Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

UFO Aurinkopyramidin yllä Meksikossa

Professori Ana Luisa Cid kertoo:

Maaliskuun 8. päivänä 2015 menin arkeologiselle kaivaukselle Teotihuacaniin. Otin monia valokuvia, erityisesti Aurinkopyramidin huipusta, jossa ihmiset ”latautuvat energeettisesti” koskettamalla kiveä, jota pidetään voimanlähteenä.

Jotkut tutkijat sanovat että epäinhimilliset olennot ”syövät” mentaalienergiaa jota me ihmisinä tuotamme korkeammissa tietoisuuden tiloissa, esimerkiksi meditaatiossa, innostuneena, äärimmäisissä tunnetiloissa, paaston aikana jne. Sellaista energiaa kutsutaan nimellä ”Psi”. Se voisi olla mahdollinen selitys UFOjen ilmestymiselle suurina joukkioina.

Satunnaisten UFO-valokuvien tilanne voi olla se, että esine menee ohi niin nopeasti että se ei ole näkyvissä paljaalle silmälle, tai ehkä koska se värähtelee toisella valon aaltopituudella jota silmä ei havaitse, esim. infrapuna (Käännetty lähteestä)

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

UFO-havainto Meridenistä

Postaajan kommentit:

Olin kotona luomassa lunta kun sain tekstiviestin tyttäreltäni UFOsta joka oli porstuassamme. Muutama sekunti myöhemmin hän tuli kirkuen paikalle mukanaan valokuva jonka hän oli ottanut hetkeä ennen UFOn poistumista niin nopeasti että hän ei kyennyt lopettamaan siitä puhumista. Annoin hänen kirjoittaa omin sanoin mitä tapahtui ja mitä hän näki.

Oli helmikuun 14. vuonna 2014. Oli hieman pilvinen päivä ja olin kotona isän kanssa ja oli juuri satanut lunta. Olin menossa ottamaan valokuvaa ja muutaman kuvan jälkeen katsoin ylös ja näin jotain taivaalla ja ihmettelin mikä ihme se oikein oli.

Katselin sitä noin 5-10 sekuntia ja se lähti nopeasti pois valonnopeudella. Se näytti hieman bumerangin muotoiselta. Se oli erittäin nopea ja harmaan värinen. Olin äimän käkenä siitä mitä näin. Tiedän isäni uskovan UFOihin ja olin skeptinen niistä ja tämän jälkeen tiesin ettei hän ole hullu.

 

 

Tämän jälkeen katselin kuvia joita olin ottanut ja huomasin saaneeni otetuksi siitä valokuvan. Joten lähetin sen isälleni ja juoksin kertomaan hänelle mitä olin nähnyt.

Mufonin tapaus 64099

 

Artikelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

UFO-havainto Meksikosta

Valokuvaajan kommentit:

Maaliskuun 19. päivänä noin 12.30 päivällä lopettelin lounasta aamupäivän työrupeaman jälkeen ja minulla oli muutama minuutti aikaa valokuvata Ruta Sur Cerritoa.

Havaitsin tämän esineen selkeästi patioltani. Olin ottanut noin 150 valokuvaa ja aloin käydä läpi otoksiani.

 

Esine, joka näkyy valokuvassa, ei ole tavallinen, se on suurikokoinen ja se lensi etelästä pohjoiseen.

Valokuva on hieman epätarkka, esine on ehkä ympyränmuotoinen (ovoidi) ja sen keskiosassa yllä on väripalloilta näyttäviä ilmiöitä.

Jätän päätöksen niille jotka näitä ilmiöitä tutkivat. Lokaatio on länteen ja hieman pohjoiseen Mexico Citysta.

Materiaalil: Ruben Latuf Irsiger. Linkki: https://www.facebook.com/profile.php?id=100008348415320

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Avaruusolentojen megaliittiset rakennukset kuussa

Uusi dokumentti uskomattomasta todistusaineistosta Venäjältä ja Apollo-missioista.

Thirdphaseofthemoon keskustelee Robert D. Morningstarin kanssa, joka on siviilitiedusteluanalyytikko ja psykoterapeutti New Yorkista. Hän on saanut paperinsa Fordhamin yliopistosta. Hän on asiantuntija kiinalaisen kielen, historian ja taistelulajien saralla ja hänellä on FAA:n lentolupakirja sekä 23 vuoden kokemus lentäjänä.

Robert on tutkinut paranormaaleja ilmiöitä ja UFOja jo 40 vuoden ajan ja hän on julkaissut useita kirjoja JFK:n salamurhasta. Hän on kirjoittanut myös paljon NASAn disinformaatioteknologiasta UFO-ilmiöiden todistusaineiston salaamisessa. Hän on tällä hetkellä toinen päätoimittaja UFO Digestille.

 

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Mania.

Sinivalkoinen valoilmiö räjäytti taivaan Venäjällä

Selittämätön sinivalkea väläys havaittiin valaisevan taivaan eteläisen Venäjän Stavropolin taivasta. Tuulilasiin kiinnitetyn kameran video on herättänyt kiivasta väittelyä salaperäisen valoilmiön alkuperästä.

Stavropolin horisontti tarjoaa leuatloksauttavan näkymän niille jotka eivät olleet nukkumassa 00:39 paikallista aikaa (21.39 GMT maanantaina 16.3.2015). Äänetön väläys pelästytti useita ihmisiä, sillä se samalla pimensi joitakin katuvaloja ja sen näkyessä välkkyivät talojen sisällä olevat valot.

Paikalliset asukkaat ovat keksineet erilaisia teorioita ilmiön tulkitsemiseksi — sotilasharjoitukset jotka kyseisellä hetkellä olivat käynnissä havaintopaikan lähellä, sähköverkon viat, revontulet, asteroidi ja jopa UFO.

”Pelkäsin todella sitä mitä näin, olin jo sängyssä. Se näytti siltä kuin jokin todella kirkas olisi valaissut katon”, nainen jakoi kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa venäläisen Argumenty i Faktyn mukaan.

Hydrometeorologisen keskuksen mukaan ilmiötä ”ei voida liittää luontoon” — vaan se saattaa olla antropogeeninen. Valonlähteen ajatellaan olleen jossain maan pinnalla.

Sähköinsinöörit ovat hylänneet selityksen joka pitää ilmiötä sähköverkon vikana.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Astronauttien UFO-havainnot NASAn nauhoilla

”Yhtenäkään hetkenä, silloin kun astronautit olivat avaruudessa, eivät he olleet yksin: UFOt valvoivat heitä jatkuvasti.” — Astronautti Scott Carpenter

Astronauttien kuvaama filmi näyttää selkeästi UFOja, IFOja, avaruusolentojen aluksia ja muuta. NSA käy läpi kaikki kuvat ennen julkaisua. Kaikki minkä NSA on päästänyt läpi on ollut ainakin yhden maan ulkopuolisen kulttuurin tarkkailun alla.

Ehkäpä jonain päivänä elävä astronautti, tuleva sankari, astuu esiin ja lyö faktat pöytään siitä mitä hän on nähnyt ja kokenut. ”Jonkun näistä tyypeistä — ennemmin tai myöhemmin — on pakko astua esiin.”

Videolla kohdassa 3.30 astronautti Samantha Cristoforetti, joka on Italian ensimmäinen nainen avaruudessa, kuullaan huutavan shokissa jollekin jonka jän näki Soyuz-aluksen telakoitumisen aikana. Toinen video on ESA:n julkaisemaa alkuperäistä kuvamateriaalia.

 Artikkelin julkaisut UFO Sightings Hotspot.

 

Kaunis UFO Ecuadorissa

Postaajan kommentit:

Helmikuussa tätä vuotta [2015] olin noin puolitoista viikkoa Ecuadorissa. Pysähdyin Rio Bamballe pariksi yöksi, erityisesti mennäkseni käymään Chimborazon tulibuorella. Valokuvasin tuolloin omituisen valoilmiön.

En ole ammattivalokuvaaja. Minulla on kuitenkin kokemusta pitkän valotusajan yökuvista, joilla olen kuvannut tähtitaivaan kirkkainta tähteä, Siriusta. En ole nähnyt pitkän valotusajan vaikuttavan yhteenkään kuvaan tällä tavoin.

Lue koko tarina.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.