Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

Kaikkinäkevä Silmä ilmestyy Leedsin ylle

Aavemainen pilvi ilmaantui Leedsin ylle Britannian Yorkshiressa. Se muodosti täydellisen silmän muodon, silmäluomineen kaikkineen.

Graham Telford, laitosjohtaja, joka havaitsi pilven huhtikuun 3. päivänä 2017 jakoi uskomattoman kuvan kanssatarkkailijoille ja kertoi uutislehti Metrolle:  ”En ole koskaan nähnyt mitään tällasta ennen, pilvi näyttää tasan tarkkaan kuin kaikkinäkevältä silmältä, se oli huikeaa.”

Kuva: Graham Telford – Mercury Press.

Me olemme kaikki kuulleet Kaikkinäkevästä Silmästä.

Jotkut sen sanovan olevan Kaitselmuksen silmä joka on symboli, jossa näkyy useasti silmä ja sen ympärillä loisto ja monesti se on kolmion sisällä. Se esittää Jumalan silmää joka vahtii ihmiskuntaa (tai jumalallista kaitselmusta).

Kaikkinäkevän silmän symboli voidaan johtaa egyptiläiseen mytologiaan. Alueilla jossa Pahan Silmän myytti esiintyy, kaikkinäkevä silmä on yksi monista muodoista joissa heijastavaa silmä-taikakalua on käytetty ajamaan pois pahoja henkiä, sekä suojelemaan vaaroilta.

Toiset kutsuvat sitä Horuksen Kaikkinäkeväksi Silmäksi, egyptiläisen auringonjumalan mukaan.

Horus oli taivaan jumala ja Osiriksen, luojan (jonka oma syntymä johtui Ogdoadista), poika. Horus kuvataan haukkana tai haukanpäisenä ihmisenä, josta Horuksen nimi johtuu.

Modernina aikana kaikkinäkevä silmä on näkyvimmin tullut esiin vapaamuurariudessa, kun taas huomattavimmat silmän kuvaukset löytyvät USA:n Suuresta Sinetistä, joka löytyy USA:n yhden dollarin setelistä.

Muinaisen myytin mukaan kaikkinäkevä silmä tarkoittaa kuoleman ja ylösnousemuksen metaforaa sielun matkalla fyysisen todellisuuden peleissä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Osoittako vuoden 2017 viljakuvio 5000 vuotta vanhaan Cochnon kiveen?

Vuoden 2017 ensimmäinen viljakuvio on löydetty  Cherhill White Horse and Landsdowne -monumentin lähistöltä, Wiltshiren rypsipellosta. Viljakuvio on melkein sata metriä pitkä. Havainto tästä on tehty huhtikuun 16. päivänä 2017.

Ehkä viljakuvio on symbolinen viittaus tulevaan kosmiseen tapahtumaan? Elokuun 21. päivänä 2017 kun maapallo, kuu ja Venus ovat kaikki samassa linjassa ja tuolloin on auringonpimennys samana päivänä.

Se mikä symboissa on huomionarvoista, on että sama symboli löytyy 5000 vuotta vanhasta Cochnon kivestä West Dunbartonshiressa, Skotlannissa, joka tutkijoiden mukaan esittää muinaista kosmista karttaa.

Viimeisin viljakuviosymboli ei ole ensimmäinen joka vastaa Cochnon kiven kuvioita. Aikaisemmin muita astronomisesti tulkittavissa olevia symboleja on löydetty viljakuvioista, jotka vastaavat muinaisia Cochnon kiven kuvioita.

Onko mahdollista, että vastaus viljakuvion symboleihin on löydettävissä Cochnon kivestä?

Blogger Tricks

Opiskelija katosi jättäen jälkeensä kryptattuja kirjoja

Psykologian opiskelija Bruno Borgesin mystinen katoaminen on lyönyt läpi yleisön tietoisuuteen. Bruno asui Rio Brancon kaupungissa luoteis-Brasiliassa.

24-vuotias opiskelija oli erittäin kiinnostunut UFOista ja avaruusolennoista. Hän katosi maaliskuun 27. päivänä 2017, jättäen jälkeensä makuuhuoneen täynnä omituisia kirjoituksia.

Huoneen seinät ja lattia olivat täynnä tuhansia sanoja salattua tekstiä ja omituisia kuvioita. Kirjahyllyt olivat myös täynnä käsin kirjoitettuja kirjoituksia, joissa kansiin oli pantu isoja roomalaisia numeroita.

Sen lisäksi että Bruno jätti jälkeensä omituisen omakuvan jossa hän poseeraa avaruusolentojen kanssa, jälkeen jäi myös suuri filosofi Giordano Brunon patsas. Giordano tunnetaan universumin äärettömyyden teoriastaan. Filosofi oli eräs ensimmäisiä ajattelijoita jotka ennustivat maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolon.

Brunon vanhemmat kertoivat G1.Globelle että heidän poikansa katoaminen huomattiin ensimmäiseksi kun hänen isänsä astui hänen huoneeseen, joka oli aina lukittu, ja hän näki mitä poikansa oli luonut. Sitten hän tajusi että Bruno oli kadonnut.

Hänen äitinsä mukaan Borger aloitti työnsä vuonna 2013 ja alkoi työskennellä sen parissa intensiivisesti seuraavan vuoden ajan. “Hän sanoi minulle kirjoittavansa 14 kirjaa jotka muuttaisivat ihmiskunnan hyvällä tavalla”, äiti sanoo.

Brunon mystinen katoaminen on saanut kansan huomion. Monet uskovat hänen tulleen avaruusolentojen abduktoimaksi.

Tapausta analysoitaessa on joitain kohtia joiden uskotaan liittyvän hänen katoamiseensa. Katoamisella on jotain tekemistä reinkarnaation tai aikamatkailun kanssa.

Italialaisen Giordano Brunon patsas oli fyysisesti Brunon näköinen, raportoi RT. Molemmilla oli sama nimi ”Bruno” joka tarkoittaa ”suojausta”.

Se että hän kirjoitti kaiken tekstin roomalaisilla symboleilla voi tarkoittaa Giordanon reinkarnaatiota.

Kun Bruno jätti kotinsa, hän ei ottanut mitään mukaansa ja hänen puhelimensa oli pois päältä kun hänen vanhemmat yrittivät soittaa hänelle. Tämä voi merkitä sitä, että hän oli saanut työnsä päätökseen ja matkasi takaisin ajassa.

Oliko Bruno Borges Giordano Brunon reinkarnaatio, joka oli lähetetty tulevaisuuteen ajassa täyttämään tehtävänsä paljastaa salainen tieto niin että se muuttaisi ihmiskuntaa hyvällä tapaa?

Tutkija  Fabrizzio Sobreira, joka johtaa tapauksen tutkintaa, sanoo tapauksen luottamuksellisuuden olevan viite siitä, että Bruno Borgesin alias Giordano Brunon työ todellakin pitää sisällään tärkeää tietoa, joka mahdollisesti pysyy kansalta salassa.

 

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Salainen tukikohta ja pyramidinkaltaisia rakennuksia Etelänapamantereella

Olemme nähneet menneisyydessä aaltoanomalioita. Kaikkein viimeisin tulee tällä hetkellä Etelänapamantereelta.

Meidän tarvitsee vain tarkastella MIMIC:n karttoja jotka jättävät navat huomiotta, ja jos piirrät suoran kohti Antarktista, sen kulkema reitti leikkaa mystisen Princess Elisabeth -tukikohdan Utsteinen Nunatak:ssa Queen Maud Land:ssa. Koordinaatit: 71.949960°S 23.347503°E

Tukikohta sijaitsee pyramidinkaltaisen rakennuksen pohjalla, mukanaan neljä nelikulmaista esinettä, jotka osittain ovat hautautuneet lumeen noin 2,5 kilometrin päässä tukikohdasta.

Allaolevalla videolla Dahboo777 antaa lisää yksityiskohtia omituisesta anomaliasta. Yksi asia on kuitenkin varmaa, jokin luo anomalian Etelänapamantereelle, jokin ampuu sen sieltä Tyynelle valtamerelle.

 

Massiivinen SILMÄ taivaalla pelotteli venäläisen kaupungin asukkaita

Omituinen hehkuva silmä Tseljabinskin taivaalla pelästytti kaupungin asukkaat aikaisin torstaiaamuna maaliskuun 30. päivänä 2017.

Hämmästyneen asukkaan kuvaamalla videolla kuumottava ihmissilmän muoto tuntuu hengailevan taivaalla kirkkaan valon vilkkuessa.

Epäeilemättä tulee olemaan selityksiä ilmiölle, mutta viranomaiset eivät vielä ole selvittäneet hehkuvan valon mysteeriä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun miljoonakaupungin taivaalla näkyy omituisuuksia. Helmikuussa 2013 20-metrinen meteori räjähti Tseljabinskin oblastin yllä, mikä sai aikaan kirkkaan välähdyksen ja voimakkaan paineaallon. Noin 1500 ihmistä etsiytyi sairaanhoitoon tapauksen jälkeen.

 

Blogger Tricks

”Jumalan käsi” Arizonassa auringonlaskun aikaan

Havaintopäivämäärä: maaliskuu 2017
Havaintopaikka: Arizona, USA

Tämä kuva auringonlaskusta näyttää jättiläismäiseltä kädeltä joka tavoittelee yläilmoja. Se on helppo ottaa merkkinä, sillä ojennettu käsi on usein merkki avunannosta toisille… rakkauden, välittämisen ja ystävyyden merkki.

Koska enkelien ja joidenkin avaruusolentojen kyvyt ovat yhtäläiset, tästä voidaan päätellä että yksi voi olla toinen, mutta tämä merkki on tarkoitettu jollekin tuolla jossain. Sillä on tarkoituksensa.

Hieno löytö Youtube-käyttäjältä MrMBB333.

Scott C. Waring

15 ympyrää ilmestyy maanpintaan Argentiinassa

Havaintopäivämäärä: maaliskuu 2017
Havaintopaikka: Carmen De Areco, Argentiina

Tällä viikolla Argentiinassa omituiset renkaat ilmestyivät ruohokentälle, jokainen niistä saman kokoisia, saman levyisiä. He keskustelevat mahdollisuuksista ja siitä miten omituiset renkaat ovat kaikki voineet ilmaantua sinne. Renkaat ilmaantuivat yksitellen, kaikki 15 kappaletta.

Renkaat näyttävät syviltä ja maahan piirtyneiltä niinkuin ne olisivat säteilyn aikaansaamia. Toivon että he olisivat käyttäneet Geiger-mittaria mittaamaan säteilyn alueelta. Tämä saattaa olla UFOn laskeutumispaikka, alus joka useasti ohittaa alueen ja jättää joka kerta maahan aluksen pohjan muotoisen merkin.

Scott C. Waring

Artikkelin julkaissut

Tiedemies: Ne ovat todellisia ja sisältävät piilotettuja viestejä

Se kaikki alkoi UFO-havainnosta.

Tohtori Horace Drew, 61, oli vain 10-vuotias kun hän väitti nähneensä tunnistamattoman, hopeisen ja ikkunattoman aluksen leijailevan taivaalla hänen lähiökotinsa yllä Floridan Jacksonvillessa. Tämä kohtaaminen kesti vain hetkiä, mutta jätti elinikäisen viehtymyksen avaruusolentoihin.

“Näin UFOn, joten tiesin niiden olevan todellisia jo nuoressa iässä” Tri Drew kertoi news.com.au:lle.

Tiedemies, jolla on tohtorintutkinto kemiasta Kalifornian teknillisestä korkeakoulusta ja joka on työskennellyt CSIROlle molekyylibiologina, on tutkinut viljakuvioita ja avaruusolentoja jo 20 vuotta. Tri Drew muutti Australiaan 1980-luvulla mutta suurin osa hänen työstään on tapahtunut merten takana, lähinnä Euroopassa.

“Ne ovat varsin harvinaisia Australiassa,” hän sanoo.

Hän, muutaman muun salaliittoteoreetikon kanssa, uskoo viljakuvioiden olevan avaruusolentojen tai ihmis-aikamatkaajien työtä. Skeptikot sanovat niiden olevan todennäköisesti ihmisen tekemiä.

Viljakuvio määritellään tyypillisesti olevan vehnän varsia jotka ovat laonneet ympyrän tai monimutkaisemman kuvion muotoon. Ne ilmenevät yleensä kehittyvissä länsimaisissa tai maallistuneissa maissa, mukaanlukien Japanissa.

Monien viljakuvioiden syy on tuntematon huolimatta useista luonnollisista ja epätavallisista selityksistä. Jotkut viljakuviot on osoitettu väärennöksiksi.

Mutta Tri Drewin mukaan useat ovat ihan oikeita ja pitävät sisällään pulmia jotka voidaan ratkoa ja linkittää aikamatkailuun tai maapallon ulkopuoliseen elämään.

Hän sanoi news.com.au:lle että hän oli vieraillut noin ”parinkymmenen viljakuvion” luona ympäri maapalloa uransa aikana. Tyypillisesti ne ovat olleet 50-500 metriä pituudeltaan, hän sanoo.

”Viimeisen 20 vuoden ajan olen tutkinut UFOja ja viljakuvioita. Aivan kuten muut valtavirran tieteilijät tutkivat tavallisempia aiheita”, tri Drew kertoi vierailleen maaliskuussa UFO & Paranormal Research Society of Australia:n (UFO-PRSA) seminaarissa Sydneyssa.

”Tämä on johtanut ainakin yhteen suureen läpimurtoon kehittyneemmän binäärikoodin etsinnässä kuin mitä tietokoneemme nykyään käyttävät.”

Tri Drew väittää avaruusolentojen tai ihmis-aikamatkaajien jättäneen viljakuvioita maapallolle viesteiksi ”meille tai heille itselleen”.


Miksi viljakuvioita on olemassa?

Tri Drew sanoi olleensa yksi kourallisesta tiedemiehiä koko maailmassa jotka ovat työskennelleet viljakuvioiden viestien dekoodaamiseksi.

Hänen mukaansa jotkut viljakuvioista tarjoavat yleisiä kuvauksia tulevaisuudesta.

“Jotkut viljakuviot näyttävät skemaattisia kuvia tulevaisuuden astronomisista tai ihmistapahtumista”, hän sanoi.

Hän kertoi yhden dekoodatun viestin sanovan: ”Paljon tuskaa mutta silti aikaa. Usko. Tuolla on hyvää”; ”Varo väärien lahjojen kantajia ja heidän rikottuja lupauksiaan”; ”Me vastustamme huijausta. Kanava sulkeutuu”.

Tri Drew on kehittänyt ainakin kaksi teoriaa kuvioiden tarkoitukselle lukemalla niiden ”kehittynyttä binäärikoodia”.

”Yksi teoria on että ne yrittävät tehdä itseään tutuksi meille rauhanomaisesti, kuten me teemme käyttäen kuplia ja delfiinejä”, hän sanoo.

“Kun ihmiset haluavat puhua delfiineille, me panemme pieniä kuplaympyröitä mereen generaattorin kanssa. Me katselemme delfiinien tuloa ja leikimme, ja me tutkimme niitä.”

”Tätä kutsutaan delfiinikommunikaatioprojektiksi.”

Dynamiikka ihmisten ja valaiden sekä delfiinien välisessä interaktiossa oli todennäköisesti verrattavissa siihen kuinka avaruusolennot kommunikoivat kanssamme.

“Barack tai Trump ei koskaan ole sanonut delfiinille: ’viekää minut johtajanne luo, haluan solmia kanssanne sopimuksen'”, hän sanoo.

”Ja avaruusolennot eivät ole kiinnostuneet tekemään kanssamme sopimuksia.”

”Ne ovat meitä edellä niinkuin me olemme delfiinejä ja valaita edellä.”

Hänen toinen teoria viesteistä on että ne ”eivät ole tarkoitettu edes meille”.

Tri Drew sanoi ihmis-aikamatkaajien kaukaisesta tulevaisuudesta luovan viljakuvioita suunnannäyttäjiksi, auttaen meitä ohjaamaan ”niiden kaukaisessa menneisyydessä joka on meidän nykyisyyttäme”.

“On varmasti ihmisolentoja jotka elävät noin 5000 vuoden päässä joilla on aikamatkustuskyky”, hän sanoi.

“Ne tulevat takaisin ja lentelevät ympäri maapalloa.”

“Ne tuntuvat sanovat ’tämä on se päivä’ ja merkitsevän sen.”

“Joten ongela on että me emme tiedä aika-avaruuden fysiikasta tarpeeksi ymmärtääksemme mitä tapahtuu. Ja se on tietomme tuolla puolen.”

”Ehkä je eivät halua meidän tietävän siitä. Se saattaa olla tarkoitettu vain niille.”

Moni tutkimusalan tekijä uskoo tähän teoriaan.


Miten ne syntyvät?

Tri Drew sanoi viljakuvioiden ilmeisesti syntyvän ”tuntemattomasta energiasta joka lämmittää viljaa”.

”Se on kuin mikroaaltoenergia mutta jotain jota maapallon tiede ei tunnista”, hän sanoo.

”Se voi kuvioida vehnää”.

“Kukaan ei näe tai kuule mitään ja siksi se on niin vaikeaa osoittaa. Jos jossain on alus, se on hiljaa, äänetön.”

Mutta hänen mielestään ei ole mitään pelättävää.

“Ei kannata pelätä”, hän sanoo.

Todellisia vaiko huijausta?

Todellisen viljakuvion ja huijauksen erottaminen toisistaan on kuin koittaisi erottaa oikeaa maalausta feikistä, Tri Drew sanoo.

“On joitain asioita joita kannattaa etsiä”.

Vilja joka on taipunut ”puoliväliin” niiden varsista, sen sijaan että se olisi kokonaan maassa, on yksi merkki paranormaalien selitysten etsijöille määrittää se onko kyseessä huijaus.

”Ei ole mahdollista absoluuttisesti todistaa sitä että viljakuvio on huijaus mutta voi antaa korkean todennäköisyyden sille”, hän sanoo.

”Jos kyseessä on huijaus, sana leviää erittäin nopeasti, ihmiset ovat tietoisia ja heitä ei huijata niin helposti.”

 

Artikkelin julkaissut News.com.au

Omituinen valonsäde Etnan yllä

Etna on aktiivinen kerrostulivuori Sisilian itärannikolla Italiassa Catanian metropolikaupungissa. Tulivuori on 10 kilometriä korkea ja sen kannan läpimitta on noin 150 kilometriä. Historialliset havainnot Etnan purkauksista menevät niinkin kauas kuin 3500 vuoden taakse historiassa.

Omituinen valonsäde Etnan yllä
Omituinen valonsäde Etnan yllä

Tulivuori on ollut erittäin aktiivinen viimeisen kolmen päivän ajan, ja se on luonut visuaalisen spektaakkelin sylkiessään laavaa, palavia kiviä ja tuhkaa ilmaan. Tämä ei ole täysin harmitonta ottaen huomioon BBC:n tiimin ja usean turistin kärsineen pieniä vammoja kun se purkautui.

Laavavirta sekoittui höyryyn ja tämä sai aikaan suuren räjähdyksen, mikä pommitti ryhmää kiehuvilla kivillä ja höyryllä. Noin kahdeksan ihmistä sai vammoja, ja jotkut evakuoitiin vuorelta. Katso video täältä.

Mutta tuntuu siltä että tulivuorella on joitain mysteerejä sillä omituinen valonsäde ilmaantui tulivuoren ylle purkauksen aikana.

Seuraavalla videolla BPearthwatch puhuu mystisestä valonsäteestä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Spiritistinen istunto meni pieleen: demonit ottivat kolumbialaiset oppilaat haltuunsa

Huhtikuun 29. päivänä 2016 sattui Perussa massiivinen demonien riivaus kun lähes 80 oppilasta Elsa Perea Floresin koulussa Tarapotossa oli pelaillut spiritismiä, mikä oli johtanut demonien väliintuloon.

Nyt samanlainen nuorten oppilaiden riivaus on käynyt Kolumbiassa helmikuussa 2017.

Noin 20 oppilasta Lloron maatalouskoulussa joutuivat ilmeisesti demonien riivaamiksi kun he olivat pelanneet spiritististä peliä kännykkäapplikaation kautta, joka ”kutsuu kuolleiden henkiä”.

Oppilaat tuotiin sairaalaan ja myöhemmin kirkkoon, ja he huusivat paholaisen vievän heidän mukanaan. Asiasta kirjoittaa DailyMail.

 

Kuinka vaarallista spiritismi on? Kuinka vaarallista on otta yhteyttä kuolleeseen henkilöön?

Raamattu ainakin kieltää Mooseksen kirjassa tämän:

5 Mooseksen 18:

Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.

10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,

11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.

12 Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.

13 Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.

Ylläoleva teksti on aika selkeä kuolleiden henkien kutsumisen suhteen.

Allaoleva video näyttää oppilaat spiritismisession jälkeen.