Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Kultainen levy avaruusaseman webkamerassa

Syyskuun 8. päivä 2014 näkyi seuraava ilmiö kansainvälisen avaruusaseman livelähetyksessä.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

16 sekunnin kohdalla videossa näyttää kuin kultainen levy pyörisi hitaasti. Esine näkyy vain muutaman sekunnin.

UFOn verhoutumismekanismi todennäköisesti taivuttaa valoa sen ympärillä. Jos aurinko ei ole UFOn takana, verhoutumismekanismi ei toimi kunnolla.

 

 

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

Violetti UFO Kennewickissa

Kennewick on Hanford Nuclear Reservationin sijaintipaikka, jossa on tehty paljon kokeita radioaktiivisella materiaalilla (esim. sen kaataminen juomaveteen 1950-luvulla). Säteilyvuodot ovat yleisiä niinkuin käy kuvasta ilmi. Avaruusolennot saattavat olla kiinnostuneita säteilystä ja sen vaikutuksista ihmisiin.

KULR News kirjoittaa:

KENNEWICK, WA-Kennewickin asukas näki lentävän esineen sunnuntai-iltana kotinsa lähellä ja oli epävarma oliko kyseessä drone vaiko UFO.

Ihmiset olisivat todennäköisesti varuillaan mikäli näkisivät lentävän esineen illalla, erityisesti kun uutta lentokoneteknologiaa on käytetty vakoilemaan ihmisiä ja ottamaan heistä valokuvia.

David Friehauf sanoi kävelleensä koiransa kanssa kun hän näki taivaalla jonkin mitä hän sanoi UFOksi ja riensi hakemaan kameransa.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

Friehauf on töissä lentokentällä ja hän sanoo tunnistavansa ilma-alukset. Hän sanoi että esineessä näkyi violettia valoa ja siitä oli vaikea sanoa mikä se oli.

”Katsoimme taivaalle ja siellä oli kirkas violetti valo liikkumassa ympäriinsä. Se oli liian korkealla ollakseen lelu. Mielestäni se oli todella omistuista”, Friehaud sanoi.

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

Guinnesin maailmanennätys UFO- ja avaruusolentofanituksesta

Guinnesin Maailmanennätyskirja on julkaissut vuoden 2015 versionsa ja juhlii 60-vuotista taivaltaan löytäessään suurimmat, villeimmät ja omituisimmat ennätykset ympäri maailmaa. Viimeisin kirja sisältää pienen historiikin ennätystenkeruun evoluutiosta siitä kun olutvalmistaja Guinness alkoi kerätä ennätyksiä 60 vuotta sitten.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

Media

Viimeaikoina, lähinnä parina viime vuotena, massamedia on silloin tällöin raportoinut että UFO-innostus olisi ohi. Perustuen olemassaoleviin verkkosivujen määriin ja osallistujamääriin UFO-konferensseissa voitaisiin kyllä sanoa että nämä väitteet ovat ei ainoastaan vääriä vaan myös harhaanjohtavaa uutisointia.

Monet meistä tietävät että massamedia ei enää edes yritä olla tasapuolinen tai reilu, ne ovat valinneet puolensa monissa asioissa ja niillä todellakin on agenda. Olisipa mahdollista kertoa teille miksi massamedia yrittää vesittää UFO-ilmiöiden uutisointia. Kiinnostus ja kävijämäärät sivustoilla kuten Educating Humanity ovat kasvaneet eksponentiaalisesti viime kahtena vuotena ja kasvu ei näytä laantumisen merkkejä. UFO TV -sarja, dokumentaarit ja uudet kirjat ovat saaneet hyvän vastaanoton.

Ennätys: Maailman suurin UFO-kokous

Arizonan osavaltio piti maailman suurin avaruusolioista kiinnostuneiden ihmisten kokoontumisen koskaan. Yli 2500 ihmistä osallistui viisipäiväiseen International UFO Congressiin Fort McDowell Resort & Casinolla. Puhujien joukossa oli mm. Richard Hoover, eläkkeellä oleva NASAn astrobiologi, joka väittää että hallituksella on validia tietoa maan ulkopuolisesta elämästä.

Muita kuumia aiheita olivat mm. viljakuviot, mustat projektit, hallituksen salailut, mahdolliset UFOjen työntöjärjestelmät ja sieppaustapaukset. Osallistujia saapui kaikkialta maailmasta, Aasiasta, Euroopasta, Keski- ja Etelä-Amerikasta. Ryhmä oli erittäin koulutettu ja älykäs joukko jolla on halu oppia lisää UFOista ja ulkoavaruuden elämästä.

(Lähde : educatinghumanity.com)

Kaksi hehkuvaa UFOa Taiwanissa

Sunnuntaina 7.9.2014 tapahtui seuraavaa Taiwanin Kentingissä.

Haahuilin rannalla ympäriinsä katsellen pieniä taskurapuja jalkojeni juuressa kun katsoin ylös auringonlaskuun ja huomasin kaksi hehkuvaa palloa jotka olivat kirkkaampia kuin laskeva aurinko. Aurinko itsessään oli erittäin matalalla ja juuri painumassa horisonttiin. Otin puhelimella videota koska kamerani oli hotellihuoneessa 150 metrin päässä. Pallot liikkuivat alaspäin pilviin. Tänä aikana taskuravut hiekalla alkoivat kiivetä jalkaani pitkin. Tällöin kamera heiluu koska olin huitomassa rapuja pois jaloistani. UFOt näkyvät videolla noin 15 sekuntia ennenkuin ne katoavat pilviin.

 

 

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

UFOja/orbeja myrskykuvassa

Olin Arizonan Surprisessa ottamassa myrskystä kuvia taloni edustalla, joka oli tulossa kohti elokuun 19. päivä 2014. Matalat pilvet olivat suurenmoisia salamoineen.

Minulla ei ollut aikaa hakea tripodiani, joten juoksin taloni edustalle kamerani kanssa ja aloin ottaa kuvia joka toinen sekunti saadakseni kuvan salamoinnista. Sain noin 12 kuvaa taloni edustalta. En huomannut kuvissa mitään erikoista niitä ottaessani. En edes katsonut siihen suuntaan, sillä salamat olivat vasemmalla ja lännessä objektista.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

Huomasin esineet kun olin ladannut kuvat kamerasta. Noin viisi minuuttia aiemmin kaksi ilmavoimien hävittäjää lensi ohitseni ja sain ne kameran fokukseen. Nämä esineet näyttävät sumuisilta.

Kamerani on aika hyvä ja siinä on hyvä linssi joka sallii minun ottaa kuvia ilman että ne muuttuvat epäselviksi. Käytin digitaalista zoomia tietokoneella zoomatakseni esineeseen ja ne näyttivät olevan alle mailin päässä, piilossa pilvien takana.

Ne näkyivät vain yhdessä ottamassani kuvassa. Se ei tarkentunut kunnolla. MUFONin tapaus 59702.

(Lähde : ufosightingshotspot.blogspot.de)

Hehkuva punainen valo Malesiassa

Syyskuun 3. päivä 2014 havaittiin punainen valo kirkkaalla taivaalla muutaman minuutin ajan, joka aiheutti paniikkia Penampangissa, Malesiassa. Ihmiset hyppäsivät pikaisesti johtopäätöksiin että kyseessä oli meteori tai komeetta.

Punainen valo näkyi selkeästi 19 aikaan illalla Penampangissa ja Putatanissa ennen kuin se alkoi sumentua, ja lopulta hävisi kymmenen aikaan illalla.

Alueen asukas, joka identifioi itsensä 22-vuotiaaksi Winnieksi, sanoi että havaitsi ilmiön ajaessaan kotiin autolla noin kello 21 aikaan.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

”Sitten ajoin Tanjung Aruun ja ihmiset tulivat taloistaan sitä katsomaan. Pysäytin auton ja näin punaisen valon taivaalla ja ajattelin sen olevan meteori”, hän sanoi.

Winnie sanoi että tilanne oli epätavallinen koska komeetan valo liikkuu, mutta tämä valo näytti pysyvän paikallaan.

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

NASA pitää symposiumin ulkoavaruuden elämän yhteiskunnallisista merkityksistä

Viimeinkin USA:n hallituksen viranomaiset ovat vahvistaneet että NASA ja USA:n hallitus tulevat pitämään symposiumin Washington DC:ssä 18.9.-20.9.2014 jossa tullaan keskustelemaan ulkoavaruuden elämän löytymisen laajoista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Jo viime viikkoina NASA on astunut parrasvaloihin, painottaen mediassa että seuraavan muutaman vuoden tavoitteena on tehdä juuri niin.

NASAn sisäpiirin lähteet kertovat että ”symposium on suunniteltu kysymään kuinka meitä vastassa oleva uusi tieto haastaa käsityksemme elämästä ja paikastamme universumissa.”

Tilaisuuteen osallistuu asiantuntijoita laajalti antropologeista astrofyysikoihin, Vatikaanista SETIn jäseniin.

Klikkaa tästä nähdäksesi osallistujalista

Tapahtumasivu: http://www.loc.gov/loc/kluge/news/nasa-program-2014.html

SUORA LIVELÄHETYS tapahtumasta osoitteessa: https://ac.arc.nasa.gov/loc

Twitterissä aiheesta puhutaan hashtagilla #PrepareToDiscover

Suriseva UFO tallentui kameralle Kalifornian Harbor Cityssä

Perjantaina 8.8.2014 taivastarkkailija Jim Velasco tallensi UFOn Kalifornian Harbor Cityssä.

Kuvamateriaali näyttää omituisen UFOn joka venyy kun se värähtelee taajuudella noin 300 sykliä sekunnissa.

Lisäksi se tuottaa matalataajuisen äänen. Muusikko joka analysoi äänen huomasi sen olevan noin 300 Hz alueella.

 

 

Ei ainoastaan Jim Velasco ole tallentanut äänekästä UFOa. Myös Billy Meier väittää tallentaneensa heinäkuussa 1980 avaruusoliokontaktinsa aluksen ääniä. Oheisessa videossa Billy Meierin äänianalyysi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Kolmio-UFO havaittiin Pohjois-Karoliinassa yökameralla

Mufon kertoo:

Minulla oli pieni teleskooppi ja yritin saada hyviä kuvia kuusta. Minulla oli myös pimeänäkölinssi, PVS-14 3x zoomilla tripodin päässä ja siihen oli kiinnitetty videokamera. Kaulassani oli PVS-7D pimeänäkökiikarit. Minulla on yleensä kiikarit mukanani jos on kirkas ilta. Pilviä ei näkynyt sinä iltana. Katsoin kiikareilla ja huomasin ”lentokoneen” tulevan kohti pohjoisesta, liikkuen etelään. Se oli suhteellisen matalalla, noin 1,5 kilometrin korkeudella tai lähempänä. Olen varsin hyvä arvioimaan etäisyyksiä, olen kokenut laskuvarjohyppääjä ja pitkän matkan ampuja. Mielestäni oli hieman outoa etten kuullut sen tulevan minua kohti. Luulin että Doppler-efekti esti äänen, joten aloitin kuvaamaan PVS14:lla. Havaitsin että se oli ehkä noin 75°:n kulmassa.

Kun se lensi ylitseni, en kuullut edelleenkään MITÄÄN! Ei minkäänlaista ääntä. Katsoin ympärilleni kiikareilla ja nauhoitin linssillä samaan aikaan. Kun katsoin sitä, huomasin että sen ohittaessa tähdet, pystyin näkemään tähdet sen läpi! Näin tähdet aluksen ”rungon” läpi!

Myöhemmin varmistin tämän kun katsoin videota uudestaan. Alus oli kolmionmuotoinen. Kaksi valoa oli sen takana, pyöreitä, vilkkuvia valoja, ja alus niiden keskellä joka oli hieman takavaloja ylempänä. Etuvalo oli triangelin itsensä muotoinen, pieni pyöreä valo sen takana. Yhteensä viisi valoa. Minä olen tottakai nähnyt lentokoneita ja helikoptereita pimeänäkökameralla, niiden äänen kuulee 1,5 kilometrissä helposti. Ne kuulee myös 4,5 kilometrissä ja 6 kilometrissä. Tämä lensi matalalla ja hiljaa!

Kun se lensi ohitseni, jatkoin seuraamista. Seurasin sitä yhteensä noin 8 minuuttia ja 30 sekuntia. Viimeisin minkä havaitsin oli kun otin kiikarit alas hetkeksi saadakseni selvyyden missä alus oli taivaalla, en nähnyt yhtäkään valoista, en tasaisia valoja enkä vilkkuvaloja. Joko valot olivat erittäin himeät ja pimeäkuva vahvisti niiden näkymistä, tai valot olivat infrapunaa, periaatteessa näkymättömät paljaalle silmälle.

Kertauksena:

1: se oli hiljainen

2: se liikkui erittäin hitaasti

3: valot olivat joko himmeitä tai infrapunaa

4: näin sen läpi, oliko kyseessä adaptiivinen verhoutumisjärjestelmä?

5: en nähnyt mitään ilman pimeäkuvalinssejä. Ohessa on pysätytyskuva videolta.

(Lähde : ufosightingsdaily.com)