Aihearkisto: Paranormaali

Artikkeleja paranormaaleista ilmiöistä.

Faktat ’Auringon ihmeen’ taustalla viittaavat UFOon

Auringon ihme, joka tunnetaan myös nimellä Fátiman ilmestys, raportoitiin tapahtuneen 13. lokakuuta 1917. Paikalla oli suuri joukko ihmisiä koolla Fátimassa, Portugalissa.

Kolmen paimentolaislapsen tekemä ennustus oli, että Neitsyt Maria (johon viitataan nimellä Fátiman Neitsyt Maria, Our Lady of Fátima), ilmestyisi ja tekisi tuona päivänä ihmeitä.

Virallinen vuoden 1917 tarina kuuluu: Sanomalehti julkaisi todistuksen silminnäkijöiltä, jotka sanoivat nähneensä poikkeuksellista Auringon aktiviteettia, kuten että Aurinko tuntui ”tanssivan” tai liikkuvan siksakkia taivaalla, liikkuvan kohti Maata tai emittoivan moniväristä valoa ja säteileviä värejä. Näiden raporttien mukaan tapaus kesti arviolta noin 10 minuuttia.

Monien silminnäkijöiden mukaan, lyhyen sateen jälkeen, tummat pilvet väistyivät ja Aurinko ilmestyi läpinäkyvänä, pyörivänä levynä taivaalle. Sen sanottiin olevan merkittävästi himmeämpi kuin normaalisti, ja säteilevän monivärisiä säteitä koko alueen, kansan ja ympäröivien pilvien päälle. Auringon sen jälkeen raportoitiin liikkuvan kohti Maata ennen siksakkaamista takaisin samaan kohtaan.

Mutta tri. Joaquim Fernandesin, joka on tutkinut lokakuun 13. päivän 1917 tapausta, se oli jonkinlainen fyysinen tapaus.

Lakimies, tohtori Almeida Garret oli läsnä paikanpäällä. Hän on todistanut, että hän katsoi ylöspäin ja näki himmeän hopeisen levyn. Monet silminnäkijät kuvaavat pilven tulevan tyhjästä ja tästä pilvestä tulevan ulos aluksen.

Vaikka Auringon ihme on edelleen mysteeri, L.A. Marzullin mukaan vuoden 1917 tapauksen silminnäkijät ovat itse asiassa nähneet pilven, joka muotoutuu Auringon edessä, josta UFO tulee ulos ja tekee joitain mahdottomia liikkeitä ennen katoamistaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pidennetty kallo Marsissa

Löytöpäivämäärä: lokakuu 2014
Löytöpaikka: Mars

hippie, ufo, alien, extraterrestrial, permaculture, hippies, REVOLUTION, hippie, flower child, nature

Tämä mielenkiintoinen pää löytyi Marsista. Kuva näyttää pitkulaisen kallon, paljon samanlaisen kuin mitä muinaiset kallot Maan päällä. Me olemme nähneet tällaisia kalloja muinaisessa Egyptissä ja seinäpiirustuksissa.

Tämä jättiläispää olisi pituudeltaan noin 3-5 metriä. Näyttää siltä, kuin kyseessä olisi patsaan pää. Patsas näyttää olevan haudattu kaulasta alaspäin.

–SCW

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Mikä on tämä valonsäde Edmontonissa?

Aikovatko avaruusolennot laskeutua? Omituinen valopatsas ilmaantui Edmontonin taivaalle Kanadassa marraskuun 29. päivänä 2019.

Tinkerbell Bear ajoi kotiaan kohti ja näki tämän omituisen valopatsaan taivaalla. Hän sanoi ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja se oli niin omituinen! Tietääkö kukaan mikä se on tai onko joku nähnyt sen ennen?”

cbc.ca:n mukaan pelastuslaitos määritti valonsäteen tulevan öljynjalostamolta. Roihuja käytetään jalostamoilla polttamaan ylimääräiset hiilikaasut turvallisesti, joita ei voida ottaa talteen tai kierrättää.

Alla on Tinkerbellin video omituisesta valonsäteestä. Jos haluat nähdä lisää kuvia ilmiöstä, tsekkaa cbc.ca

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Viljakuvio Hampshiresta

Vihreä ”haamuviljakuvio” syntyi mystisesti lokakuun 2019 lopulla. Pellolla ei ole satokasveja, puut värjääntyvät syksyn väreihin ja niiden lehdet putoavat maahan lumisateen alta, raportoi Linda Moulton Howe.

Alkuperäisen vehnäkuvion raportoi Nick Bull Stonehengelta heinäkuun 16. päivä 2019, ja lokakuun 23. päivänä 2019 Nick raportoi jälleen tämän mystisen viljakuvion Rodfield Lanella, Tichbornessa, Britannian Hampshiressa.

Miten voi olla mahdollista, että kuvio nousee pellosta kolmen kuukauden päästä niin kuin olisi kevät?

Video 1: viljakuvio heinäkuun 16. päivänä 2019
Video 2: sama viljakuvio lokakuun 23. päivänä 2019.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Saatanan kuumottava naama Australian metsäpalojen keskellä

Karjatilallinen Craig Calvert, joka käytti 13 tuntia Australian Victoriassa metsäpaloja vastaan taistellen, on jakanut kuumottavan valokuvan metsäpalosta, jossa näkyy ”saatanan suuri naama” nousevassa savupilvessä.

Tämä kuva otettiin Gippslandin paloista lähellä Sarsfieldia, Victoriassa. Demoninen ilmestys kuvan oikeassa kulmassa ei jää näkemättä.

Craig Calvert kertoi Sunriselle: ”En oikeastaan usko höpönlöpöön ja kummitusjuttuihin mutta tuolla näkyy saatanan iso naama tulessa.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystinen sininen säde Tasmaniassa

Omituisia asioita tapahtuu taivaillamme. Seuraavat kuvat ovat mystisestä sinisestä säteestä, joka valaisee puita Tasmaniassa, Australiassa. Valokuvat on otettu huhtikuun 28. päivänä 2019.

Tuntuu epätodennäköiseltä, että ilmiö on kameran linssistä johtuva, sillä sinisen valonsäteen alla on näkyvillä jonkin sortin energiakenttä, joka valaisee puut.

Alkuperäinen kuva omituisesta sinisestä säteestä Tasmaniassa on lähetetty MUFONin tutkittavaksi.

Voisiko olla, että tämä valonsäde, joko ihmisen aikaansaama tai sitten Maan ulkopuolelta tuleva, on suunnattu energiaprojektio, joka on peräisin tuntemattomasta lähteestä ilmakehässämme?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Miksi nämä kivet leijuvat ilmassa? Hämmentävä kuva Kentuckysta

Kesäkuun 11. päivänä 2019 valokuvaaja otti useita kuvia sekuntien sisään perheestään ja muista ihmisistä kauniissa maisemassa Sladessa, Kentuckyssa.

Yksi kuvista näytti jotain hämmentävää, (kolme) kiveä tai lohkaretta, joita ei näy missään muissa samalla kertaa otetuissa kuvissa.

Jotkut ihmiset uskovat, että simulaatioilla on mahdollista todistaa että Universumi on holografinen. Teoreettiset fyysikot ja astrofyysikot ovat myös havainneet, että on olemassa huomattavasti todistusaineistoa tukemaan holografista selitystä universumista.

Kanadalainen, brittiläinen ja italialainen tutkimus on tarjonnut ensimmäistä havaintoevidenssiä siitä, että universumimme voisi olla laaja ja monimutkainen hologrammi.

Voisiko olla niin, että kuvaaja vahingossa otti kuvan kappaleiden holografisesta esityksestä, jotka ovat peräisin rinnakkaisuniversumista? Vai ovatko kappaleet vain pelkkää linssin heijastusta?

MUFONin tapaus 101069.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Viljakuvio Sveitsissä

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 1, 2019
Havaintopaikka: Bern, Sveitsi
Maanviljelijä Sveitsissä meni pellolleen ja löysi viljakuvion. Hän sanoo menettäneensä 1000 frangia maissina muodostelmassa. Hän sanoo tuntevansa ihmisiä, jotka haluavat nähdä sen siinä, joten hän odottaa vieraita. Viljakuviot eivät ole alkaneet ilmestyä aivan vastikään.
Mahdollisesti tunnetuin tapaus on ”Ruohonleikkaajapaholainen” vuodelta 1678 Hertfordshiresta, jossa maanviljelijän pellolla on sanottu käyneen paholaismainen olento, joka on tallonut viljan ympyräksi. Tapaus on tallennettu puiseen kaiverrukseen.
Lisäksi kirja nimeltä ”The natural history of Stafford-shire” vuonna 1686 viittasi rinkuloihin ja muihin muotoihin, joita on löydetty pelloilta.

Näethän, että viljakuviot Britanniassa ovat ilmestyneet satoja vuosia ellei enemmänkin. Uskon näiden renkaiden olevan paikkoja, joissa UFOt ovat olleet liikkumassa tukikohtaan ja takaisin. Tukikohta on syvällä maan sisässä, mahdollisesti kilometrien etäisyydellä, ja putkimainen tila muodostuu jota pitkin UFO sitten laskeutuu hitaasti kuin hissi. Avaruusolennoilla on kontrolli kaikesta, ja maan sekä nurmen kontrollointi on helpompaa kuin luulisi.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Päivittäisellä tarkastuksellaan maanantaina maanviljelijä Hans-Rudolf Wyder löysi reikiä viljapellostaan Büren an der Aaressa: ”Aluksi luulin näiden syntyneen sateen ja tuulen vaikutuksesta — mutta jotenkin se näytti liian säännölliseltä.” Maanviljelijä päätti ottaa kuvia dronesta. ”Kun näin valokuvassa viljakuvion, luulin sen olevan virhe.”

Miten viljakuvio ilmestyi pellolle, sitä maanviljelijä ei osaa selittää. Se ei ole pieni, Wyderin mukaan taideteos on läpimitaltaan noin 50 metriä. Tähän mennessä hänellä ei ole käynyt vierailijoita, mutta hän odottaa heidän ilmaantuvan pian — Facebookissa ensimmäiset kuvat jaetaan nopeasti.

Wyder sanoo, että hänellä on ristiriitaiset tunteet viljakuviosta: ”Se on kaunis ja kaikkea muuta kuin tavallinen, mutta se tarkoittaa minulle myös menetettyjä tuloja. Sen takia menetin tuhat frangia maissina.” Hän ei tiedä kuka tämän on tehnyt: ”Kuka tahansa voi uskoa mitä haluaa.” Hän itse ei ole uskonut näiden kuvioiden olevan avaruusolentojen tai muiden voimien luomuksia. ”Mutta kun katson sitä miten säännöllinen ja täydellinen se on, se hämmästyttää minua.”

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Yliopiston luennoitsija löysi keijukaispopulaation todisteineen

John Hyatt on tehnyt uskomattoman löydön. Monen vuoden ajan John otti osaa tapaamisiin omituisten olentojen kanssa, joiden akatemian mukaan ei edes tulisi olla olemassa.

On varsin riskaabelia yliopiston professorilta väittää, että hän uskoo olentoihin toisista maailmoista. Mutta koska Johnilla oli fyysisiä todisteita, mm. valokuvia, kukaan ei voinut epäillä hänen väitteitään.

John on väittänyt, että Rossendalen maaseudulla Englannissa on suuri keijukaisten populaatio.

Todistettuaan niiden olemassaolon, John on myöntänyt olevansa hämmästynyt kun hän katsoi kuvia ja tajusi, että keijut ovat fyysisesti erittäin lähellä ihmisiä.

Jos olet kiinnostunut, näyttely nimeltä Rossendale Fairies pidetään Whitaker Museumissa. Hän myös sanoo, että keijukaiset ovat todella erilaisia siitä mitä taruissa kerrotaan.

Hämmentävää kyllä, aiemmin vuonna 2009 Phyllis Bacon otti valokuvan keijukaisesta hänen puutarhassaan Etelä-Lontoon New Addingtonissa.

Toinen tapaus vuodelta 1917 kertoo miten Frances Griffiths kaatui puroon ”leikittyään keijukaisten kanssa”.

Mitä mieltä itse olet? Oletko nähnyt keijukaisia?

 

Artikkelin julkaissut Alien Star

”Loch Nessin” hirviö Michigan-järvellä?

Katsellessaan myrskyä Horizon Broadbandin livelähetyksen kautta, lähetys kuvasi South Havenin majakkaa Lake Michiganilla, Tim Wendle yhtäkkiä näki suuren olennon, joka lipui etelälaiturin ohi kesäkuun 13. päivänä 2019.

Tim arvuutteli mikä on tämä ”Loch Nessin” hirviö, joka näyttää jättiläismäiseltä syvän meren ankeriaalta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot