Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

FBI:n oikeat Salaiset Kansiot

Nämä tiedot on FBI hankkinut ja julkaissut, kaikki liittyvät paranormaaleihin ilmiöihin.

Monet tiedostoista on pilkottu osiin latauksen helpottamiseksi. Lista on englanniksi aakkosjärjestyksessä, suomennos ei noudata järjestystä.

Dokumenttiarkisto

 Adamski, George – [286 sivua, 193.5MB] – George Adamski (17 huhtikuuta 1891 – 23 huhtikuuta 1965) oli puolalaisamerikkalainen, joka tuli erittäin kuuluisaksi UFO-piireissä sen jälkeen, kun hän väitti valokuvanneensa aluksia muilta planeetoilta, tavanneensa ystävällisiä pohjoismaisia avaruusolentoja ja väitettyään käyneensä heidän aluksellaan Kuussa ja muilla planeetoilla. Hän oli ensimmäinen, ja tunnetuin, niinkutsutuista kontaktihenkilöistä 1950-luvulla. Adamski nimitti itseään ”filosofiksi, opettajaksi, opiskelijaksi ja lautasten tutkijaksi”, vaikka useimmat tutkimukset ovat todenneetkin hänen väitteensä kusetukseksi ja että Adamski itse oli ammattihuijari. Adamski kirjoitti kolme kirjaa, joissa hän kuvasi tapaamisiaan pohjoismaisten avaruusolentojen kanssa sekä hänen matkojaan heidän aluksillaan: The Flying Saucers Have Landed (kirjoitettu yhdessä Desmond Leslien kanssa) vuonna 1953, Inside the Space Ships vuonna 1955 sekä Flying Saucers Farewell vuonna 1961. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat myyntimenestyksiä; vuoteen 1960 mennessä ne olivat myyneet yhteensä 200,000 kappaletta.

 Aho, Wayne – [114 sivua, 80MB] – Wayne Sulo Aho (24 elokuuta 1916 – 16 tammikuuta 2006) oli amerikkalainen kontaktihenkilön, joka väitti olleensa kontaktissa avaruusolentojen kanssa. Hän oli yksi salamyhkäisemmistä 1950-luvun kontaktihenkilöistä, joita ilmaantui George Adamskin jälkeen. Aho ja vuoden 1957 kontaktihenkilö Reinhold O. Schmidt luennoivat yhdessä Kaliforniassa, ja heidän kahdestaan pitämänsä luennot jatkuivat kunnes Schmidt pidätettiin ja tuomittiin autovarkaudesta. Ahon esitykset yleensä painottivat hänen asepalvelustaan toisessa maailmansodassa. Hän käytti varsin vähän aikaa “henkisiin paljastuksiin” joita hän oli saanut Avaruusveljiltään, joko suoraan tai epäsuorasti henkisen meedion avulla. Aho myös viittasi itseensä nimellä “Majuri W. S. Aho”, mikä sekoitti hänet kovasti Majuri Donald E. Keyhoeen, UFO-tutkijaan ja kirjailijaan jonka mielestä UFOt olivat todellisia, mutta joka piti kontaktihenkilöitä vähäarvoisina. Aho pian joutui toisen Adamskin seuraajan pauloihin. Otis T. Carr. Carr väitti rakentaneensa täysikokoisen lentävän lautasen, joka toimi autenttisin adamskilaisin tai teslalaisin “magnetismin” periaattein. Pian sopiva määrä rahaa oli kerätty hyväuskoisilta iäkkäämmiltä Ahon ja Carrin luentojen kuuntelijoilta, ja he ilmoittivat Carrin lautasesta, jota Carr ja Aho ohjastaisivat. Se nousisi maasta tuhansien silminnäkijöiden läsnäollessa ja lentäisi Kuuhun ja palaisi sieltä takaisin kiistämättömän näytön kanssa Kuussa käynnistä. Rikossyytteet Ahoa ja Carria vastaan johtivat julkiseen nöyryytykseen. Aho tuomittiin olevan kuitenkin syytön puijari.

 Angelucci, Orfeo – [2 sivua, 1MB] – Arkistot tuhottu vuonna 2009 – Orfeo Matthew Angelucci (Orville Angelucci) (kesäkuun 25, 1912 – heinäkuun 24, 1993) oli eräs epätavallisimmista 1950-luvun puolenvälin niinkutsutuista “kontaktihenkilöistä”, jotka väittivät olleensa yhteydessä avaruusolentoihin. Kesästä 1952 lähtien, Angelucci kertoo kirjassaan The Secret of the Saucers (1955), hän alkoi kohdata lentäviä lautasia ja niiden ystävällisiä ihmiseltä näyttäviä pilotteja hänen automatkoillaan kotiin lentokonetehtaalta. Nämä yli-inhimilliset avaruusihmiset olivat erittäin kauniita, usein läpinäkyviä ja erittäin henkisiä. Lopulta Angelucci vietiin miehittämättömällä lautasella Maapallon kiertoradalle, jossa hän näki jättiläismäisen “emoaluksen” leijailevan hytin ikkunan ohi. Hän kuvasi myös kokeneensa “puuttuvan ajan” pätkän ja lopulta muistaneensa eläneen viikon averran “avaruusveljen” kehossa Neptunuksella, kehittyneemmässä yhteiskunnassa “suurimmalla asteroidilla” tuhoutuneen planeetan jäänteiden ympärillä, kun hänen tavallinen kehonsa vaelteli ympäriinsä lentokonetehtaalla sumussa. Myöhemmässä kirjassaan The Son of the Sun, Angelucci kertoi kuvauksen jonka hän väitti saaneensa kuulla lääketieteen tohtorilta, joka kutsui itseään nimellä Adam, jonka kokemukset olivat samankaltaisia kuin hänellä. Hän myös julkaisi useita pamfletteja avaruusveljien teemoista, kuten “Million Year Prophecy” (1959), “Concrete Evidence” (1959) ja “Again We Exist” (1960).

Animal Mutilations Karjan ja eläinten silpomiset – FBI:n julkaisu #1 – [131 sivua, 9MB] – Tämä on kokoelma alkuperäistä FBI:n todistusaineistoa eläinten ja karjan silpomisista. 1970-luvun puolivälissä raportit hajallaan esiintyvistä eläinten silpomisista lännen ja keskilännen valtioissa huolestuttivat monia. FBI:a pyydettiin tutkimaan, mutta se ei kyennyt tekemään niin johtuen toimivaltuuksien puutteista (paitsi kun sellaiset silpomiset tapahtuivat intiaanien mailla). Nämä tiedot koostuvat pääosin lehtileikkeistä ja kirjeenvaihdosta koskien ongelmaa vuosina 1974-1978.

 Karjan & eläinten silpomiset – FBI:n julkaisu #2 – [10 sivua, 3.8MB] – Alkuvuodesta 2018 pyysin lisätietoja koskien eläinten & karjan silpomisia, joita ei oltu julkaistu vielä, ja lopulta postasin FBI:n ”Vault”-sivuille. Perustuen saamaani vastaukseen pyysin kaikkia lisädokumentteja. Elokuun 8. päivänä 2018 FBI lähetti minulle kirjeen sanoen että nyt minulla on kaikki, eikä enempää ole olemassa.

 Ballard, Edna – [769 sivua, 50MB] – Edna Anne Wheeler Ballard, tunnetaan myös nimellä Lotus Ray King (kesäkuun 25, 1886 – helmikuun 10, 1971), oli amerikkalainen okkultisti, joka perusti Saint Germain Foundationin ja toimi MINÄ OLEN -liikkeen johdossa hänen aviomiehensä Guy Ballardin kanssa. Vuonna 1944 Ballard ja hänen poikansa Donald Ballard, saivat syytteet postihuijauksesta ja heidän oikeusjuttunsa lopulta tuomittaisiin korkeimmassa oikeudessa tapauksena United States v. Ballard. Ballardin työtä MINÄ OLEN -liikkeessä pidetään edeltäjänä nykyiselle new age -liikkeelle.

 Ballard, Guy – [768 sivua, 400MB] – Guy Warren Ballard (heinäkuun 28, 1878 – joulukuun 29, 1939) oli amerikkalainen kaivosinsinööri, josta tuli hänen vaimonsa Edna Anne Wheeler Ballardin kanssa “I AM”-toiminnan perustajia. Ballard syntyi Newtonissa, Kansasissa ja meni naimisiin vaimonsa kanssa Chicagossa 1916. Ballard palveli armeijassa 1. maailmansodassa, ja sen jälkeen hänestä tuli kaivosinsinööri. Sekä Edna että Guy opiskelivat teosofiaa ja okkultismia laajalti.

The Borderland Sciences Research Associates aka Borderland Sciences Research Foundation – [35 sivua, 22.3MB] – Verkkosivujensa mukaan, jotka ovat edelleen pystyssä: “Borderland Sciences Research Foundation on kalifornialainen voittoa tavoittelematon (C0254263) tutkimus- ja koulutusorganisaatio, jonka vuonna 1951 on perustanut Meade Layne tutkimaan parapsykologiaa ja tietoisuuden laajentamista. Se on sittemmin laajentanut toimintaansa niin laajalle kuin mitä ihmiset kykenevät havaitsemaan (ja mahdollisesti siitäkin laajemmalle).”

Sylvia Browne Browne. Sylvia – [ 52 sivua, 32MB ] Tämä FBI-tiedosto sisältää meedio Brownea käsittelevää materiaalia koskien pankkipetosta. Brown oli väärentänyt kirjanpitoa saadakseen yli $1,000,000 eri lainoina, ja FBI:n mukaan hän eli “tuhlaavaisesti”.

Boyd Bushman Bushman, Boyd – (FOIA-vastauskirje) [ 37 sivua, 19.9MB ]
 Bushman, Boyd FBI:n julkaisu #2 [14 sivua, 2.2MB ]

Vuonna 2014 julkaistiin video Boyd Bushmanista, eläköityneestä Lockheed Martinin vanhemmasta tiedemiehestä, sekä väitetty valokuva hänestä avaruusolentojen kanssa. Videon kuvauksessa luki, “Hieman ennen kuolemaansa elokuun 7. päivänä 2014, Boyd Bushmania kuvattiin puhumassa hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan koskien Area 51:a, UFOja, avaruusolentoja ja antigravitaatiota. Boyd oli eläköitynyt vanhempi Lockheedin tiedemies. Hänen uransa oli yli 40 vuoden mittainen, hänellä oli monia patentteja ja hän oli töissä mm. Hughes Aircraftilla, General Dynamicsilla, Texas Instrumentsilla, ja Lockheed Martinilla.”

Vaikka video on erittäin kiistetty, ja “alien” näyttää olevan Walmartista ostettava kulissi, Bushmanista löytyi tietoja FBI:ltä.

Edward Condon  Condon, Edward Uhler [ Tiedosto #1 (312MB) | Tiedosto #2 (0.1MB) | Tiedosto #3 (0.1MB) | Tiedosto #4 (177MB) ]- [ 1,777 sivua ] – Edward Uhler Condon (maaliskuun 2, 1902 – maaliskuun 26, 1974) oli tunnettu amerikkalainen ydinfyysikko, kvanttimekaniikan pioneeri ja tutka- ja ydinaseohjelmien tiedemies toisessa maailmansodassa osana Manhattan Projectia. Franck–Condon -periaate ja Slater–Condon -säännöt on nimetty hänen mukaansa. Condon tuli tunnetuksi vuonna 1968 Condonin raportin pääasiallisena kirjoittajana, joka oli Yhdysvaltain ilmavoimien virallinen kanta UFOihin. Kuussa oleva kraateri on nimetty hänen mukaansa. Huom:  FBI sanoi että Condoniin liittyviä merkintöjä VOI olla enemmän. 

 Cooper, Milton William “Bill” FBI:n julkaisu #1  [333 sivua, 164MB]
 Cooper, Milton William “Bill” FBI:n julkaisu #2  [21 sivua, 13.4MB]
 Cooper, Milton William “Bill” Night Vision Goggle Investigation  [101 sivua, 13.4MB] Milton William “Bill” Cooper (toukokuun 6, 1943 – marraskuun 6, 2001) oli amerikkalainen salaliittoteoreetikko, radiojuontaja ja kirjailija joka tunnetaan parhaiten vuoden 1991 kirjastaan Behold a Pale Horse, jossa hän varoitti useasta globaalista salaliitosta, joista jotkut liittyivät avaruusolentoihin. Cooper kuvasi myös HIV/AIDSin ihmisten luomaksi sairaudeksi, joka oli kohdistettu mustia, latinoja ja homoseksuaaleja vastaan, ja että lääke sairauteen oli tehty ennen kuin se oltiin vapautettu ihmisten keskuuteen. Hänet tunnetaan “miliisi-teoreetikkona”. Kun Cooper etääntyi ufologian yhteisöstä ja suuntasi mielenkiintonsa kohti aseistettuja joukkoja ja valtion vastaista alakulttuuria 1990-luvun lopulla, hän vakuuttui siitä että presidentti Bill Clinton ja verovirasto olivat ottaneet hänet henkilökohtaisesti kohteekseen. Heinäkuussa 1998 häntä syytettiin veropetoksesta; pidätysmääräys annettiin hänestä, mutta Cooper karisti kannoiltaan useat aikeet panna se toteen. Vuonna 2000 liittovaltion sheriffi nimesi hänet “karkulaiseksi”. Marraskuun 5. päivänä 2001 Apachen piirikunnan sheriffin apulaiset yrittivät pidättää Cooperin hänen Arizonan Eagarissa olevassa kodissaan törkeästä pahoinpitelystä tappavalla aseella ja paikallisten asukkaiden kanssa olleiden kiistojen aiheuttamasta vaarasta. Tulitaistelun aikana yksi apulaisista ampui Cooperia päähän, Cooper sai kuolettavan osuman. Liittovaltion viranomaiset raportoivat, että Cooper oli käyttänyt vuosia vältellen vuonna 1998 annettua pidätysmääräystä ja liittovaltion sheriffin edustajan mukaan hän vannoi, että “häntä ei vietäisi elävänä”.

 Edwards, Frank – FBI:n julkaisu #1 –  [21 sivua, 4MB]
 Edwards, Frank – NARA:n julkaisu #1 –  [21 sivua, 23.7MB] – Surullista kyllä, sähköiset tiedostot, jotka NARA lähetti minulle ovat varsin huonoresoluutioisia, mikä voi aiheuttaa vaikeuksia niiden lukemisessa. Yrityän saada luettavampia kopioita… mutta sitä ennen nämä ovat ainoita saatavilla olevia.

Frank Allyn Edwards (elokuun 4, 1908 – heinäkuun 23, 1967) oli amerikkalainen kirjailija ja kuuluttaja, ja eräs radion pioneereista. Hän piti radio-ohjelmaa koko USA:ssa 1940- ja 1950-luvuilla. Myöhemmin elämässään hän tuli tunnetummaksi sarjasta kuuluisia UFOja ja muita paranormaaleja ilmiöitä käsitteleviä kirjoja.ESP

 ESP eli Extra-Sensory Perception – [40 sivua, 10MB] – ESP:tä pidetään informaation havaitsemisena tapahtumista, joita voidaan havaita viiden aistin ulkopuolisesti tai päätellä aiemmista kokemuksista tai tiedosta. Tämä julkaisu viittaa ESP:hen, joka löytyy FBI-tiedoista vuosilta 1957-1960. Useat dokumentit puhuvat William Foosista, ESP:n kannattajasta. Muut liittyvät väitteisiin siitä että ESP voisi olla hyödyllinen vakoilussa. FBI ei löytänyt yhteyttä tukemaan hänen muita väitteitään eikä hän lähtenyt ajamaan näissä viitteissä esitettyjä asioita eteenpäin.

 Finders Cult – [373 sivua, 196.0MB] – Omituinen ja harvoin kuultu kultti, jonka väitetään käsitelleen valkoisten orjaksi myyntiä, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja satanistisia riittejä. Se on myös päätynyt useisiin “Pizzagate”-salaliittoteorioihin. Paljoakaan ei tiedetä, mutta paljon on materiaalia “kultista”.forteansociety

 Fortean Society – [169 sivua, 152.5MB] –Fortean Society perustettiin USA:ssa vuonna 1931 Charles Hoy Fortin newyorkilaisasunnossa edistämään amerikkalaiskirjailija Charles Fortin ideoita. Fortean Society pääosin toimi New York Cityssa. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Theodore Dreiser, Charles Fortin vanha ystävä, joka auttoi tätä saamaan työnsä julkaistua. Perustajajäseniin kuuluu mm. Thayer (katso tiedosto alla), Booth Tarkington, Ben Hecht, Alexander Woollcott (ja monet muut New Yorkin kirjallisuuspiirien henkilöt kuten Dorothy Parker), sekä baltimorelainen kirjailija H. L. Mencken. Muihin jäseniin kuuluu mm. Vincent Gaddis, Ivan T. Sanderson, A. Merritt, Frank Lloyd Wright ja Buckminster Fuller. Fortean Societyn jäsenlehden “Doubt” ensimmäiset 6 numeroa toimitti aina eri jäsen, alkaen Theodore Dreiserista. Tiffany Thayer ryhtyi tämän jälkeen päätoimittajaksi. Thayer alkoi käyttää äärimmäistä kontrollia yhdistyksessä, täyttäen jäsenlehden hänen itsensä kirjoittamilla artikkeleilla ja erottaen koko San Fransiscon paikallisyhdistyksen, joka oli kuuleman mukaan kaikkein aktiivisin, yhdistyksen tulevaisuuden suuntaa koskevien riitojen takia, ja kieltäen heitä käyttämästä nimeä Fortean. Toisen maailmansodan aikaan Thayer käytti kaikki “Doubt”in numerot ajamaan omaa politiikkaansa. Erityisesti hän usein ilmaisi olevansa siviilipuolustusta vastaan, pitkästi rohkaisten muita johtajia kääntymään ilmasireenejä vastaan. Charles Fortin henkeä vastaan hän sekä sivuutti lentävät lautaset höpöhöpönä että myös atomipommin huijauksena.

 Friedman, Stanton – FBI:n julkaisu #1 – [63 sivua, 34.3MB]
 Friedman, Stanton – FBI:n julkaisu #2 – [9 sivua, 1MB] – Stanton Terry Friedman (heinäkuun 29, 1934 – toukokuun 13, 2019) oli ydinfyysikko ja ammattiufologi, joka asui Frederictonissa, New Brunswickissa, Kanadassa. Hän oli  Roswellin tapauksen siviilitutkija. Hän työskenteli useille suuryrityksille T&K-projekteissa. 

 Friend, Robert – [4 sivua, 2.5MB] – Everstiluutnantti Robert Jones Friend (1920–2019) oli tuskegeelainen ilmasotamies toisessa maailmansodassa, joka veti ilmavoimien Project Blue Bookia vuosina 1958-1963. Hän palveli myös Korean sodassa ja Vietnamin sodassa. Hänen sotilasuransa kesti 28 vuotta. Kaikki Friendia käsittelevät tiedostot on joko kadonneet tai tuhottu.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Robbie Williams kertoo UFO-kokemuksestaan

Haastattelun päivämäärä: helmikuun 26, 2018 Haastattelupaikka: Australia, 60 Minutes TV Show

Näyttelijä ja laulaja Robbie Williams oli 60 Minutes -ohjelmassa ja paljasti vakavaan äänensävyyn kohdanneensa UFOn. Hän sanoi, että kyseessä oli ranch Utahin osavaltiossa. UFO oli niin lähellä häntä, että hänellä oli tennispallo, jolla hän olisi voinut osua alukseen heittämällä. Valitettavasti haastattelua tehnyt ihminen ei ottanut asiaa vakavasti ja vitsaili asiasta sen sijaan, että olisi syventynyt kokemuksen yksityiskohtiin.

On myös kiinnostavaa, että hän puhui tenniksestä, jotain mistä hän pitää ja mikä saa hänet rentoutumaan, ja käytti analogiaa ”olisin voinut osua UFOon tennispallolla”. On selvää, että Robbie Williamsilla on positiivinen fiilis ja kokemus UFOn näkemiseen läheltä. Kokemus, joka on muuttanut häntä ikuisesti.

Ei ole sattumaa, että UFO leijaili hänen yllään 30-50 metriä hänen yllään. Se oli tarkoituksella. Avaruusolennot usein tarkoituksella matkaavat ajan ja paikan halki… kyllä, aikamatkailla nähdäkseen jonkun joka, menneenä aikana, muutti elämää jollain tavalla. He tekivät sen John Lennonin kanssa, presidenttien Reagan ja Carter kanssa ja niin monen muun kanssa. Mietin… mikä kappale tai elokuva on inspiroinut avaruusolentoja etsimään hänet käsiinsä? Ja inspiroiko kohtaaminen itsessään Robbieta tekemään kappaleen tai elokuvan? Uniikki paradoksi…. kumpi tuli ensin, UFO-havainto vai taideteos?

Mielestäni Robbie Williamsin kappale Advertising Space voi olla inspiraatio vierailla hänen luonaan. Kappale selittää ihmiskunnan parhaat ja kauheimmat asiat. Laitan sen alle.

Scott C. Waring

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kuumottava orbi vanhassa kellarissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 16, 2020

Havaintopaikka: Saksa

Omituinen kappale havaittiin 300 vuotta vanhan kellarin turvakamerassa. Silminnäkijä sanoi, että hän katsoi nopeasti turvakameraansa aamulla ja havaitsi omituisen kappaleen lentämässä ohi. Orbi näkyi leijailevan alas rappusia talon kellariin. Kun kappale ensiksi näkyy rappusien yläpäässä, se näyttää varsin kiinteältä. Sen tullessa lähemmäksi kameraa se muuttuu läpinäkyvämmäksi. Kamera käyttää infrapunavaloa valaisemaan aluetta. Ihmissilmä näkee huonosti infrapunaa, mutta kameran avulla se näkyy. Huikea näky olennosta, joka tutkii vanhaa taloa omistajan nukkuessa. 100%:n varmuudella orbiolentoja on olemassa, ja ne ovat älykkäitä… odottavat vain omistajan menevän nukkumaan ja tuntevat olonsa mukavaksi tutkiakseen taloa. Koska talo on vanha, se on varmasti kiinnostanut sitä vieläkin enemmän.

Scott C. Waring

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Jeesus-hahmo löytyi puuta leikatessa Brasiliassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 2020
Havaintopaikka: Brasilia

Jeesus paransi sairaat kosketuksella, rauhoitti hyökkääjät armollaan seisomalla heidän edessään, teki monia ihmetekoja ja nousi kuolleista. Hän oli avaruusolento, joka tuli Maahan antamaan ihmiskunnalle moraalin ja etiikan jota noudattaa. Tässä puussa, jota henkilö Brasiliassa leikkasi, leikkaaja huomasi epätavallisen kuvion, joka näytti aivan Jeesukselta kaavussaan. Pitkä tukka, pitkä hulmuava kaapu ja kädet ulotettuina näyttävät häneltä. Kaiken huipuksi puun vuosirenkaat osuvat hänen päänsä kohdalle kuin valokehä. Tämä näyttää siltä kuin avaruusolennot yrittäisivät lähettää viestin puunleikkaajille… viestin siitä että he tuhoavat sademetsää. Ja että puiden tuhoaminen on sama kuin tuhoaisi Jeesuksen. Voimakas viesti, mutta ovatko ihmiset valmiita sellaiseen?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

5-metrinen ’Ainsdalen anomalia’ huuhtoutui rannalle Englannissa

Haiseva 5-metrinen merenelävä rantautui brittiläiselle rannalle. Olentoa on verrattu mammuttiin ja avaruusolentoon, ja se on jättänyt paikalliset hämmentyineiksi ilmestymisellään.

Ainsdalen anomaliaksi nimetty olento löydettiin Mersysiden rannalta ja ihmiset ovat pohtineet sitä siitä lähtien. “Se on erittäin outo”, sanoi eräs mies. “Se on kuin monen eri olennon sekoitus. Se on 5 metriä pitkä, sillä on evät, se on karvainen ja sillä tuntuu olevan toinen olento kiinni ruumiissaan, mahdollisesti napanuoralla, joten se saattaa olla synnyttämässä. Se oli kuin valas olisi syönyt hevosen joka oli syönyt delfiinin.”

Natural Englandin viranomainen oli käynyt paikalla tutkimassa jäännöksiä, mutta ei kyennyt siirtämään sitä yksin. Kun olennon valokuvat jaettiin verkkoon, ihmiset arvailivat sen olleen joskus mursu, valas, nauta, hevonen ja aasi — muiden omituisten ehdotusten muassa.

PenNewsin mukaan asiantuntijat uskovat olennon olevan itse asiassa jonkin valaseläimen jäänteet, eläinryhmään kuuluu valaat, delfiinit ja pyöriäiset.

Meribiologi Jack Thomson, luennoitsija Liverpoolin yliopistossa, tutki olennon kuvia ja kykeni näkemään miksi ihmiset luulivat kyseessä olevan jonkinlaisen hevoseläimen.

“Minun on myönnettävä, että tämä on vaikea”, hän sanoo. “Aluksi luulin sen olleen hevonen, koska sillä oli osia jotka näyttivät paljon kavioilta, kuitenkin ottaen huomioon sen koon — olen nähnyt raportteja, jotka ovat puhuneet sen olevan arviolta 5-metrinen — ja kallolta näyttävän osan piirteet, sanoisin että kyseessä on jonkinlainen valaseläin.”

Englannin rannan omituisen eliön lisäksi tänä vuonna on useita muitakin kummallisia otuksia rantautunut rannoille ympäri maailman.

Aiemmin omituinen silmätön merielävä oli ajautunut rannalle Destiladerasissa, Meksikossa, mystisen merielävän suuri ruho oli huuhtoutunut rannalle Skotlannissa Ciara-myrskyn aikaan, sekä olento joka oli huuhtoutunut rannalle Etelä-Carolinassa

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Koiranulkoiluttaja löysi UFOn laskeutumispaikan Englannissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 13. 2020
Havaintopaikka: Devon, Englanti

Uutislähde: https://www.cornwalllive.com/news/cornwall-news/man-stumbles-across-ufo-crash-4324045

Tässä on hieno video jostain erittäin suuresta, joka on kruisannut puitten läpi Devonissa, Englannissa. Ben Landricombe kävelytti koiraansa ja löysi alueen metsästä, jossa jokin oli painanut puita alas, ikäänkuin laskeutuen puiden päälle. Voit selvästi nähdä eläviä puita makaamassa sivussa ja pyöreän puiden seinämän kasvavan pystyyn ja normaalisti reunoilla. Erittäin omituista, ja tämä voi olla UFOn laskeutumispaikka, mutta se voi olla myös jonkinlaisen tunnelin alkupää. Maata ja soraa on avaruusolentojen helppo siirrellä heidän teknologiallaan, yhtä helppoa kuin ihmisiltä käyttää minigrip-pussin avaaminen. 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen aktiviteetista alueella.

Scott C. Waring

Uutiset kirjoittavat:

Ben Landricombe, Plymouthista, sanoo löytäneensä alueen, jolla puut ovat painautuneet maahan lähellä Meddonia arviolta neljän aikaan iltapäivällä maanantaina (heinäkuun 13. 2020) viedessään koiraa kävelylle. Hän sanoi: ”Löysin törmäyspaikan metsästä — voi olla UFO. Pysähdyin viemään koiraa metsään kun olimme leiriytyneenä ulkona.” Hän sanoo, että ei ole viitteitä siitä miksi puut ovat laonneet maahan, ja hän lisää: ”Ne olivat poikki latvasta — ja se minusta oli omituista.” Ben jatkaa: ”Veimme koiran lenkille ja se tuntui omituiselta ja me kävelimme arviolta mailin ja törmäsimme tähän. Otimme kuvia ja sitten tuntui kuin jokin olisi katsellut meitä ja kuulimme omituisia ääniä, joten kipitimme takaisin leiriimme. Paikassa on jotain omituista.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pulu jäätyi paikalleen taivaalle Kolumbiassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 11. 2020
Havaintopaikka: Tulua, Kolumbia
Lähde: https://www.instagram.com/dezabedrosky/

Tässä on jotain mitä ei näe joka päivä. Valkoinen pulu jäätyneenä ilmaan keskelle taivasta 5G-tornin vieressä. Aivan kuin 5G-torni olisi tehnyt aikakuplan ja tämä pulu-parka jäi siihen kuplaan. Pulu on kyllä pulu, ei siinä mitään. 5G-torni on 5G-torni… ei siinäkään mitään. Kuitenkaan me emme tiedä mitä 5G-tornit tekevät. Tottakai altistus säteilylle lisääntyy, staattinen sähkö alueella lisääntyy, mutta mitä vaaditaan, että saadaan luoduksi aikakupla…. silmälle näkymätön, ja kuitenkin aika hidastuu siinä? Tälle linnulle aika kulkee normaalisti, mutta että kun me katsomme sitä, se tuntuu jäätyneen paikalleen? Onko tällainen mahdollista? Toki avaruusolentojen teknologialla… mutta käyttääkö 5G avaruusolentojen teknologiaa, joka on pidetty salassa maailmalta? Minä uskon niin. Voitko kuvitella talosi viereen 5G-tornin? Menet pesemään hampaita ja jäät aikakuplaan etkä tule sieltä ulos viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin. Ja kun tulet, et koskaan saa tietää mitä tapahtui.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Tämä on paikallaan oleva kyyhky ilmassa puhelinantennitornin vieressä ja ilmeisesti mitään johtoja ei ole lähimaillakaan. Tuluá Valle, Kolumbia.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Taivaallinen valo-olento Queenslandissa

Heinäkuun 16. päivänä Biran Owens Queenslandista, Australiasta kuvasi jotain huikeaa taivaalla, jota voidaan parhaiten kuvata taivaalliseksi valo-olennoksi, Merkabaksi.

Merkaba, (”Mer” tarkoittaa valoa, ”Ka” tarkoittaa henkeä ja ”Ba” tarkoittaa kehoa) tarkoittaa henkeä/kehoa, jota ympäröi valo. Henki/keho voi kulkea tämän sisällä ulottuvuudesta toiseen.

Valo-olento voi käyttää taajuuksia ja värähtelyjä muuttamaan omaa muotoaan ja kuvioitaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Punaisia valoja Meksikossa

Tunnistamattomat, kirkkaat, hehkuvan punaiset valot Villahermosan yllä Meksikossa ovat sekoittaneet tuhansia ihmisiä. Punaiset valot ilmaantuivat yötaivaalle heinäkuun 11. päivänä 2020 ja vaikka ne ovat kauniin punaisia, kukaan ei ole varma siitä mikä ne on aiheuttanut.

kuvat Twitteristä (tilit alla)

 

Pienen meksikolaiskylän asukkaat onnistuivat ottamaan nämä kuvat pitkulaisista valoista puhelimillaan ja postaamaan kuvat Twitteriin täällätäällätäällä ja täällä heidän halutessaan niistä lisätietoja.

Siitä lähtien teorioita on tullut ilmi. Viranomaiset ovat raportoineet, että punaiset valot ovat keijusalamoita, mutta tämä on kiistetty useita kertoja.

Keijusalamoita?

Youtube-kanava Willeasen mukaan viranomaiset alueelta ovat vakuuttaneet kaikille, että nämä valot eivät ole mitään mistä kannattaa huolestua ja ne ovat yksinkertaisesti punaisia keijusalamoita, täysin luonnollinen ja harmiton ilmentymä.

No, tämä ei välttämättä ole täysin totta. Keijusalamoita esiintyy kymmenien kilometrien korkeudessa ilmakehässä ja ne kestävät lähinnä sekunnin murto-osan.

Nämä neljä mystistä ilmiötä olivat muutaman sadan metrin korkeudella maanpinnasta, paljon lähempänä kuin mikään keijusalama olisi, ja ne kestivät ihan kunnon tovin, tarpeeksi pitkään että amatöörikuvaaja kerkesi ottamaan niistä kuvan puhelimella.

Se ei näytä luonnonilmiöltä. Ehkäpä punaiset valot ovat merkki paranormaalista aktiviteetista, tai ne voivat olla merkki siitä että jotain tapahtuu piakkoin?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kadonnut 411 ja spontaani portaalien muodostuminen

Osana käynnissä olevia kadonneen 411:n tutkimuksia David Paulides kertoo viimeisimmistä löydöksistään kaikkein omituisimmassa kadonneiden ihmisten tapauksessa jota hän on tutkinut; näistä moni on kadonnut jättäen jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin jälkiä.

Hän on saanut selville, että monet alueet joilla ihmiset ovat mystisesti kadonneet ovat alttiita portaalien spontaanille muodostumiselle.

Lisäksi jotkut sisäpiiriläiset ovat paljastaneet, että on olemassa teknologiaa jolla näitä portaaleja voidaan suunnata kohteena olevien ihmisten (targeted individual) päälle.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot