Tammikuun 7. päivänä 2019 Maapallon läheinen asteroidi 2016 AZ8 lensi Maan ja Kuun muodostaman systeemin ohi vain 2,8 miljoonan kilometrin päästä.
Astronomit jättimäisellä Arecibon radioteleskoopilla Puerto Ricossa luotasivat avaruuskiveä sen lähestyessä. Käyttäen radioaaltopulsseja 2380 megahertsin taajuudella he havaitsivat, että 2016 AZ8:lla on kuu.
Kuva: Oletettavasti kappale asteroidin yllä on pieni kuu, vai onko se jokin avaruusolentojen ohjastama laite?
Tutkatiimi sanoo, että sen ympärys on lähes pyöreä, ja sen läpimitta on 430 metria, ja asteroidin kuu on enemmän pitkulainen, kuin sikari, 180 metria pituudeltaan.
Tammikuun 8. päivänä 2019 asteroidi 2019 AS5 lensi Maan ohi ainoastaan 8600 km etäisyydellä maanpinnasta.
Huolimatta siitä, että tämä asteroidi oli lähempänä planeettaamme kuin monet satelliitit, se havaittiin vasta 9 tuntia sen ohilennon jälkeen Mt. Lemmon Survey -teleskoopilla Arizonassa.
Kuviossa näkyy 2019 AS5 GPS-satelliittien ja muiden geosynkronisten satelliittien sisäpuolella.
SpaceWeatherin mukaan, jos 1:stä 2:n metriin leveä avaruuskivi olisi osunut Maahan (ja tämä melkein teki niin), se olisi saanut aikaan kirkkaan tulipallon ja äänivallin rikkoutumisen sekä pirstaloituneita meteoreja maahan — mutta ei mitään vakavampaa.
Ben Davidson, Space Weather Newsin perustaja, aloitti kuusiosaisen Maapallon katastrofisykli-videosarjansa puhumalla 57-sivuisesta kirjasesta nimellä ”Aatamin ja Eevan tarina”, jonka on kirjoittanut ”Chan Thomas”. Tämän dokumentin on CIA tehnyt salaisesta julkiseksi jossain kohtaa sen vuoden 1963 julkaisun jälkeen, joka on julkaistu ainakin kesäkuun 23. päivänä 2013 CIAn verkkosivuilla. Thomasin analyysi syklisistä napasiirtymistä oli erilainen verrattuna siihen mitä tuohon aikaan muuten on esitetty esim. Charles Hapgoodin mullistavassa kirjassa The Earth’s Shifting Crust (1958).
Davidsonin mukaan Thomas oli enemmän oikeassa selityksineen siitä miten napasiirtymä tapahtuu, mikä johti siihen että CIA salasi Thomasin kirjan. The Adam and Eve Story tuli ulos vuonna 1963 Emerson Housella, ja uudelleen julkaistiin vuonna 1993 Bengal Tiger Pressin kautta. Ei ole selvää milloin ja miten CIA on salannut Thomasin kirjan, mutta CIA valitsi julkistaa siivotun version vuonna 2013, mikä on merkittävää.
Tässä ensimmäisessä osassa videosarjaa Davidson asettaa vastakkain Hapgoodin haahuilevan navan hypoteesin CIA:n hiljentämän Thomasin kirjan kuvauksen kanssa. Hapgood kirjoitti jopa 40 asteen napasiirtymästä, joka voisi toistua aina noin 5000 vuoden välein kirjassaan, jossa aiemmat geografiset navat siirtyisivät Maan pinnalla maankuoren liikkeiden vaikutuksesta.
Navat siirtyisivät lähes ekvaattorille vajaassa päivässä, ja kaikki menee päin helvettiä. Ilmakehä ja meret eivät siirry kuoren mukana, ne vain jatkavat pyörimistään lännestä itään — ja ekvaattorilla nopeus on 1000 mailia tunnissa. Joten kun kuoret siirtyvät päiväntasaajalle liikkuvien napojen mukana, tuulet ja meret liikkuvat itäänpäin, puhaltaen Maan pintaa yli äänen nopeuksilla, upottaen mantereet mailien syvyyteen vesimassoilla….
Voit siis, täten, nähdä että jääkaudet eivät synny jään etenemisestä tai vetäytymisestä; kyse on yksinkertaisesti eri Maan alueista jotka ovat napa-alueina tiettyinä aikoina, eri ajan hetkistä, ja muutokset voivat olla nopeitakin. [The Adam and Eve Story, s.13-14]
Thomas tarjoaa taulukon joka kuvaa miten pohjoisnapa, esimerkiksi, liikkuisi edestakaisin pohjoisella pallonpuoliskolla sen jälkeen kun se on kokenut melkein 90 asteen kallistuman.
The Adam and Eve Story, s. 17.
Thomasin johtopäätös syklisistä napasiirtymistä melkein 90 asteen liikkeissä, jotka flippaavat navat edestakaisin vuosituhannen aikana on Davidsonin mielestä keskeinen syy sille, miksi CIA salasi Thomasin kirjan. Jos pohjois- ja etelänavat flippaisivat edestakaisin 90 asteen muutoksin, ei olisi paljoakaan todisteita aiemmista napasiirtymistä koska se hautautuisi suurten jäämassojen alle.
Tämä vie meidät paleomagnetismin tieteenalan pariin — tutkimuskohteena on se miten Maan magneettikenttä näkyy kivissä, mineraaleissa ja arkeologisissa materiaaleissa — jota on käytetty määrittämään Maan magneettisten napojen historiallisia liikkeitä.
Davidson siteeraa useita tiedeartikkeleja jotka tutkivat paleomagneettista dataa tulivuorialueilta. Arvossa pidetty tutkimus vuodelta 1985 otsikolla “True polar wander: An analysis of Cenozoic and Mesozoic paleomagnetic poles” havaitsi, että ”napa liikkui 22 astetta + tao 10 astetta viimeisen 180 miljoonan vuoden aikana.” Tämä on paljon vähemmän kuin 40 astetta vaelteleva napa Hapgoodin esittämässä hypoteesissa noin 5000 vuoden aikana.
Vuoden 2001 tutkimus otsikolla “Stability of the Earth with respect to the spin axis for the last 130 million years” tuli tulokseen, että “keskimäärin ajan yli pyörimisakselin sijainti on vaihdellut alle ˜5° 130 miljoonan vuoden aikana, mikä viittaisi siihen että manttelin massan heterogeenisyydet eivät ole muuttuneet tarpeeksi nopeasti saadakseen aikaan TPW: [todellinen napaheilunta, True Polar Wander].” Davidson siteeraa näitä ja vuoden 2018 tutkimusta keskeisenä tieteellisenä todistusaineistona joka kumoaa Hapgoodin vaeltelevan navan hypoteesin.
Kuitenkin, kuten Davidson osoitti, tieteellinen data palemagneettisista tutkimuksista ei ota kantaa Thomasin teoriaan edestakaisin flippailevista navoista, joka näin antaa kuvan siitä että navat eivät olisi liikkuneet miljoonien vuosien aikana tutkijoiden väärin esittäessä seuraavaa:
Kaikki näiden väärien teorioiden musertamisen eteen tehty työ käyttää hyväkseen näitä viallisia tutkimuksia, erityisesti pitkän ajan keskiarvosijainti, eikä mikään ota kantaa ping pong -siirtymän ongelmaan jossa aikakeskiarvo siirtymälle olisi sama miljoonien vuosien yli kuin nopeissa siirtymissä.
Davidson menee niin pitkälle, että hän ehdottaa Hapgoodin, joka työskenteli CIA:n edeltäjälle Office of Strategic Servicesille toisen maailmansodan aikaan, tehneen “limited hangoutin” hänen vuoden 1958 kirjallaan saadakseen edes vähän totuutta julki, mutta teki niin siten että hän joutuisi jossain vaiheessa naurunalaiseksi.
Davidson siteerasi vuoden 1994 kirjaa World in Peril joskus muinoin salatusta informaatiosta, jonka on esittänyt napa-alueiden tutkimusmatkailija majuri Maynart White, joka kertoi pojalleen Kenille (kirjan kirjoittaja) salaisesta Pentagonin tapaamisesta vuonna 1948 jossa syklisen napasiirtymän todistusaineiston piilottamisesta keskusteltiin:
Eräässä tieteellisessä tapaamisessa, johon Majuri White osallistui Pentagonissa vuonna 1948, tiedemiehet keskustelivat kansalle kertomisen suotavuudesta liittyen napojen flippausilmiöön. Yksikään tiedemies ei halunnut pantata informaatiota kansalta, mutta toisaalta, he eivät myöskään päässeet yksimielisyyteen siitä miten julkistaa tämä tieto. Tieto tästä ilmiöstä, joidenkin mielestä, voisi itsessään tuhota yhteiskuntajärjestyksen. Heidän pelkonsa olivat tuolloin perusteettomia, 1950-luvun alussa, informaatio flippausilmiöstä julkaistiin sekä sanomalehtikolumnissa että lehtiartikkelissa, mutta yllättävää kyllä se ei tuottanut juurikaan vastetta nurkkakuntaisen pökerryksissä olevaksi tai skeptiseksi oletetulta kansalta.
Ottaen huomioon sen määrän tieteellistä dataa jonka Davidson on esittänyt katastrofisyklisarjassaan, on selvää että 90 asteen fyysinen napasiirtymä on historiankirjoissa, ja tetä tämä tuli valtion viranomaisten tietoon vuonna 1948.
Tämä vie meidät kriittiseen kysymykseen: ”Mikä laukaisee geofyysisen napasiirtymän?”
Hapgood, Albert Einsteinin lisäksi, joka kirjoitti esipuheen Hapgoodin vuoden 1958 kirjaan, uskoi että jään kertyminen pohjois- ja etelänavalle laukaisisi maankuoren siirtymän (geofyysinen napasiirtymä). Einstein selitti laukaisumekanismin näin:
Napa-alueella on käynnissä jatkuva jään liike, mikä ei jakaudu symmetrisesti tämän navan ympärille. Maan rotaatioakseli toimii näiden epäsymmetrisesti jakautuneiden massojen suhteen, ja tuottaa sentrifugisen liikemäärän joka siirtyy Maan jäykkää kuorta pitkin. Jatkuvasti kasvava sentrifuginen liikeemäärä tällä tavoin, kun se on saavuttanut tietyn pisteen, saa aikaan Maan kuoren liikkeen planeetan pinnalla, ja tämä siirtää napa-alueita kohti päiväntasaajaa.
Davidson esittää sarjan ensimmäisessä osassa, että Einstein lopulta lopetti Hapgoodin myötäilemisen kun hän tajusi, että jään määrä navoilla ei riitä laukaisemaan maankuoren siirtymää niin kuin hän oli aiemmin Hapgoodin datan pohjalta väittänyt.
Hapgoodin vastineeksi Thomas uskoi selityksen olevan, että jotain tapahtuu Maan sisässä joka laukaisee siirtymän. Thomas kirjoitti:
… kerran muutamassa tuhannessa vuodessa neutraali materia pääsee 860 mailin [1385 km] säteellä olevan sisäytimen ulkopuolelle 1300 mailia [2092 km] paksuun ulkoytimeen, ja silloin tapahtuu kirjaimellinen ydinräjähdys Maan sisässä. Räjähdys korkeaenergisen ulkoytimen kerroksessa häiritsee täysin sähkö- ja magneettirakennetta sekä sulassa ulkoytimessä että ulommalla 60 mailin sulalla kerroksella. Lopulta jäätikköjen annetaan vetää Maan kuori sisuksen ympäriltä, ja matalat sulat kerrokset voitelevat siirtymää koko matkan. [The Adam and Eve Story, p.14]
Thomas vertaa ”neutraalia materiaa” joka pakenee Maan sisäytimestä plasmaan joka purkautuu auringosta, sillä nämä perustuvat hänen mukaansa samaan universaaliin periaatteeseen joka havaitaan atomeissa ja galakseissa. Lisäksi Thomas esittää, että laukaisumekanisi auringon välähdykselle tai mikronovalle on samankaltainen kuin mikä laukaisee Maan sisäytimen energia-aaltojen vapauttamisen joka lopulta siirtää sekä magneettisia että fyysisiä napoja niinkin paljon kuin 90 astetta, sykleissä.
Kirjassa World in Peril laukaisumekanismia kuvataan magneettikentän flippaamisena, kuten Davidson siteeraa:
Toistokokeilla määritettiin että magneettisen navan lähestyessä geografista napaa, magneettinen napa jossain kohtaa kiihdyttäisi sen konvergenssinopeutta niin kuin se vetäytyisi kohti geografista napaa keskipakoisvoimalla ja hyppäisi samaan tahtiin; mutta sen sijaan että navat osuisivat kohdalleen, magneettinen napa nopeasti ”flippaisi” geografisen navan ympärillä, ja että nämä pyörisivät kohti päiväntasaajaa kuin keskipaikoisvoiman ansiosta, ja päätyisivät asemaan jossa kaksi akselia oletetaan olevan arviolta 89 asteen kulmassa. Tämän napojen ”flippaamisen” tapahduttua akselit alkaisivat hiljalleen vetäytyä toisiaan kohti pitkän ajan kuluessa.
Majuri Whiten yksikön saaman julkiseksi tehdyn informaation mukaan magneettinen napaflippi laukaisisi maankuoren siirtymän mikä johtaa melkein 90 asteen geofyysisten napojen siirtymään, kuten on selitetty World in Perilin kuvauksessa:
World in Peril … tarjoaa selityksen, joka perustuu yksikön löydöksiin, Pentagonin tiedemiesten määrityksiin planeettamme evoluutiosta esihistoriasta, ja miten toinen Maata muokkaava katastrofi on lähestymässä! Nyt me voimme ymmärtää miksi mammutit ja mastodontit, joita löytyy napapiirin ikijäästä, ovat välittömästi jäätyneet vaikka heidän suussaan ja vatsassaan on subtrooppisia kasveja. World in Peril voi olla ainoa kirja joka tarkasti kuvaa tämän laukaisumekanismin ilmiölle, jota tiedemiehet ovat tutkineet jo parisataa vuotta, ja mitä se tarkoittaa.
On tärkeää painottaa laukaisumekanismin täydentävää luonnetta, joka Thomasin The Adam and Eve Storyssa ja Whiten World in Perilissa esiintyy.
White olennaisesti kuvasi sisäisiä geologisia prosesseja, joilla magneettisten napojen kääntyminen johtaisi maankuoren liikkeisiin, niin että kahdet napaparit (magneettinen ja geofyysinen) osuisivat päällekkäin lyhyen aikaa päiväntasaajan vastapuolilla. Magneettiset navat sitten hitaasti siirtyisivät uuden geofyysisen pohjoisen ja eteläisen navan suuntiin, kunnes sykli toistuisi aiempien geofyysisten napojen siirtyessä takaisin entisiin paikkoihinsa.
Jokin tuntematon tapahtuma Maan sisässä laukaisisi sekä magneettisten napojen siirtymän että maankuoren siirtymän Whiten saamien tietojen mukaan, ja tämän tiedon tiedusteluviranomaiset ovat meiltä salanneet.
Thomasin kirja selittää sisäiset laukaisumekanismit napasiirtymille. Hänen kuvaamansa neutraali materia voidaan periaatteessa ymmärtää mikronovan tai auringonpurkausten emittoitumisen kaltaisena ilmiönä Maapallon sisemmästä ytimestä. Tämän seurauksena mikä tahansa todiste Maan sisäosan luomisesta yhtään mitään auringon toiminnalle analogista on tärkeä vihje napasiirtymien ilmenemisestä lähitulevaisuudessa.
Davidsonin kuusiosainen sarja esittää hyvin yhteyden syklisten mikronovien ja historiallisten melkein 90 asteen napasiirtymien välillä, jotka tapahtuvat edestakaisen heilunnan kaltaisesti, mikä saa navat tällä hetkellä näyttämään siltä kuin niiden asema olisi ollut miljoonia vuosia sama, niinkuin paleomagneettiset tutkimukset ovat väärin perustein väittäneet.
Lisäksi koska hän painottaa Thomasin ja Whiten esittämää informaatiota sisäisten geologisten tapahtumien aikaansaamasta maankuoren siirtymästä, eikä niinkään ulkoisia tekijöitä kuten jään kertymistä navoille, tämä johtaa meidät asianmukaisesti keskittymään johonkin mikä tapahtuu Maan sulassa ytimessä.
Historiallinen data ja analyysit, jotka Davidson on esittänyt, osoittavat johonkin joka laukaisee samanaikaisesti sekä “neutraalin materian” purkaukset Maan sisemmästä ytimestä että auringosta mikronovien muodossa. Tämä vie meidät viimeinkin kosmisiin säteisiin ja niiden rooliin tämän mekanismin laukaisijana, ja tieteellinen tutkimusdata osoittaa näiden syntyneen viime aikoina Etelänapamantereella, mahdollisesti liittyen mystisiin globaaleihin seismisiin aaltoihin.
Syyskuun 28. päivän 2018 blogipostauksessa otsikolla ”Kiinnostavaa magnesium-sinkki-bismutti -materiaa” To The Stars Academy sanoi, että ”Viimeisen kolmen kuukauden aikana TTSA on kerännyt seitsemän materiaalinpalasta, useista eri lähteistä, tutkimusta varten ADAM-projektiin”.
CUN Romessa pidetyssä tapaamisessa 27.09.2018 Luis Elizondo näytti kalvoa, jonka otsikko on ”Mitä TTSA:ssa nyt tapahtuu? Materiaalin keräys ja analyysi jatkuu” jossa oli 12 valokuvaa.
Tiedämmekö me jo mitään näistä näytteistä?
Numero 1
Lähin vastaava minkä löysin oli pyöreä levynkaltainen kappale allaolevassa kuvassa. Se on täydellinen kokoelma materiaalia, joka on lähetetty Art Bellille vuonna 1996.
Numero 2
Videopätkässä TTSAn verkkosivujen blogissa oleva kuva numerolla 2 näkyy ruudulla TTSA:n jäsenten taustalla kohdassa 1 minuuttia ja 3 sekuntia.
@Jay09784691 twitterissä 6. marraskuuta 2018 ehdottaa, että tämä kuva näyttää koeputken jossa on ”implantti”. Tämä kuva on myös TTSA:n videolla yhdessä kohtaa.
Maanantaina joulukuun 10. 2018 tutkimuksessa, jonka on kirjoittanut Silvano Colombano, NASAn Ames Research Centerin tutkija, väitettiin että planeetallamme on voinut vierailla ulkoavaruuden elämää. Tästä seuranneessa mediahässäkässä Colombano myöntää, että alkuperäiset pointit katosivat jonnekin paisuteltujen klikkiotsikoiden alle. Mutta allaoleva väite pysyy: idea elämästä avaruudessa saa koko ajan enemmän hyväksyntää tiedemiehiltä ja asiantuntijoilta.
Tutkimus esittää, että elämä avaruudessa ei välttämättä esiinny muodoissa joista me tajuaisimme mitään. Itse asiassa, se lähes varmasti tulisi olla varsin eri muodossa kuin mitä me olemme tähän asti nähneet, jotta se voisi selvitä avaruusmatkailusta. Colombano laajensi väitteen koskemaan teknologiaa, jota tarvitaan ulkoavaruudessa matkailuun.
“Ottaen huomioon se, että teknologinen kehitys sivilisaatiossamme on alkanut vasta noin 10 tuhatta vuotta sitten ja on kiihtynyt tieteellisten menetelmien avulla viimeisen 500 vuoden aikana, me voimme arvella, että meillä on todellinen ongelma teknologisen evoluution ennustamisessa edes seuraavien tuhannen vuoden ajalle, puhumattakaan 6 miljoonaa kertaa tuo aika”, Colombano kirjoittaa avaruusolentojen käyttämästä teknologiasta.
Koska tutkimus on saanut huomiota, hän on yrittänyt saada tilit selvitettyä analyysistaan; hän on selittänyt että hänen todellinen tarkoituksensa oli saada ihmiset ottamaan hieman vakavammin maapallolla vierailleet avaruusolennot kuin kulttuuri tällä hetkellä sallii.
“Perspektiivini oli yksinkertaisesti se, että tunnistamattomien lentävien esineiden ilmiö tulisi olla vakavan ja riippumattoman tutkimuksen kohteena, vaikka jonkin avaruusolentojen teknologian identifioinnin todennäköisyys olisikin erittäin pieni”, hän selittää.
UFOille ja avaruuden elämälle omistautuneissa yksittäisissä internetin onkaloissa, jotka aina tuntuvat käsittelevän myös salaliittoja, mikään Colombanon väitteistä ei ole uutta tai alkuperäistä. Ideat avaruuden elämästä joka ei ole hiilipohjaista, että niillä on teknologiaa jota emme pysty edes kuvittelemaan, että ne voisivat vierailla planeetallamme ovat kaikki vanhoja lauluja. Jos rehellisiä ollaan, edes se että nimekäs NASAn tiedemies otti asian uudelleen puheeksi ei välttämättä ole tarpeeksi todella höyhenien pöyhimiseksi, mutta Colombanon työn ajoitus on auttanut saamaan lisää huomiota.
Hänen tutkimuksensa “New Assumptions to Guide SETI Research” julkaistiin sen jälkeen kun sarja huomattavia artikkeleja jälleen toi UFOt, tai UAP:t niinkuin niitä nykyään kutsutaan (Unexplained Aerial Phenomena), takaisin kulttuurisanastoon. Ensimmäinen oli New York Timesin etusivun juttu Pentagonin korvamerkitsemästä 22 miljoonasta dollarista Advanced Aviation Threat Identification Programille, joka oli omistettu erityisesti USA:n armeijahenkilöstön tekemien UFO-havaintojen tutkimiseen. Pentagonin tutkimien havaintojen joukossa on nyt kuuluisa “Nimitzin tapaus”, jossa USA:n laivaston F/A-18 Super Hornetit menivät useaan otteeseen sekaisin torjuessaan UFOja USS Nimitzin ilmatilassa.
Voit katsoa videon hävittäjien lennosta:
Tämä paljastus tapahtui aikana jolloin tehtiin vaikuttavia tieteellisiä löytöjä liittyen eksoplaneettoihin, joista jotkut tieteentekijöiden mukaan voisivat mahdollisesti sisältää elämää, sekä ainakin kaksi erillistä Harvardin tutkimusta joissa puhutaan mahdollisuudesta elämään avaruudessa, sekä niin kehittyneeseen teknologiaan, että me ihmiset emme ymmärrä sitä mitä se voisi edes olla.
Nopeiden radiopurskeiden (Fast Radio Bursts, FRBs) sarja on tallennettu kaukaisesta galaksista, ja se on johtanut debattiin tiedemiesten keskuudessa selityksestä ilmiölle. Suuret määrät energiaa vapautuu jokaisella purskeella. Tähän mennessä yksikään selitys ei ole tehnyt oikeutta purskeille, joidenkin mielestä ne ovat vain massiivisen voimanlähteen sivutuote, jota voitaisiin käyttää siirtämään aluksia suuria matkoja käyttäen valopurjeteknologian kehittynyttä versiota.
Toinen Harvardin julkaisema tutkimus viime kuussa oli sitä mieltä, että sikarin muotoinen kappale (nimeltään ‘Oumuamua) joka tuli aurinkokuntaamme syväavaruudesta viime vuonna voi itse asiassa olla keinotekoinen.
Artistin näkemys Oumuamuasta Wikimediassa
“‘Oumuamua voi olla täysin toimintakykyinen luotain, joka on tarkoituksella lähetetty Maapallon läheisyyteen toisesta sivilisaatiosta” paperi esittää, viitaten taivaankappaleen ilmeiseen kiihtyvyyteen sen poistuessa aurinkokunnasta ja pitäen tätä todisteena väitteelle. Jonkin verran kiihtyvyyttä voidaan odottaa kun taivaankappaleet sinkoutuvat naapurustoomme ja pyörivät auringon ympäri, ‘Oumuamualla oli ”liikaa” kiihtyvyyttä… joka tahtoisi sanoa että se työnsi itsensä liikkeelle ainakin jossain määrin — niin että gravitaation apu ja kaasujen tai vesihöyryn päästäminen ei sallisi tuollaista liikettä, edes komeetalle.
Joten asiantuntijat NASAn, Harvardin ja jopa Pentagonin tunnistekorteilla kaikki olettavat avoimemman ja interaktiivisemman kannan avaruusolentojen vierailulle Maapallolla.
Ei ole poissa mahdollisuuksien rajoista, että näiden vierailujen jälkeisiä artefakteja on edelleen olemassa, tai että jonkinlaista tukikohtaa ylläpidetään (mahdollisesti automatiikalla) aurinkokunnassamme, jolla tuetaan myöhempien tutkimusmatkojen jatkuvuutta. Johtuen sääolosuhteista ja havaituksi tulemisen mahdollisuudesta, sekä Maapallon asukkaiden väliintulosta, olisi suotavaa että sellaista tukikohtaa ei pystytettäisi Maan pinnalle. Kuu tuntuu olevan järkeenkäypä vaihtoehto. Tulevat avaruuslentojen ottamat korkean resoluution kuvat Kuun pinnasta — erityisesti Kuun toiselta puolelta — saattavat kertoa näistä mahdollisuuksista. —Carl Sagan
Kuusta ollaan kiistelty erittäin pitkän aikaa. Meillä on tietovuotoja, tutkimusta ja informaatiota erittäin uskottavista lähteistä jotka ovat, vuosikymmenten ajan, kertoneet kansalle kuinka Kuu ei ole sitä mitä me sen kuvittelemme olevan, ja että avaruusolennoilla on siellä toimintaa.
Eräs esimerkki tällaisesta todistajasta on eversti Ross Dedrickson, joka oli vastuussa ydinaseiden inventaariosta. Hänellä oli pitkä ura USA:n atomienergiakomissiossa, ja voit lukea hänen muistokirjoituksensa täältä.
Vähän ennen hänen kuolemaansa Dedrickson kertoi maailmalle että USA yritti räjäyttää ydinaseita Kuussa tieteen ja mittausten nimissä, ja että tämä projekti tyssäsi avaruusolentojen väliintuloon, jotka eivät antaisi meidän räjäyttää ydinasetta avaruudessa. Kiinnostavia kommentteja lausuttiin, sillä hän on yksi sadoista korkea-arvoisista armeijan upseereista jotka ovat viitanneet sellaisiin asioihin, ja meillä on myös ollut ilmavoimien ydinasekeskuksen julkiseksi tekemä raportti kesäkuulta 1959, joka näyttää miten vakavasti he harkitsivat suunnitelmaa. Raportti on nimeltään Project A119.
Me tiedämme varmasti, että USA halusi tutkia aseiden toimintaa avaruudessa, ja jos he niin menivät tekemään, me tiedämme myös että meille ei koskaan kerrottu siitä, samaan tapaan kuin testaus jatkui täällä planeettamme pinnalla.
Meillä on myös kaukokatselijoita STARGATE-ohjelmasta jotka ovat nähneet omituisia rakenteita ja humanoideja Kuussa, kuten Ingo Swann (kirjassaan nimeltä Penetration: The Question of Extraterrestrial and Human Telepathy), esimerkiksi. Hän ei ollut ainoa ohjelmasta joka niin teki. Minulla on ollut henkilökohtainen keskustelu tri. Paul Smithin kanssa, eläköityneen armeijan veteraanin joka käytti vuosikymmenen tuossa ohjelmassa, hän myös kertoi minulle että jotain omituista on käynnissä Kuussa. Monet tuosta ohjelmasta ovat olleet erittäin avoimia avaruusolentojen presenssistä.
Olemme julkaisseet useita artikkeleja tästä ja voit lukea lisää kaukokatseluohjelmasta täältä. Monet sisäpiiriläiset ovat myös puhuneet omituisista rakennuksista kuussa, ja siitä on tullut niin ilmiselvää että jotkut akateemikot yrittävät tehdä kaikkensa suunnatakseen huomion siihen. Esimerkiksi jokin aika sitten Journal of Space Explorationissa julkaistussa tutkimuksessa puhutaan Kuun pimeällä puolella olevista piirteistä, jotka esiintyvät Paracelsus C -kraaterissa. Tutkimuksen otsikko “Image Analysis of Unusual Structures on the Far Side of the Moon in the Crater Paracelsus C,” väittää että nämä piirteet saattavat olla keinotekoisia, mikä tarkoittaa että joku muu kuin ihminen on ne sinne asettanut.
Eikä kyse ole vain Kuusta, fyysikko University of Tennessee Space Institutesta, tri. Horace Crater, jokin aika sitten julkaisi tutkimuksenThe Journal of Space Explorationissa joka, NASAn Viking -kuvien lisäksi, vihjailee ”vahvasti pinnalla oleviin keinotekoisiin interventioihin”.
Mutta tämä artikkeli ei puhu nyt siitä mitä Kuussa on, tämä puhuu siitä mikä Kuu oikeasti on.
Mikä Kuu on?
Ehkäpä omituisin kaikista anomalioista ovat ne viitteet siitä, että Kuu olisi ontto. Kuukivien tutkimus viittaa siihen, että Kuun sisäpuoli eroaa Maapallon manttelista monin tavoin, mikä viittaisi siihen että Kuussa on joko pieni ydin tai ei sellaista ollenkaan. Vuoden 1962 tutkimus sai selville, että Kuun sisäpuoli on paljon vähemmän tiheä kuin sen ulkopuoli.
— Jim Marrs, kirjassaan Our Occulted History: Do the Global Elite Conceal Ancient Aliens?
Onko Kuu ontto? Monet intellektuaalit mielet tuntuvat ajattelevan niin, mutta huolimatta kaikesta puheesta nämä teoriat ovat silti valtavirralle varsin tuntemattomia. Massamedia haluaa puskea omia teorioitaan ja opettaa niitä faktana.
Ehkäpä syy sille miksi USA ei ole paljastanut artefakteja kuusta on se että se mitä meillä on jo tutkimusten perusteella kuukivistä selvitetty, on että Kuun sisäpuoli on paljon erilaisempi verrattuna Maan vastaavaan, joka viittaa erittäin pieneen ytimeen tai sen olemassaolemattomuuteen.
Vuonna 1963 Gordon MacDonald, NASAn tiedemies, julkaisi tutkimuksen joka totesi, ”Todellakin, näyttäisi siltä että Kuu on enemmän ontto kuin homogeeninen pallo”.
Sean C. Solomonin mukaan, ”Kuunkiertokokeet paransivat tietämystämme Kuun gravitaatiokentästä… mikä viittaisisi siihen pelottavaan mahdollisuuteen, että Kuu voi olla ontto”. (Our Occulted History)
Solomon on Lamont-Doherty Earth Observatoryn johtaja Columbia Universityssa. Hän on myös NASAn Merkuriukseen tähtäävän MESSENGER-tehtävän päätutkija.
Tässä on Solomonin tutkimus aiheesta, joka on julkaistu vuonna 2014. Siinä puhutaan siitä miten vuosikymmenien datan hankinnan jälkeen heillä ei siltikään ole ideaa Kuun ytimestä tai siitä mistä se koostuu. Monia teorioita on, mm. nestemäinen ydin.
Marrs syventyy aiheeseen kirjassaan:
“Kaikkein hämmästyttävintä evidenssiä siitä että Kuu voisi olla ontto saatiin marraskuun 20. päivä 1969 kun Apollo 12:n miehistä, palattuaan komentoalukseensa, lähetti kuumoduulin (LM) nousuun jolloin se törmäsi takaisin Kuuhun. Tämä sai aikaan keinotekoisen kuunjäristyksen. LM osui pintaan noin 40 mailia Apollo 12:n laskeutumispaikasta, jossa superherkät seismiset laitteet tallensivat jotain yhtä aikaa odottamatonta ja hämmästyttävää — kuu kaikui kuin kello yli tunnin ajan. Frank Press MIT:sta sanoi, ”Kukaan meistä ei ole nähnyt mitään tuon kaltaista Maapallolla. Kaikkien meidän kokemus on että se oli varsin epätavallinen tilanne. Että tuo varsin pieni osuma…. tuotti signaalin joka kesti 30 minuuttia on kokemusmaailmamme tuolla puolen.”
Miten Kuu päätyi nykyiseen sijaintiinsa?
Perinteinen viisaus sanoo meille että kyllä, Kuu on voinut saada alkunsa muualla ja jossain kohtaa se alkoi kiertää planeettaamme. Se kertoo meille, että Kuu muodostui avaruudessa olevasta romusta kappaleen törmätessä Maapalloon, kun taas toinen teoria sanoo että Maapallon on kaapannut Kuun sen gravitaatiovoimalla kun Kuu haahuili aurinkokunnassamme.
Nykyiset teoriat hyväksytään faktoina, vaikka ei ole minkäänlaista todistusaineistoa näille hypoteeseille, Isaac Asimovin mukaan.
Se on liian suuri ollakseen Maapallon kaappaama. Sellaisen kaappauksen mahdollisuuden toteutuminen ja Kuun ajautuminen tämän seurauksena lähes ympyrämäiselle kiertoradalle Maan ympärille ovat yksinkertaisesti liian pieniä todennäköisyyksiltään ollakseen uskottavia tapahtumia.
Asimov painottaa myös, että
Me emme voi muuta kuin tulla lopputulemaan että Kuun, oikeastaan, ei kuuluisi olla tuolla. Fakta on, että kyseessä on sellainen onnenpotku joka on melkein liian hieno hyväksyttäväksi.
Eräät Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsenet (Vasin ja Scherbakov, 1970), julkaisivat artikkelin otsikolla ”Onko kuu Maan ulkopuolisen älyn luomus?” Tämä artikkeli tarjosi toisen selityksen sille miten Kuu on saattanut syntyä. Tämä tuntui olevan parempi hypoteesi koska on itse asiassa huomattavan paljon todisteita siitä että jotain epäilyttävää on käynnissä Kuussa.
On helpompaa selittää Kuun olemassa olemattomuus kuin sen olemassaolo –NASAn tiedemies Robin Brett
Paras selitys Kuusta on havaintovirhe, Kuu ei ole olemassa –Irwin Shapiro, Harvard Astrophysicist
Mieti… Kuu on lähes täydellisen pyöreä. Mitä tulee sen alkuperään, se osoittaa aina samaan suuntaan Maata kohti.
Kuten Marrs huomauttaa,
Tämä kiertorata on erityisen omituinen ottaen huomioon, että Kuun massakeskipiste sijaitsee mailin verran lähempänä Maata kuin sen geometrinen keskipiste. Pelkästään tämä seikka yksistään tulisi tuottaa epävakaan, heiluvan kiertoradan, paljon samaan tapaan kuin pallo joka ei pyöri suoraa viivaa pitkin.
Olivatko sumerilaiset oikeilla jäljillä?
Monet tällä alalla ovat kiinnostuneita kreikkalaisesta ja muinaisesta sumerilaisesta tarustosta. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Apollo 12:n astronautti Al Worden, joka kommentoi kiinnostavalla tavalla sumerilaisia sekä avaruusolentoja täällä.
1960-luvun lopulla Planetary Science Instituten vanhempi tiedemies William Kenneth Harmann sanoi uskovansa Kuun olevan seurausta Marsin kokoisen planeetan törmäyksestä Maan kanssa. Tämä tunnetaan nimellä Big Whack -teoria, ja se vastaa tarinaa joka Sumerian tableteissa on.
Usean tulkinnan mukaan, joista kaikkein tunnetuin on Zacharia Sitchinin tulkinta, yli 4 miljardia vuotta sitten maailma nimeltä Tiamat kiersi Marsin ja Jupiterin välistä avaruutta. Nibiru, planeetta joka oletettavasti saapuu aurinkokuntaan kerran 3600 vuodessa, sai aikaan Tiamatin hajoamisen gravitaatiovoimien vaikutuksesta. Tiamat hajosi kahtia kun Nibiru osui siihen, mikä myös töytäisi isoa osaa Marsista.
Tämä on kiinnostavaa, koska tiedemiehet ovat vahvistaneet Marsin olleen ennen vesimaailma, Maan kaltainen planeetta. Marsissa olleesta elämästä on myös paljon todisteita. Planeetta on ilmeisesti kokenut suuren mullistuksen. Tiedemiesten hypoteesi on, että törmäyksestä seurasi ilmastonmuutos, kun iso osa Tiamatia muuttui Maapalloksi.
Mutta takaisin Kuuhun!
“On tärkeää muistaa, että jonkin täytyi asettaa Kuu lähelle sen nykyistä kiertorataa Maan ympäri. Kun Apollo-avaruusalus kiertää Maan 90 minuutin välein 100 mailin korkeudella, sen nopeus täytyy olla arviolta 18 mailia tunnissa pysyäkseen kiertoradalla, joten jonkin on täytynyt antaa Kuulle sen massan ja etäisyyden vaatima nopeus… Pointti — ja tämä varsin harvoin tajutaan Kuun alkuperästä — on se että on äärimmäisen epätodennäköistä että mikään kappale olisi vain saanut vahingossa oikean kombinaation tekijöitä jolla se pysyy kiertoradalla. ’Jonkin’ on ollut pakko asettaa Kuu sen korkeudelle, sen kurssille ja sen nopeudelle. Kysymys kuuluu: mikä tuo ’jokin’ oli?” — Marrs
On vaikeaa uskoa, että tarkka stationaarinen kiertorata Kuulle on yksinkertaisesti sattumaa…
“Onko myös sattumaa että Kuu on juuri oikealla etäisyydellä Maasta peittääkseen täysin auringon sen pimennyksen aikana? Vaikka Kuun läpimitta on vain 2160 mailia vs. auringon jättiläismäiset 864 000 mailia, se on kuitenkin oikeassa kohtaa blokkaamasa kaiken paitsi auringon liekehtivän koronan sen liikkuessa Maan ja auringon välillä. — Marrs
Asimovin mukaan,
“Ei ole astronomista syytä sille miksi Kuu ja aurinko osuvat niin hyvin yhteen. Se on mitä puhtain sattuma, ja vain Maa kaikista planeetoista on tällä tapaa siunattu.”
Kaiken tämän todistusaineiston ilmestyessä kertomaan avaruusolennoista Kuussa avaruusalusteoria, jonka yllämainitut Michael Vasin ja Alexander Scherbakov esittivät, on ehkä kaikista järkeenkäyvin.
Marrsin mukaan,
Avaruusalus-Kuu -teoria voi osua lähemmäksi kuin mikään muu sen sovittaessa yhteen Kuun alkuperästä ja kiertoradasta aiheutuvat ristiriidat. Kuitenkin sellainen tarkastelu on näemmä koulutetttujen ja rationaalisten ihmisten keskustelun ulkopuolella. Perinteisen Kuun alkuperää tutkivan tieteen kehäpäätelmä menee jotenkin näin: Me tiedämme että avaruusolennot eivät ole olemassa, mutta me tiedämme että Kuu on olemassa ja on ollut koko ihmiskunnan historian ajan mainittu jossain. Me ihmiset emme luoneet sitä emmekä asettaneet Maan kiertolaiseksi, sen on täytynyt olla avaruusolennot. Mutta koska me tiedämme että avaruusolennot eivät ole olemassa, me kutsumme sitä yksinkertaisesti anomaliaksi ja emme julkisesti puhu siitä mitään.
Kantasolututkimuksesta tunnettu Robert Lanza uskoo biologian olevan tärkeämpi kuin fysiikka kun halutaan ymmärtää universumia.
Tri. Robert Lanza, joka valittiin Time-lehden yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä vuonna 2014, uskoo tieteen kykenevän tunnistamaan ihmistietoisuuden tärkeyden.
Kvanttifysiikka on osoittautunut ristiriitaiseksi klassiseen, newtonilaiseen fysiikkaan verrattuna, ja se saa tieteentekijät etsimään ”Kaiken Teoriaa” kuilun umpeenkuromiseksi joka uhkaa niellä kaiken luottamuksen joka meillä on tieteelliseen ymmärrykseen maailmassa.
Lanzalle, jonka läpimurto-kantasolututkimus on ansainnut hänelle paljon nimeä, biologia osoittautuu fysiikkaa tärkeämmäksi tässä tehtävässä. Hän antaa enemmän tunnustusta ihmisolentojen ymmärtämiselle kuin abstraktien säikeiden ymmärtämiselle näkymättömissä ulottuvuuksissa.
Onko se sitten kvanttifysiikkaa vaiko newtonilaista fysiikkaa, se on järjestelmä jonka tietoisuutemme on luonut organisoimaan ympärillä olevan maailmamme lementtejä. Me luomme tarinoita, me annamme asioille nimiä.
Tapa jolla universumi on säädetty elämän olemassaololle signaloi myös siitä tärkeydestä joka meillä on kaiken keskellä, sanoo Lanza.
Tri. Lanza ja Barbara Walters
“Pitkään etsitty Kaiken Teoria on puutteellinen ainoastaan yhden tärkeän komponentin suhteen, joka oli liian lähellä meitä jotta olisimme havainneet sen”, hän sanoinauhoitetussa puheessa Science and Nonduality Conferencessa vuonna 2010. “Tiede ei ole kohdannut sitä yhteä asiaa joka on kaikkein tunnetuin ja kaikkein mystisin — ja se on tietoisuus.”
Onko se olemassa jos et näe sitä?
Tunnetut kaksoisrakokokeet kvanttifysiikassa ovat todisteita Lanszalle siitä että tietoisuus on vastuussa siitä miten näemme ympäröivän maailmamme. Kyse ei ole siitä miten havaitsemme kiinteitä ominaisuuksia itsessään, vaan pikemminkin siitä miten me näemme tiettyjä ominaisuuksia. Kyse on perspektiivistä.
Hän summaa kaksoisrakokokeen vuoden 2010 kirjassaan “Biocentrism: How Life and Consciousness Are the Keys to Understanding the True Nature of the Universe”: “On ratkaisevasti osoitettu, että jos ’tarkkaillaan’ atomia pienempää hiukkasta tai valoa kaksoisraon läpi liikkuessaan, se käyttäytyy kuin hiukkanen ja luo kiinteän näköisiä osumakohtia rakojen taakse esteeseen joka mittaa sen impaktin. Kuin pieni ammus, se loogisesti läpäisee jomman kumman raon. Mutta jos tiedemiehet eivät havainnoi hiukkasen liikerataa, silloin se käyttäytyy kuin aallot jotka sallivat sen mennä molemmista raoista yhtä aikaa.”
Hän laajentaa tätä periaatetta jokapäiväiseen elämään. Onko keittiö olemasas jos et ole siinä? Hän kirjoittaa: ”Illalla laitat valot pois ja poistut makuuhuoneeseen. Tottakai keittiö on siellä, näkymättömänä, koko yön. Eikö? Mutta, itse asiassa, jääkaappi, liesi, ja kikki muu koostuu hohtavasta parvesta materiaa/energiaa. Kvanttifysiikan lopputulemat, kuten kaksoisrakokeessa, kertovat meille että yksikään noista atomia pienemmistä hiukkasista ei oikeasti sijaitse missään tietyssä paikassa. Sen sijaan ne ovat olemassa mahdollisuuksien vaihteluvälinä — todennäköisyysaaltoina.”
Hänen puheessaan Nonduality Conferencessa hän tiivistää, “Yksikään hiukkanen tuolla jossain ei ole olemassa ominaisuuksiensa kanssa ennen kuin se havaitaan.” Tiedemiesten parametrit ovat vain heijastuksia mielemme spatiaalis-temporaalisesta logiikasta, Lanza sanoo.
Eikö ole omituista että elämää on?
Yli 200 parametria on tasan tarkkaan sopivassa arvossaan elämän olemassaololle, huomauttaa Lanza. ”Jos [Big Bang] olisi ollut miljoonasosankaan voimakkaampi, se olisi puskenut liian nopeasti galaksien ja maailmojen syntymiseksi,” hän sanoi. “Jos vahva hiukkasvoima pienenisi 2 prosenttia, atomien ytimet eivät pysyisi kasassa…. vety olisi ainoa alkuaine universumissa. Jos gravitaatiovakiota pienennettäisiin vain [hieman]… tähdet, mukaanlukien oma aurinkomme, eivät syttyisi loistamaan.”
Lanza tunnustaa muita mahdollisuuksia selityksille siihen miksi nämä paramterit ovat juuri oikeita — mm. sen että Jumala on luonut universumin, tai että on niin monia universumeita joissa paramterit ovat oikein, ja me olemme vain yhdessä niistä — hänen mielestään iso osa selitystä on, että ihmistietoisuus on luonut parametrit.
Teoriat herättävät keskustelua
Vaikka monet tiedemiehet puhuvatkin tietoisuuden tärkeydestä tulevaisuuden tieteen kehityksessä, he eivät ota kaikki samaa tulokulmaa kuin Lanza. Ja monet tieteentekijät pitävät sellaisia puheita tietoisuudesta mauttomina — tai ainakin äärimmäisellä varovaisuudella nieltävinä, peläten “pseudo-tieteen” leimaa jonka jotkut ovat lyöneet Lanzan teorioille.
Fyysikko Rober Penrose
Lanza puhui NBC:n tiedetoimittaja Alan Boylen kanssa hänen kirjansa saamista arvioista, erityisesti joidenkin fyysikoiden. ”Heidän vasteensa on ollut paljon sitä mitä odottaisi papeilta jotka kommentoivat kantasolututkimusta.”
Toisaalta Boyle lainaa Richard Conn Henryn arvostelua, fysiikan ja astronomian professorin John Hopkins Universityssa: ”Mitä Lanza sanoo kirjassaan ei ole uutta. Miksi Robertin pitää sanoa se kaikki? Koska me, fyysikot, emme sano sitä — tai jos me sanomme, me vain kuiskaamme yksityisesti — raivokkaasti punastuen kun sanat tulevat ulos suusta. Totta, kyllä; poliittisesti korrektia… ei!”
Kuuntele Marsin tuulten huminaa kun se puhaltaa NASAn InSight-laskeutumisaluksella, joka laskeutui Marsiin marraskuun 26. päivä 2018. Se on suunniteltu tutkimaan planeetan syvempää sisustaa.
Aluksen seismometri ja ilmanpainemittari havaitsivat värähtelyjä 16-24 km/h tuulista niiden puhaltaessa Marsin Elysium Planitialla joulukuun 1. päivänä 2018.
Seismometrin lukemat ovat ihmiskuulon alueella, mutta ovat lähes kaikki matalia bassoääniä ja näin tietokoneen ja mobiililaitteen pikkukaiuttimista on vaikeaa kuulla mitään.
Alkuperäisen äänen lisäksi tarjolla on kaksi oktaavia ylöspäin pitchattu ääniraita, jotta mobiililaitteillakin voisi kuulla jotain.
Äänilaitteistosuositus on subwoofer tai sitten hyvien kuulokkeiden avulla. Lukemat ilmanpainemittarista on kerrottu sadalla jotta ne voisi kuulla.
Bruce Banerdt on InSightin päätutkija NASAn Jet Propulsion Laboratoryssa (JPL) Pasadenassa, Kaliforniassa. Banerdt sanoi lausunnossaan:
“Tämän ääniraidan kaappaaminen ei ollut suunniteltua, mutta eräs asioista joka tehtävän tarkoituksena on, on mitata Marsilla tapahtuvaa liikettä, ja luonnollisesti siihen kuuluu myös ääniaaltojen liike.”
Lokakuussa 2017 tiedemiehet havaitsivat omituisen sikarinmuotoisen tähtienvälisen kappaleen saapuvan aurinkokuntaamme uskomattomalla nopeudella. Sitten se yhtäkkiä kiihdytti ja pakeni aurinkokunnastamme 196,000 mailin tuntinopeudella.
Kappale nimeltään Oumuamua, joka on johdettu Hawaiin kielen sanasta joka tarkoittaa viestintuojaa, on yli 400 metriä pitkä ja noin 40 metriä leveä.
Nyt kiinnostava uusi tutkimus on tullut ulos Harvard-Smithsonian Center for Astrophysicsin tähtitieteilijöiden kynästä, joka tarjoaa selityksen Oumuamualle: se saattaakin olla kevyt purje jota säteilynpaine auringosta vie eteenpäin.
Kun Oumuamua saapui aurinkokuntaamme lokakuussa 2017, NASA havaitsi odottamattoman sykäyksen nopeudessa ja siirtymän kulkusuunnassa sen ohittaessaan sisemmän aurinkokunnan.
NASA tuli siihen tulokseen, että Oumuamuan täytyy olla erittäin pitkulainen johtuen sen dramaattisista variaatioista kirkkaudessa kun se matkaa avaruuden halki. Lisäksi he tulivat siihen tulokseen, että tuuletusaukot sen pinnalla emittoivat kaasuja, mikä antaa kappaleelle lisävauhtia. Tämän tutkijat havaitsivat mitatessaan kappaleen paikkaa sen kiitäessään ohi vuonna 2017.
Kuva: NASA — Kaasupurkauksia vaiko… Oumuamuan raketit?
Harvardin tiedemiehet ovat jo varmistunet asiasta: Oumuamuan alkuperä on ulkoavaruudessa. Onko kyseessä avaruusolentojen alus joka kelluu romun keskellä tähtien välisessä avaruudessa ja joka tutkii avaruutta täälläpäin galaksia?
Kaksikko Voyager 1 & 2 avaruustutkimusalukset tutkivat aluetta jossa mikään Maasta peräisin oleva ei ole aiemmin ollut. Jatkaen yli 41-vuotista taivaltaan sitten vuoden 1977 laukaisun, ne ovat paljon kauempana Maapallosta ja auringosta kuin Pluto.
Elokuussa 2012 Voyager 1 teki historiallisen sisääntulon tähtienväliseen avaruuteen, joka on täynnä materiaalia lähellä olevien tähtien kuolemasta miljoonia vuosia sitten.
Tiedemiehet toivovat oppivansa lisää tästä alueesta kun Voyager 2 — joka on nyt heliosfäärin ulkoreunalla jossa aurinkotuulet hidastuvat tähtien välisen aineen paineesta — pääsee myös tähtien väliseen avaruuteen.
Molemmat alukset lähettävät edellen tieteellistä informaatiota niiden ympäristöstä radioantenniverkoston avulla.
Vuonna 1977 kultainen kaksoislevy (fonografi-äänilevytallenne 12 tuuman kultapinnoitetuilla kuparilevyillä) lähetettiin avaruuteen Voyager 1:n ja 2:n matkassa.
Levyt, jotka edelleen matkaavat avaruudessa lähes 60 tuhannen kilometrin tuntivauhdilla, sisältävät ääntä, lauluja, ja kuvia Maapallolta.
Miten NASA otti kuvia mukaan analogilevylle? Tässä me olemme dekoodanneet audion, ja katselemme kuvia tavalla jolla avaruusolentojen tulisi niitä tarkastella.
Elokuun 24, 2016 löytyi ihmisjalalta näyttävä jättiläismäinen jalanjälki Kiinan lounaisessa Guizhoun provinssissa.
Uutissivusto sina.comin mukaan jalanjälki on fossilisoitunut kiveen, joka sijaitsee Pingyanin kylässä. Amatöörivalokuvaajan löytämä jälki on 57 senttimetriä pitkä, 20 cm leveä ja 3 cm syvä.
Lisää kuvia Kiinan jalanjäljestä osoitteessa sina.com
Tällaisen jättiläisjäljen ensimmäisen kerran löysi vuonna 1912 metsästäjä nimeltä Stoffel Coetzee. Metsästäjä löysi jalanjäljen Etelä-Afrikan Mpuluzin läheltä.
Michael Tellinger vieraili Mpuluzissa vuonna 2012. Hänen mukaansa jalanjälki voi olla 200 miljoonaa vuotta vanha, ja se on noin 1.2 metriä pitkä.
Jalanjälki Etelä-Afrikan Mpuluzin lähellä
Vuonna 1987 Meksikon vierailunsa aikana paleontologi Jerry MacDonald löysi jälleen yhden jättiläisjalanjäljen joka voisi olla 290 miljoonaa vuotta vanha.
Viime aikoina jättiläisjälkiä on löytynyt Espanjasta, Sri Lankasta, Paraguaysta, Bangaloresta, Botswanasta, Texasista, Australiasta, Thaimaasta, Kanadasta, New Mexicosta, Venäjältä, Alaskasta, Syyriasta, Belizesta ja Clevelandista.
Venäjältä löydetty jalanjälki (vasen kuva) ja Bangaloressa (oikea kuva)
“Sijhen aican olit myös Sangarit maan päällä: sillä sijttecuin Jumalan pojat macaisit ihmisten tytärten cansa ja sijtit lapsia, että nijstä tulit woimaliset miehet, jotca muinan olit sangen cuuluisat.” 1 Moos. 6:4
(1958).
tuli ulos vuonna 1963 
Davidson siteerasi
joskus muinoin salatusta informaatiosta, jonka on esittänyt napa-alueiden tutkimusmatkailija majuri Maynart White, joka kertoi pojalleen Kenille (kirjan kirjoittaja) salaisesta Pentagonin tapaamisesta vuonna 1948 jossa syklisen napasiirtymän todistusaineiston piilottamisesta keskusteltiin:
), esimerkiksi. Hän ei ollut ainoa ohjelmasta joka niin teki. Minulla on ollut henkilökohtainen keskustelu 
