Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

Kaksi aurinkoa Slovakiassa

Omituinen taivasilmiö jossa näkyy kaksi aurinkoa on filmattu jälleen. Tällä kertaa ilmiö sattui Slovakiassa, Bratislavassa tammikuun 23. päivänä 2017, sekä uudestaan helmikuun 2. päivä 2017.

Toinen aurinko jatkaa silminnäkijöiden hämmentämistä ympäri maailmaa, kuten myös astronomisten observatorioiden verkkolähetyksissä, sekä NASAn omissa satelliittikuvissa. NASA väittää julkisissa lausunnoissa, että ”toista aurinkoa” ei ole olemassa ja siksi se ei ole uhka, kuitenkin he varoittavat omia työntekijöitään jotta he tekisivät valmisteluja.

”Toisen auringon” käsite viittaa usein suuriin tuntemattomiin planettaarisiin esineisiin tai kehittyneeseen tuntemattomaan planeettaan kuten Nibiruun, joka mainitaan myös historiankirjoissa.

Nibiru on akkadinkielen termi, joka tarkoittaa ”ylittämistä” tai ”siirtymäpistettä”.

Nibiru on Mardukin tähti. Marduk kosmoksen hallitsijana on tehnyt Nibirun näkyväiseksi ja asettanut sen kurssille jossa Nibiru ohittaa maapallon joka 3600:s vuosi, sallien sen älykkäiden asukkaiden olla kommunikaatiossa ihmiskunnan kanssa, niinkuin kirjoitetaan viidennessä Enûma Eliš -luomiskertomuksen laatassa.

Olipa Nibiru legendaa tai ei, raportteja ”toisesta auringosta” taivaalla tulee jatkuvasti lisää.

 

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen: musiikkia toisesta ulottuvuudesta

Vuonna 1994 tohtori Anthony Cicora koki salamaniskun ja melkein menetti henkensä. Iskun jälkeen hänellä oli ruumiistapoistumiskokemus jolloin hän sanoo nähneensä oman ruumiinsa makaamassa lattialla.

Tässä haastattelussa tohtori Cicora kuvaa sitä miltä tuntui kokea salamanisku ja sitä tunnetta kun hän näki ”valon”.

Salamaniskun ja kuolemanrajakokemuksen jälkeen hän alkoi vastaanottaa ”latauksia” musikaalisten sävelmien muodossa pianolle, jotka välitetään hänelle ”toiselta puolelta”. Hän sai tällöin inspiraation alkaa soittaa pianoa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Muotoaan muuttava olento turvakameran kuvassa

Omituinen tapaus sattui Meksikon Mexicalissa tammikuun 17. päivänä 2017 puoli kuuden jälkeen aamulla. Turvakamera kuvasi kirkkaan valon leijailemassa maan yllä. Valo näytti interdimensionaaliselta olennolta. Se alkoi tämän jälkeen leijailla pinnan yllä muotoaan muuttaen.

Videossa noin 2.07 kohdalla mies tulee kuvaan, pysähtyy, a tuntuu katselevan kirkasta valoa mutta tuntuu siltä kuin hän ei näkisi olentoa. Kohdassa 2.44 tulee muita ihmisiä kuvaan (taustan oikeanpuoleinen ruutu) ja tuntuu siltä kuin he näkisivät jotain maassa.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Steve Quayle ja ontto maapallo

Tieteen ja science fictionin yhdistyessä selvitämme suuret ihmiskokemuksen mysteerit. Jos todellakin on olemassa olentoja maapallon pinnan alla, ne eivät eläisi sulassa kivessä vaan avaruusaluksissa.

Ja mannerlaatat ovat hajoamassa — joko omien toimiensa kautta, tietäen että tietoisuuden hologrammi joka tämän todellisuuden luo on hajoamassa, joten heidän ei enää tarvitse monitoroida tätä alhaalta, tai he nousevat pintaan niiden hajotessa luonnollisesti.

Onton maapallon teoriat ovat aina pitäneet totena keskusaurinkoa, avaruusolentoja ja myyttisiä maanalaisia kaupunkeja, jotka joidenkin mukaan yhdistäisivät tieteen ja pseudotieteen mikäli ne fyysisesti löydettäisiin.

Napajäätiköt maapallon napa-alueilla sulavat kiihtyvällä tahdilla, joka paljastaa totuuden näiden mysteerien takana, sekä sen metaforisen yhteyden toisiin luomismyytteihin ihmiskunnan matkasta maapallolla.

Seuraavalla 8-minuuttisella videolla, joka on eräs Steve Quaylen tulevan filmin Hollow Earth Chronicles Episode I leikatuista kohtauksista, Steve kertoo ihmiskokemuksen mysteereistä jotka liittyvät onton maapallon teoriaan.

Antarktiksen jään sulaessa alta paljastuu UFO-tukikohta

Maapallo on käymässä läpi suuria muutoksia, näihin kuuluu myös Etelänapamanner.

Yhtäkkinen vallassaolijoiden kiinnostus Antarktista kohtaan  johtuu napajäätiköiden sulamisesta, ja tämä paljastaa kaikenlaisia muinaisia artefakteja ja asioita jotka he haluaisivat pysyvän salassa.

Käyttäen Google Earthia on mahdollista löytää jäämeren ympäröimä avoin vesialue, jossa näkyy täydellisen pyöreä rakenne Antarktiksen veden alla.

Tämä uskomaton rakennelma ei ole jotain luonnollista, vaan vedenalainen tukikohta jonka avaruusolennot tai salainen yhteiskunta on luonut salaisiin UFO-operaatioihinsa.

Vaikka he yrittävätkin pitää salaisuudet piilossa, he eivät onnistu koska luonnon prosessia ei voida pysäyttää.

Keinotekoinen rakennelma veden alla on todiste tästä!

Google Earth -koordinaatit: 74°35’39.74″S 164°54’44.56″E

Etelänapamantereen alla oleva massiivinen anomalia on avain historiaamme

”Wilkes Landin gravitaatioanomalia” löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, kun NASAn satelliitit havaitsivat gravitaation muutoksia jotka viittasivat siihen että Etelänapamantereen jääpeitteen alla on massiivinen esine.

Jotkut tutkijat uskovat että anomalia on massiivisen tappaja-asteroidin jäännökset, joka aiheutti permi-triakauden sukupuuttotapauksen. Mystisen anomalian alkuperä, joka saattaa muuttaa ymmärrystämme historiasta, on silti tuntematon.

Olen miettinyt monia erilaisia ja ehkä jopa kaukaakin haettuja mahdollisuuksia gravitaatioanomalialle, jopa sellaista vaihtoehtoa että ulkopuolelta ei ole tullut mitään vaan se on tullut maapallon sisästä.

Voisin sanoa gravitaatioanomalian olevan artifakti joka on kuulunut Nephilimeille, tai jos muinaiset olivat oikeassa ja meillä on ollut 5 tai 6 globaalia pallon tyhjäksipyyhkimistä ja gravitaatioanomalia on jäänne näistä pyyhkäisyistä. Mutta tällä hetkellä se voi olla avaruuden esine, meteori, asteroidi tai mikä tahansa joka on haudattu maahan. Se voi olla myös jokin aseen efekti joka on syntynyt vahingossa tai tarkoituksellisen hyvökkäyksen seurauksena kohti muinaista sivilisaatiota.

Koska anomalian sijaintipaikan maa-alueeseen on kohdistettu niin paljon huomiota viime aikoina, tämä Etelänapamantereen raportti MrCatilta käsittelee viimeaikaisia median kertomuksia alueelta ja yhdistää ne materiaaliin Norjan 323 kuolleesta porosta Uuden Seelannin kahteen viimeaikaiseen maanjäristykseen.

Monet muut Etelänapamannerta koskevat aiheet ovat myös mukana raportissa, mutta suuremman kuvan saamiseksi viimeikaiset raportit alueelta on tulkittava uudella tavalla jotta voitaisiin saada parempi ymmärrys siitä mikä ilmiö on kyseessä.

Metallinen ”avaruusolennon” ääni kaikuu Mariaanien haudasta

Mariaanien hauta on syvin tunnettu kohta maailman merissä. Se sijaitsee läntisellä Tyynellä valtamerellä, itään Mariaanien saarista. Syvänne on noin 2550km pitkällä alueella ja keskileveys on noin 69km. Maksimisyvyys on 10,994 metriä.

Maaliskuun 26. päivä 2012 kanadalainen elokuvaohjaaja James Cameron pilotoi syvänmeren sukellussuunnitelmaa päästä Mariaanien haudan pohjalle, ja hän saavutti meren syvimmän kohdan noin kahden tunnin laskeutumisen jälkeen. Hän toi takaisin visuaalisen kuvauksen siitä mitä hän näki haudan pohjalla, mutta siitä näkyy vain lohduttoman autio, pahaenteinen ja kuun kaltainen merenpohja.

Cameronin mukaan hän oli toivonut näkevänsä syvän meren olentoja, mutta hän ei nähnyt merenpohjassa merkkejä elämästä.

Nyt tutkijat ovat julkistaneet äänitallenteen omituisista paukeäänistä joita meren pohjalla on kuultu, jotka kestävät noin 2,5-3,5 sekuntia. Viisiosaisessa äänisarjassa kuullaan syviä huokauksia niinkin matalalla taajuudella kuin 38 hertsiä, ja korkeataajuuksinen metallinen kilahdus joka on 8000 hertsin kohdalla.

OSUn Hatfield Marine Science Centerin tiedemiehet nimesivät sen ”Tyynen valtameren Biotwangiksi”, ja he sanovat parhaan arvionsa ilmiöstä olevan aiemmin tuntematon valaan kutsuhuuto, mutta he eivät vielä voi olla varmoja, sillä monenlaisia kysymyksiä on avoinna. Asiasta raportoi Dailymail.

Mitä pohjalla sitten on?

Uudentyyppisen valaan sijaan voisiko kyse olla maapallon ulkopuolisen elämänmuodon kodista, joka sijaitsee syvällä Mariaanien haudassa? Jotain joka on meille aikaisemmin täysin tuntematonta?

Video: Oregon State Universityn tutkijat nauhoittivat tämän omituisen äänen Mariaanien haudassa. He sanovat etteivät he voi olla varmoja siitä mikä se on!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kanadan armeija tutkii mystistä napapiirillä kuuluvaa ääntä

Metsästäjät syrjäisessä Nunavutin yhteisössä ovat huolestuneita mystisestä äänestä joka vaikuttaa tulevan merenpohjasta napapiirillä.

Mystinen ääni, jota voitaisiin kuvata myös huminaksi tai piippaukseksi, on kuulunut Furyssa ja Heclan salmella, noin 120 kilometria luoteeseen Igloolikin kyläpahasesta, ja se on pelästyttänyt myös paikallisen eläimistön.

Kanadan asevoimat tekevät nyt tarvittavia toimenpiteitä tilanteen aktiiviseksi tutkimiseksi, armeijan edustaja kertoi CBC-uutisille.

 

Kummitus viisivuotiaan kuvassa

Indonesia on täynnä tarinoita yliluonnollisesta ja monet indonesialaiset, tai ihmiset jotka siellä elävät, uskovat ihmishenkien olevan totta.

Seuraava kuva on 5-vuotiaasta Delisa-tytöstä Depokin kunnassa, joka sijaitsee Jakartan reunamilla. Kuvassa näkyy nuoren teini-ikäisen kummitus joka seisoo tytön takana.

Alkuperäinen kuva vasemmalla näyttää tytön ja taustalla näkyvän kummituksen.

Delisan äiti Devi Janti, joka lähetti kuvan, väittää kivenkovaan ettei kukaan seissyt hänen takanaan kun kuva otettiin tabletilla marraskuun 4. päivänä 2016.

Ihmishenkien uskotaan tuntevan vetoa rakennuksiin tai alueisiin ja pysyvän siellä huolimatta siitä kuka alueella asuu.

Jotkut henget haluavat auttaa, ja jotkut etsivät apua, ja jotkut ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja vain pitävät ihmisten läsnäolosta koska ne uskovat edelleen olevansa elossa.

Vaikka ihmishenget normaalisti eivät seuraa ihmisiä, jotkut elossa olevat kykenevät havaitsemaan paikalla olevat henget.

Tässä tapauksessa on mahdollista, että tytär on tietoinen ihmishengestä sillä hän on puhunut vanhemmilleen useaan otteeseen siitä että on nähnyt hahmoja talossa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Jäähirviö Alaskan Chena-joessa

Alaskan maanmittauslaitoksen työntekijä Fairbanksissa tarkasteli Chena-joen jäätä keskiviikkona kun hän näki ja tallensi tämän omituisen näyn joka liikkui joessa.

Videon otsikkona on ”Chena-joen jäähirviö” ja se myöhemmin julkaistiin myös Facebookissa.

”Työntekijämme eivät tutkineet asiaa”, laitoksen edustaja kirjoitti Facebook-sivulla. ”Se on kaukana joen keskellä. Video kuvattiin toimistoltamme joka sivuaa jokea. Me emme ole varmoja siitä mikä se on. Me annamme teidän itse arvioida.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot