Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

Apokalyptisia ääniä Slovakiassa

Aavemainen ääni jonka ihmiset ovat kuulleet ympäri maailman sitten vuoden 2011 kuuluu nyt jälleen Slovakiassa, mutta tällä kertaa ääni kuulostaa erilaiselta verrattuna aiempiin vuosiin.

Ihmiset jälleen miettivät mikä voikaan olla lokakuun 15. päivänä 2016 kuullun äänen tarkoitus.

Aiemmassa artikkelissa aiheeesta  mainittiin se, että on mahdollista että äänet ovat maapallon sisäisen prosessin tulosta, kuten myös se että ne voivat liittyä siihen kun maapallon magneettinen pohjoisnapa on siirtymässä kohti päiväntasaajaa.

Vaikka jotkut ihmiset uskovat globaalin katastrofin iskevän kun navat vaihtuvat, se on tapahtunut monta kertaa aiemminkin joten ei ole niin todennäköistä että napojen liikkeellä olisi vaikutusta ihmisiin globaalisti.

Omituiset äänet voivat olla signaali avaruusolennoilta jotka yrittävät varoittaa meitä odottavasta globaalista katastrofista joka voi vaikuttaa ihmisevoluutioon. Jokatapauksessa tähän mennessä kenelläkään ei ole ollut antaa selitystä omituisille äänille, mutta on selvää että kaikki ei ole kunnossa.

Katso video ja arvioi itse.

Mies videoi lohikäärmeen Kiinassa

Mies Kiinassa filmasi tämän mystisen lentävän olennon jonka hän näki lentävän taivaalla Laosin rajan lähellä.

Monia teorioita on esitetty ilmiöstä, ja jotkut väittävät että olento on oikea lohikäärme joka kuvattiin videolle. Toiset sanovat sen todistavan siitä että pterodactyl-lentoliskoja on edelleen olemassa.

Onko kyseessä lohikäärme vai pterodactyl?

Enkelin muotoinen pilvi Etelä-Carolinassa

Kun Cory Hearon, kolmen lapsen isä, oli autossaan, hän katsoi vasemmalleen ja näki enkelin muotoisen pilvimuodostelman joka jätti hänet sanattomaksi.

Kovinkaan usein ei enkeleitä taivaalla havaita, mutta Coryn onnistui ottaa videota Facebook Liveen pari minuuttia tästä ilmiöstä.

”Katsokaa tätä pilveä taivaalla. Eikö se olekin enkeli vai mitä?”

”Tämä menee yli hilseen, se oli kaikkein uskomattomin asia jonka olen elämässäni nähnyt”, Hearon sanoi.

Hän filmasi pilven Camdenin laitamilla Etelä-Carolinassa ja livelähetystä on nyt katsottu enemmän kuin 7 miljoonaa kertaa.

 

Massiivinen sienipilvivälähdys Karibianmerellä

Syyskuun 18. päivänä 2016 Frankie Lucena Puerto Ricon Cabo Rojosta valokuvasi massiivisen aaveen Karibianmeren yllä. Sekunnin murto-osan verran taivas välähti sienen muotoisen valon ansiosta. Oscar van der Velde,  Universitat Politècnica de Catalunyan salamatutkimusryhmästä selittää mitä Lucena valokuvasi:


Kuva: Frankie Lucena.

”Tämän tapainen välähdys usein on nimeltään ’meduusa’ tai ’atomipommi’, ja se on suurin välähdystyyppi sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti”, hän sanoo. ”Se koostuu kirkkaasta halosta joka on noin 85km maapallon pinnan yläpuolella, joka ympäröi aavemaisia elementtejä ja sen pitkät lonkerot ulottuvat niinkin matalalle kuin 30km maanpinnan yläpuolelle.”

”Tämän kaltainen aave on monesti erittäin impulsiivisen salaman aikaansaama, joka liikkuu pilvestä maahan”, van der Velde sanoi spaceweatherille.

Hassu juttu tapauksessa oli, että Lucena ei havainnoinut salamaa. Sen sijaan juuri ennen tapahtumaa hän tallensi kirkkaan pistemäisen valonvälähdyksen. Lucena mietti osuiko kameraan kosmiset säteet. Toinen mahdollisuus: pistemäinen valonsäde on voinut olla pilvestä maahan osuva salama jonka edessä oli pilviä.

Jos Lucena kuvasi jotain uutta joka sai aikaan aavekuvan, ehkä tämä ei tule niin suurena yllätyksenä. Ala on suhteelllisen uusi. Vaikka aaveita on nähty ainakin vuosisata, suurin osa tiedemiehistä ei uskonut niiden olevan olemassa kuin vasta vuoden 1989 jälkeen kun niitä kuvattiin avaruussukkulan kameroilla.

Näet välähdyksen katsomalla videon.

Puolet kanadalaisista uskoo olevan todennäköistä että avaruusolennot ovat käyneet maapallolla

Jos jätetään huomiotta metsäpalot, nuorisorikollisuus, lentokoneturmat ja vallankaappaukset muissa maissa, elokuun lopulla ei ollut paljoakaan uutisoitavaa.

Ja se saattaa tehdä galluppifirmalle hallaa jos yrityksen nimi ei pysy uutisissa.

Tämä on ehkä se syy mikä sai Angus Reid Instituten julkaisemaan erään epätavallisemmista gallupeistaan.

Gallupissa kysyttiin voidaanko maapallon tiettyjä ilmiöitä selittää tieteellisesti.

Gallupin mukaan 79 prosenttia vastaajista uskoo, että älykästä elämää on ”varmasti” tai ”mahdollisesti” jossain muualla universumissa. Prosenttiosuudet ovat tasaisia kaikissa ikäryhmissä: 29% 18-54 -vuotiaista sanoo ”varmasti” ja 30% 55-vuotiaista ja vanhemmista sanoo ”varmasti”.

11% vastaajista sanoi, että avaruusolennot ovat varmasti vierailleet maapallolla. Toinen 36% sanoi että tämä oli ”todennäköisesti totta”. Vain 18% sanoi että on ”varmasti valetta” että olennot toisilta planeetoilta olisivat tulleet käymään planeetallamme. Ne, joilla oli yliopistotutkinto, olivat kaikkein todennäköisimmin skeptikkoja.

Hauska juonenkäänne esiintyi, kun gallup raportoi niistä jotka pitivät itseään Salaiset Kansiot -sarjan ”suurina faneina”. Nämä olivat kaikkein todennäköisimpiä uskomaan että avaruusolennot ovat vierailleet maapallolla. Ne jotka eivät tienneet sarjasta yhtään mitään olivat kaikkein epätodennäköisimpiä hyväksymään tätä.

Samaan aikaan 37% naisista ajatteli ”varmasti” tai ”todennäköisesti”, että ihmiset jotka kuolevat ja heillä jää selvittämättömiä asioita kesken muuttuvat kummituksiksi. Miehistä 30% ajatteli näin.

47% naisista ja 24% miehistä ajatteli olevan todennäköistä, että ihmiset kykenevät kommunikoimaan kuolleiden kanssa.

Yli 25% vastaajista sanoi että oli ”varmasti totta” tai ”todennäköisesti tota” että eläimet joiden olemassaoloa ei ole todistettu, kuten Loch Nessin hirviö tai isojalka, ovat todellisia.

 

Artikkelin julkaissut Straight.com

 

Karjansilpomisia ympäri maailman — aiheuttiko Pohjoisen porokuoleman UFO vai säteilyase?

Linda Moulton Howe raportoi UFO-havainnoista ja massiivisesta maailmanlaajuisesta eläinten silvonnasta ja katoavasta karjasta ympäri USA:ta ja suurten eläimien kadosta kuudessa maassa.

Ilmiö ei ole tunnettu kaikille, mutta kulissien takana eläinten silvontaa tapahtuu ainakin kuudessa maassa, joihin kuuluu myös kissaeläimet USA:ssa viime kuussa.

500 lehmää katoaa Ashburtonin farmilta keski-Canterburyssa Uudessa Seelannissa ja pari päivää sen jälkeen salama iskee kuoliaaksi 323 poroa eteläisessä Norjassa. Toinen isku tappoi 19 lehmää Teksasissa.

Otetaan esimerkiksi salaman tappamat porot. 323 poroa kuoli korkeaenergisen sähköpurkauksen seurauksena elokuun 27. päivänä 2016. Vaikka yksityiskohdat salamaniskusta ovat tuntemattomat, virallinen tarina tuntuu silti peittelyltä.

Nämä eläimet eivät välttämättä kuolleet salamaan. Ne saattoivat kuolla myös mikroaaltosäteilyn purkaukseen. Mahdollisesti kyseessä on ase jota on testattu, mikä voisi selittää sen miksi osalta poroista puuttui pää (räjähtivätkö ne kuumuuden aiheuttamana?) ja monet muut porot löytyivät sarvet solmussa.

Jos tiedät sen että EU on rakentamassa Pohjoismaiden alueelle viisi uutta HAARP:n tyyppistä antenniryhmää ja kaikki nämä antenniryhmät ovat Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Niiden säteet on suunniteltu osumaan toisiinsa.

Tämä uusi 50 tuhannen antennin ohjelma on nimeltään EISCAT 3D –”viidennen sukupolven tutka” ja voimme vain ihmetellä onko EISCATin kokeilut mikroaaltosäteillä saaneet aikaan nämä porojen kuolemat.

Linda Moulton Howe oli havainnut että karjaa katoaa jatkuvasti ja sitä silvotaan, mutta kukaan ei jäänyt tästä kiinni, ketään ei tutkittu, mitään jälkiä ei ollut jäänyt, ja ei ollut minkäänlaista todistusaineistoa. Vaikka viranomaiset kertovatkin Lindalle jatkuvasti epävirallisesti että nämä ovat ”avaruusolentojen” tekosia, on selvää että jotain on käynnissä.

Vaikka ei ole todisteita siitä että ”avaruusolennot” ovat syypää, on paljon mahdollista että avaruusaseita testataan karjalla. Kuten vanhempi Norjan Luonnoninstituutin tutkija (joka oli ollu paikanpäällä käymässä poroalueella) sanoi, että porot ovat ilmeisesti kuolleet kuin ”joku olisi painanut kytkimestä”.

Blogger Tricks

Salaiset psyykkisen sodankäynnin ja kaukokatselun ohjelmat

Dark Journalist syventyy kaukokatseluohjelmaan jonka CIA on rahoittanut fyysikko Russell Targin kanssa, joka perusti koko homman Stanford Research Institutessa (SRI) kollegansa fyysikko Hal Puthoffin kanssa.

He menevät syvälle salaiseen psyykkisten vakoojien maailmaan, ja keskustelevat Targin salaiseksi luokitellusta työstä uskomattoman lahjakkaiden kaukokatselijoiden kuten taiteilija Ingo Swannin, armeijan upseeri Joe McMoneaglen ja Burbankin poliisiviranomaisen Pat Pricen kanssa, joista viimeinen kuoli hieman sen jälkeen kun hän kaukokatseli UFO-tukikohtaa. Hänet oli suoraan rekrytoitu salaiseen CIA:n operaatioon. Nyt koko ohjelmaa johtanut mies kertoo kaiken!

Targ muistelee uskomattomilla yksityiskohdilla kaukokatseluohjelman kehittämistä CIA:lle, sekä kansallista turvallisuutta vaarantaneita tilanteita joissa hän ja hänen tiiminsä olivta mukana kaikkein korkeimmilla hallituksen turvallisuusluokituksilla.

Hän myös muistaa alkuvaiheen päivänsä jolloin hän oli kiinnostunut metafysiikasta, ja opiskeli vahvojen mentaalisten ihmisten kuten Helena Blavatskyn ja Edgar Caycen elämää isänsä kirjakaupassa Chicagossa.

82-vuotiaana Targ on valmis tasaamaan tilit ja paljastamaan legendaarisen ja salaisen työnsä jonka hän on tehnyt monimutkaisen kaukokatseluproseduurin kehittämiseksi.

Hän aikoo kumota monia myyttejä ja väärää tietoa aiheen ympäriltä ja selittää miksi hän käytti elämänsä SRI:n jälkeen edelleen katsellen verhon toiselle puolelle syvempään todellisuuteen.

Onko Marsin muodostelmissa ja viljakuvioissa meille viestejä?

Onko valokuviin Marsin pinnasta koodattu viesti meille sen kukkuloiden ja laaksojen muodossa? Ja onko sen samankaltaisuus Bolivian maaston kanssa yhteensattumaa?

Koodit viimeisimmässä viljakuviossa viittaavat viestiin Marsin kukkuloiden ja laaksojen tapauksessa. Ovatko ne osa ”pehmeää UFO-paljastusta”?

Timothy Alberino, uuden dokumentin nimeltä ”True Legends: The UNholy See” käsikirjoittaja, esittää näitä kysymyksiä ja visuaalista todistusaineistoa teidän tarkasteltavaksenne.

 

Alla on ilmakuvat Hampshiren Chilcomb Rangesin viljakuviosta, joka on löydetty elokuun 3. päivänä 2016. Se on monen muun muodon läheisyydessä jotka on löydetty tänä vuonna ja siitä näkyy epätavallisia design-ominaisuuksia. Pätkä on filmattu Dji Phantom 4 -dronella.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Häikäisevää drone-kuvaa viljakuviosta

Tämä häikäisevä ilmakuvamateriaali on kuvattu dronesta. Siinä näkyy viljakuvio joka ilmaantui pellolle Anstyssa lähellä Salisburya, Britannian Wiltshiressa. Se löydettiin elokuun 12. päivä 2016.

Kuva: MrGiro – Crop Circle Connector.

Useat symbolit ympyrässä kuvaavat elämänkukkaa, ja 19 ympyrää joiden päällä on 36 kaarta muodostavat kuusikulmion, samanlaisia mystisiä symboleja on löytynyt muinaisista kulttuureista.

Entäpä sitten ulommat kuviot/symbolit? Mikä voisi olla näiden merkitys? Onko se viittaus elämänkukkaan? Saatko selvää symboleista? Kerro niiden merkitys alle!

Lisää kuvia ja informaatiota viljakuvioista voi löytää Crop Circle Connectorin linkistä: http://www.cropcircleconnector.com/2016/Ansty/Ansty2016a.html

Alla uskomaton kuva-ajo.

 

Tulipalloilmiö Venäjällä

Roman Tregubov todisti massiivisen valkoisen massiivisen valopallon liikkeitä Novosibirskissä ennen sen katoamista metsikköön.

Roman onnistui kuvaamaan harvinaisen ilmiön.

Videolla käydään seuraava keskustelu:

Nainen: “Mikä tuo on tuolla?”
Roman: “Tulipallosalama”
Mies: “Katso, katso, mikä tuo on?”
Roman: “Argh, se menee pois. Näen sellaisen ensimmäisen kerran elämässäni. Se karkaa. Kadotin sen. Missä se on? Tuolla se on. Katoaakohan se kohta. Jep, se katosi.”

Roman Tregubov selitti Siberiantimes:lle että hänen täytyi seistä tiilten päällä saadakseen paremmin kuva yli aidan ja pusikoiden,minkä takia kuva heiluu.