fbpx

Aihearkisto: Tiede

Tiedeartikkelit: astrofysiikka, astrobiologia, eksobiologia, jne.

Hehkuvat esineet Kuun yllä ovat avaruusaluksia

Apollo-tehtävien aikaan miehistö otti monia valokuvia harvinaisista kirkkaista ja hehkuvista kappaleista Kuun lähellä.

Alla oleva video näyttää joitain harvinaisia kuvia näistä kirkkaista kappaleista Apollo 11, 12, 13, 14 & 16:n aikaan.

Apollo 13 piti olla kolmas missio, joka laskeutuu Kuuhun. Räjähdys yhdessä sen happitankeista hajotti aluksen lennon aikana ja miehistö teki pakkokierroksen Kuun ympäri ja palasi Maahan ilman laskeutumista. Kuuta kiertäessään miehistö kuvasi omituisia kappaleita Kuun yllä.

Ilmeisesti ”Kuuteollisuus” on toiminut viimeisen 50 vuoden ajan Plato-kraaterista. Kraaterin pohjalla on havaittu liikkuvia ja vilkkuvia valoja.

Yli sadan vuoden ajan British Royal Astronomical Society on raportoinut 1600 samanlaista havaintoa kirkkaista valoista Aristarchus-kraaterissa, valoja Kuun Alppien itäpuolella, Mare Crisiumissa useita valoja sekä valojuovia, ja Eudoxus-kraaterissa on näkynyt pitkiä valojuovia.

Nämä kirkkaat valot tuntuvat kirkastuvan sähkömagneettisesta energiasta. Tämä energia tarjoaa mahdollisuuksia rakentaa jättiläismäisiä esineitä ja elää melkein missä tahansa ympäristössä.

Nämä sähkömagneettiset alukset emittoivat sykkivää hehkua eri olosuhteissa, kuten ilmakehän tiheys, kosteus, aluksen nopeus ja korkeus.

Ei ole epäilystäkään etteikö monet näistä valoista, erityisesti hehkuvat liikkuvat esineet, ’sähkömagneettiset avaruusalukset’ olisi älykkäässä ohjauksessa.

Lue lisää: https://drive.google.com/file/d/1ZP7RhyH4oRwgARmbmpPC9qKtMU9pZL1C/view

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Katsaus UFOja kokeneiden aivoihin

Stanfordin professori Garry Nolanhas on tehnyt kokeita UFO-kokemuksen läpikäyneiden aivoilla. Hän on myös analysoinut UFO-törmäyksistä jäljelle jäänyttä anomaalista materiaalia.

Oliko piloteilla, jotka sanovat kohdanneensa UFOn, mitään havaittavaa heikentymistä neurologisissa kyvyissä?

Yli sadasta tarkastellusta potilaasta arviolta neljännes kuoli vammoihinsa. Suurin osa näistä potilaista kärsi oireista, jotka periaatteessa ovat identtisiä niinkutsutun Havanna-syndrooman kanssa.

Mutta tri. Nolan on käyttänyt myös vuosikymmenen analysoiden anomaalisia materiaaleja UFO-maahansyöksyistä.

Eräs materiaaleista on peräisin niinkutsutusta Brasilian Ubatuba-tapauksesta, jossa magnesiumin isotooppisuhteet muuttuivat ennennäkemättömällä tavalla.

Se tarkoittaa, että jos löytää metallia jossa isotooppisuhde on muuttunut paljon enemmän kuin mitä luonnosta löytyy, silloin tuota materiaalia on käsitelty, materiaali on seurausta prosessista joka on aikaansaanut muutoksen. Joku on tehnyt sen. Kysymys kuuluu…. kuka ja miksi?

Nolan avautui Vice Motherboardille työstään ja UFO-kiinnostuksestaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Etäohjattu nanokomposiitti annostelee lääkkeen kehoon

Tässä vuoden 2009 artikkelissa kuvataan nanoteknologian ja farmakologian alojen meneillään olevia pyrkimyksiä luoda nanohiukkasten avulla lääkkeiden jakelumenetelmiä, jotka voivat mahdollisesti aiheuttaa DNA-vaurioita ja muita riskejä.Vuonna 2022 kaikki voivat omin silmin todeta, että pitkään käynnissä olleet agendat ovat todellisuutta.


Tutkijat loivat pienen implantoitavan laitteen, joka kapseloi lääkkeen erityisesti suunniteltuun kalvoon, johon on upotettu magneettisia rautaoksidinanohiukkasia.

Näissä menetelmissä käytetään ärsykkeitä, kuten implantoitua lämmönlähdettä tai implantoitua elektronista sirua, lääkkeen vapautumisen käynnistämiseksi implantoidusta säiliöstä. Toistaiseksi mikään näistä menetelmistä ei pysty suorittamaan luotettavasti kaikkia tarvittavia toimintoja: annostelun toistuvaa käynnistämistä ja sammuttamista, tasaisten annosten antamista ja annosten säätämistä kunkin potilaan tarpeiden mukaan.

Useat vakavat sairaudet, kuten syöpä, diabetes ja krooninen kipu, edellyttävät lääkkeitä, joita ei voi ottaa suun kautta, vaan niitä on annosteltava ajoittain, tarpeen mukaan ja pitkän ajan kuluessa.

Ulkoisen, vaihtelevan magneettikentän käyttö lämmittää magneettisia nanohiukkasia, jolloin kalvon geelit lämpenevät ja romahtavat väliaikaisesti. Tämä luhistuminen avaa huokoset, joiden läpi lääke pääsee elimistöön. Kun magneettikenttä kytketään pois päältä, kalvot jäähtyvät ja geelit laajenevat uudelleen, jolloin huokoset sulkeutuvat ja lääkkeen antaminen pysähtyy. Implantoitua elektroniikkaa ei tarvita.

”Olemme kehittäneet implantoitavan järjestelmän, joka voi vapauttaa lääkettä tarpeen mukaan ja toistettavasti aina, kun potilas — tai muu käyttäjä — haluaa, niin kauan kuin on tarpeen, ja halutulla intensiteetillä kehon ulkopuolisen laukaisimen — tässä tapauksessa värähtelevän magneettikentän – avulla”, Daniel Kohane kertoi Nanowerk Spotlight Journalille.

”Useimmat aiemmin suunnitelluista järjestelmistä saattoivat johtaa vain yhteen laukaisutapahtumaan, tai niihin liittyi istutettuja laukaisujärjestelmiä tai liittimiä ulkomaailmaan”, hän lisäsi.

Kohane, Harvard Medical Schoolin anestesiologian apulaisprofessori ja Bostonin lastensairaalan tehohoitolääketieteen vanhempi apulaisprofessori, ja hänen ryhmänsä ovat raportoineet havainnoistaan Nano Letters -lehden tuoreessa numerossa (”A Magnetically Triggered Composite Membrane for On-Demand Drug Delivery”).

Kohane selitti, että komposiittikalvopohjaisilla lääkkeenjakelulaitteilla on mahdollisuus lisätä huomattavasti lääkehoidon joustavuutta ja parantaa potilaiden elämänlaatua tarjoamalla toistuvaa, pitkäaikaista ja tilauksesta tapahtuvaa lääkkeenjakelua erilaisissa lääketieteellisissä sovelluksissa, kuten kivunhoidossa (paikallinen tai systeeminen anestesia), paikallisessa sytostaattihoidossa ja insuliinin jakelussa.

Kohanen työryhmän kehittämä kalvo koostuu etyyliselluloosasta (kalvotuki), superparamagneettisista magnetiitti-nanohiukkasista (laukaiseva yksikkö) ja lämpöherkästä poly(N-isopropyyliakryyliamidiin) (PNIPAM) perustuvasta nanogeelistä (kytkentäyksikkö).

Kalvot valmistettiin rinnakkaishaihduttamalla siten, että nanogeeli ja magnetiitti-nanohiukkaset olivat sulautuneet etyyliselluloosaan muodostaen oletettavasti epäjärjestyksessä olevan verkoston. Tehokkaan in vivo -laukaisun helpottamiseksi nanogeelit suunniteltiin niin, että ne pysyivät paisuneina (eli ”off”-tilassa) ruumiinlämmössä.

Ärsykkeisiin reagoiva lääkkeenjakelukalvo, joka laukaisee in vitro-järjestelmän

”Kun asetimme kalvoon upotetut magneettiset nanohiukkaset ulkoiseen värähtelevään magneettikenttään, ne kuumenivat induktiivisesti”, Kohane selittää.

”Magnetiitti-induktiolämmityksen tuottama lämpö siirtyi viereisiin lämpöherkkiin nanogeeleihin, jolloin nanogeelit kutistuivat ja mahdollistivat lääkkeen diffuusion ulos laitteesta. Kun sammutimme magneettikentän, nanogeelit jäähtyivät, jolloin ne turpoavat uudelleen, jolloin lääkkeen virtaus loppuu ja kalvohuokoset täyttyvät uudelleen”, hän lisäsi.

Tutkijat havaitsivat 10-20-kertaisen eron virtauksessa pois- ja päällä-tilojen välillä. Lisäksi voitiin suorittaa useita päälle- ja pois-syklejä ilman, että kalvon läpäisevyys muuttui merkittävästi pois päältä -tilassa.

Toiminta ei tapahdu välittömästi, mutta se oli paljon nopeampaa kuin irtotavarana olevien, toisiinsa tunkeutuvien hydrogeeliverkostojen kohdalla. Laitteet kytkeytyivät päälle vain 1-2 minuutin viiveellä sen jälkeen, kun liuoksen lämpötila oli saavuttanut 40 °C, ja kytkeytyivät pois päältä 5-10 minuutin viiveellä sen jälkeen, kun ärsyke oli sammutettu.

Kohane huomautti, että toistettavuus on selvästi keskeinen näkökohta tämäntyyppisissä laitteissa, erityisesti sellaisten lääkkeiden kohdalla, joiden terapeuttinen indeksi on kapea.

”Olemme osoittaneet erinomaisen toistettavuuden neljän magneettisesti indusoidun syklin aikana”, hän sanoi.

”Enimmäismäärä syklejä, joiden aikana toistettavuus voidaan säilyttää, on vielä määrittelemättä, samoin kuin syklien määrä, joiden aikana se on säilytettävä. Jälkimmäinen riippuu suurelta osin erityisestä kliinisestä käyttöaiheesta ja hoidon odotetusta kestosta. Jotkin laitteet on ehkä laukaistava vain muutamia kertoja, kun taas toiset – esimerkiksi kroonisen sairauden hoidossa, joka vaatii hoitoa useita kertoja päivässä – saattavat vaatia toistettavaa laukaisua tuhansien syklien ajan”, Kohane kertoi Journalille.

Tällä kysymyksellä on suuri merkitys laitteen jatkokehityksessä. Tähän kalvotekniikkaan perustuvan kliinisen lääkkeenantolaitteen lopullinen rakenne, mukaan lukien erityiset materiaalit, joista se koostuu, on vielä määrittelemättä, hän korosti.

Artikkelin julkaissut preventdisease.com

Mystinen kuutio Kuun pimeällä puolella

Kiinan Yutu-2 -mönkijä havaitsi omituisen kuution muotoisen kappaleen Von Kármánin kraaterissa Kuun pimeällä puolela.

Koska mönkijä on arviolta 80 metrin päässä sumeasta kappaleesta, mönkijän tiimi suunnittelee ajavansa eestaas ja tarkastelevan kappaletta.

Vaikka he puhuvat kuution muotoisesta kappaleesta ,se voi hyvinkin olla vaikka kaksi tornia. Kappaleen todellinen luonne selkiytyy kun he pääsevät lähemmäksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ensimmäiset ’elävät robotit’ osaavat nyt monistaa itsensä

Tieteentekijät ovat luoneet uuden  “elävän, ohjelmoitavan organismin”, superkehittyneen robotin, joka kykenee replikoimaan itsensä.

Xenobotit, tietokoneella suunnitellut biorobotit, on kehitetty sammakon kantasoluista, ja ne on nyt ohjelmoitu monistamaan itsensä, syytämään ‘vauvoja’ niiden Pac-Maninkaltaisista suista. Sitten nämä Xenobotit voivat mennä muualle, etsiä soluja ja rakentaa kopioita itsestään. Uudestaan ja uudestaan.

He toivovat, että itsegeneroivat Xenobotit voisivat edistää lääkehoitoa syöpään, traumoihin, sikiövaurioihin ja muihin terveysongelmiin.

Mutta onko tämä modernin lääketieteen tulevaisuus? Teknologiafuturisti Ian Khan varoittaa ylenpalttisesta optimismista tai innostuksesta, joka sokaisee meidät tällaisen teknologian riskeiltä. Robotit, jotka voivat monistaa itsensä ”eivät ole jättiläishirvioitä — vielä”.

Luomalla näitä itsereplikoituvia ”eläviä robotteja”, tieteentekijät olennaisesti vastaavat kysymykseen siitä onko olemassa itsereplikoituvia Maan ulkopuolisia luotaimia, jotka tunnetaan myös von Neumannin luotaimina. Niitä selvästikin on.

Nämä alienrobottiluotaimet voisivat replikoida itseään tähtienvälisistä pölyhiukkasista ja kaasuista, jonka jälkeen vanhempi ja lapsiluotaimet jatkaisivat matkaansa eri tähtiin, jossa ne etsisivät merkkejä elämästä ja sitten taas replikoituisivat.

https://twitter.com/disclosetv/status/1465429316062351361?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1465429316062351361%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_c10&ref_url=http%3A%2F%2Fufosightingshotspot.blogspot.com%2F2021%2F11%2Fthe-worlds-first-living-robots-that-can.html

Skotlantilaiset matemaatikot laskivat, että ”itsemonistava” avaruusolentojen alus voisi jo tutkia omaa tähtijärjestelmäämme, ja sellainen saattaa olla tuolla jossain mutta sitä ei vielä ole omalla teknologiallamme havaittu.

Joidenkin laskelmien mukaan massiivinen uusi observatorio, viisisataametrinen Aperture Spherical Radio Telescope (FAST) saattaisi kyetä havaitsemaan von Neumannin luotainten laumoja, jotka ovat kaukana Auringosta.

Tällä hetkellä ihmissivilisaation ajatellaan olevan 0,75 Kardashevin asteikolla mikä mahdollisesti selittää sen että me ihmiset vasta alamme ymmärtää miten luoda uusia itsereplikoivia koneita, ja että meillä ei ole teknologiaa luoda ’von Neumannin luotaimia’ avaruuteen, jotka Michio Kakun mukaan olisivat nanoaluksia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

NASAn tiedote: NASA koostaa UAP-tutkimustiimin

NASA on perustamassa tutkimustiimiä, joka aloittaa syksyllä tutkimaan tunnistamattomia ilmailmiöitä (UAP) — eli havaintoja taivaalla joita ei voida tunnistaa luonnonilmiöiksi tai lentokoneiksi — tieteellisestä perspektiivistä. Tutkimus keskittyy saatavilla olevan datan identifiointiin, siihen miten parhaiten kerätä dataa tulevaisuudessa sekä siihen miten NASA voi käyttää dataa viemään eteenpäin tieteellistä ymmärrystä UAP-ilmiöstä.

UAP-havaintojen rajallinen määrä tekee tieteellisten päätelmien tekemisestä vaikeaa ilmiön luonnetta koskien. Tunnistamattomat ilmiöt ilmakehässä ovat kiinnostavia sekä kansallisen turvallisuuden että ilmailuturvallisuuden mielessä. Luonnollisten ilmiöiden tunnistaminen on tärkeä ensiaskel sellaisten ilmiöiden tunnistamisessa sekä lieventämisessä, joka on linjassa NASAn tavoitteiden kanssa varmistaa lentämisen turvallisus.

“NASA uskoo, että tieteellisen tutkimuksen työkalut ovat tehokkaita ja soveltuvat myös tähän” sanoo Thomas Zurbuchen, NASAn päämajan tiedevastaava Washingtonissa.  “Meillä on pääsy monenlaisiin avaruudesta tehtyihin havaintoihin Maapallolta — ja havainnot ovat tieteellisen tutkimuksen ydin. Meillä on työkalut ja tiimi joka voi auttaa meitä parantamaan ymmärrystämme tuntemattomasta. Se on tieteen määritelmän mukaista. Sitä me teemme.”

Virasto ei ole osa puolustusministeriön UAP-toimikuntaa tai sen seuraajaa Airborne Object Identification and Management Synchronization Groupia. NASA on kuitenkin koordinoinut laajalti valtionhallinnon eri toimijoiden kanssa koskien sitä miten soveltaa tieteellisiä työkaluja tunnistamattomien ilmailmiöiden luonteen ja alkuperän valaisemiseksi.

Viraston riippumatonta tutkimustiimiä vetää astrofyysikko David Spergel, joka on Simons Foundationin johtaja New Yorkissa, ja aiemmin hän on ollut newjerseyläisen Princetonin yliopiston astrofysiikan laitoksen johtaja. Daniel Evans, NASAn tieteellinen apulaishallintoavustaja, toimii NASAn virallisena vastuuhenkilönä tutkimuksen johdossa.

“Kun otetaan huomioon havaintojen vähäisyys, ensimmäinen tehtävämme on yksinkertaisesti kerätä enemmän robusteja datajoukkoja”, sanoo Spergel. “Me identifioimme minkälaista dataa on kerättävissä — siviileiltä, valtiolta, kolmannelta sektorilta, yrityksiltä — sekä mitä muuta me voisimme yrittää kerätä, ja miten parhaiten analysoida sitä.”

Tutkimuksen odotetaan kestävän 9 kuukautta. Tutkimus hyödyntää tieteen, ilmailun ja data-analytiikan asiantuntijoita ja keskittyy siihen miten parhaiten kerätä uutta dataa ja parantaa UAP-havaintoja.

“NASAn avoimuuden, läpinäkyvyyden ja tieteellisen suoraselkäisyyden periaatteiden mukaisesti tämä raportti tulee olemaan julkinen”, Evans sanoo. “Kaikki NASAn data on kansan saatavilla — me otamme velvoitteemme vakavasti — ja me tuomme sen helposti kenen tahansa saataville, joka sitä haluaa tutkia.”

NASAlla on aktiivinen astrobiologian ohjelma, joka keskittyy Maan ulkopuolisen elämän alkuperään, evoluutioon ja levinneisyyteen. Ohjelma tutkii mm. Marsin vesialueita sekä Titanin ja Europan kaltaisia lupaavia “merimaailmoja”. Sen tavoitteena on löytää elämää Maan ulkopuolelta.

Virasto etsii elämäää myös Transiting Exoplanet Survey Satellitella sekä Hubble-avaruusteleskoopilla asuttavilta eksoplaneetoilta, kun taas James Webb -avaruusteleskooppi pyrkii löytämään biologisen elämän merkkejä muiden planeettojen ilmakehistä — se etsii happea ja hiilidioksidia, jotka voivat tarkoittaa eksoplaneettojen tukevan elämää ja sisältävän elämää niinkuin omamme. NASA rahoittaa myös avaruustutkimusta, jossa etsitään merkkejä teknologiasta — merkkejä kehittyneestä teknologiasta ulkoavaruudessa.

NASAn astrobiologian ohjelma:

https://www.nasa.gov/astrobiology/

Artikkelin julkaissut nasa.gov

Jättiläissalamoita ilmakehässä

Yläilmakehän salama, tunnetaan myös viuhkasalamana, kuvattiin marraskuun 19. päivä 2021 12 kilometrin korkeudessa lentokoneesta.

Bengalinlahdella oli myrsky, Tamil Nadun rannikolta pohjoiseen, Intian yllä.

Nämä jättiläismäiset viuhkasalamat ovat transientteja valoilmiöitä, harvinaisia sääilmiöitä joita esiintyy ukkosmyrskyjen yllä. Tieteellä ei ole ollut kunnollista selitystä sille missä kohtaa pilveä nämä salamat syntyvät.

Ehkäpä kyse ei ole sähköisestä ilmiöstä, vaan aseesta avaruudessa?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Nanomikrosiruja rokotteissa odoteltiin jo 2009

Tämä artikkeli on vuodelta 2009. Siinä spekuloidaan aikeella laittaa nanokokoisia mikrosiruja rokotteisiin ”pedon merkkiä” varten.


Se on melkein surrealistista, kuin jostain scifi-elokuvasta, mutta paljain silmin näkymättömät nanomikrosirut ovat todellisuutta, ja niitä käytetään jo monissa sovelluksissa.

Kysymys kuuluu, kuinka kauan hallituksilta ja suurilta lääkeyhtiöiltä kestää upottaa nanomikrosiruja rokotteiden sisälle, jotta ne voivat merkitä ja valvoa maailman väestöä?

Nanoteknologia käsittelee alle yhden mikrometrin (alle 1/30 ihmisen hiuksen leveydestä) kokoisia rakenteita, ja siinä kehitetään materiaaleja tai laitteita, jotka ovat tämän kokoisia. Nanometrin koko on 100 000 kertaa pienempi kuin ihmisen hiuksen leveys.

Yli kymmenen vuotta sitten yksinkertaiset ja edulliset tekniikat paransivat nanomikrosirujen suunnittelua ja valmistusta. Tämä avasi lukuisia menetelmiä niiden valmistamiseksi monenlaisiin sovelluksiin, kuten optisiin, biologisiin ja elektronisiin laitteisiin.

Nanoelektroniikan, fotolitografian ja uusien biomateriaalien yhteinen käyttö on mahdollistanut tarvittavan valmistustekniikan nanorobotteja varten yleisissä lääketieteellisissä sovelluksissa, kuten kirurgisissa instrumenteissa, diagnostiikassa ja lääkkeiden jakelussa.

Japanilainen Hitachi kertoo kehittäneensä maailman pienimmän ja ohuimman mikrosirun, joka voidaan upottaa paperiin pakettien jäljittämiseksi tai asiakirjan aitouden todistamiseksi. Integroitu piiri (IC-siru) on yhtä pieni kuin pölyhiukkanen.

Aivoihin istutettavia nanoelektrodeita käytetään yhä useammin neurologisten häiriöiden hoitoon.

Mohammad Reza Abidian, väitöskirjatutkija U-M:n biolääketieteellisen tekniikan laitoksella, sanoi, että nanoputkissa olevat polymeerit,

”ovat bioyhteensopivia ja niillä on sekä elektroninen että ioninen johtavuus.”

Hän totesi lisäksi,

”Siksi nämä materiaalit ovat hyviä ehdokkaita biolääketieteellisiin sovelluksiin, kuten hermorajapintoihin, biosensoreihin ja lääkkeiden jakelujärjestelmiin.”

Riippuen tällaisten tutkimusten tavoitteista tutkimus voisi teoriassa raivata tietä älykkäille rekisteröintielektrodeille, jotka voivat annostella lääkkeitä, jotka vaikuttavat myönteisesti tai kielteisesti immuunivasteeseen.

Nanoteknologian avulla tutkijat ovat myös pystyneet luomaan keinotekoisia huokosia, jotka pystyvät siirtämään nanokokoisia materiaaleja kalvojen läpi.

Nature Nanotechnology -lehdessä 27. syyskuuta UC:n biolääketieteellisessä insinööritutkimuksessa onnistuttiin lisäämään nanomoottorin, mikroskooppisen biologisen koneen, muunnettu ydin lipidikalvoon. Näin syntyneen kanavan avulla voitiin siirtää sekä yksi- että kaksijuosteista DNA:ta kalvon läpi.

Tutkimusta johtanut professori Peixuan Guo totesi, että aiemmat biologisten kanavien parissa tehdyt työt ovat keskittyneet kanaviin, jotka ovat riittävän suuria vain yksijuosteisen geneettisen materiaalin siirtämiseen.

”Koska ihmisen, eläinten, kasvien, sienten ja bakteerien genominen DNA on kaksisäikeistä, on erittäin tärkeää kehittää yksihuokoinen järjestelmä, jolla voidaan sekvensoida kaksisäikeistä DNA:ta”, hän sanoo.

Tällaisia suunniteltuja kanavia voitaisiin käyttää,

  • nanoantureihin
  • DNA:n sekvensointiin
  • lääkkeiden annosteluun, mukaanlukien:
    • innovatiivisia tekniikoita virusten nanomoottoreiden DNA-pakkausmekanismien toteuttamiseksi,
    • rokotteen toimittamiseen.

”Ajatus siitä, että DNA-molekyyli kulkee nanohuokosen läpi etenemällä nukleotidi nukleotidilta, voisi johtaa yhden huokosen DNA-sekvensointilaitteen kehittämiseen, joka on kansallisesti erittäin kiinnostava alue”, Guo sanoi.

Lontoon Queen Maryn yliopistossa työskentelevät tutkijat ovat kehittäneet mikrometrin kokoisia kapseleita, joiden avulla lääkkeitä voidaan toimittaa turvallisesti eläviin soluihin.

Näihin ”mikrosukkuloihin” voitaisiin hypoteettisesti ladata erityinen mikrosiru, joka ohjaa lääkkeen annosta, joka avataan etänä, jolloin niiden sisältö vapautuu. Annostuksen seurannan lisäksi samaa mikrosirua voitaisiin käyttää potilaan valvontaan yhdessä erilaisten seurantajärjestelmien kanssa.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivat tutkijatovat hiljattain raportoineet edistymisestä nanoteknologian keskeisten haasteiden voittamisessa. He osoittivat, miten nanohiukkaset voivat liikkua nopeasti haluttuun suuntaan ilman ulkopuolisten voimien apua. Tutkijoiden mukaan heidän saavutuksellaan on laajoja seurauksia, sillä se antaa mahdollisuuden houkutella soluja liikkumaan ja kasvamaan tiettyihin suuntiin.

Etelä-Walesissa työskentelevä mikrobiologi ja rokotekriitikko Doug Dorst sanoo, että nämä edistysaskeleet kiinnostavat suuresti rokotteiden valmistajia.

”Biotekniikkayhtiöt ja niiden tutkijat ovat nopeasti siirtäneet suurimman osan rahoitusaloitteista nanoteknologiaan rokotteidensa tehon lisäämiseksi”, hän sanoi.

Jos rokotteiden sisältämät mikro-organismit voidaan houkutella kohdistumaan tiettyihin soluihin tai hyökkäämään niihin, ne voivat saavuttaa tavoitteensa nopeammin kuin perinteiset rokotteet.

”Riippuen siitä, kummalla puolella rokotekeskustelua ollaan, puolesta vai vastaan, rokotevalmisteiden sisällä olevat nanobotit voivat lisätä niiden tehokkuutta eksponentiaalisesti joko dramaattisesti parantamalla tai tuhoamalla immuniteettia niiden suunnittelusta riippuen”, hän lisäsi.

Dorst väittää, että nykyistä nanobottiteknologiaa voitaisiin yhtä helposti käyttää biologisten aseiden kehittämiseen kuin ihmisten terveyden edistämiseen.

”Jokaista pelkoa kohden, jota biotekniikan propaganda levittää tappavista taudeista ja siitä, miten rokotteet ehkäisevät niitä, on yksi valhe lisää, jolla massat saadaan vähitellen vakuuttuneiksi siitä, että rokotteet ovat tehokkaita.”

Dorst on huolissaan siitä, että jonain päivänä rokotteet,

tekevät sitä mitä varten ne on aina tarkoitettu… maailmanlaajuisen väestön hallintaa.

Nanoemulsiofoorumeilla voidaan jo kehittää rokotteita hyvin erilaisista materiaaleista.

Soijaöljyn, alkoholin, veden ja pesuaineiden seokset voidaan emulgoida erittäin pieniksi hiukkasiksi, jotka ovat alle 400 nanometrin levyisiä (noin 1/200 ihmisen hiuksen leveydestä). Näihin voidaan yhdistää mitä tahansa nanomikrosiruja, joissa on kaikki tautia aiheuttavat mikrobit tai osa niistä, jotta kehon immuunijärjestelmä käynnistyy.

Ecole Polytechnique Fédérale de Lausannen (EPFL) tutkijat ilmoittivat Nature Biotechnology -lehdessä julkaistussa artikkelissa, että he olivat kehittäneet,

”nanohiukkasen, joka voi antaa rokotteita tehokkaammin, vähemmillä sivuvaikutuksilla ja murto-osalla nykyisten rokoteteknologioiden kustannuksista.”

Artikkelissa kuvailtiin edelleen heidän läpimurtonsa vaikutuksia:

”Vain 25 nanometrin kokoiset hiukkaset ovat niin pieniä, että kun ne on ruiskutettu, ne virtaavat ihon solunulkoisen matriisin läpi ja suuntaavat imusolmukkeisiin. Muutamassa minuutissa ne ovat saavuttaneet DC:n pitoisuuden, joka on tuhansia kertoja suurempi kuin ihossa.”

Venäjä on hiljattain ilmoittanut uudesta tuotantolaitoksesta, joka tuottaa tiukasti nanorokotteita.

Hankesuunnitelmiin kuuluu muun muassa kahden rokotteen kehittäminen ihmisten influenssaa ja lintuinfluenssaa vastaan sekä kolmen biofarmaseuttisen valmisteen kehittäminen immuunijärjestelmän vahvistamiseksi ja antibakteeristen ja viruslääkkeiden tehokkuuden lisäämiseksi.

Ihmiskeho kestää hyvin nanohiukkasia, jotka yrittävät tunkeutua ihmissoluihin. Tutkijat tutkivat intensiivisesti menetelmiä, joilla voidaan häiritä ihmisen entsyymejä, jotka voivat hajottaa nanohiukkasia. Liverpoolin yliopiston asiantuntijatlöysivät keinon kiertää tämä este, mikä voi merkitä tulevaisuudessa tehokkaampia, paikallisesti käytettäviä lääkkeitä, jotka voisivat vaikuttaa paljon nopeammin kuin nykyisin käytössä olevat lääkkeet

Kaikki nämä nanoteknologian edistysaskeleet herättävät monia kysymyksiä ja huolenaiheita, jotka liittyvät nanomateriaalien myrkyllisyyteen ja ympäristövaikutuksiin sekä niiden mahdollisiin vaikutuksiin lääketieteeseen, maailmantalouteen ja spekulaatioihin hallituksen valvonnasta. Nämä huolenaiheet ovat aiheuttaneet keskustelua eturyhmien ja hallitusten välillä siitä, onko nanoteknologian erityissääntely perusteltua.

antoi viime viikolla tiedotteen, jossa se ilmoitti, että se oli,

”esitteli tänään uuden tutkimusstrategian, jolla pyritään ymmärtämään paremmin, miten valmistetut nanomateriaalit voivat vahingoittaa ihmisten terveyttä ja ympäristöä.”

Strategia-asiakirja on mielenkiintoinen, mutta se tuskin oli aivan tuore.

Itse asiassa monet yritykset mainostavat tällaisten miljardisimetristen ainesosien käyttöä tuotteen huipputason mittarina, mikä viittaa siihen, että erittäin pienet ainesosat ovat luonnostaan hyvä asia. Ne eivät ole sitä. Koko ei myöskään välttämättä tee näistä aineista huonompia kuin muista.

Tässä vaiheessa on vain mielettömän arvaamatonta, mitä nanoasiat tekevät

Nanoteknologian kannattajat suhtautuvat hyvin kriittisesti sääntelytoimiin, jotka saattavat estää sen kehitystä. Monet näistä arvostelijoista ovat torjuneet huolenaiheet tiukasti tieteelliseen fiktioon perustuvina pelkoa lietsovina salaliittoteorioina.

Suositussa videopelisarjassa Metal Gear Solid monilla hahmoilla ja sotilailla yleensä on verenkierrossaan ”nanokoneita”, joita käytetään estämään kipua, antamaan tulijoukkueiden/partioiden jäsenille mahdollisuus jakaa aistitietoa, parantamaan ruumiinvammoja sekä manipuloimaan videopelin juonen kannalta keskeisiä viruksia.

Erikoistehosteiden ja tietokoneella luotujen kuvien avulla useissa Keanu Reevesin tähdittämissä menestyselokuvissa, kutenMatrix-trilogiassa ja The Day the Earth Stood Still -elokuvassa, on dramatisoitu sitä, miten nanorobotit voivat tehokkaasti ottaa hallintaansa orgaaniset ja epäorgaaniset kohteensa.

Star Trek -jaksoissa ja niiden teatterilevityksissä, kuten elokuvassa Star Trek: First Contact, on myös kuvattu, miten nanosondit (nanoliititvoivat tartuttaa yksilön verenkiertoon putkistojen kautta.

Riippumatta videopelien, scifi-sarjojen ja -elokuvien toistuvista nanobottien teemoista, nanoteknologia on todellisuutta, ja nanomikrosiruja ollaan hyvää vauhtia hyödyntämässä tavoilla, jotkavoivat olla haitallisia ihmisten terveydelle ja vapaudelle maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Nano-mikrosirujen kehittäminen on hallitusten ja lääketeollisuuden tärkeä tavoite, sillä ne haluavat saada ylivoimaista valtaa ja vaikutusvaltaa maailman väestöön saadakseen lisää voittoa ja valvontaa.

Joulukuussa 2000 Suomen entinen Lapin lääninlääkäri, lääketieteen tohtori Rauni-Leena Luukanen-Kilde totesi, että on teknisesti mahdollista, että jokaiseen vastasyntyneeseen ruiskutetaan mikrosiru, joka voisi sitten toimia henkilön tunnistamiseksi koko hänen loppuelämänsä ajan. Tällaisista suunnitelmista keskustellaan salaa Yhdysvalloissa ilman, että yksityisyyden suojaan liittyviä kysymyksiä tuodaan julkisuuteen.

Nykyiset mikrosirut toimivat matalataajuisten radioaaltojen avulla, jotka kohdistuvat niihin.

Satelliittien avulla istutettua henkilöä voidaan seurata missä päin maailmaa tahansa. Tällaista tekniikkaa testattiin muun muassa Irakin sodassa, kertoo tohtori Carl Sanders, joka on keksinyt ihmisiin ruiskutettavan IMI-biotiitin (Intelligence-Manned Interface).

(Aiemmin Vietnamin sodan aikana sotilaille ruiskutettiin Rambo-sirua, joka oli suunniteltu lisäämään adrenaliinin virtausta verenkiertoon.)

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) 20 miljardin bitin sekuntinopeudella toimivat supertietokoneet voivat nyt ”nähdä ja kuulla”, mitä sotilaat kokevat taistelukentällä etäseurantajärjestelmän avulla (RMS).

Kun 5 mikromillimetrin mikrosiru (hiussuikaleen halkaisija on 50 mikromillimetriä) asetetaan silmän optiseen hermoon, se vetää aivoista hermoimpulsseja, jotka ilmentävät istutetun henkilön kokemuksia, hajuja, näkymiä ja ääntä. Kun nämä neuroimpulssit on siirretty ja tallennettu tietokoneeseen, ne voidaan heijastaa mikrosirun kautta takaisin henkilön aivoihin, jotta hän voi kokea ne uudelleen.

RMS:n avulla maalla toimiva tietokoneoperaattori voi lähettää hermostoon sähkömagneettisia viestejä (jotka on koodattu signaaleiksi), jotka vaikuttavat kohteen suorituskykyyn. RMS:n avulla voidaan saada terveet henkilöt näkemään hallusinaatioita ja kuulemaan ääniä päässään.

Jokainen ajatus, reaktio, kuulo ja näköhavainto aiheuttaa aivoissa ja niiden sähkömagneettisissa kentissä tietyn neurologisen potentiaalin, piikkejä ja kuvioita, jotka voidaan nyt purkaa ajatuksiksi, kuviksi ja ääniksi. Sähkömagneettinen stimulaatio voi siis muuttaa ihmisen aivoaaltoja ja vaikuttaa lihastoimintaan aiheuttaen tuskallisia, kidutukseksi koettuja lihaskramppeja.

NSA:n sähköinen valvontajärjestelmä voi seurata ja käsitellä samanaikaisesti miljoonia ihmisiä.

Jokaisella meistä on ainutlaatuinen biosähköinen resonanssitaajuus aivoissa, aivan kuten meillä on ainutlaatuiset sormenjäljet. Kun sähkömagneettisen taajuuden (EMF) aivostimulaatio on täysin koodattu, aivoihin voidaan lähettää sykkiviä sähkömagneettisia signaaleja, jotka aiheuttavat halutut ääni- ja visuaaliset vaikutukset kohteeseen.

Tämä on eräänlaista elektronista sodankäyntiä.

Yhdysvaltalaisille astronauteille asennettiin implantti ennen avaruuteen lähettämistä, jotta heidän ajatuksiaan voitiin seurata ja kaikki heidän tunteensa rekisteröidä 24 tuntia vuorokaudessa.

Joukkotiedotusvälineet eivät ole kertoneet, että implantoidun henkilön yksityisyys katoaa loppuelämäksi. Häntä voidaan manipuloida monin tavoin. Käyttämällä eri taajuuksia tämän laitteen salainen ohjaaja voi jopa muuttaa henkilön tunne-elämää. Hänestä voidaan tehdä aggressiivinen tai vaisu. Seksuaalisuuteen voidaan vaikuttaa keinotekoisesti. Ajatussignaaleja ja alitajuista ajattelua voidaan lukea, uniin voidaan vaikuttaa ja niitä voidaan jopa saada aikaan, ja kaikki tämä ilman istutetun henkilön tietoa tai suostumusta.

Tätä salaista teknologiaa ovat käyttäneet sotilasjoukot tietyissä NATO-maissa 1980-luvulta lähtien ilman, että siviiliväestö tai akateeminen väestö olisi kuullut siitä mitään. Näin ollen ammatillisissa ja akateemisissa lehdissä on saatavilla vain vähän tietoa tällaisista invasiivisista mielenhallintajärjestelmistä.

NSA:n signaalitiedusteluryhmä voi etäseurata ihmisaivoista saatavaa tietoa purkamalla aivojen lähettämiä herätepotentiaaleja (3,50 Hz, 5 milliwattia).

Sekä Göteborgissa Ruotsissa että Wienissä Itävallassa on havaittu vankien koehenkilöillä selviä aivovaurioita. Heikentynyt verenkierto ja hapenpuute oikean ohimolohkon otsalohkossa ovat seurausta siitä, että aivoimplantit ovat yleensä käytössä. Suomalaisella koehenkilöllä ilmeni aivojen surkastumista ja ajoittaisia tajuttomuuskohtauksia hapenpuutteen vuoksi.

Sähkömagneettisten kenttien ja säteiden kohdistaminen ihmisten aivotoimintoihin (helikoptereista ja lentokoneista, satelliiteista, pysäköidyistä pakettiautoista, naapuritaloista, puhelinpylväistä, sähkölaitteista,matkapuhelimista, televisiosta, radiosta ja niin edelleen) on osa säteilyongelmaa, johon demokraattisesti valittujen hallitusten olisi puututtava.

Tällä hetkellä mikään kansallinen hallitus ei kuitenkaan ole kiinnostunut käsittelemään tätä kysymystä vakavasti.

Aikataulu nanomikrosirujen integroimiseksi rokotteisiin on spekulatiivinen. Siihen voi kulua vain muutama vuosi tai kuukausi, tai ehkä se on jo täällä, emmekä jo tiedä niiden integroimisesta lääkkeisiin. Siitä huolimatta niiden käyttöönotto on
monien sotilaallisten ja poliittisten etujen vuoksi väistämätöntä.

Olipa se kuinka petollista tahansa, maailmanmahtien ja lääkekartellien oli pakko edistää rokotusten tehokkuutta ja säätää kansallisia pandemiavalmiuspolitiikkoja, jotka velvoittavat rokotuksiin.

Vuonna 2005 Maailman terveysjärjestö (WHO) kehitti kansainväliset terveyssäännökset, jotka sitovat kaikkia 194 jäsenmaata noudattamaan pandemic emergency ohjeisiin, joilla voitaisiin panna täytäntöön tällainen valtuutus. Ilman näitä kansanterveydellisiä menettelyjä (ja propagoituja rokotuskampanjoita) yleisö ei juurikaan tai lainkaan suostuisi vapaaehtoisesti käärimään hihojaan ja ottamaan rokotuksia vastaan.

Yleisön osallistuminen on olennainen väline, jonka avulla suuret lääketehtaat voivat pian ruiskuttaa miljardeihin ihmisiin kaikkien aikojen tehokkaimman valvontakeinon

Vaikka nanoteknologian valmistus on tällä hetkellä saatavilla maailmanlaajuisesti, ennen kuin biotekniikkayhtiöt voivat aloittaa rokotteiden sisällä olevien nanomikrosirujen massatuotannon ja testauksen, niiden on todennäköisesti myytävä ajatus yleisölle. Erilaisten ”terveyden parantamiseen tähtäävien skenaarioiden” avulla ne kannustavat osallistumaan ja ilmoittavat julkisesti, että ne ovat saaneet hyväksynnän samoilta politiikoilta ja sääntelyviranomaisilta, joiden luomisessa ne olivat mukana.

Kesän 2009 puoliväliin mennessä WHO jatautienvalvontakeskus (CDC) tekaistiin tehokkaasti valheellinen influenssapandemia ja saatiin maailma suostumaan H1N1-rokotteisiin. Lisäannokset propagandaa ja mahdollisesti biologinen tapahtuma voivat yhtä lailla vakuuttaa väestöt hyväksymään tietoisesti mikrosirut rokotteiden sisällä ihmiskunnan ”suuremman hyvän” varjolla.

Kun aivotoimintamme on jo kytketty supertietokoneisiin radioimplanttien ja mikrosirujen avulla, on liian myöhäistä protestoida.

Tämä uhka voidaan torjua vain valistamalla yleisöä käyttämällä saatavilla olevaa biotelemetriaa ja nanorobotiikkaa koskevaa kirjallisuutta sekä kansainvälisissä kongresseissa vaihdettua tietoa.

Nyt on aika toimia!

Jo sikainfluenssarokotteessa oli ”ladattavia muistoja”:

https://www.youtube.com/watch?v=TouHzTBKcks

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

 

 

Totuus synteettisestä telepatiasta

Kirjoittanut Michael Dwyer 21.05.2010 11:50

Tämä artikkeli on Wikipedian artikkeli. Viimeisen 24 tunnin sisään Wikipediassa oli suuri ”editointisota”, ja ainakin minulle näytti siltä että informaatiota koitetaan sensuroida. Artikkeli syventyy vakoiluun, jossa käytetään hyväksi teknologiaa nimeltä ”hiljainen ääni” tai ”synteettinen telepatia”. Jos sinua kiinnostaa korkean teknologian avulla toteutettu vakoilu, tämä on hyvää luettavaa. (toim. huom. artikkelissa ref on alkuperäisen Wikipedia-artikkelin lähdeviitenumero)

Synteettinen telepatia

Synteettinen telepatia, joka tunnetaan myös nimillä teklepatia (ts. teknotelepatia) tai psykotroniikka) on termi, jota käytetään tietokoneiden aivokäyttöliittymissä, joissa ihmisten ajatukset (sähkömagneettisen säteilyn muodossa) mitataan ja prosessoidaan tietokoneella ja tästä generoidaan palautesignaali, jonka ihmisaivot kykenevät aistimaan. (ref 1,2,3,4)

Historia

Vuonna 1967 Edmond M. Dewan julkaisi tutkimuksen Naturessa, jossa osoitettiin alfa-aaltojen kontrolli. Aaltoja pystyttiin kytkemään päälle ja pois ja näin tuottamaan Morse-koodia. (ref 5) Käyttämällä EEG-laitetta Dewan ja tutkijakollegat kykenivät lähettämään sanoja ja lauseita pelkästään ajatuksen avulla.

Vuonna 1976 Robert G. Malech sai amerikkalaispatentin no. 3951134 aivoaaltojen etäohjaukseen ja tarkkailuun radion avulla. (ref 6) Tämä patentti puhuu aaltomuotojen demodulaatiosta. Aallot esitetään operaattorille ja siitä siirretään tietokoneelle jatkoanalyysia varten.

Vuonna 1988 L.A. Farwell & D. Donchin tuottivat tutkielman, jossa kuvattiin lingvistisen informaation välittäminen P300-responssijärjestelmän avulla. (ref 7) Tämä järjestelmä yhdisteli havaitun informaation siihen mitä kohde ajatteli. Tässä tapauksessa oli mahdollista kyetä valitsemaan se aakkosten kirjain jota kohde ajatteli. Teoriassa on mahdollista käyttää mitä tahansa syötettä, ja tälle syötteelle on mahdollista rakentaa sanasto.

Amerikkalaispatentti 6,011,991, joka on myönnetty tammikuun 4.  2000, kuvaa menetelmän jolla monitoroida henkilön aivoaaltoja etäältä viestintätarkoituksessa. Joulukuun 7. 1998 jätetty patenttihakemus kuvaa järjestelmän, joka tarkkailee henkilön aivoaaltoja sensorin avulla, sitten lähettää tiedot satelliitin avulla tietokoneelle analysoitavaksi. Tämä analyysi määrittää onko henkilö yrittänyt kommunikoida ”sanan, lauseen vai ajatuksen joka vastaa normalisoitua tietokantaan talletettua signaalia”. (ref 8)

Teoria

Synteettisen telepatian teoria voidaan luokitella kahteen suurempaan ryhmään, passiiviseen ja aktiiviseen. Kuten kaikuluotauksessa, vastaanottaja voi joko ottaa osaa tai passiivisesti kuunnella.

Passiivinen vastaanotto on kyky ”lukea” signaalia ilman signaalinvälitystä. Tämä voidaan löyhästi sanoa olevan samaa kuin radioasemalle virittäytyminen, aivot tuottavat sähkömagneettista säteilyä joka voidaan havaita etäältä. Toimintaetäisyys määrittyy vastaanottimen herkkyydestä, käytetyistä suodattimista ja vaaditusta kaistanleveydestä. Useimmat yliopistot ovat budjeteiltaan rajoitettuja ja joudutaan tyytymään käyttämään EEG:n tyyppisiä vastaanottimia. Armeijan tähän liittyvä teknologia on TEMPEST-valvontajärjestelmä, jonka toimintasäde on salainen. (ref 9) Ottaen huomioon, että Yhdysvaltain kongressi on yrittänyt saada hyväksytyksi lakia lokakuussa 2001, joka olisi kieltänyt tämän tyyppiset laitteet ”avaruusaseina”, (ref 10) se voi tarkoittaa että ihmisten magneettikentän muutoksia on mahdollista havainnoida satelliitin avulla.

Robert G. Malechin tulokulma vaatii moduloidun signaalin, joka lähetetään kohteen suuntaan. Menetelmä käyttää aktiivista signaalia, jota interferoidaan aivojen modulaatiolla. Näin paluusignaalia voidaan käyttää määrittämään alkuperäinen aivoaalto. Tämä lähestymistapa paljastaa lähettimen, mutta sitä vaaditaan jos halutaan tuottaa paluusignaaleita, jotka aivojen on mahdollista tulkita.

L.A. Farwellin & D. Donchinin tutkimus on ensimmäinen julkinen paljastus, joka voi johtaa yleisen sanakirjan kehittämiseen, mutta tämä on jo oletettu  Robert G. Malechin työssä vuonna 1976.

Tämän hetken tutkimus

Armeija vie nykyisen tutkimuksen (vuonna 2010) kehitystä eteenpäin ”salaista puhetta” tutkiessaan, mutta kuitenkin, kun otetaan huomioon se miten paljon salaista tutkimusta on tehty julkiseksi, voidaan päätellä että suurin osa tutkimuksesta on tehty paljon aiemmin ja tiedustelutiedon keruuta varten kylmän sodan aikana. Lisäraporteista käy ilmi, että tästä on kehitetty versio taistelualueille demoralisoimaan vihollissotilaita, ja jotkut raportit puhuvat siitä, että teknologiaa on potentiaalisesti käytetty heikentämään hallituksia ja aiheuttamaan julkista levottomuutta. (ref 11, 12)

Nykyään kehitystä eteenpäin vievä voima vaikuttaa olevan taistelukentällä olevien sotilaiden hiljainen kommunikaatio. DARPA sai vaivaiset $4 miljoonaa rahoitusvuonna 2009/2010 kehittääkseen järjestelmän nimeltä ”Silent Talk”. (ref 13) Tästä tutkimuksesta suuri osa on tehty The Cognitive NeuroSystems Labissa UC Irvinessa. (ref 14)

Armeija allokoi toiset $4 miljoonaa Kalifornian yliopistolle tutkimaan tietokonevälitteistä ”synteettistä telepatiaa”. (ref 15) Tutkimus pyrkii havaitsemaan ja analysoimaan sanoihin liittyviä hermosignaaleja EEG:tä käyttäen, mikä esiintyy ennen puheenmuodostusta, ja tutkimaan sitä voidaanko näitä kaavoja yleistää. (ref 16) Tutkimus on osa laajempaa $70 miljoonan projektia, joka alkoi vuonna 2000, jonka tarkoitus on kehittää laitteistoa, joka kykenee sopeutumaan käyttäjänsä käyttäytymiseen. (ref 17)

Jos ei puhuta lingvistisesta informaatiosta, aivoista on kerätty kuvia. Japanin ATR Computational Neuroscience Laboratories on kyennyt rekonstruoimaan kuvia, joita kohteet tällä hetkellä katselevat. Lopullinen tavoite julkisella projektilla on kyetä näkemään sekä verkkokalvoilla näkyviä että mielen avulla kuviteltuja kuvia reaaliajassa. Näihin kuuluu myös unet. (ref 18)

Tietokonevälitteisyys

Tietokonevälitteisyyttä on kahdenlaista, tulkinnallista ja interaktiivista.

Tulkinnallinen välitys on passiivista signaalien analysointia, joita ihmisaivot lähettävät. Tietokone ”lukee” signaalia, sitten vertailee signaalia tietokannassa oleviin signaaleihin ja niiden merkityksiin. Väärien positiivisten määrää voidaan vähentää ajan mittaan tilastollista analyysia ja toistoja käyttäen.

Interaktiivinen välitys voi olla passiivis-aktiivista, tai aktiivi-aktiivista. Tässä tapauksessa passiivinen ja aktiivinen tarkoittavat aivoista lukemisen menetelmiä ja sitä käyttävätkö ne hyödyksi lähetettyä signaalia. Interaktiivinen välitys voidaan myös toteuttaa manuaalisesti tai tekoälyn avulla.

Manuaalinen interaktiivinen välitys tarkoittaa ihmisoperaattorin tuottamia paluusignaaleita kuten puhetta tai kuvia. Tekoälyn välitys käyttää hyväksi kohteen kognitiivista järjestelmää identifioimaan kuvia, puhetta edeltävää signaalia, kappaleita, ääniä ja muita artifakteja. Kyseessä ei ole niinkään tekoälyn kehittäminen näitä aktiviteetteja suorittamaan. Tekoälyjärjestelmät voivat käyttää hyväksi luonnollisen kielen prosessointikäyttöliittymiä, jotka tuottavat aistihavaintoja, mentaalisia kuvia, huumoria ja keskustelua tietokoneen luoman persoonan mentaalisten kuvien esittämiseksi. Tekoäly voi pitää yllä keskustelua sisäisenä monologina, ja se voi myös reitittää informaatiota tietyiltä ryhmiltä ryhmille tai henkilöille. Tämä tarjoaa laajan valikoiman sovelluskohteita mm. viestintäjärjestelminä toimimisesta kuulustelujen suorittamiseen.

UC Irvinessa tällä hetkellä tutkitaan jälkimmäistä julkisessa armeijan projektissa. (ref 19) Kun otetaan huomioon vakoilun ja vastaterrorismin suuri arvo, on todennäköistä että tällaisia järjestelmiä kehitellään jo salaisesti.

Sotilaskäyttö

Sotilaallisessa kontekstissa ensimmäiset ilmiselvät käyttökohteet ovat lukea ja kirjoittaa informaatiota sisäisestä monologista. Tämä tarjoaa kaksi suurta kiinnostuksen kohdetta: kaksisuuntainen viestintä kenttäagenteille sekä tiedustelutiedon keruu ja kuulustelut. Perusongelma syntyy, kun systeemiä käytetään viestintätarkoitukseen: on mahdotonta autentikoida lähetyksen perimmäinen lähde. Synteettisellä telepatialla on rajoittuneita käyttkohteita viestinnässä ellei sitten käytetä suorassa ihokontaktissa olevia kuulokkeita ja joita tuetaan kryptatuilla kanavilla. Sellaisenaan standardiradiot ovat paljon tehokkaampia taistelutilanteissa. Synteettinen telepatia vaatii myös ajatusvirran prosessointia, ja tästä syntyy hetkellinen keskittymiskatkos, päiväunen kaltainen, joka voi johtaa kuolettaviin seuraamuksiin taistelukentällä.

Tiedustelutiedon keräämiseen ja kuulusteluihin liittyen synteettisellä telepatialla on paljon varjopuolia ja rajoitteita. Vastoin yleistä uskomusta, synteettinen telepatia ei tarjoa kykyä lukea henkilön mieltä tai muistoja. Se mitä se tarjoaa on kyky lukea sisäistä monologia (tai mitä tahansa sähköistä muutosta/säteilyä tuottavaa) ja jujuna on saada kohde ”ääneen” kertomaan muistojaan ja viittaamaan sisäisesti omiin emotionaalisiin tiloihinsa.  Toisin sanoen, peruspsykologian manipulointi on keskeinen tekijä ja tekee tästä teknologiasta suunnilleen yhtä luotettavan kuin perinteinen valheenpaljastin. Käytännössä sisäisen monologin passiivinen tarkkailu pitkän ajan (kuukausista vuosiin) on todennäköisesti kaikkein tehokkain tiedustelutiedon keruumenetelmä.

Kyky saattaa henkilö hypnoositilaan on usein salaliittoteoreetikoiden puheissa. Oikeasti synteettisen telepatian suggestiivinen kyky perustuu toiseen mekanismiin: perusimpulsseihin ja -tuntemuksiin. Tämä on vain eri muotoista kirjoittamista suoraan aivoihin. Ajatuksen muodostamiseksi aivoilla on eri vaiheet joissa informaatiota prosessoidaan. (ref 20) Kaikkein alimmalla tasolla, impulssit ohjaavat ihmiskäyttäytymistä ja näiden impulssien manipulointi tarjoaa strategisen edun sekä taistelutilanteessa että poliittisissa tilanteissa. Muokkaamalla kohteen tai ryhmän motivaatiotekijöitä on helpompaa ohjailla heidän korkeampia päätöksentekoprosessejaan.

Ihmismassojen tai mellakoiden kontrolli on mahdollista tuottamalla impulsseja, jotka ovat olennaisesti samoja kaikille ihmisille, mikä johtaa ihmisjoukon hajaantumiseen tai halukkuuteen toimia poliisiviranomaisten kanssa. Tämän tyyppinen synteettinen telepatia on poliittinen työkalu, sillä se tukahduttaa toisinajattelua. (ref 21)

Amnesiaa voidaan tuottaa, sillä mikä tahansa aktiivinen signaali olennaisesti interferoi aivojen normaalitoiminnan kanssa. Näin on mahdollista estää muistojen siirtäminen lyhytaikaisesta muistista pitkäaikaiseen. (ref 22) Näkö- ja kuulojärjestelmiä voidaan manipuloida myös, kuten mitä tahansa hermojärjestelmää, syötteen korruptio johtaa hallusinaatioihin, paljon samankaltaisiin vaikutuksiin kuin LSD:llä on. Asianmukaisilla kytköksillä aivojen tietyille alueille voidaan tuottaa vaikutuksia kuten ”avaruusolentojen sieppaukset” tai ”Jumalan näkeminen” varsin helposti, ja ”mielisairauden” nimissä voidaan kerätä informaatiota.  (ref 23, 24, 25)

Hiljaisen äänen spektri (SSSS/S-Quad)

ITV News Service, maaliskuussa 1991, tuotti raportin ultraäänen käytöstä kaupallisen radiolähetyksen aikaan (100 MHz taajuudella), jonka tarkoitus oli luoda irakilaisiin sotilaisiin epätoivon tunteita. (ref 26) Tämä on liittynyt Oliver M. Lowerylle myönnettyyn Yhdysvaltain patenttiin 5,159,703 ”hiljaisen viestinnän järjestelmä jossa ei-kuuloalueella olevan kantoaallon, erittäin matalalla tai erittäin korkealla taajuudella tai ultraäänitaajuuskaistalla, amplitudia ja taajuutta moduloidaan halutulla tavalla ja se välitetään akustisesti tai värähtelyllisesti aivoihin, tyypillisesti kaiuttimien, korvakuulokkeiden tai pietsosähköisten komponenttien avulla.” (ref 27)

Ihmisen kuuloalue kattaa karkeasti taajuudet 20Hz-20,000Hz (20 kHz), vaikka aikuinen ihminen menettääkin kyvyn kuulla kaikkein korkeimpia taajuuksia ikääntyessä. Lisäksi kaikkein halvimmat radiot ovat taajuusvasteeltaan rajoitettuja (ref 28), ne eivät kykene tuottamaan hiljaista ääntä niinkuin se alunperin on koodattu, ja näin ne ovat tehottomia.

Vaihtoehtoinen selitys S-Quadin tehokkuudelle löytyy ihmisten biologiasta:

1. Solut vahvistavat radiosignaaleja tietyillä taajuuksilla.
2. Solut voivat demoduloida kantoaallon ääntä.

Tämä ei ole niin omituista kuin miltä se kuulostaa, on jo pitkään tiedetty että hampaiden paikat, tai hammasraudat, voivat johtaa siihen että radiokanavat kuuluvat henkilöiden suusta. (ref 29)

Mielenhallinta

Salaliittoteoriat ja populaari tiedekirjallisuus ovat saaneet maailman uskomaan, että ihmismieltä voidaan hallita etäältä. Että henkilöt voidaan muuttaa mielettömiksi koneiksi ja heitä voidaan suoraan kontrolloida tietokoneilla, ja heistä voidaan tehdä nukkujia tai salamurhaajia. (ref 30) Todellisuus ei ole näin selkeä.

Aivoihin tiedon kirjoittaminen etäältä toteutetaan käyttäen sähköistä interferenssiä. (ref 31) Paljon samaan tapaan kuin porakone television vieressä, aivot tulkitsevat interferenssikuviota informaationa, eräs variantti joka saa aikaan tuntemuksia tunnetaan nimellä transkraniaalinen magneettistimulaatio. (ref 32) Ulkoisesti generoitu monologi on heikompi kuin kohteen sisäinen monologi johtuen signaalin voimakkuuden vähäisyydestä. Signaali joka on liian voimakas voi johtaa monenlaisiin neuraalitoimintoihin, jotka voivat vaikuttaa kriittisiin autonomisiin järjestelmiin ja johtaa kuolemaan.

On olemassa kaksi mahdollista menetelmää, joissa synteettisellä telepatialla voidaan saada henkilö tappamaan toinen. Ensimmäinen on kärjistää kohteen luonnollista käyttäytymistä, eli käyttää henkilöä joka luonnostaan olisi valmis tappamaan. Toinen on aiheuttaa psykoosioireita ja heikentää mentaalista kontrollia.  (ref 33, 34) Molemmissa tapauksissa allaoleva mekaniikka on sama, tarjota impulsseja ja tuntemuksia, jotka usuttavat henkilöä murhaan. Tämä ei ole hypnoosia, vaan pelkästään fysiologista manipulointia ilman, että kohde tietää asiasta.

Toinen kiinnostuksen kohde, ja käyttökelpoisempi, on poliittisten henkilöiden manipulointi. (ref 35) Ajatukset, tuntemukset ja impulssit voidaan yhdistää vaikuttamaan poliittiseen ja henkilökohtaiseen päätöksentekoon. Samanlainen prosessi voidaan ottaa käyttöön vaikuttamaan populaatioon laajemminkin, kun halutaan ajaa agendoja tai ylläpitää tiettyjen ryhmien poliittista valtaa, vaikuttaa heikentävästi vapaaseen tahtoon ja itseilmaisuun. (ref 36) Teknologian kehittyessä ja levitessä eri valloille ympäri maailman, tämä tulee olemaan suuri huolenaihe maailmanlaajuisesti.

Viimeisenä on kuulustelujen käyttökohde. Kuulusteluja voidaan suorittaa etäältä kun henkilö tai ryhmä on suorittamassa normaaleja päivärutiinejaan. Internet on täynnä tällaisia raportteja (ref 37) ja mahdollinen sivuvaikutus tälle on psykoosi. On varsin todennäköistä, että ainakin jotkut raporteista pitävät paikkansa.

Juridiikka

Termi ”psykotrooninen”, lyhenne sanoista psyko-elektroninen ( ref 38) oli käytössä vuoden 2001 lakiehdotuksessa H.R. 2977 Space Preservation Act, joka listasi ”psykotronisen” mahdollisesti avaruudesta käytettäväksi aseeksi, jonka lakiesitys olisi kieltänyt. (ref 39)

Vuonna 2001 Venäjän presidentti Vladimir V. Putin saattoi voimaan lain, joka teki laittomaksi käyttää ”sähkömagneettisia, infraääni-, … säteilyttäviä” ja muita ”psykotronisen vaikuttamisen” aseita vahingoittamistarkoituksessa.

Voidaan sanoa, että täysin luonnottomana tapauksena tämän tyyppinen teknologia, kun sitä käytetään kuulusteluihin, voitaisiin luokitella ”julmaksi tai epätavalliseksi”. Tämän lisäksi tekoälyvälitteiset tapahtumat kuten feikatut teloitukset tai uhkaukset tappaa voisivat myös rikkoa Genevan sopimusta, kansainvälisiä lakeja ja useimpien valtioiden lakeja kehittyneessä maailmassa. Vastaväitteet ovat painottuneet kansalliseen turvallisuuteen, mutta ne olisivat pätemättömiä, sillä rikollinen toiminta itsessään uhkaa kansallista turvallisuutta.

Euroopan parlamentti antoi mietinnön tammikuun 28. 1999 [38], 28.1.99 Ulko- ja turvallisuusasiain sekä puolustuspolitiikan valiokunta  A4-0005/99:

23. (suomenkielisessä versiossa kohta 26) Kehottaa Euroopan unionia työskentelemään sen hyväksi, että myös uusia ns. tainnuttavia asejärjestelmiä ja uusien asestrategioiden kehittämistä säännellään kansainvälisin sopimuksin;

27. (suomenkielisessä versiossa kohta 30) Vaatii erityisesti kansainvälistä sopimusta, jolla kielletään kaikki tutkimus ja kehittäminen niin siviili- kuin sotilaallisiin tarkoituksiin, joilla pyritään soveltamaan tietoa kemiallisten, elektronisten, äänen väreilyn tai muiden keinojen vaikutuksesta ihmisen aivoihin sellaisten aseiden kehittämisessä, joiden avulla voidaan jotenkin vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn, mukaan lukien edellä mainittujen järjestelmien kaiken todellisen tai mahdollisen käytön kieltäminen;

Mediaviitteet

60 Minutesin kirjeenvaihtaja Lesley Stahl haastatteli Carnegie Mellon Universityn Tom Mitchellia koskien hänen ”ajatusten identifioinnin” työtään käyttäen magneettikuvausta. (ref 40) Klippi julkaistiin tammikuun 4. 2009, ja se on katsottavissa CBS:n verkkosivuilla. Siinä näytetään apulaistuottaja Meghan Frankia, jonka ajatuksia identifioidaan tietokoneella. (ref 41) Ihmisaivoista on yleistettävissä ajatusmalli, jonka avulla voidaan identifioida ajatuksia ilman, että tietokonetta pitää opettaa jokaisen henkilön kohdalla erikseen.

Lisäluettavaa

Dr Nick Begich – Controlling the Human Mind, Earth Pulse Press Anchorage – isbn=1-890693-54-5}}
Walter Bowart – http://www.scribd.com/doc/24531011/Operation-Mind-Control
John Marks – In Search of the Manchurian Candidate, publisher WW Norton & Co, 1979, isbn=0-393-30794-8

Lähdeviitteet

1. http://www.msnbc.msn.com/id/27162401/ – Army developing ’synthetic telepathy’
2. http://timesofindia.indiatimes.com/HealthSci/US_army_developing_synthetic_telepathy/ articleshow/3596708.cms – US army developing synthetic telepathy
3.url=http://io9.com/5038464/army-sinks-millions-into-synthetic-telepathy-research – Army Sinks Millions Into ”Synthetic Telepathy” Research
4. http://io9.com/5065304/tips-and-tricks-for-mind-control-from-the-us-military – Tips and Tricks for Mind Control from the US Military
5. http://cnslab.ss.uci.edu/muri/research.html#Dewan – MURI: Synthetic Telepathy
6. http://v3.espacenet.com/publicationDetails/biblio?CC=US&NR;=3951134&KC;=&FT;=E – Apparatus and method for remotely monitoring and altering brain waves
7. http://cnslab.ss.uci.edu/muri/research.html#FarwellDonchin – MURI: Synthetic Telepathy
8. http://v3.espacenet.com/publicationDetails/biblio?CC=US&NR;=6011991&KC;=&FT;=E – Communication system and method including brain wave analysis and/or use of brain activity
9. http://www.sst.ws/tempstandards.php?pab=1_1 – TEMPEST measurement standards
10. http://www.govtrack.us/congress/billtext.xpd?bill=h107-2977 – Space Preservation Act of 2001
11. http://www.raven1.net/silsoun2.htm – PSY-OPS WEAPONRY USED IN THE PERSIAN GULF WAR}}
12. Wall, Judy, ”Military Use of Mind Control Weapons”, NEXUS, 5/06, Oct-Nov 1998
13. Soldier-Telepathy” Drummond, Katie – Pentagon Preps Soldier Telepathy Push – http://www.wired.com/dangerroom/2009/05/pentagon-preps-soldier-telepathy-push
14. http://cnslab.ss.uci.edu/muri/research.html – MURI: Synthetic Telepathy
15. Soldier-Telepathy” Drummond, Katie – Pentagon Preps Soldier Telepathy Push – http://www.wired.com/dangerroom/2009/05/pentagon-preps-soldier-telepathy-push
16. Soldier-Telepathy” Drummond, Katie – Pentagon Preps Soldier Telepathy Push – http://www.wired.com/dangerroom/2009/05/pentagon-preps-soldier-telepathy-push
17. Noah, Shachtman – Pentagon’s PCs Bend to Your Brain – http://www.wired.com/dangerroom/2007/03/the_us_military
18. http://pinktentacle.com/2008/12/scientists-extract-images-directly-from-brain/ – Scientists extract images directly from brain
19. http://cnslab.ss.uci.edu/muri/research.html#Overview – MURI: Synthetic Telepathy -Overview
20. http://cnslab.ss.uci.edu/muri/research.html#ImaginedSpeechProduction – MURI: Synthetic Telepathy
21. http://www.slavery.org.uk/Bioeffects_of_Selected_Non-Lethal_Weapons.pdf -Bioeffects of selected non-lethal weapons
22. http://www.informaworld.com/smpp/content~db=all~content=a785359968 – Partial Amnesia for a Narrative Following Application of Theta Frequency Electromagnetic Fields
23. http://www.wired.com/wired/archive/7.11/persinger.html – This Is Your Brain on God
24. http://www.charlesrehn.com/charlesrehn/books/aconversationwithamerica/essays/myessays/The%20NSA.doc – The NSA & Synthetic Telepathy
25. http://www.uwe.ac.uk/hlss/research/cpss/Journal_Psycho-Social_Studies/v2-2/SmithC.shtml – Journal of Psycho-Social Studies – Vol 2 (2) 2003 – On the Need for New Criteria of Diagnosis of Psychosis in the Light of Mind Invasive Technology by Dr. Carole Smith
26. http://www.bibliotecapleyades.net/ciencia/ciencia_nonlethalweapons02.htm – Eleanor White – New Devices That ’Talk’ To The Human Mind Need Debate, Controls
27. http://patft.uspto.gov/netacgi/nph-Parser?Sect1=PTO1&Sect2;=HITOFF&d;=PALL&p;=1&u;=/netahtml/PTO/srchnum.htm&r;=1&f;=G&l;=50&s1;=5,159,703.PN.&OS;=PN/5,159,703&RS;=PN/5,159,703 – Silent subliminal presentation system
28. http://www.audioholics.com/education/loudspeaker-basics/understanding-loudspeaker-frequency-response | – Understanding Loudspeaker Frequency Response
29. http://answers.google.com/answers/threadview?id=367925 – Q: Radio signals picked up by tooth fillings
30. http://cbcg.org/gjcs1.htm| – God’s Judgment Cometh Soon
31. http://www.patentgenius.com/patent/6587729.html – Apparatus for audibly communicating speech using the radio frequency hearing effect
32. http://www.psychology.nottingham.ac.uk/staff/lpxdts/TMS%20info.html – Transcranial Magnetic Stimulation
33. http://www.scribd.com/doc/6508206/SYNTHETIC-TELEPATHY-AND-THE-EARLY-MIND-WARS – SYNTHETIC TELEPATHY AND THE EARLY MIND WARS
34. http://newdawnmagazine.com.au/Article/Brain_Zapping_Part_One.html – Brain Zapping
35. http://genamason.wordpress.com/2009/10/18/more-on-synthetic-telepathy/ – More on synthetic telepathy
36. http://newdawnmagazine.com.au/Article/Brain_Zapping_Part_One.html – Brain Zapping
37. http://daprocess.com/01.welcome.html – DaProcess of A Federal Investigation PG 1 of 4
38. ,http://www.uwe.ac.uk/hlss/research/cpss/Journal_Psycho-Social_Studies/v2-2/SmithC.shtml -Journal of Psycho-Social Studies – Vol 2 (2) 2003 – On the Need for New Criteria of Diagnosis of Psychosis in the Light of Mind Invasive Technology by Dr. Carole Smith
39. http://www.govtrack.us/congress/billtext.xpd?bill=h107-2977 – Space Preservation Act of 2001
40. http://www.cbsnews.com/stories/2008/12/31/60minutes/main4694713.shtml – 60 Minutes: Incredible Research Lets Scientists Get A Glimpse At Your Thoughts
41. http://www.cbsnews.com/video/watch/?id=5119805n&tag;=related;photovideo – 60 Minutes: Video – Mind Reading

 

Artikkelin julkaissut newsvine.com

AIDS on ihmisen luomus

”Kaikkein myrkyllisin lääke, joka on koskaan saanut luvan pitkäaikaiseen käyttöön vapaassa maailmassa.
… AZT on reseptilääke, ja valmistajan itsensä mukaan se aiheuttaa oireita, joita ei voida erottaa AIDSista.
Joten sanoisin, että ei ole ylimielistä minulta sanoa, että AZT on AIDS mutta reseptillä.”
~ Dr Peter Duesberg

Huom: Poliisi tappoi William Cooperin marraskuun 5. päivä 2001.

A.I.D.S. on ihmisten luomus
kirjoittanut William Cooper
PVM: 27.07.90 21:02

Kaikille,

Viime viikonloppuna Las Vegasissa pitämieni puheiden aikaan paljastin muutaman asian AIDSista, jotka olen pitänyt sisälläni. Olen jo paljastanut, että näin että AIDS oli luotu eliminoimaan epähaluttavat elementit yhteiskunnasta silloin, kun olin laivaston turvallisuus- ja tiedustelupalvelussa. Esitin tämän faktan paperissani ”The Secret Government.”

Nyt esitän loputkin.

Tieteentekijät tekivät ensimmäisen tutkimuksen vuonna 1957 Huntsvillessa, Alabamassa. Tuo tutkimus johti niinkutsuttuun ”Alternative 3”:n. Toisen tutkimuksen teki Rooman Klubi vuonna 1968 määrittääkseen rajat ihmispopulaation kasvulle. Tuon tutkimuksen seuraus oli, että sivilisaatio siten kuin me sen tunnemme romahtaisi pian vuoden 2000 jälkeen ellei populaation kasvua rajoitettaisi rankalla kädellä. Tri. Aurelio Peccei Rooman Klubista esitti useita huippusalaisia ehdotuksia johtavalle eliitille. Näistä tärkein oli ehdotus kehittää mikrobi, joka hyökkäisi ihmisen autoimmuunijärjestelmään ja näin tekisi rokotteen kehittämisen siihen mahdottomaksi.

Annettiin käsky kehittää tällainen mikrobi, sekä myös kehittää siihen sekä lääke että ehkäisymenetelmä. Mikrobia tultaisiin käyttämään kansaan ja se tultaisiin antamaan kaikille rokotteessa, jonka kaikille antaisi Maailman Terveysjärjestö WHO. Ehkäisyä tulisivat käyttämään johtava eliitti. Lääkettä tultaisiin antamaan selviytyjille, kun he päätttäisivät sen että nyt ihmisiä on kuollut tarpeeksi. Tämän suunnitelman nimi oli Global 2000.


(toim. huom.) Lue Jimmy Carterin hallinnon tuottama Global 2000 -raportti:

The Global 2000 Report to the President: Entering the 21st Century, Volume One. See: Global 2000 Vol. 1 (14 MB).

The Global 2000 Report to the President: The Technical Report, Volume Two. See: Global 2000 Vol. 2 (18 MB)

The Global 2000 Report to the President: The Government’s ”Global Model” , Volume Three. See Global 2000 Vol. 3. (22 MB)


Lääke ja ehkäisy on pidetty kansalta piilossa. Yhdysvaltain kongressi sai rahoitusta H.B. 15090:n alaisuudessa, jolloin $10 miljoonaa annettiin puolustusministeriölle tuottamaan ”synteettinen biologinen taudinaiheuttaja, jota ei ole olemassa luonnollisesti ja jota vastaan kenelläkään ei ole luonnollista immuniteettia.” ”Seuraavien 5-10 vuoden aikana olisi todennäköistä, että tämä uusi mikro-organismi olisi mahdollista kehittää, joka eroaisi tietyssä tärkeässä mielessä kaikista tunnetuista taudinaiheuttajista. Näistä kaikkein tärkein oli se, että olisi mahdollista erotella immunilogiset ja terapeuttiset prosessit, joista me olemme riippuvaisia suhteellisen vapautemme säilyttämisessä tartuntataudeilta.” Projekti suoritettiin Fort Detrickissa, Marylandissa. Johtava eliitti aikoi tuhota suuria populaatioita, ja sen kohteena oli ”yhteiskunnan epähaluttavat elementit”. Erityisesti kohteina olivat mustat, latinot ja homoseksuaalit. AIDSin kehittäneen projektin nimi oli MKNAOMI. Afrikan manner infektoitiin isorokkorokotteella vuonna 1977. Amerikkalaispopulaatio infektoitiin 1978 hepatiitti B -rokotteella CDC:n ja New Yorkin veripalvelujen kautta. Nyt tiedät koko tarinan. Käskyn oli antanut BILDERBERG-RYHMÄN POLIITTINEN KOMITEA, joka sijaitsee Sveitsissä. Myös muita käskyjä annettiin. Yksi niistä on helpoin tarkistaa, se on Haig-Kissinger -depopulaatiopolitiikka, joka luonnosteltiin ulkoministeriön kautta.

Kun välitätte tämän informaation muille, älkää muokatko sitä ja antakaa minulle kaikki kunnia tästä informaatiolähteenä. Postatkaa yhteystiedot mukaan. Tällä tavoin minä pysyn hengissä. Voitte ottaa modeemilla yhteyden BBS:n nimeltä THE CITIZENS AGENCY FOR JOINT INTELLIGENCE, SYSOP – WILLIAM COOPER, (602) 567-6725

Auttaakseni tutkimuksianne tästä RIKOKSESTA, raportti jossa asia esitetään on ”THE LIMITS TO GROWTH” A REPORT FOR THE CLUB OF ROME’S PROJECT ON THE PREDICAMENT OF MANKIND. Tutkimus aloitettiin huhtikuussa 1968 Accademia dei Linceissa Roomassa. He tapasivat tri. Aurelio Peccein koollekutsumana. Tri. Peccei esitti tutkimuksen huippusalaiset suositukset, ja hän vannoi ettei käyttäisi ehkäisyä tai ottaisi lääkettä jos mikrobi kehitettäisiin ja hän saisi taudin. Tri. Peccei sai suuren sankarin arvonimen, kun hän päätti ottaa saman riskin kuin muukin kansa. Tutkimuksen julkiset tulokset julkaistiin 1972. MIT:n projektitiimi, joka osallistui tutkimukseen, on esitetty alla:

Dr. Dennis L. Meadows, johtaja, Yhdysvallat

Dr. Alison A. Anderson, Yhdysvallat (saasteet)

Dr. Jay M. Anderson, Yhdysvallat (saasteet)

Ilyas Bayar, Turkki (maatalous)

William W. Behrens III, Yhdysvallat (resurssit)

Farhad Hakimzadeh, Iran (populaatio)

Dr. Steffen Harbordt, Saksa (sosiopoliittiset trendit)

Judith A Machen, Yhdysvallat (hallinto)

Dr. Donella H. Meadows, Yhdysvallat (populaatio)

Peter Milling, Saksa (pääoma)

Nirmala S. Murthy, Intia (populaatio)

Roger F. Naill, Yhdysvallat (resurssit)

Jorgen Randers, Norja (populaatio)

Stephen Shantzis, Yhdysvallat (maatalous)

John A. Seeger, Yhdysvallat (hallinto)

Marilyn Williams, Yhdysvallat (dokumentointi)

Dr. Erich K. O. Zahn, Saksa (maatalous)

Kun tutkimus tuli vuonna 1969 valmiiksi, YK:n pääsihteeri U Thant antoi seuraavan lausunnon:

”En halua olla ylidramaattinen, mutta voin vain todeta minulle pääsihteerinä saatavilla olevasta informaatiosta, että Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenillä on mahdollisesti kymmenen vuotta aikaa jäljellä panna kaikki muinaiset riitansa taakseen ja käynnistää globaali kumppanuus asevarustelun hillitsemiseksi, populaatioräjähdyksen ehkäisemiseksi ja antaa kehitykselle tukensa. Jos tällaista globaalia kumppanuutta ei saada ensi vuosikymmenellä aikaan, silloin pahoin pelkään että mainitsemani ongelmat ovat saavuttaneet niin suuret mittasuhteet, että ne tulevat ylittämään kykymme kontrolloida niitä.” U Thant, 1969

MKNAOMI kehitettiin erikoisoperaatiodivisioonan tieteentekijöiden keskuudessa Ft. Detrickissa, Marylandissa CIA:n valvonnan alaisuudessa ja CIA:ta varten. Viittaus MKNAOMI-projektiin löytyy kirjasta ”The Intelligence Community” kirjoittanut Fain et al, Bowker, 1977.

Vakuutan kaikki yllä esitetyt tiedot tosiksi ja oikeiksi parhaan muistini ja tietoni mukaan. Annan tämän informaation maailman ihmisille siinä toivossa, että jollain tulee olemaan riittävästi rohkeutta ja resursseja auttaa minua lopettamaan tämä hulluus. Illuminati (järjestö) on suuren osan maailmaa vallankahvassa ja he ovat julistaneet sodan kaikkien maiden kansoja vastaan. Meidän tulee pysäyttää tämä kaikin keinoin. Auttakaa minua, sillä en voi tehdä tätä yksin. Lähettäkä tämä tiedosto muokkaamattomana kaikille jonka tunnette ja pyytäkää heitä tekemään samoin. Jumala teitä kaikkia siunatkoon.

William Cooper

 

Artikkelin julkaissut The Watcher Files

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com