Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Päätös: UFO-paljastus sallitaan

Yhdysvaltain hallinnon salaisin virasto on ilmeisesti päättänyt että UFO-paljastus sallitaan, huolimatta nykyisten hallinnon jäsenien mielipiteistä ja käytännöistä.

Uutta informaatiota on tullut pintaan. Vaikka johtava rikollissalaseura eli Illuminati (RCC, ruling crime cabal) on ollut ennen avaruusolentopaljastusta vastaan, supersalainen Majestic-12 -ryhmä on päättänyt että paljastus sallitaan.

RCC on suppea versio Bushin rikollisesta salaseurasta (BCC, CIA:n salainen osa jota johtaa Bush vanhempi) ja kansainvälisestä siionistisesta rikollissyndikaatista (IZCS, maailman suurin rikollissyndikaatti joka sai alkunsa City of Londonissa, Neuvostoliitossa ja Amerikassa ja jonka päämaja on nyt Istael).

IZCS BCC:n avulla on kaapannut USA:n hallinnon, kongressin, raastuvat ja virastot. Sen se on tehnyt vakoilemalla Amerikassa sellaisten järjestöjen kautta kuten AIPAC, ADL, Bnei Brith, JDL ja muut.

Ilmeisesti Majestic-12 on myös päättänyt että paljastus tulee tehdä kontrolloidusti niin että kansakunnat eivät panikoi tai hajoita jokapäiväistä taloudellista ja sosiaalista järjestystä.

Tässä videoklipissä Preston James kertoo avaruusolioagendasta ja siitä mitä hän on saanut tietoonsa salaisista lähteistä vuosikymmenten aikana. Hän käsittelee näitä tietoja artikkelissaan joka kannattaa lukea.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

MJ-12 -debatti käy kuumana

Tunnettu ufologi Stanton Friedman on julkisesti haastanut ihmisiä väittelemään hänen kanssaan MJ-12:sta. Friedmanin kutsu oli The UFO Chronicles -sivustolla, ja se kuuluu seuraavasti:

Täten haluan haastaa Kevinin ja/tai Robert Hastingsin ja/tai Barry Greenwoodin ja/tai Alejandro Rojasin tai kaikki edellämainitut yhdessä väittelemään Cutler Twining -muistion, Truman Forrestal -muistion, ja Eisenhower Briefing -dokumentin legitimiteetistä. Olen jo pitkään tunnustanut että liikkeellä on suuri määrä vääriä dokumentteja. Kysymys on ovatko nuo kolme legitiimejä niinkuin olen osoittanut. Mielestäni sopiva paikka tälle voisi olla helmikuussa Arizonassa järjestettävä IUFOC. Kaksi vuotta sitten pidetty väittely johon osallistuin John Alexandein kanssa oli suosittu.

Minulla ei ole ideaa miksi ihmisten mielestä on tärkeämpää puhua Richard Dotyn, Bill Mooren, Jaime Shanderan, Paul Bennewitzin jne. masinaatioista kuin kaikista niistä faktoista, joista mainitsin, joita ei tiedetty tosiksi ennenkuin dokumentit saatiin haltuun. Kuinka väärentäjä oli voinut tietää niistä faktoista? Ydinfyysikkona pitkän aikaa sitten pyrin keskittymään siihen mikä on relevanttia. Se että 99.3% uraaniatomeista luonnossa eivät ole fissiokelpoisia ei kerro mitään niistä 0.3%:sta jotka ovat. Sanoisin että antaa heidän myydä kirjojaan. Mitä sanotte?

Alejandro Rojas hyväksyi kutsun. Välissä käytiin keskustelua Kevin Randlen kanssa. Rojas vastaa:

Tämä on omituinen viesti, koska tutkimukseni käsittelevät näiden dokumenttien alkuperää. Stanton usein ilmaisee turhautumisensa kun ihmiset, joiden kanssa hän väittelee, eivät ole käyneet materiaalia läpi. Tämä viesti kertoo kuitenkin, että Stanton ei ole käynyt omaa tutkimustani läpi, joka käsittelee MJ-12 -dokumenttien alkuperää ja kuinka dokumentit annettiin ryhmälle ihmisiä jotka olivat mukana disinformaatioskandaalissa.

Sattumalta jotkut näistä ihmisistä olivat Stantonin tutkimuskumppaneita. Sen sijaan että hän keskustelisi tästä surullisesta tapauksesta jotta hän saisi voisi osoittaa nuhteettomuutensa skandaalin suhteen, Stanton jatkaa skandaalin sivuuttamista vaikka se on jo tapahtunut. Ilmeisesti Stanton yrittää tehdä samoin tässä.

Oma mielipiteeni on se, että mikä tahansa täysi tapauksen tutkinta täytyy sisältää ne olosuhteet joiden kautta kansa tuli tietoiseksi dokumenttien olemassaolosta. Jotain mitä Stanton ei ole tarjonnut. Stanton on myöntänyt minulle että Doty, ilmavoimien erikoistutkimusjoukkojen agentti, oli ensimmäinen joka mainitsi  termin MJ-12 dokumentissa jonka Doty sanoo olleen osa disinformaatiokampanjaa. Stanton myös myönsi että Dotyyn ei voi luottaa ja että tämä on osoittautunut petolliseksi. Stanton myös myönsi että hänen tuolloiseen tutkimuskumppaniinsa, William Mooreen, ei voi luottaa. Tämä on ollut asian laita kun Moore myönsi olleensa osa Dotyn disinformaatiokampanjaa.

Iso osa Stantonin tutkimuksesta koskein MJ-12 -dokumentteja oli tehty ennenkuin kukaan tiesi Mooren työskennelleen Dotyn kanssa. Uskon että Stanton on erittäin rehellinen mies, ja muun UFO-yhteisön mukana disinformaatioskandaalin uhri. Täytyy olla vaikeaa tietää että on haukkunut väärää puuta vuosia, vain saadakseen selville että oma tutkimuspartneri on ollut mukana istuttamassa puuta. Voin ymmärtää sen, mutta silmien ummistaminen tapahtuneelle ei salli analysoida tilannetta tarpeeksi.

Olen enemmän kuin iloinen saadessani tilaisuuden keskustella Stantonin kanssa niistä disinformaatioskandaalin yksityiskohdista jotka koskettavat hänen suhteitaan muihin mukanaolleisiin. Yksityiskohdista joita hän välttelee julkisesti, mutta jotka ovat olennaisia ufologialle. Haluaisin myös keskustella miksi hänen mielestä dokumenttien julkaisulla kesken tämän skandaalin ei ole mitään vaikutusta niiden validiteettiin. Haluaisin myös keskustella hänen kanssaan mielipiteestäni, että aivan sama kuinka pitkä hänen listansa on, se ei todista että dokumentit eivät ole disinformaatiota, hallituksen hyväksymää tai muutakaan.

 

http://www.theufochronicles.com/2014/10/mj-12-debate-continues-alejandro-rojas.html

Johtava astronomi: 3000 älykästä sivilisaatiota elää galaksissamme

Linnunradalla elää todennäköisesti tuhansia älykkäitä sivilisaatioita, mutta todennäköisyytemme kohdata niitä ovat äärimmäisen pienet, asiantuntija sanoo.

Michael Garrett, Hollannin radioastronomiainstituutin (Astron) johtaja, antoi kommenttinsa Toronton kansainvälisessä astronomiakongressissa.

Astronomi sanoi että NASAn ja muiden avaruuslaitosten keräämä data viittaa siihen että maapallo on yksi 40 miljardista mahdollisesti asumakelposesta planeetasta galaksissamme.

Lisäksi uusi asumakelpoinen planeetta muodostuu joka vuosi, mikä tarkoittaa ulkoavaruuden sivilisaatioiden olemassaolon todennäköisyyden olevan erittäin korkea –  älykkäitä sivilisaatioita on yli 3000.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Garrett kuitenkin sanoi että pelkästään Linnunradan koon takia signaalien lähettäminen ja vastaanottaminen yhtä edistyneeltä sivilisaatiolta kuin me on epätodennäköistä tällä hetkellä. ”Keskimäärin odottaisi sivilisaatioiden olevan vähintään 1000 valovuoden päässä toisistaan. Se on pitkä matka ja viestin täytyy liikkua kaksinkertainen matka, joten täytyy puhua sivilisaatioista jotka ovat olleet olemassa ainakin muutamia tuhansia vuosia jotta ne voisivat keskustella toistensa kanssa.”

Hän otti maapallon esimerkiksi siitä kuinka elämä on kehittynyt, äärimmäisen yksinkertaisten elämänmuotojen ollessa olemassa miljardeja vuosia. Älykäs elämä on tullut kuvioihin vasta paljon myöhemmin, Garrett sanoi.

”Me emme todellakaan tiedä aikaskaalaa jonka sivilisaatiot ovat olemassa. [Älykäs elämmä kehittyi vain] olennaisesti viime minuuteilla koko planeetan elämän evoluution aikana. En halua olla liian negatiivinen tämän suhteen mutta… loppupäätelmäni on että SETIn signaalit ovat harvassa Linnunradalla.”

Vaikka Garrett ei odota kuulevansa avaruusolennoista lähitulevaisuudessa, SETIn asiantuntijat ovat toiveikkaampia.

Maaliskuussa johtava SETIn astronomi Seth Shostak sanoi odottavansa saavan yhteyden seuraavan 20 vuoden sisään, kiitos teknologisen kehityksen.

Puhuessaan Popular Mechanicsille, hän sanoi etsinnän olevan vasta lapsenkengissään ja että sitä rajoittaa rahan ja laitteiston puute, mutta hän uskoo ettemme ole kaukana: ”Arvaukseni on että onnistumme seuraavan 20 vuoden aikana perustuen siihen että digitaalielektroniikan ja tietokoneiden avulla — jotka muuttuvat yhä halvemmiksi ja paremmiksi Mooren lain mukaan — voimme jatkuvasti tarkkailla taivasta paremmin.

”Ja voitte ekstrapoloida kuinka nopeasti voimme silloin etsiä olettaen että meillä on tarpeeksi rahaa, seuraavan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden sisällä”.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

 

NSA:n korkea-arvoisa sisäpiiriläinen kertoo UFOista

Kuten Edward Snowden pääsi otsikoihin (ja vieläkin niissä on) joka puolella maailmaa, William Binney teki samoin vuonna 2001 kun hän erosi National Security Agencyn palkkalistoilta (NSA) syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen ja paljasti NSA:n massavalvontaohjelman.

Hän työskenteli virastolle yli 30 vuotta, ja oli johtava koodinmurtaja Neuvostoliittoa vastaan Kylmän sodan aikana. Hänellä on ollut aikamoinen kyyditys vuodesta 2002 eteenpäin kun hän alkoi valistaa kansaa systeemistä, jonka tarkoitus on analysoida kommunikaatioverkkoja kuten internet. Hän paljasti viraston salakuunteluohjelman ja häntä on ahdistellut niin FBI, NSA kuin moni muukin. Hän on ollut sisällä ja ulkona oikeussalista heti sen jälkeen kun hän päätti erota ja puhaltaa pilliin.

Tässä on Wikipedia-artikkeli hänestä ja nopea hakukoneen käyttö vahvistaa sen että hän on se mikä hän sanoo olevansa, niille jotka eivät hänestä koskaan ole kuulleetkaan.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Binneytä haastateltiin Free Fall Radioon 9/11:sta, jolloin hän sanoi:

”Me valikoidusti jätämme huomiotta perusfaktat. Mitä tarkoitan perusfaktoilla on jotain sellaista joka vain tarvitsee käsitellä. Vaikka he eivät sitä edes voisi selittää, heidän olisi pitänyt sanoa ’me emme voi selittää tätä mutta se on tässä’ joten että he edes tunnustaisivat näiden perusfaktojen olemassaolon. Ongelmani on, kuten tämä UFO-juttu, että elleivät he ala käsitellä tämänkaltaisia asioita, ihmisten havaintoja tai perusmittauksia tai faktatodisteita jotka ovat olemassa, tulee aina olemaan kysymyksiä, erityisesti nyt hallituksen kanssa. Kuinka paljon tähän hallitukseen voi luottaa? He ovat vakoilleet, panneet pilliinpuhaltajia vankilaan, kiduttaneet ja antaneet koskemattomuuden ihmisille jotka tämänkaltaisia rikoksia ovat tehneet. Miten paljon voi sellaiseen hallitukseen luottaa? Kun näitä asioita valikoidusti jättää huomiotta…”

On mukava kuulla jonkun jolla on ollut pitkäaikainen NSA-ura mainitsevan UFOt (vaikka monet korkea-arvoiset puolustusvoimien viranomaiset ovat antaneetkin uskomattomia lausuntoja), ja hallitusten tärkeys tämän ilmiön, joka on löytänyt tiensä ”ihmisten havaintoihin” ja ”faktatodisteisiin”, käsittelyssä täytyy tunnustaa. Selkeästi Binney on tietoinen ilmiöstä ja sen vakavuudesta.

UFOt ja maan ulkopuoliset sivilisaatiot ovat suosituimpia aikamme kysymyksiä. Pelkästään USA:ssa lähes puolen amerikkalaisista sanoo ettemme ole yksin universumissa. 50% amerikkalaisista uskoo jo jonkinlaiseen elämään muilla planeetoilla, vaikka vain 17% uskoo että näin ei ole. Neljännes amerikkalaisista uskoo älykkäiden maan ulkopuolisten vierailijoiden jo tulleen planeetallemme ja että he ovat tehneet näin jo pitkän aikaa. (lähde)

Aikovatko Pohjois-Amerikan hallitukset koskaan kunnolla käsitellä UFO-ilmiötä?

Binney ottaa esiin hyvän pointin, ja hänen tekonsa asettaa UFOt ja ”faktatodisteet” samaan kategoriaan on häneltä rohkeaa.

NSA on julkaissut tiedostoja jotka selkeästi viittaavat UFO-ilmiöiden kiinnostukseen, tässä on yksi esimerkki, ja  tässä on toinen, jotka dokumentoivat yksityiskohtaisesti taisteluhävittäjien kohtaamisen UFOjen kanssa.

Näiden tiedostojen julkaisua ei silti ehkä voida kutsua kysymyksiin ja ihmisten huoliin ”vastaamiseksi”. Kymmenet muut hallitukset ympäri maailman ovat julkaisseet tuhansia aiemmin salaisiksi luokiteltuja UFO-dokumentteja, kuitenkin tärkeisiin kysymyksiin ei edelleenkään ole vastattu. Tässä on esimerkki Britanniasta. Näiden tiedostojen julkaiseminen indikoi, että hallitukset ja puolustusvoimien viranomaiset ovat dokumentoineet tutkimuksia ja suunnanneet varoja UFO-ilmiöiden tutkimiseen, ja ovat pitäneet tiedot tästä toiminnasta salaisina erittäin pitkään. Voit olla varma että paljon informaatiota asiasta on edelleenkin salattuna. He panttaavat tätä tietoa, ja ovat keränneet niin paljon sitä, ja siltikään meillä ei ole pääsyä siihen.

Ei ole salaisuus että hallituksilla on salaisuuksia, pelkästään USA:n hallitus yksinään salaa noin 500 miljoonaa sivua dokumentteja joka vuosi, ja aiemmin salattujen tietojen julkaisu on tästä hyvä esimerkki.

Joten aikovatko Pohjois-Amerikan hallitukset koskaan kunnolla vastata UFO-kysymykseen? En tiedä, mutta informaatiota vuodetaan jokatapauksessa. Kuitenkin he ovat tutkineet ilmiötä vuosikymmenet ja heillä on pääsy tietoihin joihin meillä ei ole pääsyä, ja tämä on epäreilua.

Tässä hieman pureskeltavaa:

”Jos sinulla on suuri salaisuus josta et halua muiden tietävän, et välttämättä halua paljastaa kaikkea kerralla. Toisin sanoen, käynnissä saattaa olla hidas siedätyshoito, luulen että jokin sellainen on käynnissä. Luulen että liikkeellä on myös paljon väärää tietoa.” — Richard Dolan, kirjailija, historioitsija

 

https://www.youtube.com/watch?&v=u2-1aIesFhk

”En usko että me tulemme koskaan olemaan todella valmiita paljastukselle, mutta tämä ei myöskään estä sitä tapahtumasta. Kuka on koskaan todella valmis ensimmäisen lapsen syntymään? Ei kukaan, kuitenkin ensimmäinen lapsi syntyy. Paljastus tulee olemaan poliittisten johtajien pakottama ja se tulee olemaan suuri sekasotku. Aina kun tapahtuu kasvua, oli se sitten henkilökohtaista tai poliittista kasvua yhteiskunnassa, paljastetaan valheita, jolla on hintansa, ja meidän on vain käytävä tuo prosessi läpi. Miljardit ihmiset planeetalla ovat kiinnittyneet tiettyyn paradigmaan, tiettyyn maailmankuvaan, ja paljastus tulee tuhoamaan juuri tuon. Joten se tulee olemaan vaikeaa, mutta vaihtoehto on se jossa valheita syötetään loppuelämä.” — Richard Dolan (sama lähde kuin ylempänä)

Salailun maailmassa on monia jotka haluavat totuuden tulevan julki, ja toiset taas haluavat pitää sen salassa.

”On olemassa ylenmäärin todisteita siitä, että meitä tarkkaillaan ja meihin ovat sivilisaatiot olleet yhteydessä jo hyvin pitkän aikaa. Se että niiden ulkomuoto on perinteisen maailmankuvan kannalta omituinen. Se että nämä vierailijat käyttävät tietoisuuden teknologioita, ne käyttävät toroideja, ne käyttävät pyöriviä magneettilevyjä moottoreidensa voimanlähteina, se tuntuu olevan UFO-ilmiöiden yhteinen nimittäjä.” — tri. Brian Leary, entinen NASAn astronautti ja Princetonin fysiikan professori

 

”Vuosikymmeniä sitten, vierailijat toisilta planeetoilta varoittivat meitä suunnasta jota kohti olimme menossa ja tarjosivat apua. Sen sijaan, jotkut meistä tulkitsivat vierailut uhkana, ja päättivät ampua ensin ja kysyä vasta sen jälkeen. Triljoonia dollareita on tuhlattu pimeisiin projekteihin joissa sekä kongressi että puolustusvoimien ylipäällikkö on tahallaan pidetty tietämättömänä asiasta.” — Paul Hellyer, entinen Kanadan puolustusministeri

 

 

Huolimatta siitä miten hallitukset aikovat vastata kysymykseen ja jakaa heille vuosien aikana kertynyttä tietoa, vastaukset tulevat pilliinpuhaltajilta, vuodetuista dokumenteista (kuten Wikileaks) tai vastaavalla tavalla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Mania.

Miksi UFO-ilmiöt ovat salamyhkäisyyden verhoamia?

Timothy Goodin kirja nimeltään Unearthly Disclosure
esittää teesin, jonka mukaan Amerikan hallitus on verhonnut UFOt salaisuudella suojatakseen sen ’erioikeuksia’ olla yhteydessä avaruusolentojen kanssa maapallolla. Good kertoo monia todistuksia hyvämaineisilta silminnäkijöitä jotka vahvistavat hänen väitteensä avaruusolentojen tukikohdista maapallolla, joista jotkut ovat syvällä merenpinnan alapuolella. Syyt salailulle ovat yksinkertaiset:

  • Erittäin salaisiksi luokitellut ohjelmat olisivat vaikeita lopettaa
  • Salailusta johtuvien laittomien toimien jälkiseuraamukset saisivat ihmisiä vankilaan
  • UFOjen energia- ja työntövoimajärjestelmiä on tutkittu ja ymmärretty
  • Paljastus lopettaisi fossiilisten polttoaineiden tuotannon
  • Maailman geopoliittinen ja ekonominen tasapaino lakkaisi

Totuus on, että verodollareita on käytetty tutkimaan asiaa vuosikymmeniä ja on aika saada osinkoa sijoituksesta. Täysi tietojenpaljastus mahdollistaisi ihmiskunnan kestävän kehityksen ilman ilmastonmuutosta ja tarvetta öljylle.

 

Miten yhteiskunta reagoisi tietoon että triljoonia dollareita on käytetty laittomiin projekteihin vuosien ajan? Ja nämä verodollarit on käytetty korporaatiopartnereiden ET-teknologian tutkimuksiin perustuviin spinoff-teknologioihin? Eipä ainoastaan veronmaksajia ole kusetettu, he ovat maksattaneet myös omien tutkimustulostensa pohjalta saaduista teknologioista jotka veronmaksajat ovat heille maksaneet! Ja tämä ei edes kosketa ET:n aineettoman omaisuuden ryöstöä.

Samalla kun perusteknologiat energiassa ja moottoreissa on salattu, nämä korporaatiopartnerit ovat hyötyneet villisti muista läpimurroista. Tällaiset salaiset teknologiasiirtymät vastaavat useiden triljoonien dollarien varkautta. Teknologioiden, joiden oikeasti tulisi hyödyttää koko ihmiskuntaa koska veronmaksajat ovat niistä maksaneet.

Ja kuinka kansa reagoisi siihen seikkaan, että monen miljardin dollarin avaruusohjelma, käyttäen sisäisiä polttomoottoreita ja muita, on ollut primitiivinen ja tarpeeton kokeilu sillä moni muu kehittyneempi teknologia ja työntöjärjestelmä oli olemassa jo ennenkuin menimme kuuhun?

NASA ja muut virastot ovat suurimmalta osin olleet salailun uhreja niinkuin muukin hallitus ja kansa. Ainoastaan pieni, lokeroitu osa NASAn henkilökunnasta tietää todellisista ET-teknologioista, jotka on piilotettu näistä projekteista. Totisesti setäni, joka auttoi Neil Armstrongin kuuhun vieneen kuumoduulin suunnittelussa, on ollut yhtä paljon uhri kuin kuka tahansa muu sillä häneltä evättiin pääsy näihin teknologisiin läpimurtoihin. Hän joutui luottamaan ainoastaan vanhaan fysiikkaan ja moottoriteknologiaan kuten kaikki muutkin. Mikä häpeä.

Todellisuus on tämä: salainen projekti, aivan sama kuinka hyvät aikeet sillä onkin, on ajautunut sivuraiteille sen salaisen vallan kanssa. Se käytti väärin tätä valtaa. Se kaappasi oman tulevaisuutensa viideksikymmeneksi vuodeksi.  Ja tämä seikka johtaisi tyrmistykseen yhteiskunnassa ja hallinnossa. Totisesti se voisi olla kataklysminen sosiaalisesta ja poliittisesta kulmasta tarkasteltuna. Hiljainen 40- ja 50-luvun taitteen vallankaappaus, kun se paljastettaisiin, voisi johtaa suureen epätasapainoon nykyhetkessä.

Kaikki ylläoleva jää seuraavan ongelman jalkoihin: mustia UFO-projekteja hallitseva salainen ryhmä on myös saanut määrätä orastavasta ihmisten ja avaruusolentojen suhteesta. Ja se on traagisen huonosti hoidettu — lähestulkoon aidon globaalin katastrofin asteelle. Sillä mitä tapahtuu kun kenenkään valitsematon, itseään hallitseva, sotilaallinen joukkio hoitaa lajienvälisiä suhteita? Kuten muilla aloilla yleensä, jos sinulla on possunpunaiset lasit koko ajan päässä, maailma näyttää punaiselta. Ja jos pidät sotilaslaseja, kaikki uusi ja kontrolloimaton kehitys nähdään potentiaalisena uhkana. Tällaisen joukkion luonne, joka on kontrolloitu ja sukurutkainen, on että sillä on homogeeninen maailmankuva ja katsantokanta. Valta ja kontrolli ovat sen ominaisuuksia. Sellainen äärimmäinen salailu luo erittäin vaarallisen ympäristön joka ei ole tasapainossa. Ja sellaisessa ympäristössä varsin vaarallisia päätöksiä voidaan saada aikaan ilman asianmukaista palautetta, keskustelua tai perspektiiviä jotka ovat, väkivalloin, poissuljettuja. Sellaisessa äärimmäisen salailun, militarismin ja paranoian ympäristössä, olemme havainneet että äärimmäisen vaarallisia toimia on toteutettu ET:itä vastaan. Todellakin, monet sisäpiirilähteet ovat kuvanneet kuinka korkeaa teknologiaa on käytetty seuraamaan ja tuhoamaan ulkoavaruuden voimavaroja. Jos on olemassa edes 10%:n todennäköisyys sille että tämä on totta, meillä on käsissämme globaali diplomaattinen ja sosiaalinen kriisi joka on täysin kontrolloimaton mutta joka asettaa koko planeetan vaaralle alttiiksi.

 

 

(Lähde : educatinghumanity.com)

UFOt: ongelma tiedonpuutteessa

Niille meistä, jotka ovat eläneet koko UFO-ilmiöiden syklin, voin suositella John Greerin kirjaa “The Archdruid”. Kirjan sisällöstä on lyhennelmä hänen postauksessaan.

Greer on erinomainen analyytikko, ja hänen tietonsa ovat ensyklopediamaiset. Tuloksena on kirja, joka (ja kuten hän itse kuvaa) “onnistuu uskomattomalla tavalla suututtamaan UFO-kiistan molemmat osapuolet. Sen se teki yksinkertaisesti siirtämällä sivuun kansanperinteen, joka on kasautunut pseudoskeptikkojen ja UFO-fanaatikkojen niskoille.”

Kovinkaan usein kirja ei kykene muuttmaan ihmisen maailmankuvaa, mutta tällä kirjalla oli muutama hyvä pointti. Greer on täysin oikeassa huomatessaan että UFO-ilmiöt ovat auttaneet ”pseudoskeptisen debunkkauksen” lisääntymisessä.

Eräs ongelmista Greerin mukaan on disinformaatio, joka tarkoittaa tarkoituksellista tiedonvääristelyä ja datan väärin esittämistä. Se on jotain joka on tärkeässä asemassa kun käsittelemme ilmiöitä jotka eivät ole laboratorio-olosuhteissa havaittuja. Mutta tiedemiehillä ei ole koulutusta eikä kokemusta erottaa disinformaatio oikeasta tiedosta tai kuinka käsitellä disinformaatiota. He ovat helppoja uhreja sen vaikutuksille.  Tätä käsitellään Greerin kirjassa erinomaisesti.

Toinen Greerin esiinottama pointti on kuinka UFO-keskustelu on suunnattu käyttäen tiettyjä näkökulmia tiedonhankinnassa (epistemologinen probleema). UFOja ulkoavaruudesta tulleina pitävät ovat käyttäneet retorisia metodeja, debunkkaajat ovat käyttäneet pääosin tieteellisiä metodeja. Greer oikealla tavalla panee merkille, että näiden kahden metodin välillä on suuri kuilu. Tiede yrittää määrittää teorian oikeaksi falsifioimalla, ja jo yksi koe joka tarjoaa evidenssiä teoriaa vastaan tuhoaa sen. Retoriikka taas yrittää tukea teoriaa kasaamalla positiivisia tuloksia ja sivuuttamalla negatiivisia. Mutta kun yritämme keskustella UFOista, debinkkaajat ovat epäsuotuisassa asemassa sillä heidän täytyy todistaa että KAIKKI HAVAINNOT ovat illuusiota, väärennöksiä tai tunnettuja lentäviä esineitä. Se ei voi toimia.

Joten jos joku sanoo että taivaalla on ollut omituisia valoja, on typerää kuvitella tiedemiehen velvollisuudeksi automaattisesti vähätellä ilmiö sanomalla että se oli vain planeetta Venus tai jotain samanlaista. Se ei tarkoita että meidän täytyisi väistyä pseudotieteellisen tsunamin tieltä, mutta tiede menettää uskottavuutensa jos se jatkaa toimimista automaattisella ”debunkkausmoodilla”. (Lue vaikka tämä Paulan postaus). Ja jos tiede menettää uskottavuutensa, tulee yhä vaikeammaksi tuhota selkeästi vääriä väittämiä, esimerkiksi kylmäfuusiosta.

Epistemologiset ongelmat, jotka Greer ottaa esiin, ovat perustavanlaatuisia ja tärkeitä. Oletetaan esimerkiksi että ulkoavaruudessa on sivilisaatioita, ja että niihin olisi mahdollisuus saada yhteys, olisiko tieteellinen metodi sopiva niiden tutkimiseen? Tuskin, ainakaan triviaalin tason ulkopuolella. Jopa oman lajimme käyttäytymisen tutkiminen — jonka me tiedämme olevan olemassa — osoittautuu uskotmattoman vaikeaksi ja helposti disinformaatiokampanjoiden vesittämäksi, kuten tapahtui “The Limits to Growth” -tutkimukselle  vuonna 1972 ja tapahtuu nyt ilmastotieteelle.

Moderni tiede syntyi planeettojen liikkeistä ja kaikenlaisten matemaattisten ongelmien ratkaisemisesta. Mutta ajan kanssa olemme havainneet kuinka uskomattoman monimutkainen universumi onkaan. Ajattele vaikka tätä: meillä on hyviä malleja jotka kertovat kuinka ihmisten toiminta muuttaa ilmastoa. Mutta meillä ei ole hyviä malleja kertomaan meille kuinka vakuuttaa ihmiskunta siitä että on elintärkeää lopettaa niiden asioiden tekeminen jotka ilmastonmuutoksen aiheuttavat. Selkeästi jotain menee ohi ja jotain erittäin tärkeää, jota tieteellinen metodi ei vielä ole käsitellyt. UFO-ilmiöiden tarina on muistutus että meidän tarvitsee, kuten aina, mennä vanhojen paradigmojen ulkopuolelle.

(Lähde : cassandralegacy.blogspot.fr)

FBI:n asiakirja paljastaa: avaruusolennot vierailevat ja asuvat planeetallamme

Jokin aika sitten FBI latasi kiinnostavan PDF:n UFOista ja avaruusolennoista verkkosivulleen The Vault.

Virallinen asiakirja, joka on päivätty heinäkuun 8. 1947, välitettiin FBI:n senaikaiselle johtajalle J. Edgar Hooverille. Alla on dokumentin sivu 22.

 

 

Dokumentissa lukee:

1. Osa levystä kuljettaa miehistöä, toiset ovat etäohjauksen alaisia.
2. Niiden tehtävä on rauhanomainen ja ne harkitsevat siirtyvän planeetallemme.
3. Nämä vierailijat ovat ihmisenkaltaisia mutta paljon pidempiä.
4. Niillä ei ole omaa samanlaista planeettaa kuin meillä. Ne tulevat omasta maailmastaan, henkimaailmasta joka on yhteydessä meidän omaamme, mutta me emme voi havaita sitä.
5. Vierailijoiden kehot ja myös alus automaattisesti materialisoituvat kun ne saapuvat värähtelytaajuudellemme.
6. Levyillä on tietynlainen säteilyenergia, joka helposti tuhoaa minkä tahansa hyökkäävän aluksen.
7. Ne voivat muuttua eteerisiksi ja näkymättömiksi jälkiä jättämättä.
8. Niihin ei luultavasti saa yhteyttä radion avulla, mutta joskus ne näkyvät tutkassa.

The Vault -verkkosivu: http://vault.fbi.gov/

Linkki: Document UFOs and Extraterrestrials – UFO part 1 to 16 (sisältäen sivun 22): http://vault.fbi.gov/UFO/UFO%20Part%201%20of%2016/view

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Professori haluaa puolueetonta UFO-tutkimusta

Toronton (ZNN Press Room) yliopiston rauhantutkimuksen professori Bill Wickersham Missouri-Columbiassa peräänkuuluttaa puolueettoman UFO-ilmiöiden tutkimuksen puolesta.

Columbia Daily Tribunen artikkeli 8. syyskuuta 2014 kertoo professori Wickershamin esittelevän useita järkeenkäypiä syitä sille miksi UFO/ET-asioita tulisi tutkia vakavasti.

Wickersham paljastaa hämmästyttävän ja kuitenkin vähän tunnetun yksityiskohdan filantropisti Laurence S. Rockefellerista, joka rahoitti UFO-tutkija tohtori C.B. ”Scott” Jonesia matkoja Euroopassa, Kiinassa, Venäjällä ja muissa maissa jotta hän voisi kerätä dataa hallituksien viranomaisilta ja ufologeilta liittyen UFO-aktiivisuuteen näissä maissa.

Professori Wickersham paljastaa myös että Jonesin mukaan hallituksilla on ollut käytössään suuri määrä sisäpiiriläisiä jotka ovat jo tulleet esiin ja paljastaneet paljon hallituksen UFO-salailuista ja USA:n hallituksen suorasta mukanaolosta UFO-asioissa. Erityisen häiritsevään tapaan, kuten Wickershamin artikkelissa näytetään, sisäpiiriläinen C.B. ”Scott” Jonesia lainataan sanoneet että USA:n hallituksen vastatiedusteluohjelmat, uhkasakot ja vankilauhkaukset odottavat niitä jotka hallituksen tai puolustusvoimien riveistä kehtaavat puhua suunsa puhtaaksi totuuden nimissä UFO/ET-asioista. Jonesin mukaan nämä uhkaukset ovat käymässä yhä tehottomammiksi kun yhä useampi entinen puolustusvoimien ja hallituksen viranomainen on tullut esiin — rikkoen salassapitovalansa kertoakseen julkisesti UFO/ET-aiheista.

Wickersham linjaa akateemisten, poliittisten, sosiaalisten ja uskonnollisten syiden listaa miksi akateemisen yhteisön tulee järjestäytyä  puolueettomaksi ja tasapuoliseksi planetaariseksi vastavoimaksi UFO/ET-kontaktien ja -paljastuksen ongelmalle.

Lue lisää

Professori Wickersham liittyy kasvavaan joukkoon ammattilaisasiantuntijoita, akateemikkoja ja entisiä hallituksen ja puolustusvoimien virkamiehiä jotka haluavat hallituksen lopettavat UFO/ET-salailun.

Tämä vaikuttava lista sisältää seuraavia nimiä:

Apollo 14 astronaut Dr. Edgar Mitchell,
Former White House Chief of Staff under President Bill Clinton Attorney John Podesta,
Princeton Professor and NASA astronaut the late Dr. Brian O’Leary,
Professor of Psychiatry at Harvard School of Medicine the late Dr. John E. Mack,
Former Canadian Minister of Defence the Hon. Paul T. Hellyer,
Watergate and Pentagon Papers Attorney Daniel P. Sheehan JD,
Former ICBM Launch Commander USAF Captain Robert Salas (Ret.),
Former U.S. Navy officer and photographic expert Professor Dr. Robert Jacobs, NASA astronaut the late Col. Gordon Cooper,
Retired McGill University Professor Don Donderi Ph.D.,
Professor of Physics at Stanford University Peter Sturrock Ph.D.,
Journalist Leslie Kean author of UFOs – Generals, Pilots and Government officials go on the Record,
Registered Washington D.C. lobbyist Stephen G. Bassett,
Former UK Ministry of Defence official and researcher Nick Pope,
Canadian author and nuclear physicist Stanton T. Friedman

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NSA kadotti sensuroimattomat UFO-tiedot

UFOja ja hallinnon salailua tutkinut John Greenwald on vienyt eteenpäin kansalaisaloitetta saadakseen NSA:n 90-luvulla julkaistut UFO-tiedostot edelleen avoimemmiksi. Kun ne julkaistiin oikeustoimien jälkeen, suuri osa tiedoista oli sensuroituja. Iso osa dokumenteista on tussattu tai valkokorjattu. NSA kertoi jokin aika sitten Greenwaldille etteivät he kyenneet löytämään alkuperäisistä sadoista sivuista yhtäkään.

Greenwald sai tietonsa vastauksena pyyntöön NSAn UFO-tiedostojen pakollisesta deklassifikaation tarkistuksesta (Mandatory Declassification Review, MDR). MDR:t velvoittavat viraston käymään läpi uudelleen aiemmin julkaistut sensuroidut dokumentit jotta ne voitaisiin saada sensuroimattomina. Samanlaista prosessia käytettiin paljastamaan  Area 51:n nimi CIA: dokumenteissa viime vuonna. MDR täytettiin valaehtoista todistusta vastaan joka liittyi oikeusjuttuun missä pyydettiin NSA:ta julkaisemaan sen UFO-tiedostot vuodelta 1980. Tämä tunnetaan Yeateksen valaehtoisen todistuksen nimellä. Mitä loppuun tulee, NSA kirjoittaa ”poislukien tähän liitetty dokumentti, emme kykene löytämään sensuroimattomia kopioita tai alkuperäisiä dokumentteja jotka aiemmin arvioitiin ja tehtiin julkisiksi.”

70-luvun lopulla Citizens Against UFO Secrecy (CAUS), jota veti lakimies Peter Gersten, pyrki saamaan julkaistuksi UFO-tietoja useilta hallituksen virastoilta Freedom of Information Actin (FOIA) alla. NSA kieltäytyi julkaisemasta tietojaan, joten CAUS haastoi oikeuteen. NSA:lla oli suuri määrä UFO-tiedostoja, ei siksi että he olisivat tutkineet UFOja, vaan siksi että he monitoroivat kommunikaatiota maailmanlaajuisesti osana heidän jokapäiväisiä toimiaan. Näitä tiedostoja kutsuttiin kommunikaatiotiedusteluksi (COMINT). Tämän suuren datamäärän joukossa oli satoja UFOihin liittyviä tiedostoja. NSA:n mielestä ne tulisi pysyä salattuina.

Vuonna 1980 Eugene F. Yeates, NSA:n virastokäytäntöjen päällikkö, antoi 21-sivuisen dokumentin juttua käsittelevälle tuomarille, liittovaltiontuomari Gerhart A. Gesellille, jossa hän selitti miksi tiedostojen tulisi pysyä salaisina. Tämä on Yeateksen valaehtoinen todistus. Tämäkin dokumentti salattiin.

Vaikka Gesellillä ei ollut pääsyä lukemaan kyseistä dokumenttia, Yeateksen valaehtoinen todistus vakuutti hänet että NSA:n tietojen tulisi pysyä salattuina. Hän kirjoitti ”kansalaisten kiinnostus paljastukseen painaa paljon vähemmän kun toisessa vaakakupissa on materiaalin arka luonne sekä selvät vaikutukset kansalliselle turvallisuudelle jonka niiden julkaiseminen voi hyvin aiheuttaa.”

Kun Yeateksen valaehtoinen todistus julkaistiin, se oli rankasti sensuroitu. UFO-tutkija Stanton Friedman näyttää sivua dokumentista demonstroidakseen hallituksen UFO-salailua ja sanoo että tämä sopii hyvin televisioon jossa yksinkertainen kuva voi olla tehokas kun halutaan tehdä pointti selväksi.

A heavily redacted page from the Yeates affidavit. (Credit: NSA)

Lopulta vuonna 1997 johtuen laeista dokumenttien pito salaisina yli 25 vuotta muuttuu vaikeaksi, ja NSA julkaisi vähemmän sensuroidun Yeateksen valaehtoisen todistuksen ja 156 muuta UFO-dokumenttia. Kuten Friedman sanoo, valaehtoinen todistus oli alunperin noin 75%:sti sensuroitu, toinen versio oli noin 20%:sti sensuroitu. UFO-dokumentit olivat kuitenkin vahvasti sensuroituja.

NSA:n on täytynyt nähdä Friedmanin puheet tai televisiohaastattelut, sillä sen sijaan että tekstiä olisi mustattu, tällä kertaa ne olivat suurimmaksi osaksi valkaistu, mmikä tekee dokumentista visuaalisesti vähemmän silmiinpistäviä.

A heavily redacted COMINT UFO file. (Credit: NSA)

Kuten näette ylläolevasta kuvasta, tietoa on varsin vähän tarjolla COMINT UFO-dokumenteissa. Vaikka tietoa on hieman enemmän jaossa Yeateksen valaehtoisessa todistuksessa, COMINT-raportit ovat kaikkein tärkeimpiä tiedonlähteitä UFO-tutkijoille.

Greenwald kirjoittaa ”olennaisesti ’alkuperäiset’ tuhottiin tai katotettiin kun ne mustattiin tiedoista monta vuotta sitten — ja nyt vuonna 2014 — ne ovat kadonneet eikä niitä voida enää arvioida jotta ne voitaisiin tehdä julkisiksi. Historia, mitä se onkin ollut, on kadonnut ikuisiksi ajoiksi.”

NSA:n julkaisemia dokumentteja voi löytää heidän UFO-sivuiltaan. Voit ladata Greenwaldin FOIA-hakemuksen hänen GovernmentSecrets.com -verkkosivulta.

 

Artikkelin julkaissut Open Minds.

 

Muita vuodettuja NSA-dokumentteja:

Paavin edustaja: avaruusolentojen löytäminen ei sulje pois Jumalan olemassaoloa

Paavin astronomi on puhunut uskostaan että maapallon ulkopuolella on varmasti elämää — ja sanoo että hän voisi huoletta kastaa tähtien tuolta puolen löytyviä olentoja.

Uudessa kirjassaan ‘Would You Baptize an Extraterrestrial?’ jesuiittaveli Guy Consolmagno, Vatikaanin observatorion johtaja (ja paavin meteoriittikokoelman pitäjä) vastaa myös pariin muuhun suureen kysymykseen.

Aikaisemmin tänä vuonna paavi oli sanonut että marsilaiset olisivat tervetulleita kirkkoon.

Pontifex sanoi ”jos esimerkiksi huomenna marsilaiset saapuisivat ja tulisivat luoksemme, vihreät ja pitkänenäiset suurine korvineen, niinkuin lapset heidät piirtävät… ja joku heistä sanoisi ’mutta haluan tulla kastetuksi!’ Mitä tapahtuisi?”

Consolmagnolla, jolla on kaksi avaruustieteen tutkintoa, on vankka usko asiasta (eli kyllä!).

Hän on sanonut, ”millä tahansa olennolla — aivan sama kuinka monta lonkeroa sillä on — on sielu.”

Avaruusolennot voivat tosin olla rauhassa avaruuden ristiretkien suhteen.

Consolmagno vakuuttaa, että kuka tahansa avaruusolento saisi kasteen ”vain jos he niin pyytäisivät”.

Pitkään palvellut astronomi sanoo että maan ulkopuolisen älykkyyden löytyminen ei osoita Jumalan olemassaoloa vääräksi. Hän toivoo, sen sijaan, että lonkero-olentojen löytyminen johtaisi ihmiset kysymyksen pariin, joka kysyy mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa.

”Kun me sanomme ihminen, mihin vertaamme sitä?” hän kysyy.

Consolmagno käsittelee myös muita päivänpolttavia aiheita kuten siirsikö Jumala Betlehemin tähteä kädellään.

”Kun ihmiset huolehtivat siitä mikä Betlehemin tähti oli, haluavatko he oikeasti tietää kuinka paljon Jumala toimii universumissa?” hän kysyy. ”Loiko Jumala tuon tähden? Järjesteleekö Jumala asioita? Käyttääkö Jumala hyväksi yhteensattumia?”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity