Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

George Noory on iloinen että UFOja käsitellään mediassa

George Noory, Coast to Coast AM:n viikkojuontaja, puhuu ohjelman suosiosta tutkivan journalismin George Knappin kanssa. Ohjelma lähetetään sadoilla paikallisradioilla USA:ssa ja Kanadassa. Haastattelu on tehty kaksi osaa, josta tämä on ensimmäinen.


George Knapp: George, showsi, voisitko kuvata niitä parametreja miten suosittu se on, miten iso se on. Tarkoitan, se oli ennen radio-ohjelma. Ja nyt se on paljon enemmän kuin se pelkästään.

George Noory: Se on muuttunut ilmiöksi, George. Me olemme 620 radioasemalla Pohjois-Amerikassa, mukaanlukien Kanadassa, ja sillä on varmaankin suurin kuuluvuus koko maassa. Se on jättiläismäinen. Me podcastaamme. Me olemme Youtubessa nyt. Me olemme internetissä. Me striimaamme Coast Insidersissa. Se on muuttunut suureksi ohjelmaksi. Ja sisältö on muuttunut hieman Art Bellin ajoista kun hän teki ohjelmaa. Siinä missä hän puhui pääosin paranormaalista, twiikkasin sitä vähän kohti salaliittoja ja meitä ihmisiä koskettavia ongelmia. Vaihtoehtoista lääketiedettä. Otammeko rokotteita? Emmekö ota? Ja ohjelmat vain jatkavat kasvuaan.

Knapp: Tiedätkö, saan sähköposteja niinkuin sinäkin… olen vain hämmentynyt sähköpostien määrästä kuulijoilta… he ovat joukko jolla on mielipiteitä. Ja he antavat minulle ehdotuksia. Kun he eivät pidä ohjelmasta, he kertovat siitä minulle. Tajusin vuosia sitten: kaikkia ei voi miellyttää yhtä aikaa. Aina tulee olemaan niitä jotka tykkäävät ja jotka eivät tykkää. Se on kuin Brahma-härällä ratsastaisi. Saat sen kuulostamaan helpolta, mutta se ei ole helppoa.

Noory: Johnny Carson kerran sanoi, “En tee politiikkaa. Ja syy sille on, että en halua tiputtaa pois puolta kuulijoista.” Olem samaa mieltä. Se mitä yritän tehdä, on olla fasilitaattori ja saada totuus tulemaan esiin ilman, että valitsen puolia, ilman että tuomitsen, ilman että lyön luurin korvaan kuulijalle. Yritän tehdä sen tavalla, jolla haluaisin että minua käsiteltäisiin. Ja se tuntuu toimivan minulle.

Knapp: Joo, annat ihmisten kertoa heidän tarinansa, eikö?

Noory: Nimenomaan.

Knapp: Joo. Mitkä ovat suhteesi massamediaan? Miten he kohtelevat sinua? Käsittelet UFOja, abduktioita, kummitusjuttuja. Kohdellaanko sinua kunnioituksella?

Noory: Taustani on massamediassa. Tiedätkö, olin uutispäällikkö St. Louisissa. Olin vastaava tuottaja Detroitissa. Olin uutispäällikkö Minneapolisissa. Ja käsittelin paljon näitä massamedian kavereita vuosia koska olin yksi heistä. Joten, he ymmärtävät minua. Nyt he tajuavat, että käsittelen aiheita joihin suurin osa heistä ei koske. Mutta he arvostavat sitä että voin tehdä sen uutismiehenä ilman että lähtisin keulimaan, tiedäthän, ja tekisin jotain hämäriä juttuja. Joten hommassa on molemminpuolista kunnioitusta.

George Noory
George Noory, Coast to Coast AM:n juontaja puhuu George Knappin kanssa.

Knapp: Kerron ihmisille, että show saattaa kuulostaa helpolta, koska saat sen kuulostamaan helpolta ja mukavalta, mutta se ei ole helppoa. Tarkoitan, neljä tuntia illassa, joka ilta, jotta se olisi kiinnostavaa? Tuo on haastavaa.

Noory: Kiitos Jumalalle että minulla on takanani hyvä henkilökunta joka hankkii vieraat, tekee työt ja saa minut jatkamaan. Olen neljä tuntia illassa lähetyksessä. Alustus on mahdollisesi kahdeksan tuntia sitä ennen. Olen toimistolla yhdestä päivällä kahteen aamulla, viisi päivää viikossa, puskemassa ja puskemassa, ja tiimini on siellä myös, tekemässä samaa hommaa.

Knapp: Oletko huomannut muutosta… ainakaan UFO-piireissä, siinä aiheessa, joka piikkasi New York Timesin raportin takia joulukuussa 2017. Kaikki yhtäkkiä, suuret mediatalot kirjoittavat aiheesta tavalla jolla he eivät olleet tehneet pitkään aikaan. Tunnetko sen? Kuuluuko se showssasi?

Noory: Vuosia sitten valtavirran media nauroi UFO-tarinoille. Poliitikot ilkkuivat UFO-jutuille. Nyt tuntuu siltä kuin kaikki oltaisiin tuomassa pinnalle. Se on hyväksyttävämpää. Ihmiset eivät enää naura niinkuin ennen. He alkavat vakavoitua, tyyliin ”Voi hitsi, ehkä ne ovat totta. Ehkä se tapahtuu.” Ja se tapahtuu nyt enemmän ja enemmän ja enemmän. Sinä näet sitä koska olet UFO-asiantuntija mitä…. tiedäthän, aina kun menen tapahtumiin ja joku kysyy minulta UFO-kysymyksen. Sanon, ”Esitän tämän George Knappille. Missä hän on kun tarvitsen häntä?” Mutta se on tapahtumassa, yhä useampi mediatalo ympäri maailman on alkanut kiinnostua UFOista, kummituksista ja sensellaisista.

Knapp: Saatko tyydytystä siitä? Houkutus on sanoa, että sanoinhan minä sinulle.

Noory: Olisinko minä sellainen joka sanoo niin?

Knapp: Mutta tarkoitan, että… olemme iloisia että he käsittelevät näitä asioita nyt. Viimeinkin he tarkastelevat niitä.

Noory: Todellakin. Ja olemme myös iloisia, että he kuuntelevat Coast to Coastia, esimerkiksi, siinä työssä mitä sinä ja minä teemme, esimerkkinä siitä mitä heidän tulisi seurata saadakseen vastauksia näihin kysymyksiin. Olen niin ylpeä siitä.

 

Seuraavaksi: haastattelun osa numero 2.

 

Ydinaseita sammuttelevat avaruusolennot näyttävät aseiden olevan tarpeettomia

Avaruusolennot ovat sammutelleet ydinaseitamme näyttääkseen meille miten ”turhia” ne ovat heidän ylivertaista teknologiaansa vastaan, lobbari väittää.

Stephen Bassett on Paradigm Research Groupin (PRG) perustaja, joka on käyttänyt vuosia yrittäen saada USA:n valtion paljastamaan “totuuden” avaruusolennoista ja UFOista — mitä hän mieluummin kutsuu Tunnistamattomiksi Ilmailmiöiksi (UAP) samaan tapaan kuin USAn laivaston virallinen määritelmä.

Avaruusolentojen motiiveista tälle käyttäytymiselle puhuttaessa Stephen väittää useiden silminnäkijöiden vahvistaneen hänelle niiden kontrolloivan ydinaseitamme helposti.

Mutta hän väittää, että tämä ei ole tarkoituksella “uhka”, vaan että avaruusolennot ja UAP:t tukevat aseistariisuntaa.

Priscilla 37-kiloton balloon shot test firing in fiery mushroom cloud rising above desert landscape at NV atomic bomb Test Site
Stephenin mukaan monet lähteet ovat havainneet avaruusolentojen ”sammuttavan” ydinaseita (Kuva: Time Life Pictures)

Hän kertoi Daily Star Onlinelle: “Ne sammuttivat ydinaseemme toistuvasti, tarkoittaako se, että ne ovat pahoja?”

“Tapauksien silminnäkijät, ja niitä on monta, yleisesti uskovat että se ei ole pahaenteinen asia, vaan että se on viesti.

“Se ei ollut uhkaus vaan viesti että ne ovat turhia.

“[Aivan kuin ne sanoisivat] ’ne selvästi ovat turhia meitä vastaan, ainoa mitä teette niillä on tapatte itsenne ja me voimme sammuttaa ne haluessamme, miksi ette vain hankkiudu niistä eroon?’

“Se on se miten silminnäkijät, suurimmaksi osaksi, ovat tämän tulkinneet.”

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun on väitetty, että avaruusolennot ovat sulkeneet ydinaseemme ja esittäneet kiinnostusta armeijan tukikohtia kohtaan.

Entinen ilmavoimain luutnantti Bob Jacobs antoi shokkihaastattelun CNN:n Larry King Livessä vuonna 2008.

Hän esitti huikean väitteen, että ohjuskokeen aikana kappale “ampui valonsäteen ydinkärkeä kohti” niinkutsutun 1967 Malstromin tukikohdan UFO-tapauksen aikaan.

A UFO variety was photographed when it hovered for fifteen minutes near Holloman Air Development Center in New Mexico. The object was photographed by a government employee and was released by the Aerial Phenomena Research Organization after careful study. There is no conventional explanation for the object.
Valtion työntekijän kuvaama ’UFO’ (Kuva: Getty)

Kuvamateriaali on takavarikoitu ja hänelle sanottiin että “älä koskaan enää puhu siitä”, hän lisää.

Stephen on aiemmin kertonut, että USA:n valtio on pakottanut NASAn laittamaan ISS:n livelähetyksen poikki kun avaruusolennot ilmaantuvat kuvaan.

Tämä tapahtui sen jälkeen, kun sikarin muotoisen UFOn väitettiin olleen Kansasin yllä mystisellä videolla.

Ja USA:n laivaston pilotit jahtasivat USS Nimitzin UFOa, josta väitetään että tapauksesta on “puuttuvia videonauhoja.

 

Artikkelin julkaissut Daily Star

Steven Greer: Silmiemme edessä olevan UFO-todellisuuden paljastaminen

Tri Steven Greer,

Center for Study of Extra-Terrestrial Intelligencen ja Disclosure Projectin johtaja © RT https://www.rt.com/news/451581-ufologist-aliens-intelligence-petrodollar/

Puheet UFOista leijailemassa taivailla ovat innostaneet tutkijoita ja yleisöä vuosikaudet.

Tarkkaillaanko meitä yläpuolelta, olemmeko me valmiita kohtaamaan tuntemattoman? Me kysyimme tri. Steven Greerilta, Center for the Study of Extra-Terrestrial Intelligencen & Disclosure Projectin johtajalta.

Sophie Shevardnadze: Tri. Steven Greer, Centre for the Study of Extra-terrestrial Intelligencen johtaja, tervetuloa ohjelmaan, hienoa kun olette kanssamme. Niin tri. Greer, sanotte että emme ole yksin universumissa, ja että on voinut olla jo joitain kontakteja meidän ja avaruusolentojen välillä.

Teidän täytyy myöntää tosin, että useimmille meistä nämä väitteet ovat aika övereitä. Mitä voidaan tehdä osoittaaksemme lopullisesti, että avaruusolennot ovat todellisia ja ne on jo löydetty?

Steven Greer: No, se on hyvä kysymys ja, itse asiassa, se on jo tapahtunut.

Jos etsii hieman, on jo olemassa dokumenttielokuva vuodelta 2017 nimeltä Unacknowledged. Ja se on ensimmäinen sana termissä Unacknowledged Special Access Projects, joka on sotilastermi joka kuvaa USA:n huippusalaisia avaruusolentoihin ja UFOihin liittyviä projekteja.

Ja huomaatte, että meillä on yli 950 armeijan ihmistä huippusalaisella turvaluokituksella, jotka ovat astuneet esiin todistusten, dokumenttien ja valokuvien kanssa. Me olemme tehneet jopa analyysia Maan ulkopuolisesta biologisesta elämänmuodosta.

Ja on olemassa kiistämätöntä todistusaineistoa siitä, että luonamme vieraillaan. Ja suoraan sanoen, kaikki erittäin korkean luokan salaisissa projekteissa mukana olevat tietävät tämän.

Kansalle ei ole kerrottu, koska he ovat halunneet salata nämä teknologiaan ja makroekonomiseen petrodollarijärjestelmään liittyvistä syistä.

Salailu ei liity mitenkään, lainausmerkeissä, alieneihin, se liittyy pelkästään geopoliittiseen valtaan ja rahaan, kuten tavallista.

SS: Me pääsemme geopoliittiseen valtaan ja siihen miksi me salaamme avaruusolentoja sen takia, mutta silti, eikö sitä odottaisi tällaisen kosmisen mittakaavan tapauksen olevan aika lailla mahdotonta salata?

SG: Se ei ole ollut.

Tarkoitan, eräs mielenkiintoinen asia, ainakin USA:ssa ja useimmissa maissa, on että yli puolet ihmisistä uskoo, että luonamme vieraillaan, 65% kansasta uskoo että avaruudessa on älykästä elämää.

Itse asiassa 43% amerikkalaisista uskoo, että luonamme vierailee tälläkin hetkellä, aktiivisesti, kehittynyt ei-ihmissivlisaatio.

Joten ihmiset käyttävät sanaa salailu, mutta todellisuudessa se on piilossa silmiemme edessä. Täytyy tehdä ero sen välillä onko jokin asia virallisesti tunnustettu ja sen tietääkö kansa asian jo.

Minun työni… olen päivystyspolilääkäri, trauma, mutta jätin lääkärin urani paljastaakseni tämän suuren salailun, niinkuin sitä nimitätte, joitakin vuosia sitten, ja olemme kasanneet tätä positiivista todistusaineistoa ja todisteita.

Voitte mennä sivuillemme, siriusdisclosure.com, ja sieltä löydätte tuhansia sivuja valtion dokumentteja ja kymmeniä erittäin korkean turvaluokituksen armeijahenkilöstön todistuksia faktoista.

Ja minä sanon ihmisille, tämä ei liity mitenkään uskomusjärjestelmään, tämä liittyy siihen mitä faktat ovat.

Kysymys jota kysyt nyt on, miksei viralliset valtion tahot tunnusta tätä. Se on eri kysymys kuin se onko näitä asioita paljastettu.

Me olemme työskennelleet yli 25 vuoden ajan paljastaaksemme tämän informaation, ja kansa on hyväksynyt faktana että me emme ole yksin universumissa, reilu enemmistö kansasta.

Itse asiassa, jos katsoo edes vaikka Unacknowledgedia, tässä dokumentissa, se löytyy Netflixistä, ympäri maailman, kymmenet miljoonat ovat nähneet sen.

Ja piraattisivustojen kautta varmaan sata miljoonaa ihmistä.

Joten se mitä esitän ihmisille on, että tämä informaatio on jaossa, mutta valtiot eivät ole katsoneet asiakseen virallisesti tunnustaa sitä, koska se disruptoisi status quoa.

SS: Selvä, katsotaan nyt kokonaiskuvaa jota maalaatte ja kysytään muutama kysymys siihen liittyen. Ensinnäkin, vierailevatko avaruusolennot Maapallolla, vai ovatko ne asettautuneet tänne pysyvästi?

SG: Ei, nämä ovat tiedustelutietoa, ja planeetallamme vierailleiden sivilisaatioiden määrä varmasti kasvoi sen jälkeen kun aloitimme ydinaseiden räjäyttelyn, siitä on selviä todisteita että heillä on yhteinen huoli tuhoisista kyvyistämme ja massatuhoaseistamme, ja jos katsoo modernina aikana tehtyjä niinkutsuttuja UFO-havaintoja, ne ovat huomattavasti lisääntyneet sen atomi- ja ydinaseiden kehittämisen jälkeen, sekä vetypommin jälkeen.

Se on fakta, ja meillä on monia korkean turvaluokituksen silminnäkijöitä, jotka olivat läsnä ydintukikohdissa, joissa näitä Maan ulkopuolelta tulleita kulkupelejä näkyi tarkkailemassa sitä mitä me teemme.

Joten mielestäni on… On monia ihmisiä, kuten, toki, tieteiskirjallisuuttakin, jotka saavat ihmiset ajattelemaan että on olemassa riski jonkinlaiselle avaruusolentojen hyökkäykselle tai uhalle.

Asia on toisinpäin, meidät nähdään uhkana, ihmsikunta juuri nyt nähdään erittäin epästabiilina sivilisaationa, joka ei ole saavuttanut rauhanomaista maailmantilannetta, jonka olisi pitänyt tapahtua jo toisen maailmansodan jälkeen, eikä sitä ole vielä saavutettu.

Joten mielestäni nämä sivilisaatiot odottavat meidän kasvavan aikuisiksi sivilisaationa, ja siihen asti ei tule tapahtumaan mitään ilmiselvää tekoa niiltä ellei sitten jotain katastrofaalista aio tapahtua.

SS: No miten monta avaruusolentojen lajia on, vierailemassa Maassa? Miltä ne näyttävät? Mikä niiden kulttuuri on? Mitä kommunikaatiomenetelmiä ne käyttävät?

SG: No, nämä ovat erittäin monimutkaisia kysymyksiä, numero yksi….

Viimeisin mitä kuulin oli, että oli dokumentaatio yli kuudesta kymmenestä eri sivilisaatiosta tai lajista, ja ne ovat kaikennäköisiä ja kokoisia.

Monet aluksista, joita on nähty, eivät ole tyypillisiä pyöreitä UFOja, jotkut ovat kolmion mallisia, ja jotkut ovat pallomaisia.

Nämä sivilisaatiot ovat sadoista tuhansista miljooniin vuosiin meitä kehittyneempiä, ja vaikuttaa siltä että ne jollain tavalla työsktelevät yhdessä planeetan tarkkailussa.

Mutta karikatyyri on sanoa, että avaruusolento josta on kerrottu muille, on enemmänkin CIA:n oman vastatiedustelun perspektiivi.

Ollakseni rehellinen, sanoisin että suurin osa informaatiosta, jonka ihmiset ovat aiheesta nähneet, on väärää informaatiota jonka tiedusteluyhteisö on tekaissut sen omia psykologisen sodankäynnin tarkoituksia varten.

Mutta avaruusolennot itsessään, on sivilisaatioita… Jotkut on dokumentoitu niinkin pieniksi kuin 30-40 -senttisiksi, ja jotkut ovat yli neljä metriä pitkiä.

Ja on monia eri lajeja eri tähtijärjestelmistä.

Kommunikaatio, siinä homma muuttuu mielenkiintoiseksi. Koska sinä ja minä puhumme periaatteessa valonnopeudella, sähkömagneettisesti, tai sitä hitaammin. Mutta jos olet tekemisissä sivilisaatioiden kanssa toisista tähdistä, tietyt teknologiat toimivat ulottuvuuksienvälisesti, ne ylittäen, yli valonnopeudella.

Tämä on jotain mitä ei haluta kertoa, koska sillä on suuria vaikutuksia teknologisesti.

Esimerkiksi, me sanomme, että kehittyneimmät kommunikaatiomuodot on käyttää puhelinta tai satelliittijärjestelmää. Nuo ovat erittäin antiikkisia systeemejä, jotka perustuvat 1800-luvun puolivälin tai 1800-luvun lopun telekommunikaatioon radioaalloilla, jne.

Me puhumme sivilisaatioista, jotka kommunikoivat teknologioilla, jotka ylittävät valonnopeudet, mutta niitä myös käytetään mielenkiintoisesti suunnatulla ja koherentilla ajatuksella.

Joten pitää kysyä:

Mikä on ajatuksen tai tietoisuuden nopeus?

Tässä kohtaa päästään joihinkin erittäin kehittyneisiin kvanttmekaniikan jälkeisiin käsitteisiin, jossa voidaan päästä valonnopeutta suurempiin nopeuksiin, mikä on teoreettisesti länsimaisen tieteen mielestä mahdotonta.

Mutta sanoisin, että tuo on ainoastaan nykyisen tieteellisen paradigman likinäköisyyttä.

Puhumme sivilisaatioista, jotka ovat niin paljon meitä kehittyneempiä, että melkein mikä tahansa heidän esiintymisensä näyttäisi meille maagiselta, mutta se ei ole sitä, se on tiedettä.

SS: Jos ne ovat niin kehittyneitä, ja sanotte että avaruusolennot ovat vierailleet Maapallolla tiedustelutehtävissä, onko se vain sitä vai haluavatko ne tästä planeetasta jotain? Jos sivilisaatio, joka kykenee tähtienväliseen matkailuun on olemassa, se tekee tästä paikasta avaruuden takapajulan…

SG: Kyllä, paitsi että, tässä on ongelma:

me olemme menossa avaruuteen, eikö vain?

Meillä on avaruusasema, me menenemme Marsiin miehittämättömillä, ja lopulta miehitetyillä, aluksilla, me olemme laskeutuneet Kuuhun. Setäni auttoi suunnittelemaan sen jutun joka laskeutui Kuuhun Neil Armstrong sen sisässä, kuumodulin.

Sen mitä kerron ihmisille on, että kun me alamme mennä avaruuteen, se yhdistettynä massatuhoaseisiin on punainen lippu joka heilahtaa Maapallon ylle joka sanoo:

me olemme sellaisessa pisteessä, että sivilisaatiomme voi olla ongelma…

Joten uskon, että meidät nähdään evoluution ongelmasivilisaationa.

Ja se suuri tehtävä ihmiskunnalle on siirtyä pirstaloituneesta, tiedäthän, apinankaltaisesta sivilisaatiosta, jossa tappelemme keskenämme typeristä asioista, rauhanomaiseksi sivilisaatioksi, joka menee avaruuteen rauhassa.

Kun me saavutamme tuon merkkipaalun, silloin tullaan näkemään paljon avoimempia kontakteja näistä toisista sivilisaatioista ihmissivilisaation kanssa.

SS: Joten teidän sanojen mukaan, on tällainen erikoinen organisaatio, joka pitää korkkia kiinni UFO-tarinan päällä. Mutta varmasti avaruusolennot eivät olisi vain Amerikassa, ja jos ne ovat tuolla jossain, toiset suuret hallitukset maailmassa ovat tietoisia avaruusolennoista myös. Joten on tällainen kansainvälinen salailun sopimus, vai onko jokaisella hallituksella oma politiikkansa avaruusolennoista?

SG: Muut ovat tietoisia. Se on ylikansallinen organisaatio, joten sallikaa minun tehdä ero kansainvälisen, jotain kuten Yhdistyneet kansakunnat, ja ylikansallisen välillä.

Ylikansallinen tavallaan ylittää geopoliittiset rajat, ja esimerkiksi meillä on dokumentteja, joista käy ilmi että vanha KGB Neuvostoliitossa oli yhteistyössä USA:n tiedustelupalvelun kanssa tästä ongelmasta pahimpaan kylmän sodan aikaan.

Joten itse asiassa salailua tästä aiheesta on pitänyt yllä yhteistyötaho, joka on monikansallinen ja ylikansallinen, monien vuosikymmenien ajan.

Kruununjalokivi tämän aiheen toiminnalle on ollut USA, johtuen teknologiasta ja, suoraan sanoen, makrotaloudellisesta voimasta joka USA:lla on.

Mutta muut maat todellakin ovat myös, tarkoitan että

meillä on esimerkiksi Kiinan ja Brasilian armeijan tietoja, jotka on viime aikoina tehty julkisiksi, joissa he ovat tunnustaneet jahdanneensa näitä esineitä hävittäjillään. Chileläiset kenraalit ovat antaneet meille kuvamateriaalia näistä ET-kappaleista, joita heidän hävittäjänsä jahtaavat. Meksikosta meillä on samanlaista kuvamateriaalia.

Joten useat maat ovat toimineet yhteistyössä avatessaan tietojaan, mutta todellinen tutkimus ja kehitys on keskittynyt korkean teknologian käytäviin USA:ssa ja erittäin salaisiin projekteihin, jotka paremmin tunnetaan nimellä Unacknowledged Special Access Projects, tai USAP.

Ja Kanadasta on vastaavia, ja Britanniassa ja, oletaisin jossain määrin, Venäjällä ja Kiinassa, vaikkakin vähemmässä määrin.

Selvästikin maat ympäri maailman ovat äärimmäisen kiinnostuneita tämän informaation julkistamisesta, koska kovasti puhutaan ilmastonmuutoksesta, niinkutstutusta ilmaston lämpenemisestä ja resurssien loppumisesta.

Fakta on, että teknologia joka vie yhdestä tähdestä toiseen vaatii erittäin kehittynyttä tiedettä ja fysiikkaa, joka mahdollistaisi irtautumisen öljystä, kaasusta ja hiilestä erittäin nopeasti.

Mutta tässä on toinen ongelma:

se on tuhansien miljardien dollarien talouskysymys julkistaa tätä informaatiota.

Jos tunnustat, että me emme ole yksin universumissa, ja että ne ovat täällä, ensimmäinen asia mitä tieteilijä tulee sanomaan valtion viranomaiselle on:

mitä teknologiaa ne käyttivät päästäkseen tänne?

Kun he kysyvät tuon kysymyksen, siihen vastataan, kun siihen on vastattu, se on öljyn loppu…

SS: Dokumenttielokuva, joka perustuu kirjaanne, ”Sirius”, alkaa oletuksella siitä, että öljy-yhtiöiden valta on kaikkien epäreilujen rahoitusjärjestelmien taustalla, jotka hyödyttävät vain harvoja — ja jättävät amerikkalaisen keskiluokan tyhjin käsin. Onko koko UFO-asia todella vain tapa ilmaista äärimmäistä turhautumista siitä mitä tavallisessa maailmassa tapahtuu?

SG: Ei, se on vain sen tunnustamista, että maailma on pelkkä haalea varjo siitä mitä se voisi olla jos teknologiat, joita me olemme kehittäneet viimeisen yli viidenkymmenen vuoden ajan salaisissa projekteissa, olisivat käytössä.

Tarkoitan, että me käytämme lentokoneita ja autoja, öljyä ja kaasua, ja me emme tarvitse niitä. Me emme ole tarvinneet niitä vuosikymmeniin.

Se on päätös joka on tehty, koska näiden uusien teknologioiden tuominen markkinoille olisi liian disruptoivaa nykyiselle makroekonomiselle järjestelmälle.

Ja minun mielestä tämä on keskustelu joka pitäisi käydä, koska ihmiset ovat yhä enemmän huolestuneita ilmastonmuutoksesta ja saasteista ja ilmansaasteisiin liittyvistä kuolemista.

Nämä ovat kaikki ratkaistavissa olevia ongelmia, mutta niitä ei ratkaista kikkailemalla aurinko- tai tuulivoimalla.

Me tarvitsemme rehellisesti uusia rohkteita tieteellisiä löytöjä, jotka ovat olleet tutkimuksen kohteina salaisissa projekteissa vuosikymmeniä, jotka tuotaisiin hyödyttämään koko ihmislajia.

SS: Eräs pääteorioistanne on, että vallassaolijat eivät halua kansan tietävän näistä johtuen öljytuloista — avaruusolentojen teknologia tappaisi öljybisneksen. Mutta jotkut valtiot pitävät öljytuloista, toiset taas eivät, esimerkiksi Kiina olisi erittäin iloinen jos sen ei tarvitsisi ostaa öljyä, joten kaikki ei voi olla kiinni siitä, eihän?

SG: Kyse on makroekonomisesta järjestelmästä joka on riippuvainen petrodollarijärjestelmästä, ja se on aina lähtien Bretton-Woodsista toisen maailmansodan lopusta, jos historiaa katsoo…

Jopa maat, jotka eivät ole öljyn nettoviejiä, esimerkiksi, Kiina tai Japani, ovat kiinni markotalousjärjestelmässä, joka on erittäin riippuvainen nykyisestä energian ja teollisuuden paradigmasta ja erityisesti petrodollarista.

Paljastus muuttaisi joitain asioita todella nopeasti, esimerkiksi sen että me emme ole yksin universumissa.

Me olemme tutkineet ja miettinet sitä miten nämä koneet toimivat.

Puhutaan suoraan:

ne eivät käytä Exxonin tai Jet-A bensaa, tai Venäjän tai Saudien öljyä liikkumaan yhdestä tähtijärjestelmästä toiseen, se on maalaisjärkeä.

Ja ihmiset, joille olen puhunut tutkimus- ja kehitysmaailmassa salaisissa projekteissa, kuten mainitsin, meillä on yli 900 näitä huippusalaisia tietovuotajia tiimissämme, on varsin selvää että nämä teknologiat on kehitetty toimivaksi, mutta niiden tuominen julki disruptoisi status quoa.

Joten suuri talouskysymys ympäri maailman olisi miten sopeutua nopeasti uuteen talousjärjestelmään.

SS: Sanotte myös, että Amerikan presidentille ei kerrota kaikkia näistä löydöksistä. Olette jopa valmistelleet erikoisbriiffausta presidentti Obamalle ja puhuitte kongressin edessä — miten se meni?

SG: Tiedätkö, se mitä sain tietää on se mitä kaikki haluavat saada tietää.

Minä olen Washingtonissa juuri nyt tämän asian tiimoilta. Se on suurin ei-salaisuus mikä on koskaan ollut. Kaikki tietävät mitä on käynnissä.

Aina siihen asti kun ensi kerran kasasin briiffiä presidentti Clintonille ja hänen CIA-johtajalleen, se oli hyvin tiedossa että tässä asiassa on paljon salaisuuksia.

Mutta suurimmaksi osaksi valitut viranomaiset tässä maassa eivät saa kontrollia näistä projekteista. Jos epäilet sitä, muista mitä Jimmy Carter sanoi presidentiksi tulonsa jälkeen, kun hän yritti selvittää asiaa.

Kun joku kysyi häneltä miltä hänestä tuntui olla voimakkain ihminen maailmassa, hän sanoi:

”En ollut se ihminen koska oli asioita joita he eivät kertoneet minulle ja joista minulla ei ollut mitään kontrollia.”

Joten tämä on iso ongelma demokratian kannalta ja hallinnon kannalta ympäri maailman — tämä salailun määrä.

Ja se on tullut pisteseen ainakin USA:ssa, Britanniassa ja monissa muissa maissa joissa salailu itsessään ei ole rikollista, sanon tämän erityisesti, ja se on alistanut perustuslain ja lain vallan ja sen asianmukaisen valvonnan ikeensä.

Tämän me saimme presidentti Obaman ja Clintonin kanssa.

Ja jos katsot myös aina Eisenhowerin päiviin asti, hän turhaantui tämän asian käsittelystä ja siksi hän piti kuuluisan puheensa ”Varokaa sotateollista kompleksia”.

Hän oli kenraali, hän ei ollut armeijan vastainen, enkä minä ole, minä olen sotilasperheestä.

Kuitenkin on etuja jotka ovat muutuneet epädemokraattisiksi ja uhaksi maailman vapaudele ja nyt myös geofyysiselle olemassaolollemme biosfäärin mielessä, jonka olemme sallineet jatkua liian kauan.

Ja se on olut ongelma aina presidentti Eisenhowerin päivistä asti tässä maassa ja samalla tavalla muissa maissa ympäri maailman — tämä salailun määrä.

SS: Selvä, sanokaa minulle, jos tätä tarinaa pidetään niin salassa etteivät edes presidentit saa tietoja aiheesta, miksi te olette vielä elossa? Miksi teidän annetaan tehdä dokumentti Netflixiin? CIA on tappanut ihmisiä paljon mitättömämpien asioiden paljastamisesta kuin valtion salailu….

SG: Kyllä, ja kolme ihmistä tiimissäni on salamurhattu, jotka ovat auttaneet minua, mukaanlukien CIA:n johtaja…

En halua mennä siihen nyt.

Kuitenkin, meillä on systeemejä joilla suojella sitä mitä me teemme. Minulla on paljon sellaista informaatiota, että jos minulle tapahtuisi jotain, se vapautettaisiin internetiin ja se olisi katastrofaalista niille ihmisille.

Se on jotain sellaista jonka otimme käyttöön noin 20 vuotta sitten.

Minun kantani on, ja tämä on toinen juttu, että Pentagonissa ja CIA:ssa on ihmisiä joiden kanssa olen tehnyt asioita, jotka ovat hyvin paljon tämän informaation paljastamisen puolesta.

Tämä ei ole monoliittinen me vastaan ne, paljon ihmisiä maailmassa on tämän informaation vapauttamisen puolella.

Minulla on ystävä, Carol Rosin, joka on työskennellyt läheisesti korkean venäläisen kontaktin kanssa, joka haluaa nähdä nämä asiat paljastettavan samoista syistä kuin me.

Meillä on samanlaisia ihmisiä Kinassa, Britanniassa ja Kanadassa.

Mielestäni tämä ei ole monoliittinen asia, se on hyvin paljon liikkeessä.

Sen mitä minä näen on, että tämä ei tule tapahtumaan ennenkuin ihmiset alkavat tunnustaa että tämä on vakava ongelma, mutta siinä on sisällä myös vakavia ratkaisuja maailman ympäristön ja hallinnan kysymyksiin ympäri maailman.

SS: Korkea-arvoiset armeijan ja valtion viranomaiset ovat astuneet esiin puhumaan avarusolennoista noin 60 vuoden ajan. Henkilökohtaisesti puhuin entisen Kanadan puolustusministerin kanssa…

SG: Kyllä, hän on ystäväni.

SS: Niin, hän kertoi minulle että on kymmeniä avaruusolentojen lajeja, jotka vierailevat tällä planeetalla. Yhdestäkään niistä ei kyetty tarjoamaan kovaa, kiistämätöntä evidenssiä, mutta halusin vain tietää miten monta silminnäkijää tarvitaan? Vaaditaanko oikeasti avaruusolentojen lautanen joka laskeutuu Punaiselle Torille tai Pentagoniin, että kaikki tunnustavat Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden olemasaolon?

SG: Ei, sellaista ei vaadita.

Kuitenkin vaaditaan se, että ihmiset kouluttautuvat tavalla joka on merkitykselliinen. Siksi me julkaisemme näitä opetusfilmejä ja tuotteita.

Mielestäni Paul Hellyer, Kanadan puolustusministeri, erittäin hyvä ystäväni, hän ja minä pidimme lehdistötilaisuuden Torontossa, ja minä olin yksi niistä jotka esittelin hänelle tämän aiheen.

Hän tietää varmasti, että häntä pidetiin pimennossa hänen ollessaan Kanadan puolustusministeri.

Olen ollut tekemisissä Iso-Britannian puolustusministerin Lord Hill-Nortonin kanssa, viiden tähden amiraali, jolle valehdeltiin näistä projekteista. Mitä koviin todisteisiin tulee, meillä on niitä. Minulla on tutkajälkiä, minulla on fyysistä materiaalia. Kun sanot ettei meillä ole fyysistä materiaalia ja todisteita, meillä on, mutta kuka niitä katsoo? Kuka ne paljastaa?

Tulisi olla ohjelmasarja, joka ei tee mitään muuta kuin esittele tätä todistusaineistoa. Se on se mitä me olemme alkaneet tehdä, koska sitä on olemassa — ei ainoastaan valtion paperien ja todistajien muodossa, vaan fyysistä evidenssiä kuten tutkajälkiä.

Jokin aika sitten Pentagon julkisti tutkatapauksen Kalifornian rannikolla, jossa eräs hävittäjistämme seuraili yhtä näistä kappaleista liikkumassa tavalla, jolla mikään perinteinen alus ei kykenisi millään liikkumaan, ja se oli New York Timesissa ja CNN:llä ja kaikkialla.

Pointtini on, että tällaista todistusaineistoa on vaikka millä mitalla ja jopa kovaa fyysistä todistusaineistoa.

Meillä on sitä, se on kasaantunut vuosikymmenten ajan. Kysymys on, kuka aikoo tehdä tästä jutun? Lopulta se mitä tapahtuu on, ainakin USA:ssa, että jos alkaa kaivella syvemmältä todisteita, show peruutetaan.

Kaikki luulevat, että meillä on vapaa lehdistö Amerikassa, meillä ei ole. Meillä on johdettu lehdistö.

Ja jos CNN alkaisi porautua aiheeseen, heille sanottaisiin että pysyä poissa siitä. Ja olen nähnyt sen tapahtuvan. ABC News teki tätä kanssamme, annoimme heille 35 tuntia digitaalista videota huippusalaisen turvaluokituksen todistajista ja kovasta todistusaineistosta, ja ABC Newsin vastaavalle tuottajalle sanottiin:

”Sinun ei anneta tehdä tätä jutua.”

Joten mediasta on olemassa myytti, että media on jotenkin täysin vapaa, ison valtavirran media on vapaa tekemään tämän.

Ja se ei mene niin. Jos katsoo dokumentin ”Unacknowledged”, meillä on ilmavoimien tiedustelu-upseeri joka sanoi:

”Me ennen toimme amerikkalaisia rahasäkkejä ihmisille mediassa varmistaaksemme heidän yhteistyöhalukkuutensa pitääkseen tämän asian salassa.

Tämä on fakta…

Tämän kaverin todistus on kaikkien nähtävillä. Ja hän työskenteli monta vuotta salaisessa projektissa Kirtlandin ilmatukikohdassa pyörittämässä vastatiedustelua estääkseen tästä asiasta tehtyjä vuotoja.

Nämä faktat ovat kaikkien nähtävillä.

https://www.youtube.com/watch?v=WiSKF8JjoSc

Minä toivon, että ihmiset katsoisivat sen. Ja mielestäni ihmisten tulee ymmärtää että meidän tulee luoda uudentyyppinen media joka on rehellinen ja kertoo totuuden mitä kansa haluaa tästä kuulla.

SS: Selvä, tri. Greer, kiitos paljon oivalluksista ja haastattelusta. Me puhuimme tri. Steven Greerille, Center for Study of Extraterrestrial Intelligencen johtajalle, mahdollisuudesta päästä yhteyteen Maan ulkopuolisiin sivilisaatioihin lähiaikoina.

SG: Kiitos.

Video

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades (RT News)

Project Camelot haastattelee tri. Pete Petersonia

Kiitos katselusta.

Kun meille esiteltiin tri. Pete Peterson yhteisen ystävämme kautta, ja kun olimme puhuneet hänen kanssaan ensi kertaa puhelimessa, me välittömästi tajusimme, että puhuimme jonkun kanssa jota jopa Project Camelotin standardein oli siunattu varsin suurella määrällä hyvälaatuista informaatiota, jota tuki henkilökohtainen kokemus, hämmästyttävän suuresta määrästä eri aiheita.

Me kerroimme ystävällemme David Wilcockille. David tunsi varsin vahvasti — psyykkisen intuitiivisena henkilönä — että meidän pitää vierailla välittömästi tri. Petersonin luona kun hän oli valmis antamaan haastattelun. Joten tämä haastattelu pääsi heti uudelle alueelle: se oli ensimmäinen Camelot-haastattelu jossa David on mukana. Muutama päivä myöhemmin Bill lensi USA:n Euroopasta viikonlopuksi tapaamista varten — joka kesti kaksi pitkää päivää.

Me puhuimme paljon myös nauhan ulkopuolella, ja tri. Peterson oli äärimmäisen varovainen todistuksensa suhteen videolle kuvattaessa. Mutta me kuitenkin tallensimme lähes neljä tuntia todistusta. Kuuntele tarkkaan kysymyksiä ja vastauksia — erityisesti Kerryn osa 3 (osa 1 on Billin ja osa 2 Davidin) — ja nauti osan 2 lopusta, juuri kun haastattelu loppuu. (Tämä on lempikohtamme, ja me olemme jättäneet sen tahallaan siihen.)

Tri. Peterson on äärimmäisen tietoinen sisäpiiriläinen — ja mitä uskomattomin ja loistavin tiedemies — joka astui esiin puhuakseen meille julkisesti, koska hänen mielestään ongelmat, joista hän välittää, ovat liian tärkeitä jotta niistä voisi olla hiljaa. Me arvostamme hänen rohkeuttaan.

Monien asioiden joukossa tri. Peterson puhui pitkästi siitä miten hänen vahva uskomuksensa on, että globaali talous romahtaa — sekä USA:n infrastruktuuri — mikä on melkein jo tapahtumassa; että Obama suunnittelee paljastavansa avaruusolentojen vierailun vuoden lopussa; ja että useimmat, mutta eivät kaikki, avaruusolentovierailijat ovat ystävällisiä.

On myös paljon, paljon muuta. Tässä yleisluontoinen lista käsitellyistä asioista:

• Tri. Petersonin vahva mielipide siitä, että talous, infrastruktuuri ja laki ja järjestys romahtavat USA:ssa

• Suunniteltu avaruusolentojen läsnäolon julkistus

• Aurora (joka nyt on vedetty pois palveluksesta ja korvattu aluksilla, jotka kykenevät ylivalonnopeudella matkustamiseen) ja TR3B (suuri lentävä kolmio, mikä toimii lentoalusten kuljetusaluksena)

• Keinoäly ja kehittyneet robotit (huom. tämä vuonna 2009)

• ”Informaatiokenttä” ja miten keho, mieli ja DNA todella toimivat

• Parannuskeinot, jotka toimivat nopeasti ja tehokkaasti

• Välkkyjen tiedemiesten ”pelastaminen” Neuvostoliitosta

• Miten venäläinen avaruusasema Mir oli niin painava, että sitä ei olisi voitu kasata ilman ”apua” ”ystäviltä” (tai, jos ollaan tarkkoja, venäläisten ystäviltä)

• Vatikaanin kirjastossa vietetty aika

• Sumerialaisen korkean teknologian olemassaolo

• Kvanttilaskenta (kameran ulkopuolella tri. Peterson piti kädessään halpaa lastua, jonka hän oli kasannut itse omassa laboratoriossaan, jonka laskentateho oli 10 tuhatta PC-konetta)

• James Clerk Maxwellin nerous ja miksi Einstein oli väärässä

• Miksi sinun ei pitäisi viettää niin pitkiä aikoja digitaalisen TV:n edessä

• USA:n vankileirien todellisuus

• Miten saimme ymmärryksen, että 15% maailman populaatiosta (kaikista roduista) on vastustuskykyinen mielenhallintateknologioille

Tämän videon julkistamista on viivästetty, koska tri. Peterson oli huolissaan siitä, että videolla voisi olla materiaalia, joka olisi liian arkaluontoista, ja joka saattaisi asettaa meidät vaaraan. Hän käytti jonkin aikaa kysyäkseen kollegoiltaan onko julkaisu turvallista. Kirjoittamisen aikaan hän ei ole määrittänyt erikseen mitkä kohdat videolta ovat arkaluontoisia — vaikka se on ehkä arvattavissa. Me olemme päättäneet ottaa riskin ha julkaista haastattelun kokonaisuudessaan. Sitä ei ole editoitu.

Toivomme, että (mikä meidänkin mielestä tuntuu) pitkän ajan odottaneet voisivat ymmärtää niitä monimutkaisuuksia ja monia mukana olevia tekijöitä, ja että sisäpiirin paljastuksen tekeminen ei ole yksinkertaista. Tri. Peterson on suoraselkäinen mies, joka on huolissaan ihmisrodun kohtaamista ongelmista. Varoituksen lisäksi, kuten tulette näkemään, hän tarjoaa huomattavan kattauksen kiehtovaa tietoa laajalti eri aiheista.

Ssyyskuu 2009

 

https://www.youtube.com/watch?v=ooSRh7V68uk

https://www.youtube.com/watch?v=XJyCG_OHXGg

https://www.youtube.com/watch?v=OfIlUMS_Q3g

David Wilcock: Pete Petersonin tunnustus kuolinvuoteellaan avaruusohjelmista

USA:n laivasto on nyt virallisesti julkistanut toimivat patentit antigravitaatiolle ja vapaan energian teknologialle. Ilmavoimat ovat ilmoittaneet joulukuun 6. päivänä 2019, että ”salaiset avaruusohjelmat” tullaan julkistamaan vuonna 2020.

Tämä uusi tiedustelutieto sopii tarkkaan sisäpiirin tietoon Pete Petersonilta, joka kuultiin puhelinkeskustelussa kesäkuun 6. päivänä 2019.

Peterson oli luultavasti huippuspesialisti mustan budjetin salaisessa teknologiassa sotateollisen kompleksin leivissä useita vuosia.

Hänen ”kuolinvuoteen tunnustuksen” mukaan Peten annettiin kertoa maailmalle mitä hän halusi kokemuksistaan ”sisäpiirissä” 6-8 kuukauden aikana haastattelun antamisesta.

Pete valmisteli astumaan julkisuuteen kokemuksistaan liittyen vierailuihin 60-65 eri paikkaan Maan ulkopuolella, ja hieman yli kuukautta myöhemmin kän kuoli ”tapaturmaiseen lääkepistokseen” vanhainkodissa, jossa hän oli.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kongressiedustaja haluaa julkistaa salaiset avaruusohjelmat

Joulukuun 7. päivänä 2019 Reagan National Defense Forumin osallistujat Reagan Presidential Libraryssa saivat kuulla ilmavoimien päälliköltä, Barbara Barrettilta ja kongressiedustaja Mike Rogersilta että he puoltavat ilmavoimien salaisen avaruusohjelman julkiseksi tekemistä, jotta saataisiin kansan tuki USA:n avaruusvoimille. Heidän kommenttinsa vahvistavat, että USA:n ilmavoimat ovat kohtsillään paljastamassa totuuden huhuista salaisen avaruusohjelman taustalla, ja että avaruusvoimat ovat olennainen osa sarjassa huikeita paljastuksia, jotka odottavat tulevaisuudessa.

Barrettin ja Rogersin kommentit julkaistiin Defense Newsin artikkelissa otsikolla “Barrett, Rogers harkitsevat tekevänsä julkiseksi salaiset avaruusohjelmat”. Barrett ja Rogers puhuivat paneelissa aiheesta ”Seuraavat askeleet avaruudessa: Amerikan kuudensien asevoimien lanseeraus”.

Paneelissa Barrett sanoi:

Osan siitä paljastaminen, mitä tällä hetkellä piilotellaan turvaholveissa, voisi olla hyvä idea… Pitää olla tarkka siitä mitä tekee julkiseksi, mutta on paljon enemmän julkistettavaa kuin mitä olisi tarpeen olla. 

Rogers, joka on alkuperäisen parlamentin avaruusvoimalakiehdotuksen sponsori, oli samaa mieltä ja sanoi avaruusvoimia koskevan informaation olevan “musertavan salaista”.

Rogers tähdensi lisätarpeita tehdä julkiseksi ilmavoimien salaista infrastruktuuria, jotta voitettaisiin kansan tuki avaruusvoimille:

Asevarustelukomitean jäseninä ja puolustusasiain edustajina me tajuamme tämän. Mutta meillä täytyy olla kollegamme kongressissa tukemassa meitä tekemään tarvitsemamme muutokset ja resurssit tähän… Se ei tapahdu elleivät he ymmärrä sitä uhkaa ja riippuvuutta joka meillä on. Ja en usko, että se voi tapahtua ennen kuin me näemme merkittävän julkistamisen siitä mitä me teemme avaruudessa ja mitä Kiina ja Venäjä tekevät, ja miten avaruus on heille arkipäivää.

Rogersin kommentit siitä, että USA, Kiina ja Venäjä kaikki ovat omien avaruusohjelmiensa parissa, ja että kansan tulee saada tietää näistä jotta tuetaan avaruusvoimien luomista on huikea tunnustus kilpailevien sotilaallisten ohjelmien olemassaolosta avaruusteknologioilla, joka on paljon kehittyneempää kuin rakettivoiman kanssa toimiva teknologia, jota NASA ja muut kansalliset ohjelmat käyttävät.

Tämä heijastelee eläköityneen amerikkalaisen kenraalin Steven Kwastin lausuntoa luennossaan, jossa hän kuvasi Kiinan kehittämää avaruuslaivastoa:

He ovat rakentamassa laivastoa avaruuteen, jossa on samanlaiset taistelulaivat ja hävittäjät, jotka kykenevät liikkumaan ja tuhoamaan ja kommunikoimaan ylivaltaa.

Kiinan tuleva avaruuslaivasto kykenee tuhoamaan Amerikan satelliittijärjestelmät ja avaruuslaitteet yhdessä yössä.

Hänen Defense Newsin artikkelissaan, joka käsitteli Barrettin ja Rogersin kommentteja, Strout sanoo:

Nämä kaksi kieltäytyivät sanomasta miten paljon pimeän budjetin avaruusohjelmista saadaan kertoa kansalle, tai sitä miten muutokset alkaisivat tapahtua. Mutta Barrett julisti, että se olisi fokuksessa hänen kaudellaan, merkki siitä että edistystä voisi tapahtua vuonna 2020.

Kaksi päivää myöhemmin ilmoitettiin, että kongressin komitea, joka perustettiin valitsemaan parlamentin ja senaatin esittämistä kilpailevista avaruusvoimien ehdotuksista, oli päässyt tulokseen.

Kansallinen puolustusbudjettilaki vuodelle 2020 sisältäisi lakipaketin koskien avaruuslaivastoa, joka tulisi virallisesti laukaisemaan avaruusvoimat avaruuteen alkuvuodesta 2020. Olen selittänyt keskeiset avaruusvoimalain esitykset aiemmassa artikkelissani.

Keskiviikkona joulukuun 11. päivä edustajainhuone pääsi sopuun ja hyväksyi avaruusvoimia koskevan lain ja senaatti aikoo äänestää siitä joulukuussa. Presidentti Donald Trump on jo twiitannut, että hän välittömästi tulee allekirjotitamaan sen laiksi, mikä tekee avaruusvoimien luomisesta virallisen.

Barrettin ja Rogersin kommentit tarpeesta tehdä julkiseksi lisää avaruustoimintaa, jota salassa on harjoitettu ilmavoimissa, tulivat vain päivän sen jälkeen kun 6. joulukuuta julkistettiin uutiset siitä, että kongressi on saanut ajettua läpi avaruusvoimat perustavan lain. Tämä ei ole yhteensattuma.

Itse asiassa, tämä tapahtumasarja on häikäisevä varmistus siitä, että avaruusvoimia käytetään keppihevosena tehdä julkiseksi keskeisiä ilmavoimien salaisen avaruusohjelman elementtejä, kehittynyttä työntövoimaa ja energiajärjestelmiä, jotka mullistaisivat ilmailualan.

Linkki avaruusvoimien luomisen ja kehittyneiden avaruusteknologioiden paljastamisprosessin välillä on tasan tarkkaan se mitä ennustin kirjassa US Air Force Secret Space ProgramYksinkertaisesti, avaruusvoimien julkistaminen tarjoaa keinon paljastaa futuristiset teknologiat, joita ilmavoimat käyttää tavalla, joka antaa puhtia julkiselle luottamukselle ja tekee pohjatyön vieläkin uskomattomammille paljastuksille.

Avaruusvoimien luominen on virallisen paljastusprosessin alku, joka tulee vahvistamaan sen, että monet UFO-havainnot ovat, itse asiassa, olleet kehittynyttä avaruusteknologiaa, jota on kehittänyt USA:n ilmavoimat tai suurvallat kuten Venäjä ja Kiina.

Jokin aika sitten USA:n laivasto salli julkistaa viisi patenttia vallankumouksellisesta elektromagneettisesta työntövoimasta ja energiasysteemistä, jonka eräs sen tieteentekijöistä oli tunnustanut olevan aktiivisessa kehityksessä Kiinassa.  Kiinalla on salainen avaruusohjelma, joka huolestuttaa kovasti USA:n kansallisen turvallisuuden analyytikkoja kuten kenraali Kwastia, ja tämä on keskeinen syy avaruusvoimien laukaisuun.

Avaruusvoimien tullessa käyttöön vuonna 2020, näyttämö on valmis lisäpaljastuksille vallankumouksellisista avaruusteknologioista. Voidaan odottaa, että selitykset teknologian alkuperästä tullaan alkuvaiheessa sälyttämään taitavien tieteentekijöiden kuten USA:n laivaston tri. Salvator Paisin, viiden laivaston patentin keksijän nimiin. Tulee kuitenkin olemaan paljon vaikeampaa piilotella totuutta.

Monet salaisissa avaruusohjelmissa USA:n, Kiinan ja Venäjän kehittämät teknologiat on takaisinmallinnettu muinaisten sivilisaatioiden raunioista ja törmänneiden avaruusolentojen aluksien jäänteistä saaduista artefakteista. Monet sisäpiiriläiset ovat väittäneet näin. Näiden joukossa on entinen puolustustiedustelupalvelun johtaja, vara-amiraali Tom Wilson, joka sai tietää että suuri puolustusalihankkija aktiivisesti takaisinmallinsi tällaista teknologiaa vuonna 1997.

Lopulta teknologisesti kehittynyt Maan ulkopuolinen elämä tullaan paljastamaan, mutta vain sen jälkeen kun avaruusvoimat on luotu ja laukaistu siinä mittakaavassa, että kansalla on luottamusta siihen, ettei Brookingsin raportin vuonna 1961 ennustama sivilisaation romahdus tapahdu.

Brookingsin raportti, otsikolla ”Ehdotettu tutkimus rauhallisten avaruustoimien vaikutuksista yhteiskuntaan” kuvasi hälyttävän skenaarion siitä mitä yhteiskunnalle voisi tapahtua jos ihmiskunta ei olisi riittävän valmistautunut teknologisesti kehittyneen Maan ulkopuolisen sivilisaation löytämiseen:

Todisteet [Maan ulkopuolisesta] olemassaolosta saatetaan myös löytää artefakteista, joita on jäänyt Kuuhun ja muille planeetoille. Asenteiden ja arvojen seuraukset ovat arvaamattomat, mutta vaihtelisivat huomattavasti kulttuurista toiseen ja monimutkaisten yhteiskuntien sisällä olevien ryhmien välillä; kriittinen tekijä olisi sen kommunikaation luonne, joka esiintyisi meidän ja muiden olentojen välillä…. Antropologiset tiedostot sisältävät monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka oavt varmoja paikastaan universumissa, jotka ovat tuhoutuneet kun ne ovat joutuneet assosioitumaan aiemmin tuntemattomaan yhteiskuntaan, jolla on erilaisia ideoita ja toisenlaisia elämäntyylejä; toiset, jotka ovat selvinneet sellaisesta kokemuksesta, yleensä tekivät niin maksamalla hinnan muuttuneina arvoina ja asenteina ja käyttäytymisenä.

Käteen jäävä oppi ilmavoimien johdon lupaamista tulevaisuuden paljastuksista liittyen salaisiin avaruusohjelmiin sekä avaruusvoimien laukaisuun on, että virallinen paljastusprosessi on nyt tukevasti käynnissä, 2020 lupaa paljon ja on innostava vuosi kaikille, jotka haluavat oppia salaisista avaruusohjelmista, jotka USA, Kiina ja Venäjä ovat luoneet, ja että lopulta saamme tietää näiden teknologioiden todellisen lähteen.

 

Artikkelin kirjoittanut Michael Salla ja julkaissut exopolitics.org

Bill Cooper: MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus

                  SALAINEN HALLITUS
      MJ-12:n Alkuperä, Identiteetti ja Tarkoitus

           Hypotheesi, jonka on kirjoittanut
                 Milton William Cooper
                  Toukokuun 23. 1989

HUOM….Monia informaation lähteitä on käytetty tämän tutkielman taustatutkimuksissa. Suurin osa tästä tiedosta tulee suoraan tai on seurausta omista TOP SECRET/MAJIC-materiaalin tutkimuksistani, jonka henkilökohtaisesti näin ja luin vuosien 1970 ja 1973 välillä Tyynenmeren laivaston komentajan tiedustelubriiffaustiimin jäsenenä. Koska osa tästä informaatiosta on johdettu lähteistä joita en voi ilmiselvistä syistä paljastaa, sekä julkaistuista lähteistä joiden puolesta henkilökohtaisesti en voi puhua, tämä tutkielma tulee käsitellä hypoteesina. Vaikkakin vakaasti uskon, että tämä on todellinen Pedon luonne. Se on ainoa skenaario, joka on kyennyt johdonmukaisesti sitomaan kaikki eri elementit, jotka ovat saattaneet tutkijoita kyyneliin heidän etsiessään vastauksia. Se on ainoa elitys joka näyttää tapahtumien kronologisen järjestyksen ja näyttää, että eri kronologiat yhteenliitettyinä sopivat yhteen täydellisesti. Suurimman osan tästä tiedän todeksi. Lopusta en mene takuuseen, ja siksi tällä tutkielmalla tulee lukea otsikossa hypoteesi.


Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Yhdysvaltain hallitus koki sarjan tapahtumia, jotka tulisivat muuttamaan sen tulevaisuuden suunnan, ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden, ennustamattomaksi. Nämä tapahtumat olivat niin uskomattomia, että ne uhmasivat uskoa. Hämmästynyt presidentti Truman ja hänen huippusotilasjohtajansa tajusivat olevansa käytännössä kyvyttömiä toimimaan voitettuaan juuri kaikkein tuhoisimman ja kalleimman sodan koko historiassa. Yhdysvallat oli kehittänyt, käyttänyt ja ainoa maa maailmassa jolla oli hallussaan atomipommi, jolla yksin oli potentiaali tuhota mikä tahansa vihollinen, ja jopa Maapallo itsessään. Samaan aikaan USA:lla oli paras talous, kehittynein teknologia, korkein elintaso, sillä oli eniten vaikutusvaltaa, ja sillä oli suurin ja voimakkain sotilasvoima historiassa. Me voimme vain kuvitella hämmennyksen ja huolet kun Yhdysvaltain hallituksen asioista perillä oleva eliitti tajusi, että avaruusolentojen alus, jota ohjasti hyönteisen kaltaiset olennot täysin käsittämättömästä kulttuurista, oli törmännyt New Mexicon erämaahan-

Tammikuun 1947 ja joulukuun 1952 välillä vähintään 16 haaksirikkoutunutta tai alas ammuttua avaruusolentojen alusta, 65 avaruusolentojen ruumista ja 1 elävä avaruusolento saatiin talteen. Lisäksi avaruusolentojen alus oli räjähtänyt eikä mitään saatu tästä tapauksesta talteen. Näistä tapauksista 13 sattui USA:n rajojen sisäpuolella, joihin ei kuulu alus joka tuhoutui ilmassa. Näistä 13:sta 1 oli Arizonassa, 11 New Mexicossa ja 1 Nevadassa. Kolme oli ulkomailla. Noista 1 oli Norjassa ja 2 Meksikossa. UFO-havaintoja tehtiin niin useita, että vakavat tutkimukset ja jokaisen raportin debunkkaaminen oli mahdotonta käyttäen olemassaolevia tiedusteluresursseja.

Avaruusolentojen alus löydettiin helmikuun 13. päivä 1948 läheltä Aztecia, New Mexicossa. Toinen alus paikallistettiin maaliskuun 25. päivä 1949 Hart Canyonista lähellä Aztecia, New Mexicossa. Se oli 30 metriä läpimitaltaan. Yhteensä 17 avaruusolentojen ruumista saatiin talteen noista kahdesta aluksesta. Vieläkin merkittävämpää oli löytää suuri ihmisruumiin palasten määrä, jotka oli säilötty näihin molempiin aluksiin. Demoni nosti rumaa päätään ja paranoia nopeasti sai haltuunsa kaikki, jotka tuolloin tiesivät jostain jotain. Salaisesta korkista tuli yhtäkkiä Huippusalainen korkki, joka ruuvattiin todella tiukalle. Turvallisuuspeite oli vieläkin tiukemmalla kuin Manhattan Projectin päällä ollut. Tulevina vuosina nämä tapahtumat muuttuisivat maailman vartioiduimmaksi salaisuudeksi koko maailman historiassa.

Amerikan huipputieteilijöiden erikoisryhmä järjestäytyi Project Sign -nimen alaisuudessa joulukuussa 1947 tutkimaan ilmiötä. Koko ilkeä homma verhottiin salaisuuden huntuun. Project Sign kehittyi Project Grudgeksi joulukuussa 1948. Matalan tason disinformaatioprojekti nimeltään Blue Book muodostettiin Grudgen alaisuuteen. 16 kirjaa julkaistiin Grudgen alaisuudessa, mm. ristiriitainen ”Grudge 13” jonka minä ja Bill English näimme, luimme ja paljastimme kansalle. ”Siniset Tiimit” kasattiin noutamaan törmänneitä lautasia ja kuolleita tai eläviä avaruusolentoja. Siniset Tiimit myöhemmin kehittyivät Alfa-tiimeiksi Project Pouncen alaisuudessa.

Näinä alkuvuosina USA:n ilmavoimat ja CIA olivat täydessä kontrollissa avaruusolentojen salaisuudesta. Itse asiassa CIA muodostettiin presidentin päiväkäskyllä ensin keskustiedusteluryhmäksi ainoana tehtävänään käsitellä avaruusolentojen läsnäoloa. Myöhemmin National Security Act saatettiin voimaan ja se teki siitä CIAn. Kansallisen turvallisuuden neuvosto perustettiin valvomaan tiedusteluyhteisöä ja erityisesti avaruusolentojen toimia. Liuta neuvoston muistioita ja päiväkäskyjä otti pois CIA:lta sen ainoan tehtävän kerätä ulkomaista tiedustelutietoa ja hitaasti mutta varmasti ’laillisti’ suoran toiminnan salaisten aktiviteettien muodossa koti- ja ulkomailla.

Joulukuun 9. päivänä 1947 Truman hyväksyi National Security Councilin päätöksen NSC-4 otsikolla ”Ulkomaisten tiedustelutoimien koordinointi” usuttaen ministereitä Marshall, Forrestal, Patterson, sekä ulkoministeriön kansliapäällikköä Kennania.

Ulkomaiden ja sotilastiedustelun kirja 1, ”Komitean loppuraportti valtion toimista tiedustelutehtävissä”, Yhdysvaltain senaatti, 94. kongressi, 2. sessio, raportti no. 94-755, huhtikuun 26. päivänä 1976, s. 49 esittää: ”Tämä direktiivi valtuuttaa ulkoministeriön koordinoimaan ulkomaiden informaatiotoimintaa, jonka tehtävänä on kommunismin vastustaminen. Huippusalainen NSC-4:n lisäpöytäkirja, NSC-4A, ohjeisti keskustiedustelun johtajaa (DCI) ryhtymään salaisiin psykologisiin toimenpiteisiin NSC-4:ssä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. CIA:n saama alkuvaiheen valtuutus salaisiin operaatioihin NSC-4A:n alaisuudessa ei puhunut muodollisista proseduureista näiden operaatioiden koordinoimiseksi eikä hyväksymiseksi. Se yksinkertaisesti ohjeisti DCI:a ’ryhtymään salaisiin toimiin ja varmistamaan, yhdessä valtion ja puolustusvoimien kanssa, että toteutetut operaatiot ovat yhdenmukaiset Amerikan politiikan kanssa.'”

Myöhemmin NSC-10/1 ja NSC-10/2 korvasivat NSC-4:n ja NSC-4A:n ja laajensivat salaisia kyvykkyyksiä lisää. Office of Policy Coordinationin (OPC) tehtäväksi annettiin toteuttaa laajennettu salaisten aktiviteettien ohjelma. NSC-10/1 ja NSC-10/2 vahvistivat laittomat ja lain ulkopuoliset käytänteet ja proseduurit hyväksyttäviksi kansallisen turvallisuuden johdolle. Reaktio oli nopea. Tiedusteluyhteisön silmissä ”kaikki oli sallittua”. NSC-10/1:n alaisuudessa perustettiin koordinaattoriryhmä (ECG) käsittelemään, mutta ei hyväksymään, salaisia projektiehdotuksia. ECG sai salaa tehtäväkseen koordinoida avaruusolentoihin liittyviä projekteja. NSC-10/2 ja /2 tulkittiin tarkoittavan, että kukaan huipulla ei halunnut tietää mitään ennenkuin se oli ohi ja menestyksekäs. Nämä toimet saivat aikaan puskurin presidentin ja informaation välille. Tämän puskurin tarkoitus oli toimia keinona presidentille kieltää tieto jos tieto vuotaisi julkisuuteen. Tämä puskuri oli käytössä myöhempinä vuosina tehokkaasti eristämässä seuraavilta presidenteiltä kaikki tieto avaruusolentojen läsnäolosta muuten kuin mitä Salainen Hallitus ja tiedusteluyhteisö halusivat heidän tietää. NSC-10/2 perusti tutkimuspaneelin, joka tapasi salassa ja joka koostui aikansa parhaista tieteentekijöistä. Tutkimuspaneelin nimi ei ollut MJ-12. Toinen NSC-muistio, NSC-10/5 lisäksi kuvasi tutkimuspaneelin tehtävät. Nämä NSC-muistiot ja salaiset päiväkäskyt valmistelivat näyttämön MJ-12:n luomiselle vain 4 vuotta tämän jälkeen.

Puolustusministeri James Forrestal alkoi vastustaa salailua. Hän oli erittäin idealistinen ja uskonnollinen mies, joka uskoi että kansalle tulisi kertoa. Kun hän alkoi puhua oppositiopuolueelle ja kongressin johtajille avaruusolentojen ongelmasta, Truman pyysi häntä eroamaan. Hän ilmaisi pelkonsa monille ja aivan oikeutetusti uskoi, että häntä tarkkaillaan. Ne, jotka eivät tienneet faktoja, tulkitsivat tämän paranoiaksi. Forrestalin sanottiin myöhemmin kärsineen hermoromahduksesta ja hänet otettiin hoitoon Bethesda Naval Hospitaliin. Itse asiassa pelättiin, että Forrestal alkaisi puhua jälleen, ja hänet piti eristää ja mustamaalata. Aikaisin aamulla toukokuun 22. päivänä 1949 CIA-agentit sitoivat lakanan hänen kaulansa ympärille, kiinnittivät toisen pään kiinnikkeeseen huoneessa ja heittivät James Forrestalin ikkunasta. Lakana repesi ja hän putosi alas kuolemaan. Hänestä tuli ensimmäisiä salailun uhreja.

Elävä avaruusolento, joka oltiin saatu talteen vuoden 1949 Roswellin törmäyksestä, sai nimen EBE. Nimeä oli ehdottanut tri. Vannever Bush ja se oli lyhenne sanoista Extraterrestrial Biological Entity. EBEllä oli taipumus valehdella, ja vuoden aikana vastasi vain halutulla tavalla esitettyihin kysymyksiin. Ne kysymykset, jotka eivät johtaisi haluttuun vastaukseen jäivät vastaamatta. Jossain kohtaa toisena vankeuden vuonna hän alkoi avautua, ja EBEltä saatu informaatio oli vähintäänkin huikeaa. Tämä kokoelma hänen paljastuksiaan myöhemmin loi perustan sille mikä tunnettaisiin ”Keltaisena Kirjana” (Yellow Book). EBEstä otettiin valokuvia, jotka muiden lisäksi minä ja Bill English näimme vuosia myöhemmin GRUDGE 13:ssa.

Vuoden 1951 lopulla EBE sairastui. Lääkintähenkilöstö ei kyennyt määrittämään EBEn sairauden syytä, eikä sillä ollut mitään taustaa mistä ammentaa. EBEn keho perustui klorofylliin ja hän prosessoi ruokaa energiaksi paljon samaan tapaan kuin kasvit. Jätemateriaali tuli ulos samoin kuin kasveilla. Päätettiin, että kutsuttaisiin koolle kasvitieteen asiantuntija. Kasvitieteilijä tri. Guillermo Mendoza tuotiin yrittämään auttaa häntä selviämään. Tri. Mendoza työskenteli pelastaakseen EBEn kunnes vuoden 1952 puolessa välissä EBE kuoli. Tri. Mendozasta tuli asiantuntija avaruusolentojen biologiassa.

Turhassa yrityksessä pelastaa EBE ja päästä väleihin teknologisesti ylempänä olevan avaruusolentorodun kanssa Yhdysvaltain hallitus alkoi lähettää avunpyyntöä vuonna 1952 kauas avaruuteen. Kutsuun ei vastattu, mutta projekti jatkui hyvän toivon eleenä.

Presidentti Truman loi supersalaisen National Security Agencyn (NSA) salaisella päiväkäskyllä marraskuun 4. päivänä 1952. Sen pääasiallinen tarkoitus oli tulkata avaruusolentojen kommunikaatiota ja kieltä ja saada aikaan dialogi avaruusolentojen kanssa. Tämä mitä kiireellisin tehtävä oli jatkumoa aiemmista pyrkimyksistä ja se sai koodinimen SIGMA. Toinen NSA:n tarkoitus oli monitoroida kaikkea viestintää ja lähetyksiä mistä tahansa laitteesta maailmassa tiedustelutiedon keräämiseksi, sekä ihmisten että avaruusolentojen. Project Sigma oli menestys. NSA ylläpitää yhteyksiä myös Kuutukikohtaan ja muihin Salaisiin Avaruusohjelmiin. Päiväkäskyllä NSA on kaikkien muiden lakien ulottumattomissa, paitsi niiden jotka erityisesti mainitsevat NSA:n lakitekstissä sitä koskevana. Tämä tarkoittaa, että jos viraston nimi ei ole kirjoitettu minkään kongressin säätämän lain tekstiin, laki ei kosketa NSA:ta. NSA suorittaa nyt muitakin tehtäviä ja itse asiassa se on päätiedustelupalvelu koko tiedusteluyhteisössä. Nykyään NSA saa 75% kaikista rahoista, jotka menevät tiedusteluyhteisölle. Vanha sanonta ”minne rahat menee, siellä valta lepää” pitää paikkansa. DCI nykyään on pesti pelkkää julkisuutta varten. Pääasiallinen NSA:n tehtävä on edelleen avaruusolennoille kommunikointi, mutta nyt sillä on myös muita avaruusolentoprojekteja.

Presidentti Truman on pitänyt liittolaisemme, mukaanlukien Neuvostoliiton, informoituna avaruusolentojen ongelman kehittymisestä Roswellin haltuunotosta eteenpäin. Tämä on tehty sitä varten mikäli avaruusolennot osoittautuisivat uhaksi ihmiskunnalle. Suunnitelmia luotiin puolustaa Maapalloa hyökkäyksen varalta. Kansainvälisen salaisuuden säilyttäminen osoittautui erittäin vaikeaksi. Päätettiin, että ulkoinen ryhmittymä oli tarpeen koordinoida ja kontrolloida kansainvälisiä pyrkimyksiä, jotta piilotettaisiin salaisuudet normaalilta vallan vahtikoiran valvonnalta. Lopputuloksena muodostettiin salaseura, joka sai nimen ”Bilderberg”. Päämaja on Sveitsissä, Genevessä. Bilderberg kehittyi salaiseksi maailmanhallitukseksi, joka nyt kontrolloi kaikkea. YK oli silloin, ja on edelleenkin, kansainvälinen vitsi.

Vuonna 1953 uusi presidentti istui Valkoisessa Talossa. Hän oli mies, joka oli tottunut kurinalaiseen henkilöstöorganisaatioon, jolla on komentoketju. Hänen metodinsa oli delegoida vastuuta ja hallita komitealla. Hän teki suuria päätöksiä mutta vain kun hänen neuvonantajansa eivät kyenneet pääsemään konsensukseen. Hänen normaali menetelmänsä oli lukea läpi tai kuunnella useita vaihtoehtoja ja sitten hyväksyä yksi niistä. Ne, jotka työskentelivät hänen lähellään, ovat sanoneet että hänen suosikkikommenttinsa oli, ”tee mitä tahansa se vaatiikin”. Hän käytti paljon aikaa golf-kentällä. Tämä ei ollut mitenkään omituista miehelle, jolla oli ura armeijassa ja jonka korkein asema siellä oli ollut Liittoutuneiden Komentaja sodan aikaan. Pesti, joka toi mukanaan 5 tähteä. Tämä presidentti oli armeijan kenraali Dwight David Eisenhower.

Ensimmäisenä virkavuotenaan, 1953, ainakin 10 muuta törmännyttä lautasta saatiin talteen kera 26 kuolleen ja 4 elävän avaruusolennon. Kymmenestä neljä löytyi Arizonasta, 2 Teksasista, 1 New Mexicosta, 1 Louisianasta, 1 Montanasta ja 1 Etelä-Afrikasta. Havaintoja oli satoja.

Eisenhower tiesi, että hän joutui kamppailemaan ja ratkaisemaan avaruusolento-ongelman. Hän tiesi, että hän ei voisi tehdä sitä paljastamalla salaisuutta kongressille. Alkuvuonna 1953 uusi presidentti kääntyi ystävänsä ja komiteatoverinsa Council on Foreign Relationsissa, Nelson Rockefellerin, puoleen saamaan apua avaruusolentokysymykseen. Eisenhower ja Rockefeller alkoivat suunnitella salaista struktuuria jolla valvoa avaruusolentotehtävien suorittamista, jonka oli määrä olla todellisuutta vuoden päästä. Idea MJ-12:sta sai näin syntynsä. Se oli Nelsonin setä Winthrop Aldrich joka oli ollut kriittinen vakuuttaessaan Eisenhowerin mukaan presidenttikisaan. Koko Rockefellerien perhe ja heidän mukanaan Rockefellerien imperiumi oli yksissä tuumin tukenut Ikea. Avunpyyntö Rockefellereilta avaruusolentoasiassa tuli olemaan Eisenhowerin suurin USA:n tulevaisuutta koskien tekemä virhe koskaan, sekä varmasti suurin koko ihmiskunnan tulevaisuutta koskeva virhe.

Viikon sisään Eisenhowerin valinnasta hän oli nimittänyt Nelson Rockefellerin presidentin valtiojärjestyksen neuvonantajakomitean puheenjohtajaksi. Rockefeller vastasi valtion uudelleenorganisoinnin suunnittelusta. New Deal -ohjelmia lähetettiin yhdelle yksittäiselle kabinettiviralle nimeltä Terveys-, Koulutus- ja Hyvinvointiministeriö. Kun kongressi hyväksyi uuden kabinettiroolin huhtikuussa 1953, Nelson nimettiin aliministeriksi Oveta Culp Hobbylle.

Vuonna 1953 astronomit löysivät suuria esineitä avaruudesta, jotka liikkuivat kohti Maapalloa. Aluksi uskottiin, että ne olivat asteroideja. Myöhempi todistusaineisto osoitti esineiden olevan mahdollisesti avaruusaluksia. Project Sigma sieppasi avaruusolentojen radiokommunikaatiota. Kun esineet saavuttivat Maapallon, ne siirtyivät korkealle kiertoradalle päiväntasaajalle. Siellä oli useita suuria aluksia, ja niiden oikeat aikeet eivät olleet tiedossa. Project Sigma, ja uusi projekti nimeltään Plato, radioviestinnän avulla käyttäen tietokoneen binäärikieltä, kykeni järjestämään laskeutumisen, joka johti kasvokkain kohtaamiseen avaruusolentojen kanssa toiselta planeetalta. Project Plato sai tehtäväkseen solmia diplomaattisuhteet tämän avaruusolentojen rodun kanssa.

Samaan aikaan ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen rotu otti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Tämä avaruusolentojen ryhmä varoitti meitä avaruusolennoista, jotka kiersivät päiväntasaajaa, ja tarjosivat apuaan henkisessä kehityksessä. He ainoana suurena ehtonaan vaativat, että riisumme ja tuhoamme ydinaseemme. He kieltäytyivät vaihtamasta teknologiaa sanoen, että me emme olleet henkisesti kyvykkäitä käsittelemään teknologiaa, joka meillä silloin oli hallussa. He uskoivat, että me käyttäisimme mitä tahansa uutta teknologiaa tuhoamaan toisemme. Tämä rotu sanoi, että me olimme matkalla itsetuhoon ja että meidän tulee lopettaa toistemme tappaminen, lopettaa Maapallon saastuttaminen, lopettaa Maapallon luonnonvarojen raiskaaminen ja oppia elämään harmoniassa. Nämä ehdot herättivät suurta epäilyä, erityisesti ydinaseiden purkamisen vaade. Uskottiin, että tapaaminen näillä ehdoilla jättäisi meidät turvattomaksi avaruusolentojen uhkaa vastaan. Meillä ei myöskään ollut historiassamme mitään aiempaa joka olisi auttanut tässä päätöksessä. Ydinaseista riisuntaa ei pidetty Yhdysvaltain parhaana etuna. Tarjouksista kieltäydyttiin.

Myöhemmin vuonna 1954 suurinenäisten Harmaiden Avaruusolentojen rotu, joka oli kiertänyt Maapalloa, laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan. Päästiin perussopimukseen. Tämä rotu esittäytyi olevansa kotoisin Orionin vyön punaista tähteä, jota me kutsumme nimellä Betelgeuse, kiertävältä planeetalta. He esittivät, että heidän planeettansa on kuolemassa ja että tulevana tuntemattomana aikana he eivät enää kykenisi siellä selviämään. Tämä johti toiseen laskeutumiseen Edwardsin ilmatukikohtaan. Historiallista tapahtumaa oltiin suunniteltu etukäteen ja tämän sopimuksen yksityiskohdista päästiin yksimielisyyteen. Eisenhower järjesti loman itselleen Palm Springsiin. Sovittuna päivänä presidentti suuntasi tukikohtaan ja tekosyy oli, että hänen piti vierailla hammaslääkärissä.

Presidentti Eisenhower tapasi avaruusolennot ja Yhdysvaltojen sekä avaruusolentojen kansan välillä allekirjoitettiin muodollinen sopimus. Sitten saimme ensimmäisen avaruusolentojen suurlähettilään ulkoavaruudesta. Hänen nimensä ja tittelinsä oli Hänen ”Kaikkivoipa Korkeutensa Krlll”, joka lausuttiin Krill. Amerikkalaisessa perinteessä pilkata kuninkaallisia titteleitä häntä salaa kutsuttiin nimellä ”Alkuperäinen Panttivanki Krlll”. Sinun tulisi tietää, että avaruusolentojen lippu tunnetaan nimellä ”Trilateraalinen Merkki” ja se näkyy heidän aluksissaan ja on päällä heidän univormuissaan. Molemmat nämä laskeutumiset sekä jälkimmäinen tapaaminen filmattiin. Filmit ovat olemassa tänäkin päivänä.

Sopimuksessa luki: Avaruusolennot eivät sekaantuisi elämäämme emmekä me sekaantuisi heidän. Me pitäisimme heidän läsnäolonsa Maassa salaisuutena. He antaisivat meille kehittynyttä teknologiaa, ja auttaisivat teknologisessa kehityksessämme. He eivät tekisi yhtään sopimusta minkään muun Maan valtion kanssa. He voisivat abduktoida ihmisiä rajoitetusti ja tietyin väliajoin lääketieteellisesti tutkiakseen ja tarkkaillakseen kehitystämme sillä ehdolla, että ihmisille ei aiheutuisi haittaa, ja heidät palautettaisiin abduktiopaikalle, että ihmisillä ei olisi muistikuvaa tapahtuneesta ja että avaruusolentojen kansa antaisivat listan MJ-12:lle kaikista ihmiskontakteista sekä abduktiohenkilöistä tasaisin väliajoin. Sovittiin, että sopimuksen osapuolet vastaanottaisivat vastapuolen suurlähettilään niin kauan kun sopimus on voimassa. Lisäksi sovittiin, että avaruusolentojen kansakunta ja USA vaihtaisivat 16 henkilöä keskenään tarkoituksenaan oppia toinen toisiltaan. Avaruusolentojen ”Kutsuvieraat” pysyisivät Maassa ja ihmisten ”Kutsuvieraat” matkustaisivat avaruusolentojen alkupisteeseen tietyksi ajaksi ja sitten palaisivat, jossa kohtaa henkilöt vaihdettaisiin uudelleen. Sovittiin myös, että tukikohtia rakennettaisiin maan alle avaruusolentojen kansakunnan käyttöön ja että 2 tukikohtaa rakennettaisiin yhteiskäyttöön avaruusolennoille ja USA:n valtiolle. Teknologian vaihdantaa tapahtuisi yhteisissä tukikohdissa. Nämä avaruusolentojen tukikohdat rakennettaisiin intiaanireservaattien alle Utahiin, Coloradoon, New Mexicoon, Arizonaan ja 1 rakennettaisiin Nevadaan alueelle nimeltään S-4, joka sijaitsee arviolta 7 mailia etelään Area 51:n länsirajasta, joka tunnetaan nimellä Dreamland. Kaikki avaruusolentojen alueet ovat laivaston alaisuudessa ja kaikki näissä työskentelevät henkilöt saavat palkkansa laivastolta. Näiden tukikohtien rakentaminen alkoi välittömästi, mutta edistys oli hidasta kunnes suuria määriä rahaa tuotiin saataville vuonna 1957. Työ ”Keltaisen Kirjan” parissa jatkui.

Project REDLIGHT käynnistettiin ja koelennot avaruusolentojen aluksella aloitettiin. Super-HUIPPUSALAINEN laitos rakennettiin Nevadan Groom Lakeen aseiden testausalueen keskelle. Sen koodinimi oli DREAMLAND. Laitos sijoitettiin laivaston alaisuuteen, ja kaikilta henkilöitä vaadittiin turvaluokituksena ”Q” sekä presidentin hyväksyntä. Tämä on ironista johtuen siitä seikasta, että Yhdysvaltain presidentillä itsellään ei ole turvaluokitusta vierailla alueella. Avaruusolentojen tukikohta ja teknologian vaihdanta tapahtui alueella nimeltä S-4. Alue S-4:n koodinimi oli ”The Dark Side of the Moon” (Kuun Pimeä Puoli).

Maavoimille annettiin tehtäväksi muodostaa supersalainen organisaatio, jolla ylläpitää turvallisuutta kaikissa avaruusolentojen toimeksiantamissa projekteissa. Tämä organisaatio muuttui National Reconnaissance Organizationiksi (NRO), joka sijaitsi Fort Carsonissa, Coloradossa. Erikoisjoukkoja nimeltään Delta koulutettiin turvaamaan projekteja.

Toinen projekti sai koodinimen SNOWBIRD, ja se perustettiin selittämään kaikki REDLIGHTin testialuksista tehdyt havainnot ilmavoimien kokeina. SNOWBIRDin alukset valmistettiin käyttäen perinteistä teknologiaa ja niitä lennettiin lehdistön mieliksi useaan otteeseen. Project SNOWBIRDia käytettiin myös debunkkaamaan legitiimit julkiset havainnot avaruusolentojen aluksista (UFOt). Project SNOWBIRD menestyi erittäin hyvin ja kansan tekemiä havaintoraportteja esiintyi jatkuvasti vähemmän aivan viime vuosiin saakka.

Usean miljoonan dollarin SALAINEN rahasto järjestettiin ja pidettiin Valkoisen Talon Asevoimien osastolla. Tätä rahastoa käytettiin rakentamaan 75 laitosta syvälle maan alle. Presidentit, jotka kysyivät jotain, saivat kuulla rahastoa käytettävän rakentamaan syviä maanalaisia väestönsuojia presidenteille sodan varalta. Vain muutamat rakennettiin presidenteille. Miljoonia dollareita kanavoitiin tämän osaston läpi MJ-12:lle ja siitä sitten alihankkijoille. Sitä käytettiin rakentamaan HUIPPUSALAISIA avaruusolentojen tukikohtia sekä HUIPPUSALAISIA DUMBeja (Deep Underground Military Bases), ja laitoksia joita ”Alternative 2” käytti ympäri maan. Presidentti Johnson käytti tätä rahastoa rakentamaan elokuvateatterin ja raivaamaan tien hänen ranchilleen. Hänellä ei ollut ideaa sen todellisesta tarkoituksesta.

Salainen Valkoisen Talon maanalainen rakennusrahasto perustettiin vuonna 1957 presidentti Eisenhowerin toimeksiannosta. Rahoitus tuli kongressilta tarkoitukseen ”salaisten tilojen rakentaminen ja ylläpito, jonne presidentti voidaan viedä sotilashyökkäyksen tapauksessa: Presidentin Hätätilat”. Tilat olivat kirjaimellisesti reikiä maassa, tarpeeksi syvällä kestääkseen ydinräjähdyksen ja niihin laitettiin aikansa parasta kommunikaatiolaitteistoa. Tähän päivään asti sellaisia paikkoja on 75 ympäri maata, jotka rakennettiin tämän rahaston rahoilla. Atomienergiakomissio on rakentanut ainakin 22 lisätilaa maan alle.

Kaikkien näiden salaisten paikkojen sijainti ja muu niihin liittyvä on HUIPPUSALAISTA. Rahat olivat ja ovat edelleen Valkoisen Talon Asevoimien osaston kontrollissa, ja niitä pestiin ja pestään edelleen pitkän verkoston läpi, jota edes kaikkein asiasta perillä olevin vakooja tai kirjanpitäjä ei kykenisi seuraamaan. Vuonna 1980 vain muutamat tämän verkoston alku- ja loppupäissä tiesivät mitä varten rahat olivat. Alkupäässä olivat edustaja George Mahon Teksasista, edustajainhuoneen budjetointikomitean ja sen puolustusalakomitean puheenjohtajaM sekä edustaja Robert Sikes Floridasta, edustajainhuoneen sotilasrakentamisen alakomitean puheenjohtaja. Nykyään huhutaan, että edustajainhuoneen puhemies Jim Wright kontrolloisi rahaa kongressissa, ja että kamppailu vallasta on käynnissä hänen syrjään sysäämiseksi. Toisessa päässä olivat presidentti, MJ-12, Asevoimain osaston johtaja ja Washingtonin laivaston telakan komentaja.

Rahat antoi budjetointikomitea, joka allokoi ne puolustusministeriölle HUIPPUSALAISENA merkintänä maavoimien rakennusohjelmaan. Maavoimat, kuitenkaan, ei kyennyt sitä käyttämään eikä itse asiassa tiennyt mitä tarkoitusta varten se oli. Valtuutus käyttää rahat olivat tosiasiassa annettu laivastolle. Rahat kanavoitiin laivaston insinööreille Chesapeakeen, jotka eivät myöskään tienneet mitä varten ne olivat. Vain yksi mies, laivaston komentaja, joka oli Chesapeaken divisioonassa kirjoilla, mutta todellisuudessa vastasi ainoastaan Asevoimien osastolle Valkoisessa Talossa, tiesi HUIPPUSALAISTEN rahojen todellisen tarkoituksen, suuruuden ja lopullisen kohteen. Täydellinen salaisuus rahaston ympärillä tarkoitti, että lähes kaikki jäljet siitä voitaisiin hävittää niiden muutaman kynällä jotka sitä kontrolloivat. Näitä salaisia rahoja ei ole koskaan eikä niitä tuskin tulla koskaan tilintarkastamaan.

Suuria määriä rahaa siirrettiin HUIPPUSALAISEEN rahastoon Floridan Palm Beachissa, joka kuuluu rannikkovartiostolle, paikassa nimeltä Peanut Island. Saari sijaitsee Joseph Kennedyn omistaman kiinteistön vieressä. Rahojen sanotaan käytetyn maisemanrakennukseen ja yleiseen kaunistamiseen. Jokin aika sitten TV-uutisten erikoislähetys Kennedyn salamurhasta sanoi rannikkovartioston upseerin kuljettaneen rahaa salkussa Kennedyn työntekijälle tämän kiinteistöalueen läpi. Voisiko tämä olla ollut salainen maksu Kennedyn perheelle heidän poikansa John F. Kennedyn menetyksestä? Maksut jatkuivat vuoden 1967 ajan ja sitten lakkasivat. Siirretty rahojen kokonaismäärä ei ole tiedossa, eikä rahojen käyttökohteista tiedetä myöskään.

Sillä aikaa Nelson Rockefeller muuttaisi jälleen pestiään. Tällä kertaa hän ottaisi C. D. Jacksonin vanhan duunin joka oli ollut psykologisen strategian erikoisassistentti. Nelsonin nimittäminen virkaansa muutti hänen tittelinsä kylmän sodan strategian erikoisassistentiksi. Tämä virka kehittyisi vuosien mittaan samaksi tehtäväksi joka Henry Kissingerillä oli lopulta presidentti Nixonin alaisuudessa. Virallisesti hänen oli tarkoitus antaa ”neuvoja ja apua kaikkien ihmisten välillä tapahtuvan yhteistyön ja ymmärryksen lisäämiseksi”. Virallinen kuvaus oli savuverho, sillä salaa hän oli presidentin tiedusteluyhteisön koordinaattori. Uudessa pestissään Rockefeller raportoi suoraan ja ainoastaan presidentille. Hän otti osaa kabinetin, ulkomaisen talouspolitiikan neuvoston ja kansallisen turvallisuuden neuvoston tapaamisiin, joka oli korkein politiikan suuntaviivoja vetelevä elin valtiossa.

Nelson Rockefeller sai myös toisen tärkeän tehtävän salaisen yksikön nimeltä Planning Coordination Group johtajana, joka muodostettiin NSC 5412/1:n päätöksellä maaliskuussa 1955. Ryhmä koostui eri ad hoc -jäsenistä riippuen agendalla olevasta asiasta. Perusjäsenet olviat Rockefeller, puolustusministeriön edustaja, ulkoministeriön edustaja sekä keskustiedustelun johtaja. Pian sitä nimitettiin ”5412-komiteaksi” tai ”Erikoisryhmäksi”. NSC 5412/1 saattoi voimaan säännön, että salaiset operaatiot piti hyväksyttää hallintokomitealla, kun aiemmin nämä operaatiot käynnistettiin ainoastaan keskustiedustelun auktoriteetilla.

Salaisen muistion NSC 5410:n avulla Eisenhower edelsi vuoden 1954 NSC 5412/1-muistiota, jolla perustettiin pysyvä komitea (ei ad hoc), joka tultaisiin tuntemaan nimellä Majority Twelve (MJ-12) joka valvoisi ja toteuttaisi kaikki salaiset toimet, jotka liittyivät avaruusolentokysymykseen. NSC 5412/1 luotiin selittämään näiden tapaamisten tarkoitus kun kongressi tai lehdistö kiinnostui niistä. Majority Twelve koostui henkilöistä Nelson Rockefeller, keskustiedustelun johtaja Allen Welsh Dulles, ulkoministeri John Foster Dulles, puolustusministeri Charles E. Wilson, pääesikunnan johtaja amiraali Arthur W. Radford, FBI:n johtaja J. Edgar Hoover sekä kuudesta Council on Foreign Relationsin johtokunnan miehestä, jotka tunnettiin nimellä ”Viisaat Miehet” (Wise Men). Nämä kaikki miehet olivat oppineiden salaseuran jäseniä, joka kutsui itseään nimellä ”The Jason Society”, tai ”The Jason Scholars”, jotka rekrytoivat jäsenensä muiden Harvardin ja Yalen salaseuroista ”Skull and Bones” sekä ”Scroll and Key”.

Viisaat Miehet olivat Council on Foreign Relationsin ydinjäseniä. Jäseniä oli 12, mukaanlukien ensimmäiset 6 hallituksen viroista. Tämä ryhmä koostui vuosien varrella Council on Foreign Relationsin ja myöhemmin Trilateral Commissionin huippuviranomaisista ja johtajista. Gordon Dean, George Bush ja Zbigniew Brzezinski olivat heidän joukossaan. Kaikkein tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat ”Viisaista Miehistä”, jotka MJ-12:ssa oli mukana, olivat John McCloy, Robert Lovett, Averell Harriman, Charles Bohlen, George Kennan sekä Dean Acheson. Heidän politiikkansa suuntaviivat kestäisivät pitkälle 70-luvulle. On merkittävää, että presidentti Eisenhower sekä ensimmäiset 6 MJ-12 -jäsentä hallituksesta olivat myös Council on Foreign Relationsin jäseniä.

Hommansa hyvin tekevät tutkijat tulevat pian havaitsemaan, että aivan kaikki ”Viisaat Miehet” eivät käyneet Harvardia tai Yalea, eivätkä kaikki heistä saaneet jäsenyyttä ”Skull and Bones” tai ”Scroll and Key” -salaseuroihin yliopistovuosinaan. Viisaiden Miesten mysteerin voi nopeasti selvittää kirjan ”The Wise Men” avulla, jonka ovat kirjoittaneet Walter Isaacson & Evan Thomas (Simon and Schuster, New York). Kuvan #9 alla kirjan keskiosassa löytyy kuvateksti: ”Lovett Yalen yksikön kanssa, oikealla ylhäällä, ja rannalla: Hänen initiaationsa Skull and Bonesiin tapahtui ilmatukikohdassa lähellä Dunkirkia”. Olen havainnut, että jäseniä valittiin jatkuvasti kutsumalla heitä meriittiensä mukaan yliopisto-opintojen jälkeen, eikä se rajoittunut mitenkään Harvardiin tai Yaleen.

Muutamat valitut myöhemmin initioitiin Jason Societyyn. He ovat kaikki Council on Foreign Relationsin jäseniä, ja tuohon aikaan ryhmä tunnettiin nimellä ”Eastern Establishment”. Tämän tulisi antaa vihje siitä kauaskantoisesta ja vakavasta luonteesta, joka suurimmalla osalla näitä yliopistojen opiskelijajärjestöjä on. Järjestö elää ja voi hyvin tänä päivänä, mutta siinä on nyt mukana jäseniä myös Triteral Commissionista. Trilateralistit ovat olleet olemassa salaa vuosia ENNEN vuotta 1973. Nimi Trilateral Commission otettiin avaruusolentojen lipusta, joka tunnetaan nimellä Trilateraalinen Merkki.

Majority Twelve tulisi selviämään nykypäivään asti. Eisenhowerin ja Kennedyn alaisuudessa sitä nimitettiin erheellisesti ”5412-komiteaksi” tai tarkemmin ”Erikoisryhmäksi”. Johnsonin hallinnon aikaan sen nimi muuttui ”303-komiteaksi”, koska nimi 5412 oli vaarantunut kirjassa ”The Secret Government”. Itse asiassa NSC 5412/1 vuodettiin julki sen kirjoittajalle peittämään NSC 5410:n olemassaolo. Nixonin, Fordin ja Carterin alaisuudessa sitä kutsuttiin nimellä ”40-komitea”, ja Reagainin alaisuudessa nimellä ”PI-40 komitea”. Kaikkien niiden vuosien aikana ainoastaan nimi muuttui.

Vuoteen 1955 mennessä kävi selväksi, että avaruusolennot olivat petkuttaneet Eisenhoweria ja rikkoneet sopimuksen. Silvottuja ihmisiä löytyi yhdessä silvottujen eläinten kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Epäiltiin, että avaruusolennot eivät lähettäneet täyttä listaa ihmiskontakteista ja abduktiohenkilöistä MJ-12:lle ja epäiltiin, että kaikkia abduktiohenkilöitä ei oltu palautettu. Neuvostoliittoa epäiltiin toimimisesta heidän kanssaan, ja tämä osoittautui todeksi. Saatiin selville, että avaruusolennot olivat manipuloineet suuria määriä ihmisiä salaseurojen, noituuden, magian, okkultismin ja uskonnon avulla. Usean ilmavoimien taistelutilanteen avaruusolentojen kanssa jälkeen kävi myös selväksi, että aseistamme ei ollut heille vastusta.

Marraskuussa 1955 NSC-5412/2 perusti komitean tutkimaan ”kaikkia tekijöitä, jotka liittyivät ulkopolitiikan tekoon ja toteuttamiseen ydinaseaikana”. Tämä oli pelkkä peitetarina jolla salattiin todellinen aihe, avaruusolentokysymys.

Salaisella presidentin muistiolla NSC 5411 vuonna 1954, Eisenhower oli komentanut tutkimusryhmän ”käymään läpi kaikki faktat, todisteet, valheet ja petkutuksen ja löytämään totuuden avaruusolentokysymykseen”. NSC 5412/2 oli pelkkä peite joka oli muuttunut tarpeelliseksi kun lehdistö alkoi kysellä todellsita tarkoitusta niin tärkeiden miesten kokoontumiselle. Ensimmäiset tapaamiset pidettiin vuonna 1954 ja niitä nimitettiin Quantico-tapaamisiksi, koska ne pidettiin Quanticon laivastotukikohdassa. Tutkimusryhmä koostui yksinomaan Council on Foreign Relationsin 35 jäsenestä, jotka olivat ”The Jason Societyn” jäseniä, eli ”The Jason Scholars”. Tri. Edward Teller sai pyynnön osallistua. Tri. Zbigniew Brzezinski oli tutkimusjohtaja ensimmäiset 18 kuukautta. Tri. Henry Kissinger valittiin ryhmän vetäjäksi seuraavaksi 18 kuukaudeksi alkaen marraskuusta 1955. Nelson Rockefeller oli tutkimuksien aikana usein mukana vierailemassa.

                TUTKIMUSRYHMÄN JÄSENET



              Gordon Dean, puheenjohtaja

Tri. Zbigniew Brzezinski, tutkimusjohtaja, 1. vaihe 
Tri. Henry Kissinger, tutkimusjohtaja, 2. vaihe
Tri. Edward Teller

Maj.Gen. Richard C. Lindsay

Mr. Hanson W. Baldwin

Maj.Gen. James McCormack, Jr.

Mr. Frank C. Nash

Mr. Paul H. Nitze

Mr. Charles P. Noyes

Mr. Frank Pace, Jr.

Mr. James A. Perkins

Mr. Don K. Price

Mr. David Rockefeller

Mr. Oscar M. Ruebhausen

Lt. Gen. James M. Gavin, Mr. Caryl P. Haskins

Mr. James T. Hill, Jr., Mr. Joseph E. Johnson

Mr. MeNin J. Kelly

Mr. Frank Altschul

Mr. Hamilton Fish Armstrong

Mr. Lloyd V. Berkner

Mr. Robert R. Bowie

Mr. McGeorge Bundy

Mr. William A.M.Burden

Mr. John C. Campbell

Mr. Thomas K. Finletter

Mr. George S. Franklin, Jr.

Mr. I.I. Rabi

Mr. Roswell L. Gilpatric

Mr. N.E. Halaby

Mr. Gen. Walter Bedell Smith

Mr. Henry DeWolf Smyth

Mr. Shields Warren

Mr. Carrol L. Wilson

Mr. Arnold Wolfers

 

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Eksopoliittinen viesti maailmalle

Kirjoittanut Ed Komarek 25. toukokuuta 2005
GroupsYahooExopolitics -sivulla

Me maailman kansalaiset olemme astuneet maailmanlaajuiseen eksopoliittiseen kansalaisoikeuksien liikkeeseen. (Eksopolitiikka on Universumin politiikkaa.) Tämä kosminen ihmisoikeuksien liike on tarpeen jotta vapauttaisimme mielemme ja kehomme epäeettisten, ahneiden, pelkurien ja vihaajien tyranniasta. Enää ei riitä, että ne jotka haluavat ylivaltaa meistä haluaisivat orjuuttaa pelkästään kehomme korruptoituneilla talous- ja sotilasinstituutioilla, vaan nyt epäeettiset pyrkivät orjuuttamaan myös mielemme. Oma inhimillinen heikkoutemme tekee tämän mielenhallinnen mahdolliseksi. On nyt meistä kiinni vapautammeko itsemme niskoillemme pakotetusta poliittisesta ja eksopoliittisesta ulkoisesta kontrollista tämän kosmisen ihmisoikeusliikkeen avulla, kun samaan aikaan työskentelemme muuttuaksemme eettisemmiksi ihmisolennoiksi. Me eettiset tiedämme, että sekä keinot että päämäärät ovat yhtä, joten me voimme käyttää vain eettisiä keinoja vapauttaaksemme itsemme epäeettisten tyranniasta.

Hitaasti syntyvä kosminen ihmisoikeusliike tulee rakentaa sekä vahvan eettisen ja moraalisen perustan päälle että myös perustua myös eksopoliittisiin malleihin jotka parhaiten kuvaavat eksopoliittista todellisuutta. Meillä on oltava kartta jolla navigoida tulevien vaikeuksien läpi. Ne, jotka näkevät selvästi ja ajattelevat maalaisjärjellä, tietävät perustuen saatavilla oleviin todisteisiin että universumi on täynnä teknologisesti edistynyttä älykästä elämää. Tämä elämä on ollut ja on edelleen erittäin paljon kiinnostunut Maapallosta meidän kaikkien nenän edessä, kuitenkin huomaamattomasti ja monien siitä tietämättä. Tämä älykäs elämä ei ole ainoastaan teknologisesti monimuotoista, vaan myös eettisesti monimuotoista. Juuri tämä monimuotoisuus mahdollistaa ihmiskunnan valita oma tulevaisuutensa. Me kollektiivsesti äänestämme oman tulevaisuutemme puolesta jokaisella ajatuksella ja teolla, joka meillä on jokainen elämämme päivä. Kukaan meistä ei voi välttää vastuuta vaikka emme tekisi mitään, sillä se on ääni oman syntyvän tähtiin matkaavan sivilisaatiomme tuholle. Nykytilanne on niin vakava.

Vaikka ajoittain on ollut epävirallista kamppailua kosmisista oikeuksistamme ympäri maailman jo vuosikymmeniä, nyt on aika antaa liikkeelle nimi ja alkaa virallistaa ja suunnitella sitä paljon organisoidummaksi kamppailuksi. Heti kun olemme luoneet asianmukaisen eettisen ja eksopliittisen perustan muodollisemmalle kosmiselle ihmisoikeusliikkeelle, me voimme siirtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan vapautusstrategioita massiivisessa mittakaavassa mikäli ihmiset vain niin haluavat.

Ensimmäisen strategiamme tulisi parantaa kykyämme kommunikoida ja toimia synergiassa keskenämme maailmanlaajuisesti huolimatta maantieteellisistä, kulttuurillisista ja kielellisistä esteistä informaation vapaalle liikkuvuudelle. Internet tarjoaa meille voimakkaan ja tehokkaan työkalun toteuttaa tämä. Meidän tulee rakentaa maailmanlaajuinen verkosto kaksikielisiä ihmisiä, jotka voivat kääntää ja levittää eksopoliittista ajattelua ja nyt kehittyviä eksopoliittisia toimia omiin kotimaihinsa. Tämä voidaan tehdä henkilökohtaisesti tai konekäännöksenä.

Kaunopuheisemmat ja liikuttavammat vetoomukset tulisi olla hyvin käännettyjä niin, että ne välittävät näiden vetoomusten kaunopuheisuuden ja inspiroivan luonteen. Toivoisin, että ihmiset ottaisivat minuun yhteyttä englanniksi jos mahdollista tai löytäisivät jonkun kaksikielisen englantia osaavat jonka avulla kommunikoida minulle jos he tunnustavat tämän tyyppisen työn tärkeyden. Minä itse tulen kääntämään materiaalia niin, että voin kääntää saamani postit englanniksi.

Visioni maailmanlaajuisen kosmisen ihmisoikeusliikkeen järjestäytymiselle olisi kasvattaa organisaatiorakennetta luonnonprosesseja mukaillen. Alueelliset ja paikalliset järjestäjät ympäri maailman verkostoituvat keskenään internetin välityksellä yhtesen vision ympärille, joka peittää koko planeetan ja voi ulottua myös avaruuteen. Kuka tahansa voi olla järjestäjä, olettaen että he pyrkivät ylläpitämään korkeita eettisiä ja moraalisia standardeja ja saamaan muut mukaan. Organisaattoreilla tulee olla henkilökohtainen agenda joka on harmoniassa kokonaisvision kanssa ja se tulee reitittää ja kiertää jos he estävät tai häiritsevät yksilöiden välistä vapaata virtausta tai synergeettisiä interaktioita, johtuen henkilökohtaisista heikkouksista tai motivaation puutteesta. Tällä tavoin johtajia syntyy jatkuvasti ja heidät myös erotetaan johtopaikaltaan verkostossa perstuen kollektiivisiin päätöksiin. Voin jo nähdä miten sellainen erittäin eettinen vapautusverkosto voisi muuttua uudeksi, kehittyneeksi, valistuneeksi, sosiaalipoliittiseksi liikkeeksi tulevaisuudessa.

Neuvoni muille, jotka toivovat muuttuvansa johtajiksi syntyvässä kosmisessa ihmisoikeusliikkeessä on vain kommunikoida ja kokeilla ilman pelkoa virheistä. Virheet ovat oppimisprosessin tuote. Tärkeä asia on oppia virheistä. Älä yliarvioi tai aliarvioi kykyjäsi, mene vain eteenpäin! Paikallaan istuminen ja puhuminen, jonkun asian tekemisen jahkailu ei ole jotain millä homma tulee hoidetuksi. Se mikä todella merkkaa on että me rehellisesti toivomme muuttavamme asioita paremmaksi ja kuritamme ja keskitämme voimamme nähdäksemme, että homma tulee hoidetuksi. Meidän tulee aina pysyä fokusoituneena tavoitteeseemme ylläpitääksemme ja laajentaaksemme perusvapauksiamme, oikeuksiamme ja vastuitamme.

Tavoitteenamme ovat kaikkein peruslaatuisimmat ihmisoikeudet ja -vapaudet.

  • Meillä on oikeus tietää totuus, koko totuus ja pelkästään totuus eksopoliittisesta todellisuudesta.
  • Meillä on oikeus liittyä vapaasti ja omasta tahdostamme eettisten taivaallisten olentojen kanssa ilman väliintuloa tai häiriötä minkään instituution, henkilön tai ryhmän taholta.
  • Meillä on oikeus puhua avoimesti ja vapaasti keskenämme ilman strategista kieltäymyksellä, pelolla tai naurunalaiseksi saattamisella petkuttamista kenenkään Maan päällä tai Maan ulkopuolella olevan taholta.
  • Meillä on oikeus kehittää ja harjoittaa uskonnonvapautta kosmisten vierailijoidemme kanssa ilman sisäistä tai ulkoista väliintuloa tai häirintää.
  • Meillä on oikeus luoda rauhanomainen eettinen tulevaisuus Maapallolla ja avaruudessa.

Kysymys kuuluu onko meillä tahdonvoimaa ja motivaatiota muuttua sivistyneeksi avaruudessa kulkevaksi sivilisaatioksi? Jokainen meistä vastaa tähän kysymykseen omin ajatuksinemme ja tekoinemme tavalla tai toisella.


Toinen eksopoliittinen viesti maailmalle

Kirjoittanut Ed Komarek 29. toukokuuta 2005

USA on pääosin ollut vastuussa UFO/ET-salailun luomisesta, ylläpidosta ja toteutuksesta. Tämä on saatu aikaan sekä Amerikan kansaa kohdanneella sarjalla strategisia petkutuksia että maailmaa kohdanneella petkutuksella. On hyvin tiedossa, että toisen maailmansodan epäeettiset fasistielementit USA:n hallituksessa toivat Amerikkaan fasisteja kukistetusta Saksasta operaatioiden kuten Operation Paperclip alaisuudessa. Vaikka nämä epäeettiset ryhmät ovatkin alistaneet Amerikan demokraattiset ideaalit salaa, heillä on strateginen petkutusverho saarnattuna muun maailman demokraattisten ideaalien ja eettisten arvojen päällä. Kaikkein vahingollisin näistä strategisista petkutuksista on kieltää maailman ihmisiltä heidän oikeutettu kosminen perintönsä.

Eksopoliittiset tutkijat ja aktiivit ympäri maailman ovat käynnistäneet toimet taivutella heidän omat maansa puhumaan asiat selviksi ja kertomaan totuuden eksopoliittisista todellisuuksista kansalaisilleen. Tämä on ollut käynnissä myös Amerikassa. Mielipiteenäni on, ettei meidän tulisi käydä epäeettisten vihollistemme kimppuunheidän vahvimmasta kohdastaan, vaan heikoimmasta. Tämä tarkoittaisi muita maita, jotka ovat alkaneet saada vihiä USA:n masinoinneista. Ainoa mitä vaadittaisiin eksopoliittisen salailun lopettamiseksi olisi että muutama maa irroittautuisi USA:n ja Britannian johtamasta kartellista. Me näemme jo merkkejä eksopoliittisesta toiminnasta Brasiliassa, Perussa ja Meksikossa, jossa eksopoliittiset aktiivit ovat taivutelleet oman maansa hallitukset kunnioittamaan moraalisia ja demokraattisia ideaaleja ja kertoa totuus kansalaisilleen.

Brasiliassa ET-kontakti tuntuu olleen nihkeä, ja kuitenkin siviilien ja armeijan välisellä yhteistyöllä ollaan saatu epäeettiset avaruusolennot ottamaan takapakkia. Perussa ET-kontakti on suurimmaksi osaksi ollut positiivinen ja se on johtanut moniin ennalta järjestettyihin ylilentoihin, joita massamedia on kuvannut Perussa, mutta se ei ole vielä saavuttanut muuta maailmaa. Raportit Venäjältä kertovat kansan suuresta halusta saada aikaan eettinen ET-kontakti. Amerikkalaiset aktivistit pitää saada ystäviensä apuun toiselle puolelle maailmaa auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Me Amerikassa kehitämme voimakasta konseptuaalista viitekehystä nimeltään eksopolitiikka, joka auttaa vapauttamaan meidät itsemme meidän niskoillemme pakotetuista mielenhallintaohjelmista ja strategisista petkutuksista. Tämä käsitteellinen viitekehys sekä vapauttaa meidät maailmanlaajuisesta UFO/ET-salailusta että suojelee meitä negatiiviselta epäeettiseltä manipulaatiolta jolla aseistaa avaruus sen jälkeen kun salailu päättyy. Me Amerikassa joudumme tekemään kaikkemme viemään tämä eksopolittinen viitekehys kansalaisille ympäri maailman. Me tarvitsemme kääntäjiä kääntämään eksopoliittisen ajattelumme sekä muita jotka levittävät tätä tärkeää tietoa eksopoliittsesta toiminnasta ympäri maailman internetin välityksellä.

Eräs vaikeimmista esteistä informaation vapaalle liikkuvuudelle maailmassa on kielimuuri. Kiitos konekäännösten ja internetin Amerikka saa yhteyden muuhun maailmaan yli kielimuurin. Eksopoliittinen tutkija Steve Moreno on uurtamassa uraa konekäännöksillä kontaktiverkostoissa ympäri maailman. (Steve käyttää sivustoa http://www.worldlingo.com) Pian me kykenemme kommunikoimaan ja saamaan yhteyden muihin kontaktiverkostoihin ympäri maailman.

Steven kanssa käymissä keskusteluissa me molemmat tajuamme, että muut kontaktiverkostot muissa maissa tajuavat tämän saman. Tämä organisaatiorakenne näyttää imitoivan aivojen prosesseja kun hermosolut liittyvät yhteen muodostaakseen verkostoja joilla saada yhteys ja kasvattaa yhä suurempia verkostoja. Internetin kehitys mahdollistaa organisaatioiden kehittämisen.

Tämä postaus yrittää saada yhteyden muihin samanmielisiin verkostoihin maailmassa. Toivottavasti se stimuloi kiinnostusta kehittää synergioita ja kaikkia verkostoja joilla jakaa informaatiota.

Eksopoliittisten kontaktiverkostojen liittyessä yhteen jollain yhdistävällä tavalla me käynnistämme myös prosessin jolla ohjata muita ihmisryhmiä ja instituutioita. Samaan aikaan Maan eksopoliittinen agenda integroituu universaaliin eksopoliittiseen agendaan jolla saada yhteys ja integroitua eettisiin taivaallisiin verkostoihin. Tämä tuntuu olevan kaikkein elegantein ja sofistikoitunein prosessi joka toistuu muualla universumissa yhteiskunnan saavuttaessa avaruusajan.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Miksi kreationistit ovat väärässä avaruusolennoista

“Ajatus avaruusolennoista elämässä toisilla planeetoilla voi kuulostaa viattomalta. Mutta sen alla vaanii joitain todellisia teologisia vaaroja.

Tämä pieni möläytys aloittaa tohtori Danny Faulknerin artikkelin “Onko usko Maan ulkopuoliseen elämään harmitonta?” Answers-lehden loka/joulukuun 2015 numerossa. Se kertoo meille heti alusta alkaen minne artikkeli on menossa. Ei yllätyksiä. Pikkuiset vihreät miehet ovat pahaksi Raamatulle.

Tri. Faulknerin johtopäätös on yhtä vahvasti ontto kaikille kristityille, jotka rakastavat tieteiskirjallisuutta:

“Joten vaikka avaruusolentojen vierailuilla saattaa olla hauska paikkansa maallisessa fiktiossa, sydämen tuntema uskomus siitä, että elämää todellakin on olemassa muualla, saattaa johtaa ikuisiin seuraamuksiin.”

Scifikirjailijana minun oli pakko saada tietää oliko hän jäänyt puun ja kuoren väliin näiden esittämiensä lauseiden kanssa tukeakseen hänen väitettään.

Tri. Faulkner aloittaa viittaamalla vuoden 2012 Kelton Researchin galluppiin satunnaisista 1114 amerikkalaisesta aikuisesta. Otoksessa kysytyistä 36% sanoi uskovansa, että avaruusolennot olivat vierailleet Maapallolla, 17% sanoi että avaruusolennot eivät olleet, ja 48% eivät osanneet päättää. Tämä gallup on yhdenmukainen samanlaisten aiemmin tehtyjen galluppien kanssa. Käteen jäävä viesti on, että useampi uskoo Salaisten Kansioiden alkuoletukseen kuin ei, mutta suurin osa ei ole tarpeeksi varma asettaakseen vaakalaudalle sen että he näyttäisivät idiooteilta puhumalla kummankaan dogman puolesta. Data ei tue tri. Faulknerin non sequitur -väitettä siitä, että “Avaruusolentoihin uskovia on kaksi kertaa niin paljon kuin niihin uskomattomia, ja tämä valtaisa kiinnostus avaruusolentoihin on selvää.”

Gallup ei sano mitään yhteiskunnan kiinnostuksesta avaruusolentoja kohtaan, mutta pop-kulttuurin kiinnostuksesta kyllä. Meillä on leluja, pelejä, kirjoja (sekä fiktionaalisia että tieteiskirjoja), pienoismalleja, TV-ohjelmia, elokuvia ja paljon muuta missä avaruusolennot ovat sekä hyväntahtoisia että karmeita. Länsi-Virginian osavaltio on osittain vastuussa tästä. Vaikka me emme antaneetkaan maailmalle Roswellia, me aivan varmasti olemme olleet mukana toisin tavoin. Wild and Wonderful West Virginia antoi maailmalle Gray Barkerin. Tehtyään oman Braxtonin kotipiirikunnan väitetyn avaruusolennon nimeltä Flatwoodsin hirviö tunnetuksi FATE-lehdessä, Gray otti osaa UFO-kulttuuriin kirjoittamalla lehtiartikkeleita ja kirjoja kuten They Knew Too Much About Flying Saucers (1956], joka esitteli meille Miehet Mustissa -ilmiön. Hän kirjoitti myös kirjan samaisen osavaltion tunnetusta kryptidistä, Point Peasantin Koimiehestä, jonka tunnettuus näkyy erilaisissa hirviönmetsästys/myytinmurtaja-ohjelmissa, kauheassa Richard Geren elokuvassa joka perustuu vielä kauheampaan John Keelin kirjaan, sekä vuosittaisessa Mothman Festivalissa.

Kaiken tuon jälkeen on hyvä muistaa, että Gray Barker oli pahemman luokan UFO-huijari ja että hän tekaisi tuulesta temmattuja monia sensaatiomaisia UFO-tarinoita, joita hän julkaisi.

Tämä tarkoittaa, että tri. Faulknerin kysymykset “Kun otetaan tämä kaikki hype huomioon, tulisiko kristittyjä kiinnostaa? Onko Raamatulla mitään sanottavaa?” ovat legitiimejä kysymyksiä, johin kaikki kristityt scifi-fanaatikot haluavat löytää vastauksen. Sekä saarnamiehenä että scifikirjailijana minä varsinkin olen tutkinut näitä kysymyksiä. Ensimmäinen romaanini Johnny Came Home sisälsi kansikuvanaan stereotyyppisen 1950-luvun lentävän lautasen, joka törmäsi kirkon edustalle. Kohtaus esiintyi myös kirjan tekstissä.

Aion olla rehellinen. Kristityt scifi- ja fantasiakirjailijat ovat eräänlaisia mustia lampaita helluntailaisten ghetossa. Me kirjoitamme avaruusolennoista ja tontuista, magiasta ja supervoimia omaavista mutanteista, asioista jotka tekevät jotkut kristityt epämukaviksi. Voin kertoa teille, että kristityt scifi- ja fantasiakirjailijat ottavat uskonsa ja työnsä varsin vakavasti. Monet meistä näkevät itsensä tutkivina apologisteina, tai erityisemmin odottavina apologisteina. Me odotamme sitä miten teknologia ja tulevaisuuden löydökset saattavat vaikuttaa perinteiseen kristinuskoon koska (a) me rakastamme hyvää scifi-tarinaa ja (b) se on hyvä keino kysyä sen sortin vaikeita kysymyksiä jotka kuitenkin mahdollistavat meidän miettiä tapoja joilla olla valmiina vastaamaan niille jotka kysyvät 2. Pietarin kirjeen 3:15 hengessä. Kuitenkin kun ihmiset alkavat näitä kysymyksiä kysyä, kukaan ei vaivaudu kysymään niiltä, jotka ovat käyttäneet huomattavasti aikaa tieteiskirjallisuudessa kysyessään “Mitä jos?” kristillisen doktriinin osalta. Ehkäpä siksi koska apologeetikkojen fiktio on ollut vasta viime vuosina nousussa.

Joten sanooko Raamattu mitään avaruusolennoista tai lentävistä lautasista? Jos mietit tätä, tri. Faulkner sanoo että ei sano. Teknisesti ottaen se on totta. Kuten hän mainitsee, UFOjen ja lentävien lautasten välillä on ero, jossa ensimmäiset ovat varsin kirjaimellisesti jotain jota näkee taivaalla mutta ei voi oikein tunnistaa.

Omituista kyllä, hän ei mainitse että ufologit usein esittävät Hesekielin pyörän UFOna. Sanan tiukimmassa määritelmässä Hesekielin pyörä on varmastikin UFO. Ja kuvaus varsin hyvin resonoi niiden kanssa jotka pakonomaisesti miettivät valoja taivaalla, jotka muuttavat suuntaansa terävin käännöksin:

Ja minä näin, ja katso: kerubien kohdalla oli neljä pyörää, yksi pyörä aina yhden kerubin ohella, ja pyörät olivat näöltään niinkuin krysoliittikivi.

Ja niillä neljällä näytti olevan sama muoto, niinkuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä.

Ne kulkivat neljään eri suuntaansa, kun kulkivat. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet, sillä minnepäin etumainen meni, sinne ne kulkivat sen jäljessä; ne eivät kääntyneet kulkiessaan.” (Hesekiel 10:9-11)

Toki, toisin kuin klassinen lautashavainto, nämä pyörät olivat enkeliolentojen mukana (kerubit). Lisäksi pyörät seurailivat kerubeja apinoiden niiden lentoratoja tarkkaan. Todettakoon että Hesekiel oli profeetta, ja hän todennäköisesti näki kuiviin luihin verrattavan yliluonnollisen vision oikean todellisuuden sijaan (Hesekiel 37:1-14). Jos Hesekielin pyörä on Raamatun vastine modernille “lautasen” havaitsemiselle, silloin ihmetyttää ovatko ihmiset nähneet lautasen mutta ei kerubeja sen mukana, niinkuin Bileam ei kyennyt näkemään enkeliä, joka lähetettiin tappamaan hänet (4 Moos 22:31) tai Elisan palvelija ei kyennyt näkemään tulisia palvelijoita ympärillään (2 Kuningasten 6:17) ennen kuin heidän silmänsä avattiin henkiseen maailmaan. On varmasti varsin uskottava raamatullinen vertaus nykyisiin UFO-havaintoihin.

Ufologit myös mainitsevat 1 Moos 6:n Nephilim, joka kertoo ihmisten kanssa lisääntyneistä Jumalan pojista joiden jälkeläisistä tuli sankareita, joita he pitävät avaruusolentoina. Tässä on sanottava vastaan siitä, että enkelit ja avaruusolennot eivät teknisesti ottaen ole sama asia. Olemmeko me varmoja tästä? Teknisesti ottaen enkelit ovat luotuja olentoja, jotka eivät ole Maan alkuperäisiä asukkaita. Sellaisinaan me voisimme luokitella enkelit ja jopa Jumalan Itsensä Maan ulkopuoliseksi. Sanon tämän kunnioituksella ja ainoastaan reiluuden nimessä, koska mielestäni jako enkeleihin yliluonnollisena ja avaruusolentoihin tieteellisenä (vaikkakin paranormaaliin tieteeseen liittyvänä) on täysin keinotekoinen. Jos me uskomme, että Jumala on todellinen, silloin meidän tulisi päivittää määritelmiämme ja pitää Häntä ja Hänen taivaallisia joukkojaan hieman enemmän tieteellisenä (vaikkakin jonain Sellaisena joka on kykymme luokitella tuolla puolen). Se raamatullinen seikka, että enkelit (langenneet tai muut) ovat Jumalan hovissa tarkoittaa, että Maapallo ei välttämättä ole ainutlaatuinen, paitsi mahdollisesti silloin kun puhutaan olennoista jotka on luotu Hänen kuvakseen. Toki on todennäköisemmin parempi puhua enkeleistä kun me tarkoitamme enkeliä ja avaruusolennosta kun me tarkoitamme avaruusolentoa, koska ihmisillä on erittäin, erittäin erilaiset kuvat päissään siitä mitä nuo termit tarkoittavat.

Tämä tuo meidät sen ongelman äärelle mitä me tarkoitamme termillä avaruusolento tai Maan ulkopuolinen. Vaikka ihmiset pitävät avaruusolentoja ulottuvuuksienvälisinä olentoina, suurin osa pitää avaruusolentoja toisten planeettojen asukkaina.

Scifikirjailijana olen huomannut, että Maan ulkopuolisesta elämästä monesti puhutaan yhdessä evolutionaarisen maailmankuvan kanssa. Eli, että on oletus siitä, että elämä muilla planeetoilla täytyy olla varsin yleinen ilmiö ja että se on kehittynyt puhtaasti luonnollisin tavoin.

Tätä vastoin tri. Faulkner huomauttaa:

“Raamatusta me tiedämme, että tämä ei ole se mite nelämä on syntynyt maassa. Sen sijaan Jumala erityisesti on luonut elämän tälle planeetalle. Olisi epäyhdenmukaista uskoa, että Jumala on luonut elämän maahan mutta että elämä on syntynyt muualla luonnostaan. Joten jos elämää on olemassa muuala, Jumalan on oltava luonut se myös.”

Minun ei edes tarvitse käyttää logiikkaa tajuamaan tätä. Minulla on paljastus sitä varten:

“Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoon ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen” (Kolossealaiskirje 1:16).

Jumala loi kaiken. Hän loi kasvit. Eläimet. Mikrobit. Enkeliolennot. Ihmiskunnan. Ja jos ne ovat olemassa, Hän loi avaruusolennot.

Nyt tri. Faulkner kysyy varsin mielenkiintoisen kysymyksen artikkelissaan: “Miten Maan ulkopuoliset olennot mahtuvat Jumalan suurempaan tarkoitukseen? Jumala varmasti on luonut elämän muille planeetoille, mutta onko tämä yhdenmukaista sen kanssa mitä me tiedämme miten Jumalan tarkoitus toimii?”

Miten avaruusolennot mahtuvat Jumalan suurempaan tarkoitukseen on hieno kysymys. Se on mahdollisesti vastaamaton, koska Jumalan ajatukset ovat korkeammat kuin meidän, ja rehellisesti sanottuna meillä ei ole tarpeeksi informaatiota. Mikä on kaikkien tähtien ja äärettömien maailmojen tarkoitus, jotka ovat havaittavissa vain niin voimakkailla teleskoopeilla kuin Hubble, jos ne ovat tarkoitettu palvelemaan ainoastaan ihmiskuntaa olemalla valokappaleita yötaivaalla, merkitsemään vuodenajat (1 Moos 1:14-19)? Tässä voitaisiin esittää vastalause, että sellaiset kaukaa haetut taivaankappaleet täyttävät tarkoituksensa esittämällä Jumalan majesteettisuutta ja kaikkivoipaisuutta (Psalmi 19:1), mutta en voi kuin tuntea sen reduktionismin joka syntyy esittämällä, että nämä paljastukset taivaankappaleiden tarkoituksesta väistämättä merkitsevät, että niillä ei olisi mitään tarkoituksia, joita ei ole ääneen esitetty. Lisäksi, vaikka en tiedä miten avaruusolennot liittyvät Jumalan suurempaan tarkoitukseen, voin vakuuttaa teille että jos ne ovat itse asiassa olemassa, silloin ne sopivat jollain tavalla väistämättä Jumalan suurempaan tarkoitukseen.

Teologinen geosentrismi

Kiistän tri. Faulknerin teesin, että:

Jesaja 45:18 tekee eron Jumalan roolissa maan ja taivaiden (koko loppu universumi) välillä. Se sanoo, että Jumala ei luonut maata turhaan, vaan että Hän teki siitä asutun. Vaikka Raamattu ei ole geosentrinen (aseta Maata kaiken keskipisteeksi), maa on Jumalan huomion keskipiste. Ihmiset — ei siis avaruusolennot — ovat Jumalan pääasiallinen projekti universumissa.”

Kreationistit tuppaavat uskomaan jonkinlaiseen teologiseen geosentrismiin. Kristityt uskovat, että Maa on erityinen ja että Jumala aktiivisesti on mukana sen asukkaiden toimissa. Se voi olla totta että Maa on Jumalan huomion keskipiste. Hän loi ihmiskunnan Omaksi kuvakseen. En kiistä sitä.

Minä voin esittää ja esitän sen idean, että vaikka Raamattu sanoo, että Jumala ei luonut Maata turhaan (tyhjäksi) että tämä tarkoittaisi täyttä vastakohtaa taivaille. Meillä on kolme väitettä: Jumala loi taivaat. Jumala loi maan. Jumala ei luonut sitä turhaan vaan asutuksi. Tämä ei tarkoita väistämättä, että hän jätti taivaan asumattomaksi. Ja kuitenkin meillä on kreationistijärjestöjä, jotka esittävät absurdeja väitteitä, kuten esimerkiksi tämä kappale 18 kirjassa New Answers Book:

 “Mutta mitä Raamattu sanoo elämän luomisesta “valoihin taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle”? Sellaista kuvausta ei ole, koska valot taivaanvahvuudella ei oltu suunniteltu elämää varten.”

Ystäväni, tämä on bona fide -argumentti hiljaisuudesta, heikoin ja kaikkein vähiten suositeltava kaikista argumenteista. Raamattu on yhtä hiljaa mikrobeista ja mustista aukoista. Me emme voi sanoa, että taivaat ei ole suunniteltu elämää varten yksinkertaisesti siksi, että Raamattu ei mainitse että asia on näin. Se voi olla, että Raamatun ilmestys on, tuota, geosentrinen ja ei lotkauta korviaan Jumalan luomusten asioille “galaksissa kaukana, kaukana muualla”. Raamatun hiljaisuus koskien Maan ulkopuoleisia elämänmuotoja ei osoittaisi tätä virheellisyyttä vääräksi. Me voisimme yhtä hyvin sanoa, että Maan ulkopuolinen elämä ei ole tämän keskustelun aihe.

Konteksti jakeelle Jesaja 45:18 on, että Jumala vakuuttaa Israelille, että Hän on ohjaksissa ja että kaikella Hänen tekemällään on tarkoituksensa; on olemassa suunnitelma. Tässä Jumala ei sano enempää kuin muutama lyhyt jae aiemmin kun hän julisti, “Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan, minä olen kutsunut koolle kaikki sen joukot.” Englanninkielinen sana “hosts” (joukot) tarkoittaa “armeijaa”. Termiä on voitu käyttää viittaamaan kuvaavasti taivaankappaleisiin, mutta voidaan esittää myös argumentti enkeleiden tai avaruusolentojen puolesta!

Joka tapauksessa tässä kohdassa Jumala sanoo, “Minä loin taivaat. Minä loin Maan. Minä loin Maan tarkoituksenani luoda ihminen. Minulla oli suunitelma kun loin universumin, aivan kuten minulla on suunnitelma Israelia varten enkä tehnyt lupaustani Jaakobille turhaan.” Jos sanoo jakeen Jesaja 45:18 sulkevan pois mahdollisuuden Maan ulkopuoliselle elämälle, silloin liioittelee, koska jae saattaa itse asiassa puhua ulkoavaruuden elämän puolesta.

Kiinnostavaa kyllä, useimmat käännökset lisäävät puolipisteen tähän jakeeseen. Esimerkiksi King James -versiossa lukee: “For thus saith the LORD that created the heavens; God himself that formed the earth and made it; he hath established it, he created it not in vain, he formed it to be inhabited: I am the LORD; and there is none else.” Kirkkoraamatussa 1933 lukee: “Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan — hän on Jumala — joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti; Minä olen Herra, eikä toista ole.” Tämä tarkoittaa, että sana “sitä” kohdassa “ei hän sitä autioksi luonut” viittaa sekä maahan että kaikkeen mikä puolipistettä edeltää, mukaanlukien taivaat. Jotain mikä kannattaa pitää mielessä kun löydämme avaruusolentoja.

On kyllä epätodennäköistä että koskaan löydämme elämää aurinkokuntamme ulkopuolelta ottaen huomioon avaruusmatkailun estävän luonteen. Kaikki tieteiskirjailijat käyttävät mustia laatikoita pääsemään tämän rajoitteen yli (warppimoottorit, liikemäärän vähentäjät, madonreiät, hyperavaruus), mutta fysiikka ja etäisyydet tekevät koko touhusta epäkäytännöllistä. Melkein mahdotonta. Jos me löydämme elämää Maan ulkopuolelta, se todennäköisesti johtuisi siitä, että elämä tuli luoksemme kutsuttuna.

Ongelma on, että kreationistit ovat keksineet tällaisen argumentin että Raamattu vaatii Maan ulkopuoleisen elämän puuttumista todisteena maan erikoisuudesta. Tri. Faulkner esittää muualla:

“Maailmankuvan luominen on varsin erilaista, koska, kuten yleensä, me aloitamme varsin eri oletuksista. Me uskomme, että elämää on olemassa maassa koska Jumala on luonut elämää tänne, mutta Hänen ensin piti tehdä maasta soveltuva elämälle. Evoluutioteoreetikkojen on pakko uskoa, että elämä on väistämätöntä aina kun olosuhteet ovat sille soveliaat, mutta kreationistit ymmärtävät, että vaikka olosuhteet olisivat toisella planeetalle elämälle suotuisat, elämä ei ole mahdollista — ellei Jumala luo elämää sinne tai salli elämän jotenkin matkata tuolle planeetalle maasta.

Me emme voi raamatullisesti osoittaa, että Jumala ei luonut elämää muualle, vahva viite Raamatun sanomasta on, että Hän ei luonut. Nämä varsin erilaiset ennusteet erityisestä luomakunnasta ja evoluution malleista tarkoittavat, että elämän etsintä muualta johtaa voimakkaaseen koettelemukseen näiden kahden elämän syntyteorian välillä.

Idean kategorisointi siitä, että Maan ulkopuolinen elämä ei ole olemassa, erityisen luomakunnan ennustukseksi on pahimman luokan ylilyönti. Me olemme todellisessa vaarassa päästä Galileon väittelyyn tässä. Galileon aikana jengillä oli todisteesta käyviä tekstejä Raamatusta, jotka heidän mielestään tukivat Ptolemaioksen maakeskeistä kosmologista mallia. Eräs suuri argumentti geosentrismin puolesta oli idea siitä, että Maa oli Jumalan silmissä erityinen. Nyt me tiedämme että me emme ole aurinkokuntamme keskipiste emmekä myöskään universumin keskipiste, paitsi tietysti suhteellisessa mielessä.

Raamattu ei ole hiljaa Maan ulkopuolisesta elämästä. Avaruusolennot ovat Maan ulkopuolisia älykkäitä olentoja. Ne luotiin jokin aika ennen ihmistä. Raamattu paljastaa, että oli erilaisia enkeleitä, serafeja, kerubeja, arkkienkeleitä, eläviä oletoja… ja jotkut niistä olivat varsin omituisia. Ne tunnustavat, että ne eivät ole Luoja-Jumala; esimerkiksi enkeli joka puhuu Johannekselle Ilmestyskirjassa sanoo hänelle, että älä kumarra minua koska he ovat molemmat yhtälailla Jumalan palvelijoita. Henkisesti tämä tarkoittaa, että jotkut ovat langenneita ja jotkut eivät, mikä varmasti tarkoittaa vapaata tahtoa heidän osaltaan.

Mikä tuo meidät siihen seikkaan jota jokaisen Raamatun opiskelijan tulee pohtia puhuttaessa Maan ulkopuolisesta elämästä: Miten Aatamin synti vaikutti toisiin älyllisiin olentoihin universumissa? Ovatko kaikki älylliset olennot langenneita Aatamissa? Vai onko olemassa lankeamattomia, itsetietoisia, moraalisia ei-ihmisolentoja, jotka joutuvat kestämään langenneessa universumissa?

Pitäkää mielessä, että kysymys ei-itsetietoisesta Maan ulkopuolisesta elämästä ei ole uhka kenenkään doktriinille. He eivät olisi tämän langenneen maailman alaisia samalla tavalla kuin eläimet ja kasvit ja mikrobit eivät ole planeetallamme. Ne voisivat olla jopa älykkäitä ja sosiaalisia kuten mehiläiset tai delfiinit ja silti niitä ei voitaisi laskea itsetietoisiksi. Voi, olen varma, että evoluutioteoreetikot pitäisivät tätä voittona heidän teorialleen. Raamatuntutkijat yksinkertaisesti olisivat pakotettuja tunnustamaan, että heidän ymmärryksensä Maan erikoisuudesta ei liity mitenkään elämän olemassaoloon täällä, vaan siihen että Jumala on luonut olennot Hänen kuvakseen tänne. Aivan kuten me olemme joutuneet muokkaamaan mielipidettämme Maan erikoisuudesta kun universumin maapallokeskeisyys osoitettiin vääräksi.

Kristinuskolle ongelma geosentrisyyteen liittyen ei ollut niinkään se, että Raamattu puhui siitä — on jakeita jotka tuntuvat menevän yksiin tämän idean kanssa, mutta jotka eivät koskaan edellyttäneet tällaista maailmankuvaa — vaan se että tämä tiede oli virheellisesti tulkittu totuudeksi kristillisessä maailmankuvassa. Mielenkiintoista kyllä, isoisäni kertoi minulle, että joskus oli saarnamiehiä jotka sanoivat, että ihminen ei koskaan pääsisi Kuuhun koska Jumala oli pysäyttänyt ihmiskuntaa rakentamasta Baabelin tornia. He sanoivat, että Psalmi 115:16 teki selväksi sen, että ihmisiä ei sallittaisi taivaisiin. Kaikella kunnioituksella salaliittoteoreetikoita kohtaan, jotka uskovat kuulaskeutumisen olleen feikki, nuo saarnamiehet olivat väärässä. Raamattu ei ollut väärässä, vaan saarnamiehet johdattelivat ihmisiä uskomaan että Raamattu olisi ollut väärässä paisuttelemalla sitä mitä teksti oikeasti sanoi.

Armo muille maailmoille?

Pelkoni on nyt, että kreationistit ovat virheellisesti kaanonisoineet tämän idean kannastamme, Raamatun kannasta, että se ennustaa elämän puuttumisen muista maailmoista. Se on suuri hyppäys ehdotuksesta oikeaan ennusteeseen. Meidän tulee pidättäytyä sellaisesta dogmaattisuudesta, missä me emme vielä voi olla varmoja kun meiltä puuttuu selkeä Raamatun paljastus. Päättely ei riitä tällaisissa tapauksissa.

Toisen esimerkin avulla tri. Faulkner sanoo, että “John Adams havainnoi päiväkirjassaan huhtikuun 24. päivänä 1756, että jos monet muut maailmat olisivat asutettuja niinkuin ihmiset silloin uskoivat, silloin Jeesuksen olisi ollut kuoltava noissa muissakin maailmoissa.”

John Adamsin huhtikuun 24. päivän 1756 päiväkirjamerkintä sanoo itse asiassa seuraavaa:

“Astronomit kertovat meille, hyvällä Syyllä, että ei ainoastaan Planeetat ja Satelliitit Aurinkokunnassamme, vaan kaikki lukemattomat Maailmat jotka kiertävät kiinteitä Tähtiä ovat asuttuja, aivan kuten tämä Maan Pallo on. Jos tämä on Asian laita, Ihmiskunta ei ole sen enempää verrattuna muuhun Jumalan Luomakuntaan, kuin piste Saturnuksen Kiertoradalla. Ehkäpä kaikki nämä Rationaalisten Olentojen Syvät Rivit ovat enemmän tai vähemmän omistautuneet moraaliselle Pahuudelle. Jos niin, kysyn Kalvinistilta haluaako hän allekirjoittaa tämän Vaihtoehdon, “joko kaikkivaltiaan Jumalan täytyy ottaa kaikkien näiden eri Lajien muodot, ja kärsiä niiden Rikoksista aiheutuneet Rangaistukset, heidän Puolestaan, tai muutoin kaikki nämä Olennot tulee tulkita ikuiseen Kadotukseen?””

Seuraavan päivän merkintä kommentoi tätä aihetta lisää:

“Eilisen Pohdinta vaikuttaa toisella silmäyksellä heikolta. Ensinnäkin me tiedämme, että toisten Pallojen Asukkaat ovat syntisiä. Mitään ei voida tällä tavoin esittää, ennen kuin on ainakin osoitettu vähänkään mahdolliseksi että kaikki nuo rationaalisten Olentojen Lajit ovat kapinoineet heidän oikeutettua Ylempäänsä vastaan. — Kun tarkastelen sitä pientä Mahdollisuutta, joka edessäni lepää, ja löydän äärettömän määrän Kappaleita yhdessä mahdollisesti kahden mailin pätkässä Horisonttia, miten monta Miljoonaa sellaista Mahdollisuutta on Maan Pinnalla, miten monta miljoonaa Palloa onkaan meidän Nähtävillämme, joista jokaisella on mahdollisimman monta näistä mahdollisuuksista omalla pinnallaan aivan kuten meidänkin Planeetallamme — hienoa! loisteliaat ovat tekosi!”

Katsokaa, itsetietoinen lankeamaton Maan ulkopuolinen rotu, joka on tämän langenneen universumin alainen, ei todellakaan ole ongelma kristilliselle teologialle… koska he eivät tarvitse pelastusta. Ja näin meidän tulee myöntää, että astroteologialla on sama perusdilemma kuin astrobiologialla: tutkimuskohteiden puute.

Oli miten oli, scifikirjailija minussa kysyy Mitä Jos? Mitä Jos me löytäisimme itsetietoisia avaruusolentoja, jotka olisivat langenneita? Vaatisiko heidän tilansa Jumalaa lähettämään Ainoan Poikansa uhrautumaan heidän syntiensä puolesta? Noh, ei. Ei ellei heitä ole myös tehty Jumalan kuvaksi.

Jos he lankesivat omin nokkineen eivätkä Aatamin synnistä, silloin asia on heidän ja heidän Luojansa välinen; ei Aatamin ja heidän Luojansa. Enkeliolennot, jotka lankesivat, eivät ole tietääksemme saaneet minkäänlaista tarjousta pelastukselle eikä kukaan itke tämän asian puolesta! Miksei Jumala tarjoa heille armoa…?

Saarmamies minussa hymyilee. Odottakaas. Eikö se ole armo mitä me saarnaamme? Eikö armon käsite tule siitä sanattomasta tunnustuksesta, että Jumalaa ei kyseenalaisteta jos Hän ei tarjoa meille lääkettä synteihimme; että Hänen ei tarvinnut tehdä mitään; että Hän teki niin rakkaudesta ja armosta ja Hänen oman Nimensä tähden? Me emme kyseenalaista Jumalaa langenneiden enkeleiden tuomitsemisesta helvettiin ilman mainintaa pelastuksesta, koska me tiedämme, että meillä ei ole oikeutta kyseenalaistaa Jumalan oikeudenmukaisuutta asiassa kun kyse on armosta ja armosta yksistään, sillä jos me kaikki saisimme mitä ansaitsisimme, jos me kaikki saisimme oikeutta armon sijaan, me olisimme helvetissä jo tänään!

Kun me kysymme, “Entäpä enkelit? Tai entäpä langenneiden enkelien pelastus?” me toistamme Pietarin kysymyksen Jeesukselle Johanneksesta: “Herra, kuinka sitten tämän käy?” Jeesus oli juuri kertonut Pietarille, että hän kuolisi marttyyrina ja Pietari halusi tietää odottaisiko sama kohtalo Johannesta. Jeesuksen vastaus oli “Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.” (Johannes 21:18-22). Kuten Pietari, me haluamme kaiken olevan niin reilua kuin meidän mielestä tulisi, mutta Jumala yksistään on kaikkivaltias ja Jumala yksistään on yksinvaltias.

Jotkut miettivät että nyt harhauduin aiheesta, mutta vakuutan teille, että minä vastaan siihen vain niin kuin Raamattua lukevan kuuluukin.

Jos avaruusolennot vaativat pelastusta, eikö silloin Taivaan Herra käsittele asiaa oikeudenmukaisesti?

Tottakai meidän tulee tarkastella sitä seikkaa, että kuolema pääsi universumiin Aatamin synnin kautta. Kuitenkin Luukas 20:36 kertoo meille, että enkelit eivät kuole. Kuolemanrangaistuksessa tuntuu olevan poikkeus kun puhutaan näistä luoduista olennoista, ja kuitenkin tämä enkelien niinkutsuttu kuolemattomuus silti pätee taivaallisiin joukkoihin, jotka ovat langenneet! Ne ovat ikuisia siinä merkityksessä kuin ihmisen sielu on ikuinen. Me kuolemme fyysisesti, mutta taivas tai helvetti odottaa meitä ikuisesti. Tämä tuntuu olevan dilemman ratkaisu: Kuolevaisuus Aatamin lankeemuksen seurauksena pätee ainoastaan olentoihin, jotka ovat paremman termin puuttuessa ruumiillisia. Tai ehkäpä lankeemuksen vaikutukset pätevät ainoastaan tämän todellisuuden asukkaisiin eikä niihin joiden luonnollinen koti on ulottuvuuksien välinen.

Olen sitä mieltä, että kaikki elämä tässä ulottuvuudessa on lankeemuksen alaisen kuolemanrangaistuksen alainen, koska Raamattu eksplisiittisesti sanoo, että kuolema astui tähän maailmaan ihmisen synnin kautta (Roomalaiskirje 8:18-22); täten meidän tulee keskustella siitä miten paljon lankeemus on vaikuttanut mihinkään itsetietoiseen avaruusolentoon, jonka Jumala on saattanut luoda.

Me tiedämme, että he kuolevat lankeemuksen johdosta, mutta tiedämmekö ovatko he perineet ihmisen syntiluonteen? Kreationistit tuppaavat näkemään sekä kuoleman että irstailun osana lankeemusta, koska se on tasan tarkkaan käynyt ihmisen kohdalla. Näin ei ole eläimien tapauksessa, jotka ainoastaan kuolevat ja joilla ei ole syntiluontoa. Tottakai eläimet ovat vaikutuksen alla muilla tavoin. Alkuperäiset kasvissyöjät muuttuivat lihansyöjiksi tai parasiiteiksi, tai muutoin kehittivät haitallisia ja jopa tappavia puolustusmekanismeja. Me voimme järkevästi odottaa ei-itsetietoisten elämänmuotojen muista maailmoista periaatteessa sivuavan sitä mitä näemme Maassa, koska Raamattu sanoo, että kasvit ja eläimet muuttuivat lankeemuksen seurauksena kirotuiksi (1 Moos 3:14, 17-18).

Entäpä sitten itsetietoiset elämänmuodot? Tekeekö heidän kirottu tilansa lankeamattoman itsetietoisen avaruusolennon käsitteestä pelkän hypoteettisen harjoituksen, vaikkakin lopulta mahdottoman? Ehkäpä. Eläimet vaikuttuivat lankeemuksesta, mutta ne eivät ole langenneita että ne kaipaisivat pelastusta. Eläimet eivät tee syntyiä; ne ovat moraalittomia. Oli miten oli, aina lankeemuksesta lähtien leijona yhdessä lampaan kanssa kuvattuna tekee sen mitä sen kirottu luonto pakottaa sen tekemään. Eläimet eivät vaadi pelastusta, muuten kuin kirouksen sivuseuraamuksista: kuolemasta ja korruptiosta.

Pitäisivätkö avaruusolennot tätä epäreiluna? Ensinnäkin meidän tulee kysyä onko niillä tarpeeksi informaatiota pitää sitä epäreiluna. Ne kuolevat. Tietävätkö ne miksi? Uskon niin. Minulla ei ole syytä uskoa, että Jumala ei lähettäisi enkeleitään viemään viestiä tai antamaan heille jonkinlaista paljastusta. Jos he ovat lankeemattomia ja kuolevat, he eivät kritisoisi Luojaansa siitä, että heille langetetaan rangaistus jonka Jumala on antanut Valtakunnalleen. Kuningas kaatuu ja hänen kuningaskuntansa kärsii. Ihmisen synty aina vaikuttaa enemmän kuin pelkästään häneen itseensä. Lankeamaton rotu ylistäisi Jumalaa Hänen armostaan koska hän antaa universumille keinon pelastua. Lankeemattomat xenosapientit eivät vaatisi pelastusta. Jos niiltä puuttuu kuolematon sielu, ne kiittäisivät Jumalaa elämästään, oli se sitten pitkä tai lyhyt. Jos niillä on kuolematon sielu ruumiin lisäksi, ne eivät olisi vaarassa joutua helvettiin kuoleman jälkeen; kuolema olisi yksinkertaisesti sitä mitä se on kristitylle; iloinen paluu rakastetun Luojan luo!

Joten kysymys kuuluu: vaatisivatko itsetietoiset avaruusolennot pelastusta vai vaatisivatko ne vain apua fyysisen kuoleman ja muiden kirousten vaikutusten kanssa?

Raamatun paljastus koskien enkeleitä voi jälleen kerran antaa meille oivalluksia. Me tiedämme, että taivaassa oli sota (Ilm. 12:7-13). Me tiedämme sodan olevan pahasta. Saatana kapinoi Jumalaa vastaan ja hänet heitettiin pois taivaasta kolmanneksen enkeleistä kanssa, jotka seurasivat häntä ENNEN lankeemusta. Jumalan rangaistus asetettiin heille ja hänen aikataulunsa tulevalle tuomiopäivälle on täysin riippumaton Aatamin lankeemukseta ja ihmiskunnan tulevasta tuomiosta. He tiesivät kapinoinnista ja sodasta ennen kuin me tiesimme synnistä ja murhasta! Rangaistuksemme eivät ole identtiset. Enkelit eivät kuole. Ei ole viitteitä siitä, että ne kärsisivät lankeemuksen mistään sivuvaikutuksista. Niille ei ole annettu, tietojemme mukaan, mitään Evankeliumia sellaista kuin ihmiskunnalle on annettu Jumalan armosta. Jumala, joka on paljastettu Raamatussa, olisi tekemisissä itsetietoisten ei-ihmisrotujen kanssa heidän omien meriittiensä ja tilanteidensa mukaan. Jos enkelit ovat esimerkkimme (eikä mikään sellainen poikkeus sääntöön josta me emme vielä ole tietoisia), tämä vahvasti viittaa siihen, että itsetietoiset rodut voivat olla lankeemuksen sivuvaikutusten ulkopuolella, vaikka ne elävät universumissa, joka on samalla tavalla Aatamin lankeemuksen kiroama. Eli, jos itsetietoinen rotu on langennut, se on langennut omin nokkineen vastauksena Luojalleen eikä Aatamin lankeemuksesta. Jos tämä on asian laita, kysymys itsetietoisesta Maan ulkopuolisesta elämästä, langenneesta tai lankeamattomasta, ei vaikuta kristilliseen doktriiniin mitenkään.

Mutta Mitä Jos? Mitä Jos kaikki itsetietoiset Maan ulkopuoliset ordut olisivat langenneita Aatamin mukana samalla tavoin kuin ihmiskuntakin? Heidän syntinsä juurisyy olisi liitetty syntiluonne (sen sijaan että kyse olisi perinnöstä). He tekisivät syntiä, niinkuin kaikki ihmiset, koska he ovat syntisiä. Näettekö, synti on kuin henkisen tietokoneen virus. Se korruptoi ohjelman ja korruptoi kaiken ohjelman tuottaman koodin. Analogisesti me vaadimme täysin uuden käyttöjärjestelmän päästäksemme eroon viruksesta, mutta me olemme täysin avuttomia saamaan aikaan minkään sortin muutosta; me vaadimme Ohjelmoijaa korjaamaan tilanteen. Jos saman sortin virus infektoisi itsetietoiset avaruusolennot kuin me ihmiset olemme saaneet, he olisivat syypäitä syntiin koska he tekisivät syntiä syntiluontonsa mukaan. Vaatisivatko he silloin pelastusta? Kyllä. Kyseenalaistettaisiinko Jumalan oikeudenmukaisuus jos Hän ei tarjoaisi sitä niille kun ne eivät tehneet perisyntiä, joka tämän liitetyn luonteen niille antoi? Kyllä ja ei. Raamattu tekee selväksi, että me olemme kaikki syntisiä Aatamissa, ja kuitenkin me olemme myös henkilökohtaisesti tilivelvollisia tekemistämme synneistä. En voi kuvitella avaruusolentojen pääsevän kuin koira veräjästä. Silti koska Jumala on Jumala, meidän on pakko olettaa, että Hän antaisi heille Evankeliumin tuon lainatun syntiluonteen perusteella yksistään. Kuten Aatami, me kaikki kuolemme, joten Kristuksessa kaikki tehdään eläväksi, eikö (1 Kor 15:22)? Me tarvitsemme Kristusta kuolemaan avaruusolentojen maailman puolesta, eikö niin? Se on se mitä John Adams ajatteli. Se on se mitä tri. Faulkner ajattelee:

“Heidän pelastuksensa varmistamiseksi Jeesuksen pitäisi syntyä, elää, kuolla ja nousta kuolleista lukemattomilla muilla planeetoilla. Jopa skeptikot ovat havainneet tämän, että se on looginen seuraamus uskosta ihmisen kaltaiseen elämään muissa maailmoissa.”

Onko tämä totta? No, ei välttämättä. Itse asiassa tämä kuulostaa hieman haaskaavaiselta. Ja se saattaa olla jopa Raamatun mukaan kiellettyä useiden raamatunkohtien mukaan, jotka puhuvat Kristuksen kuolemasta kerran kaikkien hyväksi. Loogisesti Evankeliumi avaruusolennoille tarkoittaisi sen tulevan Maasta, tai todennäköisemmin ilmestyksenä ja viittaisi maahan ja sen historiaan Aatamin valtakunnan lankeemukseen ja Kristuksen uhrautumiseen synnin puolesta sekä ylösnousemuksesta ja ikuisen elämän lupauksesta.

Mutta odottakaa! Eikö meillä tarvitse olla Aatamin verilinja jotta tämän pelastuksen siunauksista voitaisiin nauttia? Eikö se ole se syy miksi Kristus tuli ihmiseksi ja vuodatti Hänen omaa vertaan syntiemme anteeksi antamiseksi? Se on se miten se toimii ihmiskunnalle; kuitenkin jos se irstaus, mikä liitetään avaruusolentoihin, on verrattavissa Aatamin lankeemukseen (sen sijaan että he olisivat langenneet itsekseen), silloin pelastus voidaan liittää myös.

Evankeliumin trivialisointi?

Tri. Faulkner vastustaa sanomalla ’Evankeliumin viesti, joka alkaa tyyliin “Kauan aikaa sitten galaksissa kaukana, kaukana muualla. . .” trivialisoi evankeliumia.’

Johon minä vastaan appalakialaisittain “Häränkukkua!” Mikä ero on antaa porukalle Evankeliumi tänään ja sanoa, “Kauan aikaa sitten Kristus syntyi kaukaiseen, kaukaiseen maahan, eli synnittömän elämän, ja kärsi kuoleman pelastaakseen ihmiskunnan sen ihmisen synnistä, joka eli vielä kauemmin aikaa sitten?” Mikä erityinen vetoomus tämä on? Jotkut teistä ovat kuulleet tarinan New Tribes Missionin pyrkimyksistä saavuttaa Papaun Mouk-heimo Papua Uudessa Guineassa. Nämä lähetyssaarnaajat yrittivät perinteisin evankelisin menetelmin lähes tuloksetta. Sellaisten ihmisten saavuttamiseksi, joilla ei ole mitään tietoa Raamatusta, he aloittivat kahden kuukauden ajan Vanhan Testamentin Raamatun tarinoilla. Vain kun tämä perusta oltiin luotu, he saattoivat alkaa puhua Kristuksesta. Sen jälkeen kun he olivat opettaneet Jumalasta ja Raamatusta, NTM-lähetyssaarnaajat opettivat heille “Luomakunnasta, Aatamista ja Eevasta, ihmisen valinnasta tehdä syntiä. Me selitimme miten Jumala lupasi pelastajan, joka joku päivä tulisi luoksemme vapauttamaan meidät synnistä.” Miten tämä tilanne eroaa mitenkään erityisesti siitä, että avaruusolennoille annettaisiin Evankeliumi? Ja kun kysyn tätä, pitäkää mielessä, että Jumala on saattanut antaa heille ilmestyksen ja mahdollisesti jopa Lain jonka mukaan toimia valmistelussa Evankeliumia varten (Gal. 3:24).

Skeptikot voivat olettaa, että looginen seuraamus itsetietoisesta Maan ulkopuolisesta elämästä on, että Jeesuksen olisi ollut pakko inkarnoitua uhraamaan Itsensä joka ikisen puolesta, mutta tämä Joulupukki-näkemys Evankeliumista on pinnallisen aiheen tarkastelun tuotetta. Tämä on totta skeptikoille. Tämä on totta kreationisteille, jotka liittävät Maan ulkopuolisen elämän kysymyksen evoluution maailmankuvaan.

Jos elämä on yleistä universumissa, me todellakaan emme ole nähneet siitä todisteita. Fermin paradoksi kysyy, “Jos universumi on täynnänsä elämää, missä kaikki ovat?” Tähtien Sota -universumi, Star Trek -universumi, Marvel-universumi tai samanlaiset fiktionaaliset tarinat, joissa universumi on yksinkertaisesti täynnä elämää perustuvat evoluution maailmankuvaan. Eräänlaiseen. Jos me olemme reiluja, meidän on kysyttävä itseltämme miksi useimmat näistä avaruusolennoista näyttävät kovasti meiltä ja voivat lisääntyä kanssamme? Siksi koska se on biologisesti järkeenkäypää, eikö? Aivan yhtä järkeenkäypää olisi että riipumattomat planeetat kehittäisivät itsekseen älykästä humanoidielämää, joka näyttää paljon samalta kuin me? Tieteiskirjallisuudesta huolimatta ei ole tapaa tietää onko elämä harvinaista vaiko yltäkylläistä universumissa.

Jos elämä on yleistä universumissa, silloin ei ole syytä päätellä, että se on yhtä todennäköistä kuin että Jumalaa ei olisi olemassa. Loppujen lopuksi abiogenesis ja molekyyleistä-ihmiseksi -evoluutio ovat tilastollisesti niin epätodennäköisiä, että se lähestyy mahdottomuutta. Nollan kertominen äärettömän monta kertaa ei oikeastaan lisää todennäköisyyttä. Tuppaan ajattelemaan onko heidän kehittämänsä ne-nyt-vaan-syntyi-luonnollisesti -tarina totta, he ovat käyttäneet kaikki todennäköisyytensä pelkästään Maapalloon ja todennäköisyys samanlaiselle tapaukselle muualla muuttuu pienemmäksi. Toisin sanoen, jos elämä olisi yleistä universumissa, tämä tuo mukaan yliluonnollisen, sillä se ehdottaa että elämän on pakko tehdä mahdottomia asioita. Se itse asiassa tekee Jumalan olemassaolosta todennäköisempää!

Tri. Faulkner kysyy hyväksymmekö väärän dikotomian, että “Jos Raamatun Jumala ja evankeliumi ovat tosia, silloin avaruusolennot eivät ole.” Tämä on täysin tarpeetonta. Jumala ja Raamattu ovat todellisia huolimatta siitä onko Maan ulkopuolella elämää vaiko ei, ja ne varmastikaan eivät vaadi sitä, että Jeesus uhraa itsensä uudelleen useissa maailmoissa.

Maan ulkopuolinen agenda?

Minun pitäisi sanoa, että vaikka avaruusolennot eivät ole kiellettyjä Raamatussa, se ei tee UFO-havainnoista Maan ulkopuolista ilmiötä. On useita tapoja miten tulkita UFOja.

  1. Näistä suuri määrä on väärin identifioituja kappaleita, joiden luonne on paljon maallisempi. Yleisiä asioita kuten pilviä, sääpalloja, komeettoja, kaupallisia tai tuntemattomia armeijan lentokoneita jne. Kuka tahansa UFO-friikki, joka inttää KAIKEN tai suurimman osan UFO-havainnoista olevan Maan ulkopuolelta, on epärealistinen uskoja.
  2. On mahdollista, että jotkin näistä ovat salaisia valtion projekteja. Ei, en käytä termiä “takaisinmallinnettuja UFOja” tässä. Mielestäni sen tyypin ajattelu kiertää kehää. (Ok me emme näe aitoa avaruusalusta, mutta me näemme valtion UFOn joka perustuu oikeaan UFOon, jota me emme oikeasti näe…. häh?) Nämä olisivat vain oikeiden valtioiden aluksia niinkuin stealth-hävittäjät ja sen sellaiset. Esimerkiksi Flatwoodsin hirviön uskotaan olevan joko avaruusolento tai UFO, ja monet väittävät sen olevan kuumoduulin testilaukaisu, joka meni käteen!
  3. Me saatamme nähdä joitain Kristuksen lupaamia “merkkejä taivaalla” jotka kertovat Lopun Ajoista. Jos tämä pätee, silloin me projisoimme hieman kun me näemme valoja taivaalla, ja oletamme että ne ovat miehitettyjä. Tässä tapauksessa me katselisimme miehittämätöntä luonnonilmiötä (kuten pallosalama) tai enkelien sanansaattajaa, joka lentää merkkinä maan ihmisille. Pointti on, että meidän tulisi tässä muistaa että taivaalliset merkit (selittämättöminä luonnonilmiöinä), asiat kuten Auringon pimeneminen, Kuun värin muuttuminen veriseksi, komeetat, taivaan omituisuudet ja mahdollisesti luonnonilmiöt voivat kaikki olla “UFO”-valojen syinä yksinkertaisesti varoituksia — taivaallisia herätyskelloja — siitä että Loppu on tulossa.
  4. Me saatamme katsella oikeaa Maan ulkopuolisen olennon alusta ja/tai ilmiötä. Tiedäthän oppikirjan kuvauksen UFOista ja avaruusolennoista. Tämä on minulle varsin epätodennäköistä. Vaikka Raamattu ei suljekaan pois Luojaa luomasta elämää muihin maailmoihin kosmoksessa, tuntuu silti epätodennäköiseltä että ne vierailisivat planeetallamme ilman todisteita heidän lähestymisestään aurinkokunnassamme. Niiden täällä ololle ei tunnu olevan motivaatiota, elleivät ne yritä sitten saada luonnonvarojamme tai itse planeettaa itselleen. Avaruusmatkailu tuntuu olevan esteenä mille tahansa ryhmälle olentoja, joten miksi he yrittäisivät käydä teknologisesti altavastaajan kimppuun piilottelemalla vuosia taustalla, tekemällä itsestään salamyhkäisen salaliiton? Tajuatte varmaan pointin.
  5. Me saatamme nähdä ulottuvuuksienvälisiä olentoja, jotka selittäisivät sen miksi ne voivat kadota ja ilmaantua yhtäkkiä. Idea enkeleistä poistumassa ja saapumassa henkimaailmasta lyhyeksi aikaa Materian tasolle tulee mieleeni. Tämä ilmiö on yhdenmukainen Raamatun kertomuksien kanssa enkeleistä. Kuten aiemmin esitin, vastakkainasettelu enkeleiden ja avaruusolentojen välillä voi olla kosmeettinen keino kristinuskolle ottaa etäisyyttä paranormaalista ja muusta hömpästä.

Joten tässä ne ovat: 1. Väärin tunnistetut arkipäiväiset asiat 2. Julkistamaton sotilaallinen/tieteellinen tutkimus, joka on oletetusti Maan ulkopuolista alkuperää (eli valtion UFOt tai ihmisten rakentamat alukset) 3. Luonnolliset mutta vielä selittämättömät taivaan ilmiöt; eli raamatulliset “ennusmerkit taivaalla” (eli UFO-valot) 4. Oikeat Maan ulkopuoliset alukset (vaikkakin epätodennäköisiä) 5. Ulottuuvuuksienväliset olennot (enkelit)

Kahdesta eksoottisemmasta selityksestä (numerot 4 & 5) nojaan enemmän viidenteen. Aidosti muualta tulleilla avaruusolennoilla ei olisi motiivia eikä kunnollisia keinoja. Toisaalta vuosisatojen ajan havainnot ja salalittot tarkoittavat, että ne ovat enemmän järkeenkäypiä jos ne ovat jo täällä, ainoastaan materian/hengen (eli ulottuvuuksien välisen rajan) erottamia ja ne voivat tehdä vierailuja materiaaliseen maailmaan.

Eritysesti jos me kysymme kysymyksen: Kuka hyötyy, Jumala vaiko perkele, näistä lisääntyvistä UFO-havainnoista ja niiden mukana lisääntyväst uskosta Maan ulkopuoliseen elämään? Johtaako tämä lisääntyneeseen uskoon Jumalaan? Vai lisääntyneeseen epäuskoon? Tajuatte varmaan pointin. Vaikka pienten vihreiden miesten mahdollisuus ei millään tavalla saattaisi Raamatun viestiä (tai kristikuntaa sen mukana) vaaraan, koska Raamattu on kertomus Jumalan tekemisistä IHMISTEN kanssa, sitä julkisesti maninostettaisiin todisteena tiettyä luomakuntaa vastaan. Itse asiassa Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden löytäminen olisi älykkään suunnittelun todiste, ottaen huomioon ne epätodennököiset mahdollisuudet elämän synnylle kahdesti! Kuitenkin siihen mennessä kun kreationistit ovat saaneet mahdollisuuden korjailla nämä käsitteet, evoluutioteoreetikot ovat käyneet jo kentällä ja ovat jo kerenneet rekrytä teistiset evoluutioteoreetikot (tai progressiiviset kretionistit tai millä tahansa näitä kompromissin tekijöitä nimitetäänkään) esittämään, että hyvät kristityt oikeasti uskovat eräänlaiseen evoluutioon eikä luomakuntaan kuitenkaan.

Selitän tätä skenaariota. Eämä on se minkä uskon tapahtuvan.

Uskon, että langenneet enkelit voivat esiintyä avaruusolentoina ja viimein he “tulevat kaapista” ja syöttävät maailmalle pajunköyttä siitä miten he ovat luoneet meidät ja miten he ovat vahtineet meitä ja miten he nyt auttavat meidät seuraavalle evoluution tasolle. Uskon, että he aloittavat uskonpuhdistuksen ja filosofisten uskomusten puhdistuksen niiltä osin, mitkä ovat ristiriidassa heidän kansaan, evoluution nimissä. Nuo siemenet (että usko on evoluution vastine lapsuusajalle ja ateismi on eräänlaista aikuisuutta) on jo kylvetty. Sekä evoluutioteoreetikot että progressiiviset kreationistit tulevat saamaan tyydytyksen koska sekä evoluutio että älykäs suunnittelu saavat molemmat tunnustusta (te kehityitte oman älykkään suunnittelunne mukaan, Maalaiset). Jos Lopun Ajat tapahtuvat ennen tai samaan aikaan heidän esille tulonsa aikana, he voivat esittää väitteitä kristinuskon katoamisesta osana alkuvaiheen puhdistuksia. He voivat päästä yli moraalisista vastustuksista sellaiselle uskonpuhdistukselle esittämällä idean, että me olemme eräänlaista omaisuutta heille, sillä he ovat meidät luoneet (hieman väritettynä), mutta sen lisäksi me kristityt olemme jonkin sortin evolutionaarinen askel taaksepäin tai mentaalisen/evolutionaarisen vian alaisia, joka on tarttunut ihmiskuntaan ja pitänyt meitä kehittymästä evoluution Yli-ihmisiksi (vahvasti väritettynä).

Uskon, että tämä on hyvä ehdokas “vahvalle harhalle”, jonka maailma kokee Koettelemusten aikaan.

UFOjen identiteetin ongelma ja uskomus avaruusolentojen vierailuihin tälle planeetalle on varsin riippumaton, silloinkin, siitä kysymyksestä ovatko avaruusolennot olemassa ja ovatko ne saattaneet olla ristiriidassa Raamatun ilmestyksen kanssa. Varoittaisin kreationisteja vetoamasta tunteisiin perustuen ensimmäiseen jolla tuomita jälkimmäinen tarkastelu.

Vaara läsnä

Vahvasti uskon, että vaistonvarainen Maan ulkopuolisen elämän idean hylkääminen, joka perustuu pelolla mässäilyyn, ainoastaan tehostaa perkeleen petkutusta avaruusolentoihin liittyvissä uskomuksissa. Erityisesti jos vaikutusvaltaiset kreationistijärjestöt pitävät kiinni väärän vastakkainasettelun luomisesta Raamatun kristinuskon ja Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden välillä. Jos kertoo ihmisille, että Raamattu sanoo jostain asiasta jotain mistä sillä ei ole lähes yhtään mitään sanottavaa, on asettaa esteen Evankeliumin tielle jos juuri se kieltämämme asia osoittautuukin loppujen lopuksi todeksi.

Joten johtopäätos asiassa on tämä:

  • Ei-itsetietoinen Maan ulkopuolinen elämä ei uhkaa millään tavalla kristinuskoa. Sen löytäminen lähinnä vahvistaisi idean siitä, että Raamattu on maakeskeinen ilmestys ihmiskunnalle.
  • Lankeamattoman, itsetietoisen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus on olemassa, koska lankeamattomia enkeleitä on olemassa; sellaiset avaruusolennot olisivat vain kirouksen vaikutuksen alla, mutta he eivät tarvitse pelastusta.
  • Langenneet, itsetietoiset avaruusolennot, jotka ovat langenneet erillään Aatamin lankeemuksesta, eivät välttämättä saisi ihmiskunnalle tarjottua armoa osakseen pelastusta varten; Jumalaa ei kyseenalaisteta oikeudenmukaisuudettomuudesta vaan armottomuudesta.
  • Langenneet itsetietoiset olennot, jotka lankesivat Aatamin kanssa, eivät vaatisi Kristuksen kuolemista jokaisessa heidän langenneessa maailmassaan; Kristus kuoli kerran kaikkien puolesta, joten jos ihmisen irstaus liitetään heidän osakseen, siitä seuraa että Kristuksen vanhurskaus voidaan liittää heidän osakseen myös.

Ainoa tapaus jossa langennut Maan ulkopuolinen elämä olisi todella ongelmaksi kristinuskolle on, jos hyvää tarkoittavat kristityt väärin perustein pitävät Maan ulkopuolisen elämän puuttumista Raamatun ennustuksena.

 

Artikkelin julkaissut Sirius Knotts

Mikä on reptiliaani?

Tutkimuksieni tarkoitusta varten reptiliaani on avaruusolento (Maan ulkopuolinen, UFO-matkaaja jne.) tai kryptidi (tieteellisesti tunnistamaton olento), jolla on enemmän tai vähemmän humanoidi kehon muoto ja liskomaiset piirteet. Käytän termiä synonyymina John Rhodesin suosimalle termille ”reptoidi”, joka on lyhennös sanoista reptilian humanoid. Yleisesti reptiliaani määritellään fyysisten piirteiden ja/tai muiden raportoitujen reptiliaanien samankaltaisuuksien avulla. Tutkimus reptiliaaniaiheesta on näin riippuvaista siitä saadaanko yksityiskohtaisia fyysisiä kuvauksia ja/tai piirroksia avaruusolennoista/kryptideistä, joita silminnäkijät raportoivat, joilla määrittää se mitkä havainnot menevät reptiliaanikategoriaan.

Mikä on ”reptiliaanin ulkomuoto”? Suomuinen iho (erilaisia kuvauksia), kasvojen piirteet muistuttavat liskoa tai käärmettä, ja sormen päissä on liskomaiset kynnet ovat joitain yhdistäviä kuvauksia. Toiset piirteet, kuten poimuisat kädet, silmissä pystysuorat viillot ja kirkkaan keltainen iiris, tai roteva kehonrakenne ja yleinen pituus pari metriä ovat toistuvia monissa tapauksissa, joten ne ovat myös määrittäviä piirteitä.

Mikä on ”tyypillinen” reptiliaanikokemus?

Ihmisillä on monenlaisia kokemuksia reptiliaanien kanssa. Tärkeä kysymys on: miten erottaa reptiliaanikokemus (eli havainto tai kontakti reptiliaaniolennon kanssa) muista UFOihin liittyvistä, kryptozoologisista tai paranormaaleista kokemuksista? Lyhyt vastaus: jos yksi tai useampi reptiliaani on mukana, silloin kyseessä on reptiliaanikokemus.

Yksityiskohtia ihmisten reptiliaanikokemuksista, mm. relevantti konteksti (eli missä, milloin, olosuhteet, elämäntapahtumat jotka voivat liittyä), ovat tärkeitä tutkimuksessa. Reptiliaaneja tutkittaessa me olennaisesti tutkimme ihmiskokemuksen piirteitä. Tutkijana se mitä etsin on yksityiskohtaisia kuvauksia kokemuksesta. Mikä oli tapahtumien järjestys? Mitä tapahtui? Miltä asiat näyttivät, kuulostivat, haisivat tai tuntuivat? Mitkä olivat kohtaamisen jälkivaikutukset? Miten kokemus mahtuu henkilön elämään ja suurempaan UFOihin tai paranormaaliin liittyvään kokemuspiiriin? Keräämällä yksityiskohtaisia kuvauksia kokemuksista eri ihmisiltä me voimme rakentaa kuvan siitä miltä yleinen reptiliaanikohtaamiskokemus tuntuu, ja lajitella kokemuksia eri tavoin erilaisten reptiliaanien kanssa.

Fyysiset kohtaamiset reptiliaanien kanssa ovat, tottakai, se mysteerin ydin jota yritän ymmärtää. Miltä reptiliaanit näyttävät? Miten pitkiä ne ovat? Miten paljon ne painavat? Mikä on niiden biologia? Mistä ne tulevat? Miten ne pääsevät maailmaamme? Mikä on reptiliaanien rooli suuremmassa kontakti-ilmiön mittakaavassa? Mitkä ovat niiden syyt olla tekemisissä ihmisten kanssa?

Vaikka pidän fyysistä kohtaamista kaikkein mielenkiintoisimpana, ja kaikkein ymmärrettävimmän tyyppisenä reptiliaanikontaktikokemuksena, se ei ole välttämättä kaikkein yleisin. Vuosien mittaan mitä olen reptiliaaneja tutkinut, tietyt kuviot ovat olleet selvempiä. Varhaisessa vaiheessa tajusin reptiliaanikontaktin joskus tapahtuvan meditaation aikana. Esimerkiksi telepaattinen keskustelu reptiliaanin kanssa, tai visio reptiliaanista. Kokemukset astraalisessa (ruumiista poistuneessa) tilassa, tai unissa, ovat myös tärkeitä. Kuten tri. John Mack sanoi, on tärkeää, että me alamme arvostaa kokemuksiamme “näkymättömän maailman” kanssa. Sellaiset kokemukset voivat osoittautua erittäin relevanteiksi niille mysteereille, joita yritämme ratkoa. Tässä tapauksessa fyysisten reptiliaaneiksi nimittämiemme olentojen mysteeri. On myös tärkeää tajuta, että fyysinen kohtaaminen voi, joissain tapauksissa, muistua unena. Joten ne reptiliaani“unet” voivatkin olla relevantimpia fyysiselle kontaktille kuin mitä saatamme olettaa. On tärkeää näiden ilmiöiden kokemisen kannalta olla tietoinen niiden kehoista. Merkeistä kehossa, mm. mustelmat, naarmut, kuopat ja kolmiot tai muut symbolit voivat joskus kertoa fyysisestä kohtaamisesta, joka on jäänyt pois tietoisesta muistista.

Miten monta erilaista reptiliaania on olemassa?

Miten me voimme edes vastata tähän kysymykseen? Kun alkuvaiheessa aloin tutkia UFO-abduktioilmiötä, oletin että olisi vain muutaman tyyppisiä UFO-matkustajia, siinä kaikki. Se tuntui järkevältä kuvitella, että yksittäinen avaruusolentojen sivilisaatio voisi olla Maapallon kanssa tekemisissä. Aivan kuten Maan sivilisaatio koostuu yksittäisestä lajista, ihmisistä, niin tuntui järkevältä kuvitella, että avaruusolentojen sivilisaatio ei koostu useammasta kuin kourallisesta eri tyyppisiä avaruusolentoja. Joten kun alussa aloin puhua ihmisille, jotka raportoivat nähneensä reptiliaanin, oletin heidän kuvaavien olentojen olevan samaa lajia, ehkäpä hienoisilla eroilla perustuen eri planeettoihin tai kyseisen sivilisaation asuinalueisiin, tai perustuen geneettiseen muunteluun jolla laji pyrkii sopeutumaan eri olosuhteisiin tai rooleihin.

Useassa tapauksessa kuitenkin huomasin, että vaikka reptiliaanien kuvauksissa oli monia samankaltaisuuksia silminnäkijöiden välillä, oli myös huomattavia eroja. Esimerkiksi, joillain reptiliaaneilla on samanlaiset kädet kuin ihmisillä, joissa on neljä sormea ja peukalo, kun taas toisilla on vain kolme sormea ja peukalo. Joillain reptiliaaneilla on kova rintalasta, joka peittää koko rinnuksen, joskus sen on sanottu näyttävän samalta kuin kilpikonnan kilpi, kun taas toisilla on leveät vaakasuuntaiset suomut, samannäköiset kuin käärmeen vatsassa, ja joillain on taas suhteellisen pienet suomut kuin ne jotka peittävät niiden koko ihon. Joillain reptiliaaneilla on häntä, ja joillain taas ei.

Eri reptiliaanien välillä havaitsemamme erot ovat suuremmat kuin erot, joita löytyy yhdenkään ”lajin” sisällä Maapallolla. Fyysisiä kuvauksia oppaana käyttämällä vaikuttaa siltä kuin reptiliaaneja olisi useita kymmeniä erilaisia, ja on vaikeaa tietää miten ne liittyvät toinen toisiinsa, tai miten monta erilaista riippumatonta alkuperää niillä on. Toki paljon riippuu siitä, miten määritellään tietty ”laji” ja miten se eroaa muista. Lisäksi silminnäkijöiden kuvaamat eri tyyppiset reptiliaanit ovat mahdollisesti ainoastaan pieni osuus kokonaismäärästä, joita on olemassa ”tuolla jossain” multiversumissa. Ne, jotka meidän kanssamme ovat tekemisissä, kuitenkin, ovat niitä jotka ovat kaikkein relevanteimpia meidän tutkimuksillemme.

Kuten tri. Karla Turner neuvoi, pidä kysymykset avoimina ja tutkimukset käynnissä. Olen varma, että meillä tulee olemaan vielä lisää sanottavaa reptiliaaneista tulevaisuudessa.

 

Artikkelin kirjoittanut David W Chace ja julkaissut alienjigsaw.com