Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Dokumentti: Miksi ihminen ei koskaan palannut kuuhun?

Oletko koskaanu miettinyt miksemme ole palanneet kuuhun enää koskaan? Totuus on että NASA piilottelee meiltä todella pimeää salaisuutta.

Onko kuussa avaruusolentojen tukikohta? Yhä useampi ihminen astuu esiin tarinoiden kanssa jotka sanoisivat niin. Huhut kertovat, että kuun pimeällä puolella on avaruusolentojen tukikohta. Tuo puoli ei näy maapallolle koskaan.

Miksi kuuhun laskeutumiset loppuivat kuin seinään ja miksi emme ole yrittäneet rakentaa tukikohtaa kuuhun? Se tuntuu paremmalta idealta kuin kelluva avaruusasema jolla ei ole pääsyä luonnonvaroihin. NASAn astronautin Neil Armstrongin mukaan aaruusolennoilla on tukikohta kuussa ja ne ovat käskeneet meidän pysyä sieltä poissa!

Kuulostaako kaukaa haetulta? Milton Cooper, tiedustelu-upseeri, kertoo meille että kuussa ei ole ainoastaan tukikohta, vaan että tähän tukikohtaan tiedusteluyhteisö viittaa nimellä ”Luna”, ja että siellä on käynnissa valtava kaivosoperaatio, ja että siellä avaruusolennot pitävät suuria emoaluksiaan, josta pienemmät ”lentävät lautaset” tekevät retkiään maapallolle.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Skeptikko Hynek toi uskottavan järjen äänen ufologiaan

On aikamoista vähättelyä sanoa skeptikkojen ja ufologien välillä olevan juopa kun puhutaan UFO-keskustelusta. Erittäin harvoin nämä kaksi vastakkaista puolta tulevat puolivälissä vastaan. Kuitenkin silloin haroin kun niin käy, UFO-tutkimus hyötyy kaikkein eniten.

Juuri näin kävi kun J. Allen Hynek, entinen UFO-skeptikko, alkoi luokittelemaan vastustamattomimpia ja lupaavimpia tieteellisiä  UFO-havaintotapauksia.

Kun hän tutki ja luokitteli erilaiset UFO/avaruusolentotapaukset, Hynek alkoi muuttua vähemmän skeptiseksi. Hänen tutkimuksensa ja osaamisensa johti elokuvaan Kolmannen asteen yhteys, jota pidetään yhtenä tarkimmista avaruusolento/UFO-silminnäkijäkuvauksista fiktionaalisissa elokuvissa. [1]

Kuten kuka tahansa tutkija (UFO, rikos-, paranormaalien ilmiöiden jne) voi kertoa, silminnäkijätapaukset ovat yleensä epäluotettavinta todistusaineistoa tutkimuksessa. Kuitenkin usein se on ainoaa todistusaineistoa mitä tutkijoilla on työstettävänään.

Mitä monimutkaisempi ja traumaattisempi tilaisuus on, sitä vaikeampaa on luottaa näihin todisteisiin. On vieläkin vaikeampaa luokitella ja järjestellä näitä tapauksia koherentisti joka mahdollistaisi niiden tutkimuksen. Tämä vaikeus luokittelussa pätee ainakin silminnäkijäkuvauksiin UFO-havainnoissa ja avaruusolentojen kohtaamisissa.

Vaikeus on siinä kuinka eri silminnäkijäkuvaukset eroavat toisistaan. Kuten UFO CaseBook sanoo:

”UFO-silminnäkijäraportit tulevat monissa muodoissa ja kokoluokissa. Levyistä sikareihin ja kolmioihin ja lähes mihin tahansa kuviteltavissa olevaan.” [2]

Tällaiset vaihelevat tapaukset tekevät niiden luokittelusta lähes mahdottoman. Kuitenkin tohtori J. Allen Hynek, UFO-skeptikko, päätti ryhtyä tekemään niin. Hynekin mukaan vaikka UFO-havainnot ja avaruusolentojen kohtaamiset eroavatkin toisistaan, yleensä punainen lanka sitoo havainnot/kohtaamiset toisiinsa, kuten etäisyys, vuorokaudenaika, esineen muoto jne. Tämän teorian pohjalta Hynekin järkeily sai alkunsa.

Hynek ei ollut aito uskovainen aloittaessaan UFO-havaintojen tutkimustaan USA:n ilmavoimien tieteellisenä konsulttina Project Signissa (josta myöhemmin tuli Project Blue Book).

Hynekin tehtävänä oli periaatteessa debunkata silminnäkijätapaukset luokittelemalla ne joko luonnonilmiöiksi tai ihmisen luomiksi esineiksi. Kun hänet otettiin projektiin mukaan, Hynek kuvaa koko UFO-silminnäkijän idean olevan ”täydellisen naurettava”.

Kuitenkin hänen jatkaessaan tutkimuksiaan silminnäkijätapauksista ja suunnitellessaan omaa luokittelujärjestelmäänsä Hynekin mielipiteet aihetta kohtaan alkoivat muuttua. Kuten About.com sanoo, Hynekin mielestä ”UFO-arvoitusta ei voi selittää niin helposti…” [3]

Modernin ufologian isä

Hynek sanoi, ”ja kun kerran avaa mielensä mahdollisuudelle että nämä ihmiset eivät mitenkään voi olla väärässä, silloin näkee paljon tapauksia täysin eri valossa.” [4]

Hän alkoi tarkastella silminnäkijätodistuksia uudessa valossa. Kun hänen uransa loppui ilmavoimissa, entinen skeptikko alkoi tutkia näitä tapauksia itsenäisesti; edelleen käyttäen itseluomaansa luokittelujärjestelmää. Tähän päivään asti Hynekin systeemi on laajimmillaan käytössä oleva UFO/avaruusolentotapausten luokittelujärjestelmä. Hynekia pidetään, luokittelujärjestelmän ja aiheeseen tuomansa uskottavuuden takia, modernin ufologian isänä.

Tohtori J. Allen Hynek otettiin mukaan Kolmannen asteen yhteys -elokuvan tekoon konsultiksi. Hänen asiantuntemuksensa mitä aidot silminnäkijätodistukset sisältävät antoi elokuvalle realismin tuntua UFO-silminnäkijätapauksien suhteen, joka oli tuon ajan fiktionaalisille elokuville ennenkuulumatonta. Hynek meni jopa niin pitkälle että esiintyi elokuvassa cameo-roolissa kahdeksan sekunnin ajan. [4]

Ei ole epäilystäkään siitä etteikö J. Allen Hynekin, entisen UFO-skeptikon ja hallituksen UFO-debunkkaajan, luokittelujärjestelmä olisi tuonut uskottavuutta ufologian tieteenalaan.

Lähteet ja kuvat:
[1] YouTube
[2] UFO Casebook
[3] UFOS About
[4] CSI Cop
[5] Movies Pictures
[6] Wikipedia: Allen Hynek

Artikkelin julkaissut Top Secret Writers.

MJ-12 -jäsenen dokumentit julkaistiin

Vannevar Bush nimettiin yhdeksi Majestic-12 -ryhmän jäseneksi. Tämän ”salaisen ryhmän” jäsenistöä koskevia FBI-tiedostoja ei ole koskaan virallisesti tunnustettu. Vaikka paljon onkin todisteita siitä että kyseessä on oikea olemassaoleva ryhmittymä, siltikään lopullista todistusaineistoa ei löydy.

 

Vannevar Bushista on kokonainen FBI:n dokumentti. Se on saatavilla tästä linkistä:
http://www.theblackvault.com/m/articles/view/FBI-Files-The-Paranormal-Collection#mj12

Huomio: FBI:n mukaan ”yksi tiedosto (161-BS-1452), joka voi olla FOIA:n perusteella saatavilla, tuhoutui huhtikuussa 1998.” Näin kävi myös muutamalle muulle pyydetylle tiedostolle, jotka liittyvät MJ-12:n. Tiedostot, tai osa niistä, ovat tuhoutuneet.

 

Artikkelin julkaissut Disclose.tv.

Roswell-tutkijat sanovat omistavansa kuvia alieneista

Roswell-tutkija ja kirjailija Tom Carey kertoi American Universityn yleisölle että hänellä on vedenpitäviä todisteita siitä että avaruusolennot ovat todellisia. Washingtonilaisen WTOP:n artikkelin mukaan Carey sanoo että hänellä on valokuva avaruusolennosta, mutta että hänellä ei ollut valokuvaa mukanaan.

Carey on tutkinut väitettyä lentävän lautasen törmäystä New Mexicon Roswellissa vuodesta 1991. Hän on myös kirjoittanut aiheesta kirjoja tutkimuspartnerinsa Don Schmittin kanssa.

Don Schmitt and Tom Carey signing books and talking to visitors in the Roswell UFO Museum. (image credit: Alejandro Rojas)

Hän kertoi yleisölle että kuvat ovat Kodachrome-värislaideja ja että heidän tutkimuksensa slaidien todenperäisyydestä vaikuttaa lupaavalta.

Carey sanoo:

”Se mikä on kiinnostavaa, on että filmi on vuodelta 1947. Veimme sen Kodakin viralliselle historioitsijalle New Yorkin Rochesteriin, ja hän sanoi että kyllä, nämä slaidit ovat vuodelta 1947. Se on vuoden 1947 laatua. Kuvan emulsioista voidaan sanoa että se ei ole jotain joka on photoshopattu. Ne ovat alkuperäisiä vuoden 1947 kuvia, ja näyttävät avaruusolennon, joka on osittain leikelty, makaamassa arkussa.”

Hän myös kuvasi mitä slaidit näyttävät:

”Metristä puoleentoista korkeita, pää lähes hyönteisenkaltainen. Pää oli ottanut iskua, osittainen ruumiinavaus oli tehty, sisällykset oli poistettu, ja me uskomme että ruumis oli palsamoitu, ainakin sillä hetkellä kun kuva oli otettu.”

Hän sanoo että hän on saanut slaidit pariskunnalta Texasista. ”Nainen oli korkea-arvoinen lakimies Texasin Midlandissa, jolla oli lentolupakirja. Me uskomme hänen olleen mukana toisen maailmansodan aikaisessa tiedustelussa, ja hänen aviomiehensä oli kenttätutkija öljy-yrityksessä”, Carey väittää.

UFO-yhteistö on ollut innostunut American Universityn esityksestä, joka koostui suurimmalta osalta erittäin uskottavista tutkijoista. Paneelikeskustelun nimi oli ”UFOs: Encounters by Generals, Pilots, and Government Officials”.

Paneelissa oli mukana tutkiva journalisti ja kirjailija Leslie Kean. Tilaisuuden otsikko oli otettu hänen kirjastaan ”UFOs: Generals, Pilots and Government Officials Go On the Record”. Toinen panelisti oli tohtori Richard Haines, National Aviation Reporting Center on Anomalous Phenomena (NARCAP):n perustaja ja entinen NASAn tutkija.

WTOPin artikkeli sanoo ”naulitsevin esitys illan aikana tuli eläkkeellä olevalta ilmavoimien everstiltä Charles Haltilta, yhdeltä Englannin tunnetun 1980-luvun Rendleshamin metsän UFO-tapauksen silminnäkijältä”.

Ilmeisesti WTOP ei antanut paljoakaan painoarvoa Careyn väitteille, mutta niitä on vaikea sivuuttaa, koska ne ovat ainoa mitä hänellä oli. On vaikea innostua kun UFO-tutkija sanoo että hänellä on vedenpitävät todisteet, mutta sitten ei suostu näyttämään niitä. Yleisö yleensä karakterisoi UFO-tutkimuksella olevan paljon mielenkiintoisia väitteitä ilman mielenkiintoisia todisteita.

Leslie Kean nopeasti otti etäisyyttä avaruusolentokuvista. Facebookissa hän kirjoitti: ”Minulla ei ole mitään tekemistä Roswell-osion kanssa. Haluan vain tehdä tämän selväksi.”

Opiskelija kirjoitti Facebookissa miksi Carey lisättiin paneelikeskusteluun: ”Olen kurssiopiskelija. Roswell-osasto haluttiin kokea tarpeelliseksi jotta voidaan tasapuolisesti esitellä kaikkia UFO-tutkimuksen eri puolia ja sen vaikeuksia. Vaikka jotkut voivat sanoa sen vahingoittavan uskottavuuttamme ja sitä mitä muut yrittävät saada aikaan, Tom Carey toimi heti suorana vastapainona niille joille vakava UFO-tutkimus tulee uutuutena. Yleisön annettiin tehdä päätöksensä ennemmin kuin panelistien, yrittämällä tuoda UFO-tutkimuksen eri näkökulmia yhteen.”

Careyn ja Schmittin kirjat ovat täynnä mielenkiintoisia ja uskottavia todistuksia. Ehkä Carey olisi uskottavampi jos hän olisi jakanut tietojaan muille, tietoja joista yleisö ei ollut kuullut. Vaikka monet UFO-yhteisössä uskovat Careyn olevan uskottava tutkija, suuri yleisö ei osaa erottaa häntä uutisissa kuulemistaan pelleistä.

Nyt he painostavat Careyta julkaisemaan uskomattomat todisteensa. Hän sanoo kuvien julkaistavan ensi vuoden alussa.

 

Artikkelin julkaissut Open Minds.

Salaliittoilijat uskovat hallituksen paljastavan pian jotain

Niin kauan kun avaruusolentosalaliitoista olen lukenut, niihin uskovien keskuudessa yksi opinkappale on että hallitus on kansan vihollinen ja salaliitossa avaruusolentojen kanssa, tai muiden maailman hallitusten kanssa, pitääkseen poissa todisteet maan ulkopuolisen älyllisen elämän läsnäolosta maapallolla.

Vuonna 2012, kirjailijat Richard Dolan ja Bryce Zabel saavuttivat välittömästi kulttimaineen uskovaisten keskuudessa kun he julkaisivat kirjan A.D. – After Disclosure, joka kävi perinpohjaisesti läpi sitä mitä hallitusten tulee tehdä valmistellakseen kansalaisia salaliiton ”paljastukseen”. Hallituksen salaliittoilijat, näiden kahden mielestä, ajattelevat  että salaliitto on kestämätön ja että täysi ja avoin keskustelu älyllisestä maapallon ulkopuolisesta elämästä on paras tapa yhdistää maailma. Jollain tavalla.

Suuri salaisuus paljastetaan vuonna 2015, jos ohjelmia kuten Coast-to-Coast AM on uskominen. Miksi? No, koska ”Harmaat” — nimi joka on annettua avaruusolennoille jotka ovat salaliitossa joko hallituksen kanssa pitääkseen itsensä salassa tai ovat hyökkäämässä maapallolle — ovat jollain tapaa antaneet viimeisen varoituksen kanssasalaliittoileville ihmisille. Ehkä ihmiskunnan on aika siirtyä olemassaolonsa seuraavaan vaiheeseen. Ehkä ihmiset tällä planeetalla tuhoavat planeettaa niin pahasti että Harmaat, jotka tarvitsevat planeetan luonnonvaroja selviytymiseen, ovat vaarassa tuhoutua. Jos ihmiskunta epäonnistuu Harmaiden olemassaolon paljastuksessa, silloin Harmaat tekevät itse itsensä tunnetuiksi, mahdollisesti maailmanlaajuisen televisiolähetyksen kautta joka näyttää niiden painovoiman kumoavaa laitteistoa.

 

Kolmasosa amerikkalaisista antaa antaa oikeaa painoarvoa mahdollisuudelle että avaruusolennot ovat olemassa ja elävät keskuudessamme. Se tekee 80 miljoonasta sataan miljoonaan aikuista. He eivät ainoastaan ajattele että avaruusolentojen DNA olisi saattanut auttaa elämän syntymisessä maapallolla, tai että elämää on olemassa muualla universumissa. He uskovat että kyseessä on salaliitto. Me kohtelemme heitä nyhveröinä joilla on foliohatut päässä ja tarrat puskurissa. Mutta he ovat kaikki meitä!

Olen Penn Jillette -tyylinen skeptikko. En usko että avaruusolennot ovat käyneet maapallolla vaikka tapaisin avaruusolennon kasvoista kasvoihin. Luotan omiin silmiini, omaan hahmontunnistukseeni aivoissani, aikapaljon vähemmän kuin tieteen lakeihin ja empirismin historiaan. Kuitenkin, ihmiset uskovat hämäriin juttuihin kaikenlaisista syistä. Perustuen pelkkään dataan on jo yksin helpompaa uskoa avaruusolentoihin kuin kreationismiin, ja kuitenkin…

Kiinnostukseni UFO-yhteisöä kohtaan on viihteen motivoima, mutta myös ammatillisen kiinnostuksen. Hallitus on äärimmäisen epäsuosittu. Amerikkalaiset näkevät sen olevan kykenemätön tekemään minkäänlaisia parannuksia elämään, jakamaan resursseja tasa-arvoisesti, liian alisteinen poliitikoille ja pankeille jotka sitä johtavat. Se on on kykenemätön suunnittelemaan suuria muutoksia sääntöihin. Sisäpiiriläiset ovat näyttäneet Washington Postille ja kongressille kiistämättömiä todisteita.

UFO-uskovaisilla on kaksi vastakkaista uskomusta. Yksi on se että tuntemamme hallitus on vain pelkkä varjo. Oikea hallitus, syvällä jossain, kontrolloi maailmaa ja pysyy piilossa. Toinen on että hallitus, kaikkivaltias ja kykenevä pitämään avaruusolentosalaliiton piilossa, ei olekaan kaikkivaltias ja ei kykenekään pitämään avaruusolentosalaliittoa piilossa. Niillä on silminnäköijöitä: 500 sotilasta, tiedustelupalvelun miestä, uskottavia todistajia jotka voivat todistaa salaliiton jostain osasta. (Kanadan entinen puolustusministeri!)

Muutos paranoiasta optimismiin UFO-yhteisössä voi edustaa uutta strategiaa jolla saada kansan luottamus. UFO-havainnot leviävät viraalina ja niitä osoitetaan vääriksi yhtä nopeasti; ehkäpä, uskovaiset uskovat, nyt on aika käyttää samaa taktiikkaa jota onnistuneesti poliittisissa kampanjoissa on käytetty saamaan aitoa mediahuomiota, ja alkaa vakavasti painostamaan poliittisia päättäjiä puhdistamaan omatuntonsa. (Onko media osa salaliittoa itsessään… no, sitä en voi kertoa sinulle) Ja katso: maan ulkopuolisen elämän paljastus muuttaisi todellakin maailman yhdessä yössä. Suuret konfliktit muuttuisivat epärelevanteiksi. Olisi paljon helpompaa käsitellä maailmanlaajuisia ongelmia jos ihmiset pakotettaisiin ajattelemaan olevansa yhden planeetaj jäseniä.

Maan ulkopuolista älyä etsivät tiedemiehet eivät usko että avaruusolennot ovat käyneet maapallolla. Heidän mielestään me saatamme löytää joitain todisteita toisesta sivilisaatiosta jonain päivänä (Katso elokouva Contact, joka perustuu Carl Saganin kirjaan)

Kaksi erittäin paljon toisistaan eroavaa arkkitehtuuria ovat samaa mieltä tästä: ”Paljastus” muuttaisi kaiken. Olen edelleen skeptinen. Mutta sitä on hauska ajatella.

 

Artikkelin julkaissut The Week.

Tiedemiehet: Avaruusolennot elävät keskuudessamme

Jotkut viranomaiset ja tiedemiehet sanovat uskovansa avaruusolentojen elävän keskuudessamme, että me saattaisimme tiedostamattamme olla yhteydessä niihin päivittäin tai ne saattavat olla jopa ruumiidemme sisällä.

Avaruusolennot elävät jo keskuudessamme ja kieltäytyvät jakamasta teknologiaansa kanssamme kunnes muutamme sotaisat ja saastuttavat tapamme. Avaruusolennot saattaisivat antaa meille enemmän teknologiaa jos yllyttäisimme ihmisiä vähemään sotaan, väittää Kanadan entinen puolustusministeri.

Jotta avaruusolennot ’hyväksyisivät’ meidät, meidän tulee ensin hyväksyä kanssaihmisemme, perustuen yhteiseen ihmisyyteemme.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

1980: Amerikan ensimmäiset UFO-vaalit

Demokratiassa idea lakkaa kuulostamasta hullulta heti kun kaikki vaaliehdokkaat ovat hyväksyneet sen. Tällä mittarilla vuosi 1980 oli vuosi jolloin amerikkalaiset hyväksyivät mahdollisuuden että ihmiset eivät välttämättä olekaan ainoa älyllinen elämänmuoto universumissa. Tämä siksi koska molemmat tuon vuoden ehdokkaista, Jimmy Carter ja Ronald Reagan, sanoivat että heillä on ollut elämän mullistavia kohtaamisia tuntemattomien lentävien esineiden kanssa jossain kohtaa elämässään.

Seuraavassa tiivistelmä siitä mitä tiedämme presidenttien Carter ja Reagan kolmannen asteen kontakteista ja kuinka nämä episodit vaikuttivat heidän mielipiteisiinsä paikastamme kosmoksessa.

Ronald Reagan ja Jimmy Carter

 

Vuonna 1969 senaattori Jimmy Carter valmistautui puhumaan Georgiassa kun hänen kollegansa näytti hänelle jonkin leijuvan matalalla horisontin yläpuolella. Siellä hän väittää nähneensä kirkkaan esineen joka muutti väriään useita kertoja ja hävisi sen jälkeen yötaivaalle. Carter oli niin vakuuttunut näkemästään että hän kieltäytyi perumasta puheitaan vaikka hänen poliittinen uransa lähti käyntiin. Vuonna 1971 toimiessaan Georgian kuvernöörinä hän täytti kysymyslomakkeen tapauksesa, ja hieman surrealistisena hetkenä presidenttikampanjansa aikana lupasi tehdä ”jokaisen tiedonjyvän joka tästä maasta löytyy UFO-havainnoista julkisesti saataville kansalle ja tiedemiehille”. (PDF) Kun hän astui virkaan, Carter kuitenkin rikkoi lupauksensa vedoten yksinkertaisesti ”puolustussyihin”.

Carterin seuraajalla Valkoisessa Talossa oli vielä enemmän ensikäden kokemusta UFOista. Ronald Reagan sanoi nähneensä kahdesti selittämättömiä aluksia Kalifornian taivaalla. Jälkimmäisessä, enemmän julkisessa tapauksessa vuonna 1974, hän ja kolme matkustajaa yksityiskoneessa huomasivat kirkkaan valon Bakersfieldin taivaalla. Reagan myöhemmin kertoi reportterille että hänen pilottinsa seurasi mystistä valoa ennenkuin se yhtäkkiä ”suuntasi ylös taivaisiin”. Kuten Carter, tämä tapaus on ilmeisesti vaikuttanut jonkin verran Reaganin poliittiseen ajatteluun. Vuoden 1987 puheessaan YK:lle hän teki kuuluisan ennustuksensa, että mahdollisesti vaadittaisiin ”maan ulkopuolinen uhka” pakottamaan maapallon valtiot tekemään yhteistyötä.

 

Vaikka emme koskaan saakaan tietää tarkkaan mitä presidentit Carter ja Reagan näkivät noina kohtalokkaina iltoina, yksi asia on varmaa: vuoden 1980 vaalit osoittivat maailman johtajien molemmilla puolilla aitaa olevan samaa mieltä siitä että emme ole yksin universumissa.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Salainen avaruuslaivasto

”Pilliinpuhaltaja”-termiä käytetään kuvaamaan sisäpiiriläistä joka vuotaa tietoja. Richard D Hallin tulkinta on, että kenellekään aidolle sisäpiiriläiselle ei anneta näkyvyyttä valtamediassa.

Tärkeät sisäpiiriläiset kuten tohtori Judy Wood eivät ole kovin tunnettuja. Toinen sisäpiiriläinen joka ei ole saanut paljoakaan palstamillimetrejä valtamediassa on Edgar Fouche.

Fouche työskenteli teknisessä roolissa USA:n ilmavoimissa yli 20 vuotta ja vuonna 1998 julkaisi tietoja ilma-aluksesta jonka hän väittää olevan NSA:n ja ilmavoimien salassa kehittämä.

Tällä luennolla Richard sanoo että NASA on peiteorganisaatio jonka tehtävä on pitää suuri yleisö huvittuneena esittelemällä niinkutsuttuja uusia teknologioita (jotka oikeasti on kehitetty jo vuosia sitten) jotta kansalaiset pidettäisiin passiivisina eivätkä he kyseenalaistaisi avaruusohjelmaa ja sitä mitä NSA:ssa ja ilmavoimissa tapahtuu, koska nämä kaksi virastoa ovat ne oikean avaruusohjelman vetäjät EIKÄ NASA.

Kehittyneemmät avaruusalukset ja tutkimusohjelmat ovat salattuja ja ne pidetään visusti poissa julkisuudesta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Tri Steven Greer: Hyväntahtoiset alienit ovat jo täällä

Hetki sitten julkaistussa haastattelussa tohtori Steven Greer sanoi, että hänen tietämyksen mukaan noin tusinan verran eri hyväntahtoisia avaruusolentolajeja haluavat innokkaasti ottaa meihin kontaktia.

”Nämä olennot ovat innoissaan löytämään ihmisiä jotka ovat valistuneita, jotka lähestyvät niitä rauhallisesti, koska se mitä salaiset armeijaprojektimme ovat tehneet ovat jahdanneet niitä ja yrittäneet ampua ne alas.” — tri Steven Greer

Greerin mielestä UFO-ilmiöt ovat kasvaneet ydinaseiden kehittämisen jälkeen jolloin meistä tuli uhka itsellemme, planeetalle jolla asumme ja mahdollisesti myös muille universumin älykkäille olennoille.

”Mielestäni ne [alienit] ovat olleet täällä monia tuhansia vuosia; en todellakaan usko että kyse on viimeaikaisesta ilmiöstä.”

 

”Jos puhut vaikka Britannian tiedustelupalvelulle tai ihmisille USA:n armeijassa, todellinen kasvu näissä ilmiöissä tapahtui arviolta niihin aikoihin kun ydinaseita alettiin räjäytellä ja samaan aikaan aloimme siirtyä ulkoavaruuteen.

Mielestäni ne ovat erittäin huolissaan siitä mitä teemme planeetallemme ja myöskin siitä että emme lähde pyörimään vapaasti universumiin, jossa me saattaisimme olla uhka toisille planeetoille jotka elävät rauhallisessa yhteiselossa ja joilla ei ole edes sellaisia käsitteitä kuin sota ja aseet.”

 

 

Myöskään tohtori Greer ei usko sieppauksiin tai karjansilvontaan. Hän kertoo että hänen mielestään kaikki ne ovat hallituksen pelottelutaktiikoita jotta emme vastustaisi avaruuden aseistamista.

”Suuri mytologia uudella ajalla on, että on olemassa hyviä ja pahoja vaikka todellisuudessa suurin osa tästä on disinformaatiota jonka tiedusteluyhteisö on luonut pelotellakseen ihmisiä, koska jossain vaiheessa he haluaisivat viedä kaikenlaisia aseita avaruuteen ja käyttää triljoonia dollareita tähtien sotateknologiaan. Ja tämä on nimenomaan se mitä olemme tehneet.

Tiedän ihmisiä jotka ovat työskennelleet näissä ohjelmissa 1960-luvulla, jolloin meillä oli jo olemassa avaruuspohjaisia asejärjestelmiä jotka oli suunnattu maan ulkopuolisia aluksia kohtaan. Tämä on ollut käynnissä 40 vuotta.”

Tri Greer mainitsi myös, että tietääkseen ei yksikään tusinasta ET-lajista, jotka täällä vierailevat, ole vihamielinen.

Hänen omin sanoin, ”jotkut niistä [avaruusolennoista] ovat aika huolestuneita meidän vihamielisyydestä ja jotkut ovat tehneet asioita pitääkseen meidät aisoissa… kuten karanteenissa.”

Voit kuunnella koko haastattelun alla ja nautithan kauniista CGI-kuvista joissa hyväntahtoiset avaruusolennot operoivat avaruudessa ja muissa tähtijärjestelmissä:

 

 

Artikkelin julkaissut Humans Are Free.

Stephen Bassett puskee eteenpäin UFO-paljastusta

Suuremmat voimat tuntuvat olevan pelissä puskemassa UFO-paljastusaloitetta eteenpäin. Marraskuun 5. päivä saattaa olla voimakas tilaisuus muuttaa pelin henki. Poliittinen pelko näkyy ja kuuluu nyt kaikkialla kun aihetta pyritään välttelemään kaikin keinoin USA:ssa, jossa joskus opetettiin tuhoamaan vastapuoli sen takia että he pitävät päässään ”tinahattuja” kun edes kehtaavat mainitakaan maapallon ulkopuolisen elämän.

Suunta on nyt muuttumassa. Kiitokset Cosmic Vision Newsin Geoffrey Westille [1] keskustelusta ja aiheen ottamisesta esiin.

PRG 160

Kuten podcastista on mahdollisuus kuulla, New Earth Nationin ja UFO-paljastuksen puuhamies Stephen Bassettin kertomana, Fox News ilmeisesti uutisoi Rockefellerin aloitteesta. [2] Mikä Rockefellerin aloite? Bassettin mukaan tämä oli vuonna 1993 biljonääri Laurance Rockefellerin aloite paljastaa avaruusolentojen läsnäolo maapallolla kaikelle kansalle. Tämä johti lopulta Roswellin tapauksen jatkotutkimuksiin joka ei oikeastaan johtanut yhtään mihinkään kansalle kerrottavaan lisätietoon taaskaan. Sekä Hillary että Bill Clinton tukivat aloitetta.

Tässä on Stephen Bassettin kirje Hillary Clintonille huhtikuun 30. päivältä 2008 koskien aloitetta:

”Parhain senaattori Clinton:

Maaliskuussa 1993 biljonääri Laurance Rockefeller lähestyi miehenne hallintoa uskomattomalla aloitteella tohtori John Gibbonsin johtaman Tiede- ja teknologiaministeriön kautta. Hra Rockefellerin asianajajan Henry Diamondin muistio, joka on päivätty maaliskuun 29:lle päivälle 1993, välitti pyynnön tavata Gibbonsin jotta he olisivat voineet ”keskustella hallituksen tunnistamattomia lentäviä esineitä ja maapallon ulkopuolista elämää koskevan informaation mahdollisesta saatavuudesta”. Rockefeller, joka on teidän ja miehenne ystävä ja tukija, halusi tavata presidentin kanssa ja informoida häntä että ”on olemassa uskomus monilla suunnilla siitä että hallitus on pitkään pantannut salattuja UFOja koskevia tietoja joita ei ole vapautettu ja että niin tekemättä jättäminen on luonut tarpeetonta epäilystä ja epäluottamusta” ja että ”monet uskovat että tämänkaltaisen informaation vapauttaminen kansallisen turvallisuuden nimissä olisi merkittävä ele joka lisäisi luottamusta hallitukseen”.

Niin alkoi erään amerikkalaisen kolmivuotinen ponnistus aviomiehenne taivuttelemiseksi olemaan ”Paljastus-presidentti” ja lopettamaan tuolloin 46-vuotisen totuuden kieltämisen ja tietojen pimittämisen kansalaisilta koskien avaruusolentojen läsnäoloa maapallolla ja niiden kanssakäymistä ihmisrodun kanssa. Tämä ponnistus — joka sisälsi tapaamisia, raportteja, tiedotustilaisuuksia, kirjan, kirjeluonnoksia presidentille, ja muuta — tuli tunnetuksi Rockefellerin aloitteen nimellä. Olitte tietoinen tästä aloitteesta alusta alkaen, kuten oli myös presidentin neuvonantaja John Podesta. Te ja aviomiehenne tapasitte Rockefellerin hänen Wyomingin tilallaan elokuussa 1995. Aviomiehenne antoi läheiselle ystävälleen, oikeusministeri Webster Hubbellille,  tehtäväksi tarkastella UFO-asiaa oikeusministeriöstä ja muualta. Hän antoi John Podestalle, tulevalle kansliapäällikölleen, reformoida ja kiihdyttää dokumenttien julkistamisprosessia. Teitä informoitiin aloitteen edistymisestä ja autoitte laatimaan kirjeen Rockefellerilta presidentille.

Huomionarvoista on, että John Podesta, perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Center for American Progressille, vuosina 2002 ja 2003 vaati kaikkien UFOihin liittyvien hallituksen dokumenttien julkaisua. Vuonna 2004 kuvernööri Bill Richardson, YK-lähettiläs ja energiaministeri aviomiehenne hallituksessa, teki samanlaisen pyynnön liittyen Roswellin tapaukseen, joka sattui New Mexicossa heinäkuussa 1947.

Nämä faktat ovat tiedossa uutisartikkeleista, julkisista arkistoista ja, tärkeimpänä, lähes 1000:sta sivusta kirjeenvaihtoa ja dokumentteja jotka on saatu tutkija Grant Cameronilta Tiede- ja teknologiaministeriöstä yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain pohjalta. Relevantit lisädokumentit odotetaan julkaistavan pian Clintonin presidenttikirjastosta.

Senaattori, on päämääränne saavuttaa tärkeä merkkipaalu Amerikan historiassa tulemalla ensimmäiseksi USA:n presidentiksi joka sattuu olemaan nainen, tai toisin ilmaistuna, 49. valtion naisjohtaja. Vaikka tämä onkin ihailtava perintö, se mitä amerikkalaiset tarvitsevat on vähemmän perintöä ja enemmän totuutta. Ihmiset ovat menettäneet hermonsa ”in loco parentis”-hallitukseen joka kohtelee heitä kuin lapsia ja kandidaatit eivät voi keskustella pitkistä listoista eri aiheita koska se ei ole sopivaa kampanjaan tai koska ihmiset ”eivät kestä totuutta”.

Koska teille on esitelty nämä aiheet Valkoisessa Talossa, koska pyritte koko maan korkeimpaan virkaan, teillä on uskomaton tilaisuus ja pääasiallinen velvoite käsitellä se mikä on helposti perustavanlaatuisin aikamme ongelma — ongelma jolla on suuret kansallisen turvallisuuden ja käytäntöjen seuraukset.

Kunnioittaen,”

Stephen Bassett

Executive Director [3]

 

Clinton-Flag-ET-3

 

Tässä lähetyksessä alla Bassett kuvaa kuinka Hillary Clinton mainittiin hänen haastattelussaan Fox Newsin valtamedian lähetyksessä ja että hänet sidottiin tähän UFO-paljastuksen kannustukseen.

Haastettelun löytää täältä:

http://http.www.aliensthetruth.com/UFO_videos.php?ID=69

Uutisankkurien vastaukset sekä heidän Bassettin ja aiheen käsittely oli karmaisevaa, joka ihmetyttää minua että tämä on edelleen nykypäivän käytöstä. Nämä media-ankkurit joutuvat todelliseen shokkiin.

Mutta se mikä tässä on merkittävää on että tämä on mahdollisesti katastrofaalista Clintonin poliittiselle uralle. Miksei Fox News kyseenalaistanut Clintonin aloitteen ajamista? Miksemme kuulleet tästä kaikilta oikeistopoliitikoilta jotka yrittävät pilata hänen maineensa? Miksi emme kuulleet Rush Limbaughilta ja muilta radio- ja TV-hahmoilta jotka yrittävät pilkata häntä ja tuhota hänen presidenttikampanjansa? Stephen Bassettin mukaan tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on, että republikaanit ovat jo tietoisia avaruusolentojen läsnäolosta maapallolla sekä näiden läheisistä suhteista sotilashallintoon ja sotateollisuuteen. Toinen syy on, että mikäli maailman johtaja USA:n ulkopuolella julkistaa avaruusolentojen olemassaolon, on parempi varmistaa että on samalla puolella aitaa.

Kuten mainittua toisessa artikkelissa [3], joitain asioita ollaan paljastamassa jotka tulevat muuttamaan maailman. Useiden lähteiden mukaan Majestic 12 (tai MJ12) olisi äänestänyt UFO-paljastuksen puolesta. [4] Kun alkaa muodostamaan kokonaiskuvaa tämän kanssa Stephen Bassettin radioklipin perusteella käy selväksi, että yksikään poliittinen puolue ei halua että se muistetaan toisen kandidaatin mustamaalaamisesta sen avaruusolento-uskomuksiin perustuen. Miksi?

Koska sanotaanko nyt vaikka niin, että esim. Vladimir Putinin tullessa julkisuuteen avaruusolentojen läsnäolon kanssa, sinun puolueesi ei halua olla häviäjien puolella. Ja vaikka monet meistä tietävät, että todellisuudessa varjohallitus pyörittää hommaa kulisseista, meidän tulee tajuta että poliittiset puolueet (erityisesti Amerikan kakspuoluejärjestelmä) ovat täysi vitsi. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä seikkaa että jotain suurta on tapahtumassa ja Stephen Bassett väittää että asiasta järjestetään maaliskuussa 2015 kongressin kuulustelutilaisuus. Ja tämä johtaa Bassettin uuteen yritykseen päästä kongressin kuultavaksi. [6] Bassett aikoo toimittaa marraskuun 5. päivä kongressin kaikille jäsenille Citizens Hearing on Disclosure -DVD:n, joka kuvattiin keväällä 2013.

”Huhtikuun 29. päivästä toukokuun 3:n 2013 kymmentä eri valtiota edustavat tutkijat, aktiivit ja poliittiset/sotilaalliset todistajat todistivat Washington DC:ssa kuudelle USA:n kongressin entiselle jäsenelle tapahtumista ja todisteista jotka viittaavat maan ulkopuolisen elämän läsnäoloon ja kommunikaatioon ihmisrodun kanssa.

The Citizen Hearing on Disclosure oli ennennäkemätön kokonsa, laajuutensa ja entisten kongressin jäsenten mukanaolon suhteen. Yli 30 tuntia todistuksia yli 40 todistajalta yli viiden päivän aikana. Tapahtuma oli kerralla eniten koskaan todisteita maapallon ulkopuolisesta elämästä tarjonnut tilaisuus mitä on pidetty. [7]

 

Case_Image-3Index

Joten nyt Bassett tarvitsee kongressin jäseniä kuuntelemaan näitä uskomattomia todistuksia.

PRG:n rekisteröity lobbaaja Stephen Bassett aikoo viedä Citizen Hearing on Disclosuren Valkoiseen Taloon ja painostaa kongressia välittömästi kuulemaan sotilas/virkamies/poliittisten todistajien valaehtoisiatodistuksia. Jos nämä kuulemiset tapahtuvat, asian salailu ei kestäne edes 60:a päivää. [8]

Tässä lisää kongressin kuulemisaloitteesta:

“The Citizen Hearing on Disclosure (CHD) oli suurmenestys. Me toimme yli 40 tutkijaa ja sotilas/virkamies/poliittista todistajaa National Press Clubille Washintoniin todistamaan yli 30 tunnin ajan yli 5 päivää kestävässä tilaisuudessa 6:n entisen kongressin jäsenen eteen koskien tapahtumia ja todisteita vuodesta 1947 asti tapahtuneista maapallon ulkopuoliseen elämään liittyvistä ilmiöistä.

Miksi tämä voi toimia

Ensinnäkin tämä aloite ei olisi mahdollinen ilman CHD:n nauhoitefilmiä. Me aiomme lähettää yli 5000 DVD:tä 535:n kongressiedustajan toimistoihin. Nämä DVD:t kuvaavat kuulemisia joita kongressin tulisi pitää ja tarjoavat häivähdyksen siitä mitä odottaa. Tämä muuttaa kaiken.

Jos kongressikuulemiset pidetään Valkoisessa Talossa, me olemme aika varmoja että istuvat jäsenet niissä komiteoissa tulevat käymään läpi saman muutoksen kuin CHD-komitea. Asian salailu ei kestä edes 60:a päivää. Tämän takia eräät henkilöt kongressissa ovat estäneet kaikki yrityksemme päästä sellaisiin kuulemisiin vuodesta 1968, ja niitä on ollut monia.

Viestimme kongressille on yksinkertainen ja suora. Kannatuslukunne ovat historiallisen matalat. Luottamus hallitukseen on romahtanut. Kaikki tämä voitaisiin kääntää ympäri muutamassa kuukaudessa koska maailman tärkein kysymys tänä päivänä on teidän ratkaistavissa. Ainoa mitä teidän tulee tehdä on kutsua todistajat ja kuunnella.Nyt ei ole vuosi 1968. Paljastuksella on ollut ja tulee aina olemaan ystäviä kongressissa, mutta heidät on eristetty ilman että heillä on perustusta mihin tukeutua. CHD tarjoaa sellaisen perustuksen.

Aikataulu

Aloite alkaa 10:n DVD:n CHD-paketin lähettämisellä jokaiselle 113. kongressin jäsenelle. Se tulee olemaan ensimmäinen päivä. Tämänhetkinen tavoitepäivämäärä DVD-lähetykselle, joka saattaa muuttua, on joulukuu 2014.

1. päivä

Usean DVD:n CHD-paketti lähetetään kaikille 535:lle kongressin jäsenelle, jonka mukana on potentiaalisten todistajien allekirjoittama kirje, jolla pyydetään jäsenen tapaamista Stephen Bassettin kanssa, keskustelua CHD:sta ja välitöntä kuulemista senaatin ja alahuoneen kanssa. Lähetykseen ja turvatarkastuksiin mennee noin pari viikkoa.

1. – 14. päivä

Lehdistötiedotetta ja medianäkyvyyttä käytetään hyväksi tiedottamaan lähetyistä DVD:stä.

14. päivä

Pyyntö lähtee sähköpostilla, verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta kaikille ET-totuusaktiiveille jotta he lähettäisivät sähköpostia, postia tai fakseja kolmelle kongressiedustajalle pyytääkseen katsomaan läpi CHD-materiaalin ja tapaamaan Stephen Bassettin kanssa keskustellakseen kuulemisen tarpeesta.  Paradigm Research Groupin faksi Washingtonin verkkosivulle helpottaa email/faksi/kirjekampanjan järjestämistä.

18. päivä

Aloitamme kongressiedustajien kontaktoimisen virallisten tapaamisten tiimoilta. Excel-taulukko pitää kirjaa siitä kuka suostuu ja kuka hylkää pyynnön.

20. päivä

Annamme Valkoiselle Talolle uuden adressin ”We the People” jolla kutsumme presidenttiä pyytämään parlamentin alahuoneen oppositiojohtajaa ja senaatin hallituspuolueen johtajaa aloittamaan kongressikuulemiset sopivissa komiteoissa. Tämä adressi pidetään Valkoisen Talon verkkosivuilla 30 päivän ajan jolloin kongressikontakteihin otetaan yhteyttä.

25. päivä

Entisten kongressiedustajien ja muiden tunnettujen henkilöiden allekirjoittamat kirjeet lähetetään valituille komiteoiden puheenjohtajille prosessin edistämiseksi kun 25 päivää on kulunut.

30. päivä

Sähköpostilla, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa esitetään pyyntö kaikille ET-totuusaktivisteille jotta he lähettäisivät sähköpostia, postia ja faksia kaikille kieltäytyneille kongressin jäsenille jotta he harkitsisivat päätöstään uudelleen.

30+. päivä

Tapaamisia senaatin ja alahuoneen edustajien kesken järjestellään kunnes komiteat järjestävät kuulemiset niille todistajille jotka ovat valmiita todistamaan.” [9]

Nöyrimmät kiitoksemme Stephenille ja hänen aloitteelleen salailun lopettamiseksi. Harkitsethan lahjoittamista hänen uljaan tekonsa tukemiseksi täällä: http://www.paradigmresearchgroup.org/

Vaikka monet täällä ovatkin tietoisia toisista maailmoista saapuneiden olentojen läsnäolosta, ne jotka ovat täysin sokeita ja eivät usko mihinkään joutuvat massiiviseen shokkiin ja maailmamme ei tule olemaan enää sama. Kannattaa lukea artikkeli paljastuksen vaikutuksista maailmaamme. [10]

Tässä on linkki Cosmic Vision Newsin lokakuun 24. päivän lähetykseen, jonka kuuntelemista vahvasti suositellaan. Stephen Bassettin osuus on välillä 37:21 – 48:17 jos aikasi on rajoitettu, mutta koko lähetyksen kuuntelemista suositellaan.

Klikkaa kuunnellaksesi podcastia

 

Tässä on linkki videoon:

http://ufocontact.com/disclosure-tweet-storm-instructions/

 

On aika herätä ja lopettaa salailu!

 

Namaste

 

 

Vitteet:

[1] http://www.cosmicvisionnews.com/blog/item/150-cvn-24oct14

[2] http://www.paradigmresearchgroup.org/Rockefeller_Initiative_Documents.htm

[3] http://www.paradigmresearchgroup.org/Open_Letter_Clinton-Hillary.htm

[4] http://jdresonation.com/disclosure-is-now-underway/

[5] http://www.veteranstoday.com/2014/09/30/alien-agenda-vi-the-worm-has-turned/

[6] http://www.paradigmresearchgroup.org/Update8-4-14.htm

[7] http://www.citizenhearing.org/

[8] http://www.paradigmresearchgroup.org/

[9] http://www.citizenhearing.org/chdcampaignnew.html

[10] http://jdresonation.com/the-future-after-disclosure-ad/

 

Artikkelin julkaissut New Earth Media.