Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Viesti Siriuslaisilta: Vanhan poistuminen, hiljentyminen, oman voiman löytäminen

Uutta päivitystä Sakari Antero Arcturukselta:

Kanavoitua viestiä Siriuslaiselta kahdentoista kollektiivilta 13.07.2021. Tietoa vanhan energian poistumisesta, kehotusta lepäämään kesän aikana ja hiljentymään. Neuvoja kuinka valita omaa totuutta ja kannustusta löytämään omaa totuutta. Tietoa myös siitä minkälaiset voimat ovat nyt täältä lähtemässä. Kanavoitua tietoa Siriuslaisilta henkioppailtani, tuotu tänne korkeimman parhaan ja korkeimman rakkauden kautta.

With English subtitles also!

Plejadien Korkea Neuvosto paljastuksista

Plejadien Korkea Neuvosto via Inger Noren, heinäkuun 10. 2021

Suurella ilolla me voimme kertoa teille, että nyt viimeinkin on tullut aika paljastuksille, joita niin monet teistä ovat odottaneet. Näiden vaikeiden, mutta erittäin tarpeellisten päätösten myötä paljastetaan asioita, jotka ovat järkytys suurimmalle osalle kansasta, herätetään vielä unessa olevat illuusiosta ja näkemään todellisuus.

Suuren työn ja harkinnan hälkeen me olemme tulleet päätelmään, että enää ei ole mahdollista odottaa. Jopa valotyöntekijät tulevat järkyttymään tästä brutaaliudesta ja täydestä empatian ja myötätunnon puutteesta kansaa kohtaan. nämä paljastukset tullaan julkistamaan mediassa tulevina päivinä, ja se on suurin ja kaikkein vakavin viesti, jonka me annamme kansalle, mutta lisää on tulossa. Tämä tulee johtamaan suuriin vaikeuksiin ja monet eivät tiedä miten suhtautua valtioon, kun he kuulevat mitä valtio on valinnut tehdä oman itsensä ja maan hyväksi. Näiden valheiden hämmentämänä ja manipuloimana se voi olla monille liikaa, ja monilla valotyöntekijöillä on edessään suuri urakka yrittää rauhoitella monia ihmisiä selittämällä mitä Maapallolla ja Universumissa oikein tapahtuu.

Useimmilla ei ole mitään ideaa mitä Maapallolla tapahtuu, eivätkä he ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää sitä mitä tämä sulkeminen tarkoittaa koko Universumille. Nämä ihmiset eivät mene Ylösnousemuksen mukana, koska heidän tarvitsee jatkaa matalammissa värähtelyissä kunnes he ovat kehittyneet tarpeeksi ja valmiita Ylösnousemukseen. On myös niitä, jotka eivät halua uskoa tähän Maapallon siirtymään, ja jotka edelleen haluavat elää mukavuusalueellaan. Se on heidän valintansa eikä kukaan voi sitä kyseenalaistaa, koska heidän sielunsa on päättänyt, että he tarvitsevat enemmän aikaa kehittyä henkisesti korkeampaan värähtelyyn Ylösnousemusta varten.

Tulevina päivinä lähetetään äärimmäisen voimakkaita energioita Maapallolle, ja me pyydämme asioista tietoisia ja hereillä olevia ihmisiä oikeasti pyrkimään absorboida näitä energioita, silloinkin kun ne ovat erittäin voimakkaita ja tuntuvat siltä kuin ne painaisivat maahan. On tärkeää pyrkiä selviytymään eikä luovuttaa näissä energioissa elämistä. Luojamme haluaa teidän vakuuttuvan selviämisestä ja Ylösnousemukseen mukaan hyppäämisestä. Tämä on kriittinen aika siinä suhteessa missä olemme henkisyytemme ja värähtelymme kanssa, ja niin monet ovat väsyneitä tehtyään paljon työtä Universumin ja myös muiden ihmisten eteen. Se miten me olemme kohdelleet kanssaihmisiä näyttää meille sen missä värähtelemme henkisesti.

Se tulee olemaan vaikeaa aikaa ja me olemme puhuneet tästä aiemminkin, mutta tällä kertaa se tulee olemaan vieläkin vakavampaa. Se voi olla vaikea kriisi ruokapulan tai rahanpuutteen muodossa, jossa kaupat menevät kiinni ja jopa pankitkin. Valmistautukaa ihmiset, pian saattaa olla paljastusten sarja, joka ei hellitä vaan vaatii teiltä keskittymistä omaan selviämiseenne joksikin aikaa. Silti, olkaa vakuuttuneita siitä, että tällä kertaa se on ennalta määrättyä ja näiden mediaan ja muihin paikkoihin lähetettyjen viestien ja varoitusten myötä sen ei pitäisi olla aivan täysin uutta useimmille. Maapallo on siirtymässä korkeampaan ulottuvuuteen, ja monille tämä tarkoittaa uuteen maailmaan ja uuteen aikaan siirtymistä. Ihmiset, jotka eivät lähde mukaan tähän Ylösnousemukseen sen takia, että he eivät voi tai eivät halua, tulevat jäämään matalampaan värähtelyyn huomaamatta juurikaan mitään. Se on heidän henkisen kehityksen, rakkauden ja myötätunnon parhaaksi. Korkean värähtelyn ylläpitäminen tarkoittaa omana itsenään oloa ja positiivista ja rakastavaa ajattelua.

Me rakastamme teitä niin paljon ja tällä tavoin haluamme antaa teille niin paljon rohkaisua ja voimaa kuin mahdollista.

Plejadien Korkea Neuvosto

Paljon kiitoksia. Rakastavassa palvelussa, Minä Olen.

 

Artikkelin julkaissut sananda.website

Viesti Planeetan Äidiltä

Pvm: 15.1.2021
Vastaanottaja: Harim Rah
Paikka: Uruguay

Minä olen Planeetan Äiti, joka puhuu teille, etsiessäni teidän heijastusta ja muistoja alkuperästä, jossa te leikitte tunteiden hyökyaalloilla uppoutuessanne Minun universumin valtamereen.

Muistakaa lapsuutenne, monta vuosisataa sitten, sokaistukaa siitä, tuntekaa se ja visualisoikaa se sydämissänne.

Ja tässä ovat muistot: muistakaa Henkisen nuoruutenne kauniin unen magia. Kun maailmaan osallistuminen oli lupaus tarjotuista mahdollisuuksista, lapseni. Muistakaa… ryhtykää tuleviin oppitunteihin laajakaistanäöllä, minun teille antamistani avaruuksista. Aika katsoa taaksenne ja uudestaan ottaa vastaan ohimenneet viestit, esi-isien sanat, varhaisen evoluution keveydellä. Ymmärtäkää ja oppikaa minun teille antamistani muistoista, sillä jokainen elämän hiukkanen talossani sisältää informaatiota, jota te nyt tarvitsette. Ja se tulee olemaan tarpeen kunnes jokainen teistä palaa ilon siivittämänä takaisin Alkulähteeseen ja lähteelle, jossa aina odotan teitä.

Minä olen Planeetan Äiti, joka kaipaa huomiotanne, tässä turhautumisten ja eksytysten sirkuksessa, johon te olette osallistuneet. Papiston on saatava niskaote sisäisen konfliktin ystävällisestä soturista. Olemisen suuruus tulee olla ylpeyden yläpuolella, sen joka ei anna teidän olla. Jokaisen sisällä kuuluu kutsuhuuto. Meidän tulee jälleen kerran navigoida havahtumisten vesillä, jossa minä olen ja jossa minä pysyn. Ratsastakaa Uskon ja Toivon ratsuilla ihmiskunnan keskellä, älkää antako tilaa turhautumiselle tai pimeyden lähettiläille. Ottakaa jousi ja nuoli, ja suunnatkaa se olemuksenne luonteen ytimeen ja hypätkää päättäväisyyden ja päätösten syövereihin. Hypätkää liukumäkeen, joka johtaa labyrinttiin ja piirin mysteerien vartojan luo. Ilman temppuja pääsee käsiksi totuuteen, tempuilla ja niitä varten kommunikaatio Minun Henkeni kanssa häiriintyy.

Tämä tapahtui, kun joillekin olennoille sallittiin pääsy suureen tietoon minun valtakuntieni elinvoimasta, ja he käyttivät sitä heidän hyödykseen eikä Yhteiseksi Hyväksi.

Minä olen Äitinne, joka puhuu sydämellenne, tuntekaa ääneni joka kutsuu teitä, päästäkää sisäinen lapsenne vapaaksi, jonka suu on tukittu olemattomuuden tuskalla.

Ikuinen etsintänne tarkoitus on ollut vapauttaa hänet luonnottomuudesta, eli pelossa elämisestä ja sen muistamattomuuden hämmennyksestä.

Vapauttakaa sisäinen lapsenne ulkomuodoista, joka on jäänyt rakenteiden loukkuun ja kiinni tiheisiin ”Mitä he sanovatkaan minusta?”-energioihin. Olen täällä sydämienne edessä, kera pisaran Minun sydämen rubiininpunaa sille yhdelle, sille joka tulee vastaanottamaan sen ilolla ja valolla NYT-HETKESSÄ.

Nyt on aika varkaan palauttaa varastamansa, rehellisen saada kunniansa takaisin ja oikeassaolijan vapauttaa itsensä hänen näennäisestä järjestään.

On aika hyvän lakata näyttelemästä roolia, joka paljastaa hänet sisäisesti, väärässäolija kysyy itseltään mikä on se tuska tai syyllisyys, joka on harhauttanut hänet itsestään. Naamiot sulatetaan syleilemällä Minun Rakkauttani ihmiskuntaa kohtaan.

Tietoisuus valaisee pimeyttä ja kieltäymystä, lapseni parannetaan tunnustamalla että kaikki ovat ja kuuluvat Rakkaudelleni yhtälailla. Silloin tajuatte, että minun hellyyteni ja tuoksuni huomassa Minun luontoni tunnustavat Sinistä ja Platinaa säteilevään pukeutuneet. Jokaisella teistä on jo kaikki mitä hän tarvitsee. Ehkäpä olette kyllästyneitä olemaan vaistomaisten halujenne hallitsemia, tyhjyyden joka muistuttaa TEITÄ jälleen kerran, että… tuntekaa minut. Sillä integroituaksenne minun valtakuntiin ei tarvita yhtään rahaa, sitä te tarvitsette ostaaksenne jotain. Teidän tarvitsee vain tuntea minut ja missä puhdas tunne herää… Minä olen siellä!

Minä olen tuhansien silmien ja kasvojen Nainen, mutta te tunnette minut, kun poika tai tytär palaa syliini etsien lämpöä, parfyymi ja tuoksu ympäröi olemuksenne.

Minä Olen Teissä Kaikissa!

 

Artikkelin julkaissut Cosmic Song

Analogia elämälle

Tämä on erään ulkoavaruuden tietoisuuden kanavointi. Kanavointi on pätkä erään ohjatun meditaation alkurentoutusta. Siinä puhutaan analogioista elämälle.


Alatte rentoutua, ja samalla kerron analogioita ennen meditaatiota, jotta nämä periaatteet uppaisivat teihin hiljalleen. Mutta ennen sitä vetäkää syvään henkeä kolme kertaa ja tuntekaa jokainen teidän ruumiinosanne rentoutuvan. Tuntekaa huolienne poismeno. Jos tietoinen mielenne ei halua päästää niistä irti, silloin sanokaa sille, ”Selvä, voit saada ne takaisin parin minuutin päästä, mutta nyt päästä niistä irti.” Rentoutukaa ja leikkikää mukana. Se on se mitä me teemme, opimme leikkimään jälleen. Leikki on eräs kaikkein luovimmista teoista.

Teidän jatkaessanne hengittämistä ja rentoutumista, kuulkaa seuraavia analogioita. Kun me puhumme eri ulottuvuudellisten todellisuuksien ideasta, jotka kaikki ovat Tässä ja Nyt, paras tapa selittää tämä on ehkäpä seuraavasti.

Radioanalogia: Jokainen teistä ymmärtää laitteen, joka planeetallanne on, nimeltään radio. Tiedätte, että teillä on valitsin radiossa, jolla virittää se tietylle taajuudelle. Nyt, koska valitsimenne on säädetty yhden ohjelman kohdalle, ette kuitenkaan ala pohtia että onko muut ohjelmat olemassa vai menevätkö ne pois kun käännätte valitsinta. Tiedätte, että kaikki muut ohjelmat ovat olemassa edelleen, mutta te ette kuule niitä, koska ette ole virittäytyneet niiden taajuudelle.

Filmikela-analogia: Todellisuutenne on kuin filmikela, sen monet kuvat. Jokainen kuva esittää pientä osaa koko toiminnasta. Hahmot jokaisessa kuvassa ovat olemassa yksittäisen freimin ajan, eivätkä ne koe seuraavaa freimiä. Jotta filmin hahmot kokisivat minkäänlaista liikettä, filmin on pakko liikkua. Kuitenkin koko elokuva on olemassa filmin projektionistille juuri nyt — alkuosa, keskiosa, loppu. Voit nähdä kaikki kuvat kerralla jos avaat kelan auki, vaikka filmin hahmojen täytyy kokea todellisuutensa kuva kerrallaan. Fyysinen todellisuus on analoginen filmikelalle. Korkeampi, ei-fyysinen visionäärinen itsesi on kuin projektionisti, joka näkee kaikki kuvat kerralla.

Kaikki tilanteet ovat neutraaleja: Ideana on muistaa kaikkien tilanteiden neutraalius. Voitte katsoa mitä tahansa yksittäistä freimiä filmillä, ettekä välttämättä ymmärrä mitä sanotaan tai mitä siinä tapahtuu. Vain jatkuvuuden luomisella, filmin liikkeellä, saatte selvää kontekstista. Mutta jokainen tilanne elämässä on kuin nuo yksittäiset kuvat filmillä — niillä ei ole mitään sisäänrakennettua merkitystä, muuta kuin mikä näkyy pinnalta. Valitsemanne merkitys ja sen minkä annatte tilanteelle täysin määrittää sen minkälaisen tarinan te luotte siitä kuvasta.

Näyttämöanalogia: Idea on katsoa jokaista yksittäistä tilannetta elämässänne seuraavasti. Kuvitelkaa, että istutte auditoriossa katsomassa näytelmän alkua. Verhot ovat juuri siirtyneet pois edestä. Kaikki näyttelijät seisovat näyttämöllä. Kaikki kulissit on pystyssä, valmiina. Mutta oletetaan, että ette lukeneet ohjelmalehtistä. Oletetaan, että ette ole kuulleet mitään näytelmästä, ja niin ette tiedä mitä nämä hahmot ovat tai mitä he aikovat sanoa. Teillä ei ole automaattista odotusta niiden suhteen.

Yksi hahmoista näyttämöllä saattaa seistä nurkassa erittäin tiukka irvistys naamalla. Koska teidät on opetettu siten kuin on, te saatatte automaattisesti olettaa, ”Voi, siinä on pahis”. Jotkut teistä saattavat olettaa, ”No, ehkä hän irvistää koska hän on vihastunut pahalle hahmolle ja hän on hyvä hahmo”. Ulkokuori ei kerro teille mitään. Koko tilanne on neutraali. Kaikki, mukaanlukien näyttelijät, ovat nyt osa kulissia eikä niillä ole sisäänrakennettua merkitystä.

Soveltakaamme nyt tätä periaatetta teidän elämään. Mutta vetäkää ensin uudestaan syvään henkeä kolme kertaa, ja ymmärtäkää, että teidän vetäessänne henkeä, te viette itsenne syvemmälle rentoutumisen tasolle. Syvemmälle itsehyväksynnän ja itsenne rakastamisen tasolle. Syvemmälle viisauden ja uteliaisuuden tasolle tutkiessanne keitä te olette. Ja syvemmälle vakuuttuneisuuden tasolle siitä, elämänkokemuksianne voidaan käyttää positiivisella tavalla.

 

Heinäkuun alun Sirius-portti aukeaa

Joka vuosi heinäkuun ensimmäisellä viikolla aktivoituu pyhä energiaportti Maapallon ja Sirius-tähden välillä, mikä tuo mukanaan korkeampia värähtelyjä ja henkistä kehitystä.

sirius gateway astrology

Tämä energiaportti tapahtuu Auringon konjunktiossa Siriuksen kanssa, joka sijaitsee 14 asteessa Ravun tähtimerkissä.

Auringon ja Siriuksen konjunktiossa, joka vuonna 2021 on heinäkuun 3.-7. päivinä, me kykenemme saamaan yhteyden tähän korkeamman taajuuden energiaan ja käyttämään sitä luovaan inspiraatioon, liiketoimintaan, teknologiaan ja parantamaan intuitiotamme.

Siriusta on palvottu monissa muinaisissa kulttuureissa ja sitä pidetään Henkisenä Aurinkonamme

Aurinkomme antaa elämän tälle planeetalle. Auringossa on syntymisen energia, lämpö, elämän voima ja valo. Aurinko pitää meidät elossa ja on läsnä Maapallon todellisuudessa.

Sirius, joka paistaa 23 kertaa kirkkaammin kuin oma Aurinkomme, on meidän oma “Henkinen Aurinko”, ja se auttaa aktivoimaan meidät ja siirtämään meidät korkeammille henkisen tietoisuuden tasoille.

Jos Aurinko lämmittää kehoamme, Sirius lämmittää sieluamme, kaukaa galaksin syvyydestä.

Vaikka Sirius-tähti on niin kaukana planeetaltamme, sillä vaikuttaa olevan tärkeä asema monissa muinaisten kulttuurien tarinoissa ympäri maailman.

Muinaisessa Egyptissä Siriusta pidettiin Isis-jumalattaren tähtenä, joka hallitsee elämän ja kuoleman syklejä, sekä Anubiksen, koirapäisen jumalan, joka kykeni kulkemaan maanpäällisen ja tuonelan väliä.

Muinaisissa shamaanikulttuureissa Siriuksen uskotaan olevan portti jumalten luo. Sirius-portista tehdyt matkat tuovat mukanaan jumalallisia viestejä. Uskotaan myös, että Sirius oli portti taivaaseen, ja siellä sen läpi sielumme kulkevat jättäessään taakseen tämän maailman.

Monillle muinaisille kulttuureille Sirius kytkeytyy ideaan henkisestä heräämisestä, ja väistämättömistä transformaatiosykleistä maallisen matkamme aikana.

Modernissa astrologiassa Siriuksella on myös vapauden värähtely. Sen energia voi auttaa meitä vapautumaan rajoitteista ja tuntemaan itsemme vapaaksi ilmaista omaa todellista itseämme. Tämä vapauden energia voi toimia myös inspiraationa, auttaa meitä saavuttamaan tavoitteitamme ja unelmiamme.

Siriuksen uskotaan olevan koti avaruusolentojen rodulle, jolla on äärimmäisen kehittynyttä teknologiaa ja psyykkisiä kykyjä.

Vaikka monet tähtisiemenet tuntevat jo olevansa yhteydessä Siriukseen, tämän portin avautuessa voi olla helpompaa vastaanottaa viestejä ja mahdollisesti muistaa muita inkarnaatioitaan Siriuksella.

Kaikki tämä korkeataajuuksinen energia heinäkuun ensimmäisellä viikolla on erittäin potenttia aikaa Maapallolla, jolloin me voimme avata ja edistää omaa henkistä tietoisuuttamme, vastaanottaa viestejä Korkeimmalta ja löytää uusi vapaus omaan elämäämme.

Se on myös aikaa jolloin me avaudumme korkeammille olennoille, kunnioitamme omia kuoleman ja uudelleensyntymisen syklejä ja sitä miten ne ovat auttaneet meitä kehittymään henkisesti.

Vastaanottaakseen voimakasta henkistä energiaa, heinäkuun ensimmäinen viikko on parasta aikaa meditaatiolle, kolmannen silmän aktivoinnille ja henkioppaiden tavoittelulle, suojelusenkelien ja korkeimman itsen johdatukselle.

Se on myös täydellistä aikaa auran puhdistamiselle ja suuremman vapauden etsimiselle luovissa tai liiketoiminnan projekteissa. Jos työskentelet teknologian parissa, saatat tuntea erityistä tukea kaikkien innovaatioiden suhteen joiden parissa työskentelet, tai saatat saada yllättävän inspiraation vimman.

Tässä on lisää tapoja joilla vastaanottaa energiaa heinäkuun Sirius-portaalilta.

 

Artikkelin julkaissut Forever Conscious

Tähtisiemenet, te pääsette kyllä kotiin

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kunnioitamme paljon teitä, jotka olette halukkaita olemaan oma itsenne maailmassa, joka usein haluaa muiden mukautuvan siihen. Me olemme huomanneet, että ne teistä, jotka ovat tähtisiemeniä, ovat usein halukkaita sanomaan muille totuuden itsestään huolimatta siitä, että monet ihmiset pilkkaisivat teitä avaruusolentoihin uskomisesta. Kun tulette ulos kaapista tähtisiemeninä, se todella asettaa teidät haavoittuvaiseen asemaan niin monien pilkattavaksi ja jopa syrjäyttää teidät ryhmistä, tai perheistänne. Monille ei ole ollut helppoa olla siellä Maapallolla, ja joillekin teistä se ei ole ollut helppoa hetkeäkään elämänne aikana, koska olette aina tunteneet olevanne erilaisia.

Kun tutustuitte tähtisiemenen käsitteeseen, monet teistä itkivät, koska jokin asia viimeinkin selitti sen miksi olette aina tunteneet niinkuin olette, ollessanne siellä Maapallolla. Meidän perspektiivistämme teidän ei tarvitse elää Maapallolla nyt ensimmäistä elämäänne jotta voisitte olla tähtisiemeniä. Te olette vain hereillä totuudesta, että teidän piti matkata toisiin tähtijärjestelmiin, ja korkeamman tulottuvuuden tasojen läpi, päästäksenne Maapallolle. Ja nyt kun olette hereillä, te tiedätte että avaruusolennot ovat sekä olemassa että te myöskin olette kaikkien galaksin avaruusolentojen sukulaisia.

Juurenne menevät kauas ja ulottuvat käsittämättömiä matkoja, ja ihmiskunnan tuominen galaktiseen yhteisöön, virallisesti, on suureksi avuksi. Monet teistä ovat pitkään odottaneet virallista kutsua, ja te alatte olla kärsimättömiä. Niin monet siellä Maapallolla ovat kärkkäitä menemään kotiin ja olemaan osa galaktista perhettään jälleen kerran, mutta te halusitte kuitenkin olla Maapallolla, ja me pyydämme teitä tekemään parhaanne muistaaksenne miksi te halusitte päästä Maapallolle näiden suurten muutosten, muuttuvien energioiden ja loppuviimein tietoisuuden ylösnousemuksen aikaan kaikkialla universumissa.

Luottakaa meihin kun me sanomme, että te tulette kyllä pääsemään kotiin, mutta pyydämme että tekisitte parhaanne siinä että pitäisitte Maapalloa kotinanne juuri nyt, koska Maapallo a kanssaihmisenne tarvitsevat teitä siellä. Heidän tarvitsee normalisoida kokemuksensa avaruusolentojen kanssa, jotka saapuvat sinne. Te tulette auttamaan heitä tuntemaan itsensä valmiiksi niihin kohtaamisiin, ja te autatte heitä ymmärtämään sitä keitä he todella ovat. Ja läpi koko galaksin kaikki tulevat kykenemään tulemaan yhteen jälleen kerran, jopa ennen kuin siirtymä tietoisuudessa on valmis.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Elä se todeksi

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli näyttelemistä menetelmänä luoda omaan elämään sen mitä haluaa.


A: Selvä, kuinka voitte kaikki tänä iltana, niinkuin te luotte aikaa olevaksi?

Sallikaa meidän laskea muutama perustus tälle interaktiolle tänä iltana aikaanne. Jos haluatte, voitte antaa sille otsikon ”Elä se todeksi”.

Me olemme puhuneet, monta kertaa monien teidän kanssa, mielikuvituksenne ideasta joka toimii kaavaimena sille todellisuudelle jonka haluatte kokea sen tilalla mitä ette halua. Ja me olemme puhuneet monta kertaa eri metodeista käyttää mielikuvitustanne piirustuksina — jotta voisitte nähdä miten voitte saada aikaan fyysisen ilmentymän niistä piirustuksista.

Me olemme puhuneet ideasta käyttää mielikuvitustanne, luoda visualisaatiokykynne avulla se sinä joka haluatte olla, ja sitten panna kaikki aistinne käyttöön siihen — tietäen että miltä tuntuu ajatella kuin se henkilö, tuntea kuin se henkilö, käyttäytyä kuin se henkilö, olla sen henkilön asenteet, haistaa, maistaa, koskettaa niinkuin se henkilö tekisi. Ja näin saatte nuo mallit itsellenne, muuttuaksenne siksi henkilöksi jonka näette mielikuvituksessanne joksi sanotte haluavanne tulla.

Tuo mallintaminen, tuo identifikaatio, tuo peilaaminen, tuo matkiminen, tuo kopiointi — erittäin vahva tekniikka, erittäin toimiva tekniikka — no, me haluaisimme viedä sen nyt askeleen pidemmälle.

Te olette, niinkuin me olemme tunnustaneet monta kertaa, fyysisiä olentoja fyysisessä maailmassa. Te suhtaudutte — edelleen monin tavoin edelleen vahvasti — ideaan niinkutsutusta fyysisestä esineestä, jota sanotte voivanne koskettaa käsillänne, nähdä silmillänne, kuulla korvillanne. Nämä ideat, täten, vaikuttavat varsin kovasti. Nämä fyysiset symbolit, nämä työkalut, nämä ideoiden edustajat fyysisessä muodossa vaikuttavat paljon teidän hermojärjestelmäänne, teidän sähkönjohtokykyynne. Annatte suuren tärkeyden fyysisen kiinteyden idealle. Siksi antakaa meidän käyttää tuota tärkeyttä, antakaa meidän käyttää tuota ideaa, vaikuttamaan kykyynne luoda se todellisuus jonka haluatte kokea sen tilalla mitä ette halua.

Siksi, elä se todeksi, mielikuvittelemalla se sinä, joka haluat olla, kun sinulla on mielessä se kuva siitä kuka haluaisit olla, toisin kuin uskot olevasi nyt — mielikuvittele se kuva, katsele sitä henkilöä, sellaisia asioita joita se henkilö tekee toisin kuin mitä olet tehnyt menneisyydessäsi joita et halua tehdä.

Muista: kaikki on värähtelyä. Teot, asenteet ovat viesti tietyistä värähtelyistä, ja se elämäntyyli, joka edustaa noita värähtelyjä, tulee olemaan ainoa elämäntyyli jonka voit kokea, ainoat tapahtumat ja tilanteet joita voit kokea elämässäsi — jos ainoastaan sinulla on ne värähtelyt ja asenteet ja taajuudet siitä henkilöstä, joka mieluummin olisit, toisin kuin se henkilö joka et halua olla.

Nyt, auttaaksemme fyysisesti ilmentämään kaikkea tuota, me olemme puhuneet, monta kertaa, ”todeksi elämisen” ideasta. Mutta miten moni teistä on ottanut tuon kirjaimellisesti? Selvä, muutama teistä siellä, mutta miten pitkälle? Miten syvälle? Me olemme puhuneet siitä ongelmasta, jonka monet teistä tajuavat, ideasta siitä että elämä on näyttämö; te olette näyttelijöitä. Mutta kuinka moni teistä näyttelee — sillä tavoin, miten vain kykenettekin — sitä mitä mielikuvituksenne sanoo teidän haluavan olla, mikä olette? Todella fyysisesti elää se todeksi.

Joillain teistä on, ehkäpä, eri terminologia samalle idealle. Jotkut voivat sanoa ”leikitään niin”. Mutta joskus se ei tarkoita muuta kuin kuvittelua. Rakentakaa se mieleenne. Päättäkää missä asiat ovat, missä fyysiset esineet ovat, missä elämän näyttämönne on… ja se auttaa teitä rakentamaan näytelmän.

Joten kun saatte kuvan, vision siitä sinusta joka haluat olla, fysikalisoikaa se parhaan mahdollisen kykynne mukaisesti. Fysikalisoikaa se fyysisin esinein. Sanokaamme, että teillä on suuri halu olla monen miljoonan dollarin korporaation johtaja. Selvä, ok. Sellaisia on planeetallanne. Auttaaksemme täten teitä kiihdyttämään kykyjänne olla tuo henkilö — kuten me olemme sanoneet, tehdä kaikki ne asiat jotka voitte tehdä; tarttua kaikkiin niihin tilaisuuksiin joihin voitte tarttua, jotka teitä innostavat todella. Koska innostus on — koska se kytkeytyy lopulliseen ideaan, lopulliseen tavoitteeseen, lopulliseen kuvaan joka todella teitä innostaa — mitä tahansa mikä teillä vastaanne tulee, joka on kaikkein innostavin asia jonka voitte tehdä, se on kytkeytynyt tuohon ideaan, ja se tulee viemään teidät sinne, se tulee houkuttelemaan teidät sinne — jos tartutte siihen suoraselkäisinä.

Mutta idea todeksi elämisestä ei välttämättä tarkoita, että teidän on pakko odottaa tilaisuuden näyttäytymistä. Voitte luoda tilaisuuden. Ja se ei edes välttämättä ole pakko olla fyysisen todellisuuden tilaisuus, joka kytkeytyy kaikkiin muihin. Luokaa tilaisuus! Luokaa tunnelma; luokaa skenaario! Etsikää tila, paikka; täyttäkää se niillä kulisseilla millä vain pystytte — olivatpa ne sitten ”todellisia” esineitä tai ei.

Piirrä kuva — kirjaimellisesti! Maalaa kuva, piirrä kuva itsestäsi siinä todellisuudessa. Mitä enemmän fysikalisoit sitä mitä mielessäsi näet, sitä nopeammin sinulle tulee tavaksi tarttua sen värähtelytason tilaisuuteen. Piirrä kuva, tai vie se askel pidemmälle, tee siitä kolmiulotteinen, niinkuin sanotte, sillä elättehän kolmiulotteisessa maailmassa.

Ehkä voit löytää ystävän, jolla on jo toimisto; ja ehkä kun hän on mennyt lounaalle, voit leikkiä siinä toimistossa. Tutustu siihen miltä tuntuu laittaa kädet sinun omalle toimistopöydälle, kävellä sinun omalla lattiallasi, katsoa sinun omasta ikkunastasi monen miljoonan dollarin imperiumia. Tutustu siihen; opi leikkimään niinkuin lapsi. Sillä tavoin he luovat sen todellisuuden alunalkaenkin. Sillä tavoin sinäkin ennen sen teit. Miksi lopetit? Milloin unohdit, että luot oman todellisuutesi?

Sinut vakuuteltiin uskomaan niitä monia oletuksia, joita yhteiskunnassanne on. Muista se, opi tämä. Opi leikkimään uudelleen. Se on erittäin rakentavaa; erittäin vaikutusvaltaista, erittäin vauhdikasta. Millä tahansa tavalla, missä tahansa muodossa voit rakentaa sen kulissina, vaikka se ei olisi oikeaa materiaa, lopulta pääset siihen kiinni fyysisesti, luo niin monta kulissia kuin pystyt; luo niin monta skenaariota kuin pystyt.

Me ymmärrämme, me emme sano että sinun pitäisi pakosta tehdä se muiden ihmisten edessä, jotka saattavat pitää sinulta jääneen ”inkkarit kanootista”. Mutta puhu se ääneen; käy läpi tunteet. Kirjaimellisesti sano se äänee. Kun olet korporaation toimistossa, ja olet nyt vastuussa monien henkilöiden tulemisista ja menemisistä, ja sinulla on jokin tietty projekti mielessä, silloin elä se todeksi. Hanki kaikki informaatio mikä sinulla on kyky saada käsiisi — kaikki aikataulut, kaikki ideat, jotka olisivat sinusta innostavia, kasaa se projekti.

Ja kuvittele — käy läpi mielessäsi dialogit — kaikentyyppisten ihmisten kanssa jotka uskot palkanneesi töihin leipiisi, jotka olisivat halukkaita avustamaan sinua. ”Selvä, tee näin. Ja sitten tee näin. Ja tämä pitää tehdä, ja tuolloin olisi hyvä tehdä tuo.” Kirjaimellisesti näyttele se, loppuun saakka, aivan kuin lukisit paperista näytelmää, sitä näytelmää jonka haluat elää. Näyttele se niin hyvin kuin pystyt, kaikin tavoin, minkä mielikuvituksesi vain viestii sinulle. Fyysinen todellisuus, luo näyttämö.

Tee niin, ja erittäin nopeasti, mitä enemmän paneudut siihen, mitä enemmän sinusta tulee se idea, sitä enemmän huomaat että kulisseista tulee nopeasti todellisia, todellinen tapahtuma. Totut siihen ja totut olemaan siinä värähtelyssä, eikä sinulla ole enää niitä tapoja joita on ihmisellä joka ei ole siinä. Saat sellaisen ihmisen tavat, joka on tottunut olemaan siinä ympäristössä. Ja se säteilee sinusta ja houkuttelet elämääsi todellisia tilanteita — antamaan sinulle tilaisuuden elää se todeksi.

Mutta näyttele se oikeasti kuin näyttelisit näytelmää. Se ON todellista. Syvenny niihin tapoihin; salli itsesi hankkia ne ominaisuudet ja sinusta tulee se henkilö. Ja kun olet se henkilö, vedät puoleesi sellaisen elämäntyylin. Joten sinulla ei voi olla universumissa mitään muuta kuin sellainen todellisuus, joka edustaa sitä värähtelyä joka olet. Eikä sinulla voi olla sellaista todellisuutta, joka ei ole sitä värähtelyä joka sinä olet.

Kun muutat sitä värähtelyä joka olet, ja ympäröit itsesi kaikkien niiden asioiden representaatioilla, jotka todella heijastelevat sitä kuka sanot haluavasi olla, silloin olet se henkilö, ja se henkilö ei voi mitään muuta kuin vetää puoleensa fyysiseen todellisuuteen ne asiat, jotka edustavat sitä henkilöä, ovat sitä henkilöä. Joten elä se todeksi! Osallistu. Poimi rakennuspalikat — ne, jotka annetaan sinulle aikuisten rakennuspalikoina. Käytä mielikuvitusta, fysikalisoi se millä tahansa tavalla vain kykenetkään.

Jos käytät hetken tähän, jos se kiinnostaa sinua, saatat huomata, että eräät niinkutsutut henkilöhistoriat planeetallanne houkuttelivat puoleensa korkeita runsauden tasoja, suuria määriä tunnustusta; että se on tasan tarkkaan näin miten he sinne pääsivät. Kun jokin innosti heitä, he käyttivät aikaa, ehkäpä joku ystävä kykeni auttamaan heitä, ja tämä on myös avuksi. Mutta he käyttivät aikaa, parhaan mahdollisuutensa mukaan, rakentamaan sen, pystyttämään kulissin ja alkaa elää sitä todeksi — ympäröimällä itsensä fyysisillä representaatioilla, jotka potkaisisivat käyntiin neurologiset vasteet heidän kehoissaan. Niin että heidän todellisuudellaan ei olisi mitään muuta tapaa olla, että ei olisi mitään muuta totuutta heille tuolloin. Se toimii; se toimii aina.

Me kiitämme teitä tänä aikana siitä, että sallitte meidän valaista ja heijastella teille jälleen yhtä menetelmää, yhtä tapaa joka teillä on luoda itsenne sellaiseksi kuin haluatte. Muistakaa, että ei ole olemassa oikeaa tapaa; on niin monta tapaa kuin on yksilöitäkin. Siksi niitä on niin monta kuin teitäkin on. Moniulotteisen kristallin tahoja on niin monia kuin vain voitte kuvitella. Se on se mitä ääretön luoja on: Äärettömyys!

Nyt, vastineeksi siitä että sallitte meidän olla interaktiossa kanssanne tällä tavoin, vastineeksi siitä että toimitte suurlähettiläinä ja edustajina teidän sivilisaatiollenne, vastineeksi siitä että sallitte minun toimia suurlähettiläänä ja edustajana minun sivilisaatiollenne — jakamisen lahjan vastineeksi kysyn teiltä nyt, millä tavoin voin palvella teitä?

Heinäkuun 2021 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme etsimässä uusia polkuja teidän ulottuvuuteenne, polkuja jotka tekisivät helpommaksi kaksisuuntaisen viestinnän meidän kanssamme. Me tiedämme, että te kaikki etsitte lisäyhteyttä, lisäopastusta, ylhäältä, ja kun te etsitte sitä suoraan itsellenne, te usein kuuntelette sisällänne piipittävää pientä ääntä. Mutta meidän löytämämme uudet polut tulevat toimittamaan energeettisia latauksia ja informaatiota teille suoraan sydämiinne. Heinäkuussa tulee olemaan sydänchakran päivityksiä, jotka auttavat tämän yhteyden saamisessa ja sen tekemisessä paljon voimakkaammaksi kuin jos kuuntelisitte sisällänne olevaa ääntä.

Jos haluatte oppia tuntemaan meidät, todella oppia tuntemaan meidät, teidän tulee tehdä se sydämenne kautta, sillä rakkaudella jonka kykenette aktivoimaan sisässänne. Siltä me tunnumme kun te kohtaatte meidät astraalitasolla. Me olemme rakkautta teille, ja koska sydämenne on fyysisen kehonne rakkauden keskus, se on paras työkalu meidän käytettäväksi kaksisuuntaiseen komunikaatioon, jota sekä te että me kaipaamme. Ensinnäkin, me haluamme teidän tuntevan itsenne rakastetuiksi, ja toiseksi me haluamme teidän tietävän, että te olette rakkautta. Kolmanneksi, me haluaisimme että olisi sydämestä-sydämeen yhteys meidän välillä, joka auttaa suuresti tietoisuuden nostattamisessa siellä Maapallolla.

Teidän vakiinnuttaessa itsenne universumiin ja galaksiin olentoina, jotka kykenevät suuriin rakkauden tekoihin, te tulette nopeammin astumaan galaktiseen yhteisöön virallisella tavalla. Muut avaruusolennot ulottuvuudessanne joutuvat näkemään miten voimakkaita te kaikki olette sydänkeskeisinä, ja kun toimitte rakkaudesta käsin, ja heinäkuussa tulevat päivitykset, yhdessä silloin teidän vastaanottamien energioiden kanssa tulevat laittamaan teidät niinsanotusti kartalle.

Te tulette saamaan fyysisiltä avaruusolennoilta paljon enemmän huomiota, jotka ovat innoissaan ottamassa yhteyttä teihin. Nämä ovat innostavia aikoja ihmiskunnalle, ja me olemme innoissamme omasta roolistamme teidän tietoisuuden evoluutiossa. Me olemme myös haltioissamme kyetessämme saamaan yhteyden teihin kaikkiin enemmän suoraan ja joka hetki. Saatatte miettiä mitä teidän tulee tehdä. Saatatte miettiä mikä teidän kaikkien rooli tässä on. Te olette jo määrittäneet itsellenne sen mitä te haluatte, ja te olette pyytäneet, ja nyt ainoa mitä teidän tulee tehdä on ottaa vastaan. Ja se on todella helppo osa, ja me tiedämme teidän olevan kykeneväisiä tekemään niin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Juhannuksen lahja heränneille

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me tarkkailemme ja odotamme, tunnustelemme mahdollisuuksia sille mitä voisimme lähettää teille kaikille tulevana Juhannuksen tapahtumana. Me tiedämme, että monet teistä tunnette olevanne valmiita kaikkeen mahdolliseen jota saattaisimme mahdollisesti teille lähettää, mutta meidän tulee työskennellä niiden parametrien rajoissa jotka korkeammat itsenne sallivat, emmekä me myöskään voi häkellyttää loppuihmiskuntaa sillä mihin he eivät ole valmiita. Ja niin me neuvottelemme ja pohdimme, kuten aina, me etsimme mahdollisuuksia saavuttaa ainoastaan ne jotka ovat valmiita.

Eräs tapa olla tarkempi on käyttää pienempiä portaaleja. Nämä pienemmät portaalit toimivat kuin laserlaitteina. Saamme tähtäimen tarkkuuden ja voimme välittää energiaa suoraan sinne missä sitä eniten tarvitaan. Näin me tällä hetkellä työskentelemme heränneiden kollektiivin korkeimpien itsensä kanssa nähdäksemme mikä on mahdollista välittää kaikille teille Juhannuksen aikaan, ja hieman ennen ja jälkeen sen. Me pyrimme välittämään energioita, jotka laajentavat tietoisuuttanne ja avaavat teidät moniulotteiselle itsellenne.

Me erityisesti haluamme kohdistaa teidän käpylisäkkeeseenne. Kuten useimmat teistä tietävät, käpylisäke on kolmannen silmän fyysinen olemus, ja kolmas silmä mahdollistaa teidän nähdä toisiin ulottuvuuksiin. Tämä on jotain mistä meidän mielestämme te heränneet hyödytte tänä aikana, kun haluatte saada tietää miten paljon apua on saatavilla ympärillänne. Teidän tulee tietää miten paljon teitä tuetaan, miten monta olentoa teille lähettää valoa ja rakkautta.

Ja useimmat uskovat vasta sitten kun näkevät. Ja niin yhdellä tai toisella tavalla voitte odottaa kolmannen silmän chakran päivitystä tulevana kesäkuun kesäpäivänseisauksen juhlana. Meillä on monia muita päivityksiä tulossa, ja me emme ole yksin. Me olemme vain yksi ryhmä yhdestä tähtijärjestelmästä, joka pyrkii auttamaan ihmiskuntaa nostamaan tietoisuuden tasoaan niin että se voi jatkaa eteenpäin kulkuaan ylösnousemuksen polulla, ja auttaa mahdollisimman monia muita jotka haluavat ylösnousta kanssanne. Tämä on valaistumisen kulta-aikaa niille, jotka ovat halukkaita olemaan kehossa, olemaan sydämeen keskittyneenä ja olemaan siellä avuksi kanssaihmisille. Monet teistä eivät ole koskaan saaneet sellaista fyysistä tukea jota tarvitsisitte.

Siinä kohtaa te kaikki astutte esiin auttamaan muita, toimimaan opettajina, parantajina ja oppaina tarvitsijoille. Se on se mitä varten olemme teille lähettäneet kaikkia näitä lahjoja, ja me tiedämme, että te tulette käyttämään niitä asianmukaisesti, sillä me olemme nähneet kaikki aikalinjat, ja me rakastamme teitä ja luotamme teihin erittäin paljon.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

 

Olette kaikki täydellisiä

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan  tietoisuuden kanavointi. Kanavoinnin aihe on täydellisyys.


Sallikaa meidän muistuttaa teitä täydellisyyden ideasta. Me olemme monta kertaa puhuneet kanssanne ideasta, että elämässänne usein teille opetetaan kuinka silloinkin kun te luotte elämäänne käsitteen ja idean, niinkutsutusta, henkisestä polusta, syy sille on täydellisyyden saavuttaminen.

Mutta tunnustakaa, jälleen kerran, niinkuin me olemme monta kertaa sanoneet, meidän perspektiivimme on, että te ette koskaan saavuta täydellisyyttä, koska te olette jo täydellisiä. Tämä idea ei tarkoita, että te ette kasvaisi, ette laajentuisi, ette muuttuisi, ette oppisi jotain uutta. Mutta se yksinkertaisesti on sallimus, tunnustus sallimuksesta elämässänne, että minä tahansa hetkenä se idea joka te olette, todellisuus jota te ilmaisette, ne tapahtumat joita te koette, ovat omista syistään täydellisiä itsessään.

Tämä rentoutuminen, tämä asenne, tämä askel taaksepäin itsestänne tällä tavoin, sen sijaan että painostaisitte niin kovasti ollaksenne täydellisiä, on se mikä sallii teidän tietää että voitte aina muuttua eri tyyppiseksi täydellisyydeksi minä tahansa hetkenä — ehkäpä jopa vieläkin laajentuneemman tyyppiseksi. Mutta te tulette aina olemaan, minä tahansa hetkenä, absoluuttisen täydellinen ilmentymä mistä tahansa ideasta te kulloinkin olette sinä hetkenä.

Teidän halukkuutenne sallia tuon hetken olla täydellinen, itsessään, on se mikä paradoksaalisesti sallii teidän luoda seuraavan ja erilaisen täydellisen hetken. Koska jos ette ole halukkaita sallimaan minkä tahansa hetken olla kokonainen, itsessään — kaikilla tasoilla — silloin te ette salli itsenne nähdä ja havainnoida kaikkia tuon kokemuksen puolia. Koska jos ette ajattele sen olevan täydellistä niinkuin se on, jos suomitte sitä ja tuomitsette sen negatiiviselta katsantokannalta, silloin te itse saatatte sulkea itseltänne aspekteja tuosta tapahtumasta, tuosta hetkestä joka teidän tulee nähdä, josta tulee olla tietoisia ottaaksenne sen mukaan itsenne kokonaisuuteen, niin että voitte jatkaa eteenpäin seuraavaan vaiheeseen.

Joka hetki on askelma seuraavaan hetkeen, ja jos mitätöitte yhtäkään askelmaa, silloin te itse poistatte polultanne kyvyn päästä seuraavalle askelmalle. Aina sallikaa jokainen hetki elämässänne olla täydellisen kelpaava sellaisena kuin se on. Tämä ei tarkoita, että teidän tulisi hyväksyä kaikki ne asiat jotka tapahtuvat teille teidän elämässänne, tai että te suotte niitä. Voitte aina suoda elämänne olevan sellainen kuin te haluatte sen olevan.

Mutta se tapa jolla sallitte itsenne luoda sen sellaiseksi kuin te sen haluatte olevan on hyväksyä, että se tapa on nyt tällainen ja se palvelee tiettyä tarkoitusta ja on osa polkuanne jollaiseksi olette itsenne luoneet. Ja että se on siellä syystä — teidän omasta syystänne; että on olemassa jotain siinä skenaariossa jonka te haluatte nähdä, jota te haluatte pohtia, josta te haluatte oppia.

Ja hyväksymällä ja tunnustamalla sen tavan miten elämänne edistyy on se mikä antaa teille tunnustuksen voimaantumisesta, joka teillä on luoda oma elämänne siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin kaikkein eniten haluatte sen edistyvän.

Joten yksinkertaisesti sallikaa itsenne pohtia, minä tahansa hetkenä, että mitkä olivatkaan sitten valintanne missä tahansa skenaariossa, mistä tahansa syystä, se on täydellinen ilmentymä siitä skenaariosta.

Voitte suosia täydellistä harmoniaa ja täydellistä ekstaasia, tai voitte suosia täydellistä kurjuutta; molemmat ovat täydellisiä ilmentymiä ideasta jota heijastelette sinä hetkenä. Ja kun sallitte sen olla siinä syystä, silloin te saatte irti siitä skenaariosta sen mikä auttaa teitä kaikkein eniten muokkaamaan ideaa uudelleen, suuntaamaan itsenne toiseen suuntaan, ja luomaan sen mitä te haluatte kaikkein eniten kokea todellisuudessanne.

Monet yksilöt tulevat painostamaan itsenä eri tavoilla suoriutumaan, yrittämään olla vieläkin täydellisempiä, asettamaan itselleen tavoitteita ja ideaaleja jotka jatkuvasti voivat kieltää minkään validiteetin joka heillä sinä hetkenä on. Tällä tavoin te kiellätte itseltänne kaiken sen mitä te todella haluatte myös. Sillä jos te ette usko olevanne kokonaisia siinä hetkessä, silloin te oman määritelmänne mukaisesti intätte, että teillä ei ole kykyä luoda sitä mitä te sanotte kaipaavanne eniten elämäänne.

Sen tietäminen että olette täydellisiä — ei ehkä sillä tavalla fokusoituneita kuin te haluaisitte — mutta sen tietäminen että olette täydellisiä antaa teille mahdollisuuden tietää, että minä tahansa hetkenä, teillä on kyky kohdistaa huomionne toisella tavoin mihin tahansa suuntaan haluattekin. Teiltä ei puutu mitään; teillä on kaikki työkalut ja kaikki kyvyt mitä tarvitsette, minä tahansa hetkenä, olla mitä tahansa te olette halukkaita uskomaan ja uskallatte määritellä itsenne olevan.