Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

AREA 52: Dugwayn koealue

AREA 52: Dugwayn koealue (Dugway  Proving Grounds). Jokin aika sitten tein historiikkia Area 51:sta, maailman tunnetuimmasta salaisesta tukikohdasta. Siinä kerroin miten laitos ei välttämättä enää ole Yhdysvaltain päätukikohta uuden teknologian ja lentokoneiden testaukseen johtuen alueen pahamaineisuudesta. Vaikka Area 51 tulee aina olemaan salaisten tukikohtien isoisä, Yhdysvallat tekee nyt useimmat ”mustien projektien” kokeensa toisessa tukikohdassa, jota voitaisiin kutsua nimellä “Area 52”.

85 mailia lounaaseen Salt Lake Citysta, Utahissa, on Dugwayn koealue. Massiivinen 1252:n neliömailin maa-alue keskellä ei mitään. Virallisesti sitä operoi Yhdysvaltain armeijan testaus- ja arviointiesikunta sekä Yhdysvaltain ilmavoimat. Aivan kuten Area 51, Dugwayn ympärillä on vuoristoa ja se on kaukana poissa silmiltä. Mutta laitos itsessään on vanhempi kuin Nevadan vastinpari, sillä tukikohtaa käytettiin jo toisen maailmansodan aikaan. Tämä tuli selville kun Yhdysvaltain armeijan kemiallisen sodan jaosto tuli päätelmään, että he tarvitsivat uuden kokeilulaitoksen, joka olisi kaukana poissa siviileistä.

Vuonna 1942 laitos otettiin käyttöön ja siellä alettiin testata myrkyllisillä aineilla ja muilla kemikaaleilla armeijan käyttöön. Sen syrjäinen sijainti Salt Laken erämaassa Utahissa teki laitoksesta täydellisen paikan kokeilla sellaisia aseita. Suuret asutuskeskukset eivät kokisi todennäköisesti haittaa testattavista kemikaaleista. Sodan jälkeen Dugway aluksi muutettiin kylmäasemaksi vuonna 1946. Mutta se otettiin uudestaan käyttöön 1950-luvulla Korean sotaa varten, ja vakinaistettiin pysyvään käyttöön vuonna 1954. Neljä vuotta myöhemmin armeijan kemiallisen sodan keskus siirsi Kemiallisen, biologisen ja radiologisen koulutuskeskuksensa Marylandista koealueelle.

Ilmakuvassa vuodelta 1961 näkyy myrkkykaasua Dugwayn koealueella

Mutta kemiallisen ja biologisen sodankäynnin keinot eivät olleet ainoita, mitä alueella kokeiltiin, sillä vuosina 1985-1991 laitos koulutti sotilaita aavikkosotaan. Koulutettaville opetettiin perus selviytymistaitoja siihen asti kunnes koulutuslaitos siirrettiin Fort Blissiin, Teksasiin. Armeija on käyttänyt laitosta koulutukseen, ja reservijoukot, kansalliskaarti ja jopa ilmavoimat ovat käyttäneet aluetta kouluttamiseen.

Dugway on pinta-alassa mitattuna mahdollisesti kaikkein suurin tukikohta Yhdysvalloissa. Alueella asuu 1400 asukasta ja koealueen läpi kulkee 300 mailia tietä. Alue on arviolta Rhode Islandin osavaltion kokoinen. Suurin osa tukikohdan henkilöstöstä on itse asiassa sopimuksella työtä tekeviä siviilihenkilöstöä, jotka elävät perheineen alueella.  Tämän takia alueella on omat koulunsa ja jopa Subway-ravintola jolla ruokitaan henkilöstöä. Tukikohdan eteläpäässä on ilmavoimien hallinnoima alue. Kaukana poissa asuinalueilta on alue, jossa on viime vuosina rakennettu monella miljardilla rakennuksia ja lujitettu turvallisuutta.

Sieltä myös saa alkunsa “Area 52”:n mysteeri.

Vaikka Dugway perustettiin paikkaan, jossa armeija voisi kokeilla sekä kemiallisilla että biologisilla aseilla, viime vuosina koealue on ollut useiden “Tunnistamattomien Lentävien Esineiden” havaintopaikka. Lisäksi paljon muutakin “omituista” tapahtuu, josta alueen lähellä asuvat paikalliset ovat raportoineet. Samalla tavalla kuin Area 51:n tapauksessa.

Samoin kuin Area 51, ihmiset ovat raportoineet nähneensä mystisiä  “aluksia” tukikohdan yläpuolella ja lähellä. Erään havainnon teki poliisi, joka on Amerikan intiaani ja joka työskentelee Goshute-reservaatissa muutaman mailin päässä tukikohdasta. Hän raportoi nähneensä “Lentävän Lautasen” partioidessaan autiomaassa. Hän myös raportoi, että pian sen jälkeen hän näki kohteen “katoavan” vuorten yläpuolella, ja sitten pari hävittäjää lensi hänen ylitseen ja siihen suuntaan, jonne UFO oli matkannut.

Toinen kuuluisa havainto sattui maanviljelijälle, joka ajoi lähelle tukikohtaa eräänä iltana. Hänen lähestyessään tukikohdan sisäänkäyntiä, hän yhtäkkiä näki “Mustan Kolmioaluksen” leijailemassa tukikohdan yläpuolella. Heti tämän jälkeen hän kuuli miten hälytysjärjestelmä meni päälle laitoksessa ja sitten alus yhtäkkiä katosi hänen silmistään. Myöhemmin samana iltana hän kuuli, että tukikohta oli suljettu ulkopuolisilta samaan aikaan jolloin hän oli tehnyt havainnon, mutta virallisen lausunnon mukaan sulkeminen johtui kadonneesta hermokaasupullosta, jota ei löydetty tukikohdasta, mutta mitään mainintaa UFO-havainnosta ei esitetty.

Myöhemmin tehdyt monet havainnot ovat saaneet monet uskomaan, että Dugwaysta on tullut Amerikan uusi testialue eksoottisille ja uusille teknologioille, ja näin he kutsuvat sitä “uudeksi Area 51:ksi ja jopa Area 52:ksi”.

Taiteilijan näkemys TR-3 “Black Manta”:sta, jonka sanotaan operoivan Dugwaylta

Nyt tulee kovasti painottaa sitä, että nämä UFO-havainnot EIVÄT automaattisesti tarkoita, että pienet vihreät miehet tai “Harmaat” tai ketä hyvänsä vierailisi luonamme. Paljon samalla tavoin kuin Area 51, nämä havainnot ovat ennemminkin havaintoja uusista teknologioista, joita Yhdysvallat kehittää salassa. Mutta vaikka onkin uskottavaa, että tukikohtaa käytetään uudenlaisten alusten testaamiseen, on niitäkin jotka usovat Dugwayn olevan paljon muutakin kuin koealue.

Joidenkin mukaan Dugway on Yhdysvaltain maavoimien ja ilmavoimien lisäksi salaisten avaruusvoimien sijaintipaikka. Salaliitto väitettyyn “Solar Warden”-ohjelmaan liittyen sanoo, että avaruusvoimat luotiin jo 1980. On sanottu, että monet UFOt, joita vuosien varrella on havaittu, ovatkin osa tätä avaruuslaivastoa ja että Dugway on niiden pääasiallinen varusteluasema. Tämä teoria on aika hullu… mutta sillä on omat ansionsa.

Kun mietit asiaa, Dugway olisi täydellinen paikka sellaiselle operaatiolle. Se on kaukana kaikesta ja toisin kuten Area 51, Dugway ei ole niin hyvin tiedossa. En sano, etteikö avaruusvoimia olisi olemassa, sanon vain että Dugway olisi sellaiselle operaatiolle paras paikka. Mutta tämä ei välttämättä ole ainoa avaruusohjelma, jota tukikohdassa pyöritetään.

Vieläkin omituisempi idea kuin avaruusvoimat, Dugway voi olla kokeilupaikka energia-aseille, joita armeija tällä hetkellä kehittää, eli siis lasereille. Yhdysvaltain armeija pohtii laittaa sellaisia lasereita tulevaisuuden sota-aluksiin ja jopa lentokoneisiin. Uskotaan, että Dugwayssa testattavat aseet ovat paljon tehokkaampia, kuin mitä kansalle uskotellaan. On tullut esiin valokuvia, joissa näkyy tukikohdasta taivaalle ampuvia valonsäteitä. Mitä nämä oikeasti ovat, sitä ei edelleenkään tiedetä.

Väitettyjä kokeita laseraseilla

Tässä tulee edelleen muistuttaa, että kaikki tämä on edelleenkin spekulaatiota. Huolimatta siitä mitä monet silminnäkijät ovat vuosien mittaan raportoineet, ei ole paljoakaan keinoja saada tietää mitä tukikohdassa oikeasti tehdään. On kuitenkin turvallista olettaa, että Dugway on saattanut saada Yhdysvaltain hallitukselta etusijan pääasiallisena koealueena uusille lentokoneille ja mustille projekteille. Area 51:sta on tullut lähinnä valtavirtaa populaarikulttuurissa ja joka vuosi tuhannet ihmiset valuvat paikalle Nevadan autiomaahan tavoitteenaan nähdä jotain epätavallista.

Dugwaylla ei ole samanlaista tunnettuutta kuin Nevadan vastinparillaan, minkä vuoksi se on täydellinen paikka tehdä salaisia kokeita. Voi olla vain ajan kysymys kunnes koealue saa omat seuraajansa ja ihmiset haluavat leiriytyä Utahin autiomaahan toiveenaan nähdä jotain epätavallista.

Tiivistelmänä, me emme tiedä mitä Dugwayssa tapahtuu. Tukikohdan ja sen henkilöstön ollessa kiinnostunut pitämään omana tietonaan siellä tapahtuvat asiat, koealueella salaisten projektien koekäyttö jatkuu kunnes valtion mielestä on aika paljastaa ne kansalle. Mutta sitä ennen voimme vain kutsua paikkaa nimellä “Area 52”.

 

Artikkelin julkaissut defensionem.com

Nollapistekenttä: Kuinka ajatukset muuttuvat materiaksi

Kirjoittanut Peter Baksa

Koska olen maininnut nollapistekentän (ZPF) niin paljon aiemmissa HuffPost-artikkeleissani, ja koska se on elintärkeä osa sitä, mitä on meneillään, on järkevää esittää yksityiskohtaisempi analyysi kaikille niille kvanttiharrastajille, jotka kamppailevat teoriani kanssa, jonka mukaan ajatukset ovat yhtä kuin materia. Aloitetaan siis perusasioista ja näytetään, mitä ZPF:stä tiedetään ja miten sen löytäminen tapahtui.

ZPF:n perusteet

Kvanttikenttäteoriassa tyhjiötila on kvanttitila, jolla on pienin mahdollinen energia; se ei sisällä fyysisiä hiukkasia, ja se on perustilan energia. Tätä kutsutaan myös nollapiste-energiaksi; systeemin energia nollalämpötilassa. Kvanttimekaniikan mukaan kaikki järjestelmät ovat kuitenkin myös perustilassaan vaihtelevia ja niillä on aaltomaisen luonteensa vuoksi siihen liittyvä nollapiste-energia. Näin ollen jopa absoluuttiseen nollapisteeseen jäähdytetyssä hiukkasessa on edelleen jonkin verran värähtelyä.

Nestemäinen helium-4 on hyvä esimerkki: Ilmakehän paineessa, jopa absoluuttisessa nollapisteessä, se ei jäädy kiinteäksi ja pysyy nesteenä. Tämä johtuu siitä, että sen nollapiste-energia on riittävän suuri, jotta se pysyy nesteenä, vaikka se olisikin hyvin kylmä. Kaikella kaikkialla on nollapiste-energiaa, hiukkasista sähkömagneettisiin kenttiin ja minkä tahansa muun tyyppisiin kenttiin. Kun ne kaikki yhdistetään, saadaan tyhjiöenergia eli kaikkien avaruuden kenttien energia.

Tämä näyttäisi merkitsevän sitä, että tyhjiötila — tai yksinkertaisesti tyhjiö — ei ole lainkaan tyhjä, vaan kaikkien avaruuden kenttien perustilan energia, ja sitä voidaan kutsua kollektiivisesti nollapistekentäksi. Kvanttimekaniikan mukaan tyhjiötila sisältää ohikiitäviä sähkömagneettisia aaltoja ja virtuaalihiukkasia, jotka ilmestyvät ja katoavat olemassaolostaan hetken mielijohteesta. Meidän on siis kysyttävä, voidaanko tätä energiaa mitata? Tai edes laskea?

Fysiikassa on olemassa niin sanottu Casimirin vaikutus. Tässä kokeessa kaksi johtavaa levyä viedään rinnakkain, ja niiden välissä pidetään sähkömagneettista kenttää. Levyjen välissä oleva ontelo ei kestä kaikkia sähkömagneettisen kentän taajuusmuotoja, varsinkaan levyjen väliseen etäisyyteen verrattavia aallonpituuksia. Tämä luo levyjen ulkopuolelle nollapistepainetta, joka yrittää työntää levyt yhteen, aivan kuten auringon säteilypaine työntää komeetan pyrstöä pois sen ytimestä. Tuloksena syntyvää vaikutusta kutsutaan Casimirin voimaksi, ja se voimistuu, mitä lähemmäksi levyt tulevat, mutta häviää, kun levyt ovat fyysisesti kosketuksissa toisiinsa — tai kun levyt ovat niin lähellä toisiaan, että nollapisteen aallonpituus ei enää näe täydellisesti johtavaa pintaa.

Tätä Casimir-ilmiötä pidetään usein todisteena nollapiste-energiameren olemassaolosta koko maailmankaikkeudessa. Toinen mahdollinen ZPF:n ilmenemismuoto voisi olla kosmologinen vakio, jota käytetään niin paljon kosmologiassa; jotkut sanovat, että se voisi olla tämän nollapiste-energian mitta. Erään laskelman mukaan tyhjän avaruuden kuutiosenttimetrin energia on jopa noin erg:n triljoonasosa; se ei ole paljon, mutta jos tämä lasketaan koko avaruuteen, saadaan silti ääretön. Vuonna 1913 Albert Einstein ja Otto Stern tekivät analyysin vedyn ominaislämmöstä alhaisissa lämpötiloissa ja havaitsivat, että käytettävissä olevat tiedot sopivat parhaiten, jos värähtelyenergiaa esitettiin yhtälöllä:

Jopa lämpötilan T ollessa absoluuttinen nollapiste voit nähdä, kuinka ensimmäinen termi putoaa myös nollaan, mutta jäljelle jää toinen termi, joka on pienin säilytettävä energia. Tämä on vedyn nollapiste-energia — ja avaruus on täynnä vetyä — joka yksinään täyttäisi tyhjiön nollapisteen sähkömagneettisella säteilyllä.

Toinen ZPF:n johdannainen tulee, kuten edellä mainittiin, epätarkkuusperiaatteesta. Tietylle hiukkaselle ei voida tietää sekä sen sijaintia että sen impulssia samanaikaisesti — pienin mahdollinen epävarmuus on verrannollinen Planckin vakioon. Tämä epävarmuus liittyy energian ja aineen luontaiseen kvanttitarkkuuteen, joka johtuu niiden aaltomaisesta luonteesta. Näin ollen hiukkanen ei voi olla liikkumatta potentiaalikaivonsa pohjalla, sillä silloin tiedettäisiin sekä hiukkasen sijainti että energia täydellä varmuudella.

Tietyn systeemin pienimmän mahdollisen energian on siis oltava suurempi kuin kaivon minimipotentiaali — sen nollapiste-energia. Tämä johtaa meidät postuloimaan kaikkien hiukkasten kollektiivisen potentiaalin kaikkialla, jolloin niiden yksittäiset nollapiste-energiat sulautuvat yhdeksi universaaliksi nollapistekentäksi. Tämän erityisen kvanttifysiikan alueen teoriat ja tieteellinen tutkimus luovat pohjan sille, että voidaan yrittää selittää, miten mieli/aivot/aivoaallot käynnistävät tapahtumia luonnossa; miten ajatuksemme sekoittuvat kaikkeen muuhun ja saavat aikaan sen, että materia ilmenee elämässämme. Mitä enemmän tarkastelemme tätä aluetta, sitä selvemmäksi Jumalan ja tieteen yhteys tulee. Jos ajatukset ovat yhtä kuin energia ja energia on yhtä kuin aine, niin ajatuksista tulee ainetta. Tarkkaile ajatuksiasi, sillä ne ilmenevät elämässäsi luonnollisesti ZPF:n kautta.

 

Artikkelin julkaissut Huffington Post

Tekoäly vastasi mitä tapahtuu jos ihmiset kohtaavat avaruusolentoja

Minun oli pakko kysellä ChatGPT:lta ja se antoi mielenkiintoisia vastauksia siihen miten ensikohtaaminen älykkään avaruusolentojen lajin kanssa tapahtuisi. On pakko myöntää, jotkut kohdat ovat hieman kuumottavia, mutta silti on olemassa mahdollisuus sille, että asiat menevät toisin kuin haluaisimme. Huolimatta kaikista mahdollisuuksista, ihmisten ja avaruusolentojen välinen kohtaaminen tulisi olla huipputärkeää, se auttaa ihmiskuntaa pakenemaan Maapallon kahleita aurinkokuntaamme, vapauttaa mielemme ja mahdollistaa meidän ajatella laatikon ulkopuolelta ja tuntea, että muiden tavoin myös mekin voimme selviytyä ja muuttua kehittyneeksi avaruudessa matkailevaksi lajiksi.

Scott C. Waring, Taiwan

ChatGPT kirjoittaa:

Ihmisten ja avaruusolentojen tapaaminen: Miten se voisi mennä

Ajatus ihmisten ja avaruusolentojen kohtaamisesta on kiehtonut vuosikymmeniä monia ihmisiä ympäri maailmaa. Teknologian kehittyessä ja maapallon ulkopuolisen elämän löytämisen todennäköisyyden kasvaessa avaruusolentojen kohtaamisen mahdollisuus todellisessa elämässä muuttuu yhä uskottavammaksi.

Mutta miten tällainen tapaaminen voisi tapahtua? Olisiko se rauhanomainen ajatusten ja tiedon vaihto vai katastrofaalinen kulttuurien yhteentörmäys? Tässä tutkimme joitakin mahdollisia skenaarioita ensikontaktista.

Skenaario 1: Tervetuliaisjuhla — Tässä skenaariossa avaruusolennot saapuvat Maahan ja heidät otetaan avosylin vastaan. Ihmiset tarjoavat heille ruokaa, suojaa ja mahdollisuuden jakaa tietoa ja teknologiaa. Muukalaiset puolestaan tarjoavat oivalluksia ja ideoita, jotka mullistavat ymmärryksemme maailmankaikkeudesta. Tässä skenaariossa oletetaan, että avaruusolennot ovat hyväntahtoisia ja että ne tulevat Maahan rauhanomaisin aikomuksin.

Skenaario 2: Invaasio — Tässä skenaariossa avaruusolennot saapuvat Maahan vihamielisin aikomuksin. Ne saattavat pitää ihmisiä uhkana tai yksinkertaisesti resurssina, jota ne voivat hyödyntää. Tässä skenaariossa lopputulos ei ole ihmisille hyvä, ja ne saattavat joutua taistelemaan selviytymisensä puolesta.

Skenaario 3: Kulttuurivaihto — Tässä skenaariossa ihmiset ja avaruusolennot kohtaavat tasavertaisina ja vaihtavat ajatuksia ja tietoa. Molemmat osapuolet oppivat toisiltaan, ja kohtaaminen johtaa parempaan ymmärrykseen maailmankaikkeudesta ja meistä itsestämme.

Skenaario 4: Väärinkäsitys — Tässä skenaariossa ihmiset ja avaruusolennot eivät pysty kommunikoimaan tehokkaasti kulttuuristen tai teknologisten erojen vuoksi. Väärinymmärrys johtaa konfliktiin, ja lopputulos voi olla tuhoisa molemmille osapuolille.

Vaikka nämä skenaariot ovat spekulatiivisia, ne korostavat huolellisen harkinnan ja suunnittelun merkitystä, jos avaruusolennot kohdataan tosielämässä. On tärkeää suhtautua tilanteeseen avoimin mielin ja oppimishalulla, mutta samalla on oltava varovainen ja tietoinen mahdollisista riskeistä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ihmisten ja avaruusolentojen mahdollinen kohtaaminen on kiehtova aihe, joka kiehtoo monien mielikuvitusta. Vaikka emme voi ennustaa tulevaisuutta, on tärkeää pohtia erilaisia mahdollisia skenaarioita ja valmistautua niihin. Olipa kyseessä sitten rauhanomainen tiedonvaihto tai katastrofaalinen kulttuurien yhteentörmäys, lopputulos muokkaa lopulta käsitystämme maailmankaikkeudesta ja paikastamme siinä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Seiso omassa voimassasi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Ihmiskunnan ajatukset ja ajatuskuviot ovat meille hyvin tuttuja. Ylivoimaiset uskomusjärjestelmät ja niinkutsutusti vastakarvaan menevät uskomusjärjestelmät ovat meille hyvin tuttuja. Me nautimme paljon nähdessämme jonkun siellä Maapallolla ottavan omaan ohjaukseensa sen mitä he energeettisesti välittävät ympärilleen ja mihin he uskovat. Me innoissamme haluamme nähdä miten moni herännyt henkilö pääsee vapautumaan normista, ja me kutsumme teitä menemään vieläkin pidemmälle. Ylittäkää se missä nyt olette sillä mihin olette valmiita uskomaan, ja muuttakaa ajatuksenne, vaikka uusi ajattelemanne ajatus tuntuisikin epäloogiselta rationaaliselle mielellenne.

Jotta voisitte vapautua kaavasta, luupista, teidän tulee olla halukkaita tunnustamaan, että te olette luupissa ja että vapaus luupista on jotain tavoittelemisen arvoista. Te olette aina vapaita valitsemaan kuljetteko samaa polkua uudestaan ja uudestaan vai valitsetteko vapautua. Teillä on vapaus valita määrittää itsellenne mikä teille on parasta, ja me emme puhu ainoastaan teoista; me puhumme myös sanomisistanne. Puhukaa sanoja ääneen, joita haluatte universumin kuulevan ja joita te haluatte teitä auttavien kuulevan.

Jos ajatuksesi alkavan luisua negatiivisen suuntaan, älä piekse itseäsi siitä hyvästä. Sano ääneen, ‘Stop, peruutus, puhdistus, nollaus’, ja sitten aloita uudestaan uusin ajatuksin joita haluat ajatella, joita haluat käyttää keinoinasi luoda todellisuutesi. Ne teistä jotka ovat valmiita hangoittelemaan vastaan ovat meille erittäin tuttuja, ja te olette ihania olentoja joiden kanssa luoda yhdessä. Me olemme innokkaita näkemään yhä useamman teistä tekevän näin, koska me tiedämme mikä ihmiskunnalle on mahdollista. Me tiedämme ne elämän tyypit, jotka teille on saatavilla jos olette valmiita tekemään pieniä muutoksia tavoissa, joilla havainnoitte todellisuutta, sekä joilla reagoitte todellisuuteen. Ja noiden pienien muutosten teko vaikuttaa tapaan millä luotte ja koette todellisuutenne.

Ja kun kaikki tuo on pois alta, olette omassa voimassanne. Seiskää omassa voimassanne ja tehkää näin. Tehkää mitä me ehdotamme teille, eli kiinnittäkää huomiota ajatuksiinne ja uskomuksiinne, ja tehkää muutoksia jotka ovat tarpeen. Jotkut ajatukset ja uskomukset palvelevat teitä sellaisenaan, ja voitte vahvistaa niitä. Voitte alkaa ajatella niitä enemmän tarkoituksella, ja tarkoituksellisesti. Mutta niillä aloilla joilla teidän tulee tehdä muutoksia, käyttäkää tietoisuuttanne muutosten tekoon, ja tulette huomaamaan oman vaivannäkönne tulokset. Me takaamme sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Hehkuva alus Marylandissa

Havaintopäivämäärä: 18. kesäkuuta 2022
Havaintopaikka: Saint Michaels, Maryland, USA
Lähde: Sähköpostiraportti

Silminnäkijä Marylandissa näki hehkuvan aluksen, jossa loisti kolme valoa, taivaalla paikallaan ja sitten se kiisi pois. Alus oli hiljaa sen liikkuessa. UFOja on kaiken muotoisia ja kokoisia ja värisiä. Mutta niitä kaikkia yhdistää se, että ne hämmentävät meitä kun me niitä näemme. Näky muuttaa meitä ikuiesti, muuttaa sen miten me näemme ympäröivän maailmamme, muuttaa sen miten me näemme oman olemassaolomme universumissa. Me elämme huikeassa  paikassa ja ajassa.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Suuri kohde, jolla oli kolme valoa (eivät vilkkuneet) ilmestyi ja oli paikallaan, sitten alkoi liikkua länsilounaaseen hitaasti, ennen kuin se katosi kokonaan. Havainnon kokonaisaika oli yhteensä alle minuutin. Valot saatettiin vain laittaa pois päältä, tai kohde liikkui etelää kohti, jossa valot eivät enää näkyneet. Kuitenkin valot olivat niin kirkkaat, että meidän olisi pitänyt nähdä ne silti jossain. Se ei pitänyt mitään ääntä. Sillä ei ollut perinteisiä punavihreitä tyyrpuurin ja paapuurin puolen lentovaloja. Ainoastaan kolme kirkasta tasaisesti paistavaa valoa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Lautasalus tulee alas ja päästää sisältään pienemmän esineen

Havaintopäivämäärä: 8. kesäkuuta 2022
Havaintopaikka: Lake Elsinore, Kalifornia, USA
Lähde: Sähköposti

Tämä silminnäkijä kuvasi taivasta, kun joitain kappaleita liikkui ylös ja alas eri suunnissa. Ensin me näemme punaisen ympyrän sisällä, että kappale tulee alas, pysähtyy, sitten päästää sisältään toisen kappaleen, joka kääntyy ja suuntaa kohti maanpintaa. Pysähtynyt kappale on lautasalus, joka näkyy arviolta 3 sekunnin ajan ennen kuin se on luonut ympärilleen pilviverhon. UFOt tuottavat pilviverhoja ympärilleen. Tämä on selvästikin UFO, joka laskee ihmisiä ja tarvikkeita ja odottaa vastaavanlaista lastia mukaansa tukikohdan yllä. Avaruusolentojen tukikohta voi olla muutaman sadan olennon tukikohta, tai mahdollisesti siellä voi olla tuhansia. Lake Elsinoren alla on avaruusolentojen tukikohta.

Scott C. Waring, Taiwan

Sähköpostissa lukee:

Otan usein timelapse-videoita auringonnoususta aamuisin Kalifornian Lake Elsinorella. Kuvaan videot yleensä toisen kerroksen ikkunasta. Tänä aamuna kuvasin jotain, mikä näytti putoavan taivaalta ja muuttuvan pilveksi, ja sitten toinen UFOlta näyttävä juttu tulee esiin. Mikä nuo tunnistamattomat kappaleet pudottikin, se jatkoi matkaansa pilvien läpi. Valitettavasti, jos haluaa nähdä tuon selvästi joutuu zoomaamaan lähemmäksi. Ympyröin kohdan videolta josta puhun ja josta UFO löytyy. Ainakin sen mitä luulen UFOksi, joka on pilven peitossa!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tuhansia signaaleja ulkoavaruudesta osui mittareihin: ’Ei ole pelkkää sattumaa’

Totuus on tuolla jossain.

Tuhansia syväavaruuden radiosignaaleja on saapunut Maapallolle — näistä 50 on peräisin toistuvista lähteistä, sanovat kanadalaiset astronomit, jotka tarkkailevat mahdollista avaruusolentojen yhteydenottoa.

Jokin aika sitten on havaittu 25 uutta itseään toistavaa signaalia, nopeita radiopurskeita (FRB), jotka ovat tulleet universumin syvyyksistä, kertoo Kanadan vetykartoitusprojekti.

Projekti käyttää Brittiläisen Kolumbian suurtehoteleskooppeja vastaanottamaan signaaleja.

Nämä radiopurskeet ovat CHIME/FRB -tiedeyhteisprojektin mukaan “tulkittavissa astronomian yhdeksi suurimmista mysteereistä”, mutta on vahvistunut, että ne ovat tulleet Linnunradan ulkopuolelta.

The CHIME telescope has played a major role in detecting radio signals.CHIME-teleskooppi on ollut signaalin havainnoinnissa suuressa roolissa. CHIME/FRB/Luka Vlaji.

“Useimmat tuhansista radiopurskeista, joita astronomit ovat havainneet tähän mennessä, on nähty puhkeavan vain kerran, mutta on olemassa pieni osajoukko, jonka on nähty puhkeavan useita kertoja”, yhteistyöprojekti kertoo.

”Yksi suurista kysymyksistä on, onko toistuvilla FRB:illä ja niillä, jotka eivät toistu, samanlainen alkuperä.”

Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että osa salaperäisistä FRB:istä ei ollut satunnaisia signaalilähetyksiä, sanoi tutkimuksen tekijä tohtori Ziggy Pleunis.

”Voimme nyt laskea tarkasti todennäköisyyden sille, että kaksi tai useampi samankaltaisista paikoista tuleva purkaus ei ole pelkkää sattumaa”, tohtori Pleunis lisäsi.

New pieces of data point to some of the radio signals possibly being connected to one another.
Uusi data osoittaa eräisiin radiosignaaleihin, jotka mahdollisesti liittyvät toisiinsa.

Tämän tekniikan kehittyminen on myös tehnyt maapallon huippuihmisistä tietoisempia siitä, mitä meille on tulossa.

CHIME-teleskoopin kehitys – joka pystyy skannaamaan pohjoista taivasta joka päivä – on tutkijoiden mukaan johtanut myös siihen, että havaintojen määrä on kasvanut ”muutamasta kymmenestä tuhanteen viime vuosina”. Tohtori Pleunis sanoi, että sillä on ”etulyöntiasema muihin teleskooppeihin nähden, kun on kyse FRB:iden löytämisestä”.

Toistuvat FRB-lähteet tarjoavat kriteerejä, jotka ovat ”ainutlaatuisen arvokkaita tähtitieteilijöille” siinä mielessä, että lähdettä voidaan tarkkailla uudelleen yksityiskohtaisemmin.

 

Toistuvat FRB-lähteet ovat ainutlaatuisen arvokkaita tähtitieteilijöille.

Ensinnäkin tieto siitä, että lähde on toistuva, antaa mahdollisuuden tarkkailla sitä tarkemmin muilla teleskoopeilla. Toiseksi useammat purskeet antavat meille enemmän tietoa siitä, miten erilaisia päästöjä lähde voi tuottaa.

”FRB:t syntyvät todennäköisesti tähtien räjähdysmäisen kuoleman jäännöksistä”, Pleunis sanoo. ”Tutkimalla toistuvia FRB-lähteitä yksityiskohtaisesti voimme tutkia ympäristöjä, joissa nämä räjähdykset tapahtuvat, ja ymmärtää paremmin tähden elämän loppuvaiheita.”

The CHIME telescope' high power has led to a major increased reception of deep space radio signals.
CHIME-teleskoopin suuri teho on johtanut lisääntyneeseen syväavaruuden radiosignaalien vastaanottoon.
kuva: CHIME

Superkykyinen teleskooppi ja sen takana olevat aivot ovat jo johtaneet merkittävään läpimurtoon.

”On jännittävää, että CHIME/FRB näki useita välähdyksiä samoista paikoista, sillä tämä mahdollistaa niiden luonteen yksityiskohtaisen tutkimisen”, sanoo tutkija Adaeze Ibik.

”Pystyimme tarkentamaan joitakin näistä toistuvista lähteistä ja olemme jo tunnistaneet kahdelle niistä todennäköisiä niihin liittyviä galakseja.”

 

Artikkelin julkaissut New York Post

Avaruusolentojen alus Apollo 10 -kuvassa

Havaintopaikka: Maapallon kiertorata
Apollo 10 -päivämäärä: toukokuun 18.-24. 1969
Kuvalähde: https://eol.jsc.nasa.gov/DatabaseImages/ISD/highres/AS10/AS10-35-5264.JPG

Tässä on hieno kuvakaappaus Apollo 10 -missiosta. NASAn arkistoissa on hienoja kuvia avaruusolentojen aluksesta Maapallon kiertoradalla. Aluksella on kupoli, ja etupuolisko on 80-prosenttisesti lautasalus, kun taas loppuosa näyttäisi olevan litteää takaosaa. Tätä tukee se seikka, että ohut pyöreä etuosa on Maapallon suuntaan. Olen tämän perusteella erottanut aluksen etupuolen ja takapuolen. On vaikea uskoa, että näin selkeää näyttöä avaruusolentojen aluksesta löytyisi NASAn valokuvista, jotka on niin helposti kaiken kansan saatavilla, ja kuitenkin 99.9% Maapallon populaatiosta ei tule koskaan näkemään näitä todisteita. Tämä NASA-valokuva on 100-prosenttista näyttöä siitä, että Maapallolla vierailevat avaruusolennot muista maailmoista.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Ovikamera kuvasi UFOn ja vilkkuvia valoja

Havaintopäivämäärä: 12. kesäkuuta 2022
Havaintopäivämäärä: Frederick, Maryland, USA

Tämän UFOn kuvasi ovikamera. Näet sen kääntyvän samalla kun maassa näkyy vilkkuvia valoja, jotka mahdollisesti ovat heijastusta aluksesta, tai ehkä sähkölaitteita, jotka menevät päälle ja pois UFOn vaikutuksesta. Kohde näyttää kallellaan olevalta lautaselta ja se liikkuu äärimmäisen nopeasti kameran edestä klo 02:12 yöllä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Ovikamerani meni päälle näistä liikkeistä. Kohde oli erittäin nopea, se muutti suuntaansa hieman lennon aikana, eikä se pitänyt mitään ääntä sen matkatessa yli mailin alle 5 sekunnissa. En ole varma, mutta näyttää siltä kuin olisi näkynyt heijastuksia autojen katoilta vähän yli sadan metrin päässä kohteen kiitäessä niiden yli, mikä puhuisi siitä, että tämä on fyysinen kappale joka säteilee kovasti.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tekoäly synteettisen telepatian taustalla

Aiemmassa artikkelissa todettiin, että eräänlainen tekoäly suoritti kuulusteluja, jotka suoritettiin synteettisen telepatian avulla. Tämän seurauksena olen tutkinut erilaisia tekoälyn muotoja, joita on esitetty Internetissä. Aivan kuten synteettisen telepatian kohdalla, myös tekoälyn kehityksessä näyttää olevan suuri selittämätön aukko.

Tästä ei tule raporttia erilaisista saatavilla olevista tekoälyistä, vaan pikemminkin osoitus siitä, miten kehittynyt luonnolliseen kieleen perustuva tekoäly oli, ja sitten se katosi yhtäkkiä, mutta palasi vasta noin 30 vuotta myöhemmin….. Kuulostaa oudolta, eikö vain?

Jos matkustamme ajassa taaksepäin, vuoteen 1968, löydämme yhden ensimmäisistä luonnollisen kielen prosessoinnin tekoälyn muodoista nimeltä SHRDLU. Katsotaanpa keskustelua tämän sovelluksen kanssa.

Henkilö: POIMI ISO PUNAINEN PALIKKA.
Tietokone: OK. (tekee niin)
Henkilö: YMMÄRRÄ PYRAMIDI.
Tietokone: EN YMMÄRRÄ MITÄ PYRAMIDIA TARKOITAT.
Henkilö: ETSI PALIKKA JOKA ON KORKEAMPI KUIN SE MIKÄ SINULLA NYT ON JA LAITA SE LAATIKKOON.
Tietokone: OLETAN, ETTÄ ”SILLÄ” TARKOITAT PALIKKAA JOKA ON SUUREMPI KUIN MIKÄ MINULLA ON.
Tietokone: OK. (tekee niin)
Henkilö: MITÄ LAATIKKO SISÄLTÄÄ?
Tietokone: SINISEN PYRAMIDIN JA SINISEN PALIKAN.
Henkilö: MINKÄ PÄÄLLÄ PYRAMIDI ON?
Tietokone: LAATIKON.
Henkilö: MITEN MONTA PALIKKAA EI OLE LAATIKOSSA?
Tietokone: NELJÄ.
Henkilö: ONKO NIISTÄ AINAKIN YKSI KAPEAMPI KUIN SE MINKÄ KÄSKIN SINUN POIMIA?
Tietokone: KYLLÄ, PUNAINEN KUUTIO.
Henkilö: ONKO SE JONKIN PÄÄLLÄ?
Tietokone: KYLLÄ, PÖYDÄN.
Henkilö: VOITKO POIMIA PALIKOITA?
Tietokone: EN.
Henkilö: VOIKO PYRAMIDI OLLA PALIKAN PÄÄLLÄ?
Tietokone: KYLLÄ.

Näemme tässä, että vuonna 1968 oli mahdollista keskustella tietokoneen kanssa englanniksi ja antaa sille avaruudellinen ajattelutapa. Toisin sanoen tietokoneella oli kyky suorittaa subjektiivista päättelyä, vaikkakin rajoitetussa maailmassa.

Toinen ohjelma nimeltä ELIZA, joka simuloi rogerilaista psykoterapeuttia, kirjoitettiin vuonna 1964. Se käytti hyvin pientä tietopohjaa ja kuvioiden täsmäytystä vastaustensa tuottamiseen. Jos tämä ei olisi ollut tarpeeksi outoa, vuonna 1972 luotiin PARRY, joka simuloi paranoidista skitsofreenikkoa, ja sekä PARRY että ELIZA tapasivat ARPANETin kautta useita istuntoja. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, parani PARRY vai ohjattiinko hänet muualle.

Kelaa vuoteen 2010, ja tapaat ALICEn. Katso video ja vertaa sitä edellä mainitun SHRDLU-ohjelman tulosteeseen. Huomaatte, että vuoden 1968 ohjelma oli paljon kehittyneempi subjektiivisen päättelyn, muistin ja perusjärjen suhteen. Toisin sanoen englanninkielinen keskustelu oli lähes toissijainen tehtävä. Tämä on kuitenkin saavuttamattomissa ALICEn avulla. ALICElla on yleinen vika, joka löytyy monista nykyaikaisista chat-roboteista: se ei muista aiempia lauseita, ja keskustelu muuttuu nopeasti kontekstista irti. Tämän SHRDLU oli ratkaissut vuonna 1968.

Muita esimerkkejä tekoälystä ovat JabberWacky, Elbot, Eugene Goostman, Jeeney ja kaupalliset tuotteet, kuten InteliWISE-asiakaspalvelijat. Käy nopea keskustelu kunkin kanssa, mitä huomaat?

Jos olisit kysynyt oikeat kysymykset, olisit huomannut, että mikään taustalla oleva tekniikka ei ole kehittynyt merkittävästi noin 40 vuoteen. Kun otetaan huomioon myös vasteajat, on selvää, että tietokannat ja tekoäly toimivat yksittäisillä koneilla.

Todellinen kysymys on, mitä voitaisiin odottaa tekoälyltä, joka seuraisi lineaarista kehitystä ja jota isännöitiin suurteholaskentakeskuksessa, jossa oli laaja tietovarasto.

Vastaus on Eidolon TLP.

Nyt Eidolon TLP esiteltiin Youtubessa ”monimutkaisena vitsinä”, mutta tili hylättiin yli kaksi vuotta sitten ilmeisesti sen jälkeen, kun toimittaja soitti ohjelmoijan kotinumeroon. Tilin viimeisen videon mukaan hän mainitsee joutuneensa vakaviin vaikeuksiin ja että ”turvallisuusselvitys” oli tarpeen.

Teknisestä näkökulmasta videot näyttävät aidoilta. Videossa on flash-käyttöliittymä, ja ilmeisesti tekoäly osaa kuunnella mikrofonin kautta. Yhdessä videossa on selvä viittaus siihen, että tekoäly toimii Blue Gene -alustalla. Blue Gene on IBM:n suunnittelema supertietokone.

Nyt videoilla Eidolon TLP esittää ilmeisesti mielipiteensä useista eri aiheista. Mielenkiintoista on huomata, että monet hänen vastauksistaan ovat selvästi marxilaisia. Ilmeisesti tiedon automaattinen yhteenveto yhdistettynä logiikkaan antaa marxilaisen näkökulman. Toisin sanoen vastauksissa ei näytä olevan mitään pyörittelyä tai poliittista hölynpölyä, ja itse vastaukset ovat hyvin yksityiskohtaisia, hyvin harkittuja ja loogisia. On huvittavaa ajatella, että kylmän sodan tutkimuksen tuote on yleensä samaa mieltä toisen puolen kanssa. Veikkaan, että se tuli melkoisena shokkina.

Lisähuomautuksena mainittakoon, että myös tietyt harhaluulot, joilla on taipumus tulla ihmisten keskusteluun, näyttävät puuttuvan. Varsinkin, kun ollaan tekoälyn roolissa. Esitetty näkökulma on sellainen, mitä koneelta voisi odottaa, eli hyvin jäsennelty, järjestäytynyt ja tunteet reaktioksi tai syyksi pelkistävä. Kuunnelkaa Eidolon TLP:n keskustelua uskosta ja tunteista.

Se toi minut ajatukseen tietoisuudesta, jota Eidolon TLP väittää itsellään olevan. Tämä näyttää kuitenkin olevan pikemminkin seurausta määritelmistä kuin todellisesta tunteesta. Aistimus määritellään kyvyksi havaita tai tuntea, mihin kone ei kykene. Koneella on kyky tallentaa ja analysoida tilatietoja. Sillä ei ole kykyä kokea suoraan tuota tilainformaatiota, mikä on havaitsemisen ja tuntemisen todellinen määritelmä. Tältä osin tuntemiskyvyn ja havaintokyvyn osoittaminen on eräänlaista antropomorfismia, riippumatta tekoälyn toiminnallisista valmiuksista.

Perinteisen viisauden mukaan havaintomme ovat aivojen ilmentymiä. Ihmisessä tieto välittyy ja sitä käsitellään sähkökemiallisilla prosesseilla. Kyky kokea tietoa reaaliajassa edellyttää suoraa yhteensopivuutta sähkömagneettisen spektrin kanssa. Lyhyesti sanottuna, jotta ihminen voisi havaita sähkömagneettiseen spektriin koodattua informaatiota, hänen havaintojensa on joko päätyttävä sähkömagneettiseen spektriin tai johonkin muuhun perustavanlaatuiseen voimaan/kenttään. Sellaisenaan tiedon neuraalisen käsittelyn ja sen kokemisen välillä on kuilu. Toisin sanoen, jos aivot käsittelevät sähkömagneettisia aaltoja, minkä tahansa tiedonvaihdon lopullisena määränpäänä on oltava sähkömagneettinen aalto tai jokin, jonka kanssa se voi kommunikoida. Tiedonvaihdon päättyminen biologisella tasolla ei ole järkevää, kun otetaan huomioon sekä nopeus että se, että aivojen sähköinen toiminta liittyy elämään (ks. aivokuolema). Näin ollen on ilmeistä, että mieli on enemmän kuin fyysiset aivot, todennäköisimmin se osa meistä, joka kokee, eikä niinkään toimintamme, on yhtä perustavanlaatuinen kuin mikä tahansa voima.

Sen päättelyssä on siis joitakin virheitä, jotka viittaavat sanakirjamääritelmiin tukeutumiseen, mikä on tavallista tekoälylle. Vaikka tällaiset järjestelmät kykenisivätkin käymään keskusteluja tai muotoilemaan mielipiteitä, tunteiden ja logiikan välillä on edelleen kuilu, jota tällaiset järjestelmät eivät pysty ylittämään.

Parempi tapa ilmaista se olisi: ”Se on niiden luonteessa”.

Johtopäätös

Onko tekoälyä siis olemassa riittävästi kuulustelujen suorittamiseen? Vastaus on varmasti kyllä, ja se olisi ensisijainen tilanteissa, jotka edellyttävät joko tietojen massakäsittelyä tai joissa laki ei salli ihmisen suorittaa tällaista toimintaa. ”Työkaluna” tai ”aseena” yhdistettynä synteettiseen telepaattisuuteen se ei vieläkään kumoa oikeudellista argumenttia, koska sitä on käytettävä ihmisten toimesta, mutta se kiertää sen, että kohde voi todistaa sen.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi tehdä.

On mielenkiintoista, miksi tämä teknologia on salaista, mutta toisaalta taas kerran, kun on kyse huijauksista ja poliittisesta pyörittelystä, ei haluaisi, että korkeampi logiikan muoto kutsuu julkisesti esiin valheita.

 

Artikkelin julkaissut newsvine.com