Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Presidentti Eisenhower ja Holloman-laskeutuminen

Presidentti Dwight David Eisenhower valittiin vaaleilla marraskuussa 1952 ja hän astui virkaansa 1953.

Valmistuin lukiosta 1952 ja liityin ilmavoimiin 1953. Me kansakuntana olimme mukana Korean konfliktissa. Jotkut kutsuivat sitä Korean sisällissodaksi.

Toiset kutsuivat sitä konfliktiksi kommunismin ja vapaiden valtioiden välillä. Kävin peruskoulutuksen ja erikoiskoulutuksen vuonna 1953 ja minut lähetettiin Georgen ilmatukikohtaan Victorvillen lähellä, Kaliforniaan.  Palvelin siellä loppuvuodeta 1953 vuoteen 1954.

Minä olin siellä vuonna 1954 kun Ike tuli Kaliforniaan kuulemma lepäämään ja pelaamaan golfia Palm Springsiin. Hänen lentokoneensa piti laskeutua Nortonin ilmatukikohtaan, San Bernandinoon, Kaliforniaan.

Nortonin ilmatukikohta on komentopaikka. Se ei ole suuri tukikohta ja se pyysi Georgesta lähetettävän ambulanssin lentoradalle kun henkilöstö oli paraatissa kunnioittamassa presidenttiä. Ystäväni Ben Luth lähetettiin ambulanssilla Nortoniin tuota varten.

Kun Presidentti laskeutui Nortoniin, hän välittömästi lähti Palmdaleen C-45:n matkassa. En tiennyt mikä C-45 oli, joten halusin pitää konetta silmällä. Se mitä en ymmärtänyt oli, että miksi hän halusi mennä Palmdaleen.

Minkä tahansa kokoiselle lentokoneelle oli paljon laskeutumistilaa. Luulin että syy miksi hän laskeutuin Nortoniin oli, että koska Palm Springsin lentokenttä oli niin pieni suurelle koneelle. Totta kai hän olisi voinut laskeutua Marchin tukikohtaan, joka oli tuohon aikaan strateginen ilmatukikohta. En kyseenalaistanut sitä miksi hän halusi laskeutua strategiseen tukikohtaan, sillä kukaan ei olisi halunnut laskeutua strategiseen tukikohtaan jos hänellä olisi ollut muita vaihtoehtoja.

Myöhemmin sain selville, että C-45 oli kaksimoottorinen Beechcraft, jota käytettiin kuljettamaan korkea-arvoisia upseereja lyhyitä matkoja. Ideaalinen kone jolla Ike voisi mennä Nortonista Palm Springsiin. Silti en tajunnut hänen matkaansa Palmdaleen ellei kyse ole erikoissyystä joka ei ole minun asiani.

Pian uudenvuoden jälkeen keväällä minut lähetettiin Hollomanin ilmatukikohtaan New Mexicoon. Olin Aero Medicon laboratoriossa lääkintäeverstiluutnantti John Paul Stappin alaisuudessa.

Eversti Stapp oli lentokirurgi, yksi neljästä tukikohdassa. Kun olin epäonnistunut pitämään joitain kananmunia elossa toimistolla, minut lähetettiin tukikohdan sairaalaan

Eversti Stapp oli lentokirurgi, yksi neljästä tukikohdassa. Kun olin epäonnistunut pitämään joitain kananmunia elossa toimistolla, minut lähetettiin tukikohdan sairaalaan, jossa olin töissä lentokirurgi kapteeni Robert Reinerin alaisuudessa, eräs parhaista miehistä jonka kanssa olen koskaan tehnyt töitä elämässäni.

Pidin hänestä ja nautin sairaalassa työskentelystä.

Helmikuun lopulla 1955 me kuulimme, että presidentti oli tulossa Hollomaniin. Tiesin että siellä tulisi olemaan kunniaparaati hänelle. Kapteeni Reiner kysyi minulta halusinko ottaa osaa paraatiin. Sanoin ”ei”. Hän sanoi ”Selvä, olet palveluksessa.”

Paraati oli tarkoitus pitää aikaisin aamulla. Päivää ennen paraatia minut vedettiin pois palveluksesta. Ei ainoastaan sitä, mutta kuulin että tukikohdan komentaja oli pyytänyt lomansijaisuutta sille ajalle jolloin presidentti oli käymässä.

Mielestäni tämä oli omituista. Olisin pysynyt tukikohdassa jos olisin ollut komentava upseeri ja presidentti oli käymässä.

Aamulla jolloin paraati piti olla, menin töihin normaalisti. Kun pääsin sinne, sairaanhoitaja kysyi minulta ”Missä on Dorsey?” Olin sanomassa hänelle etten tiedä.

Silloin Dorothea Thorensen sanoi,

”Hän sanoi että hänen pitää viedä vaimonsa komissaarin luo tänä aamuna. Näin hänet vaimonsa kanssa matkalla tänne aamulla.”

Kun Dorsey tuli paikalle, hän kysyi minulta,

”Kirklin, näitkö lautasen leijailemassa lentoradalla?”

”En.” Ajattelen jotain pientä jota pidetään kädessä, niinkuin kiekkoa, sillä ainoa alus jonka kykenin ajattelemaan leijailevan olivat helikopterit ja laivaston ilmatyynyalukset. Helikoptereita ei näkynyt paljoakaan Hollomanissa. ”Mistä se on tehty?” Ajattelin puista kiekkoa teräsreunalla. ”Näyttää kiillotetulta ruostumattomalta teräkseltä tai alumiinilta. Sellainen kirkkaan metallinen ja kiiltävä.”

Kysyin, ”Miten iso se on?”

”60 sentistä metriin läpimitalta. Haluatko nähdä sen?”

”Toki. Mutta minun onnellani se ei ole siellä.”

Dorsey Vastasi. ”Se oli siellä kun vein vaimoni komissaarille ja se oli siellä kun tulin takaisin puolen tunnin päästä. Mene ulos sairaalan ovesta ja katso.”

”Tekisin niin mielelläni.” Käännyin ja kysyin hoitajalta voisinko mennä kadulle katsomaan lautasta. Hän kääntyi ja kysyi tohtorilta ja sitten kääntyi puoleeni sanoen ”Ei. Pysy siinä.” Myöhemmin menin kahville messihalliin. Matkalla takaisin seurasin kahta pilottia. Toinen vasemmalla oli pukeutunut khakeihin, oikealla oleva oli talvensinisissä. Seurasin heitä ja kuuntelin keskustelua.

Vasen: ” Miksi siniset?”

Oikea: ”Olen päivystäjä, olin tukikohddassa kun Air Force 1 tuli. Näitkö sen?”

V. ”Kyllä. Se on iso lintu, eikö?”

O. ”Kyllä. He laskeutuivat ja kääntyivät ympäri ja pysyivät aktiivisella kiitoradalla. Me käänsimme tutkan pois päältä ja odotimme.”

V. ”Miksi käänsitte tutkan pois päältä?”

O. ”Koska meidät käskettiin tekemään niin. Mielestäni se joka tuli alas osui Doppler-tutkaan. Se oli yksi ensimmäisistä sellaisista tutkista USA:ssa. Joka tapauksessa ne tulivat matalalta vuorten yli, läpi Testialueen.

Vasen keskeytti. ”Kuulin että niitä oli kolme ja yksi laskeutui Monumentille.”

O. ”Yksi olisi voinut pysyä Monumentilla. En nähnyt sitä. Näin vain kaksi. Yksi leijaili yllä niin kuin se olisi suojellut muita. Toinen laskeutui kiitoradalle hänen koneen eteen. Hän tuli ulos koneestaan ja meni sitä kohti. Ovi avautui ja hän meni sisään 40-45 minuutiksi.”

V. ”Kykenitkö näkemään? Olivatko ne Harmaita?”

O. ”En tiedä. Ovat voineet olla. En kyennyt näkemään niitä. Minulla ei ollut kiikareilta.”

V. ”Kenellä oli?”

O. ”Lennonjohtotornilla.”

V. ”Kykenivätkö he näkemään ne?”

O. ”Ei, he eivät olleet oikeassa kulmassa.”

V. ”Olivatko ne mielestäsi samoja kuin Palmdalessa viime vuonna?”

O. ”Ovat voineet olla.”

V. ”Näitkö sitä ruumiinavausfilmiä?”

V. ”Oliko se mielestäsi aito?”

O. ”On voinut olla. En vain tiedä.”

V. ”Näitkö kun ne tulivat ulos?”

O. ”Ei. Ne pysyivät sisällä. Hän kätteli niitä ja meni takaisin koneeseensa.”

Tässä kohtaa kysyin heiltä, ”Kuka kätteli? Oletteko te pilotteja?”

V. ”Se ei ole tärkeää.”

He peittivät merkkinsä ja en nähnyt heidän nimiään. Mutta näin siivet. He olivat molemmat pilotteja.

Myöhemmin noin varttia yli yksitoista menin hakemaan postin. Uusi vääpeli näki minut ja sanoi ”Olen etsinyt sinua. Näitkö mitään lentoradalla?”

Sanoin, ”Ei. Sattuiko jotain?” Luulin että oli ollut onnettomuus ja he olisivat kaivanneet minua siellä.

”Eipä mitään.”

Lounaan jälkeen palasin töihin ja sekä Dorthea että hoitaja kysyivät minulta olinko nähnyt Dorseyta. Sanoin heille molemmille ”Ei. Joskus hän on hieman myöhässä kun palaa lounaalta jos meillä ei ole paljon fyysistä koulutusta.” Kun kahvitauko tuli, kävelin halliin ja näin Dorseyn tulevan ulos noin kello puoli kolme. Sanoin hänelle, että sekä Dorthea että hoitaja etsivät häntä ja kysyin häneltä,

”Missä olet ollut?”

Hän sanoi, ”Kokouksessa.”

”No sano heille että olet tullut takaisin. Minä menen kahville.”

Töiden jälkeen olin parakkihuoneessani kun minut kutsuttiin katsomaan Air Force 1:n ylilentoa. Se lensi tukikohdan asuinalueen yli. Tämä on LENTOKIELTOALUETTA kaikille armeijan aluksille. Vain Presidentti saisi tehdä niin. Illallisen jälkeen näin valot, jotka olivat edelleen lentokirurgin toimistolla ja menin sammuttamaan niitä. Näin tohtori Reinerin puhuvan everstiluutnantille. Eversti sanoi: ”Hän oli varastohangaarissa. Olin siellä eturivissä hänen ja muiden kanssa. Olin lavalla. Siellä oli seisomassa vain 225 miestä hangaarissa..”

Reiner. ”Kuulin että hän oli tukikohdan teatterissa.”

Eversti. ”Hän on voinut olla. Hän puhui vain pari minuuttia. Sitten tukikohdan komentaja puhui parikymmentä minuuttia. Hänellä oli runsaasti aikaa mennä teatteriin ja tulla takaisin.”

Tri. R. ”Kuinka moni oli kuuntelemassa?”

Eversti. ”Olin siellä kahtena kertana seisontahuoneessa. 225 kummallakin kerralla. On voinut olla toinenkin kerta mutta en ollut siellä jos hän puhui silloin.”

Kysyin, ”Kuka puhui?”

Eversti. ”Puolustusvoimain komentaja”

Sanoin, ”Presidentti.”

Eversti. ”Puolustusvoimain komentaja.”

Kysyin, ”Mistä hän puhui?”

Eversti. ”Se on luokiteltua tietoa.”

”Luottamuksellista?”

”Korkeampaa.”

”Salaista?”

”Korkeampaa.”

Sanoin, ”Ai.”

Eversti. ”Mitä tarkoitat kun sanot ’Ai?”’

”Se ei ole minun asiani. Minulla on pääsy vain salaiseen.”

Eversti. ”En sanoisi noin jos minä olisin sinä.”

Seuraavana päivänä jotkut ystävät ja minä yritimme päästä White Sands -monumentin takaosaan. Me emme päässeet aivan taakse sillä siellä oli esteitä. Mutta seuraavana päivänä pääsimme ja ajoimme sinne taakse. Noin kolme kuukautta myöhemmin juuri ennen kuin lähdin merten yli Japaniin, puhuin muutaman ilmasotilaan kanssa. Sanoin heille, ”En ole koskaan kuullut presidentin puhuvan henkilökohtaisesti. Onko kukaan koskaan kuullut?”

Yksi vastasi, ”Jep.”

Kysyin, ”Kuka?”

Hän sanoi, ”Eisenhower.”

”Missä?” kysyin.

”Tukikohdan teatterissa?” hän vastasi.

Olin unohtanut asian, kunnes noin 8 vuoden päästä kuulin Bob O’Dayta Kansas Cityssa. Hän puhui UFOista ja Air Force 1:n miehistön jäsenistä, joka oli sanonut,

”Eisenhower laskeutui Hollomanin ilmatukikohtaan ja meni sisään UFOon.”

Muistin että olin ollut siellä kun hän oli. Minusta tuli UFO-uskovainen.

Minulla on ystävä Allen Nathan. Hänen veljensä on tri. Robert Nathan. Kerroin Allenille Holloman-kokemuksestani. HÄN KERTOI VELJELLEEN JA HÄNEN VELJENSÄ SOITTI MINULLE. Hänen veljensä on tohtori. Hän työskentelee JPL:llä ja hän on kuvankäsittelyn asiantuntija. Häntä käytetään usein, kun halutaan selittää UFO-havainnot huijauksiksi. Hän kuunteli, ja sanoi että kyseessä on mielenkiintoinen sattuma. Hän etsisi komentajan nimen ja sen mitä tapahtui helmikuussa 1955. Allen sanoi minulle hänen veljensä soittaneen komentavalle upseerille ja jättäneen viestin tapauksesta. Hollomanin tukikohdan komentaja vuodelta 1955 ei koskaan vastannut puheluun.

Toinen ystäväni, tohtori Barbara Mehnert, meni Eisenhowerin kirjastoon Abilenessa, Kansasissa. Hän puhui kirjastonhoitajan kanssa ja kysyi häneltä, ”Onko teillä jotain UFOista?”

”Kyllä, mutta sitä ei ole vielä julkaistu.”

Tämän perusteella uskon, että kuka tahansa joka on nähnyt hänet Hollomanissa, on vannonut valan ettei paljasta sitä että presidentti oli siellä ja mitä hän on tehnyt. Informaatio on luokiteltu ainakin HUIPPUSALAISEKSI ja mahdollisesti korkeammaksikin. Tämä tapahtui helmikuussa 1955.

Kunnioittaen,

‘Wilbert’

Wilbert’ on pseudonyymi henkilölle joka havaitsi yllämainitut tapahtumat ja joka haluaa pysyä nimettömänä.

Ensi kertaa sain tietää hänen todistuksestaan joulukuussa 2005, kun hänen nimensä ja todistuksensa annettiin minulle. Vahvistaakseni hänen väitteitään, Wilbert antoi minulle luvan kaivaa esiin palvelutodistuksensa armeijan arkistoista.

Tämän avulla kykenin

  • Varmentamaan hänen palvelusaikansa sekä Hollomanissa, New Mexicossa että Georgen ilmatukikohdassa Kaliforniassa, jossa hän palveli virallisesti ilmavoimien sairaalassa.
  • Hän palveli Georgen ilmatukikohdassa marraskuun 3. päivästä 1953 helmikuun 28. päivään 1964 asti, ja Hollomanissa maaliskuun 1. päivästä 1954 elokuun 5. päivään 1955 asti.
  • Hänen palvelustiedot todistavat, että hänellä oli oikeus nähdä ”Salaiseksi” luokiteltuja dokumentteja.
  • Lisätutkimus paljasti myös hänen ystävyytensä Ben Luthin kanssa, joka väitti todistaneensa Eisenhowerin salaa nousevan C-45 Beechcraft-tuplamoottorikoneeseen mennäkseen Kalifornian Palmdaleen, joka on lähellä Edwardsin ilmatukikohtaa.

On huomattava, että presidentti Eisenhower vieraili Palm Springsissa helmikuun 17.-24. päivinä 1954, ja hän katosi 20. helmikuuta iltana.

Tämän jälkeen saatiin selville, että hänen ilmeisesti hätävierailunsa hammaslääkärille on peitetarina. [Katso  Eisenhower’s 1954 Meeting With Extraterrestrials: The Fiftieth Anniversary of First Contact?]

Wilbertin palvelusaika Georgessa menee päällekkäin Eisenhowerin Palm Springsin vierailun kanssa, mikä tekee hänet tietoiseksi informaatiosta liittyen Eisenhowerin matkaan, perustuen suoraan hänen lääketieteellisiin velvollisuuksiinsa ja tietoon siitä jotka tarjoavat lääketieteellisiä palveluja Eisenhowerin lennoilla. Wilbertin väitteet ovat yhdenmukaisia hänen palvelustietojensa kanssa siinä mitä tulee hänen väitteisiinsä hänen palveluspaikastaan, ja näin hän on voinut nähdä Eisenhowerin kohtaamisen avaruusolentojen kanssa sekä Edwardsin että Hollomanin tukikohdissa.

Hänen lausuntonsa koskien Hollomanin tukikohdan vierailua vuonna 1955 on kaikkein merkittävin, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun silminnäkija astuu esiin paljastaakseen mahdollisen kohtaamisen Eisenhowerin ja avaruusolentojen välillä. Perustuen dokumentoituun tietoon ja tutkimuksiin Wilbertin sanomisten pohjalta hänen väitteensä ovat uskottavia. Lisätutkimuksia tehdään.

Kiitän Steve Natalea Wilbertin sanomisten tutkimuksesta sekä Arthur Campbellia siitä että hän alunperin kertoi tästä tärkeästä asiasta.

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Olkoon Voima kanssasi! (avaruudessa)

Tämän artikkelin on kirjoittanut Rick Sheck, ja se on julkaistu Exonewsissa.

Trumpin presidenttiyden vuoristorata on saavuttanut uudet huippunsa hänen yrittäessään toteuttaa armeijan uutta siipeä nimeltä avaruusvoimat (The Space Force).

Trump voi olla kaikkein uniikein presidentti Amerikan historiassa. Paljon siitä mitä hän sanoo ja tekee on sen retostelun arvoista mitä hänestä massamediassa käydään, monet hänen poliittisista vastustajistaan ja jopa ”riippumattomista” journalisteista, kuten Gordon Duff, Robert David Steele ja minä ovat kirjoittaneet….. vaikka uskonkin VenäjäGaten olleen Britannian tiedustelupalvelun operaatio jolla saataisiin estettyä hänen valintansa ja vaarannettua hänen presidenttiytensä.

Mielestäni hänen läheiset suhteensa Netanyahuun, Sheldon Adelsoniin ja Saudien kruununprinssi Mohammediin, ja joita hänen vävynsä Jared Kushner on edistänyt, ovat huolestuttavia.

Mutta huolimatta siitä mitä minä pidän sotarikoksina Syyriassa, Jemenissä ja muualla ja huolimatta hänen haavoittuvaisuudestaan virkarikossyytteille huonon hallintotavan avulla aikaansaadusta ”suuresta rikkomuksesta” kahden kaoottisen vuoden jälkeen, allekirjoittaneen on pakko antaa hänelle vastahakoinen luottamusääni hänen rohkeudestaan, sinnikkyydestään ja vankkumattomasta kestävyydestään kaikkein äärimmäisimpien presidenttiä vastaan kohdistuneiden hyökkäysten jälkeen sitten Abraham Lincolnin.

Se mitä pidän kiinnostavimpana on hänen kytköksensä avaruusohjelmaan. Vaikka idea julkishallinnosta tällä alueella ei saakaan niin paljoa huomiota verrattuna Apollo-aikoihin, Trump on jättämässä itselleen perintöä jota voitaisiin verrata JFK:n.

Kuten Richard Dolan, Joseph Farrell, Michael Salla, Richard Hoagland, Jim Marrs, Daniel Liszt ja muut tutkijat ovat dokumentoineet, on olemassa suuri määrä vaikuttavaa todistusaineistoa hyvin rahoitetusta ja pitkälle viedystä ”Breakaway-valtiosta” taikka Salaisesta Avaruusohjelmasta.

Niin kuin me tiedämme, Trumpia kiinnostaa vain raha ja niille, jotka etsivät Pentagonista kadonnutta 21 triljoonaa dollaria,  Katherine Austin Fitts ja Farrell esittävät vahvan casen siitä, että Maapallon ulkopuolella on jossain kukoistava talousjärjestelmä, joka on salaa rahoitettu kansalaisilta varastetuista julkisista varoista ja yksityisillä varoilla. Adelson ja Kushner olivat mukana tukemassa jokin aika sitten tehtyä Israelin kuulentoa,  joka on saattanut auttaa selittämään jotain mitä näyttämön takahuoneessa tapahtuu.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, lähes kaikki viimeiaikaiset Deep State -skandaalit voidaan selittää Salaisen Avaruusohjelman/Breakaway-valtion olemassaolon salailuna ja se on puuttuva linkki nykyhistoriaa aivan juuri niin kuin Dolan on kuvannut.

Tähän kuuluu myös VenäjäGate joka edelleen pyörii julkisessa dialogissa kun kirjoitan tätä artikkelia. Muutamat tarkkailijat ovat kommentoineet sitä, miten Mueller ja Comey ovat ”tehneet yhteistyötä” pimittääkseen verhoutumisteknologian olemassaolon yrityksenä pitää näkymättömyysteknologia olemassaolevan valtarakenteen käsissä. Comey oli tätä ennen kuusi vuotta töissä Lockheedilla ja HSBC:lla!

Kuten George Webb on selittänyt yksityiskohtaisesti, Muellerilla on vahvat perhesiteet sotateolliseen kompleksiin joka molempia maailmansotia edelsi, ja joka sitten jatkui saksalaisten Paper Clip -tiedemiesten avulla, jotka auttoivat heitä luomaan USA:n avaruusohjelman.

Kaiken tämän keskellä Donald Trump hänen setänsä Johnin suhteilla Nikola Teslaan, hän huutelee avaruuslaivaston perään, hänen mentorinsa Roy Cohnin omituinen suhde sentaattori Joe McCarthyn UFO-tutkimuksiin 1950-luvulla…. ja niin paljon muuta.

UFO-yhteisö himoaa totuuden kieltämisen lopettamista ja UFOjen ja avaruusolentojen läsnäolon paljastamista. Se tarttuu kaikkiin mahdollisiin pieniinkin todisteisiin siitä mikä voisi olla signaali tästä. Tämä auttaa selittämään To The Stars Academy -ilmiön, vaikka monet näkevätkin sen psykologisena operaationa tai CIA-toimijoihin liittyvänä hengailuna.

Tom deLonge, Louis Elizondo ja heidän omat ryhmänsä voivat osoittautua olevansa ihan totta ja sitä mistä puhuvat,  niin kuin Steve Bassett ja muut väittävät.  Mutta ne meistä jotka epäilevät ovat nähneet punaista nimissä kuten Hillary Clinton, John Podesta ja Harry Reid, jotka ovat yrityksen johdon piilotettuja kontakteja CIA:n.

Joten kuten kuitenkin, huolimatta Syyriasta, Venezuelasta, Iranista, Jemenistä, Pohjois-Koreasta, maahanmuuttokriisistä, VenäjäGatesta, terveydenhuollosta, ympäristöongelmista, taloudesta ja muusta, Trump on löytänyt nichen jolle nostaa keskustelun tasoa täysin uudelle asteelle, jopa edesmenneen JFK:n tasolle.

Vaikka olenkin vastahakoinen vertailemaan, juuri Kennedyn päätös oli mennä Kuuhun, joka toimii mallina jolle muut presidentit ovat rakentaneet avaruuspolitiikkansa. JFK ehdotti sitten entisen Neuvostoliiton kanssa työskentelyä. Salla ja muut ovat ehdottaneet, että Trump ja Putin voivat ylläpitää dialogia, mikä raivostuttaa Hillarya ja muita.

On kaikenlaisia mielenkiintoisia kehityskulkuja, jotka lisäävät hänen käyttäytymisensä ymmärtämisen sekavuutta ja monimutkaisuutta, sekä selittää niinkutsuttua Trump-häiriösyndroomaa joka on dominoinut poliittista keskustelua jo viimeiset kolme vuotta.

En ole UFO-tutkija eikä minulla ole vastauksia esittämiini kysymyksiin. Jotkut asiat voivat muuttua selkeämmiksi 2020 vaaleissa jos kandidaatit lisäävät väliin UFO-paljastuksen kampanjansa aiheeksi, niin kuin Hillary teki nöyrästi vuonna 2016. Ironista kyllä, jos Trump valitaan uudestaan, hän saattaa muuttua kauan odotetuksi ”Paljastus-presidentiksi”, jossa hänen avaruuslaivastonsa johtaa tietä ulkoavaruuteen!

Rich Scheck
Santa, Rosa, CA
May 6, 2019

Viitteet:

Entinen upseeri paljastaa salaiset sopimukset avaruusolentojen kanssa

Omasta tahdostaan tai ei, jotkut ihmiset pääsevät tutustumaan maailman pimeään puoleen, johon useasti liittyy valtion virastoja tai salaisia laitoksia. Suurimman osan ajasta he raahautuvat mukana, sillä idea vallasta ja salaisesta informaatiosta sekä siitä että ollaan osana huippuorganisaatioita täynnä ”vaikutusvaltaisia” ihmisiä voi helposti viedä mukanaan mielen ja sielun.

Onneksi kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Jotkut etsivät anteeksiantoa synnissä vietetyn elämän jälkeen, toiset tulevat hulluiksi tai jopa tekevät itsemurhan, mutta on myös tapauksia joissa henkilö on vahvempi kuin kaikki muut ja hän haluaa valistaa meitä muita, paljastaen salaista tietoa johon hänellä on ollut pääsy.

aliens meeting president

Tällaisessa tilanteessa heitä pidetään joko vainoharhaisina tai absurdeina, tai heidät salamurhataan (ennemmin tai myöhemmin).

Tämä tietty tapaus kiinnitti huomion, sillä se kuvaa salaista UFO-organisaatiota, ja siinä puhuttiin relevantista datasta koskien avaruusolentojen tilannetta vuosien aikana.

ab

Milton William Cooper oli jäsen tiedusteluryhmässä Tyynen valtameren laivastossa.

Heinäkuun 2. päivä 1989 Las Vegasissa, Nevadassa, hän paljasta HUIPPUsalaista informaatiota koskien valtion salaista virastoa MJ-12:a eli MAJIC 12.

Hän sanoi, että lähde näille tiedoille oli ONI:n (Office of Naval Intelligence, laivaston tiedustelupalvelu) vastatiedusteluoperaatio MJ-12:a vastaan, jotta laivasto saisi tietää totuuden. Tuntuu siltä kuin tuohon aikaan laivasto ei olisi ollut kauhean tyytyväinen siihen, että he eivät olleet osana ”todellista toimintaa”, joten he päättivät ottaa ohjat omiin käsiinsä saadakseen uutta teknologiaa käyttäen avaruusolentoja, joita valtio piti vankeinaan, sekä myös menemällä mukaan joihinkin näistä salaisista projekteista.

Minä, Milton William Cooper, juhlallisesti vannon, että tämä tiedosto on tosi ja oikea, parhaan tietoni mukaan. Vannon, että näin tämän tiedon vuonna 1972 toimittaessani pursimiehen virkaa osana tiedustelutiimiä USA:n Tyynen valtameren laivastossa. Vannon, että kävin läpi hypnoottisen regression saadakseni tämän tiedon niin tarkaksi kuin mahdollista.

Historia tuomitkoon minut ja tämän tiedon eikä minulla ole pelkoa tuosta tuomiosta. Vannon että tämä informaatio on totta ja oikein parhaan tietoni mukaan.

Tässä on lista avainsanoista, jotka hän antoi, jossa on mukana huippusalaista CIA:ta, NSA:ta, MJ-12:a, USA:n presidenttejä, eläviä avaruusolentoja, UFOja ja massatuhoaseita koskettavaa tietoa:

GRUDGE – Sisältää 16 kirjaa dokumentoitua informaatiota, joka on kerätty USA:n UFO-tutkimuksen ja tunnistettujen avaruusolentojen alusten (identified alien craft, IAC) tutkimusten alkuvaiheilta. Tätä projektia CIA rahoitti salaisesti ja myymällä huumeita. Projekti GRUDGEn tarkoitus oli kerätä tieteellistä, teknologista, lääketieteellistä ja tiedustelutietoa UFOista ja IAC:sta, niiden havainnoista ja kohtaamisista avaruuden elämänmuotojen kanssa. Tätä järjestelmällisesti kerättyä tietoa on käytetty USA:n avaruusohjelman edistämisessä.

1

MJ-12 on salainen kontrolliryhmä. Presidentti Eisenhower valtuutti salaisen yhteisön nimeltä Jason-ryhmä siivilöimään kaikki faktat, todisteet, teknologian, valheet ja huijauksen löytääkseen todelliset vastaukset avaruusolentokysymykseen. Ryhmä koostui 32:sta kaikkein nimekkäimmästä miehestä maassa vuonna 1972, ja huipulla olevat 12 jäsentä olivat MJ-12. MAJIC 12:lla on täysi kontrolli kaikesta, heitä nimitetään koodinimillä J-1, J-2, J-3… Jason-ryhmässä.

• MJ-12 salamurhasi presidentti Kennedyn kun hän tiedotti heitä, että hän aikoo kertoa kansalle kaikki faktat koskien avaruusolentojen läsnäoloa. Salaisen palvelun agentti tappoi hänet ajaessaan autoa ja se näkyy selvästi filmillä, joka on vedetty pois julkisuudesta. Salainen tapaaminen MJ-12:n kesken pidettiin Marylandissa. Tapaamista kuvailtiin niin, että sinne pääsi ainoastaan ilmateitse. Siellä oli omat vapaa-ajan viettopaikat ja muut tilat MJ-12:lle sekä Jason-ryhmälle. Sen koodinimi oli “The Country Club”

AQUARIUS – oli projekti joka kasasi avaruusolentojen läsnäolon historiikkia sekä kuvauksia heidän interaktiostaan Homo sapiensin kanssa viimeisen 25 tuhannen vuoden ajalta, mikä huipentui Baskimaan kansaan, joka eli Ranskan ja Espanjan välisellä vuorialueella, sekä syyrialaisiin.

POUNCE – on projekti joka perustettiin keräämään kaikki uponneet ja törmänneet avaruusolentojen alukset, sekä ruumiit niistä.

REDLIGHT – on projekti jolla testilennetään haltuun saatuja avaruusolentojen aluksia. Sitä pyöritetään Area 51:n alueella Nevadassa. Se käynnistettiin kun avaruusolennot antoivat meille aluksen ja auttoivat lentämään sitä. Alkuperäinen projekti oli jossain määrin onnistunut, sillä haltuun saadulla aluksella lennettiin, mutta se räjähti ilmassa ja pilotit kuolivat. Projekti jäädytettiin tuohon aikaan kunnes avaruusolennot suostuivat auttamaan meitä.

LUNA – on Kuun pimeällä puolella oleva avaruusolentojen tukikohta. Sen näki ja kuvasi Apollon astronautit. Tukikohta, kaivosoperaatio suurilla koneilla ja suuri avaruusolentojen alus kuvattiin havaintoraporteissa. Siellä on avaruusolentojen emoalus.

EXCALIBUR – on ase jolla tuhotaan avaruusolentojen maanalaisia tukikohtia. Se on ohjus, joka kykenee läpäisemään maanpinnan kilometrin syvyyteen, niin kuin teki se ohjus New Mexicossa joka ei tehnyt minkäänlaista toiminnallista vahinkoa.

• AVARUUSOLENNOT – näitä oli papereissa mainittu neljää tyyppiä:

· SUURINENÄINEN HARMAA jonka kanssa ihmisillä on sopimus

· Abduktiotapauksissa raportoitu HARMAA, joka työskentelee suurinenäiselle harmaalle

· Blondi ihmisen näköinen olento, jota kuvataan termillä POHJOISMAINEN

· Punatukkainen ihminen, jota kutsutaan nimillä ORANSSI

• EBE (Extraterrestrial Biological Entity, Maan ulkopuolinen biologinen olento) – on nimi joka on annettu elävälle haltuun saadulle avaruusolennolle, joka kerättiin talteen vuoden 1947 Roswellin törmäyksestä. Olento kuoli vankeudessa.

5

• KRLL tai KRLLL – oli panttivanki joka jäi tänne ensimmäisen Holloman-laskeutumisen jälkeen lupaukseksi siitä, että avaruusolennot pitäisivät oman puoliskonsa sopimuksesta, joka saatiin aikaan tapaamisessa. KRLL tuli sairaaksi ja hänestä piti huolta tohtori G. Mendoza, josta tuli asiantuntija avaruusolentojen biologiassa ja lääketieteessä. KRLL kuoli myöhemmin.

• USKONTO – Avaruusolennot väittävät luoneensa Homo sapiensin hybridisaatiolla. Paperit sanoivat, että RH negatiivinen veri on tästä todisteena. He lisäksi väittivät, että he ovat luoneet kaikki suuret uskonnot. He näyttivät hologrammia Kristuksen ristiinnaulitsemisesta, jonka valtio filmasi. He väittivät, että he olivat luoneet Jeesuksen.

• AVARUUSOLENTOJEN TUKIKOHDAT – ovat olemassa Utahin, Coloradon, Nevadan ja New Mexicon alueilla. Kuusi tukikohtaa kuvattiin vuoden 1972 papereissa, jotka kaikki sijaitsivat alkuperäiskansojen reservaateissa ja neljän osavaltion alueilla.

• HALTUUN SAADUT ALUKSET – Dokumentit kertovat, että monia aluksia on saatu haltuun. Aikaisimmat ovat Roswellista, Teksasista, Meksikosta ja muualta.

4

• ABDUKTIOT – niitä tapahtui paljon ennen vuotta 1972. Dokumentit kertoivat, että ihmiset ja eläimet joutuivat abduktoiduiksi tai silvotuiksi. Monet katosivat jälkiä jättämättä. Heistä otettiin sperma- ja munasolunäytteitä, kudosnäytteitä, heille tehtiin kirurgisia operaatioita, asennettiin implantteja näköhermon viereen aivoihin ja kaikki yritykset poistaa tämä implantti johtivat potilaan kuolemaan. Dokumentit arvioivat, että yhdellä ihmisellä 40:sta on implantti. Implantin sanottiin antavan avaruusolennolle täysi kontrolli ihmisestä.

• MURHA – Dokumenttien mukaan monet armeijan ja valtion työntekijät ovat tulleet murhatuiksi sen jälkeen kun he ovat yrittäneet paljastaa salaisuuden.

William Cooper tuki näitä väitteitä kunnes Apachen piirikunnan sheriffi tappoi hänet ratsiassa hänen kotiinsa Eagarissa, Arizonassa marraskuun 5. päivänä 2001.

ac

Hän tuki totuuden etsintää ja maksoi tästä täyden hinnan.

Hän sanoi:

Meille on opetettu valheita. Todellisuus ei ole ollenkaan sitä mitä me havaitsemme. Me emme voi selvitä enää roikkumalla menneisyyden valheissa. Todellisuus tulee nähdä hinnalla millä hyvänsä jos me aiomme olla osa tulevaisuutta. Totuuden tulee tulla esiin kaikissa tilanteissa, huolimatta siitä ketä se satuttaa tai auttaa, jos me aiomme jatkaa eloa tällä planeetalla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Holic

Korkea-arvoinen virkamies: USA:n valtiolla hallussaan UFOn palasia

Ufologiaan jo pidempään syventyneille valtavirran UFO-artikkelit eivät ole enää mikään yllätys. Tämän tyypin esitys valtavirrassa on kuitenkin täyskäännös aiemmista vuosista, jolloin aiheelle lähinnä naurettiin. Huolimatta siitä, että ”kaikki” tuntuu olevan ”tutkimusprosessin alaisuudessa sekä USA:ssa että Espanjassa, sekä muualla maailmassa” (kenraali Carlos Castro Cavero, 1979, lähde), se mitä me olemme nähneet on ollut ”virallinen pilkanteon ja salailun kampanja”, kuten Roscoe H. Hillenkoetter kertoi New York Timesille vuosikymmeniä sitten. (lähde)

Miksi siis yhtäkkinen median kiinnostus? Voisiko olla kyseessä jokin huiputus? Meidän tulee aina miettiä kriittisesti kaikkia aiheita, joita valtavirran media suostuu ottamaan käsittelyyn, sekä sitä miten se niitä käsittelee. Meidän tulee tehdä niin koska lähtien aina Operation Mockingbirdin synnystä, USA:n valtion ohjelman jota CIA veti kontrolloidakseen massoja valtavirran medialla, useat palkintoja voittaneet journalistit ovat astuneet esiin ja kertoneet salaisuuksia, väittäen että nämä äänitorvet puhuvat tiedustelupalvelujen, valtioiden, korporaatioiden ja eliittiryhmien suulla. Meille on syötetty valheita vuosia, joten miksi tämä yhtäkkiä olisi yhtään sen todellisempiaa kun puhutaan UFOista?

 

Pointti joka olisi kiva saada läpi, on että me käsittelemme ihan oikeaa ilmiötä. Ja se käy selväksi muitten ihmisten silminnäkijätodistuksista, videoista ja valokuvista, informaation salailusta ja siitä miten media on nauranut aiheelle vuosikymmeniä. Aivan kuten 9/11 oli todellinen, ja aivan kuten sota on todellista, selitykset näiden ilmiöiden taustalla tuntuvat aina manipuloiduilta jonkin sortin salaisen tavoitteen hyväksi. Se on tärkeää pitää mielessä. Olemmeko tekemässä oikeasta ilmiöstä nyt jonkin sortin uhkaa?

Mitä tähän aiheeseen tulee, mikään ihmisyyden osa ei jää siitä paitsi. Tieteestä teknologiaan ja paljon muuhun, kaikki muuttuu kun massoille tulee eteen valaistuminen siitä, että me emme ole yksin, ja että meidän luonamme on vierailtu. On monia kysymyksiä joihin vaaditaan vastauksia, ja nämä vastaukset, vakuutan sinulle, eivät tule valtavirran mediasta. Mutta juuri nyt tuntuu siltä kuin me eläisimme UFO-paljastuksen aikaa, kun media viimeinkin on tunnustamassa sen, että nämä ilmiöt ovat todellisia.

Ne eivät ole ainoastaan oikeasti olemassa, vaan kuten Apollo 14:n astronautti tohtori Edgar Mitchell sanoi kerran, ”kyllä, on ollut aluksia jotka ovat törmänneet Maahan, ja niistä on saatu talteen ruumiit.”

Siinä ei ole mitään uutta, että pitkäaikaisena UFO-tutkijana tulee vastaan informaatiota ohjelmista, joiden alaisuudessa on haettu törmänneitä aluksia. Mutta se, että tällainen vuodetaan valtavirtaan on merkittävää, ja tämä sattui jokin aika sitten Fox Newsilla kun Louis Elizondoa haastatteli Tucker Carlson. Elizondo on tiedustelu-upseeri joka on tehnyt hommia USA:n armeijalle, puolustusministeriölle, kansalliselle vastatiedustelupalvelulle ja muille tahoille.

Hän oli myös Pentagonin AATIP-ohjelman johtaja. Pentagon paljasti tämän ohjelman jokin aika sitten tutkivan UFOja. Voin kertoa, että se ei ole ainoa ohjelma, joka tutkii UFOja. Nämä ohjelmat voivat imea triljoonia dollareita. Mutta AATIP oli ohjelma joka paljastettiin kaikelle kansalle.

Toukokuun 31. päivänä Carlson kysyi häneltä: “Uskotko, perustuen vuosikymmenien palvelusaikaasi USA:n valtiolla, että USA:n valtiolla on hallussaan materiaalia näistä aluksista?”

Elizondo vastaa: “Kyllä.”

Carlson kysyy: “Onko USA:n valtiolla mielestäsi UFOn palasia hallussaan juuri nyt?”

Elizondo vastaa: “Valitan, Tucker, minun täytyy todella pitää salassapitosopimuksestani kiinni, enkä voi syventyä aiheeseen enempää.

Vähän lisää UFO-teknologiasta

Kaikkein tuorein info UFO-yhteisössä liittyy juuri vuodettuun dokumenttiin, missä on muistiinpanoja legendaariselta tiedemieheltä tohtori Eric Davisilta hänen tapaamisestaan amiraali Thomas Ray Wilsonin kanssa, entisen puolustustiedustelupalvelun johtajan, koskien avaruusolentojen aluksia. Tämä tapaaminen oli keskustelu Wilsonin ja Apollo 14:n astronautin tohtori Edgar Mitcheillin välillä, jonka Mitchell myönsi julkisesti muutama vuosi sitten.

Voit katsella dokumenttia ja lukea tapaamisesta enemmän täällä.

Vuodetut muistiinpanot Davisilta paljastavat sen, että USA:n valtiolla on hallussaan UFO-teknologiaa jota ihmiset eivät ole itse tuottaneet. Teknologian on valmistanut olennot toiselta planeetalta.

Davis myös kommentoi Elizondon sanomisia,

“Luis Elizondon erittäin lyhyt vastaus Tucker Carlsonin kysymykseen siitä onko USA:n valtiolla hallussaan Maahan törmännyt alus ja UFO-teknologiaa on 1000 % oikein. Minun kansallisen turvallisuuden salassapitosopimukseni kieltää minua sanomasta tästä yhtään mitään sen enempää.”

Tämän lainauksen lähde on tunnettu alan tutkija James Landoli, joka otti yhteyttä Davisiin hänen kommenttiensa jälkeen Foxilla, ja postasi vastauksen hänen Twitter-tililleen.

Kun puhutaan törmäyksen jälkeisestä UFOn noudosta, aina haluan lainata Kanadan entistä puolustusministeriä Paul Hellyeriä, kun hän sanoi, että protokolla on ”ampua ensin ja kysyä kysymyksiä vasta sen jälkeen.”

Eikä kyse ole pelkästään USA:n valtiosta myöskään, tämä on jotain jota varmasti monilla hallituksilla on holveissaan.

Tri. David Clarke on tutkiva journalisti ja luennoija Sheffield Hallam Universityssa Englannissa. Hän oli National Archivesin UFO-projektin kuraattori vuosina 2008–13, ja hän usein kommentoi medialle UFOja.

Nämä dokumentit paljastavat miten RAF ilmaisi suurta kiinnostusta UFOja kohtaan auttaakseen keksimään uusia tapoja muuttua niiden vihollisiksi kylmän sodan aikaan. Ilmeisesti he kasasivat todisteita siitä, että toiset valtiot olivat saaneet tätä teknologiaa haltuunsa.

Voit lukea lisää tarinasta täältä.

Klassinen esimerkki olisi miten CIA pitää kirjaa kehityksestä Saksassa, niinkuin selitetään tässä dokumentissa, joka tutki “saksalaista sanomalehteä” joka “jokin aika sitten julkaisi George Kleinin haastattelun, tunnetun insinöörin ja ilmailualan asiantuntijan, joka kertoi kokeellisesta ’lentävien lautasten’ rakentamisesta, jotka kuljettivat häntä vuosina 1941-1945.” 

Tässä on toinen dokumentti joka mainitsee Kleinin kokeet:

“Lentävä lautanen” nousi 12400 metrin korkeuteen 3 minuutissa ja saavutti 2200 kilometrin tuntivauhdin. Klein painotti, että saksalaisten suunnitelmien mukaisesti näiden ”lautasten” nopeus saavuttaisi 4000 kilometrin tuntivauhdin. Yksi vaikeus, Kleinin mukaan, oli mistä saada ”lautasten” rakentamiseen tarvittavat materiaalit, mutta saksalaiset insinöörit olivat tämän ratkaisseet mentäessä vuoden 1945 loppua kohti, ja esineiden rakennus oli tarkoitus alkaa.

Voit lukea tästä lisää täältä.

On paljon muitakin esimerkkejä, jotka eivät rajoitu ainoastaan Roswellin tapaukseen. Tässä on artikkeli toisesta törmänneestä UFOsta:

Ennen Roswellia: 1941 Cape Girardeaun UFO-törmäys Missourissa

Totuus on kirjaimellisesti tuolla jossain.

Lopuksi

UFOt ja avaruusolentojen vierailu ei ole paha asia, eikä se tunnu olevan ”petollista”. Se on, kuitenkin, todella totta. Ainoa uskottava mahdollisuus millekään ”petokselle” olisi siinä mielessä kun tarjotaan virallista selitystä sille miksi ne ovat täällä ja ovatko ne jonkinlainen uhka. Se, että monet mahtavat ihmiset ja valtiot ovat koittaneet paniikissa pitää tätä infoa salassa erittäin pitkän aikaa on viittaus siitä.

Kuinka paljon valtiot, ja ne jotka niiden yläpuolella ovat, todella tietävät UFOista ja avaruusolennoista, muutenkaan?

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution

30 vuoden jälkeen tämä sisäpiiriläinen puhuukin totta

Marraskuussa 1989 Robert Lazar meni ensimmäiseen valheenpaljastuskokeeseensa osoittaakseen rehellisyytensä siitä, että hän oli takaisinmallintanut avaruusolentojen alusta toisesta maailmasta USA:n armeijan leivissä salaisessa tukikohdassa nimeltä S-4 (lähellä kuuluisaa Area 51:a).

George Knapp (palkittu journalisti) teki tarinan tunnetuksi pyrkimyksenään varmistaa Lazarin turvallisuus. Kosmisena sisäpiiriläisenä sillä on hintansa, jos ei pidä varujaan. Knapp monesti sanoo ”seulo kaikki lähteet”. No, Lazaria on seulottu yli 25 vuoden ajan.

Hänen tarinansa ei ole muuttunut, sitä ei ole muokattu, eikä se ole muuttunut miksikään muuksi. Lazar kertoo totuuden. Riippuu nyt sinusta mitä sinä teet tällä tiedolla. Lazarin uusimmassa ulostulossa tämä lyhytfilmi antaa uniikin silmäyksen eeppisen saagan hahmoihin…. kaikkein tunnetuin UFO-tapaus koskaan. Hänen kokemuksistaan johdetut seuraamukset vasta alkavat muuttua tosiksi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Tri Salla: Salaiset avaruusohjelmat, liitot avaruusolentojen kanssa, natsit Etelänapamantereella

Tässä tajunnan räjäyttävässä haastattelussa tohtori Michael Sallan kanssa keskustellaan hänen uudesta kirjastaan US Air Force Secret Space Program: Shifting Extraterrestrial Alliances & Space Force . Puhutaan monista ajatuksia herättävistä asioista, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä ihmisrodun liikkuessa eteenpäin sivilisaationa näinä mystisinä aikoina. Puhutaan mm. reptiliaaneista ja pohjoismaisten avaruusolentojen liitosta ja niiden roolista kosmisessa mittakaavassa.

Myös mainintaa siitä miten nämä liitot käyttävät kehittynyttä teknologiaa, mm. mustia kolmioita (TR3B) omiin tarkoituksiinsa. Puhetta myös globaalien pelureiden agendoista ja heidän liitoistaan näiden avaruusolentojen kanssa. Myös puhetta myös salaisista sopimuksista breakaway-sivilisaation kanssa, joka on Etelänapamantereella (Neljäs Valtakunta) sekä eri avaruusolentojen ryhmistä 1950-luvulla. Tohtori Salla esittää, miten USA:ta on johtanut neljännen valtakunnan natsi-ideologiat toisesta maailmansodasta lähtien.

Salla kertoo myös miten USA:n ilmavoimat ovat tulleet Deep Staten puijaamiksi, mikä lopulta on johtanut liittoon ihmisiltä näyttävien avaruusolentojen kanssa (pohjoismaiset avaruusolennot). Myöhemmin haastattelussa puhutaan tulevasta Kuu-tehtävästä sekä siitä miten se liittyy avaruusolentojen liittojen agendaan, jotka nyt ovat käynnissä globaaleilla areenoilla.

 

 

 

UFO-paljastuksen veteraani kertoo

Lisa Haven haastattelee TheBlackVaultin John Greenewaldia. Miksi USA:n valtio ei julkaise virallista lausuntoa UFOista ja avaruusolennoista?

John Greenewald on eräs kaikkein omistautuneimmista UFO-tutkijoista planeetalla. Yli 22 vuotta sitten, vuonna 1996, hän aloitti tutkimukset koskien USA:n valtiota 13-vuotiaana. Hän otti kohteikseen sellaisia laitoksia kuin CIA, FBI, Pentagon, ilmavoimat, armeija, laivasto, NSA, DIA, ja monet muut.

Greenewald käytti Freedom of Information Actia (FOIA) saadakseen haltuunsa tietopyyntöjen avulla yli kaksi miljoonaa sivua dokumentteja. Tähän arkistoon kuuluu myös informaatiota liittyen UFOihin, JFK:n murhaan, kemiallisiin & biologisiin aseisiin, ydinaseisiin, mielenhallintaan ja huippusalaisiin aluksiin. Hän otti miljoonat sivut ja rakensi näistä sivuston nimeltä The Black Vault.

Julkiseksi tehdyt ennen salaiset dokumentit paljastavat, että UFO-aihe on yksi kaikkein salatuimmista ja hämärimmistä aiheista, jonka kanssa USA:n valtio on joutunut toimimaan koskaan. Jokainen kappale käsittelee eri virastoja ja niiden dokumentteja, ja Greenewald käy läpi sen miksi jotkut paperit ovat relevantteja tämän massiivisen salailun paljastamisessa.

Julkiseksi tehtyjen dokumenttien lisäksi Greenewald käy läpi kamppailua, joka on hänet tuonut tänne asti. Yksikään toinen aihe ei ole osoittanutut niin vaikeaksi, ja hän on lähettänyt yli 8000 tietopyyntöä koneiston edustajille.

Hän tapaa skeptikoita ja käy läpi sitä miksi jotkut näiden argumenteista eivät voi pitää paikkaansa.

Tsekkaa Johnin verkkosivu osoitteessa https://www.theblackvault.com/

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ihmis-alien -hybridit assimiloituvat yhteiskuntaamme

David Jacobs CoastToCoast AM:lla varoitti siitä, että abduktioiden marginalisaatio on sumentanut käynnissä olevan agendan, joka keskittyy avaruusolentohybridien planeetan valtaukseen.

Hänen tutkimuksensa mukaan tähän suunnitelmaan kuuluu asteittain Maapallon asuttaminen näillä olennoilla, joita hän kutsuu ”hubrideiksi”, jotka näyttävät ja käyttäytyvät kuin tavalliset ihmiset, mutta jotka ovat itse asiassa hybridejä, joilla on mielellisiä kykyjä.

Koska hubridit on luotu ja kasvatettu planeetalla, Jacobs väittää, avaruusolennot käyttävät abduktoituja ihmisiä kouluttamaan ja opettamaan olentoja paremmin assimiloitumaan yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme.

Vaikka Jacobsia huolettaa se, että hän ei ole vielä saanut selville syytä tälle salamyhkäiselle planeetalle saapumiselle, hän ilmaisi varmuuden siitä että ihmisten on jossain vaiheessa pakko muuttua toisen luokan lajiksi hybrideihin verrattuna, jotka anastavat maailmamme.

David Jacobs uskoo, että ihmis-alien -hybridit assimiloituvat yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme, mutta sen lisäksi myös Oxfordin professori tri. Young-hae Chi hänkin uskoo ihmis-alien -hybridien olevan joukossamme.

Tri. Young-hae Chi brittiläisessä instituutiossa väittää hyönteisten kaltaisten olentojen olevan keskuudessamme, ja hän sanoo että heillä on läheisiä kohtaamisia ihmisten kanssa — keskinäistä lisääntymistä jolla luoda uusi hybridilaji joka jonain päivänä pelastaa Maapallon ilmastonmuutokselta ja muilta katastrofeilta.

Vierailijat eivät välttämättä ole altruisteja — ne tunkevat nenänsä meidän asioihimme koska niillä on yhteinen ”kattava biosfääri” ihmisten kanssa, sanoo tri. Young-hae Chi, Oxfordin idäntutkimuksen instituutin korean opettaja.

“Ne eivät ole tulleet meidän vuoksemme, vaan heidän vuokseen, heidän selviytymisensä vuoksi, mutta heidän selviytymisensä on itse asiassa myös meidän selviytymisemme — koko biosfäärin selviytyminen”, Chi selittää.

Lue lisää täältä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystiset valot Kuun pinnalla menevät päälle ja pois

Niinkutsutut transientit kuuilmiöt ovat olleet tiedossa jo 1950-luvulta, ja vaikka on olemassa useita teorioita Kuun mystisten valojen alkuperästä, niitä ei ole täysin kyetty selittämään.

Nyt astronomit Julius-Maximilians-Universität Würzburgista (JMU) Baijerissa, Saksassa  ovat pystyttäneet teleskoopin joka käyttää tekoälyä automaattisesti havaitsemaan välkyntää.

Metro.co.uk:n mukaan, Professori Kayalilla on hypoteesi siitä mikä aiheuttaa pitkään kestävät välähdykset ja hän toivoo todistavansa teoriansa. ”Seismistä aktiviteettia on myös havaittu Kuussa”, professori lisää. ”Kun Kuun pinta liikkuu, kaasut jotka heijastavat auringonvaloa voivat paeta Kuun sisältä. Tämä selittäisi valoilmiön, joista jotkut kestävät tunteja.” Kuitenkaan välkkeelle ei vielä oel selitystä olemassa.

UniversalTrek löysi Google Earthista Kuun omituiset valot jotka menevät päälle ja pois tiettyihin aikoihin päivästä.

Videolla hän näyttää valot, kun ajastin on vuodessa 2014. Olen tarkistanut myös itse valot Google Earthista, mutta asettanut ajastimen nykyiseen vuoteen 2019, ja valot ovat siellä edelleen päällä ja pois samoihin aikoihin kuin vuonna 2014.

Sitten idw-online.de:n mukaan, tämä tapahtuu useita kertoja viikossa. Joskus vain lyhyitä välähdyksiä ilmaantuu Kuun pinnalle. Toiset valoilmiöt voivat kestää pidempään. Ja joskus on myös paikkoja jotka pimenevät hetkellisesti, mikä vastaa sitä kuin valot välkkyisivät päälle ja pois Google Earthissa.

”Jokainen joka haluaa rakentaa tukikohdan Kuuhun joutuu olemaan perillä paikallisista olosuhteista”, sanoo Kayal.  Mitä jos sellaiset suunnitelmat muuttuisivatkin konkreettisiksi? Siihen mennessä viimeistään tulisi olla selvää mitä mystiset valot ja muut valoilmiöt ovat.

Kuun koordinaatit: 29°54’36.39″N 149°30’18.09″E

Jos me uskomme John Learia, Kuussa on jättiläismäisiä kaupunkeja ja tukikohtia. Siellä asuu neljännes miljardia olentoa, jotka ovat itse asiassa avaruusolentoja, mutta ne näyttävät meidänkaltaisiltamme. Harmaat ovat Kuussa myös, mutta pysyvät pinnan alla suurissa laboratorioissa. Katso videohaastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=JeGGw0rZruE

Voisivatko mystiset valot kertoa siitä, että Kuussa on pinnan alla tukikohtia tai kaupunkeja?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot