Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Kuutionmuotoinen UFO Teksasissa

Kesäkuun 29. päivänä 2015 nähtiin UFO ”kuutio” joka työntyi esiin pilvestä Teksasissa. Useammat ihmiset havaitsivat tämän.

Walter C. Lance Teksasin El Pasosta oli ensimmäinen ihminen joka välitti valokuvat. Lance sanoi ottaneensa valokuvat noin yhden aikaan päivällä lounastauollaan.

Toinen silminnäkijä näki myös kuution muotoisen UFOn noin mailin etäisyydellä ensimmäisestä silminnäkijästä kun hän oli palaamassa töihin lounastauolta. Hän havaitsi ”neliönmuotoisen muodon liikkuvan pilvien läpi” ja luuli että se oli ilmapallo mutta katseltuaan sitä, hän tajusi sen massiivisen koon sekä ”heikon, magneettisen huminan” joka tuntui kumpuavan aluksesta.

Hän otti myös kuvan UFOsta:

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

ECETI – Valistunut kontakti avaruusolentojen kanssa

Australian ECETI-ryhmän jäsenet Peter Slattery ja Solreta Antaria ovat tehneet dokkarin nimeltä “The Eceti Ranch with James Gilliland”, jolla nähdään James Gilliland sekä maailmankuulu UFO-havaintopaikka Ranch aivan uudessa valossa. Videolla esitellään viimeisintä videokuvaa Ranchilta, ei ainoastaan Jamesin kuvaamana, mutta myös Peten kuvaamana kun hän vierailee Ranchilla.

Videolla kerrotaan viimeisimpiä tietoja olennoista Ranchilla vierailevat, ja puhutaanpa myös ihmiskunnasta yleensä sekä siitä muutoksesta jota olemme läpikäymässä tällä hetkellä.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Täydellinen UFO-paljastus on vaatimus ihmiskunnan selviytymiselle

Tällä videolla Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer valoittaa maapalloa suuresta vaarasta: ”Meillä on vain muutama kuukausi”, hän sanoo.

Tämä viesti, alunperin nimeltään ”täysi UFO-paljastus”, on Hellyerin kommunikaatio maailmalle avaruusolentojen ruumiista jotka löydettiin Roswellista, sekä amerikkalaisten hallitusten suuresta halusta saada avaruusolentojen teknologiaa käyttöönsä.

”Ongelmamme eivät ole luonnollisia, ne ovat pienen, erittäin rikkaan eliittiryhmän aikaansaamia. He ovat armottoman ahneita voimalle joka on pitänyt kansakunnan täydessä pimennossa.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Phoenixin valot kaukokatselijoiden kuvaamina

Torstaina 13. maaliskuuta 1997 lensi epätavallinen liuta valoja vakaassa muodostelmassa yli lounais-Amerikan, lopulta päätyen Arizonan Phoenixiin. Valot ilmeisesti liittyivät suurempaan alukseen, ja tuon aluksen alaosa oli niin iso että se peitti suurimman osan taivaasta. Tapauksen todisti tuhannet ihmiset, ja se kesti useita tunteja. Tähän joukkoon kuuluu myös Arizonan kuvernööri.

Käyttäen hyväksi uutta dataa sekä USA:n armeijan kehittämiä vakoilutekniikoita, kaksi parasta kaukokatselijaa planeetallamme tällä hetkellä, Dick Allgire ja Daz Smith saavat selville että tapaukseen liittyi ainakin yksi suuri avaruusolentojen alus. Mutta ei siinä kaikki. Tämän projektin data, joka tallennettiin videolle, sisältää häikäisevää tietoa joka ilmeisesti on suora kommunikaatio aluksella olevien olentojen sekä toisen kaukokatselijan välillä, kommunikaatio joka kesti vuodesta 1997 vuoteen 2015. Tämä vallankumouksellinen dokumentti on Farsight Instituten tekemä, joka on johtava tieteellinen laitos kaukokatseluprojektien parissa.

Älä anna toisten huijata sinua, tutki ja päätä itse mikä on totta ja mikä ei. Ota data haltuun ja muodosta oma mielipiteesi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Dokumentti: Overview

Planetary Collective esittää lyhyen filmin jolla dokumentoidaan astronauttien elämää muuttavia tarinoita heidän nähdessään maapallo avaruudesta. Tätä perspektiiviä muokkaavaa kokemusta usein kuvanaan ”näkymävaikutukseksi” (Overview Effect).

Näkymävaikutuksen ensimmäisenä kuvasi kirjailija Frank White vuonna 1987. Kyseessä on kokemus joka muuttaa astronauttien katsantokannan planeettaa ja ihmiskuntaa kohtan. Yhteisiä piirteitä kokemukselle ovat ihmetyksen tuntu planeettaa kohtaan sekä kasvanut vastuuntunto ympäristön tilasta.

’Overview’ on lyhytelokuva joka tutkii tätä ilmiötä viiden astronautin haastattelujen kautta. Astronautit ovat kaikki kokeneet näkymävaikutuksen. Filmillä nähdään myös kommentaattoreiden sekä ajattelijoiden mietintöjä ja laajemman kontekstin ymmärtämystä yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

 

Uskomattomat sukellusveneestä otetut UFO-valokuvat

Nämä mustavalkokuvat uskotaan otetun USS Trepang SSN 674 -sukellusveneeltä kun se matkasi Islannin ja Norjan Jan Mayenin saarten välillä vuonna 1971. Onko tässä todistusaineistoa salaisesta USA:n hallituksen tai avaruusolentojen aluksesta?

Alex Mistretta, paranormaalien ilmiöiden tutkija sekä kirjailija, tutki kuvia kun ne ensimmäisenä julkaistiin ranskalaisessa paranormaaleihin ilmiöihin keskittyneessä Top Secret -lehdessä, kertoo Black Vault.

Anonyymit lähteet kertovat seuraavaa:

1.Valokuvat otettiin USA:n laivaston sukellusveneestä.

2. Sijainti oli Islannin ja Jan Mayenin saarten välissä Atlantin valtamerellä. Jan Mayenin saaret kuuluvat Norjalle, ja siellä sijaitsee ainoastaan Norjan meteorologinen instituutti sekä Norjan armeijan tukikohta.

3. Kuvat otettiin maaliskuussa 1971.

4. Sukellusvene oli USS Trepang (SSN 674) ja aluksen amiraalina toimi Dean Reynolds Sackett. Selvästikin seuraava askel olisi paikallistaa amiraali Dean Reynolds, mikäli hän edes on olemassa.

5. Sukellusvene kohtasi esineen ”vahingossa” kun he liikkuivat alueella rutiininomaisella tiedustelu- sekä tiedematkalla. Upseeri John Klika oli se joka alunperin havaitsi esineen periskoopilla.

John Greenewald, Jr.Black Vaultista on tarkistanut kaikki kohdat jotka alkuperäinen lähde on väittänyt, ja vaikka tutkimukset ovat edelleen käynnissä, hän on iloinen siitä että monet faktata ovat osoittautuneet tosiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli kyseessä on huijaus, kuka sen onkaan tehnyt on todellakin tehnyt taustatutkimusta.

Kaikki alkuperäiset kuvat sekä lisätietoa keissistä on saatavilla Black Vaultista.

Allaolevalla videolla näkyy valokuvia Napapiirin UFOista jotka on otettu sukellusveneestä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NASA laittoi jälleen livelähetyksen poikki UFOjen ilmaannuttua kuvaan

Heinäkuun 6. päivänä 2015 mystinen tuntematon esine, joka näyttää siniseltä donitsinmuotoiselta UFOlta, ilmestyy NASAn livelähetykseen kansainväliseltä avaruusasemalta. NASA joutuu jälleen laittamaan lähetyksen poikki.

Toisella videolla näkyy hieno kuva veäläiseltä alukselta joka saapuu ISS:lle päivää aiemmin.

Eräässä kohtaa videota näkyy useita pieniä orbeja jotka liikkuvat aluksen lähellä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Avaruusolennot eivät ota yhteyttä koska emme ole tarpeeksi älykkäitä

Seuraavalla kahdella videolla Sky News haastattelee entistä armeijan UFO-tutkijaa Nick Popea UFO-ilmiöstä sekä MSNBC:n juontaja Chris Hayes ja astrofyysikko Neil DeGrasse keskustelevat avaruusolennoista. DeGrasse sanoo, että avaruusolentojen määritelmä älykkyydestä saattaa olla huomattavan paljon erilainen verrattuna omaamme.

DeGrasse kertoi MSNBC:n juontajalle Hayesille: ”Suuri pelkoni on, että avaruusolennot ovat vierailleet luonamme, mutta ne päättivät olla ottamatta kontaktia sen perusteella, että maapallolla ei ole älykästä elämää”.

”On röyhkeää ihmisten taholta käyttäytyä kuin he olisivat älyn lähettiläitä, sillä on mahdollista että paljon maapalloa vanhemmat planeetat lähettävät meille viestejä jo tällä hetkellä sellaisessa muodossa joka on niille tavallista, vaikka tämä on meille nykystandardien mukaan käsittämätöntä.”

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

UFO Stealth-hävittäjien takana Missourissa

Silminnäkijä kertoo:

Aina silloin tällöin armeijalla on ollut stealth-hävittäjiä lentämässä matalalla ja harjoittelemassa pommituksia. Koneita lentää suoraa kotini yli noin kerran kuukaudessa.

Tänä päivänä menin ulos ottamaan kuvia hävittäjästä jotta voisin julkaista ne sosiaalisessa mediassa. Olin ottanut monia kuvia tuona päivänä mutta viimeisessä satsissa otin kolme kuvaa lyhyellä ajallisella etäisyydellä toisistaan.

Kuvaushetki kesti noin kolme sekuntia. 1 sekunti per kuva, kuvat otettiin puhelimella.

Ylläoleva kuva on kuva 2.

Kuvassa 1 oli vain yksi hävittäjä.

Kuvassa 2 hävittäjän takana näkyy jotain. Se näytti pieneltä alukselta, noin kymmenesosan hävittäjän kokoiselta. Se oli väriltään musta ja siinä näytti olevan takaosassa valkoista valoa joka viittaisi pakokaasuun tai liekkeihin. Kuvassa 3 on jälleen vain yksi hävittäjä.

Toinen alus oli kadonnut. 30 sekuntia myöhemmin kun hävittäjä kääntyi länteen kuulin sen rikkovan äänivallin ja liikkuvan nopeammin kuin ääni.

Tätä ne eivät olleet tehneet harjoituslennoillaan ennen. Tämä oli ainoa kerta. Kolme päivää myöhemmin kaksi hävittäjää palasi ja teki noin 7 tai 8 matalalentoa. Kotini tuntui olevan niiden keskipiste jossa ne kääntyivät ja lensivät toiseen suuntaan. Jokaisella kerralla ne tulivat eri suunnista sinä päivänä. Ne eivät lentäneet tavallisessa harjoitusmuodostelmassa.

Tämä kuva näyttää tapahtumien kulun.

Olen havainnut erilaisia aluksia sen jälkeen neljä kertaa mutta joka kerralla ne ovat olleet niin kaukana että puhelimella ei ole saanut kuvaa. Yksi oli ohjuksenmuotoinen. Kokonaan valkea jolla oli pienet neliönmuotoiset siivet perässä. Yksi oli ohjuksen muotoinen. Eräs taas oli yksi valo yötaivaalla joka kohtasi toisen paikallaan olevan valon ja luulin sen olevan tähti, kunnes se lensi toiseen suuntaan ja kohtasi kolmannen joka teki saman tempun.

Eräs lensi suoraan kotini yli, kahdeksan juuri ja juuri näkyvissä olevaa harmaata valoa suorassa linjassa. Ne eivät lentäneet peräkkäin vaan vierekkäin rivissä suorassa linjassa. Toinen taas oli muodostelmassa joka näytti linnuilta mutta se lensi liian täydellisesti ollakseen lintujen muodostelma. Katsoin sitä kiikareilla ja näin pelkästään V:n muotoisia aluksia. Valkoisia, harmaita ja mustia väriltään. Minulla on jokainen tapahtuma tallennettu päiväkirjaan.

MUFONin tapaus 67994 – 11/7/2015.

Artikkelin julkaissut UFO Sighting Hotspot.