Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Maanalaisen maailman teoria

Kirjoittanut Håkan Blomqvist, julkaistu AFUn uutiskirjeessä nr. 22, elo-joulukuu 1981

Me emme ole yksin on ufologien lempi-ilmaisu, mikä vihjailee että toisilla planeetoilla on elämää. Nykypäivän UFO-tutkimuksen ideologisten trendien myötä meidän tulisi ehkäpä sanoa: me emme ole yksin — Maapallolla. Vakavat epäilykset ETI-hypoteesia koskien ovat johtaneet usean ufologin spekulointiin siitä, että lautasilmiölle löytyisi selitys Maapallolta. Tämä on mahdollisesti yksi syistä sille miksi maanalaisen maailman teoria (inner earth theory) on alkanut jälleen kiinnostaa. Ainakin kolme UFO-julkaisua on omistautunut maanalaisen maailman ja siihen liittyvien ilmiöiden tutkimukselle. Tällä artikkelilla toivon esitteleväni muutaman lähteen maanalaisen maailman tarustoon, joista jotkut ovat parhaiden tietojeni mukaan aikaisemmin käsittelemättömiä UFO-kirjallisuudessa. Välttelen käyttämästä käsitettä ontto maa, mikä on niin ilmiselvä fyysinen mahdottomuus. Ajatus luolastoista ja tunneleista maan alla on hieman kiinnostavampi, tässä kuitenkin kannattaa aihetta käsitellä avoimin mielin niinkuin yleensäkin.

Okkulttinen perinne

Varsin vähän on puhuttu maanalaisesta maailmasta perinteisessä okkultistisessa kirjallisuudessa, vaikka viitteitä siellä täällä löytyykin. Syy tälle informaation niukkuudelle on yleensä osoitettu aiheen äärimmäisestä salaisuudesta johtuvaksi. Sitä pidetään ”Aikakausien Salaisuutena”, mikä on myös erään brittiläisen ufologin, Brinsley le Poer Trenchin kirjan nimi: Secret of the Ages (1).

Muutama lyhyt viite löytyy Charles Leadbeaterin ja Alice Baileyn teosofisesta kirjallisuudesta. Nämä kirjat, toki, on kirjoitettu kauan ennen UFO-aikaa. Leadbeaterin kirjassa ”The Inner Life” sanotaan: ”Maapallon sisustan olosuhteet eivät ole helppoja kuvata. Siinä on laajoja luolastoja, ja siellä on rotuja jotka asuvat näissä luolastoissa, mutta ne eivät ole samassa evoluution vaiheessa kuin me itse. Eräs näistä evoluutioista… on tasolla joka on selvästi meitä jälkeenjääneempi kuin minkään pinnalla elävän rodun… toinen on taas lähes meidän tasollamme, ja kuitenkin niin erilainen kuin mikään mistä meillä on tietoa”. (2)

Siitä että olemme planeetallamme muiden tuntemattomien lajien kanssa on viitteitä Leadbeaterin kirjassa ”The Astral Plane”: ”…kaksi muuta suurta evoluutiota on käynnissä samaan aikaan ihmiskunnan kanssa; mutta niistä on kiellettyä puhua tässä kohtaa käsittelyä (1895 – HB) sillä ilmeisesti normaalien olosuhteiden alla ei ole tarkoitettu että ne olisivat tietoisia ihmisen olemassaolosta, eikä ihmisen ole tarkoitus tietää niistä. Jos me kuitenkin osumme niiden kanssa kontaktiin, se todennäköisimmin tapahtuu pelkästään fyysisellä tasolla…” (3) Viittaus samoihin (?) olentoihin on esitetty myös Alice Baileyn kirjassa ”A Treatise on Cosmic Fire”: ”Matalimman tiheän fyysisen tason deevojen manipulointeja löytyy eräistä maanalaisista olomuodoista, joista löytyy viitteitä muinaisista ja okkulttisista kirjoista. Niitä löytyy Maan sisuksista, kummallisen luonteista evoluutiota, ne muistuttavat läheisesti ihmisiä. Niiden kehot ovat erityisen karmaisevia, ja niitä voisi pitää erityisellä tavalla puhtaan fyysisinä niinkuin me termin ymmärrämme. Ne asuvat siirtokunnissa tai ryhmissä, niiden hallintomuoto sopii niiden tarpeisiin, usean mailin syvyydessä Maan pinnan alla…” (4)

Erittäin harvat teosofiset kirjoittajat nykyisessä sukupolvessa ovat sanoneet tästä aiheesta mitään uutta. Yksi poikkeus on tohtori Douglas Baker, Baileyn tradition teosofian kannattaja. Teoksessa ”Practical Techniques of Astral Projection” hän kuvaa ruumiistapoistumisilmiön avulla tehtyä vierailua maan sisässä: ”Olin tietoinen siitä, että olimme laajassa maanalaisessa käytävässä, joka kasvoi kooltaan. Kykenin näkemään kokonaisen sivilisaation, jollaista en ollut koskaan aiemmin nähnyt, asuvan siellä, ihmiset olivat vaaleaihoisia mutta niiden hiukset olivat tummat… Olin vieraillut ’paikassa jossa paha asuu’, jota symbolisoi Atlantikselta degeneroituneiden rotu, jotka harjoittivat saatanallisia tekoja, tai sitä mitä me nyt nimittäisimme mustaksi magiaksi, joka oli auttanut saamaan aikaan Atlantiksen tuhon. Tämä rotu on edelleen olemassa, suljettuna Maan sisään. Ne ovat kaukaisia nyt jo unohdettuja jäänteitä, mutta jotka edelleen pärjäävät okkulttisen tietonsa varassa, jättäen maanalaisen retriittinsä ainoastaan astraalimuodossa vaaniakseen ihmiskuntaa astraalivampirismilla ja riivaamisella”. (5) Tämä on selvästikin erilainen ryhmä kuin mihin Leadbeater ja Bailey viittaavat. Mutta tohtori Baker ei selvennä aihetta kirjassaan eikä sano mitään tuntemattomista evoluutioista, joita on käynnissä ihmiskunnan rinnalla.

Richard Shaverin materiaali tulisi ottaa mukaan okkulttista perinnettä käsiteltäessä, mutta hänen kirjoituksensa ovat niin yleisesti hyvin tiedossa ufologien parissa, että rajaan Shaverin taruston muutamaan kommenttiin kirjasta Borderland Sciences Research Foundation (BSRF). Vuonna 1945 Meade Layne, BSRF:n perustaja, sai tämän informaation meedion kautta: ”Shaverin tarina hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan, vaikkakin fantastinen, pitää merkittävästi paikkansa… Kyllä, Derot on olemassa. Kyllä, heillä on fyysiset kehot paljon samalla tavoin kuin meillä. Kyllä, he asuvat maanalaisissa luolissa. Kyllä, koneet ovat olemassa. Derot ovat Atlantiksen degeneroituneita jälkeläisiä…. Tämä on tilanne. Derot ovat lähes mielettömiä, degeneraatteja; siksi ne ovat niin helppoa riistaa astraaliolennoille”. (6) Shaverin kiista voisi helposti täyttää vaikka kirjaston, mutta uskovaisten keskuudessa iso osa debatista on keskittynyt siihen ovatko Derot fyysisiä vaiko astraaliolentoja. Lainausten mukaan ne olisivat fyysisiä, mutta alemman astraalitason pahojen olentojen kontrollissa.

UFO-kontaktihenkilöiden informaatio

Useat hyvin tunnetut UFO-kontaktihenkilöt 50- ja 60-luvuilta mainitsevat, josko vain lyhyesti, Maan sisässä asuvat olennot. Will ja Everlyn Miller vastaanottivat tämän viestin ryhmäspiritisti-istunnossa kesäkuun 9. päivä 1958: ”Monilla planeetoilla on älykästä elämää. Teidän omallanne on kansa, jos halutte sitä sellaiseksi nimittää, joka ei elä pinnalla… Monet niistä jorka elävät siellä ovat ’langenneiden enkelien’ luokkaa. Ne toimivat sokeina omalle tilalleen useimmassa tapauksessa ja tietämättöminä aiemmasta tilastaan. Ne eivät ole ’saatanoiksi’ tehtyjä. Ne ovat mitä ne ovat koska niille se tuntuu normaalilta. Teille niiden maailma on painajaismainen. Niiden mieltymykset ovat groteskeja ja kammottavia. Niiden ’jekkuilu’ johtaa tuhoon ja kuolemaan pinnallaolijoille, joita he käyttävät hyväkseen, mutta he tekevät niin puhtaasta tietämättömyydestä. Vain muutama niiden johtaja kykenee mitenkään käsittämään mitä ne ovat. Nämä eivät halua paljastaa salaisuutta, sillä se on heidän valtansa lähde”. (7) Ehkäpä tämä viittaus olisi sama kuin Baileyn puoli-älykkäät ”manipuloivat deevat”. Joidenkin UFO-olentojen ilmiselvä typeryys, erityisesti miehet mustissa -tyyppien (MIB), jonka Keel huomasi ensimmäisenä, on kuvattu surullisissa tapauksissa joissa kontaktihenkilöt on johdatettu tuhon tielle näiden olentojen ”keppostelun” tuloksena.

Amerikkalainen kontaktihenkilö Eugen Drake väittää, että maanalaisia rotuja on kolmenlaista: sateenkaarikansa, jotkut degeneraattirodut ja muinainen Meksikon alla oleva sivilisaatio. Valitettavasti minulla on vain saksankielinen versio kirjasta ”Visitors from Space”: ”On toinen muinainen sivilisaatio, joka elää maan alla ja jonka sisäänkäynnit ovat Meksikossa, lähellä Mexico Cityä. Tämä rotu tulee usein pinnalle ja sekoittuu ihmisten kanssa. Muutamia mystikkoja lukuun ottamatta meksikolaiset eivät tiedä siitä mitään” (8). Lainaan tätä kappaletta erityisesti koska olen törmännyt tähän Meksiko-yhteyteen UFO-tukikohdista puhuttaessa useasti. Ruotsalainen MIB-kontaktihenkilö ”Helge” on väittänyt, että näillä olennoilla on tukikohta Mexico Cityn laitamilla (9). Lisäksi George Adamski vieraili aina silloin tällöin Meksikossa ja kertoi UFO-tukikohdasta lähellä San Jose Perua, Mexico Citystä luoteeseen (10).

Kontaktikirjallisuudessa on usein esillä teema maanalaisen maailman yhteydestä mafiaan. Me näemme viitteitä tälle teorialle Shaverin materiaalissa ja lisäksi myös Ashtarin kommunikaatioissa Trevor James Constablelta: ”Ashtar: Planeettanne ytimessä asuu kovasti degeneroitunut rotu, astraalirotu, joka ei ole niin degeneroitunut tieteensä suhteen, vaan kaikilla moraalisilla tavoilla, miten te sen ymmärtäisitte… Niillä on maan pinnalla liittolaisia, joilla ei ole moraalia tai armoa” (11). Jatkoa tälle teorialle on, että maanalainen kansa on liitossa, tai niitä manipuloi, negatiiviset planeettainväliset vierailijat. Mitchellin siskot kirjoittavat kirjassa ”We Met the Space People”: ”On olemassa ylivertaisempien voimien älyjä, joita meidän tulisi kutsua langenneiksi enkeleiksi, jotka asuvat Maassa, mutta ne eivät ole yksinomaan pahan tai lentävien lautasten lähde”. On muita, jotka tulevat ”kaukaisemmista tähtijärjestelmistä… ne ovat liitossa Maassa asuvien olentojen kanssa, jotka itse ovat pakotettuja lähtemään Maasta kun rauha ja veljeys on saatu aikaan. Mutta näiden negatiivisten olentojen liitosta muiden negatiivisten Maassa olevien kanssa saama hyöty ei ole meidän tiedossa, mutta sen täytyy olla varsin tuottoisaa” (12).

Joidenkin maanalaisten rotujen kuuluessa toiseen ”mielettömään” evoluutioon, he tulevat helposti alempien astraaliolentojen manipuloimiksi, tai keiden tahansa joka osaa heitä jekuttaa. Riley Crabb Borderland Science Research Foundationista mainitsee tämän toistuvasti. Hänen manipulaattoreille antama nimi on ”Kuumafia” — ilkeät elementaalit. Amerikkalaiskontaktihenkilö Howard Menger sai kuulla samanlaisesta salaliitosta, jossa salainen ryhmä Maapallolla manipuloi ”muita planeetan asukkaita — ihmisiä joista et ole kuullutkaan. Ihmisiä joita ei vielä ole löydetty. Se on teidän kielellänne maanalaista” (13).

Lopuksi haluaisin mainita kahden hiilikaivostyöntekijän kiinnostavan tarinan, David Fellin ja Henry Throne, jotka jäivät loukkuun Shepptonissa, Pennsylvaniassa elokuussa 1963. Johtuen tapaturmasta he hautautuivat 390 jalan syvyyteen Maan sisään. Kesti monta päivää saada heidät pelastettua. Kun he olivat takaisin pinnalla, he kertoivat miten maan sisässä ollessaan yhtäkkiä tyhjästä oli ilmestynyt kolme miestä, jotka olivat antaneet heille symbolisen viestin oranssin värisellä laatalla.

Kaivostyöntekijät kuvasivat tuntemattomia miehiä karskin komeiksi, arviolta kuusi jalkaa pitkiksi. Heidän ihonsa oli pronssin värinen ja heidän korvansa olivat hieman teräväkärkiset. Heidän poskipäänsä olivat korkeat ja huulet ohuet. Tämä kuvaus on kuultu monta kertaa aiemminkin, mutta eri kontekstissa. Sattumalta, ehkäpä, mutta MIB-tyypeillä on hämmästyttävä kyky ilmaantua tyhjästä ja kadota täysin huolimatta meidän fyysiikan laeistamme. (14)

Enemmän kuin tieteen ongelma

Mitä meidän tulisi ajatella näistä fantastisista väitteistä ja kokemuksista? Psyko/sosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna yleinen maanalaisen maailman teorian hyväksyntä voisi saada aikaan akuuttia paranoiaa ja kulttuurimme mullistumisen. Jos joukossamme on avaruusolentoja, ainoa tapa käsitellä ongelmaa on tekemällä yhteistyötä osaavien ja hyvin koulutettujen tutkijoiden kanssa. Ehkäpä kaikkein osaavimmat tiedusteluorganisaatiot maailmassa ovat törmänneet tähän arvoitukseen ja yrittävät selvitellä tiedonjyviä akanoista. Mikä tahansa totuus onkin maansisäisen maailman teoriasta, UFO-ilmiö on hyvää näyttöä siitä, että älykkäät tahot ovat tulleet väliin yhteiskuntamme toimintaan globaalissa mittakaavassa. On olennaista käsittää, että tämä tekee UFOista enemmän kuin pelkän tieteellisen ongelman. Se on myös tiedusteluongelma, sillä avaruusolennot selvästi toivovat, että heidän operaationsa pysyisivät tuntemattomina. Tämä on Jacques Valléen ”Messengers of deceptionin” perusviesti. Me emme koskaan ratkaise UFO-arvoitusta jos me rajoitumme tiukan tieteellisiin prosesseihin. Jokainen ufologi tulisi ainakin olla tietoinen tiedustelutyön perusteista ja parapsyykkisistä ilmiöistä informaatiota hankkiakseen.

Näitä alueita tutkiminen voi olla toki hieman monimutkaista. Olettakaamme, että todella saat selville, että planeetallamme on käynnissä salainen sota, valtakamppailu kahden esoteerisen ryhmittymän välillä, joiden motivaatiot ovat erilaiset ja ne tekevät yhteistyötä, tai manipuloivat, tuntemattomia älyjä ja että UFO-ilmiö on ainoastaan kosmisen Watergaten jäävuorenhuippu. Ilmiö selvästikin on yhteydessä sekä alfa- että omega-ryhmittymiin. Harva ufologi, puhumattakaan kansasta, osaa ottaa sellaisia paljastuksia ilman minkäänlaista paranoiaa. Mitä jos keräisi vain postimerkkejä?

Viitteet

1. Le Poer Trench, Brinsley: Secret of the Ages. London: Souvenir Press, 1974.

2. Leadbeater, Charles : The Inner Life 1. Wheaton, Ill : Theosophical Publ. House, 1967 (1st ed. 1910), p. 231.

3. Leadbeater, Charles; The Astral Plane. Madras, India: The Theosophical Publ. House, 1970 (1st ed. 1895), p. 91.

4. Bailey, Alice: A Treatise on Cosmic Fire. New York: Lucis Publ. Co., 1975 (1st ed. 1925), p. 891.

5. Baker, Dr Douglas M.: Practical Techniques of Astral Projection. Wellingborough, Northamptonshire : The Aquarian Press, 1977, p. 52.

6. Meeting on the Moon. At the Mars Stronghold. Flying Saucers 1959-1969. Vista, Calif. ; BSRF, 1969?, p.18.

7. Miller, Will and Everlyn: We of the New Dimensions. Los Angeles: Privately printed, 1959, pp. 92-93.

8. Drake, Eugen: Besucher aus dem Weltraum . Wiesbaden: Ventla Verlag, 1961, p. 44.

9. Blomqvist, Håkan: The Helge file – Men in Black in Sweden? AFU Newsletter 20, Oct/Dec 1980. p. 11.

10. Project Mexico. Booklet published by IGAP (Denmark), May 1968, pp. 4-5.

11. James (Constable), Trevor: They live in the sky. Los Angeles: New Age Publ. Co., 1958, p.52.

12. Mitchell, Helen and Betty; We Met the Space People. The Story of the Mitchell Sisters. Clarksburg, W. Va: Saucerian Press, 1959, p.8.

13. Menger, Howard: From Outer Space. New York: Pyramid Books, 1967, p. 138.

14. Schmeer, Bill: Visions Seen by Entombed Miners. Fate. March 1965, p.35.

Håkan Blomqvist

(Publicerad i AFU newsletter nr. 22, aug-dec 1981)

  Artikkelin julkaissut ufologist52

Kolmas maailmansota

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.
Me kykenemme havaitsemaan muutoksia ihmiskollektiivitietoisuuden yleisessä värähtelyssä. Me olemme huomanneet, että te värähtelette korkeammalla värähtelytaajuudella kuin koskaan aiemmin kollektiivina. Teillä on ollut taskuja ihmiskollektiivitietoisuudessa, jossa kokonaisvärähtely oli korkeampi kuin mitä se on nyt, mutta te ette koskaan ole olleet näin korkealla kollektiivina, jossa te kykenisitte ottamaan kaikkien värähtelyt huomioon ja olla niin korkealla kuin nyt.

Miksi näin on, mietitte? Mikä yhdistää ihmiskuntaa tänä aikana? Se on se, että te kaikki koette globaalin pandemian, ja koska te koette sen kaikki yhdessä, te kaikki työskentelette kaikki samojen asioiden parissa. Te työskentelette myötätunnon, erottelukyvyn ja juurichakran traumojen puhdistuksen parissa. Tämä on niin tärkeä aika ihmiskunnan historiassa, ja teidän ei ole tarkoitus ainoastaan päästä siitä yli; teidän on tarkoitus kasvaa siitä. Ja kaikki merkit viittaavat siihen, että te olette itse asiassa tekemässä niin. Te olette kasvamassa tästä yhteisestä luomuksesta.

Kun sydämenne menevät kärsivien luokse, olette kasvaneet. Tottakai kaikki eivät kasva samaa tahtia siellä Maapallolla, mutta ne jotka kasvavat, kasvavat sellaisella nopeudella että ihmiskunnan keskiarvo nousee. Olette tuomassa niin paljon lisää kollektiiviin parantavilla energioillanne, tuntemallanne myötätunnolla, ja kaikkien hyvinvoinnista huolehdinnalla, että kaikki voisivat olla tasa-arvoisia, että kaikilla olisi sama pääsy hoitoon kun he ovat sen tarpeessa ja sairaina.

Tämä on iso asia. Te olette tehneet tämän ilman, että olette luoneet mitään suurta katastrofista tapahtumaa, sellaista josta ette olisi voineet toipua, kuten ydinsota. Monet ihmiset keskittyvät jälleen yhden maailmansodan uhkaan Maapallolla, mutta te olette välttäneet sen aikalinjan. Te ette ole liikkumassa siihen suuntaan koska te valitsitte mieluummin pandemian, sillä te tiesitte että se herättäisi paljon enemmän myötätuntoa ja parannusta koko ihmiskunnalla. Ja se on tehnyt niin; te olette onnistuneet jälleen. Te olette valmiita jatkamaan tällä polulla ilman että teidän tarvitsee luoda uudestaan pandemian kaltaisia olosuhteita. Teidän ei enää tarvitse tehdä tätä uusiksi, koska te olette kasvaneet henkisesti.

Ja henkinen kasvu on kaiken keskipiste. Se on jokaisen vaikeuden, jokaisen sydänsurun keskipiste, ja joka kerta kun menetätte jotain ja löydätte itsenne rahattomana, ja todellakin se on syy sille miksi olette luoneet sairautta itsenne koettavaksi. Nyt ei ole aika tuntea pelkoa kolmannesta maailmansodasta. Nyt ei ole aika keskittyä niiden pelolla mässäilevien juttuihin, jotka haluavat teidän uskovan että sota on jotain väistämätöntä.

Nyt on aika jatkaa rakkauden tavoittelua itsessänne, mikä on ainoa aspektinne johon teidän tulee keskittyä. Ja niin tehdessänne te jatkatte tietoisuuden tason kohottamista maailmassanne, ja jatkatte ihmiskunnan kuljettamista näiden mahdollisten aikalinjojen yli, vapauden ja vaurauden sekä ykseystietoisuuden kultaiseen aikaan. Tämä on se mitä kohti te liikutte, älkääkä antako kenenkään sanoa teille muuta.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Viesti Plejadien Korkealta neuvostolta

Viesti Miralta Plejadien Korkeasta neuvostosta, kanavoinut Valerie Donner lokakuun 3. 2021

Tervehdys, minä olen Mira; olen mielissäni puhuessani teidän kanssanne tänään antaakseni lyhyen raportin eräistä elintärkeistä tiedoista.

Minä olen Plejadien Korkeasta neuvostosta ja me olemme vuosia omistautuneet Maapallon ylösnousemukselle työskentelemällä Maapallon neuvoston kanssa.

Minulla on ilo ilmoittaa, että läsnäolomme on erittäin lähellä. Kaikki on valmiina seuraavia askeleita varten Maapallon sekä teidän vapauteen. Tämä merkkaa todella paljon maailmassa ja meidänkin planeetallamme, sillä on merkitystä kaikelle elämälle.

Maapallon kaameasta kontrollista tullaan päästämään irti. Paljon on tehty jo nyt. Paljon työtä ja siivottavaa on vielä jäljellä, kun Maapallon elämää järjestellään uudelleen.

Me olemme kiitollisia ja iloisia koko luomakunnalta saamastamme avusta. Tämä on kaikkein tärkein projekti. Me ihailemme maajoukkojamme heidän kovasta työstään. Me kuljemme eteenpäin valon nopeudella, ja ennen kuin arvaattekaan, elämänne on erilaista. Olette ansainneet vapautenne ja olette pitäneet pintanne pelon ja pimeyden aikoina. Me onnittelemme teitä!

Kyllä, paras on vasta tulossa! Kun Jumalan kirkkaimmat valot, mielet ja sydämet liitetään yhteen tähän suureen Maapallon muutokseen, ne ovat voittamattomia! On vaadittu pitkä, kova työ kaikilta mukanaolijoilta. Palkkiot ovat sanoinkuvaamattomat. Kauneus on uskomaton. Rakkaus ja rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, on teidän saatavillanne. Turva ja suoja, yltäkylläisyys ja ilo sekä siunaukset ovat teidän ihailtavinanne. Kaikki tämä ja niin paljon muuta tulee tekemään siitä kaikesta sen arvoista.

Maapallo on poikkeuksellinen planeetta. Tämä ylösnousemusprosessi jota käytte läpi on lähes valmis. Maapallo itsessään on huokaisemassa helpotuksesta kuin äiti, joka on juuri synnyttänyt vauvan. Hän on kärsinyt pohjattomasti pimeistä voimista ja tajuttomasta ihmiskunnasta. Nyt ihmiskunta herää, ja ihmiset alkavat nähdä sen mitä Maapallo on joutunut käymään kokemaan.

Katsokaa mitä monien ihmisten kehoihin tällä planeetalla on tungettu. Tämä on planetaarinen hätätila, ja sen takia meille on annettu lupa kiihdyttää se loppuun. Me uskomme, että te olette saaneet tarpeeksenne, ja niin riittää myös meille!

Kaikki mikä tarkoittaa vähemmän kuin tämän pahuuden loppu olisi hulluutta. Me kuulemme tuon sanan usein, ja me olemme kanssanne samaa mieltä. Kunnioituksen puute elämää, toisianne, planeettaa, kaikkia elämän aspekteja kohtaan on julmaa. Me tiedämme, että on muita sanoja tällaiselle käytökselle, mutta ei ole järkeä maanitella sitä kaikkea mitä pahuus on saanut aikaan.

Me olemme täällä työskennelläksemme kanssanne rauhassa, rakkaudessa ja harmoniassa uuden Maapallon ja uuden elämän hyväksi.

Me rakastamme teitä, siunaamme teitä.

Minä olen Mira

  Artikkelin julkaissut Golden Age of Gaia

Lokakuun 2021 energiat

∞The 9D Arcturian Council, Channeled by Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin mielissämme siitä tavasta jolla kaikki avaudutte näille energioille, jotka ovat saapumassa teitä palvelemaan ja tukemaan. Lokakuun energiat ovat omalaatuisia, kuten kaikki energiat ovat, ja käynnissä on kaikkien olentojen ja kollektiivin yhteinen ponnistus, jotka työskentelevät ihmiskunnan hyväksi tänä aikana varmistaakseen, että nämä lokakuun energiat ovat pehmeitä, ja että ne menevät sinne minne ne on tarkoitettu, ja viimeisenä että ne tekevät sen mikä niiden tarkoitus on. Lokakuun energiat liittyvät aina siihen, että teitä koitetaan saada korkeammalle tajunnan ja tietoisuuden tasolle siitä keitä te olette, keitä te olette olleet ja yhteyksistänne muihin olentoihin universumissa.

Lokakuun energiat liittyvät oman itsenne ulottamiseen ulospäin, että otatte mukaan muutakin kuin pelkästään tämän version itsestänne tässä fyysisessä kehossa, tässä elämässä. Ne liittyvät siihen, että teille annetaan pääsy rinnakkaisiin elämiinne, rinnakaisuniversumien omiin itseihinne, menneisiin ja tuleviin, sekä siihen että avaudutte enemmän totuuteen siitä keitä te todella olette Alkulähteen Energiaolentoina, olentoina joka ainoastaan ja aina on kokenut ykseyttä, ykseystietoisuutta. Tämä tunne voi tulla teille meditaatiossa. Tunne saattaa olla jokin sellainen joka on tulossa juuri nyt, teidän vastaanottaessa tätä viestiä, mutta samaan aikaan te kokemuksellisesti saatte ajatuksesta kiinni siitä mistä me puhumme kun me puhumme ykseydestä, teidän yhteyksistänne kaikkiin olentoihin, kaikkeen tietoisuuteen. Se on enemmän kuin pelkkä yhteys; te otatte väliaikauisen muodon tai olette väliaikaisesti ei-fyysisessä tilassa.

Ja kun teillä on tuo tietoisuus, te tiedätte että voitte virittäytyä mihin tahansa ja keneen tahansa haluattekin sillä hetkellä. Mitään rajoitteita ei tarvita kun teillä on ykseyden itsensä kokemus. Ei ole mitään eroa teidän tai sen välillä mitä haluatte manifestoida. Joten me sanomme, että tällä hetkellä on käynnissä paljon energeettisesti sisällänne, koska lokakuu on jo alkanut, ja tulee jatkumaan yhä vain toverillisemman tuntuisena, enemmän yhdessäolon, myötätunnon tuntuisena, enemmän tuntuu siltä että mitä maailmassa sitten tapahtuukin, se on osa teidän kokemustanne, vaikka se on paljon erilaisempi kuin missä elätte pienessä nurkassanne Maapallolla.

Teidän ei tarvitse tuntea oloanne hajanaiseksi, erilliseksi tai eristetyksi enää, ja totuudenmukaisesti se ei ole koskaan palvellut ylösnousemustanne kokeakaan niin. Se kyllä palveli egoanne, ja se palveli kykyänne kokea tiettyjä asioita, joita saatoitte kokea vain uskoessanne niin, että olette yksilö, erillään, kuolevainen ja rajallinen. Mutta enää ette tarvitse noita kokemuksia, ja niinpä tässä tulee lokakuun energiat auttamaan teitä tuntemaan yhteyttä Kaikkeen-Siihen-Mikä-On, kaikkiin hetkiin, kaikkiin kokemuksiin, kaikkiin värähtelyihin. Tämä muuttaa sen tavan jolla puhutte, mietitte ja ajattelette, ja se nostaa statustanne egoistisesta korkeamman itsen tasolle. Ja se on se mitä ylösnousemus tarkoittaa; mistä ylösnousemuksessa puhutaan; se mikä on väistämätöntä jokaisella olennolla tässä universumissamme.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kortti lokakuulle 2021: Hoivaamisen opettelu

Kuukauden kortti – lokakuu 2021

Kortti #81 | Zeta Reticuli (nykyinen, toinen aikakausi) | Hoivaamisen opettelu

Tämän kortin energia tulee Zeta Reticulin historiasta, josta te monet olette kuulleet. Zetat, laji joka kehitti omaa mentaalista tietoisuuttaan pitkälle, romutti tunnekehonsa, ja koki lajina massiivisen kriisin tämän epätasapainon johdosta. Laji lähes tuhosi itsensä myrkyillä, steriiliydellä ja emootioiden surkastumisella. Parantaakseen itsensä, juuri tuhoutumisen partaalla, he joutuivat luomaan yhteyden uudelleen tukahdutettuun tunnekehoon. Tämä oli pelottava ja haastava kokemus lajille, joka oli kokenut ylpeyttä mentaalisesta tarkkuudestaan ja joka piti tunnekehoa alempiarvoisena kuin mentaalista kehoa. Se oli nöyrtymisen matka heille, mutta mitä tärkein sellainen.

Eräs tämän matkan aspekti oli oppia hoivaamista. Tähän kuului ympärillä olijoiden hoivaaminen, kuten lasten ja yhteisön jäsenten. Se tarkoitti myös ympäristön tilan hoivaamisen oppimista (kuten planeetat), tapana muistaa se miten oma ympäristö on vain oman tietoisuuden jatke. Mutta ehkä kaikkein vaikein (ja samalla tärkein) oppiläksy heille oli opetella miten hoivata omaa itseä, koska se teko tarkoitti oman emotionaalisen kehon ottamista avosylin vastaan. Se oli pitkä tie, mutta ihmisten ja muiden lajien avulla he kykenivät parantamaan itsensä.

Samanlainen kokemus on käynnissä nyt Maapallolla. Vaikka ihmiset luonnostaan ovat emotionaalisempia kuin Zetat, tunnekehossa on paljon pelkoa. Tämä johtaa ihmisten sisäiseen konfliktiin, joka on ajautumassa räjähdyspisteeseen kollektiivitietoisuudessa. Teidänlaisella lajilla (sellainen joka pelkää sen omaa robustia tunnekehoaan), suhde mentaalikehoon vääristyy. Mitä se tarkoittaa? Pyrkimyksenä suojella tunnekehoa, mentaalinen keho ihmisillä voi muuttua oman itsen pahimmaksi viholliseksi. Sen sijaan että tunne-energian annettaisiin virrata vapaasti, mentaalinen keho voi aktivoida itsensä ja muuttua tunnekehon eräänlaiseksi suojelijaksi. Miltä tämä näyttää? Tämä prosessi tulee sen muotoisena, jossa taidokkaasti rakennetaan mentaalista järkeilyä (joskus erittäin vääristynyttä), jota projisoidaan ulkopuolelle todellisuuteen tapana välttää tuntemasta tai kokemasta todellisuuden selkeitä faktoja, jotka ovat kaikille ilmiselviä. Tunnekeho rakentaa illusionaarisen todellisuusparadigman ja alkaa uskoa siihen — kaikki sen vuoksi että vältettäisiin epämiellyttävät tai tuskalliset emootiot.

Mikä on ratkaisu tälle prosessille, joka vangitsee henkilön omaan vääristyneeseen uskomusjärjestelmäänsä? Vastaus on sama kuin tämän kortin teema, mutta sellaisen toteuttaminen ei ole aina välttämättä helppoa. Kun me viittaamme “hoivaamaan oppimisen” ideaan, mitä me tarkoitamme? Tunnekehon tukahduttaminen johtaa syvälliseen lohduttomuuden tilaan, kuin olisi aavikolla ilman vettä. Kuivuuden tunne vain pahenee kunnes henkilö tajuaa, että tarvitsee (vertauskuvauksellisesti) juoda vettä. Nesteytys, tai juominen, on symboli tunnekehon avaamiselle ja energian sisään- ja ulosvirtausten palauttamiselle. Sisällä pidettyjen ja tuskallisten tunteiden pitää antaa puhdistua, samalla kun annetaan rakkauden muilta ja universumilta todella absorboitua omaan itseen. Tämä purkaa illuusioparadigman, joka on omaksi suojaksi rakennettu.

Täten hoivaamaan oppiminen ei viittaa egon halujen hoivaamiseen, mikä vain jatkaisi vääristyneen paradigman vahvistamista, joka ympärille on rakennettu. Todellinen hoiva liittyy siihen että sallitaan oman itsen kokea todellisuus luonnollisella tavalla siten kuin se koettavaksi on tarkoitettu — terveellisellä emotionaalisen ja mentaalisen kehon tasapainolla. Polku tähän kokemukseen on usein aluksi tuskallinen, koska emotionaalisen kehon avaaminen voi tuntua kuolemalta — mutta sitä aina seuraa uudestisyntyminen.

Zetat ovat oppineet tämän läksyn erittäin tuskallisen ja kauniin oman historiansa jakson myötä (toinen aikakausi), kun heistä tuli jälleen melkein kuin lapsia. Lapsenkaltainen viattomuus ja ihmetys voi antaa voimaa mennä epämieluisiin paikkoihin, jotka on aiemmin kadotettu pinnan alle. Kun niin tekee, saa kauan kaivatun vesihörpyn joka aloittaa hoivan ja parantamisen prosessin. Tämä prosessi muuttaa pelin, sillä se tekee illuusiotodellisuuden konstruktien luomisesta mahdotonta, ja se puskee teidät tarpeellisen parannuksen ja kieltäymyksestä vapauttamisen prosessiin, jonka kaikki kolmannen tiheyden sivilisaatiot joutuvat käymään läpi niiden siirtyessä neljänteen tiheyteen.

Tämä on yksi niistä syistä miksi Zetaenergia on niin vahvana todellisuudessanne ja on ollut jo jonkin aikaa — koska nämä olennot kävivät läpi tämän siirtymän ja he ovat täällä avustamassa teitä teidän omassanne. He tarjoavat teille heidän viisauttaan ja virkistävän kulauksen vettä. Kun suostutte ottamaan ensimmäisen huikan, aloitatte matkanne itsehoivaan.

Germane — kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

Lisätietoa korteista Youtube-kanavalla https://www.youtube.com/channel/UCeuLbnOjJBUfqqm2KEqkpLA

 

 Artikkelin julkaissut Lyssa Royal

Arkkienkeli Jophiel: Sinun inkarnaatiosi

Minä olen Jophiël, oppaiden, terapeuttien ja kouluttajien arkkienkeli, keltainen säteeni kantaa mukanaan tietoa, kunhan vain annat sen päästä olemukseesi.

Todellinen kysymys nyt on: jäädäkö vai lähteä?

Jos pysyt inkarnaatiossasi, kyse on lähinnä inkarnaation kiinnikkeistäsi. Jos lähdet, se on sekä riskinottoa että valoon avautuva ikkuna.

Lähteminen on loppuunsaattamattomien asioiden tunne, kuin elämäsi tehtävä olisi jäänyt kesken. Ja kuitenkin monet teistä kuulevat tämän kutsun.

Päätöksen tekeminen olisi hieman helpompi ulospääsy, mutta kuitenkin niin rauhoittava.

Ennen lähtöä, inkarnaation ja nykyisen todellisuuden taakse jättämistä, pyydän teitä selvittämään, saattamaan loppuun elämäntehtävänne. Tällä tavoin lähdette rauhassa, sisäisessä rauhassa.

Nyt monet ajattelevat, että haluan päästä kotiin.

Ennen kuin valitsette lähteä inkarnaatiosta, pyydän teitä käymään läpi oppiläksyjänne Gaialla ja kysymään itseltänne oletteko suorittaneet elämäntehtävänne hyvin.

Tulevina viikkoina ja kuukausina monet teistä saavat valinnan palata tietoisuuteen. Toiset lähtevät ilman valintaa. Rakkaat Gaian lapset, valmistelkaa itsenne teidän elämästä nauttimisen jatkuessa.

On aika vain olla oma itsenne, ilman kulisseja ja rooleja joita olette pitäneet tähän asti yllä. Olemukseen pääsy on jo pieni askel pois. Tämä sallii teidän kasvaa vieläkin enemmän.

Kuitenkin, koskien lähdön kysymystä, sanoisin että taivaan olemus on lähteä rauhassa. Tähän pääsemiseksi pyydän teitä kuuntelemaan intuitiotanne, se on paras oppaanne.

Lopettakaamme tämä esitys hengitystyökalulla, jota voitte käyttää päivittäin. Hengitys on silta teidän ja universumin välillä. Syntymästä fyysiseen kuolemaanne asti te hengitätte jatkuvasti, sisään- ja uloshenkäys seuraa toistaan. Samaan aikaan jos tarkkailette hengitystä suurennuslasilla, huomaatte jokaisen sisään- ja uloshenkäyksen välissä olevan pieni tauko, kuin pieni paussi jolloin elämä on keskeytetty. Näinä pieninä hetkinä mielenne ei enää toimi, se on kuin pieni kuolema; tulemalla tietoiseksi näistä pienistä ikuisuuden hetkistä teillä on mahdollisuus kokea katoaminen.

Nöyryyttä ja kiitollisuutta.

**Kanavoinut Alain Titeca

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Sananda: Muutos ruoassa

Rakkaat Maapallon pojat ja tyttäret! MINÄ OLEN SANANDA!

Jälleen kerran suurella ilolla tulen tuomaan hieman lisää opetuksiani, energiaani ja kaikkea sitä rakkautta jota minulla on ihmisrotua kohtaan. Elämä planeetallanne nykypäivänä on muuttumassa, kaikin tavoin, kaikkialla. Kaikki olemassaolon tasot planeetallanne ovat adaptoitumassa, muuttumassa, niin että ne voidaan uusintaa kun planeetta ylösnousee fyysisesti. Kyse ei ole pelkästään ihmisolennoista, jotka käyvät tätä prosessia läpi; eläimet myös, kasvit, hedelmät. Kaikki mikä tulee luonnosta, alkuperäinen Gaia on muuttumassa.

Se mikä ei ole luonnollista, mitä ihminen on muokannut, tullaan siivoamaan pois planeetalta. Monia muutoksia tulee tapahtumaan, monia menetyksiä tulee tapahtumaan. Mikään, joka ei resonoi korkeamman ulottuvuuden kanssa, ei selviä elossa planeetalla. Ja kun sanon ei mikään, se tarkoittaa kaikkia tasoja. Geneettisesti muokatut eläimet, eläimet jotka ovat mutatoituneet (jotta ne olisivat tuottavampia) ja jotka nykypäivänä vain kontaminoivat ympäristöä tullaan vapauttamaan. Vapauttamaan siinä merkityksessä, että ne eivät enää tule käymään mitään läpi, ne tullaan palauttamaan planeetalle täydellisinä, tarkalleen niinkuin Isä/Äiti-Luoja ne loi, ilman minkäänlaista (geneettistä) muokkausta.

Joten olkaa vakuuttuneita siitä, että paljon tulee tapahtumaan ajan mittaan. Mikään ei tule olemaan äkkinäistä, mikään ei tule tapahtumaan heti kerralla. Mutta tulette näkemään, että paljon tulee tapahtumaan ja tämä on se miten me vapautamme monet eläimet. Älkää huumaantuko kampanjasta, joka mainostaa nälkää. Se on käsittämätöntä tämän kokoisella planeetalla. Planeetalla ei koskaan tule olemaan nälkää, ruoka ei ainoastaan löydä tietään sitä tarvitsevien luo. Se on keskitetty, se on elitististä ja tuottajien täysin manipuloimaa, niin että siitä saataisiin irti maksimaalinen rahallinen hyöty. Ja kun näin ei tapahdu, he vain heittävät kaiken menemään, unohtaen että on nälkäisiä ihmisiä. Tämä tullaan myös korjaamaan.

Joten älkää värähdelkö nälän käsitteen kanssa, koska niin ei tule tapahtumaan. Gaialla on runsaasti hedelmiä ja vihanneksia joita te voitte syödä tasapainoisesti, ilman että aiheutatte vahinkoa terveydellenne, kenenkään terveydelle. Kyllä, monia ruokia on myös muokattu. Voin taata, että monet satokasvit vaipuvat sukupuuttoon, mutta valon nopeudella tulee syntymään toisia, täysin puhtaita satokasveja Gaian maaperästä, lähes välittömästi. Koska niillä kaikilla on voima joka tarvitaan jokaisen planeetallaolijan ruokkimiseksi.

Älkää menkö mukaan tähän puutteen, niukkuuden aaltoon. Toki teillä tulee olemaan vaikeaa, koska tässä kaikessa on myös oppiläksy. Mutta en sano, että ihmiskunta tulee nälkiintymään, koska ruokaa puuttuisi. Ei, teidän pitää vain oppia kunnioittamaan Maapalloa ja tietää tarkalleen se mitä istuttaa, ilman että vain tavoittelisitte voittoa ja rahallista kasvua. Ne jotka nykypäivänä kunnioittavat maata, kohtelevat sitä kiintymyksellä, eivät enää saastuta maaperää, se kasvaa yltäkylläisesti kaikille ympäri planeettaa. Näin autetaan jokaiselle oikeus sekä runsaaseen määrään ruokaa että myös puhtaaseen ruokaan.

Gaian maaperä on kontaminoitunut. Tulee olemaan tarpeen möyhentää, möyhentää isoilta aloilta maaperäänsä, lihaansa, niin että kaikki nämä muokatut elementit poistuvat. Ei, en puhu korkeammasta ulottuvuudesta. Puhun edelleen ajasta jolloin te olette siellä. Jossa te joudutte totuttelemaan uusiin tapoihin, uusiin ruokiin, uusiin vaihtoehtoihin, uusiin makuihin. Mikään ei voi tapahtua hetkessä, sillä se aiheuttaisi kehoonne epätasapainon mikäli niin kävisi. Jos pääsette korkeampaan ulottuvuuteen mutta teillä silti edelleen siellä on geenimanipuloituja ruokia, kukaan ei sietäisi sitä ja menettäisitte toivonne.

Kaikki tulee siis tapahtumaan asteittain. Mutta teidän on tarpeen ymmärtää, että paljon pitää tapahtua, ja paljon pitää tuhota. Ei ole hyvä haluta syödä ruokia, jotka on muokattu geneettisesti ja jotka tekevät teistä sairaita. Miksi manipuloida ruokaa geneettisesti? Rahallisen liikevoiton toivossa ruokaa on manipuloitu, sitä ei ole valmisteltu Gaian sydämessä teidän kehoanne varten. Kehonne eivät tunnista sitä, ja näin teille tulee epätasapainotila ja sairastutte.

Nämä ruoat pitää tuhota planeettanne pinnalta. Jos voitte kuvitella, käytännössä koko planeettanne ajautuu sukupuuttoon, koska ihminen on peukaloinut melkein kaikkea ruokaa. Mutta tämänkään ei sallita tapahtua kerralla, meillä on ohjeistus jokaiselle tuottajalle joka menettää jotain että miten istuttaa uusi sato, miten puhdistaa maaperä, miten laittaa Gaian maaperään puhtaita siemeniä. Näin kaikki tapahtuu asteittain. Planeetan maaperä, monissa paikoin, on äärimmäisen hedelmällistä. Ja toki Maapallon elementaalit tulevat olemaan valmiita tuottamaan ruokaa tarpeeksi nopeasti. Mutta puhdasta ruokaa.

Älkää siis huolehtiko siitä, että teillä on puutetta. Voitte miettiä sitä näin. Ja kun muistatte tämän, se myös kaikuu muualle. Alkakaa tuntea, että kaikki muuttuu planeetallanne, ei ainoastaan te itse, vaan kaikki tasot ja todellisuudet muuttuvat ja tulevat muuttumaan. Mutta kestää kauan että hyväksytte tämän muutoksen.

Me olemme puhuneet tästä jatkuvasti, mutta suuri osa edelleen kuvittelee, että on luonnollista syödä toisia eläviä olentoja.

Me ymmärrämme, että teillle on näin opetettu. Mutta jokainen elävän olennon syöminen imee teihin kuoleman energiaa, tuskan energiaa, epätasapainon energiaa. Se tulee teihin eläimeen implantoituna. Ne teistä, jotka pitävät tätä höpöhöpönä ja jatkavat näin syömistä, ovat tehneet valintansa, he eivät tule pysymään tällä planeetalla. Tämä on siis myös tärkeä pointti matkallanne tällä hetkellä. En sano, että teidän pitäisi lopettaa sitä kuin seinään. Älkää unohtako, että kehonne ovat tottuneet, vaikkakin virheellisesti, näihin eläimiin.

Kaikki tulee tapahtumaan planeetalla vaiheittain, kaikki on tehtävä asteittain, niin että kehonne tottuu muihni makuihin, muihin koostumuksiin, muihin ruokiin. Ja pikkuhiljaa, aivojenne ohjastamina, te pääsette irti näistä ruoista. Nyt teidän aivonne pakottavat teidät syömään niitä, koska se on tärkeää ja tarpeellista. Teidän on aloitettava pitkä matkanne kohti muutosta, muuttaa ajatuksianne, uskomuksianne, tapojanne ja totuuksia joita teille on syötetty, jotka itse asiassa eivät ole totta. Ne ovat vain manipulaatiota, jotta söisitte eläimiä. Miksi tämä on hyvää ja kenelle? Niille jotka luovat niitä ja tuottavat niitä, jotka eivät ole huolissaan siitä että ihmiset muuttuvat enemmän ja enemmän sairaiksi. He ovat huolissaan vain rahoistaan.

Kaiken pitää olla asteittaista. Mikään ei saa olla äkkinäistä, ei välitöntä. Se on matka, jolla te päästätte irti kaikista uskomuksista, kaikista tavoista, kaikesta siitä mikä teitä vahingoittaa tällä hetkellä. Ja omasta puolestamme me muokkaamme teitä jo nyt paljon. Me voimme auttaa teitä, ja me teemmekin niin, jos vain pyydätte. Pyytäkää apua, pyytäkää ohjeistusta, pyytäkää meitä näyttämään vaihtoehtoja; me olemme ilahtuneita siitä. Me emme ole kokkeja, emmekä “keittiömestareita”, mutta me tiedämme miten manipuloida ruokaa niin että se on terveellistä ja herkullista. Teillä on paljon mausteita, paljon yrttejä, täysin terveellisiä, ja niitä voidaan käyttää ruoassa antamaan miellyttävä maku, ja näin me voimme teitä ohjata. Kun me näemme ruokaa, mausteen, me näemme siihen kiinnittyneen energian, ja sen muuttuuko energeettinen yhdistelmä mielenkiintoiseksi.

Me tiedämme milloin yhdistelmä ei ole hyvä, me tiedämme sen koska silloin yhdistelmät antavat omituisia tuloksia. Joten me voimme avustaa teitä. Älkää pitäkö sitä omituisena, älkää pitäkö sitä ajanhukkana kun me opetamme teitä kokkaamaan. Roolimme on auttaa teitä kaikissa tilanteissa: käytöksessä, ajatuksissa, energiassa ja ruuassa, koska se on osa tätä prosessia. Ja voin sanoa teille: se on äärimmäisen tärkeä osa, sillä se poistaa kaikki epätasapainot joita teillä nyt on kehoissanne. Ja takaan että kun syötte terveemmin, terveellisempiä ruokia, puhtaampia ruokia, taudit käytännössä katoavat, koska se mikä ruokkii tauteja katoaa kehostanne.

Joten olkaa valmiita muutoksiin, olkaa valmiita uusiin tapoihin. Avatkaa mielenne näkemään asiat toisella tavalla. Tämä kaikki on myös valintaa. Kaikki ovat oikeutettuja omiin valintoihinsa. Sanon vain uudestaan: Tehkää kaikki askel kerrallaan, älkää jättäkö sitä kaikkea viime tinkaan, koska ne jotka eivät tee mitään ja pääsevät korkeampaan ulottuvuuteen, teille sanon: jos halutte ymmärtää miten pelästyä, teidän siirtymänne korkeampaan ulottuvuuteen tulee olemaan kivulias. Mitä haluatte? Valon ja helpon kulun, vai äärimmäisen vaikean ja tuskallisen kulun? Valitkaa sen mukaisesti ja kunnioittakaa kutakin valintaa.

Kanavoinut Anjos e Luz Terapias

Lisää ruokavinkkejä:

 

 

 

 

 

 

Viesti Plejadien korkealta neuvostolta

Kanavoinut Valerie Donner

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, minä olen Mira. Tervehdin teitä Plejadien korkeasta neuvostosta, sekä Maapallon neuvostosta. Me tarkkailemme teitä vakavalla huolenpidolla ja rakastavalla hellyydellä. Te olette meidän pääfokuksemme.

Me ymmärrämme ne ongelmalliset energiat joissa elätte. Nämä ovat todella toksisia häiriöitä Maapallon voimakentissä, sekä maatasolla. Me tarkkailemme tilannetta läheisesti, koska sellaiset toksiinit ovat haitaksi Maapallon elämälle.

Kaikkein toksisin häiriö on pelon energia. Pelko saa ihmiset tekemään valintoja, jotka eivät ole heidän korkeimmaksi parhaakseen. Me kunnioitamme ja ymmärrämme sitä miten nämä valinnat ovat syntyneet. Me suosittelemme ihmisille, että ottaisivat selkoa heidän omista pelkomääristään sekä siitä mikä heidän omia valintojaan ohjaa.

Nämä energiat pakottavat ihmiset arvioimaan Maapalloa ja katsomaan syvemmälle nähdäkseen sen mikä vaikuttaa heidän omiin tekoihinsa, joita he tekevät globaalisti Maapallolla. Jotkut ovat tekemässä näin ja toiset märehtivät pelkoenergioissaan, jotka madaltavat heidän värähtelytasoaan ja vaikuttavat heidän valintoihinsa. Se on sairaus jo itsessään, valloillaan oleva virus joka musertaa ihmiskuntaa.

Me huomaamme, että ihmiskunta ei käyttäydy normaalisti. Ihmiset tuntuvat olevan epätahdissa oman itsensä sekä muiden kanssa. Epätasapainot ovat lähes katastrofaalisia. Me rohkaisemme teitä pysymään poissa yhteenotoista ja tunteenpurkauksista ja pitämään erinomaista huolta itsestänne tuodaksenne itsenne tasapainoon ja harmoniaan omassa elämässänne. Astukaa pois eripurasta ja ankkuroikaa itsenne valoon. Tämä on roolinne ja me emme suo teidän unohtavan sitä.

Se mikä nyt on asianmukaista on syventää henkistä rutiinianne. Maanpinnan tiiminä te tiedätte mitä tehdä. Suorittakaa henkisiä rutiinejanne tai luokaa uusia mikäli teillä ei ole sellaisia. Lisätkää uusia niihin. Ammentakaa luonnosta. Täydentäkää. Kouluttakaa itseänne tai puutäkää apua silloin kuin sitä tarvitsette.

Pyyhkikää hikeä otsaltanne. Teidän ei tarvitse ottaa tätä niin vakavasti. Työnne on käänteentekevää. Se saa aikaan positiivisia tuloksia ja jokainen vaivannäkö vahvistuu eksponentiaalisesti. Ennenkuin tiedättekään, me olemme jo saaneet tämän pakettiin ja olette ansainneet suosionosoituksenne. Muistakaa miten voimakkaita olette ja millaisia mestareita olette, muutoin ette olisi täällä tänä aikana. Me rakastamme teitä ja olemme kanssanne. Minä olen Mira.

 

Artikkelin julkaissut The Ground Crew

Käyttäytymisen uudet paradigmat

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli käyttäytymisen muutosta, empatiaa, myötätuntoa ja tapoja. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Kun nyt olen kiihdyttänyt energioitani, olen havainnut, että minulle läheiset ihmiset ovat huolissaan minusta.

A: Selvä.

Q: Ja reaktioni siihen on — heidän huoleensa siis — se että en halua heidän pelkäävän minun puolestani, mutta selvästikään en halua lopettaa minun…

A: Pelkäävätkö he itsensä puolesta?

Q: Sitä he minun mielestäni tekevät. Tiedätkö, ehkä se uhkaa heidän uskomusjärjestelmäänsä tai jotain?

A: Ehkä, ehkä ei.

Q: Ja tajuan kyllä etten voi kontrolloida sitä, en halua…

A: Jos olet aina selvä ja jämpti kommunikaation avoimuudessa ja rehellisyydessä, silloin toimit vastuullisesti olemalla oma itsesi.

Q: Kyllä. Ja haluaisin kysyä sinulta myötätunnosta.

A: Kyllä.

Q: Kun kuulen, että jollain on ongelmia tai fyysinen sairaus tai mitä heillä sitten mielestään onkaan, tunnen heidän puolestaan… ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ettette sano olevanne pahoillanne heidän puolestaan, tai…

A: Tai sääliä heitä.

Q: Tai sääliä heitä. Aivan. Mutta tuntea heidän tuskansa.

A: Myötätunto ei ole sääliä.

Q: Mikä on myötätunnon määritelmäsi?

A: Myötätunto on sen tunnustamista, tavallaan, se on samanlaista kuin mitä voisitte pitää ylpeytenä — mutta ei negatiivisella tavalla. Olet ylpeä heidän voimastaan, siitä että he joutuvat kokemaan rajoitteensa jotka he ovat itselleen luoneet. Ja tiedät, että he ovat luoneet sen omasta voimastaan, ja että he voivat valita jotain muuta jos he vain haluavat.

Mutta niin kauan kun he ovat siinä tilassa minkä ovat valinneet, sinulla on myötätuntoa heidän puolestaan kanssaihmisenä, joka on valinnut ilmaista voimaansa sillä tavoin. Se on myötätuntoa.

Q: Hhmm. Tunnen enemmän sen tavan miten he tuntevat.

A: Se on empatiaa.

Q: Kyllä.

A: Voit muodostaa sen tyypin identifikaation jos haluat, mutta silti sinun ei tarvitse sallia sen muuttua sääliksi. Ja tällä tavoin se ei tee sinusta kylmää. Tunnusta, että henkilöt yhteiskunnassanne eivät ole tottuneet ilmaisemaan myötätuntoa, ja että myötätunto, koska se on tavallaan olemassaolon tilan tietämistä, voi tuntua etäiseltä, niinkutsutusti, normaalista tunteiden skaalasta.

Q: Kyllä, se oli seuraava juttu. Minulle on sanottu, että minä en ole tunteellinen.

A: Ymmärrä, tällä tavoin, että emotionaalisuus on työkalu, aivan kuten mikä tahansa muu asia. Ja se tulee, teidän käsitteidenne mukaan, tietämisen alle. Jos olet tietämisen tilassa, yksinkertaisesti tiedät sen mitä sinun tarvitsee tietää ilman että sinun tarvitsee käydä läpi koko tunneskaala ymmärtääksesi sitä.

Q: Niin.

A: Et ole ilman myötätuntoa tai ymmärrystä. Ja tällä tavoin, jos tuo sallii jonkun toisen silmissä sinun mahdollisesti näyttää kylmäkiskoiselta tai etäiseltä, yksinkertaisesti tunnusta, että jos tiedät toimivasi rehellisesti ja olet halukas kommunikoimaan tämän idean heille myötätunnolla, silloin olet toiminut vastuusi mukaan ja voit, sen jälkeen, olla vapaa vastuusta mitä tulee heidän valitsemaansa reaktioon.

Anna heidän jakaa idea ja katso onko se jotain mihin he pääsevät yhteyteen itsekin — mutta heidän ei ole pakko valita sitä.

Q: Kyllä, ymmärrän.

A: Erittäin hyvä.

Q2: Kun puhut tämän myötätunnon ja rakkauden ilmaisemisesta, voin tuntea sitä muita kuten sinua kohtaan, mutta en voi vain tuntea sitä kaikkia kohtaan. Miten voin saavuttaa tuon rakastavan tilan?

A: Ei saavuttamalla; vaan _sallimalla_ itsesi ymmärtää idea, että ainoa syy miksi et tuntisi yhtään mitään jotakuta kohtaan on, koska tuomitset heitä tällä tavoin siitä mitä he tekevät ja että se on vähemmän kelpoista kuin mitä _sinä_ kuvittelet että heidän _pitäisi_ tehdä.

Q: No, minä _yritän_ tuntea sen rakkauden vaihdannan heidän kanssaan, mutta kun näen että on jokin väärä asia ja oikea asia mikä pitäisi tehdä, ja he valitsevat…

A: Ei ole mitään oikeaa. Ei ole mitään väärää.

Q: Okei, mutta sitten päädyn tuntemaan _niinkuin_ he, energeettisesti.

A: Tunnusta, taaskin, kuten me olemme sanoneet, että jos todella uskot rakkauden voimaan, silloin se _on_ se mitä käytät vaihdannassa, sen sijaan että tuntisit niinkuin he ja paisuttaisit sitä energiaa jonka tunnet tulevat heistä maailmassa. Pysytkö kärryillä?

Q: Hhmm…

A: Aiotko sanoa, ”No, se on erittäin vaikeaa. On erittäin vaikeaa rakastaa jotakuta _tuolla tavoin_.” (Yleisö nauraa) Ymmärrä tällä tavoin, että tämä on yksi Kristustietoisuuden pääideoista. Uskotko rakkauteen vai etkö usko? Uskotko, että rakkaus vaikuttaa? Vai uskotko, että negatiivisella tavalla ilmaistu idea on voimakkaampi?

Ole rauhanomainen rakkauden _osoitus_. Älä vain sano ”Rakastan sinua”, vaan _ole_ sen rakkauden osoituksen idea — ilmaise sitä uskoa, että he ovat valinneet olla niinkuin ovat pääosin samasta syystä kuin sinä olet valinnut olla sinä.

Ymmärrä, tällä tavoin, että voitte sallia itsellenne toistenne pelkojen ilmaisut, ja olette tällä tavoin yhteydessä toisiinne. Voitte sallia toistenne olla toistenne ilojen ilmaisuja, jos haluatte olla pelkäämättä rakkautta, niinkuin olette olleet — kaikki teistä.

Huomatkaa, että jopa yhteiskunnassanne, todella monta henkilöä, ja erityisesti siinä rakenteessa mitä nimitätte hallinnoksi, pelkäävät näyttää rakkautta — erittäin jäykkiä henkilöitä; koska olette luoneet sen niin että on energiaa ”jossain tuolla”, koska pelkäätte ilmaista yhteyttänne joka teillä on kaikkiin. Ja niin kun te erkaannutte jostakusta, kun eriytätte _itsenne_ muusta Kaikesta Siitä Mikä On, kaikki muu mihin ette enää ole yhteydessä muuttuu tuntemattomaksi tekijäksi, ja se luo tuomitsemista, epäilyä ja vihaa. Koska pelkäätte, omassa itsessänne, sitä mitä tunnette olevan heidän sisällään — koska tiedätte olevanne yhteydessä toisiinne.

Q3: Minulla on pieni ongelma tuon kanssa. Mitä ilmaiset jollekin toiselle, joka esim., kohtelee sinua huonosti jollain tavalla, ja heidän ideansa siitä on… jatkatko vain rakastamista takaisin?

A: Kyllä, se on niin yksinkertaista. Kyllä. Ja tämän on jopa eräs tehnyt, tavallaan, aiemmin, joka on ottanut osaa näihin interaktioihin jokin aika sitten, kun hän havaitsi olevansa, teidän sanoillanne ilmaistuna, puun ja kuoren välissä, teidän sanoillanne, ryöstetty. Hän jahtasi tätä henkilöä ja sai tämän kiinni, ja tällä tavoin ilmaisi, että pidä rahat, mutta pitäisi antaa takaisin ryöstetty lompakko, sillä se ei palvelisi häntä.

Ja silloin yksinkertaisesti tunnustettiin, että ”ryöstäjä” tarvitsi tuon tilanteen, mutta että tämä tunsi olonsa avuttomaksi eikä tuntenut, että hänellä olisi ollut mitään keinoa ilmaista itseään; ja että ryöstön kohteeksi joutunut henkilö ymmärsi ja oli halukas antamaan enemmän hänelle kuin mitä hän oli alunperin kyennyt viemään. Sitten ryöstäjä alkoi itkeä, ja kertoi intiimisti ymmärryksensä että tässä oli henkilö, joka ei pelännyt voimaansa ja kykeni näyttämään sen tälle toiselle, että hänen ei tarvitsisi myöskään pelätä omaansa.

Q: Olisi hyvä ajatella, että minun kulkiessani tuolla voisin auttaa muita tällä planeetalla, mutta…

A: Sinulla _on_ merkitystä.

Q: …en tiedä.

A: Selvä. Se on sinusta kiinni.

Q: Haluaisin!

A: Se on sinusta kiinni.

Q: Joskus osa minusta suuttuu kovasti, vaikka haluaisin että minua pidetään rauhallisena.

A: Kuka sanoo ettet ole?

Q: Se on vain että kun tunnen vihaa…

A: Selvä. Ymmärrä, että viha ei ole se mikä sallii sinun valita jotain muuta kuin rauhaa — vaan tuomitseminen.

Q: Voin nähdä sen miten suuttumus on tapa… mutta sitten, kun olen tuomitsemisen keskellä, mitä teen?

A: Aloita niin, että et tuomitse sitä että olet juuri tuomitsemassa. Jos huomaat tuomitsevasi, selvä, tunnusta se: ”Ookoo, olen juuri valinnut tuomitsemisen muodon. Selvä. Mitä sitten? Ei paha. Nyt kun olen tunnustanut sen, en enää tuomitse.” Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Sitten voit ymmärtää jotain muutakin. Idea siitä, että voit jatkaa jonkun asian tekemistä ”tavanomaisesti”, voidaan nähdä myös uskomuksena. Toisin sanoen: tapa, mikä on tapa? Se on idea. Annat sanalle tapa voimaa joka saa sen tuntumaan siltä kuin tapa olisi jotain vaikeaa muuttaa. Se ei ole mikään universumin laki.

Annat sanalle ”tapa” sen voiman joka sillä on. Määrittele uusiksi sanastosi, ymmärryksesi, määritelmä itsestäsi. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä, se on hienoa.

A: Selvä.

Q4: Kun kerroit aiemman tapahtuman, en voinut muuta kuin kuvitella hypoteettisen ”mitä jos”-tilanteen, jossa ryöstäjä pidätettiin.

A: Ymmärrä, että kun luot hypoteettisen tilanteen ja luot ”jossittelun” pelin, silloin se on se mistä negatiivinen hämmennys johtuu. Kun sen sijaan alat elää ”mikä ON” mukaan, silloin sinun ei tarvitse pelata näitä ”mitä jos”-pelejä.

Ja kenenkään ei ole _pakko_ pidättää ketään. Te olette oma valtionne. Kun sallitte itsenne toimia kaikkien muiden kanssa tasa-arvoisina, silloin saatte jotain aikaan sillä tavoin, ja te kaikki tulette ymmärtämään että kyse ei ole rajoitteiden lisäämisestä, vaan jokaisen yksilön sallimisesta tuntea oma voimaantumisensa. Niin että kenenkään ei tarvitse tulla pidätetyksi eikä kenenkään tarvitse pidättää, sillä molemmat ovat uhreja ja rikoksentekijöitä. Tajuatko?

Q: Kyllä. Joten kun maailma tulee siihen pisteeseen että jokainen tuntee oman voimaantumisensa, silloin ei ole sotaa eikä köyhyyttä enää? Poistaisiko se nuo asiat?

A: Kyllä. Sitten voit ymmärtää, että jokainen katsoo ympärilleen ja sanoo, ”Tämä on työkalu, joka on palvellut minua. Nyt suosin tunnustaa oman yltäkylläisyyteni kaikilla tasoilla. Siksi me työskentelemme nyt yhdessä salliaksemme jokaisen realisoida oma yltäkylläisyytensä tuottamalla palvelusta kaikille muille, missä ja milloin mahdollista. Me tiedämme, että meitä tulevat näin automaattisesti palvelemaan toiset olennot tasan tarkkaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, mikä sallii myös meidän kokea yltäkylläisyyden idean.” Noin se toimii.

Q: Te pystytte nyt henkilökohtaisesti tekemään niin omissa elämissänne.

A: Kyllä.

Q5: Me oikeasti olemme tuollaisia, mutta me vain emme tajua sitä.

A: Kyllä.

Q: Tarkoitan, me aina palvelemme.

A: Kyllä, te aina palvelette. Tunnustakaa myös tällä tavoin, että se on silti edelleen valinta _miten_ haluatte palvella. Voitte palvella negatiivisesti tai positiivisesti. Positiivinen palvelus mahdollistaa teidän kaikkien tietää, että palvelette, kun taas negatiivinen palvelus ei salli teidän tietää sitä.

Q: Voitko antaa esimerkin negatiivisesta palveluksesta?

A: No, ehkäpä joku joka ryöstää sinut — koska edelleen tutkit ideaa omasta yltäkylläisyydestä. Mutta olet yksinkertaisesti houkutellut jonkun tekemään sen, joka ei tunne omaa voimaansa yhtä vahvasti kieltäytyäkseen kutsusta ryöstää sinut. (yleisö nauraa) Joten heidän ei tarvitse vahvistaa halukkuuttais leikkiä uhria. Joten heidän ei tarvitse olla sinun uhri, leikkimällä rikoksentekijää. Ja sinun ei tarvitse olla rikoksentekijä joka houkuttelee heidät leikkimään rikoksentekijää luoksesi, vahvistamaan sinun omaa uhriutumistasi.

Q: Joten meidän ymmärryksemme tästä, yksilöllisesti ja globaalisti, on todella tärkeää tänä transformatiivisena aikana siirtyessämme neljännen ulottuvuuden Maapallolle?

A: Kyllä.

Q: Ja se, että me näytämme tämän rakkauden kaikille muille — tiedäthän, vanhojen juurtuneiden reaktioiden ylipääseminen — _sallii_ siirtymän tapahtua jouhevammin?

A: Kyllä!

Q: Paljon kiitoksia.

A: Voi, kiitos sinulle.

Sasha: Yhteisöhologrammi

Kirjoittanut Lyssa Royal

Tänään sain vahvan viestin siitä, että postata lainaus kirjastani The Golden Lake, ja minulle näytettiin mikä pätkä siitä. Joten tässä se on! (Jotkut teistä ilmeisesti kaipasivat sitä tänään 😉 ).
Se on kappale 15, ja nauhoite tehtiin 8/8/18. Se on numero #304 äänitekatalogissamme. Tässä kanavoin Sashaa…

Yhteisöhologrammi

Tarkastelkaamme syvällisemmin ideaa siitä, että jokainen hankilö on Ykseyden fraktaalihologrammi. Me haluamme kertoa teille idean, joka on askarruttanut ihmiskuntaa jo pitkän aikaa. Mutta ensiksi, tarkastelkaamme fraktaalidynamiikkaa ryhmätietoisuudessa. Maailmassanne on monia, jotka ovat kiinnostuneita yhteisöelämisestä. Esimerkiksi, teillä on 10 ihmistä, jotka muuttavat yhteen johtuen siitä, että pintapuolisesti heillä on yhteinen tavoite ja yhteinen uskomusjärjestelmä. Tämä ryhmä hankkii ison maatilan ja alkaa rakentaa yhteisöä. Mitä tapahtuu? Yleensä kaikki hajoaa käsiin ryhmän sisällä.

Tämä sama asia tapahtuu henkisten organisaatioiden kanssa. Ehkäpä guru on huipulla ja kaiki tulevat rauhan ja rakkauden idean alle yhteen. Myöhemmin ryhmän mätä tulee pintaan niinsanotusti. On draamaa, kilpailua ja haasteita. Ryhmä hajoaa, tai se pysyy kasassa oman “täydellisyyden” illuusion avulla. Miksi näin tapahtuu? (Ei unohdeta Lyyran esi-isien oppeja Joutsenen tähdistön pakkoutopioista!)

Tarkastelkaamme fraktaalin metaforaa luomalla sitä kuvaava tarina. On valokuva omenasta, joka on läsnä jokaisessa palasessa. Jokainen fraktaali tai valokuva kokonaisesta omenasta esittää henkilön tietoisuutta. Joten sanokaamme, että yksi fraktaali esittää Bobbien tietoisuutta. Kun tarkastelet sitä, voit nähdä, että se sisältää kaiken — rakkauden, tuskan, häpeän ja varjon (koska kaikilla on varjo). Mutta Bobbien varjo on todella syvälle hautautunut. (Jokaisella on käsittelemättömiä energioita omassa fraktaalitietoisuudessaan.) Bobbie liittyy yhteisöön Harryn ja Ronin kanssa. Mutta sanokaamme, että Ron kiusaa Bobbieta. Ron tahattomasti alkaa ärsyttää Bobbieta ja hänen raivonsa triggeröityy. Mitä on tapahtumassa? Kun on yhteisö, joka ei täysin ymmärrä ja ymmärtää kuitenkin kaikkien olevan fraktaalikuvia toisistaan, silloin epäharmonia projisoituu aina ulospäin toiseen ihmiseen. Kukaan ei koskaan katso sisään.

Sitten yhteisö alkaa hajaantua. Heistä tulee kymmenen ihmisen yhteisön sijaan viiden ihmisen yhteisö. Viisi jotka jäljelle jäänyttä ovat “yhteensopivampia” ja he elävät yhdessä jonkin aikaa. Mutta sitten Ben häiriintyy kovasti Harrysta, ja koko dynamiikka alkaa uudestaan. Yhteisö jakaantuu ja jäljelle jää kaikkein yhteensopivimmat — naimisissa oleva pariskunta Harry ja Bobbie. He ovat ainoita jäljellä! Ajan kuluessa jopa Bobbie on saanut tarpeekseen. Lopulta ainoastaan Harry jää jäljelle.

Harry istuu itsekeen ja tuntee kahtiajakoa. Hän tuntee helpotusta siitä, että on vapaa yhteisöstä, mutta yksinäisyyttä. Hän yksinäisyydessään meditoi paljon.
Hänen meditaatioissaan hän alkaa nähdä oman tietoisuutensa fraktaalin olevan yksi hologrammi. Intuitiivisesti hän alkaa siirtyä sisäänpäin ja luoda yhteisöä kaikille hänen parantamattomille osilleen hänen sisälleen. Hän kerää kaikki osat itsestään, jotka hän on kieltänyt, joita vihannut ja tukahduttanut, ja hän alkaa tehdä tuttavuutta niihin ja antaa niiden olla hänen opettajiaan. Hän löytää pimeimmän varjon sisästään ja hänellä on herääminen. Hän näkee, että Bobbie, Ron, Ben ja kaikki muut ovat ilmaisseet samaa fraktaalitietoisuutta. Ehkäpä pintapuolisesti tästä on eri variaatioita, mutta he ovat kaikki yhtä ja samaa.

Tämän heräämisen myötä hän tunnustaa, että kun hän katsoo Bobbieta tai Beniä, hän todellakin katsoo itseään. Se ei ole mentaalinen realisaatio; se on syvä tietoisuus. Kun henkilö alkaa saada näitä heräämisiä, koko tietoisuus planeetalla alkaa muuttua. Voit ajatella, että nykyinen Maapallo ei ole tässä evoluution kohdassa vielä. Kuitenkin on monia, jotka ovat nyt heräämässä ja energia on alkanut muuttua. Näet, että aikomukselliset yhteisöt eivät toimi kun niitä käytetään sisäistä fraktaalia pakenemiseen ja universumin oman reflektiivisen luonteen hylkäämiseen. Olette todellakin hiljalleen alkamassa tajuta, että kaikki sisältävät saman fraktaalin omenasta sisällään, niinkutsutusti, ja että tämä tietoisuus Yhdestä tuijottaa teitä monin silmin. Te alatte tajuta yhteytenne kaikkeen.

Kun alatte muodostaa tätä siirtymää henkilökohtaisella tasolla, se alkaa levitä kollektiiviin. Kun näin tapahtuu, mitä näette? Te näette suuren vastarinnan. Ne jotka ovat jääneet kiinni erillisyyden fraktaaliin ja jotka eivät halua menettää kontrolliaan tai päästää irti todellisuuden kuvastaan alkavat vastustaa sitä. He luovat kaaosta ja harhautuksia tapana estää heidän ympärilläolijoitaan kulkemasta evoluution luonnolliseen flow’n mukaisesti. He saattavat soittaa hälytyskelloja “yhdestä maailmanjärjestyksestä” tai jostain instituutiosta, joka heille tarkoittaa oman henkilöllisyyden ja “vapauden” pois luovuttamista, jotka epävarman egon päähuolet. Kuitenkin, kuten me olemme sanoneet aiemminkin, luonnontilanne on Yhden hologrammina, joten parannusprosessin ja integraation prosessien pysäyttäminen on illuusio. Hyökyaaltoa ei voi pysäyttää. Sitä voidaan vain viivästyttää. Ajoitus on tärkeintä. Vielä ei ole aika kaikkien palojen tulla yhteen, koska on vielä niin paljon parannettavaa. Kun olette oikeasti parantuneita, ei ole enää oman tietoisuuden integraatioon liittyvää pelkoa ja näin ei ole enää myöskään tarvetta pelotella tarinoilla, joilla pysäyttää prosessia.

Lainaus kirjasta The Golden Lake, kirjoittanut Lyssa Royal Holt.

 

 

Aiheeseen liittyvää

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-2/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-3/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-4/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-5/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-6/

http://eksopolitiikka.github.io/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-7/

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 8