Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Aikooko Trump ottaa UFOt asiakseen?

Presidentti Trump sanoi sunnuntaina lokakuun 11. päivänä 2020, että hän aikoi paneutua “hyvin, vahvasti” tunnistamattomien lentävien esineiden eli UFOjen olemassaolon mahdollisuuteen. Hän esitti kantansa Foxin haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin puolustusministeriön muodostamasta uudesta elimestä, joka tutkii “tunnistamattomia ilmailmiöitä” eli UAP:ta ja tarkkailee raportoituja havaintoja mystisistä lentävistä kappaleista.

 Trump to take on UFOs? POTUS says he will 'take a good, strong look' at whether flying objects exist(Getty Images)

Kun ‘Sunday Morning Futuresin’ juontaja Maria Bartiromo kysyi Trumpilta onko UFOja olemassa, hän sanoi että hän joutuu tarkistamaan asian. “Tarkoitan, että olen kuullut niin. Kuulin tuosta pari päivää sitten. Joten tarkistan asian. Tulen paneutumaan hyvin, vahvasti asiaan”, puolustusvoimain komentaja, joka hetki sitten sai positiivisen koronavirustestituloksen, sanoi. Bartiromon kysymys keskittyi joidenkin puolustusministeriön viranomaisten ilmoitukseen siitä, että Pentagon on perustanut toimikunnan elokuussa tutkimaan UFO-havaintoja. Työryhmä on nimeltään Unidentified Aerial Phenomena Task Force.

“Mutta sanon tämän teille. Me olemme nyt luoneet armeijan jonka kaltaista meillä ei ole koskaan ennen ollut, mitä tulee varusteluun, meillä olevaan varusteluun, aseisiin joita meillä on — ja toivottavasti, Jumalan nimessä, että me emme koskaan joudu niitä käyttämään”, Trump sanoi.

“Venäjä, Kiina, he ovat kaikki kateellisia siitä mitä meillä on”, Trump sanoi, lisäten: “Kaikki rakennettu USA:ssa. Me olemme ne rakentaneet, $2.5 biljoonalla. Mitä toiseen kysymykseen tulee, minun pitää tarkistaa asia. Olen kuullut siitä kaksi päivää sitten itse asiassa.”

Trump on aiemmin ilmaissut skeptisismiä UFOjen mahdollisuutta kohtaan. Viime vuonna hän sai briiffauksen havainnoista, mutta sanoi ettei erityisesti uskonut niihin. Muutama kuukausi sitten presidentti väitti, että hänellä oli salaista informaatiota Roswellista, New Mexicon alueesta joka tunnetaan sen UFO-tapauksesta. Isänpäivän haastattelussa hänen vanhimman poikansa Donald Trump Jr:n kanssa puolustusvoimain komentajalta kysyttiin työskentelisikö hän saadakseen lisäinformaatiota tapauksesta ja paljastaakseen lisää siitä, mutta hän kieltäytyi paljastamasta mitään, ainoastaan lisäsi että se oli kiinnostavaa.

 (Getty images)

Uusia varoitusmerkkejä on ilmaantunut Area 51:n laitamille Racheliin, Nevadaan. Tämä unelias nevadalaiskunta sijaitsee kivenheiton päässä salaisesta amerikkalaistukikohdasta nimeltään Area 51. Paikalliset väittävät omituisia asioita tapahtuvan siellä, muunmuassa UFOjen ilmaantuvan taivaalle ja muiden tuonpuoleisten asioiden olevan peräisin tukikohdasta. Johtuen näistä omituisista olosuhteista, kunnan talous on turismin myötä kasvussa. ”Little Ale Inn” ja ”Area 51” -tutkimuskeskus ovat vain kaksi monista turistikohteista joita kunnalla on tarjota.

Trump perusti avaruusvoimat viime joulukuussa

Viime vuoden joulukuussa Trump allekirjoitti $738 miljardin puolustusbudjetin perustaakseen avaruusvoimat virallisesti. Siitä tuli kuudes asevoimien haara ja ensimmäinen uusi haara ilmavoimien perustamisen jälkeen vuonna 1947. “Avaruus on maailman uusin sotatanner”, Trump sanoi allekirjoitusseremoniassa. “Vakavien kansallisen turvallisuuden uhkien keskellä Amerikan etumatka avaruudessa on absoluuttisen tärkeä. Ja me johdamme, mutta me emme johda tarpeeksi. Pian me tulemme johtamaan todella paljon”, hän lisää.

(Toim. huom. Miksi Trump sanoi näin? Että pian johdetaan todella paljon? Onko USA:lla ulkoavaruuden liittolaisia? Keitä nämä liittolaiset ovat? Ovatko ne liskoja?)

UFO-havainnot ovat yleinen näky USA:ssa. Viime kuussa entinen laivaston lentäjä paljasti kuuluisan väitetyn havaintonsa Kalifornian rannikolla vuonna 2004. Komentaja David Fravor sanoi nähneensä Tic-Tac -pastillin muotoisen kappaleen tekemässä ilmaliikkeitä marraskuun 10. päivänä, jotka hänen mukaansa eivät olleet sellaisia mihin mikään ihmisten teknologia kykenisi. “Se ei ollut niinkuin että olisimme nähneet sen ja se olisi kadonnut tai valot vilahtaisivat taivaalla ja sitten se menisi pois — me tarkkailimme sitä kristallinkirkkaana päivänä neljän koulutetun tarkkailijan voimin”, Fravor sanoi haastattelussa venäläis-amerikkalaisen tubettajan ja MIT:n tutkijan Lex Fridmanin kanssa. Hän jopa väitti, että ilmailmiöt olivat “sotatoimissa” häiritsemällä hänen sotilastutkaansa kun hän yritti jäljittää UFOa. Hän sanoi, että kappale olisi voinut tulla jopa toiselta planeetalta. “En pidä vihreiden miesten ajatuksesta, mutta mielestäni me emme ole kehittäneet sitä… mielestäni asioita voi peitellä vain jonkin aikaa. Tämä on jättiläisharppaus teknologiassa”, hän sanoi syyskuun 8. päivän haastattelussaan.

UFO-havaintojen määrä on kasvanut pandemian aikana

UFO-havaintoja on raportoitu enemmän pandemian keskellä, National UFO Reporting Center (NUFORC) on saanut tietää 51 prosenttia suuremmasta määrästä omituisia kohtaamisia tähän mennessä vuonna 2020 verrattuna samaan aikaan aiempana vuonna. Keskus on kirjannut 5 tuhatta tapausta tänä vuonna, joista 20 prosenttia raportoitiin huhtikuussa. Laivasto on myös julkistanut kolme arkistoitua UFO-videota samssa kuussa. NUFORCin johtaja Peter Davenport kertoi Wall Street Journalille viime kuussa, että hän on saanut 25-50 puhelinsoittoa päivässä hänen Washingtonin asuntoonsa ihmisiltä, jotka väittävät nähneensä UFOja. Puhelin so niin vimmatusti, että hän on joutunut laittamaan äänet pois saadakseen nukutuksi.

Tammikuussa tutkimusyritys Ipsos julkaisi galluptulokset, minkä mukaan 57 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että muilla planeetoilla universumissa on älykästä elämää. 45 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että UFOt ovat vierailleet Maapallolla, sanoo gallup.

 

Artikkelin julkaissut meaww.com

 

Harry Reid: Valtio salasi UFOja vuosia

Entinen senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid (D-Nev.) vahvisti, että Yhdysvaltain hallitus oli piilotellut keskeisiä yksityiskohtia UFOista vuosia.

“Miksi liittovaltion hallitus kaikki nämä vuodet on salannut, jarruttanut kaikkea, pysäyttänyt sen, mielestäni se on erittäin, erittäin pahaksi maallemme”,  Reid sanoi uudessa dokumentissa “The Phenomenon”, jonka on ohjannut James Fox.

 

“Sanotteko, että on olemassa näyttöä siitä että edelleenkään asiaa ei ole paljastettu?”, Fox kysyy.

“Sanon että suurinta osaa ei edelleenkään ole paljastettu”, Reid vastaa.

Filmi tutkii UFO-havaintojen historiaa USA:ssa ja ulkomailla, mm. uusia yksityiskohtia laivaston pilottien kohtaamisista rannikolla. Se käsittelee myös vuoden 1967 raporttia jossa esine ilmaantui amerikkalaisen ohjustukikohdan ylle samaan aikaan kun 10 ohjusta meni toimintakyvyttömäksi.

“Jos niitä olisi pitänyt presidentin laukaista, hän ei olisi voinut tehdä niin”, Reid sanoo filmillä.

Reid, joka oli yksi lainsäätäjistä salaisen mutta sen jälkeen lopetetun valtion UFO-ohjelman taustalla, on alkanut yhä äänekkäämmin puhua ilmiöstä virastaan lähtönsä jälkeen. Hän kuitenkin vaati todisteiden julkistamista Maan ulkopuolisista esineistä, kirjoittaen elokuussa Twitteriin että hän aluaa asiaa tutkittavan ja että “meidän tulee pitää kiinni tieteestä, ei vihreiden miesten saduista.”

Hän pysyi kannassaan uudessa elokuvassa.

“Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä siitä miksi ne ovat täällä. Mutta eikö meidän tulisi ainakin olla investoimassa rahaa ilmiön tutkimiseen?” hän kysyi. “Vastaus on ‘kyllä.’”

Entinen Huffington Postin toimittaja ja UFO-asiantuntija Lee Speigel oli toisena käsikirjoittajana ja tuottajana filmille, minkä hän sanoi kestäneen seitsemän vuotta valmistua.

“Oletpa sitten UFO-uskovainen tai debunkkaaja, tai et vielä ole päättänyt mitä mieltä olet, on tärkeää esittää tarkkaa informaatiota siitä mikä mahdollisesti vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen kaikissa maissa ja kaikkien kansalaistemme turvallisuuteen planeetallamme”, Spiegel sanoi.

The Phenomenon” on tällä hetkellä katsottavissa maksullisen videopalvelun kautta.

 

 

ARtikkelin julkaissut Huffington Post

Project Beta: Paul Bennewitzin tarina

Jos on syytä kyseenalaistaa alkuperäisen AQUARIUS/MJ-12 -dokumentin informaation tarkkuutta sekä kaikissa viimeaikaisissa dokumenteissa esitettyjä tietoja MJ-12:sta, tarkoittaako tämä loogisesti sitä, että vuoden 1980 Kirtland/Bennewitz-tapaukset tulisi nähdä kyseenalaisina? Kuka tahansa yksittäinen UFOjen näkijä on aina jonkin verran kyseenalainen, tämän takia me etsimme monia silminnäkijöitä ja muuta tukevaa todistusaineistoa. Jos Richard Doty tai Paul Bennewitz olisivat yksin raportoineet nämä tapaukset, silloin Kirtlandin tapahtumat eivät olisi muuttuneet niin isoksi asiaksi kuin ne nyt ovat. Kuitenkin tuolloin oli useita henkilöitä mukana sekä dokumentteja edeltävissä tapahtumissa että valmistelemassa itse dokumentteja. Lyhyt tiivistelmä tapauksesta kuuluu seuraavasti:

Alkuvuonna 1980 Paul Bennewitz tarkkailee ja filmaa kappaleita, jotka hän on havainnut maassa ja ilmassa Kirtlandin ilmatukikohdassa sekä Manzanon koealueella. On raportoitu, että hänen vaimonsa oli myös mukana näkemässä omin silmin ensimmäiset laskeutumiset, jotka Paul näki ja kuvasi Coyote Canyonin alueella. Tämän jälkeen Paul otti yhteyttä Earnest Edwardsiin Kirtlandin turvallisuuspoliisissa, joka seuraavan muutaman kuukauden ajan huolestui ja pyysi Manzanon asevaraston alueen vartijoita raportoimaan hänelle kaikista ilmassa näkyvien valojen epätavallisista havainnoista. Elokuussa 1980 kolme vartijaa raportoivat havainneensa ilmavaloja, jotka laskeutuivat Sandian sotilasalueelle. Tämä on ensimmäinen havainto, joka on kuvattu Richard Dotyn allekirjoittamassa valituslomakkeessa. Edwards raportoi havainnon Dotylle tietämättä siitä, että Doty oli jo kuullut siitä Russ Curtisilta (Sandian turvallisuuspäällikkö), että Sandian vartija havaitsi levynmuotoisen kappaleen erään rakennuksen lähellä minuutteja sen jälkeen kun kolme Manzanon vartijaa tekivät havainnon. Doty otti nämä raportit ja useita muita hänen valituslomakkeeseensa ja lähetti raportin AFOSIn päämajaan Washingtoniin.

Tästä eteenpäin monia muita henkilöitä tulee mukaan. Bennewitz kutsuttiin tapaamiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan, jossa useat korkea-arvoiset ilmavoimien upseerit ja Sandian viranomaiset olivat paikalla. Heihin kuului mm. prikaatinkenraali. Earnest Edwards on varmentanut, että kolme vartijaa hänen komennossaan ovat raportoineet kuvatun tapauksen, ja että tapaaminen pidettiin. Bennewitz varmensi, että Doty ja Jerry Miller tulivat hänen kotiinsa katselemaan materiaaleja, ja että tämän saattoi varmentaa myös Thomas A. Csehin allekirjoittamalla dokumentilla, joka on tukikohdan tutkimusosaston johtaja. Lopuksi mainittakoon, että on olemassa kokonainen dokumenttipino, jonka AFOSIn päämaja on julkaissut ilmavoimien peiteidentiteetillä, joka kuvaa näitä tapahtumia.

Fenwick: ”Miten vanha John [Lear] muuten on?”

Mickus: ”Hän on about sinun ikäisesi, viisissäkymmenissä. Hän puhuu SDI:sta aseena EBEjä vastaan.””

Fenwick: ”Joo, tottakai se on. Se on hyvin tiedossa eräiden ufologien piirissä.”

Mickus: ”Voisitko sitten kertoa lisää?”

Fenwick: ”Okei. Osa teknologianvaihdantaa, joka alkoi vuonna 1975, oli [että] SDI annettiin amerikkalaisille.”

Mickus: ”Mikä… laserit, partikkelisäteet?”

Fenwick: ”Niin, kaikenlaista sellaista. Pieni määrä annettiin mentaalisesti… 1930-luvulla Bertrand Russelille ja Albert Einsteinille, liittyen stealth-teknologiaan. Joka kulminoitui ’Philadelphia-kokeeseen’. Se oli stealth-teknologiaa, mutta alus… [oli] näkymätön tutkassa, ei näkymättömyys… näkymätön tutkassa. Ja sitä jatkettiin. Ja sitten sopimuksella, heille annettiin lisäinformaatiota vuonna 1975 siitä miten todella asentaa stealth-teknologia, ja lisäksi ’Tähtien Sota’-järjestelmä. Oletettavasti ’hyvät tyypit’ ovat saapumassa planeetalle, ja ’Harmaat’ haluavat ajaa ne pois käyttäen Tähtien Sota -teknologiaa. Tähtien Sota ei ole Neukut vs. Jenkit. Se on Harmaat vs. Pohjoismaiset eli pitkät jätkät. Siinä kaikki. Se on peiteoperaatio. Tämä yksi niistä jutuista mistä John Lear puhui, ja Linda Howe… sekä eräs kaveri Arizonassa jolla on tiedelaboratorio Kirtlandin ilmatukikohdan vieressä.”

Mickus: ”Tiedätkö labran nimen?”

Fenwick: ”Kyllä, ’thunder’. Tri. Paul Bennewitz, joka on sähköinsinööri. Hän oli mukana Kirtlandin havainnoissa ja niin edelleen. Hän mainitsi tuon ’varastetun telexin’, ottaneensa valokuvia UFOista ja niin edelleen… filmin, hän filmaa niitä.”

Mickus: ”Tämä on se telex jonka Moore oli myöhemmin esittänyt?”

Fenwick: ”Kyllä. Hän kirjoitti sen talteen…..”


PROJECT BETA

Kirjoittanut tri. Paul bennewitz

Seuraavassa on keskeisiä merkkipaaluja, joita on havaittu tai saavutettu jatkuvan avaruusolentojen intervention tutkimuksessa. Tutkimus rajoittuu New Mexicoon.

1) Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvontaa & tarkkailua D.F.:llä 24 tuntia päivässä, sekä 6000 jalkaa filminauhaa, avaruusolentojen aluksista.

2) Avaruusolentojen kommunikaation ja videokanavien sekä löytäminen että purkaminen.

3) Jatkuva videovastaanotto avaruusolentojen aluksesta ja maanalaisista tukikohdista ruudulle; tyypillisiä avaruusolentoja, humanoideja ja joskus homo sapiensilta näyttäviä.

4) Tapauskuvaus kohtaamisen uhrista New Mexicossa, mikä johti kommunikaatioyhteyteen ja havaintoon siitä, että ilmeisesti kaikki avaruusolentoja kohdanneet uhrit ovat tahallaan implantoitu, ja heillä on tästä merkkinä ilmiselviä naarmuja. Uhrit on aivokuvattu. Viisi muuta tapausta on varmistettu.

5) Saatu suora kommunikaatioyhteys avaruusolentoon käyttämällä tietokonetta, ja heksadesimaalikoodikommunikaation muoto ilmeisesti saatiin luoduksi. Avaruusolentojen kommunikaatioyhteydellä saatiin selville maanalaisen tukikohdan todellinen sijainti.

7) Tätä seuranneet ilma- ja maavalokuvat paljastivat laskeutumispylonit, alukset maanpinnalla, sisäänkäynnit, sädeaseet ja laukaisualustat, jossa avaruusolennot maanpinnalla tukivat aluksia sähköstaattisesti; ne latasivat sädeaseita myös ilmeisesti sähköstaattisesti.

8) Ristikorrelaatio ja triangulaatiosovitus jne. virallisiin NASAn korkean resoluution cir- (color IR, väri-infrapuna) filmeihin vahvisti tukikohdan sijainnin, ja se johti amerikkalaisten sotilastoiminnan mukanaolon paljastumiseen, mistä saatiin selville tarkat koordinaatit ja amerikkalaistukikohdan pohjapiirros.

9) Aiempi avaruusolentojen kommunikaatio on viitannut armeijan mukanaoloon ja siihen seikkaan, että USA:n ilmavoimilla oli alus, mutta johtuen avaruusolentojen psykologian tutkimuksista tämä sivuutettiin tuolloin.

10) Tämän seurauksena avaruusolennot kommunikoivat seuraavan varmennuksen cir-kuviin, että oli olemassa alus; itse asiassa enemmän kuin yksi — että kaksi oli haaksirikkoutunut ja jätetty sikseen ja yhtä oltiin rakentamassa — tämä alus toimi atomivoimalla ja se lentää.

11) Saatiin tietää, että kaksi naista ja poika Teksasin Austinin lähellä altistuivat vakavalle säteilylle lähietäisyydeltä ja aluksen nähtiin liikkuvan länteen helikoptereissa. Tämän lisäksi asiaan liittyy kuluja.

12) Tutkimuksen aikana kuvatun liikkuvan kuvan tarkastelu paljasti, että amerikkalaisalus tai siltä näyttävä lensi avaruusolentojen mukana. Nämä sopivat cir-filmiin, jossa voidaan nähdä kaksi maanpinnalla, sekä myöhemmissä maanpinnalla otetuissa valokuvissa sen jälkeen kun tukikohta oli hylätty.


Tietokonekommunikaatio ja jatkuva kanssakäyminen avaruusolentojen kanssa tällä tavoin ilman suoraa kohtaamista on antanut kohtuullisen selvän kuvan avaruusolentojen psykologiasta, niiden logiikasta ja loogisista metodeista sekä niiden pääasiallisesta aikeesta.

On tärkeää huomata heti kättelyssä petkuttaminen, eikä niillä ole mitään aikeita solmia rauhaa. Ne järjestivät sopimuksen.

Oikeasti ne tuppaavat valehtelemaan, kuitenkin niiden muisti valheille ei ole pitkä ja suora tietokoneanalyysivertailu paljastaa tämän faktan. Siksi paljon valoa paistaa risukasaan ja tästä saadaan selville totuus. Tämän raportin aikeena ei ole kritisoida tai osoitella sormilla. Selvästikin avaruusolennot toimivat meidän logiikallamme eikä avaruusolentojen, ja niin tekemällä he ovat ilmeisesti viattomasti kävelleet ansaan. Avaruusolennot ovat kertoneet, että ’Harmaat’, sopimuksellaan USA:n valtion kanssa, olivat edelleen järkyttyneitä heidän ensimmäisen kahdeksan kanssaolentonsa kiinniotosta ja tämän jälkeisestä kuolemasta.

Toinen ryhmä, joka kutsuu itseään tietokoneen kielellä ’oransseiksi’ — Archeleta-vuorella — suoraan länteen amerikkalaistukikohdan eteläpäädystä ja lähellä niinkutsutun ’timantin’ luoteispäätyä, joka on päälaskeutumisalue, mahdollisesti siksi koska se näyttää siltä kaukaa katsottuna. Archeletan vuorenhuippualueella kaakossa ei ole nimeä; kutsun sitä etelähuipuksi. Tukikohta ulottuu tästä huipusta pohjoiseen kallioseinämän reunalle suuren metalliseoskupolin ohi, joka on 38 jalkaa läpimitaltaan, jossa on 20 jalan aukko sen huipulla.

Perustuen ilmavalokuviin, joiden aikana avaruusolento saatiin kuvattua laukaisutoimissa, arvailisin että kyseessä on maanalainen laukaisulaitos. NASAn cir-filmissä näkyy kupoli, rampilla. Tämä on saman kokoinen kuin minun ’79 Lincoln-autoni.

Pyörillä kulkevat kulkupelit sekä moottorikelkoilta näyttävät koneet voidaan nähdä cir-kuvissa, autoja ja kuorma-autoja, rekkoja ja jeeppejä. En usko, että avaruusolennoilla on pyörillä kulkevia laitteita — ihmisillä on.

Useita tiebarrikaadeja on pohjoiseen päin ulottuvalla tiellä. Nämä ovat paikkoja, jotka on merkitty 26 jalan mittaisilla X:llä (X tarkoittaa joko X:ää, Q:ta tai Z:aa) ja siellä on huoltolaitoksia, tankkeja jne. Lisäksi näkyy ilmeinen perusta helikopterin laskeutumisalustalle, ihmisasutusta ja musta limusiini, jonk jäljet johtavat länsitielle. Jos minun tulisi arvata, arvioisin että mustat limusiinit ovat CIA:n. Tämä on vain muutama niistä asioista, joita löytyi syyskuun 8. päivänä 1978, ja ne on tässä mukana vain informatiivisuuden takia. Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen.

Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. Lisää on tulossa. Raportti siitä miten alkuvaiheen kontakti saatiin. Avaruusolennot kertoivat asiansa, ja ei ole varmaa pitääkö se täysin paikkansa.

Tietokonekommunikaatio mahdollistaa jatkuvan kirjanpidon siitä mitä on sanottu, sekä niistä olosuhteista mitkä ’soittavat avaruusolentojen kelloja’. Tämä on arvokasta dataa.

BETA-RAPORTTI

1) Kaikkein tärkeimpänä, avaruusolennot eivät salli kenenkään abduktoidun päästä menemään ilman implanttia. Implantin asettamisen jälkeen tieto siitä pyyhitään. Kaikki indikaattorit viittaavat siihen, että kommunikointi avaruusolennoille ei voi tapahtua ilman implanttia (poikkeuksena binäärin ja tietokoneen käyttö). Tämä viittaa mahdolliseen välittömään uhkaan tai vaaraan kaikille.

Syyt implantille ovat sekä kieli että kommikaatio ajatuksen avulla (ilmeisesti telepatiaa käyttämällä ei ole kielimuuria) sekä avaruusolennot täydellinen ja absoluuttinen kontrolli ihmisestä ohjelmoimalla säteen avulla tai suoralla kontaktilla.

Olen testannut tätä ja havainnut, että tämän ohjelmoinnin aikana henkilö on täysin avaruusolento. Jos tämä on koskaan tapahtunut armeijalle… minun ei tarvitse syventyä mahdollisiin seuraamuksiin. Uhrin ’kytkintä’ voidaan kääntää koska hyvänsä ja samaan aikaan he ovat ’käveleviä kameroita ja mikrofoneja’ jos avaruusolennot haluavat kuunnella uhria jollain heidän säteistään. USA:ssa ei ole mitään salaista aluetta tällaisissa olosuhteissa. Ne voidaan löytää ja niitä voidaan katsella röntgensäteellä.

2) Kaikki avaruusolennot — ihmismäiset tai humanoidit — täytyy olla implantoitu. Ilman niitä kommunikaatio ei ole mahdollista. Voitaisiin sanoa, että jos henkilö sanoo, että hänellä on ajatuksen avulla kommunikaatiota avaruusolennoille, hän mahdollisesti on saanut implantin. Hän voi myös väittää olevansa erittäin psyykkinen ja kyetä todistamaan tämän. Linkki-implantilla henkilö saa tietoa ilman, että hän on tietoinen sen alkuperästä.

3) Avaruusolento, joko kehittymällä tai sen takia että humanoidi on tuotettu, on taipuvainen huonoon logiikkaan (huonoon Maapallon logiikan mukaisiin standardeihin), joten he eivät ole erehtymättömiä.

Itse asiassa, ne vaikuttavat olevan herkempiä ja heikempiä kuin normaali homo sapien. Avaruusolennolle mieli on tärkein, ja siinä on suuri heikkous mistä puhutaan myöhemmin.

4) Niihin ei pidä luottaman.

5) Nämä avaruusolennot, josta nyt puhutaan, tappavat sädeaseilla. Ihmiselle siitä on seurausta 3 cm – 4 cm purppuran värinen reikä. Seuraamukset karjalle ovat samat, purppura reikä jonka ulkopuolella on palaneita reikiä.

6) Karjan silpomiset — ilmeisesti humanoidit syövät ravintoa, joka on tehty ihmisen tai karjan materiaalista tai molemmista, ja se tuotetaan käyttämällä kohdattujen naisuhrien munasoluja. Avaruusolennot kutsuvat syntyneitä sikiöitä elimiksi. Kasvuaika on arviolta yksi vuosi.

Avaruusolennot poimivat ja ’leikkaavat’ (niinkuin he sitä nimittävät) monia ihmisiä joka ilta. Jokainen implantoitu henkilö on ilmeisesti valmis heidän ’kytkimensä’ vääntämiseen. Se ovatko kaikki implantit täysin toimivia, sitä en voi ennustaa, mutta varovainen arvio on, että ainakin 300 tuhatta ihmistä on saanut implantin USA:ssa ja ainakin 2 miljoonaa ympäri maailman.

Aseet ja luontaiset heikkoudet

Aseistus on yksi keskeisistä asioista avaruusolentojen nykytilassa jota vastaan meillä ei ole tehokasta hyökkäystä. Helposti sitä tarkastelee heti kättelyssä (minä tein niin) heidän koneitaan ja sanoo, että ei ole mitään puolustusta tai hyökkäävää. Sitä on niin hämmentynyt nopeudesta, näkymättömyyden kyvystä ja ’verhoutumisesta’, sekä heidän salaisista kyvyistään joista tässä ei puhuta. Erityisesti sädeaseet ovat itsessään suora uhka.

Tarkastellaampa sitä mikä tämä ase on. Se on sähköstaattinen ase, joka tuottaa jännitettä plasmalla — sekä sisäinen tallennusväline — ja joka käy pulssivoimalla. Säde, joka on täysin tehokas ilmakehässä, voidaan kuormittaa vedyllä tai hapella. Maksimikantama tuntuu olevan noin 2 kilometria jos on kuiva sää. Se kykenee rajattuun määrään täyden latingin purkauksia — toistuvasti, joten sitä pitää ladata aina uudelleen. Jos sataa, ase muuttuu tehottomaksi ja lataus purkautuu.

Alusten aseet

Levyissä ja lautasissa asekeskuksen maksimikantama on 200 metriä, jossa kohtaa se saa aikaan maaperän myllääntymistä. Kun se ammutaan, se ampuu sekä eteen että taakse lennon aikana.

Käsiaseet

Arvio, joka perustuu näköhavaintoon vahingosta: käsiaseet ovat kuolettavia lähietäisyydellä. Yhden metrin päässä arviolta yli 1600 Fahrenheitin lämpötila; se voi höyrystää metallia.

Lentokoneen haavoittuvaisuus

KAIKKI MEIDÄN KONEEMME VOIDAAN AMPUA ALAS

Ebow-aalto tai ruutu tai molemmat tuovat lentokoneen alas. Sama taktiikka toimii myös avaruusolentojen alukseen, ne ovat suhteellisen heikkoja. Ne voidaan tiputtaa salamalla tai millä tahansa metodilla joka vaikuttaa niiden työntövoimajärjestelmään.

Avaruusolentojen komentojärjestelmä

Johtuen avaruusolentojen käyttämästä logiikasta, keskeisiä päätöksiä ei voida tehdä ilman korkeampaa hyväksyntää. Kaikki ovat alaisia, ja kuitenkin vaikuttaa siltä että edes tämä ei ole viimeinen auktoriteetti. Viiveet ovat pitkiä. Miten pitkiä viiveitä esiintyy taisteluolosuhteissa, se on epävarmaa.

Johtuen tästä kontrollista, ’Harmaiden’ tekemät yksilölliset päätökset ovat rajoittuneet. Jos ’suunnitelma’ menee vähänkään ohi tasapainon tai kontekstin, he menevät sekaisin. Tämä vastassaan mahdollisesti heidän luomansa humanoidit ovat ensimmäisiä jotka murtuvat ja lähtevät pakoon.

Psykologiset tekijät

Psykologisesti tällä hetkellä niiden moraali on maassa. Riveissä on selvää kapinointia — jopa humanoidien keskuudessa. Kommunikaatio voi pahentaa ongelmaa johtuen niiden omasta sisäisestä mielen haavoittuvaisuudesta, ja siinä on niiden pääasiallinen heikkous. Faktioiden välinen tai yksilöllinen ’luottamus’ tuntuu puuttuvan, joten keskinäinen epäily on yleistä. Ne ovat erittäin erillään tasoilla, ’alataso’ ei kehtaa ryhtyä konfliktiin ylemmän tason kanssa, tai se voi tarkoittaa kuolemaa. Kuolma humanoidille voi tarkoittaa joko fyysistä kuolemaa tai ohjelmoinnin purkua. Tästä johtuen ne pelkäävät myös kuolemaa. Se on psykologinen etu meille.

Työntövoimasta ja lisää heikkouksia

Suurin osa aluksista toimii varauksella. Tuo lähde kuluu loppuun ja se pitää ladata. Alukset voivat ladata toisiaan, mutta ainoastaan varauksen tasapainoon asti. Tämä tehdään antenninkaltaisilla ulokkeilla ja varaus jaetaan meidän varhaisten konservaatiolakien mukaan. He voivat ladata sähkölinjoista, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ilman omaa tukikohtaa ja latauskykyä, arvioidaan että kaikki alukset tulisivat alas kuudesta kuukaudesta vuoteen, ellei tukialus kulketa niitä pois, joka kykenee avaruusmatkailuun. Levyt ja lautaset yleisesti eivät voi lentää avaruudessa johtuen niiden lentotavasta. Niiden voimavirta kestää kauemmin kuin niiden sisällä olevat matkustajat.

Vesivarannoista riippuvat tukikohdat

Mt. Archeletan tapauksessa he ovat riippuvaisia Navajo-joesta vedensaannissa, ja vesi heille tarkoittaa puhtaasti elämää. Ilman vettä ei ole sähköä, ilman sähköä ei ole happea tai vetyä jota heidän aluksensa käyttävät. Vesi myös ylläpitää kehon elimiä ja on tarpeen ruoan kehittämiseksi karjan ja ihmisten osista.

Suunnitelma heidän vesivarantojensa tuhoamiseksi ja sen tulokset

Yläjuoksulla on pato ja vedenottopaikka, joka voidaan täysin laittaa poikki ja vesi voidaan juoksuttaa Chamaan, New Mexicoon. Jos tämä tapahtuisi, ainakin kolme heidän sisäisistä tukikohdistaan menisi matalaksi. He mahdollisesti voisivat käyttää atomivoimaa välillä, mutta tämä olisi ongelmallista ilman jäähdytysvettä. Kun tukikohtia painostetaan laaja-alaisesti, kaikki levyt ja lautaset nousevat ilmaan.

Vastasädeaseen kehittäminen

Thunder Scientific Company Albuquerquessa, joka on eräs yrityksistäni, on kehittänyt sädeaseiden prototyyppia. Tähän päivään mennessä tehdyt testit kertovat, että ne toimivat varsin hyvin. Ase penetroi sekä heidän suojansa että maaperän. Levy, kun se on etäisyydellä, alkaa purkaa varaustaan. Tämän korjaamiseksi he joutuvat käyttämään lisävirtaa. Metalliseos. He eivät voi suojata itseään siltä millään tavalla. Lopuksi, johtuen aivoimplanteista, heidän aseensa käyvät heihin itseensä mentaalisesti; heidän päätöksentekokykynsä heikkenee ja se johtaa melkein välittömään hämmennykseen, erityisesti humanoideilla. Minun aseeni kantomatka ylittää heidän nykyiset aseensa.

Logistiset suunnitelmat

Alkuvaiheen logistiikka kertoo, että suunnitelma tulee toteuttaa seuraavasti:

Tämä suunnitelma ei pidä sisällään kaikkia vaatimuksia ja turvavalmisteluja, joita maavoimat tekisivät; kuitenkin jos ilmavoimien tiedustelu haluaa tämän raportin lähestymistapaa käyttää, jokainen merkittävä vaatimus käsitellään erikseen.

Hyökkäys tulee suunnata melkein täysin maaperään, sillä aluksien käynnistysongelmat tulevat vastaan. Kaikki sähköiset laitteet tulee ’kovettaa’ tietyillä tekniikoilla ennen toteuttamista. Tämän informaatio on varmistettu salakuuntelemalla heidän kommunikaatiokanaviaan, mitä heikkouksiin tulee.

OHJELMA TOTEUTETTAISIIN VAIHEITTAIN:

(I) Ensimmäinen vaihe — suunnittelu ja logistiikka — sisältäisi jatkuvaa lopullisen asetyypin toteuttamista ja testaamista esituotantovaiheessa. Ainakin 50 asetta tulisi suunnitella tuotettavaksi. Lisäyksiköitä tulisi olla varalle. Esituotantovaiheeseen pääsy kestäisi arviolta vuoden. Thunderin tiimi tulisi järjestäytymään ja toteuttamaan tämän. Ydintyön tulisi tekemään sivuliike Bennewitz Labs.

HYÖKKÄYS TOTEUTETTAISIIN VAIHEISSA:

1) Ensimmäinen proseduuri olisi sulkea padon portit Navajo-joen yläpuolelta. Tämä pato pidettäisiin suljettuna koko ajan. Eräässä luolastossa on sisällä pieni pato veden säilyttämistä varten. Sen kapasiteetti on pieni. Alajuoksulle mentäessä löytyy purkupaikka, joka tulisi olla suljettu, mikä saa aikaan sen että jätevesi täyttää luolastot. Vesi vakuumipumpataan sähköstaattisin keinoin joesta. Lyhyellä etäisyydellä ase vie pois tämän kyvykkyyden.

2) Kun vettä ei ole ollut vähintään neljään viikkoon, olosuhteet ovat romahtaneet. Psykologinen shokki on äärimmäisen tehokas avaruusolentoihin: tästä voidaan hyötyä nopealla toiminnalla tai suunnitelmallisella poikkeamisella normista. Ainakin kolme tukikohtaa tulee menemään matalaksi.

3) Jos he toimivat normaalin kuvion mukaisesti paineen alaisena, he laukaisevat suurimman osan, tai kaikki, aluksensa.

4) Ennen veden poikki laittamista tulisi viedä aseita strategisiin sijainteihin ja aktivoida ne tietyllä ennaltamääritellyllä tavalla, mikä riippuu loppuaseen sijaintipaikasta.

5) Tämä syö välittömästi tehoa ilmassa olevilta avaruusolennoilta.

6) Johtuen näiden avaruusolentojen sisäisistä psykologisista tekijöistä, paljon voidaan tehdä keskellä päivää ilman, että tarvitsee tehdä harhauttavia hyökkäyksiä. Useimmissa olosuhteissa ne yrittävät ahdistella mutta eivät hyökkää avoimesti.

7) ennen operaatiota avoin tietokonelinkki tulee olemaan toiminnassa jatkuvaa psykologista kuulustelua varten.

8) Jossain kohtaa, riippuen taistelutilanteesta, puolustusvoimien liikekannallepano alkaaa. Tämä liikekannallepano tulisi tapahtua lähes välittömästi tietyissä erikoisolosuhteissa, joista voidaan neuvotella.

9) Asejärjestelmät tulisi pitää virroissa. Tällä tavalla levyt pidetään ilmassa. Ne eivät voi laskeutua väliaikana jolloin systeemi on toiminnassa.

10) Kun asetta käytetään tietyllä moodilla, maassa olevien aseiden ja ilmassa olevien levyjen varauksen purkamisen lisäksi mielen sekaannus ja häiriötila kasvaa tukikohdassa ja maan alla olevissa. Neljän tai viiden viikon jälkeen kaikki heidän aseensa ovat täysin purkautuneet varauksesta ja virta on poikki tukikohdista. Suurin osa henkilökunnasta tulisi olla täysin toimintakyvytöntä. Ruoantuotannon tuottaminen on lakannut ja kriittiset prosessit on pilalla. Kaikki sikiöt tulisi olla kuolleet ja kaikki happi ja vety loppu.

11) Perustuen kerättyyn dataan prototyyppiaseista täyden voiman aseilla ei pitäisi olla mitään ongelmaa pitää levyjä etäällä. Monissa tapauksissa jotkut hajoavat ensimmäisen 48 tunnin sisällä ilman suoraa iskua.

12) Tässä kohtaa standardiaseteknologia ja logistiikka otetaan käyttöön sen verran kuin siihen suuntaan halutaan aiheuttaa vahinkoa.

13) Kommunikaatiota voidaan käyttää läpi konfliktin määrittämään status ja loppua kohden pyrkiä saamaan ne antautumaan. Jos vastausta ei synny, voidaan paikka eristää ja odottaa.


Tiivistelmä

On tärkeää huomata, että alkuvaiheen toteutus tietokonekommunikaatiosta ei ollut tarkoitus olla avaruusolennoille puhumista varten ’huvin vuoksi’, vaan se oli tarkoitus olla työkalu tutkia, syvällisesti, avaruusolentoja pitkällä tähtäimellä ilman tarvetta fyysiselle kohtaamiselle, ja määrittää mahdolliset heikkoudet ja vahvuudet.

Aseteoria ja -prototyypit rakennettiin hyödyntämään ja testaamaan kahta keskeistä heikkoutta, jotka löydettiin. Tämä talon sisäisesti rahoitettu ohjelma on ollut kallis, yli $200,000; kansakuntamme puolesta ja edustavimmalla tavalla toteutettu kuin vain inhimillisesti mahdollista.

(1) Pääheikkous, joka havaittiin, oli tasan tarkkaan se minkä avaruusolennot olettivat olevan heidän keskeisin vahvuutensa — mielen manipulointi ja kontrolli.

(2) Vaikka heidän aluksensa vaikuttavat varsin hienoilta, niissä on myös heikkouksia, yksinkertaisesti johtuen lentämisen menetelmästä ja ainutlaatuisesta tavasta.


Tämän raportin tarkoitus ei ole vihjata, että yleinen ongelma ratkeaa näiden tukikohtien haltuunotolla. Selvästikään se ei ratkea, mutta se on hyvä alku, joka perustuu ennustettuun onnistumisprosenttiin. Sen tarkoitus ei ole vihjata, että tämä tietty avaruusolentojen rotu ja heidän humanoihityöntekijänsä eivät taistelisi; ne voivat taistella, mutta niiden taipumus on yleensä päinvastainen. Tämä oletus on keskeinen. Ilman sitä niiden tehtävä on pahasti ongelmissa. On huomattava, että nämä eivät ole ainoastaan tukikohtia Maassa, on myös muita. Tyypillisten loogisten tietojen tukema konservatiivinen arvio on, että ei ole epärealistista sanoa, että ekosfäärissämme ja sitä ympäröivässä avaruudessa on yli 50 tuhatta avaruusolentoa. Jotkut meistä tulevat menettämään henkensä. Tämä on selvää. Lopullisen menestyksen avain on, että avaruusolennot kunnioittavat voimaa.

Niiden kanssa tehokkaine keino on periksiantamattomasti jatkaa niiden puolustuksen näykkimistä ilman antautumista. Kun tukikohdat on kaikki menetetty, jotka on kestänyt vuosia rakentaa, uskotaan, että niiden tehtävä tulee suuresti heikkenemään ja hidastumaan.


Me viattomaan ihmistapaamme neuvottelimme ensikertaa kompromissin — me otimme liian vähän ilman suuria suojia ja annoimme liian paljon. Me emme saa tämän antaa tapahtua uudestaan.


          TRI. PAUL BENNEWITZ


Onko Joe Biden valmiina UFO-kysymykseen?

Kuten vakkarilukijat jo tietävät, UFOt ovat olleet uutisissa varsin paljon viimeaikoina. Pentagonin käynnissäolevien UAP-toimikuntaa koskettavien tutkimusten kehitys on loikannut suuresti eteenpäin. Kongressille pidetään briiffejä, joista tieto ei ole kulkeutunut mediaan. Senaatin tiedustelukomitea on tietoinen siitä, että UAP:t ovat tunkeutuneet suljettuun ilmatilaamme kesken sotaharjoitusten sekä ydinaselaitoksiemme ylle. Piditpä siitä sitten tai et, se on asia jota tapahtuu. Sellaisenaan se tulee lopulta käsiteltäväksi myös presidentinvaaleissa. Kumpi kandidaatti on paremmin sopiva tehtävään käsittelemään tätä tilannetta sen kehittyessä?

Bryce Zabel otti haasteen vastaan määrittää onko Joe Biden valmis käsittelemään tätä kuumaa perunaa jos ja kun reportterit alkavat kysellä häneltä siitä. (Olettaen, että hän koskaan pääsee kellarista takaisin pelikentille.) Zabel lupautui toimimaan Bidenin palkattomana neuvonantajana tässä aiheessa, ja hän yrittää valmistella Bideniä tulevia kysymyksiä varten ja auttaa siinä mitä hänen tarvitsee sanoa vastauksena.

Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Te tarvitsette politiikkaa siitä miten käsitellä UFOja. Itse asiassa, te joudutte päättämään aiotteko kutsua niitä sillä nimellä, vai käytättekö termiä UAP, uutta, parannettua akronyymia, joka tarkoittaa tunnistamattomia ilmailmiöitä (Unidentified Aerial Phenomena).

Oli miten oli, Yhdysvaltain laivasto, puolustusministeriö, senaatin tiedustelukomitea, Marco Rubio, Harry Reid, New York Times, puolet Twitteristä ja jopa Donald Trump Jr. sekä hänen isänsä dumppasivat UFOt keskelle marssianne Valkoiseen taloon.

Teiltä tullaan tiedustelemaan tästä, ja pian, ja teidän ei kannattaisi vitsailla siitä ja puhua pienistä vihreistä miehistä. Se ei toimi enää. Ongelma on muuttunut erityisen vakavaksi todella nopeasti.

Bryce on oikeassa yhdessä asiassa, tai ainakin toivon että hän on. Poliitikot eivät voi yksinkertaisesti päästä pälkähästä vastaamalla kysymykseen UFOista vitsailemalla ”pienistä vihreistä miehistä” ja odottaa siirtyvänsä seuraavaan aiheeseen. Tämä on jotain mitä tapahtuu nyt. New York Times puhuu siitä. Marco Rubio, senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja, puhuu siitä. Eikä ole kyse vain pelkistä valoista taivaalla. Tämä nähdään potentiaalisesti uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Ja Joe Biden joutuu näyttämään, että hän kykenee hoitamaan homman. (Jumala meitä auttakoon.)

Jos kukaan urheista vaaleja käsittelevistä reporttereistamme on yhtään kartalla ja ajan tasalla tässä aiheessa, tässä on joitain kysymyksiä mitä Bryce uskoo Bideniltä kysyttävän:

Me olemme nähneet tarpeeksi Joe Bidenin kampanjabussia viime vuosien aikana (ainakin siihen asti kunnes hän katosi kellariinsa pandemian iskiessä) saadaksemme fiiliksen siitä miten hän hoitaa median kysymykset. Kauniisti ilmaistuna, Joe-setä ei todellakaan tunnu olevan syvällä pelissä enää, ja hän usein hämmentyy silloin kun häneltä katoaa punainen lanka kesken lauseen. Onko hän  todella valmis kysymysten sumaan, jota Bryce ennakoi, jos joku mediassa todella kerää rohkeuden niitä kysyä häneltä? Kuten yllä on huomautettu, tämä ei enää ole aihe jota Biden voi vältellä. Jonkun pitää briiffata häntä ennen kuin hän joko lupaa julkistaa materiaalin kokonaan tai sanoo että olisi mahdotonta niin tehdä. (Asia on paljon monimutkaisempi kuin yksinkertainen valinta kahdesta vaihtoehdosta.) Olettaen, että hän on saanut briiffin aiheesta, joko silloin kun hän oli senaatissa tai silloin kun hän oli Obaman varapresidentti, tuleeko hän pääsemään kuin koira veräjästä sanomalla että hän tietää asioita, mutta ei voi puhua niistä koska ne ovat salaisia? Tosiaan, hän voisi sanoa niin, mutta kansan pinna sellaisten vastausten kanssa alkaa olla kireellä.

En tiedä onko kukaan kehdannut kysyä häneltä Roswellista, mutta UAP:den tunkeutumiset ydinasevarastojen luo maailmassa on tässä kohtaa fakta. Ja se tekee ihmisistä hermostuneita. Minä tavallaan tunnen sääliä sekä Bideniä että Trumpia kohtaan jos heiltä kysytään mitä he “aikovat tehdä asialle”. Mistä me tiedämme mitä tehdä asialle kun meillä ei edelleenkään ole tietoa siitä mitä  “ne” ovat? Taikka… tiedämmekö? Tietääkö Joe? Kysyvä mieli janoaa vastausta.

Joka tapauksessa, aihe on nyt pöydällä ja keskustelun aiheena. Aidosti toivon, että joku mediassa kampanjaa käsittelevä on valmis ottamaan haasteen vastaan. Ja Joe saattaa haluta ottaa Brycen mukaan kampanjan konsultiksi hetkeksi aikaa. Muutoin hänelle käy kylmät.

 

Artikkelin julkaissut Hot Air

USA:n armeija: Maanalaiset tukikohdat ’kommunikoivat’ jotain avaruuteen

Projekti josta ei ole kauheasti huudeltu muualla, nimeltään Project 8200, joka oli USA:n armeijan kaukokatseluyksikön yritys saada varmuus väitteille, että avaruusolennot olisivat rakentaneet maanalaisia tukikohtia, jotka CIA:n analyytikko Pat Price esitti 70-luvulla.

Me saimme käsiimme jokaisen vuosina 1982-86 julkiseksi tehdyn Project 8200 -dokumentin, joista suurin osa ei koskaan virallisesti raportoitu tiedusteluyhteisön ylätasoille.

Vuonna 2009 Stargaten ex-johtaja Skip Atwater julkisti kaiken tämän informaation International Remote Viewing Associationin (IRVA) konferenssissa, vaikka ainoat kappaleet hänen esityksestään eivät ole saatavilla verkossa: https://www.irva.org/conferences/speakers/atwater.html

kts. https://groups.google.com/forum/#!topic/app_discussions/uRaA3qA8Y9Y

CIA:n kaukokatseludokumentti
CIA:n kaukokatseludokumentti

Niissä kerrotaan informaatiosta, joka on peräisin useilta lahjakkailta kaukokatselijoilta, että on olemassa maanalaisten tukikohtien ”verkosto” ympäri maailman, joiden tehtävä on ”kommunikoida” jotain avaruuteen.

Eliittikaukokatselija Joseph McMoneagle ja Atwater keskustelevat näillä nauhoilla siitä miten Project 8200:n data viittaa siihen, että nämä paikat kommunikoivat informaatiota ”syväavaruuden” tuntemattomaan sijaintiin.

Tätä ei esitetä tiedostossa, mutta haastattelun jälkeen meidän mielestä on järkevää kysyä selittääkö Lagrangen piste (pisteet avaruudessa, jossa Auringon ja Maan painovoima luo tasapainopisteitä) sen miksi kappaleet, joita McMoneagle näkee, pysyvät ”paikallaan” siellä.

Syväavaruuden alusta, joka tässä kuvataan, on muinainen, mutta siellä on uutta teknologiaa. Toiset kaukokatselijat kuvaavat tukikohtia omituiseksi sekoitteeksi luonnollisia ja keinotekoisia muodostelmia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kuinka kohdata tiedustelupalvelut post-Roswell maailmassa

Kirjoittanut David Griffin

Meidän astuessa kolmannelle vuosituhannelle läntinen maailma on saavuttanut sen pisteen evoluutiossaan, jota ihmislaji ei ole koskaan joutunut kohtaamaan aiemmin. Yhä enemmän meidän tulee käyttää uusia informaation aloja lingvistisiin ja konseptuaalisiin karttoihimme meidän etsiessämme tietä eteenpäin. Ehkäpä meitä vastassa oleva ydinongelma tällä hetkellä on ikuisesti kiihtyvä ’Muunlaisuuden’, tai vieraan ylimielen, paljastuminen ja se miten me alkaisimme kohdata ja prosessoida ylempiä tiedustelupalveluita, jotka kutsuvat meitä uusissa kosmisissa todellisuuksissa. Kourallinen kirjailijoita on aiemmin keskustellut tämän hetken saapumisesta: Teilhard De Chardin, Terence McKenna ja Jean Baudrillard kaikki omien metaforiensa avulla tästä transsendentaalisesta merkityksenantajasta. Filosofiset abstraktiot ovat yksi asia, mutta ei ole epäilystäkään etteikö kollektiivinen ihmispsyyke tunne askelta taaksepäin vieraan Muun integraatiosta, paljon todellisemmalla tavalla. Valinta ei ole se aiommeko me olla tekemisissä näiden HIA:n (higher intelligence agencies, ylemmät tiedustelupalvelut) kanssa — ne ovat jo täällä ja sitä tapahtuu jo — ongelma on ennemminkin meidän käyttämämme keinot olla yhteydessä, mitkä osapuolet aikovat vaikuttaa prosessiin ja mihin tarkoituksiin.

Vuosikymmen toistensa välillä tapahtui kaksi tapahtumaa sodanjälkeisessä maailmassa, jotka symbolisoivat tämän tutkielman pääteemaa. Nämä olivat Roswellin tapaus sekä kansalaisvetoiset yhteisöjen kohtaamiset Giant Rockissa, [1] Landersissa, Kaliforniassa 1950-luvulla. Tässä näemme sen jännitteen, joka edelleen esiintyy kontrollimatriisin salailun ja yksilöiden taikka paikallisyhteisöjen ryhmien välillä, jotka pyrkivät läpinäkyvään ja avoimeen dialogiin. Meidän kulkiessamme tämän 60-vuotisen ajanjakson halki me näemme useita esimerkkejä molempien puolien reaktioista tapahtumiin, kun alkuvaiheen tai toistuvien kontaktien johdosta konsensustodellisuus hajoaa. Mutta se, mikä näissä on erilaista, on että suurten joukkojen yhteisötapahtumia, kuten Giant Rockin tapahtumaa, ei ole nähty enää sen jälkeen. Se, mikä pelästytti syntyvää sotateollista kompleksia 1950-luvulla, oli se avoimuus, joka näitä tapahtumia ympäröi, ja se tapa jolla media raportoi ne varsin reilun tasapuolisesti — he varmistivat, että tämä ei koskaan tapahtuisi uudelleen aktiivisesti lisäämällä disinformaatiokampanjoitaan, kontrollia mediasta [2] sekä niiden kansalaisten tulilinjalle asettamista jotka väittivät olleensa tekemisissä eri avaruusolentojen kulttuurien kanssa. Lisää monimutkaisuutta kuvioon tuo se, että jotkut valtion yläpuolella olevat järjestelmät ovat tehneet sopimuksia avaruusolentojen ryhmittymien kanssa ja nämä sopimukset ulottuvat totuuden salassapitoon tästä aiheesta kansalta. Näin nykypäivän tutkijoilla on vastassaan suuria ongelmia jos he päättävät muuttua katalyyteiksi ja kertoa tästä tilanteesta muille ja tässä tutkimuksessa me tarkastelemme joitain niitä keskeisiä pointteja, joita paljastusprosessiin [3] liittyen tällä hetkellä tulee vastaan kun kommunikaatio niinkutsuttujen kehittyneiden olentojen kanssa muuttuu yhä enemmän avoimeksi.

Vaikka eksopolitiikka osittain keskittyy muodolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen valtion rakenteissa, sen pitää vastata myös muista reiteistä jotka voivat edesauttaa tätä samaa asiaa. On uskottavaa, että jotkut pimeiden projektien tai valtion yläpuolisten ryhmien elementit ovat jo tai tulevat vuotamaan informaatiota yleisiä metodeja käyttäen (poliittiset linjaukset, valtavirran media jne.) ajan kuluessa, mutta vaikuttaa siltä kuin olisi yhtä paljon ihmisiä jotka haluavat ylläpitää salaisuutta eri syistä: talous, teknologian kehitys, politiikka ja moraali. Toinen kanava on, että kansalaiset (ryhmät tai yksilöt) ohittavat suurimman osan muodollisista struktuureista ja kannustavat avoimuuden ja dialogin prosessia itse. Molemmat näistä metodeista ovat toki arvaamattomamman kolmannen näkökulman alaisia: että avaruusolentojen ylimieli jatkaa itsensä paljastamista eri mahdollisin tavoin ja sekä virallisen (raita 1) että kansalaisten (raita 2) systeemien [4] on reagoitava nopeasti hyödyntääkseen tätä oman päämääränsä saavuttamiseksi. Ottaen huomioon nopean totuuden kieltämisen Roswellinjälkeisenä aikana ja jatkuvat yritykset ylläpitää tätä statusta, näyttää siltä kuin kansalaisista tulee kommunikaation käynnistämisen päävetureita, preferenssi jota jotkut avaruusolentojen ryhmät tuntuvat myötäilevän myös, joista monet vaikuttavat yhä enemmän ottavan yhteyttä kansalaisiin eri taktiikoilla, jotka huomioivat alistavat kontrollijärjestelmät. On myös epätodennäköistä, että jotkut avaruusolentojen ryhmät pitäisivät kiinni eräänlaisesta galaktisesta protokollasta ja muodollisesti ottaisivat valtiorakenteisiin yhteyttä itse ensin — ainoastaan rikkoakseen näitä sopimuksia. [5] Huolimatta näistä pointeista meidän tulee tarkastella tätä aihetta ‘päädirektiivin’ viitekehyksestä — ei yhtäkään suoraa avaruusolentojen interventiota kulttuureihin, jotka edelleen kehittyvät oman kotiplaneettansa piirissä — sellaisenaan linjaus epäilemättä toimii.

Ensimmäisen ja toisen raidan historiallisen metakartan piirtämisen prosessissa me voimme ehkä alkaa saada jalansijaa siinä missä nyt olemme ja mitä tulee tehdä kieltäymyksen lopettamiseksi ja täysillä alkaa tehdä työtä Maan ulkopuolisten sivilisaaioitden kanssa. Eksopolitiikka muuttuu käyttökelpoiseksi tutkimustyökaluksi ainoastaan jos se ottaa käyttöön jotain ‘syväpolitiikan’ perusteita — lähestymistapa jota Peter Dale Scott [6] ajaa muiden muassa. Syväpolitiikka ytimeltään ehdottaa, että yleiset analyysi- ja tutkimusmenetelmämme ovat täysin riittämättömiä ja harvoin johtavat todella pragmaattisen eteenpäin vievän tien löytämiseen. Osa tästä pyörii kieltämisen kysymyksen ja nykypäivän erittäin kompleksien yhteiskunnallisten ongelmien piilossa olevien aspektien ympärillä, esim: me emme koskaan saa ‘todellista’ kuvaa siitä mitä tapahtuu koska valtavirran akatemia ja media kieltäytyvät miettimästä sitä miten toiminta kuten järjestäytynyt rikollisuus, liiketoiminta ja politiikka ovat nyt niin toisiinsa kietoutuneita. Avaruusolentokysymys on tottakai eräs näistä salatuista elementeistä, jotka ennen eksopoliittisen tutkimuksen kehitystä jäi useimmilta kommentaattoreilta sivuun heidän konsensustodellisuuden käsittelystään. Tarkastelemalla virallisten ja kansalaiskontaktien kaavoja me avaamme mahdollisuuden sille, että näemme Hiroshiman jälkeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan erilaisessa valossa.

Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö eri kohdissa historiaa ihmisillä olisi ollut kontakteja erimuotoisten älyjen kanssa, joita voitaisiin kuvata planeetan ulkopuolisiksi tai transdimensionaalisiksi. Saiko tämä sitten yhteisemmän kommunikaatiomuodon vaiko yksilöllisemmän rakenteen, se riippuu ajasta ja paikasta, mutta se pistää silmään ortodoksisemman ’uskonnollisen’ palvonnan keskeltä, koska sillä yleensä on rajoittuneesti tai ei ollenkaan yhteyttä oman itsen ja toisen välillä. Me näemme jatkuvia jännitteitä tämän tyyppisen lähestymistavan ja sen jota kulttuurivaltamatrix ajaa välillä, koska tällaisen suoran kommunikaatiomuodon käyttö tarkoittaa, että on olemassa maailmankuva joka jossain määrin ohittaa tämän matrixin jäykkyyden.

Tuoreempi historia sisältää toistuvia esimerkkejä siitä kuinka papisto jatkuvasti yrittää uusintaa omaa asemaansa ja omia poliittisia uskomusrakenteitaan suuntautumalla logoksen, jumalallisen tai minkä tahansa termin kanssa jolla me kuvaamme korkeamman älyn virastoja. Nykypäivän maailmassa meillä on länsimaiset sotilasindustrialistit tekemässä nyt paljolti sitä samaa mikä liittyy ET-kommunikaatioon ja yhteydenpitoon. Post-Roswell -aikakautena tilanne on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi tietoisemman kansan, nopeampien kommunikaatiomenetelmien ja integroidun median myötä.

1950-luvulla syntyi omituinen kulttuurillinen ilmiö hörhökulttuurista, joka uhkasi muuttaa koko ihmiskunnan historian suuntaa — kansainväliset tutkijoiden yhteisökokoontumiset Landersin Giant Rockissa, Kaliforniassa. Tässä ensimmäisessä median ja valtion huomioimassa yhteisössä oli yksittäisten kontaktihenkilöiden eturintama, jotka olivat onnessaan päästessään kertomaan kokemuksistaan. Pääosin George Van Tasselin vetämät, mutta hedelmällistä maaperää synnyttää myös nuorempia tutkijoita kuten Bill Hamilton, Giant Rockin tapaamiset edustivat uudenlaista intergalaktisen diplomatian muotoa, ja yhtä merkittävästi näyttivät sitä muulle maailmalle. Monien henkilöiden kertomukset levisivät tältä aikakaudelta, joiden muoto ja sisältö pyöri teemojen ympärillä kuten atomituho ja tietoisuus itsetietoisesta elämästä geosfäärin ulkopuolella. Monet väittivät, että heidät on viety matkoille toisille planeetoille ja vierailemaan muissa sivilisaatioissa, ja suurin osa tuli takaisin mukanaan perustavanlaatuinen ja positiivinen tarina ihmisten potentiaalista, jos se vain ohjaisi itsensä pois tuhoisilta poluilta.

Se mikä omasta mielestämme on mielenkiintoista tämänkaltaisessa tapahtumassa on, että vaikka odottaisi sellaisen uutuuden purkauksen jatkuvan tai laajenevan, itse asiassa sitä ei tuskin koskaan enää nähty samanlaisessa muodossa. Huhut tiedustelupalvelujen agenttien sekaantumisesta näihin yhteisöihin tällä aikakaudella ja sen jälkeen tuntuvat perustuvan jonkin verran totuuteen — NICAP on vain yksi esimerkki tarkkailusta ja väärän informaation levittämisestä jota CIA harjoitti. Media myös muutti käyttäytymistään ja siirtyi pois ’avaruusveljien’ aikakauden kohtuullisen objektiivisten tarinoiden kirjoittamisesta ja alkoi mainostaa asioiden sekavampaa puolta. Työskentelemällä kokoontumisten esittämiseksi sekopäiden opportunismina ja ruokottamana kaupallisuutena, sen sijaan että oltaisiin kerrottu aidosta avaruusolentoja ja kansalaisdiplomatiaa koskettavan informaation vaihdannasta, tiedustelupalvelut saivat merkittävän erävoiton. Mustamaalaamalla näitä kontaktikokoontumisia ja myöhempiä organisaatioita kuten NICAP tiedusteluyhteisölle olisi paljon helpompaa käsitellä yksittäisiä kontaktihenkilöitä, tutkijoita ja tietovuotajia tulevaisuudessa. Voisiko olla niin, että Giant Rockin kaltaiset tapahtumat esittävät suoraa tiedustelutoimintaa modernissa muodossaan, ja näin johtuen sen memeettisestä potentiaalista massamediassa MIC:n salaisemmat elementit varmistivat ettei tällaista koskaan enää tapahtuisi toiste? Sen sijaan me näemme yksittäisten kontaktitapausten jatkuvuuden ja laajentumisen ilman ryhmän ja massamedian elementtiä. Lyhyemmällä aikavälillä tämä sopi valtamatrixille, sillä vaikka he eivät kyenneet täysin estämään kaiken muotoisia kontakteja, yksilölliset kontaktit kyettäisiin ainakin pitämään aisoissa ja media olisi omassa roolissaan likaamassa kaikki sellaiset tapaukset, jotka muuttuivat mahdollisesti liian ’aidoiksi’.

Allaoleville esimerkeille kuitenkin tuntuu siltä kuin tämä taktiikka ei ollut täysi menestys. Me näemme aina vaan ja uudestaan, että kun tämä Maan ulkopuolinen muoto todella haluaa esittäytyä ihmisten avulla, se voi niin tehdä. Edistyessämme 1960-luvulta nykypäivään monet näistä kontaktitapauksista saivat merkittävästi huomiota, niin paljon että näiden valtion yläpuolisten faktioiden agenttien on ollut pakko tulla väliin ja yrittää neutraloida kontakti.

Keskipiste Giant Rockin ja nykypäivän välillä voidaan nähdä Billy Meierin tapauksessa yhtenä huippuhetkenä, jolloin Maan ulkopuolinen presenssi alkoi paljastaa itsensä — tällä kertaa yhden henkilön kautta. Ufologien itsensä keskuudessa Billy Edward Albert Meierin kontaktitapauksen kimppuun hyökätään usein kusetuksena, vaikka itse asiassa se edustaa keskeistä yksilöllisen kontaktihenkilön todistuksen elementtiä. Vaikka tapauksella on monia omituisia ja ristiriitaisia elementtejä, pelkästään jo liittyen siihen suureen määrään kuvia, todisteita, silminnäkijöitä ja filosofiaa, tapausta ei voida painaa villasella. BEAM:n tapaus on monimutkainen ja kestää kuukausia tutkia sitä kunnolla, mutta sitä on käytetty esimerkkinä tässä sillä meitä kiinnostaa kontaktitapauksen laajemmat vaikutukset eikä niinkään validiteetin kehäpäätelmät. Billyn kontaktit plejadilaisten kanssa alkoivat uudestaan vuonna 1975, kun hän kohtasi partioaluksen pilotin nimeltään Semjase sveitsiläisellä kedolla lähellä hänen kotiaan. Seuraavien muutaman vuoden aikana (sekä hänen FIGU-tukiryhmänsä mukaan tähän päivään asti) Billy on saanut huikean määrän valokuvia plejadilaisten aluksista, tavannut useita avaruusolentoja heidän tähtijärjestelmästään ja kirjoittanut useita käytyjä keskusteluja heidän kulttuuristaan sekä ihmiskunnan tilasta tällä planeetalla. 1980-luvun lopulle tultaessa Billyn kontakti oli saanut kansainvälistä tunnustusta ja nyt se tunnetaan parhaimpana kontaktitapauksena. Britanniassa hänen dramaattisen selkeät valokuvansa pääsivät täysväreissä näkyviin tabloidilehdessä, ja Euroopassa hänen kokemustensa julkaisu sai aikaan sen, että monet ihmiset tulivat hänen kyläänsä ja odottivat myös näkevänsä UFOja. On merkittävää näyttöä siitä, että plejadilaiset olivat kyvykkäitä hallitsemaan sitä miten esittää itsensä sekä heidän uudenlaista, joskus anakronistista informaatiotaan. Tämä ’uskottavan kiistettävyyden’ elementti harvoin on ufologien tarkastelun kohteena (Jim Deardorff on eräs poikkeus [7]) ja se lisää monimutkaisemman kerrostuman keskusteluun, sillä se kertoo siitä tietoisuudesta miten sellaista informaatiota käytettäisiin, ei ainoastaan Billyn ja hänen tukijoidensa hyödyksi vaan myös valtioiden ja tiedustelupalveluiden.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Meierin tapaus edustaa siirtymää tavassa miten yksittäiset kontaktihenkilöt nähdään julkisesti. Jo kuvat yksistään lopettavat aikakauden, jolloin UFOja on kuvattu vain kaukaisina laikkuina — elementti, joka itsessään riittää houkuttelemaan sekä negatiivisten että positiivisten ryhmien huomion. Lisäksi retoriikka, jota pleiadeslaiset edistivät, oli överin vastakkainasetteleva. Semjase oli väittänyt, että USA:n Carterin hallintoa lähestyttiin koskien avaruusolentojen läsnäolon paljastamista, mutta tämä epäonnistui. Avaruusolentojen kyky välittää geopoliittisten tapahtumien yksityiskohtia Billylle (esim. eräälle tämän tapauksen tutkijalle välitettiin lappu, jossa väitettiin että SALT II -neuvottelut USA:n ja Neuvostoliiton välillä, läsnäolijat olivat suostuneet pimittämään UFO-informaatiota kansalta) ja peräänkuuluuttaa kaikkien korruptoituneiden viranomaisten poistamista voidaan nähdä ainoastaan uhkana. On selvää, että pleiadeslaiset antoivat hänelle erikoista tietoa tulevista tapahtumista, ja nämä ovat osoittanuneet olevan tarkkoja, esimerkiksi paavien Paavali ja Johannes Paavali I salamurhat. Vaikka tämä informaatio ei tee Meierista profeettaa niinkuin jotkut ovat ehdottaneet, se tekee hänestä legitiimin kontaktihenkilön. Jos nämä elementit laskee yhteen sen seikan kanssa, että Sveitsin ilmavoimat ilmeisesti tiesivät hetkistä jolloin avaruusalus vieraili Billyn alueella, koska he lähettivät Mirage-hävittäjiä, silloin on status quolla käsissä todellinen yksittäisen henkilön esittämä haaste.

Tapaus alleviivaa useita mekanismeja, joilla tietyt valtion yläpuoliset ryhmittymät ovat reagoineet kontakteihin. Kaksi varhaisempaa tapauksen tutkijaa, Wendelle Stevens ja Lee Elders, saivat yhteydenoton Britannian poliittisten piirien ylätahoilta yrityksenään ottaa heidät ’mukaan’. [8] He saivat kirjeet, joissa paperit oli kirjoitettu sekä parlamentin ylähuoneen paperille että paperille, joka viittasi henkilön oletettuun asemaan Maltan Temppeliritarien johtajana. Kun nämä sivuutettiin, otettiin paljon suorasukaisempi lähestymistapa ja amerikkalaistutkijat huomasivat, että heidän “vastaansa tuli” henkilöitä eri paikoissa ympäri Lontoota ja heidän mennessään Sveitsiin tai sieltä palatessaan. Usean omituisen tapahtuman jälkeen he lopulta päätyivät lontoolaiseen ”CIA-turvataloon”, jossa heiltä useaan kertaan tivattiin, ei kuitenkaan pakotettu, tietoja joita he olivat keränneet BEAM-tapauksesta. Yhdessä kohtaa heillä oli uusia kuvia Meierilta ja heitä pyydettiin näyttämään niitä rakennuksessa olleelle Britannian edustajalle. Toisena hetkenä eräissä näistä tapaamisista huoneessa oleva puhelin soi 10 lyhyttä soittoa — tämä oli yleensä signaali, jonka pleiadeslaiset lähettivät Billylle kertoakseen hänelle, että he olivat alueella. Ottaen huomioon, että Stevens on yksi kaikkein kunnioitetuimmista tutkijoista alalla, jolla on eräs suurimmista UFO-valokuvatietokannoista, skeptikot joutuvat kysymään itseltään miksi näin käsistä lähtenyt interventio tapahtui, jos tapaus oli täysin tuulesta temmattu. Se myös demonstroi, että jos viralliset struktuurit eivät voi suoraan läpäistä kontaktihenkilön piiriä, he käyttävät toisia menetelmiä saamaan sen mitä he haluavat. Lontoon CIA-tapausjohtaja myönsi Stevensille, että heidät oltiin pakotettu lähestymään miehiä tällä tavoin, sillä ”he” eivät saaneet ketään Meieriä itseään lähelle.

Tämä intervention aspekti oli vähemmän pahaenteinen kuin muut menetelmät, joita voisimme tarkastella, mikäli virallisia direktiivejä oltaisiin käytetty neutralisoimaan Meier. Hänelle on tehty myös useita salamurhayrityksiä hänen kotinsa lähellä, vaikka emme voi osoittaa oikeaksi oliko tämään muuta kuin muutama ärsyyntynyt sveitsiläisviranomainen tai uskonnollinen sekopää. Lisäksi tapausta vastaan aloitettiin eräs suurimmista ufologian alan disinformaatiokampanjoista. [9] Osa tästä voitaisiin sanoa perustuneen tapauksen itsensä luonteeseen, mutta ei kaikki. Muutamat UFO-skenen ydinhahmot tuntuivat ottaneen päätavoitteekseen tuhota koko tapauksen — yleensä esittämällä kyseenalaisia väitteitä ja epätoivoisia valheita. Meillä on myös monia tapauksia yrityksistä hävittää tai peukaloida todistusaineistoa. Niinkin epäjärjestäytynyt kuin Meier vaikuttaa olevan, ainakin osa näistä näytti valtion yläpuolisten tahojen reaktiot.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on ollut useita henkilökohtaisia kontakteja, joilla vaikuttaa olleen merkittävää kanssakäymistä jonkinlaisten avaruusolentojen kanssa, ja he ovat puhuneet kokemuksistaan yksityiskohtaisesti. Jos me näemme Meierin tapauksen keskipisteen merkkinä, tuoreemmilla tapauksilla on samankaltaisia elementtejä, mutta tähän päivään asti mikään niistä ei ole saanut yhtä paljon huomiota julkisuudessa. Joudumme kysymään onko tämä tarkoituksellinen päätös niiden olentojen taholta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä, vai onko tämä seurausta menetelmistä, joita eri väliin tulleet virastot käyttivät? Mikä tahansa syy sitten olikin, vaikuttaa siltä että tämä kontaktin muoto on jonkin verran itse asiassa siedetty tai ainakin kontrolloijat ovat oppineet, että suoremmat yritykset hiljentää kontakti eivät toimi. Ottaen hiomioon, että CIA:n sponsoroima Robertsonin paneeli [10] tarjosi motivaation, me voisimme ehdottaa että Giant Rockin jälkeisen ajan koko kontakti-ilmiön vääristely naurunalaiseksi tekemällä ja väärällä informaatiolla on johtanut (haluttuun) lopputulokseen, jossa tähän ilmiöön suoranaisesti yhteydessä olevat henkilöt eivät ole merkittävä uhka — jopa suuri Meierin tapaus, myös jossain määrin, tuli voitetuksi. Kun me tarkastelemme yksittäisiä kontaktitapauksia, tuntuu siltä kuin ulkoisella interventiolla olisi kaksi vaihetta. Löytyy useita kertomuksia virallisten struktuurien yrityksistä saada kontaktiin yhteys paljon ennen kuin tapaus tulee julkiseksi. Ihmiset kuten Whitley Strieber, Jim Sparks ja Leah Haley kaikki puhuivat armeijan tai hämärien virkamiesten tyypeistä, jotka yrittivät saada informaatiota heiltä aiemmissa vaiheessa kontaktia. Joskus tämä saa muodon, jossa yksinkertaisesti tarkkaillaan, toisina aikoina se on törkeämpää, jolloin yritetään tuhota identiteettejä, ahdistella ja jopa hallita mieltä tai käyttää uusia aseita. Kun kontakti jatkaa julkisesti aiheesta puhumista, tai julkaisee kirjan omasta tarinastaan, joskus taktiikka muuttuu tai siitä tulee ilmiselvempää. Varmasti se näyttää siltä, että monet modernit tiedustelupalvelut ympäri maailman käyttävät ihmisiä työkaluinaan sekä mediassa että UFO-piireissä jatkuvaan tarkkailuun ja, mikäli tarpeen, neutralointiin.

Alex Collierin tilanne oli kiinnostava verrattuna Meierin tapaukseen, sillä hän myös on kerännyt suuren määrän informaatiota Andromedan roduilta lähtien kontaktin alkamisesta 1980-luvun alussa. Hän ei koskaan levitellyt valokuvia tai videota hänen interaktioistaan, mutta sen sijaan alkoi välittää kertomuksiaan pienille ryhmille kuten eri gnostilaiset yhteisöt, kirjailija Val Valerianin tuella. [11] Collierin informaatio erosi monista aiemmista, sillä se korosti kiireellistä agendaa, joka oli käynnissä Maapallolla. Tämä liittyi dominoivien reptiliaanien ryhmittymään, joita Andromedan rotujen johtama galaktinen neuvosto tarkkailee. Joissain tapauksissa Collier huomautti, että eri valtiot olivat tietoisia tästä agendasta, ja joko työskentelivät sen mukana tai olivat voimattomia sitä vastaan. Hän myös tarjosi paljon informaatiota, jota hän ei olisi voinut tietää normaaleissa olosuhteissa, kuten maanalaisten tukikohtien sijainteja ja muuta dataa liittyen MIEC-järjestelmään. Kuten Meier, Alexin fyysiset tapaamiset Andromedan edustajien kanssa pidettiin usein kaukaisissa paikoissa turvallisuuden takaamiseksi.

Alexin tapauksesta pistää silmään se, että vaikka hän jatkuvasti puski reptiliaaninäkökulmaa ja tämän seurauksena sai monet UFO-piireissä mukaansa, olisi voinut olettaa että hänen hiljentämisensä ei olisi mikään prioriteetti. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin hänen tarinansa kerrottavana, ja kuitenkin hänen tapauksensa on yksi siirtymä tilanteessa, jota me nyt käsittelemme — verkkoteknologioiden synnyssä. Vuosituhannen loppuun mennessä valtamatrix oli tajunnut, että internet oli paljon tehokkaampi mekanismi levittää informaatiota kuin he olivat alunperin tajunneet. Ei ainoastaan informaatiota, internet oli hörhöinformaation levittämiseen virittäytynyt kanava, jota ei muualla käsitelty. Täten ei välttämättä ole yhteensattumaaa, että Collier on saanut jäädä enemmän tai vähemmän rauhaan, 90-luvun lopulle asti, jolloin pelkkä verkkosivu pystyi tuomaan laitapuolista ja ”vahingoittavaa” informaatiota julkisuuteen yhdessä yössä. Noin vuonna 2000 Alexia lähestyivät useat viranomaiset, jotka oletettavasti olivat laivaston tiedustelupalvelusta, ja häntä käskettiin varsin suorasukaisesti lopettaa sen paljastaminen mitä hän tietää. Uhkaus oli sellainen, että hän lupasi lakata puhumasta ja esittämästä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. [12] Tämä tapaus tuo esiin jälleen yhden henkilökohtaisen kontaktikokemuksen aspektin, joka meidän tulee panna merkille: antaako NSA:n, CIA:n tai minkä tahansa viraston reaktio meille viitteitä kontaktihenkilön välittämän informaation autenttisuudesta? Oliko se seikka, että Alexia uhkailtiin hänen perheensä ja ystäviensä hengellä jos hän jatkaisi uutiskirjeen ja internet-sivuston välityksellä infromaation välittämistä, suoraan yhteydessä hänen paljastukseensa siitä, että voimakas avaruusolentojen rotu ei itse asiassa ollutkaan hyväntahtoinen vaan väijyi lajiamme ja joka oli elänyt täällä pitkän aikaa? Tämän tyyppinen paljastus on vaikeampaa debunkata silloin kun, kuten Collierin tarina, sen mukana on tarkkaa informaatiota muilta aloilta kuten tiede, astronomia, evoluutiohistoria jne.

Kahden yllämainitun kontaktitapauksen lisäksi muut henkilöt ovat onnistuneet saamaan monenlaisia kontaktikokemuksia ja levittämään informaatiota siihen liittyen. Vaikka Steven Greer oli osa ryhmää kun hän alkoi käyttää protokollia, joilla vektoroida ET-aluksia hänen sijaintiinsa, hän oli silti, assistenttien avustuksella, joutunut armeijan haaran kohteeksi, joka piti hänen aktiviteettejaan uhkana 1990-luvulla. Hän uskoo, että jotain mekanismia käytettiin antamaan hänelle nopeasti kehittyvä syöpä, ja vaikka hän kävi läpi hoidot ja selvisi, hänen assistenttinsa kuoli tämän seurauksena. [13] Malliamme käyttäen voi olla mahdollista, että CSETI (Centre for the Study of Extraterrestrial Intelligence) sai valtamatrixin tuntemaan olonsa tukalaksi, sillä se esitti mahdollista nykymuotoista vaihtoehtoa Giant Rockin tapaamisille. Mahdollisuus oli jälleen yksityisillä kontaktihenkilöillä levittää kokemuksiaan laajemmalle kansan osalle ja näin heidän reaktionsa kasvoi samassa suhteessa. Karla Turner oli myös samanlainen uhka johtuen hänen statuksestaan lääketieteen tohtorina, hänen aktivistikannastaan ja siitä, että hän kieltäytyi muuttamaan äänenpainoaan puhuessaan negatiivisista abduktioista. On joitain vihjeitä siitä, että hänet olisi myös tapettu samalla tavalla.

On harvoja, jotka eivät vedä puoleensa minkäänlaista interventiota ja mahdollisesti joitain jotka johtavat kontaktihenkilön kuolemaan. Paul Bennewitzia varmasti häirittiin niin paljon, että se johti hänen hermoromahdukseensa, mutta on epävarmaa miten paljon tästä oli suoraa seurausta AFOSIn operaatiosta. Jim Sparks koki monia pitkiä abduktioita/kontakteja vuosien mittaan, ja ilmeisesti hänen kontaktiaan häirittiin ’virallisesti’ vain vähän. Tuntuu siltä, että avaruusolentojen tekniset kyvyt viedä ihmisiä aluksilleen ja säätää temporaaliset järjestelmät tarjoaa mahdollisuuksia sellaisille asioille tapahtua häiritsemättä. Eläessään hänen kontaktikokemuksiensa välissä, Sparksilla oli useita episodeja Miehet Mustissa -tyyppisten hahmojen kanssa, mutta ei mitään suurempaa. Hänen tapauksensa tuo esiin toisen kerroksen kaikkeen tähän, sillä hän työskenteli usein sotilas- tai tiedeympäristöissä, joissa tavalliset ihmiset oletettavasti tekivät hommia avaruusolentojen kanssa. Miten me määrittelemme virallisen reaktion näihin yksittäisiin tapauksiin kun horisontissa näyttää myrskyävän johtuen ihmiselementistä, joka on jo tekemisissä avaruusolentojen kanssa? Sitten toki on MILAB- eli sotilasabduktiot — ovatko ne reaktio, interventio vai osa samaa prosessia?

Me voimme nähdä, että käynnissä on ollut prosessi, jossa yksittäiset henkilöt ovat tallentaneet ja jaelleet kontaktikokemuksiaan post-Roswell -aikana, lähtien Adamskin yksityiskohtaisista kuvauksista ja Giant Rockin tapaamisissa mukana olleista aina nykypäivän kokijakuvauksiin. Joillain tavoilla suora kontaktitilanne on vähemmän ongelmallisempi viranomaisille, sillä se on subjektiivinen kommunikaatiomenetelmä, juuri päinvastainen UFOjen massalaskeutumiselle. Kuitenkin tämä aspekti tarkoittaa myös, että jengiä on piilossa — jotkut kontaktit saavat kokonaan ei-fysikaalisen avaruusolentojen edustajien kanavoinnin muodon (kts. esim. erittäin yksityiskohtaiset ja ’soljuvat’ Basharin sessiot) — jotka liittyvät henkilöihin synaptisella tai tietoisuuden tasolla, niin että oikeasti väliin tultavaa on varsin vähän, kunnes viesti kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. Bill Hamilton antoi mielenkiintoisen kommentin hänen kuvatessaan tilannetta Giant Rockissa. Hän kertoi kontaktihenkilöiden käyttäneen sähköisiä radiovastaanottimia avaruusolentojen kommunikaatioon, mutta pian he saivat selville, että preferenssi oli suora telepaattinen muoto sen sijaan. Jos tämä ja telepaattiset muodot ovat suosittuja menetelmiä kommunikaatiolle, jossain määrin se asettaa monen miljoonan dollarin ohjelmat kuten SETIn perspektiiviin!

Ilmeisesti reaktiot tähän kontaktihenkilöiden verkostoon vaihtelevat tapauskohtaisesti riippuen useista tekijöistä, mahdollisesti monista joista me emme ole tietoisia: jotkut jätetään rauhaan, toisilla tulee vastaan tahallinen hämmennys tai median misinformaatio, mutta joillain on varsin selviä häirinnän taktiikoita. On raportoitu tapauksia, joissa valtion elimet ovat auttaneet kontaktihenkilöä — Elizabeth Klarer oli kontaktissa 1950- ja 1960-luvuilla, ja Etelä-Afrikan ilmavoimien väitetään vieneen hänet avaruusolentojen tapaamispaikkaan. [14] Täytyy kysyä miten paljon tätä on käynnissä, kun me tarkastelemme erityisesti Jim Sparksin evidenssiä, sillä saatamme kuulla myös negatiivisempien interventioiden tapauksista kuin ne, jotka näyttävät avuliailta. Yhteisöpaikat, sellaiset kuin James Gilliandin ECETI-ranch [15], ovat toimineet useita vuosia merkittävällä menestyksellä saaden aikaan interaktioita vieraiden ja avaruusolentojen alusten välillä, mutta ilmeisesti jopa tämä organisaatio on joutunut käsittelemään joitain sen selviytymistä ja kasvua uhanneita epäsuoria haasteita [16], huolimatta siitä että se on pysynyt erillään olevana sijaintina ja poissa oikeastaan minkään varsinaisen median huomion alaisuudesta.

Vaikka me voimme näin luoda Roswellin jälkeisen historiallisen kartan ET-kontaktikokemuksen muuttuvasta luonteesta ja ‘valtioaparaatin’ reaktioista tähän, on tärkeää alleviivata sitä, mistä puhuimme artikkelin alussa koskien aina läsnäolevia ‘syvärakenteita’. Joten vaikka yhteisökontaktille ja sen vastareaktiolle syntyi kuvio 1950-luvulla, ja siirryttiin yksilöllisempään kanssakäymiseen avaruusolentojen kanssa kuten muutamat esimerkit tätä kuvaavat, meidän tulee ottaa huomioon myös ne monimutkaisuudet, jotka tämän mallin päälle muodostuvat. Näihin kuuluu se seikka, että jotkut ET-rodut ovat ilmeisesti läsnä planeetalla itsellään ja elävät päivittäistä elämää. Tämä viittaisi siihen, että on joko suuri toleranssi ihmis/ET-kontakteille, tai kyky tehdä asialle yhtään mitään on äärimmäisen rajoittunut. Koko aihepiiri muuttuu sekavaksi siinä kohtaa kun avaruusolennot ja valtion elementit tekevät yhteistyötä eri projekteissa. Tässä skenaariossa meillä on toisiinsa sotkeutunut joukko toimijoita ja eturyhmiä, ja raja maallisen ja avaruusolentojen välillä alkaa sumentua. Lisäksi on todennäköistä, että eri ET-ryhmät tai allianssit toimivat itse jonkin agendan tai paljastuksen salaamisen hyväksi. Kuitenkaan tulematta siihen päätelmään, että tilanne on yksinkertaisesti liian suuri meille tehdä sille yhtään mitään, meidän tulisi lisätä kollektiivista toimintaamme tarkastella ja olla tekemisissä aiheen kanssa siltä varalta, että ne jotka planeetan ulkopuolista kulttuuria auttavat eivät ole sen sorttisia ihmisiä, joiden me haluamme edustavan ihmisrotua tänä kriittisenä hetkenä evoluution historiassamme.


Kirjoittajasta: David Griffin on syntynyt Keski-Englannissa. Tällä hetkellä hän laajentaa Britannian eksopolitiikkaa ja etsii menetelmiä tehdä alaa tunnetummaksi Britanniassa ja Euroopassa. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Giant_Rock

[2] Kts: http://www.disclosureproject.org/mediaplay.htm ja Project Mockingbird

[3] Eksopolitiikka pyrkii näkemään UFO-paljastuksen jatkuvana prosessina, vaikka monet ovat sitä mieltä, että virallinen joidenkin kansallisten tai ylikansallisten elinten ilmoitus asiasta tarvitaan kiireellisesti.

[4] Konfliktinratkaisu ja liberaatioteologia molemmat alleviivaavat kahden radan lähestymistapaa ohimenevilta vaikuttaviin ongelmiin. Johdatus näihin systeemeihin: http://www.colorado.edu/conflict/peace/treatment/citdip.htm

[5] Pleiadeksen kontaktihenkilö Billy Meier väitti, että hän oli lähestynyt Carterin hallintoa 1970-luvulla — kts: http://www25.brinkster.com/chancede/Cnotes.html — Jim Sparks puhuu Terra/ET-sopimusten rikkomisesta täällä: http://www.exopolitics.org.uk/media-objects/audio/cosmic-trigger-radio-%11-jim-sparks-sessions-1-and-2/

[6] http://socrates.berkeley.edu/~pdscott/

[7] Kts: http://www.tjresearch.info/BillyYes.htm

[8] BEAMin ja UK/CIA:n kytköksistä katso Wendelle Stevensin ja Michael Hessemanin UFO-Congressin videoitu puhe.

[9] Michael Hesseman on käynyt läpi ja asianmukaisesti haastanut kaikki Kal Korffin pääpointit, jotka hän on esittänyt Meierin debunkkauskirjassa ‘Spaceships of the Pleiades: The Billy Meier Story’

[10] Vuonna 1952 tämä ryhmä keksi idean UFO-aiheen salaamisesta saattamalla se naurunalaiseksi. Kts: http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Search/Robertson%20Panel

[11] Katso netissä vapaasti jaossa oleva kirja Defending Sacred Ground

[12] http://www.galacticdiplomacy.com/Contactees-Collier.htm

[13] http://www.ufomind.com/misc/1998/jan/d14-001.shtml

[14] Kts. Jeff Rensen ja Elizabeth Klarerin haastattelun ääniraita

[15] http://www.eceti.org/

[16] Gilliand on kuvannut ongelmia yrittäessään luoda säätiötä tai saada kolmannen sektorin toimijan statusta organisaatiolleen ja hän nimittää tätä ‘byrokraattiseksi ylhäältä päin tulevaksi interferenssiksi’.  

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Japanin puolustusministeriö loi protokollan UFO-havainnoille

Japanin UFO-bongareille kesä on lentävien lautasten aikaa. Kesäkuun puolessa välissä tunnetut UFO-keskittymät eivät tuottaneet pettymystä mystisen tunnistamattoman valkoisen pallon leijaillessa Sendain kaupungin koillistaivaalla Fukushiman prefektuurissa. Mystinen esine havaittiin seitsemältä aamulla ja joidenkin silminnäkijöiden mukaan se muistutti kuumailmapalloa. Japanin meteorologian laitos on kieltänyt lähettäneensä mitään havaintolaitteistoa. Miyagin prefektuurin poliisi lensi helikopterilla tutkimaan esinettä, mutta joutui kääntymään takaisin johtuen huonoista sääolosuhteista. Poliisi sanoo ilmaesineen kadonneen aiheuttamatta vaaraa kaupallisille lentoreiteille. Joulukuussa 2019 Fuje News Network raportoi myös kuvanneensa valoisan esineen taivaalla matkaamassa todella kovaa vauhtia Iwakin kaupungissa Fukushiman prefektuurissa.

Huhtikuun lopulla puolustusministeri Kono Taro ilmoitti suunnitelmista ryhtyä toimiin sen varalta mikäli Japanin puolustusvoimat kohtaisivat UFOn. Kono esitti, että vaikka puolustusvoimat eivät olleet nähneet UFOja, USA:n puolustusministeriön päätös julkaista mustavalkovideota UFO-havainnosta huhtikuussa oli saanut aikaan huolestumista Japanin kansallisesta turvallisuudesta. Uudet viralliset proseduurit, jotka on julkistettu viime viikolla, odottavat puolustusvoimien varmistavan ensin, että he näkevät tunnistamattoman lentävän esineen, josta sitten tulee ottaa valokuvia lisäanalyysia varten siviilien keräämän informaation lisäksi.

Lehdistötilaisuudessa 15. päivä syyskuuta Kono sanoi, että hän toivoo uuden käytänteen tulkittavan informaation keräämiseksi, eikä niinkään avaruudesta tulleiden UFOjen etsinnäksi. Kono painotti, että UFOt ovat “huomaamattomia kappaleita, eivät kappaleita ulkoavaruudesta.” Kono paljasti, että hän henkilökohtaisesti ei usko UFOjen olemassaoloon ja on tehnyt selväksi, että dronet voivat olla yksi mahdollinen selitys. Kono viittasi tapaukseen vuodelta 2019, jolloin ”tunnistamaton lentävä alus” hyökkäsi Saudi Arabian öljyjalostamoon ja sanoi, että ”se olisi vale mikäli minulla ei olisi käynyt drone mielessä”.

Huhtikuussa USA:n puolustusministeriö julkisti laivaston pilottien videokuvaa, joissa näkyi kolme erillistä UFOa, yksi vuodelta 2004 ja kaksi vuodelta 2015. Elokuun alussa Pentagon julkisti laivaston vetämän UAP-toimikunnan, joka tutkii ovatko UFOt uhka lentäjien turvallisuudelle ja Yhdysvaltain sotilaslentokoneille. Tuoreessa turvallisuustapaamisessa Yhdysvaltain ja Japanin välillä Guamissa Kono ja puolustusministeri Mark Esper käsittelivät mahdollisuutta työskennellä yhdessä UFOjen parissa osana USA:n ja Japanin välistä turvallisuusliittoa.

Tämä merkitsee suurta muutosta helmikuusta 2018, jolloin Japanin hallitus antoi virallisen lausunnon ja kielsi UFOjen olemassaolon. Kabinetti tuohon aikaan antoi kirjallisen vastineen ja alleviivasi sitä, että ei ollut mitään erikoistarkastelua koskien sitä miten vastata tunnistamattomiin lentäviin esineisiin.

Vuonna 1992 UFO-tutkimuskeskus ja museo nimeltään ”UFO Fureaikan” (UFO-ystävyyskeskus) perustettiin Iinomachissa, Fukushiman prefektuurissa, jota rahoitti osittain 100 miljoonan jenin valtion paikallisalueiden elvytyspaketti. Keskus rakennettiin pyramidin muotoiselle kukkulalle nimeltään Senganmori, joka on saanut maineen UFO-aktiviteetin puoleensa vetäjänä, oletettavasti siksi että kukkulalla on vahva magneettikenttä.

 

Artikkelin julkaissut The Diplomat

Japanin uutisten juttu: https://www.japantimes.co.jp/news/2020/09/14/national/japan-defense-ministry-ufo/

Jim Speiserin suosittelemia UFO-kirjoja

Tässä Paranetin sysopin ja Arizonan MUFON-aktiivin Jim Speiserin suosittelemia kirjoja.

(alunperin FIDO UFO Echo 7/10/89)

Yleistä – Historia

Jacobs, David M.: ”The UFO Controversy in America

Kaikkien kirjahyllyjen pitäisi alkaa tällä.

Yleistä – Synopsis/Teorioita

Hall, Richard: ”Uninvited Guests

Paras yleinen johdanto, skeptikolle aivan pakollista luettavaa.

Yleistä – Debattia

Sagan, C. & Page, T., toim.: ”UFOS: A Scientific Debate

Jos luulit Saganin olleen aina skeptinen, mieti uudestaan. Tämä sisältää tutkielmia, jotka ovat olleet mukana AIAA:n UFO-symposiumissa, mukaanlukien Hynekin ja Menzelin paperit. Kiinnitä erityistä huomiota tri. Robert M. L. Bakeriin.

Yleistä – Skeptiset

Klass, Philip J. :

Ehkäpä kaikkein tärkeimmät teokset koko alalla. (Ylläri!) Nämä kolme olivat ne, jotka saivat minut uskomaan, että UFOt ovat legitiimi, bona fide mysteeri, johon edes maailman paras debunkkaaja ei kykene vastaamaan.

Shaeffer, Robert: ”The UFO Verdict

Shaeffer on Klass-klooni jossain mielessä, mutta tekee uskottavaa työtä monien omien tutkimustensa parissa, joista tunnetuimpina Jimmy Carterin havainto kun hän oli Georgian kuvernööri (se oli Venus, Jimmy!).

Tiede ja tutkimus

Hynek, Dr. J. Allen: ”The UFO Experience

Ensimmäinen yritys kasata ja käsitellä massiivisia määriä dataa, ja ehdottaa tutkimusmenetelmiä syntyvälle proto-tieteelle. Otti käyttöön termin ”lähikontakti”.

” ”, Imbrogno, P. & Pratt, R.: ”Night Siege

Katsaus kaikkein merkittävimpään tapaukseen, Hudson Valleyn bumerangiin. 9000 näköhavaintoa vuonna 1987, videokuvaa, still-kuvia, havaintoja ydinreaktoreiden luona, viitteitä salailusta, mahdollisesti abduktioita… tässä on ne kaikki.

Story, Ronald J.: ”UFOs and the Limits of Science

Tämä tarina tunnetaa Von Dänikenin debunkkauksesta, ja se on kirjoitettu Skeptical Inquirerille. Mutta mitä tulee UFOihin, se on toinen ”Tarina”!

Haaksirikkoutuneet lautaset

Moore, W. & Berlitz, C.: ”The Roswell Incident

Sanokaa mitä sanotte MJ-12:sta, Miehistä Mustissa ja Mooren viimeisimmästä tajunnanräjäytyksestä. Tämä on EDELLEEN parhaiten dokumentoitu, parhaiten tutkittu tapaus mitä kirjoista löytyy. Kunniamaininta Stan Friedmanille, sillä julkaisija katsoi asiakseen olla mainitsematta Friedmanin kontribuutiota.

Valtion salailu

Fawcett, L. & Greenwood, B.: ”Clear Intent

Kirjoittajat esittävät erittäin uskottavan ja vielä loppuunsaattamattoman Kosmisen Watergaten tapauksen. Sisältää dokumenttien kopioita, jotka on saatu FOIAn alaisuudessa tietopyyntöinä. Monet näistä dokumenteista on saanut haltuunsa Citizens Against UFO Secrecy. Varo vain! Nämä kaverit kykenevät todistamaan melkein kaiken sanomansa!

Keyhoe, Maj. Donald E.: ”Flying Saucers: Top Secret

Kunniamaininta — Hyvä katsaus varhaisiin salailun päiviin, ja NICAPin epäonnistuneisiin yrityksiin ”hälventää salailun verho”.

Abduktiot

Streiber, Whitley: ”Communion

Tämä kirja on myynyt eniten kaikista UFO-kirjoista. Huolimatta siitä mitä ajattelet Streiberista ja hänen omituisesta tarinastaan, pidä kuitenkin mielessä: HÄN uskoo siihen. Hän on kuitenkin yliarvostettu kirjoittajana.

Hopkins, Budd: ”Intruders

Paljon luettavampi kuin Communion, ja suorastaan pelottava sen seuraamuksissa. Hopkins tekee parhaansa esittääkseen tapauksen geenimanipulaatiosta, mutta hän on saanut sapiskaa epätieteellisestä metodologiastaan. Ei kauhean huono taiteilijalle, kumminkaan.

Abduktiot – Skeptiset

Klass, Philip J.: ”UFO Abductions: A Dangerous Game

Kuten hänen aiempien kirjojensa kansa, ne ovat tärkeitä ainoastaan epäonnistumisestaan muiden vakuuttamisessa. Klass esittää, että vuoden 1975 TV-elokuva ”The UFO Incident” on nykypäivän abduktiohuuman alkuhetki.

Lisätietoja

Kaipaatko lisää? Kädet hikoaa päästä oikeisiin hommiin? Asia kunnossa, käydään hommiin…

Bullard, Dr. Thomas E.: ”UFO Abductions: The Measure of the Mystery

Käänteentekevä kahden kirjan, 673 sivun teos folkloristilta, joka pyrki näyttämään, että abduktiot eivät olleet mitään muuta kuin 1900-luvun satuja. Ja kuka tahansa, joka sanoo ettei meillä ole empiiristä otetta asiaan tulisi lukea tämä. Jos tämä on liikaa sinulle..

”On Stolen Time”

Tiivistelmä yllolevasta työstä. Paljon kätevämpi (ja halvempi) 34-sivuinen.

Swords, Dr. Michael, toim.:”Journal of UFO Studies

Ufologian oma referoitu tiedejournaali. Sisältää artikkeleita Delphos Landing Trace Casesta (ei, ystävät, tämä EI OLE ”keijukaisrata”), avaruusolentohypoteesista ja paljon paljastavia pyöreän pöydän keskusteluja abduktioista.



Artikkelin julkaissut textfiles.com

Dokumentti: The Phenomenon (2020)

Vuoden tärkeimpiä dokkareita on The Phenomenon. Saatavilla lokakuussa ja tarjolla jo nyt digitaalisena ennakkotilauksena: https://geni.us/ThePhenomenon

Ohjaaja James Foxin räjähtävää dokumenttia pidetään kaikkein uskottavimpana tarkasteluna tunnistamattomien ilmailmiöiden pitkäaikaisesta salailusta ja globaalista mysteeristä. Mukana on shokkitodistuksia korkea-arvoisilta valtion ja armeijan viranomaisilta, NASAn astronauteilta, muilta uskottavilta lähteiltä sekä naulitsevaa ennennäkemätöntä kuvamateriaalia. Ajankohtainen elokuva myös paljastaa New York Timesin viimeaikaisen Pentagonin UFO-ohjelman paljastusjutun taustalla olevat tapahtumat ja tarjoaa silmiä avaavia todisteita siitä, että ihmiskunta ei ole yksin universumissa.

Senaattori Harry Reid sanoo siitä, ”Ansiokas. Se tekee uskomattomasta uskottavan.” Entinen vanhempi CIA:n viranomainen Jim Semivan sanoo siitä, ”Vuoden kaikkein tärkein dokumentti.” Tohtori Jacques Vallee sanoo siitä, ”70 vuotta salailua on johtanut tähän. Kaikkein uskottavin dokumentti koskaan, joka on tehty UFOista.” George Knapp sanoo siitä, ”Definitiivinen tarkastelu pitkäaikaisesta globaalista mysteeristä. Tämä filmi tulee rantautumaan pahaa-aavistamattomalle Maapallolle avaruusolentojen tunkeutumisen voimalla.”

Filmin kertojana on Peter Coyote, ja siinä on mukana senaattori Harry Reid, presidentti Clinton; John Podesta, Valkoisen talon kansliapäällikkö Clintonin hallinnolle ja Obaman neuvonantaja; kuvernööri Bill Richardson, entinen USA:n tiedusteluasiain varapuolustusministeri; Christopher Mellon, NASAn astronautteja, kuvernööri Fife Symington ja tohtori Jacques Vallee, joka esiteltiin Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kindissa.