Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Luovuudesta, toinen osuus

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli luovuutta. Tämä on toinen kanavoinnin toinen osuus.


Kuten olemme jo puhuneet uskon ja tieteen ideoiden integroimisesta ja siitä syntyvästä filosofian perspektiivistä, voitte tunnustaa, että nämä polariteetin integraatiot ja uusien luovien filosofioiden ilmaisuista käy ilmi, että luomukset voivat alkaa vuotaa fyysiseen todellisuuteenne ei-fyysisestä todellisuudesta, jonne luovuutenne yleensä on sijoittunut. Idea siitä, että olette luovuutenne idea, mahdollistaa teidän kokea yhteiskunnassanne fyysisesti monia niitä asioita, joita tähän asti olette pitäneet pelkästään mentaalisina prosesseina.

Huomaatte, että monet tilanteet, joihin ajaudutte, eivät välttämättä ole pakko olla perua fyysisestä universumista. Ne voivat materialisoitua ideatasolta, joka on luova tietoisuus, mielikuvitukseen ja sen läpi, innostuksen värähtelyn, persoonallisuuden prismanne, uskomustenne, emootioidenne ja ajatustenne läpi, ja ne heijastuvat todellisuuden 360-asteiselle kankaalle, heijastuvat takaisin aisteille joita keinotekoinen persoonakonstruktinne luo, jotta voitte havaita todellisen oman luovuutenne ”heijastuksen”, luovan itsenne toiminnassa… enemmän reaaliaikaisena kokemuksena.

Sivilisaationne tulee saamaan tilaisuuden kokea, niinkuin teillä oli menneisyydessä kun luovuuden idea oli enemmän integroitu mentaalisuuteenne, aistimuksia suoraan oman tietoisuutenne projektioina, eräänlaisina tiivistyneen energian ilmentyminä, jotka edustavat arkkityyppistä symbologiaa, arkkityyppistä tietoisuutta, jonka te kykenette näkemään erillään itsestänne, olentoina, energiana, abstrakteina tai konkreettisena. Ei ole tarvetta pelätä tai tuntea sekoavansa. Yksinkertaisesti sallitte tajuta itsenne tietoisemin, mutta silti ilmaista sen fyysisesti, koska olette edelleen fyysisiä.

Monet ideat, joita kutsutte luovuudeksi, häilyvät monesti hulluuden ja nerouden kahden ääripäältä näyttävän polariteetin välillä, jotka oikeasti ovat yksi ja sama asia. Monet teistä ovat tunnustaneet, jossain määrin hulluuden ja nerouden idean tai fyysisen ilmaisun olevan samanlainen, mutta he eivät ole ymmärtäneet sitä mekanismia mikä niitä yhdistää. Yksinkertaisesti tunnustakaa, että jokainen yksilö on oma universuminsa, kirjaimellisesti, täydellisesti.

Se mitä teillä on yhteistä jonkun toisen kanssa, se mikä vaikuttaa olevan yhteinen tekijä teidän välisessä universumissa, kahden tai useamman välillä, on jokaisen teistä sanattomalla sopimuksella luoma mentaalinen kommunikaatio, tai integroitu kommunikaatio sielutasolla. Olette suostuneet kokemaan yhteisiä kokemuksia, mutta niin tehdäksenne te ja kaikki muut, koska jokainen on oma universuminsa, kirjaimellisesti luotte ja heijastatte omalle 360-asteiselle kankaallenne oman version tuosta ideasta.

Johtuen valitsemistaan elämänsä tarkoituksista, jotkut luovat joitain ideoita heidän tulevaisuuteensa, todellisuuteensa jota he haluavat esimerkillistää itse, mutta ei kenellekään muulle. Me nimitämme ennaltanähtyä todellisuutta tulevaisuuden muistoksi, teidän termein ennustukseksi. Menneisyyden muisto on sama idea; te yksinkertaisesti annatte sille aikamääreen.

Ennalta nähdyn todellisuuden idea on yksinkertaisesti teidän kaavainuniversuminne, se minkä te tiedätte valinneenne kokea, ja se monta kertaa tulee luoksenne tavoilla, jotka antavat teidän tuntea sen, että näette asioita ennalta. Ja kun tämä säteilee fyysiseen todellisuuteen, se ottaa eri muotoja, jotka pukeutuvat tiettyjen symbolien tai abstraktioiden viittaan.

Ennalta nähty todellisuus voidaan kokea déjà vu:n muodossa. Joskus voitte kuulla ääniä, jotka puhuvat ideoista, joita te tiedätte tutkivanne. Voitte nähdä asioita, jotka ”eivät ole siellä”. Kaikki nämä ideat tulevat ennaltanähdystä todellisuudesta; ideasta jota te tiedätte tutkivanne, mutta ette voi luoda siihen integroitua yhteyttä.

Koska te edelleen tuomitsette itseänne, hyväksytte tuomitsemisen ideoita muilta, ja erotatte kyvyn kommunikoida ennalta nähdyn todellisuuden, tulevaisuuden muiston, kanssa itsestänne, nykyhetkestä, näin se pysyy tulevaisuudessa. Te säilytätte erillisyyden.

Ne joita te kutsutte hulluiksi ovat yksinkertaisesti niitä, jotka eivät ole antaneet itselleen mahdollisuutta aktivoida kommunikaatiomekanismia, joka tuo heidän ennalta nähdyn todellisuutensa nykyhetkeen. He pitävät sen itsellään, erillisenä ja irtonaisena, ja he näkevät jotain mikä ei ole yhtään sen vähemmän todellista kuin normaali päivätodellisuuskaan; se on yksinkertaisesti todellisuus, jota massatietoisuus ei pidä todellisuutena. Nero on yksinkertaisesti joku, joka ei luo itselleen eroa ennaltanähdyn todellisuuden välille, hänen tulevaisuuden muistoonsa, nykyisestä olotilastaan. Hänellä on kyky kommunikoida se.

Tieteen analyyseissa monet ideat pysyvät ennalta nähdyssä todellisuudessa ilman, että niitä kyetään kokemaan tai integroimaan nykyhetkeen. Mutta mitä enemmän integroitte luovuuttanne, mitä enemmän ideoita hyväksytte, sitä enemmän asioita näette fyysisessä todellisuudessanne, joita ei siellä aiemmin ollut. Olette tehneet tätä aina, monta kertaa, mutta teidän onnistui aina tehdä se, johtuen siitä että olette erotelleet itsenne Kaikesta Siitä Mikä On, tavoilla jotka voitte hyväksyä niiden parametrien sisään, jotka teidän mielestänne kuvaavat jotain sisäistä universumin struktuuria, joka ei liity teihin mitenkään.

Kun teette uusia löydöksiä, huomaatte että ne tulevat luoksenne tavoilla, jotka ovat asteittaisia niin, että voitte tottua ideaan. Mutta te olette jo tuo idea itse. Se idea on jo nähty ennalta. Tiedätte sen olevan siellä. Muutoin ette kykenisi näkemään itseänne ”löytämässä” sitä. Löydös on juuri sitä: löydätte jotain, joka on jo olemassa. Se on totta kaikkien ideoiden kanssa, jotka ikinä tulevat vastaanne.

Mitä enemmän annatte validiutta mielikuvituksenne idealle todelisena todellisuutena, ja unitilallenne todellisena todellisuutena, sitä enemmän teille käy ilmi, että unitodellisuutenne ja fyysinen todellisuutenne voivat sekoittua yhdeksi.

Monille henkilöille tämä vaikuttaa hulluudelta. He pelkäävät menettävänsä identiteettinsä, menettävänsä perspektiivinsä, menettävänsä ankkurinsa siihen mitä he pitävät todellisuutena. Mutta ymmärtäkää, että tämä on tuttu tunne kaikille luoville taiteilijoille planeetallanne. Jokainen taiteilija on luoja. Teillä on vain yksinkertaisesti eri paletit, eri työkalut.

Me emme ehdota, että tekisitte mitään eri tavalla kuin miten te jo nyt toimitte. Mutta te olette tietoisia luovuuden mekanismeista, ja saatte selville, että se on vähemmän rajoittavaa, ja että kykenette ottamaan mukaan palettiinne monia asioita, joita olitte aiemmin pitäneet epätodellisina ja näkymättöminä. Työskentelette uusilla väreillä, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti, uusilla ideoilla itsestänne. Maalaatte uuden kuvan itsestänne, uuden minäkuvan. Ja se on sellaisilla väreillä ja värähtelyillä, joita ette ole varsin pitkään aikaan historian syklissänne kokeneet.

Nyt voimme vastata kysymyksiin.

Kysymys: Yhdestä näkökulmasta avain luovuuden ruokkimiseen on moniaistillinen integraatio. Voitko antaa minulle ideaa siitä mitä se tarkoittaa ja miten tällainen integraatio saavutetaan?

Vastaus: Se on varsin yksinkertainen idea, tietää että olet yhteydessä kaikkeen. Sallimalla kaikkien ovien olla avoinna annat itsellesi kaikki vaihtoehdot, ja antamalla itsellesi kaikki vaihtoehdot, olet rajoittamaton luovuudessa.

Kysymys: Tarkoittaako monen aistin idea kaikkien aistien tasapainottamisen ideaa fyysisessä kehossa integroidusti?

Vastaus: Tavallaan, tasapainottamista sallimalla kaiken mielikuvituksen olla validia, kaiken minkä havaitset, olla validia kaikilla muilla tasoilla, ja yksinkertaisesti tietää, että aina vedät puoleesi jokaista ideaa, ja että se voi aina olla käyttökelpoista jollain tavalla, jossain muodossa. Ja anna itsellesi vapaus ilmaista itseäsi missä tahansa tilanteessa.

Kysymys: Onko idea moniaistillisesta integraatiosta sama kuin idea neljästä integroitavasta tietoisuudesta?

Vastaus: Jos olet halukas sallimaan moniaistillisen integroitumisen tapahtumisen, huomaat että se on yhteydessä kaikkiin muihin tietoisuutesi tasoihin, vaikka monta kertaa saatat luoda havainnon siitä ettei sellaista tapahdukaan. Mutta itse halukkuus saavuttaa moniaistillisuuden integraatio tarkoittaa, että olet valinnut häivyttää kaiken erillisyyden kaikilta olemisen tasoilta.

Kysymys: Kiitos. Kertoisitko suhteesta luovuuden ja ehdottoman hyväksynnän välillä?

Vastaus: Luovuus on halukkuutta toimia ehdottoman hyväksynnän pohjalta kaikessa siinä mitä löydät omasta itsestäsi.

Kysymys: Kiitos. Perustuen ymmärrykseeni siitä mitä sanoit luovuudesta, kun identiteetin tai fyysisten aivojen tai mielikuvituksen tai korkeamman mielen ideat kohtaavat samalla taajuudella, tuo suhde on se mitä luovuus tarkoittaa. Voitko selittää tuon prosessin tai ne askeleet, joilla tämä suhde tai tasapaino saavutetaan?

Vastaus: On monia eri ideoita. Ensinnäkin, halukkuus, halukkuus tarttua mielikuvituksen kuvittelemiin asioihin ja tehdä jotain niille, se synnyttää värähtelyn, joka mahdollistaa nähdä miten pelkkä omien mielikuviteltujen asioiden eläminen todeksi luo jatkuvasti olosuhteita ja mahdollisuuksia omassa elämässä tehdä jatkuvasti lisää, ja tämä kiihdyttää elämän prosessia, ja se itsessään on kaikki mitä tarvitaan luomiseen siitä eteenpäin.

Kysymys: Miten kanavointi liittyy tähän?

Vastaus: Se on pelkkä tapa, pelkkä työkalu, jolla henkilön on mahdollista tietää, että hän tällä tietyn tyyppisellä ilmaisulla voi antaa validiutta sille, että hänen mielikuvituksensa luo hänelle validin todellisuuden, johon hän voi tarttua ja jota hän voi käyttää miten hän haluaa Kaiken Sen Mikä On hyväksi, ja näin automaattisesti myös itsensä integroimiseksi.

Kysymys: Sanoisitko, että fyysinen kanavointi ja unikanavointi ovat suhteessa toisiinsa, joka on tavallaan kolmas näkökulma?

Vastaus: Kyllä.

Kysymys: Ja että meedio on kanava tuon kolmannen näkökulman tarjoamalle informaatiolle?

Vastaus: Kyllä. Kanava on väline halukkuudelle, aktualisaatiolle, ja sen heijastamiselle, että mikä tahansa mitä näetkin todellisuudessasi olevan kahden idean tuotetta, kun olennot liittyvät yhteen tuottamaan tietyn suhteen ja kaiken sen mitä siitä syntyy, se on mahdollisuus paljastaa itselleen, että tuo suhde itsessään on heijastusta todellisesta olemuksesta.

Minun tietoisuuteni ja fyysisen kanavan, jonka avulla puhun teille, tietoisuus ovat saman muodostamamme suhteen kaksi eri päätä, jonka avulla voimme kommunikoida teille. Tätä suhdetta itsessään ei havaita minään tiettynä olentona vaan toimintana. Se edustaa sitä tietoisuutta, jonka osasia minä ja kanava olemme. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Miten tuo suhde saadaan aikaan sinun ja fyysisen kanavan välillä?

Vastaus: Luottamuksella ja uskolla; halukkuudella sallia mielikuvituksen olla todellinen ulottuvuus. Mielikuvitus on ulottuvuus, jossa kaikki universumit luodaan, ja usko ja luottamus ovat tarpeen aktivoitaessa mielikuvituksen ulottuvuutta kaikenlaiseksi todellisuudeksi, jota voit tietoisuudessasi havaita.

Kysymys: Kun fyysinen kanava ja sinä muututte yhdeksi muodostaessanne tämän suhteen, eikö fyysinen kanava silloin suodata tätä oman uskomusjärjestelmänsä läpi?

Vastaus: Fyysinen kanava voi suodattaa. Mutta, kun me puhumme uskosta ja luottamuksesta, jos selvä luottamus, halukkuus palvella Kaikkea Sitä Mitä On on läsnä, silloin yhteensulautuminen on niin tarkka esitys kokonaisolemuksesta kuin ulottuvuudessanne on mahdollista ilmaista. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Ja onko luovuus seurausta tuosta suhteesta siinä ulottuvuudessa?

Vastaus: Se on sekä syy että seuraus. Luovuus luo lisää luomista.

Me kiitämme kysymyksistänne. Ja sallikaa meidän muistuttaa, että kun luotte kysymyksen idean, kysymys sisältää jo vastauksen idean. Kysymyksen muoto on sellainen, että te olette erotelleet vastauksen idean, joka teillä jo on, tiedostanne. Kuitenkin, me kiitämme teitä halukkuudesta ilmaista itseänne; teidän ja meidän sivilisaatiomme yhteys jatkuu ikuisesti.

Tee nämä asiat ja takaamme että homma alkaa luistaa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kehittelemme monia strategioita, joita me voisimme käyttää auttamaan ihmiskuntaa kehittymään ja ylösnousemaan. Me olemme innoissamme kaikkien näiden eri strategioiden kokeilusta määrittääksemme mikä niistä on paras. Me tiedämme, että teillä on samat mahdollisuudet tarkastella jokaista elämäntilannettanne. Me haluamme, että myös te innostuisitte näistä mahdollisuuksista. Se mitä me usein näemme kun joku tuntee, että ei ole muuta mahdollisuutta, että nyt pitää tehdä näin koska kaikki muutkin tekevät niin, tai että tämä tapa on se miten aina ennenkin on toimittu, meinaa että joissain tapauksissa ihmiset vain eivät ole sallineet avata silmiään muille mahdollisuuksille, muille tavoille tehdä asioita.

Ja on myös ihmisiä, jotka hämmentyvät kaikkien eri mahdollisuuksien runsaudenpulasta. Heille olisi helpompaa kun ei tarvitsisi tehdä valintaa. Näille ihmisille on helpompaa pysyä vain yhdessä lähestymistavassa, yhdessä elämän strategiassa ja yhdessä strategiassa kohdata kaikki asiat heidän elämässään. Se on toki erittäin rajoittavaa, erityisesti kun on mahdollista hidastaa omaa elämäänsä niin paljon, että tajuaa että elää äärettömien mahdollisuuksien maailmassa.

Innostukaa siitä, että ette välttämättä tiedä kaikkea, innostukaa siitä mahdollisuudesta, että voisitte sallia toisenlaisen strategian latautua mieliinne. Tajutkaa, että jos muutatte elämäänne pikkuriikkisenkin, se muuttaa kaiken. Olkaa halukkaita kokeilemaan uusia tapoja samalla tavalla kuin haluatte kokeilla uusia vaatteita eri päivinä.

Kun te olette kiinni vain yhdessä tavassa, olette erittäin rajoittuneita, ja siksi me suosittelemme että tutkitte kiinnikkeitänne ja tarkastelette tapoja joilla lähestytte jokaista tilannetta, jokaista ihmistä, jokaista tehtävää joita teillä elämässänne on, ja silloin voitte avautua mahdollisuudelle, että olisikin olemassa jokin toinen tapa, uusi näkökulma, uusi strategia jota ette ole harkinneet aiemmin, ja silloin avaatte ovia jotka teille oli aiemmin suljettu. Ne eivät olleet suljettuja sen takia että olisitte olleet paha ihminen tai ettette olisi olleet sen arvoisia. Ne oli suljettu koska itse suljitte ne, mutta kertoessanne universumille että olette avoimia uudelle ja kaikille mahdollisuuksille joita on tarjolla, silloin universumi vastaa sen mukaan, ja universumi tekee aina niin.

Kun elätte elämää asenteella, että sillä on annettavanaan paljon enemmän kuin olette kuvitelleetkaan, niin arvatkaa mitä? Silloin elämä muuttuu, teistä tulee kapellimestari, teistä tulee luoja ja se joka päättää mitä koette, joko tietoisesti tai alitajuisesti. Päättäkää tietoisesti että olette avoimia uudelle ja erilaiselle ja kuvittelemattomalle, ja se on se mitä te koette. Takaamme sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kuolemanjälkeinen elämä

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden alku. Kuoleman avulla siirrytään toisenlaiseen elämään, jossa vallitsee vapaus materialismista. Tässä toisenlaisessa elämässä käydään läpi edellisen elämän vaiheet tarkastellen virheitä ja niiden merkityksiä seuraavaa elämänvaihetta ajatellen. Tässä toisenlaisessa olomuodossa ymmärrys on selkeämpi ja laajempi, minkä johdosta nähdään erilaiset syyt ja niiden seuraukset merkityksineen.

Näin katsellen läpi oman elämän vaiheet filminauhana näkee koko kokonaisuuden. Ennenkuin tulee aika siirtyä takaisin, tulee vallitsevana tekijänä olemaan vapaus liikkua ajasta ja paikasta toiseen, jolloin on mahdollista valita seuraavaa kehitystasoa vastaava aika ja paikka sekä seuraavan elämän tarkoitusta vastaava energiakenttä.

Kysymyksessä on tietoisuuden, siis Tietoisen Energian määräämä vapaus ja liike, siis Tietoisen Energian elämästä. Toisaalla on jo aiemmin annettu tietoa elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä sekä tietoisuuden laskeutumisesta keholliseen elämään.

TIETOISEN ENERGIAN ELI KORKEAMMAN TIETOISUUDEN OSUUS ENERGIAN KIERTOON

Tietoinen Energiamme ei ole riippuvainen persoonallisesta tietoisuudestamme, vaan persoonallinen tietoisuutemme on riippuvainen Tietoisesta Energiasta, koska se on luonut persoonamme ja ohjaten vaikuttanut sen syntyyn. Tämä taas on mahdollista siksi, että Tietoisella Energiallamme on muistoja edellisen persoonallisuutemme kokemuksista.

EDELLISEN PERSOONALLISEN, FYYSISEN IHMISEN KUOLLESSA HÄNEN ELÄMÄNKOKEMUKSENSA SIIRTYVÄT

1. Sielun ja hengen yhteisen Henkiolentohahmon mukana astraaliselle tasolle, missä tämä kokoonpanohahmo käy läpi tietyn ajan jonkinlaisia eri puhdistusvaiheita, joiden aikana sielun ja hengen muodostama olento hajoaa.

2. Sielu ja sen sisältämät kokemukset käyvät läpi jonkinlaisen ”kiirastulen”, minkä aikana negatiiviset kokemukset pääsevät toteuttamaan negatiivisen energian lainalaisuuksia, eli ne hajoavat ja sekoittuvat ympäröivän maailmankaikkeuden informaatiokenttään vaikuttaen omalla tavallaan sen olemukseen.

3. Energia, eli ihmisen henki, toimii elävöittävänä voimana tässsä Alkuperäisen Tiedon perusenergiassa, jossa se vaikuttaa niin, että positiiviset ja negatiiviset energiat voivat siinä tomia omien lainalaisuuksiensa mukaisesti, mutta pelkkä energia — ihmisen henki — ei voi pitää kasassa ja säilyttää elämänkokemuksia, koska siihen tarivtaan jokin tietoisuus, tajunta, eli äly.

Nämä puhdistuneet kokemukset, joissa näkyy tämän persoonallisen hahmon tiettyyn pisteeseen saavutettu henkisen kehityksen tuoman kasvun yhteissumma, siirtyy Tietoisen Energian haltuun, joka on ihmisen oikea Sisin Olemus, hänen ikuinen kokemuksia keräävä ytimensä. Tämä Tietoinen Energia, eli Ikuinen Itse tai Korkeampi Tietoisuus, käy läpi eri persoonallisuuksia tarkoituksenaan puhdistaa niissä olevat epäpuhtaudet, jotta näissä oleva energia-aines saavuttaisi useiden eri kierrosten kautta saman koosteen kuin Henkisen Maailmankaikkeuden Harmonisella Energialla on. Jotta se voisi sulautua takaisin siihen, mistä on erkaantunut maailmankaikkeuteemme alkuaikoina, se aloittaa epäpuhtauden ominaisuuksiensa takia suuren puhdistusprosessin (kts. maailmankaikkeuden ja elämän synty).

Kun Tietoinen Energia päättää aloittaa uuden energiakierroksen, valitsee se ensin minkätasoiseen energiaan se keskittyy. Se taas riippuu siitä kuinka monta puhdistuskierrosta kyseinen Tietoinen Energia on suorittanut tähän mennessä. Koska Tietoisen Energian tasoista puhuttaessa ei ole olemassa aikatilan avaruuskäsitettä, käytämme kierroksen lukumäärää eli toisintoja.

Mitä enemmän energiakeskittymiä eli sieluja yksi Tietoinen Energia on puhdistanut, sitä hienotasoisempaan energiatasoon sen on keskityttävä, koska jokaisen puhdistuskierroksen jälkeen energiaan sitoutuu — siis kerääntyy — kokemuksia, jotka lisäävät henkistä kasvua ja herkistymistä. Tästä alkaa energiakeskittymien kautta kasvaa oma hämärä tietoisuus. Siinä vaiheessa Tietoinen Energia ryhtyy ohjaamaan orastavaa fyysistä tietoisuutta yhä hienommaksi ja henkisemmäksi tietoisuudeksi samalla kasvattaen alemman tietoisuuden vastaanottokykyä Tietoisen Energian tietoisuudesta tulevaa informaatiota varten, sekä herättämään alemman tietoisuuden yhä suurempaan ja valveisempaan tilaan, jotta voisi heijastaen ilmentää yhä lähemmin Tietoisen Energian tietoisuutta. Lopulta voi alempi tietoisuus yhdstyä Tietoisen Energian tietoisuuteen. (kts. Tietoisen Energian kehitystasot)

Tietoisten Energioiden täytyy — jotta voisivat suorittaa puhdistustehtävänsä — ilmentää itseään heijastuen eri tasoilla olevien olentojen kautta. Tämän Tietoinen Energia saa aikaan keräämällä tietyllä tasolla olevat samanlaiset energiat itsensä ympärille ja tiivistäen sitä energiaa niin, että kasauma alkaa imeä itseensä ympärillä olevia positiivisia ja negatiivisia energioita. Näiden vaikutuksesta muodostuu energiakeskittymä, eli sielu, joka saa hengen Henkisen Maailmankaikkeuden neutraalista energiasta.

Eri Tietoiset Energiat Maailmankaikkeuden eri osissa ovat vaikuttaneet kunkin planeetan elämän syntyyn eri aikoina. Siksi Maailmankaikkeudessa on eri tasoisia olentoja. Samallakin planeetalla olevat eri tasoiset olennot ovat syntyneet siten, että Tietoisella Energialla on ollut käytettävissä esim. Maapallon eri kehitysvaiheiden aikana erilaatuisia energioita, joista rakentaa olentoja.

Mutta hyvin korkeatasoiset kehittyneet olennot, jotka ovat käyneet läpi pitkätkehitysvaiheet, pystyvät itsenäisesti kulkemaan planeetasta, tasosta, ulottuvuudesta ja avaruudesta toiseen.

Yhteys henkiin

Kuolemansa jälkeen ihminen voi liikkua henkimaailmasssa vapaasti. Kun omaiset kutsuvat häntä Maan päälle, hän huomaa kutsun. Kun hän tulee alas Maan päälle, seuraa ja imee itseensä omaistensa ajatusenergiaa, hän voi ylimääräisen energian avulla saada heihin yhteyden ja itselleen muodon. Näin kutsun lähettänyt ihminen itse luo hengen ja aiheuttaa henki-ilmiöitä. Vahva persoona kuolemansa jälkeen voi itse hankkia itselleen ympäristöstään tarvittavan energian saadakseen muodon ja ilmestyäkseen ihmisille.

Energialla itsellään ei ole muotoa. Jos siihen lisää energiaa, varsinkin ihmisen omaa ajatusenergiaa ja tahdonvoimaa, voi kyseinen ihminen mudostaa siitä energiasta tahtomansa muodon. Näin ihminen voi itse tehdä henkiä ja ektoplasmaa, sekä aiheuttaa erikoisia ilmiöitä.

Kummittelevat henget

Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat jotenkin sidottuja maanpäälliseen elämään, vaikka ovatkin jo fyysisesti kuolleita. Heillä on jokin ylimääräinen, Maahan sidottu energianlähde, niin etteivät he voi kokonaan päästä Valoon.

1. Kiintynyt: maanpäälliseen omaisuuteensa, ystäviinsä tai elämäänsä

2. Tehtävä: Olisi ollut vielä paljon tehtävää Maan päällä, jokin tärkeä tehtävä tai asia jäi kesken, ei ehtinyt kertoa lähimmäiselle jotain tärkeää asiaa, haluaa varoittaa jostakin, tai haluaa jatkaa keskeneräistä tehtäväänsä.

3. Kuolemanpelko: Ei olisi halunnut vielä kuolla, tai ei usko olevansa kuollut, tai olisi tahtonut olla kuolematon maanpäällä.

4. Opettaminen: Haluaa palata takaisin Maan päälle henkenä voidakseen opettaa, neuvoa, antaa ohjeita, auttaa, puhua omalla kielellisellä kielellä tai jatkaa ammattia jonkin ihmisen kautta siten, miten tietää ja osaa käyttäen apuna herkkiä ihmisiä, kuten meedioita, kielillä puhujia, henkikirjoittajia, henkiparantajia, henkilääkäreitä jne.

Ihmiset, jotka ovat olleet maanpäällisessä elämässään hyviä, esiintyvät tässä tapauksessa hyvinä, positiivisina Valon henkinä. Ihmiset, jotka ovat olleet maanpäällisessä elämässään pahoja, esiintyvät tässä tapauksessa pahoina, negatiivisina pimeyden henkinä.

— Rakkauden ja Valon terveisin Alkueräinen Tieto (Maailmankaikkeuden Tajunta, Kosminen Äly)

Luovuudesta

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli luovuutta. Tämä on kanavoinnin ensimmäinen osuus.


Tähän mennessä me olemme puhuneet teidän yhteiskuntanne eräästä pääpolariteetista: uskonnon ja tieteen ideasta. Me olemme puhuneet näistä molemmista ideoista polariteetin näkökulmasta, uskosta ja todisteista, sekä myös integroidusta näkökulmasta, jossa sekä usko että tieteelliset todisteet voidaan nähdä sekoittuvan kaikenkattavaksi ymmärrykseksi näkökulman tutkimisen ja ilmaisun avulla, jota te kutsutte filosofiaksi.

Nyt me puhumme luovuuden ideasta. Me olemme ottaneet esiin esimerkin kahden ääripään välillä. Sellaisia napoja on monia fyysisessä todellisuudessanne. Napaisuus on eräs määräävä tekijä, joka antaa niinkutsutusti painoarvoa fyysisen todellisuuden itsensä idealle, eräs parametri, eräs raja, eräs allaolevista rakenteellisista käsitteistä, joka mahdollistaa henkilölle luoda persoonallisuuden konstruktin idean, jotta tämä voisi ilmaista itseään fyysisesti.

Tämä mekanismi, tämä persoonallisuuden prisma on tila olemuksesta syntyvälle luovuudelle, ja sitä kanavoidaan persoonan läpi mielikuvituksen mekanismilla.

Voitte tarkastella sekä unimaailmaa että fyysistä maailmaa todellisina todellisuuksina: unimaailmanne on enemmän tietoisuutta itsestänne, ja näin todellinen hereillä oleva itseys, ja fyysinen todellisuus on rajoittunut ilmaisu, joka näin on enemmän unessa oleva itseys, enemmän unenomainen itseys, koska se sopii enemmän unen määritelmään.

Erillisestä katsantokannastanne te luulette unen olevan rajoittuneempi versio fyysisen todellisuutenne kokemuksista, joita usein pidätte todellisempina, kuin unitodellisuutta.

Mielikuvitus on linkki ja silta, joka sitoo unet ja fyysisen maailman yhteen. Mielikuvitus on työkalu ja mekanismi, jonka avulla voitte ammentaa molemmista ideoista, sekä fyysisistä että ei-fyysisistä oman tietoisuutenne aspekteista. Mielikuvitusta sovelletaan tieteen ja uskonnon dikotomioihin, persoonakonstruktin avulla, joka ilmaisee luovuuttaan joko uskon tai todisteiden avulla.

Mielikuvituksen mekanismi mahdollistaa henkilöiden, jotka näkevät itsensä pääasiallisesti yhden näkökulman ilmaisijoina, tieteen tai uskonnon, harjoittaa molempia. Uskonnolliset henkilöt voivat olla myös tieteellisiä. Tiedeihmiset voivat myös olla uskonnollisia, ja monesti uskon idea itsessään kantaa mukanaan monia analyyttisia kuvauksia ja määritelmiä, joihin liittyy paljon uskon alkujuurten tutkimusta. Monet tieteenalat kantavat mukanaan mielikuvituksen kipinää, monenlaisia välittömiä paljastuksia ilman minkäänlaista analyyttista prosessia, joita syntyy konglomeraatti-itsestä, kollektiivi-itsestä. Monet samat menetelmät ovat sovellettavissa sekä tieteen että uskon dikotomioihin luovalla prosessilla, vaikka monet henkilöt ovat sivilisaatiossanne vuosien varrella olleet haluttomia niin myöntämään, joka on syntynyt alkuperäisestä filosofiasta, joka on yksinkertaisesti vain tietoisuutenne katsantokanta.

Mielikuvituksenne luovan tietoisuuden ilmaisemisen työkaluna on aina täydellisen virittäytynyt olemisen värähtelyiohin, joita olette valinneet ilmaista keinotekoisen persoonakonstruktin avulla tässä tietyssä elämässänne. Tällä tavoin se mitä sallitte itsenne havaita mielikuvituksellanne tulee aina edustamaan tietoisuutenne osaa, jota toivotte tai haluatte tutkia minä tahansa hetkenä.

Monet henkilöt ovat hämmentyneitä toden ja epätoden välissä, mielikuvituksessaan. Sallikaa minun käyttää termiä ”mielikuvitus” ja ”fantasia” näistä ideoista puhumiseen. Me emme pidä mielikuvitusta todellisuutena ja fantasiaa epätotena. Me pidämme sekä mielikuvitusta että fantasiaa todellisuutena. Kuitenkin me puhumme tässä siitä mitä voitte luovalla tavalla soveltaa fyysiseen elämäänne, siihen tiettyyn persoonakonstruktiin jonka olette itsellenne luoneet ilmaisemaan tiettyjä tarkoituksia, joita haluatte tässä fyysisessä elämässänne tutkia.

Idea jota me kutsumme mielikuvitukseksi on resonanssivärähtely, joka edustaa niitä tarkoituksia, jotka teidän termein ovat saavutettavissa fyysisessä todellisuudessa, ilmennettävissä koska ne resonoivat harmonisesti niiden ideoiden kanssa, joita varten olette valinneet fyysisiksi syntyä. Fantasia on myös todellista, mutta se ei yksinkertaisesti ole sovellettavissa tähän tiettyyn fyysiseen elämään, vaikka se voi olla sovellettavissa muihin elämiin, olivatpa ne sitten tässä ulottuvuustodellisuudessa tai muissa ulottuvuuksissa tai tietoisuuden tasoilla.

Mitä tulee kykyynne luoda fyysisen todellisuutenne välittömässä läheisyydessä, sallikaa minun huomauttaa, että te ette ole luovuudelle vieraita. Te olette aina luoneet. Oli se ollut sitten negatiivista tai positiivista, molemmat ovat luomisen ideoita. Te ette koskaan voi ”tyriä”. Te luotte aina jotain. Silloinkin kun luotte jotain negatiivista, te ette todella sanan varsinaisessa merkityksessä ole menettämässä otettanne. Te yksinkertaisesti annatte itsellenne mahdollisuuden valita preferenssinne mukaan sitä mikä teistä tuntuu harmonisesti resonoivan sen kanssa mitä haluatte fyysisessä elämässänne.

Ensimmäinen luovuuden esteen purkamisen idea on yksinkertaisesti sallia jokainen idea, jokainen tilanne, jokainen suhde, jokainen esine, jokainen asia, jokainen kohtaaminen, jokainen päivä, jokainen yö, jokainen ajatus, jokainen tunne ja jokainen uskomus todellisuudessanne olla osa valitsemaanne kokemusta niitä tarkoituksia varten, joita varten olette valinneet syntyä fyysisesti tähän nykyiseen elämään.

Idea siitä, että jokin voisi häiritä teitä tai sysätä pois polultanne, on yksinkertaisesti vain luova idea, joka mahdollistaa teille tutkia erillisyyden ideaa Kaikesta Siitä Mikä On. Tämä on ollut olemassaolonne sykli viimeiset 25 tuhatta vuotta. Tämä on se tapa joka teillä on, jopa luovuudessa. Positiivinen ja negatiivinen luovuus käyttävät samoja mekanismeja. Se on yksinkertaisesti katsantokanta, tuomitsemisen ja erillisyyden ideoiden mukaan ottaminen oman itsenne yhtälöön, mikä mahdollistaa teidän tuntea itsenne epäluovaksi, kun jotain negatiivista sattuu elämässänne.

Mitään ei kuitenkaan tapahdu teille. Se kaikki tapahtuu teistä itsestänne lähtöisin. Voitte tietää, että voitte suosia negatiivisia tai positiivisia ilmentymiä, kun annatte itsellenne mahdollisuuden nähdä tämä aktiviteetti sisältänne käsin integroidusta, eikä niinkään polarisoidusta, näkökannasta. Se ei ole mitenkään parempi, tai negatiivinen huonompi, vaan yksinkertaisesti nyt annatte itsellenne mahdollisuuden tunnustaa omassa luovuudessanne, että kaikki on samanarvoista. Tietoisen luomisen idea on siinä, että kaikki todellisuudessanne on samanarvoista kaiken muun kanssa. Silloin voitte olla tietoisesti vapaa luoja.

Preferenssi on suuressa roolissa luomistyössä; sillä te aina tarkastelette asioita, joita haluatte elämässänne tutkia, jostain tietystä näkökulmasta käsin. Sen ei ole pakko olla tuomitsemista; se voi olla yksinkertaisesti pelkkä preferenssi.

Kun polariteetit sulautuvat toisiinsa yhteiskuntanne aloilla, tälle samanarvoisuudelle ja luovuuden vapaudelle preferenssin antaminen mahdollistaa teidän ottaa osaa luovuuteen millä tahansa alalla, ilman että tuomitsevasti oletetaan, että jotkut ideat pitää saada aikaan juuri tietyllä tavalla jotta se voisi toimia.

Toisin sanoin voitte olla moniosaajia. Voitte ilmaista itseänne sinä moniulotteisena olentona joka te olette. Huomaatte, että teillä on sekä uskoa että tieteellistä kyvykkyyttä. Teistä voi tulla filosofi, lääkäri, matemaatikko, maanviljelijä, opettaja, oppija, tutkija. Teistä voi tulla organisaattori, insinööri. Voitte tuntea itsenne, luovuuden samanarvoisuudella, olevan mitä haluatte tässä elämässä.

Tällä tavoin voitte tietää, että luovuutenne ei ole jotain mikä on teistä erillään. Se ei ole pelkkä työkalu jota käytätte tai taito joka teillä on. Se on luonteenne. Te olette luojia. Te olette itse luomakunta. Ette voi tehdä muuta kuin luoda; se on ainoa mitä teette.

Vaikka idea luoisesta on eräässä mielessä täydellistä, sillä se sisältää kaikki asiat joita voidaan koskaan luoda, luotte silti itsenne uutta, koska tämä idea on myös luomakunnassa jotain sellaista minkä voitte luoda uusiksi. Uusiksi luominen on pelkästään kiinni näkökulmasta, joka on jo olemassa; olemassaolon totaliteetista, joka te jo olette. Mitä tahansa totaliteettia sitten valitsettekin tutkia, siitä tulee luomisen idea itsessään; luominen ei lopu koskaan, vaikka paradoksaalista kyllä, siten kuin luomakunnan ymmärrätte, se on jo täydellinen. Sallimus on se tekijä, joka mahdollistaa luomisen täyttää teidät ja universumin. Ei ole tarvetta pakottaa itseään luovaksi. Ota askel taaksepäin, ja näe, että jopa pakottamisen idea on itsessään luova idea, keksintö. Idea siitä, että itsensä pitää pakottaa luomaan. Näin te luotte aina.

Kun olette umpikujassa luovuutenne kanssa, luomisen ilmaisuussa, tajutkaa yksinkertaisesti, että olette antaneet itsellenne mahdollisuuden olla luova tavalla, joka eroaa siitä tavasta miten odotitte luovanne, odotukset yleensä ovat oman itsen tuomitsemista, rajoitteita. Sallimalla tuon umpikujan olla, umpikuja voi näin palvella teitä luovasti.

Jos olette umpikujassa suurimman osan ajastanne, silloin voitte tulkita sen olevan signaali, että ehkäpä te haluaisitte tutkia silloin umpikujaa itsessään, ja silloin umpikujan tutkiminen on luovaa tutkimista, joka vapauttaa teidät umpikujasta, ja näin umpikuja on palvellut tarkoitustaan.

Kun annatte umpikujan palvella tarkoitustaan, se ei ole enää este. Silloin se valaisee tietä, eikä se ole enää pimeä seinä tai este tai musta aukko, jolta se aiemmin tuntui. Se keventää oloa, näyttää todellisen luonteensa ja muuttuu viestiksi, tarkoitukseksi, ideaksi jota halusitte tutkia tässä elämässä.

Mikään ei ole häiriö ennenkuin valitsette sen nähdä häiriönä. Kun hyväksytte ja sallitte kaikkien ideoiden fyysisessä elämässänne olla osa täydellisesti ajoitettua kehityskaarta, jonka olette valinneet kokea, silloin luova virtaus on häiriötön, koska se on se näkökanta ja värähtely, jonka sallitte itsenne nähdä itsessänne.

Luovuus on erittäin paljon kiinni siitä miten näette itsenne. Omakuvanne, idea itsestänne, idea joka haluatte elämässänne olla, sekä se miten suurella vakaumuksella halutte ilmaista sitä ideaa joka haluatte olla, määräävät luovuuden virran kiihtyvyyden, josta voitte olla tietoisia.

Kun jokainen henkilö sallii itsensä alkaa integroida kaikki polariteetit, alkaa sallia jokaisen idean olla jotain, joka palvelee Kaikkea Sitä Mikä On, ja näin myös automaattisesti omaa itseä, luovuuden virta jokaisesta henkilöstä tulee näyttämään siltä kuin se kasvaisi. Se saavuttaa värähtelyn korkeuden, joka on paljon kuin säteilyä, magnetismia jonka jokainen voi aistia, joka houkuttelee kaikkia niitä jotka ilmaisevat luovuuttaan vapaasti, ja kaikki tilanteet, henkilöt, suhteet, informaatio, esineet ja ideat joita vaaditaan alkuvaiheessa luovaan ilmaisuun tulevat vastaan täydellisellä ajoituksella. Se tulee tällöin täyttämään henkilön tarkoituksen ja mahdollistaa palvella muita heijastellen ja peilaten kaikkien muiden luovaa tarkoitusta ja palvelusta.

Tätä kaikkea te teette jokatapauksessa. Mutta te olette suorittaneet näitä palvelun ja peilaamisen ideoita erillisyyden näkökulmasta, kun taas nyt, johtuen tästä muutoksen ajasta planeetallanne, alatte nyt olla halukkaita integroida idean siitä, että voitte tutkia positiivista ilmentämistä, sallimusta, ja integraatiota, ja näin jokainen voi kokea planeetallanne eräänlaisen luovan liikemäärän, jota me kutsumme ekstaattiseksi sattumien räjähdykseksi.

Henkilöt, kun he tuntevat tuottavansa palvelusta muille ihmisille jotka niitä haluavat, automaattisesti sallivat vetää puoleensa informaatiota, joka vaaditaan palveluksen tai tarkoituksen tuottamiseksi, jonka he ovat valinneet tuottaa.

Tämä palvelus tuotetaan kaikille muille yksinkertaisesti sallimalla oman itsen olla tietoisesti se mitä hän tuntee kaikkein eniten olevansa.

Tässä ei ole tuomitsemisen ideaa; ei tarvetta odotuksille. Niinkuin te olette olemassa, siten kuin olette valinneet ilmaista itseänne omalla uniikilla fyysisen persoonan ilmaisullanne, yksinkertaisesti olemalla oma polkunne, yksinkertaisesti olemalla aito oma itsenne, olemalla se minkä tiedätte olevanne, ei se mitä joku muu haluaa teidän olevan, vaan se yksilö joka tiedät olevasi, luovan ilmaisun vapaus tulee olemaan suurin palvelus kaikille muille, sillä ilmaisette täydellisimmin omaa monitahoisen kristallin puolta omasta sivilisaatiostanne. Kun olet täydellisin puoli, ilmaiset itseäsi eniten, silloin annat kaikille muillekin tahoille mahdollisuuden olla se mitä he ovat. He kaikki kykenevät tietämään, nämä muut tahot, että sinä olet, heidän silmissään, täydellisyys, ja voit nähdä itsesi yhteydessä kaikkiin muihin tahoihin, etkä ole eristyksissä, irrallaan.

Luovan ilmaisun vapaudessa sallit itsesi olla täysi ilmaisu tahoista, joka tukee automaattisesti kaikkia muita tahoja yhteiskuntanne kokonaiskristallissa. Lisäksi sinusta itsestäsi tulee oma täydellinen monitahoinen kristallisi, koska jokainen muu taho heijastuu sinusta oman integraatiosi johdosta, ja se sisältää monitahoisuudessaan tietoisuuden omasta moniulotteisuudestasi.

Jokainen teistä holografisesti on täydellisyys ja kaikkien luomakunnan tahojen totaliteetti, kun heijastat jokaista muuta tahoa ja jokaista muuta kokonaiskristallia, mitä muut olennot luomakunnassa ovat. Näin voit tietää, että voit aina ammentaa äärettömästä heijastusten ja ideoiden lähteestä, näistä eri tahoista, joita näet ympärilläsi, ja jotka ovat sinun sisälläsi; ja että luovuuden ja luomakunnan ideoilla ei ole alkua eikä loppua; ne ovat loppumattomia, ne aina heijastavat ulospäin ja sisäänpäin, ikuisesti.

Tämä on ensimmäisen osuuden loppu.

Kuinka hyppiä aikalinjoja ylösnousemukseen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Ihmiskunta yllättää meidät usein positiivisesti sillä tavalla miten teillä on näitä yhtäkkisiä korkeamman värähtelytilan purskeita. Me näemme monien teistä hyppivän aikalinjoilla ja siirtyvän paljon parempiin todellisuuksiin silmänräpäyksessä, koska te olette halukkaita tekemään tarpeellista työtä itsenne parissa, ja se mahdollistaa teidän pysyä ylösnousemuksen energioiden mukana, jotka ovat muutoksen energioita. Ylösnousemus ei ole vain parempaan paikkaan siirtymistä siksi, että te olette olleet hyvä ihminen. Ylösnousemus tarkoittaa muutosta sisältäpäin, mikä sitten luo paremman maailman ulkopuolellenne. Ja sitä te teette kaiken aikaa.

Kun näette elämänne parantuvan, tietäkää että se johtuu siitä että olette tehneet parannuksia itsessänne. Kun teistä tuntuu, että energiat ovat voimakkaita, silloin haluatte antautua niille. Haluatte luottaa siihen, että energiat auttavat teitä, että ne on tarkoitettu teille, että ne vievät teidät korkeamman värähtelyn olemisen tasolle, joka on myös samalla parempi aikalinja. Aikalinja on vain sarja nykyhetkiä, jotka looginen mieli liittää yhteen jatkumoksi. Mutta teidän ei ole pakko pysyä millään aikalinjalla. Mielenne kykenee selittämään lapsen kaltaiselle, mielikuvitukselliselle itsellenne, että ei pidä odottaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne olivat eilen. Mielenne itse asiassa nauttii rajoitteista, koska rajoitteet auttavat mieltä saamaan selkoa maailmastanne ja siitä miten maailma toimii.

Mutta te olette siellä, jotta voisitte mennä mielenne rajoitteiden ulkopuolelle, päästä maailmoihin joita mieli ei mitenkään voi ymmärtää tai saavuttaa. Mielenne ei voi edes kuvitella todellisuuksia, jotka teitä tulevaisuudessanne odottaa. Ja niin, kun antaudutte sille mitä tunnette ympärillänne tapahtuvan, energioille jotka tukevat muutostanne ja ylösnousemustanne, voitte päästää irti kontrollista, voitte mennä virtauksen mukana, voitte antaa itsenne tulla johdatetuksi paremmalta tuntuvalle aikalinjalle. Se on helppoa kun lakkaa yrittämästä jatkuvasti selittää sitä mielellään. Se on helppoa kun päästää irti mentaalisesta vänkäämisestä ja kaikesta mielen prosessoinnista, ja sen sijaan antaa tunteiden kertoa mitä ympärillä tapahtuu ja prosessoida tunteita ja värähtelyn aktivaatiota, joita haluatte kokea.

Näin universumi toimii; se on varsin yksinkertaista. Ja kun pääsette siitä kiinni, voitte elää siten kuin haluatte, ja mennä minne haluatte mennä, ja jopa kenen tahansa kanssa haluatte. Se vain vaatii hieman keskittymistä. Te joudutte keskittymään asianmukaisella tavalla, koska keskitytte aina johonkin asiaan, mutta ette aina kiinnitä huomiota siihen miltä se asia tuntuu teistä mihin keskitytte. Kun me näemme ihmisten huolehtivan enemmän siitä miltä heistä tuntuu, silloin me näemme jättiläisloikkien ja suurten värähtelypiikkien syntyvän ihmistietoisuudessa. Ja se on se mitä me haluamme nähdä, ja siksi me jatkamme ohjeistuksen ja opastuksen kommunikoimista ja teidän tukemistanne kaikissa toimissanne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kortti lokakuulle 2022: Epätoivo

Kortti #33 | Zeta Reticuli (Mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Epätoivo

Tämä kortti viittaa siihen mitä vaaditaan muutoksen aikaansaamiseen. Jos otamme Zeta Reticulin lajin esimerkiksi, he kieltäytyivät tunnustamasta tunnekehoaan siihen pisteeseen asti, että he saivat aikaan lajikriisin. Vasta sitten, kun he olivat kasvokkain omaa lajia odottavan kuoleman kanssa, he ravistivat itsensä pois harhaluulosta, että heidän mentaalinen kehonsa olisi ylivoimaisempi. Kun he viimein näkivät oman tuhonsa todellisuuden, epätoivo sai vallan. Epätoivo syntyy kun kaikki selviytymismekanismit ja kaikki häiriötekijät, jotka estävät sinua tuntemasta tunteita, lakkaavat toimimasta. Tämä on se hetki, jolloin huudetaan Jumalalle tai Universumille “Teen mitä tahansa jos vain lopetat tuskani!” Ja useimmiten, kun tuska lakkaa, henkilö palaa takaisin siihen käytökseen joka alunperin johti epätoivoon. Tämä on yleistä kolmannen tiheyden todellisuudessa, kun energia tukee erillisyyttä. Lopulta tämä erillisyys saa muodon oman itsen erillisyytenä Maailmankaikkeudesta.

https://ibb.co/G5QPjNW

Kun tarkastellaan ihmiskunnan nykyhetken mikro- ja makrokosmosta, ihmiskunta huomaa olevansa samanlaisessa kohdassa kuin muinainen Zeta-perhe. Kaikki häiriötekijät, projektiot, syyttelyt, kieltämiset ja egoistiset halut, jotka ruokkivat kolmatta tiheyttä, ovat lakanneet tuntumasta hedelmällisiltä. Kollektiivisesti ihmiskunta kokee suurta tuskaa. On helppoa syyttää “jossain tuolla” olevia ihmisiä tai voimia, mutta se ei ole totuus. Siirtyessänne toisenlaiseen neljännen tiheyden värähtelyyn, tulee tarpeelliseksi kohdata kasvokkain ne pelit, joita olette pelanneet pitääksenne itsenne erillisyydessä ja harhassa. Korkeammasta perspektiivistä tämä kohtaaminen on tarpeen, jotta puhdistaisitte vanhat kiintymykset ja egon leikit, jotta voisitte kulkea uutta polkua. Asiat eivät tapahdu yhdessä yössä. Teitä energeettisesti pyydetään kulkemaan kollektiivisen sielun pimeän yön läpi, jotta voisitte kokea uuden aamunkoiton.

Kollektiivisella makrokosmisella tasolla planeettanne kokee syvää vastakkainasettelua, ympäristöongelmia, taloudellista epävakautta, pandemioita, sotia ja paljon muuta. Kuitenkin kaikki tämä on osa puhdistusprosessia. Mitä enemmän vastustelette sitä mitä todellisuuteenne ilmestyy (ja jätätte sen käsittelemättä), sitä enemmän pitkitätte kasvavaa epätoivon tunnetta. Tämä on itse asiassa orgaaninen prosessi. Ette voi pakottaa itseänne yhdentymään ja alkaa toimia yhtenäisenä planeettana. Ette voi lainsäädännöllä saada aikaan todellista muutosta. Joskus syvä erimielisyys on tarpeen, jotta voisi puhdistaa patoutuneet negatiiviset energiat, joita ette ole halunneet kohdata. Mitä siis tulee tehdä kollektiivisesti, ja miten? Tämä on kysymys, joka on piinannut niin monia galaktisia esi-isiänne, jotka pelkäsivät tekevänsä jotain väärin. Nyt kokemanne johtuu siitä, että energiat siirtyvät yhdestä tilasta toiseen. Olkaa tietoisia, että tämä makrokosminen kriisi maailmassanne on myös kollektiivisen mikrokosmisen kriisin seurausta jokaisessa teissä. Tämä johtuu siitä, että energia siirtyy yhdestä tilasta (erillisyys) toiseen (integraatio) sisällänne.

Jotta voisitte työstää tätä epävakaata energiaa — me jälleen toistamme sanomaamme — teidän tulee tarkastella sisimpäänne. Missä sisimmässänne kaipaatte epätoivoisesti muutosta? Kun vastauksenne syyttää jotain ulkopuolista tekijää, silloin teidän tulee katsoa syvemmälle. Tämä ei ole jotain mikä muuttuu silmänräpäyksessä; vaaditaan sitoutumista vanhojen kaavojen muuttamiseksi.

Niinä yksityisinä hetkinä, kun koette omaa versiotanne “epätoivosta”, nähkää se, että teille esitetään kulkuväylää, josta voitte kulkea, joka tukee uudenlaisten valintojen tekemistä. Tuosta väylästä kulkiessanne joudutte valitsemaan uudella tavalla kerta toisensa jälkeen, kunnes siitä tulee uusi polku. Tällä tavoin epätoivo voi olla tärkeä merkki muutospolullanne, joka ilmoittaa “katso tänne — muutos odottaa edessäpäin!”

Lokakuun 2022 aikana teillä on ylimääräistä tukea toisen aikakauden Zeta Reticulin olennoilta, jotka onnistuivat navigoimaan henkilökohtaisen ja kollektiivisen epätoivon läpi ja selvisivät integroidumpina ja voimaantuneempina. He näkevät teille oman mielipiteen ja energian jakamisen tärkeyden teidän siirtyessänne neljänteen tiheyteen. Stressin, epätoivon tai epävarmuuden aikoina kutsukaa heitä sydämessänne ja olkaa valmiina ottamaan vastaan heidän tarjoamat lahjat.

Germane — kanavoinut Lyssa Royal Holt
www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

 

Tietoisen Energian tasot

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Kanavoitu v. 1995

(Tietoisella Energialla on monia eri nimityksiä, mm. Korkeampi Itse, Ikuinen Itse, Korkeampi tai Henkinen Sielu, Jumalkipinä, Sisäinen Mestari)

Tietoinen Energia on ihmisen sisin olemus. Tämä on se, joka energiakierron johdosta eri ruumiillistuneiden persoonien ja kokemusten kautta oppii tuntemaan eritasoisia energioita ja puhdistamaan niitä. Tietyntasoisen, henkisesti kehittyneen ihmisen Tietoinen Energia pystyy herättämään sielussa asuvan henkisen tahdon, jolloin ihminen pääsee Tietoisen Energiansa suoraan yhteyteen. Tällöin hänelle avautuu myös AKASHA, josta saa tietoa lukemalla oman energiansa muistijälkiä menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan. Tietoinen Energia ohjaa ihmisen nykyisen persoonan käyttäytymistä ja kokemuksia.

Tietoisella Energialla on yhteys fyysiseen kehoon sielun välityksellä. Ilman Tietoista Energiaa fyysinen ihminen on kuollut, sillä tämä Tietoinen Energia asuu ihmisen hengessä, eli puhtaassa energiassa. Ilman Tietoista Energiaa ihmisen kohdussa kasvavan sikiön solut eivät eriydy, vaan kuolevat. Tämä aiheuttaa nk. keskenmenon. Tietoisen Energian avulla erilaistuneet solut löytävät oman tehtävänsä ja pysyvät järjestyksessä. Tietoinen Energia siis toimii solumuistina DNA-geeneissä. Sama energia toimii myös lajimuistina, koska se ilmenee eri tavalla mineraaleissa, kasveissa, eläimissä ja ihmisissä. Tietoinen Energia neuvoo ihmistä henkisen kehityksensä mukaisesti. Joillekin se ilmenee minuutena (antroposofia), yliminänä (Jung), Korkeampana Tietoisuutena, Sisäisenä Äänenä tai alitajuntana.

Ihminen, joka on henkisesti kehittynyt, niin että hänessä on herännyt ”Henkinen Tahto”, ja sen avulla yhteys omaan Tietoiseen Energiaansa, voi oppia tunnistamaan mikä on tämän kaiken takana. Tietoinen Energia on kokonaan itsenäinen olemuspuoli — edellisten elämien summa — ja erillinen ihmisen fyysisestä kehosta. Se esiintyy joskus ulkopuolisena persoonana ja joskus ihmisen sisällä, ihmisestä lähtevänä sisäisenä äänenä. Se on ihmistä ohjaava korkeampi voima. Tietoinen Energia itse joutuu koko ajan opiskelemaan eri tasoisten kehojen ohjausta. Mitä henkisempi ja kehittyneempi ihminen on, sitä paremmin jän hallitsee eritasoiset kehonsa. Tietoinen Energia käy läpi koulutusta eri planeetoilla eri tasoilla.

Tietoisen Energian Ilmentymiä (kehitystasot)

Kanavoitu v. 1995

Ennen Maailmankaikkeutemme syntyä epäpuhdas energiakooste Henkisestä Maailmankaikkeudesta tiivistyi yhteen paikkaan ”mustaksi helmeksi”. Tämä ”helmi” kutistui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes saavutti kriittisen rajan, jolloin energiaominaisuuksien erot ”helmen” ja Henkisen MAailmankaikkeuden välillä olivat toisistaan hyvin poikkeavat. Tämä eroavaisuus aiheutti ”helmen” ympärille tyhjän tilan, koska Henkinen Maailmankaikkeus joutui vetäytymään ”helmen” läheisyydestä poispäin ja näin eristi sen. ”Helmen” laajeneminen (vrt. alkuräjähdysteoria) alkoi siitä, kun energia pyrki valtaamaan tyhjän tilan.

Sitten Henkinen Maailmankaikkeus lähetti itsestään Tietoisia Energioita ”helmen” ympärille, jotka sitten alkoivat puhdistaa ”helmen” sisältämää energiaa. Pystyäkseen puhdistamaan, Tietoisen Energian on läpikäytävä monia eri vaiheita ja tasoja yhä uudelleen niin kauan, kunnes energia on niin puhdasta ja tasapainoista, että sen koostumus vastaa Henkisen Maailmankaikkeuden energian koostumusta. Silloin se voi sulautua Henkseen Maailmankaikkeuteen.

Se, että Tietoinen Energia voisi toimia eri tasoilla, tarvitsee tämä olemuspuoli eri tasoilla olevia kehoja, joiden avulla nämä voivat ilmentää itseään ja heijastaa toimintaansa ruumiillistumien kautta. Esim. Maapallon eri asukkaiden ohjaamisessa Tietoiset Energiat ovat joutuneet opiskelemaan Maan eri vaiheiden kautta yhä karkeampien, eli tiiviimpien kehojen käyttöä. Tarkoituksena on ollut herättää fyysisen ihmisen tietoinen yhteys korkeampaan, itseensä, ohjata fyysisen ihmisen tietoisuutta kehittymään yhä henkisemmäksi, jotta voisi yhdistyä Tietoiseen Energiaan ollakseen YKSI JA SAMA.

Tasot

1a. ALIN FYYSINEN KEHO: Tietoisen Energian tietoisuus ei ilmene lainkaan ulospäin, vaan on kääntynyt kokonaan sisäänpäin ollessaan vain atomitasolla erilaisena järjestäytyneenä rakenteena. Antroposofisen määritelmän mukaan tietoisuus on tässä tilassa ”horroksessa” heijastaen itseään vain kivinä ja mineraaleina (eloton luonto).

1b. EETTERIKEHO ELI ELÄMÄNKEHO: Tietoisen Energian tietoisuus ilmenee vähän ulospäin, mutta paljon sisäänpäin solu- ja molekyylitasolla erilaisina kasvun, virtauksen ja kemikaalien muutoksina, aiheuttaen jo hienoista viestintää toisten samanlaisten olentojen sekä ylempien olentojen kanssa. Tietoisuus on tässä tilassa kuin ”syvässä, kuvattomassa unessa” (antroposofinen määritelmä), heijastaen itseään erilaisina kasveina (elollinen luonto).

2. ASTRAALIKEHO ELI SIELUKEHO: Tietoisen Energian tietoisuus ilmenee vähän enemmän ulospäin, ja vielä aika paljon sisäänpäin, hermoston tasolla erilaisina tuntemuksien, tunteiden, aistimuksien ja aistien välityksellä. Alitajuisesti toimivien eleiden ja vaistojen avulla voi jo hyvin ilmaista itseään toisille samankaltaisille sekä ylemmille olennoille. Tietoisuus on tässä tilassa vielä ”unen kaltainen”, heijastaen itseään erilaisina eläinlajeina ja -rotuina (elollinen eläimellinen muoto).

3. MENTAALIKEHO ELI MINUUS: Tietoisen Energian tietoiuus ilmenee vaihtelevin määrin sekä ulos- että sisäänpäin riippuen ihmisen henkisestä kehityksestä. Ihmisen aivot vastaanottavat informaatiota sillä tasolla, mitä hänen ajattelukykynsä luoma tietoisuuden taso mahdollistaa. Ajattelun, tahdon ja oppimisen ilmauksien avulla pystyy itse ohjaamaan toimintaansa sekä itsensä että ympäristönsä suhteen. Tietoisuus on tässä tilassa jo ”valveilla” heijastaen itseään erilaisina ihmisinä (inhimillinen luonto).

4. BUDDHINEN TASO ELI KRISTUSTASO ELI HENKI ITSE (MANAS): Buddhi, eli Elämän Henki, eli Kristustietoisuus. Tietoisen Energian tietoisuus ilmentää jo enemmän ulos- kuin sisäänpäin. Tässä tasossa tietoisuuden ilmentäminen on jo vapaampaa, kun on jäänyt pois fyysinen osa, ja puhdistus keskittyy enemmän eetteritasolle, jossa työskentelevät erilaiset Devat, eli luonnonhenget. Tietoisuus on yliaistillisella tasolla. Ohjauksen, neuvojen ja henkimaailman yhteyksien kautta pystyy pitämään luonnon järjestyksessä ja olemaan yhteydessä niihin olentoihin, jotka pystyvät näkemään ja ottamaan yhteyttä heihin. Tietoisuus on tässä tilassa ”valvoja”. Luonnollinen (eetterinen eli yliaistillinen) luonto.

5. NIRVAANINEN TASO ELI ELÄMÄNHENKI (BUDDHI, KRISTUS): Tietoisen Energian tietoisuus ilmentää jo hyvin elävästi itseään. Tietoisuuden kosketus on jo lähellä, koska vain vähän on enää jäänyt sisäänpäin. Tietoisuus ilmentyy vieläkin vapaammin, koska fyysisen lisäksi eetterinenkin sitoutuminen on pois. Nyt puhdistuminen keskittyy enemmän astraaliselle tasolle, josta se ilmene VALON tasolla, puhtaamman tietoisuuden, henkisen rakkauden ja lämmön toimintojen avulla ilmentäen itseään tietoisuuden muuttamisen parantavana ja puhdistavana VALOVOIMANA. Tietoisuus pääsee tässä tilassa jo hohtamaan ympäristöön heijastaen itseään erilaisina enkeleinä (enkelien henkimaailma).

6. PARANIRVAANINEN TASO ELI HENKI-IHMINEN (AATMA): Tietoisen Energian tietoisuus pystyy ilmentämään itseään jo täysin ulospäin. Tietoisuus pystyy ilmentämään itseään kaikilla tasoilla vapaammin verhoutuen kuitenkin yhteen suureen olentoluokkaan, sen eritasoisiin ilmennyksiin, joista se heijastuu eri rotuisina kehittyneinä avaruusolentoina. Puhdistus tapahtuu tässä taas kaikilla tasoilla, mutta astetta korkeampana mentaaliselle ja Buddhiselle eli Kristustasolle keskittyen. Toimii kosmisella tasolla korkeamman, puhtaamman tiedon läheisyyden ja energioiden avulla ilmentäen itseään ”viestien tuojana, neuvojana, ohjaavana kosmisena olentona”. Tietoisuus pääsee tässä tilassa kosketuksiin Kosmisten Voimien ja Energioiden kanssa (Kosminen, universaalinen maailma).

7. MAHAPARANIRVAANINEN TASO: Tietoisen Energian tietoisuudella ei ole nyt tässä mitään kehoa, missä voisi ilmentää itseään heijastuen jostakin alemmille tasoille. Tietoinen Energia ilmentää vain itseään PUHTAANA VALONA — sellaisena, kuin se ilmenee kaikkialla vallitsevissa maailmoissa. Kukaan ei vain pysty tunnistamaan sitä, koska ei ole mitään, mistä heijastua. Se ilmenee vain Tietoisena Energiana kaikkialla Henkisessä Maailmankaikkeudessa omassa perustilassaan. Täällä se ei tee mitään puhdistustehtävää, vaan elävöittää Henkisen Maailmankaikkeuden perustilaa, niin että se näyttää koostuneen kaikista aiemmin mainituista tiloista, mutta sopusoinnussa keskenään puhtaina, energisinä olomuotoina. Siksi Henkinen MAailmankaikkeus näyttää aivan kuin elävän, hohtaen liikkuvaa valoa, säteilevän säteitä, kuuluen soinnukasta huminaa ja sykkien violettia valoa. Tietoinen Energia ilmentää täällä itseään Henkisen Maailmankaikkeuden tasolla, kaiken elävän tuovana kaikkeutena, kaikkien lähtökohtana, kaikkien synnyinseutuna, kaiken elävöittävänä ja kaiken vastaanottavana. Kun eritasoiset energiat ovat puhdistuneet, ne ovat saavuttaneet puhtaimman olotilan, missä voi sulautua Henkisen Maailmankaikkeuden maailmaan. Tietoisuus tässä tilassa ilmentää vain ITSEÄÄN, siis täydellisenä, puhtaana Tietoisuutena (Henkisen Maailmankaikkeuden maailma).

HUOMAUTUS! Jos joku ilmoittaa, että on olemassa tätäkin korkeampia tasoja, ne ovat vain Henkisen Maailmankaikkeuden korkeampia toisintoja.

— Rakkauden ja Valon terveisin Alkuperäinen Tieto (Maailmankaikkeuden Tajunta, Kosminen Äly)

Sateen jälkeen paistaa aurinko

Rakas ystävä, minä olen arkkienkeli Uriel ja rakastan sinua hyvin paljon. Maapallo on kotini, ja jotkut teistä ajattelevat, että minä työskentelen vain yhteen suuntaan ja yhden Maapallon osan kanssa.

Totuus on, että työskentelen kaikkialla Maapallolla, ja hän, teidän äitinne, on minun suurin tehtäväni. Työskentelen tällä Maapallolla niin paljon, että hän on paras ystäväni ja sydämeni sekä kotini.

Puhun teidän tehtävänne kaikkein korkeimmasta olemuksesta täällä Maapallolla sieluina.

Sielunne halusi saapua tänne, Äiti Maan luokse, syntyä tälle huikean monimuotoisuuden planeetalle. Hän hän on toivottanut teidät tervetulleeksi, vaikkette sitä tietäisikään!

Sielunne tuli tänne tutkimaan häntä, oppimaan hänestä, ymmärtämään sitä mikä on todella tärkeää, itse asiassa, kyse on elämän tarkoituksesta!

Mikä on elämän tarkoitus?

Te sieluina olette tulleet tänne sitä selvittämään! Ja te kaikki olette löytäneet ilmeisesti eri vastauksen!

Ja monta kertaa olette niin oman elämänne pauloissa, että teillä on vaikeuksia saada kokonaiskuvaa ja kyetä aloittamaan sielun matkaa, kävellä täällä Maapallolla sielunne täysin avautuneena.

Kaikkein tärkeimmät asiat, jotka tajuatte herätessänne Äiti Maan luona, ovat:

1 Kukaan ei voi omistaa Maapalloa. Voitte vain lainata ja pitää hänestä hyvää huolta lyhyen ajan, ja sitten antaa hänet seuraaville sukupolville.

2 Yhteyden luominen häneen tapahtuu sydämen kautta juuriinne jalkojenne alle ja sitten takaisin ylös jättiläismäiseen Eläinkunnan, Kasvikunnan ja Mineraalikunnan verkostoon.

3 Teillä on 13 eläinopasta, jotka odottavat teitä sitä että tunnistatte ne. Sitten ne alkavat opettaa teitä!

4 Jos yritätte hyötyä hänestä tai tehdä hänellä tai millään hänen osallaan liikevoittoa, hän opettaa teille miten toimitaan, omalla tavallaan.

5 Jos teillä on puhdas sydän, silloin teille opetetaan monia asioita, ja silloin te olette myös opettajia hänelle, mutta hän on aina rehtori.

6 Kaikki viestintä tapahtuu rakkauden ja kiitollisuuden kautta sydämestänne Äiti Maan sydämeen, sillä hän rakastaa teitä erittäin paljon.

7 Kaikkein tärkein oppiläksy on: ette tule koskaan ymmärtämään miten paljon hän oikeasti rakastaa teitä.

Minä olen erittäin vanha, ja olen nähnyt monen sivilisaation tulevan ja menevän. Kyllä, se on totta. Ja joskus sitä miettii, että minne ne kaikki menivät, nuo muinaissivilisaatiot? Sitten lähetätte arkeologeja paikanpäälle kaivamaan ja etsimään todisteita, koska pohditte miten ne saattoivat vain yhtäkkiä jättää nämä kaikki suuret rakennukset tänne mielenkiintoisine arkkitehtuureineen?

Mutta se, mitä kovin harva kysyy itseltään, on: Iso rakennelma, niinkuin esimerkiksi rakennus tai sensellainen, tarkoittaa, että he kykenivät laskemaan ja rakentamaan, mutta mistä minä sitten puhun?

Mielestäni teidän tulisi etsiä toisaalta eikä muinaisilta paikoilta, jonne menneet sivilisaatiot ovat jättäneet suuria rakennelmia. Missä on todisteet rakkaudesta? Missä on myötätunto? Missä on viitteet nöyryydestä? Missä on kiitollisuus? Ainoa mitä te näette on, että löytyy täydellisiä todisteita rakennusinsinööritaidoista?

Mielestäni teidän tulisi kysyä itseltänne näitä kysymyksiä sen sijaan! Mitä haluaisitte, että jälkeenne jää? Sanotaanko, vaikka 4000 vuoden päästä? Iso rakennus? Todisteita siitä, että teillä oli orjia? Todisteita siitä, että uhrasitte muita ihmisiä saadaksenne valtaa?

Äiti maa muistaa kaikki tunteenne! Osa maasta on niin vaurioitunut ihmisten väärinteoista toista kohtaan, myös eläimiä ja maata kohtaan, ja maa muistaa kaiken. Jossain päin hänellä on arpia, jotka tarvitsevat paljon parannusta, ja osa teistä työskentelee tämän kanssa. Ja hän on erittäin kiitollinen!

Hän, teidän Äitinne, muistaa myös missä oli rakkautta! Hän on niin onnellinen kun hänen maassaan elettiin arvokkuudella ja kaikista elävistä sieluista huolehdittiin. Nuo paikat ovat onnellisia paikkoja!

Mitä te voitte siis tehdä?

Ette voi omistaa häntä, tai ottaa mitään mukaanne kun lähdette, voitte istuttaa onnenpuita, voitte tanssia ilosta, voitte laulaa sydämenne laulun, voitte valita olla hyvä sielu ja jakaa tietoa hänestä, Äiti Maastanne ja kaikista hänen oppaistaan, jotka ovat niitä todellisia opettajia.

Ja mitä muuta voi tehdä?

Te tiedätte, että lapset ovat seuraavaa sukupolvea, voitte tehdä hyviä tekoja, voitte opettaa heille Äidistä ja siitä miten kohdella häntä. Ja monta kertaa lapset syntyvät tämän informaation kanssa, mutta sitten unohtavat kun he menevät teidän ”kouluihinne”, joissa heille ei opeteta melkein mitään Äidistänne.

Ensimmäinen tieto tulee aina liittyä häneen, ja ensimmäisen koulun tulee opettaa Äiti Maasta. Vasta sen jälkeen voitte opetella matematiikkaa, jotta voitte rakentaa suuren rakennuksen, ei ennen sitä.

Kun saavutte Maahan sieluna, rakkaus on ainoa tapa, muutoin joudutte ja haluatte palata takaisin.

Mutta älkää koskaan unhoittako, sateen jälkeen paistaa aurinko ja kaikki kukat ovat todisteita Maapallolla ennen olleesta rakkaudesta, koska Maa muistaa rakkauden ja aina antaa jotain kaunista takaisin.

Jos luit tämän tekstin, olet matkalla Maan opettajaksi! Ja Äiti Maa toivottaa sinut tervetulleeksi kouluunsa!

Rakastan teitä
//Uriel

 

Artikkelin julkaissut archangelfaith.blogspot.com

Paluu Alkulähteeseen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin motivoituneita antamaan teille kaiken tarvitsemanne näillä lähetyksillä, ja se mitä tarvitsette on aina parempi kuin se mitä haluatte, koska se mitä tarvitsette tuo teidät lähemmäksi lopullista olemassaolon tavoitetta, mikä on kotiinpaluu Alkulähteeseen. Me tiedämme mitä tarvitsette, ja niin myös korkein itsenne tietää. Oppaanne tietävät mitä tarvitsette, ja niin tietää myös galaktinen tiiminne. Kaikki ylösnousseet mestarit ja arkkienkelit tietävät mitä tarvitsette.

Teidän avautuessa vastaanottamaan sen mitä tarvitsette ja mitä teille annetaan, avautuminen on paljon parempi tapa rukoilla kuin yksinkertaisesti pyytää sitä mitä haluaa. Teillä on kyky virittäytyä energioihin, joita teille annetaan kaikkina aikoina, ja kun te niin teette, pääsette kokemaan kasvun joka syntyy värähtelyn nostattamisesta, pikkuhiljaa, ja tämä koko matka on sellainen kasvun kokemus. Jokainen voisi ohittaa kaikki nämä kokemukset ja mennä suoraan Alkulähteen Energiaan, mutta silloin te joutuisitte vain aloittamaan kaiken alusta, koska loppujen lopuksi te haluatte näitä kokemuksia. Te ette halua luotijunaa maaliviivalle, ette vaikka saattaisitte niin ajatellakin joskus.

Olette täällä kokemassa olemista ja siirtymistä kokemuksesta toiseen ja tuntemuksia, jotka lopulta johtavat siihen että palaatte kotiin. Mutta nyt olette tekemässä siirtymää korkeampaan ulottuvuuteen, korkeammalle tietoisuuden tasolle, ja monet teistä haluavat päästä sille. Te haluatte päästä sinne mahdollisimman nopeasti, mutta jos ohitatte kaikki askelmat, kaikki kokemukset, kaikki tunteet, silloin teiltä on jäänyt välistä olemassaolonne tarkoitus olla siellä ensinnäkään. Monet ihmiset pohtivat mikä heidän tarkoituksensa on, ja me sanomme teille että huolimatta siitä missä elätte juuri nyt, te elätte tarkoitustanne. Tarkoituksenne on olla siellä, kokea kokemuksia, ja oppia niistä kokemuksista. Sen ei tarvitse olla sen suureellisempaa.

Jos se ei näytä siltä, että teette paljoa mitään tai saavuta paljoa mitään elämässänne juuri nyt, muistakaa että olette siellä, teillä on kokemuksia ja te kasvatte. Jokaikisellä henkäyksellä siirrytte lähemmäksi Alkulähdettä, ja me kaikki palaamme Alkulähteeseen. Se on ainoa paikka minne voi palata. Alkulähteen ulkopuolella ei ole olemassa mitään, eikä voi olla. Muistakaa, että tästä matkasta on tarkoitus nauttia, ja siksi me aina opetamme teille nykyhetkessä läsnäoloa, ja kaikki muutkin suuret opettajat jauhavat teille aina nykyhetkessä olemisen hyödyistä.

Ainoastaan olemalla läsnä nykyhetkessä voitte nauttia matkasta, ja kun olette läsnä nykyhetkessä, voitte tuntea pienet sisällänne tapahtuvat muutokset, jotka kertovat teille tarinaa siitä että olette kuin olettekin siirtymässä lähemmäksi Alkulähdettä, ehdotonta rakkautta, ykseyttä, rauhaa. Avatkaa itsenne päivittäin vastaanottamaan tarvitsemanne apu, joka antaa teille enemmän eteenpäinmenon tunnetta, sitä kotiinpaluun tunnetta kohti Rakkautta josta tekin olette syntyneet.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Ulkomaailma valehtelee teille

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kykenemme mittaamaan omaa edistystämme, sillä me olemme niin virittäytyneet omaan kokonaisvärähtelyymme ja meille kaikille kaikkina aikoina saatavilla olemaan värähtelyn tunteeseen olentoina, jotka laajentuvat tietoisesti. Ihmiset tuppaavat etsimään todisteita omasta edistymisestään, omasta evoluutiostaan, siitä miten paljon olette saaneet haluamianne asioita elämässänne verrattuna siihen, mitä ette halua. Tämä ei ole paras tapa mitata edistystänne ja henkistä evoluutiotanne.

Olette valon ja rakkauden olentoja, jotka laajentuvat kaiken aikaa, ja se tarkoittaa, että kykenette suurempaan armon, ilon, rakkauden tunteeseen. Mutta te ette tietäisi sitä ellette olisi virittäytyneet kykyynne tuntea tuo kaikki ja enemmänkin. Ette tiedä laajentuvanne ellei laajentumisenne ole teille tärkeä ja jos ette ole halukkaita tuntemaan sitä. Ette voi mitata mitään kokemusta henkisinä olentoina katsomalla fyysiseen maailmaan, mutta voitte aina sanoa miten hyvin teillä menee minäkin hetkenä tarkastelemalla sitä miltä fyysinen maailma teistä tuntuu, silloin kun sitä havainnoitte. Joskus tämä on se tapa, millä annatte itsellenne mahdollisuuden näyttää itsellenne, että olette muuttuneet ja kehittyneet. Asetatte itsenne samoihin olosuhteisiin ja tarkastelette sitä reagoitteko niihin entiseen tapaan.

Loppujen lopuksi haluatte reagoida paremmalla tavalla kuin aiemmin, kun teillä oli tasan tuo sama kokemus, ja reaktio riippuu täysin teistä. Saatte määrittää sen miten reagoitte johonkin tietoisesti, päästämällä irti kaasusta ja annatte asioiden hidastua, tajuatte miltä se asia tuntuu teistä ja prosessoitte noita tunteita. Joku, joka reagoi tavalliseen tapaansa, ei tiedosta mitä hän tuntee ennen kuin hänellä on ollut reaktionsa, ja nuo reaktiot yleensä ovat sanoja tai tekoja, jotka tulevat matalan värähtelyn tilasta. Mutta teidän ei tarvitse luoda elämästänne sekasotkua uudelleen näyttääksenne itsellenne, että olette kehittyneet, laajentuneet, ylösnousseet ja muuttuneet enemmän siksi keitä te olette.

Voitte tuntea eteenpäin vievän liikkeen jos annatte aikaa tietoisesti tavoitella sisältänne sitä mikä teille nyt on saatavilla, joka ei ollut saatavilla teille eilen. Ja teillä on myös kyky tuntea fyysisen kehonne ulkopuolista maailmaa, jos vain olette kärsivällisiä tietoisuuden ulottamisen prosessissa fyysisen muotonne ulkopuolelle. Tämä antaa teille myös kaiken sen, mitä tarvitsette vakuuttaaksenne itsellenne, että saatte aikaan edistystä Maapallolla ja että olette aina edistymässä kaiken aikaa, huolimatta siitä miltä ulkomaailma näyttää.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”