Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Korkeammat energiat ja aikalinjat joilla päättää vuosi 2020

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tutkineet kaikkia niistä monista mahdollisista aikalinjoista, joita teillä on edessänne, nyt kun te olette tulleet näin pitkälle vuottanne 2020, ja me olemme huomanneet että uusia trendejä löytyy siinä miten te kollektiivisesti luotte itsenne. Mahdollisuudet ovat monistuneet johtuen siitä seikasta, että te kaikki loistatte valoanne kirkkaammin ja halutte tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Te olette näyttäneet, että teillä on uniikki näkemys, ja että te rekrytoitte muita mukaan paistattelemaan teidän omassa valossanne.

Me, tottakai, puhumme niille teistä jotka olette pitäneet yllä korkeaa värähtelyä läpi koko vuoden. Me tiedämme, että teillä tulee olemaan surun, pelon, ja niin monen muun pinnalle tulevan matalan värähtelyn emootion hetkiä, mutta tuo kaikki on suunniteltua. Te halusitte päästää niistä irti. Te halusitte tulla tähän pisteeseen jossa te olette nyt. Te halusitte olla valmiita siihen mitä seuraavaksi tulee, ja ne teistä jotka olette kosketuksissa omien tunteidenne kanssa, olette niitä prosessoineet, puhdistaneet, päästäneet niistä irti. Te olette tehneet loistavaa työtä puhdistaessanne itseänne, valmistaen itseänne niitä energioita varten, jotka tulevat nyt auttamaan teitä saattamaan päätökseen vuoden 2020 korkeammalla sävelellä.

Teillä on mahdollisuus luoda versio todellisuudesta, joka on paljon erilaisempi kuin se mitä elitte ennen tämän kalenterivuotenne alkua. Ja teillä on tuo uniikki mahdollisuus johtuen kaikista niistä asioista, joita tämä vuotenne 2020 on tuonut esiin teille. Se on ollut inspiroiva vuosi, sillä nyt te tiedätte enemmän kuin koskaan siitä mitä te tarvitsette toimiaksenne harmonisesti yhteiskuntana. Te tiedätte enemmän kuin koskaan että joskus teidän on autettava toisianne, sillä joissain tilanteissa te ette voi luottaa valtioidenne väliintuloon ja kaiken hoitamiseen teidän puolestanne.

Te olette tunnustamassa itsenne kollektiivina enemmän joka päivä johtuen siitä tavasta, jolla pandemia on teihin kaikkiin vaikuttanut. Se on saanut teidät miettimään ihmisiä, jotka elävät toisella puolella maailmaa, joita te ette normaalisti mieti. Se on avannut teidät parantaville energioille, joita on saapunut Seulasten tähtijärjestelmästä ja muualta. Se on saanut teidät keskittymään, ja kun olette keskittyneitä kollektiivina, olette erittäin voimakkaita.

Me emme näe ihmiskunnan ajautuvan dystooppiseen tulevaisuuteen. Me emme näe teitä antamassa valtaanne pois johtuen pandemiasta. Me näemme päinvastaisen tapahtuvan. Me olemme nähneet aikalinjat, joita te olette luoneet kaiken tämän tuloksena, mitä olette käyneet läpi vuonna 2020, ja me olemme rohkaistuneita näistä uusista aikalinjoista, sillä ne ovat saaneet teidät toimimaan kollektiivina, globaalina yhteisönä.

Ja yritykset kylvää hajaannusta keskuuteenne eivät toimi. Ne todellakaan eivät toimi. Ne toimivat pieneen osioon populaatiosta, ja tuo osio populaatiosta vain sattuu olemaan erittäin äänekäs, ja he sattuvat saamaan paljon mediahuomiota. Mutta te ette ole hajaantuneempia nyt. Älkää uskoko ketään joka sanoo teille asian olevan näin, koska me voimme nähdä laajemman kokonaiskuvan, laajemman perspektiivin, ja me tiedämme että te olette liittymässä yhteen.

Ja me tiedämme, että te olette vahvempia ykseydessänne. Me tiedämme, että myötätunto teissä on kipinöinyt muitten kärsimyksestä ja menetyksestä. Ja me tiedämme, että te olette valmiita aloittamaan siltojen rakentamisen nykyhetken ja erittäin voimakkaan tulevan vuoden välillä. Vuosi 2021 tulee olemaan ykseyden vuosi.

Kaikki jotka ovat herääneet, ja kaikki jotka tulevat heräämään, tänä kalenterivuotenanne tulevat rakentamaan siltoja, yhdistämään ihmisiä toisiinsa ja pääsemään kiinni ihmiskollektiivitietoisuuden valtaan. Me olemme erittäin innostuneita näkemään mitä te teette kun tuotte kaikki yhteen ja alatte luoda tietoisena heränneiden sielujen kollektiivina.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kaikki tulee muuttumaan, osa 2

Tämä on lainaus L/L Researchin julkaisemasta kirjasta Voices of the Confederation.

Kommentti

Monet eri ryhmät, joilla on varsin laajalti toisistaan eroavat uskomukset ja ratkaisut, ennustavat jonkinlaista viimeistä kriisiä, oli kyseessä sitten Armageddon, lama, napojen siirtymä, viimeinen talouskatastrofi, maailmanlaajuinen nälkä, poliittinen onnettomuus, tai jotain. Nämä seuraavat viestit esittävät Liiton kannan tämän syklin loppumisen käsitteeseen.

Valikoituja kanavointeja

helmikuun 23. 1974

Hatton: Monia asioita tulee tapahtumaan. Tulee tapahtumaan fyysisen luonteisia asioita. Nämä tapahtumat tulevat olemaan, niiden näkökulmasta jotka illuusiossanne elävät, erittäin tuhoisan luonteisia. Kuitenkin, ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin tuho. On vain muutos. Tämä teidän tulee ymmärtää. Jos ette ymmärrä tätä, silloin ette ymmärrä totuutta siitä mitä tulee tapahtumaan.

Tulee olemaan muutos, fyysinen muutos. Tämä muutos tulee olemaan erittäin hyödyllinen. Kuitenkin ihmiset planeetallanne, jotka katsovat näitä muutoksia nykyisestä tietämättömyyden tilastaan, tulevat pitämään niitä varsin tuhoisina.

Tämä on valitettavaa. Kuitenkin, tämän planeetan ihmiset ovat saaneet riittävän pituisen ajan kouluttautua. He ovat, kuitenkin, halunneet kouluttaa itseään oman illuusionsa tavoilla, Luojan tapojen sijaan. Tämä illuusio on niin vahva heidän ymmärryksessään, että useimmilla heistä ei ole mitään tajua todellisuuden merkityksestä hereillä. Näiden ihmisten kanssa tulee olemaan vaikeaa kommunikoida. He tulevat näkemään nämä muutokset välittömässä luomakunnassaan tuhoisina ja peruuttamattomina.

R: No, tuleeko se olemaan maanjäristys, niinkuin, vaiko lama, vai mikä?

Hatonn: Muutokset tulevat olemaan fyysisen luonteisia. Lamalla josta puhut ei ole merkitystä. Sitä ei nähtäisi juuri minään verrattuna niihin fyysisiin muutoksiin, jotka tulevat tapahtumaan. Tulee olemaan tarpeen ryhmien kuten tämä jäsenille, jotka haluavat palvella, ymmärtää täysin näiden muutosten todellisuutta, ja ymmärtää täysin se tarkkuus, joka on pyhässä kirjassanne esitetyllä lausunnolla “Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa.” Tämä on pidettävä päällimmäisenä mielessänne. Sillä te tulette vaeltamaan tämän laakson läpi.

Ja te tulette esittämään niille, jotka etsivät, tietonne totuudesta. Ja teidän kykynne näyttää tämä tieto tulee varoittamaan niitä, jotka etsivät, siitä tiedosta, että te olette todellisia ja tietäviä kanavia. Sillä monet väärät kanavat tullaan menettämään tänä aikana. Sillä he eivät kykene näyttämään tietoaan totuudesta. Sillä he pitävät kiinni illuusiosta, joka on heidät ympäröinyt, ja heistä näkyy se pelko jonka tämä illuusio tuo heidän päälleen.

Ne teistä, jotka ymmärtävät sitä, näkevät tämän muutoksen äärimmäisen hyödyllisenä muutoksena. Ne jäsenet ryhmissä kuten tämä, jotka ovat tajunneet tämän informaation totuuden, näkevät sen myös ääriimäisen hyödyllisenä kaikille planeettanne ihmisille. Joillekin ryhmän kuten tämä jäsenille tulee olemaan vaikeaa näyttää ymmärrystä näistä totuuksista, sillä tämä illuusio jonka planeettanne ihmiset ovat luoneet on vaikuttanut heihin vahvasti.

Kuitenkin, tämä ymmärrys on tarpeellista näyttää.

R: Mitä oikein tulee tapahtumaan?

Kaiken tyyppisiä fyysisiä muutoksia. Planeettanne pinnalle tulee massiivinen tuho. Se tulee olemaan sen luonteinen, joka muuttaa planeettanne pinnan totaalisesti. Tämä tuho on planeetallanne nyt. Se on laitettu sinne ajatuksena. Se on laitettu sinne tämän planeetan ihmisten ajatuksena tuhansia vuosia ajattelemalla tätä ajatusta. Tämä ajatus on luonteeltaan värähtelyä. Te olette nyt siirtymässä viimeisen niinkutsutun kolmannen tiheyden osion läpi. Pian planeettanne tulee olemaan riittävästi niinkutsutussa neljännessä tiheydessä. Tänä aikana on epäharmoniaa sen ajatuksen, joka luo planeettanne värähtelyn, ja neljännessä tiheydessä elävän ajatuksen välillä.

Paljon fyysisen luontoista energiaa vapautuu. Tämä energia luo fyysisiä muutoksia planeetallenne. Maamassoissa ja ilmakehässänne tulee olemaan muutoksia, muutoksia kaikissa planeettanne fyysisissä ilmentymissä. Tämä tulee olemaan sen luonteista, että sitä pidetään kataklysmisenä. Tämä on erittäin hyvä asia. Kuitenkaan ne, jotka illuusiossanne elävät, eivät pidä sitä hyvänä asiana.

Tämän muutoksen leimaaminen hyväksi tai pahaksi on jotain, mikä riippuu henkilöstä joka näitä muutoksia havainnoi sekä hänen suuntautumisestaan. Ystäväni, syy tälle kataklysmisen luonteiselle muutokselle on, että planeetallanne tuhansien vuosien ajan luotu ajatus on ajatus, joka on epäharmoniassa uuden värähtelyn kanssa, jonne planeettanne nyt siirtyy. Luoja ei koskaan ajatellut olosuhdetta, joka pian planeetallanne ilmenee. Tämä olosuhde on ilmentynyt tuloksena siitä kaikkien planeetallanne asuvien yksilöiden halusta. He eivät ole tietoisia tästä halusta, mutta heidän halunsa on luonut tämän.

He ovat luoneet olosuhteen halullaan, joka pian on erittäin paljon epäharmoniassa sen kanssa missä he fyysisesti pian ovat. Tästä johtuen tulee tapahtumaan suuri energianpurkaus, joka ilmenee planeetallanne maanjäristysten, myrskyjen, tulivuorenpurkausten muodossa, ja itse asiassa planeettanne napojen siirtymien muodossa suhteessa niiden orientaatioon avaruudessa.

Tämä muutos pian ilmenee planeetallanne, kuten sanoin, johtuen värähtelyjen epäsuhdasta planeettanne värähtelyjen ja sen uuden avaruudellisen sijainnin välillä. Tämä muutos herättää monet ihmiset planeetallanne, jotka ovat erittäin kevyessä unessa, ja monet niistä jotka ovat suhteellisen syvässä unessa. Monet näistä ihmisistä tulevat tänä aikana “pelastumaan”, niinkuin uskonnoissanne sanotaan. Se tulee pelastamaan heidät, koska he tulevat saamaan väkivaltaisen herätyksen, joka on tarpeen heidän värähtelynsä nostamiseksi sen viimeisen määrän, mikä on tarpeen heidän saamiseksi yli aidan, niinsanotusti.

Tulee olemaan niitä, jotka ovat syvemmässä unessa, niinsanotusti, jotka eivät tule tekemään siirtymää. On teidän tehtävänne tarjota niille, jotka heräävät, informaatio jota he kaipaavat. Me olemme sanoneet, että tämä siirtymä on sekä hyvä että huono.

Lopulta sen laajimmassa merkityksessään se on hyvä siirtymä. Kuitenkin se on tarpeeton siirtymä. Normaalissa siirtymässä ei olisi energianpurkausta, silä normaalissa siirtymässä planeetan värähtely läheisesti sopisi ja olisi tarpeeksi harmoniassa uuden ja korkeamman värähtelyn kanssa. Tämä johtaisi siihen ettei ole energianpurkausta, ja planeetta jatkaisi suhteellisen normaalilla tavalla matalasta värähtelystä korkeampaan. Planeettanne on sen oman itsen sekä sen asukkaiden hengen evoluution aberraatio. Muutos, joka tapahtuu, tulee olemaan hyödyllinen muutos. Kuitenkin muutoksen mekaniikka tulee olemaan kaikkea muuta kuin hyödyllinen.

Ne ihmiset, jotka elävät planeettanne pinnalla tänä aikana, jotka ovat täysin tietoisia tämän muutoksen lopputuloksista, sekä syistä sille, eivät tule vaikuttumaan tästä muutoksesta mitenkään. Ne, jotka eivät ole tästä tietoisia, mutta jotka ovat tietoisia tästä henkisessä mielessä, tulevat vaikuttumaan ainoastaan emotionaalisesti, koska he eivät ymmärrä. Nämä ovat niitä ihmisiä joille haluamme kommunikoida.

maaliskuun 3. 1974

Planeettanne, sen naapurien kanssa, liikkuu, niinkuin galaksinnekin, uuteen avaruuden alueeseen, uuteen värähtelyyn. Tässä luomakunnassa ei ole muuta kuin järjestys. On ainoastaan tarpeen katsoa omaa itseään nähdäkseen tämän universumin järjestys ja täydellisyys.

Te tulette kokemaan lahjan. Tämä lahja tulee olemaan uudenlainen ymmärrys rakkaudesta. Jotkut teistä ovat jo alkaneet kokea tämän, ja kun tapahtuu edistystä, se tulee käymään yhä enemmän ja enemmän selväksi monille heistä Maapallolla. Me olemme täällä auttamassa tuon kokemuksen kanssa. Tämä on se syy miksi monet avaruusveljenne, niinkuin heitä kutsutte, ovat tällä Planeetta Maan luona. Me olemme täällä palvelemassa ja auttamassa Luojan suunnitelmassa tuomaan teille rakkaus jota kaipaatte.

maaliskuun 23. 1974

Ymmärryksemme, ystäväni, tästä illuusiosta, joka on fyysinen elämänne planeetallanne, on että se koostuu polusta, tiestä jota tulee kulkea, ja oppitunneista joita tulee oppia. On yhtä monta polkua kuin on ihmisiä, ystäväni, eikä oppitunteja ole etukäteen lyöty lukkoon. Mutta monien oppituntien oppimisen jälkeen, ystäväni, tulee aika jolloin kaikki oppitunnit muuttuvat toisiksi. Ja ne jotka ovat valmiita muutokseen, siirtyvät seuraavien oppituntien pariin.

On ymmärryksemme, ystäväni, että planeettanne, joka tunnetaan nimellä Maa, lähestyy yhden oppituntien sarjan loppua ja luokalta pääsy on käsillä joillekin, ja toisille taas ei. Monet ihmiset ovat herkässä tasapainossa jatkamisen ja oppituntien toistamisen välillä toisen aikasyklin verran. On toiveenamme, ystäväni, auttaa niitä jotka ovat melkein valmiita pääsemään luokalta. Meillä on ollut jonkin verran menestystä aiemmin tämän palveluksen tuottamisessa toisille kansoille toisissa paikoissa ja toisina aikoina. Toivomme tekevämme tämän saman asian täällä. Tämä on palava halumme, sillä palveluksessamme teille on palvelus itsellemme.

huhtikuun 26. 1974

Kaikki nykyisessä fyysisessä maailmassanne tulee muuttumaan. Ja kun tämä mainitaan, se yleensä nähdään että tarkoitamme ainoastaan planeettaa, jossa te asutte, Mutta se tapahtuu myös planeetat aurinkokunnassanne ja kaikissa ympäröivissä taivaissa.

Siirrytte uuteen värähtelyyn, jossa kaikki värähtelee uudella ja suurella intensiteetillä. Tämä intensiteetti, tai sanoisimmeko värähtely, viritetään suoraan vastaanottamaan Luojan rakkaus ja tietoisuus. Mikään negatiivinen värähtely ei vaikuta siihen, sillä negatiivinen ei kykene läpäisemään tätä värähtelyä. Näiden muutosten tapahtuessa niin muuttuu myös tietoisuutenne. Nauttikaa nykytilanteestanne tietoisuudella siitä, että meditaation avulla te tulette olemaan tässä uuden värähtelyn tasossa.

MKULTRA

CIA:n mielenhallintakokeet lapsilla

kirjoittanut Jon Rappoport, joskus v. 1995
HUOM! Jos triggeröidyt tai sinulle tulee huono olo artikkelista/tekstistä/kuvista, LOPETA LUKEMINEN!

CIA:n mielenhallintalaitos on ollut hyvin tiedossa vuodesta 1975 lähtien, kun 10 suurta laatikollista dokumentteja julkistettiin tietopyyntöjen seurauksena.

Useita hyviä kirjoja on kirjoitettu CIA-ohjelmasta nimeltä MK-ULTRA. Virallisesti ohjelma kesti 10 vuotta vuosina 1952-62. MK-ULTRAan kuului LSD:n käyttö siitä mitään tietämättömien sotilas- ja siviilihenkilöihin USA:ssa. LSD:tä ja vieläkin vahvempia aineita annettiin aivopesutarkoituksessa ja totuusseerumina. Ohjelman tarkoitus oli etsiä huumeita, jotka vastustamattomasti toisivat pintaan myönnettyjä totuuksia tai pyyhkisivät uhrin mielen tyhjäksi ja ohjelmoisivat tämän “robottiagentiksi.”

Koetilanteissa ihmisille annettiin happoa heidän tietämättään, sitten kuulusteltiin kirkkaiden valojen alla, tohtorien istuessa taustalla keräten muistiinpanoja. Uhkailuja esitettiin. Koehenkilöille sanottiin, että heidän “huonoa LSD-trippiä” pidennettäisiin ikuisuuteen jos he kieltäytyisivät paljastamasta sotilassalaisuuksia. Kuulusteluun viedyt henkilöt olivat CIA:n työntekijöitä, USA:n sotilashenkilöitä ja ulkomailla agentteja, joiden epäiltiin työskentelevän kylmän sodan vastapuolen hyväksi. Pitkäaikainen vakava lamaantuminen ja useita dokumentoituja kuolemia seurasi tästä. Paljon, paljon enemmänkin voitaisiin kertoa MK-ULTRAsta.

Mikään tästä ei kuitenkaan valmistellut ihmisiä siihen räjähtävään todistukseen, joka tehtiin maaliskuun 15. päivänä 1995 Washington DC:ssa, presidentin säteilykomitean edessä. Julkistamattomissa istunnoissa neworleansilainen terapeutti Valerie Wolf esitteli kaksi hänen potilastaan, jotka olivat saaneet takaisin muistoja heidän mukanaolostaan CIA:n aivopesuohjelmissa nuorina lapsina (yhdessä tapauksessa alkaen seitsemänvuotiaasta). Heidän aivopesuohjelmaansa kuului kiduttamista, raiskaamista, sähköshokkeja, voimakkaita huumeita, hypnoosia ja uhkailuja kuolemalla. Todistuksen mukaan CIA sitten tuotti muistinmenetyksen potilaille estääkseen heidät muistamasta näitä karmaisevia istuntoja.

Sekä Wolf että hänen potilaansa esittivät, että he olivat saaneet takaisin muistonsa näistä CIA:n ohjelmista ilman regressiota tai hypnoositekniikoita. Toisin sanoen, nämä potilaat spontaanisti löysivät tämän informaation itsestään ja menneisyydestään.

Vaikka komitea oli pääosin kiinnostunut säteilystä, he sallivat Valerien ja hänen potilaidensa todistaa, sillä, uskomatonta kyllä, useat mielenhallintakokeita tehneet lääkärit, jotka muut amerikkalaiset olivat identifioineet, olivat altistuneet myös salaa säteilylle. Ilmeisesti nämä ilmiöt liittyivät toisiinsa.

Tunnettuja nimiä nousi esiin maaliskuun 15. päivän todistuksessa: Richard Helms, entinen CIA:n johtaja, tri. Sidney Gottlieb, joka pyöritti MK-ULTRAa, ja tri. John Gittinger, Gottliebin suojatti. Nämä miehet ja muut olivat suoraan syytettyjen penkillä mielenhallintahommien toteuttamisesta lapsille.

Odotettavaa kyllä, tämä todistus ei saanut mediahuomiota.

Nyt minulla on kaikki, mukaanlukien monta sivua komitealle annettuja tietoja, jotka todennäköisesti tullaan julkaisemaan heidän loppuraportissaan. Ainoastaan pieni osa sivuista luettiin ääneen kuulemisen aikana. Mukana on lausuntoja muilta terapeuteilta ympäri maata, sekä heidän potilailtaan. Minä olen nyt julkaissut kaikki nämä todistukset kirjana, U.S. Government Mind-Control Experiments On Children.

Kun kuvotusreaktio alkaa laantua, syvästi häiritseviä kysymyksiä nousee mieleen: mikä tämä CIA-ohjelma oikein oli? Miten laaja se oli? Mikä sen tarkoitus oli?

Se mitä olen saanut selville tähän mennessä on, että monet amerikkalaislapset, sekä lapsia Meksikosta ja Etelä-Amerikasta, joutuivat uhreiksi noin 40 vuoden ajan, alkaen noin vuodesta 1948. Itse asiassa, ohjelma saattaa edelleen olla käynnissä. Tohtorit ja agentit, jotka toteuttivat sitä halusivat pitää näiden lasten mielet kontrollissa, ilmeisesti luodakseen superagentteja, jotka eivät muistaisi edes mitä tehtäviä he toteuttivat, johtuen hypnoottisesti aikaansaadusta amnesiasta (jonka kontrolloijat voisivat poistaa ja laittaa takaisin niin halutessaan).

Lapsia koulutettiin seksiagenteiksi, esimerkiksi, ja heidän tehtävänään oli kiristää nimekkäitä amerikkalaisia — pääasiassa poliitikkoja, liikemiehiä ja kouluttajia. Tätä varten kuvattiin paljon videoita. Lopulta ihmiset CIA-ohjelman sisäpiirissä filmasivat toisiaan, ja joissain keskuksissa joissa lapsia käytettiin seksiin homma lähti täysin lapasesta ja ne muuttuivat CIA:n pyörittämiksi seksiringeiksi.

Joitain lapsia pidettiin uhrattavina ja heidät yksinkertaisesti murhattiin.

Eräs henkilö, joka esittää että hän oli mukana lapsena tässä ohjelmassa, toteaa epävirallisesti:

“He kokeilivat aivopesutekniikoitaan meksikolaisiin ja eteläamerikkalaisiin lapsiin. Heitä pidettiin uhrattavina. Mutta toisessa osassa ohjelmaa, he ottivat kohteekseen kaikkein parhaat ja älykkäimmät amerikkalaislapset. Heistä tehtiin täydellisiä agentteja neukkuja vastaan, vaikka mielestäni se ei ollut heidän lopullinen motiivinsa. En muista mikä se motiivi oli.”

Tässä kohtaa ehdotin:

“No, jos he valitsivat parhaimmat ja välkyimmät, ehkä he tajusivat että näm älapset olisivat joku päivä nousseet tärkeisiin asemiin yhteiskunnassa, ja he halusivat saada pitkäaikaisen kontrollin heistä, joten nämä olisivat heidän talutusnuorassaan, niin että he voisivat sohia heitä niin halutessaan — tapa kontrolloida tulevaa yhteiskuntaa.”

“Ehkä,” hän sanoi. “Natsit saivat kontrollin saksalaisesta intelligentsiasta. Se oli erittäin keskeinen osa heidän ylivaltaansa. Se oli ensimmäinen heidän tekemänsä asia”.

“Tämä haiskahtaa paljon natsien ohjelmalta USA:ssa”, sanoin. “En tarkoita, että kaikki kontrolloijat olivat saksalaisia, mutta se tyyli, se hulluus.”

Hän sanoi, “He toivat paljon natsitohtoreita sodan jälkeen ja ei ainoastaan rakentamaan raketteja — monia projekteja varten.”

Toiset ihmiset, jotka sanovat, että heitä on käytetty lapsina ohjelmassa, muistivat että tohtorit, joilla oli saksalainen aksentti, olivat aivan varmasti mukana istunnoissa. Eräs terapeutti, joka kertoi tämän informaation epävirallisesti kollegoilleen ympäri maata, sanoi että tähän mennessä vanhin henkilö, josta hän on kuullut joka oli ollut ohjelmassa mukana, oli nyt 52-vuotias; nuorin oli nyt 9-vuotias.

Koska useat ihmiset, jotka aivopestiin, kidutettiin ja huumattiin näissä kokeissa, yrittävät saada takaisin muistonsa terapiassa, psykiatrit ja muut ammattilaisterapeutit kuuntelevat heidän tarinoitaan. Heille sanotaan, esimerkiksi, että CIA-kontrolloijat joskus pukeutuivat saatanallisiin asuihin traumatisoidakseen lapsia lisää, ja tarjoten myös peitetarinan jota ei uskottaisi jos lapset koskaan puhuisivat.

On huomionarvoista, että on olemassa liike joka mustamaalaa näitä ”takaisinsaatuja” muistoja, ja kaikkein nimekkäimmän ryhmän, False Memory Syndrome Foundation (FMSF), johtokunnassa on useita henkilöitä joilla on yhteyksiä CIA:n ja armeijan tiedusteluun — mukaanlukien pahamaineinen tri. Louis “Jolly” West UCLA:sta, joka yritti perustaa tutkimuskeskusta “tutkimaan väkivaltaa” yliopistoon 1970-luvulla. Tämän keskuksen erikoisuuksiin olisi kuulunut psykokirurgia, karmaiseva aivoyhteyksien sulattaminen, jonka oletettavasti luullaan vähentävän ihmisten “väkivaltaisia taipumuksia”.

FMSF:n mielestä henkilö aina muistaa hänelle tehdyn hyväksikäytön, ja siksi mikään uusi muisto sellaisesta terapiassa on väärä ja se on pakko olla tekaistu, harhaanjohtava terapeutin suggestio. Vaikka on todellakin totta, että sellaista suggestiota tapahtuu terapiassa, selitys että kaikki takaisin saadut muistot ovat keksittyjä on perätön.

Kirjoitetussa lausunnossa tri. Wolfille, joka otettiin mukaan hänen presidentin komiteatodistukseensa, hyvämaineinen tutkija ja psykiatri Colin Ross sanoi,

“Minun tiedoissani olevat julkaistut artikkelit kuvaavat 150 mikrogramman LSD-annoksen antamista 5-10 -vuotiaille lapsille päivittäin monen päivän, viikon, kuukauden ajan, ja joissain tapauksissa vuosittain. Neurokirurgit Tulanessa, Yalessa ja Harvardissa tekivät laajoja tutkimuksia aivojen elektrodi-implanteista tiedustelurahoilla, ja he yhdistivät implantteja useiden huumeiden käyttöön, mukaanlukien hallusinogeenit.”

Ross perusti raporttinsa hänen yli 20-vuotiseen tutkimukseensa CIA:n mielenhallinnasta.

Chris De Nicola, eräs tri. Wolfin potilaista, joka todisti komitean edessä, nimesi hänen kontrolloijansa tri. Greeneksi, nimi jonka useat muut mielenhallinnan uhrit ovat maininneet. Voi hyvin olla, että tämä nimi oli peitenimi eri CIA:n ja sotilastiedustelun kiduttajille. Tässä on lainaus hänen todistuksestaan:

“[Tri. Greene] käytti minuun säteilykokeita tarkoituksenaan sekä määrittää säteilyn vaikutukset eri kehoni osiin, että terrorisoimaan minua lisätraumalla eri mielenhallintakokeissa. [Hän oli 8-vuotias.]

“Loput kokeista tapahtuivat Tucsonissa, Arizonassa, erämaassa. Minulle opetettiin miten tiirikoida lukkoja, olla salainen, käyttää valokuvamuistia muistamaan asioita ja tekniikka jolla pantata informaatiota laskemalla toistelemalla numeroita itselleni. [Selvästikin hän puhuu siitä että häntä koulutettiin agentiksi.]

“Tri. Greene halusi minun tappavan nukkeja, jotka näyttivät oikeilta lapsilta. Puukotin nukkea keihäällä kerran vakavan kidutuksen jälkeen, mutta seuraavan kerran kieltäydyin. Hän käytti monia tekniikoita minuun, mutta kun kasvoin vanhemmaksi vastustin enemmän ja enemmän.

Hän sitoi minut usein häkkiin, joka oli hänen toimistonsa lähellä. Vuosina 1972-1976 hän ja hänen assistenttinsa olivat joskus huolettomia ja jättivät häkin lukitsematta. Aina kun fyysisesti mahdollista, hiivin hänen toimistoonsa ja löysin raportteja ja muistioita, jotka oli osoitettu CIA:n ja armeijan henkilökunnalle. Näissä papereissa oli mainittu projekti, aliprojekti, koehenkilö ja kokeen nimi koodinumeroineen säteilymielenhallintakokeille, joille minut oli altistettu, jotka olen antanut kirjallisesti liitteinä. Jäin kiinni kahdesti ja tri. Greene kidutti minua häikäilemättömästi sähköshokein, huumein, pöydällä pyörittämällä, kenkien painamisella mahalleni ja selälleni, irroittamalla niveliäni paikaltaan ja hypnoositekniikoilla, joilla hän koitti saada minut tuntemaan itseni hulluksi ja itsemurhaa haluavaksi…”

Onko tämän kaltaiselle CIA:n ja armeijan henkilöstön sadistiselle kohtelulle edeltäjää? On kuin onkin. Tässä on lainaus kirjastani U.S. Government Mind-Control Experiments On Children. Se sisältää informaatiota luotettavista lähteistä; The Search for the Manchurian Candidate, kirjoittanut John Marks (2), Acid Dreams, kirjoittanut Martin Lee (3) sekä The Mind Manipulators, kirjoittanut Alan Scheflin (4). Osaltaan nämä kirjoittajat ovat johtaneet informaationsa CIA:sta ja MK-ULTRASTA niistä kymmenestä laatikollisesta informaatiota, jotka yhtäkkiä julkistettiin vuonna 1975 tietopyyntöjen seurauksena:

“Tri. Robert Heath Tulane Universitysta, niinkin aikaisin kuin vuonna 1955, työskennellessään armeijalle, antoi potilaille LSD:tä, samalla kun hän oli implantoinut elektrodeja heidän aivoihinsa.

“Kanadalainen tutkija tri. Ewan Cameron, pitkäaikaisen CIA-sopimuksen alaisuudessa, yritti purkaa ja ohjelmoida uudelleen hänen psykiatristen potilaidensa persoonia kokonaisuudessaan. Hän aloitti 15-65 päivän ‘uniterapialla’, jonka alaisuudessa potilasta pidettiin lähes 34 tuntia päivässä, antamalla cocktail täynnä lääkkeitä kuten Thorazine, Nembutal, Seconal, Veronal, ja Phenergam. Hänen univaiheensa aikana potilas herätettiin pariin otteeseen päivässä sähköshokkihoitoon, sitä annettiin 20-40 -kertaisella intensiteetilla verrattuna ‘normaaliin’ vahvuuteen.

“1950-luvun puolivälissä LT Paul Hoch, mies josta tulisi mentaalisen hygienian komissaari New Yorkin osavaltioon, joka silloin oli CIA:n työntekijä, antoi ‘pseudoneuroottiselle skitsofreenikolle’ meskaliinia. Potilas koki taivas/helvettimatkan aineen johdosta. Mutta Hoch jatkoi tätä transorbitaalisella leukotomialla… Hoch myös antoi LSD:tä sekä anestesialääkettä, ja sitten poisti paloja tämän aivokuorelta, kysyen eri vaiheissa potilaalta muuttuiko tämän havainnot.” Claudia Mullin, tri. Wolfin toinen potilaista, joka todisti presidentin säteilykomitean edessä, sanoi hänen kokemuksensa CIA:n mielenhallintaoperaatioista alkaneen hänen ollessaan seitsemänvuotias:

“Vuonna 1958 minua testaisivat, he sanoivat minulle, tärkeät lääkärit, jotka tulevat paikasta nimeltä ‘Society’ (the Human Ecology Society, CIA:n peiteyritys). Minua patistettiin tekemään yhteistyötä; vastaamaan kaikkiin heidän kysymyksiinsä. Sitten, koska koe ‘voisi tehdä kipeää’, minulle annettaisiin ‘rokotteita, röntgeniä ja muutama sähköshokki.’ Minulle sanottiin etten saa katsoa kenenkään kasvoja liian kovin ja minun tuli unohtaa nimet.’, sillä tämä oli ‘erittäin salainen projekti’ mutta rohkeus auttaisi minua unohtamaan…

“Tri. John Gittinger testasi minua ja tri. Cameron antoi minulle shokit ja tri. Greene röntgenin… Kun pääsin kotiin, aina siitä lähtien, en muistaisi mitään kokeistani ja eri tohtoreista. Muistaisin vain sen että tri. Robert G. Heath (Tulanen lääkiksestä) antoi minulle mustelmia, neulanjälkiä, palovammoja päähäni ja sormiini ja jopa sukupuolielinten kipua. Minulla ei ollut syytä uskoa muuta. He olivat jo alkaneet kontrolloida mieltäni!

“Seuraavana vuonna minut lähetettiin paikkaan Marylandissa nimeltä Deep Creek Cabins oppimaan miten ‘seksuaalisesti tyydyttää miehiä’. Minulle opetettiin myös miten taivutella heidän kertomaan asioita itsestään. Se oli Richard Helms (CIA:n varajohtaja), tri. Gottlieb, kapteeni George White ja Morse Allen, jotka kaikki suunnittelivat kuvaavansa niin montaa valtion korkeaa virkamiestä ja tiedustelupalvelun viranomaisia ja akateemisten instituutioiden ja säätiöiden johtajia kuin mahdollista… minusta tulisi heidän pikku vakio‘vakoojansa’, tuon kesän jälkeen, lopulta saaden nalkkiin monia mistään tietämättömiä miehiä, mukaanlukien heidät itsensä, kaikki salakameroiden kuvaamina. Olin vain yhdeksän vuotias kun tämänlainen seksuaalinen nöyryytys alkoi.”

Kapteeni George White oli pahamaineinen CIA-agentti. Hän perusti bordellin San Fransiscoon 1960-luvulla, ja salakameroita käyttämällä kuvasi miehiä harrastamassa seksiä prostitutioitujen kanssa. Miesten juomat oli “terästetty” LSD:llä. Vuonna 1950 Morse Allen, toinen tärkeä CIA-agentti, nimitettiin Project BLUEBIRDin johtoon, joka oli toinen tärkeä CIA:n mielenhallintaohjelma.

Mullin sanoo, että hänet adoptoitiin kun hän oli kaksivuotias. Kun hän oli täyttänyt seitsemän, hänen äitinsä oli käyttänyt häntä jo pahasti hyväkseen. Hänen äitinsa ilmeisesti antoi hänet “testattavaksi” CIA-yhteyshenkilöille ja Claudia oli silloin aloittanut 27-vuotisen ajan, jota voidaan kutsua orjuudeksi. Claudia sanoo, että häntä tarkkailtiin, että hän oli edelleen viraston henkilöiden tarkkailun alla, mukaanlukien eräs lääkäri. Nyt hän elää New Orleansissa, hän on antanut informaatiota paikallisille poliisiviranomaisille hänen tilanteestaan. Hänen todistuksessaan presidentin komitealle, Claudia sanoo,

“Vaikka näiden väkivallantekojen uudelleenmuistaminen ei todellakaan ole helppoa, eikä se tapahdu myöskään ilman vaaraa minulle ja perheelleni… mielestäni riski on ottamisen arvoinen.” Claudian terapeutti tri. Wolf on kirjoittanut presidentin komitealle,

“Parhaan tietoni mukaan [Claudia] ei ole lukenut mitään mielenhallinnasta eikä CIA:n salaisista operaatioista. Koska hän on päättänyt kuunnella tarkkaavaisesti ja muistaa niin paljon kuin hän kykenee tutkijoiden käymistä keskusteluista, hänen muistonsa ovat äärimmäisen kokonaisia. Olen lähettänyt kirjalliset kopiot muistoista tri. Alan Scheflinille (kirjan The Mind Manipulators kirjoittaja) arvioitavaksi ja hän on vahvistanut, että hänellä on tietoa tapahtumista ja ihmisistä, joita ei ole julkistettu missään, että osa hänen muistoistaan sisältävät uutta informaatiota ja että osa on jo tiedossa ja julkaistu. Osan hänen muistoistaan hänen perheenjäsenensä ovat varmentaneet. Hän on näyttänyt minulle myös hänen vanhoja leikekirjojaan, joissa hän on kirjoittanut muistiinpanoja siitä mitä hänelle on tapahtunut ja hän on piilottanut muistiinpanot leikekirjan kuvien alle.”

Puhuin Alan Scheflinin kanssa tänä vuonna. Hän sanoi, että hän oli löytänyt yhden tiedon, jonka Claudia oli maininnut hänen muistoistaan, josta hänellä ei ollut aiempaa julkaistua materiaalia. Se liittyi yhteyteen kahden valtion tutkijan välillä.

Tämä on vain jäävuoren huippu niistä 130 sivusta todistuksia, jotka presidentin säteilykomitean edessä on annettu, ja se on myös vain alku tarinalle, joka epäilemättä tulee laajenemaan tulevina kuukausina ja vuosina. Tri. Wolf kertoi minulle, että kun asiasta alettiin puhua, hän aikoisi todistaa presidentin komitean edessä, ja 40 terapeuttia otti häneen yhteyttä “vain 10 päivää ennen matkaani Washingtoniin.” Terapeutit kertoivat samanlaisia CIA-mielenhallintatarinoita omista potilaistaan. Monet näistä ammattilaisista pelkäävät joutuvansa oikeuteen potilaidensa tarinoista, sillä sensuuri ammattilaisyhteisöissä on todellisuutta. Poliittinen tahtotila tänä päivinä ei tarjoa heille uskottavuuden auraa CIA:n aivopesupaljastuksiin liittyen.

Joten mitä uutta auringon alla?

Viitteet

1) Kts. “From the Inside Out,” Perceptions, March/April 1995, s.58

2) Paddington Press, New York, 1978

3) W.W. Norton, New York, 1979

4) Grove Press, New York, 1985

Artikkelin julkaissut cathy fox blog on child abuse

Kanavoinnista

Tämä on viides kappale Carla Rueckertin kirjasta A Channeling Handbook.

Sanoin aiemmin, että instrumentiksi oppiminen on helppoa, koska ihmiset ovat luonnollisia instrumentteja, he aina kanavoivat jotain. Se on totta, kuten olen oppinut niiden vuosien aikana muutamalle ihmiselle kanavoinnin opettamisesta. Vaikka en opeta mitään erityistä kanavoinnin koulukuntaa, opiskelijoiden kanssa työskennellessäni yritän saada opetetuksi kaksi konseptia, joista molemmilla on sekä passiivinen että aktiivinen vaihe. Ensimmäinen konsepti on virittäytyminen. Me olemme puhuneet mielestä radiovastaanottimena, joka ottaa vastaan älykkäitä, näkymättömiä signaaleja ja välittää niitä käyttäen fyysistä laitteistoamme. Tätä analogiaa käyttämällä tulisi olla selvää, että virittäytyminen on kaikkein tärkeintä. On olemassa intuitiivista virittäytymistä ja poissulkevaa virittäytymistä. Ensiksikin, täytyy virittää passiivinen, intuitiivinen mieli. Tämä on mieli suhteessa siihen itseensä. Meditaation tarkoitus on olla tärkein työkalu tämän prosessin optimoimiseksi. Meditaatiossa rentoudut ja vapautat itsesi sen tietoisista rajoitteista. Mutta teet myös aktiivisen intuition työtä, ja saat aikaan vastaanottavan, erityisen aktiivisen, vastaanottavaisen värähtelyn, ja julistat itsesi valmiiksi vastaanottamaan uudenlaisia ajatuksia odottavaan tietoiseen mieleesi. Millään tavalla vastaanottavainen asenne ei tarkoita ahdistusta tai odotusta. Sinun tulee olla meditatiivinen, rentoutunut ja hyväksyä se mikä tulee. Liika huolenpito saattaa tarkoittaa, että tulee helposti kanavoineeksi paljon omaa alitajuista materiaalia, jolloin ei välitä suurimmaksi kosmisia ajatuksia vaan omien puoliksi prosessoitujen havaintojen sekasotkua. Ilman liikahuolehtimista, vaikka kanavoisit vain jotain aspektia omasta olemuksestasi, kanavoit silti paljon kirkkaampaa versiota samasta materiaalista.

Kun sinusta tuntuu siltä, että olet saanut yhteyden, oma poissulkeva mielesi ryhtyy toimiin sekä sinua itseäsi että kontaktin lähdettä kohtaan. Passiivisella poissulkemisella jatkat keskittymistä, virittäytymistä ison säätimen kääntyessä, sitten pienempien ja pienempien säätöjen avulla tehden herkempiä ja herkempiä muutoksia, yrittäen nostaa tietoisuutesi kaikkein korkeimpiin värähtelyihin mihin kykenet. Ainoastaan sinä tiedät kun sen hetki on tullut. Ainoastaan sinä tiedät mitä sinä voit pitää tasapainotilassa. Kun hienosäädät, saatat kokeilla laulamista, hyräilyä tai rukoilua. Minä käytän laulujen ja hymnien valikoimaani, ja lisäksi musiikkia nauhalta, alkuvaiheen virittäytymiseen, ja sitten käytän rukousta lisävirittäytymiseen. Suosikkini on Isä Meidän -rukous, sillä siinä ei ole doktriinia tai dogmaa, ja sen voi rukoilla sekä muslimi, juutalainen, kristitty, buddhalainen ja rehellinen skeptikko, niin kauan kunhan skeptikko hyväksyy hypoteesin siitä, että on olemassa Luoja. Tarkempaan hienosäätöön suosin Fransiskus Assisilaisen rukousta. Tunnen monia kanavia, jotka suosivat Suurta Invokaatiota, ja on myös muita hyväksyttäviä ja kauniita rukouksia, mukaanlukien niitä jotka keksit itse omasta päästäsi sillä hetkellä, jossa jälkimmäinen on ehkä paras, sillä ne ovat oman sydämesi ilmaisu juuri sillä hetkellä.

Tarvitset myös, kun saat yhteyden, aktiivisesti poissulkevia kykyjäsi haastaa sitä lähdettä, johon olet saanut yhteyden. Jotta voisit haastaa mitä tahansa näkymätöntä olentoa, sinun tulee kyetä esittämään, rehellisellä ja yksimielisellä tavalla se, kuka sinä olet, mihin sinä uskot, mitä sinä rakastat ja mitä varten olet valmis kuolemaan. Tämä on se miksi kanavoijaksi muuttumisen prosessin aloittaminen tarkoittaa sen selvittämistä miten luontosi ja mielesi “toimii”. Et voi haastaa Kristuksen nimeen jos et ole sen luonteinen, joka pitää uskoa mukavana tunteena. Et kykene haastamaan totuuden nimeen jos et usko sitä, että on olemassa totuus, ja että ihminen ei voi tietää mitään. Sanottakoon, että sinä olet se joka uskoo — niinkuin suurin osa New Age -kanavoijista tuntuu uskovan — Kristukseen, ei ihmis-Jeesukseen, vaan tietoisuuteen jonka Jeesus saavutti hänen inkarnaationsa aikana, mutta joka myös on kenen tahansa muun saavutettavissa, joka kykenee pitämään hänen mielensä, sielunsa, sydämensä ja voimansa keskittyneenä Luojaan. Silloin haluat haastaa Kristus-tietoisuuden nimeen. Joko tunnet tai arvaat, että on jotain johon voit uskoa. Tässä erittäin monimutkaisessa yhteiskunnassa me emme ole tottuneet sanomaan asioita tavalla, joka ei tarkoita minkäänlaista suhteellisuutta. Me olemme tottuneet tilanneriippuvaiseen etiikkaan, että vääriä asioita nimitetään “oikeiksi” tietyissä olosuhteissa, ja että ihmiset jättävät uskonnolliset uskomuksensa sikseen jotta voisivat tulla toimeen keskenään. Sinulle voi olla vaikeaa sanoa yksimielisesti, että kuolisit mieluummin kuin kieltäisit Kristus-tietoisuuden voiman ylimmyyden elämässäsi. Sinulle on mahdollista epäröidä tällaista ideaalia, johtuen siitä ajasta jossa me elämme. Tämä ei ole uskon aikaa, ellei tuota uskoa voida johtaa empiirisesti tiedosta. Me tiedämme, että teknologiaa tullaan kehittämään, ja niin uusimpia laitteita katsotaan ylöspäin ihmetyksen ja kyynisyyden sekaisin mielin, että jos me odotamme vielä vain hetken niin teknologia tulee parantumaan ja laitteiden hinta tulee laskemaan. On vaikeaa asettaa mieltämme takaisin vavisemattomien ideaalien ja ikuisten totuuksien maailmaan. Ja kuitenkin, jos kanavoinnilla on todellinen hinta tietomme laajentamisesta siitä miten maailma makaa, silloin sillä on se koska se puhuu muuttamattomista totuuksista, se auttaa meitä havaitsemaan ne paremmin, yksinkertaisemmin ja suoremmin.

Joten jos sinulla on vaikeuksia sanoa “Minä haastan sinut (täytä tämä kohta) nimessä”, pysähdy ja toista prosessi joka kuvattiin Kappaleessa Kolme, kunnes sekä tunnet olosi mukavaksi että asemasi sellaiseksi että voit ajaa minkä tahansa muuttumattoman totuuden asiaa, jonka olet päättänytkin että sinulle on rakkaampaa kuin elämä itse. Se minkä edestä olet valmis kuolemaan on todellakin se minkä puolesta olet valmis elämään, ja henkimaailma ymmärtää sellaista absoluuttista uskollisuutta. Kun sinä haluat muuttua kanavaksi, olet halukas kommunikoimaan sen kanssa jota usein on nimitetty henkimaailmaksi. Itse asiassa kirjastot, jotka käyttävät Dewey/Sears-järjestelmää useimmalle kanavoidulle materiaalille, luokittelevat otsikon “Hengen kommunikaatio” alaisuuteen myös minun kirjoittamat kirjani, vaikka ne ovatkin väitetysti Maan ulkopuolisten tahojen kanavointeja.

Mikä tahansa onkin se henkien luonne johon haluat saada yhteyden tai olet saanut, niillä on yhteisenä ominaispiirteenä itsensä epäilyn täysi puuttuminen. En ole kuullut tai lukenut henkimaailman kommunikaatiosta mistään lähteestä, jossa henget olisivat stressanneet sitä mihin he uskovat tai keitä he ovat. Se on juuri tuonlainen auktoriteetti, jota etsit hyvässä kontaktissa. Se on juuri tuonlainen auktoriteetti, joka sinulla tulee olla virittäytyessäsi, jotta voisit haastaa kontaktisi lähteen kun sen saat, varmistaaksesi että se näkökulma jota kanavoit on linjassa suurimman ja korkeimman halusi kanssa.

Lopputulos kaikesta virittäytymisestä kristallisoituu siihen hetkeen jolloin saat aikaan kontaktin. Olemattomien asioiden maailmassa mielipiteet ja ajatukset ovat kaikki kaikessa. Ei ole olemassa objektiivista vertailukohtaa jolla raivata polku kunnioitukseen. Metafyysisten ajatusten ja ideoiden maailmassa se vahvuus, jolla uskot omaan näkökulmaasi yksinään, on vaikuttavaa. Kun olet virittäytynyt asianmukaisesti, niin että jokainen rukous ja ajatus jolla virittäydyt on merkityksellinen ja vakuuttava lausunto uskomusjärjestelmästäsi, silloin haastamisen tulisi olla erittäin helppoa, koska olet houkutellut olennon, joka kykenee kommunikoimaan siitä asiasta jota pidät tärkeänä. Oletettavasti sen samalla tavalla sitoutuneen, biasoituneen edun asianajaja kuin sinä olet kykenee helposti vastaamaan haasteeseesi, oli kyse sitten Kristuksen nimestä, Kristus-tietoisuudesta, Totuudesta, Valkoisesta Valosta tai mikä se sitten onkin mikä sinusta tuntuu, että on uskosi syvin olemus.

Uskon, että nämä viimeiset ajatukset ovat kaikkein olennaisimmat joita minulla on tarjota. Virittäytymisen ja haastamisen prosessit ovat vastuullisen kanavoinnin sydämessä.

Olen kokenut, en vain kerran vaan monta kertaa, spontaanin kanavoinnin uudelta ryhmän jäseneltä, joka on vasta tullut ensimmäiseen tapaamiseensa, mutta joka on erittäin herkistynyt niiden kontakteille, jotka meidän kauttamme haluavat kanavoida. On ihmisiä, jotka ovat luonnostaan niin kyvykkäitä kanavia, että heidän opettamisensa on naurettavaa, mitä tulee siihen että hiotaan raakatimantista säröt pois. En koskaan ole tavannut henkilöä, joka voisi rehellisesti sanoa, että kanavointi olisi mahdotonta, sen jälkeen kun hän on yrittänyt opetella merkittävän pituisia aikoja, kaksi viikkoa intensiivisesti, tai kerran viikossa kuukauden ajan, esimerkiksi. On monia niitä, jotka huomaavat, että kanavointi tuntuu heistä erittäin epämukavalta. Olen opettanut kahta DJ:tä, esimerkiksi, miten kanavoida. Yksi oli kaikki-käy-tyyppinen mies, varsin vastuuton, vaikka hurmaava ja kiltti kuin lammas. Hän kanavoi välittömästi ja suurella kyvykkyydellä, vaikka en koskaan kyennyt opettamaan hänelle itsekuria ja hänen kanavointinsa alkoivat toistaa itseään niin, että pian hän menetti kiinnostuksensa koko prosessiin. Häntä alkoi tylsyttää tämä uusi peli, koska hän ei ollut virittäytynyt tarpeeksi siirtyäkseen pois omista havainnoistaan siihen hienovaraisesti viritettyyn avoimuuteen, joka on tarpeen persoonattomasti siirtää häntä kiinnostanutta informaatiota. Toinen oppilas, vaikkakin täysin samassa hommassa — aamuohjelman pitäjä kilpailevalla rock-radiokanavalla — otti hommansa täysin erilailla. Molemmat miehet saivat hyvää palkkaa siitä että he olivat arvaamattomia ja tyrmääviä. Kuitenkin jälkimmäinen oppilas ei jättänyt tyrmäävyyttään tuuripelin varaan, ja hän teki monia tunteja taustatoimitusta ja tutkimusta ennen jokaista show’ta, kytkien oman hommansa päivän uutisotsikoihin ja viimeisimpiin kaupungissa tapahtuneisiin asioihin. Kanavoimisen vastuullisuuden kanssa tämä selväpäinen DJ huomasi kykenevänsä pitämään poissulkevuutensa sivussa tarpeeksi kauan niin, että hän salli toisen äänen asettaa ajatuksia hänen mieleensä.

Mutta tämän prosessin helppous on sellainen, että kuka tahansa joka kykenee päästämään irti poissulkevuudestaan edes hetkeksi kykenee oppimaan kanavoinnin taidon. Tämä ei tarkoita, että kuka tahansa tulee olemaan yhtä loistava kanavoija. Melkein kaikille on mahdollista opettaa perusteet. Kuitenkin harjoitusistuntoja vaaditaan monta ja tunnit ovat anteeksiantamaton sekoitus perusteiden ensihetkien onnea ja toistuvaa kirkkosaarnaa. Kanavointia ei ole helppoa tehdä jatkuvasti hyvin. Se, joka lopulta tulee tekemään sitä hyvin, usein on se jolla on persoonan luonteenpiirteinään kärsivällisyyden ja periksiantamattomuuden lisäksi herkkyys ja kiinnostus metafysiikkaan. Pelkkä harjoitus on loistava opettaja ja kanavoinnin kahdentenakymmenentenä vuotena se on yhtä informatiivinen kuin ensimmäisenä vuotena. Mentaalinen ja emotionaalinen vaivannäkö, joka vaaditaan instrumenttina oloon, ei katoa ajan myötä, vaan, jos jotain, muuttuu suuremmaksi kokemuksen karttuessa. Syy tähän on jatkuva toistaminen.

Melkein mikä tahansa voi aluksi olla hauskaa. Minun ei ole pakko olla kiinnostunut, erityisemmin, tietystä aiheesta jotta voisin täysin rinnoin nauttia kuuntelemisesta kun joku siitä puhuu. Minulla on terve mielenkiinto ja pidän melkein minkä tahansa asian oppimisesta. Kuitenkin, jonkin asian sadannen tai tuhannen kerran tekeminen heti kättelyssä, joka ei varsinaisesti kiinnosta, on murskaava ajatus!

Ja vaikka minä nautin instrumenttina olosta, siihen liittyy tietty määrä energiaa kun avaa omat fyysiset ja havaitsemisen portit, tekee sille hommalle aikaa kalenteriin, ja valmistelee itsensä jälleen kerran yhden meditaatiokokoontumisen emännöimiseen — ryhmämme on kokoontunut vuodesta 1962, ja minä olen pitänyt viikoittaisia meditaatioita vuodesta 1974. Minun omistautumiseni tulee olla suurempi nyt kuin sen tuli olla vuosia sitten. Minulle on vaikeaa kuvitella jonkun luonteeltaan niin sosiaaliseksi, että kahdenkymmenen vuoden jälkeen meditaation pitämisen mekaaniset aspektit olisivat samat.

Voi olla avuliasta huomata, että kaikki eivät kykene kanavoimaan aivan siltä istumalta. Kuitenkin se, miten luomakunta on järjestäytynyt, tuntuu rohkaisevan periksiantamattomuutta, sillä kun alkaa haluta jotain, tuo aktiivinen haluaminen luo eräänlaisen magneettikentän joka jatkaa sen tuomista mitä kaipaa lähemmäksi ja lähemmäksi. Se mitä monille tapahtuu on, että vaikka he eivät edisty kanavoijiksi opiskelijoina nopeasti, alkaa tapahtua henkilökohtaisesti kiinnostavia asioita jotka viittaavat siihen, että jotain huomattavaa tapahtuu. Nämä henkilökohtaisesti kiinnostavat asiat eivät ole todisteita kenellekään muulle kuin sinulle. Syntyy jonkinlainen henkilökohtainen kieli itselle kiinnostavien tapahtumien ja sen miten mieli toimii välillä, joka soittaa kelloja sinulle, ja kertoo sinulle että olet matkalla prosessissa lähemmäksi sitä mitä etsit.

Omassa kokemuksessani tästä on ollut monia esimerkkejä, mutta mahdollsiesti kaikkein nautinnollisin kertomus on eräästä nuoresta miehestä, Len, joka opetteli kanavoimaan vuonna 1980. Hän tuli valitellen katkeran kylmää talvisäätä, selittäen että hänen ex-vaimonsa oli lainannut hänen talvitakkiaan eikä antanut sitä takaisin. Me istuimme alas ja kävimme töihin. Hän kävi intensiivitunneilla, opetteli kanavoimaan. Istunnon aikana kanavoin hänelle jotain informaatiota, joka tuntui olevan hänelle erittäin merkityksellistä, mikä liittyi toukan muutokseen perhoseksi. Hän selitti minulle istunnon jälkeen, että perhoset olivat aina olleet erityisen merkityksellisiä hänelle. Kun nyökkäsin ymmärtäväisenä, näin hänen jalkaansa kohti mönkivän vaaleanruskean madon. Oli pari kuukautta liian myöhäistä nähdä näitä pikkuisia ötököitä, joten olin yllättynyt sen näkemisestä, joka uutterasti mönki olohuoneemme sohvaa kohti. Oppilas näki toukan lisäksi, mikä yllätti molemmat meistä tämän perhosteeman äärellä, oman talvitakkinsa, rullattuna pieneksi mytyksi oven lähelle.

Tottakai mitään tästä ei voida todistaa. Yksi jos toinenkin meistä olisi voinut tuoda perhosteeman kanavointiin, ja sen jälkeen nähdä toukan, ja samaan aikaan kumpikin meistä olisi voinut nähdä takin jonain aiempana ajanhetkenä ja vain laittaa sen siihen toisen nähtäväksi. Se että mikään näistä asioista ei tapahtunut on merkityksellistä ainoastaan oppillaalle.

Kun tämän sortin sattumia alkaa tapahtua, vaikka ei olisikaan vielä oppinut kanavoimaan, olet jo omalla polullasi, luotan siihen, joka on täynnä henkisiä synkronisiteetteja, jotka eivät lakkaa. Tulet huomaamaan, että mitä enemmän päästät irti, yleisesti ottaen, ja että yrität antaa elämäsi persoonattomaan palvelukseen kaikille, tuntien että ei ole olemassa suurempaa rakkautta kuin se jonka voit itsessäsi saada aikaan, ja avaudut tuolle rakkaudelle, sitä enemmän sattumia alkaa kasautua elämääsi. Kun tarpeeksi monta näistä sattumista on tapahtunut, silloin olet saanut tarpeeksi rohkeutta päästää irti. Ja se milloin päästät irti riippu sinusta. Jos se kestää kauan päästää irti, et ole huono kanavoija. Jos avaudut heti sille, et ole välttämättä hyvä kanavoija. Jos irtipäästäminen käy sinulta luonnostaan, silloin sinun mahdollisesti pitää työskennellä kovemmin virittäytymisen ja haastamisen kanssa ennen kontaktin saamista. Jos sinulla on vaikeuksia saada kontakti, pysy vain harjoituksessa. Se vain ottaa aikansa oppia se mikä muilta käy helpommin. Se kesti minulta kaksi kuukautta, joka päivä työstää, ennen kuin kykenin välittämään ensimmäisen kanavoidun viestini. Se kuului seuraavasti: “Minä olen Hatonn. Tervehdys Äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa. Minulla on vaikeuksia tämän instrumentin kanssa.” Jos minä kykenen kanavoimaan, silloin kuka tahansa kykenee!

On joitain asioita, joita joutuu laittamaan paikoilleen jos haluaa oppia kanavoimaan. Kaikkein suurin on tarve opettajalle. Opettaja ei välttämättä ole sen parempi kuin sinäkään. Se mitä opettaja on, on, suurimmaksi osaksi kokeneempi. Ne, jotka ovat työskennelleet energioiden sekoittamisen kanssa ihmisten tai henkien parissa, ovat saaneet taistelusta naarmuja jonkin ajan jälkeen; heidän vaistonsa ovat paljon kehittyneemmät heidän aloittamisestaan; ja mahdollisesti eräänlainen huumorintaju on syntynyt sinne missä ennen oli ylijäykkä asenne.

Kaikkein tärkein vaatimus opettajalle on, minun mielestäni, se että opettaja on läsnä. ÄLÄ KOSKAAN TYÖSKENTELE YKSIN KANAVOINNIN PARISSA.

Yritä tehdä virheesi muiden meditoijien läsnäollessa, ainakin yhden sellaisen joka on kokeneempi kanavoija kuin sinä olet, joka tuntee vastuuta sinua kohtaan. Universumi on täynnä kaikkea, ja uusi kanava ei välttämättä ole oppinut tarpeeksi hyvin virittäytymään tai haastamaan. Et halua jäädä kiinni vaikeaan kontaktiin yksiksesi alussa. Voi tapahtua asioita, ja onkin tapahtunut aiemmin, jotka aiheuttavat varomattomalle kanavoijalle huomattavaa surua. Mieti julkista nöyryytystä, esimerkiksi, satunnaiselle naiselle joka julistaa, että hänelle on kerrottu että hän tulee synnyttämään Jeesus Kristuksen inkarnaation ainoastaan havaitakseen että hän ei ole kuuden kuuden kuukauden jälkeen raskaana, tai sitä leveää virnettä sillä joka tekee kaamean ennustuksen jostain tuhosta tietylle päivälle, muuttaa olosuhteitaan valmistautuakseen tätä karmivaa päivää varten ja sitten huomaa, että mitään ei tapahdukaan. Nämä esimerkit tarjoavat vain nöyryytystä, mikä on jo tarpeeksi nihkeää — ei läheskään niin nihkeää kuin muut mahdollisuudet: tulla jatkuvasti negatiivisen olennon vaivaamaksi, joka, kun tämä on sinut löytänyt, ei halua lähteä pois.

Usein meditaation ja kanavoinnin opettajilla on ryhmiä. Jos sinulla ei ole ryhmän etua, ala puhua ystävillesi, jos sinulla on ympärilläsi paljon samanmielisiä. Jos olet mies tai nainen, joka on tähän asti elänyt varsin perinteistä elämää, jonka kiinnostuksen kohteet ovat olleet tavallisessa kuluttamisessa kuten ruoka, muoti ja viihdykkeet, mutta nyt alat enemmän avautua sisäiselle maailmalle ja haluat siirtyä sitä kohti, sinulla ei välttämättä ole suurta onnea ystävistäsi. Siinä tapauksessa on usein hedelmällistä laittaa viesti meditaatioryhmän muodostamisesta läheiseen kirjastoon, terveyskaupan ikkunaan, New Age -ryhmään tai kirkon ilmoitustaululle, tai jopa sanomalehteen. Kun olet löytänyt tai muodostanut ryhmän, on helpompaa siitä pisteestä eteenpäin lisätä opettajia niinkuin on tarvis.

Kaikki se mitä on käsitelty on osa sitä mitä tarvitset — voitaisiin sanoa, että käy kirja läpi uudestaan, tähän asti, varmistaaksesi että sinulla on kaikki tarvittava kanavoimista varten. Kuitenkin, parhaimmissa olosuhteissa, vähintään kolmen ryhmässä, kokeneen kanavoijan läsnäollessa joka on teitä motivoitunut opettamaan, parhaimpienkaan aikeiden myötä, siltikin tarvitsette rauhaa jonka vain meditaatio voi tuoda mukanaan, ja jonka vain kurinalaisuus voi saada jäämään elämään.

Antakaa anteeksi jos jänistän kuvaamasta erästä oikeaa opetusistuntoa. En halua tehdä sitä teille helpoksi käyttää tätä kirjaa oppiaksenne kanavoimaan. Työskentelin kirjastonhoitajana vuosia ja rakastan kaikkea mitä arkistointi ja tiedonhaku tarkoittaa ihmisen kyvylle oppia ja luoda uusia asioita. Mutta silti tuntuu siltä, kuin joitain asioita ei kuuluisi tuoda saataville — suunnitelmat itse tehtävälle atomipommille, ja ohjeet hengen kontaktoimiseksi ovat kaksi tiedonjyvää joita en välttämättä heti halua antaa kaikille. Jos kertoisin näillä sivuilla sinulle miten kanavoida — ja voisin niin tehdä — minä, oman kunnia/velvollisuuteni koodiston mukaisesti, olisi vastuussa siitä että olisin saatavilla kaikille ja jokaiselle lukijalle opettajana tämän jälkeen. Koska se ei ole mahdollista, suosin mieluummin opettaa niitä, jotka ovat ryhmässänne ja tulevat päätökseen siitä, että he haluavat lähteä mukaan tämän kokemuksen ja palvelemisen seikkailuun henkilökohtaisesti.

Viesti plejadilaisilta

Tervehdys rakkaat lukijat.

Jälleen kerran aina suurella nautinnolla me luomme mahdollisuuden jakaa ideoita, energioita ja perspektiivejä todellisuudesta kanssanne ja maailmallenne.

Kuten suurin osa teistä on tietoisia, elätte aikoja jolloin tapahtuu suuria ja ennennäkemättömiä muutoksia kaikilla elämän osa-alueilla, ja se on muuttunut ihmiskokemuksen mittatikuksi. Koko planeettanne pyyhitään kiihtyneen energian vaikutuksilla, joka muuttaa Maapallon ja sen asukkien tietoisuutta yliäänennopeuksilla.

Tämä energian kiihtyvyys, jota me nimitämme ”nanosekunniksi” ”ajan” termein, alkoi kehkeytyä kesällä 1987 ja se tulee lopulta saattamaan päätökseen 25-vuotisen hämmästyttävän arvojen ja havaintojen muutoksen ihmiskunnan keskuudessa. Koko tämän periodin ajan massiivinen kosmisten energioiden sulautuminen muuttaa fyysisen todellisuuden rakennetta liipaisten ihmiskunnan heräämään paljon suurempiin totuuksiin olemassaolon luonteesta.

Olette täällä kaikkien muiden keskuudessa integroimassa tätä energiaa; osallistumassa siihen ja tuomassa oman panoksenne maailmanlaajuiseen paradigmanmuutokseen prosessissa, jossa laajennatte omaa henkilökohtaista ymmärrystänne identiteetistänne.

Tietoinen tajunta on tarpeellinen komponentti juolla ymmärtää ja käsitellä niitä eri tuhon ja kaaoksen vaiheita, joilla massoja kontrolloidaan. Nanosekunti on erityisen tärkeä, koska kun kaikki kiihtyy, ja monet mullistavat muutokset tapahtuvat, uskomuksenne ja ideanne todellisuudesta — ja todellisuuden luonteesta itsestään — voivat muuttua silmänräpäyksessä.

Arkipäiväisemmällä tasolla muutamat viime vuodet ovat olleet erityisen huomattavia niiden tapahtumien suhteen, jotka paljastavat uusia kuvia tunteettomasta väkivallasta ja traumasta. Monet uutissivustot ovat vakaasti edistäneet uusia väkivallan muotoja ja sitten suurimmaksi osaksi kääntäneet kollektiivisen selkänsä kaikille loogisille päätelmille jotka olisivat voineet paljastaa totuuden siitä miksi ja missä tällaisia shokeeraavia tapahtumia on ollut.

…tulkitaan virallisesti satunnaisiksi tapahtumiksi; ja kuitenkin jollain tietoisuuden tasolla ihmiset intuitiivisesti tunnustavat ne allaolevat vaikutukset, jotka kaikella tällä nyt tapahtuvalla on.

Erittäin petollisesti sisäänajetut syyskuun 11. päivän tapahtumat, joita seurasi nopeasti voimaansaatettu Patriot Act, niiden jälkeen nopea Afganistanin valtaus, Washingtonin kiväärimies, Columbia-avaruussukkulan räjähdys ja Irakin sota ovat kaikki pyörineet maailman otsikoissa petkutuspropagandan mukana, ja kuitenkin totuus ja todelliset syyt ja kysymykset näiden kaikkien asioiden taustalla ovat edelleen eristetty ulkoisilta vaikutteilta salaisuuden varjoihin.

Massat alkavat tulla ilmiselvään ja mitä tarpeellisimpaan johtopäätökseen siitä, että Amerikan media ei enää edusta lehdistönvapautta. Viimeaikaisiin ”jäävuoren huippuihin” kuuluu paljastus siitä miten pornokuvia ja -videoita käytetään valtion hyväksymissä mielenhallintatekniikoissa — joihin kuuluu vankien kiduttaminen ja nöyryyttäminen fyysisellä, seksuaalisella, mentaalisella, emotionaalisella ja henkisellä hyväksikäytöllä — ovat järisyttämässä maailmaa shokeeraavin kuvauksin brutaaleista teoista.

Irakilaislähteet väittävät, että ”hyväksikäytön jäävuorenhuippu on niin suuri, että enää ei ole jäljellä vettä”, ja kuitenkin todistamaan kutsutut jatkavat väitteitään harhaanjohtamisesta tai esittävät räikeitä ristiriitoja maustettuna hyvillä valheilla, jotka valtavirran korporaatioiden hallussapitämä media sivuuttaa täysin. Miljardit ihmiset ympäri maailman kyseenalaistavat kulttuurin, joka johtaa tähän mielipuoliseen käytökseen, ja he ovat erittäin järkyttyneitä niistä jotka jatkavat näiden kauheuksien oikeuttamista.

Massat ovat tulossa myös mitä tarpeellisimpaan ja ilmiselvimpään johtopäätökseen siitä, että Amerikan media ei enää edusta lehdistönvapautta. Ja tämä hiljainen arvio johtaa yhä vain häiritsevämpään johtopäätökseen siitä, että ”uutisia” keksitään päästä ja kontrolloidaan ja niitä käytetään viemään ihmisten huomio sekoittamaan ja hajottamaan ihmiskunta useiksi toistensa kurkussa oleviksi kuppikunniksi, jotka väittelevät lakkaamatta, niinsanotusti, siitä minkä värinen päälle hyökkäävä mörkö on.

Psyykkisellä tasolla ihmistietoisuuteen vaikuttaa suuresti jatkuva uusien tietoisuuden tasojen hämmentäminen, jotka heräävät henkiin ympäri maailman. Liikemäärä on kasvussa kun ihmiset ympäri maailman tasaisesti heräävät syvän kieltäymyksensä eri tasoilta johtuen kiihtyneen energian vaikutuksista. Ja kuin muutama miljardi Rip Van Winklesia yhtäkkiä heräisi henkiin, he yhtäkkiä tajuavat heräävänsä varsin toisenlaiseen todellisuuteen siitä missä he uinuivat hetki sitten.

Kosmisen energian jatkuvasti kasvava virta vavisuttaa kaikkea aliatomitasoilla, tökkien teitä eteenpäin tunnustamaan ja kasvamaan pois vanhoista rikki menneistä kaavoista, jotka repivät yhteiskunnan faktioihin, jotka saavat energiansa epäsovusta ja räyhäämisestä. Kahdenkymmenen viiden vuoden kiihtyneen energian aika tuo mukanaan suuria tietoisuuden transformaatioita, jotka kollektiivisesti avaavat havainnon rajoitteiden lukot, mikä olennaisesti vapauttaa ihmiskunnan kahleistaan, jotka tähän mennessä ovat vielä suurelta osin huomaamattomia.

Suuria muutoksia tulee tapahtumaan jokapuolella Maapalloa, sekä aurinkokunnassa ja sen ulkopuolella.

Aurinkomyrskyt ja sen sähköinen aktiviteetti on kasvussa, sekä myös havaittava kirkkauden lisääntyminen; kirkkauden lisääntyminen voidaan nähdä myös systeemissä kun jotkut planeetat ja niiden kuut näyttävät hehkuvilta.

Kuten monet astronomit ovat huomauttaneet, magneettisten napojen siirtymät, suuret muutokset ilmakehän paineissa ja lämpötiloissa sekä epätavalliset magneettikenttien fluktuaatiot ovat käynnissä läpi koko aurinkokunnna. Jotain erittäin suurta on selvästikin tapahtumassa, ja jälleen kerran, kontrolloitu media tekee kaikkensa luodakseen harhautusten ja petkutusten pelin jolla ohjata huomio pois massiivisista systeemimuutoksista.

Nanosekunnin vuodet sisältävät kosmisen identiteettikriisin, joka syvenee järkyttävän monimutkaisuuden myötä; kaikki joutuvat täysin arvioimaan uudelleen ja miettimään sitä keitä he ovat suhteessa aina laajenevaan kosmiseen olemassaoloon. Virallinen tunnustus älykkäiden elämänmuotojen läsnäolosta, että meillä on yhteistä aikaa ja tilaa teidän kanssanne, odottaa kulman takana.

Valitettavasti tätä julistusta voidaan käyttää ohjaamaan ihmiskuntaa toisen vehkeillyn kalabaliikin suuntaan — joka tällä kertaa on kosmisessa mittakaavassa.

Useat ET-rodut ovat olleen kanssakäymisissä ihmiskunnan kanssa ja toimineet Maapallolla enemmän vuosituhansia kuin voitte kuvitella. Kuten kaikki muut uutisten aspektit, kuvaukset valituista ET-faktioista julkisuuteen tulevat olemaan täynnä lavastettuja tapahtumia, joiden tehtävä on petkuttaa ihmisiä ja siirtää huomio pois havaitsemasta ehkä enemmän häiritseviä, salaisia piiloagendoja, joita juuri nuo samat ET-rodut toteuttavat.

Kun tämä paljastus muuttuu viralliseksi, kaikki tulee kiihtymään; elämä tuntuu paljon monimutkaisemmalta ja valinnat siitä mitä ajatella ja miten reagoida käynnissä oleviin muutoksiin muuttuvat huomattavasti sekavammiksi niille, jotka ovat edelleen kahliutuneet vanhaan, romahtavaan paradigmaan jossa julkisten virkamiehen sanaa ei kyseenalaisteta tai epäillä.

Kun kieltäymyksen verhho hälvenee, kaikki se mikä on ollut ennen näkymätöntä muuttuu yhä enemmän ja enemmän läpinäkyväksi. Suorana vastustuksena yhä monilukuisemmille yrityksille petkuttaa kansaa, kosmiset energiat toimivat tasapainottajina tilanteessa avaamalla ihmistietoisuuden padot, tarkoituksella stimuloiden teitä kiinnittämään tarkempaa huomiota uuteen informaationlähteeseen, joka sisällänne on.

Kun tämä kaikkitietävä sisäisen tiedon henki herää, uudenlaiset psyyykkiset ja intuitiiviset kyvyt auttavat teitä saavuttamaan henkikohtaisen voimaantumisen, mikä auttaa teitä käsittelemään muutoksen spirituaalista dynamiikkaa. Ihmiskunnan sisäsyntyisten kykyjen vavhistuessa ja vapautessa totuus, kaikilla tasoilla, tulee olemaan yhä vaikeampaa piilottaa. Kieltäymyksen verhon hälventyessä kaikki se, mikä on ollut ennen piilossa, muttuu yhä vain läpinäkyvämmäksi ja läpinäkyvämmäksi.

Ne, jotka eivät suostu tunnustamaan sitä mitä tapahtuu, tulevat kokemaan vaikeita aikoja.

Kuitenkin kaiken liikkuessa yhä vain kiihtyvämpään tahtiin, kaikki tietoisuuden muodot, joita kiihtyvyyden herättävät aspektit synnyttävät, voivat saada aikaan massiivisia hyppyjä tietoisuudessa ja oppia sen miten hallita juuri löytyneitä mentaalisia, emotionaalisia ja intuitiivisia kykyjä. Lopulta tulee olemaan selvää, että kaikki tietoisuuden muodot jotka ovat mukana 3D-todellisuudessa oppivat äärimmäisen arvokkaita, joskus mahdollisesti volatiileja oppitunteja koskien näiden hienovaraisten energioiden voiman käyttämisen vaikutuksia.

Kiihtyvyyden edetessä aurinkokuntanne matkaa avaruudessa paikkaan, jolla on tärkeitä koodeja annettavaksi tietoisuudelle sen ymmärtämisestä, että kaikki elämä on pyhää, että elämä huokuu ulospäin ja on olemassa teissä samassa paikassa, jota erottaa vain ajan muuri. On mitä tärkeintä olla tietoinen näistä yhteyksistä, ja kuitenkin varsin erilaista on kokea ne itse.

Biologinen kulkupelinne on erittäin sofistikoitunut koodinlukijalaite, joka analysoi ympäristöä, ja henkisenä olentona te olette kehossa tarkoituksenanne olla tekemisissä ja uppoutua luonnon järjestelmään. Ihmisolentoina te olette fyysinen luontokappale; luonto elättää teitä ja ilman sitä ette voisi olla olemassa nykymuodossanne. Olette osa massiivista energian tanssia, joka valitsee erottaa itsensä kosmisesta mielestä kokemaan tämän ulottuvuuden, sekä monia muita.

Kun menette lomalle tuntemattomaan maahan, te uppoudutte uusiin kokemuksiin, jotka katalysoivat teidät oppimaan itsestänne lisää; kun tulette Maahan, teillä on samanlaisia tavoitteita ja aikeita. Miljardit vuodet teidän termein eri tietoisuuden muodot ovat vetäytyneet tänne kokemaan fyysisen todellisuuden rikkaan monimuotoisuuden. Kun olette täällä, teillä on yhteinen tila monien muiden legitiimien todellisuuksien kanssa, jotka ovat kerrostuneina ja kytkeytyneinä teihin, hieman kuin räiskäleet.

Jokaisella todellisuudellaan on rahansa, ja jokaisella on oma rikas täytteensä; jokainen raja ja sen täyte ovat erillisiä ja kuitenkin yhteydessä suurempaan tietoisuuden rakenteeseen, moniulotteiseen versioon todellisuudesta, joka on paljon suurempi kuin mikä nyt on siitä kuva. Sisäisen tiedon ja psyykkien aistien kukkiminen ovat työkaluja päästä kiinni tätän uuteen viisauteen näiden muuttuvien aikojen navigoimiseksi, ja kun teillä on nämä uudet kyvyt käytössänne, tulee olemaan vaikeaa kuvitella miten ihmeessä koskaan selvisitte ilman niitä.

Vuosi 2005 on seitsemän vuotta ennen nanosekunnin ylittämisen hetkeä talvipäivän seisauksena vuonna 2012.

Nämä vuodet ovat äärimmäisen tärkeitä, koska silloin täytyy tehdä käänteentekeviä valintoja todellisuuden kanssa työskentelemisestä sellaisella tavalla, että te kykenette taivuttamaan sitä omien aikeidenne mukaisesti. Aikeita kultivoidaan ja jalostetaan saavuttamalla korkeampi tietoisuus oppimalla keskittymään ja suuntaamaan oma mieli ja huomio siihen mitä haluaa luoda.

Taivaalla tapahtuu aktiviteettia näiden 25 vuoden aikana, kuten planetaarisia ja auringon linjautumisia, galaktisen keskuksen linjautumisia, auringon purkauksia, koronan massapurkauksia, komeettoja, meteoreita ja asteroideja, sekä epätavallisten taivaankappaleiden ja avaruusolentojen rotujen ilmaantumisia, jotka kaikki esittelevät uudenlaisia energeettisiä ohjelmia järjestelmään. Kosminen toiminta vaikuttaa Maan energiakenttään, stimuloi ja kytkee sitä päälle valaisemaan ja reagoimaan saapuviin voimiin.

Viime vuonna muutama päivä Jousimiehen täysikuun jälkeen kesäkuun 3. päivänä 2004, planeetta Venus ohitti Maan ja auringon kesäkuun 8. päivänä, mikä loi häikäisevän linjautumisen, joka tunnetaan nimellä Venuksen pimennys tai okkultaatio; siirtymä kesti melkein 7 tuntia ja se oli ensimmäinen kahdesta sellaisesta, joita esiintyy pareittain 8 vuoden välein. Ennen muinoin nämä Venuksen siirtymän auringon ohi ovat toimineet yhtäkkisenä ihmistietoisuuden initiaationa uudelle globaalin transformaation tasolle.

Tämän kosmisen unionin johdosta aktivoituu erittäin merkittävä aika, aika jolla on suurta potentiaalia synnyttää häikäiseviä muutoksia ihmisten arvoihin. Suora, tarkka taivaallinen linjautuminen edeltää aina voimakasta energian lähetystä. Planeettanne kuoppaisen muutoksen keskellä Venuksen okkultaatio tarjoaa buustin, hämmästyttävän energianpurkauksen, joka puskee tietoisuuden uuteen realisaation maailmaan tehokkaasti ehostamalla sekä havaintomaailmaa että luovuuden ainutkertaisia tajunnantiloja ennennäkemättömällä tavalla.

Kun planeetta Venus saapui aurinkokuntaanne kauan aikaa sitten, Aurinko sieppasi sen itselleen. Aurinkokuntaan saapuvat taivaankappaleet eivät ole pelkkiä jääpalloja tai materiankappaleita, jotka vahingossa tulevat avaruudesta; tietoisuus läpäisee jokaisen olemassaolon kentän aspektin.

Kosmoksessa ei ole satunnaisuutta; jokaisella tapahtumalla on suunta ja tarkoitus. Venus teki tämän tietyn siirtymän Maan ja Auringon kanssa kahdesti kahdeksan vuoden periodin aikana, sitten kestää jälleen yli sata vuotta kunnes sykli on jälleen toistunut. Johtuen syklin pituudesta, tämä on käytännössä mahdollisuus vain kerran elämässä.

Ensimmäinen okkultaatio tapahtui kesäkuun 8. päivä 2004, ja toinen tapahtuu kesäkuun 6. päivä 2012, arviolta kuusi kuukautta ennen talvipäivän seisausta, jolloin Aurinko linjautuu galaktisen keskuksen kanssa. Kahdeksan on keskeinen numero, joka symboloi sekä äärettömyyttä että tasapainoa; ja näiden kahdeksan käänteentekevän vuoden aikana ihmiskunta käy läpi muutoksia, jotka purkavat yhteiskuntaa sellaisena kuin te sen tunnette, mikä synnyttää kokonaan uudenlaiset arvot joilla synnyttää tasapainon paradigma, joka perustuu ymmärrykseen tietoisuuden voimasta.

Tämä Venuksen okkultaatioiden pari herättää mielen kirkkauden, joka on tarpeen kun käsitellään suuria tietoisuuden hajaannuksia ja niitä valheita ja petkutuksia, jotka lukitsevat ihmiskunnan pelon ja uhriutumisen halvaannuttaviin tiloihin. Jos tarve on keksimisen äiti, silloin Venus, Maa ja Aurinko niiden linjautumisissaan varmasti toimittavat sellaisen tietoisuuden koodin, joka lisää herättää ja laajentaa ihmismieltä; kuitenkin riippuu teistä miten käytätte tätä informaatiota.

Kaikki teidän maailmassanne on symbolia sille miten energiaa ilmennetään…. ilman symboleita, miten ilmaisisitte itseänne? Kaikki maailmassanne on symboli sille miten energiaa ilmennetään. Symbolit kuvaavat ideoita todellisuudesta; ne ovat linkki olemassaolon ja tietoisuuden kentän välillä. Symbolit ilmaisevat ja avaavat suurempia ideoita; ilman symboleita, miten voisitte ilmaista itseänne?

Symbolit muuttavat todellisuutta rakentamalla yhteyksiä; te annatte merkityksen symbolille, ja kuitenkin harvoin kyseenalaistatte sitä mistä merkitys itse oikein tulee. 3D-todellisuudessa osa haastettanne on uida symbolien meressä ja käyttää niitä oman elämänne navigoimiseen, ilman että kiinnitytte liikaa symboleihin, huolimatta siitä mitä ne edustavat. Jokainen keksintö on symboli jolla hallita olemassaolon energiakenttää. Historiallisesta perspektiivistä Venuksen okkultaation kahdeksana viimeisenä vuotena 1874 ja 1882 välillä Thomas Edison keksi useita keksintöjä — erityisesti äänilevyn ja sähkölampun — jotka välittömästi avasivat ihmishavainnon ovet uuteen ja varsin erilaiseen versioon todellisuudesta.

Ääni ja valo saavat merkityksiä, jotka muuttavat ikuisesti yhteiskunnan maailmankuvan. Tänä aikana luovuus itää kukkakedon tapaan puhjeten kukkaan jokaisella kalliolla ja kukkulalla. Hehkulamppu oli ainutlaatuinen ilmaisu, tapa taivuttaa paikallista kenttää uudella merkityksellä; se palvelu 3D-todellisuuden käytännön ilmentymänä, joka perustui kirkkaiden ideoiden koodien kääntämiseen, joita Venuksen okkultaatiot aktivoivat.

Vaikka nämä keksinnöt vaikuttivat viattomilta tuohon aikaan, hehkulamppu ja äänilevy auttoivat luomaan tietä todellisuudelle jossa te nykyään olette; sellainen joka on täynnä näkyviä ja näkymättömiä sähkölinjoja, kännykkämastoja, ja satelliittivalvontalaitteita, jotka välittävät triljoonia bittejä valoa ja ääntä.

Tämän välissä olevan 100 vuoden aikana — yhdestä Venuksen pimennyksestä toiseen — ihmiskunta teki valintoja, jotka paljastuivat suureksi väärinymmärrykseksi elintärkeistä ilmakehän ominaisuuksista. Monet modernit käytännöt ovat luoneet suuria häiriöitä luonnonjärjestelmään estämällä auringon säteet ja häiritsemällä ekosysteemin tasapainoa.

Siellä missä on luonnon häiriöitä, henkilökohtainen biologinen energiakenttänne ja ympäröivä ympästönne saavat osakseen suuren vaikutuksen. Lampi, tai mikä tahansa vesimassa, ei aina ole pinnaltaan peilityyni ja kirkas. Lampi voi muuttua kylmän kovaksi jääksi talven kovien tuulten vaikutuksesta. Myrskyn aikaan lammen pinta säröilee, tanssien oman alkukantaisen rytminsä mukaan.

Lämpimänä kesäiltapäivänä lampi on tyyni ja kaunis, täynnä ympäröivien pikkueläinten ääniä, jotka elävät kiireistä elämäänsä. Kuten lammella, tietoisuuden kentällä on myös omat myrskynsä; normaalin tilan häiriö tunnetaan ja ymmärretään henkisellä tasolla keinona päästä irti stagnaatiosta ja saada uutta elinvoimaa. Luonto on symboli järjestelmälle, joka tukee ja elättää identiteettiäsi yhteistyössä taivaallisten aktiviteettien kanssa, jotka jatkuvasti tarjoavat struktuurin ja merkityksen maalliselle olemassaololle.

Jotta heräisit ja hyväksyisit henkilökohtaisen voimasi, sinun tulee olla halukas irtaantumaan kieltäymyksestä ja aktivoida psyykkiset herkkyytesi, jotka antavat sinulle lahjaksi herkkyyksiä joilla erottaa totuus petkutuksesta. Myrsky, joka maailmaanne häiritsee, on oman heräävän tietoisuutenne symboli. Menneinä aikoina ihmiskunta on kollektiivisesti valinnut sulkea psyykkisen intuitionsa, ja nyt he maksavat täyden hinnan itseaiheutetusta tietämättömyydestä.

Tietoisuutenne on osa energian dynaamista tanssia; te uitte aliatomihiukkasten meressä, jossa kaikki on jatkuvassa liikkeessä. Tietoisuus erottelee näitä hiukkasia ja valikoi niitä käyttöönsä teidän oman valintanne mukaisesti. Aliatomihiukkaset aktiivisesti ovat mukana todellisuuksien rakentamisessa; ne ovat jatkuvassa kontaktissa koko olemassaolon kenttänne kanssa.

Aurinkokuntanne liikkuessa uusien avaruuden alueiden läpi, teidän tulee henkilökohtaisesti ottaa mukaan elämäänne se uusi energiatanssi, jonka nämä alueet tuovat mukanaan. Muutokset, joita koette, tapahtuvat itse asiassa aliatomitasolla, ja voitaisiin sanoa hienoisella huumorilla, että olette mukana vain tällä matkalla. Tässä transformaatiossa on mukana monia tietoisuuden tasoja. Ihmisolentoina te koette muutoksia 3D-todellisuudessa, ja kuitenkin teidän oppiessanne integroimaan ja tuomaan elämäänne enemmän tätä kiihtynyttä energiaa, te tulette huomaamaan että se mitä te ajattelette tapahtuu useilla eri todellisuuden tasoilla.

Näiden vaikeiden transformaatiovuosien aikojen haasteesta yksi on matkata aliatomihiukkasten vallankumouksen aallonharjalla samalla kun oppii hallitsemaan ja suuntaamaan omaa heräävää tietoisuuttaan selvällä aikomuksella. Se miten käytät omaa tietoisuuttasi ja huomiotasi tulee olemaan mitä tärkeintä tulevina vuosina. Ylenpalttisen informaatiovaihdannan käsittely on kuin rikkaruohojen kitkeminen puutarhasta; jos tekee hiukan joka päivä, silloin ei ole niin suurta urakkaa edessä.

Erilaiset maalliset ja kosmiset voimat ovat menneet mukaan epätoivoiseen taisteluun huomiostanne, koska huomionne edustaa sitä misttä ja miten te keskitätte energiaanne ja luotte todellisuutenne jonka kohtaatte. Amerikassa rohkeus pelottomasti kysyä kysymyksiä on tämän maan henkisen karman ytimessä. Ihmiset ovat pitäneet kiinni eri kieltäymyksen tasoista pitkän aikaa, ja tämän elämälle silmien ummistamisen seurauksena on syntynyt kulisseihin hedelmällistä maaperää suorittaa mitä karmivimpia tekoja.

Kesällä 2004 ja siitä eteenpäin Amerikkaa kohtaa mahdollisesti potentiaali yhä suuremmille vaikeuksille, ja se johtuu eräistä USA:n tähtikartan astrologisista siirtymistä, sekä Auringosta ja Saturnuksesta presidentti Bush astrologisessa syntymäkartassa. Uskomaton reality check on tulossa.

Resurssien ruokoton väärinkäyttö jokaisella tasolla on käynnistänyt dynaamisen liikkeen, joka tulee katalysoimaan suuria muutoksia politiikan, talouden ja geofysiikan aloilla.

Saturnus Ravussa toimii psyykkisten kykyjen muokkaajana viemällä sinut oman identiteettisi syvyyksiin kohtaamaan itsesi ja hyväksymään vastuun siitä kuka olet. Saturnuksen siirtymä jokaisen merkin läpi tarjoaa arvokkaita aikuistumisen oppitunteja vastuusta tietyillä kokemuksen tasoilla. Sekoilu ja oppitunnin arvon sivuuttaminen luo lukon, jossa kaikki edistys pysähtyy ja pysyy siinä kunnes opetuksen dynamiikka hyväksytään, arvostetaan ja sitä sovelletaan.

Maailmanne johtajat ilmentävät yhteiskunnan kieltäymystä totuuden käsittelyssä affektiivisesti, ja paisuteltujen valeiden ja petkutuksen avulla he testaavat kykyänne erottaa totuus. Omien teille suotujen oikeuksienne käyttöönotto siirtää tietoisuutenne oman olemassaolon kentän ympärille, mikä tulee auttamaan teitä kokemaan suoran tiedon ja kykenette erottamaan totuuden valeesta. Teidän tulee ottaa nämä kyvyt käyttöön, jotta pääsisitte fyysisen todellisuuden rajoitteiden tuolle puolen ja voisitte ymmärtää niiden voimien vallan, jotka haastavat teitä heräämään.

Ja kun te heräätte, teitä ei tulla petkuttamaan niin helposti uudelleen.

Kontrolloitu media on työkalu, jolla vetää huomio mahdolliseen maailmaan josta puuttuu elinvoima ja luovuus. Herkistämällä huomionne väkivallan ja sodan maailmalle, ajatuksenne ja uskomuksenne ehdollistuvat orjuuttamaan teidät uhriuteen ja täydelliseen voimattomuuteen.

Kahdenkymmenenviiden vuoden kiihtyvyys on mahdollisuus elää voimaantunutta elämää kehittämällä huomiokykyä ja tietoisuutta niin, että voitte tunnistaa suuremmat henkisen perintönne totuudet ja aktiivisesti ottaa osaa sen maailman luomiseen, joka tätä ymmärrystä ilmentää.

Ihmiskunta on oppimassa mitä suurimman tärkeyden, joka on kyvyssä tunnistaa yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin tunkeutuneiden valheiden nopea lisääntyminen; ja kuitenkin vaikka on elänyt aivan liian pitkään syvän kieltäymyksen tilassa esittämällä että he kuulivat totuuden, totuudenmukaisesti käyttäytyminen on haastavaa jokaisen rohkeudelle. Valheita on joskus houkuttelevaa uskoa, koska silloin voi välttää oman toiminnan ja tekemisen henkilökohtaisen vastuun. My pyydämme teitä kunnioittamaan itseänne ja omaksumaan se rohkeus, jota totuus teissä kutsuu esiin. Nauttikaa siitä vapaudesta jonka te tiedätte teillä olevan voimaantuneina olentoina.

Kun ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota luontoon ja Maapallosta huolehtimiseen sen sijaan, että he maanisesti miettisivät sotaa ja rahoitusportfolioita, silloin tiedätte siirtymän suurempaan todellisuuteen todella olevan käynnissä.

Maa tulee rakastaa elinvoimaiseksi ja luonto tulee tunnustaa ja sitä arvostaa älykkäästi suunniteltuna informaatiojärjestelmänä, joka yhdistää teidät moniulotteisten todellisuuksien kerroksiin. Myrkkyjen käyttö tuhoamaan sen mitä ette ymmärrä on yksi kieltäymyksen taso, joka kieltää elämän itsensä merkityksen. Kasvit ja eliöt ovat halukkaita yhteistyöhön kun oppii keskittämään huomionsa ja kommunikoimaan niille.

Läpi vuodenaikojen kannattaa olla niin paljon luonnossa kuin mahdollista; laittaa ilmastointi pois päältä ja avata ikkunat, huomioida se miten eliöt pitävät energian liikkeessä niiden toimnnaillaan. Upottakaa itsenne luonnon tarjoamiin ääniin, näkyihin, tuoksuihin ja makuihin. Tehkää pitkiä kävelyjä, nukkukaa maassa, istukaa leiritulen äärellä ja kerääntykää ystävien ja rakkaiden kanssa katselemaan tähtiä. Joka vuosi kesäpäiväntasaus virittää teidät havaitsemisen huipulle.

Virittäytykää kiinnittämällä huomiota tänä aikana; uutta energiaa saapuu aina ja todellakaan ette halua missata uusimpia uutisia Auringosta. Pysähtykää istumaan puiden alla, viettäkää vapaa iltapäivä kedolla tai meren äärellä, kiivetkää vuorille tapaamaan harvinaisia energioita, ja maistelkaa luonnon älyn makeita aistimuksia. Kiinnittäkää huomionne keskittymän hienovaraisen energian tanssiin; muistakaa kun ette suuntaa huomiotanne omalla tahdollanne, muut nappaavat sen heidän omiin todellisuuden versioidensa vuoristoratoihin.

Huolimatta siitä mikä tilanne syntyy, jos pidätte itsenne tietoisina ja pysytte keskittyneenä omiin intentioihinne, on aina tapa jolla taivuttaa todellisuus omaan suuntaanne. Me olemme työskennelleet omien kotikoulumme oppituntien parissa uskomusten muuttamisen prosessissa. Opiskelijamme ovat osoittaneet harjaantumisensa, että keskittäessään energiansa ja työskennellessään ryhmissä uskomustensa muuttamiseksi siitä mitä he voivat ja eivät voi tehdä, he kykenevät taivuttamaan lusikoita ja haarukoita.

Lusikan taivuttaminen on todellisuuden taivuttamisen symboli. Lusikan tai minkä tahansa todellisuuden muuttamiseksi pitää ensin ’lämmitellä ideaa siitä’ ja jättää taakseen kaikki entiset rajoittuneet uskomukset. Kenttää voi lämmittää keskittämällä huomionsa kuvittelemaan sen mikä tulee syntymään. Kaikkein luotettavimmissa menetelmissä todellisuuden taivuttamiselle omien halujen suuntaan mielikuvitus on ensimmäinen keskeinen komponentti, sitten lisäämällä selkeä aikomus, odotus ja toiminta syntyy lopputuloksia.

Lusikan taivuttaminen on toinen symboli sille mitä seuraavan kahdeksan vuoden aikana ilmenevät energiat tulevat aktivoimaan ihmiskunnassa. Tässä kiihtyvyyden vaiheessa kaikille on tärkeintä tunnistaa ne kuviot ja symbolit, jotka määrittävät todellisuutenne ja intuitiivisesti luovat uuden ymmärryksen niiden pinnallisen tarkoituksen taustalla. Muistakaa, että symbolit ovat merkki energiasta; älkää kiinnittykö symboleihin niin paljon, että missaatte niiden suuremman opetuksen.

Tietoisuuden herääminen on pysäyttämätöntä. Erittäin luovina Venuksen auringonpimennyksen vuosina luonto työskentelee kanssanne auttaaksenne teitä synnyttämään omat versionne kirkkaista ideoista. Teidän tulee arvostaa sitä elämää jota elätte näinä suurina muutoksen aikoina. Te olette erittäin sopeutumiskykyisiä ja toisilla todellisuuden tasoilla olette erittäin valmistautuneita kohtaamaan valitsemanne todennäköisyydet. Teidän tulee kerätä rohkeutta uskoa omaan sisäiseen voimaanne.

Keskity, suuntaa huomiosi, ja silloin mielesi ja kehosi ja oman olemuksesi aliatomitasot alkavat kerätä uutta tietoa. Luonnon äänet, näyt ja tuoksut luovat vasemman ja oikean aivolohkon välisen tasapainon, mikä sallii teidän virittäytyä siihen mitä tapahtuu suuremmalla tarkkuudella ja kirkkaudella. Kun tasapainotatte kehonne, voitte integroida uusia energiakenttiä, jotka kantavat mukanaan tietoisuuskoodeja, joiden avulla navigoida tämän suuren transformaation läpi.

Kun kaikki kiihtyy, me muistutamme teitä jälleen kerran että kaikki on energian tanssia, aaltoilevaa aliatomihiukkasten merta, jota voidaan erotella muuttumaan energian symboleiksi, joita voidaan käyttää kenttänä luovan ilmaisun tarkoitukseen.

Millä tahansa tasolla tätä peliä oletkin, kaikki liittyy siihen miten opit uimaan näiden symbolien keskellä, joita käytetään selittämään ja tutkimaan ja erottelemaan olemassaolon kenttää yhdessä muitten todellisuuden versioiden ja tulkintojen kanssa. Seuraava kehitysvaiheenne sisältää suoraa oppimista luonnon keskellä tapahtuvista kokemuksista.

Loppujen lopuksi te olette vastuussa siitä mitä te luotte.

Te olette täällä palauttamassa arvokkuuden ja täyden toimintakyvyn koodinlukijalaitteeseen mitä te nimitätte ihmiskehoksi, ja pitäen tämän tehtävän mielessä, me toivotamme teille miellyttävää matkaa.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Syyskuun 2020 energiat

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme niin tyytyväisiä siihen edistykseen minkä me olemme tunteneet teidän saavan aikaan elokuun aikana, ja me tiedämme, että monet teistä odottavat sitä mitä tulevan kuukauden energiat tuovat mukanaan. Me tiedämme, että te odotatte enemmän muutosta, enemmän avustusta ja enemmän niiden energioiden luonnollista evoluutiota, joita teillä on saatavillanne. Ja se on se mitä te tulette näkemään syyskuussa, teidän syyspäiväntasauksen kuukautena.

Teille saapuvat energiat tulevat liittymään avun antamiseen luoda helpotusta, rentoutumista ja lisää kivaa elämäänne. On aika ihmiskunnan muuttua vähemmän vakavaksi ja tuntea olonsa vapaammaksi, enemmän lapsenkaltaiseksi. On tullut aika kaikille teille kutsua keijukaiset leikkimään kanssanne, näyttämään teille minkälainen niiden elämä on. Me kutsumme teitä tuntemaan totuuden siitä, että se miksi te olette muuttumassa teidän muuttuessanne korkeamman ulottuvuuden itseksenne on erittäin keijun kaltainen. Te olette siellä heräämässä tietoisuuteen siitä, että voitte luoda elämänne helppoudella, leikkisyydellä ja hauskanpidolla. Voitte sallia oman sisäisen lapsenne tulla esiin ja viedä teidät mukananne pois kaikesta tuhosta ja synkeydestä, joihin monet ihmiset ovat keskittyneet varsin pitkän aikaa.

Me olemme täällä muistuttamassa teitä, että te voitte pitää taukoa. Teidän ei ole pakko keskittyä siihen mikä maailmassa on vialla kaiken aikaa, kaikki päivät. Se tulee aina olemaan siellä teitä varten. Voitte aina palata takaisin suorittamaan tehtäväänne, omaa tarkoitustanne. Tulevat syyskuun energiat ovat siellä muistuttamassa teitä, että on myös tärkeää ladata akkuja, rentoutua, nuorentua ja tehdä tästä matkasta, tästä tietoisuuden evoluutiosta niin hauskaa kuin mahdollista.

Ilo on matkassanne ainoastaan jos niin sallitte, jos etsitte sitä, jos varmistatte että te olette niitä jotka laulavat ja tanssivat teidän kulkiessanne polkuanne. Me pyydämme teitä tuntemaan sen ilon joka teille on saatavilla, olemassaolon ilon. Ilonne ei tarvitse olla ehdollista. Teidän ei tarvitse odottaa kaiken muuttumista jotta voisitte pitää hauskaa. JA itse asiassa, jos te sallitte näiden syyskuun energioiden tehdä sen mitä varten ne ovat siellä olemassa, silloin te todennäköisemmin päästätte sisäänne kaiken sen mitä olette kutsuneet itsellenne ja kaikille kanssaihmisillenne.

Saatatte onnistua paremmin pyytämisessä ja kutsumisessa kun olette siinä ahdistuksen, pelon ja surun pisteessä, mutta onnistutte paljon paremmin omien luomuksienne vastaanottamisessa kun olette helppouden paikassa, kun etsitte mahdollisuuksia keventää taakkojanne, ottaa rennosti, jättää pois hieman sitä vastuuta korjata kaikki asiat harteiltanne. Te olette siellä luomassa tätä kaunista todellisuutta Maapallolla, jonka haluatte kokea, ja te tarvitsette tätä komponenttia. Teidän tulee päästää sisään se minkä te olette jo luoneet, ja nyt on sen aika. Nyt energiat tukevat teitä ja avustavat teitä, ja tekevät työstänne Maapallolla paljon helpompaa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kuinka määrittää se mihin luottaa

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin hienovaraisia lähestymistavassamme mitata teidän edistystänne siellä Maapallolla. Me tiedämme kuinka tuntea teidän kokonaisvärähtelynne kollektiivina, ja me osaamme sanoa että se on kasvussa. Me voimme kertoa teille että te edistytte siitä, miltä meistä tuntuu kun tunnustelemme teitä kollektiivina. Teillä on myös kyky käyttää tuntoaistianne määrittämään tulisiko teidän luottaa, uskoa, henkilöön, liikkeeseen, videoon taikka dokumenttiin jota katsotte.

Teillä on tuo kyky, joka on todellakin kuudes aistinne. Teidän kuudes aistinne on kykynne tuntea jostain, jostakusta, jostain luomuksesta, jostain ideologiasta tai jostain tarinasta lähtevä värähtely. Teillä on kyky tuntea onko se mihin te virittäydytte jotain mikä vie ihmiskuntaa siihen suuntaan mihin te kaikki haluaisitte liikkua. Te voisitte, teoriassa, istua kotonanne kaikki päivät ja miettiä sitä mikä yhteiskunnassa on vialla, mikä ihmiskunnassa on vialla, mikä tässä hallituksessa tai tuossa organisaatiossa on vialla, voitte tehdä niin, tuntea olonne kauheaksi, ja sitten mennä nukkumaan illalla siinä matalan värähtelyn tilassa.

Se mitä me havainnoimme siellä maailmassanne on, että siellä on joitain ihmisiä, jotka ovat täysin sulkeutuneita kuudennelta aistiltaan. Ja he unohtavat totuuden siitä, että he luovat oman todellisuutensa. Ja he levittävät matalan värähtelyn tarinoita, ideoita, meemejä, videoita ja niin edelleen, koska he tuntevat oman mielensä kautta, eivät sydämensä kautta, vaan mielensä, että he tekevät jotain hyvää. Sen mitä me olemme huomanneet on, että jonkin ajan kuluttua, jopa kaikkein epävireisin henkilö, jopa henkilö joka on todella sulkenut itseltään pois tuntoaistin, tulee lopulta kyllästymään matalan värähtelyn informaation levittämiseen.

He lopulta kyllästyvät kaikkeen vastustamiseen, kaikkeen väittelyyn ja yksinkertaisesti siihen tapaan jolla he värähtelevät kun he postaavat jotain matalan värähtelyn materiaalia. He eivät voi tehdä muuta kuin kantaa sitä niskoillaan. Ja niin, lopulta, nämä henkilöt väsyvät ja he kysyvät onko olemassa toista tapaa auttaa ihmiskuntaa. Me olemme täällä kertomassa teille että sellainen tapa on. Te voitte meditoida, prosessoida tunteitanne, perustaa rukouspiirin ja keskittyä siihen todellisuuden versioon jonka haluatte kokea. Voitte myös lähettää parantavaa energiaa, rakkautta, myötätuntoa ja anteeksiantoa sinne missä sitä maailmassa kaivataan kaikkein eniten.

Voitte olla osa ratkaisua sen sijaan että jatkatte muitten syyttelyä, sormella osoittelua ja tarinoiden levittelyä jotka voivat olla totta tai sitten eivät. Teillä kaikilla on mahdollisuus tehdä jotain monumentaalisen suurta. Te jotka ymmärrätte että te luotte oman todellisuutenne voitte tulla yhteen tänä aikana ja singota ihmiskunnan korkeammalle taajuuskaistalle. Se on kiinni teistä, ja te tulette tietämään sen kun te liikutte oikeaan suuntaan, teidän omaksi parhaaksenne, ihmiskunnan omaksi parhaaksi, kun te käytätte kuudetta aistianne.

Kun te huolestutte värähtelytasostanne yhtä paljon kuin siitä mitä joku ketä ette edes tunne tekee tai sanoo maailmassanne, silloin ja vain silloin voitte olla niitä muutoksentekijöitä miksi te olette syntyneet. Tämä on kutsumme teille. Liittykää meihin halukkuudessanne tuntea määrittääksenne sen onko jokin korkeaa värähtelyä vai matalaa värähtelyä, ja käyttäytykää sen mukaisesti.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Muista meditoida! osa 2

Tämä on lainaus L/L Researchin kirjasta Voices of the Confederation.

Kommentti

Koska on olemassa monenlaisia eri tyyppisiä meditaatioita, joita tässä maassa tällä hetkellä harjoitetaan, ehkäpä meidän tulisi selittää, että tämä ehdotettu meditaatio on passiivisen luonteista, toisin kuin keskittymisen luonteinen meditaatio. Tavoite on keskittyä kehon mukavuuteen, ja sitten antaa mielen lopettaa sen arkipäiväinen toiminta tai “laskenta”. Tässä mielen ja kehon saavutetussa hiljaisuudessa harjoitetaan sisäisen kuuntelun asennetta, sillä sisällä oleva henki odottaa “pientä hiljaista ääntä.” Subjektien tai objektien meditointi, tai rukouksen tyyppinen meditaatio ovat varsin valideja proseduureja joita seurata. Kuitenkin kummassakin niistä meditoija puhuu, eikä kuuntele. Liiton suosittelema meditaation tavoite, kuten olemme sanoneet, on meditoijan vastaanottavainen ja kuuntelevainen asenne. Tämän asenteen myötä koko hiljaisuus täyttyy kosmisella informaatiolla.

Valikoituja kanavointeja

helmikuun 11. 1974

Me olemme ehdottaneet, että meditaatio on paras keino epäintellektuaalisen ymmärryksen hankkimiseksi luovan voiman käytöstä. Tämä on mahdollista kaikille milloin tahansa. On ainoastaan tarpeen, että he tuovat saatavilleen tiedon, joka heillä jo on. Se on vaikea asia tehdä joskus, kun on sellaisen halun luomien värähtelyjen ympäröimänä, jonka luonteista halua Luoja ei ole koskaan tarkoittanut. Me ymmärrämme sen vaikeuden, joka syntyy tämän yksinkertaisen totuuden tajuamisesta, kun ajatellaan niitä jotka haluaisivat muuta kuin tätä totuutta.

Kuitenkin on varsin mahdollista eristää oma tietoisuus näiden ajatuksien vaikutuksista, ja tajuta oman alkuperänsä totuus. Se jonka te tunnette nimellä Jeesus kykeni tekemään näin. Älkää uskoko, että tämä mies oli ainutkertainen omissa kyvyissään. Hän näytti teille, että tämä oli mahdollista. Hän näytti teille, että jokainen teistä Isän lapsista kykenee samaan kuin hän. On ainoastaan tarpeen, että meditoitte tajutaksenne tämän, ja sitten on ainoastaan tarpeen että näytätte tietonne siitä ajatuksillanne ja teoillanne.

Te, silloin, niinkuin hänkin, kykenette käyttämään tuota voimaa joka teidän käytettävänänne on: rakkaus.

Tämä on se sana, ystäväni: rakkaus. Mutta sitä ei ymmärretä. Rakkaus: se tarkoittaa kaikkea sitä mitä se teidän mielestänne tarkoittaa. Mutta se tarkoittaa paljon muuta. Oppikaa mitä se tarkoittaa, ja teistä tulee todella vapaita.

helmikuun 13. 1974

Me olemme esittäneet monta kertaa, että meditaatio on erittäin tarpeellista. Jos aiotte kyetä ymmärtämään mitä ja miten palvella tänä aikana, on tarpeen että löydätte sen meditaation avulla, sillä tämä on ainoa prosessi joka sallii teidän ymmärtää tämän informaation sen kokonaisuudessaan. Joten on tarpeen, että käytätte joka päivä aikaa meditoimiseen, ja muututte tietoisiksi tekniikasta jolla tyydyttää halunne palvella.

Kun olette tehneet tämän, tulette huomaamaan että koette jotain ihmeellistä. Se tulee olemaan tapaus, joka ylittää villeimmät kuvitelmanne. Se tulee olemaan sen luonteista mitä nyt pitäisitte mahdottomana, mutta se tulee tapahtumaan.

helmikuun 18. 1974

Me Planeettojen Liitosta Äärettömän Luojan Palveluksessa ehdotamme, että on joitain asioita, jotka ovat tärkeitä jos aiotte meditoida tehokkaasti.

Ensimmäinen ja kaikkein tärkein on, että sallitte tietoisen mielenne rentoutua. On tarpeen päästää irti ajatuksista, jotka ovat ohimenevän luonteisia, ja me huomaamme, että ajatukset, jotka liittyvät päivittäisiin toimiinne, ovat ohimenevän luonteisia. Jotta sallisitte mielenne muuttua vastaanottavaiseksi asioille, jotka ovat muun kuin ohimenevän luoteisia, ehdotamme että istuisitte hiljaisessa paikassa selkä suorana. Tämä on mitä tärkeintä meditaatiotekniikassa.

Hiljainen paikka on erittäin hyödyllinen. Kuitenkaan se ei ole tarpeen. Se on hyödyllisempi henkilölle, joka vasta aloittelee meditoimaan kuin kokeneelle henkilölle.

Jotta poistaisitte intellektuaalisen luonteiset käsitteet, jotka vaivaavat mieltä ohimenevillä ajatuksilla, ehdotamme että jotain jolla viehättää älyä voidaan joskus käyttää, kuten musiikkia, tai sitä mitä nimitätte mantraksi. Tämä, kuitenkaan, ei ole tarpeen.

Se mikä on tarpeen on että ajatusten, jotka ovat intellektuaalisen luonteisia, sallitaan poistua tietoisuudesta.

Me olemme sanoneet monta kertaa aiemmin, että teidän on tarpeen meditoida. Me olemme sanoneet näin ohjeistuksena jolla sallia teidän pyyhkiä pois se illuusio, joka on saanut niin monet ihmiset planeetallanne hampaisiinsa. Tämä meditaatio, jota suoritatte, tuo teille ymmärryksen todellisuudesta. Todellisuus liittyy kaikki teihin. Mutta se ei ole se illuusio, joka jatkuvasti vie useimpien teistä ajatukset mukanaan planeetallanne. On teistä kiinni ymmärtää se mitä me sanomme. Ja on vain yksi tapa ymmärtää se. Tuo tapa ymmärtää on meditaatio.

Kaikki tulee muuttumaan

Tämä on lainaus L/L Researchin julkaisemasta kirjasta Voices of the Confederation.

Kommentti

Monet eri ryhmät, joilla on varsin laajalti toisistaan eroavat uskomukset ja ratkaisut, ennustavat jonkinlaista viimeistä kriisiä, oli kyseessä sitten Armageddon, lama, napojen siirtymä, viimeinen talouskatastrofi, maailmanlaajuinen nälkä, poliittinen onnettomuus, tai jotain. Nämä seuraavat viestit esittävät Liiton kannan tämän syklin loppumisen käsitteeseen.

Valikoituja kanavointeja

tammikuun 6. 1974

Tulette näkemään monia muutoksia tulevina vuosina. Nämä muutokset ovat sekä luonnollista tyyppiä, että ihmisten tekemää tyyppiä. On joitain asioita, joita tulee tapahtumaan. Mutta älkää pelätkö. Sillä te tulette olemaan Luojan kanssa.

tammikuun 7. 1974

Me olemme täällä erityisestä tarkoituksesta. Me olemme täällä palvelemassa. Miettikää tätä. Me olemme täällä palvelemassa. Tämä on tärkeää. Kun te nyt lähestytte suursyklin loppua, fyysisessä maailmassanne tulee olemaan muutoksia. Näitä muutoksia ei tule pelätä. Ne tulee toivottaa tervetulleiksi. Sillä ne ovat signaaleja siitä, että uusi aika koittaa. Jos ymmärrätte sen, ja kävelette kansojenne keskuudessa ilman pelkoa, silloin myös te palvelette. Sillä he näkevät teissä sisäisen tiedon, jonka me annamme teille. Me palvelemme teitä myös absoluuttisesti kaikkien kykyjemme rajoilla. Nämä ovat syklejä ajassa, ja syklejä tilassa, ja kaikki asiat toimivat sykleissä. Planeettanne nyt lähestyy suuren, suuren ajanjakson loppua. Tämä on ollut oppimisen aikaa, kehittymisen aikaa, kasvamisen aikaa. Ja monet planeetallanne ovat nyt valmiit siirtymään paljon kunniakkaampaan olemassaoloon.

Mutta he eivät ymmärrä tätä siirtymää ellei heille kerrota siitä. On ollut monia kontakteja, jotka puhuvat tästä siirtymästä, mutta liian harva ihminen on tällä hetkellä tietoinen siitä mitä pian tapahtuu. Tulee olemaan tarpeen kertoa heille ne syyt sille mitä te tulette kokemaan. On ainoastaan tarpeen antaa itsensä käyttöön meditaatiossa kyetäkseen ymmärtämään, ja täten kyetäkseen palvelemaan. Tämä on kutsunne. Tämä on se miksi te olette täällä, missä te olette.

Me Planeettojen Liitosta olemme tietoisia kaikista kohtaamistanne ongelmista, sillä me olemme kontaktissa kanssanne kaikkina aikoina. Se ei ole helppo paikka elää, maailmanne. Mutta älkää välittäkö siitä, sillä se ei ole kestävä maailma. Kaikki se mikä tapahtuu ja tulee tapahtumaan ei oikeastaan ole yhtään tärkeätä. Se tulee pian olemaan poissa. Me puhumme kestävästä luomakunnasta, muuttumattomasta muuta ikuisesta luomakunnasta.

tammikuun 25. 1974

Johtuen tilanteesta, joka nyt planeetallanne kehittyy, siirtymästä yhdestä värähtelystä toiseen, on tärkeää että me tulemme luoksemme tänä aikana. On myös tärkeää, että te annatte itsenne käyttöön meille tänä aikana, sillä monia, monia asioita tullaan antamaan niille, jotka hyväksyvät Luojan suunnitelman ja tavan. Nämä matkaamisen rajoitteet ja monet, monet muut rajoitteet tullaan nostamaan pois, sillä nämä ovat sellaista värähtelyä, joka voidaan hyväksyä.

helmikuun 4. 1974

Hatonn: Tässä luomakunnassa on monia värähtelyjä. On pyhissä teksteissänne kirjoitettu, että “Isäni talossa on monia huoneita.” Tämä oli lausunto näistä olosuhteista. Huone, tai värähtely, josta olento löytää itsensä, on lopputulosta hänen halustaan. Jos on erkaantuminen, tai valinta joka pitää tehdä, silloin jokaisen olennon tulee itse valita oman halunsa mukaan.

Siitä syystä me vierailemme planeetallanne tänä aikana, pyrkiäksemme auttamaan niitä jotka toivovat tekevänsä valintansa. On monia, jotka ovat jo valinneet, vaikka he eivät ole itse siitä tietoisia.

Tässä illuusiossa tulee olemaan kokemus, ei kauhean kaukana tulevaisuudessa, joka tulee olemaan pelottava joillekin planeettanne ihmisille. Me pyrimme tarjoamaan ymmärrystä tämän kokemuksen totuudesta ennen sen tapahtumista. Palvelumme on auttaa niitä, jotka toivovat valitsevansa toisen huoneen. Jos olento on valinnut tietyn huoneen, silloin hän sen saa. Se ei ole hyvä paikka tai paha paikka. Se on yksinkertaisesti erilainen paikka.

Kysyjä: Onko se paikka ilman kärsimystä?

Hatonn: Ei tule olemaan kärsimystä paitsi henkilön mielessä joka sen kokee. Jos hän sen kokee, se tapahtuu koska hän niin haluaa. Tämä voi tuntua oudolta, mutta tämä on se miten luomakunta on suunniteltu.

helmikuun 17. 1974

Tietäkää, ystäväni, että suuri mahdollisuus esitetään kaikille kansoillenne tänä aikana. Ne teidän keskellänne, jotka voivat nostaa tietoisuuttaan tarpeeksi nopeasti, voivat ottaa osaa siihen mitä voisitte nimittää suureksi valmistumiseksi. Planeettanne liikkuu korkeamman värähtelyn alueelle ja jopa nyt on korkeamman värähtelyn alueen partaalla. Vain ne teistä, joiden värähtely voidaan nostaa planeetan mikana, jatkavat kultaiseen aikaan joka pian alkaa pinnallanne.

Se on kauneuden, loiston ja todellisen rakkauden henkinen aika, josta minä puhun.

Yksilöinä jokaisella teistä on kaikki voitettavanaan seuraamalla yksinkertaisia ehdotuksiamme, jotka nostavat tietoisuuttanne, ja joka nostaa omaa henkilökohtaista värähtelytaajuuttanne. Teillä ei ole mitään muuta menetettävää kuin pieni partikkeli sitä mitä nimitätte ajaksenne.

Kysykää itseltänne, ystäväni, kaikessa rehellisyydessä, ettekö löydä aikaa niille asioille jotka teille ovat tärkeitä? Kyse voi olla yksinkertaisesti oman ajattelun muuttamisesta koskien sitä mikä teille on tärkeää.

helmikuun 18. 1974

Kauhean usein ei esiinny sellaista olosuhdetta kuin minkä te kohta koette sen koko merkityksessään. Tämä kokemus on syy vierailuihimme, ja se on syy tämänhetkiselle tapaamisellemme. Jokainen teistä muuttuu Äärettömän Luojan Palveluksessa Olevan Planeettojen Liiton viestintäkanavaksi, sekä monet niistä populaatioista jotka nauttimanne planeettanne pinnalla nyt ovat.

helmikuun 23. 1974

Planeetallanne ilmenee pian olosuhteita, olosuhteita jotka ovat ilmiselviä monille planeettanne ihmisille. Ne tulevat olemaan fyysisen muutoksen olosuhteita. Nämä olosuhteet tuovat mukanaan paljon etsintää planeettanne pinnalla asuvien kansojenne keskuuteen yhdestä tai toisesta syystä. Tänä aikana tulee olemaan monia kanavia kuten te siellä puhumassa, sillä meillä on ymmärrys näistä olosuhteista ja niiden merkityksestä.

helmikuun 23. 1974

Pian planeetallanne tulee olemaan olosuhteita, jotka varoittavat kaikkia ihmisiä jostain. Monet eivät ymmärrä mitä tapahtuu, mutta he tietävät että jotain on tapahtunut. Se on tilanne jossa ihmiset planeetallanne ovat keskittyneet johonkin josta he kaikki voivat yhdessä puhua. Se tulee olemaan suuren mittakaavan luonnonilmiö, teidän näkökulmastanne. Se tulee olemaan jotain, jota monet planeettanne pinnalla pelkäävät. Kuitenkin, ryhmät kuten tämä kykenevät auttamaan heitä olemalla pelkäämättä tätä ilmiötä. Pelko ei ole tarpeen.

Jatkan nyt, sillä tämä instrumentti kykenee vastaanottamaan ajatuksiani ilman kontrollin käyttämistä.

Ystäväni, monet planeetallanne olevat ihmiset tietävät, ensimmäistä kertaa nykyisessä elämässään, että on olemassa luomakunta, koska, ystäväni, se illuusio jonka ihmiset ovat luoneet planeettanne pinnalle yhtäkkiä muuttuu täysin merkityksettömäksi. He heräävät unestaan ja katsovat toisiaan hämmästyneinä, ja näkevät itsessään Isän luomakunnan ensimmäistä kertaa tässä todellisuudessa.

Valitettavasti tämä herääminen useimmille tulee sisältämään pelkoreaktion. Ja tätä Luoja ei koskaan ole tarkoittanut. Ja tämä reaktio, ystäväni, johtuu heidän tietämättömyydestään. Ne teistä, jotka haluavat palvella Planeettojen Liiton Äärettömän Luojan Palveluksessa kanssa, tulevat saamaan tehtäväkseen kouluttaa muita ihmisiä tällä planeetalla, jotka etsivät sellaista koulutusta. Ja, ystäväni, monet tulevat tekemään näin. Sillä, kuten sanoin, monet tulevat heräämään.

Se ei tule olemaan helppoa, ja moni tulee kerääntymään ovenpieliinne. Ja tulee olemaan paljon väärinymmärrystä. Ystäväni, on yksi asia joka aina ymmärretään, ja se on rakkaus. Tämän periaatteen näyttäminen tulee teiltä olemaan suurin hyöty, jonka voitte tarjota niille jotka pyrkivät oppimaan. Tulee olemaan tarpeen, että valmistatte itsenne, niin että voitte näyttää tietoanne totuudesta ja Luojan luomakunnasta. Pyhiin teksteihinne on kirjoitettu “Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” Nämä sanat eivät ole valheellisia sanoja, ystäväni. Nämä sanat on tarkoitettu teille.

Olette kuulleet puhuttavan siitä kanavan läpi, että “Hän ei jätä paimenia ilman sauvojaan.” Nämä eivät ole valheellisia sanoja, ystäväni. Kaikki mikä on tarpeen on, että haluatte etsiä, ja sitten haluatte palvella, ja sitten teette molempia näitä asioita.

Etsitte ymmärrystä, ja tulette löytämään ymmärrystä. Ja palvelette, ja annatte niille jotka sitä etsivät, ymmärrystä, sillä tämä on Luojan tapa. Tulee olemaan monia, monia ihmisiä planeetallanne joita ei voida palvella, sillä he eivät etsi. He eivät etsi tarjoamaanne ymmärrystä. He eivät kykene ymmärtämään näitä käsitteitä. Sillä illuusio, jonka he ovat luoneet, on aivan liian vahva.

Tämä on valitetavaa. Ja nämä ovat niitä joita ette voi palvella. Ja tämä tulee surettamaan teitä. Mutta tulee olemaan suuri, suuri, suuri määrä niitä jotka etsivät. Ja nämä ovat niitä joita voitte palvella. Ja tämä tulee olemaan teille suureksi iloksi. Sillä tämä, ystäväni, on todellisen ilon lähde: palvella, palvella tavalla joka antaa sitä mitä oikeasti halutaan. Jokaisessa meissä — jokaisessa yksilössä mutta myös koko luomakunnassa — on tämä halu etsiä. Mutta monet, monet ovat haudanneet tämän niin syvälle itseensä, että vaaditaan vieläkin enemmän kuin se mitä te pian koette sen kaivamiseksi. Huolehtikaa täten niistä jotka etsivät.

Muista meditoida!

Tämä on lainaus L/L Researchin kirjasta Voices of the Confederation. Kirjassa avaruusolennot ovat kanavoineet meditoimisen tärkeydestä. Meditaatio on aivan olennainen osa kontaktia avaruusolentoihin.

Kommentti

Koska on olemassa monenlaisia eri tyyppisiä meditaatioita, joita tässä maassa tällä hetkellä harjoitetaan, ehkäpä meidän tulisi selittää, että tämä ehdotettu meditaatio on passiivisen luonteista, toisin kuin keskittymisen luonteinen meditaatio. Tavoite on keskittyä kehon mukavuuteen, ja sitten antaa mielen lopettaa sen arkipäiväinen toiminta tai “laskenta”. Tässä mielen ja kehon saavutetussa hiljaisuudessa harjoitetaan sisäisen kuuntelun asennetta, sillä sisällä oleva henki odottaa “pientä hiljaista ääntä.” Subjektien tai objektien meditointi, tai rukouksen tyyppinen meditaatio ovat varsin valideja proseduureja joita seurata. Kuitenkin kummassakin niistä meditoija puhuu, eikä kuuntele. Liiton suosittelema meditaation tavoite, kuten olemme sanoneet, on meditoijan vastaanottavainen ja kuuntelevainen asenne. Tämän asenteen myötä koko hiljaisuus täyttyy kosmisella informaatiolla.

Valikoituja kanavointeja

joulukuun 18. 1973

Älkää huolestuko jos henkilö hylkää yrityksen, jonka saatatte tehdä herättääksenne hänet. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa, että hän ei vielä ole valmis vastanottamaan tätä totuutta, joka hänelle annetaan. Huolehtikaa niistä, jotka etsivät totuutta, ja tuokaa se heille saataville millä tahansa tavalla, jolla vain voittekin.

Planeetallanne on ihmisiä tänä aikana, jotka yrittävät peitellä muistoa tästä totuudesta. He eivät ole tietoisia siitä mitä he tekevät. Tämä ei ole heidän syynsä, mutta se on valitettava olosuhde. Se ei ole yksinkertainen tehtävä, jonka olemme kuvanneet, ja valitettavasti se tulee vaatimaan suurta vaivannäköä. Me emme ole onnistuneet niin kuin olisimme toivoneet kun me aloitimme tämän projektin joitain vuosia sitten. Planeettanne ihmiset eivät suurimmaksi osaksi itse asiassa halua herätä. Ne, jotka uinuvat erittäin, erittäin kevyesti ovat liian harvassa. Kuitenkin, tunnette heidät kun löydätte heidät, ja tulette tunnistamaan heidän unensa keveyden heidän tekemisistääm, sillä he eivät ole niin uppoutuneita siihen hulluuteen, jos me voimme sitä siksi nimittää, joka maailmassanne on niin yleistä nykyään.

Nämä ihmiset etsivät jo. Tässä tapauksessa tulee olemaan varsin yksinkertaista välittää heille sen mitä he tarvitsevat. On, kuitenkin, paljon tärkeämpää että te kykenette antamaan heille sen mitä he tarvitsevat. Tästä syystä me ehdotamme, että jatkatte meditointia, sillä vain tällä tavoin voitte olla valmiina heitä palvelemaan. En puhu ainoastaan valmistautumisesta toimimaan, niinkuin tämä instrumentti, tämä äänikanava tekee, vaan myös oman ajattelun valmistamisesta, sillä tiedätte totuuden ilman epäilyksen tai arastelun häivääkään sitä puhuessanne. Se on sisällänne, ystäväni, ja me herätämme sen teissä uudelleen, sillä teidän unenne on vain erittäin, erittäin kevyt. On ainoastaan tarpeen, että annatte itsenne meidän käyttöömme meditaatiossa.

tammikuun 12. 1974

Aion ohjeistaa planeettanne ihmisiä rakkauden käytössä. Tämä tullaan tekemään epätavallisella tavalla, mutta pyydän että kuuntelette minua. Me olemme havainneet olevan tarpeellista tehdä asioita epätavallisin keinon, mitä teihin tulee. On tarpeen opettaa teille ajattelutapa, joka ei ole yleinen planeettanne asukkaiden keskuudessa, mikäli aiotte nopeasti saada ymmärryksen konsepteista, jotka ovat mitä tärkeimpiä nykyisen kehityksenne kannalta. On olemassa kolme tapaa saavuttaa tieto rakkaudesta.

Ensimmäinen tapa on rentoutua ja antaa mielenne levätä. Tämä on meditaation tapa. Jos tämä tehdään päivittäin, silloin ei ole mahdollista sulkea pois rakkautta joka on aina läsnä. Silloin teistä tulee tietoisia todellisesta luomakunnasta ja sen tarkoituksesta.

Toinen tapa on mennä kansojenne keskuuteen ja palvella heitä. He antavat takaisin rakkautta, ja te absorboitte tämän rakkauden ja talletatte sen olemukseenne. Minun tulee nyt varoittaa, että tämä kansan palvelu tulee tehdä sellaisella tavalla, että se on heidän toivomaansa palvelusta. Älkää tehkö virhettä, niinkuin monet ovat tehneet, yrittäessänne pakottaa epähaluttua tai tilaamatonta palvelusta lähimmäisellenne. Se, että menee ja palvelee kanssaihmistä tänä aikana planeetallanne, vaatii paljon varovaisuutta ja suunnittelua, sillä tänä aikana se on varsin vaikeaa saavuttaa, sillä tulkinnat palveluksesta vaihtelevat suuresti, ja on tarpeen että ymmärrätte sen mitä palvelus on, jotta teidän tuottamanne voisi olla tehokasta. Tämä voidaan tehdä vain noudattamalla ensimmäistä askelta tai tapaa, joka on meditaatio.

Kolmas tekniikka on antaa pois kaikki omaisuutenne kanssaihmisille. Jos tämä tehdään, silloin materiaalinen omaisuus ei ole tiellänne. Ette enää anna osaa rakkaudestanne materiaaliselle omaisuudelle. Rakkauden antaminen materiaaliselle omaisuudelle on äärimmäistä kykyjenne haaskaamista. Tämä on virhe, jonka monet ihmiset planeetallanne tekevät nykypäivänä. On tarpeen, jos aikoo koettaa tätä rakkauden saamisen menetelmää, irroittautua halusta materiaalisiin asioihin.

tammikuun 13. 1974

Me äärettömän Luojan palveluksessa olemme täällä suurilukuisina. Meidän pyyntömme teille on erittäin yksinkertainen. Me pyydämme teitä meditoimaan. Tämä on tärkeää, sillä jos aiomme saada teihin yhteyden, tämä on se tapa.

tammikuun 14. 1974

Meditaatio, ystäväni, on erittäin, erittäin tehokas työkalu jos aiotte saavuttaa yhtään mitään. Mutta ensin teidän tulee ymmärtää mitä me tarkoitamme meditaatiolla.

Me olemme sanoneet, että on tarpeen tyhjentää mielenne ajatuksista. Tämä ei ole aina helppoa tehdä, mutta se voidaan saavuttaa. On monia tekniikoita, jotka voivat auttaa teitä tämän tekemisessä. Joskus käytetään erilaisia ääniä, ja joskus taas asioita joihin keskittyä, niin että yksittäinen ajatus sallitaan jäädä. Ja sitten, tuosta yksittäisestä ajatuksesta ei synny mitään ajatusta. On tarpeen, jos aiotte onnistua meditaatiossa, että olette täysin rentoja. Se on, kuitenkin, tarpeellista ettette siirry tästä rentoutuneisuuden tilasta unitilaan, sillä tämä kumoaa tarkoituksen.

On täten suositeltavaa, että pysytte selkä suorana pystyssä, istuma-asennossa. Tämä suurimmaksi osaksi eliminoi suurelta osin taipumuksen nukahtaa.

tammikuun 26. 1974

Minä olen Laitos. Puhuisin teille nyt henkilökohtaisista päivittäisistä meditaatioista. Tämä on muuttumassa yhä tarpeellisemmaksi kun me lähestymme tulevia planeettanne tapahtumia. Päivittäinen meditaationne on tarpeen jotta verho voitaisiin nostaa, ja jotta kaikki teille luvatut asiat voitaisiin näyttää.

Tässä luomakunnassa on paljon asioita, joista planeettanne ihmiset eivät ole tietoisia. Olen esittänyt, että periaatteet ovat äärimmäisen yksinkertaiset. Kaikki tarjotaan jokaiselle yksilölle. Kaikki tieto on teidän. On ainoastaan tarpeen, että etsitte sitä sisältänne. Kaikki mitä me teemme on jokaisen muun kykyjen saavutettavissa. Kaikki ihmiset planeetallanne kykenevät myös tekemään kaikki nämä asiat. On ainoastaan tarpeen, että he palaavat tietoisuuteen näistä kyvyistä. Tämä tietoisuus on tietoisuus siitä rakkaudesta ja ymmärryksestä, jolla heidät on alunperin luotu.

Tämä on ainoa asia joka on heidän kykyjen ja tiedon esteenä. On täten suositeltavaa, että meditaation avulla on mahdollista saada tämä tieto ja nämä kyvyt uudelleen. Tästä syystä me jatkuvasti painotamme tarvetta meditaatiolle, ja tarpeelle ymmärtää kanssaihmisiä. Sillä ainoastaan tämän prosessin avulla voitte palata oikeaan asemaanne.

Planeettanne ihmiset eivät ole tietoisia tämän prosessin yksinkertaisuudesta. Jos he kykenisivät oppimaan miten yksinkertaista se on, eivätkä unohtaisi sitä, silloin heillä ei enää olisi kokemiaan vaikeuksia. Minun tulee painottaa tätä erittäin paljon, että koko prosessi on äärimmäisen yksinkertainen luonteeltaan. On ainoastaan tarpeen, että yksilö tajuaa, että hän on osa luomakuntaa, ja että luomakunta on yksi ainoa asia, ja että niin tekemällä hän ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa kaikkialla avaruudessa ovat yhtä. Tämän tajuaminen johtaa kykyyn näyttää yksi ainoa reaktio kaikkeen: se reaktio on rakkaus.