanssa.

Screen Shot 2015-07-19 at 11.28.19

Monet ihmiset olivat skeptisiä Schneiderin tietojen suhteen ja iso osa hänen elämästään kyseenalaistettiin. Monet pilkkasivat häntä, mutta monet uskoivat että Schneider puhui absoluuttista totta, jotain mitä kukaan muu ei uskaltanut paljastaa.

Schneider löytyi kuolleena asunnostaan mystisesti vuonna 1996. Viranomaiset sanoivat kyseessä olevan itsemurhan, mutta monet uskovat Schneiderin tulleen tapetuksi hänen vuotamiensa tietojen takia.

Vuonna 1954 entinen presidentti Dwight Eisenhower solmi sopimuksen kolmen avaruusolentorodun kanssa, Schneider sanoi konferenssissa vuonna 1995. Sopimuksen pohjalta vaihdettiin teknologiaa, Eisenhowerin väitetään antaneen luvan avaruusolennoille tehdä kokeita ihmisillä maapallolla ja avaruudessa.

Schneider sanoi, että tuhannet ovat kadonneet ympäri maailman, ovat saattaneet joutua avaruusolennoiden käsiin. Hän sani että yhdeksän avaruusolentorotua näkevät ihmisrodun ”säkillisenä ruokaa”.

Schneiderin mukaan teknologia, jonka avaruusolennot antoivat osana vaihtokauppaa, oli jonkinlainen lähes tuhoutumaton metalli. Schneider näytti yleisölle palan metallia. Se on tehty niobiumista, alkuaineesta joka on jaksollisessa järjestelmässä, sekä mariniitista, omituisesta alkuaineesta jota maapallolla ei esiinny.

Mutta oli myös muitakin teknisiä laitteita jotka jotka avaruusolennot antoivat ihmisille sopimusten perusteella. Hallitusten oli mahdollista kehittää vakoilusatelliitti joka pystyy havaitsemaan pennin keittiön lattialta, Schneider sanoo. Tämä vakoilusatelliitti käyttää infrapunateknologiaa jonka erottelukyky on 99.99961.

 

 

Artikkelin julkaissut Ancient Code.

FBI:n asiakirja paljastaa: Olennot toisista ulottuvuuksista vierailevat planeetallamme

FBI viimeinkin myöntää avaruusolentojen toisista ulottuvuuksista vierailevan maapallolla.

Hämmästyttävissä julkistetuissa asiakirjoissa paljastettiin että FBI:lla on ollut aiempaa tietoa näistä vierailuista ja että he ovat tietoisia näiden olemassaolosta.

Tämä myönnytys on antanut paranormaalille maailmalle vastaukset kysymyksiin joita he ovat etsineet.

Vuonna 2011 sen jälkeen kun joitain papereita tehtiin julkisiiksi, julkisuuteen pääsi myös FBI:n agentin erikoisraportti vuodelta 1947.

Tämä erikoisagentti, kenraaliluutnantti jonka identiteetti pysyy salassa ”kansallisen turvallisuuden” nimissä, keräsi paljon dataa UFO-ilmiöistä haastattelemalla ja tutkimalla ilmiötä vuosia.

Linkki FBI:n UFO-arkistoihin:

http://vault.fbi.gov/UFO/UFO%20Part%201%20of%2016/view

Raporttien ja julkistettujen asiakirjojen mukaan useat avaruusolentorodut ovat vierailleet planeetallamme, jotkut näistä eivät ole edes planeetoilta vaan toisista ulottuvuuksista.

Jotkut näistä olennoista ovat peräisin eetteitasolta joka on olemassa fyysisen universumin kanssa yhtä aikaa.

Nämä ”olennot” jotka kykenivät ”materialisoitumaan” planeetallemme näyttivät jättiläismäisiltä ja läpinäkyviltä hahmoilta.

Tässä joitain yksityiskohtia raportista:

1. Osa lautasista sisälsi miehistöä, toiset taas olivat kauko-ohjattuja

2. He ovat rauhan nimissä liikkeessä. Virailijat mietiskelevät tälle planeetalle asettumista.

3. Vierailijat ovat ihmisenkaltaisia mutta suurempia kooltaan

4. He eivät ole peräisin maapallolta vaan omalta planeetaltaan

5. He EIVÄT tule planeetalta sellaisena kuin me sen tunnemme, vaan eetterimaailmasta joka läpäisee omamme ja ei ole meille näkyvissä

6. Vierailijoiden kehot ja alus materialisoituvat automaattisesti kun ne saapuvat tiheämpään materiaaliseen maailmaamme

7. Lautasilla on tietynlainen säteilevä energia, joka tuhoaa helposti minkä tahansa hyökkäävän aluksen. Ne tulevat eetterimaailmasta kun ne haluavat, ja yksinkertaisesti katoavat näköpiiristämme, jälkiä jättämättä

8. Alue josta ne tulevat ei ole ”astraalitaso”, vaan vastaa Lokaa tai Talaa. Esoteeristen aiheiden opiskelijat ymmärtävät nämä termit

9. Niitä ei todennäköisesti voi saada kiinni radiolla, mutta todennäköisesti tutkalla, jos signaalijärjestelmä tätä varten voidaan kehittää

Lisäys: Lokat ovat ovaalinmuotoisia, lämpöäkestävää metallia tai metalliseosta, jonka etuosassa on ohjaus, keskellä laboratorio, perässä aseet.

 

 

UFO-havainto kansainväliseltä avaruusasemalta

Avaruusolentojen etsijät uskovat useiden havaintojen tarkoittavan että astronautit kansainvälisellä avaruusasemalla ”ovat todennäköisesti avaruusolentojen monitoroimia”, lähes päivittäin.

Uusin video on otettu NASAn kuvamateriaalista, joka saadaan videokamerasta joka on kiinni kansainvälisessä avaruusasemassa.

Monet ovat pitäneet tätä väärennöksenä, mutta videon tekijä väittää sen tulevan kuitenkin NASAn kuvamateriaalista, vaikka hän myöntää säätäneensä sen väritasoja jotta saisi ”esineen esiin”.

Esine joka on vaaleanvärinen pinkillä hännällä, näkyy kuvassa vain hetken.

Sen on julkaissut Streetcap1 Youtubessa.

Avaruusasema liekittää salaliittoteorioita, sillä NASA ei halua tarjota selitystä sille mitä nämä anomaliat ovat.

Ufologit väittävät NASAn panttaavan tahallaan tietoa UFOista kansalta.

Videolla nimeltään ”Kirkas UFO maapallon yläpuolella” Streetcap1 kirjoittaa: ”Sillä hetkellä kun kamera liikkuu ympäriinsä pari minuuttia, NASA kuvaa kaukaisen pinkin ja kultaisen esineen.”

Video on kuvattu elokuun 3. päivänä 2015.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Mies sanoo salakuljettaneen videomateriaalia Area51:stä

Juuri kun luulimme nähneemme kaiken ilmestyy jostain mies joka kutsuu itseään nimellä ”Viktor” videokuvan kanssa, jonka hän on ”salakuljettanut” Area 51:stä.

Jotenkin hän on onnistunut salakuljettamaan äärimmäisen salaiseksi luokitellun videon ja näyttämään sen maailmalle. Videokuva kestää kokonaisuudessaan kaksi minuuttia ja 55 sekuntia ja siinä kuvataan harmaata avaruusolentoa jota kuulustellaan hallituksen laitoksessa.

 

Videokuvan teki ensimmäisenä tunnetuksi  Art Bell radio-ohjelmassaan maaliskuun 13. päivänä 1997 kun ufologi Sean David Morton oli ohjelmassa haastateltavana. Mortonin mukaan ”avaruusolentojen kuulustelu” oli tapahtunut vuonna 1966.

”Jotkin asiat tässä videomateriaalissa ovat äärimmäisen silmiinpistäviä. Jotkut silminnäkijöiden raportoimat piirteet on nähtävissä selvästi. Jos tämä video ei ole aito, sen täytyy silloin olla jonkun sisäpiiriläisen tuottama.”

Katsottuaan mystisen avaruusolentokuulustelun Area 51:ssa, Morton kuvasi viiltävästi ja yksityiskohtaisesti sitä omin sanoin:

”Filmi on kuvattu suuren lasilevyn läpi. Ääntä ei ole kuvan mukana.

Haastattelu tapahtui pimennetyssä huoneessa, joka oli vihreän valon valaisema, kykenin havaitsemaan kahden ihmisen silhuetit, toinen oli pukeutunut armeijan univormuun ja hänellä näytti olevan tähtimerkit takissaan, ja toinen oli tavanomaisemmin pukeutunut mies joka välillä hieroi otsaansa.

He istuivat selät kameraan päin ja pitkän pöydän toisessa päässä joka oli solkenaan piuhoja, letkuja ja mikrofoneja. Siellä oli jotain mikä näytti lääkintälaitteistolta. Eräs niistä vilkkui niinkuin se olisi monitoroinut sairasta sydäntä.”

Ja siellä pöydän päässä oli pieni, beigenvärinen, mustasilmäinen ja jättipäinen olento, sellainen kuin tuhansia abduktiouhreja piinaa heidän painajaisissaan.”

”Sen iho oli pinkki beige, mutta loppuosa päästä näytti sinipunaiselta ja mustelmilla olevalta, kuin se olisi saanut useita iskuja kalloonsa.”

UFO-asiantuntija Robert Deanin mukaan videomateriaali on ”vahvaa” ja ”aitoa”.

Saksalainen UFO-tutkija Michael Hesemann sanoo, että Viktorin tarjoamat faktat avaruusolennosta joka ”lähetettiin Area 51:lle” vuonna 1989 sopivat Etelä-Afrikan ilmavoimien raporttiin joka sanoo ampuneensa alas UFOn Kalaharin autiomaahan 1989.

Hesemannin mukaan yksi olennoista selvisi alastulosta ja se lähetettiin Area 51:n kuulusteltavaksi.

Ihmisillä on erilaisia reaktioita kun he katsovat videota. Vaikka monet skeptikot sanovatkin tämän olevan taas yksi feikkivideo joka on vuodettu nettiin, on kuitenkin olemassa ihmisiä jotka uskovat tämän olevan niin aito kun vain mahdollista.

Videon lopussa harmaa avaruusolento näyttää saavan kohtauksen, sen suu näkyy avautuvan ja sulkeutuvan ja sieltä tullee vaahtoa. Pari lääkintämiestä saapuu paikalle antamaan hoitoa, hoitovaiheessa video loppuu.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Mania.

Voita miljoona ottamalla yhteys avaruusolentoihin

LONTOO: Juri Milner, venäläinen miljardööri joka rahoittaa sadan miljoonan dollarin etsintäohjelmaa ulkoavaruuden elämästä, tarjoaa yhden miljoonan dollarin palkintoa parhaasta viestistä joka lähetetään ulkoavaruuden sivilisaatiolle.

Frank Drake, astronomi joka tunnetaan maapallon ulkopuolisen elämän etsinnöistään 1960-luvulta lähtien, sanoi että ensimmäinen asia jonka tuomarit tekevät on ihmiskielten eliminoiminen.

”Jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet viestit englanniksi. Suuri virhe”, Drake sanoo.

Drake on ollut mukana kehittämässä planeettainvälistä viesti, mukaanlukien Pioneer- ja Voyager-avaruusluotainten viestejä, jotka ovat nyt kauimpana koskaan olevat maapallolta lähteneet esineet, The Times raportoi.

Ottaen huomioon että viestillä voi kestää tuhansia vuosia saavuttaakseen älykkään elämän, sen tulisi sisältää mahdollisimman paljon informaatiota niille olennoille jotka sen vastaanottavat.

”Älä vain lähetä viestejä kuten ’Me halutaan olla teidän kavereita’. Avaruusolennot vain pettyvät tuollaiseen”, Drake sanoi.

Drake sanoi että avain on ajatella sitä mitä meillä on yhteistä toisten olentojen kanssa.

”On niin paljon yhteisiä kiintopisteitä. Kemia, esimerkiksi. Elementtien spektriviivojen kautta, jotka ovat olennainen sormenjälki jonka ne jättävät valon spektriin, me voimme antaa asteikon – vedyn spektriviiva voisi olla yhteinen mittayksikkö”, Drake sanoo.

Pulsarit voisivat olla myös yhteinen kiintopiste. Universumin majakoina tunnetut neutronitähdet emittoivat niille ominaista säteilyä. Niitä voidaan käyttää kuvaamaan aikavälejä, hän sanoo.

Sadan miljoonan dollarin Breakthrough Initiatives -ohjelma oli brittiläisen fyysikon Stephen Hawkingin aloittama.

Milnerin rahoittamaa ohjelmaa pidetään ”suurimpana tieteellisenä etsintänä maapallon ulkopuoliselle älylle”.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

UFO-tutkija kertoo oman selityksensä sille mitä ihmiset havaitsevat

Kaikkien ympäri maailman havaittuja asioita ei voida selittää, ja ihmiset miettivät mitä oikein tapahtuu.

William Puckettilla on maisterintutkinto ilmastotieteestä. Hän on työskennellyt kansainväliselle ilmastokeskukselle, EPA:lle ja History- ja Science-televisiokanaville.

Hän alkoi tutkia UFOja luoteis-USA:ssa ja on vastaanottanut noin 10 tuhatta raportia omituisista havainnoista ja silminnäkijätapauksista ympäri maailman.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.