Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Nibiru, Anunnaki-kotiplaneetta Immaru-tähtijärjestelmässä

Pohtiessani näitä Arkkeja (1,2) ja niiden mahdollista menneisyyteemme liittyvää informaatiota, tottakai historiamme Anunnaki-vaikutteet tulivat mieleeni. Paljon on kirjoitettu heistä ja monet kanavoinnit ovat ne maininneet, mutta minusta tuntuu että monilla on oma varianttinsa heistä, ja vaikka Zecharia Sitchinin työ (3) on uraauurtavaa, sekään ei ole absoluuttinen totuus.

(kuvakaappaus videolta (4), syyskuun 14, 2012)

Kun Eleena Danaanilta tulee nyt ulos kaikkea tätä uutta informaatiota Maailmojen Galaktisesta Liitosta, mielestäni on ihan hyvä miettiä mitä he kertovat meille heidän omasta planeetastaan. Missä se on? Kiertääkö se Siriuksen ja oman aurinkokuntamme väliä? Missä planeetta on nyt? Kuoleeko se? jne.

NIBIRU JA IMMARU-tähtijärjestelmä
Elenan kirjasta ‘The Gift of the Stars‘ voi lukea Anunnakista (5) ja hän myös vahvistaa Nibiru-planeetan olemassaolon, mutta että se ei ole meidän oman ulottuvuutemme tasolla. Lainaus kirjasta:

“Heidän kotimaailmansa on Nibiru, rinnakkaisulottuvuudessa. Heidän käyttämänsä ulottuvuusportaali löytyy Orionin alueelta, minkä takia me assosioimme heidät siihen kvadranttiin. He tulevat kaksoistähtijärjestelmäst, ja Nibirun kierros kestää 4000 vuotta. Heidän päätähtensä on nimeltään Immaru, pieni ruskea kääpiö, jossa on monia maailmoja. Kuudennella planeetalla, Nibirulla, on kaksi kiertolaista, ja se muistuttaa Terraa, korkeammassa ulottuvuudessa.” (5, p.230)

1. Isatum
2. Sarru
3. Napisiti
4. Urri
5. Matim
6. Nibiru (kiertolaiset Nanna ja Amelserru)
7. Atu
Imarru-töhden planeetat, jossa Isatum on sisin ja Atu uloin (6)

 

Kun etsiskelin Immarusta tietoja, törmäsin hienoon videoon ‘johnnysvensons’-kanavalla (4). Video on julkaistu vuonna 2012, ja siinä näkyy sekä Nibirun että kuuden muun planeetan nimet, jotka kiertävät pientä Immaru-kääpiötähteä. Koska planeettojen nimet eivät ole Elenan kirjassa, ne on laitettu tähän tiedoksi. Jos joku voi valaista tämän informaation lähdettä, odotan innolla. Videon kuvauksessa puhutaan ‘Georgian tietoisen median uskonkappaleesta‘.

Kuvitella, että me voimmee saada nyt vilauksen Anunnaki-maailmasta, sekä planeetoista kun he katsovat taivailleen (korkeammassa ulottuvuudessa). Jos me ihmiskuntana olemme perineet heiltä geenejä, voitaisiin sanoa, että katselemme tähteä, joka on osa myös omaa galaktista historiaamme.

Aion kirjoittaa Anunnakeista itsestään lisää, mutta tämä informaatio on ollut hauska laittaa tähän nyt. Jos haluat tietää Anunnakeista enemmän, voit lukea  (5) tai esim. tutkia Orion-informaatiota, joka oli aiheena toukokuussa 2021 (6).

LINKIT
(1) The Arks and the Prime Directive
(2) Joint US China Mission to Giant ET Space Ark under Atlantic Ocean
(3) Official Website Zecharias Sitchen
(4) Nibiru är planet nr 6 i den bruna dvärgen Immarus solsystem (video 14 september 2012)
(5) Elena Danaan (2020) A Gift from the Stars. Amazon Press.
(6) Q&A Orion – May 25, 2021 (video)

Julki tulleet NRO-dokumentit kertovat UAP-toimikunnasta

The Black Vault on saanut käsiinsä UAP-raportin salaisen osuuden osia turvaluokitellusta UAP-raportista, joka annettiin kongressille kesäkuun 25. päivä 2021. Juuri julki tulleet National Reconnaissance Officen (NRO) dokumentit valaisevat heidän osuuttaan raportissa, sekä armeijan eri asehaarojen ja tiedustelupalvelujen tekemää UAP-tutkimusta.

tri. Christopher J. Scolese, NRO:n 19. johtaja (DNRO)

The Black Vault jätti NRO:lle FOIA-tietopyynnön 22.7.2021. Se sai FOIA-tapausnumeron F-2021-00164, joka lähetettiin NRO:n johtajan Christopher Scolesen postilaatikkoon.

Pyynnössä erityisesti haluttiin:

“… kopio kaikista sähköposteista, joiden lähettäjä tai vastaanottaja on ollut NRO:n johtaja Christopher J. Scolese, jotka sisältävät seuraavia lauseita tai sanoja: “Unidentified Aerial Phenomena” ja/tai “Aerial Phenomenon” ja/tai UAP ja/tai UFO ja/tai “Unidentified Flying Objects” ja/tai UAPs ja/tai UFOs ja/tai “UAP Task Force”.

Pyyntö tavoitteli kaikkia sähköposteja tai liitetiedostoja tai molempia, jotka ovat joko luokittelemattomia tai turvaluokiteltuja.

Tuloksena oli pinkka dokumentteja, joista suurin osa on HUIPPUSALAISEKSI luokiteltuja. Suurin osa julkistetuista dokumenteista oli sähköposteja, joiden otsikkona oli “UAP-toimien status”, lähetettiin 9.6.2021, vain viikkoja ennen The Black Vaultin FOIA-tietopyyntöä.

Thomas B. Bowman osoittautui NRO:n viralliseksi kontaktihenkilöksi UAP-toimikunnan suuntaan. Hänen lähettämä sähköposti on alunperin luokiteltu huippusalaiseksi, ja se oli osoitettu johtaja Scoleselle, mutta lisäksi myös tri. Troy E. Meinkille, NRO: johtavalle apulaisjohtajalle, sekä Kenraalimajuri Michael A. Guetleinille, NRO:n varajohtajalle.

Tämä sähköposti sisälsi useita tietoja, joista tässä on mainittu muutamia.

Ensinnäkin, se paljasti “kolme toimenpidettä” joita Bowman halusi painottaa.

Kuten tässä näkyy, se paljastaa ensi kerran, että NRO:n kontribuutio oli yhteensä neljä kappaletta informaatiota seitsemäntoistasivuisessa turvaluokitellussa UAP-raportissa. Toinen “toimenpide” on täysin sensuroitu kansallisen turvallisuuden syistä, mutta kolmas paljastaa, että puolustusministeriön ylitarkastaja (DoD/IG) haastatteli useaa upseeria NRO:n tehtäväjohdosta (NRO Mission Integration Directorate, MID). Tämä liittyi DoD:n ylitarkastajan arviointiin jossa käsiteltiin UAP-aiheen hoitamista, jonka auditointi aloitettiin toukokuussa 2021.

Toinen osio sähköposteista paljasti NRO:n panoksen salaiseen UAP-toimikunnan loppuraporttiin, joka annettiin kongressille. Siinä lukee seuraavaa:

NRO:n piti kuitata loppuraportin viimeisin versio, ja näin he hyväksyivät kontribuutionsa, ja tämä julkistettu sähköposti paljasti myös joitain aiemmin huippusalaiseksi luokiteltuja kontribuutioita raporttiin.

Vaikkakin se on ollut helppo olettaa jo ennen tätä julkistusta, raportti tiivistää kansallisen geospatiaalisen tiedustelun (National Geospatial-Intelligence Agency, NGA) keräämän GEOINT-tiedon ja kansallisen turvallisuusviraston (National Security Agency, NSA) keräämän signaalitiedon (SIGINT), joita on kerättu UAP-tutkimuksia varten. Molempien tiedustelupalvelujen mukanaolo viittaa siihen, että Amerikan vakoilusatelliitit ja siepatut viestintätiedot ovat UAP-mysteerin purkamisessa jonkinlaisessa roolissa.

Vaikka sähköpostista suuri osa pysyy edelleen TOP SECRET ja SECRET -luokiteltuina, ja tämän seurauksena sitä on rankalla kädellä sensuroitu, toinen osio joka ei ollut sensuroitu paljastaa pieniä yksityiskohtia DoD/IG: UAP-projektista sekä NRO:n tulevaisuuden mukanaolosta.

DoD/IG meinasi antaa tehtäväksi “datapuhelun” NRO:lle tehtäväksi arviolta kaksi viikkoa ennen sähköpostin kirjoittamista. Tämä kertoo siitä, että NRO on mukana paljon syvällisemmin DoD/IG:n auditoinnissa, mutta ei ole selvää mitä “datapuhelu” tarkoittaisi.

Tämän sähköpostin jälkeen oli kymmenen sivua sensuroitua tietoa, pääosin kansallisen turvallisuuden syistä, poikkeuksen (b)(1) mukaisesti. Nämä sivut saattavat kuvata sen mitä “datapuhelu” pitää sisällään, tai jotain aivan muuta. Voidaan vain spekuloida mitä meiltä on sensuroitu.

Tämän tietopyynnön tuloksena The Black Vault jätti useita tietopyyntöjä tämän tapauksen pohjalta. Noiden tapausten tulokset tullaan julkaisemaan heti kun ne saadaan.

FOIA-dokumentti kokonaisuudessaan on ladattavissa alta.

Dokumenttiarkisto

F-2021-00164.pdf [17 sivua, 1.3MB]

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Britannian SAS-joukkoja koulutetaan taistelemaan avaruusolentoja vastaan

SAS on ottanut avaruusolennot tähtäimeensä, Daily Star Sunday paljastaa.

Erikoisjoukko, arviolta 20 sotilasta, on valmiina kohtaamaan “vaihtoehtouhkia’’.

Eliittisotilaat saavat koulutusta ei-tappavien aseiden käytössä erilaisia potentiaalisia uhkia vastaan — mukaanlukien avaruusolennot.

Tietolähde kertoo: “SAS joutuu olemaan valmiina mihin tahansa, kaikkiin uhkiin.

“Niihin uhkiin kuuluu kaikki terroristeista ihmisten bioaseisiin, joissa joku tartutetaan tahallaan tappavalla sairaudella, kaikki mahdollinen aina avaruusolentoihin asti.

“Tiedän että se kuulostaa hullulta, mutta SAS kouluttaa jokaista uhkaa varten.

“He voivat käyttää useita erilaisia ei-tappavia aseita, joista yksi on vaahdon ruiskuttaminen, joka peittää kohteen täysin ja kovettuu nopeasti, mikä estää kohdetta liikkumasta.”

Studio shot of serving members of the Elite SAS regiment

SAS-erikoisyksikkö valmistautuu avaruusolentojen saapumiseen Maapallolle

Taistelijoita koulutetaan yhdessä amerikkalaisjoukkojen kanssa.

Tietolähteemme lisää: “Useimmat ihmiset uskovat, että elämää on olemassa muilla planeetoilla. Jopa Einstein sanoi vuonna 1920, ‘Miksi Maapallon tulisi olla ainoa planeetta, jolla on ihmiselämää?’

“Jos uskot tuon, silloin sinun pitää hyväksyä myös, että Maan ulkopuolinen elämä voi olla myös uhka, joten meidän pitää varautua sitä varten.

“Kukaan ei halua puhua tästä julkisesti, koska se kuulostaa hullulta, mutta se on järkeenkäypää.”

Edesmennyt professori Stephen Hawking varoitti, että pieniin vihreisiin miehiin ei kannata ottaa yhteyttä.

Hän sanoi kerran: “Jos avaruusolennot vierailevat luonamme, lopputulos olisi sama kuin Columbus olisi saapunut Amerikkaan, josta ei seurannut kauhean hyvää Amerikan alkuperäiskansoille.”

Vuonna 2018 kävi ilmi, että Britannian maanpuolustusasiantuntijat olivat 50 vuoden ajan yrittäneet saada siepattua UFOa niin, että he voisivat käyttää sen teknologiaa superaseiden rakentamiseen.

Julkistetuista tiedoista käy ilmi, että valtio pelkäsi Kiinan tai Neuvostoliiton saaneen haltuunsa UFOn ja käyttävän sen salaisuuksia supernopeiden lentokoneiden kehittämiseen.

Artikkelin julkaissut Daily Star

 

Alla Michael Sallan video:

Project Camelot haastattelee Dan Shermania

Dan Sherman sai ilmavoimilta ”Intuitiivisen viestijän”  — korkeaa teknologiaa käyttävä telepaatti — koulutuksen ja hän päätyi kommunikoimaan kahden avaruusolennon kanssa osana hänen valmistelujaan ”tulevaa aikaa varten, jolloin kaikista sähkölaitteista tulee turhia”.

Tässä haastattelussa Dan sanoo: ”Jos olisin keksinyt tarinan, se olisi paljon yksityiskohtaisempi kuin tämä on. Haluan pysyä siinä mitä minulle tapahtui, ja haluan antaa muille mahdollisuuden spekuloida sen päälle. Jos alan spekuloimaan, sitten uskottavuuteni menee. Minun pitää pysyä faktoissa.

Dan kertoo tarinansa ja pidättäytyy spekulaatioista. Hänen maanläheinen esityksensä voimaannuttaa alaa jota monesti kaikenlaiset tarinat turhaan dramatisoivat. Dan ei tee niin, eikä hän tee niin myöskään kirjassaan ABOVE BLACK, saatavilla osoitteesta http://aboveblack.com.

Project Camelot keskittyy kovasti vuoteen 2012 ja siihen liittyviin tapahtumiin. Me olemme kuulleet usealta riippumattomalta ja uskottavalta taholta, että pian tulee aika jolloin sähköverkot menevät kaikki matalaksi. On huikean paljon näyttöä siitä, että Yhdysvaltain armeija on ollut tästä tietoinen jo parikymmentä vuotta… ja vakavaa tilannetta varten on kehitelty suunnitelmia joista kansa pidetään edelleen mitään tietämättä.

Kaukokatselua salaisiin avaruusohjelmiin

Exopolitics Todayn haastattelussa tri. Courtney Brown, Farsight Instituten perustaja ja johtaja, puhuu siitä miten kaukokatselua voidaan käyttää salaisia avaruusohjelmia, avaruusolentoja ja Maan ulkopuolista elämää koskettavan tiedustelutiedon keruutyökaluna. Hän vastaa kysymyksiin valtiotieteellisestä taustastaan, miten hän päätyi kaukokatselijaksi, sekä kertoo joitain keskeisiä periaatteita ja tekniikoita liittyen kvanttifysiikkaan ja ajan mekaniikkaan.

Tri. Brown varoittaa kaukokatselun väärinkäytöstä ja siitä miten sokkoprotokolla on tarpeen, jotta estetään alitajuisen mielen tulosteen vaikuttaminen ja niiden sotkeminen. Tärkeimpänä hän selittää miten oikein tehtynä kaukokatselu on turvallinen työkalu erilaisten avaruusolentojen ja henkisten olentojen tarkkailuun, jopa niiden joita pidetään kaikkein voimakkaimpina.

Tri. Brown puhuu monista eri projekteista, joita Farsightilla on tehty, mm. presidentin ja avaruusolentojen välisestä tapaamisesta, Operation Highjumpista sekä Ceresin supersotilaista. Hän selittää miten hän yllättyi kaukokatselun tuloksista, jotka vahvistivat Tony Rodriguesin kokemukset Ceresillä ja Marsissa, niinkuin hän kuvaa kirjassaan Ceres Colony Cavalier.

Tämä on unohtumaton haastattelu, jossa tri. Michael Salla saa vieraakseen erään maailman johtavista kaukokatselun asiantuntijoista kertomaan sen hyödyistä ja transformationaalisesta potentiaalista planeetallemme.

Farsight Instituten verkkosivut löytyvät täältä
Farsightin striimauspalvelu löytyy täältä.

Video löytyy YouTubesta tai Rumblesta

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

In Memoriam: John Lear

LAS VEGAS (KLAS) — Nevadalaisen lentäjän John Learin kuolema tiistaina sai laajalti huomiota lentämisen ja salaliittojen piireissä. Lear tunnettiin UFO- ja Area 51 -väitteistään, mutta myös hänen elinikäisestä lentoharrastuksestaan.

UFO-tutkija John Lear kertoo ‘On the Record’-ohjelmassa avaruusolennoista — osa 1

“Useimmat ihmiset luulevat, että olen täysi sekopää ja olen OK sen kanssa”, Lear kertoi 8 News Now’lle vuonna 2007.

KLAS-TV:n toimittaja George Knapp haastattelee John Learia. (KLAS)

Häntä ei kiinnostanut jos ihmiset hyökkäsivät häntä kohtaan hänen sanomisistaan. Itse asiassa, hän oli siitä voimissaan. Hänet tunnetaan “salaliittojen kummisetänä”, mutta kuka tahansa joka on käynyt kierroksella hänen täyteen ahdetussa kodissaan tietää, että Lear tiesi paljosta muustakin kuin huhupuheista. Nuo seinät olivat hänen elämänsä museo, kuvia kuuluisien ja tuntemattomien kanssa, kuvia hänen lentämistään lentokoneista, salaisista paikoista ja projekteista joita hän oli tutkinut. Katumus ei ollut sana jonka hänen suustaan olisi kuullut sanottavan.

George Knapp: “Tekisitkö kaiken uudestaan samalla tavoin.”
John Lear: “Tarkalleen samalla tavalla.”

Lear oli maailmankuulun miehen poika. Hänen isänsä Bill Lear loi Lear-jumbojetin ja keksi 8-raiturinauhurijärjestelmän. John päätti kulkea omia polkujaan ja hän ryhtyi lentäjäksi, ja hänestä tuli osaava pilotti jo nuorella iällä. Hän sai useita maailman ennätyksiä kaikenlaisilla lentokoneilla. Hänen uskalias elämänsä maksoi hänelle hinnan — vakavia lento-onnettomuuksia, joista hänen ei olisi edes pitänyt selvitä.

Vietnamin sodan aikaan hän lensi rahtikonetta CIA:lle ja jatkoi lentämistä eri puolille maailmaa, joissa oli levototnta. Hänen kontaktinsa ilmailun maailmaan olivat lukuisat, ja Lear kiinnostui salaisista lentokoneista ja projekteista. 80-luvulla hän ja muutama muu ystävä alkoivat väijyä salaista tukikohtaa Nevadan autiomaassa, paikkaa josta tuli myöhemmin maailmankuulu.

Lear auttoi KLAS-TV:ta julkaisemaan jutun salaisesta lentokoneesta, joka oli tutkalle näkymätön. 80-luvun puolivälissä hän alkoi kuulla tarinoita UFO-salailuista, ja ei niin yllättävästi löi kädet saveen ja esiintyi useissa medioissa puhumassa ideoistaan.

“Siellä on aina käynnissä jotain, jokin salainen projekti”, Lear sanoi.

Maaliskuussa 1989 hän meni pienen porukan kanssa Area 51:n laitamille. Kolme keskiviikkoiltaa putkeen he katselivat hehkuvien lautasten nousua Papoose Lake -kuivajärven ympäröimien vuorten yläpuolelle.

Maaliskuun 29. päivänä 1989 Lear ja hänen ystävänsä kuvasivat videon tästä kohteesta, hehkuvasta lautasesta joka nousi laitosrakennuksesta jota virallisesti ei ollut olemassa. Ironista kyllä, maaliskuun 29. päivä oli sama päivämäärä, jolloin John myöhemmin kuoli Las Vegasin kodissaan vuosia myöhemmin.

Aavikkotarkkailua ehdottanut henkilö oli tiedemies, joka työskenteli Papoosella lentävien lautasten parissa. Häntä haastateltiin televisioon toukokuussa 1989.

Myöhemmin samana vauonna Learin ystävän identiteetti tuli julki. Bob Lazarin väitteet laittoivat Area 51:n kartalle, inspiroivat elokuvia, TV-ohjelmia ja kokonaisia liiketoiminnan aloja Nevadan niinkutsutulla Extraterrestrial Highwaylla. (toim. huom. Lear on itse sanonut, että hän toi Area 51:n julki ensimmäisenä. Bob Lazar tapasi Johnia ja kuunteli hänen sanomisiaan.)

Hänen terveytensä heikkeni hänen myöhempinä vuosinaan. Hän ei enää voinut lentää, mutta jatkoi tarinoiden kertomista yhä härskimmistä salaliitoista, ja hän nautti niiden aikaansaamasta huomiosta.

John Lear (KLAS)

Sekavat tarinat eivät haitanneet Johnin huikeaa elämää. Lopussa John tajusi saaneensa synninpäästön.

“Ainoa mitä voin sanoa teille on, että kun löytää totuuden niin monen vuoden jälkeen, sitä katsoo taakseen ja miettii, hitsi, se ukko oli oikeassa.” Voit katsoa videon tästä linkistä.

Lear ohjeisti tytärtään jättämään viestinsä hänen kuolemansa jälkeen.

“Sanokaa niille, että John Lear on lähtenyt seuraavalle seikkailulleen.”

Learin kuoleman jälkeiset lausunnot

Bob Lazar:
“John oli minulle hyvä ystävä 30 vuoden ajan — jos olit tarpeeksi onnekas ja tunsit hänet, tiesit että hän oli unohtumaton ja uniikki ihminen. Jos häne ei saanut sinua pohtimaaan asioita, ainakin hän sai sinut hymyilemään. Todella kaipaan häntä.”

toimittaja Jim Goodall:
“John Lear  tuli elämään vähän vajaa puoli vuosisataa sitten alkuvuodesta 1973.

Yksi Johnin lempitempuista oli esittää, että hän oli raivoissaan sinulle jostain mistä et tiennyt mitään. Hän melkein vaahtosi suusta. Mutta piti katsoa silmiä.

Jos huomasit silmissä “John Lear”-hehkun, silloin tiesit hänen vedättävän sinua. Ja kun hän jäi kiinni, hän nauroi sydämellisesti vatsansa pohjasta.”

Learin ystäväs Gene Huff:
“Jos John Lear ei viihdyttänyt, opettanut tai hämmentänyt sinua, et ole koskaan puhunut hänelle! Ufologia ei ole sama ilman häntä.”

Jeremy Corbell, filmintekijä:
“John Lear oli legenda sekä ilmailualalla saavutuksistaan sekä hänen dynaamisista kontribuutioistaan UFO-mysteerin tutkimuksissa. Kaikki minkä me nykyään näemme UFO-alalla, siitä ei olisi mikään mahdollista ilman John Learia. Hän oli vertaansa vailla.”

Tytär julkaisi FB-viestin

John Learin tytär sanoi, että hänen isänsä pyysi postaamaan viestin Facebook-sivulleen, kun hän poistuisi seuraavaan elämään.

“Enkeleille sallitaan muutama virhe, mutta hän ei yrittänyt väärinkäyttää tuota etuoikeutta.”

 

 

Artikkelin julkaissut Mystery Wire

hybridikeskus

Edward Snowdenin vuotama asiakirja paljastaa NSA:n UFO-trollit

Kirjoittanut Michael Salla

Snowdenin vuotamien NSA-asiakirjojen joukossa ensimmäinen joka mainitsee UFO-asian selvästi on tuotu julki (toim. huom. vuonna 2014). 50-sivuinen asiakirja on powerpoint-esitelmä otsikolla ”Petkuttamisen taito: Uuden sukupolven salaisten verkko-operaatioiden koulutus” (The Art of Deception: Training for a New Generation of Online Covert Operations) jonka on tuottanut Britannian oma NSA, Government Communications Headquarters (GCHQ). Dokumentti oli aiheena Glenn Greenwaldin jutussa, joka on työskennellyt Snowdenin kanssa julkistakseen maailmalle dokumentteja NSA:n valvonnasta.

Vuodetussa dokumentissa kerrotaan miten NSA työskentelee “Five Eyes”-kumppaniensa Britannian, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin kanssa kouluttaakseen operatiiveja verkko-operaatioihin. Greenwaldin artikkeli paljastaa miten NSA ja sen Five Eyes -tiedustelukumppanit haluavat käyttää erilaisia psykologisen sodankäynnin työkaluja pilkkaamaan kaikkia kohteita, jotka puhuvat arkaluonteisista kansallisen turvallisuuden tiedoista. “Art of Deception”-dokumentissa on kolme slaidia, joissa näytetään valokuvia UFOista, joista yksi on vuodelta 1950.

Redbud, Illinois, 23.4.1950
Redbud, Illinois, 23.4.1950

Vuodettu dokumentti paljastaa selvän yhteyden GCHQ:n ja sen tiedustelukumppanien välillä verkon psykologisia operaatioita totetutettaessa. Se on pitävää näyttöä siitä, että kansainvälinen tiedusteluyhteisö kouluttaa salaisia operatiiveja eksyttämään ja harhauttamaan kansaa eri kansallisen tiedustelun aiheista, mm. UFOista.

Greenwald julkaisi GCHQ:n tuottaman dokumentin jutussa, jonka otsikko kuuluu ”Kuinka salaiset agentit soluttautuvat internetiin manipuloimaan, vedättämään ja tuhoamaan ihmisten maineen”. Hän aloittaa juttunsa seuraavasti:

Yksi monista päivänpolttavista aiheista, joita Snowdenin dokumenteista paljastuu, on se miten länsimaiden tiedustelupalvelut yrittävät manipuloida ja kontrolloida verkkokeskusteluja äärimmäisillä petkutustaktiikoilla ja maineen tuhoamisella. On tullut aika kertoa osa tuosta tarinasta, relevanttien dokumenttien kera.

Greenwald jatkaa tiivistäessään “The Art of Deceptionin” sisältöä, jonka on kirjoittanut aiemmin salainen GCHQ:n yksikkö nimeltään “Joint Threat Research Intelligence Group” (JTRIG):

JTRIG:n itse identifioimien tarkoitusten joukossa on kaksi taktiikkaa: (1) syöttää väärää materiaalia internetiin jolla tuhotaan kohteen maine; ja (2) käyttää yhteiskuntatieteitä ja muita tekniikoita manipuloimaan verkon keskusteluja ja aktivismia, jolla saadaan aikaan haluttuja tuloksia. Jotta näkisimme miten äärimmäisiä nämä mielipiteet ovat, tarkastellaan taktiikoita joista he paukuttelevat henkseleitään saavuttaakseen tavoitteensa: “false flag -operaatiot” (materiaalin postaaminen internnetiin ja valheellisesti sen liittäminen johonkin muuhun), feikatut uhrien blogipostaukset (esitetään kohteen uhria, jonka maine halutaan tarhata), sekä “negatiivisen informaation” postaaminen eri foorumeille.

yksi esityksen UFO-slaideista
yksi esityksen UFO-slaideista

Greenwald toteaa lopuksi:

… nämä GCHQ:n dokumentit ovat ensimmäisiä jotka osoittavat, että länsivallat käyttävät kaikkein arveluttavimpia tekniikoita levittämään väärää tietoa ja vahingoittamaan kohteiden mainetta. Näitä taktiikoita käyttämällä valtiot tahallaan levittävät valheita internetissä kohteistaan, ja käyttävät myös niinkutsuttuja “false flag -operaatioita.”

“The Art of Deception”-dokumentti on saatavilla verkossa ja paljastaa monenmoiset psykologisen sodankäynnin työkalut, joita NSA ja sen Five Eyes -tiedustelukumppanit käyttävät salaisissa operaatioissaan.

“Art of Deception”-esityksessä on kolme kalvoa, joissa on UFOjen valokuvia. Greenwald ei käsitellyt UFO-kuvia jutussaan. Se seikka, että “Art of Deceptionin” 50 slaidista kolmessa on UFOja kertoo siitä, että UFO-asiaa käsitellään jonkin verran salaisten operatiivien verkkokoulutuksessa, kun heille opetetaan psykologisen sodankäynnin tekniikoita.

Tämä ei ole yllätys kenellekään, joka tietää CIA:n koolle kutsuman paneelin vuoden 1953 raportista, joka tutki raportteja lentävistä lautasista. Robertsonin paneeli toimitti Durantin raportin, joka suositteli että lentävien lautasten ilmiötä ja mahdollisuutta Maan ulkopuoliselle elämälle tulisi pilkata julkisesti kansallisen turvallisuuden syistä. Raportissa lukee:

“Debunkkauksen” tavoite johtaisi kansan kiinnostuksen laantumiseen “lentäviä lautasia” kohtaan, jotka nykypäivänä saavat aikaan vahvan psykologisen reaktion. Tämä koulutus tulisi suorittaa massamedian avulla, kuten televisio, elokuvat ja suositut artikkelit… Sellaisen ohjelman tulisi onnistua vähentämään nykyistä kansan hyväuskoisuutta ja sen seurauksena heidän alttiuttaan uskoa nerokasta vihamielistä propagandaa.

Viittaukset “vahvoihin psykologisiin reaktioihin” sekä “kansan hyväuskoisuuteen” UFOista puhuttaessa kertovat psykologisen sodankäynnin operaatioiden painottamisesta UFO-asiasta puhuttaessa. Kansallisen turvallisuuden politiikka, joka on jatkunut tähän päivään asti, selvästi näkyy “The Art of Deception”-dokumentissa.

Kuvakaappaus Meksikossa kuvatusta UFO-videosta
Kuvakaappaus Meksikossa kuvatusta UFO-videosta

Ensimmäinen kolmesta UFO-kuvasta on Redbudista, Illinoisista huhtikuun 23. päivältä 1950. Sen on ottanut valokuvaaja, joka matkasi alueella tuolloin. Se on parhaiden koskaan otettujen UFO-valokuvien listalla. Huolimatta sen selkeydestä, se ei ollut mukana Robertsonin paneelin läpikäymissä materiaaleissa kolme vuotta tämän jälkeen. Toinen kuva on kuvakaappaus videosta, jonka on kuvannut Arturo Robles Gil Meksikossa vuonna 2005.

Vaikka kuvissa ei ole saatetekstejä, ne ovat kappaleessa jonka otsikko on “Strand 3: Vaikuttamis- ja informaatio-operaatiot”. Tämä viittaa siihen, että tiedusteluoperatiivien koulutukseen sisältyy sofistikoituneiden psykologisen sodankäynnin työkalujen käyttöä kansan mielipiteen manipulointiin aiheista kuten UFOt. The Art of Deception on pitävää näyttöä siitä, että UFO-aihetta käsitellään salaisten tiedusteluoperatiivien koulutuksessa heidän opetellessaan sitä miten pilkata internetissä muiden ihmisten sanomisia arkaluonteisista kansallisen turvallisuuden aiheista puhuttaessa.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Muita vuodettuja NSA-asiakirjoja:

NSA:n asiakirja tukee ideaa viestintäohjelmasta avaruusolennoille

Kirjoittanut Michael Salla

Lokakuun 10. päivänä 2014, Peter Maass ja Laura Poitras kirjoittivat The Interceptiin ja julkaisivat lisää powerpoint-kalvoja vuodetusta NSA-asiakirjasta, joka kertoi kansan silmiltä poissa pidetyistä erittäin salaisista ohjelmista. Paperit on alunperin vuotanut Edward Snowden. Niissä paljastettiin “Sentry Eagle”, jota käytetään sateenvarjoterminä jonka alle on piilotettu eräitä NSA:n kaikkein arkaluontoisimpia ohjelmia, jotka on luokiteltu “Poikkeuksellisen valvotuksi informaatioksi” (Exceptionally Controlled Information, ECI).

Useista powerpoint-kalvoista näkyy miten ECIn ohjelmat on piilotettu vähemmän salaisten ohjelmien taakse. Vuodetut dokumentit tukevat väitteitä, jotka toinen NSA-tietovuotaja Dan Sherman esitti 16 vuotta aiemmin, joka paljasti että hän työskenteli salaisessa kommunikaatio-ohjelmassa avaruusolentojen kanssa, joka oli piilotettu vähemmän salaisten NSA-ohjelmien joukkoon.

NSA leaked slide showing SENTRY EAGLE program where different DHS, DOD, and NSA clasified programs are hidden within less classified national programs. (NSA)

NSA:n vuotama kalvo näyttää SENTRY EAGLE -ohjelman, jolle muut vähemmän salaiset DHS:n, DOD:n ja NSA:n ohjelmat toimivat peitteinä. (NSA)

Interceptin artikkeli  käsittelee 13-sivuista “briiffaustaulukkoa” jossa puhutaan “Sentry Eaglesta”:

“Sinut indoktrinoidaan Sentry Eaglella”, vuoden 2004 dokumentti sanoo heti ensimmäisenä, ennen kuin se listaa kaikkein salaisimpia ohjelmia. Siinä varoitetaan, että Sentry Eaglen ohjelmista saa puhua vain “rajoitetun määrän” ihmisiä kanssa, ja silloinkin vain erään vanhemman tiedustelu-upseerin, joita on vain kourallinen, joihin lukeutuu mm. NSA:n johtaja.

Vuodetussa powerpoint-esityksessä on muutama kalvo, joita kutsuttiin termillä “Core Secrets Slide Slices.” Nämä kalvot paljastavat miten ECI-ohjelmiin on pääsy vain muutamalla valitulla tiedusteluyhteisön taholla, joilla on tarve tietää asiasta. Kahdessa kavlossa näkyy miten Sentry Eagle toimii sateenvarjona, jonka alle piilotetaan kaikkein arkaluonteisimmat ECI-ohjelmat vähemmän salaisia ohjelmia peitteenä käyttäen. Tämä tukee Dan Shermanin väitteitä, joka on työskennellyt kolmen vuoden ajan NSA:lla elektronisessa tiedustelussa.

Dan Sherman palveli ilmavoimissa 12 vuoden ajan (1982-1994), ja sai useita palkintoja, mm. Commendation Medalin ja Achievement Medalin. Hän paljasti, että that hänet erkrytoitiin salaiseen ohjelmaan nimeltä “Project Preserve Destiny” (PPD), jota pyöritettiin National Security Agencyn (NSA) alaisuudessa. Shermanin koulutus tähtäsi siihen, että hänestä piti tulla “intuitiivinen viestijä” Maan ulkopuolisille biologisille olennoille (extraterrestrial biological entities, EBE:t).

Käytännössä Shermanin oli tarkoitus oppia telepaattisesti toimimaan EBEjen kanssa ja välittämään heidän informaationsa turvalliseen tietokonejärjestelmään hänen NSA-handlereilleen. Shermanin PPD-koulutus oli samaan aikaan kun hän sai koulutusta sähköisessä tiedustelussa (electronic intelligence, ELINT), joka jo itsessään oli turvaluokiteltu.

Sherman NSA Certificate

Dan Shermanin NSA-sertifikaatti. Kuva kirjasta Above Black: Project Preserve Destiny, s. 69. (Dan Sherman)

Sherman kuvaa ELINT-koulutusta peitetoimintana hänen PPD-osallistumiselleen, joka kesti kolmen vuoden ajan (1991-1994). Hänen kirjassaan Above Black: Project Preserve Destiny – Insider Account of Alien Contact and Government Cover-Up (1998), Sherman paljastaa miten hänet rekrytoitiin ja koulutettiin tavalla, josta hänen ELINT-kouluttajansa eivät tienneet mitään. Koulutus tapahtui samaan aikaan kun hänen normaali ELINT-koulutuksensa. Kun hänet tämän jälkeen siirrettiin NSA:lle, Sherman työskenteli intuitiivisena viestijänä EBEjen kanssa.

Näin Sherman kuvaa hänen vuoden 1998 kirjassaan syvälle piilotettujen avaruusolentoihin liittyvien pimeiden projektien logiikkaa, jotka piilotetaan vähemmän salaisten ohjelmien alle:

Kun joku siirretään avaruusolentoihin liittyvään projektiin, hänet samalla siirretään tämän kollateraalina toimivaan mustaan tehtävään (peitetehtävä). Yksi syy tälle on, että jos joku paljastaa vähänkään avaruusolentoihin liittyvää informaatiota, hän todennäköisesti paljastaisi jotain peiteprojektista ja tämän perusteella häntä syytettäisiin salaisen informaation vuotamisesta (s. IX).

Shermanin väite syvälle piilotettujen mustien projektien parissa työskentelemisestä, joita on peitelty vähemmän salaisilla NSA-projekteilla, on saanut tukea NSA-dokumenteista. “Sentry Eagle” toimii tarkalleen tällä tavoin kuin Sherman kertoo hänen työskentelystään kahden salaisen ohjelman parissa NSA:lle vuosina 1991-1994.

Vuodetuista NSA-dokumenteista käy ilmi, että Sentry Eaglella on kuusi ohjelmaa:

  • Sentry Hawk (tietokoneverkkojen vakoiluun),
  • Sentry Falcon (tietokoneverkkojen puolustamiseen),
  • Sentry Osprey (CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen kanssa tehtävään yhteistyöhön),
  • Sentry Raven (kryptausjärjestelmien purkamiseen),
  • Sentry Condor (tietokoneverkoissa tehtäviin operaatioihin ja hyökkäyksiin),
  • Sentry Owl (yhteistyöhön yksityisen sektorin firmojen kanssa).

Sherman väittää, että hänet rekryttiin ilmavoimista NSA:n avaruusolento-ohjelmiin hänen saadessaan ELINT-asiantuntijakoulutusta ilmavoimilta, mikä viittaisi siihen, että Project Preserve Destiny oli todennäköisesti Sentry Osprey -ohjelma, johon liittyi yhteistyötä NSA:n ja muiden tiedustelupalvelujen välillä.

Virallisesti lähdettyään eläkkeelle ilmavoimista ja lopetettuaan NSA:lle tehtävän turvaluokitellun työn, Sherman paljasti vuoden 1998 kirjassaan hänen saamansa koulutuksen ja NSA:lle tehtävän työn elektronisen tiedustelun asiantuntijana dokumenttien kera. Shermanin 16 vuotta sitten esitetyt väitteet  siitä, että hän on työskennellyt erittäin korkean turvaluokituksen (“above black”) -ohjelmassa, joka on piilotettu vähemmän luokiteltujen “mustien” ohjelmien joukkoon NSA:lla eivät ole saaneet tukea kuin vasta nyt, kun Snowden on vuotanut dokumentteja. Shermanin väitteet viittaavat siihen, että yhdessä tai useammassa NSA:n kuudesta Sentry Eagle -osastosta on käynnissä avaruusolentoihin liittyviä projekteja, jotka on piilotettu syvälle vähemmän luokiteltujen NSA-peiteohjelmien joukkoon.

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Vuodettuja NSA-dokumentteja:

NSA: avaruusolennot saattavat ottaa ihmisiin yhteyttä korkeataajuisilla signaaleilla

Kansallinen turvallisuusvirasto NSA on varoittanut, että avaruusolennot voivat ottaa yhteyttä ihmisiin korkeataajuisilla signaaleilla asiantuntijoiden väittäessä, että ”me emme ole yksin universumissa”.

Julkiseksi tehty dokumentti otsikolla ”Viestintä Maan ulkopuolisen älyn kanssa” (Communication with Extraterrestrial Intelligence) kuvaa eri menetelmiä, joita avaruusolennot saattaisivat käyttää viestimään kanssamme.

Vetykaasu ”läpäisee avaruuden suurissa pilvissä” ja sillä on oma säteilyn taajuutensa, mikä voi läpäistä Maapallon ilmakehän.

Kehittyneet sivilisaatiot, jotka tietävät jotain radiotaajuuksista, voisivat ymmärtää tällaista viestintää.

Uusi NSA-dokumentti väittää, että 'me emme ole yksin universumissa' (kuva: Getty)
Uusi NSA-dokumentti väittää, että ’me emme ole yksin universumissa’ (kuva: Getty)

Eräs tapa jolla Maan ulkopuoliset sivilisaatiot voisivat tavoitella ihmiskuntaa on signaalien avulla, joiden taajuus on 1420.405752  megahertsiä ja aallonpituus 20.98cm, sanoo NSA.

”Me emme ole yksin universumissa”, NSA:n dokumentissa lukee. ”Muutama vuosi sitten tämä idea tuntui kaukaa haetulta, Maan ulkopuoleisen älyn olemassaoloa ei pidetty tieteentekijöiden keskuudessa uskottavana.”

NSA lainaa Kansallista Tiedeakatemiaa sanoessaan, että kontakti avaruusolentojen kanssa ”ei enää ole jotain mikä on unelmiemme tuolla puolen, vaan luonnollinen tapahtuma ihmiskunnan historiassa, joka mahdollisesti tapahtuu meidän monien elinaikana.”

Dokumentti mainitsee myös tunnetun astronomin sir Bernard Lovellin laskelmat, että ainakin 100 miljoonaa tähteä galaksissamme voisi tukea orgaanista elämää.

NASAn tohtori Su-Shu Huangin mukaan meidän läheisimmällä tähtijärjestelmällä, Alpha Centaurilla, on planeettoja jotka ovat liian nuoria elämälle.

Kuitenkin aurinkokunnat, jotka ovat meistä noin 111 valovuoden päässä, kuten Epsilon Eridani ja Tau Ceti ovat potentiaalisia kandidaatteja elämälle.

”Kaikesta huolimatta, jos meitä kehittyneempiä sivilisaatioita on runsaasti, lähin olisi mahdollisesti ainakin 100 valovuoden päässä; siksi kestäisi 200 vuotta että saataisiin vastaus, seitsemän sukupolvea”, NSA-dokumentti lisää.

Pentagon ilmoitti jokin aika sitten, että se perustaisi uuden viraston tutkimaan UFOja.

Yksikön nimi on Anomaly Surveillance and Resolution Office (ARSO) ja se on tarkoitettu etsimään ja identifioimaan UFOja, joista jotkut voivat olla uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Aiemmin tässä kuussa tieteentekijät väittivät havainneensa planeetan jolla saattaa olla elämää.

He uskovat, että planeetta sijaitsee niinkutsutulla ”asuttavalla alueella” sen omasta auringosta, eli että siellä ei ole liian kylmä tai kuuma jotta elämä voisi siellä selvitä.

 

Artikkelin julkaissut The Sun

 

Muita vuodettuja NSA-dokumentteja:

Pentagon antoi 1500 sivua dokumentteja The Sunille

PENTAGON on neljän vuoden väännön jälkeen  julkistanut 1,574 sivua oikean elämän salaisia kansioita, jotka liittyvät salamyhkäiseen UFO-ohjelmaan.

The Sun Online sai ensimmäisenä kopion kaikista ”tiedostoista, raporteista tai videoista” liittyen Advanced Aviation Threat Identification Programiin (AATIP) joulukuun 18, 2017.

Letter from the Defense Intelligence Agency confirming it is releasing 1,574 pages of filesCredit: DIA
Kirje Defense Intelligence Agencylta joka vahvistaa 1,574 sivun julkistamisen (kuva: DIA)

Me jätimme FOIA-tietopyynnön vain päiviä sen jälkeen, kun tieto salamyhkäisestä ohjelmasta tuli julki.

Nyt viimein yli neljän vuoden odottelun jälkeen Defense Intelligence Agency (DIA) on julkistanut yli 1500 dokumenttia.

Dokumenteissa on valtion tieteellisiä raportteja ja kirjeitä Pentagonille koskien UFO-ohjelmaa.

Dokumenttipino sisältää myös raportteja, joissa tutkitaan UFO-havaintojen biologisia vaikutuksia ihmisiin, esitetään paranormaalien ilmiöiden kokemusten luokittelu ja tutkitaan tieteiskirjallisuustyylistä teknologiaa.

US warship chased by two 'balls of light' UFOs that dodged anti-drone tech

DIA, puolustusministeriön vakoiluosasto, sanoi että ”joitain osuuksia” dokumenteista ”pitää jättää julkistamatta” johtuen yksityisyys- ja luottamuksellisuussyistä.

Mutta virasto lisää, ”DIA ei ole jättänyt julkaisematta mitään kohtuullisen eroteltavissa olevia kohtia dokumenteista, joita ei ole pakko salata”.

FOIA-dokumenttilastiin kuuluu raportteja DIA:n tekemistä tutkimuksista koskien UFO-havaintojen biologisia vaikutuksia.

Vaikutusten listassa on mm. palovammat, sydänongelmat, univaikeudet — ja omituisempiakin tapauksia kuten ”ilmeinen sieppaus” sekä ”selittämätön raskaus”.

Alien first contact 'could destroy religion and spark global chaos'

Raportissa huomautettiin, että usein nämä vammat liittyvät sähkömagneettiseen säteilyyn — ja he liittivät nämä ”voimanlähteiden energiaan”.

DIA:lle valmisteltu raportti varoittaa, että sellaiset kohteet voivat olla ”uhka Yhdysvaltain kansallisille intresseille”.

Ihmisiä on vammautunut  ”altistumisesta anomaalisille kulkuneuvoille, erityisesti ilmassa liikkuville, kun etäisyys niihin on ollut lyhyt”.

Raportti lisää, että tiedossa oli edelleen 42 lääketieteellistä tapausta ja 300 samanlaista ”julkistamatonta” tapausta, joissa ihmiset ovat vammautuneet ”anomaalisen” kohtaamisen seurauksena.

AATIP oli salamyhkäinen Pentagonin ohjelma, joka oli käynnissä vuosina 2007-2012. Ohjelmassa tutkittiin UFOja. Ohjelman paljasti vuonna 2017 tietovuotajaksi ryhtynyt entinen tiedustelu-upseeri Luis Elizondo, joka veti ohjelmaa.

Huikeat Yhdysvaltain armeijan henkilöstön videot selittämättömistä UFO-havainnoista — joita AATIP tutki — julkaistiin myös tuolloin ensi kertaa.

Ohjelman paljastukset olivat askel siihen suuntaan, jossa Yhdysvallat alkaa puhua UFOista avoimemmin — joita he nimittävät tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi (UAP).

Ja ilmiö on muuttunut laitapuolenkulkijoiden sekoilusta vakavaksi tiedusteluhuoleksi, josta puhuvat niin lainsäätäjät, virkamiehet kuin entiset presidentit Barack Obama ja Bill Clinton.

Yhdessä dokumentissa oli raportti, jossa kerrotaan miten luokitella ”anomaalista käyttäytymistä” — kun kohdataan ”kummituksia, isojalkoja, henkiä, tonttuja ja muita myyttisiä/legendaarisia olentoja”: luokka ”AN3”.

UFOn näkeminen avaruusolentojen kanssa olisi luokka ”CE3”.

Poltergeistit, viljakuviot, spontaani tuleen syttyminen, avaruusolentojen sieppaukset ja muut paranormaalit ilmiöt luokiteltiin myös.

Kehittyneen teknologian kuten näkymättömyyden ja mielellä hallittavien robottien tutkimukset olivat myös mukana dokumenttipinossa.

Muihin haltuun saatuihin dokumentteihin kuului viestintä avaruusolentojen sivilisaation kanssa sekä suunnitelmat syväavaruuden tutkimiselle ja sinne siirtokunnan rakentamiselle.

US Senator Harry Reid was key to setting up AATIP

Amerikkalaissenaattori Harry Reid oli keskeinen henkilö AATIP:n perustamisessa (kuva: AP)

Letter from Senator Harry Reid stating that the findings of the programme demand "extraordinary protection"

Kirje senaattori Harry Reidiltä, jossa sanotaan että ohjelman tutkimustulokset vaativat ”epätavallista suojausta” (kuva: DIA)

 

Uudet dokumentit sisältävät kirjeitä senaattori Harry Reidilta — joka pyytää että projekti luokiteltaisiin huippusalaiseksi — sekä alihankkijadokumentteja.

Niissä näkyy miten Bigelow Aerospace Advanced Space Studiesille myönnettiin $12 miljoonan sopimus — ainoa alihankkija joka teki tarjouksen — tutkia ”kehittyneitä ilmailuaseiden uhkia nykyhetkestä 40 vuoden päähän tulevaisuuteen”.

Eräässä vuoden 2009 kirjeessä senaattori Reid kuvaa miten ohjelma oli jo identifioinut ”erittäin arkaluontoisia, epätavallia ilmailuteknologioita”, jotka vaativat ”epätavallista suojausta”.

Hänen pyyntönsä tehdä ohjelmasta ”erikoisluvalla rajattu” hylättiin.

Viime vuonna Pentagon julkisti sen pitkään odotetun raportin siitä mitä se tietää tunnistamattomista lentävistä esineistä, joita armeijan ilmatilassa on havaittu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

Kansallisen tiedustelun johtajan verkkosivuilla julkaistu dokumentti tarkasteli 144:ää raporttia kohtaamisista ”tunnistamattomien ilmailmiöiden” kanssa.

Pentagon on avaamassa uudenlaista virastoa UFOja ja niiden alkuperää  tutkimaan, ja virasto yrittää ”saada haltuun tai hyödyntää” mystisiä aluksia saatuaan rahaa Yhdysvaltain senaatilta.

Tämän uuden viraston nimi on Poikkeamien valvonta- ja ratkaisuvirasto (Anomaly Surveillance and Resolution Office, ARSO).

Se tulee tutkimaan ovatko omituiset alukset, jotka ovat pörränneet Yhdysvaltain armeijan ympärillä, tuntematonta teknologiaa Venäjältä tai Kiinalta, vai ovatko ne mahdollisesti jotain vieläkin hämärämpää.

The files were released by the Defense Intelligence Agency - the spy arm of the Department of Defense

 

Puolustustiedusteluvirasto (Defense Intelligence Agency) julkaisi tiedot

 

Artikkelin julkaissut The Sun