Aihearkisto: Tiede

Tiedeartikkelit: astrofysiikka, astrobiologia, eksobiologia, jne.

Kadonnut Gondwanan manner löytynyt Intian valtamerestä

Tiedemiehet ovat varmentaneet Intian valtameressä sijaitsevan Mauritiuksen alla sijaitsevan ”kadonneen mantereen” olemassaolon. Saari on jäänyt jäljelle Gondwana-supermantereen hajoamisesta, joka alkoi noin 200 miljoonaa vuotta sitten.

Maankuoren osa, joka sittemmin tuli tuoreen laavan peittämäksi volkaanisten purkausten seurauksena on ilmeisesti pieni palanen muinaista mannerta, joka irtosi Madagascarin saaresta kun Afrikka, Intia, Australia ja Etelänapamanner irtosivat ja muodostivat Intian valtameren.

Tutkijat Witsin yliopiston School of Geosciences:ta, German Research Centre for Geosciences:ta ja Oslon yliopistosta

sanovat, että uusi todistusaineisto tästä hajoamisesta kertoo hajoamisen olevan monimutkainen hajoamisprosessi joka tapahtui eri kokoisten mantereen kuoren palasten ajelehtiessa erilleen kehittyvässä Intian valtameren syvänteessä.

Gondwanaland on supermanner joka oli olemassa yli 200 miljoonaa vuotta sitten ja sen kivimassa on jopa 3,6 miljardia vuotta vanhaa. Manner hajosi myöhemmin meidän tuntemiksi Afrikaksi, Etelä-Amerikaksi, Etelänapamantereeksi, Intiaksi ja Australiaksi mannerlaattojen geologisen prosessin seurauksena.

Allaolevalla videolla näkyy realistinen animaatio Pangean ja Gondwanan eroamisesta 200 miljoonaa vuotta sitten.

Tseljabinsk-kokoluokan asteroidi ohittaa maapallon maan ja kuun välistä

Tässä on toinen vastikään löydetty asteroidi joka ohittaa planeettamme todella läheltä.

Asteroidin 2017 BS32 ennustetaan ohittavan maapallon maan ja kuun välistä helmikuun 2. päivä. Avaruuskiven ensimmäisenä havaitsi  Catalina Sky Survey tammikuun 30. päivänä 2017.

Se ohittaa maapallon 161280 kilometrin etäisyydeltä, joka on noin 0,4 kertaa maapallon etäisyys kuuhun. Sen nopeus on (suhteessa maapalloon) 11,57 km sekunnissa. Sen arvioidaan olevan 11-26 metriä kooltaan.

Astroidi, jonka tilakoodi on 7, kuuluu Aten-nimisten asteroidien ryhmään.

Vielä häiritsevämpi on se seikka, että viime aikoina on yhä kasvava määrä asteroideja ohittanut maapallon jotka ovat alle viiden kuunmitan etäisyydellä. 2017 BS32 on neljäs asteroidi joka ohittaa maapallon alle yhden kuunmitan etäisyydellä sitten tammikuun 8. päivän 2017!

 

Artikkelin julkaisssut UFO Sightings Hotspot

Vaarallinen supertulivuori uhkaa purkautua

Tällä hetkellä ympäri maailman purkautuu 23 tulivuorta. Myös yksi supertulivuori on vaarassa purkautua.

Tiedemiehet varoittavat, että kuolettava Pohjois-Korean 3 kilometriä korkea tulivuori, Paektu, joka sijaitsee Pohjois-Korean ja Kiinan rajalla, on vaarassa purkautua ja aiheuttaa globaalin katastrofin, jollaista ei olla nähty tuhanteen vuoteen.

Toinen syy huolestua on se, että supertulivuori sijaitsee lähellä Pohjois-Korean ydinaselaiden testialuetta jossa hallitus suorittaa ydinpommien testausta.

Paektu on aiemmin purkautunut eräänä kaikkein väkivaltaisimmista purkauksista ihmiskunnan historiassa (Hatepen purkaus vuonna 180 sekä 1815 Tamboran purkausten lisäksi).

Vuonna 946 ”taivaallisten rumpujen jyrinää” (todennäköisesti Paektun purkauksesta aiheutunut räjähdys) kuultiin Kaesongin kaupungissa, tuolloisessa muinaisen Korean pääkaupungissa, noin 450km Paektusta etelään, joka pelästytti keisarin niin pahasti, että vangit armahdettiin ja päästettiin vapaaksi.

Tulivuoresta noussutta tuhkaa on löydetty niinkin kaukaa kuin Hokkaidōn eteläkärjestä, Japanin pohjoiselta saarelta, ja jopa Naran kaupungista Japanissa, noin 1100km kaakkoon Paektusta, tapauksessa jolloin kerrotaan nähdyn ”valkoisen tuhkan sateita”.

Perustuen uusiin tutkimuksiin jotka näyttävät, että purkaus voisi päästää paljon enemmän rikkiä ilmakehään kuin aiemmin ajateltiin, asiantuntijat uskovat historian toistavan jälleen kerran itseään.

Puoli miljoonaa ihmistä vaarassa kun Campi Flegrein supertulivuori herää eloon

Lähes 500 vuotta sitten purkautunut supertulivuori sylki tuhkaa Euroopan ylle kahdeksan päivää peräkkäin. Tulivuori alkaa näyttää elonmerkkejä.

Campi Flegrein supertulivuori, joka on 8 mailia leveä, sijaitsee Napolin lahden reunalla eteläisessä Italiassa ja siihen kuuluu 24 kraateria sekä useita geysireitä.

Kaasunpaine on laskenut supertulivuoressa, joka yhdistettynä veden lämpötilan kasvuun tarkoittaa, että magma saattaa lähestyä kriittistä purkautumispainetta, tiedemiehet kirjoittivat Nature-lehdessä joulukuun 30. päivänä 2016.

Supertulivuoren nimi suomeksi tarkoittaa ”palavia peltoja” ja se on purkautunut isommin 39 tuhatta ja 12 tuhatta vuotta sitten. Ensimmäinen purkaus aiheutti hirvittävät säätilan muutokset, myrkylliset määrät rikkiä ilmassa joka sai aikaan tummanpunaisia auringonlaskuja vuoden ajan, sekä suuria määriä happosateita.

Tulivuori sijaitsee suoraan yli puolen miljoonan ihmisen alla, mikä tarkoittaa tulivuoren purkauksen tapauksessa kaikkien näiden ihmisten hengen vaarantumisen. Vertailun vuoksi, kun Vesuvius purkautui ja se hautasi tuhkaan Pompeijin kaupungin, tuolloin kuoli 2000 ihmistä.

Italian hallitus on nostanut hätätilan astetta supertulivuoren kohdalla vihreästä keltaiseksi, mikä tarkoittaa sitä että vuorta pitää monitoroida 24/7, kertoo National Geographic.

Päivä Pompeijissa:

Zero One on luonut hämmästyttävän animaation kaupunkilaisten kokemasta draamasta ja terrorista kauan aikaa sitten. He näkivät Pompeijin tuhoutuvan 48 tunnin aikana tulivuorenpurkauksissa.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mystiset luotaimet ovat matkalla kohti planeettaamme

Maapalloa kohti on liikkumassa kolme esinettä avaruudessa. NASA on tunnistanut vasta yhden näistä komeetaksi C/2016 jonka avaruustutkimuslaitos löysi lokakuussa 2016. NASAn mukaan tämä taivaankappale, joka siirtyy sisempään aurinokuntaan ensimmäistä kertaa ja joka päästelee kaasupilviä ja pölyä sen saapuessa lähemmäksi aurinkoa, on odotettavissa tulevan maapallon kanssa lähikontaktiin tammikuussa 2017.

Mutta avaruudessa on kaksi muuta esinettä myös ja NASAn tiedemiehillä ei ole mitään käsitystä mitä nämä ovat  (kappale 1991 VG ja kappale 2016 WF9). Se, minkä he tietävät on, että molemmat näistä ovat liikkeessä kohti maapalloa ja että niiden odotetaan liikkuvan läheltä planeettaamme.

2016 WF9:ä pidetään komeettana, mutta 1991 VG:n alkuperästä ei ole mitään havaintoa.

Mystinen puoli 1991 VG:ssä on, että se on osoittanut nopeaa rotaatiota ja, omituista kyllä, kirkkauden muutosta ajan funktiona. Tätä käytöstä, tähän aikaan, ei ole koskaan havaittu samankokoisella asteroidilla. Mielenkiintoista kyllä, astronomit sanovat että kappaleella on myös kiertorata, joka on aavemaisen lähellä omaamme.

Kappaletta pidetään poikkeavana kun otetaan huomioon sen omituinen rotaatio ja pitkäikäisyys avaruudessa. Ehdotettuja teorioita 1991 VG:lle on mm. että kyseessä on avaruusolentojen luotain, avaruusromua tai jopa pieni meteoriitti.

Edinburghin yliopiston kahden matemaatikon mukaan on paljon mahdollista että on olemassa avaruusolentojen luotaimia jotka operoivat aurinkokunnassamme. Duncan Forgan ja Arwen Nicholson ehdottavat, että emme sulje pois mahdollisuutta että kyseessä on avaruusolentojen alus.

Matemaatikot vahvistavat todennäköisyyden sille, että kehittynyt rotu voisi käyttää hyväksi tähtien gravitaatiokenttiä nopeuttamaan ”niiden” avaruusaluksia jotka matkaavat avaruuden halki.

 

Muinainen teknologia ja salaiset arkeologiasodat niiden löytämiseksi

Dark Journalist Daniel Liszt ja tri. Joseph Farrell erottelevat totuudenjyvät akanoista puhuessaan salaisesta tiedosta, muinaisista korkean teknologian ihmeistä ja nykyajan kilpajuoksusta löytää nämä ihmeet.

Farrell teoretisoi, että Suuri Pyramidi on paljon vanhempi kuin kirjoitettu historia, ja se pystytettiin alunperin jonkinlaiseksi superkehittyneeksi kosmologiseksi puolustusjärjestelmäksi, jolla on voima aiheuttaa suurta tuhoa maapallolla ja kosmoksessa erittäin monimutkaisten resonanssien avulla rakennuksen sisällä.

On kiistämätön tosiseikka, että viime vuosisadan aikana sadat tutkijat, fyysikot, geologit ja arkeologit ovat tutkineet ja panneet merkille uskomattoman tarkat matemaattiset kuviot tämän maailman muinaisen ihmeen sommittelussa ja rakenteessa.

Nämä kuviot viittaisivat kehittyneeseen tietoon astronomiasta, maapallosta, geologiasta ja geometriasta, jotka eivät todellakaan olleet saatavilla Egyptin sivilisaatiolle, ainakaan valtavirran akateemikoiden mielestä, mikä nostaa esiin kysymyksen siitä ketkä olivat Suuren Pyramidin todelliset rakentajat. Heillä saattoi olla teknologisesti kehittynyt sivilisaatio joka tuhoutui hamassa menneisyydessä.

Modernit arkeologiasodat

Farrell näkee käynnissä olevan kaavan suurten maailman hallitusten pyrkimyksissä löytää muinainen esihistoriallinen tieto modernin arkeologian tieteenalan sodankäynnillä. Tämä näkyy mm. natsien pakkomielteessä esi-isiltä perittyihin elementaalirituaaleihin ja muinaisten mystisten kulttuurien jäännöksiin, sekä kyseenalaisissa katoamistilanteissa, joissa muinaiset artefaktit ja tabletit ovat hävinneet Bagdadin museon ryöstössä Irakin sodan aikaan.

Tämä kadotettu viisaus on saattanut kertoa yksityiskohdat supertehokkaan resonanssiaseen rakentamiselle, jota unohdetun menneisyyden ihmiset ovat käyttäneet kosmisissa sodissa, mikä on saanut aikaan suurta tuhoa maapallon historiassa, ja joka kaikuu muinaisten legendojen jumalien massiivisissa taisteluissa.

Eräs näistä legendoista, joka kertoo piilotetusta Atlantiksen tietoarkistosta, viittaa kadonnen kulttuuriin ja niiden kehittyneeseen teknologiaan joka on vielä löytämättä.

Nämä salaiset rakennelmat on kuuluisa Nukkuva Profeetta Edgar Cayce kertonut olevan haudattu Egyptin pyramidiin, jonne pääsee Sfinksin oikean tassun alla olevasta salakäytävästä.

Kiinnostavaa kyllä, kaksi johtavaa egyptologia sai Caycen Association for Research and Enlightenment -järjestöltä sponsorirahaa heidän uransa alkuvaiheessa, ja eräs heistä jopa kirjoitti kirjan Caycen viesteistä liittyen siihen kuinka Atlantikselta henkiin jääneet ihmiset ovat kehittäneet Egyptiä.

Etsivätkö he tietoarkistoa salaa käyttäen Caycen viestejä samalla kun julkisesti kielsivät entisen sponsorinsa ja pysyivät linjassa virallisen akateemisen tarinan kanssa?

Tuntemattoman olennon jättiläiskäsi löydetty Perusta

Kun paikallinen asukki ja hänen ystävänsä olivat tutkimassa tunneleita eteläisessä erämaassa heidän kotinsa lähellä, he löysivät eriskummallisen ”avaruusolennon” käden jolla on vain kolme pitkää ja ohutta sormea, sekä pitkulaisen humanoidin pääkallon.

Vaikka on helppoa kutsua ”avaruusolennon” kättä väärennökseksi, artifaktin näki  HiddenIncatours:n tutkija Brian Foerster henkilökohtaisesti jokin aika sitten Perun Cuscossa.

Foersterille ja hänen tiimilleen esitteli löydöstä Cuscossa elävä paikallinen. Hän ei halua myydä artefaktia, sillä hän haluaa selvittää mikä tässä on kyseessä.

”Avaruusolennon” käsi

Röntgenkuvat ”kädestä” näyttävät jokaisella kolmella sormella olevan kuusi luuta, kun ihmisen sormissa on kolme luuta. Kuten kallon kanssa, lääkärit Cuscossa ovat määrittäneet että tämä ei ole ihmisen käsi, vaan se on luuta ja nahkaa. He eivät kyenneet määrittämään mikä elämänmuoto oli kyseessä.

”Avaruusolennon” kallo

Kallo röngtenkuvattiin ja tutkittiin lääkärien avustuksella Cuscossa, jotka sanoivat että selkeästi kyseessä ei ole ihmisen kallo, vaan jonkinlainen muu elämänmuoto. Kallo koostuu luulsta ja jonkinlaisesta nahasta. Suunnitelmissa on radiohiilen ja DNA-testien avulla määrittää sen ikä USA:ssa vuoden 2017 alkupuolella.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Laseraseen kuuloiset revontuliäänet nauhoitettiin Ruotsissa

Satojen vuosien ajan Napapiirin taivastarkkailijat ovat silloin tällöin raportoineet kuulevansa omituisia ääniä revontulien aikaan. Sihinä, rätinä, jopa kovia paukahduksia on kuultu ja nauhoitettu. Voi olla aika lisätä repertuaariin yksi uusi ääni: laserase.

Valokuvaaja Oliver Wright, joka oli Napapiirin pohjoispuolella, sanoo: ”Jouluyönä 2016 seisoin intensiivisen revontulinäytöksen äärellä Abiskossa, Ruotsissa, kun kuulin jotain joka muistutti Star Warsin laseraseiden ääntä.”

Valojen tanssiessa pään yläpuolella sarja ”suhinoita” emittoitui läheisestä voimavirtakaapelista. ”Toiset läsnäolijat kuulivat sen myös”, hän sanoo. ”Juoksin lähemmäs voimavirtaa ja onnistuin nauhoittamaan pätkän puhelimellani”.

Wright sanoo että äänet vahvistuivat ja hiljenivät ylläolevien revontulten tahdissa, mitä kirkkaammat valot, sen kovempi ääni, raportoi Spaceweather.

Mistä on kyse?

”Revontuliäänet” ovat pitkän aikaa olleet ristiriitainen aihe. Eräät tutkijat väittävät että ne ovat olemassa vain kuulijan mielikuvituksessa, mutta kasvava todistusaineiston määrä sanoo niiden olevan totta.

Wrightin nauhoittamat äänet voivat johtua ”elektrofonisesta transduktiosta” eli sähkömagneettisen energian muunnoksesta mekaaniseksi liikkeeksi. Joulun revontulien aikaan magneettikenttä Abiskon alueella oli aktiivinen.

Fysiikan peruskurssi: huojuva magneettikenttä voi aiheuttaa virtoja voimavirtapiuhoihin. Voimattaat matalan taajuuden virrat voivat kirjaimellisesti ravistella esineitä, joka saa aikaan akustisia värähtelyjä ilmassa.

Wright on saattanut nauhoittaa näiden voimavirtapiuhojen uniikin vasteen magneettimyrskyyn.

Kuuntele ääntä alla, klikkaa kuvaa tai tätä linkkiä – ja laita hieman ääntä kaiuttimiin.

Lähde: Oliver Wright.( https://clyp.it/urzipw02 ).

Kasvanut meteoriuhka vuoden 2017 ensimmäiselle neljännekselle

Syväluotaava analyysi kertoo kasvaneesta meteoriuhasta vuoden 2017 ensimmäiselle neljännekselle.

Tässä 33-minuuttisessa ohjelmassa käsitellään sitä kuinka joulukuun 21. päivä 2012 ei ollut mitäänsanomaton päivämäärä niinkuin media haluaa meidän uskovan. Sen sijaan meitä johdettiin harhaan luulemaan sen olevan katastrofaalinen tilanne.

Tällä videolla käydään läpi perustermit jotka auttavat jäsentelemään kaikkia niitä uutisraportteja ja videoita internetissä jotka nykyään meteoreja, asteroideja ja muita taivaankappaleita käsittelevät.

Sen jälkeen analysoidaan dataa vuodelta 2009 ja tilastollisia trendejä jotka selkeästi näyttävät vaarojen kasvaneen vuoden 2017 ensimmäiselle neljännekselle.

Jos maapalloon törmäisi yhtäkkiä asteroidi, me olisimme käytännössä täysin tuhoontuomittuja, sanoi NASAn tutkija tohtori Joseph Nuth, joka puhui vuosittaisessa Amerikan geofyysikkoliiton kokouksessa, raportoi Dailymail.

Maapallo on totaalisen valmistautumaton astroidin törmäykseen ja suurin ongelma on ettei asialle voida tehdä paljoakaan tällä hetkellä, Nuth sanoi kokouksessa.

Tällä videolla opitaan myös kuinka suojata itsensä ja rakkaansa mikäli sattuisi superboliditapauksen lähelle.

Lopuksi puhutaan siitä kuinka Maya-intiaanit puhuivat tulevasta katastrofisesta tapahtumasta ja siitä miten empiirinen data tukee tuota tulkintaa.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Betelgeuse pyöriikin ehkä lujempaa kuin on luultu

Astronomi J. Craig Wheeler Teksasin yliopiston Austinin osastolta on havainnut, että Betelgeuse, Orionin tähtikuvion olkapää, on ollut historialtaan paljon mielenkiintoisempi kuin ollaan luultu.

Kansainvälisen opiskelijajoukon kanssa tutkimusta suorittanut Wheeler on löytänyt todistusaineistoa siitä että punainen superjättiläistähti on saattanut syntyä kaksoistähtenä, jonka jättiläinen on myöhemmin nielaissut.

Kuva:  Betelgeuse – Thomas Wildoner

Tutkimus on julkaistu joulukuun 19. päivänä Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -lehdessä.

Niinkin tunnetuksi tähdeksi Betelgeuse on mystinen. Astronomit tietävät sen olevan punainen jättiläinen, massiivinen tähti joka on elämänsä loppupäässä ja niinpä se on turvonnut moninkertaisesti alkuperäiseen kokoonsa nähden.

Joku päivä se räjähtää supernovana, mutta kukaan ei tiedä milloin. ”Se voi olla kymmenen tuhannen vuoden päässä tai se voi olla huomisiltana”, supernova-asiantuntija Wheeler sanoo.

Uusia vihjeitä Betelgeusen tulevaisuudesta antaa sen pyöriminen akselinsa ympäri. Kun tähti alkaa kasvaa superjättiläiseksi, sen pyörimisliikkeen olisi kuulunut hidastua. ”Se on kuin klassinen taitoluistelija joka ei laske käsiään vaan avaa ne auki”, Wheeler sanoo. Luistelijan avatessa kätensä, hän hidastuu.

Niin pitäisi myös Betelgeusen pyörimisnopeuden hidastua odotetusti, mutta tämä ei ole se mitä Wheelerin tiimi on havainnut. Leen Decinin Leuvenin yliopistossa ottamat infrapunakuvat Betelgeusesta vuodelta 2012 näyttävät kaksi materiakerrosta jotka ovat interaktiossa.

Kukaan ei tiedä tarkasti niiden alkuperää. Mutta ”fakta on”, Wheeler sanoo, ”että on olemassa todistusaineistoa siitä että Betelgeusella on käynnissä jotain vilinää tällä aikaskaalalla”, eli siis 100 tuhatta vuotta sitten jolloin tähti muuttui superjättiläiseksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot