Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

Tuntematon violetti hehku Utahin taivaalla

Violetteja valoja näkyy taivaalla yhä useammin eikä kukaan tiedä mistä ne ovat peräisin.

Tällä kertaa mystistä hehkua on kuvattu Utahin taivaalla tammikuun 15. päivänä 2019.

Jotkut ovat ehdottaneet, että tämä valo olisi peräisin LEDejä käyttävästä kasvien kasvattamosta, jossa käytettäisiin tuon väristä valoa, mutta on todennäköisempää että ilmakehässämme on jotain jota ei voida selittää.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

Salamaniskun kokenut nainen kertoo tuonpuoleisesta

Kun Elizabeth Krohn oli menossa Houstonin synagogaan hänen isoisänsä hautajaisseremoniaan, hän ei olisi uskonut alkuunkaan että hänen elämänsä muuttuisi lopullisesti.

Hänen ajaessaan hieno sää muuttui kaatosateeksi ja pian salamoi ja ukkosti toden teolla.

Hän pääsi perille synagogaan, hänen poikansa kanssa, lähti tulemaan autolta rakennukselle.

Silloin salama iski häneen.

Elizabeth näki itsensä makaamassa asfaltilla hänen leijaillessaan kohti elävää, toispuoleista puutarhaa, jossa vallitsi ehdottoman rakkauden ja hyväntahtoisuuden henki.

Hän tunsi itsensä kommunikoivan henkisen olennon kanssa, vaikka hänen ajantajunsa olikin poissa.

Hänelle annettiin valinta palata takaisin maalliseen elämään, tai jäädä toispuoleiseen paratiisiin.

Kun hänelle kerrrottiin, että jos hän menisi takaisin hän saisi kolmanneen lapsen — tyttären joka oli jo valinnut hänet ja hänen miehensä vanhemmikseen — hän palasi takaisin kehoonsa ajalliseen maailmaan.

Sitten kaikki muuttui vieläkin omituisemmaksi.

Salamaniskun jälkeen hänen elämänsä muuttui ikuisesti. Hän alkoi nähdä unia tulevaisuuden tapahtumista, sai synestesian, alkoi nähdä auroja, ja joskus hänellä oli tunne siitä että kiinteät esineet säteilivät elämänvoimaa.

Hän myös synnytti tyttären.

  

Kaikkinäkevä Horuksen silmä ilmaantuu Phoenixin taivaalle

Erittäin omituinen pilvimuodostelma valokuvattiin läntisessä Phoenixissa, Arizonan osavaltiossa marraskuun 2. päivänä 2018. Muodostelma esittää ”Horuksen silmää”.

Kaikkinäkevä silmä on ilmaantunut taivaalle aiemminkin.

Horuksen silmä on muinainen egyptiläinen suojeluksen, kuningasvallan ja terveyden symboli.

Silmän henkilöitymä on jumalatar Wadjet, kun taas Horus kuvattiin haukkana, todennäköisimmin keltapäähaukkana tai muuttohaukkana; hänen oikea silmänsä assosioitiin auringonjumala Ra:n.

Voiko tämä olla merkki vai onko kyseessä vain mielikuvituksemme?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

Mystistä huminaa Ruotsissa

Hämmentävässä videopätkässä Ruotsista kuuluu mystistä huminaa, jonka on sanottu kaikuneen ilmassa huikeat 45 minuuttia. Kuumottava pätkä on kuvattu viime vuoden joulukuussa.

Silminnäkijän mukaan hän havaitsi omituisen äänen ollessaan Pohjois-Ruotsissa lumihuippuisten vuorten läheisyydessä. Hän sanoo huminan olleen jatkuvaa ja tuntuvan värähtelevän ilmassa.

Vaikka silminnäkijä oli varma, että ääni tulee taivaasta, hän ei kyennyt siltikän oikein kunnolla määrittämään äänen lähdessä tai sitä mistä suunnasta se tuli.

Hän myös huomautti, että paikka jossa hän vieraili on ”normaalisti äärimmäisen hiljainen”, mikä teki oudosta huminasta vieläkin mystisempää. Lopulta lähes tunnin päästä ääni vaimeni, ihan kuin se olisi ”liikkunut jonnekin muualle”.

Silminnäkijän kuulema ääni voi liittyä suurempaan mystiseen huminaan, jota on raportoitu eri puolilla maailmaa viime vuosina.

Coast to Coast AM: mukaan, teoriat siitä mikä saa aikaan tämän ovat kaikkea salaliitoista luonnonilmiöihin, salaisia aseita, UFOja, Maapallon magneettikenttiä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Saturnukselta ammutaan laser-säteita avaruuteen

Paula Gilley on tarkkaillut taivaita jo pitkään anomalioiden varalta. Sen lisäksi hän tarkkailee Kuuta, Aurinkoa ja muita planeettoja teleskoopillaan.

Syyskuun 11. päivänä 2018 kello 18.59, monitoroidessaan Saturnusta, Paula näki jotain jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Nauhoitteessa näkyy laser-säteitä jotka ammutaan Saturnuksesta.

Paula: “Käänsin kontrastia ja saturaatiota suuremmalle. Olen nähnyt monen muotoisia pikseleitä, neliskulmaisia ja niin edelleen, mutta en ole koskaan nähnyt lasersäde-pikseleitä?”

“Se on uutta!”

Kiinnostavan ensimmäisen videon lisäksi, jossa näkyy laser-säteet tulevan Saturnukselta, kohdassa 2.57, toinen lyhyt video alla selkeästi näyttää useita laser-säteitä tai energia-aaltoja ammuttavan Saturnukselta avaruuteen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Harmaa haamu haahuilee hurrikaanin aikaan Etelä-Carolinassa

Etelä-Carolinan kummitustarustoissa Gray Man on kummitus, joka on raportoitu nähdyn Pawleys Islandin rannikolla. Se varoittaa asukkaita vakavista myrskyistä ja hurrikaaneista.

Vaikka legendasta on monia variaatioita, suurin osa sanoo Gray Manin nähdyn ensi kerran vuonna 1822, kolme vuotta ennen kaupungin muuttumista korporaatioksi.

Viimeisin havainto Gray Manista oli hurrikaani Florencen aikaan, ja tuolloin sen havaitsivat paranormaalitutkijat Jim ja Bille McClency livelähetyksessä. Katso heidän analyysinsa  täältä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Orbi New Jerseyssä

Silminnäkijä kertoo: Aurinkoisena päivänä Middlesexin piirikunnassa New Jerseyssä elokuussa 2018 se näytti kuin kotelolta joka ajelehti ilmassa. Se oli materiaa, ei valoa. Se oli valkoinen auringonvalossa.

Pinta näytti sileältä, se ajelehti minua kohti ja sitten pois. Luulin että olin tulossa hulluksi, sitten se palasi kohti minua, pysähtyi ja meni pois.

Ei ole ideaa siitä mikä se voi olla. Ehkä hyönteinen, jonkinlainen untuva tai höyhen kukista tai puista. Tai ehkä henkinen orbi tai sitten älykäs elämänmuoto?

Haamu hyppää katolta ja kävelee pois!

Elokuun 12. päivänä 2018 turvakamera tallensi varjohenkilön, joka juoksee katon yli maatalolla Ohiossa, hyppää sieltä ja kävelee pois puutarhaan kentän toisella puolella.

Varjohahamo on havainto varjosta joka on elävä, humanoidin muotoinen hahmo, henki tai muu olento.

Olipa sitten varjo tai ei, se on selkeästi jotain joka ei ole tästä maailmasta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Olento metsässä Gaspésiessa, Kanadassa

Heinäkuun 29, 2018 filmattiin omituinen olento tienposkessa Gaspésiessa, Québecissa Kanadassa.

Audrée Tanguay Fréchette, joka filmasi olennon, sanoo: kuvasin hirveä tienposkessa Gaspésiessa, Québecissa. Katsoin videota ja näin tämän omituisen muodon vasemmalla. Voiko joku kertoa minulle mikä se on?

Olento yhtäkkiä tulee vasemmalta, sitten piiloutuu puun taakse ja tarkkailee hirveä. Se näyttää siltä kuin se haluaisi hyökätä hirven päälle sen astuessa kohti, mutta sitten olento piiloutuu taas puun taakse.

Tämä muistuttaa vuoden 2010 tarinaa metsästäjästä Baton Rougen lähellä, joka sanoi löytäneensä omituisen kuvan (yllä) hänen hirvikamerastaan Louisianan metsässä keskellä yötä, joka muistuttaa paljon tätä olentoa.

Mistä nämä olennot ovat peräisin?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Yötaivas muuttui päiväksi Siperiassa

Mitään virallista selitystä Jakutian pimeydelle ei ole annettu, vaikkakin salaliittoteoriat liittyen UFOihin, asetestauksiin, meteoriitteihin ja tulipalojen saasteisiin ovatkin valloillaan.

Kaukaisessa Eveno-Bytantaiskyssa, Zhiganskyssa, ja Verkhozanskyssa Siperiassa päivä muuttui täydelliseksi pimeydeksi lähes kolmen tunnin ajaksi perjantaina heinäkuun 20. päivänä 2018.

kuva: Siberiantimes

Vaikka tähän aikaan vuodesta tulisi olla alueella 24 tuntia valoa, Italian valtion kokoinen alue muuttui mystisen ilmiön seurauksena pimeäksi kolmen tunnin ajaksi.

”Kukaan ei halunnut olla kadulla koska se tuntui siltä kuin jotain raskasta olisi ilmassa ja se painoi rintakehää”, sanoi eräs asukas.

Aluksi se näytti siltä kuin ukkosmyrsky olisi ollut tulossa, taivas muuttui tummaksi, pimeämmäksi ja pimeämmäksi, mutta sitten yhtäkkiä pimeys jollaista emme olleet koskaan nähneet sai kellertävän sävyn, se oli erittäin epätavallista, sanoi toinen asukas.

kuva: Siberiantimes

Viranomaiset olivat epäileväisiä teoriasta, jonka mukaan savu nousisi tulipaloista toisilla alueilla tai että paksu hämärä olisi tukkinut auringonvalon. Viranomaisten mukaan ei olisi ollut mitään pölyä, raportoi Siberiantime.

kuva: Siberiantimes
Verkhoyanskin kaupungin pormestari Yevgeny Potapov sanoi, että aurinko ei näkynyt hänen alueellaan, mutta että jotain omituista tapahtui tuona päivänä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot