University of Alaska Fairbanksin (UAF) ja NASAn tieteilijät haluavat tutkia 2010 XC15 -avaruuskiveä ja testata heidän valmistelujaan Apophista vastaan. Apophis on vaarallinen asteroidi, joka voi osua planeettaamme vuonna 2029. Sen uskotaan olevan huhtikuun 13. päivä 2029 10 kertaa lähempänä Maapalloa kuin Kuuta.
HAARP on valtiorahoitteinen tutkimusohjelma, joka tutkii ionosfääriä (ilmakehän aluetta 50-400 kilometriä maanpinnan yläpuolella). Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta jolloin sitä käytetään tutkimaan asteroidia.
Astronomit ovat ampuneet radioaaltoja avaruuteen löytääkseen asteroideja, kappaleita jotka ovat epätavallisen muotoisia, niillä on epätavallinen kulkusuunta, pinnan rakenne ja monia muita ilmiöitä. Tätä tarkoitusta varten he käyttävät radioaaltoja, jonka taajuuskaista on S-kaistalla (2 – 4 GHz) tai X-kaistalla (8 – 12 GHz).
Tutkijat käyttivät HAARPin (High-frequency Active Auroral Research Program) antennijoukkoa ampumaan 9.6 megahertsin radioaaltoja 150-metriseen 2010 XC15 -asteroidiin.
Kiinnostavaa kyllä, 2010 XC15:n luotaamisella tutkijat käyttävät taajuuksia (9.6 MHz), jotka ovat paljon matalammalla ja aaltopituudeltaan pidempiä, koska he eivät halua tutkia asteroidin pintaa. He haluavat tietää mitä sen sisällä on.
Asteroidin sisäosista saatava tieto voi paljastaa yksityiskohtia siitä millaista vahinkoa asteroidi voisi aiheuttaa, ja se voi auttaa tieteentekijöitä miettimään tehokkaampaa vastastrategiaa.
Joulukuun 27. päivä 2022 etäisyys 2010 XC15:n ja Maapallon välillä oli arviolta kaksi kertaa sen verran kuin Maan ja Kuun välinen etäisyys. HAARP ampuu 9.6 megahertsin radioaaltoja joka sekunti tälle etäisyydelle ja prosessi toistetaan aina kerran kahdessa sekunnissa. Tämä testi näyttää voivatko tutkijat tutkia 2010 XC15:a käyttämällä matalia radiotaajuuksia niin pitkällä etäisyydellä. Sitten he voisivat helposti käyttää samaa menetelmää analysoimaan Apophista.
Vaikka vuoden 2029 asteroidi todennäköisesti menee Maapallosta ohi, seuraukset voisivat olla katastrofaaliset mikäli se ei niin tekisi.
Esimerkiksi The Planetary Societyn kirjoittamalla UKK-sivulla lukee, “Apophis aiheuttaisi laajaa tuhoa useiden satojen kilometrien päässä törmäyspaikasta. Vapautunut energia vastaisi yli tuhatta megatonnia TNT:tä, tai satoja ydinaseita.”
Apophis on vain yksi asteroidi. Tulee olemaan muitakin, jotka lentävät Maapallon vierestä tulevaisuudessa. Matalan taajuuden radioaallot voisivat olla keskeisessä roolissa näiden mystisten avaruuskappaleiden koostumuksen ymmärtämisessä ja samaan aikaan auttaa meitä vahvistamaan planetaarista puolustusmekanismia.
Ennen tätä kaikkea HAARP ja sen matalan taajuuden radioaallot joutuvat suoriutumaan ensimmäisestä testistään, mikä on siis jo pidetty joulukuun 27. päivä 2022.
Jos koe onnistui, pulssit saavuttivat asteroidi 2010 XC15:n, joka ohitti Maapallon joulukuun 27. päivä 770 tuhannen kilometrin etäisyydeltä. NASAn ja Alaskan yliopiston tutkijat pingasivat 2010 XC15:a lyhytaaltosignaaleilla saadakseen selkoa asteroidin sisäpuolesta. Sieltä heijastuneista radioaalloista odotetaan vahvistusta Kalifornian ja New Mexicon antennijoukoilta.
Kiinnostavaa kuitenkin, että he haluavat tutkia asteroidin sisäosia, mutta mitä tapahtuu jos he tajuavat asteroidin olevan sisältä täynnä kehittynyttä teknologiaa, avaruusolentojen rakentama ontto avaruusalus, joka on vain naamioitu asteroidiksi, niinkuin vaikka kuuluisa avaruuskivi ‘Oumuamua.
Vuonna 1908, presidentti Teddy Roosevelt halusi julkistaa Grand Canyonin kielletyksi alueeksi kaikelle metsuri- ja kaivostoiminnalle. Kesti 11 vuotta ennenkuin kongressi teki Grand Canyonista kansallispuiston.
Tutkimusmatkailija G. E. Kincaid meni veneellä Colorado-joelle ja sitä pitkin Grand Canyonille. Kanjonissa on paljon kultaa, hopeaa ja kuparia, ja Kincaid halusi nähdä mitä sieltä voi löytää ennenkuin alue suljetaan kokonaan.
Noin 40 mailia joen yläjuoksulla El Tovarin kristallikanjonista Kincaid näki sedimenttimuodostelmassa painaumia vähän yli puolen kilometrin päässä. Hän toi veneen rantaan ja meni tutkimaan.
Kincaid ei löytänyt kävelypolkua, mutta lyhyen patikoinnin jälkeen hän löysi autiomaan pöheikön peitosta jotain kiinnostavaa. Jalanjälkiä. Satoja. Hiekkakiveen painautuneita. Jalanjälkiä, jotka näyttäisit polun kanjonin toiselle puolelle.
Hän seurasi jalanjälkiä, kunnes hän löysi luolansuun. Suuaukko oli ilmiselvästi ihmisen tekemä.
Kincaid astui luolaan ja laittoi taskulamppunsa päälle. Seinillä oli kirjoituksia. Mutta ne eivät olleet englantia tai intiaanien merkkejä. Ne olivat muinaisen Egyptin hieroglyfejä.
Kincaid osoitti lampullaan ja näki tunnelin jatkuvan hamaan kaukaisuuteen. Hän ei tiennyt tuolloin, että tämä oli vasta alku.
Kiinnostavaa tietää, että Smithsonian Institute kiistää tarinan muinaisista egyptiläisistä ja jättiläisistä Grand Canyonissa, ja he keksivät seuraavan selityksen tarinan debunkkaamiseksi.
Smithsonianin Taustaa: Huhtikuun 5. päivä 1909 Arizona Gazette julkaisi jutun seuraavalla otsikolla: “Tutkimuksia Grand Canyonissa; Valtavan rikkaan luolaston mysteerit tuodaan valoon; Uskomaton löytö viittaa siihen, että muinaiset ihmiset muuttivat Idästä.” Artikkelissa on mukana G. E. Kincaidin todistus, jossa hän sanoo matkanneensa yksinään Green- ja Colorado-jokia etsimään todisteita muinaisesta sivilisaatiosta — jonka alkuperä on mahdollisesti Egyptissä. Arizona Gazette vaikuttaa olleen ainoa sanomalehti, joka on koskaan julkaissut juttua. Mitään todisteita Kincaidin olemassaolosta ei ole.
Allaolevalla videolla on yksityiskohtaisempi kuvaus ja analyysi tästä mahdollisesti arkeologisesta salaamistapauksesta.
Viime viikolla entinen tiedustelupalvelun ja ilmavoimien viranomainen David Grusch todisti Yhdysvaltain edustajainhuoneen kansallista turvallisuutta, rajavalvontaa ja ulkoasioita käsittelevälle alivaliokunnalle, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan tunnistamattomiin ilmailmiöihin tai ufoihin liittyvää materiaalia, mukaan lukien ”ei-ihmisen” biologista materiaalia. On tärkeää arvioida kriittisesti tällaisia poikkeuksellisia väitteitä, kun niitä esitetään, kirjoittaa David Kyle Johnson, joka soveltaa sekä filosofi Ted Schickin ”SEARCH”-menetelmää että 1700-luvun filosofin David Humen argumentteja Gruschin väitteiden arviointiin.
Opetan logiikkaa ja kriittistä ajattelua. Tällöin yksi esimerkki siitä, missä ihmisten on sovellettava kriittistä ajattelua (ja missä se on pahasti puutteellista), on väitteet avaruusolennoista ja ufoista (joita uskovaiset ovat viime aikoina kutsuneet UAP:iksi, ”tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi”, koska termi ”ufo” on leimattu). Näin ollen vaikuttaa paitsi aiheelliselta myös välttämättömältä tutkia entisen tiedustelu-upseerin ja ilmavoimien upseerin David Gruschin hiljattain esittämiä väitteitä. (Itse asiassa entiset oppilaani ovat jo ottaneet minuun yhteyttä ja halunneet kuulla mielipiteeni tästä kaikesta.) Grusch todisti kongressissa viime viikolla ja sanoi, että hänellä on todisteita siitä, että Yhdysvaltain armeija pyörittää UAP (UFO) -nouto-ohjelmaa (ja takaisinmallinnusohjelmaa), joka (hänen mukaansa) ei ole ainoastaan toiminut vuosikymmeniä, vaan jolla on sekä avaruusaluksia (joista yksi, kuten Doctor Whon TARDIS, on oletettavasti sisältä isompi) että ei-ihmisten (eli avaruusolentojen) ”biologista materiaalia”. Tämän tutkimiseksi aion soveltaa Muhlenberg Collegen filosofian professorin Ted Schickin ”SEARCH”-menetelmää, kriittisen ajattelun tekniikkaa, jota hän opettaa kirjassaan How To Think About Weird Things ja jota olen opettanut logiikan ja kriittisen ajattelun opiskelijoilleni 15 vuoden ajan. Se sisältää neljä vaihetta.
Yhdysvaltain laivaston julkaisema video ”Tic Tacista”, jonka eläkkeellä oleva laivaston lentäjä David Fravor sanoi nähneensä vuonna 2004 palvellessaan Nimitzin lentotukialusryhmässä. (Fravor oli toinen kuulustelussa esiintynyt ilmiantaja. Hän kertoi henkilökohtaisesta kokemuksestaan; videon oli ottanut toinen lentäjä hänen näkemänsä kohtaamisen jälkeen.) Uskovaisten mukaan videossa on huomattavaa se, miten kohde liikkuu yhtäkkiä lopussa; mutta ilmeisesti äkillinen liike on vain artefakti, joka johtuu siitä, että kameran seurantajärjestelmä menettää lukituksen kohteeseen. Kohde liikkuu koko videon ajan, mutta kamera lukittuu kohteeseen ja pyörii pitääkseen kohteen kuvan keskellä. Kaksi pystysuoraa viivaa, jotka ”nollaavat” kohteen, osoittavat lukituksen. Viivat ”rentoutuvat”, kun lukitus katoaa. Videon lopussa, kun kamera vaihtaa toimintatilaa ja menettää lukituksen, kohde jatkaa liikkumistaan entiseen tapaan ja poistuu siten kuvasta.
Hypoteesi ja sen arviointi
Ensimmäinen vaihe on yksinkertainen: esitä hypoteesi, jota haluat arvioida. Tässä tapauksessa se on helppoa. ”Armeijalla on käynnissä UAP- (UFO-) nouto-ohjelma (ja takaisinmallinnusohjelma), joka on löytänyt sekä avaruusolentojen aluksia että ulkoavaruuden elämänmuotoja.”
Toinen vaihe on monimutkaisempi: arvioi ensimmäisen hypoteesin todisteet. Miksi se on monimutkaisempaa? Tässä tapauksessa siksi, että Grusch ei ole tähän mennessä esittänyt mitään julkista empiiristä tai objektiivista näyttöä väitteilleen. Hän on vain kertonut meille (ja kongressille), että hänellä on todisteita, mukaan lukien ohjelman sisällä työskentelevien henkilöiden todistukset, että hypoteesi on totta. Hänen todistuksensa (lähinnä kertoen heidän todistuksistaan) on siis periaatteessa ainoa asia, jota voidaan pitää todisteena hänen väitteensä tueksi. Mutta todistajanlausunnot eivät ole läheskään niin luotettavia kuin usein oletetaan; kuten 1700-luvun filosofi David Hume opetti meille kauan sitten, todistajanlausunnot ovat erityisen epäluotettava totuuden opas silloin, kun on kyse poikkeuksellisten tapahtumien esiintymisestä. Hume puhui ihmeistä, mutta hänen sanomansa pätee myös avaruusolentoja koskeviin väitteisiin.
Hume sanoi, että ihmeiden kohdalla todistus ei voi oikeuttaa uskoa niihin. Miksi? Ihmeet rikkovat luonnonlakeja; että lait ovat aina voimassa, sen olemme nähneet toistuvasti, joka päivä, omin silmin. Tästä meillä on toistuvia ja suoria todisteita. Ihmeet sen sijaan ovat harvinaisia, eikä todistaminen tuota yhtä paljon oikeutusta kuin jonkin asian näkeminen omin silmin. Niinpä ainutkertainen toistamaton todistusaineisto, jonka joku kertoo, että lakeja rikottiin kerran (vaikka hän olisikin yleisesti ottaen luotettava todistaja), ei koskaan ole tärkeämpi kuin suora toistuva todistusaineisto, joka sinulla on siitä, että lait ovat aina voimassa. On paljon todennäköisempää, että todistaja joko valehtelee tai yksinkertaisesti erehtyy.
Samoin todisteet siitä, että avaruusolennot eivät ole käyneet Maassa, ovat toistuvia ja suoria. Sen lisäksi, että en ole nähnyt mitään hyviä todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat käyneet Maassa, olen nähnyt väitteitä siitä, että ne olisivat käyneet (mukaan lukien todisteita, joiden ihmiset ovat väittäneet olevan ”absoluuttisia todisteita” ja ”parhaita todisteita avaruusolennoista”), jotka on kumottu yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ainutkertainen epäsuora todiste jonkun todistuksesta, jonka mukaan hän on nähnyt tällaisia todisteita, ei pysty kumoamaan niitä suoria toistuvia todisteita, joita minulla jo on. On paljon todennäköisempää, että he valehtelevat tai erehtyvät.
Vaihtoehtoisen hypoteesin arviointi
Tästä pääsemmekin SEARCH-menetelmän kolmanteen vaiheeseen: Vaihtoehtoisen hypoteesin esittäminen ja arviointi. Tässä tapauksessa tämä hypoteesi olisi: ”Grusch joko valehtelee tai hän on väärässä siitä, mitä hänen hallussaan olevat todisteet osoittavat (esim. hän on ymmärtänyt väärin, mitä hänen sisäpiirilähteensä sanoivat, tai hän on väärässä siitä, mitä hänen tai heidän hallussaan olevat todisteet osoittavat).”
Jotkut väittävät, että Grusch ei voi valehdella, koska hän todisti valan alla kongressin edessä. Jos hän valehtelee, hän on antanut väärän valan, ja hänet voidaan tuomita halventamisesta. Mutta rangaistus kongressin halventamisesta voi olla suhteellisen lievä. Enimmillään vuosi vankeutta ja 100 000 dollaria, vähintään kuukausi ja sata dollaria. (Valkoisen talon entinen päästrategi Steve Bannon joutui tammikuun 6. päivän tutkimuksessa haasteesta tottelemisesta maksamaan vain 6500 dollaria ja viettämään neljä kuukautta vankilassa). Gruschin kannalta myöhempi tunnettuus ja kirjasopimukset voisivat olla täysin halveksuntasyytteen riskin arvoisia.
Timelapse-kuvaa dronesta. Dronet ovat yksi monista esineistä, joita luullaan avaruusaluksiksi. Lentokoneita, valoraketteja, lintuja, ilmapalloja, optisia harhoja, meteoreja, pilviä, sotilasaluksia, linssiraketteja, piirakkapurkkeja, satelliitteja, kansainvälistä avaruusasemaa, taivaslyhtyjä, avaruusromua, rakettien laukauksia, etsintälamppuja, sumupilviä ja Venus-planeettaa on jossain vaiheessa luultu avaruusaluksiksi. Kuva: Ben Collins / Unsplash.
Lisäksi jos hänen hallussaan olevat todisteet eivät yksinkertaisesti ole sitä, mitä hän luulee niiden olevan, häntä ei voida todeta syylliseksi valehteluun; hän olisi vain erehtynyt. Ja se vaikuttaa todennäköisimmältä. Jos olen oppinut yhden asian 15 vuoden aikana, jolloin olen opettanut kriittistä ajattelua, niin sen, että kriittisen ajattelun taidot puuttuvat yhteiskunnastamme pahasti, kautta linjan. Jokaisessa ammatissa (jopa niissä, jotka edellyttävät kriittistä ajattelua) — asianajajat, lainsäätäjät, sotilashenkilöstö ja jopa filosofian professorit — on suuri joukko ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole kykyä kriittiseen ajatteluun. Tämä tarkoittaa, että monet eivät ole läheskään niin hyviä arvioimaan todisteita kuin he luulevat olevansa. Todennäköisyys sille, että Grusch ja hänen lähteensä ovat vakuuttaneet itselleen, että heillä on hyviä todisteita avaruusolennoista, vaikka niillä ei ole, on erittäin suuri.
Otetaan esimerkiksi Gruschin väite, jonka mukaan onnettomuuspaikoilta on löydetty muun kuin ihmisen ”biologista materiaalia”. ”Biologinen materiaali” ei ole ruumis (ja häneltä kysyttiin, onko ohjelmalla avaruusolentojen ruumiita), mutta silti, jos ohjelmalla on DNA:ta, jonka on vahvistettu olevan avaruusolentojen alkuperää onnettomuuspaikalta, se olisi iso juttu. Mutta (a) ei-ihminen ei tarkoita avaruusolentoa. (Linnut eivät ole ihmisiä.) Ja (b) joku (ehkä Grusch, ehkä joku hänen lähteistään) saattaa olla vakuuttunut siitä, että jokin biologinen materiaali, jota häntä pyydettiin arvioimaan, on muukalaisperäistä vain siksi, että hän ei pystynyt päättelemään, mitä se oli. (Kun otetaan huomioon, että näytteitä on voitu käsitellä huonosti, saastuttaa, epätäydellisesti, vahingoittaa tai muutoin virheellisesti, olisin yllättynyt, jos näin ei olisi tapahtunut useita kertoja.) Mutta se ei ole hyvää logiikkaa; se on ”mysteeri siksi taikuutta” -harhaluulo. Kuten usein sanon oppilailleni, kun jollekin asialle ei löydy luonnollista selitystä, ”en ole niin älykäs kuin luulen olevani” on aina parempi selitys kuin ”sen täytyy olla kummituksia/alieneja/jalkaväkeä/ESP:tä/jne”.
Hypoteesin arviointi
Viimeisessä vaiheessa hypoteeseja verrataan sopivuuskriteerien mukaisesti: testattavuus, hedelmällisyys, soveltamisala, niukkuus ja konservatiivisuus. Minulla ei ole tilaa selittää, mitä kukin näistä kriteereistä tarkoittaa, mutta kaikkein olennaisin on konservatiivisuus: onko se ristiriidassa sellaisten asioiden kanssa, joiden meillä on jo hyvä syy uskoa olevan totta? Tässä tapauksessa hypoteesi 1 on vähiten konservatiivinen. Jos avaruusolennot ovat vierailleet Maassa, kaikki nykyaikainen tiede ja fysiikka ei ole vain puutteellista, vaan pohjimmiltaan väärin. Kun otetaan huomioon se, mitä tiedämme maailmankaikkeuden koosta ja siitä, miten fysiikan lait asettavat rajoituksia työntövoimanopeuksille, mahdollisuus, että jokin muukalaislaji voisi edes vierailla Maassa meidän lajimme olemassaolon aikana, on lähes nolla. Toisessa hypoteesissa vain oletetaan, että ihmiset valehtelevat tai erehtyvät; ja tiedämme jo, että näin voi tapahtua ja tapahtuu; sitä tapahtuu joka päivä.
Rehellisyyden nimissä Grusch ei usko, että nämä avaruusolennot tulivat toiselta planeetalta, vaan hän uskoo, että ne tulivat toisesta ulottuvuudesta. En usko, että tämä oikeastaan tekee ensimmäisestä hypoteesista yhtään konservatiivisempaa (vaikka jotkut fysiikan teoriat esittävät hypoteeseja ”ylimääräisistä ulottuvuuksista”, se ei ole sama asia kuin ”muut ulottuvuudet/universumit”, joissa ”avaruusolennot” saattaisivat elää). Mutta tiedän, että se tekee ensimmäisestä hypoteesista vähemmän ”pelkistetyn”. Se vaatii meitä olettamaan, että on olemassa todistamaton ja käsittämätön ”ulottuvuushyppy”-teknologia. Toinen hypoteesi vaatii meitä vain olettamaan, että ihmiset erehtyvät helposti — minkä me taas tiedämme jo olevan totta. Yksinkertaisesti sanottuna Occamin partaveitsi suosii hypoteesia 2. Se on selvästi järkevämpi näistä kahdesta.
Jos avaruusolennot ovat vierailleet Maassa, ehkä he voivat auttaa meitä ilmastonmuutoksen kanssa (olkaamme rehellisiä, kun otetaan huomioon, että elimme juuri kaikkien aikojen kuumimman kuukauden (heinäkuu, ja 120 000 vuoden aikana), meidän pitäisi puhua juuri siitä).) Mutta poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Tähän mennessä David Grusch ei ole esittänyt mitään.
Brad Olsen on tutkinut jättiläisiä kirjoissaan, jotka kertovat matkoista ympäri maailman, joilla hän on esinyt epätavallisia artifakteja.
Hän on saanut tietää, että vaikka jättiläisluurankojen löydöistä hautapaikoilta puhuttiinkin laajalti 1800-luvun loppupuolella sanomalehdissä, aihe siivottiin piakkoin pois näkyviltä vuosisadan vaihteessa.
Sadan vuoden aikana tahot kuten Smithsonian Institute ovat ottaneet hautapaikat haltuunsa, hiljentäneet arkeologit ja laskeneet mysteerin verhon jättiläisluurankojen löytöpaikkojen tiedoille.
Tässä Exopolitics Todayn haastattelussa tri. Michael Salla haastattelee Olsenia koskien kertomuksia jättiläisistä muinaissivilisaatioista (mm. Sumeriasta) kertovissa teksteissä, nykypäivän jättiläisluurankojen kaivuupaikkojen salaamisesta sekä siitä miksi Smithsonian Institute on salannut asian.
Olsen selittää erot jättiläisten elinten koossa ja vastaa kysymykseen siitä ovatko avaruusolentovierailijat kuten Anunnakit luoneet erikokoisia jättiläisiä avataroiksi heidän tähtisiemenilleen.
Lopuksi Olsen ottaa kantaa tuoreisiin väitteisiin siitä, että eläviä jättiläisiä löytyisi staasitilasta ympäri maailman, ja että olisi olemassa mahdollisuus sille, että ne heräisivät piakkoin.
Hän ja tri Salla keskustelevat ihmisten menneiden aikojen jättiläismetsästyksen aiheuttamista ongelmista sekä todennäköisyydestä sille, että jättiläiset yrittäisivät saada ihmiskunnan takaisin kontrolliinsa tai auttaa meitä pääsemään uuteen kultaiseen aikaan.
Marraskuun 16. 1974 SETIn tutkijat Arecibon radioteleskoopilla Puerto Ricossa lähettivät avaruuteen viestin. He suuntasivat viestin kohti Messier 13:a, Herkuleksen tähdistön klusteria, joka on 25 tuhannen valovuoden päässä.
Viestin oli koostanut tohtori Frank Drake, Carl Sagan ja muut tiedemiehet. Se lähetettiin käyttäen taajuusmoduloituja radioaaltoja (FM), ja viestistä muodoistui kolmen minuutin binäärikoodilähetys, jonka koko oli arviolta 210 tavua.
Lähetys tuotti dekoodattuna kuvan, ja viesti sisälsi seuraavaa informaatiota:
Numerot 1-10
Niiden alkuaineiden jaksollisen järjestelmän luvut, joista deoksiribonukleiinihappo (DNA) muodostuu
Sokerien ja emästen kaavat DNA-nukleotideissa
DNA-nukleotidien määrä DNA:ssa sekä kaksoiskierrerakenne
Ihmishahmo, keskimääräisen ihmisen fyysiset ulottuvuudet sekä Maapallon ihmisten lukumäärä
Esitys omasta aurinkokunnastamme
Graafinen esitys Arecibon radioteleskoopista ja lähetinantennin dimensiot
Signaali oli miljoona kertaa voimakkaampi kuin tyypillinen TV-lähetys. 27 vuotta myöhemmin vuonna 2001 me saimme vastauksen!
Elokuun 21. päivänä 2001 kaksi viljakuviota ilmestyi lähelle Chilboltonin observatoriota Hampshireen, Britanniaan.
Yksi muistutti ihmiskasvoja, mutta toista on sittemmin kutsuttu ”Arecibon vastaukseksi”, sillä se sisältää formaatin, joka on lähes identtinen alkuperäiseen vuoden 1974 lähetykseen verrattuna, joskin muutamin muutoksin.
Viljakuvio: ”Arecibon vastaus”
Vastaus, kun sen dekoodaa, eroaa muutamilla tavoilla.
Vieläkin kiinnostavampaa on kuitenkin, että toinen viljakuvioon koodattu vastaus (Crabwoodin muodostelma) ilmestyi vuonna 2002 myös Hampshireen. Tämä viljakuvio sisältää valokuvan avaruusolennosta levyn tai ympyrän vieressä, joka sisältää taas kerran yhden binäärikoodin.
Viesti on koodattu käyttäen 8bittistä ASCII-koodia.
Marsissa oli muinoin ihmissivilisaatio, ja he ovat saattaneet tuhoutua ydinsodassa.
Mikä muutti Marsin?
Haastattelussa John E. Brandenburg, kirjan “Death on Mars” kirjoittaja .
Planeetanlaajuisen ydintuhon havaitseminen
Kepler Aerospacen konsultti
“Näyttöä suurista R-prosessitapahtumista Marsin menneisyydessä”
Vain kaksi tunnettua R-prosessitapahtumaa: supernova tai ydinräjähdys
Hypoteesina oli, että Marsissa sattui kaksi ydinräjähdystä
Antarktikselta löytynyt Mars-meteoriitti EETA79001 viittasi siihen, että tapahtumat ovat sattuneet 180 miljoonaa vuotta sitten
“Mars koki ydinholokaustin… miljardeja megatonneja”
“Enemmän näyttöä siitä, että Marsin pintaa pommitettiin”
“Argon 40:a on yltäkylläisesti Marsin pinnalla… sitä pommitettiin neutroneilla”
“Raportoin DIA:lle…. he halusivat, että tämä julkistetaan”
MASINT – mittaus ja merkkijälkitiedustelu on signaalin (pieniin) erityisominaisuuksiin perustuva teknisen tiedustelun alalaji
Fyysikko tri John Brandenburg sanoo, että Marsin pinnalla tapahtuneista kahdesta ydinräjähdyksestä on todisteita. Nämä mitä ilmeisimmin tuhosivat kaksi Marsin eliölajia: cydonialaiset ja utopialaiset.
Marsin ilmakehässä olevien ydinisotooppien sekä ohuen kerroksen havaitseminen, jossa on alkuaineita kuten uraania, toriumia ja radioaktiivista kaliumia, ovat todisteita näistä aiemmin tapahtuneista räjähdyksistä.
Brandenburgin mukaan todisteet ydinräjähdyshyökkäyksistä ovat edelleen nähtävissä. NASAn kuvissa näkyy kirjaimellisesti satoja rakennuksia, jotka ovat raunioina.
Hän sanoo, että lisäksi Mars on joskus ollut ilmastoltaan Maan kaltainen koti kasville ja eläimille sekä kahdelle muinaiselle humanoidisivilisaatiolle, Cydonialle ja Utopialle, joilla on ollut samankaltainen teknologian taso kuin muinaisilla egyptiläisillä Maan päällä.
Voidaan olettaa, että ydinsodan puhjettua Marissa siitä selvinneet marsilaiset muuttivat Maapallolle ja rakensivat pyramidit ja sfinksin kuvaamaan Marsin yhteiskunnan piirteitä.
Videolla käsitellään myös NASAn Artemis-kuuraketin laukaisua marraskuun 16. päivä Floridan Cape Canaveralista.
Siinä sanotaan: ”Etsittäessä elämää kosmoksesta, siirtymävaiheen eksoplaneetat ovat tällä hetkellä parhaita kohteitamme. Tuhansia on jo havaittu, ja tämän hetken tutkimuksemme on astumassa uuteen aikakauteen, kun suurteleskoopeilla etsitään merkkejä ’elämästä’ siirtymävaiheen planeettojen ilmakehissä.
”Aiempi työ on keskittynyt tutkimaan aluetta, jolla Maapallo olisi näkyvillä kun se siirtyy Auringon yli [1-4]. Kuitenkin nämä tutkimukset ovat tarkastelleet vain tähtien nykyisiä asentoja, eikä niissä otettu huomioon niiden ajan mittaan muuttuvaa näkökulmaa.
”Tässä me raportoimme, että 1715 tähteä sadan parsekin etäisyydellä Auringosta ovat oikeassa asemassa, jotta ne olisivat voineet havaita elämää Maapallon siirtymävaiheen aikana varhaisesta ihmissivilisaatiosta lähtien.
”Kun 1715 tähteä on oikeassa asemassa, jotta ne voisivat havaita elämää siirtyvällä Maapallolla, ei ole mahdotonta kuvitella, että meitä tyypin 1 sivilisaationa tarkkailisi tyypin 2 tai tyypin 3 avaruusolentojen sivilisaatiot, jotka mahdollisesti käyttävät näitä tähtiä monitoroimaan Maapalloa jostain syystä ilman, että ne tulisivat havaituksi.
”Koska me emme vielä ole kyenneet saamaan kontaktia avaruusolentoihin, tämä voi johtua siitä, että radioaallot ovat vanhentunutta teknologiaa, mikä on todennäköisesti totta. Kun ajatellaan ideaa, että meitä tarkkailtaisiin ilman että kykenisimme interaktioon avaruusolentojen kanssa, me emme vielä ole keksineet preferoitua kommunikaatiomuotoa tyypin 2 ja tyypin 3 sivilisaatioiden kanssa viestintään.”
Tämä on viides ja viimeinen osa lääketieteen ihmiskokeiden sarjasta. Aikaisemmat osat: osa1, osa 2, osa 3 ja osa 4.
Vaikka New Yorkin ACS (Administration for Children’s Services) kiistää avoimesti kaikki väärinkäytökset, se ansaitsee tunnustusta siitä, että se on ryhtynyt tutkimaan aiempaa osallistumistaan lääketieteellisiin ihmiskokeisiin ja antanut Vera Institute of Justicen tehtäväksi tehdä riippumattoman tarkastelun. IG Farbenin ”tytäryhtiöt”, kuten nykyaikainen Bayer, ovat myös pyrkineet auttamaan ihmiskokeiden uhreja, vaikka ne kieltävätkin avoimesti yhteytensä IG Farbenin sotarikoksiin. Nämä yhtiöt ovat tehneet yhteistyötä Saksan hallituksen kanssa korvausrahaston perustamiseksi niille holokaustista selvinneille, jotka ovat joutuneet kokemaan kauhistuttavia lääketieteellisiä kokeita, joita heidän vangitsijansa tekivät heille.
Handscombin It’s My Story -ohjelmassa siteeratun Bayerin tiedottajan mukaan ”yhtiön rahoitusosuus tähän rahastoon oli yli 40 miljoonaa puntaa (yli 70 miljoonaa dollaria)”. Toisaalta, kuten Handscomb huomauttaa, jotkut holokaustin uhrit ovat joutuneet kampanjoimaan saadakseen rahaa tästä rahastosta vuosikymmeniä. Esimerkiksi Palmer taisteli korvausten saamiseksi 28 vuotta, mutta ei saanut viranomaisilta mitään, ennen kuin hänen tarinansa sai huomiota tiedotusvälineissä. Handscomb kirjoittaa: ”Viikkojen kuluessa siitä, kun BBC otti yhteyttä viranomaisiin, Zoe sai Saksan korvausrahastosta hieman yli 2 000 punnan (noin 3 500 dollarin) suuruisen shekin.”
Toisin kuin ACS ja Bayer, SFBC ei myönnä väärinkäytöksiä ja yrittää vaientaa koehenkilöt. Bloombergin alkuperäisen huumekokeilusta kertovan artikkelin kirjoittajien Evansin ja Michael Smithin 20. marraskuuta ilmestyneen Seattle Timesin artikkelin mukaan SFBC uhkaili kolmea koehenkilöä, joita he olivat haastatelleet Bloombergin sarjaa varten. Uhattujen, nyt nimettömänä pysyttelevien osallistujien mukaan SFBC laittoi heidät pian Bloombergin artikkelien julkaisemisen jälkeen erillisiin huoneisiin SFBC:n virkamiesten, kuten toimitusjohtaja Arnold Hantmanin, kanssa. Hantman käytti heitä eristyksissä pitäessään kirosanoja ja kertoi ulkomaalaissyntyisille osallistujille, että hän soittaisi Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöön ja karkottaisi heidät, jos he eivät suostuisi allekirjoittamaan lausuntoja, joissa sanottiin, että heitä haastatelleet Bloombergin toimittajat eivät olleet selvästi sanoneet, että he julkaisisivat artikkelin tai käyttäisivät heidän valokuviaan, mikä heikentäisi Bloombergin paljastusten uskottavuutta. Vaikka koehenkilöt allekirjoittivat lausunnot, he kertoivat Smithille ja Evansille, että he tekivät niin vain pelätessään joutuvansa pidätetyksi ja karkotetuksi ja että he olisivat valmiita kertomaan tarinansa Yhdysvaltain senaatin tutkijoille.
Jos SFBC:n virkamiehet todella uhkailivat testitutkimukseen osallistujia, se on vääryys vääryyden päälle. Kuten Philadelphiassa sijaitsevan Pennsylvanian yliopiston bioetiikkakeskuksen johtaja Arthur Caplan selitti Seattle Timesin artikkelissa: ”On selvästi ylivoimaista kiusata ja pakottaa ihmisiä, koska he ovat ilmoittaneet eettisistä rikkomuksista. On yksinkertaisesti kauhistuttavaa yrittää peitellä väärinkäytöksiä näillä toimilla.”
Vaikka lääketieteelliset ihmiskokeet ovat arvokas osa tiedettä, niiden eettisyys on parhaimmillaankin kyseenalaista. Tästä syystä on tärkeää, että Office for Human Research Protections, Vera Institute of Justicen kaltaiset järjestöt ja ihmisoikeusaktivistiryhmät varmistavat, että koehenkilöitä ei käytetä hyväksi, varsinkin kun koehenkilöinä on lapsia, maahanmuuttajia, köyhiä ja muita ryhmiä, jotka ovat erityisen alttiita hyväksikäytölle. Inhimillisyys ja yleinen etu olisi aina asetettava voiton tavoittelun edelle.
Historioitsijat viittaavat yleensä natsi-Saksan IG Farbeniin huonon lääketieteen ruumiillistumana, jossa tehtiin rutiininomaisesti kauhistuttavia lääketieteellisiä kokeita viattomilla siviileillä. Useimmat ihmiset hyväksyvät IG Farbenin historian todeksi, mutta samat ihmiset ovat haluttomia myöntämään, että nykypäivän lääketeollisuus ei ole vain suoraan IG Farbenin jälkeläinen, vaan se noudattaa edelleen monia samoja epäinhimillisiä käytäntöjä.Tässä vertailukaaviossa tarkastelemme lähemmin natsi-Saksassa tehtyjen lääketieteellisten kokeiden ja nykypäivän Big Pharman käytäntöjen yhtäläisyyksiä Yhdysvalloissa. Ajat ovat muuttuneet, ja lääketieteellisillä kokeilla on kauniimmat kasvot, mutta kyse on edelleen samasta kauhistuttavasta käytännöstä, jossa yhteiskunnan haavoittuvimpia kansalaisia käytetään hyväksi suoranaisiin rikollisiin lääkekokeisiin.
Silloin: Natsi-Saksa
On yhtä kuin
Nyt: Yhdysvallat
IG Farben
=
Big Pharma
The American Chemistry Council
Keskitysleirit
=
Kokeelliset lääkeaineiden testauskeskukset
New Yorkin lastenkodit (1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla) EPA:n ehdotettuun CHEERS-tutkimukseen: Terveyskeskukset Duvallin piirikunnassa, Floridassa.
SS-lääkärit
=
”Huonosti koulutetut ja lisenssittömät lääkärit”
New Yorkin lastenkotien työntekijät
Keskitysleirivangit (juutalaiset, lapset, mustalaiset, homoseksuaalit, mielisairaat ja kehitysvammaiset)
=
Huumausainetestien koehenkilöt (köyhät ihmiset – mukaan lukien köyhien perheiden lapset, orvot ja sijaishuoltolapset; maahanmuuttajat; mielenterveysongelmaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt, jotka eivät pysty pitämään vakituista työpaikkaa).
CHEERS: Pienituloisiin vähemmistöperheisiin syntyneet lapset.
Keskitysleirien tieteentekijät, jotka pakottivat vankeja syömään pillereitä ja käyttämään pulvereita, tai yksinkertaisesti vain piikittivät heitä
=
Potentiaalisille koehenkilöille annetaan ”tietoon perustuvana suostumuksena” pitkiä lomakkeita, jotka on kirjoitettu kielellä, jota he eivät välttämättä ymmärrä (joko siksi, että he ovat maahanmuuttajia, tai siksi, että ne on kirjoitettu epäselvällä teknisellä jargonilla).
New Yorkin lastenkodeissa: Pakotettiin lapset, jotka eivät suostuneet ottamaan kokeellisia AIDS-lääkkeitä, syöttämällä heille lääkkeitä vatsaan asetettujen letkujen kautta.
Koehenkilöille ”maksettiin” heidän kehojensa käytöstä sillä, että he saivat elää
=
Bloombergin toimittajien Evansin ja Michael Smithin mukaan kokeellisiin huumekeskuksiin menevät koehenkilöt maksoivat kehonsa käytöstä ”niinkin vähän kuin 25 dollaria päivässä tai jopa 6900 dollaria seitsemältä kuukaudelta”.
IG Farbenin ”tytäryhtiöt” kuten Bayer ovat työskennelleet yhdessä Saksan valtion kanssa perustaakseen korvausrahaston keskitysleirien lääketieteellisistä kokeista selviytyneille, mutta jotkut selviytyjät ovat kokeneet vaikeuksia saada heille kuuluvia rahoja.
=
SFBC: Kolmea koehenkilöä, jotka paljastivat tiedotusvälineille mahdollisesti hyväksikäyttöä harjoittavan kokeellisen huumetestiteollisuuden yksityiskohdat, uhattiin karkotuksella, elleivät he allekirjoittaisi lausuntoja, joissa he kiistävät tuloksena syntyneiden artikkeleiden paikkansapitävyyden.
New York Cityn ACS: Vaikka ACS:n virkamiehet ovat avoimesti kiistäneet väärinkäytökset, he ovat analysoineet omia arkistojaan etsiäkseen tietoja sijaislapsille tehtyjen kokeellisten AIDS-lääkekokeiden laajuudesta ja eettisyydestä ja antaneet Vera Institute of Justicen tehtäväksi riippumattoman tarkastuksen.
Tämä on kolmas osa sarjassamme lääketieteen ihmiskokeista. Sarjan kaksi edellistä osaa ovat osa1, osa 2 ja osa 3.
Lapsiin kohdistuneet rikokset määrittelevät osan holokaustin moraalisesti halveksittavimmista kauhuista. It’s My Story -dokumentissa Palmer kertoi Handscombille 13-vuotiaana Auschwitzissa saamistaan pahoinpitelyistä. Auschwitzissa pakotettujen ehkäisylääkekokeiden aiheuttamien vaurioiden seurauksena hän joutui heti sodan jälkeen useisiin kivuliaisiin leikkauksiin, ja leikkausten jälkeenkin Palmer ei pystynyt synnyttämään lapsia koko loppuelämänsä ajan. Nykyään, 70-vuotiaana, Palmerilla on syöpä.
Kukaan ei voi sanoa varmasti, liittyykö Palmerin syöpä lääketieteellisiin kokeisiin, joihin hän joutui noin 60 vuotta aiemmin, mutta se on todennäköinen mahdollisuus. Altistuminen lääkkeille ja muille kemikaaleille aiheuttaa erittäin kielteisiä vaikutuksia lapsiin, erityisesti niihin, jotka ovat vielä nuorempia kuin Palmer oli kokeiden aikana.
Huhtikuussa 2004 ilmestyneessä Pediatrics-artikkelissa ”Trends in Environmentally Related Childhood Diseases” Tracey Woodruff ym. kirjoittavat: ”Lapset voivat olla erityisen alttiita altistuksille kohdussa tai varhaiselämän aikana, koska sikiön tai pikkulapsen fysiologia on nopeassa kehityksessä, kuten solujen nopea jakautuminen, muuttuva aineenvaihdunta ja kehittyvät hormonijärjestelmät.”
Näin ollen kokeellisten lääketutkimusten tekeminen lapsilla vaikuttaa erityisen vaaralliselta ja siten kauhistuttavalta, mutta se on silti yleistä jopa nyky-yhteiskunnassa. BBC Newsin 30. marraskuuta 2004 ilmestyneessä artikkelissa ”Guinea Pig Kids” ja myöhemmin samannimisessä dokumenttielokuvassaan Jamie Doran paljastaa New Yorkin lastensuojeluhallinnon (ACS) vähän tunnetun käytännön, jossa kaupungin orpokodeissa ja sijaiskodeissa pidettyjä HIV-positiivisia lapsia käytetään koe-eläiminä kokeellisten aids-lääkkeiden koekaniineina. Doran haastatteli dokumenttiaan ja artikkeliaan varten Jacklyn Hoergeria, lastenhoitajaa, joka työskenteli katolisen kirkon ylläpitämässä Incarnation Children’s Home -lastenkodissa Harlemissa. Hoerger väittää, että sosiaaliviranomaiset eivät koskaan kertoneet hänelle, että lääkkeet, joita hän ja muut Incarnationin työntekijät antoivat orvoille ja sijaiskotilapsille, olivat kokeellisia. ”Meille kerrottiin, että jos he oksentavat, jos he menettävät kävelykykynsä, jos heillä on ripuli, jos he kuolevat, kaikki tämä johtuu heidän HIV-tartunnastaan”, hän sanoi BBC:lle.
Todellisuudessa nämä oireet johtuivat kokeellisista lääkkeistä, joita työntekijät antoivat heille. Kun BBC kysyi häneltä mielipidettä New Yorkin orvoille ja sijaislapsille tehdyistä kokeellisista lääketutkimuksista, Berkeleyn yliopiston vieraileva tutkija tohtori David Rasnick selitti: ”Kyse on vakavista, vakavista sivuvaikutuksista. Näistä lapsista tulee aivan onnettomia. Heillä tulee olemaan kramppeja, ripulia ja heidän nivelensä turpoavat. He pyörivät maassa, eikä heihin voi koskea.” BBC:n toimittajan Doranin mukaan tohtori Rasnick kutsui edelleen lapsille annettuja kokeellisia AIDS-lääkkeitä ”tappaviksi”. Jos lapset kieltäytyivät ottamasta lääkkeitä suun kautta, Incarnationin työntekijät syöttivät heille lääkkeitä väkisin vatsaan työnnettyjen syöttöletkujen kautta.
Ei ole epäilystäkään siitä, että nämä HIV-positiiviset ja aids-oireiset lapset tarvitsivat lääkitystä. Kysymys kuuluukin, miksi heille annettiin kokeellisia lääkkeitä eikä samoja lääkkeitä, joita Upper East Siden kalliissa Brownstone-kodissa asuva lapsi olisi saanut? Alliance for Human Research Protection -järjestön tiedottaja Vera Sheravin sanoin: ”He testasivat näitä erittäin kokeellisia lääkkeitä. Mikseivät he antaneet lapsille nykyistä parasta hoitoa? Tämä on meidän kysymyksemme. Miksi he altistivat heidät riskeille ja kivulle, kun he olivat avuttomia? Olisivatko he tehneet näitä kokeita omilla lapsillaan? Epäilen sitä.” Lisäksi – kun otetaan huomioon, että BBC:n artikkelin mukaan 99 prosenttia New Yorkin lastenkotien lapsista on joko afroamerikkalaisia tai latinalaisamerikkalaisia – myös rotuun ja ennakkoluuloihin liittyvät kysymykset tulevat esiin.
Hoerger kertoi BBC:lle, että hän ei tajunnut, mistä oli kyse, ennen kuin otti myöhemmin kaksi Incarnationin lasta sijaislapsiksi. Koulutettuna lastensairaanhoitajana hän päätti ottaa kahdelta kotonaan hoitamaltaan lapselta pois lääkkeet, joita heille annettiin Incarnationissa ollessaan. Tämä johti BBC:n mukaan siihen, että ”heidän terveytensä ja onnellisuutensa paranivat välittömästi”. Pian hänen päätöksensä jälkeen ACS tuli kuitenkin hänen kotiinsa ja otti lapset pois hänen hoidostaan. Tämän jälkeen hänet leimattiin oikeudessa lasten hyväksikäyttäjäksi, eikä hän sen jälkeen enää koskaan nähnyt lapsia.
Lääketieteellisten kokeiden tekeminen lapsilla on vakava syytös. Doran ymmärsi tämän dokumenttielokuvaansa ja artikkeliaan työstäessään ja kysyi Incarnationilta, mikä on sen puoli, mutta Incarnation ohjasi hänet vain PR-yhtiönsä puoleen. Kallis manhattanilainen yritys kertoi hänelle, ettei se anna kommentteja siitä, mitä kodin sisällä tapahtuu. Näiden syytösten perusteella ACS:n entinen komissaari John B. Mattingly määräsi ACS:n kaikkien asiakirjojen kattavan tarkistuksen. Huhtikuun alkuun mennessä ACS:n henkilökunta paljasti tutkimiensa asiakirjojen perusteella, kuinka yleistä Hoergerin kuvaamat kokeilut Incarnationissa olivat koko kaupungissa:
Vuosien 1988 ja 2001 välillä 465 sijaiskotilasta ja orpoa käytettiin AIDS-lääkekokeissa.
Suurin osa näistä lapsista osallistui ennen vuotta 1996.
Suurin osa New Yorkissa asuvista HIV-positiivisista lapsista sai diagnoosin 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin.
Eniten aidsiin liittyviä kuolemantapauksia New Yorkin lasten keskuudessa oli vuosina 1990-1995.
Tutkimuksissa käytetyt 465 lasta olivat noin kahdessa kymmenessä eri riippumattomassa virastossa, jotka toimivat ACS:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Sitten 22. huhtikuuta 2005 ACS lähetti lehdistötiedotteen, jossa se ilmoitti, että se oli ”tehnyt Vera Institute of Justicen kanssa sopimuksen, jonka mukaan se tekee riippumattoman tarkastelun ACS:n politiikasta ja käytännöistä, jotka koskevat sijaishuollossa olevien HIV-positiivisten lasten osallistumista kliinisiin lääketutkimuksiin 1980- ja 1990-luvun lopulla”. Se väitti myös seuraavaa: ”Viimeinen lapsi, joka osallistui HIV:hen liittyvään kliiniseen lääketutkimukseen sijaishuollossa ollessaan, teki sen vuonna 2001. New Yorkissa ei ole meneillään hiviin liittyviä kliinisiä tutkimuksia, joihin osallistuisi sijaishuollossa olevia lapsia.” Tämä on suoraan ristiriidassa sen johtopäätöksen kanssa, jonka Doran kirjoittaa vuoden 2004 artikkelissaan: ”Kokeet jatkuvat edelleen New Yorkin köyhillä lapsilla.”
ACS väittää, että se tilasi tutkimukset HIV-positiivisten lasten parasta etua silmällä pitäen. ”Lääketutkimusten tarkoituksena oli kehittää tehokkaita hoitoja lasten aidsia varten aikana, jolloin ei ollut olemassa tunnettuja, FDA:n hyväksymiä lääkkeitä tautia sairastavien lasten hoitoon, ja monet lapset kuolivat”, lehdistötiedotteessa sanotaan. Todisteena aids-kriisin vakavuudesta, jonka ACS kohtasi kokeita tehdessään, lehdistötiedotteessa mainitaan seuraavat New Yorkin terveys- ja mielenterveysministeriön luvut:
Ennen vuotta 2003 (CDC:n arvioiden mukaan) valtakunnallisesti 13 927:stä alle 13-vuotiaasta HIV-positiivisesta lapsesta New York Cityssä HIV-positiivisten lasten prosenttiosuus oli ”ylivoimaisesti korkein kaikista maan alueista”.
Vuosina 1979-2003 New Yorkissa asui 3 634 alle 13-vuotiasta hiv-positiivista lasta.
Vaikka ACS uskoo, että sen päätös kokeellisten AIDS-lääkkeiden antamisesta 465 sijaislapselle ja orpolapselle ei ollut virheellinen, se kuitenkin tilaa Vera Institute -instituutilta riippumattoman tutkimuksen, jotta yleisö ja tiedotusvälineet saisivat varmuuden. Kuten komissaari Mattingly selitti: ”Ryhdymme tähän toimenpiteeseen, koska vaikka uskomme, että tuolloin käytössä olleet toimintatavat kuvastivat hyviä käytäntöjä, tunnustamme, että avoimuus on tarpeen kaikessa kanssakäymisessämme yleisön kanssa. Jotta voisimme tehokkaasti hoitaa tehtävämme New Yorkin lasten suojelemiseksi, meidän on voitava luottaa molemminpuolisesti niihin perheisiin, joita pyrimme palvelemaan.” Lehdistötiedotteen mukaan Vera Institute ”tutkii ACS:n toimintatapoja ja menettelytapoja sen varmistamiseksi, että ACS:n hoidossa olleet HIV-positiiviset ja aids-lapset on asianmukaisesti kirjattu oikeisiin kliinisiin lääketutkimuksiin”. Tähän sisältyy sen selvittäminen, onko:
ACS hankkinut lasten vanhemmilta tai muilta huoltajilta suostumuksen ennen kuin lapset otettiin mukaan kokeellisiin lääketutkimuksiin.
Tutkimuksiin osallistuneet lapset täyttäneet lääketieteelliset kriteerit.
ACS valvonut riittävästi ja asianmukaisesti tutkimuksiin osallistuneita lapsia.
Tutkimuksiin osallistuminen ollut ”tarkoituksenmukaista silloisen lääketieteellisen tietämyksen perusteella”.
Vera-instituutti ei ollut vieläkään saanut tutkimustaan valmiiksi, kun se päivitti analyysia koskevaa verkkosivustoaan 5. lokakuuta 2005. Se kirjoittaa, että se ”kokoaa neuvoa-antavaa lautakuntaa, joka koostuu lääketieteen, lastensuojelun, oikeusalan ja yhteiskunnan asiantuntijoista, jotta se voi tarkastella havaintojamme ja taata yleisölle tutkimuksemme riippumattomuuden”. Hankkeen kuvauksessa Vera Institute tunnustaa kiistan molemmat puolet:
”Vastustajat, jotka vastustavat sijaislasten ottamista mukaan kliinisiin tutkimuksiin – joissa riskit ja hyödyt ovat usein tuntemattomia – ovat huolissaan siitä, että tätä erittäin haavoittuvaa väestöryhmää saatetaan liian helposti laiminlyödä tai jopa käyttää hyväksi. Erityisesti värillisten lasten kohdalla he viittaavat historiallisiin esimerkkeihin, joissa terveydenhuoltojärjestelmä on toiminut syrjivästi ja ennakkoluuloisesti.
”Toisaalta ne, jotka kannattavat sijaislasten ottamista mukaan kliinisiin tutkimuksiin, väittävät, että ilmoittautuminen voi tarjota laadukasta hoitoa ja huippuluokan lääketiedettä lapsille, jotka muutoin saisivat vain rutiininomaisia lääketieteellisiä palveluja. Tämän näkemyksen mukaan sijaislasten poissulkeminen epäoikeudenmukaisesti estää heitä saamasta parasta, mitä lääketieteen ammattikunnalla on tarjota.”
On erittäin mielenkiintoista nähdä Vera Instituten tulokset, jotka instituutin itsensä mukaan ovat ”osa Veran tehtävää parantaa hallintojärjestelmiä”. ”Toivomme, että tarjoamamme tiedot edistävät julkista keskustelua, joka auttaa muokkaamaan tulevaa politiikkaa koskien kliinisiä kokeita ja valtion huostassa olevia lapsia”, sivustolla lukee. Kansallisella tasolla 12 000-13 000 alle 13-vuotiasta lasta on osallistunut National Institutes of Healthin rahoittamiin AIDS-lääkekokeisiin vuosina 1986-2005.
Vaikka Vera-instituutin tutkimustulokset eivät ole vielä valmiita, ympäristönsuojeluviraston (EPA) 8. huhtikuuta 2005 peruuttama lasten terveyttä koskeva ympäristöaltistustutkimus (Children’s Health Environmental Exposure Research Study, CHEERS) on osoitus siitä, mitä ympäristö- ja kansanterveysryhmien voimakas vastarinta (sekä kongressin pieni apu) voi saada aikaan köyhyydestä kärsiviin lapsiin kohdistuvien kokeiden lopettamiseksi.
EPA:n kokeet lapsilla
Lokakuussa 2005 American Chemistry Council antoi EPA:lle 2,1 miljoonaa dollaria sen tutkimiseksi, miten imeväisikäiset ja kolmevuotiaat lapset nielevät, hengittävät tai imevät kemikaaleja. Kuten IG Farben oli natsi-Saksan saksalaisille lääkeyhtiöille, American Chemistry Council toimii paljolti kemianteollisuuden suuryritysten, kuten Bayerin (joka oli muuten myös IG Farbenin jäsen), BP:n, Chevronin, Dow’n, DuPontin, Exxonin, Honeywellin, 3M:n, Monsanton ja Procter & Gamblen, peiteryhtiönä. Tutkimukset ovat jo osoittaneet, että näiden yritysten valmistamilla kemikaaleilla on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiin ja aikuisiin. CHEERSin kaltainen lyhyt kaksivuotinen tutkimus ei tietenkään paljastaisi näitä pitkäaikaisvaikutuksia, ja American Chemistry Council voisi sitten julkaista nämä tulokset ”todisteena” siitä, että sen kemikaalit ovat turvallisia.
Tämä on jo sinänsä eettinen ongelma, mutta ehdotettujen lasten koehenkilöiden demografinen koostumus pahentaa ongelmaa, etenkin kun otetaan huomioon, että sekä New Yorkin ACS:ssä että Tuskegeen syfilistutkimuksessa käytettiin sijaislapsia (joista suurin osa oli afroamerikkalaisia ja latinalaisamerikkalaisia). EPA:n alkuperäisen tutkimusehdotuksen mukaan, josta Organic Consumers Association on painanut osia uudelleen, koehenkilöt valittaisiin kuudesta terveysklinikasta Duvallin piirikunnassa, Flacassa. Näiden terveyskeskusten ominaispiirteet huomioon ottaen tutkimusehdotuksen sivulla 23 korostetaan, että koehenkilöt olisivat todennäköisesti pienituloisista perheistä peräisin olevia vähemmistölapsia: ”Vaikka kaikki Duvalin piirikunnan asukkaat ovat oikeutettuja käyttämään [terveydenhuollon] keskuksia, ne palvelevat ensisijaisesti pienituloisia henkilöitä. Vuonna 2000 seitsemänkymmentäviisi prosenttia klinikoiden käyttäjistä raskauskysymyksissä oli köyhyysrajalla tai sen alapuolella …”. Yhdysvaltain väestönlaskennassa mustiksi luokiteltujen henkilöiden synnytysten osuus on näissä kolmessa sairaalassa suurempi kuin koko piirikunnassa.”
Itse asiassa terveyskeskukset raportoivat, että 51 prosenttia niiden synnytyksistä on muiden kuin valkoihoisten äitien synnyttämiä ja että 62 prosenttia äideistä on saanut vain peruskoulun tai keskiasteen koulutuksen. Jos EPA olisi jatkanut CHEERS-ohjelman toteuttamista, näissä terveyskeskuksissa syntyneitä lapsia olisi käytetty ihmiskoekaniineina vain siksi, että he kuuluvat vähemmistöryhmiin ja köyhiin perheisiin. Vastineeksi siitä, että perheet olisivat antaneet lastensa altistua myrkyllisille kemikaaleille, perheet olisivat saaneet 970 dollaria, ilmaisen videokameran, t-paidan ja kehystetyn kiitostodistuksen.
Onneksi EPA päätti olla toteuttamatta CHEERSiä, kun Yhdysvaltain senaattorit Bill Nelson (D-Fla.) ja Barbara Boxer (D-Calif.) päättivät laittaa jalat alta ja estää presidentti Bushin nimityksen Stephen Johnsonin nimittämisestä EPA:n johtoon. Johnson kumosi 8. huhtikuuta antamassaan lausunnossa EPA:n aiemman päätöksen odottaa riippumattoman tieteellisen neuvoa-antavan paneelin raporttia ennen CHEERSiä koskevan päätöksen tekemistä. Hän selitti päätöksensä johtuvan siitä, että julkisuudessa ja tiedotusvälineissä oli esitetty tutkimuksesta virheellisiä tietoja:
”Viime syksynä tutkimussuunnitelmaan liittyvien kysymysten vuoksi määräsin, että kaikki tutkimustyöt on lopetettava välittömästi, ja pyysin riippumatonta arviointia. Sen jälkeen tutkimuksesta on esitetty monia vääristeltyjä tietoja. EPA:n johtavat tutkijat ovat kertoneet minulle, miten nämä vääristelyt ovat vaikuttaneet siihen, että tutkimusta on voitu jatkaa.
”Olen tullut siihen tulokseen, että tutkimusta ei voida jatkaa riippumattoman tarkastelun tuloksesta riippumatta. EPA:n on tehtävä laadukasta ja uskottavaa tutkimusta ilmapiirissä, jossa ei ole törkeitä vääristelyjä ja kiistoja.”
Boxer, joka sanoo vastustavansa jatkossakin myrkkyjen testaamista ihmisillä, kutsui CHEERS-ohjelmaa ”moraalittomaksi ohjelmaksi testata torjunta-aineita lapsilla” ja ”tuomittavaksi ideaksi, jonka ei olisi koskaan pitänyt päästä ulos neuvotteluhuoneesta” Associated Pressille antamassaan lausunnossa Johnsonin päätöksen jälkeen. Onneksi, toisin kuin Tuskegee-tutkimus, tutkimus lopetettiin ennen kuin kukaan loukkaantui.
Kuusikymmentäkuusi miljoonaa vuotta sitten asteroidi iskeytyi Maahan 10 miljardin atomipommin voimalla ja muutti evoluution kulkua. Taivas pimeni ja kasvit lakkasivat fotosyntetisoimasta. Kasvit kuolivat, ja sen jälkeen myös niitä ravintonaan käyttäneet eläimet. Ravintoketju romahti. Yli 90 prosenttia kaikista lajeista katosi. Kun pöly laskeutui, kaikki dinosaurukset kourallista lintuja lukuun ottamatta olivat kuolleet sukupuuttoon.
Mutta tämä katastrofaalinen tapahtuma mahdollisti ihmisen evoluution. Eloonjääneet nisäkkäät kukoistivat, mukaan lukien pienet proto-alkueläimet, joista kehittyi me.
Kuvitellaan, että asteroidi olisi jäänyt ohi ja dinosaurukset olisivat jääneet henkiin. Kuvittele, että pitkälle kehittyneet petoeläimet istuttavat lippunsa kuuhun. Dinosaurustutkijat, jotka löytävät suhteellisuusteorian tai keskustelevat hypoteettisesta maailmasta, jossa nisäkkäät uskomatonta kyllä valloittavat maapallon.
Tämä saattaa kuulostaa huonolta tieteiskirjallisuudelta, mutta siinä käsitellään syvällisiä, filosofisia kysymyksiä evoluutiosta. Onko ihmiskunta täällä vain sattumalta, vai onko älykkäiden työkalujen käyttäjien evoluutio väistämätöntä?
Aivot, työkalut, kieli ja suuret sosiaaliset ryhmät tekevät meistä planeetan hallitsevan lajin. Homo sapiens -ihmisiä on 8 miljardia seitsemällä mantereella. Painon perusteella ihmisiä on enemmän kuin kaikkia villieläimiä.
Olemme muokanneet puolet maapallon maasta ruokkiaksemme itsemme. Voisi väittää, että ihmisen kaltaisten olentojen oli pakko kehittyä.
Paleontologi Dale Russell ehdotti 1980-luvulla ajatuskokeilua, jossa lihansyöjädinosaurus kehittyi älykkääksi työkalujen käyttäjäksi. Tämä ”dinosauroidi” oli isoaivoinen, hänellä oli vastakkaiset peukalot ja hän käveli pystyasennossa.
Se ei ole mahdotonta, mutta epätodennäköistä. Eläimen biologia rajoittaa sen evoluution suuntaa. Lähtökohtasi rajoittaa päätepisteitäsi.
Jos keskeytät opinnot, sinusta ei todennäköisesti tule aivokirurgia, lakimiestä tai Nasan rakettitutkijaa. Mutta sinusta voi tulla taiteilija, näyttelijä tai yrittäjä. Elämässä valitsemamme polut avaavat joitakin ovia ja sulkevat toisia. Näin on myös evoluutiossa.
Mieti vaikka dinosaurusten kokoa. Jurakaudella sauropodi-dinosaurukset, Brontosaurus ja sen sukulaiset kehittyivät 30-50 tonnin painoisiksi jättiläisiksi, jotka voivat olla jopa 30 metriä pitkiä – kymmenkertaisesti norsun painoon verrattuna ja yhtä pitkiä kuin sinivalas. Tämä tapahtui useissa ryhmissä, kuten Diplodocidae-, Brachiosauridae-, Turiasauridae-, Mamenchisauridae- ja Titanosauria-ryhmissä.
Tämä tapahtui eri mantereilla, eri aikoina ja eri ilmastoissa, aavikoista sademetsiin. Muista näissä ympäristöissä eläneistä dinosauruksista ei kuitenkaan tullut superjättiläisiä.
Näitä eläimiä yhdisti se, että ne olivat sauropodeja. Jokin sauropodien anatomiassa – keuhkot, ontto luusto, jossa on suuri lujuus-painosuhde, aineenvaihdunta tai kaikki nämä asiat – avasi niiden evoluutiopotentiaalin. Sen ansiosta ne kasvoivat suuriksi tavalla, jota yksikään maaeläin ei ollut tehnyt ennen eikä ole tehnyt sen jälkeen.
Samoin lihansyöjädinosauruksista kehittyi toistuvasti valtavia, kymmenmetrisiä, monitonnisia saalistajia. Sadan miljoonan vuoden aikana megalosaurideista, allosaurideista, karharaodontosaurideista, neovenatorideista ja lopulta tyrannosauruksista kehittyi jättimäisiä huippupetoja.
Dinosaurukset tekivät isoja ruumiita hyvin. Isot aivot eivät niinkään. Dinosaurusten aivojen koon kasvaminen ajan myötä oli heikko suuntaus. Jurakauden dinosauruksilla, kuten Allosauruksella, Stegosauruksella ja Brachiosauruksella, oli pienet aivot.
Myöhäisliitukauden lopulla, 80 miljoonaa vuotta myöhemmin, tyrannosauruksilla ja ankkasyöjillä oli kehittynyt suuremmat aivot. Mutta koosta huolimatta T. rexin aivot painoivat vain 400 grammaa. Velociraptorin aivot painoivat 15 grammaa. Ihmisen keskimääräiset aivot painavat 1,3 kiloa.
Dinosaurukset pääsivät ajan mittaan uusiin markkinarakoihin. Pienet kasvinsyöjät yleistyivät ja linnut monipuolistuivat. Pitkäjalkaiset muodot kehittyivät myöhemmin, mikä viittaa kilpavarustelukilpailuun nopeajalkaisten saalistajien ja niiden saaliin välillä.
Dinosauruksilla näyttää olleen yhä monimutkaisempi sosiaalinen elämä. Ne alkoivat elää laumoissa ja kehittivät taidokkaat sarvet taistelua ja näyttämistä varten. Silti dinosaurukset näyttävät toistavan itseään ja kehittyneen jättimäisiksi kasvinsyöjiksi ja pieniaivoisiksi lihansyöjiksi.
Dinosaurusten 100 miljoonan vuoden historiassa on vain vähän sellaista, joka viittaisi siihen, että ne olisivat tehneet jotain radikaalisti erilaista, jos asteroidi ei olisi puuttunut asiaan. Meillä olisi luultavasti yhä jättiläismäisiä, pitkäkaulaisia kasvinsyöjiä ja valtavia tyrannosauruksen kaltaisia petoeläimiä.
Niillä olisi ehkä kehittynyt hieman suuremmat aivot, mutta ei ole juurikaan todisteita siitä, että ne olisivat kehittyneet neroiksi. Ei ole myöskään todennäköistä, että nisäkkäät olisivat syrjäyttäneet ne. Dinosaurukset hallitsivat ympäristöään aivan loppuun asti, kunnes asteroidi iski.
Nisäkkäillä puolestaan oli erilaisia rajoitteita. Ne eivät koskaan kehittyneet jättimäisiksi kasvinsyöjiksi ja lihansyöjiksi. Mutta ne kehittivät toistuvasti suuria aivoja. Massiiviset aivot (yhtä suuret tai suuremmat kuin meillä) kehittyivät valaille, siittimille, paaluvalaille, norsuille, leopardihylkeille ja apinoille.
Nykyään muutamilla dinosaurusten jälkeläisillä – linnuilla, kuten variksilla ja papukaijoilla – on monimutkaiset aivot. Ne osaavat käyttää työkaluja, puhua ja laskea. Nisäkkäillä, kuten apinoilla, norsuilla ja delfiineillä, on kuitenkin suurimmat aivot ja monimutkaisin käyttäytyminen.
Takaako dinosaurusten hävittäminen siis sen, että nisäkkäille kehittyisi älykkyys?
No, ehkä ei.
Lähtökohdat voivat rajoittaa päätepisteitä, mutta ne eivät myöskään takaa niitä. Steve Jobs, Bill Gates ja Mark Zuckerberg jättivät kaikki opintonsa kesken. Mutta jos opintojen keskeyttäminen tekisi sinusta automaattisesti miljardöörin, jokainen opintonsa keskeyttänyt olisi rikas. Vaikka aloittaisitkin oikeasta paikasta, tarvitset mahdollisuuksia ja onnea.
Kädellisten evoluutiohistoria viittaa siihen, että evoluutiomme oli kaikkea muuta kuin väistämätöntä. Afrikassa kädelliset kehittyivät isoaivoisiksi apinoiksi, ja 7 miljoonan vuoden aikana niistä syntyi nykyihminen. Muualla kädellisten evoluutio kulki kuitenkin hyvin erilaisia polkuja.
Kun apinat saapuivat Etelä-Amerikkaan 35 miljoonaa vuotta sitten, ne vain kehittyivät useammaksi apinalajiksi. Ja kädelliset saapuivat Pohjois-Amerikkaan ainakin kolme kertaa, 55 miljoonaa vuotta sitten, 50 miljoonaa vuotta sitten ja 20 miljoonaa vuotta sitten. Silti ne eivät kehittyneet lajeiksi, jotka tekevät ydinaseita ja älypuhelimia. Sen sijaan ne kuolivat sukupuuttoon syistä, joita emme ymmärrä.
Afrikassa, ja vain Afrikassa, kädellisten evoluutio otti ainutlaatuisen suunnan. Jokin Afrikan eläimistössä, kasvistossa tai maantieteessä johti apinoiden evoluutioon: maalla elävien, isokokoisten, isoaivoisten, työkaluja käyttävien kädellisten. Vaikka dinosaurukset olivat kadonneet, evoluutiomme tarvitsi oikean yhdistelmän tilaisuuksia ja onnea.
.jpg)
